VIITTOMAKIELINEN KÄÄNNÖS PAAVO-PROJEKTIN IKÄIHMISTEN ITSEARVIOINTIMENETELMÄLOMAKKEESTA

Transkriptio

1 VIITTOMAKIELINEN KÄÄNNÖS PAAVO-PROJEKTIN IKÄIHMISTEN ITSEARVIOINTIMENETELMÄLOMAKKEESTA Mari Lahti - Kristiina Wallenius Opinnäytetyö, kevät 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu Turun toimipaikka Viittomakielentulkin koulutusohjelma Viittomakielentulkki (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Mari Lahti & Kristiina Wallenius. Viittomakielinen käännös Paavo-projektin ikäihmisten itsearviointimenetelmälomakkeesta. Turku, kevät 2007, 64 s., 6 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun toimipaikka, Viittomakielentulkin koulutusohjelma, viittomakielentulkki (AMK). Opinnäytetyö on viittomakielinen käännös ikäihmisille tarkoitetusta itsearviointimenetelmälomakkeesta. Lomake liittyy Invalidiliiton Paavo-projektiin, joka kehitti itsearviointimenetelmän liikuntavammaisille, ikäihmisille ja mielenterveyspalveluja käyttäville henkilöille. Lomakkeella kartoitetaan, millaista apua ja tukea edellä mainitut ryhmät tarvitsevat toimiessaan kotona, lähiympäristössä ja yhteiskunnassa. Itsearviontimenetelmästä kehitettiin verkkopalvelu tammikuussa Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa toimiva viittomakielinen käännös Invalidiliiton itsearviointimenetelmälomakkeesta. Käännöksen tarve syntyi Kuurojen Liiton ja Invalidiliiton yhteistyöstä. Käännös on tarkoitettu Kuurojen Liiton kuntoutussihteerien työvälineeksi, mitä he voivat vapaasti muokata kartoittaessaan asiakkaidensa avun ja palveluiden tarvetta. Lounais-Suomen kuurojen kuntoutussihteeri valitsi käännöksen esitestaukseen kaksi kuuroa asiakasta ja haastatteluihin kymmenen kuuroa asiakasta. Kuntoutussihteerin toiveesta testattiin myös suomenkielisen lomakkeen ymmärrettävyyttä viittomakielisellä henkilöllä, jolla on vahva suomen kielen taito. Kaikkien 13 asiakkaan tiedot luovutettiin kuurojen kuntoutussihteerille suomen kielelle käännettynä. Tämän lisäksi Invalidiliiton projektipäällikölle annettiin palautetta lomakkeesta kääntämisen aikana havaittujen seikkojen pohjalta. Lomakkeesta tuotettiin dvd, jossa on esitetty lomakkeen kysymykset sekä suomen kielellä että viittomakielellä. Dvd:t jaettiin Kuurojen Liiton kuntoutussihteerien käyttöön. He voivat käyttää käännöstä tehdessään asiakkailleen hoito- ja palvelusuunnitelmia. Käännös osoittautui sitä toimivammaksi, mitä lähemmäksi kuurojen ikäihmisten arkea ja kulttuuria se vietiin. Kääntämisessä korostui kotouttava käännösstrategia. Opinnäytetyö on kuvaus lomakkeen kääntämisestä käännöstyön alusta tuotteen valmistukseen saakka. Asiasanat: kääntäminen, äidinkieli, suomalainen viittomakieli, lomakkeet, ikääntyneet, esteettömyys, itsearviointi, Paavo-projekti

3 ABSTRACT Mari Lahti & Kristiina Wallenius. Finnish Sign Language Translation of the Paavo-Project Self-Evaluation Form. Turku, Spring 2007, 64 p., 6 appendices. Diaconia University of applied sciences, Turku Campus, Degree Programme in Sign Language Interpretation, Sign Language Interpreter. The aim of this thesis was to translate the self-evaluation form for elderly people into Finnish Sign Language. The form is based on the Paavo-project which is a project of The Finnish Association of People with Mobility Disabilities. The project developed three forms: one for people with mobility disabilities, one for elderly people and one for people with mental health disabilities. The aim of the self-evaluation form is to assess the kind of help and support people with those disabilities need to cope at home, immediate surroundings and in society. The need of the translation is based on collaboration with The Finnish Association of People with Mobility Disabilities and The Finnish Association of the Deaf. The translated form is meant for the Habilitation Counsellors of The Finnish Association of the Deaf. They can utilize the translation when they clarify the need of help and support to their clients. The translated form was recorded with a camcorder and produced in Digital Versatile Disc, DVD. The DVD contains questions both in Finnish and in Sign Language. It was noted that the elderly deaf people were able to understand the translation of the form easily. Their understanding was greatly improved by the application of a strategy tailored to the needs and experiences of the people involved. Key words: translation, mother tongue, Finnish Sign Language, forms, elderly person, accessibility, self evaluation, Paavo-project

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO KANSALAISTOIMINTA SUOMESSA Invalidiliitto ry Paavo-projekti Itsearviointimenetelmälomake Kuurojen Liitto ry ja kuntoutussihteerit ESTEETTÖMYYS TAVOITTEENA PALVELUIDEN SAAVUTETTAVUUS Vammaisten oikeudet YK:n ihmisoikeussopimuksessa Vammaisuuden perusteella järjestettävät palvelut ja tukitoimet Kuurojen henkilöiden ikääntyminen ja palvelujen saatavuus ÄIDINKIELEN MERKITYS VIITTOMAKIELISILLE Äidinkieli ja identiteetti Kielisyrjintä ja sen ehkäiseminen SUOMALAINEN VIITTOMAKIELI Muistiinmerkitseminen Visuaalisuus Rekisterit KÄÄNTÄMINEN Käännösteoriat työssämme Skoposteoria Kotouttava ja vieraannuttava käännösteoria Ekvivalenssi ja adekvaattisuus Kulttuurin vaikutus kääntämiseen Lomakekääntäminen Lomakkeen vastausohjeet Lomakkeen pituus ja kysymysten asettelu Lomakkeessa käytettävät esimerkit Viittomakieli suomi -kääntäminen ITSEARVIOINTIMENETELMÄLOMAKKEEN KÄÄNTÄMINEN SUOMALAISELLE VIITTOMAKIELELLE Käännösprosessin aloitus Käännöksen esitestaus Esitestauksen tulokset Käännöksen muokkaus Haastattelut lomakkeen pohjalta ITSEARVIOINTIMENETELMÄLOMAKKEEN VIITTOMAKIELISEN KÄÄNNÖKSEN ANALYSOINTI Käännöksen tavoite Kotouttaminen Käännöksen toimivuus kohdekulttuurissa... 48

5 8.4 Käännöksen viimeistely ITSEARVIOINTIMENETELMÄLOMAKKEEN VIITTOMAKIELISEN KÄÄNNÖKSEN VIDEOINTI Editointi Tuotteen valmistaminen POHDINTA LÄHTEET LIITTEET LIITE 1: Itsearviointimenetelmälomake ikäihmisille LIITE 2: Palaute Invalidiliitolle Paavon Ikäihmisten itsearviointimenetelmälomakkeesta LIITE 3: Viittomakielinen käännös Paavo-projektin ikäihmisten itsearviointimenetelmälomakkeesta LIITE 4: Ikäihmisten itsearviointimenetelmälomakkeen viittomakielinen käännös glossattuna LIITE 5: Haastattelulupa LIITE 6: Opinnäytetyösopimus

6 1 JOHDANTO Opinnäytetyö on suomi viittomakieli suomi -käännöstyö, joka liittyy Invalidiliiton Paavo-projektiin. Projektin tavoitteena oli kehittää itsearviointimenetelmä (myöhemmin menetelmä) liikuntavammaisille, ikäihmisille ja mielenterveyspalveluja käyttäville henkilöille. Itsearviointimenetelmälomakkeella (myöhemmin lomake) kartoitetaan, millaista apua ja tukea edellä mainitut ryhmät tarvitsevat toimiessaan kotona, lähiympäristössä tai yhteiskunnassa. Koekäytön jälkeen menetelmästä kehitettiin verkkopalvelu, joka on ollut kaikille avoin vuoden 2007 alusta. Internetin käytön yleistyminen koko väestön keskuudessa sekä ikäihmisten Internetin käytön nopea lisääntyminen tukevat verkkopalvelujen tuottamista (Tilastokeskus a). Saimme opinnäytetyömme aiheen Reetta Laiholta, joka on Kuurojen Liiton Lounais-Suomen kuurojen kuntoutussihteeri (myöhemmin kuntoutussihteeri). Laihon ja Invalidiliitto ry:n projektipäällikkö Paula Tapanin yhteystyöstä syntyi tarve lomakkeen viittomakieliseen käännökseen. Käännöstyön kohde on Paavoprojektin ikäihmisille tarkoitettu lomake (LIITE 1: Itsearviointimenetelmälomake ikäihmisille), sillä Laihon työ kuntoutussihteerinä painottuu ikäihmisten parissa tehtävään työhön (Reetta Laiho, henkilökohtainen tiedonanto ). Lomake käännettiin viittomakielelle, jonka jälkeen sen ymmärrettävyys testattiin esitestaushaastatteluin kahdella kuurolla henkilöllä. Esitestauksen jälkeen haastateltiin kymmenen kuuroa asiakasta, joiden nykyisestä elämäntilanteesta kuntoutussihteeri halusi tietoja. Sekä esitestaus- että haastattelutilanteet videoitiin, jotta käännöksen toimivuutta oli mahdollista analysoida. Lisäksi testattiin suomenkielisen lomakkeen ymmärrettävyyttä viittomakielisellä henkilöllä, jolla on vahva suomen kielen taito. Kaikkien kolmentoista haastatellun tiedot luovutettiin kuntoutussihteeri Laiholle. Käännöstyössä esiinnousseet ajatukset toimivat palautteena Invalidiliitolle heidän kehittäessään lomaketta (LIITE 2: Palaute Invalidiliitolle Paavon Ikäihmisten itsearviointimenetelmälomakkeesta).

7 7 Lomakkeesta tuotettiin dvd (LIITE 3: Viittomakielinen käännös Paavo-projektin ikäihmisten itsearviointimenetelmälomakkeesta), johon on tallennettu kysymykset sekä suomen kielellä että viittomakielellä. Dvd:t jaettiin Kuurojen Liiton kuntoutussihteereille. He voivat käyttää dvd:tä tehdessään asiakkailleen hoito- ja palvelusuunnitelmia. Opinnäytetyön tavoite oli tehdä lomakkeesta toimiva viittomakielinen käännös. Lisäksi tavoitteena oli käännöksen ymmärrettävyyden testaus viittomakielisillä sekä haastatteluista saatujen tietojen välittäminen kuurojen kuntoutussihteerille. Tämän ohella Invalidiliiton projektipäällikölle kerrottiin kääntämisen aikana esiinnousseita seikkoja. Haastatteluiden perusteella käännös osoittautui sitä toimivammaksi, mitä lähemmäksi kuurojen ikäihmisten arkea ja kulttuuria se vietiin. Käännös on tarkoitettu kuntoutussihteerien työvälineeksi, jota he voivat vapaasti muokata sekä itselleen että asiakkailleen sopivaksi. Innostuimme käännöstyöstä, sillä lomakkeiden tulkkaaminen ja kääntäminen viittomakielelle on tulkin työssä yleistymässä esimerkiksi virastoissa ja laitoksissa. Yleisyydestään huolimatta lomakkeiden kääntämistä viittomakielelle ei ole juurikaan tutkittu eikä yhteiskunnassamme käytössä olevista lomakkeista ole tehty virallisia viittomakielisiä käännöksiä. Viittomakielinen tarjonta ja palvelu monipuolistuvat kuitenkin jatkuvasti ja tulevaisuudessa myös lomakkeiden, erilaisten lausuntojen ja ohjeiden käännökset tulevat lisääntymään (Hynynen, Pyörre, Roslöf 2003, 144; Roslöf & Veitonen 2006, ). Käännösprosessin aikana pohdimme myös äidinkielen merkitystä yksilölle ja halusimmekin tuoda sen esiin työssämme. Opinnäytetyö on katsaus sekä äidinkielen merkitykseen että itsearviointimenetelmälomakkeen kääntämiseen. Toivomme, että lomakkeiden kääntämistä viittomakielelle tutkittaisiin jatkossa lisää. Opinnäytetyömme aikana yhteistyö Invalidiliiton ja Kuurojen Liiton kanssa oli antoisaa. Työmme ohjaajina toimivat viittomakielen lehtori Ulla Niittyinperä ja viittomakielinen lähihoitaja Päivi Saarimäki. Videon kuvauksesta ja editoinnista vastasi Diakonia-ammattikorkeakoulun medianomiopiskelija Erja Heinämäki.

8 8

9 9 2 KANSALAISTOIMINTA SUOMESSA Kansalaisyhteiskunnan kuva tarkentui 1800-luvulla, jolloin ihmisten yhteisten pyrkimysten tuloksena alkoi kehittyä vapaaehtoisten yhdistysten varaan rakentuva kansalaisyhteiskunta. Kansalaisyhteiskunta perustuu yhteiseen kulttuuriin, arvoihin, uskomuksiin, ja se pyrkii yhteiseen hyvään. Samaan aikaan kansalaisyhteiskunnan ja valtion erkaneminen toisistaan jatkui. (Harju 2004, 82, 95.) Suomen yhteiskunta jaetaan usein kolmeen sektoriin: julkiseen, markkinoihin ja kansalaistoimintaan. Kansalaisyhteiskunnan käsitettä voidaan käyttää kolmannen sektorin toimijoista, kansalaisjärjestöistä. Nämä järjestöt ovat Suomessa merkittävä toimija kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Järjestöillä on paljon osaamista sekä hyvää ja monipuolista toimintaa. (Harju 2004, 99, 105, 118.) Kuurot kokevat järjestöjen toiminnan tärkeämmäksi kuin muu väestö ja kymmenesosa kuuroista hankkii tarvitsemansa sosiaalisen tuen pelkästään järjestöjen kautta (Eronen, Eskelinen, Kinnunen, Saarinen, Tiermas & Wikman 2001, 20, 23). 2.1 Invalidiliitto ry Invalidiliitto on tuki- ja liikuntaelinvammaisten valtakunnallinen etu- ja palvelujärjestö, joka vaikuttaa vammaisten ihmisten ihmisoikeuksien toteutumiseksi ja tuottaa vammaisten tarvitsemia palveluita. Invalidiliiton työn tavoitteena on mahdollisuuksien yhdenvertaistaminen, ihmisoikeuksien edistäminen ja syrjinnän vastustaminen. Liiton perusarvot ovat: ihmisarvo, luotettavuus, rohkeus ja oikeudenmukaisuus. (Invalidiliitto a.) Invalidiliitto perustettiin Helsingissä Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien liitto ry:n nimellä (Invalidiliitto b). Nykyisin liitolla on

10 jäsenyhdistystä, joissa on yhteensä jäsentä (Invalidiliitto a). Invalidiliitto vaikuttaa paikallisesti, alueellisesti, kansallisesti sekä kansainvälisesti, yhdenvertaisten mahdollisuuksien ja hyvän arjen puolesta. Liitto tuottaa asumisen ja kuntoutuksen palveluja, tukee järjestötoimintaa sekä tarjoaa tietoa, vertaistukea ja koulutusta. (Invalidiliitto c.) Paavo-projekti Paavo -avuntarpeen itsearviointimenetelmä -projekti oli Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama verkostohanke vuosina Projektin tavoitteena oli itsearviointimenetelmän avulla kehittää vammaisryhmien palvelutarpeita. Hankkeen taustalla ovat vammaisten henkilöiden asumispalvelujen laatusuositukset, joita kehitettäessä ilmeni tarve menetelmiin ja mittareihin, joiden avulla yksilöllistä palveluiden tarvetta voitaisiin arvioida. (Invalidiliitto d.) Verkkopalvelujen käyttö tulee tulevaisuudessa lisääntymään, sillä Internetin käyttäjäosuus on lähes sata prosenttia alle 40-vuotiaiden ikäryhmissä. Keväällä 2006 Internetiä käytti 36 % vuotiaista. (Tilastokeskus a.) Projektin tavoitteena olikin tuottaa lomake juuri Internetiin, missä palvelujen käyttäjät täyttävät lomakkeen itse tai ammattihenkilön avulla. Lähtökohtana on, että palvelujen tarvitsija tietää itse parhaiten palvelutarpeensa. (Invalidiliitto d.) Paavo-projektia koordinoi Invalidiliitto. Muita tahoja olivat Asumispalvelusäätiö ASPA, Jyväskylän kaupunki/vammaispalvelut, Vantaan kaupunki, Kuntoutuksen edistämisyhdistys KEY, Terveyskylpylä Kivitippu, Mielenterveyden Keskusliitto ry ja Vanhustyön keskusliitto ry. Projektin päätösseminaari pidettiin Jyväskylän yliopiston tiloissa (Invalidiliitto e.) Itsearviointimenetelmälomake

11 11 Arjessa selviytymistä ja sosiaalista toimintakykyä on arvioitu useilla erilaisilla menetelmillä. Toimintakyvyn arviointia tarvitaan muun muassa taloudellisia ja sosiaalisia etuuksia sekä mahdollista hoitopaikkaa haettaessa. Asiakkaiden tasa-arvoisen aseman turvaamiseksi on arvioinnissa tärkeää käyttää yhtenäisiä arviointikriteerejä ja saada tarkka kuva asiakkaan yksilöllisestä toimintakyvystä. (Käypä hoito.) Paavo on erityisesti ikäihmisille, liikuntavammaisille ja mielenterveyskuntoutujille tarkoitettu itsearviointimenetelmä (Invalidiliitto e). Itsearviointi tarkoittaa omien ajatusten työstämistä, jonka kautta itsetuntemus ja oman elämäntilanteen hahmottaminen lisääntyvät. Parhaassa tapauksessa itsearvioinnin avulla arvioija osaa suunnata jäljellä olevat voimavaransa tulevaisuuteen. Arvioijan motivaatio, saatu palaute ja usko arvioinnin hyödyllisyyteen ovat merkittäviä tekijöitä. (Jyväskylän ammattikorkeakoulu.) Verkkopalvelu löytyy osoitteesta ja sen käyttö on avointa ja maksutonta kaikille. Internetissä täytettävän lomakkeen avulla asiakas arvioi itse tai toisen henkilön tuella omaa avuntarvettaan kotona, kodin ulkopuolella sekä yleisessä elämänhallinnassa ja ihmissuhteissa. Avuntarve voi vaihdella osa-alueittain ja se voi lisääntyä, mikäli asiakas haluaa toimia aktiivisemmin yhteiskunnassa. Paavo auttaa sekä tarkastelemaan että ymmärtämään omaa elämäntilannetta ja mahdollistaa uusien ratkaisuvaihtoehtojen löytämistä. Mahdollisia ristiriitatilanteita helpottaa, kun on olemassa pohja sille, mitä asioita käsitellään. (Tapani 2007, 21.) Lomake edesauttaa avuntarpeen kirjaamista ja sen näkyväksi tekemistä. Lomakkeen avulla voidaan myös arvioida, kuinka hyvin asiakkaan saamat palvelut vastaavat hänen tarpeitaan. Lomakkeen täyttämisen jälkeen asiakas voi tulostaa vastauksistaan yhteenvedon, jolla hän voi perustella avuntarvettaan esimerkiksi palvelujen maksajalle ja tuottajalle. (Invalidiliitto d.) Paavo-projektin ikäihmisille suunnattu lomake on opinnäytetyömme lähdeteksti ja näin ollen ennalta määrätty. Lomake ja sen viittomakielinen käännös sisältävät sekä vaihtoehtokysymyksiä että avoimia kysymyksiä. Näin laajan lomakkeen kääntäminen on vaativaa, mutta asiakkaan palvelujen tarpeen

12 12 kartoittamisen kannalta on hyödyllisempää kääntää koko lomake eikä vain osaa siitä. Ikäihmisille tarkoitettu lomake sisältää kolme osiota, joissa on yhteensä 181 kysymystä. Lomakkeen arjessa selviytyminen -osiossa arvioidaan haastateltavien itsenäistä selviytymistä tai avuntarvetta arjen toiminnoissa kotona ja kodin ulkopuolella sekä tyytyväisyyttä asumiseen. Liikkumisympäristö ja sen turvallisuus vaikuttavat vahvasti ikäihmisten arjessa selviytymiseen (Näränen, Savilahti & Vainio 2003, 11). Terveysosiossa arvioidaan avuntarvetta, joka aiheutuu terveydentilasta, sairauksista ja aistien kunnosta. Terveydellä ei tarkoiteta vain sairauden puuttumista, vaan täydellistä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaa (WHO). Lisäksi osiossa tarkastellaan asiakkaan elämäntapoja ja niiden vaikutuksia arkielämään. Elämäntapoihin lasketaan kuuluvaksi muun muassa terveellinen ruokavalio sekä riittävä liikunta ja uni (Suomen mielenterveysseura; Nuorten Laturi: Tieto- ja neuvontapalvelu). Sosiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin -osio arvioi elämäntilannetta, sosiaalista osallistumista ja tuen tarvetta. Hyvinvoinnilla tarkoitetaan sekä aineellista että terveydellistä hyvinvointia (Haarala, Lehtinen, Grönros, Kolehmainen, Nissinen & Kantokoski 2004, 250). Henkiseen hyvinvointiin kuuluvat tyytyväisyys elämään ja työhön sekä myönteinen perusasenne ja oman itsensä hyväksyminen (Työterveyslaitos). Sosiaalisella hyvinvoinnilla tarkoitetaan riittävää mahdollisuutta olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Sosiaalisesti hyvinvoiva henkilö osaa arvioida mahdollisuuksiaan niin taloudellisissa kuin sosiaalisissakin toimissaan. (Veteläsuo 1967, 2.) Sosiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin -osiossa on myös mahdollisuus tehdä masennusseula, masentuneisuuden oireita selvittävä kysely. 2.2 Kuurojen Liitto ry ja kuntoutussihteerit

13 13 Suomen Kuuromykkäin Liitto perustettiin vuonna 1905 ja vuonna 1950 nimi muutettiin Kuurojen Liitoksi. Kuurojen Liitto on viittomakielisten kuurojen etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö, joka toimii yhteistyössä muiden organisaatioiden kanssa tavoitteenaan viittomakielisten tasa-arvoinen asema yhteiskunnassa. Liiton palvelujen kohderyhmänä ovat viittomakieltä ja viittomakommunikaatiota käyttävät henkilöt. Kuurojen Liiton arvoja ovat ihmisarvon kunnioittaminen, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, asiakaslähtöisyys, luotettavuus, yhteisöllisyys ja dynaamisuus. (Kuurojen Liitto a, b, c, d.) Kuurojen Liiton kuntoutusohjauspalvelun tavoitteena on tukea asiakkaiden tasaarvoista yhteiskunnallista osallistumista. Toiminnassa huomioidaan asiakkaiden yksilölliset palvelutarpeet, voimavarat sekä kieli- ja toimintaympäristö. (Kuurojen Liitto e.) Viittomakielentaitoiset kuntoutussihteerit tukevat ja ohjaavat asiakkaitaan eri elämäntilanteissa. He opastavat sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa, ohjaavat terveydenhuollon palveluihin, neuvovat apuvälineisiin liittyvissä asioissa, edistävät kuurojen tiedonsaantia ja vuorovaikutusta sekä toimivat yhteistyössä kuuron ja hänen lähiyhteisönsä kanssa. (Kuurojen Liitto f.) Suomessa on 15 kuntoutussihteeriä (Reetta Laiho, henkilökohtainen tiedonanto ).

14 14 3 ESTEETTÖMYYS TAVOITTEENA PALVELUIDEN SAAVUTETTAVUUS Esteettömyys liitetään usein ympäristön esteettömyyteen, mutta laajemmin ajateltuna se tarkoittaa jokaisen kansalaisten sujuvaa osallistumista työntekoon, harrastuksiin, kulttuuriin ja opiskeluun. Lisäksi esteettömyys merkitsee palvelujen saatavuutta, tiedon ymmärrettävyyttä ja mahdollisuutta osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. (Invalidiliitto g.) Saavutettavuus merkitsee osallistumisen mahdollisuutta kaikille ihmisille. Kulttuuri-, kieli- ja vammaisvähemmistöjen mahdollisuuksien lisäksi se parantaa myös esimerkiksi ikääntyneiden osallistumista. Saavutettavuus tarkoittaa myös ihmisten yhdenvertaista kohtelua ja syrjimättömyyttä. Yhdenvertaisuuden toteutumiseksi joidenkin vähemmistö- ja erityisryhmien kohdalla voi olla välttämätöntä turvautua myönteiseen erityiskohteluun. (Opetusministeriö.) Suomessa viittomakielisen kielivähemmistön esteetöntä osallistumista ja saavutettavuutta tukee vammaispalvelulain nojalla järjestettävä tulkkipalvelu (Valtakunnallinen vammaisneuvosto). Suomessa viittomakielen asema äidinkielenä vahvistettiin vuonna 1995 (Malm 2000, 72). Voidaan olettaa, että tulevaisuudessa viittomakieliset alkavat käyttää yhä aktiivisemmin lain heille suomaa oikeutta tulkkaus- ja käännöspalveluihin. Tämä tulee lisäämään myös yhteiskunnassa käytettävien lomakkeiden valmiita viittomakielisiä käännöksiä. (Roslöf & Veitonen 2006, 109.) 3.1 Vammaisten oikeudet YK:n ihmisoikeussopimuksessa Vuonna 2006 Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) yleiskokouksessa hyväksytty vammaisten oikeuksia koskeva yleissopimus edistää vammaisten oikeuksien tasavertaista toteutumista sekä vammaisuuteen perustuvan syrjinnän ehkäisyä. Sopimus suojaa kattavasti myös kuurojen ihmisoikeuksien toteutumista.

15 15 Sopimuksen merkittävimpänä saavutuksena voidaan pitää viittomakielisten kuurojen kielellisten oikeuksien tunnustamista, sillä viittomakielet määritellään tasavertaisiksi kieliksi puhuttujen kielten rinnalla. Uusi yleissopimus huomioi muun muassa oikeuden ilmaisunvapauteen, tiedon esteettömään saavutettavuuteen viittomakielellä, ammattitaitoiseen tulkkaukseen ja kielelliseen identiteettiin. YK:n yleiskokouksessa hyväksytyn yleissopimuksen kannalta on tärkeää, että maat ratifioivat sopimuksen ja soveltavat sitä kansallisessa lainsäädännössä. (Kuurojen Liitto g; United Nations.) Suomi ratifioi sopimuksen (Ulkoasiainministeriö). Vammaisten ihmisoikeussopimuksen toimeenpanoa edistämään on helmikuussa 2007 perustettu Vammaisten Ihmisoikeuskeskus Invalidiliiton ja Kynnys Ry:n toimesta. Keskuksen tavoitteena on koordinoida vammaisten ihmisoikeuksia koskevaa työtä. (Invalidiliitto g.) 3.2 Vammaisuuden perusteella järjestettävät palvelut ja tukitoimet Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä. Lisäksi lain tarkoituksena on ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Yhdenvertaista osallistumista tukee tulkkipalvelu viittomakielellä tai muilla kommunikaatiota selventävillä menetelmillä. Tulkkaustilanteita ovat esimerkiksi työhön, opiskeluun, asioimiseen, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja virkistäytymiseen liittyvät tilanteet. (Valtakunnallinen vammaisneuvosto a.) Kunnan velvollisuus on järjestää tulkkipalveluja siten, että vaikeasti kuulo- ja näkövammaisella henkilöllä on mahdollisuus saada vähintään 360 ja muulla vaikeavammaisella henkilöllä vähintään 180 tuntia kalenterivuoden aikana (Valtakunnallinen vammaisneuvosto a).

16 16 Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista edistää yhdenvertaisuutta. Vammaisen henkilön tarvitsemat palvelut ja tukitoimet voidaan selvittää laatimalla palvelusuunnitelma, joka tulee tarkistaa aina tarpeen vaatiessa. Tämän toteuttamista varten voidaan nimetä vastuuhenkilö. (Valtakunnallinen vammaisneuvosto b.) Kuurojen kohdalla tämä henkilö on usein kuntoutussihteeri (Reetta Laiho, henkilökohtainen tiedonanto ). 3.3 Kuurojen henkilöiden ikääntyminen ja palvelujen saatavuus Vanhenemiseen vaikuttavat biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät sekä yksilön terveys. Vanheneminen nähdään myös sosiaalisena ilmiönä, sillä fyysiset muutokset vaikuttavat ikäihmisen tiedonkäsittelymahdollisuuksiin ja sosiaaliseen osallistumiseen. Yhteiskunnallisten tekijöiden, kuten lainsäädännön, lisäksi vanhuutta määrittävät ikäihmisen kokemukset vanhuudesta. Voidaankin sanoa, että ikäihminen on vanha vasta, kun hän kokee itsensä vanhaksi. (Nurmi + ym. 2006, , 209.) Ikäihmisistä käytetään useita eri nimityksiä, kuten vanhus, seniori ja eläkeläinen (Nurminen 2005, 3). Kysyttäessä yli 60-vuotiailta, mitä nimitystä he haluavat itsestään käyttää, mieluisimpia olivat ikääntynyt ihminen, ikäihminen ja iäkäs ihminen (Nurmi + ym. 2006, 209). Opinnäytetyössämme haluamme käyttää termiä ikäihminen, sillä se on Invalidiliiton Paavo-projektin käyttämä nimitys. Kuurojen palveluiden tarpeesta puhuttaessa korostuvat kommunikaatioon liittyvät asiat. Yleensä palveluiden ja oikeuksien toteutumisella tarkoitetaankin juuri kommunikaatiota helpottavaa viittomakielen tulkkipalvelua. Oikeus tulkkipalveluun on parantanut kuurojen asemaa yhteiskunnassa, sillä tulkkipalvelun myötä kuuroilla on mahdollisuus asioida itsenäisesti tulkin välityksellä. Tulkkipalvelun avulla pyritään tasavertaistamaan kuurojen ja kuulevien yhteiskunnallinen osallistuminen. (Törmä & Mattila 2002, 25 26, 31.)

17 17 Tulkkipalvelun lisäksi kuuroilla on mahdollisuus saada palveluja omalla äidinkielellään esimerkiksi Kuurojen Palvelusäätiön järjestämänä. Valtakunnallinen sosiaalialan järjestö Kuurojen Palvelusäätiö on tuottanut viittomakielisiä asumis- ja työpalveluja kuuroille ja kuurosokeille henkilöille jo vuodesta Säätiön tavoitteena on kuurojen ja kuurosokeiden vuorovaikutuksen edistäminen. Sen palvelut kattavat myös kuuroutuneen ja sokeutuneen ikäihmisen tarvitseman hoivan. Säätiön Seniori-ohjelman tarkoituksena on tukea kuulovammaisten ja kuurosokeiden ikäihmisten itsenäistä selviytymistä heidän omassa kodissaan. Ohjelma kouluttaa ja konsultoi vanhusten parissa työskenteleviä henkilöitä ja sen toiminnan tavoitteena on yhdistää julkisten palveluiden ja järjestöjen osaaminen ikääntyneiden kuulonäkövammaisten tarpeisiin. (Kuurojen Palvelusäätiö a, b, c, d.) Kuurojen Palvelusäätiö tarjoaa myös viittomakielistä kotihoitoa, jonka kautta asiakkaalla on mahdollisuus saada kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa omalla äidinkielellään. Kotihoito tukee itsenäistä arjessa selviytymistä, ehkäisee syrjäytymistä ja mahdollistaa viittomakielisten vuorovaikutussuhteiden solmimisen. (Kuurojen Palvelusäätiö e.) 1950-luvulta lähtien kuurojen tiedonsaantimahdollisuudet paranivat, kun joukkoviestimien kehitys alkoi. Kuurot ovatkin omaksuneet nopeasti uudet viestintävälineet, jotka sopivat heidän käyttöönsä. Näitä ovat esimerkiksi tekstipuhelin ja kännykkä sekä 1980-luvulta lähtien tietotekniikan tarjoamat mahdollisuudet kuten sähköposti. Näiden lisäksi kuurojen yhteisö otti käyttöön Internetin jo varhaisessa vaiheessa. (Salmi & Laakso 2005, 424, 438.)

18 18 4 ÄIDINKIELEN MERKITYS VIITTOMAKIELISILLE Eri tieteenalat määrittelevät äidinkielen eri tavoin. Sosiologisen näkökulman mukaan äidinkieli on se kieli, joka opitaan ensimmäisenä ja jolla solmitaan ensimmäiset pitkäaikaiset kielelliset suhteet. Kielisosiologit määrittelevät äidinkieleksi kielen, jota ihminen käyttää eniten. Mikäli äidinkielen kriteerinä pidetään kielen hallintaa, nähdään äidinkieli kielenä, jonka yksilö hallitsee parhaiten. Sosiaalipsykologiassa äidinkieli on kieli, johon yksilö samastuu tai jonka syntyperäisenä puhujana muut häntä pitävät. Kansanomaisempien määritelmien mukaan äidinkieli on kieli, jolla yksilö laskee, ajattelee, näkee unta tai kirjoittaa esimerkiksi päiväkirjaa. (Oulun yliopisto; Haarala, Lehtinen, Grönros, Kolehmainen, Nissinen, Eronen & Suorsa 2004, 650; Skutnabb- Kangas 1988, 35.) 4.1 Äidinkieli ja identiteetti Yksilön äidinkieli on ehkä kaikkein selvin osa hänen identiteettiään (Nikanne 2002, 29). Identiteetti on itsestä luotu kuva. Yksilöllä on tarve tuntea olemassaoloonsa liittyvää samuutta ja jatkuvuutta ajasta ja tilanteesta riippumatta, vaikka hänen käyttäytymisensä saattaisi muuttuakin. (Himberg, Laakso, Peltola & Vidjeskog 1992, 88; Haarala, Lehtinen, Grönros, Kolehmainen, Nissinen & Kantokoski, 2004, 268.) Sekä yksilön oma identiteetti että hänen ulkoinen identiteettinsä ovat yhteydessä hänen omaksumaansa kieleen. Yksilön omalla identiteetillä tarkoitetaan sitä, millaiseksi yksilö itsensä kokee, kun taas ulkoisella identiteetillä tarkoitetaan sitä, millaisena muut häntä pitävät. Mikäli yksilön kieli muistuttaa ryhmän sisäistä kieltä, koetaan yksilö ryhmän jäseneksi. Mikäli yksilön kieli poikkeaa ryhmän käyttämästä kielestä, jää yksilö ryhmän ulkopuolelle. Yksilön käyttämästä kielestä on helppo tunnistaa hänen sosiaalinen alkuperänsä, sillä kieli on opittu vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Kieliyhteisö onkin yksi sosiaalisista yhteisöistä ja tärkeä osa

19 19 yksilön identiteettiä. Jokaisen kieliyhteisön kielessä on piirteitä heidän kulttuuristaan. Täten yksilö on aina äidinkielensä merkitsemä. (Nikanne 2002, 28 30, ) Kulttuuria välitettäessä siirtyvät arvot, uskomukset ja käyttäytymistavat (Jokinen 1991, 33). Kieli on tärkeä väline välitettäessä kulttuuria sukupolvelta toiselle. Jo lapsena omalla kielellä välitettyjen tarinoiden kautta yksilö muokkaa maailmankuvaansa. (Laihiala-Kankainen, Pietikäinen & Dufva 2002, 64.) Maailmankuvalla tarkoitetaan tietyn aikakauden tai ihmisyhteisön käsitystä esimerkiksi maailman synnystä sekä oikeasta elämäntavasta (von Wright 1997, 19). Äidinkieli on välttämätön yksilön sisäistäessä kulttuurinsa ja historiansa sekä luodessaan persoonallista identiteettiään. Kuurot rakentavat identiteettinsä valtaväestön kulttuurin sekä oman pienemmän osakulttuurin pohjalle. Tähän pienempään osakulttuuriin kuuluu kuurojen kulttuuri ja sen kieli, viittomakieli. (Kuurojen Liitto 1994, ) Termit kuuromykkä, kuulovammainen ja viittomakielinen heijastavat kukin oman aikakautensa suhtautumista kuurouteen. Kuurojen itsestään käyttämät nimitykset ja kuulevien kuuroista käyttämät nimitykset ovat aina olleet verrattain kaukana toisistaan. Kun viittomakielisten oikeudet turvattiin lailla vuonna 1995, aloitettiin keskustelu käsitteestä viittomakielinen. Kuulevien on huomattu suhtautuvan siihen positiivisemmin kuin termiin kuuro, joka saattaa herättää pelottavia tai uhkaavia mielleyhtymiä. (Jokinen 2000, 79.) 4.2 Kielisyrjintä ja sen ehkäiseminen Yksilön kokiessa kuuluvansa jonkin äidinkielen puhujien ryhmään hän pitää helposti omaa äidinkieltään tärkeämpänä ja kehittyneempänä kuin muiden. Juuri tästä syystä kielisyrjintä ei ole harvinaista. Esimerkiksi Suomessa saamen kielen ja viittomakielen käyttäjillä ei ole ollut helppoa, kun Suomi on katsottu

20 20 kaksikieliseksi maaksi, jossa puhutaan suomea ja ruotsia. (Nikanne 2002, 33.) Oikeus käyttää omaa äidinkieltään ei aina ole ollut itsestään selvää, ja oman kielen käyttämisestä on joskus jopa rangaistu (Laihiala-Kankainen ym. 2002, 63). Erityisesti oralismin aikana viittomakielisillä ei ollut oikeutta käyttää äidinkieltään vapaasti kuten valtakieltä käyttävillä. Oralismilla tarkoitetaan laajaa aatehistoriallista ilmiötä, kuuroutta koskevaa käsitystä, joka ei tunnusta viittomakielen merkitystä kuurojen elämässä luvulta aina 1970-luvulle oralismi ilmeni kuurojen puheopetuksena, minkä seurauksena viittomakielen käyttö kiellettiin kouluissa. (Salmi & Laakso 2005, 28, 466, 468.) Kielisyrjintää esiintyy edelleen, vaikka viittomakielen asema äidinkielenä vahvistettiin elokuussa Tällöin uudistettuihin perusoikeussäännöksiin turvattiin lailla viittomakieltä käyttävien ja vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet. Tämä edisti kielellistä tasa-arvoa, unohtamatta sen periaatteellista merkitystä viittomakieliselle yhteisölle. Viittomakieliset nähtiin ensimmäistä kertaa kieli- ja kulttuuriryhmänä. (Malm 2000, 72.) Kuuroja yhdistävä side on kuitenkin aina ollut yhteinen kieli, ei kuulon puuttuminen (Wallvik 2001, 213). Vaikka lain mukaan viittomakieliset ovatkin kieli- ja kulttuuriryhmä, joilla on oikeus saada palvelua omalla äidinkielellään, ei palvelujen tarjoaminen ole yksinkertaista. Se vaatii viittomakielisen kulttuurin tuntemisen ja tunnustamisen, sillä ilman sitä on auditiivista maailmankuvaa vaikea muuttaa visuaaliseksi.

21 21 5 SUOMALAINEN VIITTOMAKIELI Suomalainen viittomakieli on noin 5000 suomalaisen kuuron äidinkieli. Viittomakielessä on oma kielioppinsa ja sanastonsa eli viittomistonsa. (Hytönen & Rissanen 2006, 24.) Viittomakieli tuotetaan käsien ja vartalon liikkeiden sekä ilmeiden avulla (Jantunen 2003, 21). Äidinkieleltään viittomakielisiä ovat ne, jotka ovat jo varhaislapsuudessaan omaksuneet viittomakielen sitä käyttäviltä, useimmiten kuuroilta vanhemmiltaan. Viittomakielisten ryhmään kuuluvat myös ne kuurot, huonokuuloiset ja kuulevat, jotka ovat omaksuneet suomalaisen viittomakielen pääasiassa vanhemmiltaan, sisaruksiltaan tai ystäviltään. (Malm 2000, 80.) Modaliteetiltaan eli aistialueeltaan viitotut ja puhutut kielet poikkeavat toisistaan suuresti. Suomen kieli on oraalis-auditiivinen. (Laine 2006, 230.) Oraalisauditiivisissa kielissä viestintä perustuu ääneen puhumiseen ja kuulemiseen. Suomalainen viittomakieli on puolestaan gesturaalis-visuaalinen eli se vastaanotetaan näköaistin avulla ja tuotetaan eleillä ja ilmeillä. (Rissanen 1985, 5.) 5.1 Muistiinmerkitseminen Osalla puhutuista kielistä on kirjoitettu muoto ja kirjakieli, joka tyyliltään eroaa puhekielestä. Yhdelläkään viittomakielellä ei kuitenkaan ole vakiintunutta kirjallista muotoa. Viittomakieltä voidaan saattaa kirjalliseen muotoon erilaisin muistiinmerkitsemistavoin, mutta näiden tulkitseminen on usein ongelmallista. (Malm & Östman 2000, 9.) Tavallisesti viittomia merkitään muistiin glossaamalla. Glossaus tarkoittaa sitä, että viittomaan viitataan yhdellä sen perusmerkitystä vastaavalla sanalla. Ongelmaksi muodostuu se, että glossi kertoo viittoman merkityksestä, mutta se ei välitä tietoa viittoman muodosta, esimerkiksi onko kyseessä verbi vai substantiivi. Näin ollen edes viittomakieltä

22 22 taitava ei aina tiedä, mihin viittomaan glossi viittaa. (Savolainen 2000, 192.) Juuri kirjallisen muodon puuttumisen tai sen tulkitsemisongelman vuoksi virastoista ja laitoksista ei löydy kuuroa asiakasta varten viittomakielellä kirjoitettua lomaketta. Viittomakieltä ei voida tallentaa vakiintuneessa kirjallisessa muodossa, mutta viittomakielinen videoitu materiaali on ollut käytössä jo pitkään esimerkiksi kuurojen videotiedotteiden muodossa. Vähitellen lisääntyvät myös tietokoneella käytettävän viittomakielisen materiaalin tuottaminen ja käyttö. Vaikka video onkin tallennusmuotona hyvä, pitää viitottuun materiaaliin tarvittaessa olla mahdollisuus viitata kirjoitetussa tekstissä. (Savolainen 2000, 189.) Opinnäytetyössämme olemme käyttäneet apuna glosseja, kun olemme halunneet tuoda esiin viittomakielisiä käännösratkaisujamme (LIITE 4: Ikäihmisten itsearviointimenetelmälomakkeen viittomakielinen käännös glossattuna). 5.2 Visuaalisuus Viittomakielen visuaalisuuteen kuuluu ikonisuus, jolla tarkoitetaan kuvanomaisuutta. Tällöin kielellinen ilmaus muistuttaa sitä, mihin sillä viitataan. (Rissanen 1985, 16.) Työssämme tästä toimii esimerkkinä pölyjen pyyhkiminen. Visuaalisuudesta johtuen viittomavalintaan vaikuttaa se, että pyyhitäänkö pölyt huiskulla vai rätillä. Ikonisuuteen kuuluu myös se, että viittoja rakentaa edessä olevaan viittomatilaansa mallin kertomastaan asiasta sijoittamalla siihen tarvitut tekijät. Jos esineet ja ihmiset ovat tilanteessa läsnä, ei niitä sijoiteta erikseen viittomatilaan, vaan niihin viitataan osoittamalla. (Itkonen 2001, 371.) Kääntäessään viittomakielelle tulkki sijoittaa suomenkieliset asiat viittomatilaan. Lomakkeen kääntämisessä viittomakielen visuaalisuutta voidaan hyödyntää paikantamalla viittomatilaan asiat lomakkeessa osoitetulla tavalla. Mikäli lomakkeeseen on esimerkiksi merkitty taustatietoja käsittelevät kysymykset vasempaan yläkulmaan, voidaan ne myös viittomatilassa osoittaa sinne.

23 23 Käännöksessämme olemme huomioineet lomakkeen asettelun esimerkiksi vastausvaihtoehtoja viitottaessa. Vaihtoehdot kyllä, ei ja en tiedä on viitottu lomakkeen tavoin vasemmalta oikealle. Visuaalinen malli vastaa todellisuutta. 5.3 Rekisterit Viittomakielessä on eri rekistereitä eli tyylilajeja. Rekisterit ovat tilannesidonnaisia ja ilmaisevat, kuinka jokin tietty tilanne vaikuttaa käyttämäämme kieleen. (Laine 2005.) Isham, 1986, perustaa luokittelunsa Joosin (1961, 11) laajasti käytössä olevaan viisijakoiseen rekisteriluokitteluun ja luokittelee rekisterit seuraavasti: frozen, formal, consultative, casual, intimate. Nämä termit on Laine suomentanut seuraavasti: erittäin juhlava, virallinen, keskusteleva, arkinen ja intiimi rekisteri (Laine 2005; Jenni Laine, henkilökohtainen tiedonanto ). Yhteiskunnassamme käytössä olevien lomakkeiden rekisterit vaihtelevat niiden virallisuuden ja sisällön mukaan. Kelan tai viranomaisten käyttämien lomakkeiden rekisteri on virallinen. Useiden lomakkeiden kirjallinen muoto ei myöskään kannusta kirjoittamaan vastauksia keskustelevaan tyyliin, vaan lyhyesti ja asiallisesti. Opinnäytetyömme haastatteluissa käyttämämme rekisteri ei kuitenkaan ollut virallinen, vaan keskusteleva, sillä tilanteet olivat aina vuorovaikutuksellisia. Videoidun käännöksen rekisteri on haastatteluja virallisempi, sillä tilanteesta puuttui vastaanottaja. Kuntoutussihteerin käyttäessä käännöstä asiakkaidensa kanssa voi rekisteri jälleen olla keskusteleva. Haastatteluissa rekisterin tilannesidonnaisuus näkyi esimerkiksi käyttäessämme suomen kielen mukaista huuliota. Huuliolla tarkoitetaan suun liikkeitä ja asentoja. Huuliot jaetaan viittomakielisiin huulioihin ja huulioihin, joissa on suomen kielen sanahahmo. Viittomakieliset huuliot ovat suomen kielestä riippumattomia. Viittomakielisessä huuliossa huulet voivat olla esimerkiksi kevyesti yhteen puristettuina. Huulioissa, joissa on suomen kielen sanahahmo, viittoman aikana muodostetaan äänettömästi suomen kielen sana tai sen osa. (Savolainen 2000, 184.) Opinnäytetyömme mukaan suomenkielisen

24 24 sanahahmon käyttö on perusteltua, sillä se tuki käännöksemme ymmärrettävyyttä ikäihmisten keskuudessa. Heistä useat ovat käyneet koulunsa oralismin aikana, jolloin opetuksessa keskityttiin puheopetukseen ja huuliltalukuun. Huulio onkin tärkeä osa viittomakieltä, ja sen poisjättäminen vaikeuttaa viestin ymmärtämistä (Rissanen 1985, 104).

25 25 6 KÄÄNTÄMINEN Kääntämisen on sanottu olevan yhtä vanhaa kuin kielienkin. Kääntämisen pitkästä historiasta huolimatta tieteellispohjainen käännösteorioiden tutkimus on alkanut vasta 1950-luvulla. Kansainvälistyvässä maailmassa kääntämisen merkitys korostuu entisestään. (Ingo 1990, 11.) Kääntäjiä ja käännöksiä tarvitaan kaikilla yhteiskunnan toiminnan alueilla (Teva 2002, 25). Viittomakielen kääntämisen tutkimus on vielä vähäistä verrattuna puhuttujen kielten tutkimukseen. Tästä syystä viittomakielen tutkimus lainaa usein puhuttujen kielten käännösteorioita ja -strategioita, sillä ne ovat sovellettavissa myös viittomakielen kääntämiseen. (Hytönen 2006, 66.) 6.1 Käännösteoriat työssämme Käännöstyömme alusta lähtien meille oli selvää, että käännöksessämme tulee painottumaan adekvaattisuuden näkökulma. Adekvaattisuus tarkoittaa käännöksen toimivuutta kohdekulttuurissa (Hytönen 2006, 69). Näkökulman valintaan vaikuttivat kohderyhmä eli ikäihmiset sekä aikaisemmat kokemuksemme ikääntyneiden ihmisten viittomakielestä. Ennakko-oletuksemme oli, että viemällä lomakkeen sisällön mahdollisimman lähelle kohderyhmän arkielämää, saisimme syvällisempiä vastauksia. Kun olimme valinneet näkökulmaksemme adekvaattisuuden, muistaen kuitenkin olla uskollisia myös lähdetekstin merkityksille, löysimme käännösteorioiden joukosta ne, joita apuna käyttäen syntyi lopullinen käännöksemme.

26 Skoposteoria Reissin ja Vermeerin (1986, 55, 57 60) 1980-luvulla kehittämää käännösteoriaa kutsutaan skoposteoriaksi (kreik. skopos, tarkoitus). Se korostaa käännöksen tavoitetta, tarkoitusta. Kääntämisessä tärkeintä on ottaa huomioon käännöksen tarkoitus, ei lähtötekstin tarkoitusta. Joskus tarkoitukseen pyritään jopa käännöskeinojen kustannuksella. Käännöksen tarkoitus on kuitenkin usein ongelmallinen, sillä se muuttuu vastaanottajan ja tekstin tavoitteen mukaan. Käännökseen voidaankin kulttuurin vaikutuksen vuoksi valita vain jokin lähdetekstin tavoitteista. Skoposteorian mukaan kääntäjä yrittää suoriutua käännöstehtävästään mahdollisimman hyvin, mutta ei pysty tai ei edes yritä tarjota käännöksen lukijalle samoja tietoja kuin lähdekielen lukijalle on tarjottu. Kääntäjän tehtävä on tarjota niin paljon informaatiota kuin hänen mielestään on tarkoituksenmukaista. (Reiss & Vermeer 1986, 70.) Jo pitkään on keskusteltu siitä tulisiko tavoitteen olla uskollinen lähde- vai kohdetekstille. Skoposteoria ei arvota lähde- ja kohdetekstiä, vaan painottaa termien täsmällisempää määrittelyä. Teorian mukaan hyvä käännös on täten käännös, joka toteuttaa oman tarkoituksensa, tavoitteensa. (Reiss & Vermeer 1986, 58, 70.) Kotouttava ja vieraannuttava käännösteoria Lawrence Venuti (1995, 18 20) erottaa käännösstrategiassaan kotouttavan ja vieraannuttavan strategian. Kotouttava strategia on kohdetekstikeskeinen, kun taas vieraannuttava on lähdetekstikeskeinen. Kotouttavassa strategiassa kääntäjä pyrkii vähentämään sellaisia tekijöitä, jotka ovat vieraita kohdetekstin lukijalle. Vieraannuttavassa strategiassa pyritään säilyttämään tiettyjä lähtötekstin vieraita tekijöitä. Halusimme käännöksessämme noudattaa

27 27 kotouttavaa strategiaa. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan pitää sitä, että emme välittäneet suomenkielisiä termejä sormittamalla, vaan pyrimme löytämään kaikille termeille viittomakielisen vastineen. Kotouttavaan ja vieraannuttavaan käännösstrategiaan liittyvät pragmaattiset adaptaatiot. Käytännössä nämä toimet tarkoittavat sitä, että ne lähdetekstin kohdat, jotka eivät sellaisinaan käännettyinä toimi kohdekielessä, muokataan uuteen kulttuuri- ja kieliympäristöön sopiviksi (Ingo 1990, 237). Pragmaattiset adaptaatiot ovat lisäyksiä, poistoja, korvauksia tai järjestyksen muutoksia. Useimmin käytettyjä ovat lisäykset ja korvaukset. Pragmaattiset adaptaatiot kuuluvat kääntämiseen onpa käännösteoriana sitten dynaaminen ekvivalenssi, funktionaalinen ekvivalenssi tai skoposteoria. (Vehmas-Lehto 1999, 100.) Vaikka käännös olisikin hyvin tehty, se ei aina tee siitä lukijan kannalta toimivaa. Kääntäjä voi joutua selittämään joitakin lähdetekstin käsitteitä, mikäli käännettävät kielet edustavat eri kulttuureita. Mikäli käännökseen jätetään useita vieraita käsitteitä, tulee tekstistä vaikeaselkoista ja asiat voivat jäädä vastaanottajalle epäselviksi. Toisaalta käännös on vaikeaselkoinen, mikäli siihen lisätään paljon selityksiä. Tämän välttääkseen kääntäjä voi sijoittaa selitykset sivun alareunaan, josta ne ovat tarvittaessa lukijan saatavilla. (Ingo 1990, 238, 240.) Viittomakielessä tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Huomasimme käännöstä tehdessämme, että lisättävät selitykset on aina harkittava tarkkaan, sillä niitä ei voida ikään kuin piilottaa sivun alareunaan Ekvivalenssi ja adekvaattisuus Kääntämisen tutkimus on määritellyt adekvaattisuutta ja ekvivalenssia hyvin epämääräisesti. Nykyisin ekvivalenssilla tarkoitetaan yleensä lähdetekstin ja kohdetekstin välistä suhdetta. (Reiss & Vermeer 1986, 70.) Ekvivalenssi voidaan jakaa useaan eri muotoon. Muodollisella ekvivalenssilla tarkoitetaan lähtötekstin ja kohdetekstin muodon ja sisällön vastaavuutta. Dynaamisella ekvivalenssilla pyritään saamaan aikaan samanlaiset reaktiot sekä lähdetekstin

28 28 että kohdetekstin lukijoissa. (Nida & Taber 1969, 14, 24; Hatim & Mason 1990, 7.) Funktionaalisessa ekvivalenssissa lähdetekstin ja käännöksen funktiot ovat ainakin lähellä toisiaan. Funktiolla voidaan tarkoittaa eri asioita, mutta yleensä sillä tarkoitetaan tekstin käyttötarkoitusta. (Vehmas-Lehto 1999, 70.) Viimeinen ekvivalenssin muoto on semanttinen ekvivalenssi, jolla tarkoitetaan lähdetekstin ja kohdetekstin syvämerkitysten vastaavuutta (Hytönen 2006, 66 69). Adekvaattisuudella tarkoitetaan sitä, miten käännös toimii kohdekielisessä kulttuurissa. Se keskittyy käännökseen, ei lähtötekstiin. Sen vastakohtana voidaan pitää ekvivalenssia, mikä tarkoittaa vastaavuutta lähtötekstin ja kohdetekstin välillä. (Hytönen 2006, 66, 69.) Hyväksyttävän käännöksen saavuttamiseksi joillain aloilla sallitaan enemmän lähdekielen manipulointia, kun taas toisilla aloilla adekvaattisuus korostuu (Puurtinen 2001, 83). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suhde lähdetekstiin olisi mielivaltainen. Christiane Nord (1997, ) onkin tuonut käännösteoriaan liittyvän lojaaliuden käsitteen. Lojaalius tarkoittaa kääntäjän vastuuta kahteen suuntaan, lähdetekstin lähettäjälle ja käännöksen vastaanottajalle. Nord näkee lojaaliuden viestintään osallistuvien ihmisten välillä eikä tekstien välillä. Käännösprosessin aikana yritimme olla uskollisia sekä Invalidiliiton lomakkeelle että käännöksen vastaanottajille, haastateltaville ja kuntoutussihteereille. Yhtenä esimerkkinä tästä on kuulemisen ja puhumisen vaikeuksiin liittyvät kysymykset. Päädyimme käännösratkaisuun, jossa kysymykset on käännetty lomakkeen mukaisesti, mutta niitä ennen on lisätty selitys, jossa kerrotaan kysymysten olevan tarkoitettu kuuleville. 6.2 Kulttuurin vaikutus kääntämiseen Kääntäjän rooli on viime aikoina muuttunut ja kääntämistä on alettu pitää kielitieteellisen toimenpiteen sijasta kulttuurien välisenä kommunikaationa. Kääntäjästä, kielitaidon soveltajasta, on tullut kulttuurin välittäjä. Kääntäjän tulee

29 29 analysoida sekä lähdetekstin tarkoitus että vaikutus ja pyrkiä luomaan se uudelleen kohdetekstissä. (Balk 2004, 95.) Työssään tulkkeina ja kääntäjinä myös viittomakielentulkit joutuvat pohtimaan paljon sekä kielellisiä että kulttuurillisia seikkoja. Heidän tulee tarkoin pohtia sekä käännöksen sisällön että merkityksen välittymistä lähdekieleltä kohdekielelle. Kääntäminen ei ole vain kielen hallintaa, vaan edellyttää sekä lähdekielen että kohdekielen kulttuurin tuntemista, sillä usein kulttuuri vaikuttaa kieleen luultua enemmän. (Vehmas-Lehto 1999, ) Viittomakielentulkin työtä helpottaa kuurojen kulttuurin tapojen, fraasien ja henkilöiden tunteminen. Tulkkaus- ja käännösvirheitä voi syntyä, mikäli tulkki ei tunne lähde- tai kohdekulttuurin erityispiirteitä. Tällaisia erityispiirteitä ovat muun muassa vakiintuneet käsitteet, sanontatavat sekä tavat ja perinteet. Kääntäjän on myös usein vaikea huomata erityisesti vieraan kielen sisältämät piilomerkitykset ja kääntää ne toivotulla tavalla. Usein piilomerkitysten huomaaminen on helpompaa oman kulttuurin sisällä. (Roslöf & Veitonen 2006, 108, 114, 176.) Kääntämisen monimuotoisuuteen vaikuttaa myös se, että eri kielet käsittelevät todellisuutta eri tavoin. Eri kielten alakohtainen sanasto vaihtelee laajuudeltaan riippuen siitä, mitä asiaa kyseinen kulttuuri korostaa. (Vehmas-Lehto 1999, 24.) Sanaston kapea-alaisuus jollakin tietyllä alalla ei kuitenkaan tee kielestä sen köyhempää, vaan vain tapa maailman hahmottamiseen on siinä kulttuurissa erilainen. Lisäksi historialliset syyt voivat vaikuttaa kielen sanaston kehitykseen. Mikäli kieltä on käytetty pääasiassa vain arkisissa tilanteissa, kuten viittomakieltä, useiden erikoisalojen sanastot ovat vielä kapea-alaisia. (Roslöf & Veitonen 2006, 112.) Yhteiskunnassa toimiminen edellyttää kykyä saada ja hallita tietoa sekä siirtää sitä edelleen. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilöllä on oltava riittävästi käsitteitä omalla äidinkielellään erilaisten asioiden kuvaamiseksi. (Kuurojen Liitto 1994, 11.) Haastatteluista huomasimme, kuinka vaikea haastateltavien oli vastata kysymyksiin, jotka eivät kuuluneet heidän tämänhetkiseen elämäntilanteeseensa. Esimerkkinä voidaan pitää reaktioita väittämään pääsen tarvitessani kodista ulos / kotiin. Tämän kysymyksen useat haastateltavat

30 30 pyysivät toistamaan. Tämä oli harvinaista, sillä kysymyksiä ei yleensä tarvinnut toistaa. Haastateltavien ilmeet osoittivat, että kysymys oli ymmärretty, mutta he eivät voineet uskoa, että todella tarkoitimme kyseistä asiaa. Ymmärrämme, että hyväkuntoisen ja aktiivisen ikäihmisen on vaikea uskoa, että häneltä kysytään, pääseekö hän ulos kodistaan. 6.3 Lomakekääntäminen Tällä hetkellä suurin osa yhteiskunnan tiedosta on tarjolla kirjallisessa muodossa. Tiedon hyödyntäminen vaatii hyvää suomen kielen taitoa. Vuonna 1994 tehdyn kuurojen koulutuspoliittisen ohjelman mukaan suurimmalla osalla kuuroista ei ole yhteiskunnan edellyttämää hyvää toisen kielen luku- ja kirjoitustaitoa. (Kuurojen Liitto 1994, 11.) Tästä johtuen tulkin tulee osata kääntää myös kirjallisia lomakkeita. Lomakekääntämisessä on tärkeää tunnistaa asiakirjan ja virallisen käännöksen ero. Usein näitä käsitteitä käytetään Suomessa väärissä yhteyksissä. Asiakirjan tarkoitus voi olla mikä tahansa, kun taas virallinen käännös laaditaan vain tiettyyn tarkoitukseen eli laillisesti päteväksi. Virallisen asiakirjan käännös voidaan tehdä vain alkuperäisestä asiakirjasta tai sen virallisesta jäljennöksestä, eikä asiakirjan arvo saa muuttua sitä käännettäessä. Kääntäessään virallista lomaketta kääntäjä noudattaa vain viranomaisten asettamia sääntöjä, ei tilaajan tai vastaanottajan toiveita. Viralliseen käännökseen tehdyt tulkinnat tai muutokset voivat johtaa asiakirjaväärennöksestä tuomitsemiseen. (Hietanen 2005, 87, ) Kääntämämme lomake ei siis ole virallinen käännös tai juridisesti pätevä, vaan tarkoituksenamme oli tehdä asiakirjakäännös. Näin ollen meillä oli kääntäjinä myös enemmän vapauksia huomioida kohderyhmän ja tilaajan toiveet ja uskalsimme esimerkiksi lisätä käännökseen kulttuuriin liittyviä elementtejä. Kuten jo aikaisemmin mainitsimme, viitoimme ennen kuuloa ja puhumista

31 31 kartoittavia kysymyksiä lauseet: kaksi seuraavaa kysymystä on tarkoitettu kuuleville. Voit vastata niihin, jos haluat Lomakkeen vastausohjeet Hyvän lomakkeen piirteitä on useita. Sen tunnuspiirteisiin kuuluvat esimerkiksi mahdollisimman tarkat vastausohjeet. Ohjeet kannattaa merkitä lomakkeen alkuun sekä yksittäisten kysymysten loppuun. Lomakkeen kysymyksiin kannattaakin sisällyttää varsinainen kysymys ja vastausohje. Myös haastateltavien tietosuojasta tulee huolehtia. (Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.) Lisäsimme viitottuun lomakkeeseen vastausohjeet, jotka toistuvat jokaisen kysymysosion alussa. Mikäli vastausvaihtoehdot poikkeavat yleisimmin käytetyistä kyllä, ei, en tiedä -vastauksista, viitoimme vastausvaihtoehdot heti kysymyksen jälkeen. Mikäli olisimme viittoneet vastausvaihtoehdot jo ennen kysymystä, ne olisivat saattaneet unohtua ennen vastaamista. Haastateltavien tietosuojasta huolehdimme sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista vaatiman lain mukaisesti (Finlex). Näin ollen haastatteluista saadut vastaukset ovat vain kuntoutussihteerin tiedossa, emmekä käsittele haastateltavien vastauksia työssämme. Haastatteluihin käytetyt kasetit hajotimme analysoinnin jälkeen Lomakkeen pituus ja kysymysten asettelu Lomakkeen tulee olla sopivan pituinen ja siinä on pyrittävä kattavaan, mutta yksinkertaiseen ja helposti ymmärrettävään kysymysten asetteluun. Erityisesti tieteellisessä kyselyssä tulee välttää varmuuden vuoksi kysymistä. Lomakkeen pituuden lisäksi erityisesti standardoiduissa kyselyissä jokaisen haastateltavan