Vuosikatsaus. Vuosikertomus 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosikatsaus. Vuosikertomus 2013"

Transkriptio

1 2013 Vuosikatsaus Vuosikertomus

2 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun vuosikatsaus 2013 Huhtikuu 2014 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu PL AALTO biz.aalto.fi 2 Vuosikertomus 2013

3 Kauppakorkeakoulu lyhyesti Johtavaa näkemystä. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on perustettu vuonna Se on Suomen johtava kauppakorkeakoulu ja yksi Euroopan kärkikauppakorkeakouluista. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululle on myönnetty ensimmäisenä pohjoismaisena kauppakorkeakouluna alansa tärkeimmät kansainväliset laatuakkreditoinnit: AACSB, AMBA ja EQUIS. Siten se kuuluu maailman kauppakorkeakoulujen parhaimmistoon. Tarjoamme kauppatieteen alan kandidaatti-, maisteri-, lisensiaatti- ja tohtoritasoista koulutusta. Pääkampus sijaitsee Helsingissä ja toinen kampus Mikkelissä. Syksystä 2015 alkaen Kauppakorkeakoulun kandidaattiopetus siirtyy Aaltoyliopiston Otaniemen pääkampukselle. Meillä tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden Kauppakorkeakoulu on osa Aalto-yliopistoa, joka on teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alan monialainen tiede- ja taideyhteisö. Aalto-yliopisto rakentuu suomalaisille vahvuuksille ja sen päämääränä on kehittyä omaleimaisena kokonaisuutena yhdeksi maailman kärkiyliopistoista vuoteen 2020 mennessä. Keskeiset saavutukset vuonna 2013 kandidaatti- ja maisteriohjelmien uudistuminen entistä kilpailukykyisemmiksi ohjelmiksi suoritettujen maisterintutkintojen määrä +17 % ja kandidaatintutkintojen määrä + 8% edellisvuoteen verrattuna kansainvälisten vertaisarvioitujen artikkelien määrä +55% edellisvuoteen verrattuna EQUIS uudelleenakkreditointi vuosille Vuosikertomus

4 Vuoden 2013 avainluvut (vuoden 2012 luvut sulkeissa) Opiskelijat Perustutkinto- ja jatko-opiskelijoita: (3 927) Ulkomaisten opiskelijoiden osuus (%): 14,4 (14,4) Kauppakorkeakoulusta vaihtoon lähteneiden opiskelijoiden määrä*: 362 (359) Kauppakorkeakouluun vaihtoon tulleiden opiskelijoiden määrä*: 266 (258) Tutkimus Opiskelemaan hakeneet / hyväksytyt Kauppatieteellisen alan yhteisvalinta: hakeneet 3012 (3468) hyväksytyt 278 (311) Mikkelin BScBA-ohjelma: hakeneet 957 (920) hyväksytyt 90 (80) Maisteritason valinta: hakeneet 496 (1 311) hyväksytyt 165 (224) Kansainväliset vertaisarvioidut artikkelit*: 191 (123) Suoritetut tutkinnot Financial Times 45 -artikkelit*: 13 (13) Crown-indeksi**: 1,27 (1,22) Excellence grants: 3 (4) Euroopan tutkimusneuvoston apurahat (ERC Grants): 1 (1) Akatemiatutkijat: 2 (3) Kilpaillun ulkopuolisen tutkimusrahoituksen määrä (miljoonaa euroa)*: 2,6 (3,0) **) mittaa tutkimuksen globaalia vaikuttavuutta. Jos indeksi on yli yksi, vaikuttavuus on keskimääräistä suurempi. Kandidaatintutkintoja Maisterintutkintoja Lisensiaatintutkintoja Tohtorintutkintoja Henkilöstö Henkilöstö: 465 (550) Professoreiden lukumäärä: 73 (70) Kansainvälisten professoreiden ja post-doc -tutkijoiden osuus (%)*: 15,2 (11,0) Keskimäärin suoritetut opintopisteet vuodessa (1. ja 2. vuoden opiskelijat)*: 59,4 (56,0) Ranking Financial Times Top European Business Schools: 29 (21) Global Master s in Management: 43 (39) *) lähde: Tilastopaketti. Muulta osin lähde on Aalto-yliopiston vuosikertomus Vuosikertomus 2013

5 Poimintoja opetuksesta, tutkimuksesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta vuodelta 2013 EQUIS-akkreditointi uudelle viisivuotiskaudelle Arvostettu EQUIS (The European Quality Improvement System) laatuakkreditointi myönnettiin vuosille Kauppakorkeakoululla on kolme alansa tärkeintä akkreditointia, joita on myönnetty vain alle prosentille kaikista maailman kauppakorkeakouluista. Professori Matti Rossille Tekniikan Akatemian Millennium Distinction Award Tietojärjestelmätieteen professori Matti Rossi palkittiin ansioistaan avoimen lähdekoodin käytön edistäjänä. Tunnustuspalkinnoilla tuodaan esiin suomalaista osaamista viimeisimmän Millennium-teknologiapalkinnon voittajan alalta. The New Global -hankkeelle 1,8 miljoonan euroa Tekes myönsi rahoituksen Strategiset tutkimusavaukset -haussa. Hanke on monialainen innovaatiotutkimus, jonka tavoitteena on luoda resurssiniukkoja innovaatiota vähävaraisille markkinoille ja synnyttää uutta liiketoimintaa suomalaisyrityksille. Hanketta johtaa vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme. Professori Sixten Korkmanille tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Taloustieteen professori Sixten Korkman on arvostettu talousasiantuntija, joka on määrätietoisesti tehnyt kansantaloustiedettä ja globaalin talouden ilmiöitä ymmärrettäväksi myös suurelle yleisölle. Samoista ansioista Viestinnän ammattilaisten järjestö Procom ry valitsi Korkmanin Vuoden johtajaksi. Uudistuneet kandidaatti- ja maisteriohjelmat käyntiin Kauppakorkeakoulun kandidaatti- ja maisteriohjelmat uudistuivat. Kandidaattiohjelmista toinen on Helsingissä ja toinen Mikkelissä, maisteriohjelmia on yhteensä 12. Uusittu Helsingin kandidaattiohjelma painottuu opiskelijakeskeiseen ja ongelmaperustaiseen oppimiseen. Dean s list -stipendit opinnoissaan erinomaisesti menestyneille opiskelijoille Dekaani Ingmar Björkman jakoi tavoiteajassa ja erinomaisilla arvosanoilla valmistuneille 13 kauppatieteiden kandidaatille ja 13 kauppatieteiden maistereille stipendit. Dean s list -stipendit jaetaan vuosittain Kauppakorkeakoulun syyslukukauden ensimmäisessä todistustenjakotilaisuudessa. Vuosikertomus

6 Yritystapaus I-kurssi Rovion kanssa Uudessa kandidaattiohjelmassa opetusmenetelminä käytetään mm. pienryhmäopetusta ja opetustapaa, jossa ratkotaan todellisia yrityselämän haasteita. Kauppakorkeakoulun uudet kandidaattiopiskelijat pääsivät tutustumaan heti opintojensa alussa Rovion liiketoimintaan Yritystapaus I -kurssilla. Uraseurantaraportti vuonna 2007 valmistuneista: valmistuneet tyytyväisiä tutkintoonsa Uraseurantaraporttiin vastanneista viisi vuotta uralla olleista ja vuonna 2007 valmistuneista 94 % oli tyytyväisiä, melko tai erittäin tyytyväisiä tutkintoonsa. KTM-tutkintoa pidettiin yleisesti hyvänä ja arvostettuna pohjakoulutuksena, joka mahdollistaa erilaisiin tehtäviin hakemisen. Corporate Advisory Board vahvistaa Kauppakorkeakoulun sekä yhteiskunnan ja liike-elämän yhteistyötä Aalto Start-Up Centerin yritykset luoneet yli uutta työpaikkaa Aalto Start-Up Centerin yrityskiihdyttämöstä irtautuneet yritykset ovat luoneet jo yli työpaikkaa. Aalto Start-Up Centerin yrityskiihdyttämössä yritysten liikevaihto on kasvanut poikkeuksellisen nopeasti. Yhteensä 161 alumniyrityksen yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2012 noin 300 miljoonaa euroa. Vuoden Aalto-teko palkinto Aalto University Executice Educationille Vuoden Aalto-tekona palkittiin Aalto University Executive Education (Aalto EE), joka on johtava johdon kouluttaja Pohjoismaissa. Toiminnan kasvattaminen 50 prosentilla muutamassa vuodessa erittäin kilpailluilla kansainvälisillä markkinoilla on vaatinut määrätietoista työtä. Vuonna 2013 perustettu elinkeinoelämän tukiryhmä, Corporate Advisory Board (CAB), edistää Kauppakorkeakoulun mahdollisuuksia saada käyttöönsä akateemisen maailman ulkopuolista näkemystä sekä varmistaa, että Kauppakorkeakoulun tutkimus- ja koulutusohjelmat vastaavat yritysten ja yhteiskunnan nykyisiä ja tulevia tarpeita. Jäsenet ovat ansioituneita, johtavassa asemassa olevia yritysmaailman ja yhteiskunnan edustajia. 6 Vuosikertomus 2013

7 Uraseurantaraporttiin vastanneista 94% oli tyytyväisiä tutkintoonsa. Vuosikertomus

8 8 Vuosikertomus 2013

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä Ingmar Björkman Dekaani Kristiina Mäkelä Varadekaani Aalto-yliopisto Ainutlaatuiseen yhteisöömme kuuluu: 80 000 alumnia 20 000 opiskelijaa

Lisätiedot

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä Ingmar Björkman Dekaani Kristiina Mäkelä Varadekaani Aalto-yliopisto Ainutlaatuiseen yhteisöömme kuuluu: 80 000 alumnia 20 000 opiskelijaa

Lisätiedot

Johtavaa näkemystä. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Johtavaa näkemystä. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Johtavaa näkemystä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Aalto-yliopisto Kolme johtavaa suomalaista yliopistoa yhdistyi tammikuussa 2010 Helsingin kauppakorkeakoulu perustettu

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Erikoistumisaluevalinta 2015

Erikoistumisaluevalinta 2015 Erikoistumisaluevalinta 2015 Marja Elonheimo marja.elonheimo@aalto.fi 15.4.2015 Esityksen sisältö Erikoistumisaluevalintaprosessi yleisesti, aikataulu Valintaperusteet, lykkäys ja erikoistumisalueiden

Lisätiedot

Kauppatieteellinen ala Koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi. 25/3/2015 Petri Sahlström

Kauppatieteellinen ala Koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi. 25/3/2015 Petri Sahlström Kauppatieteellinen ala Koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 25/3/2015 Petri Sahlström Työryhmä Oulun yliopisto: Petri Sahlström (puheenjohtaja) Aalto yliopisto: Ingmar

Lisätiedot

Ajankohtaista Aalto-yliopistosta

Ajankohtaista Aalto-yliopistosta Ajankohtaista Aalto-yliopistosta Oposeminaari 6.11.2015 Paula Nuorteva hakukoordinaattori Hakijapalvelut, Aalto-yliopisto paula.nuorteva@aalto.fi 050 410 7811 1 Ensikertalaiskiintiöt: - Tekniikan ala:

Lisätiedot

Aalto-yliopisto PL Aalto puhelin aalto.fi

Aalto-yliopisto PL Aalto puhelin aalto.fi Aalto-yliopisto PL 11000 00076 Aalto puhelin 09 47001 aalto.fi Mistä tulemme Korkeakoulut ja laitokset Insinööritieteiden korkeakoulu energiatekniikka, koneenrakennustekniikka, maankäyttötiede, rakennustekniikka,

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

monialainen tiede- ja taideyhteisö. Se on perustettu vuonna 2010, jolloin Helsingin kauppakorkeakoulu, Teknillinen korkeakoulu

monialainen tiede- ja taideyhteisö. Se on perustettu vuonna 2010, jolloin Helsingin kauppakorkeakoulu, Teknillinen korkeakoulu Mistä tulemme Aalto-yliopisto on teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alan monialainen tiede- ja taideyhteisö. Se on perustettu vuonna 2010, jolloin Helsingin kauppakorkeakoulu, Teknillinen

Lisätiedot

Ulkomaan vaihto-opinnot

Ulkomaan vaihto-opinnot Info 20.4.2017 Ulkomaan vaihto-opinnot LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Kaija Huotari Opintojen ohjaaja Vaihto-opinnot kauppatieteiden koulutusohjelmassa Suosittelemme

Lisätiedot

Opetusministeriön asetus

Opetusministeriön asetus Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun

Lisätiedot

Info Ulkomaan vaihto-opinnot. LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma

Info Ulkomaan vaihto-opinnot. LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Info 18.4.2018 Ulkomaan vaihto-opinnot LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Kaija Huotari Opintojen ohjaaja, maisteriopiskelijat Kirsti Tiainen Opintojen ohjaaja, kandidaattiopiskelijat

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad Info 20.4.2017 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään vapaasti valittaviin

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Pääaineinfo 17.4.2018 Tervetuloa! Omaohjaaja Ulla Laakkonen

Lisätiedot

Ensikertalaisia % Hyväksytyistä ensikertalaisia % Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia. ensikertalaiset yht.

Ensikertalaisia % Hyväksytyistä ensikertalaisia % Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia. ensikertalaiset yht. Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia Biologian kandidaatti- ja maisteriohjelma, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Matemaattis-luonnontieteellinen

Lisätiedot

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 ABS:n ajankohtaiskatsaus Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 Missä mennään sidosryhmien kanssa muodostetun kauppatieteiden kansallisen strategian toimeenpanon kanssa? - ABS perustettiin osittain strategian

Lisätiedot

Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet

Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan Hakukohde Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto,

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto!

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! 15 ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta Insinööri (ylempi AMK) Kemiantekniikka Projektijohtaminen Tekniikka (sis. Marine Technology,

Lisätiedot

1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT

1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT 1 (12) Tullessaan valituksi ns. perustason opiskelijavalinnassa opiskelija saa oikeuden suorittaa kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon (alempi korkeakoulututkinto) ja kauppatieteiden maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info 10.4.2019 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään

Lisätiedot

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia Kansallinen Bologna-seurantaseminaari, Dipoli 25.5.2009 Opetussuunnitelmatyön haasteet ja mahdollisuudet yliopistolakiuudistuksen ja korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä Taideteollisen

Lisätiedot

Diplomi-insinööriksi Porissa. Let science be your playground

Diplomi-insinööriksi Porissa. Let science be your playground Diplomi-insinööriksi Porissa Let science be your playground your Haaveissa urakehitys? Opiskele diplomi-insinööriksi Porissa! 2 Voit suorittaa johtamisen ja tietotekniikan diplomi-insinööritutkinnon työn

Lisätiedot

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin?

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Opintotutorit Marja Elonheimo ja Salla Mäkinen Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 12-13 BIZ Opiskelijapalvelut, U-249 Tiistai 6.9.2016 Oletko muistanut

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Teknillinen tiedekunta asiantuntija Ulla Laakkonen Luennon sisältö Kauppatieteiden kandidaatin

Lisätiedot

Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT

Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT Helena Kurkela 14.4.2014 Siirtymäsäännökset Siirtymäkausi: kandidaatin tutkintoon johtavilla ohjelmilla 1.8.2014-31.10.2016 maisterin tutkintoon johtavilla

Lisätiedot

Muuttuvassa maailmassa tieto ei ole valtaa osaaminen ja oppiminen on!

Muuttuvassa maailmassa tieto ei ole valtaa osaaminen ja oppiminen on! Muuttuvassa maailmassa tieto ei ole valtaa osaaminen ja oppiminen on! Valtakunnalliset Lukiopäivät 2.11. 2011 Tuija Pulkkinen, dekaani Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulu Ympäristön muutos 1980

Lisätiedot

Vierumäen 2016 jäsenkriteerityöpajan keskustelun pohjustus

Vierumäen 2016 jäsenkriteerityöpajan keskustelun pohjustus Jäsenkriteerit 2017 Vierumäen 2016 jäsenkriteerityöpajan keskustelun pohjustus Työmarkkinoiden muutokset heijastuvat myös koulutusjärjestelmäämme ja tutkintoihimme. Korkeakoulutuksen järjestäminen, tulevaisuuden

Lisätiedot

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Kuka voi lähteä vaihtoon? Vaihtoon voi lähteä kaikista kauppatieteiden kandidaatin ohjelman erikoistumisalueista

Lisätiedot

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,7 % 130,7/180

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,7 % 130,7/180 Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) Kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti

Lisätiedot

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Nimi ja pvm Suomen korkeakoulujärjestelmä perustuu duaalimalliin Yliopistot Tohtori Lisensiaatti Ylemmät korkeakoulututkinnot Maisteri 120 op Ammattikorkeakoulut Ylemmät

Lisätiedot

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,3 % 40/70 62,6/100

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,3 % 40/70 62,6/100 Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä kutsuun Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) Kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti

Lisätiedot

Vaasan yliopisto Vasa Universitet University of Vaasa. Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö School of Technology and Innovations

Vaasan yliopisto Vasa Universitet University of Vaasa. Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö School of Technology and Innovations Käännökset (su-ru-eng) Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö 10/2018 Translations for School of Technology and Innovations (Finnish-Swedish-English) Vaasan yliopisto Vasa Universitet University of

Lisätiedot

Avoimen väylä, kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Humanistisyhteiskuntatieteellinen

Avoimen väylä, kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Humanistisyhteiskuntatieteellinen Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensisijasia Hakijoista ensikertalaisia Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän

Lisätiedot

Menestyvät yliopistot. Elinkeinoelämän näkemyksiä yliopistojen kehittämiseksi ja menestyksen saavuttamiseksi

Menestyvät yliopistot. Elinkeinoelämän näkemyksiä yliopistojen kehittämiseksi ja menestyksen saavuttamiseksi Menestyvät yliopistot Elinkeinoelämän näkemyksiä yliopistojen kehittämiseksi ja menestyksen saavuttamiseksi Laadukkaat yliopistot tärkeä kilpailukykytekijä Elinkeinoelämälle ja koko Suomelle laadukas ja

Lisätiedot

Hyväksyttyjä. Paikan vastaanottaneet. Aloituspaikat. kaikista hakijoista ,0 % ,7 % ,0 % ,0 %

Hyväksyttyjä. Paikan vastaanottaneet. Aloituspaikat. kaikista hakijoista ,0 % ,7 % ,0 % ,0 % Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) 5 0 0 0 0,0 % Kirjoittamisen kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden

Lisätiedot

Erikoistumisaluevalinta Marja Elonheimo & Salla Mäkinen

Erikoistumisaluevalinta Marja Elonheimo & Salla Mäkinen Erikoistumisaluevalinta 2017 Marja Elonheimo & Salla Mäkinen opintotutor-biz@aalto.fi Päivän ohjelma 13.15 Palaute Meet Your Community -tilaisuudesta 13.30 Tietoa erikoistumisaluevalinnasta 14.00 Opiskelijapaneeli

Lisätiedot

Avoimen väylä, terveystieteiden kandidaattiohjelma, terveystieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta 7

Avoimen väylä, terveystieteiden kandidaattiohjelma, terveystieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta 7 Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaattiohjelma, kasvatustieteen

Lisätiedot

Maahanmuutto Opiskelu

Maahanmuutto Opiskelu - Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ohjelmaan jatko-opintoihin tohtorin ohjelmaan

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 1. Maisteriohjelman nimi Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 Kauppatieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 2. Maisteriohjelman yleiskuvaus Maisteritason erillisessä

Lisätiedot

Opiskelijavaihtoinfo LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma

Opiskelijavaihtoinfo LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Opiskelijavaihtoinfo 10.4.2019 LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Kirsti Tiainen (kirsti.tiainen@lut.fi) Opintojen ohjaaja, kandidaattiopiskelijat Kaija Huotari (kaija.huotari@lut.fi)

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE AALTO-YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE AALTO-YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE AALTO-YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopisto ei ole tehnyt muutoksia strategisiin

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Jukka Kola Professori, Vararehtori Valtakunnalliset opintoasiainpäivät 11.-12.10.2012 Helsingin yliopisto 18.10.2012 1 Opetustoiminnan johtaminen

Lisätiedot

HT- ja KHT-vaatimukset

HT- ja KHT-vaatimukset HT- ja KHT-vaatimukset Tilintarkastajatutkintojärjestelmä uudistui 1.1.2016. Tällä hetkellä tilintarkastajat voivat perustutkinnon (HT-tutkinto) suorittamisen jälkeen erikoistua yleisen edun kannalta merkittävien

Lisätiedot

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus 18.5.2016 AMK-päivät AMK goes Digi Johtaja Riitta Maijala 1 Musiikkituottajien jäsenyhtiöiden äänitteiden euromääräinen tukkumyynti Suomessa* * http://www.ifpi.fi/tilastot/

Lisätiedot

Olemme. rohkeiden ajattelijoiden. monialainen yhteisö.

Olemme. rohkeiden ajattelijoiden. monialainen yhteisö. Olemme rohkeiden ajattelijoiden monialainen yhteisö. Keitä olemme Aalto-yliopisto on monialainen yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme innovatiivista yhteiskuntaa korkeatasoisen

Lisätiedot

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Uraseuranta 212 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 27 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Taustatiedot Vuonna 27 Teknillisestä korkeakoulusta, Taideteollisesta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012. 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012. 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 20 päivänä

Lisätiedot

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain 8.3.2016, Meet Your Community 2.0 @Saha Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

Kohti parempaa maailmaa

Kohti parempaa maailmaa Kohti parempaa maailmaa Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden monialainen yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. tutkinto-opiskelijaa (laskennallinen FTE-luku) alumnia Vuonna

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA

AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä maakunnan ammattitaidon ja osaamisen kehittäjänä 28.3.2017 Esa Karvinen Kuntayhtymän johtaja PKKY 13 pohjoiskarjalaista omistajakuntaa

Lisätiedot

Erikoistumisalueen opinnot

Erikoistumisalueen opinnot en opinnot 2017-2018 en valinta valintaan osallistuvat kaikki Kauppakorkeakoulun tutkinto-opiskelijat ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä. Lykkäystä erikoistumisalueen valintaan voit saada, jos olet suorittanut

Lisätiedot

Mitä 1. vuoden jälkeen? 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo & Salla Mäkinen

Mitä 1. vuoden jälkeen? 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo & Salla Mäkinen Mitä 1. vuoden jälkeen? 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo & Salla Mäkinen opintotutor-biz@aalto.fi 21.4.2017 Sisältö Kandiopinnot Maisterin tutkinto Mitä on muistettava kesällä ennen syyslukukauden

Lisätiedot

LUT-KONSERNI FUUSIOLLA JA KONSERNILLA ON PERKELEELLINEN

LUT-KONSERNI FUUSIOLLA JA KONSERNILLA ON PERKELEELLINEN LUT-KONSERNI FUUSIOLLA JA KONSERNILLA ON PERKELEELLINEN ERO @JuhisSaksa 0400166659 @UniLUT LUT-KONSERNI (työnimi; ei varmasti tule jäämään tällaiseksi) Muodostetaan kolmen autonomisen korkeakoulun konserni,

Lisätiedot

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,

Lisätiedot

Opintoja koskevan tutkimus- palautetiedon hyödyntäminen yliopistossa. Leena Ahrio Kehittämispäällikkö, YTT

Opintoja koskevan tutkimus- palautetiedon hyödyntäminen yliopistossa. Leena Ahrio Kehittämispäällikkö, YTT Opintoja koskevan tutkimus- palautetiedon hyödyntäminen yliopistossa Leena Ahrio Kehittämispäällikkö, YTT 17.9.2014 Mikä on koulutuksen johtamisen tavoite? Yliopistokoulutuksen tavoite? Mitä halutaan tukea

Lisätiedot

Aalto-yliopisto. Raili Pönni

Aalto-yliopisto. Raili Pönni Aalto-yliopisto Raili Pönni 7.9.2017 Aalto-yliopiston organisaatio Insinööritieteiden Kauppa Kemian tekniikan Sähkötekniikan Perustieteiden Taiteiden ja suunnittelun Professorineuvosto Provosti, vararehtorit

Lisätiedot

Erikoistumisalueen opinnot

Erikoistumisalueen opinnot Erikoistumisalueen opinnot 2018-2020 Erikoistumisalueen valinta Erikoistumisaluevalintaan osallistuvat kaikki Kauppakorkeakoulun tutkinto-opiskelijat ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä. Lykkäystä erikoistumisalueen

Lisätiedot

5/6/2010. www.ucpori.fi

5/6/2010. www.ucpori.fi 5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita

Lisätiedot

Aalto-yliopiston vuosikertomus 2013 Maaliskuu Aalto-yliopisto PL AALTO Puh. (09) aalto.fi

Aalto-yliopiston vuosikertomus 2013 Maaliskuu Aalto-yliopisto PL AALTO Puh. (09) aalto.fi 20 13 Vuosikertomus Aalto-yliopiston vuosikertomus 2013 Maaliskuu 2014 Aalto-yliopisto PL 11000 00076 AALTO Puh. (09) 470 01 aalto.fi SISÄLTÖ VUOSIKERTOMUS 2013 5 25 Rehtorin tervehdys 4 Keskeiset saavutukset

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Kauppatieteellinen ala Väylä - Erillisvalinta Kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan - Hakijoille, joilla ei

Lisätiedot

Using Webcasting to Enhance University Level Education

Using Webcasting to Enhance University Level Education Using Webcasting to Enhance University Level Education Case study: Mikkeli Business Campus By: Marco Villarreal Sisällys Tutkimuksen tarkoitus ja laajuus Case-tilanteen esittely Trendejä etäopetuksessa

Lisätiedot

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet Opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartta Liite 1 VAATIVUUSTASOKARTTA Tehtävän kuvaus / dokumentointi liitteenä olevaa tehtäväkuvauslomaketta käyttäen Vaativuustasokartalle on kuvattu tyypillisesti

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Aallosta kestävän kehityksen osaajia Aallosta kestävän kehityksen osaajia LUMA-toimintaa yläkouluille ja lukioille RCE Espoon Unelman päivän seminaari Tiistaina 2.12.2014 @ Espoon valtuustotalo Meri Löyttyniemi, Aalto kampuspalvelut, kestävän

Lisätiedot

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Turo Kilpeläinen Toimitusjohtaja/rehtori Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy turo.kilpelainen@kamk.fi 044 7101 600 1 Suomalainen korkeakoululaitos

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kun pohjoiset yhteisöt, kestävä matkailu ja yhteiskunnan muutokset kiinnostavat, ota suunta Lapin

Lisätiedot

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa

Lisätiedot

Tietojärjestelmätieteen ohjelmat

Tietojärjestelmätieteen ohjelmat Tietojärjestelmätieteen ohjelmat PÄÄAINEENVALINTAINFO KEVÄT 2018 LAURA LAPPALAINEN KO-VASTAAVA TEKNINEN VIESTINTÄ Tietojärjestelmiä on kaikkialla, ja yhteiskunnan digitalisoituminen vain kiihtyy Technology

Lisätiedot

Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja

Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Opiskelun aloittaminen Salla Mäkinen & Paula Koivukangas Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 11.45-13.15 Maanantai 2.9.2019 KTK-TUTKINNON TAVOITTEET

Lisätiedot

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4.

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. Koulutusohjelmakohtainen aineisto Graafisen suunnittelun koulutusohjelma Taiteen kandidaatin tutkinto ->2014 Taiteen kandidaatin tutkinto 2014-> Kandidaatin tutkinto 180

Lisätiedot

20A00510 Opinnot haltuun. Anni Rintala & Inka Pulkkinen

20A00510 Opinnot haltuun. Anni Rintala & Inka Pulkkinen 20A00510 Opinnot haltuun 20A00510 Opinnot haltuun Anni Rintala & Inka Pulkkinen opintotutor-biz@aalto.fi 20.3.2018 Tänään ohjelmassa Erikoistumisaluevalinnan kertaus Kandiopinnot 1. vuoden jälkeen Opintojen

Lisätiedot

Tietojärjestelmätiede (TJT) / Tekninen viestintä (TEVI) linjavalintainfo

Tietojärjestelmätiede (TJT) / Tekninen viestintä (TEVI) linjavalintainfo Tietojärjestelmätiede (TJT) / Tekninen viestintä (TEVI) linjavalintainfo Tietojärjestelmätiede 5.4.2017 2 Tietojärjestelmätiede Markkinat IT ja markkinat Organisaatio Ryhmä IT ja organisaatio IT ja ryhmä

Lisätiedot

Kielelliset. linjaukset

Kielelliset. linjaukset Kielelliset linjaukset 1 1 Aaltoyliopiston kielelliset linjaukset Aalto-yliopiston kielelliset periaatteet Aallossa käytetään kolmea työkieltä: suomea, ruotsia ja englantia Kaikki voivat osallistua keskusteluun

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Löydämme tiet huomiseen Opiskelua, tutkimusta ja työtä loistoporukassa Lappeenrannassa ja Imatralla 3100 opiskelijaa ja 300 asiantuntijaa muodostavat innovatiivisen ja avoimen korkeakouluyhteisön laadukas

Lisätiedot

Aalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Aalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus Aalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus Innovatiivinen kaupunki kevätseminaari 2013 Seppo Laukkanen Associate Vice President, Aalto -yliopisto 17.05..2013 Aalto-yliopiston strategia Visio Aalto-yliopistossa

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

ZA4540. Flash Eurobarometer 198 Perceptions of Higher Education Reforms. Country Specific Questionnaire Finland

ZA4540. Flash Eurobarometer 198 Perceptions of Higher Education Reforms. Country Specific Questionnaire Finland ZA4540 Flash Eurobarometer 198 Perceptions of Higher Education Reforms Country Specific Questionnaire Finland Eurobarometer / Flash Eurobarometer Flash on Higher Education Reform (DG EAC/A2) Final Questionnaire

Lisätiedot

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti

Lisätiedot

Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015

Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015 Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015 Yhteyksien rakentaja, alueen kehittäjä ja kansainvälistäjä Neljän yliopiston monitieteinen tiede- ja taideyhteisö Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto

Lisätiedot

Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa

Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa Seminaari 17.11.2010 Fulbright Center Anu Virkkunen-Fullenwider Helsingin yliopiston kielikeskus anu.virkkunen@helsinki.fi Esityksen sisältö - Ensin

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 Aika Paikka tiistaina 15.2.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Rakenteellisen kehittämisen tarve Yliopistolta edellytettiin neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa DM 1127464 2013 Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa 21.8.2013 Minna Hendolin DM 1127464 2013 1950 1980 2000 2013 Konepaja Palvelu Konekauppa Kemppi Oy konserni - Liikevaihto 120 miljoonaa euroa,

Lisätiedot

Ylempi korkeakoulututkinto projektijohtamisesta! Osmo Eerola, yliopettaja Koulutusvastaava, ins. (YAMK) koulutukset

Ylempi korkeakoulututkinto projektijohtamisesta! Osmo Eerola, yliopettaja Koulutusvastaava, ins. (YAMK) koulutukset Ylempi korkeakoulututkinto projektijohtamisesta! Osmo Eerola, yliopettaja Koulutusvastaava, ins. (YAMK) koulutukset Projektipäivät 2015 Onko projektijohtaminen oma professionsa? Kyllä! Turun AMK:n toimintaympäristö

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään yliopistolain 49 :n 6 momentin nojalla: 1 Koulutuksen

Lisätiedot

Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen

Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa, tilanne 27.2.2018 1. Alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtavat koulutukset (ml. erilliset maisteriohjelmat ja koulutukset, joissa

Lisätiedot