Opetusviraston ehdotus seuraavaa talonrakennuksen investointiehdotusta varten.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetusviraston ehdotus seuraavaa talonrakennuksen investointiehdotusta varten."

Transkriptio

1 Kiinteistövirasto Tilakeskus Arto Hiltunen tilakeskuksen päällikkö PL Helsingin kaupunki Opetusviraston ehdotus seuraavaa talonrakennuksen investointiehdotusta varten. Tilakeskus tiedustelee kirjeellään opetusviraston hankkeita seuraavaan talonrakennuksen investointiehdotusta varten. Opetusvirasto esittää tässä kirjeessä lisähankkeita ja ajoituksen siirtoja kaupunginvaltuuston hyväksymään vuosien talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaan. Nyt hyväksytyssä rakentamisohjelmassa opetusviraston investointien määrä on 10 vuoden ajalla noin 780 miljoonaa euroa. Tässä kirjeessä ehdotetut hankkeet kasvattavat investointisummaa opetusviraston arvion mukaan noin 896 miljoonaan euroon. Opetusviraston rakennus- ja korjaustarpeet kasvavat edelliseen investointiohjelmaan nähden seuraavista syistä: 1. Oppilasmäärän kasvu. Kaupungin peruskoululaisten määrä kasvaa vuoteen 2015 verrattuna seuraavan 10 vuoden aikana noin oppilasta. Tämän lisäksi tilatarpeeseen vaikuttaa turvapaikanhakijoiden määrän huomattava kasvu. 2. Tilojen huono kunto. Perusparannettavien kiinteistöjen korjausaste on korkea. Tilojen tehokkaampi käyttö tarkoittaa oppilasmäärän kasvua kiinteistöissä, mikä voi johtaa tilojen ilmanvaihdon riittämättömyyteen ja muihin korjausta vaativiin tarpeisiin. 3. Keskustan historiallisten koulurakennusten perusparantaminen on erityisen kallista. Suojelumääräyksistä johtuva lisähinta ei tulisi jäädä vuokralaisen maksettavaksi. Toisaalta syntyy säästöä seuraavasti: - esitykseen sisältyy kustannustehokkaampia ratkaisuja uusien tilojen hankinnassa (esim. Lauttasaaren toisen ala-asteen tilojen sijoittaminen olemassa olevaan rakennukseen, Vuosaaren kouluverkkoratkaisu ei vaadi lisärakentamista) - uudenlainen oppimisympäristö mahdollistaa tehokkaamman tilankäytön - koulutilojen yhteiskäyttö nuorisoasiainkeskuksen, kulttuuriasiainkeskuksen, työväenopiston ja varhaiskasvatusviraston kanssa - väistötiloissa säästetään, kun pyritään hankkimaan Mäkipellontien kaltaisia pysyviä ratkaisuja ja ketjutetaan saman alueen rakennushankkeet käyttämään samoja väistötiloja Seuraavassa opetusviraston esitykset investointiehdotukseen: lisäykset ja muutokset. Tiloista luopumiset esitetään erillisessä tilankäyttöohjelmataulukossa, joka päivitetään tammikuussa. Mahdolliset päätökset on mainittu kohteen kohdalla. Perusparannushankkeissa akuutit korjaustarpeet tuovat uusia hankkeita listalle ja saattavat muuttaa nykyisten hankkeiden toteutusaikatauluja. Lisäksi palveluverkkoselvitykset tuovat uusia esityksiä selvitettävillä alueilla.

2 UUDISRAKENTAMINEN JA MUUT LISÄTILAT, TILOISTA LUOPUMISET: Yleissivistävät suomenkieliset koulut Lauttasaaren 2. ala-aste - Toinen ala-aste sijoitetaan Myllykalliontien sijaan Lauttasaaren keski- tai eteläosaan; sijoituspaikoista on neuvoteltu kaavoittajan kanssa - Myös Koivusaari tukeutuu pääasiassa Lauttasaaren koulutarjontaan; uusi osayleiskaava mahdollistaa 5000 asukasta aiemman 4000 asukkaan sijasta. Koivusaareen on varattu tontti vain pientä alkuopetuskoulua ja päiväkotia varten - Lauttasaaren 2. ala-aste tulisi aikaistaa vuosille Tilakeskuksen ilmoituksen mukaan tällä hetkellä käytössä olevat lisätilaviipaleet, jotka ovat koulun tontilla, poistuvat vuonna Lisätilaviipaleissa opiskelee noin 160 oppilasta. Jakomäen yhtenäisen peruskoulun toteuttaminen - palveluhallintokuntien, KSV:n ja tilakeskuksen yhdessä laatiman selvityksen mukaan nykyistä yläasteen rakennusta laajennetaan siten, että olevaan rakennukseen peruskorjataan myös nuorisoja päivähoitotilat; rahoitus tulisi siirtää perusparannuspuolelta uudisrakennuspuolelle - yhtenäisen peruskoulun fyysinen ratkaisu saattaa tuoda tilasäästöjä - jopa brm2 ja mahdollistaa lisää asuntotuotantoa - hanke tulisi toteuttaa ennen Alppikylän valmistumista, koska Alppikylä tukeutuu Jakomäen koulupalveluihin - peruskorjattavan koulukiinteistön kunto on huono - hanketta tulisi kiirehtiä vuosille Vuosaaren lukion ja Tehtaanpuiston yläasteen tilojen ratkaiseminen - viimeisin ennuste osoittaa, että Vuosaaressa on perusopetuksessa pysyvää koulutilaa n. 150 oppilaspaikkaa yli tarpeen. - Tehtaanpuiston yläasteen opetus siirtyy aluksi väistötiloihin ja myöhemmin pysyvästi Vuosaaren muihin koulutiloihin; rahoitus tulee varata aineopetusluokkien ja uuden opetussuunnitelman vaatimien tilojen rakentamiseksi. - Nykyisen yläasteen ja lukion rakennus jää korjattuna lukion käyttöön kunnes metroaseman lähelle valmistuu uusi lukio. Lukion tarvitaan vuonna Lukion uudisrakennushankkeella on kiire nykyisen rakennuksen huonon kunnon vuoksi Keski-Pasilan peruskoulu, luokat 1-9, n oppilasta - Koulu tarvitaan vuonna liikuntatilat toteutettaneen Triplan metrovaraukseen jo aiemmin; koulutoiminta tarvitsee tilaa vain koulujen toimintapäivinä klo lähellä sijaitsevien liikuntatilojen tarve metron valmistumisen jälkeen tulee huomioida kaavoituksessa. Meri-Rastilan ala-aste - selvitetään mahdollisuutta saada päiväkodin ja/tai seurakunnan tiloja koulun käyttöön. - tämä edellyttää pientä peruskorjausta nykyisessä koulurakennuksessa

3 Vesalan alueen peruskoulu - yläasterakennusta laajennetaan yhtenäiseksi peruskouluksi, olk:n esitys ( kh:ssa) - valmistuminen ala-asterakennuksesta luovutaan Koskelan alueen peruskoulu oppilaspaikkaa - valmistuminen 2025 Pohjois-Haagan ala-aste laajennus - ala-asteen perusparannus muuttuu perusparannus- ja laajennushankkeeksi oppilasmäärän voimakkaan, koko suunnittelukauden jatkuvan nousun vuoksi. Lähialueilla ei löydy olemassa olevaa tilaa, joka olisi sopivalla etäisyydellä ja käyttöönotettavissa koulukäyttöön ilman mittavia toimenpiteitä Sairaalakoulu Sophie Mannerheimin koulu yhdistyneelle sairaalakoululle tarvitaan olemassa olevia tiloja korvaavat tilat pääkoululle (noin 115 oppilasta) sekä osaamiskeskukselle lähelle Meilahden sairaala-aluetta (n brm2) - Lastenlinnan sairaalassa otetaan käyttöön vanhoja tiloja korvaavat tilat noin 22 oppilaalle HUS:n suunnitelman mukaan (150 m2). Ruotsinkieliset päiväkodit ja koulut Degerö lågstadieskola / Kruunuvuorenrannan ruotsinkielinen koulu - selvitetään Degerö lågstadieskolan koulun muuttamista ruotsinkieliseen päiväkotikäyttöön ja sen korvaamista uudella koululla Kruunuvuorenrannan keskuskoulun yhteyteen Verkkosaaren päiväkoti - ruotsinkielinen päiväkoti, 83 paikkaa ja alkuopetusluokat yhteishanke varhaiskasvatusviraston päiväkotihankkeessa - tulisi aikaistaa vuodelle Dh Lekstugan ja Barnabo - tarvitaan uudet korvaavat tilat 2017 Dh Domus - tarvitaan uudet korvaavat tilat 2017 Ammatillisen opetuksen tilat Tiloja tarvitsevat opiskelijat ovat sekä nuoria että aikuisia, jotka suorittavat ammatillisia perustutkintoja, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja tai niiden osia sekä muita ammatillisia koulutuksia. Opiskelusta suurin osa tapahtuu päiväsaikaan. Erityisesti aikuisopiskelijat opiskelevat samoissa tiloissa myös iltaisin. Turvapaikanhakijoiden määrän suuri kasvu aiheuttaa lisäpaineita koulutukselle ja ammatillisen koulutuksen tiloille.

4 Koulutuksen järjestäminen nykyistä vähemmässä määrässä fyysisiä toimipisteitä turvaa laadukkaamman, tehokkaamman ja turvallisemman opetuksen. Toimipisteiden vähentämisen, ulkopuolisilta vuokratuista tiloista luopumisen, jo suunnitelmissa olevien uusien tilojen käyttöönoton sekä tilojen käytön tehostamisen nettovaikutus tarkoittaa noin opiskelijapaikan lisätilantarvetta nykyiseen nähden. Tämän tilanpuutteen korjaamiseksi investointiohjelmassa jo esitettyjen uudishankkeiden aikataulusta tulee huolehtia. Roihupellon kampuksen kokonaisuuden aikataulu Tilakeskuksen hanke korvaavien tilojen hankkimiseksi Roihupellon kampuksen tontilla sijaitseville liikuntaviraston ja Staran toiminnoille tulee saada käyntiin mahdollisimman nopeasti, jotta Roihupellon kampuksen ensimmäistä vaihetta päästään rakentamaan aikataulun mukaisesti. PERUSPARANNUKSET Suomenkielisen perusopetuksen tilat Opetusviraston sisäilmatyöryhmä kiirehtii Aleksis Kiven peruskoulun perusparannusta, että Ympäristökeskuksen kehotus sisäilmaolosuhteiden kuntoon saattamisesta toteutuisi. Käpylän peruskoulu, Sofianlehdon toimipiste - toiminnan siirtämistä Väinölänkadun toimipisteeseen, jossa toiminnalle korjataan sopivat tilat - siirto tarkoittaa Sofianlehdon tiloista luopumista - tilat tarvitaan vuoden 2017 kuluessa Myllypuron ala-asteen Neulapadontien toimipiste - perusparannuksesta on luovuttu rakennuksen huonon kunnon vuoksi. Yläasteesta ja ala-asteesta tulee yhtenäinen peruskoulu, laajennus Kasvavasta oppilasmäärästä johtuen huomioitava koulujen mahdollisesti tarvitsemat lisä/väistötilat Pakilan yläaste - perusparannus tulisi aikaistaa vuodella ja toteuttaa Kaupunginvaltuuston päätöksen mukaan opetusvirasto velvoitetaan esittämään tammikuussa mm. Pakilan yläasteen perusparannuksen toteutusaikataulu. Solakallion koulu, erityiskoulu - henkilökunnan WC-tilojen lisäys, sosiaalitilojen korjaus ja käytävän betonilaatan korjaustyöt - rakennuksen valaistuksen uusiminen Tahvonlahden ala-aste - perusparannuksen aikataulua kiirehditään, toteutusaikataulu ei saa myöhästyä 2015 hyväksytystä investointiohjelmasta toimii Kruunuvuoren uuden asuinalueen ala-asteena ennen uudisrakennuksen valmistumista

5 Taivallahden peruskoulu - perusparannus tulee toteuttaa siten, että Bertha Maria Hemmet, Minervaskolan ja Taivallahden peruskoulu voivat käyttää samoja väistötiloja Ruotsinkieliset päiväkodit ja koulut Bertha Maria Hemmet - säätiön rahoittama hanke - aikataulu tulee suunnitella siten, että Minervaskolan, Bertha Maria Hemmet ja Taivallahden peruskoulu voivat käyttää samoja väistötiloja Minervaskolan - aikataulu tulee suunnitella siten, että Minervaskolan, Bertha Maria Hemmet ja Taivallahden peruskoulu voivat käyttää samoja väistötiloja Lukio-opetuksen tilat Luonnontiedelukio ja Helsingin aikuislukion Mäkelänkadun toimipaikka - Luonnontiedelukio sijaitsee osoitteessa Mäkelänkatu 48, ulkopuolisen vuokranantajan tiloissa, vuokrasopimuksen mukaan vuokralainen vastaa koko rakennuksen kunnossapidosta - selvitetään mahdollisuutta korvata Luonnontiedelukion ja Helsingin aikuislukion toimitilat uusilla tiloilla vuokrasopimuksen umpeutuessa 2019 Etu-Töölön lukio - perusparannus tulisi aikaistaa opetuslautakunnan investointiohjelmasta antaman lausunnon mukaisesti Helsingin medialukio - rakennuksen ulkoseinissä on todettu kosteusvaurioita, korjaustarve mahdollisimman pian Mäkelänrinteen lukio - Lukioon rakennetaan uusi isompi ruokala: tätä tarvitaan koulun lisäksi Urhea-kampushankkeelle - lisäksi rakennetaan lisää opetustiloja - myös ammatillisen liikunnanohjaajan ammattiaine- eli liikuntaopetus voidaan sijoittaa tänne, nämä opiskelijat ovat lisäopiskelijoita Sturenkadun kampukselle Ammatillisen opetuksen tilat Sturenkadun toimipaikka - Sturenkadun kokonaisselvitys on valmistumassa - lähtökohtana sekä rakennusten huono kunto että toiminnalliset puutteet - Sturenkadun toimipaikan rakennuksista on tähän mennessä laadittu perusteelliset kuntotutkimukset ja rakennushistoriaselvitykset. Rakennukset ovat monelta osin huonokuntoisia ja korjaukset ovat välttämättömiä ja osin kiireellisiä - Sturenkadun toimipaikassa tehdään myös toiminnallisia muutoksia sinne paremmin sopiville koulutuksille, kun osa korkeaa ja laajaa työsalitilaa vaativasta koulutuksesta siirtyy sieltä

6 Roihupeltoon kampuksen valmistuessa. Sturenkadun tilat tarvitaan edelleen. Tilankäyttöä tehostetaan korjaustöiden yhteydessä. - Aikataulu korjaus- ja muutostöille Korjaustyöt aloitetaan ns Ruostetalosta, johon keskitetään koko kampuksen ruokailu. Tämän jälkeen alkaa vuorotellen huonokuntoisuuden mukaan muiden rakennusten korjaaminen. - Myllypuron tilapäisessä toimipaikassa vapautuu osa tilasta väistötilaksi rakennusalan korjausrakentajakoulutuksen siirtyessä Roihupeltoon kampuksen toisen vaiheen valmistuttua (2022). Tällöin Sturenkadulla voidaan aloittaa suurimmassa AB-rakennuksessa tarvittavat korjaustyöt. - selvityksessä käsitellään 6 eri vaihtoehtoa, joissa kaikissa luovutaan yhdestä rakennuksesta (pysyvästä tilasta), joka voisi tämän jälkeen mahdollisesti toimia väistötilana tai muun opetuslinjan käytössä - Sturenkadun kampuksella on opiskelijamäärän arvioidaan nousevan vähintään noin 200 opiskelijalla Pienet toiminnalliset perusparannukset Opetusvirasto on kysellyt kouluilta ja oppilaitoksilta toiminnalliset perusparannusesitykset syksyllä Esityksen sisältämät toiminnalliset hankkeet on neuvoteltu linjanjohtajien ja aluepäälliköiden kanssa. Opetusviraston ei ole mahdollista arvioida hankkeiden kustannuksia, vaan se edellyttää tilakeskuksen asiantuntijoiden arviota. Opetustoimi tarkentaa esitystään maaliskuussa 2016, jolloin opetuslautakunta antaa lausunnon talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmasta Helsinki Liisa Pohjolainen Opetustoimen johtaja

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Opetusvirasto Opetustoimen johtaja 17.12.2014

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Opetusvirasto Opetustoimen johtaja 17.12.2014 Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Opetusvirasto Opetustoimen johtaja 17.12.2014 Opetustoimen johtaja Opetusviraston ehdotus seuraavaa talonrakennuksen investointiehdotusta 2016-2025 varten HEL 2014-012956

Lisätiedot

Uudisrakentaminen ja muut lisätilat, tiloista luopumiset:

Uudisrakentaminen ja muut lisätilat, tiloista luopumiset: Opetusvirasto 17.12.2013 1/5 Kiinteistövirasto Tilakeskus Arto Hiltunen tilakeskuksen päällikkö PL 2213 00099 Helsingin kaupunki Opetusviraston ehdotus seuraavaa talonrakennuksen investointiehdotusta 2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (9) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (9) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 1 (9) 11 Opetuslautakunnan lausunto kiinteistölautakunnalle talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaluonnoksesta 2015-2024 HEL 2014-002330 T 10 06 00 Päätösehdotus

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 12 Stadin ammattiopiston Roihupellon kampuksen 1. vaiheen hankesuunnitelma HEL 2015-013974 T 10 06 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut päättää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (5) 1 Helsingin kaupungin lukioiden tilaselvitys HEL 2017-005324 T 10 06 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedoksi Helsingin kaupungin suomenkielisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 212 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Stadin ammattiopiston Roihupellon kampuksen 1. vaiheen hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2015-013974

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2015 1 (6) 10 Opetuslautakunnan lausunto kiinteistöviraston tilakeskuksen talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaluonnoksesta vuosiksi 2016-2025 HEL 2015-002015 T 10

Lisätiedot

Opetuslautakunnan iltakoulu palveluverkosta

Opetuslautakunnan iltakoulu palveluverkosta Opetuslautakunnan iltakoulu palveluverkosta 1.11.2011 Talonrakennushankkeiden rakentamisohjelma vuosiksi 2012-2016 Vertailu Tilakeskuksen Opetuslautakunnan lausunto 1 Olk Opetustoimen uudisrakennushankkeet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (5) 2 Talonrakennukseen osoitettujen määrärahojen alakohtien väliset siirrot 2016 HEL 2016-013304 T 02 02 00 Päätösehdotus päättää siirtää tilakeskuksen talonrakentamiseen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2013 1 (5) 1 Tarveselvityksen hyväksyminen Stadin ammattiopiston lisätiloille osoitteessa Elimäenkatu 23 HEL 2013-005707 T 10 06 00 Päätösehdotus Esittelijä päättänee hyväksyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 1 (6) 2 Stadin ammattiopiston Myllypuron toimipaikan tilapäisten lisätilojen tarveselvityksen hyväksyminen HEL 2014-001787 T 10 06 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (5) 249 Teollisuuskatu 23-25:n muutos- ja perusparannustyön hankesuunnitelma päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä 29.1.2014 päivätyn Teollisuuskatu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (5) 386 V 23.4.2014, Eläintarhan ala-asteen koulun, Länsi-Pasilan ala-asteen koulun ja Alppilan yläasteen koulun hallinnollinen yhdistäminen esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, varhaiskasvatuslautakunta Päätösehdotus

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, varhaiskasvatuslautakunta Päätösehdotus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 4 Päiväkoti Särjen peruskorjausta korvaavan hankkeen tarveselvityksen hyväksyminen HEL 2017-000185 T 10 06 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä tarveselvityksen

Lisätiedot

Vuosaaren alueen palveluverkko. Ehdotukset kartat ja tekstit

Vuosaaren alueen palveluverkko. Ehdotukset kartat ja tekstit Vuosaaren alueen palveluverkko Ehdotukset kartat ja tekstit Vaihtoehto Vuosaaren peruskoulu, Vuosaaren peruskoulu, sivukoulu lv 205-206 2 Vuosaaren ala-aste 3 Heteniityn ala-aste Aurinkolahden peruskoulu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) 217 Esiselvityksen hyväksyminen Helsingin kaupungin ammatillisen koulutuksen tilatarpeesta jatkosuunnittelun pohjaksi HEL 2012-015788 T 10 06 00 Päätös Käsittely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (6) 1 Esitys kiinteistölautakunnalle tilojen vuokraamiseksi Stadin ammattiopiston käyttöön osoitteesta Hattulantie 2 HEL 2014-011028 T 10 06 00 Esitysehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Esityslista 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Esityslista 22/2016 1 (5) 3 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Vesalan peruskoulun laajennuksen ja muutoksen hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2016-012295 T 10 06

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Päätösehdotus

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Päätösehdotus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (5) 148 Lauttasaaren 2. ala-aste, Tarveselvityksen hyväksyminen, opetusvirasto HEL 2016-013438 T 10 06 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä 2.12.2016 päivätyn Lauttasaaren

Lisätiedot

ERITYISLUOKKAVERKKO LUKUVUONNA KAUPUNGIN KOULUJEN ERITYISLUOKAT

ERITYISLUOKKAVERKKO LUKUVUONNA KAUPUNGIN KOULUJEN ERITYISLUOKAT n Aleksis Kiven peruskoulu 4 413 3 3 Alppilan yläasteen koulu 3 230 1 1 Arabian peruskoulu 4 615 2 2 Aurinkolahden peruskoulu 1 753 2 4 6 Brahenpuiston koulu 89 11 11 Eläintarhan ala-asteen koulu 4 209

Lisätiedot

Pöytäkirja

Pöytäkirja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1(6) 128 Botby grundskola -koulun perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelma Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä Botby grundskola

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (6) 594 Sakarinmäen koulun laajennuksen hankesuunnitelma Päätös päätti hyväksyä Sakarinmäen koulun laajennuksen 11.11.2011 päivätyn hankesuunnitelman siten, että

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (6) 302 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle osoitteessa Hattulantie 2 sijaitsevan koulurakennuksen vuokraamiseksi Stadin ammattiopiston käyttöön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2014 1 (5) 5 Oikaisuvaatimus opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätökseen Tapanilan ala-asteen koulun tilasta luopumisesta HEL 2014-005889 T 12 00 01 Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 8 7. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013193 T 12 00 01 Päätösehdotus päättää kaupungin ylläpitämien suomenkielisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 43 7. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013193 T 12 00 01 Päätös päätti kaupungin ylläpitämien suomenkielisten peruskoulujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2015 1 (6) 1201 V 20.1.2016, Kalasataman alueen peruskoulun perustaminen ja Brahenpuiston koulun yhdistäminen perustettavaan kouluun HEL 2015-010393 T 12 00 01 Esitys esitti

Lisätiedot

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen 8.10.2014 Outi Salo linjanjohtaja Peruskoulut Helsingissä 1.8.2014 yhteensä 143 Peruskoulun oppilasmäärät Helsingissä 20.9.2014

Lisätiedot

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko 12.5.2015 Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Miksi Myllypuron alueella tarkastellaan kouluverkkoa? Väestö alueella kasvaa, ja koulutilaa tarvitaan

Lisätiedot

Pasilan peruskoulu. Savonkatu 4, Helsinki. Tilakeskus. Kouluverkkopäätöksistä johtuvat muutokset. Hankesuunnitelma. Hankenumero

Pasilan peruskoulu. Savonkatu 4, Helsinki. Tilakeskus. Kouluverkkopäätöksistä johtuvat muutokset. Hankesuunnitelma. Hankenumero Tilakeskus Hankesuunnitelma 25.4.2016 Pasilan peruskoulu Savonkatu 4, 00520 Helsinki Kouluverkkopäätöksistä johtuvat muutokset Tilakeskus Opetusvirasto Hankenumero 8010406 Hankesuunnitelma 25.4.2016 Tilakeskus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (6) 10 Kalasataman alueen peruskoulun perustaminen ja Brahenpuiston koulun yhdistäminen perustettavaan kouluun Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (6) 250 Oulunkylän ala-asteen perusparannuksen hankesuunnitelma päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä 10.2.2014 päivätyn Oulunkylän ala-asteen

Lisätiedot

1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset

1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan

Lisätiedot

LUONTO-TIEDE sov.koe. KUVATAIDE sov.koe LIIKUNTA sov.koe

LUONTO-TIEDE sov.koe. KUVATAIDE sov.koe LIIKUNTA sov.koe 1 Soveltuvuuskokeilla valitut vuosiluokkien 1-6 oppilasmäärät 20.9.2013 1 7 Aurinkolahden peruskoulu 451 0 0,0 1 6 Herttoniemen ala-asteen koulu 211 0 0,0 1 6 Herttoniemenrannan ala-asteen koulu 492 0

Lisätiedot

Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn)

Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn) Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn) A1: Itäinen ja kaakkoinen alue Nykyinen kielitarjonat Ehdotus kieliohjelmaksi 1.8.16/

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 123 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Lasten päiväkoti Yliskylän uudisrakennuksen tarveselvityksen ja hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2016-002292

Lisätiedot

HELTECH KÄPYLÄ perusparannus LISÄVÄISTÖTILAT KONTULANTIE 1

HELTECH KÄPYLÄ perusparannus LISÄVÄISTÖTILAT KONTULANTIE 1 HELTECH KÄPYLÄ perusparannus LISÄVÄISTÖTILAT KONTULANTIE 1 TARVESELVITYS 17.02.2012 HELSINGIN KAUPUNKI OPETUSVIRASTO Sisällysluettelo 0. YHTEENVETO... 3 1. HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT... 4 1.1. Hankkeesta tehdyt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (6) 417 Esitys kaupunginhallitukselle 22 miljoonan euron lisämäärärahan myöntämiseksi talonrakennuksen investointimäärärahaan vuodelle 2012 tilakeskuksen käyttöön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2013 1 (5) 3 Toiminnallinen tarveselvitys Stadin ammattiopiston lisätiloille monitoimitalo Bunkkeriin HEL 2013-003573 T 10 06 00 Päätösehdotus Esittelijä päättänee hyväksyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 213 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Ressun lukion perusparannuksen hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2016-004435 T 10 06 00 Kiinteistökartta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 032 1 Meilahden ala-asteen koulun johtokunta Pikku Huopalahden ala-asteen koulun johtokunta Meilahden yläasteen koulun johtokunta LAUSUNTOPYYNTÖ PALVELUVERKON KEHITTÄMISESTÄ

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (7) 197 Esitys kiinteistölautakunnalle tilojen vuokraamiseksi Stadin ammattiopiston käyttöön osoitteesta Hattulantie 2 HEL 2014-011028 T 10 06 00 Esitys Käsittely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Opetuslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Opetuslautakunta päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) 64 Opetuslautakunnan lausunto talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaluonnoksesta 2015-2024 HEL 2014-002330 T 10 06 00 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle.

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Suomenkielisen opetuksen Tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Perustuu kaupungin omiin väestöennusteisiin perusopetus- ja lukioikäisten määrän kehityksestä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2017 1 (5) 1 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Kalasataman korttelitalon 2. vaiheen hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2017-004219 T 10 06 00 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 SOPPEENHARJUN ALUE Siivikkala 1-6 303 kasvaa ta-suunnitelma: peruskorjaus 2012-13 yhteistyö Tampereen laajennetaan

Lisätiedot

Vuosaaren alueen palveluverkko. Asukasilta 26.10.2015

Vuosaaren alueen palveluverkko. Asukasilta 26.10.2015 Vuosaaren alueen palveluverkko Asukasilta 26.10.2015 Ohjelma klo 18.00-18.05 avaus Aluepäällikkö Taina Tervonen klo 18.05-18.45 alustukset Tietokeskus järjestelmäpäällikkö Pekka Vuori Vuosaaren alueen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Vesalan peruskoulun laajennuksen ja muutoksen hankesuunnitelma

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Vesalan peruskoulun laajennuksen ja muutoksen hankesuunnitelma Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (7) 191 Vesalan peruskoulun laajennuksen ja muutoksen hankesuunnitelma Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä Vesalan yhtenäisen peruskoulun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (7) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (7) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) 355 Kiinteistölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakasen ym. talousarvioaloitteesta koskien varhaiskasvatusta 2014-2016 HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (5) 102 Päiväkoti Isoniityn korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelma Päätös hyväksyi Kumpulaan rakennettavan, päiväkoti Isoniityn korvaavan päiväkodin uudisrakennuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun

Lisätiedot

KIINTEISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖSHISTORIA Tila 1

KIINTEISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖSHISTORIA Tila 1 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖSHISTORIA Tila 1 ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE TAIVALLAHDEN PERUSKOULUN KEITTIÖIDEN YH- DISTÄMISEN JA PERUSPARANNUKSEN HANKESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI- PÄÄTÖSHISTORIA Opetuslautakunta

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA

TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE 2016-2020 INVESTOINTIEN OSALTA TILAKESKUS-LIIKELAITOS Investoinnit Toimitilainvestointien suunnittelun lähtökohtana ovat käyttäjien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen 29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ALUE 1 Koulun nimi Nykyinen painotettu oppiaine luokkaaste

ALUE 1 Koulun nimi Nykyinen painotettu oppiaine luokkaaste Soveltuvuusluokkaverkko 1.8.2016 alkaen ALUE 1 Koulun nimi Nykyinen painotettu oppiaine luokkaaste oppilas määrä Ehdotus 1.8.2016 luokka-aste oppilasmäärä Aurinkolahden pk, 7-9 Teknologia 7.-9. 32 Teknologia

Lisätiedot

HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI UUDISRAKENTAMINEN. VERTAILU Sivu 2/15

HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI UUDISRAKENTAMINEN. VERTAILU Sivu 2/15 24.8.2011 Sivu 1/15 Hanke: Hirvensalon koulu ja päiväkoti ALKUPERÄISEN HANKESUUNNITELMAN TILAOHJELMAN SUPISTAMINEN; VAIKUTUKSET HINTAAN JA HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAAN Sivu 2/15 HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146 23.09.2015 Sivu 1 / 1 2647/10.03.02/2015 146 Lausunnon antaminen Viherlaakson koulun ja lukion perusparannus ja laajennus 4.9.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2016 1 (6) 554 Lasten päiväkoti Yliskylän uudisrakennuksen hankesuunnitelma HEL 2016-002292 T 10 06 00 Päätös päätti hyväksyä 10.2.2016 päivätyn Lasten päiväkoti Yliskylän

Lisätiedot

Kurikan kouluverkkoselvitys

Kurikan kouluverkkoselvitys Kouluverkkoselvitys Kurikan kouluverkkoselvitys 2017-2018 Päätös 28.11.2016 : Kaupunginhallitus päätti, että Kurikan kaupungissa tehdään kokonaisvaltainen kouluverkkoselvitys sisältäen myös lukiot, kevään

Lisätiedot

1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset

1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan

Lisätiedot

PROJEKTILUETTELO KAARI ARKKITEHTI- JA INSINÖÖRIOSUUSKUNTA KAARI ANITTA TUHKANEN

PROJEKTILUETTELO KAARI ARKKITEHTI- JA INSINÖÖRIOSUUSKUNTA KAARI ANITTA TUHKANEN KAARI ARKKITEHTI- JA INSINÖÖRIOSUUSKUNTA KAARI ANITTA TUHKANEN PROJEKTILUETTELO PROJEKTILUETTELO SEKÄ ESITTEITÄ KOHTEISTA www.kaari.fi Kaari Arkkitehdit Projekteja KOULUT (tilamuutos- ja perusparannuskohteita)

Lisätiedot

MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN

MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, 00270 Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI 12.8.2010 PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN 17.11.2011 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO... 3 1.1 Hankkeen perustiedot... 3

Lisätiedot

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko Ideariihi 30.9. klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Miksi? Hyvän oppiminen ja kasvu Laadukas oppimisympäristö, hyvät toimintaedellytykset ja monipuolinen

Lisätiedot

starttiluokat ALUEELLISET ERITYISLUOKAT Suurpiiri 10-vuotinen oppivelvollisuus pidennetty oppivelvollisuus koulun ylläpitäjä tuetut

starttiluokat ALUEELLISET ERITYISLUOKAT Suurpiiri 10-vuotinen oppivelvollisuus pidennetty oppivelvollisuus koulun ylläpitäjä tuetut peruslinja TAD ja lukuvuonna 2012-2013 30.5.2012 - ETELÄINEN Elias-koulu s 0 Helsingin normaalilyseo v 0 Kaisaniemen aa k 0 Kruunuhaan yläaste k 0 Lauttasaaren aa s 0 Lauttasaaren yk s 0 Ressun pk k 0

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (5) 95 Vuosaaren alueen yhdistyvien koulujen nimet 1.8.2017 alkaen HEL 2016-006789 T 12 00 01 Päätös Käsittely päätti, että 1.8.2017 alkaen Vuosaaren alueella 1.8.2017

Lisätiedot

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (5) 590 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle vuoden 2015 talousarvion eräiden käyttämättä jäävien investointimäärärahojen ylitysoikeudeksi vuodelle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 120 Sörnäistenkatu 1, toimistotilan vuokraaminen kiinteistöviraston käyttöön HEL 2016-003067 T 10 01 04 Päätös Käsittely päätti oikeuttaa kiinteistöviraston tilakeskuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 6 319/2016 10.03.02 40 Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys 18.1.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Hämeenkylän koulun väistötilat Vanhempainilta

Hämeenkylän koulun väistötilat Vanhempainilta Hämeenkylän koulun väistötilat 1.8.2017- Vanhempainilta 8.12.2016 Illan runko Klo 18-18.45 7.-9.-luokkalaisten väistötilat Keskustelu aiheesta Klo 18.45-19.30 1.-6.-luokkalaisten väistötilat Keskustelu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (7) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (7) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (7) 5 Roihupellon kampus Stadin ammattiopiston lisätilat, tarveselvityksen hyväksyminen HEL 2014-014453 T 10 06 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää

Lisätiedot

SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN 2017 LASKENTAPERIAATTEET

SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN 2017 LASKENTAPERIAATTEET SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET Korvauksella tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (8) 106 Valtuutettu Ulla-Marja Urhon toivomusponsi Vattuniemen alueelle tehtävästä palvelujen kokonaissuunnitelmasta HEL 2017-001889 T 00 00 03 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (6) 7 1. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013197 T 12 00 01 Päätösehdotus päättää kaupungin ylläpitämien suomenkielisten

Lisätiedot

4432/12.01.00.00/2015

4432/12.01.00.00/2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4432/12.01.00.00/2015 162 Haukilahden lukion opetuksen järjestäminen Aalto-yliopiston kampuksella syksystä 2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Kristiina Erkkilä, puh. 09 816 52202

Lisätiedot

Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa 2012.

Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa 2012. SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (5) Päätettävä tässä kokouksessa 13 Sosiaali- ja terveyslautakunnnan lausunto kiinteistölautakunnalle talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmasta vuosiksi 2017-2026

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Opetusvirasto TARVESELVITYS LAUTTASAAREN ALA-ASTEEN TILAPÄISET LISÄ- JA VÄISTÖTILAT Lauttasaarentie 50

HELSINGIN KAUPUNKI Opetusvirasto TARVESELVITYS LAUTTASAAREN ALA-ASTEEN TILAPÄISET LISÄ- JA VÄISTÖTILAT Lauttasaarentie 50 HELSINGIN KAUPUNKI Opetusvirasto TARVESELVITYS 30.11.2015 LAUTTASAAREN ALA-ASTEEN TILAPÄISET LISÄ- JA VÄISTÖTILAT 2015 Lauttasaarentie 50 TARVESELVITYS. YHTEENVETO JA TARVEPÄÄTÖSEHDOTUS Tunnistetiedot

Lisätiedot

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta Ruununmyllyn koulu Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta SIHY-lautakunnan iltakoulu 5.9.2018 Päätökset ja nykytilanne Sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja lukiokoulutuksen palveluverkkopykälään Ruununmyllyn

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) 03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 Kaupunginhallitus 118 10.4.2017 54 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen

Lisätiedot

TILAPALVELUT-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA

TILAPALVELUT-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA TILAPALVELUT-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE 2017-2021 INVESTOINTIEN OSALTA TILAPALVELUT-LIIKELAITOS Investoinnit Toimitilainvestointien suunnittelun lähtökohtana ovat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 118 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kvasia)

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4198/2016 00.01.02.02 177 Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (5) 1 Laajasalon ja Santahaminan alueen oppilaaksiottoalueiden muutos 1.8.2018 alkaen Pöydälle 13.12.2016 HEL 2016-010501 T 12 00 01 Päätösehdotus päättää, että

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) Opetuslautakunta OTJ/7 28.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) Opetuslautakunta OTJ/7 28.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 69 Lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Pentti Arajärven ym. lukion oppikirjojen hankkimista koskevasta talousarvioaloitteesta HEL 2013-003035 T 00 00

Lisätiedot

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden asukasilta ( tarkistettu versio)

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden asukasilta ( tarkistettu versio) Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden asukasilta 23.10.2014 (27.10.2014 tarkistettu versio) Outi Salo Linjanjohtaja Tulevaisuuden koulu - jalostammeko vain olemassa olevaa vai rakennammeko

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2014 1 (5) 1 Yhtenäiskoulun lukion ja Alppilan lukion yhdistäminen HEL 2014-005879 T 12 00 01 Esitysehdotus Esittelijän perustelut esittää kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (5) 86 Vuosaaren alueen yhdistyvien koulujen oppilaaksottoalueet 1.8.2017 alkaen HEL 2016-009421 T 12 00 01 Päätös päätti, että 1.8.2017 alkaen 1.-9.-luokkien osalta

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto NOUSIAISTEN KUNTA Kouluverkkoselvitys Lausunto FCG KOULUTUS JA KONSULTOINTI OY P19874P001 Lausunto 1 (6) Oksanen Raila Sisällys 1 Johdanto... 1 1.1 Vaihtoehto 1. Valpperin koulun toiminta jatkaa korjaamattomassa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 14.06.2016 Sivu 1 / 1 3411/2015 02.08.00 31 Kulttuurilautakunnan lausunto Meri-Matin hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825 6113 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (5) 7 Vesalan ala-asteen koulun ja Vesalan yläasteen koulun yhdistäminen yhtenäiseksi peruskouluksi HEL 2015-011144 T 12 00 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (5) 1 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle vuoden 2016 talousarvion eräiden käyttämättä jäävien investointimäärärahojen ylitysoikeudeksi vuodelle

Lisätiedot