2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
|
|
- Ville Kivelä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Aika: Torstai kello Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja Hanna Piispa-Malinen, joukkoliikennelogistikko Liisa Sulanen, ikäihmisten lautakunnan jäsen 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja avasi kokouksen klo KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Läsnäolijoiden toteaminen.
2 PÄÄTÖS: Läsnä 17 nuorisovaltuutettua 34:stä jäsenestä. Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. JOUKKOLIIKENNE Kouvolan joukkoliikennelogistikko Hanna Piispa-Malinen esittelee Kouvolan joukkoliikennettä ja siihen liittyvää tulevaa sovellusta Johtoryhmä PÄÄTÖS: Kootaan työryhmä joukkoliikenteen toimintaan liittyen. PÄÄTÖS: Merkitään tiedoksi. Kootaan työryhmä tekemään lausunto Kouvolan joukkoliikenteestä. Työryhmä on avoin kaikille. Työryhmän puheenjohtajaksi valittiin Onni Espo. Sonja Vilkki saapui kokoukseen ajassa tämän asian käsittelyn aikana. Paikalla 18 nuorisovaltuutettua 34:stä jäsenestä. 4. EDUSTAJIEN TERVEISET PÄÄTÖS: Kaupunginvaltuusto Eerika Soinlahti ja Camilla Relander, varaedustajat Anssi Moilanen ja Maria Palmroos Terveiset: Matkakeskuksen asemakaavan muutos, hallintosääntö sekä apulaisrehtorin viran perustaminen Eskolanmäen kouluun. Aikuisväestön lautakunta Anni Rautiainen, varaedustaja Emmi Hartama Terveiset: Ei edustajia paikalla. Lasten ja nuorten lautakunta Emma Luukko ja Janita Juurela, varaedustaja Anniina Solio ja Sonja Vilkki
3 Terveiset: Hankesuunnitelma Vuokkolan päiväkodin remontista, Biosampon toiminnan siirtäminen Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:lle, OTE Nuorten työpajatoiminnan siirtäminen Viitakumpuun ja työpaja Tikin lakkauttaminen, Nuori Kouvola -palkinto julkistetaan Kouvola päivänä, perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen ruokapalvelujen toteuttamisen palvelusopimus 2017 sekä Kouvolan urheiluakatemian toimintakertomus Rakennus- ja ympäristölautakunta Marika Koskinen ja Elma Mettälä, varaedustaja Anssi Moilanen Terveiset: Ei edustajia paikalla Maaseutulautakunta Joni Heinola ja Anniina Solio, varaedustaja Lotta Viholainen Terveiset: Kylätoimintatyön avustukset 2017, Multamäen Maa- ja kotitalousseura ry:n kohdeavustushakemus, Kouvolan kaupungin avustamien yksityisteiden kunnossapitoavustusluokitusten tarkistaminen 2017, Ikäihmisten lautakunta Onni Espo, varaedustaja Anni Rautiainen Terveiset: Arja Kumpu esitteli SoTe-uudistuksen vaikutuksia Kymenlaaksossa, talousarvion toteutuminen/kuukausikatsaus maaliskuu 2017, sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2016 sekä aloite ikäihmisten lautakunnalle ja nuorisovaltuustolle. Tekninen lautakunta Veera Peltonen ja Roni Hämäläinen, varaedustaja Juuso Erjanko Terveiset: Ei edustajia paikalla Lasten ja nuorten asiakasraati Emmi Hartama ja Camilla Relander Terveiset: Ei kokousta Ohjaamon ohjausryhmä Marika Koskinen ja Sonja Hälikkä, varaedustaja Emma Luukko Terveiset: Ei kokousta Parik-säätiön ohjausryhmä Emmi Hartama ja Noora Mäkelä Terveiset: Ei kokousta Lisää Kouvolan valtuuston sekä lautakuntien kokouksista sekä pöytäkirjat löydät sivustolta
4 kouvola.fi/paatoksenteko! 5. STRATEGIATYÖPAJA Heli Veripää, Kouvolan kaupungin kehittämispäällikkö, ehdottaa nuorisovaltuustolle järjestettäväksi kaupunkistrategiaa koskeva työpaja. Liitteenä taustatiedoksi kaupunkistrategian uudistamisaikataulu ja - prosessi. Työpaja suunnitellaan yhdessä ja siinä mukana myös nuorisovaltuuston edustaja. Johtoryhmä PÄÄTÖS: Ehdotetaan työpajalle ajankohdaksi keskiviikkoa klo 16. PÄÄTÖS: Strategiatyöpaja järjestetään keskiviikkona kello 16. Emma Luukko ja Camilla Relander lähtevät suunnittelemaan työpajan sisältöä. 6. OPPILASKUNTAKESKUSTELUT Johtoryhmä Päätös: Aloitetaan koulukierrokset, joilla esitellään nuorisovaltuustoa dia-esityksemme avuin. Koulukierroksella tulee myös keskustella oppilaskunnan hallituksen kanssa sekä heidän vastaavan opettajan kanssa siitä, kuinka nuvan ja hallituksen yhteistyötä tullaa konkreettisesti kehittämään. Kyseisestä keskustelusta tulee tehdä raportti nuorisovaltuustolle ja se tulee tehdä Onnin tekemän pohjan mukaan. Raporttipohja toimitetaan nuvalaisille myöhemmin. Jokaiselle koululle valitaan johtoryhmästä vastuuhenkilö, joka huolehtii siitä, että koulujen edustajat ovat tehneet koulukierroksen. Koulujen vastuuhenkilöt johtoryhmästä ovat seuraavat: (mahdolliset muutokset sallitaan) Eerika: Naukio, Inkeroisten Yhteiskoulu Emmi: Valkealan lukio ja yläkoulu Anni: Hirvelä, KSAO Noora: Elimäen yläkoulu, Urheilupuisto Onni: Myllykoski, Kymen Lukon toimipiste Marika: Eskolanmäki, Lyseon toimipiste Camilla: Kouvolan yhteiskoulu, Elimäen lukio Emma: Kymintehtaan koulu, Kuusankosken lukio
5 Johtoryhmä PÄÄTÖS: Kartoitetaan nuvan kokouksessa esittelyiden tilannetta ja oppilaskuntakeskusteluissa esille nousseita aiheita. Oppilaskuntakeskustelujen perusteella tulee tehdä raportti. Johtoryhmä tekee ensi kokouksessa yhteenvedon raporttien perusteella. PÄÄTÖS: Siirretään nuorisovaltuustojen esittelyt syksylle, mutta käydään kevään aikana oppilaskuntakeskustelut. Keskustelu on pitämättä Naukiossa, Ksaossa, Kouvolan yhteislyseossa, Eskolanmäessä sekä Kouvolan Yhteiskoulussa. Kysellään keskustelun tilanteesta Hirvelältä, Kymintehtaan koululta ja Kuusaankosken lukiolta. Keskustelujen perusteella tulee tehdä raportti, jonka pohja löytyy sähköpostista. 7. TYÖRYHMÄT Johtoryhmä PÄÄTÖS: Ehdotetaan, että työryhmien kokoukset olisivat avoimia kaikille. Työryhmissä olisi kuitenkin vakiojäseniä, jotka ovat sitoutuneita työryhmän toimintaan. PÄÄTÖS: Edetään johtoryhmän esityksen mukaisesti. Kokouksista ilmoitetaan nuorisovaltuuston Whatsapp-ryhmässä. 8. KAUPUNGINTALON VALTAUS Työryhmä esittelee suunnitelmiaan PÄÄTÖS: Merkitään tiedoksi. Seuraava kokous on 8.5. kello 16 Ohjaamossa. 9. GAALAILTA Työryhmä esittelee suunnitelmiaan
6 PÄÄTÖS: Merkitään tiedoksi. Seuraava kokous on kello Ohjaamossa. 10. VIRKISTYSREISSU Työryhmä esittelee suunnitelmiaan PÄÄTÖS: Camilla laittaa facebookiin kyselyn virkistysreissun ajankohdasta. Virkistys sisältää kartingia ja mahdollisesti saunaillan. 11. MARKKINOINTI Työryhmä esittelee suunnitelmiaan PÄÄTÖS: Merkitään tiedoksi. 12. ETELÄ-KARJALAN NUORTEN VAIKUTTAJIEN TAPAAMINEN IMATRALLE Sähköpostikutsu : Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. ja Etelä-Karjalan liitto ry. kutsuvat vaikuttajaryhmänne Etelä- Karjalan Nuorten vaikuttajien tapaamiseen Imatralle 10. toukokuuta Tapaaminen järjestetään yhteistyössä Imatran nuorisovaltuuston ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n Kaakkois-Suomen piiri ry:n kanssa. Seminaariin on vapaa pääsy ja ilmoittautuneille tarjotaan päiväkahvit. Ilmoittaudu seminaariin viimeistään : Lisätietoja ja tapahtuman aikataulu liitteenä. (liite1) Toivotan vaikuttajaryhmänne tervetulleeksi Nuorten vaikuttajien tapaamiseen! Nuorten tulevaisuuden maakunnat suunnitellaan yhdessä ja suunnittelu alkaa NYT! Nähdään Imatralla! -- Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry.
7 Seminaarissa käsitellään yleisiä maakuntauudistukseen liittyviä teemoja PÄÄTÖS: Anni Rautiainen ja Anni Kurittu ilmoittautuvat mukaan. Nuva kustantaa lähtijöiden osallistuminen. 13. ALOITE IKÄIHMISTEN LAUTAKUNNALLE SEKÄ NUORISOVALTUUSTOLLE Aloite yhteistoiminnan lisäämiseksi. Liite 2. Onni esittelee aloitetta. PÄÄTÖS: Hyväksytään aloite. 14. MUUT ASIAT 14.1 Matkakorvauslomakkeet 14.2 Kaakkois-Suomen nuvien yhteistyö 14.3 Auttajakurssi 14.4 Kesäpäivät PÄÄTÖS: 14.1 Matkakorvauslomake tulee palauttaa Justiinalle 1.6. mennessä Kaakkois-Suomen nuvien puheenjohtajatapaamisessa suunniteltiin yhteistyötapahtumaa vuodelle Kouvolan nuva ei lähde tapahtumaan mukaan kauden vaihtumisen takia SPR tarjoaa nuorisovaltuustolle auttajakurssin Kesäpäivät järjestetään ILMOITUSASIAT 15.1 Emma Luukko osallistuu huipputapaamiseen Camilla Relanderin puolesta Kouvolan kaupunki järjestää palvelumallikokeilun, johon pyydetään Valkealan ja vanhan Anjalankosken alueella asuvia nuorisovaltuutettuja. Näillä alueilla asuville nuorisovaltuutetuille tulee
8 lisätietoa kokeilusta sähköpostiin Atro Kuusela on eronnut nuorisovaltuustosta PÄÄTÖS: 15.1 ja 15.2 Merkitään tiedoksi 15.3 Myönnetään ero 16. SEURAAVA KOKOUS Torstaina 1.6. kello valtuustosalissa Torikatu 10, F-rappu 17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Kokous päätettiin kello JAKELU: Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuuston johto Koulunuorisotyöntekijät Oppilaskuntien ohjaavat opettajat Media Esityslista ja pöytäkirja ovat luettavissa sivustolla
9 Liite 1 Kutsu Nuorten vaikuttajien tapaamiseen Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. ja Etelä-Karjalan liitto ry. kutsuvat vaikuttajaryhmänne Etelä- Karjalan Nuorten vaikuttajien tapaamiseen Imatralle 10. toukokuuta Tapaaminen järjestetään yhteistyössä Imatran nuorisovaltuuston ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n Kaakkois-Suomen piiri ry:n kanssa. Aika: 10. toukokuuta klo 13:00-16:00 Paikka: OHJELMA Imatran kaupungintalo (Virastokatu 2, Imatra) 12:45 Ovet aukeavat. Tervetuloa! 13:00 Tapaamisen avaus 13:15 Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. - nuvien edunvalvoja 13:30 Kuinka maakuntauudistusta valmistellaan maakuntaliitoissa? 13:45 Nuorten kuuleminen maakunnissa 14:30 Tauko 14:45 Työpajat pt. 1 15:15 Työpajat pt. 2 16:00 Tapaaminen päättyy ILMOITTAUTUMINEN Seminaariin on vapaa pääsy ja ilmoittautuneille tarjotaan päiväkahvit. Ilmoittaudu seminaariin viimeistään : Lisätietoja tapahtumasta saat maakuntarundin koordinaattorilta liiton 2. varapuheenjohtajalta Joonas Paavilaiselta (joonas.paavilainen@nuva.fi). Toivotan vaikuttajaryhmänne tervetulleeksi Nuorten vaikuttajien tapaamiseen! Nuorten tulevaisuuden maakunnat suunnitellaan yhdessä ja suunnittelu alkaa NYT! Nähdään Imatralla! Kimi Uosukainen Joonas Paavilainen puheenjohtaja 2. varapuheenjohtaja puh: puh: kimi.uosukainen@nuva.fi joonas.paavilainen@nuva.fi
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai 3.11.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja Hannu Tylli,
Nuva PÄÄTÖS: Valittiin kokouksen ääntenlaskijoiksi Joni Heinola, Jenny Lindfors sekä Sonja Hälikkä.
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA Jatkokokous Aika: Torstai 11.2.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri:
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai 14.9.2017 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai 9.3.2017 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja Harri Kivelä,
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA Aika: Torstai 3.3.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila,
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai 3.11.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston
Johtoryhmä PÄÄTÖS: Merkitään tiedoksi. Osallistumista pohditaan ja rakennetaan toukokuun kokouksessa.
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA Aika: Torstai 7.4.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri: Henna
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai 2.2.2017 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja 1. KOKOUKSEN
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri: Läsnä: Anni Rautiainen Justiina Lampila, nuorisovaltuuston
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN, PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN JA JÄSENASIAT
Aika: Torstai kello 17.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston
Toiminta-ajatus. Toimintaperiaatteet. Toimintakausi. Nuorisovaltuuston kokoonpano ja kokoukset. KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON Toimintakertomus 2017
N Toimintakertomus 2017 Toiminta-ajatus on nuorten omaehtoiseen yhteiskunnalliseen osallistumiseen tarkoitettu kanava, jonka keskeisenä tavoitteena on nuorten hyvinvoinnin ja aloitteellisen toiminnan edistäminen.
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 17.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA Aika: Maanantai 8.8.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja:Camilla Relander Sihteeri: Henna
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 17.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Anssi Moilanen Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston
Toiminta-ajatus. Toimintaperiaatteet. Toimintakausi. Nuorisovaltuuston kokoonpano ja kokoukset. KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON Toimintakertomus 2016
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON Toimintakertomus 2016 Toiminta-ajatus Kouvolan nuorisovaltuusto on nuorten omaehtoiseen yhteiskunnalliseen osallistumiseen tarkoitettu kanava, jonka keskeisenä tavoitteena on
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 12.5.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja:Camilla Relander Sihteeri: Henna Rämä
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai 8.12.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 3.3.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja:Camilla Relander Sihteeri: Noora Mäkelä
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 2.6.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri: Henna Rämä
Nuva PÄÄTÖS: Ääntenlaskijoiksi valittiin Krista Junkkari, Joni Heinola sekä Sonja Hälikkä.
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 4.2.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Julia Koskinen Puheenjohtaja 1-4 Camilla
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTO Esityslista
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTO Esityslista Aika: Torstai 3.9.2015 kello 18.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Eveliina Komonen Sihteeri: Henna Rämä Läsnä:
Puheenjohtaja: Ville Savolainen Pöytäkirjan laati: Henna Rahikainen Läsnä: Terttu Ruohomäki 1. KOKOUS AVATTIIN KELLO 18.00
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA AIKA: Torstai 3.11.2011 klo 18.00 PAIKKA: Kouvolan kaupungintalo, valtuustosali Torikatu 10 (F-rappu) 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Ville Savolainen Pöytäkirjan
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston
Lähestyn kymenlaaksolaisia nuorisovaltuustoja seuraavalla yhteistyöehdotuksella:
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON KOKOUSPÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 6.10.2016 kello 18.00 20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri:
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja Tuula Soininkallio,
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai 1.6.2017 kello 18.00-20.00 Paikka: Ohjaamo Kouvola Kouvolankatu 15, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Camilla Relander Anni Rautiainen Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 3.9.2015 kello 18.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Eveliina Komonen Sihteeri: Henna Rämä Läsnä:
Kouvolan Nuorisovaltuusto
Kouvolan Nuorisovaltuusto Toimintakertomus 2013 Toiminta-ajatus Kouvolan nuorisovaltuusto on nuorten omaehtoiseen yhteiskunnalliseen osallistumiseen tarkoitettu kanava, jonka keskeisenä tavoitteena on
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON Toimintakertomus 2015
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON Toimintakertomus 2015 1. TOIMINTA-AJATUS Kouvolan nuorisovaltuusto on nuorten omaehtoiseen yhteiskunnalliseen osallistumiseen tarkoitettu kanava, jonka keskeisenä tavoitteena
1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Anssi Moilanen Sihteeri: Läsnä: Tessa Lahtinen Justiina Lampila, nuorisovaltuuston
PÖYTÄKIRJA. 4. JÄSENASIAT PÄÄTÖS: Johtor PÄÄTÖS: Ei jäsenasioita. KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTO
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai13.8.2015 kello 18.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Julia Koskinen Sihteeri: Marika Koskinen
Johtor PÄÄTÖS: Hyväksytään uudet jäsenet NuVa PÄÄTÖS: Hyväksytään uudet jäsenet. Tervetuloa Nuorisovaltuustoon!
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 7.11.2013 kello 18.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Julia Koskinen Severi
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON Esityslista. Aika: Torstai 4.12.2014 kello 18.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON Esityslista Aika: Torstai 4.12.2014 kello 18.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Eveliina Komonen Henna
3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Tarvittaessa pöytäkirjantarkastajat toimivat myös äänestysten ääntenlaskijoina.
1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 19.6.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 19.6.2017 kello 17.05-18.18 Paikka Ravintola Asema X, Asema-aukio 1.
Nuorisovaltuuston yleiskokous, Aika: Paikka: Valtuustosali
Aika: 8.5.2018 Paikka: Valtuustosali Läsnäolijat: Vanhanen Joel (pj.), Saarinen Meija, Papathemelis Jonas, Hursti Toivo, Salmela Niklas, Korhonen Eemeli, Rantapää Niklas, Heib Salma, Hietanen Lauri, Munne
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA. Aika: Torstai 9.4.2015 kello 18.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 9.4.2015 kello 18.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Evelina Komonen Marika
4. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN -Kohdassa Muut asiat Jere Mattila kertoo Karan oppilaskuntien tapaamisesta
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 8.2.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 8.2.2016 kello 18.17-19.53 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1 1.
JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO Esityslista 2/2017
1/2 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO Esityslista 2/2017 Paikka: Carelicumin auditorio Aika: tiistai 8.2. kello 16:30 12 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.40 13 Kokouksen laillisuuden
SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Nuorisovaltuusto 06.02.2018 AIKA 06.02.2018 klo 16:00-17:01 PAIKKA Korvatunturin koulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Anssi Moilanen Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston
30.9.2015. Imatran yhteislukio, varsinainen jäsen. Nuorisopalvelut (Lasten ja nuorten lautakunnan nimeämä hyvinvointipalveluiden edustaja)
PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika klo 16.00-18.00 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Koskikirnu (278) Virastokatu 2, 55120 Imatra Läsnä Kerttu Ruotsalainen Sonja Fredriksson Emmi Tossavainen
Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 11
Espoon kaupunki Pöytäkirja Nuorisovaltuusto 05.09.2013 Sivu 1 / 11 Kokoustiedot Aika 05.09.2013 torstai klo 17:00-18:50 tauko klo 18.00-18.17 Paikka Valtuustosali, Espoonkatu 5 Saapuvilla olleet jäsenet
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo
Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Avattiin kokous ajassa 16.31 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.4.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 10.4.2017 kello 18.15-19.40 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYÄKIRJA. Aika: Torstai 2.10.2014 kello 18.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYÄKIRJA Aika: Torstai 2.10.2014 kello 18.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Eveliina Komonen Henna
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo
1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Varapuheenjohtaja Ella Eloranta avasi kokouksen ajassa 16.32. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja
2. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi, kun 16 jäsentä oli paikalla. Puheenjohtajana toimi Ilona Vigren, sihteerinä Jutta Kohosalmi
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTO AIKA: Torstai 1.10.2009 klo 18.00 Pöytäkirja Paikka: Jaalan entinen kunnanvirasto, valtuustosali Salparinteentie 1A, 47710 Jaala Nuorisovaltuuston kokous 1. Kokous avattiin klo
1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Anssi Moilanen Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.
07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen
ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018
ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018 AIKA SU 15.4.18 klo 15.00 PAIKKA KAUPUNGINTALO ASIALISTA 1. Kokouksen avaus sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kokouksen työjärjestys 3. Edellisen
NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA
1 (5) NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA NOKIAN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 16.5.2018 KLO 18 NOKIAN KERHOLA: SOURANDERINTIE 13, 37100 NOKIA JAKELU Viikki Ville, puheenjohtaja Koski Markus, 1. sihteeri Keskinen
3.3. NUVAN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN JÄSENEN VALINTA HANNA RÄMÄN TILALLE
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA AIKA: Torstai 1.12.2011 klo 18.00 PAIKKA: Kouvolan kaupungintalo, valtuustosali Torikatu 10 (F-rappu) 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Ville Savolainen Pöytäkirjan
28.5.2015. Imatran yhteislukio, varsinainen jäsen. Nuorisopalvelut (Lasten ja nuorten lautakunnan nimeämä hyvinvointipalveluiden edustaja)
PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika klo 16.00 18.30 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Koskikirnu (278) Virastokatu 2, 55120 Imatra Läsnä Kerttu Ruotsalainen Moona Rantasalmi Sonja Fredriksson
Pöytäkirja IV. Aika: Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo. 1 Kokouksen avaus. Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00
Pöytäkirja IV Aika: 18.12.2018 Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo 1 Kokouksen avaus Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00 Päätös: Esitys hylätään. Avataan kokous ajassa 15:20 2 Todetaan kokouksen läsnäolijat
Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...
1 Nuorisovaltuuston kokous ESITYSLISTA AIKA ma 7.1.2019 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT AS IAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3 2 KOKOUKSEN AVAUS... 3 3 KOKOUKSEN
Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...143
141 Nuorisovaltuuston kokous PÖYTÄKIRJA AIKA 4.10.2016 Klo 17.15 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...143 2 KOKOUKSEN AVAUS...143 3 PUHEENJOHTAJAN
NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA
1 (6) NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA NOKIAN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 25.4.2018 KLO 18 NOKIAN KERHOLA: SOURANDERINTIE 13, 37100 NOKIA JAKELU Lehto Roni, varapuheenjohtaja Koski Markus, 1. sihteeri Keskinen
Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 4 TUTUSTUMISMATKA SYKSYLLÄ 2013 4
Vesilahden nuorisovaltuusto 1 Nuorisovaltuusto 25.09.2013 AIKA 25.09.2013 klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/7 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 16.1.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 16.1.2017 kello 18.15-20.21. Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja
Pöytäkirja 15 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 15/2014 Aika: 24.9.2014 kello 16.00 Paikka: Kutsutut: Neuvottelutila Kummeli, Lappeenranta Paakki Pauliina, hallituksen puheenjohtaja Huhtiranta Sonja Hämäläinen
Johtoryhmä 10.4.: Valtuustossa kysytään halukkaat lähtijät, ensisijaisia lähtijöitä ovat ne, jotka eivät olleet Saksassa.
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA AIKA: Torstai 31.05. 2012 klo 18.00 PAIKKA: Kouvolan kaupungintalo, valtuustosali Torikatu 10 (F-rappu) 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Ville Savolainen Pöytäkirjan
Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 10
Espoon kaupunki Pöytäkirja Nuorisovaltuusto 27.08.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 27.08.2014 keskiviikko klo 17:00-20:30 Tauko 18.33 19.06 Paikka Valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet Markus Avonius,
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ (11 )
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2018 1 (11 ) Nuorisovaltuusto 03.11.2018 AIKA 03.11.2018 klo 17:00 PAIKKA Cafe Hertta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 50 Kokouksen avaus 3 51 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 4
KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2016 Sivu 17
KOKOUSAIKA 14.3.2016 klo 17.00 18.03 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Haavisto Marika Salonen Leevi Mauriala Anni Metsämäki
2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 13.3.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51
49 Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015 AIKA 20.01.2015 klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51 2 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.4.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.4.2014 kello 18.25 19.25 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1
15 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 6.2.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa)
Tampereen Nuorisofoorumin hallituksen kokouksen pöytäkirja Aika 7.9.2013 klo. 10.00- Paikka Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Läsnäolijat Jesse Kosonen puheenjohtaja Markus Nieminen 1.varapuheenjohtaja
17.8.2015. Imatran yhteislukio, varsinainen jäsen. Nuorisopalvelut (Lasten ja nuorten lautakunnan nimeämä hyvinvointipalveluiden edustaja)
PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika klo 16.00-18.30 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Koskikirnu (278) Virastokatu 2, 55120 Imatra Läsnä Kerttu Ruotsalainen Moona Rantasalmi Sonja Fredriksson
Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu
Salon kaupunki Saapunut Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/2019 365/00.02.14.15/2019 1 (10) Kokousaika klo 15.30 Kokouspaikka Salon kaupungintalo, Tuomi Käsiteltävät asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus
3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Tarvittaessa pöytäkirjantarkastajat toimivat myös äänestysten ääntenlaskijoina.
1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 8.5.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 8.5.2017 kello 18.15-19.57 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 07.06.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN
MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 NUORISOVALTUUSTO
MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 NUORISOVALTUUSTO Aika Keskiviikko 18.1.2017 klo 16:37 18:34 Paikka Kaupungintalo, Mikkelin kaupunginvaltuuston istuntosali, Raatihuoneenkatu 8-10 Läsnä Nuorisovaltuuston
Järvenpää Pöytäkirja 2/ (10) Nuorisovaltuusto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen
Järvenpää Pöytäkirja 2/2018 1 (10) Aika 05.02.2018, klo 17:19-17:57 Paikka Järvenpää talo Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 8 Kuulumiset ja raportit
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 03.05.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN
Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65
64 Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015 AIKA 7.4.2015 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65 3
Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59
57 Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015 AIKA 10.3.2015 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59 2 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN
Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra
Pöytäkirja 4/14 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan
NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA
1 (5) NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA NOKIAN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 16.5.2018 KLO 18 NOKIAN KERHOLA: SOURANDERINTIE 13, 37100 NOKIA JAKELU Viikki Ville, puheenjohtaja Lehto Roni, varapuheenjohtaja Koski
11 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 16.1.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Päätös: Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus Kari Tossavaiselle (poistui ajassa 16.00)
Pöytäkirja V Aika: 8.1.2019 Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo 1 Kokouksen avaus Esitys: Avataan kokous ajassa 15:30 Päätös: Esitys hylätään. Avataan kokous ajassa 15.35. 2 Todetaan kokouksen läsnäolijat
1/6 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015. Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c. Aika: tiistaina kello 16.
1/6 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015 Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c Aika: tiistaina 10.2.2015 kello 16.30 Läsnä Jäsenet: Honkanen Ville Ihanus Emilia (poistui klo 17.08)
1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...
102 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 14.3.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 104 2 KOKOUKSEN AVAUS... 104 3 PUHEENJOHTAJAN
3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi.
Heinolan Nuorisovaltuusto Pöytäkirja 10/2017 Aika 30.10.2017 klo 16.01 Paikka Nuorisokeskus Pleissi, Heinola Läsnä: Varpu Lietzén Sera Gariorska Viivi Tuovinen puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 06.11.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4
Emma Killinen Tuuli Raunio
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2018 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Keskiviikko 7.2.2018 klo 17.35-19.06 Kunnantalo Tytti Lehtimäki Akseli
3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Lisätään kohtaan muut asiat: Janna-Susannan terveiset lautakuntaseminaarista. Muistutus verokortista.
Riihimäen kaupunki Pöytäkirja Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.2.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 10.2.2014 kello 18.20-19.20 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Joensuun Tiedepuisto, Minerva kokoustila, Länsikatu 15 rakennus 4B 1 krs. Sivu 14 Kokouksen avaus 3
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 Nuorisovaltuusto Aika 20.02.2019 klo 16:39-18:31 Paikka Joensuun Tiedepuisto, Minerva kokoustila, Länsikatu 15 rakennus 4B 1 krs Käsitellyt asiat Sivu 14 Kokouksen
KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2016 Sivu 84
KOKOUSAIKA 12.12.2016 klo 16.30 17.51 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2016 Sivu 84 Haavisto
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Loimaan Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Nuorisovaltuusto AIKA 01.06.2017 kello 17:00-18:20 PAIKKA Loimaan Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Nuorisovaltuuston
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 11.4.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 11.4.2016 kello 18.16 20.23 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1