1/2008 AMMATTI- SOTILAS

Transkriptio

1 1/2008 AMMATTI- SOTILAS

2 Ammattisotilas 1/2008 Aliupseeriliitto ry 21.vuosikerta. Ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Vuosina Puol väli. Aikakauslehtien Liiton jäsen. Vuositilaus 16,-/vuosi. ISSN Julkaisija: Aliupseeriliitto ry Ratamestarinkatu 11, 7.krs Helsinki Puh: Fax etunimi.sukunimi@aliupseeriliitto.fi Päätoimittaja: Petteri Leino petteri.leino@aliupseeriliitto.fi Toimituskunta: Riku Rissanen, p Jukka Klemetti, p Marit Lammes, Jari Jauni, p Ammattisotilaat ja Nato-jäsenyys... 3 Mikä NRF?...4 NATO - OTAN Natoon liittyminen ei muuttaisi mitään...8 Palkkakilpailukyky varmistettava...11 Maavoimien pääluottamusmies...13 Ilmavoimien pääluottamusmies...15 Merivoimien pääluottamusmies...16 Lumiaura: Venäjän pelkotilat...18 Kirja-arvostelut Jukka Vesterinen: Ottoautot talvi- ja jatkosodassa -C G Mannerheim: Across Asia from West to East in Lukijoiden kynästä: Kirjan Viipuri 1944 arvioinnista...21 Korsun kätköistä...22 Pääluottamusmiehen kynästä...23 Maasotakoulu - maavoimien koulutuksen kehto...25 Jukka Pirttilä - in memoriam...28 Lottanen: Tuntematon...29 Toimisto tiedottaa...30 Liiton toimisto: Pj Petteri Leino, p Plm Lassi Majamaa, p Plm Mika Oranen, p Tstosiht Jaana Pakarinen, p Painopaikka: Ks Paino Oy Viestitie Kajaani Puh: Fax: Ilmoitusasiat: Ilpo Pitkänen Oy Insinöörikatu Helsinki Puh: Fax: Kirjoittajat esittävät lehdessä omia mielipiteitään. Toimitus ei vastaa tilaamattomasta aineistosta. Kannen kuva: Suomalaiset ovat osallistuneet Naton johtamiin operaatioihin mm. Kosovossa Afganistanissa. Kuva: Riku Rissnanen. Ammattisotilaan aikataulu 2008 Numero Aineisto toimituksessa Lehti ilmestyy 1/ / / / Ammattisotilas 1/2008

3 AMMATTISOTILAAT JA NATO-JÄSENYYS Suomen liittyminen Natoon vaikuttaa eniten juuri ammattisotilaisiin. Ainakaan julkisesti ei ole selvitetty, miten se vaikuttaisi ammattisotilaiden asemaan, oikeuksiin ja ennen kaikkea velvollisuuksiin? Näistä asioista on kylläkin esitetty yksittäisiä näkemyksiä, jotka monesti ovat sen mukaisia, miten esittäjä itse suhtautuu Suomen liittymiseen Natoon. Natojäsenyyden puolestapuhujat vastaavat mielellään, ettei Natoon liittyminen vaikuta juurikaan ammattisotilaisiin. Sitä vastoin Natoon kriittisesti suhtautuvat käyttävät kaiken kekseliäisyyden kehitellessään erilaisia uhkakuvia. Tässäkin asiassa todellisuus löytyy jostain välimaastosta. Natoon liittymisen jälkeen ammattisotilaiden velvollisuudet muuttuvat nykyisestä, ainakin mitä tulee ulkomaan palvelukseen. Tällä hetkellä sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävät perustuvat täydelliseen vapaaehtoisuuteen myös ammattisotilaiden osalta. Naton jäsenenä Suomen olisi pidettävä kriisinhallintatehtävissä noin sotilasta. Tilanne ei tältä osin juurikaan muuttuisi. Sen lisäksi Suomen tulisi asettaa noin 150 upseeria Naton esikuntiin sekä pidettävä noin prikaatitasoista yhtymää valmiina käytettäväksi Suomen alueen ulkopuolella. Nämä muutokset toisivat selkeän muutoksen nykytilanteeseen. Upseerien osalta se saattaisi tarkoittaisi sitä, että käytännössä lähes jokainen upseeri jossain vaiheessa uraansa palvelisi Naton esikuntatehtävässä. Prikaatitasoisen yhtymän osalta velvoite kohdistuisi maavoimien kolmeen valmiusyhtymään, käytännössä varsinkin Porin ja Karjalan Prikaatiin. Kainuun Prikaatin kalusto on sen verran poikkeava, että sen lähettäminen muualle kuin Pohjois-Norjaan tuntuisi kovin omituiselta. Porin Prikaati tuettuna Länsi-Suomen Sotilasläänin aselajiyksiköillä ja Karjalan Prikaati itsessään voivat muodostaa sellaiset yhtymät, joilla on kyky vastata Suomen yhteisvastuuseen kuuluvasta velvoitteesta. Ainakaan näiden joukkojen osalta nykyinen sotilaallisen kriisinhallinnan laki ei vastaisi todellisuutta enää siinä vaiheessa, kun Suomi on Naton jäsen. Ammattisotilaiden osallistumisen periaatteita ulkomaan palvelukseen tarkastellaan uudelleen viimeistä siinä vaiheessa, kun Nato-jäsenyys nousee ajankohtaiseksi. Nykyinen vapaaehtoisuuteen perustuva periaate korvataan varmasti sillä, että ulkomaan tehtävät kuuluvat osaksi sotilaan palvelusuraa. Tältä osin Nato-jäsenyyteen liittyy merkittävä yksilön perusoikeuksiin liittyvä ongelma. Nykyiset ammattisotilaat ovat tulleet pääosiltaan palvelukseen puolustaakseen Suomea sekä osallistuakseen rauhanturva- ja muihin kansainvälisiin tehtäviin täysin vapaaehtoisesti. Tämän periaatteen muuttaminen kesken virkauraa on haasteellista. Toisaalta on ymmärrettävää, että henkilöstön käytön periaatteet on oltava selvillä hyvissä ajoin ennen mahdollista operaatiota. Tilanne ei voi muodostua sellaiseksi, että Turun satamassa eräät avainhenkilöt jäisivät joukosta pois, koska eivät ole vapaaehtoisesti mukana. Nato-jäsenyyden vaikutukset ammattisotilaisiin on selvitettävä mahdollisimman pikaisesti, ettei ongelma putoa pöydälle samaan aikaan, kun valtioneuvosto tuo eduskunnan käsittelyyn selonteon Nato-jäsenyyden hakemista. Aitojen, avoimien ja perusteellisten selvitysten jälkeen, ammattisotilaiden on myös nykyistä helpompi muodostaa oma käsityksensä Natoon liittymisestä. Ammattisotilas 1/2008 3

4 Nato Response Forse: MIKÄ NRF? Kevät talven merkittävin turvallisuuspoliittinen keskustelu käytiin Suomen osallistumisesta Naton nopean toiminnan joukkojen toimintaan? Poliittisesti kovanluokan kysymys jäi mediassa ministerien naisasioiden taustalle. Mitä ovat Naton nopean toiminnan joukot? Kyseessä ei ole aivan uusi Naton konsepti, sillä NRF:n perustamista päätettiin Naton Prahan huippukokouksessa jo vuonna Riian huippukokouksessa syksyllä 2006 NRF-joukot julistettiin täyteen valmiuteen. Itse asiassa parhaillaan on koossa jo kymmenes valmiusvuorossa oleva NRF, joista tosin kuusi ensimmäistä olivat prototyyppejä. Ensimmäinen asteittaisen valmiuden mukaisesti koottava rotaatio on NRF-11, joka astuu valmiuteen ensi heinäkuussa. Alun perin tarkoituksena oli luoda järjestelmä, josta koostuisi sotilaan kaikki puolustushaarat (ml. erikoisjoukot) käsittävä monikansallinen joukkopooli. Kyseinen joukkopooli olisi 5-30 päivän lähtövalmiudessa, puolivuotta kerrallaan, hieman samaan tapaan kuin EU:n taisteluosastot. EU:n taisteluosastoihin verrattuna NRF poikkeaa niin suuremman kokonsa kuin kaikkien puolustushaarojen yhteisesti tuottaman toimintakykynsä perusteella. NRF-konsepti muodostui Nato-maille liian mahdottomaksi, sillä voimassa olevat kriisinhallintarotaatiot sitovat huomattavia määriä joukkoja. Erityisesti Afganistanin ISAF-operaation kokonaisvahvuus on noin sotilasta, joista eurooppalaisia lähes puolet. NRF on suunniteltu nimenomaan Naton eurooppalaisten jäsenmaiden sotilaallisten kykyjen kehittämiseksi. Varsinkin Saksalais-ranskalaisen prikaatin jalkaväkipataljoonan sotilaita Exercice -harjoituksessa Sao Vicentessä, Cape Verdellä kesäkuussa Kuva: A Steindl. ISAF-operaatiosta johtuen voi hyvin ymmärtää ne vaikeudet, joita on ollut viime vuosina NRF:n osalta. Missään vaiheessa ei ole saatu kootuksi tuota tavoitteena olevaa sotilaan joukkopoolia. Syksyllä 2007 pidetty Naton epävirallinen puolustusministerikokous päätti kehittää NRF-konseptia siirtymällä kohti asteittaista valmiutta. Tässä mallissa korkeassa valmiudessa pidetään ainoastaan perussuorituskykyä omaavat joukot. Tämä kokoonpano vaihtelee sen mukaisesti, mitä joukkoja osallistuvat joukot siihen ilmoittavat. Tällaisen perusosan tulee kyetä toteuttamaan itsenäisesti yksi matalamman intensiteetin tehtävä ilman vahvennuksia sekä toimimaan etujoukkona laajemmalle operaatiolle. Peruskokoonpano voidaan vahvistaa asteittain muilla korkean valmiuden joukoilla tarpeen niin edellyttäessä. NRF:n tehtävät NRF:n osalta on tehtävät jaetaan seitsemään kategoriaan. Niistä viiden osalta NRF:n tulee kyetä toimimaan omilla resursseillaan. Näitä ovat evakuointitehtä- 4 Ammattisotilas 1/2008

5 vät, tuki onnettomuustilanteiden seurausten hallinnassa, kriisinhallintatehtävät, terrorismin torjuntaoperaatioiden tukeminen sekä pakotteisiin liittyvät saartooperaatiot. Vaativampana kuudennen kategorian tehtävänä on toimia laajemman operaation ensimmäisen portaan joukkona, joka aloittaa uuden kriisinhallintaoperaation ja mahdollistaa suuremman pääjoukon saapumisen operaatioalueelle. Seitsemäs tehtävänä on hieman ympäripyöreä, sillä kyseessä on ennalta ehkäisevän vaikutuksen luominen esimerkiksi kriisin leviämisen estäminen. Näiden tehtävien suorittaminen on mahdollista vain korkeaa valmiutta ja teknologian omaavien maa-, meri- ja ilmavoimien sekä erikoisjoukkojen yhteisellä suorituskyvyllä. NRF:n täydentävä toiminta Syksyllä 2006 Nato avasi rauhankumppanimailleen mahdollisuuden osallistua NRF:n täydentävään toimintaan. Tämä edellyttää sitä, että kyseinen rauhankumppanimaa täyttää Naton määrittämät ehdot. Rauhankumppanimaa (esim. Suomi) voi tarjota joukkojaan korkean valmiuden tai asteittaisen valmiuden joukkoihin Kumppanimaa voi ilmoittaa omia joukkojaan joko tietyin rajoituksin peruskokoonpanoon taikka lisäjoukkoihin. Tämä malli antaa lisää joustavuutta aiempaan tilanteeseen verrattuna. Näin rauhankumppanimaa saa itse valita, millaisia joukkoja tarjoaa NRF:än. Jokainen NRF-rotaatio koulutetaan erikseen ja näin kumppanimaiden joukot osallistuvat vain niihin koulutuksiin, joiden rotaatioihin heidät on ilmoitettu. Jokainen joukko osallistuu monikansalliseen harjoitusohjelmaan, joka päättyy joukkojen sertifiointiin. Täydentävässä toiminnassa kumppanimaalla on aina itsenäinen kansallinen oikeus päättää, lähteekö se mukaan operaatioon vai ei. Osallistuminen operaatioon kumppanimaiden osalta ei ole myöskään automaatio, sillä siitä päättää Pohjois- Atlantin neuvosto erikseen. Suomi ilmoitti harkitsevansa osallistumista NRF:n täydentävään toimintaan. Osallistuminen NRF:än tarjoaa Suomelle mahdollisuuden kehittää omaa nopean toiminnan kykyä. Toisaalta se tukee osallistumista EU:n taisteluosastojen toimintaan, sillä sekä NRF että EU:n taisteluosastot ovat toimintatavoiltaan hyvin lähellä toisiaan. Suomen osallistumisessa EU:n taisteluosastoihin tulee luonnostaa välivaiheita, jolloin meillä ei olisi tämän tyyppistä toimintaa. Näin NRF täydentää sitä tilannetta, ettei Suomella ole velvoitetta asettaa EU:n taisteluosastoa. Toisaalta tämä myös tarkoittaa sitä, että taisteluosastokonsepti on tullut jäädäkseen ja on jatkossa osa puolustusvoimien jokapäiväistä toimintaa. Toinen kysymys onkin, mistä tähän otetaan resurssit tulevaisuudessa? Ovatko taisteluosastoon sidotut tehtävät ja kalusto pois pysyvästi normaaleista kotimaan velvoitteista? NRF.n kautta puolustusvoimilla on mahdollisuus saada sellaista kokemusta, jota muutoin Naton ulkopuolisena maana ei olisi saatavissa. On selvää, että tämänkaltaisten toimien seurauksena yhteensopivuus Naton jäsenmaiden kanssa lisääntyy. Se antaa jatkossa nykyistä paremmat mahdollisuudet osallistua sotilaallisen kriisinhallinnan tehtäviin. UTVA:n linjauksen mukaisesti Suomi ei osallistu NRF:n valmiusvuoroihin. Tiettävästi tästä käytiin valtioneuvoston sisällä (niin hallituspuolueiden kuin tasavallan presidentin) perusteellinen keskustelu. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallituksesta etenkin Kokoomus ja Keskusta olisivat olleet valmiita osallistumaan myös NRF:n valmiusvuoroihin. Yksimielisen päätöksen syntyminen edellytti sitä, että päädyttiin ainoistaan täydentävään toimintaan. Eduskunnassa ja julkisuudessa käyty keskustelu NRF:stä osoitti jälleen kerran sen, että varsinainen asia tunnetaan erittäin huonosti. Käytettyjen puheenvuorojen mukaan Suomea oltaisiin hivuttamassa yhä lähemmäksi Natoa. Tästä ei ole kyse, sillä NRF:n täydentävästä toiminnasta on matkaa kohti Naton jäsenyyttä. Itse asiassa Suomen rooli NRF:ssä on hieman turistinomainen. Meitä ei oteta mukaan, ellemme itse tarjoudu. Mutta silloinkaan päätöstä ei tee tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä ja eduskunnalle annetun selonteon pohjalta, vaan sen tekee Pohjois- Atlantin neuvosto. Teksti: Petteri Leino Kuvat: Nato Mikä on Suomen rooli? Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan marraskuussa 2006 tekemän linjauksen mukaisesti Suomi on jo osallistunut joihin NRF-harjoituksiin. Viime keväänä Espanjan merijalkaväki ottaa rannikon haltuunsa Capo Lorenzossa syksyllä Kuva: D Minor. Ammattisotilas 1/2008 5

6 NATO OTAN Pohjois-Atlantin liitto eli NATO (engl. the North Atlantic Treaty Organisation, ransk. L Organisation du Traité de l Atlantique Nord) on kansainvälinen sotilasliitto, joka perustettiin 4. huhtikuuta 1949 Yhdysvalloissa. Naton päämaja sijaitsee Brysselissä. Sotilasliittoa johtaa pääsihteeri, joka toimii neuvoston kokousten puheenjohtajana. Pääsihteerinä on toiminut 2004 alusta lukien hollantilainen Jaap de Hoop Scheffer. Päätökset neuvostossa tehdään yksimielisesti. Naton päätöksenteolle on tunnusomaista jäsenmaiden välinen jatkuva ja monella tasolla tapahtuva epävirallinen asioiden valmistelu ja konsultaatio. Laaja-alainen konsultaatio on edellytys yksimielisyyteen perustuvan päätöksenjärjestelmän toimivuudelle. Sen kautta jäsenmaat saavat ennakkotiedon toistensa näkemyksistä ja kantojen taustalla olevista perusteluista. Taustaa Natolle Britannia ja Ranska solmivat jo maaliskuussa 1947 Dunkirkin sopimuksen keskinäisestä yhteistyöstä. Britit ehdottivat sopimuksen laajentamista Belgian, Luxemburgin ja Alankomaiden kanssa. Maaliskuussa 1948 Brysselissä allekirjoitettiin edellä mainittujen maiden välillä puolustussopimus (Bryssels Treaty), jota pidetään Naton edeltäjänä. Yhdysvallat ei kuitenkaan ollut mukana sopimuksessa, vaikka sen sotilaallista voimaa pidettiin tärkeänä Neuvostoliiton vastapainoksi. Sen takia lähes välittömästi aloitettiin jatkoneuvottelut, jotka johtivat huhtikuussa 1949 Washington D.C.: ssä allekirjoitettuun sopimukseen. Nykyisin Natoon kuuluu 26 jäsenmaata ja sen perustivat seuraavat 12 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Islanti, Kanada, Luxemburg, Norja, Portugali, Ranska, Tanska, Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Nato on laajentunut perustamisensa jälkeen useita kertoja. Viimeisin laajentuminen tapahtui 2004 kun seitsemän entistä itäblokin maata liittyi puolustusliittoon. Länsi-Saksan liittymistä Natoon 9. toukokuuta 1955 on kuvattu käänteentekeväksi tapahtumaksi Euroopan historiassa. Sen vastineeksi Neuvostoliitto kokosi liittolaisistaan Varsovan liiton, jonka perussopimus allekirjoitettiin 14. toukokuuta. Näin syntyivät kylmän sodan vastakkainasettelun kaksi osapuolta. Kylmä sota Naton keskeisin tehtävä on määritelty Pohjois-Atlantin sopimuksen artikla 5:ssä. Siinä jäsenmaat sitoutuvat siihen, että hyökkäys jotain jäsenmaata kohtaan, Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa, tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita kohtaan. Naton pääuhka kylmän sodan aikana oli Neuvostoliitto, ja järjestön puolustussuunnittelun ensisijaisena lähtökohtana oli Euroopan alueen puolustaminen suurhyökkäyksen torjumiseksi. Kylmän sodan aikana keskeisiä asioita olivat Yhdysvaltojen ydinasepelote ja jäsenvaltioiden kansallinen puolustus, jota Yhdysvallat tuki. Puolustuksen painopiste oli Keski-Euroopassa. Kylmän sodan päättyminen tarkoitti suurvaltapoliittisen jännitteen laantumista ja johti Naton tarkoituksen uudelleenarviointiin. Kylmän sodan päättymisen ja Varsovan liiton hajoamisen jälkeen trendinä on ollut Naton laajeneminen itään entisiin Varsovan liiton maihin ja Neuvostoliitosta itsenäistyneisiin maihin. Lisäksi ydinaseiden ja joukkojen määrää on vähennetty sekä niiden valmiutta laskettu. Naton sotilaallinen painopiste on siirtynyt Välimerelle ja Kaakkois-Eurooppaan. 6 Ammattisotilas 1/2008

7 Esikuntia on supistettu, johtosuhteita uudistettu ja joukkojen liikkuvuutta sekä laatua on kehitetty ja pyritään edelleen kehittämään. Tämä on johtanut nopean toiminnan joukkojen perustamiseen. Nato tänään Naton tehtävät ovat kansainvälisen turvallisuuskehityksen seurauksena muuttuneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Puolustusliitto käy edelleen läpi muutosprosessia, jonka myötä se on muuttumassa kylmän sodan aikaisesta puhtaasti yhteisen puolustuksen järjestöstä yhä enemmän kriisinhallintaa toteuttavaksi organisaatioksi. Sotilaallisessa kriisinhallinnassa Nato joutuu mukauttamaan toimintansa uusiin uhkiin kuten terrorismiin, joukkotuhoaseiden leviämiseen, heikkoihin valtioihin ja ympäristökatastrofeihin. Naton operaatiot ja rauhankumppanuus Natolla on parasta aikaa operatiivista toimintaa kuudessa eri kohteessa Balkanilla, Lähi-Idässä ja Afrikassa. Käynnissä olevissa Nato-johtoisissa operaatioissa palvelee tälläkin hetkellä yli sotilasta. Suurimmat operaatiot ovat Kosovon ja Afganistanin kriisinhallintaoperaatiot. Edelleen käynnissä olevien operaatioiden ohella, Nato on ottanut hoitaakseen pienempiä ja ajallisesti rajattuja kriisinhallintatehtäviä. Näitä olivat vuoden 2005 syksyllä käynnistyneet humanitaariset avustusoperaatiot hirmumyrsky Katarinan ja Pakistanin maanjäristyksen tuhojen lievittämiseksi. Nato käynnisti rauhankumppanuusyhteistyön (Partnership for Peace, PfP) vuonna Se oli alun perin tarkoitettu yhteistyömuodoksi Naton jäsenyyttä hakeneiden entisten Varsovan liiton maiden kanssa, mutta yhteistyöhön saattoivat alusta alkaen osallistua myös sellaiset maat, jotka eivät hakeneet jäsenyyttä. Länsieurooppalaisille kumppanimaille (Suomi, Ruotsi, Itävalta, Irlanti ja Sveitsi) rauhankumppanuus tarjoaa mahdollisuuden sotilaallisen yhteistoiminta- ja suorituskyvyn kehittämiseen sekä kriisinhallintaoperaatioihin ja vakautta lisäävän toimintaan osallistumisen. Sotilaallinen muutosprosessi Naton sotilaallisen muutosprosessin eli transformaation tarkoitus on ylläpitää Naton merkitystä sotilaallisena liittokuntana ja rakentaa kykyä vastata nopeasti muuttuvan maailman haasteisiin. Transformaatio on kokonaisvaltainen jatkuva prosessi, jolla ei ole ennalta määriteltyä tavoitetilaa. Siihen liittyvässä kehitystyössä huomioidaan erityisesti uuden teknologian tuomat mahdollisuudet ja uhkatekijät. Naton sotilaallisessa muutoksessa otetaan jatkossa myös yhä suuremmassa määrin huomioon kriisinhallintaoperaatiossa tapahtuva sotilaiden ja siviilitoimijoiden yhteistyö. Nopean toiminnan NRF -konseptilla (NATO Response Force) on keskeinen merkitys Naton sotilaallisen transformaation moottorina. Sen kautta testataan transformaatioon liittyviä uusia konsepteja, menettelytapoja ja teknologioita. Teksti: Riku Rissanen ISAF-operaatiossa Naton kannalta korostuu yhä enemmän humanitäärinen osuus. Sotmest J Fleming jakaa paikallisille lapsille pehmoleluja Kapisan maakunnassa tämän vuoden tammikuussa. Kuva: Nato. Ammattisotilas 1/2008 7

8 Kaksi perusselvitystä Natosta: NATOON LIITTYMINEN EI MUUTTAISI MITÄÄN Viime vuoden lopulla julkaistiin Natosta kaksi ajankohtaista raporttia, jotka lähestyvät aihetta hieman erinäkökulmista. Ulkoministeri Kanerva mainosti ennakkoon suurlähettiläs Sierlan raporttia jokamiehen matkaoppaaksi Natoon. Ulkopoliittisen instituutin raportti kertoo Suomen johtavien ulkopolitiikan tutkijoiden näkemyksen Naton roolin muutoksesta. Suomessa käydään loputonta eipäsjuupas keskustelua Suomen liittymisestä Natoon. Julkisen keskustelun taso ei ole kovin korkeaa, sillä Nato ja sen nykyinen toimintatapa tunnetaan Suomessa luvattoman huonosti. Eräät valtamediat (mm. Helsingin Sanomat) ovat päätyneet jo aikaa sitten Nato-myönteiselle kannalle ja ajavat joidenkin mielestä Nato-jäsenyyttä kuin käärmettä pyssyyn. Kaksi-kolmasosaa kansasta suhtautuu Natoon joko kriittisesti tai selkeän kielteisesti. Puolueet eivät uskalla tehdä jäsenyydestä linjapäätöksiä, koska pelkäävät kannatuksen laskua. Puolueista vain Kokoomus liputtaa selkeästi jäsenyyden puolesta, mutta tiettävästi hekään eivät ole tehneet asiassa varsinaista poliittista päätöstä. Demarit jakautuvat kahteen leiriin. Lipposen ja Jaakonsaaren linjan mukaisesti Suomen paikka on muiden länsimaiden joukossa, kun Heinäluoma-Tuomioja akselilla Natoa tarkastellaan kylmän sodan värittämien lasien läpi. Keskusta ei tule kuorestaan ulos, koska oma jäsenistö suhtautuu kielteisesti Natoon. Vasemmistoliiton ja Vihreiden puheenvuorojen mukaan, he ovat pudonneet kärryiltä Naton muutoksessa. Perinteisesti heille kaikki mikä maanpuolustukseen, jää sosiaalipolitiikan ja globaalin solidaarisuuden varjoon. Perussuomalaisille Nato-kyy liittyy rappio-eu:hun, joista molemmista on syytä pitäytyä visusti erossa. Poliittisistä toimijoista vain tasavallan presidentti on ilmaissut kriittisen kantansa Nato-jäsenyyteen ja yleisesti arvellaan, ettei Suomi hae jäsenyyttä hänen presidenttikaudellaan. On erinomainen asia, että tähän poliittisesti hajanaiseen tilanteeseen valmistui sekä Ulkopoliittisen insituutin raportti Naton muutoksesta sekä Ulkoministeriön toimeksiannosta syntynyt suurlähettiläs Antti Sierlan raportti Suomen Nato-jäsenyyden vaikutuksista. Toivottavaa tietysti olisi, että molemmat selvitykset kuluisivat poliittisten päättäjien käsissä. Eikä pahitteeksi olisi, vaikka niitä luettaisiin myös laajemmissa piireissä. Miksi Natoon pitäisi liittyä? Luonnollisesti kummassakaan raportissa ei vastata kysymykseen suoraan, mutta molemmista raporteista kysymykseen löytää vaivatta ratkaisun. Tärkein syy on turvallisuuspoliittinen. EU järjestää oman sotilaallinen puolustuksensa Naton kautta, eikä EU:hun rakenneta omaa puolustuskykyä. Tämä olisi järjetöntä, sillä 27 EU-maasta Natoon kuuluu 21 ja vastaavasti 26 Nato-maasta 21 EU:hun. 8 Ammattisotilas 1/2008

9 Afganistanin ISAF-operaatio on yksi esimerkki Naton toiminnan muutoksesta kohti maailman johtavaksi turvallisuusmageriksi. Kuvassa italialaiset sotilaat tutkivat asekätköä. Kuva: Nato Euroopan Unionilla ei ole minkäänlaista kykyä järjestää jäsenvaltioiden yhteistä puolustusta, vaikka yhteisvastuullisuuteen perustuen myös puolustuksen saralla on tarkoitus tehdä jatkossa yhteistyötä. Sitä yhteistyötä voidaan todellisuudessa tehdä vain Naton tunnusten alla. Tällä hetkellä Suomea ei oteta mukaan kaikkiin niihin kabinetteihin, joissa ratkotaan Euroopan sotilaalliseen turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Suomi on vaarassa ajautua paitsioon EU:n sotilaalliseen yhteistyöhön liittyvissä asioissa, vaikkakin EU:ssa on tavoitteena lisätä yhteisvastuullisuuden merkitystä myös tällä saralla. Toinen tärkeä syy on maanpuolustuksellinen. Varsinkin Sierla toteaa omassa raportissaan, että Naton suorituskyky tiedustelun, kauaskantoisen tulenkäytön sekä ilma- ja meripuolustuksen osalta ovat aivan eri luokkaa kuin Suomella nykyisin. Kansanomaisesti ilmaistuna; näillä alueilla me emme kykene puolustamaan koko maata laajamittaista hyökkäystä vastaan. Muutamalla Hornet laivueella on saavutettavissa hetkellinen, paikallinen ilmaherruus, mutta niillä ei puolusteta koko Suomea. Samoin yhdellä miinalaivalla ja muutamalla ohjusveneellä ei turvata meriliikennettä pitkäaikaisen kriisin aikana. Suomella ei ole yksinkertaisesti varaa pitää yllä sellaista nykyaikaista korkean teknologian sotavarustusta, joka mahdollistaisi koko maan puolustamisen pitkäaikaisen laajamittaisen hyökkäyksen aikana. Naton jäsenenä Suomen puolustuskyky olisi merkittävästi korkeampi ja näin sillä olisi laajempi peloitevaikute. Kolmantena jäsenyyttä puolustavana tekijänä olisi Naton viiden artiklan tuoma turva. Hyökkäys yhtä Nato-maata kohtaan, on samalla hyökkäys kaikkia muita kohtaan. Mahdollisen kriisin tai sodan aikana Suomi ei jäisi yksin. Nykyisin Suomella ei ole mitään sellaisia valtiosopimuksia, joiden perusteella voisimme saada apua. Avun saamisen edellytyksenä on tietysti vastavuoroisesti se, että on oltava itse valmius antaa apua. Nato on tällä hetkellä maailman merkittävin kriisinhallintaorganisaatio, eikä sen osalta ole nähtävissä muutosta. Suomi on jo nyt merkittävä Naton rauhankumppanimaa, joten jäsenyys ei tältä osin toisi mukanaan kovin merkittävää muutosta. Mikä Suomessa muuttuisi Natojäsenyydessä? Itse asiassa ei juurikaan mikään. Naton jäsenenä Suomi päättäisi edelleenkin täysin itsenäisesti osallistumisesta Naton toimintaan. Suomi voisi jatkossakin järjestää maanpuolustuksensa aivan omien halujen mukaisesti. Nato-jäsenyys ei lakkauttaisi asevelvollisuusarmeijaa. Yhdeksällä Nato-maalla on edelleen asevelvollisuusarmeija. Itse asiassa nykyiset kriisinhallitaoperaatiot ovat herättäneet Nato-maissa jälleen keskustelun asevelvollisuuden hyödyistä. Maanpuolustustahto voisi säilyä jatkossakin korkeana, mikäli sen eteen tehtäisiin jatkossa yhtä paljon töitä kuin nykyään. Nykyisistä Nato-maista Virossa ja Norjassa on yhtä korkea maanpuolustustahto kuin Suomessa. Taloudellisesti Nato-jäsenyys ei vaikuttaisi juurikaan Suomen valtion talouteen. Ammattisotilas 1/2008 9

10 Antti Sierlan arvion mukaan Suomen Nato-jäsenyyden suorat lisäkustannukset olisivat 39 miljoonaa euroa eli alle kaksi prosenttia koko puolustusbudjetista. Tästä puolet menisi Naton jäsenmaksuun. Toisen puolen muodostaisi niiden noin 150 upseerin henkilöstökulut, jotka Suomi pysyvästi sijoittaisi Naton eri komentorakenteisiin. Todellisuudessa Nato-jäsenyys toisi merkittävästi lisävoimaa kansalliseen puolustukseen, joten kustannuksia ei voi tarkastalle vain lisäkustannuksina vaan määrärahojen vaihtoehtoisena kohdentamisena. Kriisinhallinnan osalta Suomen pitäisi lisätä hieman nykyistä osallistumistaan kriisinhallintatehtäviin. Tällä hetkellä Suomelta on eri operaatioissa keskimäärin noin 800 sotilasta, kun Naton jäsenenä kriisinhallintaoperaatioissa ylläpidettävien joukkojen määrä oli noin sotilasta. Suurin muutos olisi se, että Suomen olisi ylläpidettävä yhtä prikaatia (noin sotilasta), joka voidaan perustamisen jälkeen ryhmittää oman valtion ulkopuolelle. Käytännössä tämä velvoite kohdistuisi vuoroperiaatteella kaikkiin kolmeen maavoimien valmiusyhtymään. Suomen Nato-jäsenyys ei muuttaisi juurikaan mitään, sillä Suomi ja Ruotsi ovat jo tällä hetkellä todella lähellä Naton jäsenyyttä. Vain Naton jäsenyysvalmennuksessa olevat Albania, Kroatia ja Makedonia ovat teoriassa lähempänä jäsenyyttä. Todellisuudessa, jos Suomi nyt päättäisi hakea jäsenyyttä, tulisi meistä jäsen nopeammin kuin jäsenyysvalmennuksessa olevista maista. Naton muutos turvallisuusmanageriksi Nimensä mukaisesti Ulkopoliittisen insituutin raportti kuvaa perusteellisesti Naton muutosta kylmän sodan aikaisesta, Neuvostoliittoa vastaan rakennetusta puolustusliitosta, nykyiseksi lähes globaaliksi turvallisuusmanageriksi. Vielä 20 vuotta sitten Nato piti yllä Euroopassa suurta laajamittaisen hyökkäyksen torjuntaan tarkoitettua voimaa. 15 vuotta sitten sen uhkamallin mukainen vihollinen hävisi hetkessä, mutta valtatyhjiö synnytti tilalle uuden kriisin. YK oli voimaton rauhoittamaan Balkanin alueen kriisiä. Ilman Naton vahvaa roolia kriisi laajennut laajemmin Eurooppaan. Saman aikaisesti kärjistyi kriisi länsimaiden ja alati radikalisoituvan islamismin välillä Levantin alueella. Yhdysvallat toimivat alueella aktiivisesti, mutta Nato pysytteli kriisin ulkopuolella aina saakka. Al-Qaidan hyökkäys Yhdysvaltoja vastaan on ollut ainoa kerta, joka on todettu 5.artiklan mukaiseksi hyökkäykseksi. Tämän seurauksena Nato käynnisti laajan kriisinhallintaoperaation Afganistanissa, josta on muodostunut todellinen koetinkivi Naton tulevasta roolista. Toiminnan luonteen muuttumisen myötä Natossa on jatkossa yhä suurempi rooli ei-artikla 5-operaatioidessa. Tällaisena toimintana nähdään perinteinen kriisinhallinta, humanitaariset avustusoperaatiot sekä aseriisunta. Tämän kaltaisiin toimiin Natossa rakennetaan NRF-konseptia. Nato on laajentanut yhteistyötään liittokuntaan kuulumattomien maiden kanssa, kuten mm. Suomen. Näiden kumppanuusohjelmien tarkoituksena on ollut häivyttää jäsenyyden ja ei-jäsenyyden välistä rajaa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että ei-jäsenellä olisi samat oikeudet kuin jäsenillä. Yhteistyön ohella Nato on laajentanut jäsenmääräänsä kahdesti. Monet entisen Varsovan liiton maat tai niiden hajoamisen seurauksena syntyneet valtiot ovatkin nykyään Naton jäseniä. Naton laajentuminen on vähentänyt tavanomaisen sodan todennäköisyyttä Euroopassa. Varsinkin suomalaisessa keskustelussa korostetaan Yhdysvaltojen dominanssia Natossa. Väitettä käytetään yleisesti väärin. Totta on, että Yhdysvaltoilla on Naton merkittävimmät sotilaalliset voimavarat. Mutta samalla unohdetaan, että Natossa kaikki päätökset tehdään konsensuksessa. Suomessa oletetaan yleisesti, että Venäjä suhtautuisi vihamielisesti Suomen Nato-jäsenyyteen. Ulkopoliittisen instituutin raportissa todetaan, että Suomen jäsenyys ärsyttäisi tilapäisesti Venäjää. Seuraukset olisivat todennäköisesti lyhytaikaisia ja ajan mittaan ne häviäisivät. Naton laajentuminen vastustaminen on Venäjälle enemmän psykologista kuin poliittista. Suurlähettiläs Sierla korostaa omassa raportissaan, että Venäjän edustajat ovat korostaneet Nato-jäsenyyden olevan Suomen oma asia. Samoin Venäjän suhtautuminen olisi paljolti kiinni Suomen tavasta toimia Naton jäsenenä. Liittyäkö vaiko ei? On olemassa yksi asia, mikä Suomessa pitää muuttua ennen Nato-jäsenyyden hakemista kansalaismielipide. Nato itsessään ei ole kiinnostunut Suomen jäsenyydestä, kun kaksi-kolmasosaa kansasta suhtautuu siihen kielteisesti. Kansalaismielipiteeseen voidaan vaikuttaa vain asiallisella tiedottamisella sekä kaikkien poliittisten toimijoiden yhteisellä ja vahvalla henkisellä tuella. Tänä vuonna valmistuva valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko olisi loistava paikka paaluttaa Suomen kanta Nato-jäsenyyteen. Päätetään, että haetaan Nato-jäsenyyttä ja jatketaan puolustuspolitiikan osalta lähes nykyisellä konseptilla. Toinen vaihtoehto on, että päätetään jättäytyä Naton ulkopuolella ja keskitetään kaikki nykyiset sekä riittävät lisäresurssit oman maan puolustamiseen. Eriasia on, miten tämä on linjassa niiden päätösten osalta, joita Suomi on ajanut EU:n kehittämiseksi. Teksti: Petteri Leino Kuvat: Nato, Riku Rissanen 10 Ammattisotilas 1/2008

11 Pääluottamusmies Mika Oranen: PALKKAKILPAILU- KYKY VARMISTETTAVA Aliupseeriliiton hallitus valitsi Aliupseeriliiton toiseksi päätoimiseksi pääluottamusmieheksi kapteeniluutnantti Mika Orasen (47). Mika Oranen tunnetaan laaja-alaisena henkilöstöalan asiantuntijana, jolle varsinkin puolustushallinto on erityisen tuttu. Hän aloitti pääluottamusmiehenä Aliupseeriliiton toimistossa Aliupseeriliiton hallitus korosti yksimielisessä valinnassaan Mika Orasen poikkeuksellisen laajaa henkilöstöalan ammattitaitoa ja erinomaista kokemusta edunvalvonnasta. Hänet tunnetaan avarakatseisena ja yhteistyökykyisenä henkilönä. Aiempien tehtävien perusteella hänellä on valmiiksi erittäin laajat yhteiskunta- ja työnantajasuhteet. Hänen kompetenssinsa luo hyvät mahdollisuudet pääluottamusmiehen tehtävään. Haastattelimme Mikaa, millä mielellä hän otti uuden tehtävän vastaan. Mitä olet tehnyt aiemmin? Kirjoitin ylioppilaaksi Mynämäen lukiosta vuonna Opistoupseerin virkatutkinnon suoritin vuonna 1984 ja ylemmän virkatutkinnon 1987 sekä henkilöstöalan luutnanttikurssin vuonna Valtakunnallisen maanpuolustuskurssin kävin vuonna Puolustusvoimien antaman koulutuksen lisäksi olen suorittanut strategisen suunnittelun ja johtamisen erityisammattitutkinnon, yhteiskuntapolitiikan ja sosiologian opintoja sekä henkilöstön osaamisen kehittämisen asiantuntijakoulutuksen. Puolustusvoimissa olen palvellut pääasiassa kouluttajana ja henkilöstöalan tehtävissä. Aloitin palvelukseni Turun Rannikkorykmentissä vuonna 1982, missä toimin aluksi opetusupseerina ja henkilöstöalan toimistoupseerina. Myöhemmin toimin Turun Rannikkorykmentin esikunnassa henkilöstöalan tehtävissä vuosina Viimeisin tehtäväni oli Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen alainen projektitehtävä vuosina Tuossa tehtävässä valmistelin siirtymistä huoltorykmenttiorganisaatioon. Tämän seurauksena minut määrättiin Etelä- Suomen Huoltorykmentin hallintopäälliköksi tämän vuoden alusta. Millainen luottamusmieskokemus sinulla on? Olen toiminut lukuisissa paikallis- ja liittotason luottamustehtävissä vuodesta 1987 alkaen. Päällystöliiton päätoimisena luottamusmiehenä toimin vuosina ja Päällystöliiton puheenjohtajana vuosina Muiden luottamustehtävieni lisäksi olen ollut mm. Palkansaajajärjestö Pardian hallituksen jäsen, STTK:n hallituksen varajäsen sekä TurvaPardian ensimmäinen puheenjohtaja. Mitkä ovat sinun mielestä puolustusvoimien merkittävimmät henkilöstöalan haasteet? Mielestäni puolustusvoimilla on kaksi isoa henkilöstöalan haastetta, jotka liittyvät oleellisesti toisiinsa. Ne ovat osaamisen varmistaminen ja henkilöstön riittävyys. Osaamisen varmistamisen osalta erityisiä paineita tuovat toisaalta opistoupseeripoistuman ja omalta osaltaan siviilihenkilöstön tehtävien osittainen ulkoistaminen. Henkilöstön määrällinen riittävyys takaa isolle organisaatiolle tasapainon suoriutua tehtävistään. Uskon, että lopulta Ammattisotilas 1/

12 puolustusvoimat selviää valtion tuottavuusohjelman mukaisista henkilöstön määrällisestä vähentämisestä. Tässäkin asiassa pelkkiin lukuihin tuijottaminen on turhaa. Millaisena näet aliupseerien tulevaisuuden? Näen aliupseeriston tulevaisuuden monipuolistuvana ja uusia uranäköaloja luovana. Suurin muutos kohdistuu siihen periaatteeseen, kun aikanaan tultiin yhteen tehtävään ja jäätiin siitä vuosikymmenien jälkeen eläkkeelle. Tulevaisuudessa aliupseerien virkaura pitää sisällään useita ammatillisia profiileja, jotka eivät välttämättä edellytä tehtäväalan vaihtoa. Tehtävät muuttuvat osaamisen lisääntyessä. Kaikkiaan näen aliupseeriston tulevaisuuden erittäin myönteisenä. Mikä on polttavin kysymys aliupseerien edunvalvonnassa? Minähän olen luonteeltani ja toiminnaltani selkeästi palkkaedunvalvoja. Näin ollen näen erittäin tärkeänä aliupseeriston palkkakilpailukyvyn varmistamisen. Vain sen avulla voidaan jatkossakin saada pätevää ja ammatistaan innostunutta aliupseeristoa. Erityisesti rekrytointi voi jatkossa muodostua ongelmaksi kasvukeskuksissa. Jatkossa palkkakilpailukyvyllä varmistetaan myös aliupseeriston työssä pysyttäminen. Näen, että henkilöstörakenteen muuttaminen sisältää omat riskinsä. Opistoupseerien työn siirtäminen aliupseereille saattaa johtaa siihen, että aliupseereille ei maksettaisi samaa palkkaa samasta työstä. Jatkossa aliupseerien tehtävät pitää arvostaa yhtä korkealle, kuin muiden samoissa tehtävissä palvelevien henkilöiden. Tällaisessa muutosvaiheessa on oltava erittäin tarkkana, ettei tehtävä- ja palkkarakenteen suhteessa synny ongelmia. Palkkakilpailukyvyn varmistaminen linkittyy osaltaan myös osaamisen varmistamiseen. Työnantajalla on selkeä vastuu ammatillisen koulutuksen järjestämisestä, johon yksittäisellä aliupseerilla on oltava subjektiivinen oikeus. Millaisena näet oman tehtäväsi pääluottamusmiehenä? Kuten äsken totesin, niin olen profiililtani palkkaedunvalvoja. Näin ollen näen itseni jäsenistön kosketuspintana työnantajan edustajiin. Työni muodostuu Aliupseeriliiton sopimus- ja neuvottelutoiminnasta sekä sopimusten valvonnasta. Lisäksi tehtävääni liittyy merkittävästi Aliupseeriliiton toiminnan kehittämistä. Sydäntäni lähellä on erityisesti periaate, että liiton jäsenet ovat nimenomaan yhdistysten jäseniä ja yhdistykset vastaavat jäsenpalveluista. Liiton tehtävänä on tukea yhdistysten toimintaa ja antaa riittävät toimintaedellytykset. Omana mottonani on: Läheltä, nopeasti ja pätevästi! Tässä hengessä on hyvä kehittää Aliupseeriliiton edunvalvontaa. Teksti: Petteri Leino MANNERHEIM-MUSEO Suomen marsalkka G. Mannerheimin koti vuosina Opastetut kierrokset Avoinna pe-la-su tai ryhmille sopimuksen mukaan Puh. (09) , fax (09) Kalliolinnantie 14, Helsinki Meillä järjestät onnistuneet kokoukset koulutustilaisuudet henkilöstöjuhlat pikkujoulut saunaillat KERHORAVINTOLA SEISKA Suomenkasarmi rak 7, Hämeenlinna Puh. (03) Huovinrinteen Päällystökerho... tarjoaa mahdollisuuden rentoutumiseen varuskunta-alueen välittömässä läheisyydessä. Kerholla on jäsentilaisuuksien lisäksi hyvät valmiudet järjestää seurojen, yhdistysten ja yksityishenkilöiden juhlatilaisuuksia. Ammattisotilas 2_07.indd 1 Huiput kohtaavat Tervetuloa! Huovinrinteen Päällystö ry. Tiedustelut ja varaukset: Emäntä: (02) Jari Väisänen puh Kiilto on Suomen Alppihiihtomaajoukkueen virallinen pääyhteistyökumppani 12 Ammattisotilas 1/2008

13 Ylivääpeli Timo Tasala: MAAVOIMIEN PÄÄLUOTTAMUSMIES Aliupseeriliiton uuden luottamusmiessopimuksen mukaisesti jokainen puolustushaara sai osittain työstä vapautetut pääluottamusmiehet. Esittelemme heidät seuraavassa haastattelujen muodossa. Ensimmäisenä on maavoimien pääluottamusmies ylivääpeli Timo Tasala, jonka työstä vapautus on peräti 80 %- Kuka olet ja mistä tulet? Olen ylivääpeli Timo Tasala Valkealasta, nykyinen toimipaikkani on Karjalan Prikaatissa. Toimin Kunnossapitokeskuksen elektroniikkaosastolla järjestelmämestarina. Vastuualueitani ovat panssarintorjunta, ohjusjärjestelmät, sähkötöiden johtajan tehtävät, osaston vääpeli jne. Olen syntyjäni lappilainen, en lappalainen. Asun Valkealan Niinistössä noin 7 km Kouvolasta Mikkelin suuntaan. Mitä olet tehnyt aiemmin? Puolustusvoimien palveluksen aloitin varusmiespalveluksessa vuonna 1983 Lapin Lennoston Esikuntakomppaniassa. Aliupseerikoulun kävin Rovaniemen Someroharjulla Lapin Ilmatorjuntapatteristossa. Keväällä 1986 aloitin Lapin Lennoston laivueessa osa-aikaisena elektroniikkaasentajana. Kesäkuun alusta 1986 siirryin tss-mittariasentajaksi Jyväskylän seudulle Vaajakoskelle Teknillisen Varikon mittarikorjaamoon, vastuualueena Puolustusvoimien säteilymittarit. Aika olikin mielenkiintoinen, sillä oli ydinvoimalaonnettomuus Neuvostoliitossa (Tšernobyl). Teknillisellä varikolla (myöhemmin Suojeluvarikko) vierähti tasan neljä vuotta, joista yksi vuosi YK-tehtävissä Libanonissa. Siirryin vuonna 1990 Jääkäriprikaatiin Sodankylään, jossa niin ikään kului noin neljä vuotta. Sieltä siirryin nykyiseen palveluspaikkaani. Millainen luottamusmieskokemus sinulla on? Luottamusmiestehtäviin syvennyin jo Teknillisellä Varikolla, sillä toimin Jyväskylän seudun PVHL:n paikallisena luottamusmiehenä. Seuraavan kerran luottamusmiestehtävät kutsuivat Karjalan Prikaatissa, jossa onkin kertynyt erinäisiä rooleja luottamusmiestehtävissä paikallisena luottamusmiehenä, alueellisena varapääluottamusmiehenä ja viime ajat Itäisen Maanpuolustusalueen pääluottamusmiehenä. Millaisena näet oman tehtäväsi puo- Ammattisotilas 1/

14 lustushaaran pääluottamusmiehenä? Oman toimintani koen linkiksi jäsenistön ja työnantajan välille. On välitettävä ajankohtaista tietoa jäsenistölle sekä peilattava jäsenistön tuntoja työnantajan suuntaan, muistaen kuitenkin voimassa olevat sopimukset ja niistä johtuvat velvoitteet. Millaisena näet oman puolustushaarasi aliupseerien tulevaisuuden? Maavoimien osalta haasteita ei tule puuttumaan, puolustusvoimien palkatusta henkilöstöstä n. 50 % on maavoimien palveluksessa. Maavoimat kouluttavat n % kaikista varusmiespalvelukseen astuvista asevelvollisista. Kun tätä taustaa vasten peilataan tulevaisuuteen ja puolustusvoimien henkilöstörakenteen mukaisesti aliupseeristosta muodostetaan suurin henkilöstöryhmä, niin en voi kuin todeta, että aliupseeriston tulevaisuus on haasteellinen. Tässä edellä kuvatussa muutoksessa haluan ehdottomasti olla mukana. Mitkä ovat oman puolustushaarasi merkittävimmät henkilöstöalan haasteet? Kouluttajatehtävien siirtäminen opistoupseereilta aliupseereille on ehdottomasti haastavin tehtävä lähitulevaisuudessa. Opistoupseerien ammattitaidon siirtäminen tuleville kouluttajille edellyttää välitöntä vuorovaikutteisuutta, niin omalta ammattikunnaltani kuin myös opistoupseereilta. Tämän toteutumiseen en näe mitään estettä. Yksi kipeistä asioista on myös maavoimien huollon ulkoistamissuunnitelma varikoiden lakkauttamisesta. Mihin sijoitetaan varikoiden vartioinnista vastanneet aliupseerit? Mitkä asiat omassa puolustushaarassasi ovat hyvin? Maavoimien organisaatiouudistus 2008 vuoden alusta selkeyttävät organisaatiota ja antavan vahvan toimintapohjan, niin nopeastsi muuttuvassa kotimaan, kuin ympäri maailmaa kohdentuvissa kansainvälisissä tehtävissä. Mielestäni aliupseerien asema on selkeästi linjattu maavoimien tulevaisuuden suunnitelmissa ja se näyttää ehdottomasti valoisalta. Mikä on polttavin kysymys aliupseerien edunvalvonnassa? Palkkausjärjestelmän kehittämisessä on mielestäni välittömästi tarkasteltava kärkipäätä. Vaativuusluokat ovat 1 6:een, mutta käytössä on todellisuudessa vain luokat 3 6 ja valtaosa tehtävistä löytyy luokista 4 ja 5. Valtaisa paine kohdentuu jatkuvasti luokkaan 6. Alati muuttuvassa aliupseeriston tehtäväkentässä tulee myös työnantajan kohdentaa palkkavarantoa vastaamaan näitä haasteita. Miten vietät vapaa-aikaasi? Harrastuksiini kuuluu liikunta eri muodoissa esim. hiihto, sauvakävely ja lentopallo. Kalastus ja metsästys kuuluvat myös intohimoihini. Mutta pääosan vapaa-ajastani vie kuitenkin autourheilu, tarkemmin rallisprint, jossa toimin autonrakentajana, päämekaanikkona, huoltoautonkuljettajana, team-päällikkönä ja kuljettajana. Millaisia terveisiä haluat lähettää jäsenille? Maavoimien aliupseerien koulutusjärjestelmä on lähellä tavoitetasoa, jota meidän jokaisen on kyettävä hyödyntämään. Olkaa aktiivisia, ennakkoluulottomia ja muutoshakuisia, sillä putkikatseisen ajattelun aika on ohi. Kehittäkää valmiuksianne sijoittautua erilaisiin tehtäviin, jolloin teidän käytettävyytenne on moninaista ja antaa myös huomattavasti enemmän valinnanmahdollisuuksia sijoittautua maavoimien haastaviin tehtäviin. Valinnan mahdollisuuksien lisääntyessä erilaisiin tehtäviin uskoisin tämän tarkoittavan myös vaativuusluokkiin valinnaisuutta kohdaltanne. Teksti ja kuva: Petteri Leino LAATUA AMMATTILAISILLE Keskitä pankkiasiasi meille saat etuja! Nordea Pankki Suomi Oyj Tervetuloa omaan Nordean konttoriisi, niin kerromme sinulle, miten voit liittyä Etuohjelmaan Kanta- tai Avainasiakkaaksi. Teemme sen mahdolliseksi nordea.fi A 14 Ammattisotilas 1/2008

15 Ylikersantti Tomi Malkamäki: ILMAVOIMIEN PÄÄLUOTTAMUSMIES Tomi Malkamäki Aliupseeriliiton edustajakokouksen puheenjohtajana viime syksynä, vieressä pääluottamusmies Lassi Majamaa (oik.) pitää pöytäkirjaa. Kuka olet ja mistä tulet? Olen Tomi Malkamäki (32v). Asun Jyväskylässä ja työskentelen tällä hetkellä Ilmasotakoulussa Tikkakoskella. Mitä olet tehnyt aiemmin? Tulin puolustusvoimien palvelukseen vuonna 2002 Toivakan Asevarikolle. Sieltä tie vei minut nykyiseen työpaikkaani Ilmasotakouluun vuonna Millainen luottamusmieskokemus sinulla on? Olen ollut paikallisena varaluottamusmiehenä Tikkakoskella. Millaisena näet oman tehtäväsi puolustushaaran pääluottamusmiehenä? Puolustushaaran pääluottamusmiehen tehtävänä on johtaa ja ohjata oman puolustushaaransa luottamusmiesorganisaatiota. Hänen tehtävänä on myös antaa tukea paikallistasolle ja viimekädessä puuttua asioihin. Tehtävä tulee olemaan haasteellinen. Millaisena näet oman puolustushaarasi aliupseerien tulevaisuuden? Toimialojen johto- ja erikoisasiantuntijatehtäviä vapautuu aliupseereille jatkossa yhä enemmän. Puolustushaaran toteuttaman kansainvälisten tehtävien myötä avautuu aliupseereille jatkossa paremmat mahdollisuudet oman ammattitaidon kehittämiseen. Mitkä ovat oman puolustushaarasi merkittävimmät henkilöstöalan haasteet? Henkilöstöresurssien riittämättömyys ja lisääntyvä kansainvälinen toiminta. Mitkä asiat omassa puolustushaarassasi ovat hyvin? Työnantaja arvostaa aliupseereiden ja mekaanikkojen erikoisosaamista. Ilmavoimien kehittämiseen panostetaan. Mikä on polttavin kysymys aliupseerien edunvalvonnassa? Eniten keskustelua herättää koulutusjärjestelmät ja vaatimukset palkkausjärjestelmän kehittämisestä. Miten vietät vapaa-aikaasi? Käyn kuntosalilla ja koulutan koiraani. Loppuaika kuluu perheen kanssa. Millaisia terveisiä haluat lähettää jäsenille? Yksin emme ole oikein mitään, mutta yhdessä voimme siirtää vuoria! Ammattisotilas 1/

16 Ylikersantti Janne Randelin: MERIVOIMIEN PÄÄLUOTTAMUSMIES Kuka olet ja mistä tulet? Olen ylikersantti Janne Randelin ja ikää on 30 vuotta. Muutan Kirkkonummelta kevään aikana Turun keskustaan. Mitä olet tehnyt aiemmin? Olen ollut aikaisemmin Miinalaiva Pohjanmaalla sähkömiehenä ja kouluttajana. Pari edellistä vuotta olen toiminut konealan tehtävissä, toimien komentoveneen konepäällikkönä. Olen myös ollut kansainvälisissä tehtävissä Kosovossa. Millainen luottamusmieskokemus sinulla on? Olen ollut neljä vuotta Suomenlahden Meripuolustusalueen luottamusmiehenä ja merivoimien varapääluottamusmiehenä kaksi vuotta. Yt-elimissä olen edustanut aliupseereja paikallis- ja aluetasoilla. Aliupseeriliiton hallituksessa olen toiminut vuodesta 2005 ja Suomenlahden Sotilasammattihenkilöiden hallituksessa vuodesta Millaisena näet oman tehtäväsi puolustushaaran pääluottamusmiehenä? Hyvin haasteellisena ja osittain jopa vaativanakin. Millaisena näet oman puolustushaarasi aliupseerien tulevaisuuden? Näen merivoimien aliupseeriston tulevaisuuden hyvänä ja haasteellisena. Muun muassa opistoupseereilta vapautuu koko ajan vaativimpia tehtäviä ja aliupseereille avautuu paljon mielenkiintoisempia tehtäviä. Näihin haasteisiin on kyettävä vastaamaan. Mitkä ovat oman puolustushaarasi merkittävimmät henkilöstöalan haasteet? Merivoimien kansainvälisten tehtävien palvelussuhteen ehdot ovat vielä sopimatta. Mitkä asiat omassa puolustushaarassasi ovat hyvin? Ehdottomasti koulutus. Merivoimat aloitti jo vuonna 2004 sotilasammatillisten opintojen pilotoinnit ja tällä hetkellä yli 50 % aliupseereista on jo saanut uusimuotoista koulutusta. Kehitystyötä tehdään koko ajan ja monelta alalta vielä puuttuu kokonaan toimialakoulutus. Paikallistason luottamusmiehiksi tarvitaan pitkänlinjan toimijoita. Luottamusmiehen toimen hoitamisen oppii vain tekemällä. Kurssit antavat hyvät perusvalmiudet ja tiedonhankintakanavat sekä taidon etsiä tietoa oikeista paikoista. Lisäksi on hyvä ottaa kasvamaan uusia kykyjä vanhojen rinnalle, merivoimissa tässä on onnistuttu. Mikä on polttavin kysymys aliupseerien edunvalvonnassa? Edunvalvontakulttuurin muuttuminen ja ammattimaisuuden lisääminen koko edunvalvontaketjuun. Miten vietät vapaa-aikaasi? Luottamustoimet Kirkkonummen seurakunnassa vievät osan vapaa-ajasta ja kun aikaa jää, niin lueskelen historiaa sekä kuntoilen. Millaisia terveisiä haluat lähettää jäsenille? Kaikille hyvää kevään odotusta ja pilkettä silmäkulmaan. Ottakaa etupainotteisesti yhteyttä luottamusmiehiinne, näin asioitten hoitaminen on paljon helpompaa. Olkaa aktiivisia ja käyttäkää luottamusmiehen palveluja. Olemme jäseniä varten. 16 Ammattisotilas 1/2008

17 Teollisuustie 2, Veikkola Puh Fax Ammattisotilas 1/

18 Lumiaura VENÄJÄN PELKOTILAT Taloudellisia, sotilaallisia ja poliittisia muskeleitaan pullisteleva Venäjä on itse asiassa peloissaan. Ehkäpä se juuri siksi käyttäytyykin niin kuin käyttäytyy. Jutussa olevat luvut on otettu venäläisistä lähteistä, joten ne saattavat olla myös tarkoitushakuisia. Venäjä vastustaa Yhdysvaltojen ohjuspuolustuksen ulottamista Manner-Eurooppaan. Se toisi Tshekin tasavaltaan uuden tutka-aseman, Puolaan 10 ohjusta sekä 130 ohjusta sotalaivoihin. Yhdysvallat korostaa, että järjestelmä on liian pieni, jotta se voisi uhata Venäjää. Venäjä taas muistuttaa, että järjestelmää voidaan laajentaa ja että tutka-asemia voidaan käyttää vakoiluun. Venäjällä oli vuoden 2007 alussa Kansallisen Strategisen Instituuttinsa mukaan 681 mannertenvälistä sekä sukellusveneohjusta, joihin oli ydinkärkeä, sekä 888 lentokoneista ammuttavaa risteilyohjusta. Ydinkärkiä sillä olisi ollut kappaletta. Niiden määrä olisi vähentynyt 2000-luvulla noin 2 500:lla, ja vain 29 uutta ydinohjusta olisi tuotettu. Läntisten lähteiden mukaan kärkiä olisi kuitenkin kahdeksisensataa enemmän. Strategiset ydinaseet tulevat kuitenkin toiseen valoon, kun otetaan huomioon, että Venäjän vanhat neuvostoaikaiset ydinaseet tulevat suurelta osin käyttöikänsä päähän viimeistään ensi vuosikymmenen loppuun mennessä. Uustuotannon nykykapasiteetti ei pysty korvaamaan niitä tuossa ajassa. Kokonaan toinen asia on, että venäläiset tiedemiehet ovat itse arvioineet pelotteen pysyvän uskottavana vielä noin ydinkärjellä. Strategiset Ilmavoimat aloitti viime vuonna partiolentonsa Atlantilla ja Tyynellämerellä. Lentojen tarkoituksena on osoittaa, että venäläiset pommikoneet kykenevät siihen edelleen liki 10 vuoden hiljaiselon jälkeen. Tu-95MS koneet ovat kuitenkin vanhentumassa, ja vanhimpia on jo alettu poistaa käytöstä. Näiden koneiden sekä Tu-160 pommikoneiden lisäämistä Strategisiin Ilmavoimiin suunnitellaan. Ilmavoimille suunnitellaan viidennen polven hävittäjäkonetta, mutta kehitystyössä ollaan noin 20 vuotta Yhdysvaltoja jäljessä. Sen sarjavalmistukseen saakka olisi pärjättävä vanhoilla Su-24 ja modernisoiduilla Su- 34 pommittajilla. Sotateollisuus ei todennäköisesti kykene korvaamaan noin 500 Su-24 pommittajaa edes 58 Su-34 koneella riittävän nopeasti. Suorituskykysuhdekin olisi ehkä vain 1: Merivoimat on saanut tällä vuosituhannella vain neuvostoaikana suunniteltua kalustoa ja sitäkin tipoittain. Aluksia, joiden olisi pitänyt pysyä kulkukannalla vielä vuotta, on niitäkin alettu poistaa käytöstä. Merivoimat toimii sitä paitsi viidellä merellä ja valtamerellä, joten niiden koottu käyttö ei ole mahdollista. Kustakin Laivastosta kehittyykin viimeistään 8-10 vuodessa pelkkä rannikkolaivasto. Panssarivaunujen tuotanto Venäjän omaan käyttöön on sekin romahtanut. Vuosina tuotettiin sentään kotimaahan vielä 120 kappaletta T-90 panssarivaunua ja 30 T-80 panssarivaunua. Tällä vuosituhannella maavoimat on saanut vain 90 T-90 panssarivaunua. Maavoimilla lienee kuitenkin vielä 200 panssaripataljoonaa sekä varastoissa tietysti lukuisasti vanhempaa panssarikalustoa. Modernit maavoimat uhkaakin seuraavien 8-10 vuoden kuluessa kutistua miesmäärältään ja kalustoltaan keskisuuren eurooppalaisen valtion maavoimien tasolle. Esimerkkinä mainitaan Yhdysvaltojen ja Japanin ohella Turkki. Sen jälkeen pudottaisiin jo eurooppalaisten NATO-maiden tasolle, joka madaltuu vuosi vuodelta. Muutama vuosi sitten yksi todellisista pelonaiheista oli oranssivallankumouksen ulottuminen Georgiasta ja Ukrainasta Venäjälle. Kreml perusti sitä varten erityisen nuorisoliikkeen, Nashi tai Meikäläiset. Sen tarkoituksena oli varmistaa entisen KGB everstiluutnantti Vladimir Putinin politiikan jatkuminen myös tämän vuoden presidentinvaalien jälkeen kansanliikkeistä huolimatta. Keskusjohtoinen nuorisoliike lähti kuitenkin suunnittelijoidensa kontrollista muun muassa Tallinnan patsasjupakan aikana. Diplomaattisen koskemattomuuden loukkaaminen Moskovassa oli lopulta liikaa länsimaille, joiden joku edustaja kai kertoi Putinille, kuinka ulkosuhteissa oikein tulee käyttäytyä. Liike lopetettiinkin helmikuussa muun muassa sen aiheuttaman Venäjän kansainvälisten suhteiden vaikeutumisen takia. Tätä taustaa vasten ei olekaan ihme, että eurooppalaiset ovat yhtäkkiä herenneet mitä vihreimmiksi. Kun vielä Venäjän ja Lähi-idän energiariippuvaisuudesta päästäisiin, ei karhusta saati muslimimaista enää tarvitsisi välittää. Ja sitä Venäjä kaasuputkihankkeineen vasta pelkääkin. 18 Ammattisotilas 1/2008

19 Kirja-arvostelut Jukka Vesterinen: Ottoautot talvi- ja jatkosodassa. Siviiliajoneuvojen pakko-otto rintama-käyttöön. Alfamer Oy, 2007, 144 s. Tämän lehden lukijoille ei ole uutinen, että puolustusvoimain ajoneuvokalusto on kriisiaikoina pääosin koostunut ja tulisi yhä koostumaan siviilistä otetuista ajoneuvoista, mutta monen reserviläisen aktiivisessa muistissa asia ei liene siviileistä puhumattakaan. Niinpä kattava kokonaisesitys harvinaisesta aiheesta on erittäin tervetullut. Ottoajoneuvoaihetta sivutaan toki monessakin viime sotien historiaa käsittelevässä teoksessa, mutta pääaiheeksi se on päässyt vain muutamassa kirjassa. Esimerkkinä mainittakoon vuonna 2005 ilmestynyt Stuart Köhlerin kirja Sota- Volvon matkassa (Vekka Liikenne Oy). Vuonna 2007 ilmestyi Linja-autohistoriallisen seuran kustantamana kirja Talvija jatkosodan linja-autot, jossa ottoajoneuvoaihe on esillä. Ottoautot talvi- ja jatkosodassa käy myös yleiskatsauksesta maamme autoiluhistorian ensimmäisiin vuosikymmeniin. Kirjassa on paljon tilastoja mm. automäärien kehityksestä ja merkkien yleisyydestä. Teoksen viidessä ensimmäisessä luvussa käydään läpi itsenäisyyden ensi vuosikymmenet jatko-sodan loppuun asti, ja linkitetään autojen ja autoilun historia muuhun historian kulkuun. Loppuosa koostuu eri ajoneuvoryhmien tarkemmasta käsittelystä periaatteella luku ajoneuvoryhmää kohden. Oman lukunsa linja-, kuorma- ja henkilöautojen ohella saavat myös moottoripyörät ja sotahevoset polkupyöriäkään unohtamatta. Kirja on runsaasti kuvitettu, ja mustavalkoista kuvitusta elävöittävät mm. värilliset julisteet, mainokset sekä kenttäpostikirjeet ja kortit. Monet kuvat ovat ennen julkaisemattomia. Kuvamateriaali on suurelta osin Markku Kuusiston kokoelmista. Mukaan on otettu myös aiheeseen liittyviä asiakirjoja. Teos on helppolukuinen, mutta runsas kuvitus toisaalta pilkkoo tekstin hieman hajalleen. Helpointa on lukea ensin teksti läpi ja perehtyä kuviin ja kuvateksteihin erikseen. Hakuteoskäyttöä helpottaisivat aihepiireittäin luodut hakusanat. Kirjassa on lähdeluettelon lisäksi kuvaluettelo ja henkilöhakemisto, mutta asiahakemistoa jää kaipaamaan. Myöskään haastatelluista henkilöistä ei ole yhtenäistä luetteloa, kiitoksissa nimiä kylläkin mainitaan. Varsinaista ottotoimintaa, sen organisointia ja siihen osallistuneita henkilöitä olisi voinut esitellä enemmän. Toiminnan sotilaallinen puoli jää varsin ohuelle käsittelylle. Moottoriajoneuvojen ottotoimintaa määritellyt lainsäädäntö vuodelta 1930 ja 1933 käydään toki läpi. Ottotoiminnan perusperiaatteet selviävät, mutta hyvä lisä olisi ollut esimerkiksi ottolautakunnan jäsenen haastattelu. Ymmärrettävistä syistä haastateltavia ei juuri ole jäljellä, kun tapahtumista on kulunut pitkälti seitsemättä vuosikymmentä. Kirjan mielenkiintoisin anti painottuu autoihin ja niiden hyvinkin luovaan käyttöön varaosa- ja polttoainepulan keskellä erittäin haasteellisissa ajo-olosuhteissa. Huomionarvoinen yksityiskohta on sekin, että ennen sotaa raskas kalusto oli bensiinikäyttöistä. Dieselit yleistyivät vasta sodan jälkeen. Ennen sotia auton rekisteriotteessa oli leima Sotilastarkoituksiin kelpoinen, mikäli ajoneuvo katsottiin rintamakäyttöön soveltuvaksi. Sodan uhatessa leimalla varustetut autot koottiin julkisilla kuulutuksilla esimerkiksi torille, josta ajoneuvoja tarvitsevien joukkojen edustajat kävivät hakemassa tarkoituksiinsa sopivia ajoneuvoja. Muistan isoisäni kertoneen, että hän oli jatkosodan alla hakemassa erään toisen reserviläisen kanssa Hämeenlinnan Rantatorilta sopivaa autoa tykinvetäjäksi. Nykyisin ottoajoneuvojen käskemismenetelmä on toisenlainen, mutta itse perusperiaate siviilistä ottaminen on säilynyt täsmälleen samana. Otettavalle ajoneuvolle määriteltiin tuolloinkin ottotilanteessa arvo ja palautettaessa sikäli kun ajoneuvo selvisi sodasta takaisin määriteltiin jäännösarvo. Sitä verrattiin käytöstä suoritettuihin korvauksiin ja mahdollinen erotus maksettiin ajoneuvon omistajalle. Yksi kirjan mielenkiintoisista yksityiskohdista on lista numerointilogiikasta, jolla ottoajoneuvoille annettiin suojeluskuntapiireittäin SA-numero. Luettelon avulla voi sota-aikaisista valokuvista päätellä, mistä päin Suomea ajoneuvo on sotaan lähtenyt. Virheitäkin inhimillisiin suorituksiin aina liittyy. Niinpä joitakin kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä virheitä on tässäkin kirjassa. Kuvassa numero 23 on 50-luvun mallia oleva ZIL -maastokuorma-auto, joten kuva ei voi olla sota-ajalta. Jatkosota ei alkanut suomalaisten suurhyökkäyksellä Kannaksella, vaan Kannaksen hyökkäysoperaatiot käynnistyivät vasta heinä-elokuun vaihteessa, noin kuukautta myöhemmin kuin Laatokan Karjalassa. Kokonaisuutena kirja on harvinaisen aiheensa takia mielenkiintoinen. Kuvateksteihin olisin toivonut vielä useammin maininnan ajoneuvon merkistä, koska ainakin oma tunnistuskykyni sotaajan kalustosta on heikohko. Suosittelen kirjaa erityisesti nuorille ja vanhoille automiehille: nuorille mielenkiintoisena katsauksena sotilasautoilun varhaishistoriaan ja vanhoille nostalgisena muisteluna. Kirja soveltuu kaikille kotimaamme autoilun varhaisvuosista kiinnostuneille. Seppo Simola Ammattisotilas 1/

20 Mannerheim, C G: Across Asia from West to East in Translated by Edward Birse. Revised by Harry Halén. Suomalais-ugrilainen seura, Kansantieteellisiä julkaisuja XVIII. Otava, 2008, 821 s. Marsalkka C G Mannerheimin Aasian matkakirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna Kyseessä on käsite ja bibliofilinen harvinaisuus. Varsinkin kirjan englanninkielinen ensimmäinen painos on kuumaa kamaa keräilymarkkinoilla, sillä sen markkinahinta liikkuu jossain kahden tonnin paremmalla puolella. Se on suomalaisesta kirjasta paljon. Suomenkielisen (Matka halki Aasian I-II) tai ruotsinkielisen (Resa genom Asien I-II) saa alle viidensadan, mutta vain tasokkaimmista antikvariaateista. Lyhennettyä kansanpainosta (Ratsain halki Aasian) liikkuu jonkin verran markkinoilla, mutta kyseessä on aivan eri teos kuin Mannerheimin alkuperäinen matkakirja. Kahden vuoden Aasian ratsastus on olennainen osa Mannerheim myyttiä. Kansantieteelliseksi tutkimusmatkaksi naamioitu tiedusteluoperaatio osoitti Mannerheimin olevan loistava, ryhtyipä hän mihin tahansa. Kahden vuoden ratsastus myös kasvatti Mannerheimiä henkisesti, sillä vastaavaa kokemusta ei löytynyt hänen vertaisiltaan. Vaikka kahden vuoden eläminen täysin primitiivisissä oloissa saattoi tuntua rangaistukselta karkoitukselta Pietarin loistosta, niin se lopulta kääntyi Mannerheimin voitoksi. Se oli osaltaan tekemässä ylivertaista suurmiestä, jollaista näin pienestä kansakunnasta syntyy kerran tuhanteen vuoteen. Heti Aasian ratsastuksen jälkeen Mannerheim kirjoitti Venäjän Yleisesikunnalle salaisen raportin matkansa tuloksista. Siinä hän käsitteli Kiinan sotilaallisia valmiuksia matkareittinsä alueella. Lähestymiskulma oli puhtaasti sotilaallinen ja raportti painettiin vain venäjäksi. Matkan kansantieteellinen anti antoi odottaa itseään yli kolme vuosikymmentä luvun puolivälissä Mannerheim ehdotti Suomalais-ugrilaiselle Seuralle, että hänen matkaraporttinsa julkaistaisiin ja ennen kaikkea kansantieteellisenä julkaisuna. Näin tapahtui, mutta sodan ajan loistopainokset olivat suhteellisen pieniä ja näin matka kirjat ovat jääneet vain harvojen herkuksi. Suomalais-ugrilainen Seura ja kustannusyhtiö Otava ovat tehneet kulttuurityön Mannerheimin matkakirjojen uudelleen julkaisun myötä. Ja mikä parasta, luvulla kiireellä julkaistu kirja on toimitettu kokonaan uudelleen. Vanhat virheet, niin kielelliset kuin asiavirheet ovat vihdoin korjattu. Uudistetun painoksen toimittajana on itseoikeutetusti Harry Halén. Hän on laajalti tunnettu ja tunnustettu Mannerheimin Aasian matkan asiantuntija, joka on julkaissut aiheesta aiemminkin teoksia. Harry Halén jäi joitakin vuosia sitten eläkkeelle Helsingin yliopiston aasian ja afrikan kielten amanuenssin virasta. Halén julkaisee omakustanteena Unholan Aitta -nimistä sarjaa, jossa tarjoaa erittäin pedanttista tietoa historian reuna-aluiden markinaaleista. Uudistettu painos julkaistiin ainakin suomeksi ja englanniksi. Kyseessä on yli 800 sivuinen, muutaman kilon tiiliskivi. Loistavaa tekstiä tukevat Mannerheimin ottamat aivan uskomattomat valokuvat, jotka on käsitelty uusiksi. Arvostelukappaleena oli englanninkielinen laitos, joka pohjautuu alkuperäiseen Edward Birsen käännökseen. Halén uudelleen toimittama Birsen käännös on niin sujuvaa englantia, että siitä suoriutuu kouluenglannilla. Ja ainahan voi ottaa suomenkielisen version ja nauttia Mannerheimin kokemuksista täysin siemauksin. Petteri Leino 20 Ammattisotilas 1/2008