LAUSUNTO KOSKIEN KIERRÄTYSPUISTON ASEMAKAAVALUONNOSTA
|
|
- Pentti Parviainen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1(6) P I R K A N M A A N Päivämäärä Nro Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S PIR 2004 L Alueidenkäytön osasto Virtain kaupunki ympäristölautakunta PL Virrat Viite Asia Lausuntopyyntönne LAUSUNTO KOSKIEN KIERRÄTYSPUISTON ASEMAKAAVALUONNOSTA Virtain kaupunki on pyytänyt Pirkanmaan ympäristökeskuksen lausuntoa ns. Sarvinevan alueen asemakaavaluonnoksesta (kierrätyspuisto), joka sisältää päivätyn kaavakartan, päivätyn YVA selostuksen tiivistelmineen ja ympäristölautakunnan pöytäkirjaotteen ( , 102). Lausuntonaan ympäristökeskus esittää seuraavaa: Kaava alue Kaava alue sijaitsee valtatien 23 pohjoispuolella ja kantatien 68 itäpuolella, noin 3 kilometriä Virtain keskustasta koilliseen. Pirkanmaan 3. seutukaavassa alue on merkitty Sarvinevan jätehuoltoalueeksi (ET3 401) ja Sarvinevan jätehuoltoalueen suoja alueeksi (jh 402). Aluetta koskee kaupunginvaltuuston hyväksymä oikeusvaikutukseton yleiskaava, jossa kaava alue on merkitty sekä kaatopaikka alueeksi (EK), teollisuusalueeksi (T) että luontosuhteiltaan ja maisemiltaan arvokkaaksi maa ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (MTY). Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa. Virtain kaupunki on parhaillaan kaavoittamassa kaava alueen länsipuolen ranta aluetta Toisveden ja kantatien 68 välissä. Asemakaavan sisältövaatimukset Asemakaavoituksessa on otettava huomioon maakuntakaava. Laadittaessa asemakaavaa alueelle, jolla ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, on soveltuvin osin otettava huomioon myös mitä yleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään (MRL 54 ). Tämä on tarpeen, jotta asemakaavoituksessa voidaan turvata laaja alaisimpien, yleensä yleiskaavassa ratkaistavien kysymysten asianmukainen käsittely. Kaavan vaikutusten selvitysten on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset muun muassa luontoarvoihin, maisemaan, liikenteeseen ja jätevesihuoltoon.
2 Kaavavaiheet luonnokseksi 2(6) Valtakunnallinen ympäristöhuoltoalan yritys Lassila & Tikanoja on tehnyt kesäkuussa 2003 Virtain kaupungin kanssa esisopimuksen maa alueen vuokrauksesta ympäristöhuoltoalan liiketoimintaan nykyisen Sarvinevan kaatopaikan alueelta ja sen lähettyviltä. Hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä on käynyt ilmi, että alueen toiminnot vaativat kaavoitusta. Virtain kaupunginhallitus on tehnyt Lassila & Tikanojan kanssa kaavoitussopimuksen lokakuussa Kaavoitus ja ympäristövaikutusten arviointi on kytketty toisiinsa niin aikataulullisesti kuin järjestettävin yhteistilaisuuksin. Osallistumis ja arviointisuunnitelma sekä ympäristövaikutusten arviointiohjelma on esitelty kuntalaisille Osallistumis ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä välisen ajan. Kaavaluonnoksesta ja ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta on pidetty yhteinen iltatilaisuus ja molemmat ovat olleet nähtävillä välisen ajan. Sarvinevan asemakaavan aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu on järjestetty ja kaavaa koskeva työneuvottelu on ollut Kaavan sisältöön kuten kaava alueen laajuuteen ja laadittavien selvitysten riittävyyteen liittyviä kysymyksiä on käsitelty myös ohjausryhmän kokouksissa. Ympäristövaikutusten arviointi ja kaavoitus on aikataulullisesti kytketty yhteen siten, että nähtävillä olot on järjestetty samanaikaisesti. Asemakaavaluonnos ja kaavamääräykset Asemakaavaa laaditaan noin 80 hehtaarin suuruiselle alueelle. Suunnittelualueella sijaitsee noin 5,5 hehtaarin suuruinen kaatopaikka alue muun osan ollessa valtaosin metsätalousaluetta. Kaavaluonnokseen on merkitty noin 45 hehtaarin suuruinen jätteenkäsittelyn korttelialue, joka kaavamääräyksen mukaan varataan jätteiden käsittelyyn, hyödyntämiseen ja loppusijoitukseen. Kaavamääräyksessä todetaan, että alueelle voidaan rakentaa jätteenkäsittelyyn, kierrätykseen ja energian tuotantoon liittyviä rakennuksia, rakenteita ja varastokenttiä (EJ 1). Jätteenkäsittelyalueelle saa kaavamääräyksen mukaan rakentaa 10 % alueen pinta alasta. Rakennettavat alueen osat on merkitty ohjeellisina kaavaluonnokseen. Osalle alueista on sallittu toimistorakennusten rakentaminen. Kaavaan merkityn tontin maanpinnan likimääräisen korkeusaseman ja jätetäytön ylimmän kohdan korkeusaseman erotus on enimmillään 50 metriä. Jätteenkäsittelyalueen ympärille on merkitty metrin levyiset suojaviheralueet (EV 1 ja EV). Kaavaluonnoksen länsipuolelle on merkitty noin 30 hehtaarin suuruinen teollisuus ja varastorakennusten korttelialue (T). Alueelle saa rakentaa kahteen kerrokseen 40 % alueen pintaalasta. Muutoin teollisuus ja varastorakentamisen käyttötarkoitusta ei ole kaavamääräyksin tarkennettu. Kaava alueen keskeltä johtaa valtatielle 23 noin metrin levyinen katuyhteys, joka rajoittuu jätteenkäsittely ja teollisuusalueitten lisäksi noin 5 hehtaarin suuruiseen maa ja metsätalousalueeseen (M). Lähin vakituinen asutus sijaitsee Puttoskylässä suunnittelualueen rajasta noin 300 metriä kaakkoon. Kaava alueen pohjoispuolella on yksittäisiä maataloja noin 200 metrin päässä. Kaava alueen pohjois tai länsipuolen kortteleiden ja kaavan ulkopuolelle jäävien alueitten vä
3 3(6) liin ei ole merkitty suojaviheralueita. Virtain keskustaan on noin 3 kilometriä ja Toisveteen noin 2 kilometriä. Laaditut selvitykset ja vaikutusten arvioinnit sekä niiden riittävyys kaavoituksen kannalta Kaavaluonnoksen selvitysten osalta on viitattu Virtain kierrätyspuiston ympäristövaikutusten arviointiselostukseen, joka koskee ainoastaan kaava alueen kierrätyspuistohankkeen korttelialueita. Kaavaluonnokseen merkityn teollisuus ja varastorakennusten korttelialueen osalta selvityksiä ei ole esitetty. Selvitysten riittävyyttä on mahdollista arvioida vain jätteenkäsittelyn korttelialueelle osoitettujen toimintojen osalta. Ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA) Arviointiselostuksessa esitetyt eri vaihtoehtojen ympäristövaikutukset koskevat kaavaluonnokseen merkityn jätteenkäsittelyn korttelialueen toimintojen sijoittumista. Toimintojen vaatimista 30,4 hehtaarin suuruisista tilavarauksista on muun muassa kierrätysmateriaalien varastointia ja käsittelyä varten varattu kenttätilaa alustavasti 2,2 ha. Virtain Kierrätyspuisto on hankkeena valtakunnallisesti laaja jätteenkäsittelykeskus, joka koostuu suunnitelman mukaan useista jätemateriaalien käsittely yksiköistä ja loppusijoitusalueista. Mekaanisessa käsittelylaitoksessa valmistettavaa kierrätyspolttoainetta voidaan hyödyntää alueelle rakennettavissa voimalaitoksissa, tai sitä toimitetaan poltettavaksi muualle. Vaikutuksia on selvitetty vaihtoehtojen VE 0, VE I ja VE II välillä. Vaihtoehto VE 0 kuvaa nykytilannetta eli hanketta ei toteuteta ja Sarvinevan kaatopaikka suljetaan. Vaihtoehdossa VE I kierrätyspolttoainetta polttava voimalaitos rakennetaan Sarvinevan alueelle. Vaihtoehdossa VE II ei voimalaitosta toteuteta vaan kierrätyspolttoaine kuljetetaan poltettavaksi toisaalle. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa on todettu, että molemmissa vaihtoehdoissa VE I ja VE II kierrätyspuiston jätevedet käsitellään vaihtoehtoisesti joko Sarvinevan alueelle rakennettavassa jätevedenpuhdistamossa ja johdetaan Toisveteen ja edelleen Herraskosken kautta Härkösselälle tai jätevedet johdetaan kaupungin jätevedenpuhdistamolle ja sieltä edelleen Härkösselän, Toutaansalmen kautta Vaskiveteen. Kaavaluonnoksen on todettu pohjautuvan vaihtoehtoon VE I. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksen vaihtoehdon VEI selvitykset ja niiden riittävyys kaavaluonnokseen Liikenne Kierrätyspuistoon ja teollisuus ja varastorakennusten alueelle johtava liikenne ohjautuu valtatieltä 23. Tiehallinnon Hämeen tiepiiri on liittymälupaa päättäessään ottanut huomioon, että liittymä kykenee välittämään turvallisesti myös kaava alueen teollisuudesta aiheutuvat liikennetarpeet. Kaava alueesta on muodostumassa merkittävä työpaikka alue. Liikenteen vaikutusten tarkastelu on rajattu tieverkolle kierrätyspuiston välittömään läheisyyteen. Selvityksessä on todettu, että kierrätyspuistohanke lisää raskaan liikenteen liikennemääriä erityisesti valtatiellä 23 uuden liittymän ja Virtain taajaman välisellä osuudella.
4 4(6) Ympäristökeskus tähdentää, että muodostuvan uuden työpaikka alueen kevyen liikenteen yhteydet Virtain kuntakeskukseen tulee selvittää kaavoituksen yhteydessä. Melu Kierrätyspuiston toimintojen ja liikenteen vaikutus alueen melutasoihin on selvitetty laskennallisesti. Toiminnan aiheuttaman melun laskennassa on käytetty pohjoismaista teollisuusmelun laskentamallia, joka ottaa huomioon mm. maastonmuodot, rakennusten este ja heijastusvaikutukset sekä maaperän vaimennuksen. Selvityksen mukaan päiväajan yli 45 db:n melualueella ei ole yhtään loma asuntoa eikä 55 db:n melualueella yhtään vakituista asuntoa. Selvityksessä todetaan, ettei alueella ole yöaikaan toimintaa ja melua aiheutuu vain jatkuvasti toimivista kompressoreista ja pumpuista. Ympäristökeskus toteaa, että kierrätyspuiston toiminnan aiheuttaman melualuemallinnuksen mukaan Sorvanjärven pohjoisosan loma asumiseen käytettävästä alueesta osa on 45 db:n ja 50 db:n välisellä melualueella, mitä ei ole otettu kaavassa huomioon. Ympäristökeskus toteaa, ettei kaava aineistoon sisälly selvitystä teollisuus ja varastoalueen melusta. Ympäristökeskus katsoo, että myös teollisuus ja varastoalueesta aiheutuva melu tulee selvittää ja ottaa huomioon kaavoituksessa mahdollisena meluntorjuntatarpeena. Vesi ja jätevesihuolto ( mm. hulevedet ) Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa on todettu, että puhtaita hulevesiä muodostavia alueita on 4,6 hehtaaria, pilaantuneiden maiden käsittelyalueita 2,1 hehtaaria, bioreaktorialuetta 3,7 hehtaaria, tavanomaisen jätteen kaatopaikan aluetta 9,4 hehtaaria ja tuhkan kaatopaikka aluetta 4,8 hehtaaria. Pohjavesivaikutukset ovat suorassa suhteessa siihen kuinka paljon maa alaa on rakennettu jätteenkäsittelytoimintoja varten. Vaikutukset ovat suurimmillaan silloin, kun kaikki kentät ja jätteen loppusijoitusalueet on rakennettu. Kaavaluonnokseen ei sisälly selvitystä noin 30 hehtaarin suuruisesta teollisuus ja varastorakennusten korttelialueesta aiheutuvien hule ja jätevesien määristä ja käsittelystä. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa on mainittu, että kaava alueen pintavesistä osa virtaa metsäojastoa pitkin suoraan länsi luoteeseen kohti Toisveden Risulanlahtea ja osa etelään Sorvanjärven suuntaan. Pohjavesistä on todettu, että valtaosa pohjavedestä virtaa kohti pohjoista ja osin kohti Sorvanjärveä. Vain 300 metrin päässä kaava alueesta Sorvanjärven rannassa sijaitsee lähin kiinteistö, joka ei ole yleisessä vesijohdossa. Lähimmät kiinteistökohtaisen vedenhankinnan varassa olevat kiinteistöt sijaitsevat Puttoskylässä noin metrin päässä suunnittelualueen rajasta. Suunnittelualueen pohjoispuolella olevat hajaasutusalueen kiinteistöt ja Sorsanjärven ranta asutus on kiinteistökohtaisen vesihuollon varassa. Selvityksessä on todettu eristekerrosten läpi suotautuvien vesimäärien olevan pieniä eikä pohjarakenteiden vaurioitumista ole otettu riskinä huomioon. Ympäristökeskus katsoo, että kaavan laadinnan yhteydessä tulee arvioida alueelle sijoittuvien toimintojen aiheuttamat mahdolliset riskit lähikiinteistöjen vesihuollolle. Väkevien suotovesien eräs käsittelyvaihtoehto on vesien puhdistaminen paikan päällä vastaavalla tehokkuudella kuin kunnallisessa jätevedenpuhdistamossa. Tämänkin jälkeen hankealueelta arvioidaan aiheutuvan vesistökuormituksen esimerkiksi typen osalta vastaavan maksimissaan noin asukkaan puhdistamattomia asumajätevesiä. Jos jätevedet johdetaan kaava alueelta Toisveteen, suurin vaikutus ilmenee Härkösselkä Vaskiselkä alueella. Johdettaessa jätevedet kaupungin jätevedenpuhdistamolle kohdistuu pääasiallisin vaikutus johtamiskohdan alapuolelle Vaskiselkään.
5 5(6) Ympäristökeskus katsoo, että kaavaratkaisun kannalta olennainen seikka on, johdetaanko jätevedet kaupungin jätevedenpuhdistamolle vai käsitelläänkö jätevedet kaava alueella. Ympäristökeskus toteaa, että kaava aineistossa tulee esittää mainittujen vaihtoehtojen sekä taloudelliset että muut ympäristövaikutukset. Osallisten kohderyhmä ja kuuleminen tulee myös arvioida uudelleen valittavan vaihtoehdon perusteella. Maisema ja luonnonarvot Maisemallisia vaikutuksia on selvityksessä esitetty neljästä eri katselusuunnasta 1 4 kilometrin etäisyydeltä. Merkittävimmin maisemakuvaan vaikuttavat kierrätyskeskukseen perustettavat tuhkan ja tavanomaisen jätteen loppusijoitusalueet. Kaukomaisemassa loppusijoitusalueiden korkeimmat huiput näkyvät Toisveden ja Siekkisjärven avoimilta selkävesiltä. Selvityksessä on todettu, että järviltä tarkasteltuna loppusijoitusalueiden huiput näkyvät kaukomaisemassa yli 3 kilometrin päässä, mutta eivät aiheuta merkittävää maisemallista haittaa. Ympäristökeskus katsoo, että maisemalliset selvitykset on esitetty yleiskaavatason edellyttämällä laajuudella. Ympäristökeskus toteaa, ettei maisemallisten vaikutusten arvion vaikuttavuuden kohderyhmää ole tuotu esiin. Luonnonympäristöselvitys on laadittu kaava aluetta laajempana. Selvityksessä on todettu, ettei kaava alueella ole suojeltuja tai uhanalaisia lajeja tai arkeologia löydöksiä. Ympäristökeskus katsoo, että selvitys on tältä osin riittävä. Ympäristökeskus tähdentää, että kaava alueelta Toisveteen johdettavien lauhde ja hulevesien vaikutukset luonnonympäristöön tulee arvioida esitettyä perusteellisemmin. Elinympäristö ja yhdyskuntarakenne Selvityksessä on todettu, että kierrätyspuisto sijoittuu Virtain kaupungin tavoitteellisen yhdyskuntarakenteen mukaisesti ja antaa mahdollisuuden kehittää sen länsipuolella teollisuusaluetta niin, että sinne sijoittuisi jätteenkäsittely ja kierrätystoimintaan liittyvää tuotteiden jatkojalostusta ja hyötykäyttöä. Sosiaalisia vaikutuksia on arvioitu selvitysten valossa. Vaikutukset on todettu eri väestöryhmien kannalta vähäisiksi. Ympäristökeskus katsoo, että kaavan merkittävimmät vaikutukset asukkaiden kannalta liittyvät hule ja jätevesien johtamiseen, mikä tulee ottaa huomioon myös kaavan jatkokuulemisessa. Jatkotoimenpiteet Ympäristökeskus katsoo, että keskeisimmät täydennystarpeet kaavaselvitysten osalta kohdistuvat kevyen liikenteen yhteyksiin, teollisuustoiminnan korttelialueiden ympäristöhaittojen torjuntaan sekä valittavaan jätevesien käsittelyvaihtoehtoon. Ympäristökeskus näkee, että asemakaavatasolla on johdonmukaista ohjata kaavalla rakentamisen sijoittumista ja toteaa, että mikäli kaava alueelle on tarkoitus sijoittaa koko aluetta palveleva jätevedenpuhdistamo, on asianmukaista varata sille alue kaavasta. Ympäristökeskus näkee, että kaavoituksen osallisten piiri tulee myös mahdollisesti uudelleen arvioitavaksi, mikäli jätevedet tullaan ohjaamaan kaupungin jätevedenpuhdistamolle. Ympäristökeskus toteaa, että niin nykyisen kuin tulevan lähiympäristön asutuksen kannalta on tarpeen arvioida myös suunnitellun teollisuusalueen ja kierrätyspuiston vaikutukset ympäristökuvaan ja alueen lähiympäristön laatuun ja pyrkiä estämään syntyviä haitallisia vaikutuksia.
6 6(6) Osastopäällikkö Leena Strandén Ylitarkastaja Mari Hietamäki Pulkki
JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI
In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.018 - Vastineraportti Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
ASEMAKAAVAN MUUTOS 23:9 KUULOJA FORTUM WASTE SOLUTIONS OY
Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Asemakaavan taustaselvitys Päivämäärä 8.3.2018 ASEMAKAAVAN MUUTOS 23:9 KUULOJA FORTUM WASTE SOLUTIONS OY KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS Ramboll Finland Oy
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)
Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe
LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3452/2017 Varsinais-Suomi 22.12.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 24.11.2017 Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5190 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA Halmeen teollisuusalueen laajennuksen eteläosa Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosaa (Tapala), tiloja
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari
Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008
Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2009 Asemakaava Kuuloja, itäinen teollisuusalue Korttelit 650 ja 651 Asemakaava-alueen likimääräinen sijainti ja rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila
Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 1.4.2015 Diaari nro: AKAA: 203/2015 S i s ä l l y s
POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA
LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n
Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta
Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy 2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
NILSIÄN KAUPUNKI. TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 215 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS
Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 215 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee korttelin 215 rakennuspaikkoja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 18.2.2016 ASEMAKAAVA Asemakaava koskee Kankaanpään kaupungin 12. kaupunginosan (Jyllinmäki) tilaa Kangastus 214-406-1-819. 1. SUUNNITTELUALUE
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus: Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä on esitetty OAS:n tarkoitus. Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 9.6.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS 1. KAAVA-ALUE Kaava-alue sijaitsee Kuhnamo -järven rannalla,
Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS
Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ 19.4.2017 Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI 14 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS YHTEYSTIEDOT KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT Lohjan kaupunki
ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS JÄTEVEDENPUHDISTAMO JA BIOKAASULAITOS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS
Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510007986 NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS NASTOLAN KUNTA ESISELVITYS Päivämäärä 30.6.20014
Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014
Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu
SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE
KOSKI TL KUNTA SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Kosken Tl Sahatien alueen asemakaava / Sahatien alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600
ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.11.2013 Vähä-Väkkärän ranta-asemakaavan osittainen muutos Porin kaupunki Rankun kylä Sopukka RN:o 6:68 Svälsö RN:o 6:70 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kaupunginhallitus
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI
LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus
Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus 17.5.2016 kaavajärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri-
Janakkalan kunta Turenki
Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,
2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN TARKOITUS JA TAVOITTEET... 1
MÄNTTÄ-VILPPULA MUSTANLAHDEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.1.2010, tark. 6.10.2010, tark. 1.12.2013, tark. SISÄLLYSLUETTELO Suunnittelualueen sijainti 1. SUUNNITTELUALUE...
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
PARKANON KAUPUNKI. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MRL 63 KOLMOSKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Sivu 1 / 4
Sivu 1 / 4 PARKANON KAUPUNKI KOLMOSKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos Parkanon kaupungin Pahkalan (5) ja Kallion (4) kaupunginosissa koskien Pahkalassa kortteleita 5005, 5060, 5061, 5062,
IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS
Suonenjoen kaupunki IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Koskee osaa korttelista 1146 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tekninen lautakunta, 23.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Laajaniemi 2:223 ja Leppäranta 2:195. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan
Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava. Kaavaluonnoksen selostus (MRA 30 )
Seitap Oy Kaavaselostus 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava Kaavaluonnoksen selostus (MRA 30 ) 07.09.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Kaavaselostus 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan
TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö ASEMAKAAVAN MUUTOS osa 7. kaupunginosan korttelista 1052 29.4.2011, tarkistettu 26.3.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja
HYVÄRISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA ASUKASTILAISUUS
HYVÄRISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA ASUKASTILAISUUS 6.6.2017 Hyväristönmäen suunnittelun vaiheita Lappeenrannan jätevesien käsittelyn ympäristövaikutusten arviointi 2013-2014 Kaupunginvaltuuston päätös 8.12.2014
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.10.2009
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.10.2009 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee n. 1 km Turengin keskustan länsipuolella ja rajoittuu Pyhämäentiehen ja Sairaalantiehen. KAAVAMUUTOKSEN TARKOITUS Kunnanhallitus
ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER
ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER 2 ASEMAKAAVAN SELOSTUS 38. KAUPUNGINOSA, KORTTELI 1 SEKÄ YLEISEN TIEN ALUE JA KATUALUE. PORTTOWER 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 38. kaupunginosan korttelin
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA
SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen
Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan
Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely
Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely Hankealue Asutus Hankealue sijoittuu metsätalouskäytössä olevalle haja-asutusalueelle Reunan pientaloalue sijaitsee lähimmillään noin 300 metrin etäisyydellä hankealueen
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2666 - D/3466/10.02.03.00.04/2015 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2666, Ajokatu 197 (Sulonkuja 4) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja
Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista
VIRTAIN KAUPUNKI, TOISVESI
OAS 1 (8) UPM Kymmene Oyj 4.10.2016 VIRTAIN KAUPUNKI, TOISVESI ILOMÄEN JA RAJALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA
1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012
V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-
Ympäristövaikutusten arviointi
Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus
Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 Kaavaluonnoksen selostus 15.03.2017 Seitap Oy 2017 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS)
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto 13.7.2016 2 (6) Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta