KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio1.1.2015 31.12.2015"

Transkriptio

1 KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio YLEISTÄ Kuusamon Erä-Veikkojen yleisurheilujaoston toiminta painottuu lasten ja nuorten ohjattuun harjoittelu- ja kilpailutoimintaan. Jaoston toiminnassa on noin 50 lisenssin lunastanutta eri-ikäistä urheilijaa, joista 3-5 kilpailee SM-tasolla. Yleisurheilu on lajina loistava oman kehittymisen seurantaan. Lajissa on myös monipuolisuutta pikajuoksujen, hyppyjen, kestävyysjuoksun ja heittolajien ansiosta. Pienimmille lapsille on omat, hieman helpotetut yleisurheilun sääntönsä. Monipuolisuutensa vuoksi yleisurheilu on hyvä harjoitusmuoto muillekin lajeille ja sitä voi hyödyntää eri lajien kesä- ja harjoittelutoiminnassa. Erityisesti kesän toimintaan, harjoituksiin ja kilpailuihin, pyritään saamaan lisää eri lajien harrastajia. Jaoston pyrkimyksenä on myös edistää aikuisten liikuntaharrastusta. Erityisen tärkeänä asiana nähdään uusien lasten ja heidän vanhempiensa saaminen mukaan toimintaan. Jatkuvuuden kannalta on keskeistä saada toimintaan uusia ohjaajia. Varsinaisen harjoittelun ja kilpailemisen rinnalla jaosto järjestää myös vuosittain yhteisen kevätretken Kuusamon luontokohteisiin sekä syksyllä kenttäkauden päätteeksi tapahtumapäivän myöhemmin sovittavassa paikassa. HARJOITUKSET Yleisurheiluharjoituksia pidetään kaikkien ryhmien harjoitukset huomioiden 4 kertaa viikossa. Harjoituksissa käy aktiivisesti noin 30 nuorta urheilijaa. Talvikauden harjoitukset ovat liikuntahallin yleisurheilutilassa ja kesällä toimitaan pääsääntöisesti urheilukentällä. Heittolajien harjoittelu tapahtuu liikuntahallin hiekkakentällä. Harjoitusryhmät muodostetaan ikään ja harjoittelutaustaan pohjautuen: 6-9 vuotiaat: harjoittelu on leikinomaista, hauskaa yhdessäoloa. Yleisurheilun lajeja opetellaan monipuolisesti, mutta leikkimielellä ja kilpailuissa kaikki ovat voittajia vuotiaat: opetellaan eri lajien tekniikkaa jo hieman tarkemmin ja kilpailuissa on mahdollisuus yrittää tehdä omia ennätyksiä. Tässä ryhmässä osa harjoittelusta on myös omatoimista. Ohjaajat voivat laatia yksilöllisiä harjoitusohjelmia niitä haluaville. Kilpailumatkoilla käydään lähikunnissa ja Oulu -Rovaniemi -

2 alueella. Tärkeimpiä kilpailuja ovat sisulisämestaruuskisat, mutta osa tähtää menestykseen myös SMtasolla. Aikuiset: ei toistaiseksi ohjattua harjoittelua. Lasten yleisurheilun yhteistyökumppaneita ovat Osuuspankki ja Prisma, joiden kanssa järjestetään kesäisin Hippo- ja Prisma-kisat. Keväällä järjestetään ulkona kaikenikäisille tarkoitettu yleisurheilun tapahtumapäivä, jonka tarkoituksena on tutustuttaa lajiin. Sekä sisäkauden harjoitteluryhmien että kesän yleisurheilukoulun ohjaajille maksetaan korvausta jaoston käytäntöjen mukaisesti. Tavoitteena on pitää riittävä määrä ohjaajia ympärivuotista toimintaa varten. Osa ohjaajista on itse samanaikaisesti harjoittelevia, varttuneempia urheilijoita. Lisätarpeita olisi aikuisurheilun puolella, jossa tarvittaisiin aktiivisia vetäjiä/innostajia. Lisäksi tavoitteellisesti harjoitteleville tarvittaisiin valmennustukea. LEIRITYKSET Lähileirityksessä tehdään tiivistä yhteistyötä Posion Pyrinnön kanssa järjestäen päivän mittaisia leirejä vuoroin Kuusamon liikuntahallilla, vuoroin Posiolla. Leireillä ollaan ohjaajien suhteen omavaraisia, toki ulkopuolisia asiantuntijoitakin voidaan tarpeen mukaan käyttää ohjaajina. Osallistutaan myös piiri- ja alueleireille sekä Tähti-leireille. Valtakunnalliset Lajikarnevaalit ovat myös tärkeä leiritysmuoto. Jaosto tukee leirityksiä varojensa mukaan siten, että talkootyö- ja Kunniakierrostuloilla katetaan osittain näitä kuluja, osan ollessa omarahoitteista. KILPAILUT Talvikaudella pidetään omia hallikisoja liikuntahallilla. Omien kisojen lisäksi tehdään kisamatkat Ouluun ja Rovaniemelle. Vanhempien yleisurheilijoiden tavoitteena ovat SM-hallikisat. Kesällä kilpaillaan Kuusamon urheilukentällä piirikunnallisissa sekä seurakisoissa. Uusi kisamuoto, jota vuonna 2015 kokeillaan, on Keskiyön kisa, jolle haetaan piiritason status. Kaikkiin omiin kisoihin tarvitaan jaoston urheilijoiden vanhempia sekä varttuneempia urheilijoita toimitsijoiksi. Tarvittaessa pyydetään apua myös muilta jaostoilta. Yhteisiä jaoston rahoittamia tai tukemia kilpailumatkoja tehdään ainakin Pudasjärvelle, Ouluun, Posiolle ja piirin Sisulisäkisoihin. Johonkin Etelä-Suomen suurempiin kisoihin osallistuminen on myös mahdollista, mikäli kiinnostuneita osanottajia löytyy.

3 Kaikille vuotiaille kuusamolaisille tarjotaan mahdollisuutta osallistua heinä- ja elokuussa järjestettäviin Prisma- ja Hippo-kisoihin. Molempiin kisoihin osallistuu perinteisesti noin lasta. Vanhempien urheilijoiden tavoitteena on saavuttaa SM-kisarajat ja päästä näin kisaamaan valtakunnan huippujen joukkoon. Syksyn osalta tärkeitä kilpailuja ovat koulujen ja kuntien yleisurheilukisat, joista parhaat pääsevät onnistuessaan Koululiikuntaliiton valtakunnallisiin kisoihin. AIKUISURHEILU KEV:n väreissä kilpailee muutamia yleisen sarjan aikuisurheilijoita sekä varttuneempiakin urheilijoita, jotka ovat menestyneet SM-, EM- ja MM-tasolla. Aikuisurheilua harrastetaan omatoimisesti. Aikuisten juoksuharjoittelua tukeva treeniryhmä perustetaan kesän ajaksi (noin kolme kokoontumiskertaa). KOULUTUS Osallistutaan piirin ja liiton järjestämiin valmentajakoulutuksiin sekä kehitetään jaoston omaa, sisäistä koulutusta. Tarvittaessa järjestetään piirin tarjoamaa koulutusta myös Kuusamossa ja tarjotaan sitä naapurikuntien edustajille. Vuonna 2015 erityishuomio on toimitsija- ja tuomarikoulutuksessa, mikäli osallistutaan vuotiaiden SM-kisajärjestelyihin Oulussa. Lisäksi järjestetään ohjaaja- tai valmentajakurssi. TALOUS Jaoston menot ovat olleet muutaman vuoden ajan hiukan tuloja suuremmat. Tämä on ollut tietoista panostusta innokkaiden urheilijoiden tukemiseen. Jatkossakin laaditaan nollabudjetti, mutta tarpeen ilmaantuessa (esim. monta leirityksiin osallistuvaa) vuosibudjetti voidaan ylittää siten, että jaoston pääomasta käytetään enintään 15 % vuodessa. Jaoston merkittävimmät tulot syntyvät erimuotoisesta talkootyöstä, harjoitusmaksuista sekä pääseuran ja Kuusamon kaupungin avustuksista. Harjoitusmaksuilla katetaan sekä kenttä- ja salivuokria että ohjaajien palkkioita. Talkootyöllä kerätään huomattava osa jaoston varoista, ja tärkeimmät talkoilut keskitetään vuosittain 2-3 suureen ponnistukseen. Näitä ovat Kunniakierros keräys ja tapahtuma Meijän Nordic kisatapahtuma

4 Hiihdon Suomen Cup -kisat Jonkin verran lisätuloja saadaan omien kisojen osallistumismaksuista. Kunniakierros-keräys on ollut jaostolle viime vuosina menestys. Hyvä tulos pyritään turvaamaan KKvastuutiimin (Jaana Isopoussu-Liikanen ja Anita Saarela-Myllylä) toimesta, joka koordinoi keruuta. Suurimmat menoerät ovat valmennuskulut (leiritykset ym.), kilpailumatkat sekä kilpailujen osanottomaksut. Toimintavuoden kuluja ja menoja seurataan jaoston kokouksissa muutaman kerran vuodessa. MUUT ASIAT KEV:n yleisurheilujaosto kokoontuu vuonna 2015 noin 10 kertaa. Tavoitteena on saada laajempi urheilijoiden ja vanhempien joukko koolle pari kertaa vuodessa. Tarkoitus on jatkaa keskustelua avoimesti toiminnasta ja sen tavoitteista. Jaosto ottaa vastaan ideoita ja palautetta, erityisesti junioriurheilijoita osallistaen. Jaosto pyrkii yhdessä pääseuran kanssa vaikuttamaan yleisurheilun harjoituspaikkojen kehittämiseen ja kunnossa pitämiseen. Erityisen tärkeänä asiana nähdään monitoimihallin suunnitteluun vaikuttaminen yleisurheilun tarpeet huomioiden, ollaan valmiudessa laatia lausunto suunnittelun alkaessa. Toinen toivottava olosuhdeasia on urheilukentän ajanotto- ja kuulutuslaitteiden rakentaminen/nykyaikaistaminen sekä kenttämerkintöjen/maalausten uusiminen. Jalkapalloilijoille tarjotaan talkooyhteistyötä katsomoiden uudistamiseksi. Jaosto jatkaa yhteistyötä alaseurojen kanssa, mikä on toki riippuvaista myös näiden kiinnostuksesta. Tuleviin urheiluasutilauksiin varaudutaan hyvissä ajoin. JAOSTON KOKOONPANO JA TOIMINTA Yleisurheilujaosto vuonna 2015: Matti Hovi (pj), Katja Airisniemi, Maarit Hanhela, Jaana Isopoussu-Liikanen, Laura Jokinen (varasiht.), Reijo Jokinen, Jukka Makkonen, Anita Saarela-Myllylä ja Paula Takkinen (siht.). Jaostoon on saatu vihdoin uusia jäseniä toiminnan pitkäjänteistä kehittämistä varten. Jaoston kokoonpanon laajentuessa eri tehtäväalueiden vastuuttaminen ja jaoston sisäinen vastuualueiden jako tulee mahdolliseksi ja toimintaan saadaan uutta virtaa.

5 Yleisurheilujaoston talousarvio kaudelle MENOT Kilpailumatkat Kilpailujen osanottomaksut Palkinnot Valmennuskulut: leiritykset ja stipendit Ohjaajien palkkakulut Koulutukset Tilavuokrat Sekalaiset kulut e 600 e 900 e e e e e e YHTEENSÄ e TULOT Avustukset (seura, kaupunki) Harjoitusmaksut Kilpailujen tuotot Kunniakierros Talkootyö (Nordic&FIN 5) e e e e e YHTEENSÄ Huom: keltaisella korostettu talkootyöstä riippuvat tulot sekä niillä rahoitettavat menot

KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio YLEISTÄ

KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio YLEISTÄ KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio 1.1. 31.12.2018 YLEISTÄ Kuusamon Erä-Veikkojen yleisurheilujaoston toiminta painottuu lasten ja nuorten ohjattuun harjoittelu- ja kilpailutoimintaan.

Lisätiedot

KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio

KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio 1.1.2017 31.12.2017 YLEISTÄ Kuusamon Erä-Veikkojen yleisurheilujaoston toiminta painottuu lasten ja nuorten ohjattuun harjoitteluja kilpailutoimintaan.

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna

Lisätiedot

Toimintakäsikirja on perehdyttämisasiakirja, jonka avulla uudet toimijat saavat tietoa jaoston toimintavoista ja heidät voidaan opastaa tehtäviinsä.

Toimintakäsikirja on perehdyttämisasiakirja, jonka avulla uudet toimijat saavat tietoa jaoston toimintavoista ja heidät voidaan opastaa tehtäviinsä. ÄHTÄRIN URHEILIJAT Yleisurheilu TOIMINTAKÄSIKIRJA Johdanto Ähtärin Urheilijat on vuonna 1920 perustettu urheilun yleisseura, johon kuuluu myös kyläosasto Ähtärinrannan Kisa. Ähtärin Urheilijoiden päälajit

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT: HARJOITUSPÄIVÄKIRJA 29.9.2014-29.3.2015 Oulun Pyrintö ry Nummikatu 18-20, 90100 Oulu p. 044 781 2809 www.oulunpyrinto.fi HARJOITTELUN TAVOITTEET HUOM! Lahjakkuutta on

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1 (6) vuodelle Porin Pyrintö ry Luistelujaosto LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

Toimintasuunnitelma 1 (6) vuodelle Porin Pyrintö ry Luistelujaosto LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Toimintasuunnitelma 1 (6) LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Yleistä Hallinto Talous n päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu. Lapsille tarjoamme perheluistelua

Lisätiedot

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo 29.9.2014 Kataja-yu Seuran esittely Toiminnanjohtaja: Tomi Pyylampi - Vastuu, talous Valmennuspäällikkö: Anssi Vänskä - Valmennustoiminta + kilpailut

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2012. Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012

Toimintasuunnitelma kaudelle 2012. Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012 Toimintasuunnitelma kaudelle 2012 Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012 Visio Yleisurheilun valioseura, joka tarjoaa Nokialaisille: Myönteisiä elämyksiä harrastuksesta huippu-urheiluun ympäri vuoden

Lisätiedot

Alajärven Ankkurit on yleisseura, joka on perustettu vuonna 1944. Yleisurheilujaosto on yksi Ankkurien kuudesta lajijaostosta.

Alajärven Ankkurit on yleisseura, joka on perustettu vuonna 1944. Yleisurheilujaosto on yksi Ankkurien kuudesta lajijaostosta. Alajärven Ankkurit / yleisurheilujaosto TOIMINTAKÄSIKIRJA 1. Johdanto Alajärven Ankkurit on yleisseura, joka on perustettu vuonna 1944. Yleisurheilujaosto on yksi Ankkurien kuudesta lajijaostosta. Ankkurien

Lisätiedot

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT:

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT: NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT: HARJOITUSPÄIVÄKIRJA 28.09.2015 27.3.2016 Oulun Pyrintö ry Nummikatu 18-20, 90100 Oulu p. 044 781 2809 www.oulunpyrinto.fi HARJOITTELUN TAVOITTEET HUOM! Lahjakkuutta on

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Vanhempainilta (15.10. 2012), Kupittaan urheiluhalli

Vanhempainilta (15.10. 2012), Kupittaan urheiluhalli Vanhempainilta (15.10. 2012), Kupittaan urheiluhalli Ryhmän vetäjinä olemme halunneet nostaa oman valmennustoimintamme yhdeksi tärkeimmäksi osatekijäksi yhteistyön vanhempien kanssa. Roolinne vanhempina

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 Hiihtojaoston toiminnan keskeisimmät osatekijät Toiminta on perhekeskeistä, koko perheen harrastus. Pyrimme toiminnassa siihen, että kaikilla olisi

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2010 1. KKI-HANKKEEN LOPPUUN SAATTAMINEN SEKÄ RYHMIEN JATKAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2009 1. KKI-HANKKEEN KEHITTÄMINEN SEKÄ SITÄ KAUTTA TYÖPAIKKALIIKUNNAN ALOITTAMINEN 2. VALMENTAJIEN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2009

Toimintasuunnitelma 2009 Toimintasuunnitelma 2009 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Yleistä 2 2. Talous, tiedotus, tilastot ja kalenteri 4 3. Nuoriso- ja valmennustoimikunta 5 Kilpailu- ja koulutustoimikunta 5 Kouluttajat 5 4. Pm- ja

Lisätiedot

LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 LUISTELUJAOSTON VUODELLE 2009 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu. Lapsille tarjoamme perheluistelua vanhempiensa kanssa sekä perusluistelu-

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN URHEILIJAT YLEISURHEILU SEURATOIMINNANLINJAUKSIA

POLVIJÄRVEN URHEILIJAT YLEISURHEILU SEURATOIMINNANLINJAUKSIA POLVIJÄRVEN URHEILIJAT YLEISURHEILU SEURATOIMINNANLINJAUKSIA SEURATOIMINNAN TAVOITTEET Polvijärven Urheilijat pyrkii Suomen Urheiluliiton, Pohjois-Karjalan Liikunnan, Pohjois- Karjalan Yleisurheilun ja

Lisätiedot

Lempäälän Kisa Yleisurheilu ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Lempäälän Kisa Yleisurheilu ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Lempäälän Kisa Yleisurheilu ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2019 1. REMONTTIVUOSI Tälle vuodelle luonnetta määrittää Hakkarin kenttäremontti: se on nyt alkanut ja kesäkaudella meillä ei ole käytössämme

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET Yhdistyksen nimi Virallinen lyhenne Yhdistys rek.no tai y-tunnus Kotikunta YHTEYSTIEDOT LIIKUNTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

Siilinjärven Ponnistus Yleisurheilu. SiiPo Yleisurheilu ulkokauden avaus info

Siilinjärven Ponnistus Yleisurheilu. SiiPo Yleisurheilu ulkokauden avaus info SiiPo ulkokauden avaus info 2.5.2018 Harjoitustoiminta kesä 2018 (1.5.2018-30.9.2018): Ulkokausi harjoitellaan poikkeusolosuhteissa Ahmon kentällä alkavan remontin takia. Kenttä näillä näkymin koko kesän

Lisätiedot

LPG ry junioreiden säännöt

LPG ry junioreiden säännöt LPG ry junioreiden säännöt Yleiset Laukaan Peurunkagolfin junioritoiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuus harrastaa golfia haluamallaan tavalla. Ryhmiä pyritään tarjoamaan

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 350 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Johannes Tarkiainen ja sihteeriksi Erkki Tenkula.

Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Johannes Tarkiainen ja sihteeriksi Erkki Tenkula. Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 10.1.2018 klo 19:30 Paikka Läsnä Hyvinkään Seudun Urheilijoiden toimisto Johannes Tarkiainen puheenjohtaja Jarmo Lehtinen Lauri

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari

Lisätiedot

Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa

Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Tervetuloa keskustelemaan Urheilun Pelisäännöistä! Keskustellaan lasten urheilun prinsiipeistä Sovitaan yhdessä ryhmän / joukkueen Pelisäännöista Kuullaan seuran

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Yleistä Vuoden 2018 tärkeimpinä toiminnallisina asioita on seuran jäsenmäärän kasvattaminen, kurssi- ja kilpailutoiminnan jatkuvuus

Lisätiedot

Maanantai 12.3.2012 klo 19:30 20:30. Kuivasjärven Auran maja

Maanantai 12.3.2012 klo 19:30 20:30. Kuivasjärven Auran maja Sivu 1/15 KOKOUSAIKA Maanantai 12.3.2012 klo 19:30 20:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kuivasjärven Auran maja Jouni Pääkkölä Jani Laine Oili Loukusa Petri Ollonen Kari Hourula pj. j. j. ja siht.

Lisätiedot

Seuran hiihtäjien kausimaksut voit valita alla olevasta tiedotteesta omien tarpeiden mukaan.

Seuran hiihtäjien kausimaksut voit valita alla olevasta tiedotteesta omien tarpeiden mukaan. 1 Hiihtojaosto tiedottaa 26.10.2009 Seuran hiihtäjien kausimaksut voit valita alla olevasta tiedotteesta omien tarpeiden mukaan. PALVELUPAKETIT ovat joko Skipassi- tai Lisenssi PAKETTEJA. Kaikilla 7-vuotiailla

Lisätiedot

Soinin Sisu Yleisurheilu Toimintakäsikirja 2018

Soinin Sisu Yleisurheilu Toimintakäsikirja 2018 Soinin Sisu Yleisurheilu Toimintakäsikirja 2018 1 Sisällys 1 Johdanto 2 Seuran arvot, visio ja toiminta-ajatus 2.1 Arvot 2.2 Visio 2.3 Toiminta-ajatus 3 Organisaatio 4 Seuran ja jaoston kokoukset 5 Yleisurheilujaosto

Lisätiedot

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU!

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! 1 KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! Hiihtokoulu alkaa Harjumajalla loppiaisen jälkeen ma 10.1.2011 klo 18.00. Kaikki uudet ja vanhat joukolla mukaan! Suunnitelmissa perustaa ainakin 3 ryhmää; alkeisryhmä

Lisätiedot

Tavoite 3 vuotta. KV taso 7 (5%) 41 (29%) 25 (17%) 70 (49%) 72 (50%) 64 (45%) Vastanneiden määrä ja suhteellinen osuus vastaajista

Tavoite 3 vuotta. KV taso 7 (5%) 41 (29%) 25 (17%) 70 (49%) 72 (50%) 64 (45%) Vastanneiden määrä ja suhteellinen osuus vastaajista AJAJAKARTOITUS 2007 Ajajakartoituksen tarkoituksena oli selvittää nuorten ajajien tavoitteita, harjoittelua sekä valmennustoiveita. Vastaukset toimivat osana tulevien vuosien valmennussuunnitelmien rakentamista

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 330 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Vanhempainilta 16.8.2017 Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Illan kulku 2 1. Valmentajien esittely 2. Uuden valmennusjärjestelmän esittely 3. Joukkuevoimistelutoimialan pelisääntöjen läpikäyminen 4.

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2019

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2019 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2019 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2019, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä lähes 300 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013 Mannerheiminaukio 7 p. (06) 832 1300 www.kephi.com 67100 Kokkola f. (06) 830 2374 e-mail: toimisto@kepli.fi KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY:N

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Tiistaisin ja torstaina 24.5 alkaen klo 17.30-19.00 Ilmoittautuminen joka kerralla klo 17.25 valmentajalle HUOM! omatoiminen alkuverkka ennen ilmoittautumista!

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08.

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08. Esityslista Robin Hood ry Hallituksen kokous 5/2015 Aika: 29.9.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Anne Lantee Jukka Karvonen Seppo Hätönen Jarkko

Lisätiedot

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA MITÄ KILPAURHEILU ON? - SARJAKILPAILUT - KANSALLISET KILPAILUT - ALUEEN KILPAILUT - SM - KILPAILUT - MM - KILPAILUT MITEN SE MÄÄRITELLÄÄN? - TAVOITELÄHTÖISESTI - HARJOITTELUMÄÄRÄN SUHTEEN - MENESTYKSEN

Lisätiedot

ORIMATTILAN JYMYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA- KÄSIKIRJA

ORIMATTILAN JYMYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA- KÄSIKIRJA ORIMATTILAN JYMYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA- KÄSIKIRJA Päivitetty: 03.02.2014 versio 2/2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. SEURAN PERIAATTEET 3 1.1. Arvot 3 1.2. Visio 3 1.3. Tavoitteet 3 2. YLEISURHEILUKOULUT

Lisätiedot

KANGASALAN MELOJAT RY

KANGASALAN MELOJAT RY KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Seura- ja aluejärjestö Pohjois-Suomen Pyöräily ry Toimintasuunnitelma 2014 Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n toiminta perustuu vahvoihin ja elinvoimaisiin Pohjois-Suomalaisiin seuroihin, sekä niiden aktiivisiin

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Toimintasuunnitelma 2016 Varsinainen toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää sulkapallon harrastus- ja kilpailutoimintaa Pohjanmaan alueella. Tarkoituksensa toteuttamiseksi

Lisätiedot

viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa klo 00:01 Julkaisu loppuu klo 14:30

viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa klo 00:01 Julkaisu loppuu klo 14:30 Riihimäki - Liikunnan toiminta-avustus 2018 Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 03.03.2018 klo 00:01 Julkaisu loppuu 29.03.2018 klo 14:30 Kunta Riihimäki Hakuohje Linkki

Lisätiedot

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist.

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. (6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. - tytöt alle v - pojat alle v. - naiset - miehet 2. KILPAILUTOIMINNAN LAATU a) Seuraluokitus -valio, SM-sarha joukkuetta tai

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

INVICTUS TAEKWONDOURHEILIJOIDEN SEURAAVA ASKEL

INVICTUS TAEKWONDOURHEILIJOIDEN SEURAAVA ASKEL INVICTUS TAEKWONDOURHEILIJOIDEN SEURAAVA ASKEL Esitys Taekwondourheilijoiden kevätpäivässä 3/6/13 INVICTUS 2 TU11:n IDEA Taekwondourheilijat 2011 ry on taekwondoseura, joka tarjoaa huippuluokan taekwondo-opetusta

Lisätiedot

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y.

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Tämän asiakirjan tarkoituksena on kuvata Voimailuseura Bodonoksen Judojaoston toimintaa vuonna 2017.

Lisätiedot

KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO

KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO Kilpailut järjestetään torssin kello 18 alkaen (ilmoittautuminen kello 17:30-17:50) Kesäkuussa Onkkaalassa 4.6, 11.6, 18.6 Ottelupäivä ja 25.6 Heinäkuussa Luopioisten kentällä

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa AURAJOEN UINTI Vesitaituriksi Turussa UIMARIN POLKU Uimarin polun tarkoituksena on selvittää uimarille ja vanhemmille uintiharrastuksen kulkua uimakoulusta aina kilpauintiin asti. Aurajoen Uinti ry haluaa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1(11) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 Yleistä Vuosi 2015 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin

Lisätiedot

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1 Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1.1.2015 Swimming Team Nurmijärvi Kevään aikaansaannoksia Seurojen yhdistämistoimikunta on käynyt neuvotteluja vuoden 2014 alusta lähtien Timo Koivuniemi, Mauri

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 1. JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari kartta-asiat:

Lisätiedot

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4

Lisätiedot

Yleisurheilujaoston toimintakäsikirja

Yleisurheilujaoston toimintakäsikirja Kuusamon Erä-Veikot Yleisurheilujaoston toimintakäsikirja Hyväksytty jaoston kokouksessa 30.11.2015 Päivitetty 15.12.2015 Päivitetty kokouksessa 9.11.2016 JOHDANTO Kuusamon Erä-Veikot on vuonna 1936 perustettu

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Nuorten maajoukkuetoiminta. www.basket.fi

Nuorten maajoukkuetoiminta. www.basket.fi Nuorten maajoukkuetoiminta Tavoitteet Nuorten maajoukkueiden tavoitteena on: Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään yksi/ikäluokka viisi kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10 ULVILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO LIIKUNTATOIMI Täyttäkää sinisellä merkityt kentät!.) VALMENTAJAT * Voivat olla seuran jäseniä tai ostopalveluna hankittuja valmentajia *

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena:

Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena: HIIHTOKAUDEN 2015-2016 JÄSENMAKSUT Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena: * alle 16-vuotiaiden jäsenmaksu 5 * 16-vuot. ja vanhempien jäsenmaksu 10 * perhejäsenmaksu 30

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN YLEISURHEILU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

KESKI-UUDENMAAN YLEISURHEILU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 KESKI-UUDENMAAN YLEISURHEILU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. YLEISTÄ Seuralla on toimintakäsikirja, jonka tarkoituksena on antaa jäsenille ja ulkopuolisille seuran toiminnasta kiinnostuneille kuvaus

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 26.11.2013 113 KULTTUURIAVUSTUKSET 1. KOHDEAVUSTUS YHTEISÖILLE Kohdeavustusta voidaan myöntää sellaiselle tervolalaiselle yhdistykselle, yhteisölle

Lisätiedot

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA Kirjan ja ruusun päivä 8.5. Elannon Isku - Vantaan kevätnäytös 15.5. Suomen Voimistelupäivät 8.-10.6. Svolin

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2015

Talousarvioesitys 2015 esitys 2015 Yhdistyksen perustehtävä ja toiminnan tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntaa ja muuta siihen liittyvää kansalaistoimintaa siten, että erilaisista lähtökohdista olevilla henkilöillä

Lisätiedot

30.1.2013. Mari Tuomaala

30.1.2013. Mari Tuomaala Mari Tuomaala Yleisseura: Suunnistus, ampumahiihto, hiihto Sijainti: Lähes 40 000 asukkaan kunnassa Keski-Uudellamaalla Lähiseurat: KeU, JäPa, Pihkaniskat, RR Jäseniä Seurassa n. 400 hlö, suunnistusjaostossa

Lisätiedot

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen Rasti-Nokia Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi 27. -28.1.2018 Pasi Isokallio Marika Pakarinen Seuran perustiedot Perustettu 1995 Keskisuuri kasvattaja- ja harrasteseura Jäseniä n.230 kpl Lapsia

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Yleistä Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Kiuruveden Urheilijat on urheilun yleisseura, jonka yhtenä jaostona toimii hiihtojaosto. Hiihtojaoston tavoitteena on tarjota eri-ikäisille

Lisätiedot

Seurakyselyn 2018 yhteenveto Kevätliittokokous

Seurakyselyn 2018 yhteenveto Kevätliittokokous Seurakyselyn 2018 yhteenveto Kevätliittokokous 21.4.2018 Sisältö Alustus ja linkitys Suomen painonostoliiton strategiaan Harrastajakunnan muutokset 2012-2017 Seurakyselyn yhteenveto Seurakyselyn toteutus

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2016 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jari Kinnunen Rauhalantie 14

Lisätiedot