Kimmo Nikkanen, Aki Savolainen Kajaanin ammattikorkeakoulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kimmo Nikkanen, Aki Savolainen Kajaanin ammattikorkeakoulu"

Transkriptio

1 1

2 Kimmo Nikkanen, Aki Savolainen Kajaanin ammattikorkeakoulu 2

3 2015 Kajaanin ammattikorkeakoulu Kimmo Nikkanen, Aki Savolainen Kainuun kasvupolku Yrittäjän haastava tie Kajaanin ammattikorkeakoulu PL 52, Ketunpolku KAJAANI puh (08) ISBN ISSN Julkaisusarja C 3 3

4 SISÄLLYS Esipuhe LUKU 1: YRITTÄJÄT KERTOVAT Atte Haataja Urheilijasta yrittäjäksi OVK Sports ja HighRoller Vaihtelua ja monipuolista tekemistä Isommilta epäonnistumisilta on vältytty Panostetaan laatuun Suomessa ihan hyvät tukipalvelut yrityksille Kansainväliseen menestykseen Tuomas Kaakinen Valokuvaaja Nostalgia on Nocturnen valokuvien yhdistävä tekijä Pitää tietää mitä haluaa Seuraava kirja työn alla Kyösti Koskela Monipuolisesta taustasta ihmisen mittaamiseen Yrityksen perustaminen pelitestauksen ympärille On tärkeää tutustua oikeisiin ihmisiin Onnistumiset oikeassa paikassa Kotipaikalla on merkitystä

5 Suomessa voitaisiin monin tavoin edelleen kehittää yrittäjyyden tukipalveluita Selvät sävelet eteenpäin Tuomas Laatikainen Yrittäjyys vei mennessään Halu luoda uutta ja olla maailman paras Onnistumisia ja epäonnistumisia Alueella tarvitaan uusia innovaatioita Kainuusta ja Suomesta on päästävä maailmalle Sarjayrittäjyyden alku Leili Mård Valmiutta tarttua ja toteuttaa asioita Tie Kajability osuuskunnan puheenjohtajaksi Teorian ja käytännön yhdistäminen Onnistumisen kokemuksia Ihminen ei elä pelkästään elintarvikkeista Katse tuloksiin eikä tekemiseen Omille unelmille olisi hyvä aina jättää tilaa Veli-Matti Nurkkala Urheilutaustan, liikunnan ja työn yhdistäminen Myyntiin kannattaa satsata Pitäisi pystyä tunnistamaan helmet Se inspiroi, kun saamme hymyn ihmisten kasvoille

6 Lauri Nyman Olen aina ollut luonteeltani yrittäjä Nyt on aika ottaa revanssi yrittäjyydessä Muiden virheistä pitää oppia Millaisia onnistumisia ja epäonnistumisia olet kokenut yrittäjänä? Turha meidän on täällä hieroa toistemme hartioita Suomessa on liian kallista Nina Ojanen Yrittäjyys ei ole aina ruusuilla tanssimista Kajability oppimisalustana Ura personal trainerinä Kasvaminen yrittäjyyteen Oman työnsä hinnoittelemista on pitänyt opetella Kuinkas kokemusta voi saada jos sitä ei voi missään kehittää Ville Rautiainen Uuden teknologian hyödyntäminen Myynnin merkitystä ei voi liikaa korostaa Varo, että sinulla ei jää mustapekka käteen! Uusien innovaatioiden hyödyntämistä ja hyvää pöhinää tarvitaan

7 Marja-Leena Tuhkanen Markkinatarpeen täyttäminen Dremed-tuotteet Mitä olet oppinut yrittämisestä? Millaisia onnistumisia ja epäonnistumisia olet kokenut yrittäjänä? Kainuussa hyvää yhteishenkeä LUKU 2: Kirjallisuuskatsaus - mitä asiantuntijat sanovat? Funky Business. pelin henki käytä päätäsi Teknistaloudellinen yhdenvertaisuus Tervetuloa nörttilään Lisää, lisää, lisää Kapea, ontto vai kohdistunut keskittyminen Asiakkan unohtaminen ja kuuleminen samanaikaisesti Takapuoli kohti asiakasta? Myös kaaosta tarvitaan Jos et nauti siitä mitä teet, älä tee sitä ollenkaan Miten monta kertaa työntekijäsi nauravat päivässä? Maine, menestystekijä Millä yrityksellä on varaa olla huonomaineinen? syytä hyvään maineeseen Moniulotteinen maine Maine on muutakin kuin mielikuvia Maineenhallinta ei ole vain viestintää

8 Asiakkuuden arvon lähteillä Asiakkuuden johtamisen osa-alueet Älykäs organisaatio Tuloksen tekevät aina loppujen lopulta ihmiset Älykkään organisaation ja avoimen kehittämismallin yhtymäkohtia Kaiken takana on oma innostus Tiedon jakamisen merkitys Verkostomainen organisaatiorakenne Vapaaehtoisena ihanneorganisaatiossa Hyvästä paras - Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Hyvä on parhaan vihollinen Viidennen tason johtaja/johtajat Rekrytoinnissa onnistuminen Realiteettien kohtaaminen Siilikonsepti Kurinalaisuuden kulttuuri Tarkkaan valitun teknologian uraauurtava soveltaminen LUKU 3: Strategia ja strateginen johtaminen Strategiaan liittyviä määritelmiä Strateginen ajattelu Visio, missio, strategia Strateginen johtaminen

9 Strategianäkemyksen muutos liiketoimintaympäristön muuttuessa. 153 Kilpailuedun saavuttaminen erilaisista strategisista näkökulmista lähtien Strateginen päätöksenteko Strateginen johtajuus Analyysit pohjana strategiselle johtamiselle Strategian toteuttaminen Kirjoittajat

10 ESIPUHE MITEN ERILAISISTA TAUSTOISTA TULLAAN YRITTÄJÄKSI? MINKÄLAISIA ONNISTUMISIA JA EPÄONNISTUMISIA YRITTÄJYYDESSÄ VOI TAPAHTUA? MIKSI JOKU YRITTÄJÄ JA HÄNEN YRITYSIDEANSA PÄRJÄÄ TOISTA PAREMMIN? MIKSI JOKU YRITYS KESTÄÄ KAUANKIN PAKKASTA JA VIIMAA JA SITTEN LÖYTÄÄ KASVUN, KUN TAAS TOINEN YRITYS LAKASTUU PARISSA VUODESSA? MITÄ MENESTYKSEEN VAADITAAN, MITÄ SE VAATII YRITTÄJÄLTÄ JA YRITYKSEN TYÖNTEKIJÖILTÄ? MIKÄ ON YRITYSTOIMINNAN MENESTYSRESEPTI? NÄMÄ KYSYMYKSET OLIVAT PONTIMENA TÄMÄN KIRJAN KIRJOITTAMISEEN. Tämän kirjan sisältöjä pohdittiin ensimmäisen kerran Liiketoiminta- ja innovaatioboosteri ESR-hankkeen ohjausryhmässä Kajaanin ammattikorkeakoulussa. Pääkysymyksenä oli, kuinka lähestyä innovaatiotoiminnan ja yrittäjyyden asiaa siten, että kirjasta ei tulisi aivan pelkästään kuiva tietokirja? Yrittäjyydestä on kirjoitettu jo varsin runsaasti, joten nyt haluttiin tutkimustiedon oheen myös muunlaista näkökulmaa. Ohjausryhmä päätyi siihen, että olisi hyvä tarjota innovaatioitaan työstäville ja yrittäjyyttään aloittaville henkilöille vertaistukea vastaavassa tilanteessa olleiden sekä jo pidempään yrittäneiden henkilöiden kokemuksista. Ohjausryhmä ideoi seuraavia näkökulmia: Miten tutkijana aiemmin toiminut henkilö on ryhtynyt yrittäjäksi? Miten opiskelija on alkanut yrittäjäksi? Miten yrittäjä on käynnistänyt uuden spin-off -hankkeen? Miten jonkin yrityksen työntekijä on lähtenyt yrittäjäksi? Minkälaisen tien on kulkenut keksijä, joka on ryhtynyt 10

11 yrittäjäksi? Näiden lisäksi koettiin hyvänä tuoda esiin myös asiantuntijoiden mielipiteitä ja rohkaista innovaatiotoiminnasta ja yrittäjyydestä kiinnostuneita henkilöitä asiantuntijatiedon lähteille. Ohjausryhmän jäsenet olivat Heli Itkonen (KAMK), Outi Laatikainen (Measurepolis Development Oy), Anne Määttä (KAMK), Juha Elf, (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus), Jani Jokitalo (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus), Markku Karppinen (KAMK), Risto Oikari (CEMIS), Asko Suutari (Kainuun työ- ja elinkeinotoimisto), Tuomo Tahvanainen (Kainuun Etu Oy), Pauli Tervonen (Kainuun ELY-keskus) ja rahoittajan edustajana toimi Verna Mustonen (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus). Näillä evästyksillä kirjoittajat Kimmo ja Aki lähtivät työhön. Akin työtä tässä kirjassa ovat luvun 1 haastattelut. Aki haastatteli kymmentä kirjoittajien valitsemaa henkilöä, purki haastattelut ja kirjoitti ne puhtaaksi. Kimmo luki viisi yrityskirjaa ja teki näistä lukuun 2 koosteet, kirjallisuuskatsaukset, perehtyi syvällisesti strategiaan ja strategiseen johtamiseen ja kirjoitti luvun 3. Kimmo myös taittoi tämän kirjan, kirjoitti esipuheen ja toimi Liiketoiminta- ja innovaatioboosteri ESR-hankkeen projektipäällikkönä. Kirjoittajat keksivät yhdessä nimen. Valokuvaaja Tuomas Kaakiselta saatiin lupa käyttää kannen valokuvaa. Lukuun 1 Akin haastattelemista henkilöistä suurin osa on yrittäjiä, mutta mukana on myös yrittäjämäisesti toimivia ammattilaisia. Mukaan on saatu kaikki ohjausryhmän ideoimat näkökulmat, ja on nuorta ja on pitkänlinjan yrittäjyyttä. Aki meni kysymään näiltä henkilöiltä heidän taustaansa, mitä he ajattelevat yrittäjyydestä, minkälaisia onnistumisia ja epäonnistumisia he ovat kohdanneet sekä Kainuuseen liittyen, mitä pitäisi tehdä, että alueemme ei kuihtuisi. Kirjoittajien mielestä erityisen silmiinpistävää luvussa 1 on, miten näiden kaikkien haastateltujen henkilöiden asenne työhönsä ja omaan itseensä on jotenkin niin avoimen rehellinen ja suora. Ja miten optimistisesti he uskaltavat elämässään edetä. 11

12 Vastoinkäymiset näyttävät vain vahvistaneen heitä. Eikä yrittäjyys ole heille ainoa tie, vaan näköjään välillä voi olla työntekijä ja välillä yrittäjä tai sitten toimia oman toimen ohessa yrittäjänä. Kimmo teki lukuun 2 koosteet viidestä eri yrittäjyyskirjasta. Kirjat ovat: 1) Funky Business. pelin henki käytä päätäsi, 2) Maine, menestystekijä, 3) Asiakkuuden arvon lähteillä, 4) Kohti älykästä organisaatiota ja 5) Hyvästä paras - Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Näiden koosteiden tarkoitus on tarjota lukijoille mahdollisuus tutustua aihepiirin ns. koviin teoksiin ja aktivoida lukijoita perehtymään kirjallisuuteen. Nämä kaikki kirjat ovat sellaisia kirjoja, jotka yrittäjien ja yrittäjäksi ryhtyvien kannattaisi lukea. Kirjojen valinta oli aluksi hyvin hankalaa, sillä hyvää kirjallisuutta on todella paljon. Ottaisinko tähän sen ja sen vai painottaisinko sitä ja sitä? Lopulta kirjoittaja päätti valita omasta kirjahyllystään ne kirjat jotka ovat aiheuttaneet hänessä ns. ahaaelämyksiä, uutta ajattelua ja positiivista hyrinää: sellaisia kirjoja, jotka innostavat ja joihin tulee jatkuvasti palattua. Myös Sinisen meren strategia (W. Chan Kim, Renée Mauborgne) kuuluu tällaisiin kirjoihin, mutta koska koko 3. luku on strategiaan liittyvää pohdintaa, kirjoittaja jätti tämän kirjan koosteen pois 2. luvusta. Älykäs organisaatio kirjan uudelleen lukeminen sai kirjoittajan innostumaan lukemaan myös Alderferia, Perensiä, Sengeä ja niin edelleen. Niinpä kyseisen kirjan koosteesta tuli hieman muita koosteita pohdiskelevampi. Innovatiivisuuden, osaamisen ja strategian merkitys korostuu yhä enemmän suomalaisissa yrityksissä. Kimmo paneutuu tähän aihealueeseen luvussa 3. Luvussa käsitellään strategiaa ja siihen liittyviä tekijöitä aiheeseen liittyvän kirjallisuuden pohjalta. Kirjoittaja on halunnut tuoda yrittäjien käyttöön tiiviin paketin tutkijoiden löydöksiä, lähestymismalleja ja kristallisoitua tietoa strategian muodostamiseen liittyvistä ilmiöistä. Luvussa käydään aluksi läpi erilaisia strategisen ajattelun, strategian ja strategisen johtamisen määritelmiä. Tämän jälkeen tarkastellaan, miten käsitys strategiasta ja strategisesta 12

13 johtamisesta on muuttunut liiketoimintaympäristön muuttuessa. Sitten käsitellään kilpailuedun saavuttamista ja strategista päätöksentekoa, johon liittyy myös olennaisena osana strateginen johtajuus. Tässä osassa kirjoittaja erityisesti pohtii, minkälaisia vaatimuksia tämän päivän liiketoimintaympäristö asettaa strategiselle johtamiselle. Lopuksi luvussa luodaan katsaus analyyseihin strategiatyön välineenä, strategian toteuttamiseen käytännössä sekä siihen, millaisia ongelmia toteuttamiseen voi liittyä. Nykyaikainen liiketoimintaympäristö on globaali, kompleksinen, jatkuvasti muuttuva ja vaatii myös työntekijöiltä monenlaisten osaamisten hallintaa. Tekesin vastikään julkaistu MEADOW-tutkimus kritisoi suomalaisia yrityksiä puutteellisesta innovatiivisuudesta. Tutkimuksen mukaan vain joka viides yritys on innovatiivinen. Tutkimusta varten haastateltiin 1500 työnantajaa ja 1700 työntekijää. Työnantajahaastattelujen perusteella organisaatiot jaettiin innovatiivisuutensa mukaan neljään ryhmään: Ensimmäisen ryhmän muodostivat ne, jotka olivat kehittäneet viimeisen kahden vuoden aikana markkinoille uuden tai merkittävästi parannellun tuotteen tai palvelun. Toiseen ryhmään luettiin organisaatiot, jotka olivat ryhtyneet tuottamaan sellaista tuotetta tai palvelua, jota eivät olleet aiemmin tarjonneet, mutta joka ei ollut uusi markkinoilla. Kolmantena ryhmänä olivat organisaatiot, jotka eivät olleet kehittäneet tällaisia tuotteita tai palveluja, mutta jotka olivat joko parantaneet tuotantoprosesseja tai ottaneet käyttöön uusia tai paranneltuja markkinointimenetelmiä tai liiketoimintainnovaatioita. Neljännen ryhmän muodostivat ne, jotka eivät olleet tehneet mitään näistä viimeisen kahden vuoden aikana. Tutkimuksen mukaan innovatiivisuus on selvästi suurinta tietointensiivisessä teollisuudessa (esim. kemian teollisuus, sähkö- ja 13

14 elektroniikkateollisuus sekä koneiden ja laitteiden valmistus). Vähäisintä se oli puolestaan rakentamisessa, kaivostoiminnassa ja eitietointensiivissä palveluissa. Markkinoille uusia innovaatioita oli viimeisen kahden vuoden aikana tuottanut joka viides teollinen ja palveluyritys. Vain organisaatiolle (B-to-B) uusia tuotteita tai palveluja tuottaneiden yritysten osuus oli tätä hieman suurempi. Vajaa viidennes teollisista ja palveluyrityksistä ei ollut tehnyt viimeisen kahden aikana minkäänlaisia uudistuksia. Osuus on suurin piirtein sama julkisella sektorilla. Tutkimuksen mukaan yritykset panostavat kehitykseen, mutta keskittyvät lähinnä kustannusleikkauksiin ja valmiiden tuotteiden parantamiseen. Kun talous matelee, niin innovaatioista, yritysten perustamisesta ja kasvusta puhuja kuulostaa helposti toiveajattelijalta. Tätä me kuitenkin Suomessa tarvitsemme! Innovaatiotoiminnan ja erityisesti nuorten yrittäjien tukeminen Suomessa ja Kainuussa on tärkeää työtä. Tämän tuen antajat ja tarjoajat eivät itse pääse eivätkä pyri näkyviin palkintona ovat yrittäjien onnistumiset ja uudet alueelliset työpaikat. Innova ESR-hanke käynnistyi Kajaanin ammattikorkeakoulussa syksyllä Tällöin ryhdyttiin keskittymään mm. siihen, että korkeakouluopintojensa loppuvaiheessa olevat opiskelijat saisivat aiempaa paremmin tietoa yrittäjyydestä ja yrittäjäksi ryhtymisestä. Keväällä 2014 toimintaan saatiin myös aivan uudet tilat Taito1-rakennuksen laajennuksessa ns. Innovassa. Toiminta on tuottanut tulosta siten, että tätä kautta on syntynyt uusia yrityksiä noin 30 yrityksen vuosivauhdilla. Näiden lisäksi uusia innovaatioita on käsitelty noin 100 keksintöä per vuosi. Matkan varrella on saatu synnytettyä yrittäjyyden oppimisalustoiksi myös kaksi osuuskuntaa. Innova-työssä on kehitetty monia hyviä käytäntöjä korkeakouluympäristöön. Muun muassa on havaittu, että vertaistuki on erittäin merkityksellistä, innovaatioiden esittämiseen, pitchaamiseen, 14

15 kannattaa panostaa, innovaatioiden kehittäminen yksin on hitaampaa ja johtaa harvemmin hyviin lopputuloksiin kuin jos työ tehtäisiin monialaisissa usean hengen tiimeissä ja että liiketoimintaosaaminen tulisi ulottaa nykyistä tehokkaammin opinto-ohjelmiin. Tämän kirjan kirjoitustehtävä oli molemmille kirjoittajille varsin miellyttävä. Molemmat kirjoittajat ovat itsekin yrittäjiä, ja ovat olleet aiemminkin yhteisissä kirjahankkeissa. Aina kun tapaa muita yrittäjiä ja kuulee heidän tarinaansa tai kun perehtyy yrityskirjallisuuteen, löytää uutta myös omaan työhönsä ja yrittäjyyteensä. Suomalaisissa yrityksissä on piilossa olevaa kasvupotentiaalia, joka on saatava liikkeelle. Samoin kaikissa meissä asuu pieni sisäinen yrittäjä ja meissä kaikissa on innovaatiopotentiaalia. Toivottavasti oikein monet innovaattorit, keksijät, yritystoimintaansa suunnittelevat ja tekevät henkilöt löytävät tästä kirjasta syttyjä ja uusia tulokulmia omaan haastavaan arkeensa. Kiitokset kaikille haastatelluille henkilöille, Liiketoiminta- ja innovaatioboosteri ESR-hankkeen ohjausryhmälle, Kajaanin ammattikorkeakoululle ja sen osaamisaluejohtaja Heli Itkoselle, kannen valokuvan ottaneelle valokuvaaja Tuomas Kaakiselle sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskuksille Te mahdollistitte tämän kirjan toteuttamisen. Kajaanissa murmelinpäivänä Yrittelijäisyyttä, innovatiivisuutta ja erityisesti yrittäjiä tervehtien, Kimmo ja Aki 15

16 16 LUKU 1: YRITTÄJÄT KERTOVAT

17 1

18 ATTE HAATAJA ATTE ON YKSI OMAVALMENTAJA KAJAANIN PERUSTAJISTA SEKÄ HIGHROLLER TUOTTEEN KEHITTÄJISTÄ. URHEILIJASTA YRITTÄJÄKSI Nuorempana keskityin jääkiekkoon. Jääkiekkoa pelasin parikymmentä vuotta. Aloitin pelaamisen 5-vuotiaana 90-luvun alussa ja lopetin vuonna 2011, 26-vuotiaana puoliammattilaisena. Pari viimeistä vuotta sain ihan osaaikapalkkaa. Pelejä tuli pelattua niin Kajaanissa, Kuopiossa, Kokkolassa ja Ylivieskassa monessa eri joukkueessa. Jouduin kuitenkin lopettamaan. Olkapäissäni on tekonivelet, eivätkä ne enää kestä pelaamista tai ainakaan ammattilaistasolla. Koulutuksesta sen verta että peruskoulun jälkeen kävin urheilulukiota jonkin aikaa, mutta lopetin sen kesken. Seuraavaksi menin amikseen, sosiaali- ja terveysalalle, josta valmistuin lähihoitajaksi vuonna Kävin armeijan ja sitten keskityin pelaamaan kiekkoa. Vuonna 2011 hain Kajaanin Ammattikorkeakouluun englanninkieliseksi liikunnanohjaajaksi. Hakea piti kolme kertaa, sillä missasin pääsykokeet kahdesti. Tämä siis siksi kun kahdelle ensimmäisellä kerralle oli samaan aikaan sovittuna operaatiot olkapäitäni varten. Näin jälkeenpäin katsottuna ajoitus oli erinomainen, sillä lopetin jääkiekon pelaamisen juuri koulutukseni viimeisenä vuonna. Sain lopulta ammattinimikkeeni Bachelor of Sports Studies keväällä OVK SPORTS JA HIGHROLLER Opiskelun aikana aloimme Pekka Vallon, nykyisen liikekumppanin, kanssa kehittämään HighRollerin - konseptia. Valmistuttuamme halusimme toteuttaa HighRollerin. Tarvitsimme kuitenkin kehittämistä varten 18

19 varoja, joten meistä oli luontevaa perustaa HighRollerin rinnalle nykyinen osakeyhtiömme OVK Sports eli Omavalmentaja Kajaani. Virallisesti yritys perustettiin kesäkuussa 2013, mutta päätös syntyi jo maaliskuussa OVK Sports keskittyy liikunnanohjaukseen ja valikoitujen tuotteiden jälleenmyyntiin. Liikunnanohjaukselle onkin ollut kysyntää jo alusta alkaen. Lähestymme liikunnanohjausta kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Aloitetaan hitaasti ja edetään haasteisiin pikkuhiljaa. Tällaista metodia on ollut tosin vaikeaa myydä, sillä tarjoamme aika pitkäaikaista pakettia. Nykyään pitäisi myydä nopeita tuloksia asiakkaille, mutta pitkällä tähtäimellä asiakas huomaa että hän kaipaa apua uudestaan. Tietenkin tämä saa asiakkaan maksamaan uudelleen ja se on myyjän mieleen. Näen tämän kuitenkin rahaporsaana. Me ollaan taas sillä kannalla että asiakkaan kannattaa tähdätä pysyviin tuloksiin ja ne saavutetaan realistisesti vähitellen. Emme ole halunneet massamarkkinoita vaan rajattua, lojaalia asiakaskuntaan. Päätavoitteenamme on ollut jo alusta lähtien HighRollerin kehittäminen ja tuominen markkinoille. Olemmekin pikkuhiljaa vähentämässä liikunnanohjaus toimintaa ja keskittymässä enemmän HighRoller tuotteeseemme. HighRolleria käytiin esittelemässä ensin Kajaanin Ammattikorkeakoulun yhteydessä toimivalle Innovalle. Innova toimi siis siten että lähestyimme heitä konseptillamme, muutamalla havainnollistavalla esineellä ja ajatuksella kuinka HighRolleria vietäisiin eteenpäin. Meitä kannustettiin esittelemään ideamme raadille, jonka kautta saimmekin sitten rahoitusta oikean prototyypin kehittämiseen. Samalla opimme prosessia, kuten HighRoller osien hankkimisesta alihankkijoilta. Katsomme tarkkaan tarjottuja osia läpi. Laadulla on merkitystä. Jos sattuukin niin että on kaksi alihankkijaa, jotka tarjoavat samalla laadulla, 19

20 niin halvempi voittaa. Alihankkijat löydettiin googlettamalla tai ELYkeskuksen ehdotusten pohjalta, sillä heidän asiantuntija verkostonsa on laaja. Joissakin tapauksissa alihankkijoilla oli kontakteja, joiden kautta on löydetty sitten lisää ammattilaisia. VAIHTELUA JA MONIPUOLISTA TEKEMISTÄ Olen tehnyt töitä laidasta laitaan. Siivoamista, varastohommia, jne. En kuitenkaan kaipaa päivittäisiä rutiineja. Minulla on aina ollut monenlaisia virityksiä meneillään. Osa menee eteenpäin, osa ei. Tykkään vaihtelusta ja monipuolisesta tekemisestä. Itselleni byrokratia on yrittäjyyden tylsin puoli ja pyrin ulkoistamaan paperityöt ennemmin tai myöhemmin. Haluan olla uudistaja ja kehittäjä! Monelle yrittäjästä henkilönä tulee mieleen bemarilla ajava, ehkä jopa pikkuisen ylimielinen juppi. Mutta itse olen ajatellut yrittäjyydestä sillä tavalla, että minä teen pankille töitä niin kauan kuin olen heille velkaa. Toivoisinkin että yrittäjät saisivat alussa enemmän vapautta ja taloudellista turvaa, sillä onhan se monelle aika karua se arkipäivä. On ollut taloudellisesti tiukkoja kuukausia itselläkin. Onhan kuitenkin niin että vain harvat yritykset eivät tarvitse yritystoiminnan alussa lainaa. Kaikki maksaa nykyään niin paljon, eikä monellakaan ole tarvittavaa pääomaa kustantaa asioita itse. Onkin sääli että markkinatalous on ajettu niin alas, että nollabudjetilla ei yrittäjyyteen ole mitään asiaa. Tosin pitää kyllä myöntää että kallista on kaikkialla, ei vain Suomessa. Suomessa mainostetaan yrittäjän vapautta esim. sanoilla Mä oon mun pomo!, mutta kyllähän se niin on että Nordea on minun pomo niin kauan kuin velkaa on. Nykyisellään yrittäjän on uhrattava jostakin ja se heijastuu elämänlaatuun. Duunihan on loistavaa, mutta 20

21 vapaus on kyllä enemmänkin illuusio. Tuotekehityksestä sen verran että pitää pystyä joustamaan. Esimerkiksi tiettyihin HighRollerin osiin oli tarjolla monia erilaisia prototyyppejä, joista oikeastaan yksikään ei ollut ihan sitä mitä haettiin. Mutta lopulta on kuitenkin pystyttävä valitsemaan ja mentävä eteenpäin. Muuten ei homma etene. Käyttäjätestit auttavat myös arvioimaan tuotetta. Käyttäjätestejä on tehtävä alusta lähtien, ei vasta valmiilla tuotteella. Silloin on jo liian myöhäistä. Meidän tapauksessa piti esimerkiksi tarkistaa, että laite ei mene rikki satakiloisen miehenroikaleen käytössä. Osa hyvistä ideoista on tullut nimenomaan käyttäjätestien kautta. Kannattaa tarjota lopullinen hintataulukko jo alusta alkaen. Se ei tarkoita etteikö asiakkaiden kanssa voisi sopia halvemmista hinnoista puhelimitse, sillä ei ole järkevää lähteä yrityksen alussa pyytämään täyttä hintaa, kun sinua ei vielä tunneta. Mutta lopullinen hintataulukko tarjotaan, sillä asiakkaat kyllä huomaavat jos hinnat nousevat ajan myötä. ISOMMILTA EPÄONNISTU- MISILTA ON VÄLTYTTY Kyllä meillä aika pitkälti on ollut vaan onnistumisia. Esimerkiksi se että saimme Keksintösäätiön tukea oli iso juttu. Harvat saavat tätä tukea. Muistan että sinne soiteltiin hyvin nöyränä poikana, mutta HighRoller sai paljon positiivista palautetta. Meidän onnistuminen toimi itselleni merkkinä siitä että tässä ollaan nyt hyvän tuotteen äärellä. Vinkkinä: Jos hakee Keksintösäätiön kaltaiselta rahoittajalta rahaa, niin kannattaa kokeilla useammin kuin kerran. Yleensä raadit koostuvat useasta vaihtuvasta henkilöstä, jolloin tuotteesi voidaan nähdä ensi kerralla eri tavalla. Esiteltäessä kannattaa puhua yleisellä tasolla ja kertoa kuinka tuotteesi muuttaa ja parantaa maailmaa. Olen myös tyytyväinen että jaksettiin hinkata HighRolleria puolitoista vuotta. Vaikka se on versio 1, 21

22 niin on se meidän mielestä toiminnallisuudeltaan valmis paketti. Tietenkinhän HighRolleria voi ja joskus pitääkin uudistaa. Kehitettäessä oli niitä päiviä, jolloin olisi voinut heittää hanskat tiskiin. Olen kuitenkin ylpeä siitä mitä HighRoller nyt on ja että jaksoimme nähdä vaivaa sen läpi viemiseen. Liikunnanohjauksen puolella oli alkuun aika retuperällä meidän käytännöt. Olisi kyllä auttanut jos olisi ollut parempi, alustava suunnitelma. Meillä ei ollut vuosisuunnitelmaa toiminnalle ja markkinoinnille ei ollenkaan. Kaikki tehtiin päivä ja viikko kerrallaan. Kun nykyään on tullut tehtyä jääkiekkovalmentajan hommia sivussa, niin on oppinut urheilijan ja valmentajan eron. Urheilija elää sekunti kerrallaan, valmiiksi tehtyjen suunnitelmien pohjalta. Valmentajan taas pitää luoda nämä suunnitelmat koko vuodeksi urheilijalle. Olemme kyllä oppineet virheistämme ja parannelleet palvelua, mutta olisihan tuon voinut aiemminkin oppia. Suosittelen siis käyttämään muistiota ja kalenteria. PANOSTETAAN LAATUUN Jos ihmisiä on kerta Kainuussa vähemmän, niin panostetaan laatuun. Pitäisi myydä kiinnostavampaa Kainuubrändiä. Pohjois-Karjalassa ovat yrittäneet brändätä jopa karjalanpiirakat omiin nimiinsä. Tehdään me sitten sillä tavalla kun meillä on niin hyvä luonto täällä, ellei tuo Talvivaara sitä nyt sotke, että poimitaan parhaat mustikat metsistä ja myydään ne kalliilla pois! Ei siis pyrittäisi hintakilpailuun, vaan panostettaisiin laatuun. SUOMESSA IHAN HYVÄT TUKIPALVELUT YRITYKSILLE En ehkä tukisi suoraan yrittäjyyttä. Olen enemmän niin sanotun kansalaispalkan kannattaja. 22

23 Sanotaan että jokaiselle tulisi joku tietty summa kuussa ja jos tienaisi vaikkapa kuussa tai enemmän, niin sitten sitä kansalaispalkkaa laskettaisiin sitä mukaan pienemmäksi. Ei rikkaat tarvitse lisää rahaa. Periaatteessa Kela ja muut palvelut voitaisiin poistaa kokonaan, kun ei tarvitsisi enää sitä tukea hakea. Kynnys yrittäjyyteen olisi loivempi. Starttiraha kestää parhaimmillaan n. puoltoista vuotta, mutta monilla menee 3 vuotta että yritys alkaa tuottamaan. Kansalaispalkalla tämä ei olisi ongelma ja yritystoimintakin voisi olla vaatimattomampaa. Tietenkin lainoja voisi ottaa samalla tavalla kuin nytkin, jos puhutaan valtavista projekteista. Mutta jos nyt ei mennä koko yhteiskuntarakennetta muuttamaan ja puhutaan nykyisistä palveluista, niin kyllä meillä ihan hyvät tukipalvelut on. OVK Sports on saanut varoja Innova-hankkeen lisäksi keksintösäätiön ja ELYkeskuksen tuista. Näitä varoja käytettiin toiminnan ja HighRollerin kehittämiseen ja varsinkin sarjatuotannon alkuun panemiselle. KANSAINVÄLISEEN MENESTYKSEEN Toivoisin että HighRollerista tulisi maailmanlaajuinen menestys, jotta voisin keskittyä täysipäiväiseen tuotteen kehittämiseen ja suunnitteluun. Tämä vaatisi jossain vaiheessa lisää työntekijöitä. Haluaisin myös jatkaa opiskelua, kun en näe tätä eläkeammattinani. Panostaisin liikuntaosaamisen syventämiseen tai sitten biomekaniikkaan, joka vaatisi sitten fysiikan tietoutta. Erityisesti kiinnostaisi tutkia ihmisten hermoratoja. Voisiko esimerkiksi jollain laitteella herättää puoliksi halvaantuneita hermoratoja? Halua on monenlaiseen liiketoimintaan. 23

24 1

25 TUOMAS KAAKINEN TUOMAS ON VUONNA 2013 JULKAISSUT ENSIMMÄISEN TAIDEVALOKUVAKIRJANSA JA SEURAAVA ON TYÖN ALLA. TÄLLÄ HETKELLÄ HÄN ON KOTI-ISÄNÄ, MUTTA JATKOSSA ON TARKOITUS PALATA TAKAISIN VALOKUVAUKSEN JA MARKKINOINTIVIESTINNÄN PARIIN. VALOKUVAAJA Suvussani on pitkä yrittäjätausta. A. Kaakinen Oy perustettiin jo vuonna 1932, joten olemme siis kolmannen sukupolven yrittäjiä. Meistä jokainen on työskennellyt yrityksessä jollain tasolla. Edesmennyt isäni toimi yrityksessä toimitusjohtajana, äitini jatkoi sitten siitä ja nyt sisareni johtaa yritystä, samalla toimien optikkona. Olin itsekin nuorempana yrityksessä töissä ja toimenkuvani oli silmälasien hiominen. En kuitenkaan kokenut alaa omakseni. Kouluttauduin nuorena täällä Kajaanissa media-assistentiksi. Valmistumisen jälkeen lähdin Helsinkiin. Olin AD-assistenttina töissä PHS mainostoimissa n. pari, kolme vuotta. Tämä tapahtui siis lähemmäksi 15 vuotta sitten. PHS tunnetaan nykyisin nimellä TBWA\Helsinki. Olin mainostoimiston digipuolella töissä, jossa teimme verkkomainoskampanjoita. Toimeksiannot sain AD:lta ja hän myös antoi lopullisen hyväksynnän töistäni. Siellä työskennellessäni päädyin lainaamaan työkaveriltani järjestelmäkameran ja otin alkuun kuvia omaksi ilokseni, mutta päädyin sitten kuvaamaan myös mainostoimiston projekteihin, iltapäivälehtiin ja niin edelleen. Voisi oikeastaan freelance valokuvaajasta puhua. Lopulta palasin Kajaaniin, koska yksinkertaisesti haluan asua täällä. Lähdin hyvästä työpaikasta pois, jossa olisi ollut hyvät etenemismahdollisuudet. Työuran näkökulmasta päätökseni oli järjetön, mutta halusin takaisin Kajaaniin, enkä 25

26 halua muuttaa täältä pois, ellei ole pakko. Luonto pitää minut täällä. Ehkä se on nämä puhtaat järvet. NOSTALGIA ON NOCTURNEN VALOKUVIEN YHDISTÄVÄ TEKIJÄ Tein paljon freelance valokuvausta usealle eri yritykselle, mutta työ alkoi lopulta puuduttamaan. Kuvasin, käsittelin ja säädin kuvia työkseni ainakin kymmenen vuotta, mutta en liiemmin pitänyt siitä. Minua häiritsi eniten kuvien suunnittelemattomuus. Tähän varmasti vaikutti digikameroiden tuleminen markkinoille, sillä digillä otettiin hätiköiden vaikka tuhat kuvaa, joista sitten etsittiin se paras ja käsiteltiin kuvasta edes kohtuullisen näköinen tietokoneella. Tämä on siis minun mielipiteeni ja tokihan löytyi aikoja jolloin harkitumpi ajankäyttö oli mahdollista. Tämä kuitenkin herätti minussa halun luoda jotain omaa; ottaa realistisia taidekuvia suomalaisuudesta. Kuviin ja kuvaamiseen voi ja pitäisikin keskittyä. Kiertelin peltoja ja hiekkateitä, mietiskelin ja kuvasin sitten niitä asioita, jotka puhuttelevat minua. Nocturnessa onkin kuvia varmasti yli kymmenen vuoden ajalta. Kuvia yhdistää sama teema: nostalgia. Kuulemma nykypäivänä aika harva kuvaa enää tällä tavoin. Tämä lähestymistapa oli todennäköisesti se piirre, josta kustantaja Karisto kiinnostui. Karistoon tutustuin sillä tavalla, että Kameralehdessä oli juttu kuvistani ja pyysin, että jutun yhteydessä mainittaisiin kiinnostuksestani tehdä kirja. Kariston kustannustoimittaja luki jutun ja soitti yhteistyön tiimoilta. Suostuin välittömästi. Vuoden ajan pyörittelimme kirjan kokonaisuutta. Ennen kirjan lopullista muotoa pidimme kokouksen Helsingissä, jossa oli mukana taittaja, kustannustoimittaja ja minä. Keskustelimme kirjan tyyliin liittyvistä ideoista. Asiat lähtivät 26

27 etenemään erittäin luontevasti. Eino Leinon runoja olen lukenut jo vuosia ja olenkin joidenkin kuvien aiheet ottanut suoraan Leinon runoista. Karistolta ehdotettiin kirjan kuvateksteiksi Leinon runoja, mikä kävi minulle mainiosti, koska olihan monien kuvien inspiraation lähteenä ollut juuri Leinon runot. Nocturne on mennyt hyvin kaupaksi. Painos on jo melkein loppuunmyyty. Uskon, että Leinon tunnettuus on vaikuttanut menekkiin, kun itselläni ei ollut vielä nimeä valokuvaajana Suomessa. Karisto otti riskin, josta olenkin kiitollinen. Nocturne -kirja on saanut myös hyviä arvosteluja. Nocturnea pitäisi lukea pohdiskellen. Tykkään siitä että asioita ei sanota suoraan, vaan annetaan lukijalle tilaa miettiä. Minusta on paljon tehokkaampaa, jos haluaa kertoa jonkin viestin, että ihminen miettii ja muodostaa itse mielipiteensä, jolloin tunne on aito. Suomessa julkaistaan todella vähän valokuvakirjoja. Kuvakirjat ovat kuitenkin jossain määrin marginaaliryhmän tuote, joten niiden myyminen on aika vaikeaa. Kuvakirjojen tekeminen voi olla vuosienkin prosessi, jos joutuu etsimään kustantajaa pitkään. Minulle kustantajan saaminen ja kirjan julkaisu oli siis todella iso juttu. PITÄÄ TIETÄÄ MITÄ HALUAA En koe itseäni bisnesmieheksi, en olekaan. Olen vähän liian huithapeli siihen hommaan. Keskittyisin mieluusti vain työn tekemiseen eli haluaisin olla ennemmin toisella töissä. Minusta yrittäjältä vaaditaan kovaa luonnetta ja riskinottokykyä. Olenhan tietenkin yrittäjäelämää seurannut. Olen nähnyt vanhempani ja isovanhempani töissä ja moni kaverini toimii yrittäjänä. En vaan siltikään koe sitä itselleni vaihtoehdoksi. Jos päädyn siihen, että teen virallisesti freelancerina töitä, niin silloin toivoisin mahdollisimman vähän byrokratiaa ympärilleni. 27

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Lataa strategiset työkalut

Lataa strategiset työkalut Lataa strategiset työkalut Joiden avulla saavutat taloudellisen riippumattomuuden. Mitä sinä tekisit, jos pystyisit rakentamaan jopa 4.000,00 kuukaudessa tuottavan tulovirran? Entä miten pitkään olet valmis

Lisätiedot

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri Julkaistu 9.2.2017 Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri 1/2017 NextMakers-barometri käsittelee kasvuyrityksille kiinnostavia, ajankohtaisia aiheita. Ensimmäisen

Lisätiedot

Oma Yritys-Suomi - Entrepreneur Test

Oma Yritys-Suomi - Entrepreneur Test suomi svenska (https://oma.yrityssuomi.fi:443/entrepreneur-test? p_p_id=82&p_p_lifecycle=1&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column- 1&p_p_col_count=1&_82_struts_action=%2Flanguage%2Fview&_82_redirect=%2Fentrepreneur-test&_82_languageId=sv_SE)

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016 Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään Kyselytutkimuksen tuloksia 2016 Tutkimuksen tausta Sitra tutki, miten suomalaiset ovat saaneet viimeisen työpaikkansa, ovatko he aikeissa hakea uutta työtä, miten

Lisätiedot

TIEDEKULMA 2017 PALVELULUPAUS

TIEDEKULMA 2017 PALVELULUPAUS TIEDEKULMA 017 PALVELULUPAUS Helsingin kansainvälisin ja aktiivisin tieteen ystävien verkosto, jossa kohtaat kiinnostavia ihmisiä sekä tiedemaailman sisä- että ulkopuolelta. Aktiivinen yhteisöllisen kehittämisen

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä

Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä haluan lisää kokemusta lasten hoidosta, koska haluun kehittyä alan ammattilaiseksi. Haluan saada opiskelijana myös rahaa sellasella työllä mistä

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa

Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Technopolis Tampere 20.11.2012 Työpajan tuotokset sivuilla 4-9 Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Miten yritys parhaiten rakentaa ja kehittää: Markkinaketteryyttä

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

PALAUTEKYSELYN TULOKSET

PALAUTEKYSELYN TULOKSET Mentorointiohjelma 2014 PALAUTEKYSELYN TULOKSET 18.11.2014, n=72 Mentorointiohjelma 2014 0 FAKTAT 18.11.2014 31 paria Helsingissä 20 paria Tampereella 9 paria Oulussa 120 ammattilaista 6-11/2014 RILin

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä

KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä Valmentaja-Akatemia opettaa sinulle kuinka valmentajana pystyt kasvattamaan bisnestäsi, auttamaan useampia ihmisiä ja ansaitsemaan enemmän. www.valmentaja- akatemia.fi

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista. parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA. Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä

Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista. parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA. Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä 27.1.2017 (c) Kari I. Mattila 1 STRATEGISEN HYVINVOINNIN

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna

Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Oikein toteutettu ja urheilijalle

Lisätiedot

Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan

Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan Paikallisesta keksinnöstä urakointialan mullistajaksi: Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan 30 vuotta sitten syntyi tuote, joka sittemmin muutti koko alaa. 80-luvun puolivälissä keksittiin

Lisätiedot

Suora sitaatti niinkö tosiaan?

Suora sitaatti niinkö tosiaan? @MagSymp16 Suora sitaatti niinkö tosiaan? Lauri Haapanen viittä vaille tohtori toimittaja lauri.haapanen@helsinki.fi www.laurihaapanen.fi Twitter: @LauriHaapanen Esimerkki 1: Kulutusvalinnat Kulttuurilehti,

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula

Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula Iloa yhteistyöstä Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus Kati Kuula 8.10.2016 Koirilla on oikeus hyvään elämään Meillä kaikilla on oikeus hyvään elämään Mitä kaikkea hyvää koiraharrastustoimintaan osallistumisesta

Lisätiedot

Nuori Yri(äjyys - vaiku(avuuskysely 2014. Kooste kyselyn tuloksista

Nuori Yri(äjyys - vaiku(avuuskysely 2014. Kooste kyselyn tuloksista Nuori Yri(äjyys - vaiku(avuuskysely 2014 Kooste kyselyn tuloksista Tausta;edot 1. Oletko osallistunut Nuori Yri2äjyys ry:n lukuvuoden mi2aiseen NY Vuosi yri2äjänä - ohjelmaan? 78% Kyllä, olen osallistunut.

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi Yrittäjyyskasvatuskonferenssi 27.-28.1.2011 Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita. Esa Saarinen Yrittämällä eteenpäin

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä?

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä? Koulu ja työ - ohje Koulunkäyntiin liittyen tärkeää on selvittää sekä motivaatio käydä koulua, mutta myös mahdolliset pulmat tai oppimisvaikeudet. Mikäli koulut on jo käyty, niin työelämään liittyen on

Lisätiedot

Sisällys. Johdanto... 13

Sisällys. Johdanto... 13 Sisällys Johdanto... 13 1 Välittäminen on asiakaspalvelua... 17 Määrän ja laadun vuoropuhelu... 17 Asiakkaan on ymmärrettävä, mistä hän maksaa... 19 Sekä ostaja että myyjä ovat asiakkaita... 23 Asiakas

Lisätiedot

Mitä paradigmoja asiakkaillamme yleensä on valmennukseen tultaessa & millaisia paradigmoja heillä on valmennuksesta lähdettäessä.

Mitä paradigmoja asiakkaillamme yleensä on valmennukseen tultaessa & millaisia paradigmoja heillä on valmennuksesta lähdettäessä. Mitä paradigmoja asiakkaillamme yleensä on valmennukseen tultaessa & millaisia paradigmoja heillä on valmennuksesta lähdettäessä. Selkokielellä paradigma tarkoittaa oikeana pidettyä, yleisesti hyväksyttyä

Lisätiedot

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä

Lisätiedot

KESÄYRITTÄJÄN KÄSIKIRJA 2016

KESÄYRITTÄJÄN KÄSIKIRJA 2016 KESÄYRITTÄJÄN KÄSIKIRJA 2016 Kuinka asiat tapahtuvat? MIKÄ ON KESÄYRITTÄJÄ? Kesäyrittäjä-ohjelma on luotu nuorille toisten nuorten toimesta, opettamaan yrittäjämäistä toimintaa ja oma-aloitteisuutta. Projektin

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

PROJEKTIDOKUMENTAATIO ASENNUS M. NIEMI

PROJEKTIDOKUMENTAATIO ASENNUS M. NIEMI PROJEKTIDOKUMENTAATIO ASENNUS M. NIEMI Jani Niemi Eurajoen kristillinen opisto Audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinto 1 ASIAKKAAN JA PROJEKTIN ESITTELY...1 1.1 Aikataulu...1 2 SUUNNITTELU...2 2.1

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Antti Sekki & Mika Niemi MENESTY YRITTÄJÄNÄ. 68 käytännön ohj etta. Talentum Pro 2016 Helsinki

Antti Sekki & Mika Niemi MENESTY YRITTÄJÄNÄ. 68 käytännön ohj etta. Talentum Pro 2016 Helsinki Antti Sekki & Mika Niemi MENESTY YRITTÄJÄNÄ 68 käytännön ohj etta Talentum Pro 2016 Helsinki Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2766-4 ISBN: 978-952-14-2767-1 (sähkökirja) ISBN:

Lisätiedot

Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita

Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita Arto Karila yritysneuvoja, tukitiimivastaava ProAgria Etelä-Savo 14.2.2011 ProAgria Etelä-Savo 1 Onnistumisia asiantuntijoiden yhteistyöstä Organisaatioita

Lisätiedot

AJAN ILMIÖIDEN KIETOMINEN S-RYHMÄ- KONTEKSTIIN MONIKANAVAISUUS & SEN HYÖDYNTÄMINEN JOHDATKO TIEDOLLA VAI TUNTEELLA? T U L O S S A S Y K S Y L L Ä!

AJAN ILMIÖIDEN KIETOMINEN S-RYHMÄ- KONTEKSTIIN MONIKANAVAISUUS & SEN HYÖDYNTÄMINEN JOHDATKO TIEDOLLA VAI TUNTEELLA? T U L O S S A S Y K S Y L L Ä! S-TALENT V A L M E N N U S K O K O N A I S U U S, J O K A P U R E U T U U S - R Y H M Ä N S T R A T E G I A N T O I M E E N P A N O A T U K E V I I N T E E M O I H I N K U N K I N A I H E A L U E E N P

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen.

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. PUIMALA: Asiakaslähtöinen palvelu kunnassa LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä

Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä Ei tarvinnut yksin muistaa tehdä kaikkea, kun oli joku sanomassa että sun pitää tehdä tuo ja tuo Pro gradu tutkimus Oulun

Lisätiedot

IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN. Anki Mannström

IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN. Anki Mannström IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN Anki Mannström Holistinen - Kokonaisvaltainen yksilö Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki vaikuttaa hyvinvointiimme! TASAPAINO? TERVEYS IHMISSUHTEET TYÖ TALOUS Tasapainoa

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet.

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet. Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 12: Kilpailuanalyysi Harjoite 12 A: Kilpailun tavoiteanalyysi Harjoite 12 B: Kilpailussa koettujen tunteiden tarkastelu Harjoite

Lisätiedot

TYÖN MARKKINOILLA TOIMIMISEN TAIDOT -YHTEINEN PELIKENTTÄ. Mikko Kesä, vanhempi neuvonantaja, Sitra Työsteen Sillat

TYÖN MARKKINOILLA TOIMIMISEN TAIDOT -YHTEINEN PELIKENTTÄ. Mikko Kesä, vanhempi neuvonantaja, Sitra Työsteen Sillat TYÖN MARKKINOILLA TOIMIMISEN TAIDOT -YHTEINEN PELIKENTTÄ, vanhempi neuvonantaja, Sitra 26.9.2016 Työsteen Sillat Edistämme työelämän uudistumista talouden ja työmarkkinoiden haasteisiin ja tulevaisuuteen

Lisätiedot

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Tervetuloa kolmannelle jaksolle! Tähän jaksoon sisältyy testi, miten käytät oman aikasi? Saat vinkkejä miten omat unelmat saadaan kirkkaaksi. Jotta voit ne toteuttaa Tarvitset suunnitelman ja työkalut.

Lisätiedot

Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka

Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka Talentum Helsinki 2013 Kirjoittajasta Kauppatieteiden tohtori Pekka Puustinen toimii vakuutustieteen yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa.

Lisätiedot

Lyhyesti - Tavoitteista,urasta, tekemisestä

Lyhyesti - Tavoitteista,urasta, tekemisestä Lyhyesti - Tavoitteista,urasta, tekemisestä lauri.i.niskanen@gmail.com 2016-11-15 1 Työhistoria-viidellä-pointilla LinkedIn: Lauri Niskanen, Email: lauri.i.niskanen@gmail.com Big Data tuotteen ohjelmistoarkkitehti

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Palaute kirjasta: www.talentumshop.fi. Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad.

Palaute kirjasta: www.talentumshop.fi. Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad. Talentum Helsinki 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi ISBN: 978-952-14-1723-8 ISBN: 978-952-14-1724-5 (sähkökirja) Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

HOT-testin tulokset. Nimi: Teija Tahto Pvä: Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo

HOT-testin tulokset. Nimi: Teija Tahto Pvä: Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo HOT-testin tulokset Nimi: Teija Tahto Pvä: 12.10.2012 Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo PALJON KEHITETTÄVÄÄ SELKEÄ VAHVUUS Tavoitteen asettelu Motivaatio Itsekuri

Lisätiedot

Siipirikko laululintu

Siipirikko laululintu Ismo Vuorinen Siipirikko laululintu runoja Siipirikko laululintu Ismo Vuorinen Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-170-8 SIIPIRIKKO LAULULINTU Siipirikko seassa sirpaleiden

Lisätiedot

markkinointistrategia

markkinointistrategia Menestyksen markkinointistrategia kaava - Selkeät tavoitteet + Markkinointistrategia + Markkinointisuunnitelma + Tehokas toiminta = Menestys 1. markkinat Käytä alkuun aikaa kaivaaksesi tietoa olemassa

Lisätiedot

Markkinoinnilla kasvua & työtä!

Markkinoinnilla kasvua & työtä! Markkinoinnilla kasvua & työtä! Oulun Kauppakamarin Kevätforum 13.5.2016 Anne Korkiakoski Meillä on tehtävä, jotta suomalaiset yritykset lisäisivät panostuksia markkinointiin, koska silloin osaamisemme,

Lisätiedot

Kirjasto updated yhteiskehittäminen

Kirjasto updated yhteiskehittäminen Helsingin kaupunginkirjasto & Demos Helsinki Kirjasto updated yhteiskehittäminen Kirjasto treenaa nuoria -hanke 1) PARANNUKSIA PALVELUKULTTUURIIN Nuorilla oli kirjastosta huonoja asiakaspalvelukokemuksia

Lisätiedot

Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä Kehitysjohtaja Liisa Björklund

Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä Kehitysjohtaja Liisa Björklund Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä 16.6.2016 Kehitysjohtaja Liisa Björklund Banksy Kuinka otamme hyvät käytännö t pysyvään käyttöön ja tavoitamme erityisesti haavoittuvat väestöryhmä

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteen tavoitteena on varmistaa, että

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade. Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Sytykkeitä uudistuvaan yri0äjyyteen kipinöistä roihuksi

Sytykkeitä uudistuvaan yri0äjyyteen kipinöistä roihuksi Sytykkeitä uudistuvaan yri0äjyyteen kipinöistä roihuksi Villinikkarit Oy/Keski-Suomen Yrittäjät ry Petrikki Tukainen 050 505 00 77 petrikki.tukiainen@villinikkarit.fi @ petrikki Kuva: KSML Sytykkeitä ajatteluun

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön valtakunnallisena

Lisätiedot

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen 2 JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu työpaikkaohjaajille, jotka ohjaavat opiskelijoita työelämässä. Opas sisältää tietoa ohjaajana toimimisesta. Oppaassa käsitellään

Lisätiedot

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella Veikko Huovinen 2 Jotta näkee, tarvitsee haukan siivet ja etäisyyttä! Muuan tietotyöntekijä 3 Saan sata sähköpostia päivässä. Ok, kaikki

Lisätiedot

ONNISTUMISEN JA MUNIMISEN ILOA TYÖYHTEISÖIHIN - Nopea kokeileva kehittäminen - Erno Salmela

ONNISTUMISEN JA MUNIMISEN ILOA TYÖYHTEISÖIHIN - Nopea kokeileva kehittäminen - Erno Salmela ONNISTUMISEN JA MUNIMISEN ILOA TYÖYHTEISÖIHIN - Nopea kokeileva kehittäminen - Erno Salmela PIKATESTI: OLETKO KOKEILEVA KEHITTÄJÄ? - Hyllyn rakentaminen - Kokeilija: Katsotko ensin, mitä materiaaleja ja

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot