OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4)"

Transkriptio

1 OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS (6 KK) Olvi-konsernin liikevaihto kasvoi 11,6 % 71,27 (63,84) milj. euroon. Katsauskauden liikevoitto laski hieman eli 1,3 % 4,67(4,74) milj. euroon. Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 14,1 (13,3) milj. euroa ja omavaraisuusaste 40,1 (40,0) %. Emoyhtiön tulos heikkeni. Baltian yhtiöiden toiminta kehittyi myönteisesti. IFRS-raportointi Olvi-konserni siirtyi raportoinnissaan IFRS-standardien käyttöön. Osavuosikatsaus ajalta on laadittu IFRSstandardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Siirtymistä koskevat vertailuluvut on esitetty tilikauden ensimmäiseltä neljännekseltä julkaistun osavuosikatsauksen liitteenä. Tämän katsauksen vertailulukuina on käytetty kyseisen liitteen mukaisia vuoden 2004 IFRS-lukuja. Liikevaihto ja tulos Konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 71,27 (63,84) miljoonaa euroa. Siinä on kasvua edellisvuoteen 7,4 miljoonaa euroa eli 11,6 prosenttia. Liikevaihto maantieteellisten segmenttien mukaan (miljoonaa euroa) 1-6/ /2004 Suomi 36,72 36,16 Viro 23,73 20,14 Latvia 6,18 5,15 Liettua 6,83 5,68 Eliminoinnit -2,18-3,30 Olvi-konserni yhteensä 71,27 63,84 Konsernin liikevoitto oli 4,67 (4,74) miljoonaa euroa ja katsauskauden tulos 2,98 (3,70) miljoonaa euroa. Liikevoitto maantieteellisten segmenttien mukaan (miljoonaa euroa) 1-6/ /2004 Suomi 0,99 1,97 Viro 3,78 3,33 Latvia -0,08-0,20 Liettua 0,07-0,25 Eliminoinnit -0,08-0,12 Olvi-konserni yhteensä 4,67 4,74

2 2(4) Myyntivolyymit markkina-alueittain (miljoonaa litraa) 1-6/ /2004 Suomi 53,0 50,4 Viro 53,6 48,7 Latvia 15,3 13,7 Liettua 16,4 13,7 Eliminoinnit -6,6-12,9 Olvi-konserni yhteensä 131,7 113,6 Emoyhtiö Olvi Oyj:n kokonaismyynti oli 53,0 miljoonaa litraa, jossa on kasvua edellisvuoteen 2,6 miljoonaa litraa, +5,1 prosenttia. Olvin kotimaan myynti kasvoi 13,4 prosenttia 50,6 (44,7) miljoonaan litraan. Olvin tammi-kesäkuun verovapaa myynti ja vienti oli 2,4 miljoonaa litraa, jossa on laskua 3,4 miljoonaa litraa. Lasku johtuu konsernin sisäisen rahtityön määrän pienenemisestä Baltian tytäryhtiöiden oman kapasiteetin lisäännyttyä Baltiassa tehtyjen investointien myötä. Emoyhtiö Olvi Oyj:n katsauskauden liikevoitto oli 0,99 (1,97) miljoonaa euroa. Liikevoitto laski 0,99 miljoonaan euroon johtuen erityisesti kovasta hintakilpailusta ja siihen liittyvistä markkinapanosten kasvusta sekä Iisalmen automaattisen keräilyjärjestelmän käyttöönottoon liittyneiden ongelmien vuoksi. Viron tytäryhtiön AS A. Le Coq Tartu Õlletehasin kokonaismyynti oli 53,6 (48,7) miljoonaa litraa. AS A Le Coq Tartu Õlletehasin liikevoitto katsauskaudella oli hyvä ja parani edellisvuodesta 21,9 prosenttia. Latviassa toimivan A/S Cesu Alus yhtiön kokonaismyynti oli tammikesäkuussa 15,3 (13,7) miljoonaa litraa. Yhtiön katsauskauden liiketulos oli lievästi tappiollinen, mutta parani selvästi edellisvuodesta. Liettuassa toimivan AB Ragutis yhtiön kokonaismyynti oli tammikesäkuussa 16,4 (13,7) miljoonaa litraa. Oluen hintataso on Liettuassa edelleen alhainen. Yhtiön liiketulos parani selvästi edellisvuodesta ja kääntyi voitolliseksi. Investoinnit Katsauskaudella Olvi-konsernin bruttoinvestoinnit olivat 14,09 (13,34) miljoonaa euroa. Investoinneista 3,64 miljoonaa euroa kohdistuu emoyhtiö Olvi Oyj:hin ja 10,45 miljoonaa euroa Baltian tytäryhtiöihin. Suurimmat investoinnit olivat Latvian panimon keittohuone ja pullotuslinja, sekä Iisalmeen hankittu automaattinen keräilyjärjestelmä. Henkilöstö Henkilöstömäärä oli katsauskaudella keskimäärin 1118 (1058), josta Suomessa oli 339 (340), Virossa 401 (368), Latviassa 191 (164) ja Liettuassa 187 (186) henkilöä.

3 3(4 Osingonmaksu Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa sekä K- että A-sarjan osakkeille tilivuodelta 2004 osinkoa 0,65 euroa. Maksettavaksi päätetty osinko oli 110,7 prosenttia osakekohtaisesta tuloksesta. Osinko maksettiin osakkaalle, joka viimeistään täsmäytyspäivänä oli merkitty Suomen arvopaperikeskus Oy:n pitämään osakasluetteloon. Olvi Oyj:n osake ja optiot Olvi Oyj:n rekisteröity osakepääoma oli ,00 euroa. Osakepääoma jakaantuu K-osakkeeseen ja A-osakkeeseen. Osakkeiden nimellisarvo on 2,00 euroa. Olvi Oyj:n vuoden 1999 optiolainaan liittyvillä optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika päättyi Optio-oikeudet oli suunnattu Olvi-konsernin henkilöstölle ja emoyhtiön hallituksen jäsenille. Optioilla merkittiin huhtikuun loppuun mennessä Olvin A-osaketta. Osakepääoman korotus, euroa, on merkitty kaupparekisteriin Uudet osakkeet ovat samanarvoisia ja samanlajisia kuin Helsingin Pörssin ylläpitämällä päälistalla noteerattavat Olvi Oyj:n A-osakkeet. Olvi Oyj:n hallitus päätti toukokuussa 2002 yhtiökokouksen liikkeeseen laskemien optio-oikeuksien jakamisesta kokonaisuudessaan Olvi Oyj:n kokonaan omistamalle tytäryhtiölle Olvin Juomaa Oy:lle. Olvi Oyj:n hallitus päättää Olvin Juomaa Oy:lle jaettujen optiooikeuksien jakamisesta myöhemmin Olvi-konsernin nykyisille tai tuleville avainhenkilöille. Optio-oikeuksilla voi merkitä yhteensä enintään Olvi Oyj:n A- osaketta. Osakkeen merkintähinta optio-oikeuksilla on Olvi Oyj:n A- osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Helsingin Pörssissä Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintähintaa alennetaan merkintähinnan määräytymisjakson alkamisen jälkeen ja ennen osakemerkintää jaettavien osinkojen määrällä. Osakkeen merkintähinnan tulee olla vähintään osakkeen nimellisarvo. Osakkeiden merkintäaika alkoi optio-oikeudella 2002A , optio-oikeudella 2002B se alkaa ja päättyy molemmilla optiooikeuksilla Olvi Oyj:n osakkeiden vaihto oli tammi-kesäkuussa 2005 kaikkiaan kappaletta ja vaihdon arvo 20,12 miljoonaa euroa. Vaihdon osuus A-osakkeiden kokonaismäärästä oli 30,4 prosenttia. Osakkeiden keskikurssi oli 15,55 euroa, kurssin ollessa alimmillaan tammikuussa 13,30 euroa ja ylimmillään kesäkuussa 18,00 euroa. Yhtiön hallussa ei ole omia osakkeita eikä yhtiön hallitus ole käyttänyt myyntivaltuuksiaan.

4 4(4) Henkilökunnan optiolainaan liittyviä optio-oikeuksia, joiden merkintäaika päättyi huhtikuun lopussa, vaihdettiin päälistalla tammihuhtikuun 2005 aikana kaikkiaan kappaletta ja vaihdon arvo oli 1,52 miljoonaa euroa. Optio-oikeuksien keskikurssi oli tammihuhtikuussa 15,20 euroa, kurssin ollessa alimmillaan 11,70 euroa ja ylimmillään 18,50 euroa. Omistusrakenne Katsauskauden lopussa Olvi Oyj:n omistuksesta suomalaisilla omistajilla oli noin 94,9 prosenttia ja ulkomaisilla omistajilla 5,1 prosenttia. Olvi Oyj:llä oli arvo-osuusjärjestelmässä osakkeenomistajaa. Loppuvuoden näkymät Olvi-konsernin markkina-asema on vahvistunut päätuoteryhmissä. Oluiden hintatason arvioidaan pysyvän kotimaassa kovan hintakilpailun ja sisäänvetotuoteroolin vuoksi edelleen alhaisella tasolla. Kokonaiskulutuksen odotetaan lievästi kasvavan vuonna 2005, johtuen ennen kaikkea lämpimän kesän vauhdittamasta kulutuksen kasvusta. Arvioimme Olvi-konsernin koko vuoden liikevoiton olevan edellisvuoden tasolla tai hieman sitä paremman. Tämä johtuu myönteisestä volyymikehityksestä ja emoyhtiössä keväällä aloitetusta kehittämis- ja kiinteiden kustannusten säästöohjelmasta. Lisätietoja: toimitusjohtaja Lasse Aho puh tai Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia. OLVI OYJ Hallitus LIITTEET tuloslaskelma tase tunnusluvut rahoituslaskelma JAKELU Hex Oy Keskeiset tiedotusvälineet

5 OLVI-KONSERNI LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2005 TULOSLASKELMA 4-6/05 4-6/04 1-6/05 1-6/ /04 Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Liiketoiminnan kulut Poistot ja arvonalentumiset Liikevoitto Rahoitustuotot ja -kulut Tulos rahoituserien jälkeen Tulos ennen veroja Verot Vähemmistön osuus Katsauskauden tulos Voitto emoyhtiön omistajille Tulos vähemmistölle TUNNUSLUVUT Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu - tulos/osake, EUR 0,57 0,72 1,16 - optiolainan laimennusvaikutuksella oikaistu tulos/osake, EUR 0,56 0,69 1,13 Oma pääoma/osake, EUR 11,65 11,49 11,89 Omavaraisuusaste- % 40,06 39,98 45,10 Bruttoinvestoinnit

6 LIITE 2 OLVI-KONSERNI TASE EUR 1000 EUR 1000 EUR VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet Liikearvo Aineelliset hyödykkeet Muut sijoitukset Myytävänä olevat pitkä aikaiset varat Saamiset Pitkäaikaiset varat yhteensä Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus Saamiset Rahavarat Lyhytaikaiset varat yhteensä VARAT YHTEENSÄ OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Rahastot Kertyneet voittovarat Tilikauden voitto Oma pääoma ennen väh.osuutta Vähemmistölle kuuluva osuus Oma pääoma yhteensä Pitkäaikaiset velat Korolliset velat Laskennalliset verovelat Lyhytaikaiset velat Korolliset velat Korottomat velat Velat yhteensä OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ

7 OLVI-KONSERNI LIITE 3 RAHOITUSLASKELMA 1000 euroa Liiketoiminnan rahavirta Poistot ja muut oikaisut Käyttöpääoman muutos Nettorahoituskulut ja maksetut verot Liiketoiminnan rahavirta(a) Investoinnit Käyttöomaisuuden myynnit Investointien rahavirta(b) Lainapääoman muutos ja muut rahoituserät Maksetut osingot Rahoituksen rahavirta(c) Rahavarojen lisäys (+)/ vähennys (-) (A+B+C) Rahavarat Rahavarat 30.6./

8 LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA LIITE eur Oma Osak- Muunto- Vähem- Osingon- Tili- Oma pääoma keiden eron mistö- maksu kauden pääoma merkintä muutos osuuden voitto muutos Osakepääoma Ylikurssirahasto Vararahasto Muut rahastot Muuntoerot Voittovarat Vähemmistöosuus Oma pääoma yhteensä eur Oma Osak- Muunto- Vähem- Osingon- Tili- Oma pääoma keiden eron mistö- maksu kauden pääoma merkintä muutos osuuden voitto muutos Osakepääoma Ylikurssirahasto Vararahasto Muut rahastot Muuntoerot Voittovarat Vähemmistöosuus Oma pääoma yhteensä

9 Osakkeiden lukumäärä - keskimäärin jakson lopussa optiolainan laimennusvaikutuksella oikaistu osakkeiden keskimääräinen lukumäärä HENKILÖMÄÄRÄT Suomi Kokopäiväiset Osa-aikaiset Yhteensä Viro Latvia Liettua Yhteensä OLVI-konserni yhteensä VASTUUSITOUMUKSET 1000 euroa Annetut pantit ja vastuusitoumukset Omasta puolesta: Kiinnitykset maa-alueisiin ja rakennuksiin Leasingvastuut: seuraava vuosi myöhemmin maksettavat Leasingvastuut yhteensä Päällystevastuut Velat, joiden vakuudeksi annettu kiinnityksiä: Rahalaitoslainat JOHDANNAISSOPIMUKSET Johdannaisten merkitys liiketoiminnalle on vähäinen. Osa johdannaissopimuksista päättyy vuonna 2007 ja osa vuonna Johdannaissopimukset on kirjattu osavuosikatsauksessa käypään arvoon. Kirjauksen tulosvaikutus oli 0,38 miljoonaa euroa lisää rahoituskuluihin

10 LIITE 5 KONSERNIN TILIKAUDEN VOITON (TAPPION) TÄSMÄYTYSLASKELMA (1000 eur) FAS IFRS IFRS FAS FAS IFRS 4-6/04 oikai- 4-6/04 1-6/04 oikai- 1-6/04 sut sut Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Henkilöstökulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut Liikevoitto (tappio) Rahoitustuotot ja kulut Tulos ennen veroja Tuloverot Vähemmistön osuus Tilikauden voitto(tappio) FAS IFRS 1-6, ,2004 Osakekohtainen tulos -0,35 0,75

11 LIITE 6 KONSERNITASEEN TÄSMÄYTYS 2.1. Konsernitase (1000 eur) FAS IFRS IFRS oikaisut VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet Liikearvo Aineelliset hyödykkeet Muut sijoitukset Myytävissä olevat pitkäaikaiset varat Saamiset Pitkäaikaiset varat yhteensä Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus Saamiset Rahavarat Lyhytaikaiset varat yhteensä VARAT YHTEENSÄ OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Rahastot Kertyneet voittovarat Tilikauden voitto Yhteensä Vähemmistölle kuuluva osuus Oma pääoma yhteensä Pitkäaikaiset velat Korolliset velat Laskennalliset verovelat Lyhytaikaiset velat Korolliset velat Korottomat velat Velat yhteensä OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ

12 3. OMAN PÄÄOMAN TÄSMÄYTYSLASKELMA LIITE 7 (1000 eur Oma pääoma FAS:n mukaan IAS IAS IAS IAS IFRS IFRS IFRS Oma pääoma IFRS:n mukaan

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS (9 KK)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS (9 KK) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 klo 09.00 1(5) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2005-30.9.2005 (9 KK) Olvi-konsernin liikevaihto kasvoi 13,0 % 112,9 (99,9) milj. euroon. Katsauskauden liikevoitto parani

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 08.05.2003 klo 08.30 1(5) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2003 (3 KK) Olvi-konsernin liikevaihto kasvoi 2,0 % 21,74 (21,32) milj. euroon. Katsauskauden liiketulos oli 0,14

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2003 (9 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,3 % 86,09 (87,24) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,65 (8,27) milj. euroa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 09.08.2001 klo 09.00 1(4) N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2001 (6 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 14,1 % 48,61 (42,58) milj.euroon ja liikevoitto oli 3,87 (3,61) milj.euroa. Emoyhtiö

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (8)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (8) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 23.2.2006 klo 09.00 1(8) OLVI-KONSERNIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2005 Olvi-konsernin liiketoiminta kehittyi suotuisasti vuonna 2005. Liikevaihto kasvoi 147,5 (128,9) milj. euroon ja

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 08.11.2001 klo 09.00 1(4) N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2001 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 15,2% 76,65 (66,56) milj.euroon ja liikevoitto 28% 7,72(6,03) milj.euroon. Emoyhtiö

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (6)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (6) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 06.05.2004 klo 09.00 1(6) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2004 (3 KK) Olvi-konsernin liikevaihto kasvoi 18,0 % 25,65 (21,74) milj. euroon. Katsauskauden liiketulos oli

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 - Liikevaihto 10,7 miljoonaa euroa (9,4 milj. euroa) - Liikevoitto 592 tuhatta euroa (444 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

OLVI OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE KLO (8) OLVI-KONSERNIN LIIKEVAIHTO KASVOI VUONNA 2002 MEUROON

OLVI OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE KLO (8) OLVI-KONSERNIN LIIKEVAIHTO KASVOI VUONNA 2002 MEUROON OLVI OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 27.2.2003 KLO 9.00 1 (8) OLVI-KONSERNIN LIIKEVAIHTO KASVOI VUONNA 2002 MEUROON Konsernin liikevoitto oli 7,2 MEUR eli 7,2 % liikevaihdosta (7,3 MEUR ja 8,4 %). Emoyhtiön liikevoitto

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.05.2001 klo 09.00 1 (5) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2001 (3 KK) Olvi-konsernin liikevaihto kasvoi 11,8 % 19,41 (17,35) milj.euroon Katsauskauden liikevoitto 0,08

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007

Myynti kpl 2006/2007 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 28.2.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaus standardia ja tilinpäätöksessä 31.8.2006 noudatettuja

Lisätiedot

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet.

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 14.8.2006 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 - Liikevaihto 12,8 milj. euroa (11,2 milj. euroa) - Liikevoitto 446 tuhatta euroa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.5.2016 KLO 8:40 - Liikevaihto 8,7 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) - Liikevoitto 166 tuhatta euroa (442 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.5.2015 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,3 miljoonaa euroa (9,9 milj. euroa) - Liikevoitto 442 tuhatta euroa (223 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.04.2005 klo 09.00 1(5) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2005 (3 KK) Olvi-konsernin liikevaihto kasvoi 17,4 % 30,12 (25,65) milj. euroon. Katsauskauden liiketulos oli

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Liikevaihto oli 1,7 miljoonaa euroa ja kasvoi 21 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Liikevaihto oli 1,7 miljoonaa euroa ja kasvoi 21 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2013 PÖRSSITIEDOTE 7.5.2013 KLO 8:55 - Liikevaihto 9,8 miljoonaa euroa (10,7 milj. euroa) - Liikevoitto 76 tuhatta euroa (592 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin. NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE (7)

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE (7) MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2006 1 (7) MARTELA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1.-30.09.2006 Tammi-syyskuun liikevaihto kasvoi 13,7 prosenttia ja oli 82,9 milj. euroa (72,9). Tulos ennen veroja oli

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007

Myynti kpl 2006/2007 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 31.5.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (8) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS (6 KK)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (8) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS (6 KK) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.8.2006 klo 09.00 1(8) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2006-30.6.2006 (6 KK) Olvi-konserni teki historiansa parhaan puolivuotistuloksen parantaen kannattavuuttaan kaikilla toimialueillaan.

Lisätiedot

Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018

Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018 IFRS 16 VUOKRASOPIMUKSET -STANDARDIN KÄYTTÖÖNOTTO TOKMANNISSA 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardi käsittelee vuokrasopimusten määritelmää, kirjaamista, arvostamista sekä vuokrasopimuksista

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (6)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (6) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.6.2000 klo 9.00 1 (6) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 (4 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 22,4 %:lla 24,78 (20,24) milj. euroon. Liikevoitto pienentyi hieman ja

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot