KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA"

Transkriptio

1 KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA

2 Päivi Vestala Pohjois-Savon ELY-keskus: innovaatioasiantuntija Tuoteväylä-palvelun ensiarviointivaihe Tausta: 13 v. uusien innovatiivisten tuotteiden kehittämisestä, tuotteistamisesta ja kaupallistamisesta ja kouluttamisesta Sähköisen lukitustuotteen ja globaalien tukipalveluiden kehittäminen, pedagogiikka mm. Abloy Oy, Itä-Suomen yliopisto

3 Kirsi Armanto Keksintösäätiö: Liiketoiminnan kehittämispäällikkö Tuoteväylä-palvelun kehittämisvaihe life science, kalastus Tausta: 15 v. kansainvälinen lääkemarkkinointi mm. Mirena-hormonivalmiste Hollanti, Saksa, USA, Bulgaria

4 Pohjois-Savon Tuoteväylä innovaatioiden kehittäjänä

5

6 TUOTEVÄYLÄ-TOIMINTA ON VALTAKUNNALLISTA Valtakunnallisesti 17 tiimiä Lähes 200 asiantuntijaa Tiimejä vetävät ELY-keskuksessa toimivat innovaatioasiantuntijat (14) Tiimiläisten taustaorganisaatioita: ammattikorkeakoulut, Tekes, ELY-keskukset, uusyrityskeskukset, yliopistot, yritykset, yrityshautomot, yksityiset asiantuntijat, kehitysyhtiöt Toiminta on luottamuksellista (salassapitositoumus) 6

7 TUOTEVÄYLÄ-PALVELUN VAIHEET

8 ALUEELLINEN ENSIARVIOINTIVAIHE

9 POHJOIS-SAVON TUOTEVÄYLÄ-TIIMI Tekes Kari Venäläinen Harri Kivelä Kuopio Innovation Jyri Wuorisalo Risto Koivisto Raija Tengvall Uusyrityskeskus Verso Pekka Turunen Oy Saloner Ltd Jouni Sirviö Savonia ammattikorkeakoulu Risto Kiuru Itä-Suomen yliopisto Matti Höytö Mari Perlinen Ylä-Savon Kehitys Oy Virpi Murtola Navitas Oy Jaakko Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus Jari Vitikainen

10 LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMINEN? Varmista uutuus ja innovatiivisuus Tuotesuunnittelu Toimialakohtaiset määräykset ja sertifioinnit Tavaramerkki -suojaus Mallisuojaus Tuotannon järjestäminen Patenttisuojaus Palvelumuotoilu Markkinoiden tunnistaminen Myynti- ja tekninen tukiverkosto Asiakkaiden tarpeiden kuunteleminen Liiketoiminnan kehittäminen ja rahoitus T&K:n jatkaminen

11 LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMINEN Asiakkaiden tarpeet

12 TILASTOT POHJOIS-SAVO ( ) Pohjois-Savo Neuvonta, asiakaskäynnit, yhteydenotot ~700 Uudet ideat, keksinnöt 124 Tuoteväylä-tiimissä arvioidut ideat 32 Asiantuntijoiden tekemiä esiselvityksiä tilattu 19 Rahoitetaan tänä vuonna (valmistelutilanne 8/2013) 4 7

13 Keksintösäätiö Perustettu v Asiakkaina yksityishenkilöt ja alkavat yritykset Tuoteväylä valtakunnallinen ja maksuton asiantuntijapalvelu, joka tarjoaa neuvoja ja tukea keksintöjen kehittämiseen 2013 (6kk)

14 ERGOFINGER Keksintö: hammashoidon apuväline - sormeen kiinnitettävä syljenimu Keksijät: Marianne Granlund ja Gunilla Taddeo Tuoteväylän tuki: Patentointi Prototyypit Verkostot Liiketoimintaosaajan apu 17

15 TUOTEVÄYLÄ-PALVELU ALKAEN Uudenmaan ELY-keskus Keksintöjen kaupallistamispalvelujen valtakunnallinen ohjaus ja kehittäminen Avustusten myöntäminen keksintöjen arviointiin, testaukseen, suojaamiseen ja kaupallistamiseen Tuoteväylä-palvelun johtaminen ja kehittäminen ELY-keskusten innovaatioasiantuntijoiden ohjaus Keksintösäätiöstä siirtyvän henkilökunnan työnjohto Innovaatioasiantuntijoiden tehtävät säilyvät ennallaan Vastuu alueellisesta Tuoteväylä-toiminnasta Keksijöiden neuvonta Tuoteväylä-tiimien vetäminen Keksintöjen ensiarviointi (uutuus- ja markkinaselvitykset yms.) Keksintöjen ohjaaminen Tuoteväylän kehittämisvaiheeseen tai muille sopiville kehittämispalveluja tarjoaville julkisille ja yksityisille toimijoille Keksintötoiminnan yleinen edistäminen alueilla

16 TULE KESKUSTELEMAAN PALVELUSTAMME.. Löydät meidät myös:

17

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Jouni Hynynen Keski-Suomen ELY-keskus: innovaatioasiantuntija Tuoteväylä-palvelun ensiarviointivaihe Pekka Rantala Keksintösäätiö: Liiketoiminnan kehittämispäällikkö Tuoteväylä-palvelun

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Antti Salminen Uudenmaan ELY-keskus: innovaatioasiantuntija Tuoteväylä-palvelun ensiarviointivaihe Jaana Rantanen Keksintösäätiö: kehitysjohtaja Tuoteväylä-palvelun kehittäminen

Lisätiedot

TUOTEVÄYLÄ- PALVELUN MAHDOLLISUUDET. 3D tulostus Pirkanmaalla 10.06.2014 Jari Peltoniemi / Pirkanmaan ELY-keskus

TUOTEVÄYLÄ- PALVELUN MAHDOLLISUUDET. 3D tulostus Pirkanmaalla 10.06.2014 Jari Peltoniemi / Pirkanmaan ELY-keskus TUOTEVÄYLÄ- PALVELUN MAHDOLLISUUDET 3D tulostus Pirkanmaalla 10.06.2014 Jari Peltoniemi / Pirkanmaan ELY-keskus TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus KEKSINTÖSÄÄTIÖ Perustettu v. 1971 Asiakkaina yksityishenkilöt ja alkavat yritykset

Lisätiedot

risto.lustila@tekes.fi

risto.lustila@tekes.fi risto.lustila@tekes.fi MIKÄ ON TUOTEVÄYLÄ-PALVELU? Tuoteväylä-palvelu on Tekesin ohjaama valtakunnallinen asiantuntijapalvelu, joka auttaa alkavia ja mikroyrityksiä kehittämään kansainvälistä kasvupotentiaalia

Lisätiedot

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Tuo ideasi Tuoteväylän asiantuntijoiden arvioitavaksi Onko sinulla uusi innovatiivinen idea, josta voisi

Lisätiedot

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön valtakunnallisena

Lisätiedot

onko sinun keksintösi seuraava menestystarina?

onko sinun keksintösi seuraava menestystarina? onko sinun keksintösi seuraava menestystarina? Tuo keksintösi Tuoteväylän asiantuntijoiden arvioitavaksi Onko sinulla uusi innovatiivinen keksintö, josta voisi olla hyötyä monille? Tarjoaako keksimäsi

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. 17.05.2013 Juha Elf, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus Jani Jokitalo, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. 17.05.2013 Juha Elf, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus Jani Jokitalo, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA 17.05.2013 Juha Elf, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus Jani Jokitalo, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Neuvomme

Lisätiedot

Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot.

Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Perustettu vuonna 1971 Yksityinen säätiö; rahoitus työ- ja elinkeinoministeriön budjetista Toimipaikka: Innopoli, Espoo, alueverkosto: Innovaatioasiantuntijat ELY-keskuksissa

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

Luovuudesta liiketoimintaa Tuoteväylä-palvelut. Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Eino Jokinen 9.12.2010

Luovuudesta liiketoimintaa Tuoteväylä-palvelut. Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Eino Jokinen 9.12.2010 Luovuudesta liiketoimintaa Tuoteväylä-palvelut Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Eino Jokinen 9.12.2010 Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Perustettu vuonna 1971 Yksityinen säätiö; rahoitus

Lisätiedot

Rahoitusaamut. Iisalmi 23.9.2015 Kuopio 24.9.2015

Rahoitusaamut. Iisalmi 23.9.2015 Kuopio 24.9.2015 Rahoitusaamut Iisalmi 23.9.2015 Kuopio 24.9.2015 Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 23.9.2015 1 Esityksen sisältö 1. Rahoitusvaihtoehdot 2. Yrityksen kehittämispalvelut 3. Yritys-Suomi ja Team Finland

Lisätiedot

Luovuudesta liiketoimintaa. Työvälineenä Tuoteväyläpalvelu

Luovuudesta liiketoimintaa. Työvälineenä Tuoteväyläpalvelu Luovuudesta liiketoimintaa Työvälineenä Tuoteväyläpalvelu Mitä teemme? Luovuudesta liiketoimintaa. Etsimme, arvioimme ja autamme kehittämään keksintöjä ja innovatiivisia ideoita. Tarjoamme yksityishenkilöiden

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 OHJELMAKOKONAISUUDEN RAKENNE valtakunnallinen teknologiateollisuuden kehittämisohjelma Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Hollola 13.2.2015 Kari Sartamo 18.2.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää

Lisätiedot

Keksintötoiminta kasvun kätilönä

Keksintötoiminta kasvun kätilönä Keksintötoiminta kasvun kätilönä Jukka Berg, Esa Pollari 1 2015 Osuuskunta A.Vipunen 16.9.2015 Aineeton omaisuus arvoon uuteen Patentti antaa keksijälle mahdollisuuden hyötyä innovaatiostaan taloudellisesti,

Lisätiedot

Yritysrahoituksen iltapäivä. 21.1.2015 Leppävirta Jari Vitikainen

Yritysrahoituksen iltapäivä. 21.1.2015 Leppävirta Jari Vitikainen Yritysrahoituksen iltapäivä 21.1.2015 Leppävirta Jari Vitikainen Esityksen sisältö 1. Yrityksen kehittämisavustus (ELY-keskus) 2. Tekesin rahoitus 3. Yrityksen kehittämispalvelut Avustuksia pk-yritysten

Lisätiedot

KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE. Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus

KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE. Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus Yritystukirahoitus Pohjois-Savossa ohjelmakaudella 2007-2013 EAKR-rahoitus 21.6.2007-24.6.2014 yhteensä 100 497 720 euroa,

Lisätiedot

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010 Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely Helmikuu 2010 Kyselyn taustaa ELY-keskus tukee yrityksiä tarjoamalla neuvonta-, kehittämis- ja rahoituspalveluja. ELYkeskuksen tavoitteena on jatkuvasti kehittää

Lisätiedot

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu 12.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut ELY-keskus

Lisätiedot

TULI:sta TUOTEVÄYLÄÄN - Suunnitelma vuonna 2012 ammattikorkeakouluissa käynnistyvään toimintaan

TULI:sta TUOTEVÄYLÄÄN - Suunnitelma vuonna 2012 ammattikorkeakouluissa käynnistyvään toimintaan TULI:sta TUOTEVÄYLÄÄN - Suunnitelma vuonna 2012 ammattikorkeakouluissa käynnistyvään toimintaan 1. Nykytilanne Vuonna 2011 Tekesin Tuli-rahoitusta saa 13 ammattikorkeakoulua. Nykymuotoinen Tuli-rahoitus

Lisätiedot

Hyvät eväät ETEENPÄIN

Hyvät eväät ETEENPÄIN Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat

Lisätiedot

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani 13.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut

Lisätiedot

Luovien alojen valtakunnallinen Jalostamo-palvelu. Yhteistyöllä voimaa 2.6.2010

Luovien alojen valtakunnallinen Jalostamo-palvelu. Yhteistyöllä voimaa 2.6.2010 Luovien alojen valtakunnallinen Jalostamo-palvelu Yhteistyöllä voimaa 2.6.2010 Taustaa Pohjautuu Uudenmaan TE-keskuksen hallinnoiman TEM/ESR-rahoitteisen SILEprojektin (v. 2004 2008) toimintatapaan Jalostamo-tapaamisia

Lisätiedot

TULI. TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa. Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes

TULI. TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa. Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes TULI TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes TULI Tutkimuksesta liiketoimintaa Tutkijoille, tutkijayhteistöille

Lisätiedot

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja,

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille

Tekesin rahoitus yrityksille DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja

Lisätiedot

Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan

Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan Toimialajohtaja Risto Setälä, Tekes 22.11.2011 Kasvuyritykset kiinnostuksen kohteena Suomen tulevaisuus on kasvuyrityksissä! Suuri osa uusista

Lisätiedot

Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu

Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu 14.09.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut

Lisätiedot

Energiatehokkuusinvestointien rahoitusmahdollisuuksia, ELY-keskus 13.6.2014

Energiatehokkuusinvestointien rahoitusmahdollisuuksia, ELY-keskus 13.6.2014 Energiatehokkuusinvestointien rahoitusmahdollisuuksia, ELY-keskus Yrityksen kehittämisavustus Laki valtioavustus yritystoiminnan kehittämiseksi hyväksytty 30.12.2013. Lakia tarkennetaan erillisellä asetuksella,

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT 29.9.2016 KontaktiVerkko Suomi Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Tuotekehitysyhdistys ry, Sytkyn toiminnanjohtaja 2014

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Kouvola 12.5.2015 Kari Sartamo 4.6.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. LUOVIEN ALOJEN YRITYSTOIMINNAN KASVUN JA KANSAINVÄLISTYMISEN

Lisätiedot

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden

Lisätiedot

Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille

Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille 27.5.2015, Tampere Technopolis, Häggman-Sali, Kalevantie 2, 33100 Tampere Regina Saari

Lisätiedot

Innovaattorin ideakartta

Innovaattorin ideakartta Innovaattorin ideakartta Innovaattorin ideakartta on innovaattorin ensimmäinen ajattelun työkalu. Sen on tarkoitus aktivoida sinut ajattelemaan innovaatiosi taustaa ja sen toimintaympäristöä. Ideakartta

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian

Lisätiedot

Ideasta innovaatioksi. Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut

Ideasta innovaatioksi. Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut Ideasta innovaatioksi Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut Esittelyä Teknologiansiirtopäällikkö ja johtava innovaatioasiantuntija, Aalto-yliopisto, 2010 IPR Specialist, Outotec Oyj, 2008

Lisätiedot

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013 Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus 1 Kehittämismahdollisuuksia yrityksille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

Lisätiedot

Edunvalvontaa ja palveluita

Edunvalvontaa ja palveluita Suomen Yrittäjät Edunvalvontaa ja palveluita Suomen Yrittäjät edistää yrittäjyyttä. Tavoitteemme on parantaa yrittäjien asemaa ja yrittämisen olosuhteita. Yrittäjyyden vahvistaminen lisää kansalaisten

Lisätiedot

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti.

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti. Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti. H A A S T E E N A K A S V U Suomessa syntyy kansainvälisesti katsoen

Lisätiedot

KEUKEN KUULUMISIA. Keuken palvelut yrityksen elinkaarella. 0-6 kk 0-36 kk 3- v. Yritysneuvonta yrityksen koko elinkaaren ajan.

KEUKEN KUULUMISIA. Keuken palvelut yrityksen elinkaarella. 0-6 kk 0-36 kk 3- v. Yritysneuvonta yrityksen koko elinkaaren ajan. KEUKEN KUULUMISIA KEUKE NEUVOO. KEUKE KEHITTÄÄ. KEUKE YHDISTÄÄ. Keuken palvelut yrityksen elinkaarella Yritysneuvonta yrityksen koko elinkaaren ajan Yrityshautomo Keski-Uudenmaan Uusyrityskeskus 0-6 kk

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI?

MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI? Ari Karjalainen, Arctic Power tutkimusryhmän vetäjä Arctic Geoinvest Kick Off 13.6.2017 MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI? Orientaatio Idean kehittäminen yrityksen kypsyyden mukaan Start-up

Lisätiedot

ROHKEASTI KASVUUN YRITYSTEN KEHITTÄMISPALVELVELUT APUNA? TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen

ROHKEASTI KASVUUN YRITYSTEN KEHITTÄMISPALVELVELUT APUNA? TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen ROHKEASTI KASVUUN YRITYSTEN KEHITTÄMISPALVELVELUT APUNA? TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Mitä palveluja ja kenelle? Yritysten kehittämispalvelut kasvun tukena? Yhdessä

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

YRITYSTOIMINNAN KEHITTÄMISPALVELUT 2014. 2.4.2014 Anna-Liisa Heikkinen

YRITYSTOIMINNAN KEHITTÄMISPALVELUT 2014. 2.4.2014 Anna-Liisa Heikkinen YRITYSTOIMINNAN KEHITTÄMISPALVELUT 2014 SOTE yritysten kasvu ja kansainvälistyminen SOTE-yritysten kasvu ja kansainvälistyminen 2.4.2014 Anna-Liisa Heikkinen Esityksen sisältö Yritystoiminnan kehittämispalvelut

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa.

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. Taustatekijät 1. Maailmantalouden

Lisätiedot

Mikä? Valtakunnallinen pk-yritysten ja yksittäisten henkilöiden tuotekehitys- ja innovaatiotoimintaa tukeva asiantuntijapalvelu Yritys- tai hankekohta

Mikä? Valtakunnallinen pk-yritysten ja yksittäisten henkilöiden tuotekehitys- ja innovaatiotoimintaa tukeva asiantuntijapalvelu Yritys- tai hankekohta Mikä? Valtakunnallinen pk-yritysten ja yksittäisten henkilöiden tuotekehitys- ja innovaatiotoimintaa tukeva asiantuntijapalvelu Yritys- tai hankekohtaisesti suoritettava ideoiden kaupallistamisen mahdollisuuksien

Lisätiedot

Team Finland toiminta Oulu

Team Finland toiminta Oulu Team Finland toiminta 25.05.2018 Oulu Juha Elf, Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maakunnista maailmalle ja maailmalta maakuntiin Team Finland kokoaa

Lisätiedot

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Rahoitusvaihtoehtoja kansainvälistymiseen 4.2.2014 Lappeenranta Sari Federley, Kaakkois-Suomen ELY-keskus k sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Onko yritykselläni riittävät valmiudet kansainvälistymis

Lisätiedot

työryhmä Harri Airaksinen (pj), Jaana Koivisto-Virtanen, Jari Heiniluoma, Jukka Alasentie, Kristiina Karppi Taustaa

työryhmä Harri Airaksinen (pj), Jaana Koivisto-Virtanen, Jari Heiniluoma, Jukka Alasentie, Kristiina Karppi Taustaa SOTE- JA ALUEHALLINTOUUDISTUS n aluehallintoryhmän 7.3.2016 kokouksen toimeksiannon mukaisesti n elinkeinopalveluiden kokonaisuus, nykytilakuvaus työryhmä Harri Airaksinen (pj), Jaana Koivisto-Virtanen,

Lisätiedot

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen 25.9.2015 Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden jalostus, markkinoille saattaminen ja kehittäminen Maaseuturahastossa Lopputuote maataloustuote (jalostuksen

Lisätiedot

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes Tekesin rahoitus Iisalmi 18.3.2014 klo 9.00-14.30, Kulttuurikeskus, Karl Collan sali Varkaus 19.3.2014 klo 9.00-14.30, Scandic Oscar Varkaus Kuopio 27.3.2014 klo 9.00-14.30, Hotelli Iso-Valkeinen Helena

Lisätiedot

Seamk:n kehittämistoiminta omistajanvaihdosten edistämiseksi Ostamalla yrittäjäksi

Seamk:n kehittämistoiminta omistajanvaihdosten edistämiseksi Ostamalla yrittäjäksi Metropolia/Hyrrät Helsinki 5.9.2014 Seamk:n kehittämistoiminta omistajanvaihdosten edistämiseksi Ostamalla yrittäjäksi juha.tall@seamk.fi Euroopan komission yritysten omistajanvaihdosten asiantuntijaryhmän

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Innovointi osana maatilojen neuvontaa. Seinäjoki 2.12

Innovointi osana maatilojen neuvontaa. Seinäjoki 2.12 Innovointi osana maatilojen neuvontaa Seinäjoki 2.12 Innovaatio Innovaatio = keksintö + liiketoiminta Innovaatio on yrityksen markkinoille tuoma uusi tai olennaisesti parannettu tuote (tavara tai palvelu),

Lisätiedot

Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut

Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut Joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut www.josek.fi Josek on yrityksiä varten Josek palvelee kaikkia Joensuun seudun yrityksiä, niin toimintaansa

Lisätiedot

Onnistuneeseen omistajanvaihdokseen Mika Haavisto. Hyrrät-Metropolia 23.5.2014

Onnistuneeseen omistajanvaihdokseen Mika Haavisto. Hyrrät-Metropolia 23.5.2014 Onnistuneeseen omistajanvaihdokseen Mika Haavisto Hyrrät-Metropolia 23.5.2014 Omistajanvaihdosnäkymät 2010-2020 Yrittäjät ikääntyvät, 50 % yrittäjistä iältään 50+ Myyntiin (ulkop.) 28 000 yritystä Sukupolvenvaihdos

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu,

Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu, Tekes Muotoilun rahoittaja Risto Lustila Oulu, 14.9.2017 Milloin Tekesin asiakkaaksi? Näkemys kilpailuedusta, jonka avulla menestytään kv. markkinoilla Kasvuhaluinen ja osaava tiimi Omaa rahaa ja / tai

Lisätiedot

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille. www.yrityssuomi.

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille. www.yrityssuomi. Yrittäjyys Työ- ja elinkeinotoimistosta löydät monipuolisesti palveluja, jos olet yrittäjä, kiinnostunut itsesi työllistämisestä yrittäjänä tai aloittamassa yritystoimintaa. Minustako yrittäjä? Tutki ensin,

Lisätiedot

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen 3 000 Perustettujen yritysten lkm suurilla kaupunkiseuduilla 2006-2012

Lisätiedot

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi MIKÄ TEAM FINLAND? Team Finland verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuvaa, yritysten kansainvälistymistä

Lisätiedot

Rahoitus ja kehittäminen

Rahoitus ja kehittäminen Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus

Yrityksen kehittämisavustus Yrityksen kehittämisavustus Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 9/2014 Valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 716/2014 TEM/1012/03.01.04/2015 ohje

Lisätiedot

Apua, multa tulee idea!

Apua, multa tulee idea! Apua, multa tulee idea! -eli mitä teen ennen kehittämisen aloittamista 1 Tässä vaiheessa, pahaa aavistamatta Asiat ovat vielä normaalisti. Aika ennen aloituspäätöstä on ehkä koko kehitysprosessin tärkein

Lisätiedot

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Ruotsi-klinikka Lahti 22.1.2016 Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Team Finland vie Suomea

Lisätiedot

Kehittämiskysely 2012. Tulokset

Kehittämiskysely 2012. Tulokset Kehittämiskysely 2012 Tulokset Tausta Kehittämiskysely toteutettiin eteläpohjalaisissa kaluste- ja asumisteollisuuden yrityksissä loka-marraskuussa 2012 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kohderyhmään

Lisätiedot

Innovatiivisuus Suomen elintarvikeketjun menestystekijänä

Innovatiivisuus Suomen elintarvikeketjun menestystekijänä Innovatiivisuus Suomen elintarvikeketjun menestystekijänä Visio- ja uutispäivä Toimitusjohtaja Elintarviketeollisuusliitto ry Tämä ei ole uutinen: Innovatiivisuus on ja on aina ollut kehittyvän yrityksen

Lisätiedot

KEUKEN YRITYSNEUVONTA 2013

KEUKEN YRITYSNEUVONTA 2013 KEUKE NEUVOO. Tuotamme maksuttomia yritysneuvontapalveluja Järvenpään, Karkkilan, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan, Sipoon ja Vihdin alueella toimiville yrityksille. KEUKE KEHITTÄÄ.

Lisätiedot

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Ylitarkastaja Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita,

Lisätiedot

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! 3.11.2015 Pauli Berg Team Finland koordinaattori Sisältö Mikä Team Finland? Miksi koottu? Miten toimii? DM 1272687 Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Oulun yliopisto Pekka Räsänen pekka.rasanen@oulu.fi 04-14-2000 / PR 1. innovaatiopalvelujen tarve innovaatiostrategia innovaatioprosessi

Oulun yliopisto Pekka Räsänen pekka.rasanen@oulu.fi 04-14-2000 / PR 1. innovaatiopalvelujen tarve innovaatiostrategia innovaatioprosessi Oulun yliopisto Pekka Räsänen pekka.rasanen@oulu.fi 04-14-2000 / PR 1 Sisältö innovaatiopalvelujen tarve innovaatiostrategia innovaatioprosessi keksinnön tunnistaminen evaluointi hyödyntämissuunnitelma

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 Toimintakertomus 2011 1 SISÄLTÖ Hallituksen toimintakertomus... 3 Tunnuslukuja... 7 Rahoitetut keksinnöt... 8 Tuloslaskelma... 10 Tase... 11 Tilintarkastuskertomus... 12 Valtuuskunta... 13 Hallitus ja

Lisätiedot

Kansainväliset markkinat kutsuvat!

Kansainväliset markkinat kutsuvat! Kansainväliset markkinat kutsuvat! KANSAINVÄLINENKILPAILUKYKY - TIETOA, TUKEA JA TARINOITA 18.11.2010 MUSTION LINNAN TALLI KimmoAura Aluepäälikko, Uusimaa Finpro ry Lupauksemme sinulle Vauhditamme yrityksesi

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT

KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT Palvelut yrittäjille Neuvonta ja rekisteröintipalvelut Yrittäjäkoulutukset ja valmennuspalvelut Tuotteistetut asiantuntijapalvelut ja muut kehittämispalvelut

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

ELY-keskuksen kv-palvelut

ELY-keskuksen kv-palvelut ELY-keskuksen kv-palvelut Kv- neuvonta ja informaatiopalvelu Tiedonhankinta, Sparraus, Finpron verkoston palvelut Tuotteistetut asiantuntijapalvelut Globaali, easkel, Pk-LTS Kansainvälistymissuunnitelmat

Lisätiedot

TekesTalk: Fiiliksestä fyrkkaa, Liideri ja BioIT - ohjelmat esillä Kuopiossa 22.3.2013

TekesTalk: Fiiliksestä fyrkkaa, Liideri ja BioIT - ohjelmat esillä Kuopiossa 22.3.2013 TekesTalk: Fiiliksestä fyrkkaa, Liideri ja BioIT - ohjelmat esillä Kuopiossa 22.3.2013 KUOPIO 22.3.2013 Kari Venäläinen, Tekes teknologia-asiantuntija, Pohjois-Savon ELY-keskus OTO Golden Gavia kv-palvelun

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto

Yrittäjän ammattitutkinto Yrittäjän ammattitutkinto Esimerkki kurssiaikataulusta ja koulutuspäivistä v.2015 Starttipäivä 22.10.2015 klo 9-16 Yrittäjän ammattitutkinto ja sen suorittaminen Sirpa Korhonen, kehittämispäällikkö, Markkinointi-instituutti

Lisätiedot

Kansainvälisen kasvun suunnittelu

Kansainvälisen kasvun suunnittelu Kansainvälisen kasvun suunnittelu PSu 05-2013 Mitä rahoitetaan ja millä kriteereillä? Rahoitus kohdistuu projekteihin (alku, loppu, suunnitelma, budjetti, tulosten systemaattinen hyödyntäminen), arvioinnin

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

ASIANTUNTIJAPALVELUT pk-yrityksille osaamisen ja yritystoiminnan kehittämiseen

ASIANTUNTIJAPALVELUT pk-yrityksille osaamisen ja yritystoiminnan kehittämiseen ASIANTUNTIJAPALVELUT pk-yrityksille osaamisen ja yritystoiminnan kehittämiseen Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy LAKES 7.5.2010 Hämeen ELY-keskus, Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri, Vuori Tiina

Lisätiedot

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Tuula Väisänen palveluneuvoja, Team Finland koordinaattori, Kainuu puh. 0295 023 590 tuula.vaisanen@tekes.fi Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

INNO NAISET RIKO RIKO RAJOJA

INNO NAISET RIKO RIKO RAJOJA INNO NAISET RIKO Keksi ilolla RIKO RAJOJA Konkarin kokemaa Maila Hakala on naisten keksinnöllisyyden Grand Lady Suomessa ja maailmalla. Hän kasvoi eri tekijöiden kautta huomaamaan naisten aktivoitumisen

Lisätiedot

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

Kohti resurssiviisautta Jyväskylän kaupungin ja Sitran yhteishanke 2013-2015

Kohti resurssiviisautta Jyväskylän kaupungin ja Sitran yhteishanke 2013-2015 Kohti resurssiviisautta Jyväskylän kaupungin ja Sitran yhteishanke 2013-2015 KV 14.4.2014 Pirkko Korhonen, FT, KTM Projektijohtaja, Kohti resurssiviisautta -yhteishanke Tutkimus- ja kehittämispäällikkö,

Lisätiedot

ICT- Go Global. Pk-yritysten kansainvälistymisen valmennusohjelma / SKa

ICT- Go Global. Pk-yritysten kansainvälistymisen valmennusohjelma / SKa ICT- Go Global Pk-yritysten kansainvälistymisen valmennusohjelma 2011 24.2.2011 / SKa Finpro oikea partneri kansainväliseen menestykseen Finpro on kansallinen konsulttiorganisaatio, joka nopeuttaa suomalaisten

Lisätiedot

Uudenmaan ELY:ssä nyt

Uudenmaan ELY:ssä nyt Uudenmaan ELY:ssä nyt Maakuntakirjastopalaveri, Hämeenlinna 25.3.2011 Kristiina Kontiainen Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 31.3.2011 1 Uudenmaan ELY-keskus Muodostettiin yhdistämällä TE-keskuksen,

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE. syyskuu 1973 toukokuu 1975. syyskuu 1972 toukokuu 1973. syyskuu 1969 toukokuu 1970

CURRICULUM VITAE. syyskuu 1973 toukokuu 1975. syyskuu 1972 toukokuu 1973. syyskuu 1969 toukokuu 1970 CURRICULUM VITAE 1 1. Sukunimi: Haapoja 2. Etunimet: Jouko, Juhani 3. Syntymäaika/-paikka:04.06.1946 4. Kansallisuus: Suomi 5. Siviilisääty: eronnut, poika s.86, tyttö s.90 6. Koulutus: Vientikoulutussäätiö

Lisätiedot

Palvelujen esittely. Kaupaks - aamiaistilaisuus 24.8.2012

Palvelujen esittely. Kaupaks - aamiaistilaisuus 24.8.2012 Palvelujen esittely Kaupaks - aamiaistilaisuus 24.8.2012 Tradella Oy Communicon Oy PL 248, 80101 Joensuu Puh. 050 5172 976 info@tradella.fi Puh. 044 271 8451 info@communicon.fi Y-tunnus 2342 155-3, kotipaikka

Lisätiedot

Yritysrahoituskatsaus 1/ Kalevi Pölönen Tuomo Hämäläinen Ritva Saarelainen. Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Yritysrahoituskatsaus 1/ Kalevi Pölönen Tuomo Hämäläinen Ritva Saarelainen. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Yritysrahoituskatsaus 1/2013 3.7.2013 Kalevi Pölönen Tuomo Hämäläinen Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 3.7.2013 Elinkeinoelämän odotukset keväälle 2014 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot