NOKIAN kaupunki. Nokian kaupungin lastensuojelusuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NOKIAN kaupunki. Nokian kaupungin lastensuojelusuunnitelma"

Transkriptio

1 NOKIAN kaupunki Nokian kaupungin lastensuojelusuunnitelma

2 Johdanto Tämä lastensuojelulain 12 :n mukainen suunnitelma täydentää syksyllä 2009 valmistunutta kaupunkistrategiaan pohjautuvaa Lasten ja nuorten hyvinvointiohjelmaa Lakisääteisen suunnitelman avulla halutaan edistää lasten ja nuorten hyvinvointia. Terveyden ja hyvinvoinnin pohja luodaan lapsuus- ja nuoruusiässä. Vanhemmilla on ensisijainen vastuu lasten ja nuorten hyvinvoinnista, ja tätä kasvatustehtävää haluamme tukea. 2

3 Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen eli lasten suojelu on kunnan kaikkien toimijoiden velvollisuus. Haluamme panostaa ehkäisevään lastensuojeluun ja varhaiseen puuttumiseen. Haluamme haastaa siirtämiskulttuurin. 3

4 Lasten ja nuorten hyvinvointi on koko kunnan tehtävä Kasvuolosuhteiden kehittäminen (eli riittävät ja jatkuvat aikuiskontaktit, lapsen huomioon ottavat toimintatavat, turvallinen, terveellinen ja virikkeitä antava kasvuympäristö) Peruspalvelut neuvola, varhaiskasvatus, koulu, nuorisotyö, mielenterveys- ja päihdepalvelut, kodinhoito, terveydenhuolto, vapaaaikatoimi ym. Ehkäisevä lastensuojelu lasten tukeminen peruspalveluissa, järjestötoiminnassa ym. Lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu lastensuojelutarpeen selvitys, avohuolto, kiireellinen sijoitus, huostaanotto, sijaishuolto ja jälkihuolto Lastensuojelun kokonaisuus (Sirpa Taskinen 2007) 4

5 Tavoite Konkreettisin toimin auttaa kehittämään lasten ja nuorten edun mukaista työtä Nokian kaupungissa hallintorajat ylittäväksi kokonaisuudeksi. Tarjota päättäjille sekä lasten ja nuorten parissa työskenteleville taustatietoa päätöksenteon pohjaksi ja työn suuntaamiseksi. Tarkentaa Nokian kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointiohjelmaa. 5

6 Kehittämiskohteiden valinta Työryhmän valitsemat kehittämiskohteet on valittu huomioiden kouluterveyskysely, Bikva-arviointi sekä lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevien työntekijöiden kokemuksia ja mielipiteitä. 6

7 Nokian kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointiohjelman 2016 visio NOKIA ON LAPSIYSTÄVÄLLINEN JA TURVALLINEN KAUPUNKI, JOSSA LAPSEN ON HYVÄ KASVAA, OPPIA JA HARRASTAA. LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT PALVELUT TUOTETAAN VANHEMPIEN KASVATUSTEHTÄVÄÄ TUKIEN. 7

8 Lasten ja nuorten osallisuus ja kuulluksi tuleminen Perusta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa, Suomen perustuslaissa, nuorisolaissa, kuntalaissa, lastensuojelulaissa ja koulutusta tukevissa laeissa. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointipolitiikka-ohjelma Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämis-ohjelma (KASTE) 8

9 Lasten ja nuorten osallisuus ja kuulluksi tuleminen Kehittämiskohde Toimenpide Tavoite 2013/vastuutaho Koulujen ja päiväkotien palautejärjestelmä Nuorten sähköinen tiedonsaanti Lasten ja nuorten osallistaminen, oppilaskuntatyö Kouluilla Wilma, suunnitelma laadunarviointijärjestelmän käyttöönotosta Sosiaalinen media osaksi nuorisotiedotusta Lasten ja nuorten vaikutusfoorumeiden uudelleen aktivointi. Oppilaskunta on nimetty joka kouluun Palautejärjestelmä on yleisessä käytössä/koke Sosiaalisen median ajankohtaiset kanavat ovat käytössä. Nuorille suunnattu tieto on koottuna kaupungin kotisivuilla/vake Lasten ja nuorten vaikuttamisfoorumit ovat aktiivisen kansalaisuuden harjoittelukanavina /Vake, Koke Lasten ja perheiden näkökulmien huomioonottaminen Vapaamuotoiset kohtaamiset. Yhteistyö kuntalaisten ja järjestöjen kanssa. Lapsille, nuorille, perheille suunnatut asukasillat osaksi vakiintunutta kuulemiskäytäntöä/palvelukeskukset 9

10 Vanhempien kasvatustehtävän tukeminen KASVATUSKUMPPANUUS - aloitevastuu ja ylläpitäminen työntekijällä VERTAISTUKI OSALLISUUS 10

11 Vanhempien kasvatustehtävän tukeminen Kehittämiskohde Toimenpide Tavoite 2013/Vastuutaho Vanhemmille suunnatut Internet-sivut Vanhempainillat Yhteistyö vanhempien kanssa ja viranomaisten verkostotyö Vertaisryhmätoiminta Kotisivujen kehittäminen Vanhempainiltojen yhteinen kehittäminen varhaiskasvatuksessa ja opetustoimessa Koulut lisäävät yhteistyötä vanhempien kanssa (erityisesti kiusaamisasiat) Vanhemmat mukaan hyvinvointityöhön. Ryhmätoiminnan kehittäminen, esim. eroryhmät, vanhempainkahvila Yhteinen lasten, nuorten ja perheiden sivusto Lapsen polku /Palvelukeskukset ja tiedottaja Eri ikäluokkien yhteiset vanhempainillat. Vertaistuki/Koke ja muut palvelukeskukset Turvallinen kouluympäristö (Kiva-koulu tai vastaava), koulukiusaamisen vähentäminen. Arvioinnin välineenä, mm. Vilma /Koke, Perke, Vake Avun/tuen mahdollistaminen useammalle. Vanhempien tietoisuuden lisääminen nuorten vapaa-ajanvietosta/perke, Koke, Vake 11

12 Lasten ja nuorten tukeminen omassa kehitysympäristössä TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN TUKEMINEN ENNAKOIVA TOIMINTA 12

13 13 Lasten ja nuorten tukeminen omassa kehitysympäristössä Kehittämiskohde Toimenpide Tavoite 2013/Vastuutaho Lasten, nuorten ja perheiden valistaminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Lasten ja nuorten toimintaympäristön viihtyvyys ja turvallisuus Laillisuuskasvatus Mediakasvatus Systemaattinen valistustyö liittyen terveelliseen ravintoon, riittävään uneen, lepoon ja omaehtoiseen liikuntaan Toimintamallit kiusaamistilanteessa. Aikuisten ohjantavastuu viihtyvyydessä. Lasten ja nuorten mielipiteiden huomioiminen, mm. puuttuvat penkit koulujen käytäville. Liikennekasvatussuunnitelma. Peruskoululaisten rikkeiden tekemisen ennakointi ja varhainen puuttuminen. Medialukutaito-opetusta lapsille, nuorille, perheille ja työntekijöille Valistustyövastuu jaettu eri toimijoiden kesken. Lapset mukaan ruokalistan suunnitteluun. Houkuttelevat lähiliikuntapaikat. Kannustus ulkoliikuntaan neuvolaiästä alkaen/ Perke, Koke, Teke, Vake Turvallisuussuunnitelmat on päivitetty. Lapset ja nuoret kokevat toimintaympäristön turvallisena ja riittävän viihtyisänä ympäristönä (kysely)/ Koke, Vake, teke Liikennekasvatussuunnitelman toteuttaminen yhdessä poliisin kanssa. Rikkeiden vähentyminen/koke, Vake Medialukutaidon vahvistaminen/ Koke, Vake

14 Aluetyö ALUEELLISEN MONIALAISEN TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 14

15 Aluetyö 15 Kehittämiskohde Toimenpide Tavoite 2013/Vastuutaho Alueellinen monialainen toiminta Toimitilojen suunnittelu Lääkärin osallisuus monialaisessa työssä Monialaisen toimintatavan juurruttaminen. Huomio perehdyttämisvaiheeseen. Tutustuminen toisen työhön. Monialaisuuden huomioon ottaminen rakennusten suunnitteluvaiheessa. Lääkärimäärän lisääminen. Kokonaisvaltainen, monialainen aluemalli. Yhteistyö on konkreettista ja tavoitteellista (yhteisesti toteutettava hanke v )/ Palvelukeskukset Eri toimijoiden tarpeet otetaan huomioon kohteiden suunnittelussa, mm. Harjuniityn päiväkotikoulussa/ Koke, Teke Yksi kokoaikainen koululääkäri v.2011 ja omalääkärikeskuudesta nimetyt lääkärit lasten ja nuorten parissa tehtävään työhön/perke

16 Riittävä ja oikea-aikainen tuki ENNALTAEHKÄISY VAIKEUKSISSA TUKEMINEN LAPSILLE, NUORILLE JA PERHEILLE SUUNNATUT PALVELUT SIIRTÄMISKULTTUURIN HAASTAMINEN 16

17 Riittävä ja oikea-aikainen tuki 17 Kehittämiskohde Toimenpide Tavoite 2013/Vastuutaho Ennaltaehkäisevä työ Terveystarkastukset ja terveysneuvonta Perheiden matalan kynnyksen palvelut Lasten ja nuorten ohjausja palveluverkon kehittäminen. Tuki opiskeluvaikeuksissa. Terveystarkastusten ja terveysneuvonnan sisällön ja määrän kehittäminen. Lapsiperheiden ennalta ehkäisevän kotipalveluresurssin vahvistaminen. Oppilashuoltoryhmän vakinaistaminen varhaiskasvatuksessa. Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto on määritelty. Koulupudokkaiden ja 2. asteen koulutuksen keskeyttäneiden määrän väheneminen/ Koke, Perke, Vake Neuvolatoimintaa, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa koskevan asetuksen mukaiset tarkastukset / Perke Riittävä, varhainen tuki/ Perke

18 Riittävä ja oikea-aikainen tuki Kehittämiskohde Toimenpide Tavoite 2013/Vastuutaho Koulun psykososiaaliset palvelut Kehitetään verkostotyötä. Kuraattoripanostuksen lisääminen alakouluille. Oppilaat saavat tarvitsemansa avun oikeaaikaisesti. Yhteinen kuraattori alakouluille v /Koke Päihdetyö Päihdetyön koulutus kuraattoreille, nuorisotiimin sosiaalityöntekijälle ja nuorisotyöntekijöille. Huumevalistuskampanjan järjestäminen. Nuoret saavat tarvitsemaansa ammattiapua omalla paikkakunnalla. Huumeiden kokeilu vähenee/koke,perke,vake 18 Haastavien lasten ja nuorten kohtaaminen Vanhemmat kumppaneiksi. Tarvittava viranomaisyhteistyö. Oikea-aikainen, riittävä ja yksilöllinen tuki lapsen ja nuoren arjessa siirtämiskulttuurin välttämiseksi/ Koke, Vake,Perke

19 Resurssien joustava kohdentaminen ja päällekkäisyyksien poistaminen YHTEISEN PERUSTEHTÄVÄN KIRKASTAMINEN PERINTEISET ORGANISAATIO- JA HALLINTORAJAT YLITTÄVÄT MONIALAISET PALVELUT 19

20 Resurssien joustava kohdentaminen ja päällekkäisyyksien poistaminen Kehittämiskohde Toimenpide Tavoite 2013/Vastuutaho Verkostoyhteistyö Maahanmuuttajatyö Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun perhetyön sekä erityisnuorisotyön ja lastensuojelun perhetyön kehittäminen. Erityisnuorisotyöntekijä Nyrkit savessa -työryhmän vakituinen koordinaattori. Kotouttamisohjelman päivittäminen v Kehittynyt palvelupolku. Erityisnuorisotyöntekijä mukana lastensuojelun intensiivityössä. Nyrkit savessa -työryhmätyöskentelyä kehitetään erityisnuorisotyöntekijän johdolla/vake, Perke, Koke Selkeä palvelupolku tukee nokialaiseen yhteisöön sopeutumista /Perke, Koke, Vake 20

21 Johtamisen ja yhteistyön vahvistaminen YHTEISET KOULUTUKSET BENCHMARKING VUOROVAIKUTUS 21

22 Johtamisen ja yhteistyön vahvistaminen Kehittämiskohde Toimenpide Tavoite 2013/Vastuutaho Verkosto- ja koulutuspäivät Yhteisesti laadittu vuosisuunnitelma verkosto- ja koulutuspäivästä. 1 yhteinen verkostopäivä ja 1 koulutustilaisuusvuodessa/ Vake, Perke, Koke Oppimisen ja vuorovaikutuksen vahvistaminen Seudullinen yhteistyö Perustehtävän näkökulma Yhteinen tekeminen, tutustuminen toisen työhön. Yhteistyö Tampereen seutukunnassa. Benchmarking. Perustehtävän ja toimintojen kirkastaminen. Suunnitelmallinen yhteistyö, monialaiset työparit käytäntönä/perke, Koke, Vake Suunnittelu yli kuntarajojen vakiintuu työmuotona. Hyödynnetään hyvät käytännöt. Perustehtävään on keskitytty ja sitouduttu/kaikki palvelukeskukset 22

23 Resurssiehdotukset Riittävät terveydenhoitaja- ja koululääkäriresurssit v kahden terveydenhoitajan (varahenkilö) resurssin muuttaminen aluetyöhön ja yhden lääkärin (varahenkilö) resurssin muuttaminen kokoaikaiseksi koululääkäriksi. Arvio resurssien riittävyydestä keväällä Lapsiperheiden ennalta ehkäisevän kotipalvelun/perhetyön resurssin vahvistaminen Alakoulujen yhteinen kuraattori sisäisin järjestelyin 23

24 Seuranta ja arviointi Eri palvelukeskusten lasten ja nuorten palveluiden tulosalueiden vastuuhenkilöt vastaavat suunnitelman seurannasta ja arvioinnista Kaupunginvaltuusto hyväksyy, tarkistus neljän vuoden välein 24

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIOHJELMA 2016

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIOHJELMA 2016 Nokian kaupungin LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIOHJELMA 2016 Kaupunginjohtajan asettama työryhmä Tuomas Erkkilä (pj.) Marjatta Ainasoja, Sisko Nevala, Aila Vaimare Terttu Haataja, Kaisa Kirkko-Jaakkola,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun kansalliset linjaukset Kansallisten linjausten tavoitteena on ohjata

Lisätiedot

Uusi lastensuojelulaki

Uusi lastensuojelulaki 1 Uusi lastensuojelulaki, STM 2 Valmisteluvaiheet Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmä 5.1.2005 31.3.2006 Asiantuntijoiden kuuleminen keväällä 2005 Lastensuojelun kehittämisohjelman kehittämisehdotukset

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Projektikoordinaattori, YTM Sirpa Tuomela-Jaskari p. 044 754 1789, email: sirpa.tuomela-jaskari@seinajoki.fi Projektityöntekijä, sosionomi

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu 4.9.2018 Hyvinvointikoulun kehittäminen Kiiminkijoen hyvinvointikoulun pilotointi 2013 Hyvinvointiseminaarit 2013-2014 Yhteistyön käynnistäminen Toimijoiden välinen

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 14.2.2014 / Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen suunnittelija

Lisätiedot

Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta

Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön päätösseminaari 30.10.2009 Arja Honkakoski Esityksen sisältö

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa Turvaa, hoivaa, kasvatusta seminaari 28.3.2011 sosiaalihuollon ylitarkastaja, KL Sari Husa Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat (POL) 28.3.2011 1 Yhteinen

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut

Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut Koulun piirteitä Koulu tavoittaa kaikki 7-15 vuotiaan lapsen ja

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ 22.11.2017 Käytetyt aineistot Vaativa erityinen tuki Kuuma-kuntien perusopetuksessa 2016/ Mika Saatsi 31.1.2017 -selvitys

Lisätiedot

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9. Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-

Lisätiedot

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019 2022 - työkalu yhteiseen työhön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma kunnan tai useamman kunnan yhteinen lastensuojelulaissa (12 ) määritelty

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

Lastensuojelulain toimeenpano

Lastensuojelulain toimeenpano Lastensuojelulain toimeenpano Oppilaan parhaaksi - yhteistä huolenpitoa 24.9.2009 28.9.2009 Hanna Heinonen 1 Esityksen sisältö Käsitemäärittely Lastensuojelulaki > uudistuksen tausta ja tavoitteet Ehkäisevä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea

Lisätiedot

MYYRMÄEN KEHITTÄMISHETKI VARHAISKASVATUS JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN

MYYRMÄEN KEHITTÄMISHETKI VARHAISKASVATUS JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN MYYRMÄEN KEHITTÄMISHETKI VARHAISKASVATUS JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II 17.9.2012 RIIKKA PYYKÖNEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (KASTE). STM TAVOITTEENA: Hyvinvointi- ja terveyserot

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Uusi lastensuojelulaki 417/2007 tuo lastensuojelun koko palvelujärjestelmän yhteiseksi tehtäväksi

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki 2015-2017 Hyvinvointiohjausryhmä ja -työryhmä [Valitse pvm.] Kohde-ryh mä Kunnan asukkaat Lapset ja nuoret Tavoite Toimenpide Vastuutaho Aikataulu Seuranta

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Timo Väisänen Palvelujohtaja A-klinikkasäätiö / Järvenpään sosiaalisairaala Rakenne Taustaa Päihteiden käytön nykytilanne Kouvolassa Kouvolan päihdepalvelut Päihdestrategian

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 Kehittämisosio ja toiminta-aika Päämäärä Pois syrjästä Salon kehittämisosio 2014 310.2016 Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten

Lisätiedot

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote perhepalvelujen ja erityishuoltopiirin johtaja Perhepalvelut Perhepalvelujen johtaja Lasten ja nuorten ehkäisevät palvelut palvelupäällikkö

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II 25.9.2012 RIIKKA PYYKÖNEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (KASTE). STM TAVOITTEENA: Hyvinvointi- ja terveyserot

Lisätiedot

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2016 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 25.4.2017 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA v. 2016 Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017 Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Intialainen viisaus Kun aikuiset näkevät lasten ajelehtivan joessa ja jopa hukkuvan,

Lisätiedot

Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke

Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Rahaa jaetaan Pohjois-Suomen Lasten Kaste hankkeen tavoite Hankkeen tavoitteena

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN. Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014

MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN. Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014 MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014 1 Yksilökohtainen opiskeluhuolto (HE 113/2013) Yksilökohtainen opiskeluhuolto kuuluu kaikille oppilaitosyhteisössä työskenteleville sekä opiskeluhuoltopalveluista

Lisätiedot

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä - Mikä muuttuu? Minna Rytkönen, TH, TtT LAPE muutosagentti Pohjois-Savon liitto PERHEKESKUS ON RAKENNE, ASENNE JA TOIMINTAMALLI Verkostoi lasten, nuorten ja perheiden

Lisätiedot

Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä

Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä Palvelujen järjestämisen viitekehys Palvelusuunnitelma 2010 2013 2009 Kaikki palvelut paitsi sairaanhoito

Lisätiedot

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET Valiokuntaesittely Jouko Koskela 27.1.2015 TERVEYS JA TOIMINTAKYKY Palvelujen tehtävänä on kuntalaisten elämänhallinnan edistäminen, terveyden,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

Mitä ne täällä tekee?

Mitä ne täällä tekee? Mitä ne täällä tekee? Nuorisotyö opettajien valtakunnassa! Nuorisosihteeri Seija Laitinen 9.10.2013 KOULUNUORISOTYÖ Suomessa verraten uusi työmuoto Hankkeita ja projekteja Tavoitteena toiminnan vakinaistaminen

Lisätiedot

LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten

Lisätiedot

Lasten suojelu yhteistyössä lapsen hyväksi. Lasten suojelu. Lasten ja perheiden palvelut. Ehkäisevä lastensuojelu

Lasten suojelu yhteistyössä lapsen hyväksi. Lasten suojelu. Lasten ja perheiden palvelut. Ehkäisevä lastensuojelu Lasten suojelu yhteistyössä lapsen hyväksi Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät 27.11.2013, työpaja 5 27.11.2013 Jaana Tervo 1 Lasten suojelu LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla. ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Kuopiossa

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla. ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Kuopiossa TIIVISTELMÄ SUUNNITELMAN TAVOITE Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Kuopiossa SUUNNITELMAN TAUSTA Lasten ja

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 17.10.2013 LAKISÄÄTEINEN PERUSTA Lastensuojelulain

Lisätiedot

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN?

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? Lastensuojelupalvelujen kehittäminen ja yhteistyö psykiatrisen hoitojärjestelmän kanssa Nuorten hyvinvointi ja pahoinvointi Konsensuskokous 2.2.2010 Kristiina

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

LAPE- päivät Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa

LAPE- päivät Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa LAPE- päivät 30.5.2017 Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Saara Pikkarainen, projektipäällikkö

Lisätiedot

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta 1 Sivistyslautakunta 48 27.08.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta SIVIS 48 Lastensuojelulaki (417/2007) astui voimaan 1.1.2008. Laissa todetaan, että kunnan tai useamman

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Lappeenranta 31.3.2009 Projektipäällikkö Hanna Heinonen

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Lappeenranta 31.3.2009 Projektipäällikkö Hanna Heinonen Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Lappeenranta 31.3.2009 Projektipäällikkö Hanna Heinonen 1.4.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun valtakunnallisen kehittämisen

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Osakokonaisuuden toimijat

Osakokonaisuuden toimijat NUORET PUDOKKAAT Osakokonaisuuden toimijat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - EKSOTE (Hanna Puustinen) SIPOO (Lassi Puonti) KOTKA (Tarja Nyström) LOVIISA (Ann-Louise Björkas) ESPOO (Tuila Juvonen)

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020. Palveluvaliokunta 10.2.2015

HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020. Palveluvaliokunta 10.2.2015 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 Palveluvaliokunta 10.2.2015 Tavoitetila, toimenpiteet, arviointi,resursointi, rakenteet KEMPELEEN KOULUSTRATGIA 2000-2004 Oppiva organisaatio Oppilaan hyvinvointi Opetuksen

Lisätiedot

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, kehittämisyksikkö, Oulun kaupunki HYVINVOINTIPÄÄLLIKKÖ Poikkitoiminnallinen kehittäminen

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan erityinen kotikäyntityö

Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan erityinen kotikäyntityö Valtakunnalliset Neuvolapäivät 21.-22.10.2014 Paasitorni, Helsinki Lasten ja nuorten kasvun tuen palvelut Palvelupäällikkö, Kirsi Leinonen Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa

Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten terveyspalvelut ovat kaikille Lasten ja nuorten ehkäisevillä terveyspalveluilla edistetään lasten, nuorten ja perheiden terveyttä

Lisätiedot

Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä. LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM

Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä. LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä Maria Kaisa Aula 4.6.2019 MIkkeli LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM MIKSI LAPE muutosohjelma? Nykyisestä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden

Lisätiedot

Pohjanmaa-hanke. Mielenterveys- ja päihdetyön kehittäminen kolmen pohjalaismaakunnan alueella

Pohjanmaa-hanke. Mielenterveys- ja päihdetyön kehittäminen kolmen pohjalaismaakunnan alueella Pohjanmaa-hanke Mielenterveys- ja päihdetyön kehittäminen kolmen pohjalaismaakunnan alueella 2005-2014 1. Kuntien mielenterveys- ja päihdestrategioiden kehittäminen 2. Mielenterveyden edistäminen, mielenterveysja

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Oulun palvelumalli 2020:

Oulun palvelumalli 2020: Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena Lastensuojelu koulunkäynnin tukena Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2012 Kehittämispäällikkö Mikko Oranen Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikkö Mitä lastensuojelu on? Lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto 2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 13.9.2012 Tuovi Hakulinen-Viitanen 1 Säännölliset tapaamiset

Lisätiedot