Poroaavan linnustoselvitys Salla Willitys Marjo Lindberg Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski
|
|
- Eeva Sala
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Poroaavan linnustoselvitys Salla Willitys Marjo Lindberg Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski
2 2 Sisällys: 1. Johdanto 3 2. Menetelmät 3 3. Tulokset.3 4. Lajiluettelo 5 5. Uhanalaiset ja lintudirektiivin I-liitteen lajit sekä Suomen vastuulajit.8 6. Päätelmät.. 9 Liitteet: Lähteet...15 Kartta, johon on merkitty silmälläpidettävien lajien ja lintudirektiivin I-liitteen lajien ja Suomen vastuulajien reviirit. Kartta valokuvapaikoista kuvaussuunnista
3 3 1. Johdanto Poroaapa sijaitsee noin 13 kilometriä Sallan keskustasta luoteeseen. Poroaavan itäpuolella kohoaa Vallovaara ja eteläpuolella Kirmovaara. Poroaavan länsipuolella kulkee tie nro ja pohjoispuolella on Ahma-aavan suoalue. Alueen läpi koillisesta lounaaseen virtaa Jaurujoki. Poroaavan selvitysalueella on neljä niittyaluetta, joista osaa peittää rahkasammal ja niissä kasvaa pajukkoa. Suo on paikoin tiheään ojitettua, mutta pohjoisosassa on alue runsaslahopuustoista kuusikkoa, joka on säilynyt varsin luonnontilaisen kaltaisena. Linnustoselvityksen ovat tehneet luontokartoittaja Marika Vahekoski Luontopalvelu Kraakusta ja Marjo Lindberg Willitys tmi:stä Ramboll Finland Oy:n toimeksiannosta. 2. Menetelmät Alue kierrettiin jalkaisin kartoituslaskentamenetelmää (Koskimies P.ja Väisänen R.A. 1988) käyttäen ja klo välisenä aikana. Molemmilla kerroilla alue laskettiin kokonaisuudessaan. Apuna laskennassa käytettiin kiikareita ja gps-paikantimia. Paikantimien karttaohjelmia apuna käyttäen etukäteen suunnitellut reitit toteutettiin ja saadut havainnot merkittiin tarkasti käsin kartoille. Laskentakerralla sää oli poutainen ja tuuli heikkoa. Linnuista merkittiin kartalle näkö- ja kuulohavainnot. Myös aluerajauksen läheisyydessä havaitut linnut merkittiin karttaan. Korkealla ylilentäviä lintuja ei merkitty, koska niiden tulkittiin olevan ohikulkijoita, ei alueella pesiviä. 3. Tulokset Poroaavalla havaittiin yhteensä 36 lintulajia, joista 27 tulkittiin pesiviksi. Pesiviä pareja kahden kierroksen kartoituslaskennalla saatiin alueelle 81. Alueella havaittiin lisäksi runsaasti parvissa lenteleviä urpiaisia, pikkukäpylintuja ja vihervarpusia. Ne todennäköisesti pesivät selvitysalueella tai sen läheisyydessä, mutta parvista ei sitä arvioitu. Alueen yleisimmät pesimälinnut olivat järripeippo, metsäkirvinen ja pajulintu.
4 4 Taulukko 1: Suoalueella havaitut linnut ja niiden parimäärät Laji havaitut lajit havaitut lajit Tavi X X 1 Teeri X 0 Metso X 0 Pyy X X 2 Liro X X 4 Kapustarinta X 0 Pikkukuovi X 0 Taivaanvuohi X X 4 Hiiripöllö X 1 Suopöllö X X 1 Käpytikka X 1 Metsäkirvinen X X 8 Niittykirvinen X X 2 Rautiainen X X 2 Västäräkki X X 1 Keltavästäräkki X X 1 Punarinta X 3 Leppälintu X X 1 Pensastasku X 0 Laulurastas X X 3 Punakylkirastas X X 2 Kulorastas X X 2 Pajulintu X X 7 Hippiäinen X 1 Talitiainen X X 2 Hömötiainen X X 1 Lapintiainen X X 1 Korppi X X 0 Peippo X X 4 Järripeippo X X 17 Urpiainen X X 3 Vihervarpunen X X 0 Pikkukäpylintu X X 0 Keltasirkku X 0 Pajusirkku X X 1 Pohjansirkku X X 5 Yhteensä 81 laskentojen perusteella arvioitu pesivä parimäärä
5 5 4. Lajiluettelo Tässä osiossa on esitelty lyhyesti Poroaavan selvitysalueella havaitut lajit ja niiden esiintyminen. Kuvauksen koostamisessa kirjallisuutena on käytetty L. Laineen Suomalaista lintuopasta ja L. Svenssonin & kumpp. teosta Lintuopas, Euroopan ja Välimerenalueen linnut. Lisäksi on mainittu uhanalisuuluokitus, kuuluminen lintudirektiivin I-liitteen lajeihin, Suomen erityisvastuulajit sekä alueellinen uhanalaisuus. Tavi on pienin sorsalintumme, joka pesii runsaslukuisena metsälammilla. Ensimmäisellä laskentakierroksella havaittiin kaksi koirasta Vallovaaranlammella ja toisella laskentakerralla havaittiin tavipoikue selvitysalueen lounaisosan ojassa. Tavi on Suomen erityisvastuulaji. Teeri elää aukkoisissa sekametsissä ja soiden reunoilla. Se suosii talvella koivua kasvavia alueita. Yksi koirasteeri tavattiin selvitysalueen koillisosassa. Teeri on Suomen erityisvastuulaji ja kuuluu EU:N lintudirektiivin I-liitteen lintulajeihin ja uhanalaisuusluokituksessa silmälläpidettäviin lintulajeihin. Metso elää rämeiden reunustamilla mäntykankailla. Se on paikkalintu. Selvitysalueen eteläosassa nähtiin kaksi ukkometsoa. Metso on Suomen erityisvastuulaji ja kuuluu EU:n lintudirektiivin I- liitteen lintulajeihin ja uhanalaisuusluokituksessa silmälläpidettäviin lintulajeihin. Pyy elää noin 5 10 ha kokoisella elinpiirillään havu- ja sekametsissä sekä lehdoissa. Se on kanalinnuista yleisin. Selvitysalueella havaittiin kaksi erillistä pyyn reviiriä. Pyy kuuluu EU:n lintudirektiivin I-liitteen lintulajeihin. Kurki pesii havumetsävyöhykkeen soilla ja rämeillä sekä järvenrantaniityillä ja umpeenkasvaneissa kosteikoissa. Kurjen huutoja kuultiin Poroaavan eteläpuolelta, selvitysalueen ulkopuolelta. Kurki kuuluu EU:n lintudirektiivin I-liitteen lajeihin. Kapustarinta pesii yleisesti tuntureilla, mutta sitä tavataan harvalukuisena myös muualta Suomesta avosoilta. Yksi kapustarinta havaittiin ensimmäisellä selvityskerralla suota halkovan tien pohjoispuolella olevan pellon länsipuoleisella avosuolla. Pesintää alueella ei saatu varmennettua toisella laskentakerralla. Kapustarinta on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Pikkukuovi pesii pohjoisen soilla, tunturilammilla ja varvikoissa. Ensimmäisellä laskentakerralla tehtiin pikkukuovista äänihavainto, mutta sitä ei tulkittu pesiväksi Poroaavalla. Se on Suomen erityisvastuulaji. Taivaanvuohi pesii avosoilla, rämeillä, luhtaniityillä sekä merenlahtien ruovikkoreunaisilla kosteikoilla. Se on yleisimpiä kahlaajia Suomessa. Selvitysalueella pesiviksi tulkittiin neljä paria. Liro pesii vähäpuisilla soilla ja on yksi yleisimmistä kahlaajista Suomessa (Laine, L. 1996). Liro on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Liroja havaittiin neljä paria vähäpuustoisilla avosoilla eri puolilla selvitysaluetta. Hiiripöllö pesii Poroaavan pohjoisosan runsaslahopuustoisessa korvessa. Toisella selvityskerralla hiiripöllöpariskunta puolusti maastopoikasiaan varoittelemalla ja tekemällä syöksyjä laskijaa kohti. Hiiripöllö on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji.
6 6 Suopöllö pesii Pohjois-Suomessa soilla ja erityisesti rämeillä, niityillä ja pelloilla. Suopöllö havaittiin molemmilla laskentakerroilla ja tulkittiin suolla pesiväksi lajiksi. Poroaapaa halkovan tien pohjoispuolella olevalla pellolla suopöllö tavattiin saalistamassa ja soidinhuhuilu kuultiin selvitysalueen eteläosan syväojaisen rämeen suunnasta. Suopöllö on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Käpytikka on yleisin tikka Suomessa. Poroaavalla käpytikalla oli pesä ja poikaset pohjoisosassa olevalla pienellä kangasmetsäsaarekkeella. Metsäkirvinen pesii mäntymetsissä ja rämeillä. Se välttää tiheitä metsiä. Varmistettuja reviirihavaintoja saatiin kahdeksan. Metsäkirvinen on Sallassa alueellisesti uhanalainen. Niittykirvinen pesii avosoilla ja sitä tavataan koko maassa. Niittykirvinen on uhanalaisuusluokituksessa silmälläpidettävälaji. Kaksi paria niittykirvisiä tulkittiin pesiviksi selvitysalueella. Rautiainen pesii nuorissa kuusikoissa ja aukkoisissa havu- ja sekametsissä. Kahdesta laulavasta rautiaisesta tehtiin alueella havainto. Toinen lauloi sekametsikössä aluetta halkovan tien eteläpuolella ja toinen alueen koillisosassa puronvarsikuusiossa. Västäräkki on yleinen lintu pihapiireissä, mutta pesii myös avosoilla. Västäräkki tulkittiin pesiväksi alueen eteläosan niityllä. Keltavästäräkki on runsaslukuinen lintu ja pesii yleisesti avosoilla sekä rannoilla ja luhdilla. Keltavästäräkillä oli poikaset toisella laskentakerralla aluetta halkovan tien pohjoispuolella olevalla niityllä. Keltavästäräkki on uhanalaisuusluokituksessa vaarantunut (VU). Punarinta pesii sekametsissä ja suosii kuusia. Punarintoja tulkittiin pesivän alueella kolme paria. Leppälintu on Pohjois-Suomessa yleinen mäntymetsien asukas. Poroaavalla leppälintu tulkittiin pesiväksi alueen pohjoisosassa. Leppälintu on Suomen erityisvastuulaji. Pensastasku pesii niityillä, soiden reunoilla, rämeillä, hakkuilla ja pellonpientareilla. Se on runsaslukuinen. Selvitysalueella tehtiin havainto ensimmäisellä laskentakerralla yhdestä ääntelevästä pensastaskusta sekä selvitysalueen ulkopuolella (kaakkoispuolella) yhdestä laulavasta pensastaskusta. Laulurastasta tavataan monen tyyppisissä metsissä. Mäntymetsissä se on yleensä vähälukuinen. Selvitysalueella tulkittiin pesiväksi sekametsäalueilla kolme laulurastasparia. Punakylkirastas on hyvin yleinen lintu koko Suomessa. Se pesii aukkoisissa metsissä, avoimissa pensaikkoisissa maisemissa, pihoissa ja puistoissa. Selvitysalueella tehtiin havaintoja punakylkirastaista ja alueen eteläosassa tulkittiin pesiväksi kaksi paria. Kulorastas on mäntyvaltaisten metsien laji. Selvitysalueen pohjoisosassa pesii kaksi kulorastasparia. Pajulintu on hyvin yleinen lintu koko Suomessa ja se on myös tämän selvitysalueen yleisimpiä lintuja järripeipon ohella. Pajulintuja tulkittiin pesiväksi seitsemän paria.
7 7 Hippiäinen viihtyy myös pääasiassa kuusikoissa. Alueen eteläosassa tulkittiin pesiväksi yksi hippiäispari. Talitiainen on kolopesijä ja selvitysalueen pohjoisosassa on runsaasti talitiaisen pesimiseen sopivia lahoja puupökkelöitä. Talitiaisia tulkittiin pesivän alueella kaksi paria. Hömötiainen on talitiaisen tavoin kolopesijä. Hömötiaisesta tehtiin alueella muutamia havaintoja ja yksi hömötiaispari tulkittiin pesiväksi alueen pohjoisosassa. Lapintiainen pesii Metsä-Lapissa mäntykankailla. Sen kanta on taantunut. Poroaavalla pesi yksi lapintiaispari alueen länsiosassa. Korppi pesii rauhallisissa metsissä ja on varsinkin pesimäaikaan arka.korpista tehtiin havaintoja molemmilla laskentakerroilla. Ensimmäisellä kerralla korppi varoitteli ja toisella kerralla se lensi alueen ja kartoittajan yli kaksi kertaa myyrä nokassaan. Pesintä on todennäköinen suon itälaiteiden isoissa männyissä, koska ruuanvienti kesti vain vähän aikaa. Pesäpaikkaa ei selvitysalueelta löydetty. Peippo on yleisimpiä lintuja koko Suomessa. Pohjois-Suomessa järripeippo on peippoa kuitenkin yleisempi kuten myös Poroaavalla, jossa järripeippojen reviireitä löydettiin 17 ja peipon 4. Urpiainen on Lapissa rämeillä yleinen pesimälintu. Siitä tehtiinkin useita havaintoja, jolloin lintuja lenteli parvissa. Laulu- ja varoitteluhavaintojen perusteella urpiaisia tulkittiin pesiväksi kolme paria. Todellisuudessa pesivien parien määrä lienee suurempi. Vihervarpunen pesii sekä kuusi- että mäntymetsissä. Vihervarpunen on Etelä-Suomessa hyvin yleinen lintu. Alueella havaittiin muutamia lenteleviä vihervarpusia, mutta havaintoja laulavista tai varoittelevista vihervarpusista ei saatu, joten niiden pesintää alueella ei pystytty varmistamaan. Pikkukäpylintuja lenteli alueella useissa parvissa. Ne pesivät jo aikaisin alkukeväällä, eikä Poroaavallakaan tehty niistä yhtään lauluhavaintoa tai muuta pesintään vahvasti viittaavaa havaintoa. Keltasirkku on hyvin yleinen lintu ja sille kelpaa pesimäpaikaksi monenlaiset puoliavoimet alueet, kuten hakkuuaukiot ja viljelysmaiden metsiköt. Selvitysalueella laulava keltasirkku havaittiin toisella laskentakierroksella suota halkovan tien eteläpuolella olevan pellon reuna pajukossa. Toinen laulava keltasirkku havaittiin suoalueen länsipuolella alueen ulkopuolella. Pajusirkku pesii koko maassa ja Lapissa sille kelpaavat pesimäpaikoiksi pajua ja vaivaiskoivua kasvavat rämeiden ja avosoiden laiteet. Yksi pajusirkku pari tulkittiin pesiväksi aluetta halkovan tien eteläpuolella olevalla niityllä. Lisäksi ensimmäisellä laskentakerralla tehtiin alueen eteläisimmältä niityltä lauluhavainto pajusirkusta. Pohjansirkku pesii rämeillä ja aukkoisissa soistuneissa sekametsissä. Pohjansirkku on yleinen lintu Pohjanmaalla ja Metsä-Lapissa. Alueella tulkittiin pesiväksi viisi pohjansirkkuparia. Pohjansirkku on uhanalaisuusluokituksessa vaarantunut (VU).
8 8 5. Uhanalaiset ja lintudirektiivin I-liitteen lajit sekä Suomen vastuulajit Uhanalaisuusluokan 2010 mukaan laji arvioidaan silmälläpidettäväksi, kun se ei täytä uhanalaisten kriteerejä, mutta jonkun kriteerin täyttyminen on kuitenkin lähellä tai on todennäköistä, että ehdot täyttyvät lähitulevaisuudessa. Alueellisessa uhanalaisuusarvioinnissa tarkastellaan valtakunnallisesti silmälläpidettävien ja elinvoimaisten lajien uhanalaisuutta vuoden 2000 uhanalaisuusarvioinnin mukaan. Lintudirektiivin I-liitteessä on lueteltu yhteisön tärkeinä pitämät lajit, joiden suojelemiseksi on osoitettava erityissuojelualueita (Natura 2000-verkosto.). Suomen erityisvastuulajeja ovat erityisesti karujen vesien, soiden ja boreaalisten havumetsien lajit, joiden Suomen kannan osuus on yli 15 % Euroopan kannasta, lukuun ottamatta punakylkirastasta, järripeippoa ja vihervarpusta. Taulukko 2. Poroaavalla pesivät/havaitut uhanalaiset ja lintudirektiivin I-liitteen lajit. Laji Parimäärä VU NT A I-liite Vastuulaji Tavi 1 X Teeri ei varmaa X X X pesintähavaintoa Metso ei varmaa X X X pesintähavaintoa Pyy 2 X Liro 4 X X Kapustarinta ei varmaa X pesintähavaintoa Pikkukuovi ei varmaa X pesintähavaintoa Hiiripöllö 1 X Suopöllö 1 X Metsäkirvinen 8 X Niittykirvinen 2 X Keltavästäräkki 1 X Leppälintu 1 X Pohjansirkku 5 X yhteensä 26 VU= uhanalaisuusluokituksen mukaan laji on vaarantunut, NT= uhanalaisuusluokituksen mukaan laji on silmälläpidettävä, A= laji on alueellisesti uhanalainen, I-liite= laji kuuluu EU:n lintudirektiivin I-liitteen lajeihin, Vastuulaji= laji kuuluu Suomen erityisvastuulajeihin. Alueella ei havaittu äärimmäisen tai erittäin uhanalaisia lintulajeja. Vaarantuneiksi lintulajeiksi on luokiteltu keltavästäräkki ja pohjansirkku. Silmälläpidettäviksi on luokiteltu teeri, metso ja niittykirvinen. Lisäksi teeri ja metso ovat EU:n I-liitteen lajeja sekä Suomen erityisvastuulajeja. Ainoa alueellisesti uhanalainen lintulaji Poroaavalla on metsäkirvinen. EU:n I-liitteen lajeja ovat myös pyy, liro, kapustarinta, suopöllö ja hiiripöllö. Suomen erityisvastuulajeja ovat teeren ja metson lisäksi tavi, liro, pikkukuovi ja leppälintu. Metsäkirvisen, liron ja pohjansirkun kannat
9 9 Poroaavalla ovat vahvat. Tavi hyötyy leveistä suo-ojista. Metso, teeri ja pyy ovat myös riistalintuja, joiden metsästyksestä päättää vuosittain Suomen Riistakeskus ja paikalliset metsästysseurat. Alueen pohjoisosassa on laaja kuusikko alue, jossa on sopivia pesäpaikkoja hiiripöllölle. Kapustarinnan ja pikkukuovin pesintää ei pystytty varmistamaan Poroaavalla. 6. Päätelmät Poroaavan selvitysalueelta löytyy monentyyppisiä ojitettuja turvekankaita ja myös ojittamatonta rämettä sekä avosuota. Alueen pohjoisosassa on lisäksi runsaslahopuustoista kuusikkoa, joka tarjoaa pesäpaikkoja useille kolopesijöille. Suuri osa Poroaavasta on rämemännikköä, johon on kuivattavasti vaikuttanut vanha ojitus. Kuivumista edistävät uudet syvät ojat varsinkin alueen eteläosissa. Näillä rämemäisillä alueilla linnusto on lähinnä metsien lajeja, runsaimpana järripeippo. Edustava alue on selvitysalueella puolittain sijaitseva kaakkoisosan avosuo-osuus sekä muutamat pienemmät ojittamattomat osat suolla. Näillä alueilla tehtiin havaintoja avosoiden lajeista kuten liro, niittykirvinen ja keltavästäräkki. Vesilintuja ei juuri havaittu muutamaa tavia lukuun ottamatta, sillä alueella ei ole muuta avovettä kuin Vallovaaranlampi. Kuva 1: Poroaavan eteläosaa ja Jaurujoen pohjoisosaa. Kuvaussuunta lounaaseen.
10 10 Kuva 2: Poroaapaa halkovan tien pohjoispuolella oleva avosuo. Kuvaussuunta pohjoiseen. Kuva 3: Rämettä Poroaavan pohjoisosassa. Kuvaussuunta luoteeseen.
11 11 Kuva 4: Niittyalue Poroaavan pohjoisosassa. Kuvaussuunta länteen. Kuva 5: Runsaslahopuustoista kuusikkoa Poroaavan pohjoisosassa. Kuvaussuunta pohjoiseen.
12 12 Kuva 6: Poroaavan märkää koillisosaa. Kuvaussuunta lounaaseen. Kuva 7: Vallovaaranlampi. Kuvaussuunta pohjoiseen
13 13 Kuva 8: Koillisosan avosuota. Kuvaussuunta itään. Kuva 9: Suota halkovan tien eteläpuolista ojitettua aluetta. Kuvaussuunta itään
14 Kuva 10: Eteläosan avosuon märkää välipintaa ja kermejä. Kuvaussuunta koillinen 14
15 15 Lähteet Koskimies P.ja Väisänen R.A Linnustoseurannan havainnointiohjeet. Helsingin yliopiston eläinmuseo. Lasse J. Laine 2004: Suomalainen lintuopas. Koskimies P.ja Väisänen R.A Linnustoseurannan havainnointiohjeet. Helsingin yliopiston eläinmuseo. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. ja Mannerkoski, I (toim.) Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja Ympäristöministeriö ja Suomen Ympäristökeskus. Helsinki. Suomen ympäristökeskus: Vastuulajit, linnut. Ympäristöministeriö: Lintudirektiivin I-liitteen mukaiset lajit Ympäristöministeriö: Alueellisesti uhanalaiset lintulajit
16 Liite 1. Kartta suojelullisesti huomionarvoisten lajien reviireistä Poroaapan selvitysalueella. Lisäksi karttaan on merkitty raportissa esitettyjen valokuvien ottopaikat
17 VIITASAMMAKKOSELVITYS 16WWE VAPO OY Poroaavan viitasammakkoselvitys, Salla
18 1 16WWE1458 Vapo Oy: Poroaavan viitasammakkoselvitys Sisältö 1. JOHDANTO AINEISTO JA MENETELMÄT TULOKSET YHTEENVETO VIITTEET... 5 Pöyry Finland Oy NorNat Ky/ Antje Neumann, biologi FM Pöyry Finland Oy / Juha Parviainen, biologi FM maastotyöt, raportointi raportointi Yhteystiedot PL 20, Tutkijantie 2 A Oulu puh Pohjakartta-aineisto Maanmittauslaitos lupanro 48/MML/09 kansikuva: Vallovaaranlampi
19 1 16WWE1432 Poroaavan viitasammakkoselvitys, Salla 1. JOHDANTO Sallan Poroaavalle suunnitellaan turvetuotantoaluetta. Tämän selvityksen tarkoituksena oli selvittää viitasammakon mahdollista esiintymistä suunnittelualueella sijaitsevassa Vallovaaranlammessa. Vallovaaranlampi sijaitsee noin 14 km Sallan taajamasta pohjois-luoteeseen ja se on pinta-alaltaan noin 0,4 ha. Lampi sijaitsee Poroaavan suunnittelualueen koillisosassa (kuvat 2 ja 3). Selvitysalueen sijainti on esitetty kuvassa 1. Kuva 1. Selvitysalueen sijainti.
20 2 16WWE1432 Poroaavan viitasammakkoselvitys, Salla Kuva 2. Vallovaaranlampi sijaitsee Poroaavan suunnittelualueen koillisosassa. Kuva 3. Vallovaaranlampi ilmakuvassa.
21 3 16WWE1432 Poroaavan viitasammakkoselvitys, Salla 2. AINEISTO JA MENETELMÄT Viitasammakko (Rana arvalis) kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV lajeihin ja se on Suomessa luonnonsuojelulailla rauhoitettu. Viitasammakkoa esiintyy lähes koko maassa ja lajin runsaus vaihtelee harvasta melko runsaaseen. Pohjois-Suomessa viitasammakko on harvalukuisempi kuin Keski-Suomessa, missä se on monin paikoin jopa tavallista sammakkoa yleisempi. Viitasammakko elää kosteissa elinympäristöissä, etenkin rehevillä rannoilla ja soilla. Kutuaikana viitasammakot kerääntyvät kutupaikoille, kuten soilla oleville lammille. Yleensä viitasammakon kutu alkaa Etelä- Suomessa noin 20. huhtikuuta ja pohjoiseen mentäessä myöhemmin, Pohjois-Suomessa usein vasta touko-kesäkuun vaihteessa (Terhivuo, Sierla ym mukaan). Viitasammakkoselvitys tehtiin maastoinventointina lajin arvioituna kutuaikana. Näin viitasammakon mahdollisesta esiintymisestä saadaan käsitys lajityypillisten kutuäänien havainnoinnilla. Maastossa lampea käveltiin hitaasti ympäri kuulostellen samalla viitasammakoiden mahdollista kutuääntelyä. Lisäksi lajiääniä kuunneltiin lammen rannan läheisyydessä useiden erillispysähdysten aikana. Inventoinnin yhteydessä tarkastettiin myös lammen itäpuolella sijaitsevat vetiset allikot sekä havainnoitiin yleispiirteisesti alueen linnustoa. Ensimmäinen maastokäynti tehtiin illalla. Iltapäivällä sää oli tuulinen ja pilvinen, mutta illalla tuuli heikentyi ja sää muuttui puolipilviseksi. Tuulen yleinen nopeus oli 4 m/s, mutta välillä oli tuulenpuuskia voimakkuudeltaan m/s. Ilman lämpötila oli +13 astetta. Noin klo 22 alkoi voimakas sadekuuro ja myrsky. Sadekuuron jälkeen ilma oli viilentynyt +8 asteeseen. Sää jatkui sateisena ja tuulisena, joten havainnointi keskeytettiin. Edellisillan epäsuotuisten sääolosuhteiden takia Vallovaaranlammelle tehtiin toinen maastokäynti iltapäivällä. Tällöin sääolosuhteet olivat hyvät viitasammakkoinventointiin: sää oli puolipilvinen, tuulen yleinen nopeus noin 3 m/s ja ilman lämpötila +16 astetta. 3. TULOKSET Vallovaaranlammen ranta on lähinnä karua Sphagnum-rimpinevaa. Lammen itäpuolen suolla on karuja sadevesiallikoita. Maastokäyntien ja aikana ei havaittu viitasammakon eikä myöskään muiden sammakkoeläimen ääntelyä Vallovaaranlammella tai sen itäpuolella sijaitsevan suon sadevesiallikoissa. Alueella havaitut lintulajit ovat liro, punarastas ja metsäkirvinen.
22 4 16WWE1432 Poroaavan viitasammakkoselvitys, Salla Kuva 4. Vallovaaranlammen ranta Kuva 5. Vetiset allikot lammen itäpuolella
23 5 16WWE1432 Poroaavan viitasammakkoselvitys, Salla 4. YHTEENVETO Poroaavan koillispuolella sijaitsevalla Vallovaaranlammella selvitettiin viitasammakon esiintymistä maastoinventoinneilla Vallovaaranlammella tai sen itäpuolella sijaitsevissa sadevesiallikoissa ei havaittu viitasammakkoa eikä kuultu lajin kutuääntelyä. Viitasammakko viihtyy etenkin rehevillä rannoilla ja soilla. Vallovaaranlampi ja sen ympäristö ovat melko karuja, joten ne eivät ole paras mahdollinen elinympäristö viitasammakolle. 5. VIITTEET Luonnonsuojelulaki 1096/1996. Luontodirektiivi 1992: Neuvoston direktiivi 92/43/ETY; luonnonvaraisten elinympäristöjen ja luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta; EYVL 1992 L 206. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Sierla Liisa, Esa Lammi, Jari Mannila ja Markku Nironen (2004). Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen ympäristö sarja, nro 742. Ympäristöministeriö, Helsinki s. Terhivuo Tapani, henkilökohtainen tiedonanto. Teoksessa Sierla ym (2004). Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen ympäristö sarja, nro 742. Ympäristöministeriö, Helsinki
24
25 Liite 9. Vedenlaatuluokituksen raja-arvot ja lähteet. Vedenlaatuparametri Pitoisuus Luokitus Lähde Kokonaisfosfori tarkoittaa veden sisältämän fosforin eri muotojen kokonaismäärää ja on tärkeä veden rehevyyden arvioinnissa käytetty ravinnepitoisuus. Kesäaikana otetut näytteet kuvaavat parhaiten veden rehevyystasoa. Fosforia pääsee veteen luonnonhuuhtoumana rapautumalla fosforipitoisista kivistä ja ihmistoiminnasta lähinnä maa- ja metsätaloudesta, asutuksen, turvetuotannon, kalankasvatuksen ja teollisuuden jätevesistä. Kokonaistyppi on fosforin ohella rehevöitymisen kannalta tärkeä ravinne. Kesäaikana otetut näytteet kuvaavat parhaiten veden rehevyystasoa. Tyypillisiä typpikuormituksen lähteitä ovat: maa- ja metsätalous, asutuksen jätevedet, turvetuotanto ja teollisuuden jätevedet. Ravinnekuormituksen vaikutus on suurin kesän ja syksyn pienten virtaamien aikana, jolloin pitoisuuksien laimentuminen jokiuomassa on vähäistä ja perustuotanto on voimakkaimmillaan. Klorofylli-a kuvaa lehtivihreällisten planktonlevien runsautta vedessä ja järven rehevyystasoa. Näytteet otetaan kesällä ja kuvaavat paremmin järviä kuin jokivesiä. Rauta esiintyy vedessä liuenneena, saostumina tai sitoutuneena humukseen. Raudan olomuoto riippuu veden ph:sta ja happipitoisuudesta. Happipitoisessa vedessä rauta sitoo fosforia ja vaikuttaa myös vesistön rehevyyteen. Rautapitoisuudet vaihtelevat vesistökohtaisesti valumaalueen ominaisuuksista riippuen. Suovaltaisilla alueilla rautapitoisuudet ovat yleensä suuria. Veden rautapitoisuudet ovat suurimmillaan juuri ennen kevättulvan huippua. Kiintoaineen määrä kuvaa vedessä olevaa hiukkasmaista ainesta. Kiintoainepitoisuutta lisäävät mm. jätevesikuormitus, runsas biomassa näytteessä (levät) tai eroosion kuljettama aines (savisamennus). Jokivesissä kiintoainepitoisuus vaihtelee voimakkaasti. Kiintoainepitoisuudet ovat pienimmillään talvella ja suurimmillaan ennen ensimmäistä tulvahuippua. Kesällä jokien kiintoainekulkeuma on yleensä vähäistä. Kovien syyssateiden jälkeen kiintoainekulkeuma on miltei yhtä suuri kuin kevään sulamisvesien aikaan. Sameus kuvaa vedessä esiintyvää sameutta. Jokivedet ovat yleensä järvivesiä sameampia, voimakkaamman eroosion takia. Jokivesissä sameuden vaihtelu on kiintoainepitoisuuden tapaan voimakasta vuodenajasta ja sadannasta riippuen. Veden väriin vaikuttavat valuma-alueen soilta ja maaperästä huuhtoutuneet humusaineet, rauta, vedessä olevat levät sekä kiinteät ja liuenneet aineet. Pääasiallinen veden väriä säätelevä tekijä on humuspitoisuus. Suomessa humuksen antama ruskea väri on tavanomainen suurimmassa osassa vesistöjä. Väriarvoissa on voimakasta vuodenaikojen ja vuosien välistä vaihtelua, joka johtuu pääasiassa valumaolojen muutoksista. Runsaat sateet yleensä nostavat ja kuivat jaksot laskevat väriarvoja. Kemiallinen hapenkulutus (COD Mn) kuvaa veden sisältämien kemiallisesti hapettuvien orgaanisten aineiden määrää, eli vedessä olevaa eloperäistä ainetta, joka voi olla humusta, jätevettä, karjatalouden päästöjä tai luonnonhuuhtoumaa. Kuten väriarvot myös COD Mn-arvot vaihtelevat valumaolojen mukaan. Veden normaali happamuus eli ph on lähellä neutraalia (ph 7). Vesien eliöstö on sopeutunut elämään ph-alueella 6,0-8,0. Luontaisesta humuskuormituksesta johtuen Suomen vesistöissä ph on yleensä lievästi hapanta 6,5-6,8. Normaalisti ph on talvella hieman alhaisempi kuin kesällä. Kesäaikana levätuotanto kohottaa lievästi päällysveden ph-tasoa. Hyvin voimakas leväkukinta (esim. sinilevät) saattaa kohottaa ph:n arvoihin Hapan laskeuma osaltaan alentaa vesiemme ph-tasoa. Veden ph on pienimmillään kevättulvan aikana. ph:n kevättulvan aikainen lasku on voimakkaimmillaan latvavesissä, joissa tulvan aikana saattaa hetkellisesti virrata lähes pelkästään lumensulamisvettä (ph noin 4,5) sen sijaan joen suulla ph harvoin laskee alemmas kuin 5,5 lukuun ottamatta alunamaa-alueita. Happamoituminen alkaa tuntua eliöstössä ph:n laskiessa tason 6,0 alapuolelle. ph-tason 5,5 alapuolella häiriintyy särjen ja lohikalojen lisääntyminen. Keväällä veden ph arvoja laskevat happamat lumensulamisvedet. Alkaliteetti mittaa veden kykyä vastustaa ph:n muutosta, kun siihen lisätään happoa (puskurikyky). Vesistön happamoituminen näkyy ensin alkaliteetin laskuna ja vasta sen jälkeen pharvoissa. Puskurikyky riippuu pitkälle vesistön valuma-alueen laadusta. Karut, kallioiset tai ohuen moreenikerroksen omaavat valuma-alueet ovat tyypillisiä happamoituville vesistöille. Valumaalueen peltovaltaisuus vähentää happamoitumista. Kevään sulamisvedet laskevat yleensä alkaliteettiä. Vesistön puskurikykyä kuvaavat parhaiten syyskierron aikana otetut näytteet, jolloin vesi on tasalaatuista. Sähkönjohtavuus ilmaisee veteen liuenneiden suolojen määrää. Korkea arvo kertoo korkeasta suolapitoisuudesta. Sisävesissä sähkönjohtavuutta lisäävät lähinnä natrium, kalium, kalsium, magnesium sekä kloridit ja sulfaatit. Sähkönjohtavuusarvojen vuodenaikaisvaihtelu on vähäistä. Suolojen määrää lisäävät mm. jätevedet ja peltolannoitus. Hapen kyllästysprosentilla eli kyllästysasteella tarkoitetaan todettua hapen määrää prosentteina siitä määrästä, jonka vesi voi enimmillään sisältää ko. lämpötilassa. Kylmä vesi voi sisältää enemmän happea kuin lämmin. < 15 µg/l karu 1) µg/l lievästi rehevä µg/l rehevä > 100 µg/l erittäin rehevä < 400 µg/l karu 1) µg/l lievästi rehevä µg/l rehevä > 1500 µg/l erittäin rehevä < 3 µg/l karu 1) 3-7 µg/l lievästi rehevä 7-40 µg/l rehevä > 40 µg/l erittäin rehevä < 200 µg/l talousvesi 2) µg/l sisävesi µg/l suovaltaiset valumaalueet < 1 mg/l kirkas 2) 1-3 mg/l avoveden aika < 25 mg/l ei vaaranna kaloja < 1 FTU kirkas 2) 1-5 FTU lievästi samea > 5 FTU näkyvästi samea < 15 mgpt/l väritön 3) mgpt/l lievästi humuksinen mgpt/l humuksinen > 100 mgpt/l erittäin humuksinen > 30 mgpt/l lievästi humuksinen 4) mgpt/l keskimääräisen humuksinen > 90 mgpt/l runsashumuksinen < 4 mg/l kirkas 2) 4-10 mg/l väritön mg/l humuksinen vesi < 4 mg/l 4-10 mg/l vähähumuksinen mg/l keskimääräisen humuksinen > 20 mg/l runsashumuksinen > 7 alkalinen 7 neutraali < 7 hapan 6,5-6,8 lievästi hapan, tyypillinen arvo Suomen vesistöissä 6,0-8,0 vesieliöstö sopeutunut elämään tällä tasolla < 5,5 särjen ja lohikalojen lisääntyminen häiriintyy > 0,2 mmol/l erinomainen puskurikyky 5) 0,1-0,2 mmol/l hyvä puskurikyky 0,05-0,1 mmol/l tyydyttävä puskurikyky 0,01-0,05 välttävä puskurikyky mmol/l < 0,01 mmol/l heikko puskurikyky < 5 ms/m alhainen johtavuus 2) 5-10 ms/m sisävedet ms/m jätevedet % erinomainen 6) % hyvä ja tyydyttävä % ja välttävä % 0 ja > 150 % heikko 1) Forsberg, C. ja Ryding, S.-O ) Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistys, Internet-sivusto 3) Ympäristöhallinto, Internet-sivusto 4) Vesipuitedirektiivi 5) Heikkinen, K ja Alasaarela, E Happamoituneiden vesistöjen neutralointi, kirjallisuuskatsaus 93 s. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja 18. 6) Vesi ja ympäristöhallitus Vesistöjen laadullisen käyttökelpoisuuden luokittaminen. 48 s. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja 20.
VIITASAMMAKKOSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi
VIITASAMMAKKOSELVITYS 1.10.2012 VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 ALUEET JA MENETELMÄT 2 3 TULOKSET 4 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 5 5 VIITTEET 5 Pöyry Finland Oy Mika Welling,
Ahosuon linnustoselvitys
Ahosuon linnustoselvitys Pudasjärvi 17.8.2011 Willitys tmi, Marjo Lindberg Luontopalvelu Kraakku, Marika Vahekoski Ahosuo 20.6.2011 2 Sisällys: 1. Johdanto 2. Menetelmät 3. Tulokset 4. Lajiluettelo 5.
9M VAPO OY Lampien viitasammakkoselvitys, Ilomantsi
10.5.2010 VAPO OY Lampien viitasammakkoselvitys, Ilomantsi 1 Vapo Oy: Lampien viitasammakkoselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 ALUEET JA MENETELMÄT 2 3 TULOKSET 3 3.1 Sammallampi 3 3.2 Ahvenlampi 4 3.3 Haukilampi
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti huomionarvoiset
Viitasammakkoselvitys, Polvisuo Ii
Vapo Oy Aappo Luukkonen Juha Parviainen Teppo Mutanen 11.12.2015 11.12.2015 1 (6) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 4 3.1 Yleiskuvaus... 4 3.2 Selvitysalueen merkitys
Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy
Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys 18.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Maastotarkastuksen tulokset
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista
Pyhäjärven Lampisuonlampien viitasammakkoselvitys. Kanteleen Voima Oy
Pyhäjärven Lampisuonlampien viitasammakkoselvitys Kanteleen Voima Oy 2012 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 MENETELMÄT... 3 3 ALUEEN YLEISKUVAUS... 3 4 TULOKSET... 5 5 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET... 6 6 KIRJALLISUUS...
SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija
NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki
RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1
Mäntymäen luontoselvitys Laihia
Mäntymäen luontoselvitys Laihia 2.9.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy 2 Sisällys 1 Johdanto.. 3 2 Liito-orava 3 2.1 Yleistä liito-oravasta. 3 2.2 Liito-oravaselvityksen
VAPO OY AHOSUON LINNUSTOSELVITYS
Vastaanottaja VAPO Oy Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 31.10.2012 Viite 82143294-01 VAPO OY AHOSUON AHOSUON Päivämäärä 31/10/2012 Laatija Sari Savolainen Tarkastaja Tarja Ojala Kuvaus Ahosuon
GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys
TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012 16UEC0227 30.11.2012 GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus Suhangon täydentävä linnustoselvitys Gold Field Arctic Platinum Oy Suhangon täydentävä
Viitasammakkoselvitys
Härkmeren tuulivoimapuiston YVA ja 14.6.2013 1 (8) Härkmeren tuulivoimapuiston YVA ja Viitasammakkoselvitys Heikki Holmén 14.6.2013 14.6.2013 2 (8) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 VIITASAMMAKKO (RANA ARVALIS)...
ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS. TOIMI ympäristöalan asiantuntija
ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS ympäristöalan asiantuntija HEINÄKUU 2012 Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Selvitysalue ja menetelmät... 1 3. Tulokset... 2 3.1 Kuittila...
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6.
TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT
Vapo Oy Pyhännän Pienen Hangasnevan linnustoselvitys 9M607155 31.12.2007
Vapo Oy Pyhännän Pienen Hangasnevan linnustoselvitys 9M607155 31.12.2007 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 LASKENTAMENETELMÄ 2 2.1 Linjalaskenta 2 3 TULOKSET 3 4 YHTEENVETO 4 5 VIITTEET 5 Liitteet Liite 1 Liite
MAKKARA-AAVAN VIITASAMMAKKOSELVITYS RANUA
MAKKARA-AAVAN VIITASAMMAKKOSELVITYS RANUA 2017 Makkara-aavan viitasammakkoselvitys 2017 1 (5) Sisältö 1 Tehtävän sisältö ja selvitysalue... 2 2 Menetelmät... 3 3 Tulokset... 3 4 Tulosten tarkastelu ja
PESOLAN JA KORKEAMAAN VIITASAMMAKKOSELVITYS
Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Saba Tuuli Oy Ab Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 24.6.2014 SUOMEN HYÖTYTUULI OY, SABA TUULI OY AB PESOLAN JA KORKEAMAAN VIITASAMMAKKOSELVITYS SABA TUULI OY
Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Viitasammakkoselvitys
16T-4 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Viitasammakkoselvitys Hanna Suominen 20.6.2017 20.6.2017 1 (10) SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 VIITASAMMAKKO... 3 3 AINEISTO JA MENETELMÄT...
Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä
1 Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Eteläranta 4 Niskanselän etelärannalla havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 Etelärannalla
K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO
SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI Päivämäärä 14.11.2017 Laatija Tarkastaja Kuvaus Satu Laitinen
KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS
KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS SYYSKUU 2011 täydennetty Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Selvitysalue ja menetelmät... 1 3. Tulokset... 2 3.1 Yleistä... 2 3.2 Kuittila...
Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009
Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009 Maarit Naakka LuK Marika Vahekoski Luk 0 Kuva1. Lapväärtin joki virtaa Dagsmarkin halki. Kannen kuvassa on joen eteläpuolista vanhaa asutusta.
Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys Ari Parviainen
Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys 2016 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Maastossa havaitut lajit 4 Havaitut EU:n lintudirektiivin lajit, UHEX-lajit, EVA-lajit sekä
Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö
Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 4 Topografia 4 Kallioperä 5 Maaperä 5 Maanpeite 6 Pohjavesialueet 6 Selvitysalueen luontokohteet Metsälain mukaiset
Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016
Tutkimusraportti 148/2016 31.10.2016 Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016 Nab Labs Oy Janne Ruuth Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Aineisto ja menetelmät... 2 3 Tulokset... 4 3.1 Suojelullisesti
LINNUSTOSELVITYS 16X PÄIVITETTY VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 PÄIVITETTY 16.09.2016 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen
EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi
Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.
Kuva 1-8-8. Kuerjoen (FS4, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (, ) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-9. Kuerjoki. 189 1.8.4.3 Kuerjoki ja Kivivuopionoja Kuerjoen vedenlaatua on tarkasteltu kahdesta tarkkailupisteestä
Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013
Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin
Pyhäjärven rantaosayleiskaava
KITEEN KAUPUNKI Pyhäjärven rantaosayleiskaava Viitasammakkoselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10.11.2014 P23479P003 Viitasammakkoselvitys I (I) Partanen Janne 10.11.2014 Sisällysluettelo 1 Johdanto...
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 3020 Hirvineva, Lapua, Etelä-Pohjanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 3020 Hirvineva, Lapua, Etelä-Pohjanmaa Sijainti Kohde sijaitsee Lapuan eteläosassa aivan Hirvijärven tekoaltaan pohjoispuolella
PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2007
PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 27 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 91/27 Anne Åkerberg SISÄLLYS sivu 1 Johdanto 1 2 Näytteenotto ja sääolot 1 3 Tulokset 2 3.1 Lämpötila
Laihia Kortteli 80 Asemakaavan muutoksen luontoselvitys. 11.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy
Laihia Kortteli 80 Asemakaavan muutoksen luontoselvitys 11.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy 2 Sisällys 1 Johdanto.. 3 2 Liito-orava 3 2.1 Yleistä liito-oravasta.
LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS
Päivämäärä 19.06.2014 KELIBER OY LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.6.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Heli Uimarihuhta Hautakankaan metsää Viite 1510013339 Ramboll
Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski
Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto.... 3 2. Luontoselvitys.......3 3. Tulokset.....
Tampereella, 28.6.2009 www.biologitoimisto.fi
Pirkkalan Komperinmäen linnustoselvitys 2009 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Alueet ja menetelmät... 2 3. Tulokset... 3 4. Yhteenveto ja johtopäätökset... 5 Lähteet... 6 Liite I: Komperinmäen ja lähiympäristön
HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017
HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 Pannujärven pesimälinnustoraportti 8.9.2017 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Palokärki (Pauli
4.6.8 Voimajohtoreitit (linnusto ja muu eläimistö)
Teerivaaran tuulivoimahanke 165 (269) 4.6.8 Voimajohtoreitit (linnusto ja muu eläimistö) 4.6.8.1 Arviointimenetelmät ja arvioinnin epävarmuudet Linnusto Hankkeen sähkönsiirtovaihtoehdot on kerrottu kappaleessa
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU
TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN
VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS MERIKARVIAN KORVENNEVAN LINNUSTOSELVITYS 2012 AHLMAN
VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS MERIKARVIAN KORVENNEVAN LINNUSTOSELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Johdanto... 3 Laskentamenetelmä... 4 Tulokset... 4 Linnuston yleiskuvaus...
Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö
Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 3 Topografia 3 Kallioperä 4 Maaperä 4 Maanpeite 5 Pohjavesialueet 5 Selvitysalueen luontokohteet Luontokohteet
Suomen Luontotieto Oy. Haukiputaan Niittyholman suunnittelualueen pesimälinnustoselvitys 2014
Haukiputaan Niittyholman suunnittelualueen pesimälinnustoselvitys 2014 Pajulintu on alueen runsain pesimälintu Suomen Luontotieto Oy 28/2014 Jyrki Matikainen, Tikli Matikainen ja Pihla Matikainen Sisältö
Linnustoselvitys, Polvisuo Ii
Vapo Oy Juha Parviainen Risto Tornberg Heikki Holmén 1.3.2016 1.3.2016 1 (10) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 3.1 Yleiskuvaus... 4 3.2 Selvitysalueen linnustollinen
PESIMÄLINNUSTOSELVITYS
TYÖNUMERO: E27047 KAUHAVA ALAHÄRMÄN YLEISKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 ALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVA... 1 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 4 TULOKSET... 3 5 LAJILUETTELO... 9 6
Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys
16T-3 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys Hanna Suominen 22.6.2017 22.6.2017 1 (17) SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 LIITO-ORAVA... 3 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 4
KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS
9.1.2013 REIMA VÄLIVAARA KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS Soidensuojelutyöryhmän kokous 3/2012 1 KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS 3. vaihemaakuntakaavan (turvetuotanto, suoluonto, tuulivoima) taustaselvitys; Turva-hanke
Mankisennevan linnustoselvitys Vapo Oy Energia
Mankisennevan linnustoselvitys 1 Mankisennevan linnustoselvitys Juha Parviainen, FM SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 LASKENTAMENETELMÄT... 1 2.1 LINJALASKENTA... 1 2.2 KARTOITUSLASKENTA... 2 3 TULOKSET... 2 4
Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012
Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012 Osa Vähäjärven länsipään pienestä naurulokkikoloniasta. Samalla kohdalla osmankäämikössä esiintyy myös viitasammakko. Kuva Pekka Rintamäki.
ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS
Vastaanottaja Pohjanmaan Tuuli Oy Asiakijatyyppi Ra portti Päivämäärä 24.1.2015 0 ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS c RAM B&L ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHANKE PETOLINTUJEN
PÖYRY FINLAND OY VIMPELIN RAHKANEVAN LINNUSTOSELVITYS 2012 AHLMAN
PÖYRY FINLAND OY VIMPELIN RAHKANEVAN LINNUSTOSELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Laskentamenetelmä... 4 Tulokset... 4 Linnuston yleiskuvaus... 4 Lajiluettelo...
Linnustoselvitys Kemijärven Ailangantunturilla, WPD Finlandin tuulivoimapuisto YVA 24.3.2012 Olli-Pekka Karlin
Linnustoselvitys Kemijärven Ailangantunturilla, WPD Finlandin tuulivoimapuisto YVA..0 Olli-Pekka Karlin Sisällysluettelo. Johdanto, ja selvitettävän alueen yleiskuvaus. Työssä käytetyt menetelmät. Pesimälinnusto
16WWE1309 28.4.2011. Vapo Oy
16WWE1309 28.4.2011 Vapo Oy YVA-kohteiden täydentävät luontoselvitykset Pyhäjärven Leväsuon riekkoreviirikartoitus 2011 16WWE1309 Pyhäjärven Leväsuon riekkoreviirikartoitus 2011 1 Vapo Oy Pyhäjärven Leväsuon
Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys
Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki 2008 2 Sisällysluettelo
Vastaanottaja Hattulan kunta. Asiakirjatyyppi Luontoselvitys. Päivämäärä Viite HATTULAN KUNTA KATINALAN VIITASAMMAKKOSELVITYS
Vastaanottaja Hattulan kunta Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 1.8.2014 Viite 1510012772 HATTULAN KUNTA KATINALAN VIITASAMMAKKOSELVITYS Päivämäärä 1.8.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Heli Lehvola
LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY
Vastaanottaja LIDL Suomi KY Antti-Ville Haapanen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 05/2018 LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY LINNAIMAAN LIITO-ORAVASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY
Raportti 29.5.2015. Kinnulan Hautakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015
Raportti 29.5.2015 Kinnulan Hautakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015 Espoo 2015 1 Kannen kuva: Valokuvat: Karttakuvat: Pohjakartat ja ilmakuvat: Kirjoittaja: Toimittaja: Kiitokset: Matti Sissonen
EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET
EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET Ahma ympäristö Oy Ilmajoki 2014 1 1 JOHDANTO Ilmajoella sijaitsevan Halkonevan luontoselvitysten täydennykset liittyvät EPV Bioturve
Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 17.5.2015 P21428P006 Raportti 1 (10) Sisällysluettelo
LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ
Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty
SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016
SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi
Suomen luonnonsuojeluliiton MUISTUTUS Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. pily@pily.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Viite: Dnro
Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista
LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue
MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa
MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa Liito-orava- ja viitasammakkoselvitys Heikki Holmén 8.6.2016 2 (9) 8.6.2016 MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa SISÄLTÖ 1
KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS
KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. YLEISTÄ Tämän luontokartoituksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen Kivennevan alueella sellaisia luontoarvoja, jotka olisi huomioitava
Kaj Karlsson 30.08.2004 TUUSULAN JOKIPELLONPUISTON-KOSKENMÄEN VÄLISEN ALUEEN LINNUSTO KEVÄÄLLÄ 2004
Kaj Karlsson 30.08.2004 TUUSULAN JOKIPELLONPUISTON-KOSKENMÄEN VÄLISEN ALUEEN LINNUSTO KEVÄÄLLÄ 2004 Koskenmäensillalta etelään Kaj Karlsson 30.08.2004 Sisällysluettelo..2 Johdanto 3 Tarkasteltavan kohteen
HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014
HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014 FT Thomas Lilley Yhteenveto Selvitysalueen pesimälinnusto selvitettiin kahden käynnin kiertokartoitusmenetelmällä. Erityishuomion
Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014
LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys
LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen
Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016
29.2.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta.
Sammatin Lihavajärven veden laatu Vuodet 2009-2013
25.7.213 Lihavajärven Suojeluyhdistys Senja Eskman, Antero Krekola Sammatin Lihavajärven veden laatu Vuodet 29-213 Lihavajärven tuoreimmat näytteet otettiin heinäkuussa 213 järven suojeluyhdistyksen ja
Sammatin Lohilammen veden laatu Elokuu 2014
7..1 Lohilammen kyläyhdistys Tiina Raukko Sammatin Lohilammen veden laatu Elokuu 1 Lohilammen näytteet otettiin 7..1 kyläyhdistyksen ja Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Näytteet
MUUTTOLINTUSELVITYS 16X VAPO OY Korvanevan lisäalueiden muuttolintuselvitys, Jalasjärvi
MUUTTOLINTUSELVITYS 16X290895 8.8.2016 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden muuttolintuselvitys, Jalasjärvi Korvanevan lisäalueiden muuttolintuselvitys, Vapo Oy SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 MENETELMÄT 1 3 TULOKSET
KUORTANEEN KUNTA TARKISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN LIITE 5. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti
LIITE 5 Vastaanottaja Kuortaneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.9.2015 Viite 1510020028 KUORTANEEN KUNTA LÄNSIRANNAN OSAYLEISKAAVAN TAISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN 1 Päivämäärä
S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A OX2 MERKKIKALLION TUULIVOIMAPUISTO
S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A OX2 MERKKIKALLION TUULIVOIMAPUISTO KEHRÄÄJÄSELVITYS 2015 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P18892P002 Tiina Mäkelä Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Tuulivoimapuiston
Miehikkälän Savan alueen osayleiskaavan vaikutukset Suurisuon Natura 2000 -alueeseen. Miehikkälän kunta. Natura 2000 -arviointi.
Miehikkälän kunta Keskustie 9 49700 MIEHIKKÄLÄ Natura 2000 -arviointi Miehikkälän Savan alueen osayleiskaavan vaikutukset Suurisuon Natura 2000 -alueeseen Petri Parkko 18.11.2013 1. Menetelmät ja aineisto
Päivämäärä VAPO OY POLVISUON LINNUSTO- SELVITYS
Päivämäärä 28.12.2009 VAPO OY POLVISUON LINNUSTO- SELVITYS VAPO OY Päivämäärä 28/12/2009 Tarkastus 28/12/2009 Laatija Petri Hertteli Tarkastaja Petri Hertteli Kuvaus Polvisuon (Kuivaniemi) linnustoselvitys
PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010
PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Marko Vauhkonen 1.8.2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN
Vihdin Komin vedenlaatututkimus, heinä- ja lokakuu 2016
28.10.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Komin vedenlaatututkimus, heinä- ja lokakuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Komista otettiin 20.7. ja 10.10.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta.
As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys
As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys Pirkkala Heikki Holmén 23.3.2017 23.3.2017 1 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1 Lähtöaineisto ja aiemmat selvitykset...
Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti
Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen
Vapo Oy Säilynnevan linnustoselvitys 9M
Vapo Oy Säilynnevan linnustoselvitys 9M607155 1.10.2007 9M606143 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 LASKENTAMENETELMÄ 2 2.1 Kartoituslaskenta 2 3 TULOKSET 3 3.1 Mustasaaren itäpuolinen osa-alue 3 3.2 Säilynneva,
Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä
Liite 1 Saimaa Immalanjärvi Vuoksi Mellonlahti Joutseno Venäjä Liite 2 1 5 4 3 2 Liite 3 puron patorakennelma Onnelan lehto Onnelan lehto Mellonlahden ranta Liite 4 1/7 MELLONLAHDEN TILAN KEHITYS VUOSINA
Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY
Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II Luontoselvitys Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19), Nurmon kunta - tielinjauksen II vaihtoehto Luontoselvitys 1. Yleistä Tämän luontoselvityksen
Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö
Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 4 Topografia 4 Kallioperä 5 Maaperä 5 Maanpeite 6 Pohjavesialueet 6 Selvitysalueen luontokohteet Luontoselvitys
PESIMÄLINNUSTOSELVITYS
TYÖNUMERO: E27655.30 METSÄHALLITUS JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Sweco Ympäristö Oy PL 88, 00521 Helsinki Mäkelininkatu 17 A, 90100 Oulu PL 453, 33101 Tampere PL 669,
Suomen luonnonsuojeluliiton 22.10.2010. Vapo Oy:n Meranevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupahakemus, Perho
Suomen luonnonsuojeluliiton 22.10.2010 Pohjanmaan piiri ry MUISTUTUS Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL 200 65101 VAASA DRNO: LSSAVI/197/04.08/2010
PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari
PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa
Entisen motellin alueen luontoselvitys Paimio. 17.8.2015 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski
Entisen motellin alueen luontoselvitys Paimio 17.8.2015 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys 3 2.1 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen
Vihtijärven veden laatu Heinäkuu 2017
23.8.2017 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihtijärven veden laatu Heinäkuu 2017 Vihtijärven vesinäytteet otettiin 27.7.2017 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Näytteenotto perustuu
Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto
Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Kuva: Tero Taponen Kosteikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin (koko maa) 100 % 10 12 21 17 70 14 n 90 % 80
Haukkalammen veden laatu Elokuu 2017
5.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Haukkalammen veden laatu Elokuu 2017 Karkkilan kaupunkitaajaman länsipuolella sijaitsevan pienen Haukkalammen vesinäytteet otettiin 3.8.2017 Karkkilan kaupungin
Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab
Vastaselitys Vaasan Hallinto-oikeus PL 204 65101 VAASA Viite: VHO 28.9.2015, lähete 5401/15 Dnro 00714/15/5115 Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Oy Ahlholmens Kraft Ab:n vastineen johdosta
TAMPEREEN MIKKOLANLAMMIN VIITASAM- MAKKOSELVITYS VUONNA 2018
Kirjenumero 846/18 8.10.2018 Tiiu Vuori Tampereen Vesi Liikelaitos PL 487 (Viinikankatu 42 A) 33101 Tampere TAMPEREEN MIKKOLANLAMMIN VIITASAM- MAKKOSELVITYS VUONNA 2018 1. Johdanto Viitasammakko (Rana
VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS POMARKUN KYLÄNNEVAN LINNUSTOSELVITYS 2012 AHLMAN
VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS POMARKUN KYLÄNNEVAN LINNUSTOSELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Johdanto... 3 Laskentamenetelmä... 4 Tulokset... 4 Linnuston yleiskuvaus... 4 Lajikohtaista