Kulttuuriympäristöstrategia ( ), kansalaisyhteiskunta ja Faron puiteyleissopimus

Transkriptio

1 Kansalaisyhteiskunnan monimuotoinen kulttuuriympäristö ja -perintö TYÖRYHMÄN ABSTRAKTIT Kulttuuriympäristöstrategia ( ), kansalaisyhteiskunta ja Faron puiteyleissopimus Mikko Härö, Osastonjohtaja, Museovirasto, Kulttuuriympäristön suojelu Kansainväliset sopimukset määrittelevät yleiset tavoitteet kulttuuriperintö- ja kulttuuriympäristöpolitiikalle. Ne ovat omiaan kansallisen politiikan arviointiin ja suuntaamiseen. Euroopan neuvoston puiteyleissopimus kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä (Faro, 2005) on uusin, erityisesti kansalaisyhteiskuntaan liittyvä alan referenssi. Suomi ei ole ratifioinut sopimusta mutta se on yksi lähtökohdista hallitusohjelmaan sisältyvän kulttuuriympäristöstrategian laatimisessa. Esityksessä esitellään sopimuksen ydinajatukset sekä arvioidaan nykyistä politiikkaa ja käytäntöjä suhteessa niihin. Lisäksi otetaan huomioon Suomessa jo voimaan saatetun EN:n maisemayleissopimuksen relevantit säädökset. Tuloksena osoitetaan olennaisimpia nykypolitiikan muutos- tai kehittämistarpeita sekä eritellään strategian mahdollisuuksia vastata näihin tarpeisiin. Tarkastelun lähtökohtia ovat kulttuuriperinnön määrittely sopimuksessa; käsite perinneyhteisö (heritage community); kulttuuriympäristö osana kulttuurisia (ihmis)oikeuksia; kulttuuriympäristö kokonais-, ei sektori-interessinä sekä sen asema erilaisten yhteiskunnallisten intressien risteyksenä; julkisen vallan velvollisuus ja mahdollisuudet turvata osallistuminen kulttuuriympäristön suojeluun ja muuttamisen; julkishallinnon, yritystoiminnan ja kolmannen sektorin työnjako kulttuuriympäristön vaalimisessa; kansalaistoiminnan mahdollistaminen; kulttuuriympäristöä koskevan tiedon saatavuus kansalaiset oikeutena; kulttuuriympäristö taloudellisena voimavarana. Lapset kulttuuriympäristössä osallisia vai asiantuntijoita? Laura Puolamäki, suunnittelija, Turun yliopisto Kulttuuriympäristöjen arvottamista ja säilyttämistä koskevissa keskusteluissa tuodaan esille kaikenikäisten kansalaisten oikeus osallistua kulttuuriympäristön arviointiin. Oikeus hyvään ympäristöön taataan suomalaisille jo perustuslaissa. Kulttuuriympäristötyötä ohjaavat asiakirjat myös painottavat kansalaisten osallistumismahdollisuuksien huomioimista. Osallistaminen tuottaa aineistoa kulttuuriympäristöjen arvottamiseen. Arvottamisprosessi on asiantuntijatyötä, jossa jo valittujen arvojen pohjalta luokitellaan työn kohteena oleva ympäristö, nostetaan esille arvotekijät ja listataan osia siitä vakiintuneen luokittelun pohjalta valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai paikallisesti arvokkaiksi kohteiksi. Hallinnollinen kulttuuriympäristön käsite on kuitenkin epäselvä asiantuntijoillekin. Viranomaistyössä sen mielletään sisältävän vain arvotetun kulttuuriympäristön, kun taas asiakirjoissa, ohjelmissa ja

2 strategioissa puhutaan vain yleisesti kulttuuriympäristöstä (esim. Puolamäki 2008, Puolamäki & Raike 2009, Eurooppalainen maisemayleissopimus 2006). Vähemmälle huomiolle on jäänyt kysymys siitä, kenellä on oikeus määritellä, millainen on hyvä (kulttuuri) ympäristö, ja kuka on oikeutettu oman ympäristönsä asiantuntijuuteen. Olisiko mahdollista siirtyä kohti avointa asiantuntijuutta, ja kehittää arvottamisen käytäntöjä siirtymällä maisematason tarkasteluun? (esim. Kohonen & Tiala 2002, Kuosa, Kohl, Salonen & Tapio 2006, Selman 2006) Silloin pitäisi tunnustaa lasten ympäristöarvot asiantuntijalausuntoina, sen sijaan että niitä käytetään dokumentteina asiantuntijoiden arvioinneissa. Tarvittaisiin myös uusia keinoja yhdistää erilaisia asiantuntijuuksia ja luoda uusia arvoja moninaisista maiseman tulkinnoista (esim. Nowotny 2003, Brunetta & Voghera 2008, Wiens 2012). Kansalaisvaikuttamisen kohteista ja rakennuskannan säilymisestä Jonas Malmberg, arkkitehti tai Tuula Pöyhiä, arkkitehti, Alvar Aalto museo Rakennusperintöön kohdistuvan arvokkaan kansalaistoiminnan ydin suuntautuu usein maamme varhaiseen rakennuskantaan. Suomessa kuitenkin toisen maailmansodan jälkeinen rakentaminen muodostaa rakennetun ympäristömme enemmistön. Jälleenrakennuskauden pientalot ovat jo saavuttamassa asemaansa arvostettuna ympäristönä mutta myös muissa nuorissa ympäristöissä on säilytettäviä arvoja. Koko luvun ajan lisääntyvä ja monimuotoistuva liikenne synnytti uudenlaisia rakennustyyppejä. Mökkeilykulttuuri vahvistui kaupungistumisen ja autoistumisen myötä. Ympäri sodan jälkeistä Suomea nousi kiivaaseen tahtiin uusia julkisia rakennuksia, aina 1990-luvulle asti nyt ajankohtaisia ovat kuntaliitosten myötä tyhjenevät kunnantalot. Entä kuka puolustaisi elementtilähiötä, päiväkoteja tai kaupallista rakentamista? Miksi organisaatioiden uudistuksissa rakenteet täytyy muovata uudestaan siten, että muutaman vuosikymmenen välein aloitetaan aina alusta myös rakennusperinnön tasolla? Maallemme on ominaista, että jokainen sukupolvi menettää omat arkipäivän ympäristönsä tai ne vähintään rakennetaan kullekin uudestaan luvun jälkipuolen rakennuskannan suuri määrä saattaa synnyttää harhakuvan, että ajalle tyypillisiä ympäristöjä säilyy joka tapauksessa. Osin näin onkin, mutta muiden paineiden ohella esimerkiksi viime vuoden lopulla lainsäädöstyössä esillä olleet korjausrakentamisen energiamääräykset luovat säilymisen edellytyksille suuren uhkan. Purkamiselta säästyvät arkiset ympäristöt säilyvät korjausrakentamisteollisuuden ehdoilla muokattuina ja ylikorjattuina ja mahdollisina rakenneteknisinä ongelmatapauksina. Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma syntyy vuorovaikutuksessa kuntalaisten ja asiantuntijoiden kanssa FL Leena Hangasmaa, asiantuntija-assistentti, Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma hanke Esimerkkinä kansalaisten keinoista olla tuottamassa kulttuuriperintöä haluan esitellä toimintaamme Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma hankkeessa. Päättymässä olevan 2-

3 vuotisen EU-rahoitteisen hankkeen tuloksena syntyy Suomen ensimmäinen laaja-alainen seudullinen kulttuuriperintöohjelma, sekä toimintamalli tulevaisuuden ohjelmatyöhön. Ohjelma linjaa hankkeeseen osallistuneiden kuntien (Mikkeli, Ristiina, Hirvensalmi) suhtautumista kulttuuriperintöönsä ja sen hyödyntämiseen niin kuntalaisten kuin matkailijoiden käyttöön. Olemme lähteneet siitä, että osallisuus kulttuuriympäristöön ja kulttuuriperintöön, sen tuottamiseen ja muokkaamiseen kuuluu kaikille. Vain siten kulttuuriperintöprosessit voivat olla kulttuurisesti kestäviä. Kulttuuriperintö on hankkeessamme käsitetty laajan kulttuurikäsityksen pohjalta arvotetuiksi historian ja nykypäivän kulttuuripiirteiksi. Hankkeessa on systemaattisesti kartoitettu alueen kulttuuriperintöä asiantuntijavoimin (historian- ja kulttuurintutkijoita), sekä pyritty osallistamaan kuntalaisia mahdollisimman pitkälle tiedonkeruussa. Käytössä ovat olleet yleisötilaisuudet, nettikysely, tiedottaminen ja blogi. Eri metodein kerätyt aineistot ovat tukeneet toisiaan. Kuntalaisten mielipiteet heidän mielestään arvokkaista kulttuuriympäristöistä ja - perinnöstä otetaan huomioon ohjelmatyössä. Ohjelman lisäksi hanke tuottaa sisällöstään neljä julkaisua, oppimateriaalia, sekä wikipohjaiset nettisivut, joita on mahdollisuus kommentoida ja täydentää. Kulttuuriperintöohjelma jalkautetaan kuntalaisille mm. kansalaisopiston kurssien kautta. Kangas osallistamisen polulla Tanja Oksa, projektipäällikkö, Jyväskylän kaupunki Kangas on vanha paperitehdasalue, jonka paperinvalmistuksen historia ulottuu yli 130 vuoden taa. Muutosprosessi Kankaalla alkoi kesällä 2010, kun paperitehtaan toiminta lopetettiin ja Jyväskylän kaupunki hankki alueen omistukseensa. Kangas on Jyväskylän merkittävin aluekehityshanke. Kankaan alueen ideoinnin ensimetreillä, ennen varsinaista suunnittelua, toteutettiin osallistavan kaupunkisuunnittelun pilottihanke Kaupungin Kangas. Hankkeen aikana kerättiin kaupunkilaisten ideoita, unelmia ja ajatuksia siitä, millainen olisi hyvä kaupunki ja mitä se Kankaalla tarkoittaisi. Käytössä oli monipuolisia menetelmiä ohjautuista wikisuunnittelutyöpajoista avoimeen nettifoorumiin ja kauppakeskuksiin jalkautumiseen. Hankkeen toteuttanut HUB Jyväskylä keräsi noin 600 kaupunkilaista mukaan prosessiin. Saatujen ajatusten pohjalta työstettiin kehittämisen teemat; vihreä, jalka, sydän ja kestävä kehitys. Teemat ja osallistaminen, kuin myös maakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön arvojen huomioiminen, kulkevat punaisena lankana Kankaan kehittämishankkeessa niin kaavoituksen kuin muidenkin kehittämisen prosessien osana. Osallistaminen Kankaalla tarkoittaa alueen avaamista ihmisille monipuolisten tapahtumien kautta, avointa kaupunkiviljelyaluetta, facebookia, nettisivuja ja paljon muuta. Hyvin onnistunut osallistaminen asettaa riman korkealle on vastattava kaupunkilaisten odotuksiin ja viestittävä avoimesti miten osallisuus prosesseihin vaikuttaa.

4 Kansallinen kulttuuriperintö kosketusetäisyydellä Minttu Perttula, erikoissuunnittelija, Metsähallitus, luontopalvelut Luonnon suojelun lisäksi myös kulttuuriperinnön suojelu kuuluu perustuslain mukaan meille kaikille. Suurimpana yksittäisenä valtion maa- ja vesiomaisuuden haltijana Metsähallitus vastaa monien kulttuuriperintökohteiden säilymisestä ja hoidosta: niin kansallispuistojen perinnetiloista kuin ulkosaariston muinaisista kivilatomuksista. Kaskeamisen ja muun vanhan maankäytön synnyttämät perinnemaisemat ovat historiallisten arvojensa lisäksi Suomen monimuotoisimpia mutta myös uhanalaisimpia luontotyyppejä. Kansallispuistoissa ja muilla suojelualueilla sijaitsevat kulttuuriympäristöt ja kulttuuriperintökohteet ovat merkittävä osa Suomen historiaa, sekä mikro- että makrotasolla. Eriikäiset sotahistorialliset kohteet, jälleenrakennusajasta kertovat savottakämpät sekä saaristosta ja kaskialueilta löytyvät menneisyyden merkit tavallisten ihmisten rinnakkaiselosta luonnon kanssa ovat osa kollektiivista kokemusta suomalaisuudesta. Kansallispuistoissa ja muilla suojelualueilla vaalittava kulttuuriperintö voidaan nähdä vastavoimana ahtaalle, poissulkevalle ja sisäänpäin kääntyneelle tulkinnalle suomalaisuudesta. Kaikille avoimet, ilmaiset ja mahdollisimman helposti saavutettaviksi tehdyt kohteet kertovat suomalaisuudesta, jossa kaveria ei ole jätetty, luontoa on kunnioitettu ja vaikeista ajoista on selvitty yhteistyöllä. Konkreettisella tavalla ihmisten osallistuminen oman ympäristönsä vaalimiseen ja tulkintaan toteutuu esimerkiksi Metsähallituksen perinnetiloilla. Perinnetilojen tärkeimpiä tavoitteita ovat luonnon- ja kulttuuriperinnön suojelun edistäminen sekä syventää opastuksen keinoin kävijöiden luonto- ja kulttuurielämyksiä. Perinnetiloilla luodaan historiasta kokonaisvaltaisia kuvia, kerrotaan laajemmista prosesseista ja kokonaisuuksista, ajallisesta ulottuvuudesta, suhteutetaan esimerkit ja sirpaletiedot osaksi näitä historiallisia kokonaisuuksia ja annetaan niille mittakaava, tehdään ne ihmisille omakohtaisesti käsitettäviksi. Lisäksi kannustetaan kaikkien aistien käyttöön, ympäristöherkkyyteen. Perinnetiloja koskeva pääviesti on: Omaleimaisia ja monimuotoisia kulttuuriympäristöjä ja historiallisia kohteita hoitamalla vaalitaan kulttuuriperintöämme. Perinnetiloilla vierailija voi kokea siirtyneensä aikakoneella vuosikymmeniä taaksepäin ja elää hetken tuota mennyttä elämää kaikkia aistejaan käyttäen. Vuonna vapaaehtoista teki Metsähallituksen kohteilla 15,5 henkilötyövuotta. Talkooleirit ja muu vapaaehtoistoiminta ovat avoimia kaikille ja uusia vapaaehtoistoiminnan muotoja etsitään jatkuvasti yhteistyössä nuoriso-, maahanmuuttajajärjestöjen ja muiden hyvinvointia edistävien tahojen kanssa. Kulttuuriperintötyössä etsitään kansalaislähtöisiä tapoja ottaa eri taustan omaavia ihmisiä mukaan kaikille yhteisen kulttuuriympäristön suojeluun. Metsähallituksen luontopalvelujen tarjoamat vapaaehtoistoiminnan mahdollisuudet ovatkin osa aktiivista kansalaisuutta, joka lisää solidaarisuutta ja tasa-arvoa, edesauttaa yhteiskunnallisten erojen kaventumista, tekee näkyväksi yhteisöllisyyttä ja luo toiminnan paikkoja kansalaisille. Yhteisöllisyyden kautta syntyvän sosiaalisen pääoman on kiistatta todettu edistävän myös terveyttä, jolla yhdessä luonnon terveysvaikutusten kanssa on merkitystä.

5 Kansalaisaktivismi kulttuuriperintökatastrofien jälkihoitotyössä Heidi Wirilander, FM, konservaattori YAMK, tohtorikoulutettava, Jyväskylän yliopisto Suomen perustuslaki antaa jokaiselle Suomessa asuvalle kulttuuriperinnön ja luonnon suojelemiseen liittyvän vastuun kansalaisoikeutena tai kansalaisvelvollisuutena. Alustuksessani tahdon nostaa keskusteluun kansalaistoiminnan merkityksen kulttuuriperintöä koskevien onnettomuuksien pelastustöissä. Tarkastelen kansalaistoimintaa kahden väitöskirjani tutkimusotokseen kuuluvan onnettomuuden näkökulmasta. Näiden onnettomuuksien jälkihoitotöiden onnistumisessa kansalaisaktivismilla ja vapaaehtoistyöllä oli keskeinen merkitys kulttuuriperinnön pelastustöiden näkökulmasta. Ensimmäinen tapauksista esittelee Tyrvään pyhän Olavin kirkon tuhopolttoa ja onnettomuutta seurannutta kirkon jälleenrakennustyötä. Toinen onnettomuuksista Käsittelee Hyvinkään kaupunginmuseon Valvillan tehdasmuseon arkiston tulipaloa vuonna Sekä Tyrvään pyhän Olavin kirkon että Valvillan tehdasmuseon onnettomuuden kohdalla vapaaehtoiset kansalaiset ja vapaaehtoisjärjestöt toivat vaikeaan tilanteeseen arvokkaan työpanoksensa, jota ilman yksi keskiaikainen tuhopoltettu kirkkorakennus olisi ehkä saattanut jäädä jälleenrakentamatta. Ja jota ilman yksi tulipalon ja sammutusvesien vaurioittama arkistokokoelma olisi ehkä kokonaisuudessaan homehtunut ja tuhoutunut. Kadonneen Tourulan muistot -tallennushanke Suvi Hänninen, Amanuenssi, Keski-Suomen museo Keski-Suomen museon aktiivisen tallennustyön kohteena vuosina on ollut Tourulan kadonnut kaupunginosa, joka rakentui Jyväskylän kupeeseen 1900-luvun alkuvuosikymmeninä teollisuustyöväen ja rautatieläisten asuinalueeksi. Kaupunkiin liittämisen jälkeen rakennuskieltoon julistettu kaupunginosa rapistui ja rakennuskanta purettiin ja 1980-luvulla. Tilalle rakennettiin asuinkerrostaloja sekä toimisto- ja liikerakennuksia. Keski-Suomen museon toteuttama tallennushanke on osa Tourulan alueelle kohdistunutta tutkimustraditiota ja 1980-luvuilla Tourula oli kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen, kaupunginosadokumentoinnin ja rakennusinventoinnin kohteena. Nykyinen tallennushanke käynnistyi Kadonnutta Tourulaa -näyttelyllä, jonka aikana kontakteja museokävijöihin luotiin yleisötilaisuudella, palautelomakkeella sekä valokuvakeräyksellä. Museologian opiskelijaryhmä tallensi nykydokumentointiharjoituksessaan tämän päivän Tourulaa. Lisäksi Keski-Suomen museo toteutti muistitietokeräyksen Lapsuus ja nuoruus Tourulassa. Tourulaan liittyvä tallennustyö on elvyttänyt yhteyksiä entisiin yhteistyökumppaneihin ja luonut kontakteja uusiin sidosryhmiin. Keskiöön ovat nousseet entiset tourulalaiset, vapaaehtoinen aktiivisuus sekä vuorovaikutus yleisön kanssa. Syntyneet aineistot mahdollistavat vertailun, täydentämisen ja kommunikoinnin ennen elävän, sittemmin kadonneen ja uudelleen kiinnostuksen kohteeksi nousseen alueen eri tallennusaineistoissa.

6 Internet -ajan sukututkimus Katri Karkinen, tutkija, MMM, YTT 5-kymppisenä ajauduin uuden harrastuksen pariin. Löysin itseni Internetissä rakentamassa sukupuuta. Nyt en enää ole yksin, vaan opetan muita kansalaisopiston ryhmässä joka toinen viikko. Internetissä olevien, helposti ymmärrettävien neuvojen avulla lahtelaiset, aikuisikäiset ihmiset keksivät kertomuksia itsestään ja läheisistään vähintään noin kahden vuosisadan ajalta. Digitalisoidut kirkon- ja henkikirjat avaavat hauskan tavan punoa tarinoita. Henkilöhistoria on kulttuuriperintöä, ja henkilöt ovat sukututkimuksen raaka-ainetta. 13 sukututkijaa alusti tänä syksynä omasta aineistostaan ja tutkimuksestaan Wellamon sukujulkaisukurssilla. Lahdesta yletytään tutkimaan pohjoisessa Kainuuta ja etelässä Nurmijärveä, länteen kurotutaan Pohjamaalle ja Satakuntaan sekä idässä on rajaton Karjala, jossa eräs tutkija etsii Kivennavan luvun asukkaita seudulla, joka nykyisin on Pietarin esikaupunkia. Sukututkimuksen kysymyksen jäsentäviä asioita voivat olla sota ja adoptio, luostari ja etunimi. Aineiston jäsennys voi olla paikallista, mutta sitä vahvistetaan legendalla tai tärkeän yksilön intiimillä kertomuksella. Sukututkimus on matka identiteettiin ja yhteisöllisyyteen.