Aina päällä oleva eli kiinteä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aina päällä oleva eli kiinteä"

Transkriptio

1 TEKSTI: PEKKA RANTALA KUVANKÄSITTELY: ERIC LERAILLEZ GRAAFI: SARI LIHAVAINEN Laajakaistainen internet-liittymä sopii hintansa ja ominaisuuksiensa puolesta sekä pienyrityksille että kotiin. Kiinteä tiedonsiirtolinkki houkuttelee, mutta väärin rakennettuna vaarantaa tietoturvan. Aina päällä oleva eli kiinteä nettiliittymä pohjautuu nykyisin lähinnä joko kaksisuuntaiseksi päivitettyyn kaapeli-tv-verkkoon tai erilaisiin dsl-tekniikoihin. Dsl-tekniikoista ylivoimaisesti yleisin on adsl (asymmetric digital subscriber line), joka sopii luonteensa vuoksi parhaiten internet-käyttöön: asiakkaalle päin bittejä siirtyy enimmillään kahdeksan megabittiä sekunnissa, internetiin noin kahdeksasosa tästä. Satojen kilobittien tiedonsiirtokapasiteetti on nykyisin saatavissa miltei jokaiseen Suomen asukaskeskittymään Hangosta Petsamoon. Joissain paikoissa, kuten haja-asutusalueilla, operaattorin sisäinen bittisiirto voi vielä pohjautua väistyvään frame relay -tekniikkaan, vaikka asiakas ei sitä huomaakaan. ÄLÄ SOITA MODEEMILLA Laajakaistaisuus valtaa markkinoita lähinnä analogisilta puhelinmodeemiyhteyksiltä ja isdn-pohjaiselta tiedonsiirrolta (integrated digital subscriber line). Adsl:n vahvuutena ovat edullinen ja yleinen tekniikka sekä kiinteä laskutus jatkuvasti päällä olevasta nettiliittymästä. Adsl-liittymän kustannustaso kilobittiä kohden on tippunut viimeisen parin vuoden aikana roimasti käyttäjämäärän kasvaessa. Siksi adsl-kapasiteettia voi löytyä yllättävistäkin paikoista: esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Elisa ulottaa rannikon lähisaaria adsl-peittoalueensa piiriin. Internet tekee siis laajakaistaisuuden myötä tiedonsiirrolle saman kuin matkapuhelin teki kiinteälle puhelinverkolle: etäisyydellä ei ole enää suurta merkitys- = ALLE 300 EURON ADSL-LAITTEET Merkki 3COM ADC ADC Aethra Aethra A-LINK Malli 3C612-ME 3) Skyrocket 200L-B Skyrocket 200L-P StarGate StarModem RoadRunner 10 Edustaja Oy Heltel Ab Oy Heltel Ab Oy Heltel Ab Ring-Data Oy Ring-Data Oy Avaks Finland Oy www-osoite Puh (09) (09) (09) Hinta 307 euroa 276 euroa 276 euroa 245 euroa 110 euroa 113 euroa Takuu elinik. 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi Liitäntätavat 1) 10 usb usb 10 usb pci Sis.rak. keskitin 2) ei ei ei 4 ei ei Sis. rak. kytkin 2) ei ei ei ei ei ei Palomuuritoiminto (NAT) on ei ei on ei ei Dhcp-toiminto on ei ei on ei on Konsoli/telnet/web-hallinta ei/on/on ei/ei/ei ei/ei/ei on/on/on ei/ei/ei ei/ei/ei Usb-tuki, windows ei 98/Me/ /Me/2000 ei 98/2000/XP 9x/Me/NT/2000/XP Usb-tuki, muu käyttöj. ei ei ei ei ei Linux Muuta reititin 1) Liitäntätavat: pci=lisäkortti pci-väylään; usb=ulkoinen, usb-väylään; 10 tai 100=ulkoinen, Ethernet-liitäntään 2) porttien lukumäärä 78 MikroPC 5 / 2002

2 Adsl yhdistää kodin ja työn Alle 300 euron laitteissa jo paljon valinnanvaraa tä, kun tekniikka lyhentää etäisyyden tuntua tai sen haittavaikutuksia. YKSI LIITTYMÄ, KOLME OSAA Teleoperaattorikentän vapauttaminen ja kilpailun suosiminen johti myös adsl-liittymien kahtiajakoon: asiakkaalla on oikeus ostaa ja saada fyysinen adsl-liittymä ja internet-palvelut erikseen. Hyvä esimerkki kilpailusta on pääkaupunkiseudulla toimivan Elisan sisäinen Arenanet-portaali. Jos kuluttaja tai pienyritys hankkii adsl-linkin Elisalta, Arenanet-portaalissa asiakas voi kytkeä siihen vaikkapa Soneran internet-palvelut sähköposteineen ja news-keskusteluryhmineen. Kolmas adsl-osa koostuu operaattorin palveluista. Esimerkiksi Elisa ja Sonera myyvät adsl-liittymiin erilaisia lisäpalveluita, kuten www-pohjaista sähköpostia, tekstiviestihälytystä sekä virus- ja tietoturvapalvelua. Lisäpalvelut ovat erityisen käteviä silloin, kun kuluttajalla tai pienyrityksellä ei ole halua tai aikaa keskittyä lisäsovelluksien hankintaan ja lisenssiongelmiin. Esimerkiksi adsl-liittymissä kaupattava F-Securen tietoturvapalvelu on yksi esimerkki nykyajan sovellusvuokrauksesta: sovellus on internetissä tai operattorin sisäisessä verkossa vapaasti ladattavissa. Operaattori tilittää F-Securelle provision käyttäjämäärän mukaan. TUTKI ENSIN, HUTKI SITTEN Vaikka adsl-liittymät ovat hyvin tuotteistettuja, selvitystyöhön kannattaa kuitenkin käyttää aikaa ja vaivaa. Ensiksi kannattaa selvittää, mitkä operaattorit vaikuttavat asuin- tai työpaikalla, ja mitkä niistä tarjoavat myös fyysisen adsl-linkin. Yleensä datalinkin voi tarjota vain yksi yritys, joka on paikallinen puhelinyhtiö tai haja-asutusalueilla Sonera. Tämä siksi, että se omistaa niin sanotun viimeisen kilometrin eli kuparikaapelit kodin ja puhelinkeskuksen välillä. A-LINK A-LINK A-LINK Asus Asus CastleNet D-Link RoadRunner 31 RoadRunner 40 RoadRunner 44 Terton 6000u Terton 8000e AI-100 DSL-200 Avaks Finland Oy Avaks Finland Oy Avaks Finland Oy Terton / Kinotron Oy Terton / Kinotron Oy Wintel Finland Oy D-Link (09) (09) (09) (09) (09) (09) (09) euroa 186 euroa 243 euroa 130 euroa 220 euroa 115 euroa 130 euroa 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 5 vuotta usb usb, 10/100 usb, 10/100 usb 10 pci usb ei ei ei ei ei ei ei ei ei 4 ei ei ei ei ei on on ei on ei ei on on on ei on ei ei ei/ei/ei usb/ei/on usb/ei/on ei on/on/on ei/ei/ei ei/ei/ei 98/Me/XP/ /Me/NT/XP/ /Me/NT/XP/ /Me/2000/XP ei 9x/Me/NT/2000/XP 98/Me/2000/XP ei Linux, MacOS Linux, MacOS ei ei Linux ei reititin 3) 3COM OfficeConnect Remote 612 ADSL Router MikroPC 5 /

3 Vaikka esimerkiksi Sonera näyttää pääkaupunkiseudulla tarjoavan kotitalouksiin sekä datalinkin että internetpalvelut, todellisuudessa se maksaa Elisalle vuokraa kuparikaapeleiden käytöstä. Asiakas ei tätä vain huomaa. Datalinkkiä olennaisempaa on päättää, minkä operaattorin internet-palveluita aiotaan käyttää. Syitä voi olla monia: jokin pienempi operaattori tarjoaa esimerkiksi laajempaa www-kotisivutilaa tai kiinteää ip-osoitetta. Jälkimmäinen mahdollistaa oman internet-palvelun rakentamisen ja ip-osoitteella tunnistettavan pääsyn työpaikan lähiverkkoon. SISÄINEN HALVIN, ULKOINEN JOUSTAVIN Adsl-yhteyden avaa joko ulkoinen tai sisäinen adsl-modeemi. Sisäinen modeemi on ulkoista edullisempi, koska se ei tarvitse erillistä virtalähdettä. Tosin tarjolla on myös usb-liitäntäisiä adsl-modeemeja, jotka toimivat ilman erillistä virtalähdettä. Sisäinen modeemi soveltuu lähinnä kotiin tai yritykseen, jossa nettiä käytetään vain yhdeltä tietokoneelta käsin. Ulkoinen modeemi on sisäistä sisartaan huomattavasti joustavampi vaihto- Peruskäyttäjille suunnatut usb-liitäntäiset adsl-modeemit, kuten yllä olevat Ericsson HM120dp ja Zyxel 630 (oik.), ovat helppoja ja halpoja. Jos laajakaistaliittymästä halutaan saada enemmän irti esimerkiksi yhteyden jakamiseksi, tämän tuoteluokan laitteet antavat kuitenkin selvästi vähemmän pelivaraa. Alla Zyxel 642M liitäntöineen. Mopollakin pärjää MATTI SULANTO Adsl-liittymien suorituskykyluokat vaihtelevat 256 kilobitistä neljään megabittiin. Perusnopeus eli neljännesmegabitti tuplaa jo kaksikanavaisen eli 128 kilobitin isdn-soittoyhteyden. 256 kilobittiä siirtää esimerkiksi 15 megatavun videopätkän internetistä reilussa yhdeksässä minuutissa, kun taas nelimegainen liittymä 35 sekunnissa! Tällaisesta tiedonsiirtokapasiteetista eivät kuluttajat uskaltaneet pari kolme vuotta sitten edes haaveilla. Tyypillinen puolen megabitin eli 512 kilobitin adsl-liittymä maksaa yhteensä euroa, josta Elisan tapauksessa fyysinen adsl-linkki maksaa kaksi kolmasosaa ja nettipalvelut loput. = ALLE 300 EURON ADSL-LAITTEET Merkki D-Link Draytek Ericsson Nokia Nokia TeleWell TeleWell Malli DSL-300I Vigor 2200E HM120dp M1921 M5921 TW-EA100 TW-EA701 Edustaja D-Link EET Finland Ericsson Nokia Nokia Easytel Easytel www-osoite Puh. (09) (09) (09) (09) (09) Hinta 170 euroa 229 euroa 120 euroa 150 euroa 150 euroa euroa euroa Takuu 5 vuotta 2 vuotta 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi Liitäntätavat 1) 10/100 10/100 usb 10/100 10/100 usb 10 Sis.rak. keskitin 2) ei ei ei ei ei ei ei Sis.rak. kytkin 2) ei 4 ei ei ei ei ei Palomuuritoiminto (NAT) ei on ei on ei ei on Dhcp-toiminto ei on ei on ei ei on Konsoli/telnet/ ei/ei/ei ei/on/on ei on/on/on on/on/on ei/ei/ei on/on/on web-hallinta Usb-tuki, windows ei ei 98/Me/2000 ei ei 98/Me/2000/XP ei Usb-tuki, muu käyttöj. ei ei ei ei ei ei ei Muuta reititin reititin silta suomenkiel. suomenkiel. hallintaohj. hallintaohj. 1) Liitäntätavat: pci=lisäkortti pci-väylään; usb=ulkoinen, usb-väylään; 10 tai 100=ulkoinen, Ethernet-liitäntään 2) porttien lukumäärä 80 MikroPC 5 / 2002

4 ehto, koska se voidaan liittää usb-kaapelin välityksellä joko pc-mikroon tai Macintoshiin. Kaikkein suositeltavin vaihtoehto on hankkia ulkoinen adsl-modeemi, johon on yhdistetty reititintoiminto. Tämä laite liitetään muihin tietokoneisiin ethernet-lähiverkkoliitänällä. Lähiverkkoliitäntä takaa puolestaan sen, että samassa lähiverkossa voi olla sekä unix-, windows- tai Macintosh-pohjaisia tietokoneita. Ulkoinen adsl-modeemi/reititin on siis käyttöjärjestelmäriippumaton ja siten käyttäjäystävällisin. Kehittyneemmissä adsl-modeemi/reitittimissä on lisäksi 4 8-porttinen lähiverkon keskitin- tai kytkintoiminto. Tällöin adsl-laite kytketään ethernet-kaapelein vaikkapa kaikkiin lähiverkon työasemiin, jolloin yhtä internet-yhteyttä voidaan hyödyntää useassa työasemassa samaan aikaan. Joustavuutta voidaan parantaa ottamalla käyttöön adsl-reitittimen dhcp-toiminto (dynamic host configuration protocol). Se jakaa jokaiselle siihen liitetylle tietokoneelle automaattisesti oikeat lähiverkon ip-osoitteet ja -asetukset. OSTANKO VAI VUOKRAANKO Nykyinen telemarkkinalaki myöntää asiakkaalle oikeuden valita vapaasti isdntai adsl-laite. Operaattori ei valintaa voi pakottaa, kuten aiemmin. Käytännössä operaattorit suosittelevat muutamia adsl-malleja, jotka operaattorin tekninen tiimi on itse testannut parhaiten toimiviksi. Täten teleoperaattorin suositus ohjaa kuluttajia voimakkaasti. Yrityksissä tilanne on hieman toinen, sillä yritysliittymissä tarvitaan muun muassa vpn-yhteyksiä (virtual private network), palomuuritoimintoja ja etähallittavuutta. Siksi yritykset kallistuvat useimmin monipuolisempiin adsl-laitteisiin, joiden ominaisuuksista ei kotikäyttäjä välttämättä hyödy. Adsl-modeemeja ja -reitittimiä voi myös vuokrata operaattorilta. Silloin asiakas voi valita muutamasta tarjotusta vaihtoehdosta itselleen sopivimman. Esimerkiksi Elisa veloittaa Nokia M adsl-modeemi/reititimestä noin kahdeksan euroa kuukaudessa. Vuokraaminen koituu ostoa kalliimmaksi vaihtoehdoksi noin yhden vuoden jälkeen. Liisaamisessa on kuitenkin se etu, ettei nopeasti kehittyvään laitetekniikkaan sitoudu turhaan pääomaa. Koska laite ei ole oma, niin sen toiminnasta vastaa operaattori eikä asiakas itse. Vaadi apua Jos asiakas on yritys, sille on lisäpalveluita tärkeämpää luottaa operaattorin taloudellisen tilan vakauteen: mikäli teleoperaattori syöksyy konkurssiin, yrityksen sähköpostien, domain-nimien ja www-tilan hallinta muuttuu painajaiseksi. Vaikka kaikki operaattorit olisivat tasavertaisia, joku niistä voi tarjota esimerkiksi sähköposti- tai puhelinapua ympäri vuorokauden. Etenkin satoja euroja kuukaudessa maksavalla asiakkaalla on oikeus saada tiedonsiirto-ongelmaan henkilökohtaista apua kohtuullisessa ajassa. Operaattorien palvelualttius vähenee sitä mukaa kuin asiakasmäärä kasvaa. Vain yrityksillä on maksuhalukkuutta hankkia nettiliittymä, johon saa tarvittaessa ongelmanratkaisuapua. TeleWell ZyXEL ZyXEL ZyXEL ZyXEL ZyXEL ZyXEL TW-IA300B Prestige 630 Prestige 642M Prestige 642R Prestige 643 Prestige 645M Prestige 645R Easytel Wintel Finland, Terton/Kinotron Terton/Kinotron Wintel Finland, Wintel Finland, Wintel Finland, Terton/Kinotron Terton/Kinotron Terton/Kinotron Terton/Kinotron (09) (09) , (09) (09) (09) , (09) , (09) , (09) ) (09) ) euroa euroa 190 euroa 280 euroa euroa euroa euroa 1 vuosi 2 vuotta 2 vuotta 2 vuotta 2 vuotta 2 vuotta 2 vuotta pci usb 10/100 10/100 10/100 10/100 10/100 ei ei ei ei ei ei ei ei ei ei ei 4 ei ei ei ei ei on on ei on ei ei on on on on on ei/ei/ei ei on/on/ei on/on/ei ei/on/on ei/on/on ei/on/on 9x/ME/NT4/2000/XP 98/Me/2000/XP ei ei ei ei ei Redhat Linux 6.2 ei ei ei ei ei ei analog. puh. suodatin silta reititin reititin silta reititin MikroPC 5 /

5 Kiinnitä huomiota tietoturvaan Adsl mahdollistaa joustavan etätyömahdollisuuden, jos bitit ohjataan kulkemaan myös työnantajan verkkoon tai konttorista toiseen. Koska kiinteä yhteys on aina päällä, se on myös täysin avoin hakkereille. Lähes kaikki kuluttajille ja pientoimistoille suunnatut adsl-yhteydet käyttävät operaattorin sisäistä, ei-julkista ip-osoiteavaruutta. Yleensä operaattorit käyttävät 10.x.x.x. -muotoa olevaa ip-osoiteavaruutta, josta liikenne ohjataan operaattorin runkoverkon yhdyskäytävissä varsinaiseen internetiin. Tällainen operaattorin verkon sisäinen nat-muunnettu (network address translation) ip-osoite on vastoin yleistä käsitystä turvaton, koska se ei estä hyökkäyksiä operaattorin sisäisestä verkosta käsin. Samassa verkossa on tuhansia muita yrityksiä ja potentiaalisia hakkereita. PALOMUURI SOPII KOTIINKIN Palomuuri on sovellus tai laite, joka estää tahattomat ja tahalliset tietoturvahyökkäykset. Esimerkiksi Sonera ja Elisa tarjoavat adsl-verkossaan sovelluspohjaista palomuuria, joka sopii parhaiten kotikäyttöön. Palomuuriohjelmia voi hankkia myös kaupasta, esimerkiksi Nortonilla ja Normanilla on sellainen. Ilmaisista palomuuriohjelmista eniten käyttäjiä on kerännyt ZoneAlarm, jonka voi kuka tahansa ladata internetistä ( Palomuurisovelluksessa on se huono piirre, että se sopii vain tiettyihin käyttöjärjestelmiin. Jos samaa adsl-linjaa käyttää esimerkiksi yksi windows-pc ja yksi Macintoshmikro, palomuurisovellus pitää asentaa molempiin tietokoneisiin erikseen. Lisäksi samasta sovelluksesta ei aina ole saatavissa versioita useille käyttöjärjestelmille. Palomuurilaite ratkaisee yhteensopivuusongelman. Se sijoitetaan adsl-modeemin ja lähiverkon väliin, jolloin se suojaa kaikkia lähiverkkoon kytkettyjä laitteita. Adsl-liittymiin soveltuva palomuuritoiminto voi olla integroituna myös varsinaiseen modeemiin. Erikseen hankittuna pienverkkoon soveltuva palomuurilaite maksaa euroa. KAKSI SUODATINTA Palomuurisovellus ja - laite suodattavat liikennettä eri tavoin. Koska sovellus on asennettu esimerkiksi windowsiin, se pystyy tarkkailemaan mitkä sovellukset yrittävät lähettää tietoa internetiin tai hakea tietoa sieltä. Esimerkiksi Mirosoftin Office XP -tuotepaketti on kätevin aktivoida käyttöön internetin välityksellä. Palomuurilaite tarkkailee liikennettä pelkästään sekä lähettäjän että vastaanottajan ip-osoitteiden ja käytettävän protokollan mukaan. Siksi palomuurisovellus on laiteveljeään parempi suoja viruksia ja Adsl-reitittimen tai palomuurin lokitiedostoista voi saada selville, mistä ip-osoitteesta yritetään tunkeutua työasemaan. Kuvan esimerkissä data kulkee Elisan adsl-käyttäjältä 13 verkkolaitteen ja (kahden asiakkaan verkon päässä olevan) nat-osoitemuunnoksen kautta mikropc.fi -palvelimelle. Lan=lähiverkko (local area network), wan=kaukoverkko (wide area network). troijalaisia vastaan, joskin suojauksen taso on melko heikko. Paras suoja saavutetaan asentamalla lähiverkkoon erillinen palomuurilaite, joka jakaa sisäverkon tietokoneille esimerkiksi x - osoitteita, jotka eivät näy internetiin. Tämän lisäksi jokaisessa mikrossa voi lisäksi olla erillinen palomuurisovellus ja virustorjunta. 82 MikroPC 5 / 2002

TeleWell TW-EA711 ADSL modeemi & reititin ja palomuuri. Pikaohje

TeleWell TW-EA711 ADSL modeemi & reititin ja palomuuri. Pikaohje TeleWell TW-EA711 ADSL modeemi & reititin ja palomuuri Pikaohje Pikaohje Myyntipaketin sisältö 1. TeleWell TW-EA711 ADSL modeemi & palomuuri 2. AC-DC sähköverkkomuuntaja 3. RJ-11 puhelinjohto ja suomalainen

Lisätiedot

Kotitalouksien kiinteät internet - liittymät. Tero Karttunen Oy Mikrolog Ltd

Kotitalouksien kiinteät internet - liittymät. Tero Karttunen Oy Mikrolog Ltd Kotitalouksien kiinteät internet - liittymät Tero Karttunen Oy Mikrolog Ltd Kotitalouden internet - toivelista! Edulliset käyttökustannukset! Helppo, edullinen käyttöönotto! Kiinteä internet-yhteys! Toimiva!

Lisätiedot

INTERNET-yhteydet E L E C T R O N I C C O N T R O L S & S E N S O R S

INTERNET-yhteydet E L E C T R O N I C C O N T R O L S & S E N S O R S INTERNET-yhteydet IP-osoite IP-osoitteen tarkoituksena on yksilöidä laite verkossa. Ip-osoite atk-verkoissa on sama kuin puhelinverkossa puhelinnumero Osoite on muotoa xxx.xxx.xxx.xxx(esim. 192.168.0.1)

Lisätiedot

SURFFAA MEGABITTI- LAUDALLA NETISSÄ. (fiber distributed data interface) verrattuna.

SURFFAA MEGABITTI- LAUDALLA NETISSÄ. (fiber distributed data interface) verrattuna. TEKSTI: ARI HAAPALAINEN Idsn- ja dsl-reitittimet KATSAUS Reititin kytkee lähiverkon työasemat ja palvelimet internetiin SURFFAA MEGABITTI- LAUDALLA NETISSÄ Dsl on kuumin kirjainlyhenne, kun puhutaan kiinteistä

Lisätiedot

TeleWell TW-EA515 (b)

TeleWell TW-EA515 (b) TeleWell TW-EA515 (b) ADSL 2+ 3G/4G modeemi reititin palomuuri ja WLAN- tukiasema ( 802.11b/g/n ) Pikaohje TeleWell TW-EA515 (b) Tutustu ohjeeseen huolella ja ota laite käyttöön pikaohjetta seuraten. Laajennetun

Lisätiedot

TW-EA510v4 TW-EA510 VERSIO 4. - Ulkoinen ADSL-modeemi, kytkin, palomuuri, WLAN-tukiasema 54 Mb, VPN PPTP - 4 Ethernet-porttia 10/100 Mbps

TW-EA510v4 TW-EA510 VERSIO 4. - Ulkoinen ADSL-modeemi, kytkin, palomuuri, WLAN-tukiasema 54 Mb, VPN PPTP - 4 Ethernet-porttia 10/100 Mbps TW-EA510v4 TW-EA510 VERSIO 4 - Ulkoinen ADSL-modeemi, kytkin, palomuuri, WLAN-tukiasema 54 Mb, VPN PPTP - 4 Ethernet-porttia 10/100 Mbps - Tuetut käyttöjärjestelmät: Windows 95 (a, b), 98, 98SE, Me, NT4,

Lisätiedot

TeleWell TW-EA716. ADSL modeemi Palomuuri 4 porttinen 10/100 Mbps kytkin. Pikaohje. Copyright Easytel Oy Finland

TeleWell TW-EA716. ADSL modeemi Palomuuri 4 porttinen 10/100 Mbps kytkin. Pikaohje. Copyright Easytel Oy Finland TeleWell TW-EA716 ADSL modeemi Palomuuri 4 porttinen 10/100 Mbps kytkin Pikaohje Copyright Easytel Oy Finland Pikaohje Huomautus! Lisäohjeita on englanninkielisessä ohjekirjassa. Paketin sisältö 1. TW-EA716

Lisätiedot

Palomuurit. Palomuuri. Teoriaa. Pakettitason palomuuri. Sovellustason palomuuri

Palomuurit. Palomuuri. Teoriaa. Pakettitason palomuuri. Sovellustason palomuuri Palomuuri Teoriaa Palomuurin tehtävä on estää ei-toivottua liikennettä paikalliseen verkkoon tai verkosta. Yleensä tämä tarkoittaa, että estetään liikennettä Internetistä paikallisverkkoon tai kotikoneelle.

Lisätiedot

Kustannuslaskelma taloyhtiön kiinteistä Internet-yhteyksistä

Kustannuslaskelma taloyhtiön kiinteistä Internet-yhteyksistä Sivu 1/5 Kustannuslaskelma taloyhtiön kiinteistä Internet-yhteyksistä Laskelma HomePNA-tekniikkaa hyödyntävästä kiinteästä laajakaistaisesta internet-ratkaisusta taloyhtiöille. Ympäristönä voi olla erityyppiset

Lisätiedot

Teknisiä käsitteitä, lyhenteitä ja määritelmiä

Teknisiä käsitteitä, lyhenteitä ja määritelmiä Teknisiä käsitteitä, lyhenteitä ja määritelmiä Yleistä Asuinkiinteistön monipalveluverkko Asuinkiinteistön viestintäverkko, joka välittää suuren joukon palveluja, on avoin palveluille ja teleyritysten

Lisätiedot

Internet-yhteydet maanläheisesti Combi Cool talvipäivät 2010

Internet-yhteydet maanläheisesti Combi Cool talvipäivät 2010 Internet-yhteydet maanläheisesti Combi Cool talvipäivät 2010 1 Sisältö Sisällysluettelo: IP-osoite Erilaisia internet liittymiä Muuttuva IP-osoite (dynaaminen) Kiinteä IP-osoite (staattinen) Port forwarding

Lisätiedot

TeleWell TW-EA510v3(c) & 3G/4G

TeleWell TW-EA510v3(c) & 3G/4G TeleWell TW-EA510v3(c) & 3G/4G ADSL 2+ 3G/4G modeemi reititin palomuuri ja WLAN- tukiasema ( 802.11b/g/n ) Pikaohje TeleWell TW-EA510v3 (c) ADSL 3G/4G Tutustu ohjeeseen huolella ja ota laite käyttöön pikaohjetta

Lisätiedot

Laitteessa tulee olla ohjelmisto tai uudempi, tarvittaessa päivitä laite

Laitteessa tulee olla ohjelmisto tai uudempi, tarvittaessa päivitä laite TW-EAV510: PORTTIOHJAUS (VIRTUAL SERVER) ESIMERKISSÄ VALVONTAKAMERAN KYTKEMINEN VERKKOON Laitteessa tulee olla ohjelmisto 5.00.49 tai uudempi, tarvittaessa päivitä laite OPERAATTORIN IP---OSOITE - Jotta

Lisätiedot

D-Link DSL-504T ADSL Reitittimen Asennusohje ver. 1.0

D-Link DSL-504T ADSL Reitittimen Asennusohje ver. 1.0 D-Link DSL-504T ADSL Reitittimen Asennusohje ver. 1.0 Tervetuloa D-Link ADSL reitittimen omistajaksi. Tämän ohjeen avulla saat reitittimesi helposti ja nopeasti toimimaan. Tämä ohje kannattaa lukea läpi

Lisätiedot

WLAN-laitteen asennusopas

WLAN-laitteen asennusopas 1 WLAN-laitteen asennusopas Ohje Inteno DG200 käyttöön WLAN-tukiasemana Tässä ohjeessa WLAN ja WIFI tarkoittavat samaa asiaa. 2 1. Myyntipaketin sisältö: -Inteno-modeemireititin (malli DG200) -Virtajohto

Lisätiedot

Etäkäyttö onnistuu kun kamera on kytketty yleisimpiin adsl- tai 3G verkkoihin. Kts. Tarkemmin taulukosta jäljempänä.

Etäkäyttö onnistuu kun kamera on kytketty yleisimpiin adsl- tai 3G verkkoihin. Kts. Tarkemmin taulukosta jäljempänä. Foscam kameran etäkäyttö Etäkäyttö onnistuu kun kamera on kytketty yleisimpiin adsl- tai 3G verkkoihin. Kts. Tarkemmin taulukosta jäljempänä. Kamera sijoitetaan aina paikalliseen lähiverkkoon (LAN) jossa

Lisätiedot

Kytkentäohje KYTKENTÄOHJE. Kuitupääte Alcatel-Lucent I-040G-R. WLAN-reititin TP-Link Archer C7.

Kytkentäohje KYTKENTÄOHJE. Kuitupääte Alcatel-Lucent I-040G-R. WLAN-reititin TP-Link Archer C7. Kytkentäohje 1 KYTKENTÄOHJE Kuitupääte Alcatel-Lucent I-040G-R ja WLAN-reititin TP-Link Archer C7 2 KUITUPÄÄTTEEN TURVALLINEN JA LUOTETTAVA KÄYTTÖ Lue tämä ohje ja toimi annettujen ohjeiden mukaisesti.

Lisätiedot

Tietoa ja ohjeita Hämäläisten ylioppilassäätiön asuntoloiden laajakaistaverkon käytöstä

Tietoa ja ohjeita Hämäläisten ylioppilassäätiön asuntoloiden laajakaistaverkon käytöstä Tietoa ja ohjeita Hämäläisten ylioppilassäätiön asuntoloiden laajakaistaverkon käytöstä Release 1 versio 4 14.9.2006 Espoon Taloyhtiöverkot Oy, 2006 Sisällysluettelo Osa 1: Perustietoa verkosta...3 Osa

Lisätiedot

DNA LAAJAKAISTA TUOTEKUVAUS

DNA LAAJAKAISTA TUOTEKUVAUS TIEDOTE 1 (5) DNA LAAJAKAISTA TUOTEKUVAUS Kohderyhmä dna Laajakaista soveltuu yksittäisen PC:n liikennöimiseen internetiin. Tyypillisin käyttäjäryhmä yksityistaloudet. Pääasiallinen käyttötarkoitus Yksityishenkilön

Lisätiedot

Tietokone. Tietokone ja ylläpito. Tietokone. Tietokone. Tietokone. Tietokone

Tietokone. Tietokone ja ylläpito. Tietokone. Tietokone. Tietokone. Tietokone ja ylläpito computer = laskija koostuu osista tulostuslaite näyttö, tulostin syöttölaite hiiri, näppäimistö tallennuslaite levy (keskusyksikössä) Keskusyksikkö suoritin prosessori emolevy muisti levy Suoritin

Lisätiedot

Mikä on internet, miten se toimii? Mauri Heinonen

Mikä on internet, miten se toimii? Mauri Heinonen Mikä on internet, miten se toimii? Mauri Heinonen Mikä on Internet? Verkkojen verkko Muodostettu liittämällä lukuisia aliverkkoja suuremmaksi verkoksi Sivustojen tekemiseen käytetään kuvauskielta HTML

Lisätiedot

TW- EAV510: PORTIOHJAUS (VIRTUAL SERVER) ESIMERKISSÄ VALVONTAKAMERAN KYTKEMINEN VERKKOON

TW- EAV510: PORTIOHJAUS (VIRTUAL SERVER) ESIMERKISSÄ VALVONTAKAMERAN KYTKEMINEN VERKKOON TWEAV510: PORTIOHJAUS (VIRTUAL SERVER) ESIMERKISSÄ VALVONTAKAMERAN KYTKEMINEN VERKKOON Laitteessa tulee olla ohjelmisto 5.00.49 tai uudempi, tarvittaessa päivitä laite OPERAATTORIN IPOSOITE Jotta valvontakameran

Lisätiedot

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: HomePNA. Käyttöjärjestelmä: Mac OS X

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: HomePNA. Käyttöjärjestelmä: Mac OS X Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: HomePNA Käyttöjärjestelmä: Mac OS X Espoon Taloyhtiöverkot, 2010 Ohjeet laajakaistaverkon käyttöön ottamiseksi Voidaksesi käyttää taloyhtiön laajakaistaverkkoa

Lisätiedot

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Laajakaistaliittymä... 2. 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3. 2.1 Päätelaite... 3. 2.2 Nopeus...

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Laajakaistaliittymä... 2. 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3. 2.1 Päätelaite... 3. 2.2 Nopeus... Palvelukuvaus 1 Sisällysluettelo 1 YLEISKUVAUS... 2 1.1 Laajakaistaliittymä... 2 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3 2.1 Päätelaite... 3 2.2 Nopeus... 3 2.3 IP- osoitteet... 3 3 TOIMITUS

Lisätiedot

ERICSSON HM410DP ASENNUSOHJE

ERICSSON HM410DP ASENNUSOHJE ERICSSON HM410DP ASENNUSOHJE 2 ERICSSON HM410DP ASENNUSOHJE... 3 KAAPELEIDEN KYTKENNÄT...3 ASETUKSET JA KONFIGUROINTI...4 TIETOKONEEN ASETUKSET...4 HM410:N KONFIGUROINTI...4 CONFIGURATION WIZARD... 6 Reititetty

Lisätiedot

TOSIBOX RATKAISU. »TOSIBOX:n avulla yhteys muodostuu automaattisesti internettiä hyödyntäen eri toimilaitteiden välille

TOSIBOX RATKAISU. »TOSIBOX:n avulla yhteys muodostuu automaattisesti internettiä hyödyntäen eri toimilaitteiden välille ONGELMA» Sisäverkossa verkkolaitteiden käyttäminen on helppoa» Kun verkkolaitteet yhdistetään toisiinsa internetin yli, yhteys ei muodostu automaattisesti» Yhteyden muodostus perinteisesti on vaatinut

Lisätiedot

Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta

Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta Diplomityöseminaari 6.6.2005 Tekijä: Sanna Zitting Valvoja: Heikki Hämmäinen Ohjaaja: Jari Hakalin Sisältö Taustaa Ongelmanasettelu

Lisätiedot

HOW-TO: Kuinka saan yhdistettyä kaksi tulospalvelukonetta keskenään verkkoon? [Windows XP]

HOW-TO: Kuinka saan yhdistettyä kaksi tulospalvelukonetta keskenään verkkoon? [Windows XP] HOWTO: Tulospalveluohjelman asetusten määrittely verkkokäytössä 1/5 HOW-TO: Kuinka saan yhdistettyä kaksi tulospalvelukonetta keskenään verkkoon? [Windows XP] Kaksi tietokonetta saa kytkettyä keskenään

Lisätiedot

TW-EAV510AC mallin ohjelmistoversio

TW-EAV510AC mallin ohjelmistoversio TW-EAV510AC ohjelmistopäivitys TW-EAV510AC mallin 1.1.00-36 ohjelmistoversio 04.02.2018 (Tuotannossa oleva koodin versio on TWEAV510AC_v1.1.00.18) Tietoturvan takia ohjelmiston päivityksen jälkeen pitää

Lisätiedot

2) Sisäverkon RJ45-portit kamerakäytössä (alk. S. 7) - kamera ei näy jossain modeemin takaseinän portissa tai se saa oudon näköisen IP-numeron

2) Sisäverkon RJ45-portit kamerakäytössä (alk. S. 7) - kamera ei näy jossain modeemin takaseinän portissa tai se saa oudon näköisen IP-numeron Notesco TeleWell ADSL modeemin asennusohje 1) Virtuaalipalvelimen luominen kamerakuvan näyttämiseen Internetissä (alk. S. 3) - ohje pätee yleisesti myös muille modeemeille (ADSL, 3G ja kaapelimodeemit)

Lisätiedot

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Verkkoturvapalvelu... 2. 1.1.1 Verkkoturvapalvelun edut... 2. 1.2 Palvelun perusominaisuudet... 2

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Verkkoturvapalvelu... 2. 1.1.1 Verkkoturvapalvelun edut... 2. 1.2 Palvelun perusominaisuudet... 2 Palvelukuvaus 1 Sisällysluettelo 1 YLEISKUVAUS... 2 1.1 Verkkoturvapalvelu... 2 1.1.1 Verkkoturvapalvelun edut... 2 1.2 Palvelun perusominaisuudet... 2 1.2.1 Suodatettava liikenne... 3 1.3 Palvelun rajoitukset...

Lisätiedot

TUTKI OMAT TIETOTURVA-AUKKOSI. ENNEN KUIN JOKU MUU TEKEE SEN PUOLESTASI. F-Secure Radar Ville Korhonen

TUTKI OMAT TIETOTURVA-AUKKOSI. ENNEN KUIN JOKU MUU TEKEE SEN PUOLESTASI. F-Secure Radar Ville Korhonen TUTKI OMAT TIETOTURVA-AUKKOSI. ENNEN KUIN JOKU MUU TEKEE SEN PUOLESTASI. F-Secure Radar Ville Korhonen ON OLEMASSA KAHDENLAISIA YRITYKSIÄ: 1. NE JOIHIN ON MURTAUDUTTU 2. NE JOTKA EIVÄT VIELÄ TIEDÄ SITÄ

Lisätiedot

TeleWell TW-640 10/100 Mbps laajakaistareititin palomuuri, hakkerisuoja DHCP palvelin/reititin

TeleWell TW-640 10/100 Mbps laajakaistareititin palomuuri, hakkerisuoja DHCP palvelin/reititin TeleWell TW-640 10/100 Mbps laajakaistareititin palomuuri, hakkerisuoja DHCP palvelin/reititin Ohjekirja versio 1.5 (Bioskoodista 1.21c alkaen) Copyright Easytel Oy Finland TeleWell TW-640 10/100 Mbps

Lisätiedot

Hand Held Products Net Base telakan sisäisten IP osoitteiden muuttaminen. Käyttöohje 16.11.2007

Hand Held Products Net Base telakan sisäisten IP osoitteiden muuttaminen. Käyttöohje 16.11.2007 Hand Held Products Net Base telakan sisäisten IP osoitteiden muuttaminen Käyttöohje 16.11.2007 2 SISÄLLYS 1. NET BASE... 3 2. YHTEYS NET BASEEN KÄYTTÄMÄLLÄ RS232 - SARJALIIKENNETTÄ... 4 3. YKSITYISKOHTAISET

Lisätiedot

Palvelukuvaus LOUNEA VERKKOTURVA PALVELUKUVAUS.

Palvelukuvaus LOUNEA VERKKOTURVA PALVELUKUVAUS. Palvelukuvaus 1 LOUNEA VERKKOTURVA PALVELUKUVAUS 2 Sisällysluettelo 1 YLEISKUVAUS... 3 1.1 Verkkoturvapalvelu... 3 1.1.1 Verkkoturvapalvelun edut... 3 1.2 Palvelun perusominaisuudet... 3 1.2.1 Suodatettava

Lisätiedot

WELHO ADSL -LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 24.8.2010)

WELHO ADSL -LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 24.8.2010) WELHO ADSL -LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 24.8.2010) WELHO-LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 19.5.2010) 2 (3) WELHO-LAAJAKAISTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

Kaikki analogiset järjestelmät digitaalisiksi ja verkkokäyttöisiksi - jo tänään Kustannustekkuutta ja joustavuutta työskentelyyn

Kaikki analogiset järjestelmät digitaalisiksi ja verkkokäyttöisiksi - jo tänään Kustannustekkuutta ja joustavuutta työskentelyyn Kaikki analogiset järjestelmät digitaalisiksi ja verkkokäyttöisiksi - jo tänään Kustannustekkuutta ja joustavuutta työskentelyyn Terveydenhuollon 29. ATK-päivät Jyväskylä 25-27.5.2003 Verkostoitumisen

Lisätiedot

TW- LTE REITITIN: GRE- OHJEISTUS

TW- LTE REITITIN: GRE- OHJEISTUS TW- LTE REITITIN: GRE- OHJEISTUS GRE- yhteys kahden laitteen välille HUOM! Jos yhteyttä käytetään 3G/4G/LTE- verkon yli, pitää käytössä olla operaattorilta julkiset IP- osoitteet (esimerkiksi Soneran opengate-

Lisätiedot

Verkkoliikenteen rajoittaminen tietoturvasta huolehtimiseksi ja häiriön korjaamiseksi

Verkkoliikenteen rajoittaminen tietoturvasta huolehtimiseksi ja häiriön korjaamiseksi Julkinen Verkkoliikenteen rajoittaminen tietoturvasta huolehtimiseksi ja häiriön korjaamiseksi 20.11.2013 Julkinen 2 VML 131 Velvollisuus korjata häiriö Jos viestintäverkko tai laite aiheuttaa vaaraa tai

Lisätiedot

Elisa Oyj Palvelukuvaus 1 (5) Elisa Yrityskaista 4.4.2013 Yritysasiakkaat versio 2.1. Elisa Yrityskaista

Elisa Oyj Palvelukuvaus 1 (5) Elisa Yrityskaista 4.4.2013 Yritysasiakkaat versio 2.1. Elisa Yrityskaista Elisa Oyj Palvelukuvaus 1 (5) -palvelu liittää yrityksen yhden toimipisteen Internetiin. sisältää reitittimen ja Internet-yhteyden sekä näiden ylläpidon ja huoltopalvelut. Palvelu tarjoaa kiinteän kaksisuuntaisen

Lisätiedot

Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa

Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa 12.9.2011 Osa 1: Perustietoa verkosta Asuntoloiden sisäverkko on yhdistetty Internettiin NATtaavalla

Lisätiedot

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Tietoisku 5.4.2016 mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Lataa tietoiskun materiaali netistä, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Tietoverkot

Lisätiedot

TW- EAV510 ketjutustoiminto (WDS): Kaksi TW- EAV510 laitetta

TW- EAV510 ketjutustoiminto (WDS): Kaksi TW- EAV510 laitetta TW- EAV510 ketjutustoiminto (WDS): Kaksi TW- EAV510 laitetta WDS- VERKON RAKENTAMINEN OSA 1: JOHDANTO WDS- tekniikalla voidaan jatkaa langatonta verkkoa käyttämällä tukiasemia siltana, jolloin verkkoa

Lisätiedot

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: ADSL/ADSL2/ADSL2+ Käyttöjärjestelmä: Windows XP

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: ADSL/ADSL2/ADSL2+ Käyttöjärjestelmä: Windows XP Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: ADSL/ADSL2/ADSL2+ Käyttöjärjestelmä: Windows XP Espoon Taloyhtiöverkot Oy, 2010 Tervetuloa Espoon Taloyhtiöverkkojen laajakaistan käyttäjäksi! Tässä ohjeessa

Lisätiedot

ASIAKKAAN OPAS. DNA Laajakaista

ASIAKKAAN OPAS. DNA Laajakaista ASIAKKAAN OPAS DNA Laajakaista 1 SISÄLLYSLUETTELO Tervetuloa DNA-palveluiden maailmaan! 1. Tietokoneen asetukset... 4 2. Kytkennät... 6 2.1. ADSL- ja VDSL-päätelaitteen asentaminen... 6 2.2. Kaapelimodeemi-päätelaitteen

Lisätiedot

VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN

VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN Tämän harjoituksen tarkoituksena on varmistaa verkon asetukset sekä päivittää Windows käyttäen Windows Update -palvelua. Dokumentin lopussa on palautettava

Lisätiedot

VMU-C EM. Asennus ja käyttö

VMU-C EM. Asennus ja käyttö VMU-C EM Asennus ja käyttö Asennus USB-kaapelinavulla 1. Liitetään tyhjä USB-muistitikkulaitteeseen ja odotetaan kunnes USB-valolakkaa vilkkumasta USB-muistitikku liitetään tänne 2. Irrotetaan USB-muistitikkuja

Lisätiedot

FuturaPlan. Järjestelmävaatimukset

FuturaPlan. Järjestelmävaatimukset FuturaPlan Järjestelmävaatimukset 25.1.2017 2.2 Hermiankatu 8 D tel. +358 3 359 9600 VAT FI05997751 33720 Tampere fax. +358 3 359 9660 www.dbmanager.fi i Versiot Versio Päivämäärä Tekijä Kommentit 1.0

Lisätiedot

PPTP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille

PPTP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille TW- LTE REITITIN: PPTP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille Esimerkissä on käytetty kahta TW- LTE reititintä LAN to LAN yhteydellä voidaan luoda VPN- verkko, jossa yhteys on sallittu molempiin suuntiin

Lisätiedot

TW- EAV510/TW- EAV510AC: L2TP- OHJEISTUS

TW- EAV510/TW- EAV510AC: L2TP- OHJEISTUS TW- EAV510/TW- EAV510AC: L2TP- OHJEISTUS Esimerkki 1: L2TP- yhteys kahden TW- EAV510/TW- EAV510AC laitteen välille Esimerkki 2: L2TP- yhteys TW- EAV510/TW- EAV510 AC ja Windows 8/8.1 koneen välillä Esimerkki

Lisätiedot

Yhdistelmälaite. turvaa nettiliikenteen

Yhdistelmälaite. turvaa nettiliikenteen Yhdistelmälaite turvaa nettiliikenteen Adsl-päätteen voi vuokraamisen sijaan ostaa ja asentaa itse. Riittääkö pelkkä pääte vai onko yhdistelmälaitteesta hyötyä? TEKSTI JA TESTIT: JANNE ANTSON, VESA YLÄ-JÄÄSKI

Lisätiedot

Nykyaikainen IP pohjainen provisiointi operaattorin verkkoon

Nykyaikainen IP pohjainen provisiointi operaattorin verkkoon Nykyaikainen IP pohjainen provisiointi operaattorin verkkoon Palvelun myynti lähtökohdaksi Liiketoimintamallin ja verkon muutos Säästöt verkon kustannuksissa ja asiakaspalvelussa Provisioinnin toteuttaminen

Lisätiedot

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Kaapelikaistaliittymä... 2. 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3. 2.1 Päätelaite... 3. 2.2 Nopeus...

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Kaapelikaistaliittymä... 2. 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3. 2.1 Päätelaite... 3. 2.2 Nopeus... Palvelukuvaus 1 Sisällysluettelo 1 YLEISKUVAUS... 2 1.1 Kaapelikaistaliittymä... 2 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3 2.1 Päätelaite... 3 2.2 Nopeus... 3 2.3 IP- osoitteet... 3 3 TOIMITUS

Lisätiedot

TELEWELL TW-EA200 MODEEMIN ASENTAMINEN SILLATTUUN SAUNALAHDEN ADSL-LIITTYMÄÄN KÄYTTÄEN USB-VÄYLÄÄ

TELEWELL TW-EA200 MODEEMIN ASENTAMINEN SILLATTUUN SAUNALAHDEN ADSL-LIITTYMÄÄN KÄYTTÄEN USB-VÄYLÄÄ TELEWELL TW-EA200 MODEEMIN ASENTAMINEN SILLATTUUN SAUNALAHDEN ADSL-LIITTYMÄÄN KÄYTTÄEN USB-VÄYLÄÄ VERSIO 1.0 JIPPII GROUP OYJ 1 DOKUMENTIN TARKOITUS Tervetuloa Saunalahden ADSL-liittymän käyttöönottoon

Lisätiedot

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Laajakaistaliittymä... 2. 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3. 2.1 Päätelaite... 3. 2.2 Nopeus...

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Laajakaistaliittymä... 2. 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3. 2.1 Päätelaite... 3. 2.2 Nopeus... Palvelukuvaus 1 Sisällysluettelo 1 YLEISKUVAUS... 2 1.1 Laajakaistaliittymä... 2 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3 2.1 Päätelaite... 3 2.2 Nopeus... 3 2.3 Vasteaika... 4 2.4 IP- osoitteet...

Lisätiedot

VISUAALINEN TIETOTURVASUUNNITELMA PENTTI LIIKANEN

VISUAALINEN TIETOTURVASUUNNITELMA PENTTI LIIKANEN VISUAALINEN TIETOTURVASUUNNITELMA PENTTI LIIKANEN TYÖASEMAN TURVAAMINEN ERI TAVOIN Omissa koneissani tärkeimmät tiedot ovat korvaamattomia Omat tiedostot: kuvat, videot, tekstit, opiskelutehtävien vastaukset.

Lisätiedot

IPv6 käyttöönoton mahdollistajat operaattorin näkemys

IPv6 käyttöönoton mahdollistajat operaattorin näkemys IPv6 käyttöönoton mahdollistajat operaattorin näkemys Jyrki Soini TeliaSonera 1 IPv6 toimi nyt IPv4 osoitteet loppumassa hyvää vauhtia keskusvarasto (IANA) jakoi viimeiset osoitelohkot 3.2.2011 RIPE arvioi

Lisätiedot

Opas palveluiden käyttöönottoon

Opas palveluiden käyttöönottoon Tervetuloa Lounean asiakkaaksi Opas palveluiden käyttöönottoon Huoneistoosi on nyt asennettu Kuitulaajakaista VDSL 25 M ja Kaapeli-TV. Säilytä tämä ohje. Sisällysluettelo Kuitulaajakaistan käyttöönotto

Lisätiedot

Käyttöohje. Elisa ADSL

Käyttöohje. Elisa ADSL Käyttöohje Elisa ADSL Sisällysluettelo: Tervetuloa Elisa ADSL käyttäjäksi... 3 1. Mikä on Elisa ADSL?... 4 2. Asennus... 4 2.1 Laitteiden asennus... 4 2.2 Internetohjelmistojen asennus... 5 2.3 Verkkopäätteet...5

Lisätiedot

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla.

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. HUOM! TÄMÄ OHJE ON COMET LAITTEEN ENSIMMÄISTÄ ASENNUSKERTAA VARTEN. Ladataksesi rahaa Comet pysäköintimittariisi

Lisätiedot

DNA Netti. DNA Netti - Käyttöohje v.1.0

DNA Netti. DNA Netti - Käyttöohje v.1.0 DNA Netti DNA Netti on Mokkuloiden yhteysohjelma. Ohjelman avulla voit hallita Mokkulan asetuksia sekä luoda yhteyden internetiin Mokkulan, WLANin tai Ethernet -yhteyden avulla. Sisältö DNA Netti asennus...

Lisätiedot

VASO-ASUKKAAN OPAS. DNA Kiinteistölaajakaista

VASO-ASUKKAAN OPAS. DNA Kiinteistölaajakaista VASO-ASUKKAAN OPAS DNA Kiinteistölaajakaista 1 Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon, olet tehnyt hyvän valinnan muuttaessasi Vason asuntoon.tämä on opas laajakaistan käyttöönottoon ja

Lisätiedot

TVP 2003 kevätkurssi. Kertaus Otto Alhava

TVP 2003 kevätkurssi. Kertaus Otto Alhava TVP 2003 kevätkurssi Kertaus Kysymyksiä ja vastauksia 1) Mistä saa kurssin puuttuvat kalvot? ks. kurssin kotisivu ensi perjantaina! 2) Miten valmistautua tenttiin? (=Miten hahmotan kurssin sisällön paremmin?)

Lisätiedot

Netplaza. paremman palvelun puolesta! Asiakaspalvelu palvelee. Sinä keskityt omaan työhösi. Jos jokin ei suju niin kuin oletit

Netplaza. paremman palvelun puolesta! Asiakaspalvelu palvelee. Sinä keskityt omaan työhösi. Jos jokin ei suju niin kuin oletit Netplaza paremman palvelun puolesta! Asiakaspalvelu palvelee Me vastaamme kaikkeen, mikä sinua askarruttaa. Me kerromme, millainen Netplazan liittymä haluamaasi osoitteeseen voidaan toimittaa. Me otamme

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen Plug & Go etäyhteyslaite

Maailman ensimmäinen Plug & Go etäyhteyslaite Maailman ensimmäinen Plug & Go etäyhteyslaite PATENTOITU RATKAISU» Suojattu patenteilla laitejärjestely sekä yhteydenmuodostus menetelmä ONGELMA» Sisäverkossa verkkolaitteiden käyttäminen on helppoa» Kun

Lisätiedot

TeleWell TW-LTE/4G/3G USB -modeemi Cat 4 150/50 Mbps

TeleWell TW-LTE/4G/3G USB -modeemi Cat 4 150/50 Mbps TeleWell TW-LTE/4G/3G USB -modeemi Cat 4 150/50 Mbps Pikaohje Laite toimii Windows XP SP3, Windows 7,8,10 ja Mac OSx 10.5 tai käyttöjärjestelmissä, Linux tuki netistä ladattavilla ajureilla USB portin

Lisätiedot

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet. Käyttöjärjestelmä: Windows XP

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet. Käyttöjärjestelmä: Windows XP Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet Käyttöjärjestelmä: Windows XP Espoon Taloyhtiöverkot Oy, 2010 Tervetuloa Espoon Taloyhtiöverkkojen laajakaistan käyttäjäksi! Tässä ohjeessa opastetaan,

Lisätiedot

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja:

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: AirPrint-opas Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: HL-340CW/350CDN/350CDW/370CDW/380CDW DCP-905CDW/900CDN/900CDW MFC-930CW/940CDN/9330CDW/9340CDW Versio A FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa

Lisätiedot

TeleWell TW-EA100 B ADSL USB modeemin ohjeistus

TeleWell TW-EA100 B ADSL USB modeemin ohjeistus TeleWell TW-EA100 B ADSL USB modeemin ohjeistus Copyright Easytel Oy 2002 TAUSTATIETOA ENNEN KORTIN ASENTAMISTA Ohjeistus ADSL -yhteys / kaapelointi tulee olla asennettuna valmiiksi suomalaiseen puhelinliittymään

Lisätiedot

Finnish. B525 LTE CPE Pikaopas

Finnish. B525 LTE CPE Pikaopas Finnish B525 LTE CPE Pikaopas 1 Tuotteen yleiskuvaus Virran merkkivalo Wi-Fi /WPS-merkkivalo Signaalinvoimakkuuden merkkivalo LAN1-3, LAN4/WAN-portti USB-portti Palauta-painike WPS-painike Verkon tilan

Lisätiedot

TW- EAV510/TW- EAV510AC: PPTP- OHJEISTUS

TW- EAV510/TW- EAV510AC: PPTP- OHJEISTUS TW- EAV510/TW- EAV510AC: PPTP- OHJEISTUS Esimerkki 1: PPTP- yhteys kahden TW- EAV510/TW- EAV510AC laitteen välille Esimerkki 2: Palvelinlaitteena TW- EAV510/TW- EAV510AC, asiakaslaitteena Windows 8 HUOM!

Lisätiedot

Foscam kameran asennus ilman kytkintä/reititintä

Foscam kameran asennus ilman kytkintä/reititintä Foscam kameran asennus ilman kytkintä/reititintä IP laitteiden asennus tapahtuu oletusarvoisesti käyttäen verkkokaapelointia. Kaapeli kytketään kytkimeen tai suoraan reittimeen, josta laite saa IP -osoitetiedot,

Lisätiedot

Turvallisen tekniikan sem inaari -04. Koneautom aation ohjelm istot Teem u Pajala

Turvallisen tekniikan sem inaari -04. Koneautom aation ohjelm istot Teem u Pajala Turvallisen tekniikan sem inaari -04 Koneautom aation ohjelm istot Teem u Pajala Konejärjestelm ien ohjelm istojen jakautum inen K en ttälaitteet Prosessiasem at Operointipaneelit Suunnitteluohjelm istot

Lisätiedot

EASY PILVEN Myynnin opas - Storage IT

EASY PILVEN Myynnin opas - Storage IT EASY PILVEN Myynnin opas - Storage IT EASY Pilvi EASY Tiedostopalvelin: Tiedostojen tallennukseen ja jakamiseen soveltuva monipuolinen järjestelmä EASY Pilvipalvelin: Täysiverinen, skaalautuva käyttöjärjestelmän

Lisätiedot

dna Laajakaistaopas Vason asukkaille

dna Laajakaistaopas Vason asukkaille dna Laajakaistaopas Vason asukkaille Ohjeita käyttöönottoon ja käyttöön > Päätelaitteen asennus > Sähköposti > Laskutus > Yhteystiedot Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon, olet tehnyt

Lisätiedot

Pertti Pennanen DOKUMENTTI 1 (5) EDUPOLI ICTPro1 29.10.2013

Pertti Pennanen DOKUMENTTI 1 (5) EDUPOLI ICTPro1 29.10.2013 Virtualisointi Pertti Pennanen DOKUMENTTI 1 (5) SISÄLLYSLUETTELO Virtualisointi... 2 Virtualisointiohjelmia... 2 Virtualisointitapoja... 2 Verkkovirtualisointi... 2 Pertti Pennanen DOKUMENTTI 2 (5) Virtualisointi

Lisätiedot

Hans Aalto/Neste Jacobs Oy

Hans Aalto/Neste Jacobs Oy 1 2 Automaation kehitystrendit - haasteita tietoturvallisuudelle Hans Aalto, Neste Jacobs Oy Osastonjohtaja/Automaatiosuunnittelu Suomen Automaatioseura, hallituksen puheenjohtaja 1.1.2005 alk. Neste Jacobs

Lisätiedot

Yhteydensaantiongelmien ja muiden ongelmien ratkaisuita

Yhteydensaantiongelmien ja muiden ongelmien ratkaisuita Yhteydensaantiongelmien ja muiden ongelmien ratkaisuita Miksi SmartView v4.1 ei suostu avaamaan lämpökuvia? Mikäli SmartView-ohjelmiston täysversio 4.1 ladataan suoraan nettisivuilta, jotkin tietokoneet

Lisätiedot

AES-H, PES-H ja YS-L -suodatinpistokkeet. Käyttötarkoituksen kuvaus

AES-H, PES-H ja YS-L -suodatinpistokkeet. Käyttötarkoituksen kuvaus AES-H, PES-H ja YS-L -suodatinpistokkeet Käyttötarkoituksen kuvaus Taustaa Yleisessä televerkossa käytetään nykyisin usein ratkaisua, jossa olemassa olevaan tilaajalle menevään puhelinpariin kytketään

Lisätiedot

Taloyhtiön huippunopeat laajakaistayhteydet

Taloyhtiön huippunopeat laajakaistayhteydet Taloyhtiön huippunopeat laajakaistayhteydet Matti Joutkoski,, Wintel Finland Oy 1.9.2005 ftp://ftp.wintel.fi/docs/laajakaista/laajakaista.pdf Wintel Finland Oy Tietotekniikan maahantuoja Erikoistunut tietoliikenne-

Lisätiedot

Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi.

Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi. Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi. vtoasp -palvelu 1) Huolehtii yrityksesi tietojärjestelmän

Lisätiedot

Service Level Agreement. Service Level Agreement. IP verkkopalvelu. S 38.192 Verkkopalvelujen tuotanto Luento 1: Service Level Agreement

Service Level Agreement. Service Level Agreement. IP verkkopalvelu. S 38.192 Verkkopalvelujen tuotanto Luento 1: Service Level Agreement Lic.(Tech.) Marko Luoma (1/20) Lic.(Tech.) Marko Luoma (2/20) Service Level greement S 38.192 Verkkojen tuotanto Luento 1: Service Level greement Sopimus, jokaa kuvaa tuotettua a ja siitä maksettavaa korvausta

Lisätiedot

Kattava tietoturva kerralla

Kattava tietoturva kerralla Kattava tietoturva kerralla PROTECTION SERVICE FOR BUSINESS Tietoturvan on oltava kunnossa Haittaohjelmahyökkäyksen tai tietoturvan vaarantumisen seuraukset voivat olla vakavia ja aiheuttaa merkittäviä

Lisätiedot

Mikä on DecaSolution?

Mikä on DecaSolution? Mikä on DecaSolution? Mikä on DecaSolution? DecaSolution tarjoaa käyttäjälle nopeasti opittavan henkilökohtaisen ratkaisun/työvälineen digitaalisen tiedon hallintaan, jäsentämiseen, tuottamiseen, julkaisemiseen

Lisätiedot

dyntäminen rakennusautomaatiossa Jussi Rantanen Myyntipää äällikkö Fidelix Oy

dyntäminen rakennusautomaatiossa Jussi Rantanen Myyntipää äällikkö Fidelix Oy Internet -tekniikan hyödynt dyntäminen rakennusautomaatiossa Jussi Rantanen Myyntipää äällikkö Fidelix Oy Internet rakennusautomaatiossa Mahdollisuus avoimempaan rakennusautomaation hankintaan ja käyttöön

Lisätiedot

Verkottunut suunnittelu

Verkottunut suunnittelu Rintekno Oy / JMM / 10.1.2002 Verkottunut suunnittelu DOKUMENTTI- POHJAINEN Tarkastus ja hyväksyntä Automaattinen dokumenttien luonti MALLIPOHJAINEN 2D:SSÄ JA 3D:SSÄ Tarkastus ja hyväksyntä Virtuaaliset

Lisätiedot

PPTP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille

PPTP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille TW- EAV510/TW- EAV510AC: PPTP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille Esimerkissä on käytetty kahta TW- EAV510 laitetta LAN to LAN yhteydellä voidaan luoda VPN- verkko, jossa yhteys on sallittu molempiin

Lisätiedot

USB-valikko. Työn puskurointi. PCL-työn tunnis. PS-työn tunnist. MAC binaari PS. NPA-tila. USB-puskuri. Tulostaminen. Värien käyttäminen

USB-valikko. Työn puskurointi. PCL-työn tunnis. PS-työn tunnist. MAC binaari PS. NPA-tila. USB-puskuri. Tulostaminen. Värien käyttäminen USB-valikossa voidaan muuttaa USB (Universal Serial Bus) -porttia (USB-väylää ) koskevia asetuksia. Lisätietoja saat valitsemalla valikon vaihtoehdon: 1 Työn puskurointi MAC binaari PS NPA-tila PCL-työn

Lisätiedot

F-SECURE TOTAL. Pysy turvassa verkossa. Suojaa yksityisyytesi. Tietoturva ja VPN kaikille laitteille. f-secure.com/total

F-SECURE TOTAL. Pysy turvassa verkossa. Suojaa yksityisyytesi. Tietoturva ja VPN kaikille laitteille. f-secure.com/total F-SECURE TOTAL Tietoturva ja VPN kaikille laitteille Pysy turvassa verkossa. Suojaa yksityisyytesi. Kaksi vahvaa ratkaisua samassa paketissa: luokkansa paras Internet-tietoturva eli F-Secure SAFE ja online-tietosuoja

Lisätiedot

- Jarjestelmaasiantuntija Markku Jaatinen

- Jarjestelmaasiantuntija Markku Jaatinen SUOMEN KUNTALIITTO Sairaalapalvelut Terveydenhuollon ATK-päivät 26. - 27.5.1 997 Lahti, Kauppahotelli Grand - Jarjestelmaasiantuntija Markku Jaatinen Telecom Finland Tietojenhallinta Intranetin ja Internetin

Lisätiedot

YHDISTYKSEN DIGITAALINEN VIESTINTÄ

YHDISTYKSEN DIGITAALINEN VIESTINTÄ 24.04.2018 (dia 1) YHDISTYKSEN DIGITAALINEN VIESTINTÄ Miten viestimme tehokkaasti ja turvallisesti? Järjestötreffit, Kansalaistoiminnan keskus Lohja, 24.4.2018 24.04.2018 (dia 2) ESITTELY Erno Haapalehto,

Lisätiedot

VISMA ECONET PRO ASP SOVELLUSVUOKRAUS. Page 1

VISMA ECONET PRO ASP SOVELLUSVUOKRAUS. Page 1 VISMA ECONET PRO ASP SOVELLUSVUOKRAUS Page 1 Mitä ASP tarkoittaa? Application Service Providing, eli sovellusvuokraus ASP-ratkaisussa käytetään valittuja ohjelmistoja mistä tahansa Internetin kautta työpaikalta,

Lisätiedot

Taloyhtiön Laajakaistaliittymät

Taloyhtiön Laajakaistaliittymät Taloyhtiön Laajakaistaliittymät Matti Joutkoski Wintel Finland Oy 1.9.2003 ftp://ftp.wintel wintel.fi/docs/laajakaista/laajakaista. /laajakaista/laajakaista.pdf Wintel Finland Oy Tietotekniikan maahantuoja

Lisätiedot

Elotec Ajax. Aloitus

Elotec Ajax. Aloitus Elotec Ajax Aloitus Onnittelut uudelle Elotec Ajax järjestelmällesi! Tervetuloa uuden sukupolven hälytysjärjestelmän pariin. Uusi langaton teknologia mahdollistaa etäisyyksiä jopa 2000metriin saakka avoimissa

Lisätiedot

Laajakaistaverkot kaikille. Juha Parantainen

Laajakaistaverkot kaikille. Juha Parantainen Laajakaistaverkot kaikille Juha Parantainen Liittymät Laajakaistaliittymät Suomessa 4 000 000 3 000 000 2 000 000 Mobiili (3G / 4G) Langaton (@450, WiMax) Kaapelimodeemi Kiinteistöliittymä DSL Valokuitu

Lisätiedot

ZYXEL PRESTIGE 660H-61 ASENNUSOHJE

ZYXEL PRESTIGE 660H-61 ASENNUSOHJE 1 ZYXEL PRESTIGE 660H-61 ASENNUSOHJE 2 ZYXEL PRESTIGE 660H-61 ASENNUSOHJE...3 KAAPELEIDEN KYTKENNÄT... 3 TIETOKONEEN ASETUKSET... 3 INTERNET-YHTEYDEN KÄYTTÖÖNOTTO... 4 MERKKIVALOT... 4 RESET... 4 LISÄTIEDOT

Lisätiedot

EDULLISTA JA KORKEALAATUISTA TULOSTUSTA YRITYKSILLE

EDULLISTA JA KORKEALAATUISTA TULOSTUSTA YRITYKSILLE EDULLISTA JA KORKEALAATUISTA TULOSTUSTA YRITYKSILLE www.brother.fi UUSI KOMPAKTI MUSTAVALKOLASERMALLISTO - KORKEALAATUISTA YRITYSTULOSTUSTA EDULLISESTI Me Brotherilla tiedämme, että tiedonvälitys on yrityksille

Lisätiedot

TW- EAV510/TW- EAV510AC: GRE- OHJEISTUS

TW- EAV510/TW- EAV510AC: GRE- OHJEISTUS TW- EAV510/TW- EAV510AC: GRE- OHJEISTUS GRE- yhteys kahden laitteen välille HUOM! Jos yhteyttä käytetään 3G/4G/LTE- verkon yli, pitää käytössä olla operaattorilta julkiset IP- osoitteet (esimerkiksi Soneran

Lisätiedot

Gree Smart -sovelluksen (WiFi) asennus- ja käyttöohje: Hansol-sarjan ilmalämpöpumput WiFi-ominaisuuksilla

Gree Smart -sovelluksen (WiFi) asennus- ja käyttöohje: Hansol-sarjan ilmalämpöpumput WiFi-ominaisuuksilla 02/2016, ed. 5 KÄYTTÖOHJE Gree Smart -sovelluksen (WiFi) asennus- ja käyttöohje: Hansol-sarjan ilmalämpöpumput WiFi-ominaisuuksilla Maahantuoja: Tiilenlyöjänkuja 9 A 01720 Vantaa www.scanvarm.fi Kiitos

Lisätiedot

TW- EAV510/TW- EAV510AC:

TW- EAV510/TW- EAV510AC: TW- EAV510/TW- EAV510AC: L2TP- etäyhteys kahden laitteen välille Esimerkissä on käytetty kahta TW- EAV510 laitetta L2TP- etäyhteydellä voidaan luoda VPN- verkko, jossa liikenne on sallittu yhdensuuntaisesti

Lisätiedot