Lasten kaltoinkohtelun riskin tunnistamisen toimintamallin koulutus- ja juurruttamisprosessi yliopiston ja työelämän yhteistyöhankkeena
|
|
- Hannele Lahtinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lasten kaltoinkohtelun riskin tunnistamisen toimintamallin koulutus- ja juurruttamisprosessi yliopiston ja työelämän yhteistyöhankkeena TtM Heidi Reunanen ja Professori Eija Paavilainen Tampereen yliopisto Yhteistyössä Epshp, SeAMK, Eptek, Seinäjoen kaupungin terveyskeskus, sosiaalityö ja varhaiskasvatus, Pohjanmaan Poliisilaitos, Ensi-ja turvakotien liitto, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
2 Hankkeen taustalla Lasten kaltoinkohtelua esiintyy maailmanlaajuisesti Tutkimustieto tukee vahvasti varhaista lasten kaltoinkohtelua aiheuttavien ja sen riskiä lisäävien tekijöiden tunnistamista validien välineiden avulla sekä perheen varhaista tukemista moniammatillisena yhteistyönä (Paavilainen & Flinck 2015) Hankkeessa otetaan käyttöön kansainvälisesti validoitu lasten kaltoinkohtelun riskinarviointimittari BriefCAP (Ondersma 2005) Pilotointi vaihe Hankkeessa arvioidaan myös vanhempien kokemuksia osallisuudestaan lapsensa terveyspalveluissa G-Fes mittaria apuna käyttäen (Vuorenmaa 2016)
3 Brief Child Abuse Potential Inventory Pieni ote mittarista: Mittarin ulottuvuudet Onnellisuuden puute Yksinäisyys Puutteellisuus Perheen riitaisuus Sosiaalisten suhteiden ongelmat Joustamattomuus Ahdistus
4
5 Toimintamallin koulutus- ja juurruttamisprosessi Lähtötason arviointi (Syksy 2016): Verkkokysely Arviointi kyselyn tulosten sekä orientoivien osastotapaamisten perusteella
6
7
8 Oppimisen menetelmät -Blended learning Tuettu itseopiskelu Harjaantuminen käytännön työssä Kokemusten reflektointi moniammatillisissa pienryhmissä ja moodle oppimisympäristössä Verkkokurssi (THL: Luo luottamusta, suojele lasta ) Yhteistyötahovierailut Toimintamallin yhteiskehittely ja asiakaspolkujen luominen laajassa moniammatillisessa koulutuspäivässä (alkaen syksyllä 2017)
9
10 Monialainen yhteistoiminta sosiaali- ja terveydenhuollossa
11 Oppiminen on osallisuutta ja toimijuutta yhteisössä sosiokulttuurinen suuntaus Yksilö omaksuu yhteisön tietoja, taitoja, tapoja ja käytänteitä vuorovaikutuksessa muiden kanssa Yksilö jäsentää asiantuntijan identiteettiään. Tämä edellyttää toimijuutta ja osallisuutta sosiaalista rakennetta tapahtuu reflektioprosessin myötä (Wenger-Trayner, Dewey, Vygotsky, Mead, Engeström, Bereiter, Nonaka, Parviainen, Roschelle &Teasley )
12 Näkyy konkrettisesti Yksikkökohtaisuus; jokainen yksikkö on oma maailmansa ja siellä vallitsee yksilöllinen kulttuuri räätälöinti, haasteiden ratkominen, innostaminen Sensitiivinen ilmiö Tasavertaisuuden säilyminen tärkeää. Kaikki toimijat aluksi samalla viivalla, yhteinen asia, kaikki avainasemassa, kaikkien mielipiteet arvokkaita, jatkuva arviointi ja kehittäminen. Jokaisella kehittyy harjaantumisen kautta tärkeää tietoa yhteiseen tietovarantoon yhteinen tieto karttuu ohjatuissa reflektioissa ja arjen keskusteluissa. Yhteinen osaaminen karttuu yksittäisten kokemusten reflektoinnin kautta. =Työtoiminnan uudelleen muotoutuessa tapahtuu yksilöllistä identiteetin uudelleen rakentumista yhteisten merkitysneuvottelujen pohjalta, ihmiset kasvavat omaa tahtiaan ryhmän tuella.
13 Tällä hetkellä osaavimpia ovat ns. rohkeat, avoimet sekä vaikeista asioista luontevasti keskustelevat hoitajat tiennäyttäjiä Kokemuksen kautta osaavammat alkavat innostua luontaisesti ohjaamaan vähemmän osaavia ja uusia tulokkaita. Avainhenkilöt valikoituvat toimintamallin vastuuylläpitäjiksi vasta hankkeen loppupuolella.
14 Oma rooli -Kameleontti Koollekutsuja (Wenger-Trayner 2015) Asiantuntija Kasvun mahdollistaja Motivoija/ Innostaja Tiedottaja Ryhmätoiminnan fasilitaattori Riitasointujen harmonisoija Apuvälineoperatööri Asenteettomuuden edistäjä Rajasiltojen rakentaja
15
16
17
18 Oppimisen ja toimintamallin arviointi Jatkuva reflektointi yksiköissä Itse- ja vertaisarviointi koulutusten osalta palautekysely Verkkokysely hankkeen lopussa (osaamisen karttuminen) Tutkimus: Toimintamallin toimivuuden ja vaikuttavuuden arviointi Haastattelututkimus (perheet, ammattilaiset, YT. Tahot) Alueelliset lastensuojelun tilastoraportit
19 Kotisivut Tiedon levittäminen ten_kaltoinkohtelun_ehkaisy.html gscience/preventing_child_maltreatment.html Blogi Alueellinen (kk tiedotteet), kansallinen ja kansainvälinen (konferenssit, Japani yhteistyö, kansainväliset vierailut)
20 Lähteet: (lisää kotisivuilla) Helminen J Kurkistuksia ammatillisen osaamisen jäsentämiseen esimerkkinä ammatillinen osaaminen varhaisen tuen työkentillä. Teoksessa Helminen J. (toim.) Osaamiseksi kokemus jokainen: Näkökulmia oppimiseen ja hyvinvointialalla tarvittavan osaamisen muodostumiseen.eu. Ondersma S.J., Chaffin N., Mullins S. & Le Breton J A brief form of the child abuse potential inventory: Development and validation. Journal of clinical child and adolescent psychology, 34 (2), Paavilainen E & Flinck A Lasten kaltoinkohtelun tunnistamisen tehokkaat menetelmät sosiaali- ja terveydenhuollossa. Hoitotyön tutkimussäätiö. Saatavissa: Paavilainen E & Flinck A National Clinical Nursing Guideline for Identifying and Intervening in Child Maltreatment within the Family in Finland. Child Abuse Review 22,
21 Seppänen-Järvelä R & Karjalainen V (toim.) kehittämistyön risteyksiä. Gummerus. Vuorenmaa M Äitien ja isien osallisuus perheessä ja lasten palveluissa sekä osallisuuteen yhteydessä olevat tekijät. Väitöskirja. Acta Universitatis Tamperensis Tampere University Press. Wenger E Communities of practice Learning, meaning and identity. Wenger-Trayner E, Fenton-O Greevy M, Hutchinson S, Kubiak C & Wenger- Trayner B Learning in the landscapes of practice: Boundaries, identity and knowledgeability in practice based learning. Routledge,Taylor and Francis group, London and New York. Hakkarainen & Paavola Kollektiivisen asiantuntijuuden mahdollisuuksia ja rajoituksia kognitiotieteen näkökulma. Teoksessa Parviainen J. (Toim.) Kollektiivinen asiantuntijuus. Tampereen yliopistopaino Oy, Tampere, Parviainen Jaana 2006.(Toim.) Kollektiivinen asiantuntijuus. Tampereen yliopistopaino Oy Juvenes Print, Tampere
22 Kiitos paljon mielenkiinnostanne!
TtM Heidi Reunanen ja Professori Eija Paavilainen Tampereen yliopisto
Lasten kaltoinkohtelun riskin tunnistaminen terveydenhuollossa. Riskinarviointityökalun käyttöönotto, moniammatillinen tuki ja koulutus hanke (2016 2018) TtM Heidi Reunanen ja Professori Eija Paavilainen
Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student
Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Research is focused on Students Experiences of Workplace learning (WPL) 09/2014 2 Content Background of the research Theoretical
Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa
Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö tietokoneavusteinen opetus etäopetus tietoverkkojen
UUSIA AVAUKSIA OPETUKSEEN JA TYÖELÄMÄÄN
UUSIA AVAUKSIA OPETUKSEEN JA TYÖELÄMÄÄN Varhaiskasvatuksen yhteistyön kehittäminen ja rajojen ylittäminen, KT, lehtori Lastensuojelun kesäpäivät Iisalmi 13.6.2012 1. Millaista osaamista varhaiskasvatus
Moniammatillinen yhteistyö kuntoutusosastolla
Moniammatillinen yhteistyö kuntoutusosastolla Sairaanhoitaja Jenni Koskinen Fysioterapeutti Kati Peltomäki Tyks Kuntoutusosasto Kaskenlinna 13.3.2017 VSSHP/Aivoviikko Moniammatillisuus Kuntoutuja/potilas
Asiantuntijuuden siirtäminen mobiiliviestityöskentelyyn
Asiantuntijuuden siirtäminen mobiiliviestityöskentelyyn Ota Digisti asiantuntijapäivät 1.-2.11.2017 Keskiviikko: Hyvinvointia mobiilisti Eija Sevón ja Jaana Mäkelä 14.11.2017 Mitä on toimijuus? Aloitteellisuus
Systeemisyys lastensuojelua yhdistävänä näkökulmana
Systeemisyys lastensuojelua yhdistävänä näkökulmana Lastensuojelun kehittäjäverkostojen tapaaminen 7.3.2018 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Pia Lahtinen Kehittämispäällikkö
OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET. Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi
OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 aikuiskoulutusfoorumi Osaamisen kehittämisen uudet ulottuvuudet A Oppimisen ja osaamisen tuottaminen Maailman hypoteesit Osaamisen
Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen
Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen Arja Holopainen, TtT, tutkimusjohtaja Hoitotyön Tutkimussäätiö Suomen JBI yhteistyökeskus WHOn Hoitotyön yhteistyökeskus Esityksen sisältö Hoitotyön
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,
sote- tki / järjestämislaki
Sote tki sote- tki / järjestämislaki Maakunta - vastaa alueensa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä sekä alue- ja organisaatiorajat ylittävästä kehittämisyhteistyöstä - koordinoi ja ohjaa tuottajatasolla
KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä
KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä enorssi: Ohjaussymposium Tampere 23.4.2009 Prof. Päivi Atjonen Joensuun yliopisto Lähtökohdiksi 1 Ohjaajan työn n muutokset Lisääntyneet
Sosiaalityön tulevaisuusselvitys
Sosiaalityön tulevaisuusselvitys Pekka Karjalainen, THL Maakunnallistuva aikuissosiaalityö -kehittämisverkosto 6.11.2018 6.11.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Asettaminen STM on asettanut 2.10.2018 selvityshenkilöryhmän
Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007
Reflektiivinen ammattikäytäntö Arjen työn vaatimukset Työyhteisöt ja yksittäiset työntekijät vastaavat arjen työssään työelämän asettamiin vaatimuksiin. Tästä nousee tarkasteltavaksi: yhteisöjen ja yksilöiden
Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.
Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten
Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:
YHYRES TEHEREN - Etelä-Pohjanmaan TYP ja OSMO - Osallisuutta moniammatillisesti hanke Marjo Taittonen, E-P TYP johtaja Maarit Pasto, hankekoordinaattori Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:
Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa
Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö teknologia kehittyy, mutta ihmisen älykkään toiminnan
POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi
POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli (1.3.2009 31.10.2011) Levi 24.3.09 I-VAIHEEN Lapin osuus: perusterveydenhuoltoa, terveyden edistämistä ja sosiaalipalveluita
Työn opinnollistamisen kehittäminen eri koulutusaloilla T Y Ö S T Ä O P P I M A S S A, T Y Ö H Ö N A R B E T E K O M P E T E N S K A R R I Ä R
Työn opinnollistamisen kehittäminen eri koulutusaloilla T Y Ö S T Ä O P P I M A S S A, T Y Ö H Ö N A R B E T E K O M P E T E N S K A R R I Ä R JAMK Toteemi 1. Tavoite: Uudistetaan korkeakoulupedagogiikkaa
Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.
Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten
Varhaiskasvatuksen tulevaisuus
Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Kulttuurinen moninaisuus ja palvelut Työelämän muutokset ja palvelut Rahalliset tuet, palvelut Kenen tuottamat palvelut (julkinen, yksityinen) Lasten, vanhempien ja ammattilaisten
Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä
Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä Luo luottamusta suojele lasta. Opas ja verkkokoulutus lasten suojelemisen yhteistyöstä ja tiedonvaihdosta. Oppaaseen ja verkkokoulutukseen on
Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa
Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu
Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla
Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Lapsen
Osaamisen uudistamista vai uudelleen paketointia muuttuvassa työympäristössä
Osaamisen uudistamista vai uudelleen paketointia muuttuvassa työympäristössä KINE 2016 Hanna Lahtinen, FT www.laurea.fi Johtaminen Yksi menestymisen mahdollistajista on henkilöstön osaamisesta ja rooleista
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä
Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US
Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Katriina Nokireki & Onni Westlund, Pesäpuu ry 20.11.2018, Tampere @KNokireki & @onniwestlund UP2US vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus
ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen
ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen
LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ
1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta
Vahvistuuko sosiaalihuollon tutkimus- ja kehittämistoiminta? Anneli Pohjola Sosiaalihuoltolakia koskeva kuulemistilaisuus Helsinki 22.6.
Vahvistuuko sosiaalihuollon tutkimus- ja kehittämistoiminta? Anneli Pohjola Sosiaalihuoltolakia koskeva kuulemistilaisuus Helsinki 22.6.2011 Osaamiskeskusjohtajien ja Sosnetin valmistelu Tutkimuksen, koulutuksen,
Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup
Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,
SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle
SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn mittaaminen ja arviointi -seminaari Helsinki 17.11.2016 Johanna Moilanen & Taina Era SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle
Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä
Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä - Mikä muuttuu? Minna Rytkönen, TH, TtT LAPE muutosagentti Pohjois-Savon liitto PERHEKESKUS ON RAKENNE, ASENNE JA TOIMINTAMALLI Verkostoi lasten, nuorten ja perheiden
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin
Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely Marjo Romakkaniemi
Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely 17.1.2017 Marjo Romakkaniemi Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosesseissa 2 TL
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset
SERVICE LEARNING MALLI VAPAAEHTOISTYÖN KEHITTÄMISEN VÄLINEENÄ. KAMU-pajaseminaari Niina Manninen, Eija Raatikainen, Mai Salmenkangas
SERVICE LEARNING MALLI VAPAAEHTOISTYÖN KEHITTÄMISEN VÄLINEENÄ KAMU-pajaseminaari 14.5.2014 Niina Manninen, Eija Raatikainen, Mai Salmenkangas Vapaaehtoistoiminnassa oppimisen konteksti Metropoliassa Uusi
Opiskelijaohjauksen laatusuositusten auditointi VSSHP:ssä. Tiina Tarr
Opiskelijaohjauksen laatusuositusten auditointi VSSHP:ssä Tiina Tarr Taustaa Vuonna 2004 sosiaali- ja terveysministeriön terveydenhuollon ammattihenkilöiden neuvottelukunnan alainen ammatillisen koulutuksen
Asiakashyötyjen arviointi
Asiakashyötyjen arviointi esimerkkinä lastensuojelun systeemisen toimintamallin arviointitutkimus 2017-2018 Elina Aaltio Tutkija Lapset, nuoret ja perheet THL Systeemisen mallin pilotointi 2017-2018 Pilotoidaan
Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin?
Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Susanna Hintsala, Kehitysvammaliitto Kuntaseminaari Eskoossa 28.10.2016 1 11/8/2016 YK-sopimus ja asuminen 9 art. Varmistetaan vammaisten henkilöiden
Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus
Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen
Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op
1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen
Osallisuus ja yhdessä tekeminen käytännössä - Yhteiskehittäminen ja -tutkiminen vammaissosiaalityön hankkeessa
Osallisuus ja yhdessä tekeminen käytännössä - Yhteiskehittäminen ja -tutkiminen vammaissosiaalityön hankkeessa Jan Huopainen Katriina Kunttu Marjo Romakkaniemi 19.1.2017 OSALLISUUDEN VARMISTAMINEN JA SYRJÄYTYMISEN
KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta
KP OTE Osallisuutta tukeva toiminta Osallisuutta tukevan toimintamallin kuvaus LUONNOS KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa ja koordinoida
Kasvun kikatusta leikin lumoissa
Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään
Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt
LIITE 8. VIRTA RAAHEN SEUDUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät
Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta?
Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Yhdessä seminaari 3.6.2013 Susanna Niinistö Sivuranta Pohdintaa seminaarin päätteeksi Viestinnän muutos miksi meidän kaikkien pitäisi välittää viestintäosaamisestamme
Koulun ja nuorisotyön yhteistyö. Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5.
Koulun ja nuorisotyön yhteistyö Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5.2011 1 Taustaa Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa kunnissa tapahtuvaa koulun
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena kehittämiskokonaisuus
Lapsen paras Yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena kehittämiskokonaisuus Kehittämis- ja työryhmien
Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa
Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä Rakennetaan lapsen hyvää arkea Oulu 6.5.2010 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori,
(Kirjoittajatiedot lisätään hyväksyttyyn artikkeliin, ei arvioitavaksi lähetettävään käsikirjoitukseen)
HOITOTIEDE-LEHTI Artikkelin mallipohja ja kirjoitusohjeet (Päivitetty 6.1.2016) Yleiset artikkelin asetukset ja ohjeet: Käsikirjoituksen pituus: korkeintaan 4000 sanaa sisältäen tiivistelmän, tekstisivut,
Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa
Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa Tiina Anttila 16.2.2016 Esityksen sisältö 1. Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa hankeen lyhyt esittely 2. Asiantuntijuus-käsitteestä
Monitoimijainen, yhteinen perhetyö
Monitoimijainen, yhteinen perhetyö mallinnuksen esittely 1 6.9.2017 Yhteiskehittämispäivien tausta Sosiaalialan osaamiskeskukset ja THL rakentavat osana LAPEa tutkimusperustaista ja kansallisesti koordinoitua
kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki
Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä
Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo
Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017
KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU
KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet
Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa
Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa TAITO2017 Osaamisen ydintä etsimässä. Taitokeskus, Tampere 25.- 26.4.2017 Piia Silvennoinen & Outi Ahonen
Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke
Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Rahaa jaetaan Pohjois-Suomen Lasten Kaste hankkeen tavoite Hankkeen tavoitteena
Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet
Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety (RECEPS) Anna-Maija Tolppanen 26.9.2013 III sosiaali-
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella
Oppijan tukeminen moniammatillisesti
Oppijan tukeminen moniammatillisesti RATKAISUKESKEINEN AJATTELU- JA TYÖTAPA Maanläheinen ja myönteinen tapa kohdata erilaisia inhimillisen elämän pulmatilanteita. Innostaa kehittämään luovia ratkaisuja
Ammatillinen osallisuus
Ammatillinen osallisuus Tampereen kaupunkiseudun kasvatusalalla Tiina Soini KT, dosentti, tutkimusjohtaja Tampereen yliopisto, Aretai Oy 21.3.2019 Arvioinnin tausta Tampereen kaupunkiseudun kunnat ovat
Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY
Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 2 Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki Ensisijaista uudistuksessa on Ø lapsen etu ja oikeudet Ø vanhemmuuden tuki Perheet saavat tarvitsemansa avun ja tuen oikeaan
PerhePesä yhdessä toimien perheiden parhaaksi
11.9.2017 Lape-toimijaseminaari/Toimiva arki hanke PerhePesä tiimikoordinaattori Marjukka Huhtala PerhePesä Toppila, Lapsi- ja perhetoiminnan ohjaaja Kirsi Sova PerhePesä yhdessä toimien perheiden parhaaksi
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA
Adhd lasten kohtaama päivähoito
Adhd lasten kohtaama päivähoito ORIENTAATIO KONFERENSSI 23.5.2012 JÄRVENPÄÄ ALISA ALIJOKI HELSINGIN YLIOPISTO ADHD (Attention Deficit Hyperactive Disorder) Neurobiologinen aivojen toiminnan häiriö Neurobiologisesta
Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosessissa (VamO) Lapin vammaistyön koordinaatioryhmä 1.6.
Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosessissa (VamO) Lapin vammaistyön koordinaatioryhmä 1.6.2017 Marjo Romakkaniemi Hankkeen perusta Kestävää kasvua ja
LAPSISTRATEGIAA VALMISTELEVA TYÖ
LAPSISTRATEGIAA VALMISTELEVA TYÖ Kohden lapsi- ja perhemyönteistä Suomea Jouni Välijärvi, professori Jyväskylän yliopisto Eteläisen Suomen LAPE-akatemia Lahti 24.5.2019 Visio: kansallinen lapsistrategia
Kehittäjäasiakkaat mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämistyössä Lapissa Nordic 2015 11.6.2015, 11-12.30
Kehittäjäasiakkaat mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämistyössä Lapissa Nordic 2015 11.6.2015, 11-12.30 Asta Niskala Nina Peronius Kehittämispäällikkö projektipäällikkö ytt ytm Pohjois-Suomen sosiaalialan
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA
Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke
Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho
Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari
Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari 3.5.2013 Salla Seppänen, osaamisaluejohtaja SaWe SAIRAANHOITAJAKSI VERKOSTOISSA JA
KESKI-POHJANMAA. Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela
KESKI-POHJANMAA Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela Yhteinen tavoite ja tahtotila: Hyvinvoiva kasvuyhteisö SIVISTYSKUNTA Sivistys- ja kulttuuripalvelut Hyvinvointia edistävät palvelut Kolmas sektori
Lastensuojelun huostaanotot interventioina - prosessi- ja asianosaisnäkökulma
Lastensuojelun huostaanotot interventioina - prosessi- ja asianosaisnäkökulma Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Skidi Kids -seminaari Tampere 22.5.2013 Tutkimuksen tausta Kansainvälisissä
LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS
LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS JA LASTENSUOJELUPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Lastensuojelun kehittämisverkosto 17.8.2016 Merja Anis UUDET SOSIAALITYÖN ERIKOISTUMISKOULUTUKSET ALKAMASSA
Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää?
Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Osallisuus osana arkea 19.3.2019 Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Osallisuus on Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.
Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi
Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi Mikä ihmeen perhekeskus? Perhekeskustoimintamalli tutuksi työntekijöille Merja Jumpponen, terveydenhoitaja, pääkäyttäjä ODA-hanke OMAOLO
Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa
Kohti kuntouttavaa arkea Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Oppimisen ja kasvun tuen päivät Jyväskylä 22.9.2016 Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri VALTERI on Opetushallituksen toimialaan kuuluva valtakunnallinen
Paapu- lapsen parhaaksi - hankkeen 1. foorumi
Paapu- lapsen parhaaksi - hankkeen 1. foorumi Oman työn n arviointi 22.3.2007 Kouvola Paapu-lapsen parhaaksi- hanke Toiminut Pohjois-Kymenlaakson kuntien varhaiskasvatuksen hankkeena 8/2005 alkaen Tavoitteena
Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät-hanke (KASTE)
Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät-hanke 2015-2017 (KAT) Kooste kehittämistoiminnasta tavoitteittain Asiakas keskiössä Asiakaslähtöistä työotetta kehitetty nostamalla asiakas palvelusuunnittelussa
Sisältö. Työryhmä Tausta Tarkoitus Menetelmä Tulokset Johtopäätökset Kehittämistyön haasteet ja onnistumiset Esimerkkejä
AJANKOHTAISTA IMETYSOHJAUKSESTA Näyttöön perustuva imetysohjauksen yhtenäinen toimintamalli terveydenhuollon palveluketjussa Äitiyshuollon ja naistentautien alueellinen koulutus 16.1-17.1.2017, Rovaniemi
LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus
LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto 6.2.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus 10.2.2017 Etunimi Sukunimi Päivän ohjelma Klo 9.00 Klo 9.30
Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä
Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä Avoimet ovet 28.2.2018 Sinikka Kaakkuriniemi järjestöjohtaja 1 Mielenterveyden häiriöt ja ongelmat ovat yleisiä Lähes jokainen kokee jossain
Kipinää, liekkiä ja roihua
Kipinää, liekkiä ja roihua Sosiokulttuurinen innostaminen ja aito dialogisuus nuoren kohtaamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät, Nurmes 28.9.2016 Anita Mäntynen-Hakem Kohti innostusta ja innostamista
VauvaPolku Polku hyvinvoivaan vauvaperhe-elämään oppimispelin ja siihen liittyvän tutkimuksen esittely
VauvaPolku Polku hyvinvoivaan vauvaperhe-elämään oppimispelin ja siihen liittyvän tutkimuksen esittely Anna Rönkä, Eija Sevón ja Katja Raitio Jyväskylän yliopisto Susanna Sillanpää Family Support House
KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta
KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja
LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013
LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LAPSET JA PERHEET KASTE II -HANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN ARVIOIMANA SYKSY 2012 Valtakunnan
SeAMK FramiPro yritykset, opiskelijat ja kehittäjät kohtaavat. Tuija Vasikkaniemi Opetuksen kehittämispäällikkö, PsT
SeAMK FramiPro yritykset, opiskelijat ja kehittäjät kohtaavat Tuija Vasikkaniemi Opetuksen kehittämispäällikkö, PsT AMKPEDA verstas Turku 4.11.2015 Lähtökohdat: Työelämän osaamisvaatimukset SeAMKin omat
NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä
NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä I koulutuskokonaisuus lokakuu 2009 joulukuu 2010 II koulutuskokonaisuus syyskuu 2011 toukokuu 2012 NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSISSÄ VeTe Kurssiohjelma
Vaakamalli sosiaalisen hyvinvoinnin johtamisen välineenä. KT Päivi Hamarus Kehittämis- ja strategiayksikkö Keski-Suomen ELY-keskus
Vaakamalli sosiaalisen hyvinvoinnin johtamisen välineenä KT Päivi Hamarus Kehittämis- ja strategiayksikkö Keski-Suomen ELY-keskus Hyvinvoinnin johtamisen malli Vaaka - taustaa What is bullying? Hamarus,
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi
KOULUN HYVINVOINTI OPPIMISEN JA KASVUN MAHDOLLISTAJANA
KOULUN HYVINVOINTI OPPIMISEN JA KASVUN MAHDOLLISTAJANA Poimintoja opiskeluhuollon kentältä Varsinais-Suomessa Hyvinvointiajattelun kehittäminen mukana tieto, taito, sydämen viisaus, lapsilähtöisyys, dialogisuus,
Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa
Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus Hoitotyön Tutkimussäätiö Marjaana Pelkonen, hallituksen pj Sisällys Tausta Organisoituminen Miten