EKOLOGINEN HYVITYS VIHERPESUA VAI PESUNKESTÄVÄÄ VIHREYTTÄ?

Transkriptio

1 EKOLOGINEN HYVITYS VIHERPESUA VAI PESUNKESTÄVÄÄ VIHREYTTÄ? Puheenvuoroja Ympäristötiedon foorumin tilaisuudesta 5/2017 määrä puolittunut viimeisen 40 vuoden aikana. Jo nyt ihminen on muokannut jopa puolet luonnonekosysteemeistä asutuksen ja maatalouden käyttöön, ja väestönkasvun myötä maankäytön muutos kiihtyy uhaten jäljellä olevia luonnonekosysteemejä. Luonnon monimuotoisuus hupenee hälyttävää vauhtia, ja kehityskulun pysäyttämiseen tarvitaan nopeita ratkaisuja. Ekologisella hyvityksellä eli kompensaatiolla voidaan vähentää luonnon heikkenemistä, mutta hyvityksestä käytävässä keskustelussa törmä tään kuitenkin nopeasti käytännön haasteisiin sekä periaatteellisiin kysymyksiin luonnon välineellistämi sestä. Suomessa ekologista hyvitystä on toteutettu yksit täistapauksissa, mutta yhtenäisiä menettelytapoja, saati lainsäädäntöä aiheesta ei ole otettu käyttöön. Koneen Säätiön, Suomen Habitaattipankin ja Ympäristötiedon Foorumin seminaarissa tarkasteltiin ekologista hyvitystä useiden tieteenalojen ja taiteiden näkö kulmasta. Ekologinen hyvitys kohdistaa huomion luonnonsuojelusta luontoa heikentävään toimintaan. Siksi se on otettava välittömästi keinovalikoimaan perinteisen luonnonsuojelun tueksi, jos haluamme välttää kuudennen massasukupuuton. Lisäksi on puututtava luonnon häviämisen taustalla oleviin, perustavaa laatua oleviin syihin eli jatkuvaan väestönkasvuun, kasvavaan energiantarpeeseen ja luonnonvarojen ylikulutukseen, jotka kaikki ovat yhteydessä toisiinsa. Lisänsä näihin kehityskulkuihin tuo vielä ilmastonmuutos, joka muuttaa elinympäristöjä nopeammin kuin mihin lajit voivat sopeutua. MIKSI EKOLOGISTA HYVITYSTÄ TARVITAAN? Ihmisten määrä maapallolla lisääntyy huimaa vauhtia. Samalla kun ihmisten (ja ihmisten ruuaksi kasvatettavien tuotantoeläinten) määrä kasvaa, on maapallon kalojen, lintujen, nisäkkäiden, sammakkoeläinten ja matelijoiden 1

2 EKOLOGINEN HYVITYS KOHDISTAA HUOMION LUONNONSUOJELUSTA LUONTOA HEIKENTÄVÄÄN TOIMINTAAN. MIKÄ EKOLOGINEN HYVITYS? Ekologinen hyvitys tai kompensaatio on mekanismi, jolla luonnon monimuotoisuutta heikentävää toimintaa hyvitetään kunnostamalla ekologisesti vähintään yhtä arvokas elinympäristö toisaalla. Ks. myös julkaisu: Habitaattipankki Uusi keino luonnon monimuotoisuuden suojeluun (YTF 6/2016) LUONNON ARVOTTAMINEN ON MONIMUTKAISTA Ekologista hyvitystä kritisoidaan usein siitä, että siinä luontoarvoja verrataan toisiinsa ja luonnon arvoa mitataan yhtenäisillä mittareilla, jopa rahassa. Yhteismitallinen tai rahallinen arvo eivät välitä luontoalueen itseisarvoa, ainutlaatuisuutta, paikallisia tai kulttuurisia arvoja. Toisaalta rahallinen arvo voi tehdä luonnosta arvokkaan niille, joille sillä ei muuten olisi arvoa ja puhutella niitä toimijoita, joiden päätökset pohjaavat vain rahaan. Koska harvinaisia lajeja ja kohteita on mahdotonta verrata muihin arvoihin, ekologinen hyvitys voisi toimia parhaiten tavanomaisemmilla kohteilla, jotka ovat vähemmän ainutlaatuisia, eivätkä muuten nauti suojelua tai joiden tilaa voidaan edistää esimerkiksi ennallistamalla. Tavallisen, suojelun suojaa vailla olevan luonnon kohdalla heikennystä tapahtuu koko ajan esimerkiksi rakentamisessa ja tiehankkeissa sekä luonnonvarojen hyödyntämisessä kuten metsätaloudessa ja kaivosteollisuudessa. Ekologisella hyvityksellä ei tule korvata uhanalaisten tai erityisen arvokkaiden luontoalueiden suojelua, vaan sen tulisi toimia lisänä perinteisille luonnonsuojelun keinoille. 2

3 PUHETTA HYVITYKSESTÄ Ekologisesta hyvityksestä puhutaan toistaiseksi teknisesti ja tieteellisesti kapean asiantuntijajoukon keskuudessa. Suuri yleisö ei tunne hyvityksen periaatetta, mutta keskustelu on usein epätarkkaa myös asiantuntijoiden keskuudessa. Ekologista hyvitystä kritisoidaan monista eri syistä: se on liian kaupallista, tiedevetoista tai etäännyttää ihmisen ja luonnon toisistaan. Viestin selkiyttämisessä avuksi voi tulla humanistinen ympäristötutkimus. Kulttuurin tuntemus on tärkeää ympäristöongelmien ratkaisemiseksi, sillä ongelmat ovat lopulta kulttuurimme aikaansaannosta. Humanistisen ympäristötutkimuksen arvoille, ideologioille ja konteksteille herkkä katsantokanta voi antaa paljon hyvityskeskusteluun. Tämä vaatii kuitenkin monitieteistä yhteistyötä, joka edellyttää, että humanistisen tutkimuksen abstrakti, toisinaan avoimesti poliittinen ja spekulatiivinen luonne ymmärretään luonnontieteellisen ympäristötutkimuksen piirissä. Ekologisen kompensaation taustalla vaikuttavat esimerkiksi erilaiset käsitykset ihmisen roolista luonnossa, kuten halumme hallita, rakentaa ja tuottaa ratkaisuja. Onko meillä kyky ratkaista aiheuttamamme ongelmat? EKOLOGISTA HYVITYSTÄ HÄMMENTÄÄ MONTA LUSIKKAA Ekologisen hyvityksen toteutus vaatii monien eri arvopohjista ja taustaoletuksista ponnistavien toimijoiden osallistumista. Tästäkin syystä käsitteet, eri toimijoiden oikeudet ja muutokset säännöissä ja oikeuksissa täytyy määrittää selkeästi, kun sovitaan menettelytavoista ekologiseen hyvitykseen. Avainasemassa ovat hyvityksiä valvovat ja seuraavat viranomaiset, yritykset, jotka voivat vähentää toimintansa luontohaittoja sekä hyvityskohteita tarjoavat maanomistajat. LUONNON MONIMUOTOISUUDEN NETTOMENETYSTEN EHKÄISEMISEN TULISI OLLA EKOLOGISEN HYVITYKSEN OHJENUORA.

4 KULTTUURIN TUNTEMUS VOI AUTTAA MEITÄ RATKAISEMAAN YMPÄRISTÖONGELMAT. Lisäksi tarvitaan tutkijoita määrittelemään ja mittaamaan hyvitysten ekologisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia reunaehtoja sekä konsultteja tai muita välittäjiä. Asukkaat ja kansalaiset ovat tärkeässä roolissa, sillä hyvitys ei tapahdu tyhjiössä, vaan vaatii eri näkökulmien yhteensovittamista. Ekologinen hyvitys voikin olla uusi tapa ratkaista ja ehkäistä paikallisia luonnonsuojelukonflikteja. HYVITYSMARKKINAT SUOMEEN Ekologisen hyvityksen käyttöönotto toisi pilaaja maksaa -periaatteen luonnonsuojeluun. Yksi tapa toteuttaa ekologinen hyvitys olisi luoda sille markkinat, joilla kysyjiä olisivat rakennus- ja infrahankkeita toteuttavat yritykset ja julkiset toimijat. Hyvityskohteita tarjoaville maanomistajille mekanismi olisi uusi tulonlähde. On arvioitu, että hyvitysmarkkinoiden arvo Suomessa olisi vähintään 20 miljoonaa euroa vuodessa. Suomalaisten hyvitysmarkkinoiden syntyä voisi auttaa aktiivinen välittäjä. Tällainen voisi olla ekologista hyvitystä kehittävä tutkijavetoinen Suomen Habitaattipankki, joka toisi eri toimijoita yhteen ja puskuroisi sekä markkinatoimijoita että luontoa mahdollisia epäonnistumisia vastaan. Habitaattipankki määrittelisi tutkimukseen pohjautuvat säännöt hyvitysten arviointiin ja sertifioisi toimet. Se voisi helpottaa myös ongelmaa ekologisen hyvityksen viiveessä tarjoamalla investoijalle valmiin kohteen, jolloin luontoarvot on turvattu välittömästi. Pilotointia tarvitaan, jotta voidaan testata, löytyykö sopivia kohteita tarpeeksi, ja toimivatko markkinat. VAPAAEHTOISTA VAI SÄÄNTELYYN PERUSTUVAA? Maailmalla on kokemuksia lakiin kirjatuista velvoitteista ekologiseen hyvitykseen, esimerkiksi USA:ssa, Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa. Lisäksi käytössä on lukuisia vapaa- 4

5 ehtoisia standardeja. Hyvitysten käytännön toteutuksessa on kohdattu toistuvasti haasteita, muun muassa luonnon tilan vertailuarvoihin ja toimenpiteiden toteutukseen ja valvontaan liittyen. Vaikka osassa mekanismeista pyritään luonnon heikkenemisen täydelliseen hyvitykseen, sitä ei ole saavutettu. Suomi on sitoutunut YK:n tavoitteeseen pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen, joten nettomenetysten ehkäisemisen tulisi olla myös ekologisen hyvityksen ohjenuora. Vapaaehtoinen hyvitys voi olla edelläkävijäyrityksille tapa hallita maineriskejä ja toteuttaa yritysvastuuta käytännössä, mutta vapaaehtoisilla toimilla ei voida pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä. EKOLOGINEN HYVITYS EI KORVAA UHANALAISTEN LAJIEN TAI ERITYISEN ARVOKKAIDEN LUONTOALUEIDEN PERINTEISTÄ SUOJELUA. LUONTOHYVITYSTEN SUUNNITTELUN JA TOTEUTUKSEN HAASTEITA Ekologisen hyvityksen suunnittelu ja toteutus on vaativaa ja sisältää merkittäviä haasteita. On määritettävä tarkkaan mitä luontopiirteitä heikennetään, missä, milloin ja kuinka menetys hyvitetään. Hyvityksissä on huomioitava kolme ulottuvuutta, joihin kaikkiin liittyy haasteita ja riskejä: 1) Luonnon piirteet: mitä ennallistetaan tai muuten hyvitetään? 2) Paikka: missä hyvitetään? 3) Aika: milloin hyvitetään ennakkoon vai vasta heikennyksen jälkeen?

6 EKOSYSTEEMIN PALAUTUMINEN LUONNONTILAAN VOI VIEDÄ SATOJA VUOSIA. Luontopiirteiden kannalta ekologinen hyvitys on aina spekulatiivista, sillä luonnon palautumisesta ei voida olla varmoja. On määritettävä, sallitaanko hyvitys eri ekosysteemillä, elinympäristöllä tai lajilla. Entä hyvitys luonnonsuojelullisesti arvokkaammalla, kuten kuusikon hyvitys harvinaisemmalla lehdolla? On myös määritettävä, kuinka lähellä heikennettyä aluetta hyvitys tulisi toteuttaa. Paikkaan sidottuja arvoja ei voi vähätellä eikä unohtaa. Moottoritien rakentaminen vie lähiympäristön, vaikka sitä kompensoitaisiin muualla. Hyvitysten vaikutukset saattavat huonosti suunniteltuna myös vuotaa toisaalle, kun esimerkiksi yhden metsäalueen suojelun seurauksena hakkuupaine realisoituu toisaalla, jolloin hyvitys ei aidosti toteutunut. Ekologisen hyvityksen tulisi aina tuottaa lisähyötyä, eli sen on aina oltava toimenpide, jota ei oltaisi muuten toteutettu. käytännössä ekosysteemin palautuminen luonnontilaan voi viedä satoja vuosia. Aikaviivettä voidaan huomioida hyvityskertoimilla, jotka kasvattavat hyvitysten toteutuspinta-alaa. EKOLOGISEN HYVITYKSEN RISKIT JA RAJAT Ekologisiin hyvityksiin siirtymisessä on riskinä, että perinteinen luonnonsuojelu ja sen rahoitus korvataan hyvityksillä. Tämä riski tulee Suomessakin aktiivisesti tiedostaa. Pääosin ollaan sitä mieltä, että ekologisessa hyvityksessä tulee keskittyä korvaamaan ensisijaisesti luonnon monimuotoisuuden heikentämistä. Sen lisäksi voidaan huomioida myös ihmisen saamia hyötyjä eli ekosysteemipalveluita, joista monet kumpuavat luonnon monimuotoisuudesta. Luonto on dynaaminen. Ekologisen hyvityksen tulisi säilyä ajassa, sillä usein heikennyskin on lopullista. Aikaviive hyvityksen toteuttamisessa ei saisi olla pitkä, mutta 6

7 TARVITAAN MONITIETEISTÄ KESKUSTELUA JA SOPIMISTA EKOLOGISEN HYVITYKSEN TOTEUTUSPERIAATTEISTA. SUOSITUKSIA Ekologista hyvitystä tarvitaan luonnon heikkenemisen pysäyttämiseksi. Haasteista huolimatta pilaaja maksaa -periaatteeseen siirtymistä tulisi vähintäänkin kokeilla. Ekologisella hyvityksellä ei tule korvata perinteisiä suojelun keinoja, mutta sillä voidaan parantaa erityisesti niiden lajien ja elinympäristöjen tilaa, jotka eivät nauti lain suojaa. Ekologisesta hyvityksestä käytettävää käsitteistöä tulisi selkeyttää. Samalla tulee määrittää yhteisiä ohjenuoria ekologisen hyvityksen toteutusperiaatteista ja käytännön toimintatavoista. Hallinnon on otettava aktiivinen rooli hyvitysten käytännön toiminnassa ja käynnistettävä tutkimuksellisia kokeiluja. Tutkijoiden on aktiivisesti vietävä tietoa hallintoon ja muille yhteiskunnan toimijoille. Tutkimukseen pohjaavia kokeiluja yhdessä sidosryhmien kanssa tulee tehdä lisää. Ekologisen hyvityksen ideaa ja pilaaja maksaa -periaatetta tulisi tehdä tunnetuksi laajemmin yhteiskunnassa, kaikkea luontoa kuormittavaa inhimillistä toimintaa ohjaavaksi ajattelumalliksi. Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen vaatii kaikki tieteenalat osallistumaan yhteiseen tiedontuotantoon. Monitieteistä yhteistyötä voisi rakentaa keskittymällä luonnontieteellisten yleistysten soveltamiseen tiettyyn käytännön tapaukseen. 7

8 Julkaisu on osa Puheenvuoroja Ympäristötiedon foorumin tilaisuudesta -sarjaa. Ympäristötiedon foorumi edistää ajankohtaisen, tieteellisen ympäristötiedon käyttöä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Julkaisu on koostettu Koneen Säätiön, Suomen Habitaattipankin ja Ympäristötiedon foorumin järjestämän seminaarin ja työpajan pohjalta. Seminaarissa tutkija- ja asiantuntijapuheenvuoroja käyttivät Janne Kotiaho (Jyväskylän yliopisto), Anthony Barnosky (Stanfordin yliopisto), Karoliina Lummaa (Turun yliopisto); Minna Pekkonen ja Eeva Primmer (SYKE), Nina V. Nygren ja Toni Lahtinen (Tampereen yliopisto), Markku Ollikainen ja Atte Moilanen (Helsingin yliopisto) ja Jussi Päivinen (Metsähallitus). Julkaisun on koonnut Kirsi-Marja Lonkila.