LAUSUNTO ALKOHOLIN MATKUSTAJATUONNIN HILLITSEMISEKSI OHJEELLISTEN TUONTIMÄÄRIEN KÄYTTÖÖNOTOLLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUSUNTO ALKOHOLIN MATKUSTAJATUONNIN HILLITSEMISEKSI OHJEELLISTEN TUONTIMÄÄRIEN KÄYTTÖÖNOTOLLA"

Transkriptio

1 LAUSUNTO ALKOHOLIN MATKUSTAJATUONNIN HILLITSEMISEKSI OHJEELLISTEN TUONTIMÄÄRIEN KÄYTTÖÖNOTOLLA Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle laeiksi valmisteverotuslain ja jäteverolain muuttamisesta sekä vanhan valmisteverotuslain 66 ja 67 :n kumoamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valmisteverotuslakia ja jäteverolakia. Hallinnollisten toimien keventäminen sähköisen veroilmoituksen käyttöönotolla on odotettu ja tervetullut muutos. Panimoteollisuus pitää myös kuittausta ja vakuuksia koskevia selkeyttäviä muutoksia hyvinä. Alkoholin verottoman matkustajatuonnin valvonnan selkeyttämiseksi ja helpottamiseksi otettaisiin käyttöön näyttöä varten määrälliset ohjetasot. Panimoteollisuus pitää esitystä riittämättömänä keinona viinarallin hillitsemiseksi. Vain vastuullinen veropolitiikka on tehokas ja pysyvä ratkaisu. Yhteneväinen verotaso Suomen ja Viron välillä tuskin on mahdollista, mutta on päivän selvää, että yli viisinkertainen veroero on suhteettoman suuri kannuste hakea juomat Virosta.

2 Olutverot EU maissa 2013 /litra, laskettu 4,7 til % oluelle Suomi 2014 Iso-Britannia Ruotsi Irlanti Slovenia Tanska Ranska Alankomaat Kreikka Viro Kypros Italia Unkari Kroatia Itävalta Puola Belgia Malta Portugali Slovakia Tsekki Latvia Liettua Romania Espanja Luxemburg Saksa Bulgaria 0,35 0,34 0,34 0,31 0,28 0,28 0,28 0,27 0,25 0,24 0,22 0,20 0,18 0,18 0,17 0,15 0,15 0,12 0,10 0,09 0,09 0,09 0,09 0,52 0,92 0,90 1,13 1,51 0,00 0,20 0,40 0,60 0,80 1,00 1,20 1,40 1,60 Panimoteollisuus työllistää noin 2300 henkeä suoraan, välillisesti noin henkeä. Panimoala on jalostusarvoltaan Suomen neljänneksi suurin elintarviketeollisuuden ala. Olut on lähituote koko ketju pellolta kuluttajalle asti työllistää Suomessa. Mallasohraa viljellään kymenlaaksosta länsirannikolle. Tällä alueella noin joka viides käytössä oleva viljapeltohehtaari on mallasohraa.

3 Suomeen on viimeisen vuoden aikana perustettu myös kaksi tölkkitehdasta, jotka ovat kotimaisen juomateollisuuden pakkausten valmistajia. Panimoteollisuuden tuotekategorioista suurin työllisyysvaikutus on oluella; epäsuorasti ja välillisesti lähes henkeä saa elantonsa oluen panemisesta. Kotimaisen myynnin väheneminen ja korvautuminen rajusti kasvaneella matkustajatuonnilla vaikuttaa koko ketjun elinvoimaisuuteen ja kykyyn työllistää. Vain vahva kotimarkkina turvaa alan kehityksen ja mahdollistaa esimerkiksi maltaan viennin. Liite: Ernst & Young: Panimoteollisuuden työllistävä vaikutus Suomessa Panimoteollisuus kerryttää valtion kassaan muutakin kuin alkoholiveroa Vuosittain panimoteollisuus tuottaa työpaikkojen ja verotuksen kautta yhteiskunnalle 1,3 mrd tulot. Panimoteollisuuden maksamien verojen määrä on huomattava, jos sitä vertaa esimerkiksi panimoteollisuuden kokonaisliikevaihtoon, joka vuonna 2011 oli 893 milj.. Suurin veroerä oli arvonlisävero ja tuoteverot 824 milj.. Valtiolle tuloutetut tuloverot ja henkilöstösivukulut olivat 337 milj. Energiaverotus, yhteisöverotus ja kiinteistöverotus toivat 138 milj. yhteiskunnalle tuloja. Liite: Ernst & Young: Panimoteollisuuden verotus Suomessa 2011 Veronkorotukset syynä hallitsemattomaan viinaralliin. Hallitus on todennut edellisessä esityksessään alkoholiveron korottamiseksi, että kotimaisella alkoholijuomien hintatasolla ja matkustajatuonnilla on selkeä yhteys ja riskinä on, että suuri kotimainen hinnannousu lisää paitsi alkoholin laillista matkustajatuontia myös matkustajatuontina tuodun alkoholin laitonta välittämistä kotimaassa. Alkoholiveroa on korotettu vuoden 2008 jälkeen viidesti. Hallituksen visio voimistuvasta viinarallista valitettavine oheisilmiöineen on toteutunut.

4 Jokainen veronkorotusesitys on sisältänyt viestin siitä, että veronkorotuksen vaikutusta yksityiseen mahantuontiin pitää tarkasti arvioida. Jokainen toteutettu veronkorotus on lisännyt matkustajatuontia. Kattavaa arviota matkustajatuonnin laajuudesta tai sen erilaisista vaikutuksista Suomen alkoholipolitiikkaan ei kuitenkaan edelleenkään ole käytettävissä, eikä sellaista ole edes riittävän ponnekkaasti yritetty tehdä. Tällä hetkellä tilanne on elinkeinon kannalta kestämätön. Hallituksen veropolitiikka on vastuutonta ja uhkaa kotimaista työllisyyttä. Kotimaisen panimoteollisuuden kyvyllä työllistää ja matkustajatuonnilla on selkeä yhteys, ja riski siitä, että matkustajatuonti korvaa Suomessa tuotetut juomat ja johtaa työpaikkojen vähenemiseen, on todellinen. Yksityinen maahantuonti on jo virallisen haastattelututkimuksen mukaan noin 15 % kaikesta Suomessa kulutetusta alkoholista. Ravintolakulutus 10 %. Panimoala on huolissaan siitä, ymmärretäänkö päättäjien keskuudessa viinarallin merkitys koko laajuudessaan. Matkustajatuonnin kasvu vaikuttaa kaikkeen alkoholipolitiikkaan. Alkoholipolitiikan suurin haaste on saada kulutusta siirrettyä takaisin valvottuihin anniskelutiloihin. Ravintoloiden työllistävä vaikutus on erityisesti nuorten aikuisten ja vähän koulutusta hankkineiden keskuudessa merkittävä. Tilastoimaton kulutus on jo nykyisellään kaksinkertainen verrattuna ravintoloissa kulutettuun alkoholin määrään. Vastuullista alkoholipolitiikkaa olisi ohjata kulutusta valvomattomista paikoista ravintoloihin. Hallitus ohjaa politiikallaan kulutusta juuri toiseen suuntaan. Suomen alkoholijuomien ravintolakulutus on tällä hetkellä ennätysalhainen. Kiristyvä veropolitiikkaa nostaa entisestään kuluttajahintoja ravintoloissa ja johtaa matkustajatuonnin kautta lisääntyneeseen kotikulutukseen. Julkiset paikat muuttuvat yksityisiksi anniskelualueiksi. Alkoholipoliittisesti täysin vastuuton kehitys, jonka korjaaminen lisärajoituksilla ei ole kestävä ratkaisu. Räjähtänyt matkustajatuonti on koko alkoholipolitiikan tämän hetken räikein ongelma.

5 Haastattelututkimus ei enää anna oikeaa kuvaa tuonnista. Vuonna 2004 haastattelututkimuksen alkumetreillä tuonti oli käsitavaraa, nykyisin autot lastataan täyteen. Panimoliitto oli merkittävänä maksajana mukana TNS Gallupilla teetetyn haastatteluarvioinnin laadinnassa Syksyn 2011 aikana käytiin neuvotteluja THL:n ja Valviran kanssa haastatteluihin perustuvan gallupin kehittämisestä. Panimoala oli jo tuolloin turhautunut tutkimukseen, joka osoitti, ettei kasvua ole samaan aikaan, kun matkat Viroon lisääntyivät ja varustamot kehittivät monipuolisia palveluitaan. Panimoalan sisällä käsitys viinarallin kehityksestä oli hyvin toisenlainen. Neuvotteluissa nousi esiin useita vaihtoehtoja, joilla voitaisiin saada lisävalaistusta tilanteeseen. Ratkaisevan tärkeänä koettiin viranomaisyhteistyön kehittäminen Viron ja Suomen välillä. Valitettavasti alkoholihallinnolla ei ilmeisesti ollut halukkuutta tai riittävää tarmokkuutta viedä ajatuksia eteenpäin. Lopulta Panimoliitto irtisanoutui tutkimuksesta. Suomalaisten oluen tuonti Virosta on todennäköisesti suurempaa kuin viranomaisten tekemän matkustajatuontitutkimuksen tulokset osoittavat. Haastattelujen mukaan suomalaiset toivat Virosta olutta noin 25 miljoonaa litraa vuonna Virossa kuitenkin jäi lähes 40 miljoonaa litraa olutta yli oman kulutuksen. Viron viranomaisten julkaiseman alkoholitilaston (Aastaraamat 2013) mukaan vuonna 2012 Virossa valmistettiin olutta 143,4 miljoonaa litraa. Vuonna 2002 Viron oluen tuotanto oli 102,6 milj litraa. Kymmenen vuoden aikana Viron oluen tuotanto on kasvanut 40,8 miljoonaa litraa. Kasvu on merkittävä ja päinvastainen kuin Suomessa. Panimoliiton jäsenyritysten oluen tuotanto on laskenut vastaavana ajanjaksona 66 milj. litraa. Viron viranomaiset pyrkivät arvioimaan maan kokonaiskulutusta. Viranomaiset haluavat rajata turistien ostaman ja kuluttaman alkoholin osuuden pois Viron kokonaiskulutusluvusta (vuonna 2012 yli 15-vuotiaan virolaisen arvioitiin nauttineen 12,33 l absoluuttialkoholia). Miten turistien kulutuksen poislaskeminen onnistuu, on relevantti kysymys.

6 Suomalaisten matkat Viroon ovat vuosi vuodelta kasvaneet, mutta haastatteluihin perustuvan matkustajatuontitutkimuksen mukaan suomalaisten alkoholin tuonti Virosta ei ole viime vuosina kasvanut lukuun ottamatta aivan viimeisintä tutkimusajanjaksoa syyskuusta 2012 elokuuhun Viron alkoholitilaston mukaan turistien alkoholiostot kaupoista ja laivoilta ovat kasvaneet 100 prosenttisena alkoholina mitattuna joka vuosi lähes prosenttia vuodesta 2008 lähtien. Turisteista suurin osa (yli 80 prosenttia) tulee Helsingistä. Suomi menettää alkoholiveron ja alv:n tuottoina noin 300 miljoonaa euroa. Haitat hoidetaan tällä puolella lahtea. Viron matkailussa alkoholijuomat ovat edelleen tuoduin tuliainen, monesti myös syy lähteä matkalle. On hyvä muistaa, että kokonaisuudessaan Viron matkailun kansantaloudellinen merkitys on vielä suurempi kuin yksinomaan alkoholiveron aiheuttamat tappiot. Valtiovarainministeriö on yliarvioinut jo kahtena peräkkäisenä vuonna alkoholiverotuotot. Viime vuoden kertymä jäi 18 miljoonaa euroa arviosta. Jokaisen veronkorotuksen yhteydessä on korostettu, että matkustajatuonnin kasvua pitää seurata tarkoin. Kaikki käytettävissä olevat indikaattorit kertovat matkustajatuonnin kasvun kiihtyneen. Harjoitettu veropolitiikka vaarantaa kotimaiset työpaikat, lisää alkoholin hamstrausta ja todennäköisesti myös haittakulutusta. Alkoholiveroa alennettiin noin 30 % vuoden 2004 alusta valmistauduttaessa Viron EU-jäsenyyteen. Tällä hetkellä oluen verotus on kireämpää kuin vuonna Toisin kuin Ruotsi, Suomi päätti varautua vapaaseen rajakauppaan laskemalla verotustaan. Suomen päätös oli matkustajatuonnin kontrolloimisen kannalta viisas. Tosin Ruotsin verotaso ei ollut yhtä korkea kuin Suomessa, eikä veroero Tanskaan tai Saksaan niin valtava kuin Suomen ja Viron välillä, joten painetta veronalennukseen oli vähemmän.

7 Ruotsissa yksityinen maahantuonti on nykyisin vielä huomattavan paljon suurempaa kuin mitä meillä Suomessa. Ruotsin elinkeinon arvion mukaan yksityinen maahantuonti on % kulutetusta oluesta. Yksityistä maahantuontia lisää myös saatavuuden rajoittaminen siten, että keskioluen vahvuista olutta saa Ruotsissa vain valtion monopolista. Suomessa oluen verotus on jo tällä hetkellä kireämpää kuin veronalennusta edeltävänä aikana. Väkevien viinojen kohdalla näin ei ole. Siitä huolimatta hallitus kohdensi kaksi viimeisintä veronkorotusta nimenomaan mietoihin juomiin, joiden työllistävä vaikutus Suomessa on suurin. Viro nostaa neljänä vuotena alkoholiveroaan 5 % / vuosi. Viro saa kuitenkin nostaa veroaan yli 30 vuotta peräjälkeen ollakseen Suomen tasolla. Viron alkoholiveron taso on eurooppalaisittain keskitasoa. Kyse ei siis ole siitä, että Virossa olisi erityisen alhainen alkoholivero. Viron veropolitiikalla on omat haasteensa rajakaupan kanssa Latvian ja Venäjän suuntaan. Myös huoli kotipolttoisen alkoholin kulutuksen kasvusta on Virossa todellinen. Suomi voi päättää vain omasta veropolitiikastaan. Rajakauppaa on aina, jos hintaero on olemassa. Rajakaupan suuruuteen ja sen yleiseen hallintaan voi kuitenkin vaikuttaa järkevällä veropolitiikalla. Veroero Suomen ja Viron välillä on EU-maiden suurin. Suuri veroero johtaa aina hallitsemattomaan rajakauppaan. Veroeron edelleen kasvattaminen ei ole vastuullista eikä fiksua veropolitiikkaa. Tanska laski olutveroaan 15 %. Rajakauppaa voidaan tehokkaimmin hillitä veropolitiikalla. Rajakauppa Tanskan ja Saksan rajalla johti Tanskassa olutveron laskemiseen viime heinäkuun alusta. Nimenomaan oluen verotusta haluttiin laskea rajakaupan hillitsemiseksi ja tanskalaisten työpaikkojen säilyttämiseksi. Virvoitusjuomaveron Tanska poisti kokonaan, samasta syystä. Kuvaavaa on myös se, että Tanska on luopunut

8 kokonaiskulutuksen laskemisesta henkeä kohti. Lukuja pidetään tilastoimattoman osuuden kasvun vuoksi niin epärelevantteina, ettei niillä enää katsota olevan merkitystä. Suomessa viranomaiset pitävät kiinni haastattelututkimuksen arviosta ja perustavat näin ollen koko alkoholipolitiikan hyvin huteralle pohjalle. Suomessa hallitus korostaa työllisyyden merkitystä, mutta ei ilmeisesti vielä tiedosta rajakaupan vaikutuksia kotimaisten työpaikkojen osalta. Kymmenen vuotta sitten yksityinen maahantuonti oli pääasiassa kaikki Suomessa valmistettuja ja täältä Tallinnaan satamamyyntiin kuljetettuja juomia. Vielä viitisen vuotta sitten elinkeino arvioi, että matkustajatuontina tuodaan noin 70 % Suomessa valmistettuja tuotteita. Tällä hetkellä arvio on alle 50 %. Matkustajatuonnin negatiivinen merkitys panimoalan elinvoimaisuudelle on kasvanut. Veropolitiikallaan hallitus muodostaa uhkan kotimaisen elinkeinon kyvylle työllistää. Iso-Britannia poisti oluen verotuksen indeksisidonnaisuuden. Muut alkoholijuomat säilyvät indeksikorotuksen piirissä. Päätöksellään Iso-Britannia haluaa tukea kotimaista valmistusta, ja tukea ravintolakulutuksen kasvattamista. Ravintola-ala on merkittävä työllistäjä, ja olut kulutetuin tuote. EU-maiden kirein olutvero heikentää erityisesti juuri ravintoloita, jotka jo nyt ovat vaikeuksissa madaltuvan kulutuksen ja matkustajatuonnista johtuvan kotikulutuksen kasvun seurauksena. Espanja nostaa 10 % muiden kuin oluen verotusta. Perusteena se, että kuluttajat halutaan ohjata miedoimman vaihtoehdon pariin. Myös Espanja teki olutta suosivan veropäätöksen viime vuoden aikana. Perusteena on mietojen suosiminen väkevien sijaan. Suomi on tilastollisesti osoitettuna edelleen maa, jossa väkeviä juodaan enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.

9 Veropolitiikkaa pitäisi meilläkin käyttää keinona kulutuksen siirtämiseksi kohti mietoja juomia. Matkustajatuonnin ohjetasot eivät ole kestävä ratkaisu viinarallin hillitsemiseksi Hallituksen luonnoksessa esitetään alkoholijuomien matkustajatuonnin hillitsemiseksi ohjetasojen käyttöönottoa. Panimoalan tuotteiden osalta tämä merkitsisi sitä, että matkustaja saa tuoda ilman puhuttelua 26 salkullista olutta, käymisteitse valmistettua siideriä/lonkeroa sekä etanolipohjaista lonkeroa. Tämä määrä juomia siis jokaisella käyntikerrallaan. Alkoholia mahdollisesti eteenpäin trokaava henkilö voi käydä viikoittain ja tuoda saman 26 salkullista juomia ilman, että joutuu antamaan selvitystä käyttötarkoituksesta. Vertailun vuoksi on myös hyvä muistaa, että suomalainen nauttii vuodessa keskimäärin 93 litraa olutta, 9 litraa siideriä ja 10 litraa lonkeroa (yli 15-vuotiasta asukasta kohden laskettuna). Lisäksi keskimääräisiä lukuja vääristää kulutuksen keskittyminen; kymmennes kuluttajista nauttii puolet kaikesta alkoholista. Alkoholin kohtuukuluttaja voi siis jatkossakin tuoda huoletta koko vuoden juomat Virosta, maksamatta senttiäkään alkoholiveroa Suomen valtiolle. Esityksen mukaan tullivalvontaan ja veroharkintaan tarvitaan lisäresursseja. Hallituksen tulisi vakavasti miettiä onko järkevää luoda uusia verorahoilla kustannettavia työpaikkoja, samaan aikaan kun panimoalan työpaikkoja vähennetään kasvaneen viinarallin johdosta. Olutveroa laskettava Panimoliitto näkee yksiselitteisesti, että hallituksen on ryhdyttävä toimiin olutverotuksen maltilliseksi laskemiseksi ja kotimaisten työpaikkojen turvaamiseksi. Työpaikkojen kautta valtiolle palautuvat verotuotot moninkertaistavat valmisteverotuksen tuotot. Ja verotulot on aina järkevää kerätä siellä missä haitatkin hoidetaan.

10 Nelosolut ruokakauppoihin oluen matkustajatuonnin hillitsemiseksi Oluen matkustajatuonti on lähes yksinomaan nelosolutta, siksi tulisi vakavasti miettiä nelosoluen siirtämistä päivittäistavarakaupan myyntiin. Veron lisäksi oluen matkustajatuontiin vaikuttaa joustamaton myyntikanava. Hintakertoimin sidotussa valtion monopolikaupassa oluen hinta on nelinkertainen tuontiolueen verrattuna. Ystävällisesti, Elina Ussa toimitusjohtaja Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI ALKOHOLI- JA ALKOHOLIJUOMAVEROSTA ANNETUN LAIN LIITTEEN MUUTTAMISESTA

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI ALKOHOLI- JA ALKOHOLIJUOMAVEROSTA ANNETUN LAIN LIITTEEN MUUTTAMISESTA 10.9.2013 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI ALKOHOLI- JA ALKOHOLIJUOMAVEROSTA ANNETUN LAIN LIITTEEN MUUTTAMISESTA Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry kiittää mahdollisuudesta

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin. Hallituksen esityksellä uudeksi alkoholilaiksi on positiivinen kansantaloudellinen vaikutus koko panimoalan arvoketjuun

Lisätiedot

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa?

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? 1. Kivennäisvesien kulutus on Suomessa EU-maiden matalin. Suomessa kulutetaan keskimäärin 18 litraa pullotettua vettä henkilöä kohden vuodessa. 2. Vuonna

Lisätiedot

Anniskelun alamäki jatkuu

Anniskelun alamäki jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Anniskelun alamäki jatkuu 17.11.2017 Eduskunnan verojaosto Timo Lappi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Virvoitusjuomavero 7 pointtia

Virvoitusjuomavero 7 pointtia Virvoitusjuomavero 7 pointtia. Virvoitusjuomia kulutetaan Suomessa 53 litraa asukasta kohden. Se on alle puolet Saksan kulutuksesta ja merkittävästi vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa. Kivennäisvesien

Lisätiedot

Hallituksen esitys alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta VM074:00/2011

Hallituksen esitys alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta VM074:00/2011 22.9.2011 Valtiovarainministeriö / Vero-osasto Kirjallinen lausunto Hallituksen esitys alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta VM074:00/2011 Valtiovarainministeriön vero-osasto

Lisätiedot

LAUSUNTO SOSIAALI JA TERVEYSMINISTERIÖLLE ALKOHOLILAIN UUDISTAMISTARPEITA KÄSITTELEVÄSTÄ ARVIOMUISTIOSTA

LAUSUNTO SOSIAALI JA TERVEYSMINISTERIÖLLE ALKOHOLILAIN UUDISTAMISTARPEITA KÄSITTELEVÄSTÄ ARVIOMUISTIOSTA Sivu 1 / 10 LAUSUNTO SOSIAALI JA TERVEYSMINISTERIÖLLE ALKOHOLILAIN UUDISTAMISTARPEITA KÄSITTELEVÄSTÄ ARVIOMUISTIOSTA Panimo ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry haluaa tuoda esiin arviomuistiota koskien

Lisätiedot

Anniskelun arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin

Anniskelun arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin Anniskelun arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin Alennettu arvonlisävero siirtäisi kulutusta ravintoloihin, lisäisi työllisyyttä 2 400 työpaikalla ja kansantalouden tuotosta 300 miljoonalla eurolla.

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry vastustaa esitystä alkoholiveron korottamiseksi.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry vastustaa esitystä alkoholiveron korottamiseksi. Alkoholiverolaki HE 169/2017 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 21.11.2017: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry vastustaa esitystä alkoholiveron korottamiseksi. Veronkorotuksella on negatiivinen

Lisätiedot

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Alkoholijuomien matkustajatuonti Matkustajien tuomien alkoholijuomien kulutus

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2012 - huhtikuu 2013) Tilastojulkistus 11.6.2013 Tuomo Varis etunimi.sukunimi@thl.fi Puh. 029 524 7654 Esa Österberg etunimi.sukunimi@thl.fi Puh. 029 524 7018

Lisätiedot

Alkoholilain uudistus

Alkoholilain uudistus Alkoholilain uudistus Esitys eduskunnan verojaostolle 10.11.2017 Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry Mietojen alkoholijuomien vähittäismyynti Suomessa 2016 Alko Tuhatta litraa Alko +/- % Vähittäiskauppa

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

TU-91.1001 Läsnäoloharjoitukset 1 VEROTUS

TU-91.1001 Läsnäoloharjoitukset 1 VEROTUS TU-91.1001 Läsnäoloharjoitukset 1 VEROTUS 1 1. Miten raskas on suomalainen tuloverotus kansainvälisesti verrattuna? Tutustu mm. Veronmaksajien keskusliiton viimeisimpään kansainväliseen palkkaverovertailuun

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Elokuu 2013

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Elokuu 2013 Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Elokuu 2013 Sisältö 1. Elintarvikkeiden verotus Suomessa 2. Ruoan hintataso Suomessa Tausta Työn on laatinut Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Helmikuu 2015

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Helmikuu 2015 Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Helmikuu 2015 Sisältö 1. Elintarvikkeiden verotus Suomessa 2. Ruoan hintataso ja sen kehitys Suomessa Tausta Työn on laatinut Päivittäistavarakauppa ry:n

Lisätiedot

EDUSKUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSVALIONKUNTA

EDUSKUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSVALIONKUNTA EDUSKUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSVALIONKUNTA 24.11.2017 Pasi Holm 050 374 7462 Alkoholilakiuudistus IV-oluiden tarjonta lisääntyy; uusia vähittäismyyntipisteitä noin 4.000 kpl. Alko monopoliyhtiönä on hinnoitellut

Lisätiedot

ALKOHOLILAIN MUUTOKSEN SEURANTA KULUTUKSEN JA MYYNNIN MUUTOKSET TAMMI-HUHTIKUU 2017/2018. Pasi Holm ja Juho Tyynilä elokuu 2018

ALKOHOLILAIN MUUTOKSEN SEURANTA KULUTUKSEN JA MYYNNIN MUUTOKSET TAMMI-HUHTIKUU 2017/2018. Pasi Holm ja Juho Tyynilä elokuu 2018 ALKOHOLILAIN MUUTOKSEN SEURANTA KULUTUKSEN JA MYYNNIN MUUTOKSET TAMMI-HUHTIKUU 2017/2018 Pasi Holm ja Juho Tyynilä elokuu 2018 Selvityksen tavoite ja tausta Vuonna 2018 tuli voimaan alkoholilain kokonaisuudistus,

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Alkoholijuomien matkustajatuonti 2013 Resandeinförseln av alkoholdrycker 2013 Esa Österberg +358 29 524 7018 esa.osterberg@thl.fi Tuomo Varis +358 29

Lisätiedot

Panimoteollisuuden verotus Suomessa

Panimoteollisuuden verotus Suomessa verotus Suomessa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry 21.5.2013 1 1 Tutkimuksen taustat, tavoitteet ja toteuttaminen Suomen veroratkaisut ovat vaikuttaneet viime vuosina voimakkaasti panimo- ja

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus Suomessa 27.2.2012

Elintarvikkeiden verotus Suomessa 27.2.2012 Elintarvikkeiden verotus Suomessa 27.2.2012 Elintarvikkeiden kuluttajahinnasta noin 40 % on veroja Erilaisten verojen osuus on noin 40% elintarvikkeiden kuluttajahinnasta: Kuluttajat maksavat elintarvikkeiden

Lisätiedot

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos

Lisätiedot

Turvallisuus meillä ja muualla

Turvallisuus meillä ja muualla Hyvää matkaa ehjänä kotiin! Matkustamisen turvallisuusseminaari 13.11.2009 Rovaniemi, Hotel Santa Claus Turvallisuus meillä ja muualla Johtaja Erkki Yrjänheikki Sosiaali- ja terveysministeriö 1 13.11.2009

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Alkoholijuomien matkustajatuonti 2014 Resandeinförseln av alkoholdrycker 2014 Esa Österberg +358 29 524 7018 esa.osterberg@thl.fi Tuomo Varis +358 29

Lisätiedot

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010:

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: Seuraavassa esitettävät luvut perustuvat TNS Gallupin seurantaan alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden matkustajatuonnista. Seuranta

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti (syyskuu 2014 elokuu 2015)

Alkoholijuomien matkustajatuonti (syyskuu 2014 elokuu 2015) 7/2015 6.10.2015 Alkoholijuomien matkustajatuonti (syyskuu 2014 elokuu 2015) Päälöydökset Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta 71 miljoonaa litraa alkoholijuomia syyskuun 2014 ja elokuun 2015 välillä

Lisätiedot

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen

Lisätiedot

Alkoholilain uudistus

Alkoholilain uudistus Alkoholilain uudistus Esitys sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 26.10.2017 Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry Lakiuudistus on maltillinen ja se tarvitaan Uudistus vähentää matkustajatuontia, siirtää

Lisätiedot

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus

Lisätiedot

Alkoholilain uudistus

Alkoholilain uudistus Alkoholilain uudistus Esitys valiokunnalle lokakuu 2017 Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry Lakiuudistus on maltillinen ja se tarvitaan Uudistus vähentää matkustajatuontia, siirtää verotuloja Suomeen,

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuontikysely (syyskuu 2016 elokuu 2017)

Alkoholijuomien matkustajatuontikysely (syyskuu 2016 elokuu 2017) 32 2017 26.9.2017 Alkoholijuomien matkustajatuontikysely (syyskuu 2016 elokuu 2017) Päälöydökset Sataprosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna määrä oli 7,5 miljoonaa litraa. Suomalaiset matkustajat toivat

Lisätiedot

Alkoholilain muutoksen seuranta

Alkoholilain muutoksen seuranta Alkoholilain muutoksen seuranta Vähittäiskulutuksen ja -myynnin muutokset tammi elokuu 2017/2018 Pasi Holm ja Juho Tyynilä Marraskuu 2018 Selvityksen tavoite ja tausta Vuonna 2018 tuli voimaan alkoholilain

Lisätiedot

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Tiedosta hyvinvointia 1 ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Salme Ahlström Tutkimusprofessori Alkoholi- ja huumetutkimus STAKES Päihdetiedotusseminaari "Päihteet ja väkivalta" Finnish-German Media

Lisätiedot

Suomen panimo ja virvoitusjuomateollisuuden toimialakatsaus

Suomen panimo ja virvoitusjuomateollisuuden toimialakatsaus Suomen panimo ja virvoitusjuomateollisuuden toimialakatsaus Työllistävä vaikutus, verokertymä ja arvonmuodostus Maaliskuu 2015 Sisällysluettelo 1. Yhteenveto ja johtopäätökset... 2 1.1 Työllistävä vaikutus...

Lisätiedot

Arvonlisäveron alentamisesta hyötyisi koko matkailu- ja ravintola-ala

Arvonlisäveron alentamisesta hyötyisi koko matkailu- ja ravintola-ala KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Anniskelun hintakilpailukyky heikko Arvonlisäveron alentamisesta hyötyisi koko matkailu- ja ravintola-ala KUVA (korkeus

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna Kantar TNS 2016 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code SFS-ISO sertifioitu

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna Kantar TNS 2016 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code SFS-ISO sertifioitu Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2016 Kantar TNS 2016 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code 0114300-3 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma Seuraavassa

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2014 huhtikuu 2015)

Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2014 huhtikuu 2015) 3/2015 Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2014 huhtikuu 2015) 11.6.2015 Päälöydökset Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta noin 78 miljoonaa litraa alkoholijuomia toukokuun 2014 ja huhtikuun

Lisätiedot

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää Yrittämisen edellytykset Suomessa Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää 1 Teema I Yrittäjyyden ja yritysympäristön kuva KYSYMYS NUMERO 1: Pidän Suomen tarjoamaa yleistä

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2014 TNS Gallup

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2014 TNS Gallup Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2014 TNS Gallup TNS 2014 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code 0114300-3 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma Seuraavassa

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti 3 2017 28.2.2017 Alkoholijuomien matkustajatuonti 2016 Päälöydökset Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta 81,5 miljoonaa litraa alkoholijuomia vuonna 2016 Sataprosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna

Lisätiedot

ALKOHOLILAIN VÄHITTÄISKAUPPAA KOSKEVIEN UUDISTUSTEN VAIKUTUS ALKOHOLIJUOMIEN KULUTUKSEEN

ALKOHOLILAIN VÄHITTÄISKAUPPAA KOSKEVIEN UUDISTUSTEN VAIKUTUS ALKOHOLIJUOMIEN KULUTUKSEEN ALKOHOLILAIN VÄHITTÄISKAUPPAA KOSKEVIEN UUDISTUSTEN VAIKUTUS ALKOHOLIJUOMIEN KULUTUKSEEN Pasi Holm 10.1.2017 ALKOHOLILAIN MUUTOS VÄHITTÄISKAUPASSA 1) Prosenttirajan nosto 4,7 % 5,5 % 2) Valmistustaparajoitteesta

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 18.11.214 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

(toukokuu 2018 huhtikuu 2019)

(toukokuu 2018 huhtikuu 2019) 26 2019 10.6.2019 kysely (toukokuu 2018 huhtikuu 2019) Päälöydökset Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta 58,9 miljoonaa litraa alkoholijuomia toukokuun 2018 ja huhtikuun 2019 välillä, joka sataprosenttiseksi

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) uusi tutkimus osoittaa, että EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2016 huhtikuu 2017)

Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2016 huhtikuu 2017) 18 2017 30.5.2017 Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2016 huhtikuu 2017) Päälöydökset Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta 79,4 miljoonaa litraa alkoholijuomia vuonna 2016. Sataprosenttiseksi

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 25.9.213 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup TNS 2014 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code 0114300-3 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma Seuraavassa

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Esityksen on tehnyt Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta EY julkisesti saatavilla olevan tilasto- ja tilinpäätöstiedon pohjalta vuonna 2017. Suomessa

Lisätiedot

Alkoholilain muutoksen seuranta

Alkoholilain muutoksen seuranta Alkoholilain muutoksen seuranta Ennakkotietoja alkoholin vähittäiskulutuksen ja -myynnin kehityksestä tammi joulukuu 2017/2018 Pasi Holm ja Juho Tyynilä Helmikuu 2019 / Taloustutkimus Oy 1 Selvityksen

Lisätiedot

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde? Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Alkoholijuomien matkustajatuonti 2015 Resandeinförseln av alkoholdrycker 2015 Esa Österberg +358 29 524 7018 esa.osterberg@thl.fi Tuomo Varis +358 29

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI?

Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI? Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI? 1 HALLITUKSEN PUOLIVÄLITARKASTELUN JA KEHYSRIIHEN NÄKYMISTÄ 1) Kehysriihi ja valtiontalous 2) Kohtuullinen verotus tukemaan

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitys 26.6.2009

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitys 26.6.2009 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitys 26.6.29 Uusiutuvien osuus energian loppukulutuksesta (EU-27) 25 ja tavoite 22 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Viro Romania Tanska Slovenia Liettua EU

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

Alkoholi suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta

Alkoholi suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta Pekka Puska Pääjohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Alkoholi suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta Karjalan Lääketiedepäivät Petroskoi 13.-14.6.2012 5.9.2012 Pekka Puska, pääjohtaja

Lisätiedot

Elintarvikkeiden hintataso ja hintojen kehitys 12.9.2011

Elintarvikkeiden hintataso ja hintojen kehitys 12.9.2011 ja hintojen kehitys Elintarvikkeiden kuluttajahinnat Suhteessa maan yleiseen hintatasoon on elintarvikkeiden hinta Suomessa Euroopan alhaisimpia. Arvonlisäverottomilla hinnoilla laskettuna elintarvikkeiden

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti (syyskuu 2015 elokuu 2016)

Alkoholijuomien matkustajatuonti (syyskuu 2015 elokuu 2016) 10/2016 3.9.2016 Alkoholijuomien matkustajatuonti (syyskuu 2015 elokuu 2016) Päälöydökset Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta 81,1 miljoonaa litraa alkoholijuomia syyskuun 2015 ja elokuun 2016 välillä

Lisätiedot

Suomalaisten alkoholiostot Virosta

Suomalaisten alkoholiostot Virosta Suomalaisten alkoholiostot Virosta Haastattelututkimuksen tuloksia 1 2 Viron ja Suomen välinen laivaliikenne 4 laivayhtiötä TallinkSilja, VikingLine, Eckerö ja LindaLine Vuodessa noin 8,8 miljoonaa matkustajaa

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kotimainen kysyntä supistuu edelleen Mara-alan tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä MaRan tiedotustilaisuus 11.12.2014 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry

Lisätiedot

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU Taskutilasto 2013 VEROTUS SUOMESSA Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008 RUOAN HINTA JA INFLAATIO Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 4.12.2008 ESITYKSEN SISÄLTÖ! HINTOJEN KEHITYS PÄÄRYHMITTÄIN! INFLAATION SYYT PÄÄRYHMITTÄIN! RUAN PAINO KULUTTAJAHINTA- INDEKSISSÄ 1914-2005!

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Alkoholilain muutoksen seuranta Ennakkotietoja alkoholin vähittäismyynnin kehityksestä tammi elokuu

Alkoholilain muutoksen seuranta Ennakkotietoja alkoholin vähittäismyynnin kehityksestä tammi elokuu Alkoholilain muutoksen seuranta Ennakkotietoja alkoholin vähittäismyynnin kehityksestä tammi elokuu 2018 2019 Pasi Holm ja Juho Tyynilä Syyskuu 2019 / Taloustutkimus oy 1 Selvityksen tavoite ja tausta

Lisätiedot

Kääntyykö Venäjä itään?

Kääntyykö Venäjä itään? Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori

Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Tausta Integroituneet markkinat Markkinasignaalit maailmalta kansainvälisten markkinoiden tarjonta ja kysyntä tuonti

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019 Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti 4 2018 27.2.2018 Päälöydökset Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta 67,2 miljoonaa litraa alkoholijuomia vuonna 2017. Sataprosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna määrä oli 6,9 miljoonaa litraa. Alkoholijuomien

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Panimoalan ajankohtaisia asioita 2016

Panimoalan ajankohtaisia asioita 2016 Panimoalan ajankohtaisia asioita 2016 Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Valvoo panimo- ja virvotusjuomateollisuuden etuja alkoholi- ja elinkeinopolitiikassa Edistää suomalaista juomakulttuuria

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 21.3.2006

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 21.3.2006 Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 Kuvio 1. Markkinatasapaino ennen verotusta Hinta Hinta ennen veroa Kuluttajan ylijäämä Tuottajan ylijäämä Tarjonta Kysyntä 2 Tuotanto ennen veroa Määrä

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -

Lisätiedot

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää KUVA KUVA KUVA Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää 19.5.216 Ekonomisti Jouni Vihmo KUVA Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Yritykset odottavat hyvää kesää majoitusyritykset

Lisätiedot

HE 169 /2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta

HE 169 /2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta LAUSUNTO 1(5) 20.11.2017 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Asiantuntijalausunto HE 169 /2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot