KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio"

Transkriptio

1 KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio YLEISTÄ Kuusamon Erä-Veikkojen yleisurheilujaoston toiminta painottuu lasten ja nuorten ohjattuun harjoitteluja kilpailutoimintaan. Jaoston toiminnassa on noin 40 lisenssin lunastanutta eri-ikäistä urheilijaa, joista 6-8 kilpailee SM-tasolla. Yleisurheilu on lajina loistava oman kehittymisen seurantaan. Lajissa on myös monipuolisuutta pikajuoksujen, hyppyjen, kestävyysjuoksun ja heittolajien ansiosta. Monipuolisuutensa vuoksi yleisurheilu on hyvä harjoitusmuoto muillekin lajeille ja sitä voi hyödyntää eri lajien kesä- ja harjoittelutoiminnassa. Jaoston toimintaan, harjoituksiin ja kilpailuihin, pyritään saamaan lisää sekä kokonaan uusia että muiden lajien harrastajia. Jaoston pyrkimyksenä on myös edistää aikuisten liikuntaharrastusta. Erityisen tärkeänä asiana nähdään uusien lasten ja heidän vanhempiensa saaminen mukaan toimintaan. Jatkuvuuden kannalta on keskeistä saada toimintaan uusia ohjaajia. Jaoston toiminnan periaatteet ja käytännöt on kirjattu toimintakäsikirjaan, jota voidaan päivittää tarvittaessa. Se toimii tietolähteenä kaikille harrastajille ja perehdyttää myös uudet jaoston jäsenet. Yksityiskohtaiset päätökset, kuten kausimaksut, päätetään aina erikseen jaoston kokouksissa. Vuoden 2017 teema on KAIKKI MUKAAN! HARJOITUKSET Yleisurheiluharjoituksia pidetään kaikkien ryhmien harjoitukset huomioiden 3 kertaa viikossa. Harjoituksissa käy aktiivisesti noin 20 nuorta urheilijaa. Talvikauden harjoitukset ovat liikuntahallin yleisurheilutilassa ja kesällä toimitaan pääsääntöisesti urheilukentällä. Heittolajien harjoittelu tapahtuu liikuntahallin hiekkakentällä. Harjoitusryhmät muodostetaan ikään ja harjoittelutaustaan pohjautuen: 6-8 vuotiaat: harjoittelu on leikinomaista, hauskaa yhdessäoloa. Yleisurheilun lajeja opetellaan monipuolisesti, mutta leikkimielellä ja kilpailuissa kaikki ovat voittajia. Harjoitukset sunnuntaisin vuotiaat: siirrytään harjoittelemaan eri lajien tekniikoita jo hieman tarkemmin. Tässä ryhmässä osa harjoittelusta on myös omatoimista. Harjoituksia 2 kertaa viikossa. Yli 12 -vuotiaat: tavoitteellista harjoittelua, 3-5 harjoitusta viikossa. Ohjaajat voivat laatia yksilöllisiä

2 harjoitusohjelmia niitä haluaville. Aikuiset: ks. kohta Aikuisurheilu. Sekä sisäkauden harjoitusryhmien että kesän yleisurheilukoulun ohjaajille maksetaan korvausta jaoston käytäntöjen mukaisesti: palkkio suoritetaan joko valmennusstipendinä tai palkkana verokortilla (10 euroa/ ohjauskerta). Tavoitteena on pitää riittävä määrä ohjaajia ympärivuotista toimintaa varten. Osa ohjaajista on itse samanaikaisesti harjoittelevia, varttuneempia urheilijoita. LEIRITYKSET Osa urheilijoista ja ohjaajista osallistuu juniori- tai tähtileireille. Valtakunnalliset Lajikarnevaalit ovat myös tärkeä leiritysmuoto. Jaosto tukee urheilijasopimuksen tehneitä urheilijoita kustantaen osan leirityskuluista. Lisäksi pyritään järjestämään huhti-toukokuussa Rovaniemellä leiri, johon osallistumista jaosto tukee. KILPAILUT Hallikaudella pidetään omia kisoja liikuntahallilla. Talvella pidetään 2-4 hallikilpailut. Omien kisojen lisäksi tehdään yhteinen kilpailumatka johonkin Pohjois-Suomen hallikisoista. Kesällä järjestetään Kuusamon urheilukentällä/heittokentällä 6-8 kisat (seura- ja heittokisoja ym.). Kaikkiin omiin kisoihin tarvitaan jaoston urheilijoiden vanhempia sekä varttuneempia urheilijoita toimitsijoiksi. Tarvittaessa pyydetään apua myös muilta jaostoilta. Kesän kisoja pyritään järjestämään koordinoidusti Posion Pyrinnön kanssa siten, että kisoja ei mene päällekkäin, ja kummankin seuran urheilijoille tulee hyvä kisatarjonta. Tässä huomioidaan tarvittaessa myös Taivalkosken mahdolliset yleisurheilukilpailut. Myös toimitsija-apua annetaan puolin ja toisin. Kesäkaudella tehdään ainakin yksi jaoston järjestämä yhteinen kilpailumatka. Kohde päätetään kilpailukalenterin varmistuessa kevään aikana. Kaikille vuotiaille kuusamolaisille tarjotaan mahdollisuutta osallistua heinä- ja elokuussa järjestettäviin Hippo-kisoihin. Tähän on osallistunut perinteisesti noin lasta. Näissä kisoissa yhteistyökumppanina on Osuuspankki. Vanhempien urheilijoiden tavoitteena on saavuttaa SM-kisarajat ja päästä näin kilpailemaan valtakunnan huippujen joukkoon. Syksyn osalta tärkeä kilpailu on Kuusamon koulujen väliset ja Koillismaan koulujen väliset yleisurheilukisat, joista parhaat pääsevät Koululiikuntaliiton valtakunnallisiin kisoihin.

3 AIKUISURHEILU KEV:n väreissä kilpailee muutamia yleisen sarjan aikuisurheilijoita sekä varttuneempiakin urheilijoita, jotka ovat menestyneet SM-, EM- ja MM-tasolla. Aikuisurheilua harrastetaan omatoimisesti. Vuonna 2016 järjestetään myös ohjattua harjoittelua kesäkaudella. Mukaan toivotaan paitsi kilpailuista kiinnostuneita, myös kuntoilutavoitteella liikkuvia. Aikuisurheiljoiden osallistumista SM-tason kisoihin tuetaan vähintään kustantamalla lisenssin maksaneiden urheilijoiden osanottomaksu. KOULUTUS Akuutein koulutustarve liittyy toimitsija- ja lähettäjätehtäviin. Omien kisojen järjestämiseen pelkkä innokas osallistuminenkin riittää, mutta koulutus tuo varmuutta mm. sääntöasioihin. Koulutus järjestetään mahdollisesti posiolaisten kanssa yhteistyössä. Kyseessä olisi lähinnä piirin järjestämä tason 1 toimitsijakoulutus sekä lähettäjäkorttiin oikeuttava koulutus, mikä voidaan järjestää samassa yhteydessä. TALOUS Jaoston menot ovat olleet muutaman vuoden ajan hiukan tuloja suuremmat. Tämä on ollut tietoista panostusta innokkaiden urheilijoiden tukemiseen. Koska jaoston talous on vakaalla pohjalla, voidaan tavoitteellista toimintaa jatkaa edelleen ja käyttää varoja myös yhteisöllisyyden edistämiseen. Jaoston merkittävimmät tulot syntyvät erimuotoisesta talkootyöstä, harjoitusmaksuista sekä pääseuran ja Kuusamon kaupungin avustuksista. Harjoitusmaksuilla katetaan sekä kenttä- ja salivuokria että ohjaajien palkkioita. Talkootyöllä kerätään huomattava osa jaoston varoista, ja tärkeimmät talkoilut keskitetään vuosittain 2-3 suureen ponnistukseen. Näitä ovat Kunniakierros keräys ja tapahtuma Meijän Nordic kisatapahtuma Continental Cup yhdistetty Rukalla / muut Kev:n järjestämät kilpailut Jonkin verran lisätuloja saadaan omien kisojen osallistumismaksuista. Kunniakierroskeräys on toukokuussa ja siihen on nimetty vastuuhenkilö. Hyvä tulos pyritään turvaamaan kannustamalla jaostolaisia ja heidän tukijoukkojaan keruutalkoisiin. Suurimmat menoerät ovat valmennuskulut (leiritykset ym.), kilpailumatkat sekä kilpailujen osanottomaksut. JAOSTON KOKOONPANO JA TOIMINTA

4 Yleisurheilujaosto vuonna 2017: Katja Airisniemi (valmennustiimi, ohjaaja) Maarit Hanhela (sihteeri, tiedottaja, kilpailutiimi) Jaana Isopoussu-Liikanen (valmennustiimi, Kunniakierros, kilpailutiimi) Jukka Makkonen (valmennustiimi, valmennuspäällikkö, kilpailutiimi) Jarmo Patosalmi (kilpailutiimi) Anita Saarela-Myllylä (puheenjohtaja, kilpailutiimi) Taisto Virkkula (kilpailutiimi) Jaoston toimintaan pyritään saamaan lisää toimijoita mukana olevien lasten vanhemmista. KEV:n yleisurheilujaosto kokoontuu vuonna 2016 noin 10 kertaa. Tavoitteena on saada laajempi urheilijoiden ja vanhempien joukko koolle pari kertaa vuodessa. Tarkoitus on jatkaa keskustelua avoimesti toiminnasta ja sen tavoitteista. Jaosto ottaa vastaan ideoita ja palautetta. Toimintakäsikirjaa pidetään yllä ja päivitetään, kun muutostarpeita ilmenee. Jaosto pyrkii kantamaan kortensa kekoon ulkomaalaistaustaisten uuskuusamolaisten kotouttamisessa perehdyttämällä yleisurheilutoimintaan. Jaosto jatkaa yhteistyötä alaosastojen kanssa. Tuleviin urheiluasutilauksiin varaudutaan hyvissä ajoin. Hankittuja asuja käytetään mahdollisimman usein kisoissa ja kannetaan KEV:n värejä näkyvästi sekä suorituksissa että palkintokorokkeella.

5 Yleisurheilujaoston talousarvio kaudelle MENOT Kilpailumatkat Kilpailujen osanottomaksut Palkinnot 800 Valmennuskulut: leiritykset ja stipendit Ohjaajien palkkakulut 500 Koulutukset 400 Sekalaiset kulut (mm. tilavuokrat) YHTEENSÄ TULOT Avustukset (seura, kaupunki) Harjoitusmaksut Kilpailujen tuotot 500 Kunniakierros Talkootyö (Nordic&FIN 5) YHTEENSÄ

KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio1.1.2015 31.12.2015

KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio1.1.2015 31.12.2015 KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio1.1.2015 31.12.2015 YLEISTÄ Kuusamon Erä-Veikkojen yleisurheilujaoston toiminta painottuu lasten ja nuorten ohjattuun harjoittelu- ja kilpailutoimintaan.

Lisätiedot

Yleisurheilujaoston toimintakäsikirja

Yleisurheilujaoston toimintakäsikirja Kuusamon Erä-Veikot Yleisurheilujaoston toimintakäsikirja Hyväksytty jaoston kokouksessa 30.11.2015 Päivitetty 15.12.2015 Päivitetty kokouksessa 9.11.2016 JOHDANTO Kuusamon Erä-Veikot on vuonna 1936 perustettu

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Toimintakäsikirja on perehdyttämisasiakirja, jonka avulla uudet toimijat saavat tietoa jaoston toimintavoista ja heidät voidaan opastaa tehtäviinsä.

Toimintakäsikirja on perehdyttämisasiakirja, jonka avulla uudet toimijat saavat tietoa jaoston toimintavoista ja heidät voidaan opastaa tehtäviinsä. ÄHTÄRIN URHEILIJAT Yleisurheilu TOIMINTAKÄSIKIRJA Johdanto Ähtärin Urheilijat on vuonna 1920 perustettu urheilun yleisseura, johon kuuluu myös kyläosasto Ähtärinrannan Kisa. Ähtärin Urheilijoiden päälajit

Lisätiedot

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo 29.9.2014 Kataja-yu Seuran esittely Toiminnanjohtaja: Tomi Pyylampi - Vastuu, talous Valmennuspäällikkö: Anssi Vänskä - Valmennustoiminta + kilpailut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Seura- ja aluejärjestö Pohjois-Suomen Pyöräily ry Toimintasuunnitelma 2014 Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n toiminta perustuu vahvoihin ja elinvoimaisiin Pohjois-Suomalaisiin seuroihin, sekä niiden aktiivisiin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1 (6) vuodelle Porin Pyrintö ry Luistelujaosto LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

Toimintasuunnitelma 1 (6) vuodelle Porin Pyrintö ry Luistelujaosto LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Toimintasuunnitelma 1 (6) LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Yleistä Hallinto Talous n päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu. Lapsille tarjoamme perheluistelua

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

Vanhempainilta (15.10. 2012), Kupittaan urheiluhalli

Vanhempainilta (15.10. 2012), Kupittaan urheiluhalli Vanhempainilta (15.10. 2012), Kupittaan urheiluhalli Ryhmän vetäjinä olemme halunneet nostaa oman valmennustoimintamme yhdeksi tärkeimmäksi osatekijäksi yhteistyön vanhempien kanssa. Roolinne vanhempina

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN URHEILIJAT YLEISURHEILU SEURATOIMINNANLINJAUKSIA

POLVIJÄRVEN URHEILIJAT YLEISURHEILU SEURATOIMINNANLINJAUKSIA POLVIJÄRVEN URHEILIJAT YLEISURHEILU SEURATOIMINNANLINJAUKSIA SEURATOIMINNAN TAVOITTEET Polvijärven Urheilijat pyrkii Suomen Urheiluliiton, Pohjois-Karjalan Liikunnan, Pohjois- Karjalan Yleisurheilun ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2012. Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012

Toimintasuunnitelma kaudelle 2012. Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012 Toimintasuunnitelma kaudelle 2012 Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012 Visio Yleisurheilun valioseura, joka tarjoaa Nokialaisille: Myönteisiä elämyksiä harrastuksesta huippu-urheiluun ympäri vuoden

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 Hiihtojaoston toiminnan keskeisimmät osatekijät Toiminta on perhekeskeistä, koko perheen harrastus. Pyrimme toiminnassa siihen, että kaikilla olisi

Lisätiedot

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintasuunnitelma ja budjetti 2017 1 1 Yhdistyksen kokoukset Emoseuran sääntömääräinen vuosikokous, sekä emoseuran hallituksen kokous tullaan pitämään jälleen keväällä.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Karelia Golf Ry. Juniorivalmennuksen info Joensuu

Karelia Golf Ry. Juniorivalmennuksen info Joensuu Karelia Golf Ry Juniorivalmennuksen info 2014-2015 12.11.2014 Joensuu Yleistä tietoa: Ympärivuotista valmennusta (talvikausi/kesäkausi) Talvikausi: 17.11.-18.12.2014 (Mehtimäen Golfhalli) Kevätkausi 6.1.-27.4.2014

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 2.4.2015 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2009

Toimintasuunnitelma 2009 Toimintasuunnitelma 2009 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Yleistä 2 2. Talous, tiedotus, tilastot ja kalenteri 4 3. Nuoriso- ja valmennustoimikunta 5 Kilpailu- ja koulutustoimikunta 5 Kouluttajat 5 4. Pm- ja

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2009 1. KKI-HANKKEEN KEHITTÄMINEN SEKÄ SITÄ KAUTTA TYÖPAIKKALIIKUNNAN ALOITTAMINEN 2. VALMENTAJIEN

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

Alajärven Ankkurit on yleisseura, joka on perustettu vuonna 1944. Yleisurheilujaosto on yksi Ankkurien kuudesta lajijaostosta.

Alajärven Ankkurit on yleisseura, joka on perustettu vuonna 1944. Yleisurheilujaosto on yksi Ankkurien kuudesta lajijaostosta. Alajärven Ankkurit / yleisurheilujaosto TOIMINTAKÄSIKIRJA 1. Johdanto Alajärven Ankkurit on yleisseura, joka on perustettu vuonna 1944. Yleisurheilujaosto on yksi Ankkurien kuudesta lajijaostosta. Ankkurien

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 350 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1 Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1.1.2015 Swimming Team Nurmijärvi Kevään aikaansaannoksia Seurojen yhdistämistoimikunta on käynyt neuvotteluja vuoden 2014 alusta lähtien Timo Koivuniemi, Mauri

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2010 1. KKI-HANKKEEN LOPPUUN SAATTAMINEN SEKÄ RYHMIEN JATKAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari

Lisätiedot

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT:

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT: NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT: HARJOITUSPÄIVÄKIRJA 28.09.2015 27.3.2016 Oulun Pyrintö ry Nummikatu 18-20, 90100 Oulu p. 044 781 2809 www.oulunpyrinto.fi HARJOITTELUN TAVOITTEET HUOM! Lahjakkuutta on

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013 Mannerheiminaukio 7 p. (06) 832 1300 www.kephi.com 67100 Kokkola f. (06) 830 2374 e-mail: toimisto@kepli.fi KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY:N

Lisätiedot

KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO

KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO Kilpailut järjestetään torssin kello 18 alkaen (ilmoittautuminen kello 17:30-17:50) Kesäkuussa Onkkaalassa 4.6, 11.6, 18.6 Ottelupäivä ja 25.6 Heinäkuussa Luopioisten kentällä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

Seuran hiihtäjien kausimaksut voit valita alla olevasta tiedotteesta omien tarpeiden mukaan.

Seuran hiihtäjien kausimaksut voit valita alla olevasta tiedotteesta omien tarpeiden mukaan. 1 Hiihtojaosto tiedottaa 26.10.2009 Seuran hiihtäjien kausimaksut voit valita alla olevasta tiedotteesta omien tarpeiden mukaan. PALVELUPAKETIT ovat joko Skipassi- tai Lisenssi PAKETTEJA. Kaikilla 7-vuotiailla

Lisätiedot

LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 LUISTELUJAOSTON VUODELLE 2009 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu. Lapsille tarjoamme perheluistelua vanhempiensa kanssa sekä perusluistelu-

Lisätiedot

KANGASALAN MELOJAT RY

KANGASALAN MELOJAT RY KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa?

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa? Hei UiTalainen, Seura kartoitti toimivuuttaan Oman seuran analyysillä johon vanhemmat, valmentajat ja muut seuratoimijat pääsivät vastaamaan. Kysely oli valtakunnallinen liikunnan kattojärjestö Valon tekemä.

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

YU-TIEDOTE 1/2015. Kesän yleisurheilukoulu on taas alkanut!

YU-TIEDOTE 1/2015. Kesän yleisurheilukoulu on taas alkanut! YU-TIEDOTE 1/2015 Kevät on hyvässä vauhdissa ja on Rivakan yleisurheilujaoston vuoden 2015 ensimmäisen yu-tiedotteen aika, jossa kerrotaan tiiviisti jaoston tärkeistä tulevista tapahtumista ja katsotaan

Lisätiedot

AIKUISTEN YLEISURHEILUKOULU toimintamalli

AIKUISTEN YLEISURHEILUKOULU toimintamalli AIKUISTEN YLEISURHEILUKOULU toimintamalli AIKUISTEN YLEISURHEILUKOULU Yleisurheilua voi harrastaa läpi elämänkaaren ja yleisurheilun harrastamiseen liittyviä taitoja ja ominaisuuksia voi kehittää niin

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER GT Teamit 2016-2017 RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER Grani Tenniksen valmennuskokonaisuus - Pelaajan polku GT Tennis- ja mailapelikoulu Esikouluikäisille ja 1-3 -luokkalaisille Ohjaajakoulutukset

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET Yhdistyksen nimi Virallinen lyhenne Yhdistys rek.no tai y-tunnus Kotikunta YHTEYSTIEDOT LIIKUNTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA!

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Harjoitteleminen Leirit Valmennuksen kehittämisryhmä Kilpailut ja tapahtumat Vanhempaintoiminta Ajankohtaiset asiat Monipuolisuus ja perusliikkumistaidot harjoittelun

Lisätiedot

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Ma 28.4. Maasto-cup, 1. osakilpailu Kaupin uusi huoltorakennus klo 18.00 T/P 8, 9,10,11 903 metriä (klo 18.00 ja 18.10) T/P 12, 13, 14 ja 15 1806 metriä (klo

Lisätiedot

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994)

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994) Suunta Jyväskylä Suunnistajia Eeli Viholainen (1994) Vanhemmat vei suunnistuskouluun siitä asti laji on ollut omassa elämässä hyvin läheisenä. Vanhempani Nuorten EM Pitkä Sijoitus: 2. 2012 (H18) Nuorten

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Valmentajien pelisäännöt

Valmentajien pelisäännöt Valmentajien pelisäännöt 1. Harjoitteleminen ja kilpaileminen ikäluokittain 1.1 Harjoitusmäärät ja tavoitteet Forssan Naisvoimistelijoiden periaatteena on tarjota joukkuevoimisteluharrastus yli 8- vuotiaille

Lisätiedot

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Yleistä Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Kiuruveden Urheilijat on urheilun yleisseura, jonka yhtenä jaostona toimii hiihtojaosto. Hiihtojaoston tavoitteena on tarjota eri-ikäisille

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Syyskausi... 3 2 Kilpailutoiminta ja siihen liittyvät

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 700,00 yhteensä 0,00 0,00 700,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut 0,00-1500,00-2014,00 Yhteensä 0,00-1500,00-2014,00

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 330 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 Tiedotteen sisältö: 1. SYYSKAUDEN 2012 ALKAESSA 2 2.

Lisätiedot

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 KORPILAHTI, PALOKKA, TIKKAKOSKI, VAAJAKOSKI

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 KORPILAHTI, PALOKKA, TIKKAKOSKI, VAAJAKOSKI JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 KORPILAHTI, PALOKKA, TIKKAKOSKI, VAAJAKOSKI JKU:N ILMOITUSTAULU JKU:n toimisto: Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä (Monitoimitalon kahvion yläkerta) Puh. 014 218031 Email: toimist(at)jku.fi

Lisätiedot

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA MITÄ KILPAURHEILU ON? - SARJAKILPAILUT - KANSALLISET KILPAILUT - ALUEEN KILPAILUT - SM - KILPAILUT - MM - KILPAILUT MITEN SE MÄÄRITELLÄÄN? - TAVOITELÄHTÖISESTI - HARJOITTELUMÄÄRÄN SUHTEEN - MENESTYKSEN

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä lähes 300 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

TERVETULOA. Kauden 2015 käynnistyspalaveri Haminan liikuntahalli, torstai klo 18.00

TERVETULOA. Kauden 2015 käynnistyspalaveri Haminan liikuntahalli, torstai klo 18.00 TERVETULOA Kauden 2015 käynnistyspalaveri Haminan liikuntahalli, torstai 27.11.2014 klo 18.00 Kauden 2015 käynnistyspalaverin aiheita 1. Seura- ym. maksut 2. Piirisarjoihin ilmoittautuminen 3. Koulutusasiat

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2012 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen@wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Antti Mäkelä antti.makela@wgcc.fi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1/2 Voimistelu- ja urheiluseura Lielahden Kipinä TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on

Lisätiedot

Joukkuejakoinfo 2014

Joukkuejakoinfo 2014 Joukkuejakoinfo 2014 Cheerleadingia voi harjoitella seurassamme neljässä eri ikäluokassa: 4-8- vuotiaat (mikrot), 8-12- vuotiaat (minit), 12-16- vuotiaat (juniorit) ja 16- vuotiaat ja vanhemmat (aikuiset).

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin

Lisätiedot

ORIMATTILAN JYMYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA- KÄSIKIRJA

ORIMATTILAN JYMYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA- KÄSIKIRJA ORIMATTILAN JYMYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA- KÄSIKIRJA Päivitetty: 03.02.2014 versio 2/2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. SEURAN PERIAATTEET 3 1.1. Arvot 3 1.2. Visio 3 1.3. Tavoitteet 3 2. YLEISURHEILUKOULUT

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1(11) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 Yleistä Vuosi 2015 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Arvot... 2 3 Visio... 2 4 Yleistä... 2 5 Painopistealueet... 3 6 Harrastus- ja kilpailutoiminta... 4 7 Pallokoulu ja PerheFutis...

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 26.11.2013 113 KULTTUURIAVUSTUKSET 1. KOHDEAVUSTUS YHTEISÖILLE Kohdeavustusta voidaan myöntää sellaiselle tervolalaiselle yhdistykselle, yhteisölle

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TAMPEREEN HARRASTEURHEILIJAT ry.

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TAMPEREEN HARRASTEURHEILIJAT ry. 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TAMPEREEN HARRASTEURHEILIJAT ry. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...3 1.1 Yleiset tavoitteet 1.2 Järjestäytyminen 2. VARSINAINEN TOIMINTA...3 2.1 Harrastejalkapallo 2.2 Futsal 2.3

Lisätiedot

Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena:

Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena: HIIHTOKAUDEN 2015-2016 JÄSENMAKSUT Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena: * alle 16-vuotiaiden jäsenmaksu 5 * 16-vuot. ja vanhempien jäsenmaksu 10 * perhejäsenmaksu 30

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10 ULVILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO LIIKUNTATOIMI Täyttäkää sinisellä merkityt kentät!.) VALMENTAJAT * Voivat olla seuran jäseniä tai ostopalveluna hankittuja valmentajia *

Lisätiedot

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Sisällysluettelo 1. D-tyttöjen missio, visio ja arvot 2. D-tyttöjen toiminnan linjaukset ja tavoitteet 3. Joukkueen kasvatuskeinot 4. Reilu peli 5. Joukkueen johtohenkilöiden

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Nuorten maajoukkuetoiminta. www.basket.fi

Nuorten maajoukkuetoiminta. www.basket.fi Nuorten maajoukkuetoiminta Tavoitteet Nuorten maajoukkueiden tavoitteena on: Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään yksi/ikäluokka viisi kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu 18.11.2014 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 18.11.2014, klo 15.00 Paikka Valo-talo, Sali I Läsnä Pasi Oksanen puheenjohtaja Harri Aalto Anne Fröberg Harri Heikkilä

Lisätiedot

TOIMINTAKÄSIKIRJA. Ylöjärven Urheilijat ry Yleisurheilu

TOIMINTAKÄSIKIRJA. Ylöjärven Urheilijat ry Yleisurheilu TOIMINTAKÄSIKIRJA Ylöjärven Urheilijat ry Yleisurheilu 2 SISÄLTÖ 1 SEURAN PERIAATTEET...3 1.1 Toiminta-ajatus...3 1.2 Visio......3 2 SEURAN JOHTAMINEN...3 2.1 Puheenjohtaja....3 2.2 Jaosto...3 2.3 Toimenkuvat...4

Lisätiedot

KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry

KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2014 Kymenlaakson Yleisurheilu ry keskittyy uudistetun yleisurheilustrategian painopisteiden mukaisesti alueen ja piirin kilpailujen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Kesäkausi... 3 1.3 Syyskausi... 3 1.4 Yhteistyö... 3 2

Lisätiedot

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Tiistaisin ja torstaina 24.5 alkaen klo 17.30-19.00 Ilmoittautuminen joka kerralla klo 17.25 valmentajalle HUOM! omatoiminen alkuverkka ennen ilmoittautumista!

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

TOIMINTAKÄSIKIRJA YLEISURHEILUJAOSTO, LAITILAN JYSKE 1 Hyväksytty yleisurheilujaoston kokouksessa 20.3.14

TOIMINTAKÄSIKIRJA YLEISURHEILUJAOSTO, LAITILAN JYSKE 1 Hyväksytty yleisurheilujaoston kokouksessa 20.3.14 Laitilan Jyske, yleisurheilu Toimintaka sikirja Sisällysluettelo TOIMINTAKÄSIKIRJA YLEISURHEILUJAOSTO, LAITILAN JYSKE 1 1 Johdanto... 3 2 Seuran johtaminen, organisointi ja tehtäväkuvaukset... 3 2.1 Jaoston

Lisätiedot

Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku

Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku Kempeleen Pyrintö - Uinti 0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin). 0 Uintitoiminta

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Ohessa on tietoa tulevan kauden aikatauluista, harjoittelusta ja maksuista:

Ohessa on tietoa tulevan kauden aikatauluista, harjoittelusta ja maksuista: Sivu 1 / 6 13.5.2012 Kausi 2016-2017 Hei luistelijat ja luisteluvanhemmat! Ohessa on tietoa tulevan kauden aikatauluista, harjoittelusta ja maksuista: TASOT Tulevalla kaudella VLK:n luistelijat luistelevat

Lisätiedot