Ympäristö- ja rakennuslautakunta nro 6/ SISÄLLYSLUETTELO
|
|
- Aku Mäki
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 nro 6/2015 SISÄLLYSLUETTELO YMPJARAKL 57 Kokouksen järjestäytyminen YMPJARAKL 58 Ehdotus ympäristö- ja rakennuslautakunnan tulo- ja menoarvioksi vuodelle 2016, toimintasuunnitelmaksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille YMPJARAKL 59 Vuoden 2014 arviointikertomuksen käsittely YMPJARAKL 60 n kunnan ympäristönsuojelumääräykset YMPJARAKL 61 Rakennuslupahakemus, R YMPJARAKL 62 Lausunto Virkkulan seniorikylän asemakaavaluonnoksesta YMPJARAKL 63 Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn vireillepanosta Kirkkonummen Vuohimäessä YMPJARAKL 64 Ympäristö- ja rakennuslautakunnan talouden seuranta 7/2015 YMPJARAKL 65 Viranhaltijapäätösten ja jaoston laillisuusvalvonta YMPJARAKL 66 Tiedoksiantoasiat YMPJARAKL 67 Muut asiat
2 Sivu 2 Nro 6/2015 KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana) Kunnantalo Honkasalo Antero, puheenjohtaja Kokkonen Yrjö, varapuh.johtaja Bardy Ann-Marie, jäsen Berglund Hans, jäsen Ekström Susanne, jäsen Kämäräinen Paula, jäsen Nummenmaa Rauli, jäsen Mäkinen Lea, jäsen Suomalainen Jani, jäsen MUUT SAAPUVILLA OLLEET Karell Anders, kunnanhallituksen edustaja Flythström Kenneth, rakennustarkastaja Tenno Heta, vs. ympäristötarkastaja Laasonen Emilia, hallinnonsuunnittelija LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS YMPJARAKL 57 ASIAT PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA (Tarkastajien valinta taikka merkintä edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastamisesta) YMPJARAKL PÄÄTÖSTEN ANTAMISPÄIVÄ LUPA-ASIASSA 57 Tässä kokouksessa lupa-asiassa tehdyt päätökset annetaan julkipanon jälkeen PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä Antero Honkasalo Emilia Laasonen PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi lukuunottamatta Tarkastusaika Allekirjoitukset JULKIPANOTODISTUS (MRL 198 ) Tässä kokouksessa lupa-asiassa tehtyjä päätöksiä koskeva ilmoitus on ollut julkipantuna kunnan ilmoitustaululla Virka-asema Allekirjoitus Hallinnonsuunnittelija Emilia Laasonen
3 Sivu 3 YMPJARAKL 57 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN päättää - todeta kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi - valita kaksi pöytäkirjan tarkastajaa.
4 Sivu 4 KH:267 /2014 YMPJARAKL 58 Liite 1 EHDOTUS YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNNAN TULO- JA MENOARVIOKSI VUODELLE 2016, TOIMINTASUUNNITELMAKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE Yleistä tulo-ja menoarvion käsittelystä Teknisen lautakunnan ja ympäristö- ja rakennuslautakunnan sekä teknisen osaston johtosäännön 3 mukaan esittelee teknisen toimen johtaja lautakunnan tulo- ja menoarvioehdotuksen. Kunnan voimaan tulleen sisäisen valvonnan johtosäännön mukaan tulee lautakuntien hyväksyä lautakuntakohtainen tulo- ja menoarvioesitys ja lähettää se käsittelyä varten edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle. Lautakunnan tehtävä on valvoa rahankäyttöä niillä toiminnanaloilla, jotka kuuluvat sen alaisuuteen siten, että lautakunnan varat kohdennetaan strategisten painopistealueiden mukaisesti. Siksi lautakuntien tulee hyväksyä kustannuskohtaiset käyttösuunnitelmat sen jälkeen, kun kunnanvaltuusto on hyväksynyt kunnan tulo- ja menoarvion. Kunnanhallitus on antanut lautakunnille ohjeet tulo- ja menoarvion laatimista varten ja on samalla määritellyt lautakuntien tulo- ja menoarvion kehykset. Lautakuntien tulee jättää talousarvioesityksensä vuodelle 2016 ja suunnitelmavuosille talousyksikköön mennessä. Kunnanhallituksen antama tulo- ja menoarviokehys on seuraavan lainen: TP 2013 TP 2014 TMA 2015 Kehys 2016 TMAE 2016 Toimintatuotot Sisäiset tuotot Toim. Kustannukset Sisäiset kustannukset Toimintakate Rakennusvalvonnan tulosalue kuuluu ympäristö- ja rakennuslautakunnan alaisuuteen. Rakennusvalvonnan alaisuuteen kuuluu kolme tulosyksikköä: - rakennusvalvonnan tulosyksikkö - ympäristö- ja maa-ainesasioiden tulosyksikkö - yksityistieasioiden tulosyksikkö
5 Sivu 5 Yleistä tulo- ja menoarvioehdotuksesta Henkilöstökustannusten osalta on vuodelle 2016 laskettu 0,5 %:n korotus. Inflaation lasketaan olevan 1,28 % vuonna Tulosyksikkö 610 Rakennusvalvonta Vuoden 2016 tulo- ja menoarviossa oli toimintatuotot arvioitu :ksi. Summa perustuu vuoden 2014 toimintatuottoihin ja 6/2015 mennessä toteutuneisiin tuloihin. Lupahakemukset jakautuvat seuraavasti: Lupatyyppi /2015 Rakennuslupa Toimenpidelupa Toimenpideilmoitus Suunnittelutarve ja poikkeuslupa 8 4 Jatkoaikahakemukset Yhteensä Ylläolevasta taulukosta ilmenee, että kuluvan vuoden yhteenlaskettu lupahakemusten määrä luultavasti tulee olemaan kpl. Ensi vuodelle on odotettavassa sama määrä hakemuksia ja mahdollisesti pieni lisäys. Vuoden 2016 tulo- ja menoarvioehdotuksessa on toimintakustannukset arvioitu kuluvan vuoden toteutuneiden kustannusten mukaan. Tulosyksikön tulo- ja menoarvioehdotus kokonaisuudessaan: - Toimintatuotot yhteensä Toimintakustannukset yhteensä Rakennusvalvontayksikön toiminnan päämäärä Yleinen päämäärää on ylläpitää tehokasta ja palveluun suuntautunutta rakennusneuvontaa ja valvontaa sekä noudattaa kunnan ilmasto- ja energiastrategiaa. Tehokkaalla neuvonnalla ja valvonnalla voidaan estää rakennusvirheiden syntyminen. Tulevan vuoden erityisenä toiminnallisena tavoitteena on aloittaa rakennusjärjestyksen uusiminen ja osoitekartan päivittäminen.
6 Sivu 6 Tunnusluvut /2015 Luvat Viranomaiskatselmukset Vastaavan työnjohtajan hyväksymiset Taloussuunnitelma Koska nykyisen henkilöstöresurssin (rakennustarkastaja ja 80 % toimistosihteeri) puitteissa on vaikeaa ylläpitää tarvittavaa palvelutasoa, tulee nykyisen henkilöstöresurssin osalta tapahtua muutos. Toiminta lienee muutoin muuttumaton suunnittelukaudella. Tulosyksikkö 720 Yksityistietoimi Toimintasuunnitelma Yksityistietoimen vuosittain jakamien avustusten avulla ylläpidetään kunnan tieverkosta. Avustusta jaetaan vuosittain noin 55 tiehoitokunnalle, jotka hoitavat runsasta 110 tiekilometriä ssa. Valvonta-ajeluilla seurataan avustusta saaneiden teiden hoitoa. Yksityistietoimen toinen tehtävä on vastata tielautakunnan lakisääteisistä tehtävistä. Ympäristö- ja rakennuslautakunnan tietoimitusjaosto hoitaa tätä tehtävää. Taloussuunnitelma Avustusta saavien tiehoitokuntien määrässä ei tule tapahtumaan suurempia muutoksia. Tieavustuksia maksetaan tulo- ja menoarviokehyksen sallimissa rajoissa. Tulosyksikkö 620: Ympäristö- ja maa-ainesasiat Toimintatavoitteet Kunnallisen ympäristönsuojelun toimintatavoitteet määräytyvät lainsäädännön mukaan. Toiminnan yleisenä tavoitteena on ympäristön- ja luonnonsuojelun edistäminen, ympäristöongelmien ennaltaehkäisy ja elinympäristön viihtyisyys n kunnassa. Talousarvion toimintasuunnitelma ja perustelut Ympäristönsuojelun tehtävät ja valvottavien kohteiden määrä ovat jatkuvasti lisääntyneet ja ympäristöyksikössä on pitkään jatkunut lisäresurssien tarve.
7 Sivu 7 Kunnallistekniikan ulkopuolella sijaitsevien kiinteistöjen jätevesijärjestelmiä koskevan jätevesiasetuksen toimeenpanemiseksi kunta osallistuu edelleen Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n organisoimaan Länsi- Uudenmaan kuntien seudulliseen LINKKI-hankkeeseen uudistetun hajajätevesistrategian mukaisesti. Hanke toteuttaa alueellista kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa. Länsi-Uudenmaan kuntien jätevesihanke toteutetaan projektirahoituksella ylimääräisen jäsenmaksun turvin. n perusmaksuosuus hankkeessa on 2580 euroa ja lisämaksuosuus 5000 euroa. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry ylläpitää www-sivustoa ja vesiensuojeluyhdistysten liiton Opasta jätevesien maailmaan n kunta osallistuu njoen vesistön yhteistarkkailun kustannuksiin 5500 :lla. Vuosi 2015 oli perustarkkailuvuosi, ja 2016 on yhteistarkkailussa laaja vuosi, jolloin toteutetaan veden laadun tarkkailun lisäksi pohjaeläintutkimukset. Tarkkailussa halutaan säilyttää Vikträskin seuranta, mikä jäisi pois uudesta tarkkailuohjelmasta. Vesistöjen talkoomuotoisiin kunnostustoimenpiteisiin osallistutaan tapauskohtaisen harkinnan perusteella enintään 2000 eurolla. Alueellisen ilmanlaadun seuranta jatkuu yhteistyöohjelman mukaisesti. Kunta osallistuu jäsenenä Lohjan ympäristöklusteriin, joka tarjoaa yrityksille suunnattua ympäristö- ja turvallisuusaiheista koulutusta. Ympäristöterveydenhuolto kuuluu kuntien lakisääteiseen toimintaan. Ympäristöterveydenhuollon osalta viranomaistoiminta jatkuu seudullisena yhteistyönä siten, että kunnan ympäristöterveydenhuollon tehtävät hoitaa Länsi-Uudenmaan ympäristöterveyslautakunta. n kunnan kustannukset ovat perustuneet vuodesta 2012 lähtien toteutuneeseen palvelutasoon. Länsi-Uudenmaan ympäristöterveyden peruskustannukset lle ovat vuonna 2015 arviolta euroa. Lisäksi kunnanhallitus on tehnyt päätöksiä löytöeläinten talteenotosta ja hoidosta osana ympäristöterveydenhuoltopalveluja. Löytöeläinpalveluiden kustannukset ovat noin 7000 euroa vuodessa. Taloussuunnitelma Toiminta jatkuu pääosin samassa muodossa ja laajuudessa. Ympäristö- ja rakennuslautakunta toimii kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena, jonka alaisuudessa on päätoiminen ympäristön-suojelun viranhaltija. Lautakunta toteaa, että ympäristönsuojelu on lakisääteistä toimintaa kunnassa.
8 Sivu 8 Liitteet ja oheismateriaalit: - Liitteenä: - ympäristö- ja rakennuslautakunnan tuloslaskelma (talousarvioehdotus 2016) ja kustannuspaikkakohtaiset käyttötalousehdotukset Esittelijä: tekninen johtaja Jorma Skyttä, puh , s-posti: jorma.skytta@siuntio.fi päättää - hyväksyä liitteiden mukaiset kustannuspaikkojen 610, 620 ja 720 käyttötalousehdotukset, toiminnalliset tavoitteet ja vuosien taloussuunnitelmat, ja - esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle lautakunnan vuoden 2016 toimintatuloiksi , toimintamenoiksi ja sisäisiksi toimintamenoiksi
9 Sivu 9 KH:346 /2015 YMPJARAKL 59 Oheismateriaalia VUODEN 2014 ARVIOINTIKERTOMUKSEN KÄSITTELY n kunnanvaltuusto on hyväksynyt tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen. Kunnanhallitus on lähettänyt arviointikertomuksen lautakunnille käsiteltäväksi Kunnanhallitus pyytää lautakuntia antamaan selvityksensä arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista kunnanhallitukselle mennessä. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Lisäksi tarkastuslautakunnan tehtävänä on tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumisen seuranta. Vuoden 2014 arviointikertomuksessa kiinnitetään huomiota ympäristö ja rakennuslautakunnan osalta seuraaviin seikkoihin: - koska lautakunnalle ei ole asetettu toiminnallisia tai laadullisia tavoitteita lakisääteisten vaatimusten lisäksi ei toiminnan vaikuttavuutta ja laatua voida arvioida. Lautakunnalle kehotetaan asettamaan toimintaa kehittävät tavoitteet. - lautakunnan tulisi kiinnittää tarkempaa huomiota budjetointiin ja taloudenseurannassa havaittavissa olevat todennäköiset ylitykset tulisi hyvissä ajoin viedä valtuustoon hyväksyttäviksi lisäbudjettina - rakennusvalvonta toimii yhden tarkastajan varassa, joten arviointikertomuksessa kehotetaan varmistamaan tarkastustoiminnan riittävä toimivuus. - vuoden aikana lautakunnassa ei käsitelty ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaa eikä -raporttia. Jotta lautakunnalla olisi mahdollisuus seurata valvonnan ja palveluiden toteutumista, tulisi ympäristöterveydenhuollon tuloksia käsitellä lautakunnassa ja tarvittaessa valtuustossa. Liitteet ja oheismateriaalit: - Oheismateriaalina: o tarkastuslautakunnan laatima arviointikertomus vuodelta 2014 Esittelijä: rakennustarkastaja Kenneth Flythström, puh , s-posti: kenneth.flythstrom@siuntio.fi päättää - pyrkiä jatkossa vaikuttamaan seuraaviin kohtiin: o lautakunnan alaiselle toiminnalle asetetaan kohdennetut toiminnalliset tavoitteet o budjetointiin kiinnitetään tarkempaa huomiota ja mahdollisiin ylityksiin reagoidaan nopeammin o rakennusvalvonnan resurssien riittävyyttä tarkkaillaan ja
10 Sivu 10 tarpeen vaatiessa ongelmiin reagoidaan o lautakunta käsittelee jatkossa ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkäripalveluita koskevan valvontasuunnitelman ja -raportin vuosittain ja lähettää sen tarvittaessa kunnanhallitukselle- ja valtuustolle käsiteltäväksi. - lähettää yllä olevan selvityksensä arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista kunnanhallitukselle.
11 Sivu 11 YMPJARAKL:196 /2014 YMPJARAKL 60 SIUNTION KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET YMPJARAKL Liite 1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) 19 mukaan kunnanvaltuusto voi lainsäädännön täytäntöön panemiseksi antaa tarpeellisia paikallisista olosuhteista johtuvia kuntaa tai sen osaa koskevia yleisiä määräyksiä. Määräysten tulee perustua ympäristönsuojelulailla säädeltyihin asioihin, eikä niillä voida lieventää lain vaatimuksia. Määräykset eivät voi koskea ympäristönsuojelulain nojalla luvanvaraista tai ilmoitusvelvollista toimintaa tai puolustusvoimien toimintaa, eivätkä myöskään rekisteröitäviä toimintoja. n kunnalla ei ole voimassaolevia ympäristönsuojelumääräyksiä. Tavoitteena on laatia n kunnalle ympäristönsuojelumääräykset, joissa yhdistyvät paikalliset erityispiirteet ja länsiuusimaalaiset käytännöt. Paikallisia erityisalueita, joilla ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen, poistaminen ja vähentäminen edellyttävät tarkennettuja määräyksiä, ovat taajaan rakennetut alueet, rantavyöhykkeet, pohjavesialueet ja vesistöt. Ympäristönsuojelumääräyksissä käsiteltäviä asiakokonaisuuksia ovat yleisten määräysten ohella jätevesien haittavaikutusten ehkäiseminen, jätteiden ja kemikaalien käsittely, melun ja muiden päästöjen torjunta sekä maatalouden toiminnoista aiheutuvien haittojen ehkäiseminen. Ympäristönsuojelumääräykset helpottavat ja selkiyttävät viranomaisen työtä ja antavat tukea päätöksenteolle. Niiden avulla on mahdollista joustavasti ja tehokkaasti estää sellaisia ympäristöhaittoja, joihin säädöstason määräykset ovat liian yleisluontoisia. Määräyksillä voidaan luoda paikallisiin olosuhteisiin soveltuvia käytäntöjä. Määräysluonnos on valmisteltu yhteistyössä kunnan rakennusvalvonnan, teknisen toimen ja vesi- ja viemärilaitoksen kanssa. Yhteistyön avulla varmistetaan, ettei ympäristönsuojelumääräyksissä ole päällekkäisyyksiä rakennusjärjestyksen, kaavamääräysten tms. kanssa. päättää määräysten asettamisesta virallisesti nähtäville. Nähtävillä olosta kuulutetaan paikallisissa sanomalehdissä, kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internetsivuilla. Määräysluonnoksesta pyydetään viralliset lausunnot seuraavilta tahoilta: *) - Länsi-Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos - Länsi-Uudenmaan poliisilaitos - Länsi-Uudenmaan jätelautakunta
12 Sivu 12 - Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry - Inkoon-n Ympäristöyhdistys ry - Sjundeå landsbygdsförening - n tekninen lautakunta - Ympäristöterveydenhuolto - Inkoon, Kirkkonummen, Vihdin ja Lohjan kunnat Nähtävillä oloajan päätyttyä ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää määräysehdotuksen esittämisestä edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi. Oheismateriaali ja liitteet: - liite 1 sisältää seuraavat asiakirjat: ympäristönsuojelumääräykset, luonnos sekä ympäristönsuojelumääräysten perustelut, luonnos Esittelijä: ympäristötarkastaja Anu Hynninen, puh , s-posti: anu.hynninen(at)siuntio.fi n ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää - asettaa ympäristönsuojelumääräykset ja niiden perustelut virallisesti nähtäville. Käsittely: Lundqvist Berglundin kannattamana ehdotti, että viralliset lausunnot pyydetään myös seuraavilta tahoilta: Nylands svenska producentförbund, MTK- Uusimaa, MTK Lohjan seutu ry ja n riistanhoitoyhdistys ry. Berglund Maxeniuksen ja Lundqvistin kannattamana ehdotti, että liitteen kohdan toinen kappale muutetaan suosituksen muotoon. Puheenjohtaja Berglundin kannattamana ehdotti, että kohdan 9.1. ensimmäinen kappale muutetaan koskemaan yli 10 m³ säiliöitä. Kokkonen puheenjohtajan kannattamana ehdotti, että kohdan ensimmäinen kappale, joka alkaa Mikäli toimenpiteestä muutetaan muotoon Mikäli tilapäisestä toimenpiteestä Maxenius Berglundin kannattamana ehdotti, että luvun 5. otsikko muutetaan seuraavaan muotoon Hevostalleja ja eläinsuojia koskevat määräykset. Koska tehtyjä ehdotuksia ei vastustettu, puheenjohtaja totesi lautakunnan yksimielisesti hyväksyneen ne. Päätös: n ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää
13 Sivu 13 - asettaa ympäristönsuojelumääräykset ja niiden perustelut virallisesti nähtäville; - pyytää määräysluonnoksesta lausunnot seuraavilta tahoilta: *) - Länsi-Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos - Länsi-Uudenmaan poliisilaitos - Länsi-Uudenmaan jätelautakunta - Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry - Inkoon-n Ympäristöyhdistys ry - Sjundeå landsbygdsförening - n tekninen lautakunta - Ympäristöterveydenhuolto - Inkoon, Kirkkonummen, Vihdin ja Lohjan kunnat - Nylands svenska producentförbund - MTK-Uusimaa - MTK Lohjan seutu ry - n riistanhoitoyhdistys ry - valtuuttaa esittelijän korjaamaan liitteeseen seuraavat kohdat: - liitteen kohdan toinen kappale muutetaan suosituksen muotoon, - kohdan 9.1. ensimmäinen kappale muutetaan koskemaan yli 10 m³ säiliöitä, - kohdan ensimmäinen kappale, joka alkaa Mikäli toimenpiteestä muutetaan muotoon Mikäli tilapäisestä toimenpiteestä - luvun 5. otsikko muutetaan seuraavaan muotoon Hevostalleja ja eläinsuojia koskevat määräykset. *) Pykälän kirjoitusvirhe korjattu hallintolain 51 :n mukaan = = = YMPJARAKL Liitteet 3, 4, 5 ja 6 Luonnos n kunnan ympäristönsuojelumääräyksiksi oli nähtävillä Nähtävillä olosta kuulutettiin paikallisissa sanomalehdissä, kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internetsivuilla. Määräysluonnoksesta saatiin lausunnot Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta, Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:ltä, Inkoon-n Ympäristöyhdistys ry:ltä, Sjundeå Landsbygdsförening r.f:ltä, Nylands svenska producentförbund:lta, n riistanhoitoyhdistykseltä, Lohjan ympäristöterveyspalveluilta, Vihdin ympäristötarkastajalta ja Inkoon sekä
14 Sivu 14 Lohjan ympäristö- ja rakennuslautakunnilta. Luonnoksesta ei jätetty muistutuksia tai mielipiteitä. Lausuntojen johdosta ympäristönsuojelumääräysluonnosta on tarkistettu liitteistä ilmenevillä tavoilla. Lausunnoille on laadittu vastineet ja määräysluonnokseen on merkitty tarkistuksen yhteydessä tehdyt muutokset. Luonnoksessa on huomioitu voimaan astuneen uuden ympäristönsuojelulain (527/2014) tuomat muutostarpeet. Liitteet ja oheismateriaali: - Liitteenä: o ympäristönsuojelumääräykset, luonnos o ympäristönsuojelumääräysten perustelut, luonnos o kartta n pohjavesialueista o kooste lausunnoista ja niihin laadituista vastineista Esittelijä: ympäristötarkastaja Anu Hynninen puh , s-posti: anu.hynninen@siuntio.fi Käsittely: n ympäristö- ja rakennuslautakunta hyväksyy n kunnan ympäristönsuojelumääräyksiin ja niiden perusteluihin ehdotetut muutokset. Lautakunta esittää ympäristönsuojelumääräykset kunnanhallituksen ja edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäviksi. Puheenjohtaja ehdotti, että pykälä jätetään pöydälle, jotta ympäristönsuojelumääräysten pykälistä 5.1, 5.2, 5.3.2, 15 ja 16 voidaan hankkia lisätietoa. Koska tehtyä ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi lautakunnan yksimielisesti hyväksyneen sen. Päätös: Asia jätettiin pöydälle. = = = YMPJARAKL Liitteet 1,2,3 ja 4 Asia otetaan uudelleen lautakunnan käsittelyyn. Liitteet ja oheismateriaali: - Liitteenä: o ympäristönsuojelumääräykset, luonnos o ympäristönsuojelumääräysten perustelut, luonnos o kartta n pohjavesialueista o kooste lausunnoista ja niihin laadituista vastineista Esittelijä: ympäristötarkastaja Anu Hynninen puh , s-posti: anu.hynninen@siuntio.fi
15 Sivu 15 Käsittely: n ympäristö- ja rakennuslautakunta hyväksyy n kunnan ympäristönsuojelumääräyksiin ja niiden perusteluihin ehdotetut muutokset. Lautakunta esittää ympäristönsuojelumääräykset kunnanhallituksen ja edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäviksi. Käsittelyn aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti: n ympäristö- ja rakennuslautakunta hyväksyy n kunnan ympäristönsuojelumääräyksiin ja niiden perusteluihin ehdotetut muutokset. Ja lautakunta esittää ympäristönsuojelumääräykset kunnanhallituksen ja edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäviksi. Lisäksi lautakunta valtuuttaa esittelijän korjaamaan liitteeseen kohdat 5.1, 5.2, 5.3.2, 15 ja 16 kokouksessa pöydälle jaetun ehdotuksen mukaisesti. Ekström Berglundin kannattamana ehdotti, että liitteen pykälän 5.2 toinen kappale poistetaan kokonaan. Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, suoritettiin äänestys. Äänestystavaksi päätettiin nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta, äänestävät jaa, ja ne, jotka kannattavat Ekströmin ehdotusta, äänestävät ei. Äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti äänin 6 (Honkasalo, Kokkonen, Kämäräinen, Mäkinen, Nummenmaa, Suomalainen) 3 (Östberg, Berglund, Ekström). Päätös: KH Liite 1a,1b,1c,1d Käsittely: Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan. ==== Liitteet ja oheismateriaalit Liitteenä - luonnos n kunnan ympäristönsuojelumääräyksiksi - luonnos n kunnan ympäristönsuojelumääräysten perusteluiksi - kartta n pohjavesialueista - kooste lausunnoista ja niihin laadituista vastineista Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevat n kunnan ympäristönsuojelumääräykset ehdotuksen mukaisesti. Anders Karell ehdotti Kirsi Martinin kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.
16 Sivu 16 Koska oli tehty kannatettu ehdotus asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi, suoritettiin äänestys. Äänestystavaksi päätettiin nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi äänestävät ei. Äänestyksessä asian käsittelyn jatkaminen voitti äänin 7 (Elo, Kaisla, Nygård, Parviainen, Tanskanen, Varpio, Laaksonen) 4 (Karell, Koroma- Hintikka, Martin, Svanfeldt). Stefan Svanfeldt ehdotti Anders Karellin kannattaman, että ympäristönsuojelumääräyksistä poistetaan kohdasta 5.2. Rantavyöhykkeet ja saaristo, lause Vesikäymälän rakentaminen on kielletty kiinteistöille ja saarille, joihin ei ole tieyhteyttä sekä ranta-asemakaava-alueilla. Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, suoritettiin äänestys. Äänestystavaksi päätettiin nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Svanfeldtin ehdotusta äänestävät ei. Äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti äänin 7 (Elo, Kaisla, Koroma-Hintikka, Nygård, Parviainen, Tanskanen, Varpio) 4 (Karell, Martin, Svanfeldt, Laaksonen). Päätös: KV Liite 5 a-d Käsittely: Kunnanhallitus päätti ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevat n kunnan ympäristönsuojelumääräykset ehdotuksen mukaisesti. ===== Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä ehdotti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Kunnanvaltuusto hyväksyi ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmän ehdotuksen yksimielisesti. Päätös: KH Päätös: Kunnanvaltuusto päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. = = = Kunnanhallitus käy keskustelun ympäristönsuojelumääräysten jatkovalmistelusta. Kunnanhallitus palauttaa asian edelleen ympäristö- ja rakennuslautakunnalle uudelleen valmisteltavaksi. Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen. = = = YMPJARAKL
17 Sivu 17 Liitteet 1-6 n kunnan ympäristönsuojelumääräyksiä on käsitelty ympäristö- ja rakennuslautakunnan kokouksissa , ja , kunnanhallituksen kokouksissa ja sekä kunnanvaltuuston kokouksessa Määräysluonnos palautettiin kunnanvaltuustosta ja kunnanhallituksesta ympäristö- ja rakennuslautakuntaan uudelleen valmisteltavaksi. Valmistelussa pyydettiin kiinnittämään huomiota lumenkaatopaikkoja, ajoneuvojen pesua, maalämpöjärjestelmiä, maatalouden sivutuotteiden levittämistä sekä rantavyöhykkeiden ja saariston vesikäymäläkieltoa koskeviin määräyksiin. Lisäksi esitettiin toivomus, että asia käsiteltäisiin rinnakkain rakennusjärjestyksen kanssa ja samalla tarkasteltaisiin, ettei määräyksissä ole rakennuslupia tms. koskevia asioita. Luonnos n kunnan ympäristönsuojelumääräyksiksi oli nähtävillä Luonnoksesta antoivat lausuntonsa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, Länsi- Uudenmaan poliisilaitos, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, Inkoon- n Ympäristöyhdistys ry, Sjundeå Landsbygdsförening r.f., Nylands svenska producentförbund, n riistanhoitoyhdistys, Lohjan ympäristöterveyspalvelut, Vihdin ympäristötarkastaja ja Inkoon sekä Lohjan ympäristö- ja rakennuslautakunnat. Lausuntojen johdosta tehtiin tarvittavat muutokset määräysluonnokseen. Ympäristönsuojelumääräykset on valmisteltu alusta asti yhteistyössä kunnan rakennusvalvonnan, teknisen toimen ja vesi- ja viemärilaitoksen kanssa. Yhteisvalmistelun tavoitteena on ollut välttää päällekkäisyyksien syntyminen rakennusjärjestyksen, kaavamääräysten tai muiden säädösten kanssa. Rakennustarkastaja on hyväksynyt eri käsittelyvaiheissa tehdyt muutokset. Koska kunnanhallituksen ja -valtuuston käsittelyn aikana on kuitenkin painotettu rakennusvalvonnan roolia ympäristönsuojelumääräysten valmistelussa, on n ympäristövalvonta pyytänyt rakennusvalvonnalta lausuntoa ympäristönsuojelumääräysten päivitetystä luonnoksesta. Lausunnossa on pyydetty kiinnittämään erityistä huomiota siihen, ettei määräyksissä syntyisi risteäviä vaatimuksia rakennusjärjestyksen tai muiden ra kentamista ohjaavien säädösten kanssa. Rakennustarkastaja on antanut lausuntonsa Lausunnossa todetaan, että pykälän 5.2 kohta, jolla kielletään vesikäymälän rakentaminen kiinteistöillä ja saarilla, joihin ei ole tieyhteyttä sekä ranta-asemakaavaalueilla, tulisi poistaa. Vastaava määräys on annettu kunnan ranta- ja osayleiskaavoissa, eikä asiasta ole tarpeen antaa päällekkäisiä määräyksiä. Ympäristönsuojelumääräysluonnosta on tarkistettu liitteistä ilmenevillä tavoilla.
18 Sivu 18 Liitteet ja oheismateriaali: - Liitteenä: o Ympäristönsuojelumääräykset, luonnos o Ympäristönsuojelumääräysten perustelut, luonnos o Kartta n pohjavesialueista o Kooste lausunnoista ja niihin laadituista vastineista o Lausuntopyyntö o Rakennustarkastajan lausunto Esittelijä: ympäristötarkastaja Anu Hynninen, puh , s-posti: anu.hynninen(at)siuntio.fi hyväksyy liitteenä olevan luonnoksen n kunnan ympäristönsuojelumääräyksiksi ja esittää ympäristönsuojelumääräykset kunnanhallituksen ja edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäviksi. Perustelu Ympäristönsuojelumääräykset on valmisteltu yhteistyössä kunnan rakennusvalvonnan, teknisen toimen ja vesi- ja viemärilaitoksen kanssa, jottei määräyksissä olisi päällekkäisyyksiä rakennusjärjestyksen, kaavamääräysten tms. kanssa. Rakennustarkastaja on hyväksynyt eri käsittelyvaiheissa tehdyt muutokset. Lisäksi rakennustarkastaja on antanut päivitetystä määräysluonnoksesta lausunnon, jossa esitetyt muutosehdotukset on toteutettu. n kunnan rakennusjärjestys on tullut voimaan vuonna 1993 ja sitä on muutettu 2002 ja Rakennusjärjestyksen päivitys on suunniteltu toteutettavaksi lähivuosina, mutta päivittäminen saattaa lykkääntyä vuosilla mahdollisen rakennusvalvontauudistuksen toteutuessa. n kunnassa ei ole voimassa olevia ympäristönsuojelumääräyksiä, joten määräykset tulee saattaa tätä nopeammalla aikataululla voimaan. Näin ollen ympäristö- ja rakennuslautakunta ei kannata ympäristönsuojelumääräysten ja rakennusjärjestyksen käsittelyä rinnakkain. Käsittely: Puheenjohtaja Berglundin kannattamana ehdotti, että pykälä jätetään pöydälle, jotta ympäristönsuojelumääräysten pykälien muutosten vaikutuksia voidaan tarkemmin arvioida. Koska tehtyä ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi lautakunnan yksimielisesti hyväksyneen sen. Päätös: Asia jätettiin pöydälle. = = =
19 Sivu 19 YMPJARAKL 60 Liitteet 2-7 Asia otetaan uudelleen lautakunnan käsittelyyn. Liitteet ja oheismateriaali: - Liitteenä: o Ympäristönsuojelumääräykset, luonnos o Ympäristönsuojelumääräysten perustelut, luonnos o Kartta n pohjavesialueista o Kooste lausunnoista ja niihin laadituista vastineista o Lausuntopyyntö o Rakennustarkastajan lausunto Esittelijä: vs. ympäristötarkastaja Heta Tenno puh , s-posti: heta.tenno@siuntio.fi hyväksyy liitteenä olevan luonnoksen n kunnan ympäristönsuojelumääräyksiksi ja esittää ympäristönsuojelumääräykset kunnanhallituksen ja edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäviksi. Perustelu Ympäristönsuojelumääräykset on valmisteltu yhteistyössä kunnan rakennusvalvonnan, teknisen toimen ja vesi- ja viemärilaitoksen kanssa, jottei määräyksissä olisi päällekkäisyyksiä rakennusjärjestyksen, kaavamääräysten tms. kanssa. Rakennustarkastaja on hyväksynyt eri käsittelyvaiheissa tehdyt muutokset. Lisäksi rakennustarkastaja on antanut päivitetystä määräysluonnoksesta lausunnon, jossa esitetyt muutosehdotukset on toteutettu. n kunnan rakennusjärjestys on tullut voimaan vuonna 1993 ja sitä on muutettu 2002 ja Rakennusjärjestyksen päivitys on suunniteltu toteutettavaksi lähivuosina, mutta päivittäminen saattaa lykkääntyä vuosilla mahdollisen rakennusvalvontauudistuksen toteutuessa. n kunnassa ei ole voimassa olevia ympäristönsuojelumääräyksiä, joten määräykset tulee saattaa tätä nopeammalla aikataululla voimaan. Näin ollen ympäristö- ja rakennuslautakunta ei kannata ympäristönsuojelumääräysten ja rakennusjärjestyksen käsittelyä rinnakkain.
20 Sivu 20 YMPJARAKL 61 LUPANUMERO RAKENNUSLUPAHAKEMUS, R R HAKIJA SIUNTION KUNTA Osoite PUISTOKUJA SIUNTIO RAKENNUSPAIKKA Osoite PÄIVÄRINTEENTIE SIUNTIO KK RN:o Kylä Kiinteistön nimi VÄSTERBY PÄIVÄRINNE Sijainti, koordinaatit Kaava OSAYLEISKAAVA Rakennuspaikan pinta-ala 6410 m 2 ASIA Rakennustoimenpide TILAPÄINEN RAKENNUS Poikkeuslupa myönnetty - Käyttötarkoitus KOULU Kokonaispinta-ala 147 Kok.pinta-ala, laajennus 0 Tilavuus 393 Tilavuus, laajennus 0 Kerrosala 147 Kerrosala, laajennus 0 Kerrosten lukumäärä 1 Rakennus on pystytetty ja valmistunut ilman rakennuslupaa, tämä hakemus on jätetty rakennuksen valmistumisen jälkeen. EHDOTUS päättää myöntää anotun luvan alla olevin ehdoin. myöntää maankäyttö- ja rakennuslain 144 mukaisesti hakijalle oikeuden aloittaa perustusten rakentamisen.
21 Sivu 21 Hakijan on asetettava 1000 :n vakuus sellaisten vahinkojen ja kustannusten korvaamiseksi, jotka voivat aiheutua siitä, että rakennuslupa kumotaan tai sitä muutetaan. EHDOT Rakennustöitä varten tulee hyväksyä Vastaava työnjohtaja Rakennus ja tontti tulee olla varustettuna Rakennusmääräyskokoelman RakMK F2 määräysten mukaisesti. Rakennuttajan tulee lopputarkastuksessa rakennusvalvontaviranomaiselle esittää verohallinnon todistus siitä, että ilmoitusvelvollisuus on täytetty (363/ d ). KATSELMUKSET LUVAN VOIMASSAOLO Hakija on velvollinen tilaamaan seuraava katselmus: lopputarkastus Rakennuksen tilapäinen lupa on voimassa saakka. Esittelijä: rakennustarkastaja Kenneth Flythström, puh , s- posti: ====== TIEDOKSIANTO JA VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajan tie HELSINKI 30 päivää Päätöksen päivämäärä Tämä päätös on annettu nähtävillä olon jälkeen, jolloin sen katsotaan tulleen asianomaisten tietoon. Tähän päätökseen voi hakea muutosta Helsingin hallintooikeudessa kirjallisella valituksella, jonka muutoksenhakija itse tai hänen valtuuttamansa asiamies vie tai lähettää lähetin tai postin välityksellä valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä laskettuna yllä mainitusta päivämäärästä, jolloin päätös on annettu. Valituskirjelmään tulee liittää tämä päätös sekä mahdollinen muu selvitys, johon muutoksenhakija haluaa vedota.
22 Sivu 22 TEKNLTK:626 /2014 YMPJARAKL 62 Oheismateriaalia LAUSUNTO VIRKKULAN SENIORIKYLÄN ASEMAKAAVALUONNOKSESTA Tekninen lautakunta on pyytänyt ympäristö- ja rakennuslautakunnalta lausuntoa Virkkulan seniorikylän asemakaavaluonnoksesta. Hankkeen yleiskuvaus Asemakaavamuutos koskee kunnan omistamia kiinteistöjä , ja ntien ja Haagantien risteyksessä, jotka käsittävät noin 3,5 ha. Voimassaolevassa asemakaavassa (hyväksytty ) alueet ovat merkitty maatalousalueiksi, jotka maatalouskäytön loputtua varataan virkistysalueiksi. Luonnoksessa alueelle on osoitettu noin krs-m2 rakennusoikeutta, krs-m2 palvelutalolle ja krs-m2 asuin taloille. Noin 5 % alueen kokonaispinta-alasta on varattu maa- ja metsätalousalueeksi. Tarkoituksena on tarjota asukkaille mahdollisuus pienimuotoiseen viljelyyn ja vastaaviin toimintoihin. Suunnittelualue liittyy olemassa olevaan liikenneverkostoon Haagantien kohdalla. Alue liitetään läheisyydessä oleviin vesi- ja viemärilinjoihin. Liitteet ja oheismateriaalia: - Oheismateriaalina: o Kaavaselostus o Asemakaavakartta ja -merkinnät 1:2000 o Havainne kuva 1:2000 Esittelijä: rakennustarkastaja Kenneth Flythström, puh , s-posti:kenneth.flythstrom@siuntio.fi esittää seuraavat huomautukset Virkkulan seniorikylän asemakaavaluonnoksen johdosta: - Ympäristö- ja rakennuslautakunnan johtosäännön mukaan teiden nimeäminen kuuluu lautakunnan tehtäviin ja päätösvaltaan. Johtosääntöön viitaten lautakunta on sitä mieltä, että Haagantieltä alkava katu on nimettävä ja ehdottaa nimeksi Elonin tie/ Elons väg. Tämän tien on jatkuttava tontille nro 5, niin että talojen numerointi tulee oikein. Lautakunta ehdottaa lisäksi, että tie kiinteistön 128 tonteille nimetään. ehdotuksena on Nilsin kuja/ Nils gränd. Suunniteltava pelto on kuulunut
23 Sivu 23 Kullalle. Nils ja Elon joihin tiennimet viittaavat ovat kotoisin Kullasta. Elon kaatui sodassa vuonna 1941 ja Nils kuoli vuonna Asemakaavakartasta ja määräyksistä tulee selvemmin käydä ilmi, että alue sijaitsee tärkeällä pohjavesialueella (pv-1). Määräyksiin tulee myös lisätä että Sellaiset laitteet ja rakennelmat, jotka voivat aiheuttaa pohjaveden saastumista tai muuttumista ei saa sijoittaa alueelle. - Koska alue sijaitsee aukealla paikalla, tulee myös muihin kuin EVmerkinnällä merkittyihin alueen reunoihin sijoittaa istutuksia. Joihinkin kohtiin alueen rajan ja rakennuspinnan väliin voidaan esimerkiksi lisätä merkintä 134 Ympäristöministeriön ohjeistuksesta asemakaavojen merkinnät ja määräykset.
24 Sivu 24 YMPJARAKL:389 /2015 YMPJARAKL 63 Oheismateriaalia LAUSUNTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN VIREILLEPANOSTA KIRKKONUMMEN VUOHIMÄESSÄ Uudenmaan ELY-keskus on saanut yksityishenkilöiltä sähköpostin, joka koskee ympäristövaikutusten arviointimenettelyn vireillepanovaatimusta Kirkkonummen Vuohimäen alueen louhintatoiminnasta. Toiminnasta vastaavat yhdessä Oy Göran Hagelberg Ab, Destia Oy ja Lemminkäinen Infra Oy. Vaatimuksessa perustellaan mm., että myös uusien louhimoalueiden ja ampumaradan yhteisvaikutukset on tutkittava. Vaatimuksen mukaan kaikkea vaikutusalueella olevaa toimintaa ei ole huomioitu aiemmassa YVAmenettelyä koskevassa valmistelussa. Uudenmaan ELY-keskus on päättänyt, että Vuohimäen alueen hankkeisiin ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Korkein hallinto-oikeus on antamassaan päätöksessä todennut, että ELYkeskuksen päätös YVA-menettelyn soveltamisesta jää voimaan. Ennen päätöksentekoa Uudenmaan ELY-keskus pyytää Kirkkonummen ja n kunnilta lausuntoja esitetyn vaatimuksen johdosta. Lisäksi lausunnoissa pyydetään esittämään Vuohimäen kivilouhimoalueen hankkeiden lupatilanne ja alueen kaavatilanne. Kirjalliset lausunnot pyydettiin toimittamaan Uudenmaan ELY-keskukseen mennessä, mihin on n kunnan ympäristötarkastajan pyynnöstä saatu kuukauden lisäaikaa. Liitteet ja oheismateriaali: - Oheismateriaalina: o Lausuntopyyntö o YVA-menettelyn vireillepanovaatimus liitteineen Esittelijä: vs. ympäristötarkastaja Heta Tenno, puh , s-posti: heta.tenno@siuntio.fi n ympäristö- ja rakennuslautakunnalla ei ole YVA-menettelyn suhteen lausuttavaa. Kaavoitustilanteen osalta ajantasaiset asiakirjat toimitetaan Uudenmaan ELY-keskuksen käyttöön. Perustelu
25 Sivu 25 Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta on tuore (2014) korkeimman hallinto-oikeuden päätös. Toiminta sijoittuu Kirkkonummen kunnan alueelle.
26 Sivu 26 YMPJARAKL 64 Oheismateriaalia YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN SEURANTA 7/2015 Heinäkuun loppuun mennessä oli 48,2 % talousarvion mukaisista tuloista toteutunut ja 52,8 % talousarvion mukaisista menoista ympäristö- ja rakennuslautakunnan osalta. Lautakunnan tulot koostuvat pääosin rakennusvalvontamaksuista. Ne voidaan arvioida lähinnä olettamalla. Nykyisen lupatilanteen mukaan voidaan olettaa tulojen toteutuvan tulo- ja menoarvion mukaisesti. Lautakunnan menot koostuvat pääosin henkilökunnan palkoista, avustuksista ja ostopalveluista. Tammi-heinäkuun aikana toteutuneiden menojen perusteella on tilanne talousarviota ajatellen kunnossa. Oheismateriaali: - Oheismateriaalina: ympäristö- ja rakennuslautakunnan sekä lautakunnan alaisten kustannuserien tiliraportit tammi-heinäkuulta Valmistelija: rakennustarkastaja Kenneth Flythström, puh , s-posti: kenneth.flythstrom@siuntio.fi Lautakunta merkitsee talousseurannan tiedoksi.
27 Sivu 27 YMPJARAKL 65 VIRANHALTIJAPÄÄTÖSTEN JA JAOSTON LAILLISUUSVALVONTA Lautakunnalle on toimitettu lautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätösluettelot edellisen kokouksen jälkeen tehdyistä päätöksistä, jotka voidaan kuntalain 51 :n mukaan ottaa lautakunnan käsiteltäväksi. Lautakunta päättää - kuntalain 51 :n nojalla olla ottamatta käsiteltäväkseen seuraavia ympäristö- ja rakennuslautakunnan alaisten viranhaltijoiden pöytäkirjoissa olevia asioita: Rakennustarkastaja Kenneth Flythström, :t ajalta , on myöntänyt seuraavat hakemukset: Ostrow karl-erik Vesterby smiehenmäki 55, Talousrakennus (Uudisrakennus) ja vanha talousrakennus (Purkuilmoitus) 54 Marjoniemi Sirpa Sjundby gård Sudenkaari 46, vesikaton uusiminen (Toimenpidelupa) 55 Lemström/Lavik Bollstad Palonummenmetsä 2, Omakotitalo (Laajennus) Kangaskari Kari Bollstad Kalliorinne 17, Aita (Ilmoitus). 57 Eltelnetworks Oy Sjundby gård Korjaamotie, Karlsberginkuja, simolantie, säästöpankintie, Jakokaapit (Ilmoitus). 58 Caruna Oy Bläsaby Nygårdintie 111, Puistomuuntamo (Toimenpidelupa). 59 Grönberg Martin Göks Göksintie 100, Konehalli (Toimenpidelupa) 60, 61 ja 62 Sirkiä Pertti Kopula Et.brännträskintie 58, Grillikatos (Toimenpidelupa), Vap.ajan asunto ( Uudisrakennus) ja Sauna (Muutos) 63 Vuori Ali-Tuomas Sjundby gård RN:o 1-739, Omakotitalo (Jatkoaika). 64 Kaarla Sami Störsvik RN:o 5:3, Omakotitalo (Jatkoaika). 65 Hagman-Chafei Kaisa Sunnanvik Sunnanvik 68 a, Omakotitalo/kuisti (Lisärakennus). 66 Sauramaa Pekka ja Anu Bollstad Asematie 8, Omakotitalo (Julkisivun kunnostus ja sisäremontti) 67 Niemelä Kari Böle Itäinen Kuninkaantie 381 B, Sauna (Uudisrakennus). 68 von Harpe Stefan Böle Ekebyntie 70B, Sivuasunto (Uudisrakennus).
28 Sivu Suuronen Sami ja Ulla-Maija Tyyskylä Kumpulantie 1, Leikkimökki (Ilmoitus) 70 Patrikka Timo ja Bergius Tanja Störsby Ängsdalintie 100 a, Piharakennus(Ilmoitus). - Rakennustarkastaja on hyväksynyt seuraavat työnjohtajat: Heikki Kaisla luvat R ja R, Sebastian Hallén lupa R, Carol Österman lupa T, Stefan Wasström lupa 15-9-T ja R, Marjamäki Aku lupa 15-5-T, Risto Louhos lupa 15-9-R, Mäntymäki Pertti lupa R, Kari Koljonen lupa R, Peter Ekström lupa T, Toni Palmusuo lupa R, Ilander Bernt luvat R, R ja14-68-r, Tom Westerlund lupa R, Koponen Veli-Pekka lupa R, Risto Vuorio lupa R, Jani Eskelinen lupa R, Tor-Erik Portman lupa R, Matts Ekström lupa R, Heinonen Jari lupa R, Sami Määttä lupa 14-5-R. Ympäristötarkastaja Anu Hynninen ja vs. ympäristötarkastaja Heta Tenno, ajalta : - ei päätöksiä.
29 Sivu 29 YMPJARAKL 66 TIEDOKSIANTOASIAT Oheismateriaali Rakennusvalvontayksikön tiedoksiantoasiat : (I) Helsingin hallinto-oikeus on hylännyt päätöksellään 15/0552/5 (Dnro 02921/14/4111) Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tekemän valituksen ympäristö- ja rakennuslautakunnan myöntämästä poikkeamispäätöksestä Tony Berglundille. Liitteet ja oheismateriaali: - Oheismateriaalina: o Helsingin hallinto-oikeuden päätös Esittelijä: rakennustarkastaja Kenneth Flythström, puh , s-posti: kenneth.flythstrom@siuntio.fi Ympäristö- ja maa-ainesyksikön tiedoksiantoasiat : (I) Rajanaapurit ovat lähettäneet kirjeen ympäristölautakunnalle koskien kiinteistölle Skeppars myönnetyn maisematyöluvan mukaisen hakkuun aiheuttamaa viihtyvyyshaittaa. Paikalla on tehty tarkastus yhdessä hakkuun toteuttajan kanssa. Alueen hakkuutyön on todettu vastaavan lupamääräyksiä. Liitteet ja oheismateriaali: - Oheismateriaalina: o kirje o tarkastuspöytäkirja (II) Pickalan ABC:n rakennustöiden käynnistyttyä on huomattu, että alueen maanrakennustöiden yhteydessä on kaadettu puita luvan vastaisesti. Tontin reunalta on kaadettu rivi vanhoja poppeleita sekä jokivyöhykkeeseen rajoittuvalta alueelta nuorta puustoa Natura 2000-alueelta. Paikalle on tehty tarkastus ja Liitteet ja oheismateriaali: - Oheismateriaalina: o kuvat (III) Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on antanut päätöksen (UUDELY/781/07.01/2013), jonka mukaan kiinteistöllä Kybergsdal
30 Sivu 30 RNr 3:26 voidaan suorittaa metsänhoitotoimenpiteitä ELY-keskuksen ja maanomistajan sopimuksen mukaan. Liitteet ja oheismateriaali: - Oheismateriaalina: o ELY-keskuksen päätös Esittelijä: vs. ympäristötarkastaja Heta Tenno, puh , s-posti: heta.tenno@siuntio.fi Lautakunta merkitsee asiat tiedoksi.
31 Sivu 31 YMPJARAKL 67 MUUT ASIAT keskustelee ajankohtaisista asioista. Lautakunta merkitsee ajankohtaiset asiat tiedoksi.
Ympäristö- ja rakennuslautakunta nro 6/2015 18.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO
nro 6/2015 SISÄLLYSLUETTELO YMPJARAKL 57 Kokouksen järjestäytyminen YMPJARAKL 58 Ehdotus ympäristö- ja rakennuslautakunnan tulo- ja menoarvioksi vuodelle 2016, toimintasuunnitelmaksi ja taloussuunnitelmaksi
Ympäristö- ja rakennuslautakunta nro 10/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 10/2013 SISÄLLYSLUETTELO YMPJARAKL 134 Kokouksen järjestäytyminen YMPJARAKL 135 Lausunto maalämpökaivon toimenpidelupahakemuksesta YMPJARAKL 136 Ympäristö- ja rakennuslautakunnan talousseuranta 11/2013
Ympäristö- ja rakennuslautakunta nro 4/2015 12.5.2015 SISÄLLYSLUETTELO
nro 4/2015 SISÄLLYSLUETTELO YMPJARAKL 39 Kokouksen järjestäytyminen YMPJARAKL 40 Selvitys oikeusasiamiehelle Markku Lorenzin ja hänen 19 asiakumppaninsa tekemästä kantelusta YMPJARAKL 41 Ympäristö- ja
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- KOKOUSAIKA Torstai 6.7.2017 klo.16.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)
TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rakennusjärjestys ohjaa rakentamista kunnassa Jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys, jonka avulla kunnassa tapahtuvaa rakentamista ohjataan. Paikalliset
Ympäristö- ja rakennuslautakunta nro 5/2013 12.6.2013 SISÄLLYSLUETTELO
nro 5/2013 SISÄLLYSLUETTELO YMPJARAKL 58 Kokouksen järjestäytyminen YMPJARAKL 59 Viranhaltijapäätösten ja jaoston laillisuusvalvonta YMPJARAKL 60 Rakennuslupahakemus, Ketonen Timo, 13-33-R YMPJARAKL 61
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rakennusjärjestys ohjaa rakentamista kunnassa Jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys, jonka avulla kunnassa tapahtuvaa rakentamista ohjataan. Paikalliset
Ympäristö- ja rakennuslautakunta nro 5/2015 9.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO
nro 5/2015 SISÄLLYSLUETTELO YMPJARAKL 44 Kokouksen järjestäytyminen YMPJARAKL 45 Båtvikin Veneilijät ry:n jätehuoltosuunnitelman tarkistaminen ja sataman merkitseminen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään
Edustajien nimeäminen Uudenmaan liiton maakuntaparlamenttiin Toimet ja perustelut matkustajaliikenteen säilyttämiseksi
nro 10/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 146 KH 147 Kokouksen järjestäytyminen Vuoden 2014 arviointikertomuksen käsittely KH 148 Osavuosikatsaus tammi-elokuun väliseltä ajanjaksolta (2/2015) KH 149 KH 150 KH 151
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 17.55 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Päivi Heinilä Irja Keskinen
Ympäristö- ja rakennuslautakunta nro 11/2011 14.12.2011 SISÄLLYSLUETTELO
nro 11/2011 SISÄLLYSLUETTELO YMPJARAKL 150 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus YMPJARAKL 151 Pöytäkirjantarkastajien valinta YMPJARAKL 152 Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta YMPJARAKL 153 Vaasan
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 Tekninen lautakunta 11.9.2013 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 11.9.2013 klo 16.30 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja
Ympäristö- ja rakennuslautakunta nro 5/2015 9.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO
nro 5/2015 SISÄLLYSLUETTELO YMPJARAKL 44 Kokouksen järjestäytyminen YMPJARAKL 45 Båtvikin Veneilijät ry:n jätehuoltosuunnitelman tarkistaminen ja sataman merkitseminen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2018 Ympäristölautakunta Sivut 43-46
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2018 Ympäristölautakunta Sivut 43-46 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Torstai 16.8.2018 klo.16.00
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 Tekninen lautakunta 13.11.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 13.11.2014 klo 16.30 17.50 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2018 Ympäristölautakunta Sivut 47. Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2018 Ympäristölautakunta Sivut 47 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Tiistai 18.9.2018 klo.16.00
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Ympäristölautakunta Sivut 73-76. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Ympäristölautakunta Sivut 73-76 KOKOUSAIKA Torstai 25.6.2015 klo.16.00 16.40. KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:
Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi
Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen
Ympäristö- ja rakennuslautakunta nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 1/2015 SISÄLLYSLUETTELO YMPJARAKL 1 Kokouksen järjestäytyminen YMPJARAKL 2 Valtuustoaloite Vihdin Veden jätevesien johtamisesta njoen vesistöön YMPJARAKL 3 n kunnan ympäristönsuojelumääräykset YMPJARAKL
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 Tekninen lautakunta 18.6.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 18.6.2014 klo 16.30 17.45 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 64
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 64 Tekninen lautakunta Nro 6/2012 KOKOUSAIKA Torstai 2.8.2012 klo 18.00 18.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalo,
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 13 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 13 Ympäristölautakunta sivu 1 Kokousaika 11.10.2011, kello 17.30 18.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Ilkanrati, kokoushuone Hahtola Aulis, puheenjohtaja Haapala
PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014
Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 41
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 41 Tekninen lautakunta Nro 6/2015 KOKOUSAIKA Torstaina 17.9.2015 klo 17-18.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon
Ympäristö- ja rakennuslautakunta nro 7/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 7/2015 SISÄLLYSLUETTELO YMPJARAKL 68 Kokouksen järjestäytyminen YMPJARAKL 69 Pikkalan Laituriyhdistys ry:n jätehuoltosuunnitelman hyväksyminen ja sataman merkitseminen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5. Tekninen lautakunta 18.5.2011
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Tekninen lautakunta 18.5.2011 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 18.5.2011 klo 16.30 17.30 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Vierikko Jussi Silvennoinen
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Ympäristölautakunta Sivut Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Ympäristölautakunta Sivut 18-22 KOKOUSAIKA Torstai 10.3.2016 klo.16.00 17.12 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari
KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20 Kokousaika 21.03.2012 klo 15.00-15.21 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla,
Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen
Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Mikä rakennusjärjestys on? Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla
Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30
Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokousaika Torstai 13.6.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2 Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä,
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2018 Ympäristölautakunta Sivut 9- Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2018 Ympäristölautakunta Sivut 9- KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Keskiviikko 28.3.2018 klo.16.00.
Ympäristö- ja rakennuslautakunta nro 1/2015 10.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO
nro 1/2015 SISÄLLYSLUETTELO YMPJARAKL 1 Kokouksen järjestäytyminen YMPJARAKL 2 Valtuustoaloite Vihdin Veden jätevesien johtamisesta njoen vesistöön YMPJARAKL 3 n kunnan ympäristönsuojelumääräykset YMPJARAKL
Kunnanhallitus nro 11/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 11/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 165 Kokouksen järjestäytyminen KH 166 Lähetekeskustelun käyminen vuoden 2016 talousarviosta ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelmasta KH 167 KH 168 KH 169 KH 170 Kunnanvaltuuston
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä. SIUNTION KUNTA Viranomainen. Tekninen lautakunta TEKNLTK:249 /2010 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sivu 10 TEKNLTK:249 /2010 TEKNLTK 52 Teknltk 14.9.2010 62 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite 1 Liitteenä on kokonaissuunnitelma (alustava) jonka mukaan alueelle tulee - asuntoja - tuotantorakennuksia
Kunnanhallitus nro 6/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 6/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 91 Kokouksen järjestäytyminen KH 92 Vuoden 2016 talousarviokehys ja talousarvion laadintaohje KH 93 Edustajan nimeäminen Novago Yrityskehitys Oy:n yhtiökokoukseen KH 94 Edustajan
PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Rakennus- ja ympäristölautakunta
PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA 13.3.2019 KOKOUSAIKA Keskiviikko 13. maaliskuuta 2019 klo 16.30 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntala Jaakkola Kalle,
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 16.5.2016 kello 18.00-19.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista
Torstaina klo Kunnanhallituksen kokoushuone
Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 8/2011 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Torstaina 29.09.2011 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. liite 1 4. liite 2-4 5. 6. 7. liite 6-8 Kokouksen
Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33
Iitin kunta Pöytäkirja 8/2015 1 Tarkastuslautakunta 23.09.2015 Aika Keskiviikko 23.09.2015 klo 18:00-19:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka
klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2 / 2017 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 10.4.2017 klo 9.00
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 15 RAKENNUSLUPAPÄÄTÖS LÄMPÖLAITOS PORLAMMI LIITE 1 3
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika 14.6.2012 klo 18.30 19.50 Kokouspaikka Kunnantalo Lapinjärventie 20 A Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Tekninen lautakunta 25.3.2015 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 25.3.2015 klo 16.30 17.25 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Päivi Heinilä
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 14.11.2011 kello 18.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 13. Tekninen lautakunta 15.12.2010
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 13 Tekninen lautakunta 15.12.2010 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 15.12.2010 klo 16.30 17.15 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Vierikko Jussi Lehtinen
Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.
Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015
TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(9) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:
1. Mikä rakennusjärjestys on?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 26 (34) Valtuusto. Yliopiston tutkimusasema. 1 varavaltuutettu
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 26 (34) Valtuusto KOKOUSAIKA Torstai 27.9.2018 kello 18.00 18.13 KOKOUSPAIKKA Yliopiston tutkimusasema SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua LIITE A 1 varavaltuutettu
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 34
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 34 Tekninen lautakunta Nro 3/ 2012 KOKOUSAIKA Torstai 29.3.2012 klo 18.00-18.39 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalo,
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2018 Ympäristölautakunta Sivut 23. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2018 Ympäristölautakunta Sivut 23 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Torstai 3.5.2018 klo.16.00 16.08
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 (TORSTAI) Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN
Kunnanvirasto, valtuustosali 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 6. MUUT MAHDOLLISET ASIAT
KOKOUSKUTSU 10/2018 Valtuusto KOKOUSAIKA 27.12.2018 klo 18 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN
PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA
AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi
Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m²
Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 09.06.2015 Rakennuslupa 15-64-A, Dåvits 410-1-81 / Oikaisuvaatimus 15-12-OIK 490/10.03.00.02/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 Asia Rakennuslupa Hakemus on
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat
KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan
Sivistyslautakunta nro 6/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 6/2013 SISÄLLYSLUETTELO SIVLTK 51 Kokouksen järjestäytyminen SIVLTK 52 Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta SIVLTK 53 Sivistyslautakunnan talouden toteutuma 7/2013 SIVLTK 54 Muut asiat Sivu 2 Nro
Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja
Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 20/2011 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Keskiviikkona 16.11.2011 klo 16.55 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. 4. Kokouksen laillisuus
Tekninen lautakunta nro 7/2015 9.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO. TEKNLTK 53 Kokouksen järjestäytyminen TEKNLTK 54 Pickalan huoltoaseman viemäröinti
nro 7/2015 SISÄLLYSLUETTELO TEKNLTK 53 Kokouksen järjestäytyminen TEKNLTK 54 Pickalan huoltoaseman viemäröinti Sivu 2 Nro 7/2015 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo klo 17.00-17.40 Läsnäolevat jäsenet Dahlqvist
KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki
Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen
Sisällys. LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Poikkeamislupahakemus Teknisen toimen talousraportti
LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta 30.5.2018 Sisällys Poikkeamislupahakemus... 21 Teknisen toimen talousraportti 18.5.2018... 23 Teknisen johtajan viranhaltijapäätökset ja viranhaltijapäätösten nähtävillä
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.
1 ULVILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 31.01.2011 Valt. 7 Voimaantulo: 01.02.2011 1 Toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. Ympäristölautakunta
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 4/2010
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Keskiviikko 14.4.2010 kello 8.00 10.15 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi
Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
Puheenjohtaja. Hannu Smolander. Tarkastusaika. Tuusniemi Kirjoita tarkastusaika. Allekirjoitus. Hannu Smolander.
Esityslista Nro 2/2018 1 (9) KOKOUSAIKA Klo 9.00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Smolander
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 29.4.2011 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila Laukkanen Jarmo
HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta
PÖYTÄKIRJA 6/2017 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.08.2017 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.johtaja Salenius Leila
Ympäristö- ja rakennuslautakunta nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 1/2013 SISÄLLYSLUETTELO YMPJARAKL 1 Kokouksen järjestäytyminen YMPJARAKL 2 Suunnittelutarveratkaisuhakemus ja poikkeamislupahakemus, Ronkainen Pasi, S1/13 YMPJARAKL 3 Suunnittelutarveratkaisuhakemus
Kunnanvaltuusto nro 2/2012 27.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO
nro 2/2012 SISÄLLYSLUETTELO KV 10 KV 11 KV 12 Kokouksen järjestäytyminen Talouden tasapainotusohjelman seuranta n työjärjestyksen mukainen luettelo valmistelussa olevista valtuutettujen tekemistä aloitteista
REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone
1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen
Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 9.2.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 Tekninen lautakunta 30.9.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 30.9.2014 klo 16.30 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Päivi Heinilä
Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti
Kosken Tl kunta Esityslista Nro 6/2015. Rakennuslautakunta
Rakennuslautakunta 15.12.2015 1 Kokousaika Tiistai 15.12.2015 klo 18:00 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet: Pekka Kulmanen
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:
REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019
1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja
Ympäristö- ja rakennuslautakunta nro 4/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 4/2015 SISÄLLYSLUETTELO YMPJARAKL 39 Kokouksen järjestäytyminen YMPJARAKL 40 Selvitys oikeusasiamiehelle Markku Lorenzin ja hänen 19 asiakumppaninsa tekemästä kantelusta YMPJARAKL 41 Ympäristö- ja
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2014 Ympäristölautakunta Sivu 84. Keskiviikko 7.5.2014 klo 18.30 18.55 Isonkyrön virastotalo, kokoushuone 2
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2014 Ympäristölautakunta Sivu 84 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Keskiviikko 7.5.2014 klo 18.30 18.55
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2010 Ympäristölautakunta Sivut 44-49. Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2010 Ympäristölautakunta Sivut 44-49 KOKOUSAIKA Torstaina 9.12.2010 klo 16.00-17.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto,
Maanantai klo 9: Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Maanantai 7.11.2016
HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.
PÖYTÄKIRJA 7/2017 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 04.10.2017 klo 09.30 12.05 KOKOUSPAIKKA Koulukeskus, Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.johtaja MUUT
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1 Kokousaika 14.11.2012, kello 16.30 18.25 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Lahti Tapani,
LEMIN KUNTA ESITYSLISTA 6/2012 Kunnanhallitus Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpano...89
ESITYSLISTA 6/2012 Kunnanhallitus 16.04.2012 Käsiteltävät asiat 66. Kunnanvaltuuston päätösten 10.4.2012 täytäntöönpano...89 67. Haagin yleissopimuksen mukainen kulttuuriomaisuuden luettelo...90 68.Kaavoituskatsaus
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen
18 7 Talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille
YPÄJÄN KUNTA Rakennuslautakunta ASIALUETTELO 5 / 2016 KOKOUSAIKA 3.11.2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 17 Viranhaltijapäätökset 18 7 Talousarvio vuodelle