K A I R A L A. K y l ä t i e n h a a r a s s a. Tähän on tultu. Miten tästä eteenpäin? Kyläsuunnitelma 2010 luvulle. Kairalan Kyläseura ry

Transkriptio

1 K A I R A L A K y l ä t i e n h a a r a s s a Tähän on tultu. Miten tästä eteenpäin? Kyläsuunnitelma 2010 luvulle Kairalan Kyläseura ry

2 Elämää kylässä jo 300 vuotta Asukkaita Kairalassa on liikkunut jo kivikaudella. Siitä on osoituksena Kentänojansuusta ja Manolaissaarestä löydetyt kampakeraamiset saviastian palaset ja kvartsi-iskokset sekä Tuormusjärven itärannalta löydetty kivestä hiottu jäätuuran terä. Ennen pysyvää uudisasutusta Kairalan alueen kalavedet ja riistamaat ovat tarjonneet toimeentuloa liikkuvalle metsäsaamelaisväestölle. Ensimmäisen pysyvä uudisasukas Erkki Antinpoika Oinas asettui seudulle 1600-luvun lopulla. Kairavuopio, joksi kylää kutsuttiin 1800-luvun loppupuolelle saakka, oli aikakirjojen mukaan jo 1700-luvun puolivälissä vauras, 10 uudistilaa käsittävä kylä luvun alkupuolella tilojen määrä oli kasvanut viiteentoista ja karjamäärät tilaa kohden olivat tuplaantuneet. Karjavarallisuuden lisäksi yhtenä vaurauden mittana voitiin pitää kylän komeasti rakennettuja pihapiirejä luvulla maataloutta alettiin koneellistaa, ja maamiesseuratoiminta oli esimerkillistä luvun lämpiminä kesinä lainehtivat etelänpuoleisilla rinn la ruis- ja jopa vehnävainiot. Kaikenkaikkiaan kyläkuva oli hyvinhoidetun näköinen. Se käy hyvin ilmi esim. Samuli Paulaharjun ottamasta valokuvasta joen itäpuolelle v Suotuisan kehityksen katkaisi sota-aika, jolloin jouduttiin kahdesti lähtemään evakkoon. Perääntyessään saksalaiset polttivat joen itäpuolen syksyllä Usko tulevaisuuteen oli kuitenkin luja, ja hävityksen jäljet korjaantuivat jälleenrakennustoiminnan myötä. Vahva maatalous oli Kairalalle tunnusomaista vielä sodan jälkeenkin. Siitä osoituksena oli yhteisesti hankittu leikkuupuimuri, jonka tiedettiin olleen lajissaan peräti maailman pohjoisin luvulla alkanut suuri talouden rakennemuutos kouraisi syvältä myös Kairalaa. Aika, jolloin maa- ja metsätalous elättivät lähes koko kylän väen, oli auttamattomasti ohi. Niinpä pitkään jatkunut muuttoliike alkoi hiljentää pihapiirejä ja kyläraitteja. Kuitenkin vielä 1970-luvulla Kairalassa oli 3 kauppaa, 80-luvullakin kaksi. Viimeinen eli osuuuskauppa hyvästeli asiakkaansa Posti lakkautettiin 1990 ja kolmen kylän yhteinen koulu Tänä päivänä meitä vakituisesti kylässä asuvia on enää 91. Väestökato ja samalla ikäjakautuman vinoutuminen onkin kylämme suurin uhka. Niinpä jokainen kylään muuttaja pienentää osaltaan tuota uhkaa ja on siten erittäin lämpimästi tervetullut kylämme asukkaaksi. Merkille pantavaa onkin, että kiinnostus kyläämme kohtaan on viime aikoina lisääntynyt ja uusia asukkaitakin on saatu. Kylätoimintaa Kairalassa on harjoitettu pitkään. Vuonna 1909 perustettiin kylään maalaisyhdistys, joka 1920-luvun alussa otti nimekseen Kairalan maamiesseura. Sen toiminta luonnollisesti painottui maanviljelyn ja karjatalouden kysymyksiin, kuten esim. Kotiaavan kuivatushankkeeseen, koneiden ja siementen yhteishankintoihin ja kurssitoiminnan järjestämiseen. Maamiesseura, jossa toimi myös aktiivinen naisosasto, järjesti säännöllisesti myös kylähenkeä kohottavia huvi- ja juhlatilaisuuksia. Merkille pantavaa oli myös se, että maamiesseura ylläpiti Kairalassa lainakirjastoa ainakin luvulla. Myös urheiluseura Kairalan Kajastus vuodesta 1930 lähtien kokosi riveihinsä runsaasti kyläläisiä. Kajastuksen toiminta oli erityisen vireää niin kauan kuin Vili Sorvali oli opettajantoimessaan Kairalassa eli 1960-luvun puoliväliin saakka. Kyläläisten aikanaan hyvästä talkoohengestä on esimerkkinä Kajastuksen kaksi toimitaloa. Ensimmäinen 1950-luvun pulivälissä valmistunut talo

3 tuhoutui tulipalossa talvella Nykyinen talo otettiin käyttöön syksyllä Kajastuksen talo on talvisin kansalaisopiston harrastepiirien käytössä ja kesäisin siellä pidetään tansseja ja juhlatilaisuuksia luvun alussa alkoi varsinainen kylätoimintaliike nopeasti vireytyä kaikkialla maassamme. Kyliä uhkaavaan näivetystautiin haluttiin löytää lääkitys perustamalla kylätoimikuntia. Kairalan kylätoimikunta perustettiin v Yhdistysrekisteriin se hyväksyttiin v. 1997, jolloin se muutti nimensä Kairalan Kyläseura ry:ksi. Kyläseuran keskeisin toimintamuoto on ollut ja on edelleenkin kyläperinteen vaaliminen. Perinnepäivät, joita myöhemmin ryhdyttiin kutsumaan Kairala-päiviksi, on jokakesäinen kylähengen kohotuspäivä. Silloin kylän lipputankoihin vedetään aina siniristilippu liehumaan. Juhlapaikkoina ovat olleet Kajastuksen talo, koulu ja vanha Marttiini. Toisena tärkeänä toimintamuotona ovat olleet vanhojen rakennusten kunnostus- ja maalaustalkoot. Kyläseuran omistukseen ja huolenpidon alle on hankittu yli 250 vuotta vanha Ollilan aitta. Viimeaikaisin ponnistus on ollut maisemanhoitosuunnitelman aikaansaaminen. Aloitteen tekijänä oli kyläseura. Aloitteellisuuteen vaikutti ennen kaikkea se, että Kairala on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi ja että avaraa kylämaisemaa oli uhkaamassa liika puustoisuus ja paikoittainen pensikoituminen. Aloite sai hyvin kannatusta Lapin ympäristökeskuksessa ja ympäristöministeriössä sekä Pelkosenniemen kunnan päättävissä elimissä. Näin rahoituskin saatiin järjestettyä. Mukaan haluttiin myös läheinen, maakunnallisesti arvokas, Luiron kylä, joka asiaa harkittuaan päättikin lähteä hankkeeseen. Hyvän yhteistyön ja työhönsä paneutuvien osapuolien toimesta syntyi kyläläisten ja kaikkien muualla asuvien maanomistajien sekä myös viranomaisten käyttöön 130-sivuinen julkaisu: Komiat kylät pohjoisen maisemassa. Kairalan ja Luiron maisemanhoitoalueen hoito- ja käyttösuunnitelma. Hanke huipentui Kajastuksen talossa pidetyssä kansalaisjuhlassa, jossa ministeri Paula Lehtomäki julkisti ympäristöministeriön päätöksen valtakunnallisesti merkittävän Kairalan-Luiron maisemanhoitoalueen perustamisesta. Juhlan jälkeen on palattava taas arkeen ja niinpä meidän on pidettävä jalat maassa ja on muistettava, että tämä uusi ja paljon myönteisiä mielikuvia herättävä status myös velvoittaa meitä pitämään oikeasti huolta kotikylämme maisemasta. Ja se on arkista aherrusta se toiset 300 vuotta. Väestökehitys Aikanaan Lapin seutukaavaliitto laaditutti kylätutkimuksia eri puolilta Lappia. Kairalan 81-sivuinen kylätutkimus valmistui v On aivan luonnollista, että tuolloinen tarkastelu pohjautui erillaiselle todellisuudelle kuin se pohjautuisi tänä päivänä. Väestöoloissa on tapahtunut radikaaleja muutoksia 26 vuoden aikana eivätkä siten tuolloin laaditut ennusteet ole ainakaan kaikilta osin läheskään toteutuneet. Seutukaavaliiton kylätutkimuksessa todetaan, kuinka Pelkosenniemen kunnan väestö kasvoi luvun puoliväliin saakka, minkä jälkeen muuttoliikkeen aiheuttama väestömäärän lasku tasaantui

4 1970-luvun puolivälin jälkeen. Nyt ollaan jälleen tilanteessa, jolloin on odotettavissa myös pientä luonnollista väestön lisäystä. Kunnan väestömäärä näyttää asettuneen välille. Selvityksessä todetaan, että kylien kohdalla tilanne on vielä huolestuttavampi. Nuoria ikäluokkia on kuitenkin ilahduttavan runsaasti, mainitaan Kairalan kylätutkimuksessa vuodelta Kairalan asukasluku oli korkeimmillaan 1960-luvun alussa, jolloin se lienee ollut 300 tienoilla. Vuonna 1980 kylässä laskettiin olleen asukkaita 184. Vuoden 2008 alussa suoritetun laskennan mukaan vakituisesti kylässä asuvia oli enää 106 henkeä ja kaksi vuotta myöhemmin oltiin jo alle sadan eli 91 henkeä. Hyvin epäedullinen väestökehitys onkin Kairalan ja myös koko kunnan pahin uhka. Taulukko 1. Pelkosenniemen kunnan väestökehitys Vuosi Väestömäärä Taulukko 2. Kairalan väestökehitys Vuosi Väestömäärä Taulukko 3. Kairalan ja Pelkosenniemen kunnan väestö ikäryhmittäin 1980 Kairala Pelkosenniemen kunta as % 300 as % as % 1117 as % as % 185 as % yht. 184 as. 100 % 1602 as. 100 % Taulukko 4. Kairalan väestö ikäryhmittäin v v v v v v. 85 v yht. 106 as yht. 91 as.

5 Elinkeinot Vielä 1960-luvun alussa suurin osa kyläläisistä sai pääasiallisen elantonsa maa- ja metsätaloudesta sekä pulenkymmentä taloa myös porotaloudesta. Maidonlähettäjätiloja oli tuolloin yli 40. Rajun rakennemuutoksen ja poismuuton seurauksena maitotilojen määrä romahti 60- ja 70 lukujen vaihteessa. Sen jälkeen jäljelle jääneidenkin maidontuottajien määrä alkoi verkalleen, mutta tasaisesti laskea. Samalla vielä jatkavien tilojen navetoita alettiin uusia ja lehmien lukumäärää lisätä. Tänä päivänä kylässä on enää kaksi lypsykarjatilaa ja yksi emolehmiä kasvattava pihatto. Lammastaloutta ei kylässä juurikaan harjoiteta, ellei huomioida yhden talon puolenkymmentä päätä. Porokarjaa on viidellä tilalla. Pari kolmekymmentä vuotta sitten monet hankkivat toimeentuloa myös metsä- ja uittotöissä. Nyt nekään eivät työllistä ainuttakaan kyläläistä lukuunottamatta alkukesän metsänistutuksia ja oman metsän hoito- ja hankintatöitä. Metsurin ammattinimike kylässämme lienee siirtynyt jo historiaan. Samoin on käynyt uitolle jo ajat sitten. Palveluelinkeinojen harjoittajia on nykyään kylässä kaksi, molemmat taksiautoilijoita. Myös koneyrittäjiä on kaksi. Vielä esim luvulla oli 3 kauppaa, kunnes viimeinenkin kyläkauppa sulki ovensa v Kylän ulkopuolella, lähinnä palveluammateissa, käy töissä n. 15 henkilöä. Miten tästä eteenpäin? Vaikka Kairalan väkimäärä on voimakkaasti vähentynyt ja väestön ikärakenne on kehittynyt epäedulliseen suuntaan, niin aina on parempi synkistelyn ja voivottelun sijasta yrittää löytää ja hyödyntää niitä positiivisia puolia, joita Kairalan kylässäkin varmasti on. Jo se, että Kairalaan on perustettu ympäristöministeriön toimesta valtakunnallisesti merkittävä maisemanhoitoalue, on hyvä ponnahduslauta. Se on omiaan lisäämään kylän tunnettavuutta ja myös kiinnostavuutta. Olisi hyvä, jos kylässä olisi ainakin yksi lampuri, jolla olisi vaikkapa parikinkymmentä lammasta laittaa maisemanhoitotöihin. Hyvä laidunmaa ja maisemanhoitokohde on kylän keskellä sijaitseva Kotiniemi tai vaikkapa Manolaissaari, jossa aikanaan oli joka kesä lampaita ja ne hoitivat komeaa saarta ja myös Moukku-Ollin hautakumpua kuin parhaatkin puutarhurit. Arvokas ja huolellisen vaalimisen arvoinen asia on myös kylän rakennuskanta. Vanhin rakennus on Ollilan, nyk. kyläseuran omistama kaksoisaitta. Sen rakentamisvuosi 1758 on kaiverrettu aitan oikeanpuoleisen oven pielilautaan. Joen länsipuoli säästyi kokonaan Lapin sodan tuhoilta, ja niinpä siellä vielä kohoaa komeasti 17 vanhaa peräpohjalaistaloa sekä komeapiirteinen kaksikerroksinen koulurakennus. Joen itäpuoli poltettiin lähes kokonaan, mikä oli kylän kokonaiskuvalle tavaton menetys. Voisikohan jokin vanha perinteikäs hirsitalo toimia esim. pirttikahvilana, jossa olisi huolellisesti suunniteltu ja vanhan ajan malliin toteutettu kestitys? Pirttikahvila voisi toimia samalla myös pienimuotoisesti kylämuseona. Elävä esimerkki tämänsuuntaisesta matkailupalvelusta oli 1990-

6 luvulla, jolloin toiminnassa oli Marttiinin Lomakartano. Pirttikahvilatoimintaa voisi olla pelkästään kesäkaudella ja ehkä pääsiäisen aikaan. Silloinhan turistejakin on eniten liikkeellä. Kairala on suhteellisen lähellä Pyhä-Luoston turistikeskuksia, joista voisi odottaa matkailijoita myös Kairalaan. Samaan pakettiin voisi yhdistää myös käynnit Luiron ja Suvannon kylissä. Suunnitelmissa on ollut jo pitkään vanhan postipolun avaaminen Suvannosta Kairalaan. Se voisi olla esim. repputuristeille mukava luonto- ja kyläkulttuurikokemus. Hanke on kuitenkin juuttunut kahden maanomistajan vastustukseen. Maisemapolun ja näköalapaikan/-tornin rakentaminen Kairalaan on ainakin jo ajatuksena hahmottumassa. Tietenkin tämäkin hanke etenee vain, jos maanomistajat siihen suostuvat. Mikäli halutaan vahvistaa kylän kulttuuri-imagoa, olisi hyvä, jos kylässä olisi myös näyttelytoimintaa ja vierailevia konserttiesityksiä. Kulttuurihankkeita ajatellen oli valitettavaa, että arvokkaan koulurakennuksen kunta myi marjafirmalle. Kyläläiset eivät kuitenkaan ole ilman kokoontumispaikkaa, sillä iso Kajastuksen talo on vuosikymmeniä toiminut siinä tehtävässä. Yhtenä elämyksellisenä tuotteena voisi olla käynti Yliuopajan Manolaissaaressa, johon liittyy kiehtova ja pelottavan tuntuinenkin Moukku-Ollin tarina. Se voidaan kertoa ja jopa joskus näytellä saaressa kävijöille. Samalla siellä voitaisiin kertoa saaren entisajan käytöstä kesällä ja etenkin mätäkuussa kuolleiden väliaikaisena hautausmaana. Perimätieto kertoo, että Ollilan renki Moukku- Olli jäi jostain syystä siirtämättä Sodankylän kirkkomaahan. Liekö se syynä, että hän saattaa vieläkin kummitella tuossa synkkäpiirteisessä punamultasaaressa. Moukku-Ollin tarinan voi lukea Kairavuopiolaiset -kirjasta. Tarina on myös esitetty näytelmänä Kairala-päivänä v Manolaissaari voisikin olla hyvä elämysmatkailukohde. Kairalan kylän yli 300-vuotinen menneisyys on selvitetty laaja-alaisesti Kari Tallavaaran kirjoittamassa historiateoksessa Kairavuopiolaiset vuotta Kairalan kylähistoriaa. Teoksen tarkastelutapa on tieteellinen, monipuoliseen lähdemateriaaliin perustuva. Kirja on jo pitkään ollut yhtä vailla loppuunmyyty, joten siitä kannattaisi ottaa uusintapainos kylässä käyviä matkailijoita ajatellen. Sen voisi antaa myös lahjaksi esim. silloin, kun kylässä käy merkkihenkilöitä. Onneksi oli vielä se yksi myymätön ojentaa ministeri Paula Lehtomäelle Edellä on kuvattu melko laajastikin, mitä näkökohtia voisi ottaa esille pyrittäessä edistämään kylämatkailua Kairalassa ja jopa nostamaan Kairala arvostetuksi kulttuurikyläksi. Kylän kehittämissuunnitelmissa ei tietenkään saa unohtaa itse kyläläisiä eikä varsinkaan nopeasti kasvavaa vanhusväestöä. Heidän viihtymistään ja ylipäätänsä heidän pärjäämistään kotikylässään tulisi edistää esim. ylläpitämällä kylärenki- ja kyläpiikatoimintaa tai erimuotoista ystäväpalvelua.vanhuksille voitaisiin järjestää myös pienimuotoisia yhdessäolon tapahtumia. Voisi otaksua, että moni aikanaan Kairalasta poismuuttanut palaa vielä juurillen synnyinkyläänsä. Olisikin sangen tärkeää, että kylään saataisiin uusia asukkaita. Heitähän on jo tullutkin ja lisää toivomme heitä tulevan. Asumattomien talojen vuokraus- tai myyntihalukkuus tulisi Kairalassakin selvittää. Myös vailla nykyajan mukavuuksia olevat vanhat hirsitalot saattaisivat kiinnostaa hyvinkin ruuhka-suomen asukkaita. Tärkeää on kuitenkin se, ettei kylän hirsitaloja myytäisi poisvietäviksi. Kyläläisä pitkään vaivannut ongelma on joessa tapahtuvat vedenpinnan suuret vuorokausivaihtelut Kokkosnivan säännöstelyaltaasta johtuen. Siitä on ollut haittaa joki- ja uopajien törmille, Luironniemelle ja osin myös Manolaissaarelle. Vahingot ovat paljolti syntyneet talvikausina jääkannen noustessa ja laskiessa. Myös kaivoveden varassa olevat ovat kärsineet ajottaisesta

7 vesipulasta johtuen todennäköisesti veden vähyydestä jokiuomassa. Nyt kaivoveden varassa eläville on tulossa helpotusta, kun jokiyhtiö on luvannut kustantaa heille vesijohdon. Hankaluuksia on ollut myös matkapuhelimien kuuluvuudessa. Tilanne parantuisi, jos Kairalan ja Luiron välille Vittamaahan rakennettaisiin antenni. Sellainen jo lienee Soneran suunnitelmissa. Lähteet: Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö II. Ympäristöministeriö. Helsinki Kokko Marjut - Kurkela Anna Pihkala Antti Tallavaara Kari: Komiat kylät pohjoisen maisemassa. Kairalan ja Luiron maisemanhoitoalueen hoito- ja käyttösuunnitelma. Rovaniemi Lokio Jarmo: Lapin kulttuuriympäristöohjelma. Oulun yliopisto/ Arkkitehtuurin osasto. Diplomityö. Rovaniemi Tallavaara Kari: Kairavuopiolaiset. 300 vuotta Kairalan kylähistoriaa. Tornio Tallavaara Miikka: Kairalan ja Luiron maisema-alueen arkeologinen inventointi. Rovaniemi Vienola Eero: Kairalan kylätutkimus. Lapin seutukaavaliiton julkaisu n:o 53, sarja A. Rovaniemi 1982.