SUPER. Uudet tekniikat. Palvelinfarmi. mylly. vai. Moniprosessointi osaa joustaa TEKNIIKKA MONIPROSESSORIT
|
|
- Aila Heikkilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TEKSTI:VESA YLÄ-JÄÄSKI PIIROKSET:ERIC LERAILLEZ Palvelinfarmi vai SUPER Moniprosessointi osaa joustaa mylly Kun vaativia tehtäviä ei voida tai haluta jakaa usealle tavalliselle palvelimelle, ratkaisu voi löytyä tuhdista moniprosessorista. Järeimmät Intel-moniprosessorit yltävät jo suurkoneiden teholuokkaan. Uudet tekniikat ovat tuomassa usean prosessorin järjestelmiin lisää joustavuutta ja luotettavuutta. Myös hintojen odotetaan laskevan ja suosion kasvavan. Prosessoreiden kellotaajuudet ja suorituskyky kohoavat kohisten, mutta varsinkin nopeasti kehittyvien verkkojen palvelimille kasvaa jatkuvasti tehtäviä, joihin yhden suorittimen teho ei riitä. Monen rinnakkaisen prosessorin potkua voidaan tarvita esimerkiksi laskenta-, sovellus-, tietokanta-, tapahtumankäsittely- ja web-palvelimissa. Todella järeätä kalustoa tarvitaan esimerkiksi, kun jopa kymmenien palvelimien toimintoja yhdistetään eli konsolidoidaan yhteen laitteistoon. Keskittämisellä haetaan myös tehokkaampaa resurssien käyttöä, ylläpidon kustannussäästöjä ja parempaa käytettävyyttä. Aivan oma lukunsa ovat erikoisarkkitehtuureihin perustuvat, jopa sadoista tai tuhansista prosessoreista koostuvat supertietokoneet, joita käytetään esimerkiksi sääennusteiden laadinnassa sekä vaativassa teknistieteellisessä laskennassa. Yleiskäyttöön tarkoitetut moniprosessorit perustuvat käytännössä johonkin jaetun keskusmuistin arkkitehtuuriin. Enintään kahdeksan prosessorin järjestelmissä perinteinen smp (symmetric multiprocessing) on yleisin arkkitehtuuri. Järeämmissä laitteissa turvaudutaan tavallisesti johonkin smp:n muunnelmaan tai esimerkiksi numa-tekniikkaan (non-uniform memory architecture) tai näiden muunnelmiin. RISC JYRÄÄ MONIPROSESSOREISSA Tyypillisessä Windows-Intel- IBM:n Enterprise X Architecture -piirisarjalla voidaan toteuttaa modulaarisesti pieniä tai keskiraskaita ccnumamoniprosessoreita. Laajennukset voidaan tehdä muistiväylän nopeudella toimivien laajennusporttien kautta (scalability port). L4-välimuisti nopeuttaa io-toimintoja. 50 MikroPC 19 / 2001
2 palvelimessa on yksi tai kaksi suoritinta. Neliprosessorilaitteitakin on tarjolla useimmilta Intel-palvelinvalmistajilta. Kahdeksanprosessorinen Intel-palvelin on kuitenkin jo harvinaisuus. Uusimpien Microsoftin windows-käyttöjärjestelmien luvataan skaalautuvan jopa 32 prosessorille, mutta käytännössä valtaosaa yli neljän prosessorin palvelinmarkkinoista hallitsevat unix-käyttöjärjestelmään tukeutuvat risc-tietokoneet. Merkittävimpiä järeiden moniprosessorijärjestelmien valmistajia ovat Sun Microsystems, IBM, Hewlett- Packard, Silicon Graphics, Compaq ja Unisys. Riscin valta-asema moniprosessoreissa on nojannut vuosien varrella luotettaviksi, suorituskykyisiksi ja skaalautuviksi hiottuihin unix-käyttöjärjestelmiin. Microsoft on keskittynyt enemmän työasemien ja peruspalvelinten markkinaosuuksien valloitukseen. Windowsin heikkouksia ovat olleet heikompi luotettavuus ja kehno skaalautuvuus moniprosessointiin. Myös työasemaprosessoreista liikkeille lähteneellä Intelillä on ollut kirittävää kokeneisiin risc-moniprosessorien valmistajiin verrattuna. SMP NUMA WINTELIN VASTAISKU Erot käyttöjärjestelmissä ja suorittimissa tasoittuvat ja kisa kovenemassa. Microsoft pyrkii kiilaamaan tuottoisiin järeiden järjestelmien markkinoihin Datacenter- ja.net-konsepteillaan. Intelin uusimmat suorittimet näyttävät jo pesevän riscit raa'assa suorituskyvyssä. IBM on tuonut markkinoille Enterprise X Architecture -nimeä kantavan emolevypiirisarjan, jonka avulla Intel-prosessoreista voidaan rakentaa modulaarisesti, asteittain kasvatettavia, vähintään keskiraskaan sarjan moniprosessoripalvelimia. Uutta teknologiaa kehitetään Intelin, Microsoftin ja IBM:n yhteistyönä. IBM tarjoaa uutta piirisarjaa myös muille tietokonevalmistajille. Unisys lupaa Intel-prosessoreihin ja cmp-arkkitehtuuriin (cellular multiprocessing) perustuvan lippulaivansa, ES7000:n, skaalautuvan Symmetrisessä moniprosossorissa (SMP, Symmetric MultiProcessor)keskenään tasa-arvoiset suorittimet jakavat yhteisen muistin. Rakenne on selkeä ja helposti hallittava. Muisti ja muistiväylä muodostuvat pullonkaulaksi prosessoreiden lukumäärää lisättäessä. Välimuisteilla suuri merkitys. Käyttöjärjestelmä on kaikille prosessoreille yhteinen. NUMA-moniprosessorissa (Non Uniform Memory Architecture) suorittimet ovat keskenään tasa-arvoiset ja niillä on pääsy koko muistiin. Pääsy paikalliseen muistiin on oleellisesti nopeampi kuin muiden prosessorisolujen muistiin. Käyttöjärjestelmä on kaikille prosessoreille yhteinen. CMP CMP-moniprosessorissa (Cellular MulitiProcessing) itsenäisinä ryppäinä toimivia SMP-prosessorisolut keskustelevat keskenään nopean jaetun muistin kautta. Kukin solu toimii kuin itsenäinen tietokone. Solut voivat ryppään (cluster) tapaan pyörittää esimerkiksi samaa tietokantasovellusta. hyvin aina 32-prosessorisiin suurkokoonpanoihin asti. Unixien lisäksi ES7000:een ja sen pikkuveljiin on tarjolla myös Microsoft-käyttäjärjestelmä. IBM:n, Compaqin ja Hewlett-Packardin järeiden palvelimien valikoimista löytyy sekä risc- että Intel-kalustoa. HP:n ja Intelin yhdessä suunnitteleman Itanium-suorittimen seuraavasta version odotetaan sopivan hyvin myös järeiden moniprosessoreiden työjuhdaksi. Tosin HP edelleen valmistaa ja kehittää myös PA- RISC-suorittimeen ja HP-UXunixiin perustuvia järjestelmiä. Myös IBM:n valikoimiin kuuluu muihin arkkitehtuureihin perustuvia järjestelmiä. JAETTU MUISTI PULLONKAULA Symmetrisessä moniprosessorissa (smp) keskenään tasa-arvoiset suorittimet on yhdistetty nopealla väylällä yhteiseen, jaettuun muistiin. Käyttöjärjestelmä huolehtii tehtävien tasaisesta jakamisesta eri suorittimille. Symmetrisyys merkitsee sitä, ettei millään suorittimella ole erityisasemaa: myös käyttöjärjestelmä voi toimia missä tahansa suorittimissa tai vaikkapa kaikissa suorittimissa yhtäaikaa. Smp:n etuna on selkeä, yksinkertainen, helposti hallittava rakenne. Pienissä järjestelmissä lisäprosessorin teho saadaan palvelimissa lähes 100-prosenttisesti hyödyksi. Työasemissa hyötyjä on vaikeampi saada irti tarvittavan sovellusten erityisohjelmoinnin vuoksi (säikeistys). Jaetun muistin palvelimessa muisti ja muistiväylä kuitenkin muodostuvat ennen pitkää pullonkaulaksi suorittimien määrää lisättäessä. Suorittimet eivät toimi maksimiteholla, jos ne välillä joutuvat jonottamaan muistiin pääsyä. NOPEAT VÄYLÄT JA VÄLIMUISTIT Mitä useampia suorittimia sitä ruuhkaisemmaksi jaetun muistin moniprosessoreiden muistiväylien liikenne muuttuu ja sitä vähemmän lisäprosessorista on hyötyä. Ongelmaa lievitetään suu- MikroPC 19 /
3 rilla välimuisteilla, leveämmillä ja nopeammilla muistiväylillä sekä nopeammilla muisteilla ja rinnakkain toimivilla muistipankeilla. Kaikkein järeimmissä laitteissa jaetut väylät korvataan nopeilla kytkimillä. Lisäelektroniikan kustannukset kuitenkin nousevat nopeasti prosessorien lukumäärän kasvaessa. Myös välimuistien hallinta muuttuu vaikeammaksi.yli kahdeksan prosessorin smp-kone on jo huomattavan vaikeata rakentaa hyvin skaalautuvaksi. Kun jaetun muistin arkkitehtuuriin perustuvan tietokoneen prosessorien lukumäärä kasvaa kymmeniin tai jopa yli sadan, tarvitaan jo aivan uudenlaisia teknisiä ratkaisuja. Yhtä muistiväylää ei mitenkään pystytä ainakaan järkevin kustannuksin rakentamaan riittävän nopeaksi. Puhdas, yksinkertainen smp ei enää toimi. SUNILLA SUPER-SMP Sun Microsystems on moniproisessoinnin uranuurtaja. Nykyisin merkittävä osa yhtiön tuloista saadaan eri kokoisista moniprosessoripalvelimista, vaikka tuotanto-ohjelmassa on myös unix-työasemia. Sun on sisällyttänyt uusimpaan UltraSPARC-III - prosessoripiiriinsä kehittyneet moniprosessoinnissa tarvittavat välimuisti- ja muistinhallintapiirteet. Lisäksi Sun on onnistunut viilaamaan Solaris-unix -käyttöjärjestelmänsä sopivaksi yhtä hyvin yksiprosessorisiin työasemiin kuin yli sata prosessoria käsittäviin suurkoneisiin. Sunin moniprosessoreiden kevyin kasti perustuu puhtaaseen smp-tekniikkaan. Tyypillisessä prosessorimoduulissa on neljä suoritinta, suuri keskusmuisti ja välimuisteja eri tasoilla. Suurissa kokoonpanoissa prosessori- Järeässä symmetrisessä moniprosessorissa nopeat väylät ja kytkimet yhdistävät prosessoriryppäät rinnakkaisiin muistipankkeihin. Sekä prosessoreilla että prosessoriryppäillä on omat välimuistinsa. moduulit yhdistetään hyvin nopeilla väyläkytkimillä, jotka takaavat prosessorien esteettömän pääsyn myös muiden moduulien keskusmuistiin. Nopean Fireplane-kytkintekniikan sekä erittäin tehokkaiden välimuistijärjestelmien ansiosta Sun lupaa järjestelmän skaalautuvan hyvin jopa yli sadalle prosessorille. Ohjelmistojen kannalta supermylly kuitenkin näyttää tavalliselta smp-koneelta. CMP:SSÄ SOLUJA Unisys ottaa järeimmissä moniprosessoreissaan käyttöön cmp-tekniikan. Enintään 32 prosessoria käsittävä ES7000-tietokone voidaan partitioida eri kokoisiin soluihin, joista jokaisella on oma jaettu muistinsa ja käyttöjärjestelmänsä ja omat io-toimintonsa. Koko järjestelmä voidaan myös konfigureida yhdeksi suureksi smp-koneeksi. Solut voivat keskustella keskenään jaetun muistin välityksellä, joten latenssi jää oleellisesti lan- tai san-koneryppäitä eli klustereita pienemmäksi. Tulevaisuudessa on luvassa mahdollisuus solujen jakaa suorituskyvyn kannalta kriittistä tietoa. Järjestelmän taustalla on nopeita väyliä, kytkimiä ja tehokkaita välimuisteja. Solut voivat toimia kuin itsenäiset tietokoneet tai ne voidaan ryvästää pyörittämään samaa, sovellusta, tietokanta- tai tapahtumankäsittelypalvelua. Unisysin järjestelmä tarjoaa hyvät mahdollisuudet palvelinten yhdistämiseen eli konsolidointiin. Partitiointimahdollisuudet sopivat esimerkiksi asp-palvelutarjoajien (application service provider) tarpeisiin. Unisysillä on myös vähemmän järeitä, tavallisille pienille ja keskisuurille yrityksille sopivia tuotteita. Palvelinryppäässä (cluster) Itsenäiset tietokoneet yhdistetään lähiverkon tai jaetun massamuistin kautta (SAN,Storage Area Network). Vikasietoisessa ryppäässä (failover cluster) toinen palvelin voi ottaa vikautuneen laitteen tyehtävät hoidettavakseen. Kuormantasausryppäässä (load balancing cluster) palvelimet pyörittävät esimerkiksi samaa tietokantapalvelua. NUMASSA LÖYHEMPI KYTKENTÄ Symmetrisessä moniprosessorissa (smp) kaikki keskusmuisti näkyy tasa-arvoisesti, yhtä nopeana kaikille prosessoreille. Numa-järjestelmässä (non uniform memory asrchitecture) kaikki prosessorit näkevät kaiken muistin, mutta viittaukset kunkin prosessoriryppään paikalliseen muistiin ovat tyypillisesti 7-10 kertaa nopeampia kuin 52 MikroPC 19 / 2001
4 Sun Microsystemsin neljän suorittimen prosessorikortti ja 12 smp-prosessorin keskisarjan palvelin. viittaukset ryppään ulkopuolisiin muistialueisiin. Laitteiston ja suorituskyvyn kannalta katsoen numa on erilainen kuin puhdas smp. Koska numa-järjestelmässä kuitenkin ajetaan vain yhtä käyttöjärjestelmää, käyttöjärjestelmän ja hallinnan kannalta kone on symmetrinen. Prosessoreiden lukumäärän kasvaessa numa-laitteisto on periaatteessa puhdasta smp:tä halvempi. Prosessoreiden määrä voidaan kasvattaa erittäin suureksi. Toisaalta Numa-järjestelmän ohjelmointi ja tehojen täysipainoinen hyödyntäminen on vaikeampaa. KOHERENSSISTA HUOLEHDITTAVA Smp-järjestelmän suorituskyvylle on olennaisen tärkeätä, että ohjelman tarvitsema tieto löytyy mahdollisimman usein nopeasta välimuistista. Toiminnan nopeuttamiseksi muutettu tieto kirjoitetaan välimuistista hitaampaan keskusmuistiin vasta, kun tietoa todella tarvitaan. Jos toinen suoritin tarvitsee samaa tietoa, tieto joko ensin kirjoitetaan keskusmuistiin ja luetaan sieltä tai tiedon uusi tarvitsija saa sen suoraan välimuistista. Yleiskäyttöisissä smp-koneissä sovellusohjelmien ei tarvitse tietää, mistä tiedon oikea, uusin versio löytyy, vaan järjestelmä huolehtii automaattisesti välimuistien koherenssista. Joissakin numa-varianteissa järjestelmä ei automaattisesti huolehdi välimuistien koherenssista. Sovellusohjelma saattaa joutua esimerkiksi nollaamaan tietyn välimuistialueen viitatessaan toisen solun keskusmuistiin. Ccnuma-nimitystä (cache coherent) käytetään joskus korostamaan sitä, että numa-toteutus huolehtii välimuistien koherenssista. IBM EXA:LLA MODULAARISESTI IBM:n Enterprise X Architecture -piirisarjalla voidaan toteuttaa pieniä tai keskiraskaita ccnuma-moniprosessoreita. IBM:llä on tarjolla monipuolinen valikoima sekä kevyempiä että järeämpiä moniprosessorijärjestelmiä. Piirisarjalla voidaan rakentaa neljän suorittimen smp-moniprosessori, jota voidaan helposti laajentaa kolmen, prosessoriväylän nopeudella toimivan scalabilityportin kautta. Jos portteihin kytketään prosessorimoduuleja, saadaan enintään 16 prosessorin tehokas numa-järjestelmä. Moduulit asennetaan samaan vakioräkkiin päällekkäin ja yhdistetään toisiinsa lyhyillä erikoiskaapeleilla. Laajentaminen voidaan näin tehdä vaiheittain tarpeiden kasvaessa. Koska smp-modulien kommunikaatioväylä on hyvin nopea, päästään käytännössä lähelle vastaavien smp-järjestelmien suorituskykyä. Scalability-porttia voidaan käyttää myös io-laajennuksiin. Useita portteja voidaan lisäksi kytkeä rinnakkain nopeuden parantamiseksi. Piirisarjan erikoisuus on tuki L4-tason välimuistille, Palvelinfarmi on monesti varteenotettava vaihtoehto suurkoneelle. joka tekee mahdolliseksi io:n ja suorittimien nopean pääsyn keskusmuistiin samanaikaisesti. Io-väyläksi on tarjolla jopa nopeuteen gigatavu sekunnissa yltävä pci-x. IBM tarjoaa uusissa koneissaan myös kehittyneitä käytettävyyspiirteitä: esimerkiksi muistien peilaus, muistien vaihtaminen ja lisääminen lennossa. Ensimmäiset uuteen piirisarjaan perustuvat laitteet ovat jo toimituksissa, mutta järeämpiä isoveljiä odotetaan myyntiin vuoden 2002 alkupuolella. HYVÄ KÄYTETTÄVYYS MAKSAA Koska moniprosessoriin voidaan keskittää paljon tehtäviä, järjestelmältä vaaditaan huomattavasti parempaa käytettävyyttä kuin vähäpätöiseltä pikkupalvelimelta. Ääritapauksissa tietokoneelta vaaditaan telelaitteiden luotettavuutta: vuodessa sallitaan enintään puolen tunnin huoltokatkos, ja sekin pitäisi voida ajoittaa haluttuun ajankohtaan. Hyvän käytettävyyden palvelin maksaa vakiolaitteita selvästi enemmän, mutta huonompi käytettävyys tulisi käytännössä vielä paljon kalliimmaksi. Kun järeä tietokone seisoo, pahimmassa tapauksessa sadat tai tuhannet ihmiset pyörittelevät peukaloitaan ja firman toiminta lamaantuu. Hyvä käytettävyys on monen tekijän summa: laitteisto, ohjelmisto, huolto ja ylläpito. Tärkeissä palvelimissa käytetään vakiotietokoneita luotettavampia ja kalliimpia komponentteja. Rinnakkaiskomponenteilla varmistetaan toiminta vikatilanteissa. Järjestelmän toiminta jatkuu, MikroPC 19 /
5 vaikka yksi muistimoduuli, kiintolevy, ohjain, tuuletin tai lähiverkkoliitäntä lakkaisikin toimimasta. Huolto on tehty helpoksi. Vikautuneita osia voidaan vaihtaa lennossa, laitteistoa sammuttamatta. Edistyksellinen vikadiagnostiikan ansiosta viallinen komponentti osataan vaihtaa jo ennen kuin se on ehtinyt täysin rikkoutua. Huippukäytettävyyttä ei ole mahdollista saavuttaa ilman luotettavia ohjelmistoja: tässä esimerkiksi Microsoftilla on vielä pitkä tie kuljettavanaan. Hyvän läytettävyyden turvaamiseksi tarvitaan myös osaavaa ylläpitohenkilökuntaa ja hyvin toimivia valmistajan tukipalveluita. KORKEA LÄHTÖHINTA Keskisuurten yritysten kannalta moniprosessoreiden yksi ongelma on starndarditekniikkaa selvästi korkeampi lähtöhinta. Hankintojen mitoittaminen on vaativa tehtävä teknologian nopean kehittymisen vuoksi. Jos halutaan varautua esimerkiksi kahdeksan prosessorin tarpeeseen, on yleensä heti alkuun ostettava runko, jossa on paikat kahdeksalle prosessorille. Useat tuotteet eivät tue kovin hyvin modulaarisempaa laajennustapaa. Jos alkukokoonpanon kaksi prosessoria sitten riittääkin eikä laajennustarpeita tulekaan, on tehty hukkainvestointi. Lisäinvestointi ei ole aivan vähäinen, sillä moniprosessorit ovat varsin arvokasta erikoistekniikkaa. Ongelmaa vielä pahentaa prosessori- muisti- ja massamuistiteknologioiden nopea kehitys. Kahden vuoden kuluttua kahdeksan vanhentuneen prosessorin teho saavutetaan ehkä kahdella tai kolmella modernilla suorittimella. Kun levytilaa ja keskusmuistiakin on samalla lisättävä, tulee hyvinkin halvemmaksi ostaa kokonaan uusi laitteisto. HYÖDYT SÄIKEISTYKSELLÄ Moniprosessorista ei ole hyötyä kaikissa tehtävissä eikä tehonlisää saada käyttöön millä tahansa käyttöjärjestelmällä tai sovelluksella. Vain erityisesti moniprosessorille optimoidut, niin sanotut säikeistetyt sovellukset hyötyvät suoranaisesti useammasta prosessorista. Vain harvat työasemasovellukset ovat säikeistettyjä, ja työasemissa moniprosessoreista onkin vaikeata saada hyötyjä irti. Palvelimen rooliin kuuluu jo määritelmän mukaan suorittaa monia tehtäviä yhtäaikaa. Jos ylikuormitettuun palvelimeen, jonka pullonkaula on prosessori, lisätään prosessoreita, palvelimen kokonaiskapasiteetti kasvaa ja Sanasto IBM:n xseries 360 -palvelin tarjoaa modulaarista laajennettavutta. vasteajat lyhenevät. Palvelinsovellusten ei välttämättä tarvitse olla säikeistettyjä Kehittyneet palvelinkäyttöjärjestelmät, tietokanta- ja palvelinsovellusohjelmat ovat säikeistettyjä. Myös vajaakäytöllä pyörivän palvelimen vasteajat paranevat silloin prosessoreita lisättäessä. Jos pullonkaula ei ole prosessori vaan esimerkiksi keskusmuisti, verkkoliitäntä tai massamuisti, lisäprosessorista ei ole hyötyä. ccnuma (Cache Coherent NUMA) NUMA:n muoto, jossa laitteisto huolehtii välimuistitietojen oikeellisuudesta kaikissa tilanteissa. CMP (Cellular multiprocessing) Järjestelmä koostuu nopealla yhteydellä toisiinsa kytketyistä erillisistä SMP-soluista, joista kukin toimii kuin itsenäinen tietokone. HP-UX HP:n System V- ja BSD-unixeihin perustuva unix-käyttöjärjestelmä. NUMA (Non uniform memory architecture) Moniproessoriarkkitehtuuri jossa kaikilla suorittimilla on pääsy koko muistiin, mutta muualle kuin paikalliseen muistiin pääsy on merkittävästi hitaampaa. PA-RISC Hewlett-Packardin kehittämä risc-prosessoriarkkitehtuuri. PFA (Predictive failure analysis) Järjestelmän toimintaa tarkkailemalla ja analysoimalla pyritään löytämään vikautumassa olevat komponentit, jotta ne voitaisiin vaihtaa jo ennen järjestelmän toimintaa hairitsevää rikkoutumista. SAN (Storage area network) Palvelimien massamuistit yhdistävä verkkotekniikka. SMP Symmetric MultiProcessing Keskenään tasa-arvoisiin prosessoreihin ja yhteiseen muistiin perustuva moniprosessoritekniikka. Solaris Sun Microsystemsin SVR4-perustainen unix-käyttöjärjestelmä. SPARC Sun Microelectronicsin kehittämä risc-prosessoriarkkitehtuuri YKSI ISO VAI MONTA PIENTÄ Kun tavallisen verkkopalvelimen potku ei riitä, on usein kaksi vaihtoehtoa: hankitaan yksi, entistä järeämpi palvelin tai jaetaan tehtävä usealle erilliselle palvelimelle. Hajutus ja keskittäminen ovat vuosien varrella olleet vuorotellen muodissa ja edelleen molemmilla on kannattajansa. Hajautuksen etuja ovat mahdollisuus tukeutua edulliseen standardikalustoon ja mahdollisuus laajentaa järjestelmää joustavasti. Oikein rakennetussa hajautetussa järjestelmässä myös haavoittuvuus vähenee: jos yksi palvelin tekee tenän, toiset vielä toimivat eivätkä kaikki toiminnot pysähdy. Keskittämisen etuja ovat yleensä parempi hallittavuus, tehokkaampi resurssien käyttö ja säästöt yllpitokuluissa. Yksi isokin laite on helpompi hallita kuin monta erillistä konetta, vaikka kehittyvät käyttöjärjestelmät ja hallintaohjelmistot ovatkin kaventaneet eroja. Suuryritykset laskevat saavuttavansa mittavia säästöjä konsolidoimalla eli yhdistämällä erillisten palvelinten toiminnot järeisiin, keskuskonemaisiin superpalvelimiin. Pienehköissä järjestelmissä tehtävät voidaan usein varsin helposti jakaa eri palvelimille: sähköposti-, tiedosto-, sovellus-, tietokantapalvelut ja niin edelleen omille laitteilleen. Myös ohjelmistotuki toimintojen hajauttamiseen on kehittynyt: esimerkiksi suuryrityksen web-palvelinfarmeissa voi olla satoja, jopa tuhansia tietokoneita. Hyvin vaativissa sovellus-, tietokanta-, tapahtumankäsittely- ja laskentatehtävissä tarvitaan kuitenkin myös järeitä yksittäisiä tietokoneita. Hajauttaminen ei aina ole mahdollista eikä järkevääkään. 54 MikroPC 19 / 2001
Tietokoneen muisti nyt ja tulevaisuudessa. Ryhmä: Mikko Haavisto Ilari Pihlajisto Marko Vesala Joona Hasu
Tietokoneen muisti nyt ja tulevaisuudessa Ryhmä: Mikko Haavisto Ilari Pihlajisto Marko Vesala Joona Hasu Yleisesti Muisti on yksi keskeisimmistä tietokoneen komponenteista Random Access Memory on yleistynyt
CT50A2602 Käyttöjärjestelmät Seminaarityö. Tietokoneen muisti nyt ja tulevaisuudessa
CT50A2602 Käyttöjärjestelmät Seminaarityö Tietokoneen muisti nyt ja tulevaisuudessa Jyrki Eurén Raimo Asikainen Janne Laitinen Teppo Lapinkoski Manu Toivanen Pasi Ruuth Johdanto Taustaa Työn taustana ryhmän
Pertti Pennanen DOKUMENTTI 1 (5) EDUPOLI ICTPro1 29.10.2013
Virtualisointi Pertti Pennanen DOKUMENTTI 1 (5) SISÄLLYSLUETTELO Virtualisointi... 2 Virtualisointiohjelmia... 2 Virtualisointitapoja... 2 Verkkovirtualisointi... 2 Pertti Pennanen DOKUMENTTI 2 (5) Virtualisointi
29.11.2015. Työasema- ja palvelinarkkitehtuurit IC130301. Storage. Storage - trendit. 5 opintopistettä. Petri Nuutinen
Työasema- ja palvelinarkkitehtuurit IC130301 5 opintopistettä Petri Nuutinen 5 opintopistettä Petri Nuutinen Storage Storage hallinnassa tärkeää saatavuus laajentaminen turvaaminen optimointi Storagen
Tietokone. Tietokone ja ylläpito. Tietokone. Tietokone. Tietokone. Tietokone
ja ylläpito computer = laskija koostuu osista tulostuslaite näyttö, tulostin syöttölaite hiiri, näppäimistö tallennuslaite levy (keskusyksikössä) Keskusyksikkö suoritin prosessori emolevy muisti levy Suoritin
TK081001 Palvelinympäristö
TK081001 Palvelinympäristö 5 opintopistettä!! Petri Nuutinen! 8 opintopistettä!! Petri Nuutinen! RAID RAID = Redundant Array of Independent Disks Useasta fyysisestä kiintolevystä muodostetaan yhteinen
Vaivattomasti parasta tietoturvaa
Vaivattomasti parasta tietoturvaa BUSINESS SUITE Tietoturvan valinta voi olla myös helppoa Yrityksen tietoturvan valinta voi olla vaikeaa loputtomien vaihtoehtojen suossa tarpomista. F-Secure Business
Luento 1 Tietokonejärjestelmän rakenne
Luento 1 Tietokonejärjestelmän rakenne Järjestelmän eri tasot Laitteiston nopeus 1 Tietokonejärjestelmä Käyttäjä Tietokonelaitteisto Oheislaitteet (peripheral or I/O devices) Tietokone (computer) 2 Luento
Luento 1 Tietokonejärjestelmän rakenne
Luento 1 Tietokonejärjestelmän rakenne Järjestelmän eri tasot Laitteiston nopeus 1 Tietokonejärjestelmä Käyttäjä Tietokonelaitteisto Oheislaitteet (peripheral or I/O devices) Tietokone (computer) 2 Tietokone
Luento 1 Tietokonejärjestelmän rakenne. Järjestelmän eri tasot Laitteiston nopeus
Luento 1 Tietokonejärjestelmän rakenne Järjestelmän eri tasot Laitteiston nopeus 1 Tietokonejärjestelmä Käyttäjä Tietokonelaitteisto Oheislaitteet (peripheral or I/O devices) Tietokone (computer) 2 Tietokone
Luento 1 Tietokonejärjestelmän rakenne. Järjestelmän eri tasot Laitteiston nopeus
Luento 1 Tietokonejärjestelmän rakenne Järjestelmän eri tasot Laitteiston nopeus 1 Tietokonejärjestelmä Käyttäjä Tietokonelaitteisto Oheislaitteet (peripheral or I/O devices) Tietokone (computer) 2 Tietokone
Concurrency - Rinnakkaisuus. Group: 9 Joni Laine Juho Vähätalo
Concurrency - Rinnakkaisuus Group: 9 Joni Laine Juho Vähätalo Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. C++ thread... 4 3. Python multiprocessing... 6 4. Java ExecutorService... 8 5. Yhteenveto... 9 6. Lähteet...
TIES530 TIES530. Moniprosessorijärjestelmät. Moniprosessorijärjestelmät. Miksi moniprosessorijärjestelmä?
Miksi moniprosessorijärjestelmä? Laskentaa voidaan hajauttaa useammille prosessoreille nopeuden, modulaarisuuden ja luotettavuuden vaatimuksesta tai hajauttaminen voi helpottaa ohjelmointia. Voi olla järkevää
POWER analytiikka-alustana
POWER analytiikka-alustana Teppo Seesto Solution Architect Infrastructure matters SAPS/core 5000 4000 SAP 2-tier SD-benchmark SAP ERP 6.0 3765 3000 2000 2204 70% nopeampi 1000 Intel IvyBridge E7-4890v2
Virtualisoi viisaasti paranna palvelua. Iikka Taanila Systems Architect IBM Systems and Technology Group
Virtualisoi viisaasti paranna palvelua Iikka Taanila Systems Architect IBM Systems and Technology Group Älykkäämpi IT Web Servers App Servers End Users App Servers App Servers App/DB Server App/DB Servers
FuturaPlan. Järjestelmävaatimukset
FuturaPlan Järjestelmävaatimukset 25.1.2017 2.2 Hermiankatu 8 D tel. +358 3 359 9600 VAT FI05997751 33720 Tampere fax. +358 3 359 9660 www.dbmanager.fi i Versiot Versio Päivämäärä Tekijä Kommentit 1.0
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Järjestelmäarkkitehtuuri. Järjestelmäarkkitehtuuri
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) ja Järjestelmäarkkitehtuuri Sovellukset ovat olemassa Järjestelmien uudistaminen vie yleensä arvioitua enemmän resursseja ja kestää arvioitua kauemmin Migration (Migraatio
TK081001 Palvelinympäristö
TK081001 Palvelinympäristö 5 opintopistettä!! Petri Nuutinen! 8 opintopistettä!! Petri Nuutinen! SAS (Serial Attached SCSI) Yleinen kiintolevyväylä nykyisissä palvelimissa Ohjataan SCSI-komennoin Siirrytty
Miten voin selvittää säästömahdollisuuteni ja pääsen hyötymään niistä?
Se edullisempi tietokanta Miten voin selvittää säästömahdollisuuteni ja pääsen hyötymään niistä? Rasmus Johansson rasmus.johansson@microsoft.com Ratkaisumyyntipäällikkö (Sovellusalusta) Microsoft Oy Miten
Tekniset vaatimukset Tikon 6.4.1
Marraskuu 2014 1 (22) Tekniset vaatimukset Marraskuu 2014 2 (22) 1 Ohjelmapalvelin... 6 1.1 Ohjelmat... 6 1.1.1 Tuetut käyttöjärjestelmät... 6 1.1.2 Muut tarvittavat ohjelmat... 6 1.2 Palvelin (Suositus
Arkkitehtuurikuvaus. Ratkaisu ohjelmistotuotelinjan monikielisyyden hallintaan Innofactor Oy. Ryhmä 14
Arkkitehtuurikuvaus Ratkaisu ohjelmistotuotelinjan monikielisyyden hallintaan Innofactor Oy Ryhmä 14 Muutoshistoria Versio Pvm Päivittäjä Muutos 0.4 1.11.2007 Matti Eerola 0.3 18.10.2007 Matti Eerola 0.2
Muistimoduulit Käyttöopas
Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan
Älykästä. kulunvalvontaa. toimii asiakkaan omassa tietoverkossa
Älykästä kulunvalvontaa e Acces toimii asiakkaan omassa tietoverkossa Perinteisen kulunvalvonnan seitsemän pullonkaulaa eli miksi useat yritykset eivät ole hankkineet kulunvalvontajärjestelmää? 1. Koska
Tietojärjestelmä tuotantoympäristössä. Sovellusohjelmat Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia / Tekniikka ja liikenne Vesa Ollikainen
Tietojärjestelmä tuotantoympäristössä Tausta ja tavoitteet Tausta Kurssilla on opiskeltu suunnittelemaan ja toteuttamaan tietokanta, joka on pieni perustuu selkeisiin vaatimuksiin on (yleensä) yhden samanaikaisen
Pilvi 9.0. Arkkitehtuuri. Esimerkki arkkitehtuurit
Esimerkki arkkitehtuurit Sivu 2/8 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 1.1. Termejä... 3 2. Web hosting ilman kuormantasausta... 4 3. Web hosting kuormatasaus ja bastion... 5 3.1.... 5 3.2. Kuvaus... 5 4.
ZENworks Application Virtualization 11
ZENworks Application Virtualization 11 ZENworks / perinteinen asennus ZENworks virtualisointi Ei erillistä asennusta Ei vaadita erilisiä oikeuksia Oletusasetukset mukana Eri versiot samanaikaisesti Sama
Ympäristöystävällinen IT
Ympäristöystävällinen IT TTL 3.4.2008 VMware - Energian säästöä palvelinten virtualisoinnilla Keijo Niemistö Myyntijohtaja VMware Finland Esityksen sisältö Mistä virtualisoinnissa on kysymys? Virtualisoinnin
Ongelma(t): Miten tietokoneen käyttöjärjestelmä toimii sisäisesti, jotta resurssit saadaan tehokkaaseen käyttöön?
Ongelma(t): Miten tietokoneen käyttöjärjestelmä toimii sisäisesti, jotta resurssit saadaan tehokkaaseen käyttöön? 2013-2014 Lasse Lensu 2 Systeemiohjelmat ovat tietokoneen laitteistoa lähellä olevia ohjelmia,
Työpöytävirtualisointi
Työpöytävirtualisointi VMware View LIPO - SAMK Liiketoiminta ja kulttuuri Pori Liiketalouden, matkailun, tietojenkäsittelyn, viestinnän ja yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusta. Käyttäjiä noin
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Lähtökohta. Integroinnin tavoitteet
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Integraation tavoitteita Lähtökohta Web-palvelut Asiakasrekisteri ERP, Tuotannon ohjaus Tuotanto Myynti Intranet Extranet? CRM Johdon tuki Henkilöstö Kirjanpito Palkanlaskenta
Client Management- ja Mobile Printing -hallintaratkaisut. Asiakirjan osanumero:
Client Management- ja Mobile Printing -hallintaratkaisut Asiakirjan osanumero: 410173-351 Tammikuu 2006 Sisällysluettelo 1 Client Management -hallintaratkaisut Kokoonpanon määrittäminen ja käyttöönotto........
Cisco Unified Computing System -ratkaisun hyödyt EMC- ja VMwareympäristöissä
Cisco Unified Computing System -ratkaisun hyödyt EMC- ja VMwareympäristöissä EMC Forum 22.10.2009 Lauri Toropainen ltoropai@cisco.com 2009 Cisco Systems, Inc. All rights reserved. 1 ICT-infrastruktuuriin
Suorituskyvyn varmistaminen sovelluskehityksen eri vaiheissa Paavo Häkkinen, Presales Teamleader Compuware Finland
Suorituskyvyn varmistaminen sovelluskehityksen eri vaiheissa Paavo Häkkinen, Presales Teamleader Compuware Finland Epäonnistuminen ei ole vaikeaa Approximately 40% of mission-critical mainframe projects
CUDA. Moniydinohjelmointi 17.4.2012 Mikko Honkonen
CUDA Moniydinohjelmointi 17.4.2012 Mikko Honkonen Yleisesti Compute Unified Device Architecture Ideana GPGPU eli grafiikkaprosessorin käyttö yleiseen laskentaan. Nvidian täysin suljetusti kehittämä. Vuoden
Directory Information Tree
IP-osoite / Host taulu, jossa neljä 8 bit lukua esim. 192.168.0.10/24, unix, linux, windows windows\system32\drivers\etc DNS (Domain Name System), muuttaa verkkotunnuksen IPosoitteeksi. X.500 perustuu
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Web Services. Web Services
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Standardoidutu tapa integroida sovelluksia Internetin kautta avointen protokollien ja rajapintojen avulla. tekniikka mahdollista ITjärjestelmien liittämiseen yrityskumppaneiden
Muistimoduulit. Käyttöopas
Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan
ANVIA PILVI. kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7
ANVIA PILVI kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7 Anvia Pilvi TIESITKÖ, ETTÄ YLI PUOLET SUOMALAISYRITYKSISTÄ KÄYTTÄÄ PILVIPALVELUITA? Anvia Pilvi on suomalaisille yrityksille tarkoitettu palvelu,
Luento 1 (verkkoluento 1) Tietokonejärjestelmä
Luento 1 (verkkoluento 1) Tietokonejärjestelmä Järjestelmän eri tasot Ohjelman sijainti Ohjelman esitysmuoto Laitteiston nopeus 1 Tietokonejärjestelmä Käyttäjä This image cannot currently be displayed.
HiQ Finland Älypuhelinsovellusten käyttäjälähtöisen kehityksen tukeminen
HiQ Finland Älypuhelinsovellusten käyttäjälähtöisen kehityksen tukeminen HiQ otti käyttöön Lenovon ja Nutanixin hyperkonvergenssiratkaisun tarjotakseen kehittäjille resurssit uusien ja mielenkiintoisten
The administrative process of a cluster. Santtu Rantanen Valvoja: Prof. Jorma Jormakka
The administrative process of a cluster Santtu Rantanen Valvoja: Prof. Jorma Jormakka Sisällysluettelo Johdanto Yleistä HA klustereista Tietoturva klustereissa Hallintaprosessi Johtopäätökset Johdanto
Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?
Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.
Muistimoduulit. Asiakirjan osanumero: 393521-351. Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta.
Muistimoduulit Asiakirjan osanumero: 393521-351 Lokakuu 2005 Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Sisällysluettelo 1 Muistimoduulien lisääminen tai vaihtaminen
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) SOA, Service-oriented architecture SOA,
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) SOA SOA-arkkitehtuuri perustuu xml:ään ja Web Services teknologioihin Mahdollistaa joustavan mukautumisen tuleviin muutoksiin Kustannustehokas Toteutukset perustuvat
Avoin liiketoimintajärjestelmä
TEHOKKAAT... Avoin liiketoimintajärjestelmä Nykyisissä IT-ympäristöissä avoimet ja joustavat järjestelmät maksavat itsensä takaisin. Sen vuoksi Sun x86- palvelimet ja kehikkoon asennettavat korttipalvelimet
Muistimoduulit. Käyttöopas
Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Näitä tietoja voidaan muuttaa ilman etukäteisilmoitusta. HP-tuotteiden ja - palvelujen ainoat takuut määritetään tuotteiden
Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa
Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa 12.9.2011 Osa 1: Perustietoa verkosta Asuntoloiden sisäverkko on yhdistetty Internettiin NATtaavalla
Muistimoduulit. Asiakirjan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta.
Muistimoduulit Asiakirjan osanumero: 396849-351 Maaliskuu 2006 Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Sisällysluettelo 1 Muistimoduulien lisääminen tai vaihtaminen
Ulkoiset laitteet. Asiakirjan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteina saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä.
Ulkoiset laitteet Asiakirjan osanumero: 430221-351 Tammikuu 2007 Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteina saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä. Sisällysluettelo 1 USB-laitteen käyttäminen USB-laitteen
Tikon Ostolaskujenkäsittely versio 6.1.2 SP1
Toukokuu 2012 1 (14) Tikon Ostolaskujenkäsittely versio 6.1.2 SP1 Asennusohje Toukokuu 2012 2 (14) Sisällysluettelo 1. Vaatimukset palvelimelle... 3 1.1..NET Framework 4.0... 3 1.2. Palvelimen Internet
Ulkoiset laitteet. Asiakirjan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteena saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä.
Ulkoiset laitteet Asiakirjan osanumero: 419462-351 Tammikuu 2007 Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteena saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä. Sisällysluettelo 1 USB-laitteen käyttäminen USB-laitteen
SAP alustat ja Live Patching
SAP alustat ja Live Patching Niko Mourujärvi, Solutions Architect DataCenter Finland Oy Palvelua parhaalla asenteella Minä Niko Mourujärvi Solutions Architect, pre-sales, tuotteistus niko.mourujarvi@datacenter.fi
Modul-Fleet KALUSTONHALLINNAN OPTIMOINTIIN. I can help! Ordered 3 items. Can t serve last client. Running late!
Modul-Fleet KALUSTONHALLINNAN OPTIMOINTIIN I can help! Ordered 3 items Can t serve last client Running late! Modul-Fleet KALUSTONHALLINNAN OPTIMOINTIIN Haluatko hallita organisaatiosi suurempaa liikkuvuutta
VISMA ECONET PRO ASP SOVELLUSVUOKRAUS. Page 1
VISMA ECONET PRO ASP SOVELLUSVUOKRAUS Page 1 Mitä ASP tarkoittaa? Application Service Providing, eli sovellusvuokraus ASP-ratkaisussa käytetään valittuja ohjelmistoja mistä tahansa Internetin kautta työpaikalta,
TI10 Joni Hämäläinen & Jan Lampikari
Seminaarityön raportti 1(11) Opintojakso: Linux Perusteet Opettaja: Tomi Pahula Opintojakson toteutus: Syksy 2012 Opintojakson seminaarityö: 21.11.2012 Opiskelijaryhmä: Opiskelijat: Raportti palautettu:
Taitaja 2015 Windows finaalitehtävä
Taitaja 2015 Windows finaalitehtävä Tehtäväkuvaus Tehtävänäsi on siirtää, asentaa ja määritellä yrityksen Windows -ratkaisuihin perustuva IT-ympäristö. Käytä salasanaa Qwerty123, jos muuta ei ole pyydetty.
Setup Utility (Tietokoneen asetukset) -apuohjelma. Oppaan osanumero:
Setup Utility (Tietokoneen asetukset) -apuohjelma Oppaan osanumero: 389194-352 Joulukuu 2005 Sisällysluettelo 1 Setup Utility (Tietokoneen asetukset) -apuohjelman käyttö 2 Setup Utility (Tietokoneen asetukset)
14. Luento: Kohti hajautettuja sulautettuja järjestelmiä. Tommi Mikkonen,
14. Luento: Kohti hajautettuja sulautettuja järjestelmiä Tommi Mikkonen, tommi.mikkonen@tut.fi Agenda Johdanto Hajautettujen järjestelmien väyliä LON CAN Pienen laitteen sisäinen hajautus OpenCL Network
TUTKI OMAT TIETOTURVA-AUKKOSI. ENNEN KUIN JOKU MUU TEKEE SEN PUOLESTASI. F-Secure Radar Ville Korhonen
TUTKI OMAT TIETOTURVA-AUKKOSI. ENNEN KUIN JOKU MUU TEKEE SEN PUOLESTASI. F-Secure Radar Ville Korhonen ON OLEMASSA KAHDENLAISIA YRITYKSIÄ: 1. NE JOIHIN ON MURTAUDUTTU 2. NE JOTKA EIVÄT VIELÄ TIEDÄ SITÄ
Integrointi. Ohjelmistotekniikka kevät 2003
Integrointi Ohjelmistotekniikka kevät 2003 ERP (Toiminnanohjausjärjestelmä) Myynti Henkilöstö, palkanlaskenta Kirjanpito Myynti Myyjät Extranet Tietovarasto Laskutus, reskontrat Asiakas ERP Asiakasrekisteri
TermBase NET versio 1.0.1. (Beta)
TermBase NET versio 1.0.1. (Beta) Sulautettu sanasto- ja termikanta OHJEET TÄRKEÄÄ: Copyright M. Tuittu, 2005 Kaikki oikeudet pidätetään. TermBase NET on toteutettu java -tekniikalla. Java and all Java-based
PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1
PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1 2 PAVIRO PAVIRO 3 Pitää ihmiset turvassa, tietoisena, ja viihdyttää Boschilla on yli 100
Sisältöä. Tietokoneen rakenne. Ch 1 - Ch 8 [Sta06] Valikoituja paloja TITO-kurssista. Tietokonejärjestelmä
Tietokoneen rakenne Luento 1 Tietokonejärjestelmä Ch 1 - Ch 8 [Sta06] Valikoituja paloja TITO-kurssista John von Neumann ja EDVAC, 1949 Luento 1-1 Sisältöä Tietokonejärjestelmä KJ:n näkökulma laitteistoon
Muistimoduulit Käyttöopas
Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan
Tietokonejärjestelmä. Tietokoneen rakenne. Ch 1 - Ch 8 [Sta06] Valikoituja paloja. TITO-kurssista. John von Neumann ja EDVAC, 1949.
Tietokoneen rakenne Luento 1 Tietokonejärjestelmä Ch 1 - Ch 8 [Sta06] Valikoituja paloja John von Neumann ja EDVAC, 1949 TITO-kurssista Luento 1-1 Sisältöä Tietokonejärjestelmä KJ:n näkökulma laitteistoon
Ulkoiset laitteet. Käyttöopas
Ulkoiset laitteet Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan
Ulkoiset laitteet. Käyttöopas
Ulkoiset laitteet Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan
Muistimoduulit Käyttöopas
Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan
Ulkoiset laitteet. Asiakirjan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteena saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä.
Ulkoiset laitteet Asiakirjan osanumero: 393499-351 Lokakuu 2005 Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteena saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä. Sisällysluettelo 1 USB-laitteen käyttäminen USB-laitteen
25.11.2014. Työasema- ja palvelinarkkitehtuurit IC130301. Tallennusjärjestelmät. Tallennusjärjestelmät. 5 opintopistettä.
Työasema- ja palvelinarkkitehtuurit IC130301 5 opintopistettä Petri Nuutinen 5 opintopistettä Petri Nuutinen Tallennusjärjestelmät Tallennusjärjestelmät 1 = Small Computer System Interface, markkinoilla
Langattoman kotiverkon mahdollisuudet
Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Tietoisku 5.4.2016 mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Lataa tietoiskun materiaali netistä, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Tietoverkot
Kattava tietoturva kerralla
Kattava tietoturva kerralla PROTECTION SERVICE FOR BUSINESS Tietoturvan on oltava kunnossa Haittaohjelmahyökkäyksen tai tietoturvan vaarantumisen seuraukset voivat olla vakavia ja aiheuttaa merkittäviä
Ulkoiset laitteet Käyttöopas
Ulkoiset laitteet Käyttöopas Copyright 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan
Loikkaa turvallisesti pilveen
Loikkaa turvallisesti pilveen Microsoft Azure tuo pk-yrityksille säästöjä ja työskentelyn helppoutta. Luotettava ja turvallinen pilvipalvelu skaalautuu kaikenlaisiin ja -kokoisiin tarpeisiin. Pilvipalveluilla
TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TEHTÄVÄ 2: Symantec Endpoint Protection Manager, SEPM keskitetyn tietoturva hallintaohjelmiston asennus, sekä vaadittavien palveluiden/roolien käyttöönottaminen
24.9.2015. Työasema- ja palvelinarkkitehtuurit (IC130301) Apumuistit. Kiintolevyt. 5 opintopistettä. Petri Nuutinen
Työasema- ja palvelinarkkitehtuurit (IC130301) 5 opintopistettä Petri Nuutinen 5 opintopistettä Petri Nuutinen Apumuistit Tarvitaan ohjelmien ja dokumenttien tallentamiseen, kiintolevyjen varmuuskopiointiin,
Ulkoiset laitteet. Käyttöopas
Ulkoiset laitteet Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan
Muistimoduulit Käyttöopas
Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan
Tietojenkäsittelyn perusteet 2. Lisää käyttöjärjestelmistä
Tietojenkäsittelyn perusteet 2 Lisää käyttöjärjestelmistä 2011-02-09 Leena Ikonen 1 Systeemiohjelmat Systeemiohjelmiin kuuluvat Kääntäjät ja tulkit (+debuggerit) Käyttöjärjestelmä Linkittäjät Lataajat
Rinnakkaisuuden hyväksikäyttö peleissä. Paula Kemppi
Rinnakkaisuuden hyväksikäyttö peleissä Paula Kemppi 24.4.2008 Esityksen rakenne Johdantoa Rinnakkaisuus Pelimoottorien rinnakkaisuuden mallit Funktionaalisen rinnakkaisuuden malli Rinnakkaisen tiedon malli
Muistimoduulit Käyttöopas
Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan
Linux rakenne. Linux-järjestelmä koostuu useasta erillisestä osasta. Eräs jaottelu: Ydin Komentotulkki X-ikkunointijärjestelmä Sovellusohjelmat
Linux rakenne Linux-järjestelmä koostuu useasta erillisestä osasta. Eräs jaottelu: Ydin Komentotulkki X-ikkunointijärjestelmä Sovellusohjelmat Linux ydin Ytimen (kernel) päätehtävä on tarjota rajapinta
Muistimoduulit. Oppaan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta.
Muistimoduulit Oppaan osanumero: 408724-351 Toukokuu 2006 Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Sisällysluettelo 1 Muistimoduulien lisääminen tai vaihtaminen Muistimoduulin
Tarjotusta tallennusjärjestelmästä pitää olla mahdollista siirtää kapasiteettia hybrid cloud -ympäristöön ilman erillisiä lisähankintoja.
Tallennus-, palvelin- ja varmistusjärjestelmähankinta 1 (5) KYSYMYKSET, VASTAUKSET JA TARJOUSPYYNNÖN TARKENNUKSET (Huom! Sisältää olennaisia tarjouspyynnön muutoksia ja tarkennuksia. Huomioikaa erityisesti
Virtualisointiympäristössä on kolme pääosaa: isäntä (host), virtualisointikerros ja vieras (guest).
1 Virtualisoinnin avulla voidaan purkaa suora linkki suoritettavan sovelluksen (tai käyttöjärjestelmän tms.) ja sitä suorittavan laitteiston välillä. Näin saavutetaan joustavuutta laitteiston käytössä.
Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi.
Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi. vtoasp -palvelu 1) Huolehtii yrityksesi tietojärjestelmän
Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta
Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta Diplomityöseminaari 6.6.2005 Tekijä: Sanna Zitting Valvoja: Heikki Hämmäinen Ohjaaja: Jari Hakalin Sisältö Taustaa Ongelmanasettelu
Osaa käyttää työvälineohjelmia, tekstinkäsittelyä taulukkolaskentaa ja esitysgrafiikkaa monipuolisesti asiakasviestintään.
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA OSAAMISTARJOTIN 1.8.2018 31.12.2018 29.6.2018 1 Sisällys... 1 Työvälineohjelmat... 2 peruskäyttö, 7 osp... 2 tehokäyttö, 8 osp... 2 Käyttöjärjestelmät... 3 käyttöjärjestelmän
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Pilvipalvelut. Pilvipalvelut - lähtökohtia
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Pilvipalvelut Pilvipalvelut Nouseva toteutustekniikka ja trendi Kuluttajat edellä, yritykset perässä Paino sanalla Palvelu Yhtenäisyyksiä vuosikymmenten taakse, sovelletaan
Rajattomat tietoverkot ja niiden rooli pilvipalveluissa. Jukka Nurmi Teknologiajohtaja Cisco Finland
Rajattomat tietoverkot ja niiden rooli pilvipalveluissa Jukka Nurmi Teknologiajohtaja Cisco Finland Verkon avulla voidaan kehittää monia toimintoja Kauppa Urheilu / Viihde Käyttäjä Energiankulutus Koulutus
Tehokas kaksoisydinrakenne nykyiseen ja tulevaisuuden yrityskäyttöön
Tehokas kaksoisydinrakenne Tehokas kaksoisydinrakenne nykyiseen ja tulevaisuuden yrityskäyttöön Toshiban uusin yrityskannettavien valikoima, joissa on Intel Core 2 Duo -suoritin, tarjoaa jälleen kerran
Hallintatyökaluja Fujitsu-työasemille
Hallintatyökaluja Fujitsu-työasemille O-P Perasto Fujitsu Finland Systems Specialist Product Business Unit Copyright 2017 2019 FUJITSU Hallintatyökalut 1. DeskView Client 2. DeskUpdate 3. DeskUpdate Manager
Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle. Antti Jääskeläinen Matti Vuori
Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle Antti Jääskeläinen Matti Vuori Mitä on nopeus? 11.11.2014 2 Jatkuva nopeus Läpäisyaste, throughput Saadaan valmiiksi tasaiseen, nopeaan tahtiin uusia tuotteita
Käyttöjärjestelmät: prosessit
Käyttöjärjestelmät: prosessit Teemu Saarelainen Tietotekniikka teemu.saarelainen@kyamk.fi Lähteet Stallings, W. Operating Systems Haikala, Järvinen, Käyttöjärjestelmät Eri Web-lähteet Käyttöjärjestelmä
Ulkoiset laitteet. Käyttöopas
Ulkoiset laitteet Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman
Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0
Toukokuu 2014 1 (11) Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0 Päivitysohje Toukokuu 2014 2 (11) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten luku...
Finnish Value Pack Asennusohje Vianova Systems Finland Oy Versio 18.10 12.4.2011
Finnish Value Pack Asennusohje Vianova Systems Finland Oy Versio 18.10 12.4.2011 2(6) 1. Käyttöoikeudet ja asennusvaatimukset 2. Asennus Novapoint Finnish Value Pack 18.10 sovellusten asennus vaatii järjestelmänvalvojan
LIITE. asiakirjaan. komission delegoitu asetus
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2015 C(2015) 6823 final ANNEX 1 PART 6/11 LIITE asiakirjaan komission delegoitu asetus kaksikäyttötuotteiden vientiä, siirtoa, välitystä ja kauttakulkua koskevan yhteisön
Julkishallinnon tietoturvatoimittaja 2013-2017
Julkishallinnon tietoturvatoimittaja 2013-2017 Decens - Sujuvaa yhteistyötä Decens on ICT palvelutoimittaja Perustettu vuonna 2008 Päätoimipaikka on Tampere Yrityksessä työskentelee n. 70 henkilöä Toimipisteet:
Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle
TEEMA 1 Tietokoneen peruskäyttö Digikamera Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle Tämä tietopaketti hahmottaa lukijalle, millä tavalla kuvat voidaan siirtää kamerakännykästä tai