KU N NALLI S HALLI N N OSTA
|
|
- Anneli Sariola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KERTOMUS HELSINGIN KAUPUNGIN KU N NALLI S HALLI N N OSTA KIINTEISTÖHAKEMISTO HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOTOIMISTON JULKAISEMA HELSINKI 1953
2 Helsinki 1953 Tilgmannin kirjapaino
3 Alkulause Tämä julkaisu muodostaa toisen osan vuosien Helsingin kaupungin kunnallishallinnon vuosikertomuksiin liittyvästä yleishakemistosta, joka Helsingin rahatoimikamarin tammikuun 15 p:nä 1929 tekemän päätöksen mukaisesti oli laadittava. Ensimmäinen osa, joka ilmestyi v. 1942, sisältää aakkosellisen henkilöluettelon, kun taas tässä julkaisussa luetellaan ne kiinteistöt, jotka eri yhteyksissä mainitaan sanotuissa kertomuksissa. Hakemistossa luetellut päätökset kohdistuvat Helsingin kaupunginvaltuuston toimintaan vuosina sekä koko kunnallishallintoon vuosina Vuosien kertomukset on laadittu ainoastaan ruotsin kielellä, minkä vuoksi hakemiston viitteet tarkoittavat ruotsinkielisiä julkaisuja. Kiinteistöhakemiston laatimisessa noudatetusta suunnitelmasta mainittakoon seuraavaa: Kiinteistöt on ryhmitelty kahteen pääryhmään, nimittäin asemakaavoitetulla alueella oleviin sekä asemakaavoittamattomalla ja kaupunkiin kuulumattomalla alueella oleviin. Ensiksi mainitun ryhmän kiinteistöt luetellaan kaupunginosittain, ensin tontit kortteleittain ja sen jälkeen muut kiinteistöt aakkosjärjestyksessä. Toiseen ryhmään kuuluvat kiinteistöt luetellaan kaikki aakkosjärjestyksessä. Niiden 56 vuoden aikana, joita hakemisto koskee, Helsingin kaupunki on ripeästi kehittynyt ja sen alueissa sekä jaoituksessa on tapahtunut lukemattomia muutoksia. Myös kiinteistöjen nimiä on muutettu, joten sama alue tai laitos saattaa esiintyä kunnalliskertomuksen eri vuosikerroissa eri tavalla merkittynä. Hakemistoa laadittaessa on v:n 1928 olosuhteita pidetty perustana siten, että jokaisesta kunnalliskertomuksissa mainitusta kiinteistöstä on käytetty hakemistossa sitä nimitystä, mikä sillä oli sanottuna vuonna. Lisäksi on mahdollisimman paljon merkitty aikaisempiakin nimityksiä, osaksi sulkuihin myöhemmin hyväksyttyjen viereen, osaksi kohdalleen aakkosjärjestykseen, jolloin on lisäksi viitattu v:n 1930 nimitykseen. Niissä tapauksissa, joissa on suoritettu hyvin perinpohjaisia asemakaavanmuutoksia, saattaa tietyn tontin tai alueen identifioiminen tapahtua vain käyttämällä apuna vastaavien vuosien asemakaavakarttoja. Hakemisto sisältää myös päätökset, jotka koskevat kaupungin katuja. Liikenneväylien tavallisesti suuntautuessa useiden kaupunginosien halki, katujen nimien pitäisi siis hakemiston laatimissuunnitelman mukaisesti olla mainittuina monessa eri paikassa. Tällaisten tarpeettomien toistojen välttämiseksi on kutakin katua koskevat kaikki kysymykset järjestelmällisesti sovitettu sen kaupunginosan kohdalle, josta katu alkaa, ja muissa kohdissa, joissa kadunnimen pitäisi olla, tyydytty vain viitteeseen.
4 Vuosien kunnalliskertomuksissa on jokaisen luvun sivut numeroitu erikseen, minkä vuoksi viitteissä näihin vuosikertoihin on sivunumeron lisäksi käytetty roomalaista numeroa kyseessä olevaa lukua ilmaisemaan. Vuosien kertomukset on jaettu kahteen osaan, joista jälkimmäisen sivunumeroihin liittyy *merkki. Hakemistotyön suunnitteli ja valvoi aluksi filosofian maisteri Harald Dalström. Sen jälkeen kun vuosikertomusten aineisto oli käyty läpi ja hakusanat merkitty kortistoon, oli työ pakko keskeyttää määrärahojen ja työvoiman puutteen vuoksi ja se voitiin jälleen aloittaa vasta sen jälkeen, kun kaupunginhallitus oli elokuun 31 p:nä 1950 myöntänyt tarvittavat varat. Hakemiston lopullinen toimitustyö ja painatustöiden valvonta on suoritettu tilastotoimiston vakinaisin työvoimin. Helsingin kaupungin tilastotoimistossa kesäkuun 11 p:nä Karl-Erik Forsberg.
5 HELSINGIN KAUPUNGIN ASEMA- KAAVOITETTU ALUE I KAUPUNGINOSA Kortteli n:o 2, tontinrajain korkeussuhteet 18:189 3, tontinrajain korkeussuhteet 18: 189 3, tontti n :o 8, osan lahjoittaminen Suomen kirjallisuuden seuralle 87: 199 4, tontinrajain korkeussuhteet 17: 184 4, tontit n:o 3 ja 4, julkisivupiirrokset 29: 75* 4, tontti n:o 1, yhdistäminen tonttiin n :o 6 23: 3, 113* 5, tontinrajain korkeussuhteet 18: 189 7, tontinrajain korkeussuhteet 18: 189 7, tontti n:o 2, luovuttaminen kansakoulua varten 11: 70 20: 35 7, tontti nro 2, myynti 06: I 31 7, tontti n:o 2, tulli- ja pakkahuoneen rakentaminen 75: 37 8, tontinrajain korkeussuhteet 18: 189 9, tontinrajain korkeussuhteet 18: 189 9, tontit n:o 5 ja 6, muodostus 24:4, 9, tontit n :o 7 ja 10, jako 24: 4,139* 26: 139* 9, tontti nro 10, asemakaavanmuutos 25: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontinrajain korkeussuhteet 18:189 12, tontin luovuttaminen venäläiselle teatterille 75: 26 13, tontinrajain korkeussuhteet 18:189 14, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 7, rakentamisoikeuden lisääminen 30: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 14, myynti 92: 37, : I 34 08: 28 24: 10 17, tontti nro 14, osto 24:10,127,128 17, tontti nro 14, korjaustöiden suorittaminen rakennuksessa 08: , tontti nro 14, varaaminen kansakoulua varten 24: 15 17, tontti nro 16, myynti 06: I 73 07: I 34, VIII 5 18, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 10, kaupungin osuuden myynti 98: 9 19, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 5, yhdistäminen tonttiin nro 6 03: I 21 20, asemakaavanmuutos 08: 3 10: 2 23: 4, 113* 24: 3 20, merenpuoleisen rajaviivan määrääminen 08: , uimahuoneen rakentaminen 84: 16 20, valtion ja kaupungin välinen aluevaihto 21:13 21, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 14 Meritullinkadun varrella, yhdistäminen tonttiin nro 15 89: 51 22, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti n ro 3, laajentaminen... 01:131 22, tontti nro 3, rakentamisoikeuden lisääminen 05: II 17 22, tontti nro 4, luovuttaminen Sedmigradskyn pientenlastenkoululle 99: 16 08: 33 29: 17 22, tontti nro 5, laajentaminen 85:60 89: , tontti nro 10, myynti 99: , tontti nro 10, viereisen kallion vuokralleanto 79: 11
6 KAUP.OS. I 22, tontti nro 12, yhdistäminen tonttiin n :o 16 07: I 35 22, tonttijärjestely 86: :3 23, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 1, sairaalan rakentaminen 99: 21 24, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontti nro 1, asemakaavanmuutos 06: I 2 07: I 17 24, tontti nro 5, myynti 07: II 2 18:265 24, tontti nro 5, rakentamisajan pidentäminen 12: , tontit nro 1, 6 ja 17, laajentaminen 83: : 59 06: I 2 07: I 17, II 2 24, tonttijärjestely 86: , asemakaavanmuutos 12: 2 25, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 2, rakennusrajain vahvistaminen 28: 9 29: 4 25, tontti n ro 4, myynti.-. 98: , tonttijärjestely 86: , lisäalueen maksuton luovuttaminen tontin omistajalle 86: , ranta-alueen luovuttaminen luotsilaitokselle 94: 14 95: 9 26, tontinrajain korkeussuhteet 18: , paikan luovuttaminen vapaaehtoiselle palokunnalle 75: 42 77: : , tontti n ro 2, myynti... 01:16 02:144 29, tontti nro 2, rakentaminen 92:105 30, asemakaavanmuutos... 16: 2 17: 3 30, kaupungintalon rakentamishanke 03:136 11:42 12: 33 13:39 14:29 25: 61, , raatihuoneen uudelleen järjestely 77: : 33 30, tontti nro 2, yhdistäminen tonttiin nro 7 93:29 30, tontti nro 3, huoneistojen käyttö poliisilaitoksen tarpeisiin 04: I 41 05: II 13 30, tontti nro 3, osto 96:26,118 97:67 30, tontti nro 4, Seurahuoneen osto 01: 33 30, tontti nro 4, yhdistäminen tonttiin nro 5 ja nro 22 22: 103* 23: 3, 114* 30, tontti nro 5, Seurahuoneen osto 01: 33 30, tontti nro 7, osto 82: : : 7, 28, 53 30, tontti nro 30, julkisivupiirrokset 29: 75* 31, asemakaavanmuutos 16: 2 31, Stockmann oyrn ja kaupungin välinen sopimus kaupungintalon rakentamishankkeen johdosta 11:42 12: 35 13: 67 14: 31 31, tontinrajain korkeussuhteet 18:189 31, tontti nro 1, jako 11: , tontti nro 1, kaupungintalon rakentamishanke 11: 42 12: : 39 14: 30, 31 31, tontti nro 1, osan osto 11: 51, 55, 57 f 2: , tontti nro 1, rakennuksen korjaustyöt 11:58 31, tontti nro 2, osto... 11: 57 28: , tontti nro 2, vuokralleotto 28: , tontti nro 2, yhdistäminen tonttiin nro 6 12: , tontti nro 4, julkisivupiirrokset 29: 75* 31, tontti n ro 5, julkisivua koskevia määräyksiä 11:44 31, tontti nro 5, osto... 11: 57 28: , tontti nro 5, vuokralleotto 28: , tontti nro 6, julkisivupiirrokset 29: 75* 31, tontti nro 6, osto rakennuksineen 28: , tontti nro 6, vuokralleotto 28: , tontti nro 9, rakennuspiirustukset 30: , omistusoikeutta koskeva selvitys 16: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 43, tontti nro 15, paikan luovuttaminen Suomen pankille 75: 22 76: 123, , kadun rakentaminen sen halki 04: I 16 05: I 25 07: I 22 44, omistusoikeuden luovuttaminen valtiolle 23:7 44, puistikon järjestäminen 04: I 16 05: I 25 07: I 23 08: 36 44, tontit nro 1a, 3a, 3b ja 3c, omistusoikeus 12: 63 44, tontit nro 3b, 3c ja 5, vuokralleanto 12: , tontit nro 5 ja 5a, omistusoikeus 12: 63 44, tontti nro 5, suomalaisen tyttökoulun ja luonnonhistoriallisten laitosten rakentaminen 12: 64 44, viemärijohdon rakentaminen 78: : 36 45, asemakaavanmuutos 19:297 45, laajentaminen 01:7 02:3 45, pohjoispuolella olevan alueen liittäminen asemakaavaan ja vuokralleanto 82: : 120, , pohjoispuolella olevan tien tasoittaminen 11: , tontinrajain korkeussuhteet 18: :
7 -7 KAUP.OS. VII 45, tontti n:o 1, yhdistäminen korttelin nro 132a tonttiin nro 18 19: 3 45, tontit nro 1, 2 ja 3, varaaminen kaupungin tarpeisiin 09: 40 11: 71 13: 56 21: 21 45, tontit nro 1, 2, 3 ja 4, yhteisen pihamaan järjestäminen 26: , tontti nro 3, rakentamisoikeuden lisääminen 12: , tontti n ro 4, tontinrajain korkeussuhteet 26:164 45, tontti nro 10, kansakoulun rakentaminen 96: 30 45, tontti nro 10, laajentaminen 86: , tontti nro 6, osto 99: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 4, myynti 03: , tontti nro 6, lisäaluetta koskeva anomus 92: , tontti nro 6, myynti 91: 54 01: , tontti nro 11, rakennuksen julkisivunmuutos 89: , tontti nro 11, järjestely 86: a, asemakaavanmuutos... 19: 3, a, istutusten järjestäminen... 19:4 132a, tontti nro 18, myynti 89:66 132b, itäpuolella oleva alue, myynti 09: , asemakaavanmuutos 11: 3 26: 139* 27: 5, , rakennusjärjestyksen erikoismääräyksiä 01: 7 02: 3 140, rakennusjärjestyksen muutos 16: , tonttijako 01: 7 02: 3 140, tontit nro 4-20, myynti 03: I 18, II 2 04: I 18 05: II 1 140, tontit nro 1, 2 ja 3, varaaminen kansakoulua varten 24: 15 Aitaamistaksa 21: 276 Asemakaavan vahvistaminen 75: 8 Asemakaavanmuutos 84: 3 85: 55 86:120 Aleksanterinkatu (kaup. os. I, II)r ajotien rakentaminen Kalevankadun välille 85: 57 86: 123, 125 kaasujohdon rakentaminen 00: : 320 kaivon sulkeminen 91: 26 kiveäminen 99:45 00:119 01: : I 88 08: 260 korottaminen 83: 292 puhelinpylväiden pystyttäminen 85: 67 pylväiden pystyttäminen Senaatintorin laitaan ajosuunnan osoittajineen 28: 205 sivuraiteen sijoittaminen Unioninkadun ja Katariinankadun väliselle osalle 26: 17 sähkövalaistuksen järjestäminen 89: 21 98: : : 103 vesijohdon rakentaminen 94: : I 65 06: II 25, 30 viemärijohdon rakentaminen 83: : 32 91:24 92:112 00:42 01:149 viemärijärjestelmän uusiminen 78: 365 yliopistorakennuksen vapaaportaiden poistaminen 22: 239 Elisabetinkatu, ks. Liisankatu. Elisabetinpuistikko, ks. Liisanpuistikko. Elisabetintori, ks. Liisanpuistikko. Esplanaadikatu, Pohj. (kaup. os. I, II, III): jalkakäytävän laajentaminen 08: ,244 17: 34 kiveäminen 89: 30 90: 28,83 91: 24,63 92: : 48 97: : 51 puhelinkaapelin asettaminen 99: 35 raitiotieraiteiden asettaminen... 99: 37 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 95: 65 vesijohdon rakentaminen 05: I 65 06: II 25, 30 viemärikanavan rakentaminen 86: : : 32, 79 90: 83, 85, 86 91: 65 Estnäsinkatu, ks. Vironkatu. Hakasalmenkatu, ks. Keskuskatu. Hallituskatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 06: XVIII 93 11: 403 lennätinjohtojen rakentaminen 94: 39 16: 191 vesijohdon rakentaminen 81: 184 viemärijohdon rakentaminen... 14: 329 Helenankatu: vesijohdon rakentaminen 05: I 65 viemärikanavan rakentaminen 06: II 25, 30 Jalkakäytävien kiveäminen 76: :359 Kanavatori, ks. Meritullintori. Katarii nankatu: katukäytävän korjaaminen 15: 46 kiveäminen 02: 51 03: II 17 raitiotien yhdysraiteen rakentaminen Aleksanterinkadun kulmaukseen 14: 227 nimen määrääminen 27: 130 sähköpylväiden pystyttämiskielto 90: 103 vesijohdon rakentaminen 94:139 Katriinankatu, ks. Katariinankatu. Kaupungintalo, perustuksen lujittaminen 25: 205 Kirkkokatu (kaup. os. I, II): kaasujohdon rakentaminen 09: 314 kiveäminen ja kunnossapitovelvollisuus 82: 222 vesijohdon rakentaminen ja korjaaminen 04: II 30, 31 08: 66 09: 257, 259 viemärikanavan korjaaminen... 88: 79 Konstantininkatu, ks. Meritullinkatu. Kristianinkatu: kaasujohdon rakentaminen 11:401
8 -8 KAUP.OS. VII tonttien laajentaminen 86: 120 Kruunuhaankatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 06: XVIII 93 viemärikanavan rakentaminen 14: 55, 336 puhdistusaseman sijoittaminen 27: 136* Kulmakatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 04: XVII 2,3 tonttien laajentaminen 86: 120 yhdistäminen Liisankatuun 97: 3 yhdistäminen Oikokatuun 89:74 90: s 60 97: 3 Liisankatu (Elisabetinkatu): kaasujohdon rakentaminen 09: : 352 katupäällystyksen uusiminen 15: 311, 316 raitiotieraiteiden rakentaminen... 99: 37 ruoppaustyöt satamassa 22: 99* sähköjohtopylväiden pystyttäminen 03: II 14 tonttien laajentaminen 86: 120 vesijohdon rakentaminen 08: 66 09: 55, 257,259 10: 317 viemärikanavan rakentaminen 83: : 79 Liisanpuistikko: kiveäminen 77:264 85:76 91:86 muistomerkin pystyttäminen kaatuneitten suojeluskuntalaisten muistolle 18: : 144 puistikon poistaminen 82: 206 siistiminen ja tasoittaminen 82: 225 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 97: 126 täyttäminen 77: 264 uudelleen järjestely 30:6,133,147* ympäröivien katujen päällystäminen 30: 6 Maneesikatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 06: XVIII 92, 93 11: 401 vesijohdon rakentaminen 94:139 10:64 11: 378 viemärikanavan rakentaminen... 88: 79 Mariankatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 04: XVII 2 kiveäminen 96:48 97: 129 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 96: : : 204 vesijohdon rakentaminen 10: 64 11: 378 viemärikanavan rakentaminen 82: : 79 Maurinkatu: tasoittaminen 77: 264 viemärikanavan rakentaminen 83: 296 Meritullinkatu (Konstantiininkatu): kaasuvalaistuksen järjestäminen 03: XVII 1 04: XVII 1,2 06: XVIII 92, 93 09: 317 tasoittaminen 98: 54 99: 141 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 00: 116 vesijohdon rakentaminen 10: 64 11: 378 viemärijohdon rakentaminen 18: 50 Meritullintori: höyrypursilaituri 20: 238 höyrypursisillan uusiminen 28: 135* kaasujohdon rakentaminen 91: 82 kiveäminen 90:29 10:65 11:341 laiturin rakentaminen 12: 286 tonttien osoitenumeroiden muuttaminen 26: 165 Nikolainkatu, ks. Snellmaninkatu. Nikolainkirkko: tornikellon valaiseminen 82:239 93:129 uuden kellotaulun hankkiminen 87: 230 Oikokatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 90: : 401 leventäminen 86:121 89: 51 tasoittaminen 86: : 31 99: 21, 46 00: 120 vesijohdon rakentaminen 88: 24 89: 29 90: 91, 92 06: I 79 07: II 31, 34 Pitkäsilta (kaup. osa I, X): ajotien kiveäminen 84: 32 04: I 62 05: II 22 kaasuvalaistuksen järjestäminen 11:404 korjaaminen 88:80 89:33 90:87 91:19, 66 94: 47 95: : 58 98: : 45, 46, 96 00:119 04: II 22 06: :188 08: 68, : :51 kuvanveistoksen hankkiminen 15: : 61 kääntösillan rakentaminen Töölönlahden ja Pohjoissataman välille 94: 15 pohjoispäässä olevan kadun uudelleen päällystäminen 14: 324 päätekohtien kaunistaminen... 30: 236 raiteen rakentaminen 11: 265 rantasillan pidentäminen 14: 58 15: 51, : 294 uudelleen rakentaminen 76: : 46 00: 22,42,119 01:29,148 02:133,159 07: I 70 08:85,124 09:59 10:66 11: 152,173, :67,402 13:74,364,373 Pohjoinen rantakatu, ks. Pohjoisranta. Pohjoisranta: kasarmialueelle johtavan puhelinjohdon vetäminen 12: 30 katuosuuksien kunnossapito 28: 200 kiveäminen 03: II 17 10: 65 11: : 46 17:71 28:138* kulkuväylä Siltavuorenrantaan 01: 143
9 -9 KAUP.OS. VII 06: I 25 08: : 3 10: 2 20: 5 21: 13 27: 41 maihinnoususillan rakentaminen 82: : 67 Pohjoisrannan Siltavuoren rannan Kaisaniemenlahden etelärannan liikenneväylän rakennuspiirustukset 27: 42 rantasillan uusiminen... 14: 57 15: 321 rautatieraiteen rakentaminen... 21: 59 satamarakennustöiden suorittaminen 30: 140* sähköjohtopylväiden pystyttäminen96:118 97:126 täyttäminen ja uusi järjestelysuunnitelma 21:61 vesijohdon rakentaminen 09: 55 10: 317, 319 viemärien suiden ruoppaus moottorivenelaiturin luona 30:138* viemärikanavan rakentaminen 87: : 300 Pohjoissatama: alueen käyttöoikeus raviratana 24: 204 höyrypursien maihinlaskusillan rakentaminen 83: : : 227 kaasuvalaistuksen järjestäminen 91: 82 11: 403 kivilaiturin rakentaminen 13: 80 14: :51 23:106*, 107* likaviemärin pidentäminen 25: 110 peilaustyöt 01:151 rannan koristelu keisarivierailun johdosta 15: 179 rannikkoliikenteen järjestäminen 21: 58 ruoppaustyöt 00: :377 17:327 19: : 106* 29: 127* satamalaiturityöt 89: 15, 25 90: 31, 87 91: 68 94:48 95: 44,169 96:51,123 97:61, : 56 04: II 25 08: : : 76 18: 49 22: 28 25: 128* satamaratasuunnitelma 78: : 3 83: : : 94 94: 15 syvyysmittausten ja pohjavesitutkimusten suorittaminen 99: 47 22: 99* vesijohdon rakentaminen 94:139 Poliisitallin muuttaminen vanhaan pakkahuoneeseen 11: 53 Päävahdinlaituri: vahvistaminen satamalaiturin nimeksi 87: 191 Päävahdintori: kaasuvalaistuksen järjestäminen 05: XVIII 1, 2 kiveäminen 98: 53 99: : I 88 08: 68, :227 20:129 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 97: 126 Rantakatu, Pohjoinen, ks. Pohjoisranta. Rauhankatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 90: : XVIII 92 11: 401 tason alentaminen 81: 170 vesijohdon rakentaminen 10: 64 11: 378 viemärikanavan rakentaminen 90: 30 91: 65 Ritarihuoneen puistikko: kaasuvalaistuksen järjestäminen 05: XVIII 2 Ritarikatu: kaasujohdon rakentaminen 06: XVIII 91 07: XIII 10 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 96:. 118 vesijohdon rakentaminen 05: I 65 06: II 25, 30 07: I 87 08: 291, 296 viemärikanavan rakentaminen 89: 32 90: 30,85 91:65 08: 264 Senaatintori: Aleksanteri II:n patsas, istutusten järjestäminen 92:3 93:29 94:31,130 95:30 96:42 97:49 Aleksanteri II :n patsas, pystyttäminen 85: 60 92: 3 93: 29 94: 31 etelälaidan rakennuskompleksin suunnittelu 11:42 kaasuvalaistuksen järjestäminen 00: 28, :394,404 kitkeminen ja soraaminen 25: 207 kiveäminen 83: : 49 03: I 51 04: li: 21 10: 65 11: 57, : 138* 29: 112, 132* sivuutusraiteen sijoittaminen 26: 18 sähkökaapelin vetäminen 29: 199 tasoittaminen 97:49 10:68 11:93 uudelleen järjestelysuunnitelma kaupungintalon rakennushankkeen yhteydessä 11: 42 12: 33 13: 39 14: 29 19: : 139* 25: 135* 26: 37 Siltavuorenkatu: kiveäminen 88: 33 89: 77 pidentäminen 91: 1 tien rakentaminen Siltavuorenrannalle 01: 51 02: 161 Siltavuorenlahti: rautatien rakentaminen sen poikki 21: 59 Siltavuorenpenger: tasoittaminen... 03:51 04: II 23 12: 393 vesijohdon rakentaminen 03: I 49 09: 55 10: 318, 319 viemärikanavan rakentaminen ja korjaaminen 04: II 24 10: 302 Siltavuorenranta: kaasujohdon rakentaminen 07: XIII 10, 11 kiveäminen 11: 93 12: 66 13:368 Pohjoisrantaa yhdistävä kulkuväylä 01: : I 25 08: : 3 10: 2 20: 5 rakennusten pakkolunastaminen 75: 40
10 -10 KAUP.OS. VII rantapuistojen järjestäminen Pohjoisrannan välille 27:98 28: 103 rantaverhoustyöt 83: 295 satamaratasuunnitelma 78: : 3 83: : 94 sillan korjaus 10: : 73 16: 60 Siltavuorenpenkereelle johtavan kulkuväylän järjestäminen 19:4 20:5 tien rakentaminen 88: 33 89: 77 täyttämistöiden suorittaminen 26: : 136* 29: 130* uimahuoneen rakentaminen 89: 30 90: 81 uimahuoneen vuokralleanto 88:71 89:75 90:79 91:61 92:107 93: : : : : : : : : : : II 10 04: II 12 05: II 12 06: II 10 07: II 13 08: 191 venäläisen sotaväen muonamakasiini, paikan luovuttaminen sitä varten 75: 27, 37 76: : : 98 81: : : 147 viemärikanavan rakentaminen 03: II 19 27: 136* 30: 138* viemärisuun ruoppaaminen 27: 137* 28: 134* 29:127* Siltavuoren satama (kaup. os. I, X): laiturien korjaaminen... 92: : 162 ruoppaus 88: 75 siltojen rakentaminen 90: 33 26: 85 syvyysmittausten suorittaminen 23: 107* viemärien suiden ruoppaus... 30: 138* Siltavuori: alue Snellmaninkadun pohjoispäässä, luovuttaminen uusmaalaiselle ylioppilaskunnalle 77: :9 alueen myynti yliopistolle 10:15 11:3 kaasujohdon rakentaminen 10: 353 kansakoulun rakentamissuunnitelma 96: 30 museon rakentamissuunnitelma... 90: 3 tieteellisten ja kirjallisten seurojen talon rakentamishanke 91: 6 96: 11 Snellmaninkatu (Nikolainkatu): kaasuvalaistuksen järjestäminen 90: «XVIII 1,2 10: :401 kiveäminen 91 s 64 03: I 51 04: II 21 liikenneväylä Unioninkadulle... 07: I 22 pohjoispään länsipuolella olevan alueen liittäminen kaupungin asemakaavaan 86: 120 tasoittaminen 90: 29 vesijohdon rakentaminen 88: 24 89: 29, 85, 90, 91 90: 91 03: I 49 04: II 30, 31 10: 64 11: 378 viemärikanavan rakentaminen 78: : 36 88: 23 89: 32 92: 23, 29 Sofiankatu: vesijohdon rakentaminen 94: : I 65 06: II 25, 30 Suomen pankin puistikko: istutusten järjestäminen 83: : 21 Snellmanin muistopatsaan paljastaminen ja luovuttaminen kaupungille... 23:133 Snellmanin muistopatsaan pystyttäminen 13: s 54 teitten kiveäminen 13: 368 Säätytalon puistikko: kaasuvalaistuksen järjestäminen 05: XVIII 2 Unioninkatu (kaup. os. I, II, III): kaasuvalaistuksen järjestäminen 05: XVIII 1 08: : : : 403 kiveäminen 80: :223 90: 29 91: 63 97: 57 98: :42 01: 45,49 02: : : 67, : 369 kadun kunnossapitovelvollisuuden kuuluminen Venäjän sotilaslaitokselie 82: 223 laajentaminen... 90: : 12 12: 393 liikenneväylä Snellmaninkadun väliin, suunnitelma 07: I 22 raitiotiekorokkeiden rakentaminen 28: 204 sähkövalaistuksen järjestäminen 89: 21 02: : II 14 12: 103 Tähtitorninkadun välisen ajotien sulkeminen 24: 216 uuden liikenneväylän järjestely 97: 53 01: 40 08: 16 09: 244, : 3 vesijohdon rakentaminen 88: 31 02: 48 04: : II 26, 28 06: II 25, 30 07: I 86 08: 289, 296 vesijohtoputkien korjaukset jäätymisen ehkäisemiseksi 81: 183, 184 viemärikanavan rakentaminen 89: 25, 32, 81 90: 20, 85, 99 Uudenmaan kasarmi, ent.: ranta-alueen aitaus 27:192 valaistuksen järjestäminen itäpuolella olevalle tielle 29: 199 Vanhan pakkahuoneen vuokralleanto 03: II 13 Vironkatu (Estnäsinkatu): Estnäsinkadun nimen muuttaminen 13: 78 14: 323 kaasujohdon rakentaminen 88: 93 kiveäminen 89: 31 90: 83
11 11 II KAUPUNGINOSA Kortteli nro 32, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 2, uudelleen rakentaminen 08: , tontti nro 4, yhdistäminen Aleksanterinkadun tontteihin n ro 8 ja 9 15:130 30: 147* 33, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontit nro 6 ja 13, rakentamisoikeuden lisääminen 28: : , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 2, rakentamisoikeuden lisääminen 29:123 34, tontti nro 2, yhdistäminen tonttiin nro 15 08: 36 35, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 4, asemakaavanmuutos 29: 7, 137* 35, tontit n ro 4 ja 5, rakentamisoikeuden lisääminen 28: : , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 10, rakennuksen julkisivupiirrokset 30:85* 37, asemakaavanmuutos 14: 5, : 3, 139* 28: 3, 142* 37, Kaisaniemenkadun tonttien osoitenumeroiden muuttaminen... 30: , poliisitalon rakentaminen 08: 16 11: 51 37, tontinrajain korkeussuhteet 18: :110 37, tonttijako 28: 3, 142* 37, tontti nro 1, tonttivaihto 07: I 27, 29 08: 15 37, tontit nro 2d ja 4, yhdistäminen 90: 69 37, tontti nro 3, jako... 85:57 86: , tontit nro 7, 9 ja 11, aluejärjestely 14:48 24:3 37, tontit nro 7, 9 ja 11, luovuttaminen Kansan näyttämölle 24: 13 37, tontti nro 9, korvausvaatimus Kaisaniemenkatua varten luovutetusta maasta 17: , tontit nro 11, 13 ja 15, luovuttaminen kansakoulua varten 22: 9 37, tontit nro 11, 13 ja 15, muodostus 28: 3 37, tontit nro 11,13 ja 15, myynti 28:156 37, tontit nro 11 ja 13, rakentamisajan pidennys 29: , asemakaavanmuutos... 14: 5, , tontti nro 1, tonttijärjestely... 80:94 81: : 59 38, tontit nro 2-6, uuden liikenneväylän rakentaminen niiden kautta 13:76 38, tontti nro 3, aluejärjestely uuden liikenneväylän johdosta 13:76 14:49 38, tontit nro 3 ja 4, osan myynti 14: 51 38, tontti nro 4, osto 14: 49 38, tontti nro 4, pakkolunastaminen 15: 43 38, tontti nro 5, länsi- ja itäpuoliskojen yhteenrakentaminen 87: , tontti nro 5, jako 79: 6 80: 94 38, tontti nro 5, osan myyntitarjous 11: 13 38, tontti nro 6, aluejärjestely... 14:49 38, tontit nro 6 ja 8, osto... 14:48,49 38, tontti nro 8, osan myynti 14: 51 38, tontit nro 8 ja 10, rajain uudelleen järjestely 14: 49 38a 38a 38a 38a 38a 38a 38a, asemakaavanmuutos 24: 3, 139* 28: 3, 142* 29: 9, tontinrajain korkeussuhteet 18: : 110, tontit nro 2a, 7, 8 ja 9, rakennuksien julkisivupiirrokset... 28: 79* 38a, tontit n ro 4 ja 10, alueen lunastaminen 24: 10 38a, tontti nro 4, jako 28: 3, tontti nro 4, kauppahinnan suorituksen lykkääminen 29: : 186, tontti nro 4, osto 25:195 26: 37 27: 12, 100, 140, tontti nro 4, rakennusten purkaminen 28: 210, tontti nro 7, jako 29: 8 38a 38a tontit nro 7, 8, 9, 15a ja 15b, muodostus 28: 3 29: 8 38a, tontit nro 7, 8 ja 9, myynti 28: a, tontti nro 9, rakennustyöt 28:156 38a, tontti nro 10, katuosuuden kiveäminen 25: 195 tontit nro 15a ja 15b, lunastushinnan maksamista koskevan vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 29: b, tontinrajain korkeussuhteet 17: b, tontti nro 5, rakennusoikeuden lisääminen 28:111 39, asemakaavanmuutos... 99: 8 00: 7 39, pakkoluovuttaminen valtionrautateiden tarpeisiin 77: , tontti nro 8, rakentamista koskevat määräykset 24: , tontit nro 11, 13 ja 15, varaaminen oopperataloa varten 17: 31 39a, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 3, osto 14:47
12 KAUP.OS. VIII 14 40, tontti n:o 3, yhdistäminen tonttiin n :o 4 20: 7, 44* 40, tontti n:o 4, osan osto 14: 47 40, tontti nro 5, osien yhdistäminen 88: 54 40, tontti nro 14, keskuskirjastotalon rakentaminen 17: , tontti nro 14, ilmatieteellisen keskuslaitoksen rakennusten muutos 22: 9 41, alueen vuokraaminen NMKYrlle 20: , asemakaavanmuutos 14: 5,353 28: 3,142 41, rakennuksien julkisivupiirrokset 29: 75* 41, tontinrajain korkeussuhteet 18:189 28:110 41, tontti nro 1, katuosuuden puhtaanapito 09: , tontti nro 1, luovuttaminen Helsingin käsityökoululle 11: 26,254 18: 26 20: 34 41, tontti nro 1, myynti 09:13 10: : 20 41, tontti nro 1, osto... 08: 15 09: , tontti n ro 2, aluevaihto 07:127 08:15 41, tontti nro 2, myynti 28: 20, , tontti nro 2, rakennuksen julkisivupiirrokset 28:79* 41, tontti nro 2, vuokrasopimuksen irtisanominen 22: , aluevaihto 21: 21 22: 3 42, omistusoikeuden luovuttaminen valtiolle 23: 7 27: 21 42, sotilassairaalan muuttaminen kasarmipaikaksi 76: 99 42, tontit nro 2 ja 4, omistusoikeuden selvittäminen 21: , viemärijohdon rakentaminen 78: : 36 95, asemakaavanmuutos 17: 5 95, Hakasalmenkadun pidentäminen 06: I 7 95, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontti nro 7, laajentaminen... 17:4 95, tontit nro 8 ja 21, Keskuskadun muodostus 17: 4 95, tontti nro 9, laajentaminen ja yhdistäminen tonttiin nro 23 17:4 95a, asemakaavanmuutos 18: : : 5, 6, 44* 21: 5, 10 95a, muodostus 17: 5 95a, tontinrajain korkeussuhteet 29:122 95a, tontti nro 1, rakennuspiirustukset 21: a, tontti nro 1, yhdistäminen tonttiin nro 25 19: 7 95a, tontti nro 3, muodostus 19:7 95a, tontti nro 3, yhdistäminen tonttiin nro 10 20:7 95b, asemakaavanmuutos 20: 5, 6, 44* 21:5,10,87* 95b, muodostus 17: 5 95b, tontti nro 7, jako 21: 5, 87* 95b, tontti nro 23, osan myynti... 21: 10 95b, tontit nro 37 ja 39, muodostus 21: 5, 87* 95b, tontti nro 39, rakentamisoikeuden lisääminen 28: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 8, konserttihuoneiston rakentaminen 17:46 20: 87* 96, tontti nro 10, asemakaavanmuutos. 09: 2, , tontti nro 10, myynti... 10:11,209 96, tontti nro 10, osto 09:8 97, asemakaavanmuutos... 27: 6, 143* 28:6 29:7,13,137* 97, tontinrajain korkeussuhteet 18: :103 97, tontti nro 1, alueen pakkolunastaminen 26: 39 27: 14 29: 13 30: , tontti nro 1, hankkiminen kaupungille 75: 25 76: 92 03: I , tontti nro 1, luovuttaminen vapaaehtoiselle palokunnalle 80:119 97, tontti nro 1, myynti 77 : 226, : :119 97, tontit n ro 2 ja 4, alueen hankkiminen kaupungille 27: 25 97, tontti nro 4, luovuttaminen taideteollisuusmuseota varten 76: 96, : : , tontti nro 4, narinkkamyymäläin siirto 76: , tontti nro 5, muodostus 27:6 97, tontti nro 22, jako 89:51 97, tontit nro 22a ja 22b, rakennuksen Julkisivupiirrokset... 27: 15, 105, 79* 97, tontit nro 22a ja 22b, yhdistäminen 27:6 97, tontti nro 22b, alueen pakkolunastaminen 26: 39 27: 14, , aluevaihto 23: 7 99, tontti nro 13, myynti 89:15 90:3 91: 7 92: 3, , alueen luovuttaminen ratapihaa varten 91: 8 92: 3 23: 6 103, tonttimittauksen oikaisu... 90: 5 103, tontti nro 3, käytön järjestely 21: , tontti nro 3, rakennuksen vuokralleanto sotasaaliskonttorille 20: 227 Aitaamistaksa 21: 276 Asemakaavan vahvistaminen 75: 8
13 KAUP.OS. VIII 13 City-alue, ks. Ratapiha. Esplanaadikatu, Pohj., ks. kaup. osa I. Fabianinkatu (kaup. osa II, III): kaasujohdon rakentaminen 88: 93 03: XVII 1 08: : : 401 kaasujohtoverkon laajentaminen 76: : 263 kadun siirtäminen 21: 22 kiveäminen 83: : 58 98: 140 Jennätinjohtojen vetäminen 94: 39 11: 266 liikenneyhteys Fabianin- ja Kasarminkadun välille 78: : 30 sähkövalaistuksen järjestäminen 89: 21 98: : 103 uudelleen järjestely 08: 16 09: 5 uuden liikenneväylän järjestely... 97: 53 01:40 vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: 289, :64 11:379 viemärikanavan rakentaminen... 79: 37 86: : : 79 96: 50 97:130 99: 46 00: 121 Hakasalmenkatu, ks. Keskuskatu. Heikinesplanaadi, ks. Heikinpuisto. Heikinkatu (kaup. osa II, III, IV): ajotien rakentaminen Aleksanterin- ja Kalevankadun välille 85:57 86: 123,125 ilmoituskioskin vuokralleanto... 98:131 99: 207 jalkakäytävän päällystäminen... 13: 368 kaasujohdon rakentaminen 06: XVIII 92 kaivon sulkeminen 91: 26 Keskusosuusliike Hankkijan talon edustalla olevan aukion liikenteen järjestely 25: 51 kiveäminen 76: : :105 88:74 89: 30,31,77 90: 82 91:63 92: 28 01:45, :51 03:151, :162, :166, II 22 06:180, :1120,21 15: 46 Lönnrotin patsaan paikka 97: 9 99: 10 01: 9 nimen hyväksyminen 27:130 puhelinkaapelin laskeminen 12: 286 raitiotieraiteiden rakentaminen... 99: 36 satamaratasuunnitelma 77: : 271 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 97: : 116 sähkövalaistuksen järjestäminen 10:136, : 422 tasoittaminen 90: 82 vesijohdon rakentaminen 90: 91 01: 47 03:1123,26 06:179 07:186,1131,33,36 08: 289, 293, 296 viemärijärjestelmän uusiminen... 78: 365 viemärikanavan rakentaminen 77: : 50, : 135* Heikinkatu Itäinen, ks. Heikinkatu. Heikinkatu Läntinen, ks. Heikinkatu. Heikinpuisto (Heikinesplanaadi, Henrikin puistikko): ajotien järjestäminen 28: 46 jalkakäytävien muuttaminen puurivien väliin 20:40 kioskien lunastaminen 27: 142 Ruotsalaisen teatterin ja Heikinpuiston välisen ajotien laajentaminen 23: 52 24: 57 sähkövalaistuksen järjestäminen 10:136, 376 vesikioskien rakennuspiirustukset 24: 209 Henrikinpuistikko, ks. Heikinpuisto. Kaasutehtaankatu: kaasujohdon rakentaminen... 07: XIII 10 vesijohdon rakentaminen 79: 28 viemärikanavan rakentaminen 89: 32 90: 85 99: 141 Kaisaniemen- ja Unioninkadun välinen puistikko: jalkakäytävän rakentaminen... 28: 201 Kaisaniemenkatu: kadun rakentaminen Rautatientorin ja Vuorikadun välille 14:5,50 16:190 18: 184 Kaisaniemen-, Vilhon- ja Vuorikadun risteyksessä olevan aukion kaunistaminen 30: 236 kiveäminen 19: 137 leventäminen 25: : 37, 139* 28: 3 Murtokatu- nimen muuttaminen 15:43, 318 tasoittaminen 15:48,318 16: 52,272 18: 50 27: 186 tunnelin rakentaminen 17:267 Unioninkadun risteyksen kiveäminen 17: 72 uudelleen järjestäminen 24: 10 vesijohdon rakentaminen 28: 100 viemärin rakentaminen 29: 133* Kaisaniemenlahti: etelärannan täyttämistyöt 22: 99* 29:130* luistinradan rakentaminen 09: : : : : : : : : :151 27: 168 liikenneväylän järjestäminen 20: 5 27: 41 puhelinkaapelin laskeminen 13: 36 rantaverhouksen rakentaminen 28: 103, 136* 30: 103, 133 Kaisaniemi, ks. myös Kasvitieteellinen puutarha. Kaisaniemi: aitauksen rakentaminen 78: : 36 96: 27, 123 ajoneuvojen käyttö puiston teillä 85: 76 86:139
14 -14 KAUP.OS. VII alueiden luovuttaminen valtionrautateille 77: : 95 81: : 8, 26 97: 24 03:1 5, XVI 3 04:1 3 05: I 2 10: : 21 graniittisen rintasuojuksen rakentaminen 88: 75 harjoituspaikkojen varaaminen pesäpalloilijoille 29: 111* Ilmatieteellisen laitoksen rakennus 04: XVI 2 06: II 14 kaakkoisosan varaaminen rakennustontiksi 12: 78 13: 394 kansakoulun rakentaminen... 22:9,115 23: 41 kaunistaminen 30: 236 kaupungin paloaluetta 89: 53 keilarataa koskevat päätökset 82: : XVI 3 28: 172 kenttä pyöräilyä varten 99: 206 keskuskirjastotalon rakentaminen 17: 315 kiviportaiden rakentaminen Unioninkadulta 05: XVII 6 kujatien soraaminen 25: 207 kävelytie Eläintarhaan 90:4 91:87 kävelytie Unioninkadulle 91: 1 92: 1 93: 18 95: 37 96: 27 23: 127 laiturin uudelleen rakentaminen... 13:80 lammikon täyttäminen 96: 137 lammikon ranta-alueen täyttäminen 92: : 40, : 147, 148 lammikon ruoppaus 90:34 91: 87 lammikon suihkulähde 00: 43 lammikon uudelleen rakentaminen28:201 leikkikentän muodostus 99: 8 lennätinkaapelin rakentaminen... 11:266 liikenneväylän järjestäminen eteläosan kautta 97: 53 01: 40, : 5 louhintatöiden suorittaminen... 30: 140* luistinradan rakentaminen 08: 191, : : 264 maanalaisen puhelinjohdon johtaminen sen kautta 04: I 46, XVI 2 maanalaisen puhelinkaapelin vetäminen Pasilaan 27: 164 Paciuksen patsaan pystyttäminen... 95: 9 pukeutumispaviljongin rakentaminen 07: II 15, XII 4 22: : 243 rakennuspiirustukset... 92: : II 60 rakennusten käyttöoikeus vapaaehtoiselle palokunnalle 10: 226 rannan järjestely 03: XVI 3 04: I 15, XVI 1 10: 72 rantatien tasoittaminen 30: 144* ravintolan lisärakennuspiirustukset 29: 185 ravintolan vuokralleanto 76: 112, : : 15 89:14,68 94: 6 99:13,130 09: 22,152 17: : 257 ravintolan vuokraoikeuden pidentäminen 04:143 14: 23,218 19: 28,214 24: : : 191 satamaradan johtaminen rantaa pitkin 78: : 3 83: : 27 89: 94 sähkölennätinjohtojen väliaikainen järjestely 05: II 19 sähkövalaistuksen järjestäminen 18:131 28: : 239 tasoittaminen 95:45 96: : : 58,159 99: 47 00:43,208,210 01: 235, : 52,258 03: XVI 1,7 17:77 tenniskenttien rakentaminen 11:361 12: 403 tenniskenttien siirtäminen toisaalle 20: 233 tenniskenttiä ympäröivän aitauksen uudelleen rakentaminen 27: 97 tien rakentaminen 90: 31 98: 160 tien suunnan muuttaminen... 05: XVII 2 urheilukenttien järjestyssäännöt 08: 275 urheilukenttien valaiseminen... 07: II 15 urheilukentän tasoittaminen 99:210 valokuvaaminen museolautakunnan toimesta 12:457 vapaamuurarin haudan aitaaminen 26: 173 varaaminen keskuspuistoksi 14: 60 venevajan rakentaminen 86: : 18 07: II 14, XII 2 venevajan siirtäminen 20: 22 vesijohdon rakentaminen 85: 76 86: : 86,87 01: 155,156 30: 130 viemärikanavan rakentaminen 78: : 36 10: 69 11: : 130 Kaivokatu: jatkeen järjestäminen 25:109 katuvalaistuksen parantaminen 22: : 38 kiveäminen 00:42 01:148 uudelleen järjestely 09: 2, 8, 255 vesijohdon rakentaminen... 10:64 13:71 viemärikanavan rakentaminen... 76: 134 Kasvitieteellinen puutarha, ks. myös Kaisaniemi. omistusoikeus 95: 37 96: 27 03:1114 vesijättömaiden välisen rajalinjan oikaiseminen 03: II 14 Keskuskatu (Hakasalmenkatu): jatkaminen Pohj. Esplanaadikatuun saakka 20: 5, 6 21: 141, 142 katuvalaistuksen järjestäminen... 21:107 Keskus- ja Kaivokadun risteys, liikenne-. loiston pystyttäminen 28: 204 kunnossapito 29: 196 laajentaminen... 25: : 38 27: 6, 13, 100, : 7, 13, 116 liikennejärjestely tontin n:o 5 kohdalla 27:185
15 KAUP.OS. III 15 liikenteen vaikeutuminen ruotsalaisen teatterin lisärakennushankkeen johdosta 17: 33 rakennuskorkeuksien määrääminen 22: 104* tasoittaminen 17: 74 20: 132 vesijohdon rakentaminen 04: I 62 05: II 26,28 13:71 viemärikanavan rakentaminen... 86: 152 Kirkkokatu, ks. kaup. osa I. Kluuvi: kuivattaminen 78: 356, 362, : 32 80: 107, : : 292 Kluuvikatu: lennätinkaapelin laskeminen 16: 191 sähkövalaistuksen järjestäminen 89: 21 12: 103 vesijohdon rakentaminen 94:139 viemärikanavan rakentaminen... 78: : : 32 90: 85 Mikonkatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 00: : 240,241 08:320 kiveäminen 97: 54, 58 98: : I 66 06: II 19 kunnossapito 29:196 lennätinkaapelin laskeminen 16: 191 leventäminen 25: 195 puhelinkaapelin laskeminen 09: 32 22: 230 suunniteltu satamarata 77: 257 sähkövalaistuksen järjestäminen 12: 103 tukimuurin rakentaminen 05: II 22 vesijohdon rakentaminen 81:184 94:45 95: 175, : 54 99: 146, 00: 128, : 66 viemärijärjestelmän uusiminen... 78: 365 viemärikanavan rakentaminen... 83: : : 54 99: : :71 Murtokatu, ks. Kaisaniemenkatu. Puutarhakatu: kaasujohdon rakentaminen... 05: XVIII 1 kansakoulun rakentaminen 21: 21, 53 22: 9 23: 3 kiveäminen 97: 57 98: :162 05: II 21 lennätinkaapelin rakentaminen... 11:266 uudelleen järjestely 08: 16 09: 5 uuden liikenneväylän järjestely 97: 53 01:40 vesijohdon rakentaminen 04: I 61 05: II 26, 28 Ratapiha (City-alue): alueen järjestely 24: 6 25:4 27: 3 28:148, : 148* aluevaihto 23: 7 27: 22 katuvalaistuksen parantaminen... 27: 38 Rautatientori: alueen varaaminen Aleksis Kiven patsasta varten 26:18 järjestely 08: 16 14:48 27: :138* 30: 147* kaasuvalaistuksen järjestäminen 78: : 316, : 353 katuliikenneloiston pystyttäminen 26: 165 kauppahallin rakentaminen 89: 30 20:237 kaupungintalon rakentaminen... 11:46 13: 44 kiveäminen 77: : : 31 80:106 81: 171,174 82: : 58 10: : 93 12: 66 13: : 129 koristelu keisarivierailun johdosta 15:179 laajentaminen 96: 8 97: 24 museon rakentamishanke 95: 10, : 8 97: 8, 24 98: 5 raitiotiekorokkeiden rakentaminen 23: 203 raitiotien Töölön linjan päätekohta 10? : 264 satamaradan johtaminen sen kautta 77:: 257 sirkusrakennus 75:43 79:15 Suomalaisen teatterin rakentamishanke 96: 10 sähkölennätinjohtojen väliaikainen järjestely 05:1119 sähkövalaistuksen järjestäminen 10: 136, 376 säätytalon rakentaminen 85: 59 tasoittaminen 77: : 391 uuden liikenneväylän avaaminen Hämeentieltä sinne 97: 53 01:40,233 viemärikanavan rakentaminen 06: II 21 07: II 24 15:48,319 17: 71 19: 137 yksityisen viemärijohdon korjaaminen 04: II 14 Satamaradan laajentaminen kaksiraiteiseksi Töölön tavara-asemalta Hieta- ja Jätkäsaareen 17: 66, 67, : 40, : 38 r 88 20: 40* 21: 46,84* 22: 97*, 100* 23:128 Teatterikuja, lt.: kaasuvalaistuksen järjestäminen 09: 316, 317 kadun muodostus 98: 3 99: 9 kaunistaminen 30:236 Teatterikuja, Länt.: kaasuvalaistuksen järjestäminen 09:316, 317 kadun muodostus 98: 3 99: 8 vesijohdon rakentaminen 30: 130 Töölönlahti (kaup. os. II, XI, XIII, XIV): Humallahteen johtavan kanavan kaivamishanke 06: I 23 08: 44 09: 60'
16 -16 KAUP.OS. VII kävelytie Kaisaniemestä Eläintarhaan 90: 4 91: 8, 87 92: 5 osan luovutus valtiolle aluevaihdossa 27: 21 perkaustyöt 02: 52 03: I 52, II 20 04: II 25 05: II 16 08: 23 10: 72 pohjoisrannan huvilain käytön muuttaminen 76: 134 puhelinkaapelin laskeminen 13: 36 rannan järjestely 03: XVI 3 04: I 15, XVI 1 09: 61 10:68,72 ranta-alueiden varaaminen keskuspuistoksi 14:60 ratapenkereen alaisen aukon laajentaminen 91: 8 92: 5 94: 36 05: II 16 08: 23 11: :78 14:54 ruoppaustyöt ja toimenpiteet veden vaihtumisen edistämiseksi 89: 15 90:4 91:8 92: 5 94: 36 syvyysmittausten ja pohjatutkimusten suorittaminen 02:162 19: * 28: 135* Taivallahteen johtavan kanavan kaivamishanke 91: 17 92: 24 04: I 39 06: I 22 08: 44 09: 60 10: 68 17:67 19:143 tien rakentaminen 83: 294 täyttäminen 07: XII 4 08: 44, : 72 24: 6 30: 311 täyttämiskielto 09: 62 10: 69 uittosillan rakentaminen 92:115 veden puhdistaminen 01:51 05: : 45 10:300 vesialueen luovuttaminen ratapihaa värien ja sen täyttäminen 77: : 15 90: 3 91:7 92: 4 05:127 06:119 viemärikanavat 78: : 36 80: : 35 90: 4 91: 8 92: 5 94: 36 96: : 59 02: 52 Unioninkatu, ks. kaup. osa I. Vilhonkatu: järjestely ja asemakaavanmuutos 08: 16 09: 5, 13, 244, : 3 kaasuvalaistuksen järjestäminen 11:401, 403 kiveäminen 11: :393 petrooiivalaistuksen järjestäminen 11: 417 tasoittaminen 10: 67 11:343 tason alentaminen ja leventäminen liikenteen helpottamiseksi 14:46 Unioninkadun viereisen puistoalueen tasoittaminen 12:416 uuden liikenneväylän järjestely 97: 53 01:40 vesijohdon rakentaminen 94:44 95:175 00:128,130 08: 66 09: 257,259 10: 64 13: 71 Vuorikatu: kaasujohdon rakentaminen 07: XIII 10 08: 320 katumuurin lyhentäminen asuntotontin n :o 6 kohdalla 25: 195 kivikaiteen alentaminen 28: 200 kiviportaiden rakentaminen 27:97 kuntoonpaneminen tontin n:o 10 kohdalla 25: 53, 109 vesijohdon rakentaminen 00: 128,130 10: 64 11: 378 Ylioppi lastalontori: jalkakäytävän järjestely... 10: 65 11: 342 kaasuvalaistuksen järjestäminen 01:241 liikenteen järjestely 27: 28 28: 27 29: 29, 200 III KAUPUNGINOSA Kortteli n:o 46, tontinrajain korkeussuhteet 18:189 46, tontti n:o 1, rakentamisoikeuden lisääminen 09: 29 46, tontti n:o 4, viemärikanavan rakentaminen 90: 19 47, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 7, rakennuskonttorin sijoittaminen sinne 18: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 5, osto... 92: : 23 48, tontti nro 7, luovuttaminen tyttöjen ammattikoululle 11:67 13:56 48, tontti nro 7, myynti 16:11 48, tontti n:o 7, rakentaminen 22:17, 102* 24:45 26:161 48, viemärikanavan rakentaminen 87: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 2 yhdistäminen tonttiin nro 4 09: , tontti nro 3, rakentamisoikeuden lisääminen 12: , tontti nro 5, kansankirjastotalon rakentaminen 79: 20 50, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontit nro 1 ja 2, osoitenumeroiden muutos 27:130 50, tontit nro 2 ja 4, yhdistäminen 91: 44 50, tontti nro 3, yhdistäminen tonttiin n ro 4 84: 4 51, asemakaavanmuutos 18: 338
17 KAUP.OS. III 17 51, tontinrajain korkeussuhteet 18:189 51, tontti n:o 1, yhdistäminen tonttiin n :o 2 89: 50 51, tontti n:o 3, yhdistäminen tontteihin n:o 5 ja 6 18: : 6,297 51, tontti n :o 4, muodostus 18:190 19: 6, , tontti n:o 5, laajentaminen 86:123 51, tontit n:o 5 ja 6, yhdistäminen 06: , tontit n :o 8, 12 ja 14, osto 06:14 51, tontti n:o 26, luovuttaminen vapaaehtoiselle palokunnalle 79: 7 51, tontti n:o 26, rajaviivan oikaiseminen 79: 7 52, osan erottaminen P. Roobertinkadun laajentamista varten 05: I 6 06: I 3 52, taidepalatsin rakentaminen 06: I 9 07: I 64 52, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti n :o 7, osto 09:10 10:5 52, tontti nro 7, palolaitoksen laajentaminen 25: 38 26: 28, 84 27: 30, 96 52, tontti n:o 7, rakennuspiirustukset 28: 28 52, tontti nro 8, laskujohdon rakentaminen 10: , tontit nro 8 ja 10, osto 06:15,8, : I 64 12: 5 52, tontti nro 8, rakennuspiirustukset 25: 37 52, tontit nro 8 10, rakennuksen julkisivupiirrokset 30: 85* 52, tontit n:o 8, 10 ja 11, yhdistäminen 25: 10, 192, 135* 52, tontit nro 9 ja 10, yhdistäminen 91:44 09:118 52, tontti nro 10, rakentamisoikeuden lisääminen 11: , tontti nro 10, sähkölaitoksen perustaminen (ks. myös Sähkölaitos) 07: I 64, XIV 1 08: 57 52, tontti nro 10, yhdistäminen tonttiin nro 11 08: 36 52, tontti nro 11, kadun puhtaanapito 10: , tontti nro 11, osto 06:15,152 07: I 64 52, tontti nro 11, sähkölaitoksen perustaminen 07: I 64, XIV 1 08: 57 52, tontit nro 11 ja 13, yhdistäminen 90: 69 52, tontti nro 30, muodostus... 25:10 53, tontinrajain korkeussuhteet 18:189 54, konserttitalon rakentaminen 26: 26 54, myynti 20: 9 54, paikan luovuttaminen kalatukkukauppaa varten 18: 26 19: 20,219 54, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tulli- ja pakkahuoneen rakentaminen 75: 37 76: : : , Venäjän valtiolle kuuluvan muonamakasiinin lunastaminen 75: 37 76: : : : 136,209,220 55, tontinrajain korkeussuhteet 18:189 56, liikenneväylän järjestäminen 78: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 2, viemärikanavan rakentaminen 97:34 57, kaartinkasarmin ja -maneesin alueiden omistusoikeuden luovuttaminen valtiolle 23: 7 27: 21 57, kaartinkasarmin ja -maneesin alueiden omistusoikeuden selvitys 10: 61 57, kaartinkasarmin ja -maneesin alueiden vuokralleanto 10: 34 57, kaartinmaneesin ja kirurgisen sairaalan välisen alueen vuokralleanto 13: , kaartinmaneesin rakentaminen 75: 27 57, liikenneväylän rakentaminen eteläpuolelle 78: : 30 58, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 1, yhdistäminen tontteihin nro 7 ja 9 07: I 35 58, tontti nro 15, myynti 75: 22 76: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 1, hallinnan siirtäminen kaupungille 94: 17 59, tontit nro 3, 5 ja 19, yhdistäminen 78: , tontti nro 16, katuosuuksien puhtaanapito 10: , tontti nro 16, lunastaminen kaupungille 06: I 6 59, tontti nro 19, rakentamisoikeuden lisääminen 29: , muodostus 86:123 98, rakennusten poistaminen 78: , tontin luovuttaminen reaalikoulun sijoituspaikaksi 85: 70 91:6 98, tontin luovuttaminen yhteiskoulun sijoituspaikaksi 91:6 92:8 93: 3 94: 20, : , tontinrajain korkeussuhteet 21: 98, tontti nro 2, luovuttaminen Tieteellisten seurojen käyttöön 96: 11 98: 3 129, ks. III kaup. os. kortteli nro 98 85: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 196, tontinrajain korkeussuhteet 21: Aitaamistaksa 21:276 Asemakaavan vahvistaminen 75: 8 Asemakaavanmuutos 84: 3 85: 55 86: : 2 06: I 1 19: 5
18 -18 KAUP.OS. VII Bernhardinkatu: vesijohdon rakentaminen 97: 55,134,136 02: 48 03: II 23, 26 Erottaja: kaivorakennuksen korjaus 90: 33 katujen asfaltoiminen 28: 138* katuliikenneloiston pystyttäminen 26:165 katulyhtyjen järjestäminen 29: 199 kiertoraiteen liikennöiminen... 26: 171 kiveäminen 76: :359 80: : : 34 89: 77 90: s 63 00: 42 04: :166, : : : 66 13: 368 liikenneväylän suunnitteleminen Merisatamaan 03: I 23 05: 15 06: I 3 muodostus linja-autoliikenteen lähtökohdaksi 23:193 palopostin rakentaminen veden myyntiä varten 76: 136, 172 puistokäytävän järjestäminen Punanotkon ja Erottajan välimaille 76:131 raitiotiekorokkeiden rakentaminen 26: :205 raitiotieraidesilmukan rakentaminen 26: 18 sähkölaitoksen maanalaisen sivuaseman rakentaminen 07: XIV 1 sähkövalaistuksen järjestäminen 10: 136, :422 tasoittaminen 88: 34 89: 77 tontin luovuttaminen venäläiselle teatterille Uuden teatterin eteläpuolelta 75: 26 uudelleen järjestely... 16: : 35,335 vapaustaistelijoin muistomerkin pystyttäminen 20: 41 vesijohdon rakentaminen 08: 66 09: 256, 257, 259 viemärikanavan rakentaminen 86: : 128 Erottajan puistikko, ks. Erottaja. Erottajantori, ks. Erottaja. Erottajankatu: kaasuvalaistus 03: XVII 1 09: : 403 kiveäminen 10: 65 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 91: 83 vesijohdon rakentaminen 90: 91 08: 66 09:256,257,259 10:64 11: 378 Esplanaadi, (Kappeli-, Runebergin- ja Teatteri-): ilmajohtoja kannattavan pylvään pystyttäminen 26: 148 istutuksia ympäröivät aitaukset 78: 370 kaasuvalaistuksen järjestäminen 92:129 07: XIII 11 Kappeliesplanaadin kadunkulman pyöristäminen 16: 52 17: 325 Kappeliravintolan rakennuksen poistaminen 17: 33 Kappeliravintolan rakennuksen uudelleen rakentamisajan pidennys 14: 25 Kappeliravintolan vuokralleanto 77: : 13 81: : : 65 90: 10,73 92: 98 94: 11, : I 105, II 9 11: 30, 254 kaunistamissuunnitelma 77: 266 kioskien rakentaminen 82: 220,288 99: 206 laajentaminen 89:74 90:10 91:14 puhelinkaapelin laskeminen 13:263 rakennuspiirustukset 93:118 94: : 27 23: : 209 Runebergin patsaan pystyttäminen 81: 156, 184 Ruotsalaisen teatterin lisärakennushanke 17: 32 19: 5, 297 satamaratasuunnitelma 77:257 83: : 94 sähkövalaistuksen järjestäminen 89: 21 10: 136, : : 103 Teatteriesplanaadin koilliskulman pyöristäminen 17: 33, 34 Topeliuksen patsaan pystyttäminen 23: 28, : 18 28: 21 29: 20 täyttäminen ja tason korottaminen 79: 32 80:108 81: 169 uudelleen järjestely ja asemakaavanmuutos 81:156 82: :270 17:335 vesipostien järjestäminen 82: 222 viemärikanavan rakentaminen 78: : 32 80: 107, : : : 35 08: 191, 277 Esplanaadikatu, Etel.: asfaltoiminen 28:200 kaasujohdon rakentaminen 07: XIII 10 08: 319, 320 Kasarmikadun risteyksessä olevien kulmain pyöristäminen 29: 195 katuvalaistuksen järjestäminen 27: 188 kiveäminen 00: 42 01: : 51 06: I 80 07: I 88 II 20 08: 260 laajentaminen 12: 71 17: 33 puhelinpylväiden pystyttäminen 85: 67 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 97: 126 vesijohdon rakentaminen 05: I 65 06: II 25, 30 07: I 86 08: 289, 293, 296 Esplanaadikatu, Pohj., ks. kaup. osa I. Eteläinen laiturihaara (Keittohuoneenlaituri, Pakkahuoneenlaituri): kaupungintalon rakentamisehdotus 11: 46 13:44 kiveäminen 90:29 91:64 96:48 97:129 12: 391 paikan luovuttaminen varastoalueeksi 01: : : II 6 04: II 8 satamalaiturin nimiehdotuksen vahvistaminen 87: 191
19 KAUP.OS. III 19 tavaravajojen rakentaminen 93: 25 94: 3 95: 32 13: 365 uudelleen rakentaminen 15: 51 viemärikanavan uusiminen 90: 30 91: 65 Eteläranta (Länsiranta, Rantatori): halkovarastojen katoksen rakentaminen 16: 193 kaasuvalaistuksen järjestäminen 04: XVIII 3 09: : 394,404 katukäytävän korjaaminen 15:46 kauppahallin myymäläin vuokralleanto 89: 74 24: : : 145, 146 kauppahallin rakentaminen, asemakaavanmuutos 86:125,133,143,167 87:205, : 20, 84 89: 36, 76, 81 kiveäminen 98:52 99:140 03:151 04: II 21 05: II 22 10:65 11:93,341 27: 98 28: 136* 29: 131* 30: 133 lennätinlankojen kiinnittäminen 21: 254 makasiinitontit n:o 9 12, lunastaminen kaupungille 94: 39 pakkahuoneen makasiinien vuokraaminen yksityisiltä 76: 127 satamaratasuunnitelma... 79: 3 83: 271 sähkövalaistuksen järjestäminen 97: : 131 tavarasuojien hallinnan järjestäminen 07: II 53 tavarasuojien rakentaminen 84: 16 torikaupan järjestäminen 81: : :293 85:69 tullihaaraosaston uudistus- ja muutostyöt 22: 22 vesijohdon rakentaminen 99: 146, 15: 42 viemärikanavan rakentaminen 88: 79 90: 89 viemärisuun ruoppaaminen... 27: 137* Eteläsatama (kaup. os. III, VII): kaasuvalaistuksen järjestäminen 90: :404 kalastajasataman käyttö 87: 204 karin louhiminen Makasiinirannan edustalla 12: 73 13: 80, 378 kiveäminen 90:29 91:63 07: : : 311,316 27: 136* kivihiilien säilytysvajan rakentaminen 12: 287 käyttö kauppasatamana 79:3 83:270 87: 188 liikenteen järjestely tullipaviljongin luona 28: 205 osoitenumeroiden hankkiminen varastosuojiin 27: 192 peilaustöitten suorittaminen 01:151 petroolivalaistuksen järjestäminen 91:83 rantakadun kiveäminen 88:81 ruoppaustyöt 86:139 88:75 90:32 92: 29 00: : 39* 21s 83* satama-alueen rajojen vahvistaminen 29: 10 satamalaiturityöt 82: : 270, 272, 294, :75 86: : :73 89: 25 90:31,87 91:68 94: 47,134 95:186 97: : 56 01: 51,151 02: 52,133 07: II 26 11: : : 39* 21 s 61 22: 28 25: 127* 29: 128* satamaradan rakentaminen 76:131 77: : 3 87: : 27 89: 94 90: 13 91: 16 93: 26, 39, : 2, 28, : 28 soveltumattomuus suurmerenkulkua varten, keskikokoisen laivaliikenteen siirtäminen sinne 21: 57 syventäminen 93: 122 syvyystutkimuksien suorittaminen 99:47 vesipostin rakentaminen... 89: 26 97:34 viemärien suiden ruoppaus 29: 127* 30: 138* viemärijohtotyöt 25: 200 viemärikanavoin laskupaikka 78: 365, : 32, 37 80: 107 Fabianinkatu, ks. kaup. os. II. Heikinkatu, ks. kaup. osa I. Jalkakäytävien kiveäminen 76: : 359 Kaartinmaneesi, ks. III kaup. osa kortteli n :o 57. Kaartinpuutarha (kaup. osa III): asuntotonttien vuokralleanto 88: 63 julkisen kaivon sulkeminen 78: 353 viljelyspalstan vuokralleanto 88: 63 89: 68 Kaasulaitos, laajentaminen 26: 83, 88 27: 36, 94, : 38, 100 Kasarmikatu (kaup. osa III, VII):, kaasuvalaistuksen järjestäminen 88: 93 08: : 403 kiveäminen 76:132 77:214 78:359 10: 65 11: 93, 341 lennätinkaapelin laskeminen... 16: 191 liikenneyhteys Fabianinkadulle 78: : 30 maanalaisen kaapelin laskeminen 99: 136 tasoittaminen 77: 214 vesijohdon rakentaminen 80: : :212 88: 24,25,83,86,87 89:78 90: 84 00:128,130 05:165 06:1125,30 07: I 86 08: 289, 296 viemärikanavan rakentaminen 86: :212,218 88:23,25,83 89:78 90:84 00:42 01:149 Kasarmitori: järjestelysuunnitelma 77: : : 132 kaasuvalaistuksen järjestäminen 91: 82 07: XIII 11 kaivon poistaminen 90: 24, 33
20 -20 KAUP.OS. VII kaupan järjestäminen 01: 41 02: 43 03: II 11 kauppahallin myymäläin vuokralleanto 26: :174 kauppahallin rakentaminen ja torikaupan keskittäminen sinne 83:286 84:16 85: 68 86: : 49 05:139 kauppahallin sähköjohdot 26: 170 kiveäminen 90: 29 91: 63 03:151 04: II 21 06: I 80 07: II 20 12: 391 konserttitalon rakentaminen 12: 57 kunnostaminen sotaväen harjoituskentäksi 13:75 paikan luovuttaminen yleisiä pesulaitoksia varten 81: 171 Suomalaisen teatterin rakentaminen 96: 10 sähkövalaistuksen järjestäminen 10:136, 376 tasoittaminen 88: 78 vesijohdon rakentaminen 06: II 30 07: I 86 08: 289, 296 Katersatama: ruoppaustyöt 22: 99* Kaupunginosan rajain järjestely 86: 123 Kauppatori: kaasuvalaistuksen järjestäminen 01: : 394, 404 keisarinna Aleksandra Feodorovnan muistomerkin kunnossapito 12: 296 kiveäminen 83: : 30, 31 90: 28, 83 91:24 92:28,110 93: 59,120 94:133 95: 42 96:48 97:129 98:140 00:42 01:148 02:51 03: :163 05:166, : : 68 09: : 92 12:391 liikenneolojen järjestely 28: 26 29: 27, 200 lyhtypylvään pystyttäminen 12: 287 myyntipaikkain vuokran vahvistaminen 20: 231 raitioteitten keskuspaikka 83: 342 raitiotieraiteiden muttaminen 16: 52, :325 rihkamatorin siirtäminen Simonkadulle 23: 192 tonttien rakennuskorkeuksien rajoittaminen 30: 147* torikaupan järjestäminen 81:171 82:219 83: :35 90: 36 01: 41 02:43 03: I 43 07: II 61 20: 164, : : 146 Wallgrenin suihkukaivon paikan määrääminen 06: I 75 vapaakaivon järjestäminen kauppahallin läheisyyteen 19:41,135 vesijohdon rakentaminen 08: 297 viemärijohdon rakentaminen... 14: 329 Keisari nkarinlaituri: kunnossapito 24: 130* 25: 127* valaistus- ja puhelinpylväiden pystyttäminen 25: 198 Keittohuoneenlaituri ja Keittohuoneenranta, ks. Eteläinen laiturihaara. Korkeavuorenkatu (kaup. osa III, VII): alentaminen ja laajentaminen... 06: I 4 eräiden talojen osoitenumeroiden muuttaminen 86: 122 kaasuvalaistuksen järjestäminen 76: :263 88: 93 01: 53 02:259,260 06: XVIII 92 07: XIII 10 11: 403 kiveäminen 76:132 77:214 78:359 puhelinkaapelin laskeminen 13:264 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 91: 83 96: 117 tasoittaminen 76:92 77: 214,294 vesijohdon rakentaminen 80: : 20 86:140 87:212 88:24,25,83,86,87 89: 78 90:84 94:44 95: 172,173 01:48 02: 165, : II 23, 26 06: I 78 07: II 31, 36 viemärikanavan rakentaminen 84: 20 86: :212 88: 23,25,35,83 89:78,79 90: 84, 85 Koulupuistikko: järjestely : 05: I 6 muuttaminen asuntotonteiksi 01: 3 sähkövalaistuksen järjestäminen 91:83 10:136 11: 422 tasoittaminen 06: I 80 07: II 22 08: 280 Topeliuksen patsaan pystyttäminen 23: 29 24:18 Linnanlaituri: korjaustöiden suorittaminen... 29: 127* ruoppaustyöt 22: 99* satamalaiturin nimiehdotuksen vahvistaminen 87:191 Linnanranta: korjaaminen 15: 51 viemärisuun ruoppaaminen 27: 137* 28: 134* Ludviginkatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 76: : : XVIII 92 11: 403 sähköjohdon vetäminen 08: 206 vesijohdon rakentaminen 90: 91 08: 66 09: 257,259 Länsiranta, ks. Eteläranta. Makasiinikatu, Et.: vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: 289, 296 viemärikanavan rakentaminen 79: 37 Makasiinikatu, Pohj.: kaasuvalaistuksen järjestäminen 06: XVIII 94 08: 320 kiveäminen 88: 78 lennätinkaapelin laskeminen 94: 39 11: 266
21 KAUP.OS. III 21 vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: 289, 296 viemärikanavan rakentaminen 87: 218 Pakkahuone ja Pakkahuoneenlaituri, ks. Eteläinen laiturihaara. Punanotko, huvila nro 74, vuokraoikeuden siirto 88: 70 Rantatori, ks. Eteläranta. Ratakatu (kaup. osa III, V, VII): asuntotontti nro 6, vuokraoikeuden siirto 78:334 kaasuvalaistus 04: XVII 1,2 11: 403 kiveäminen ja tasoittaminen 88: 78 vesijohdon rakentaminen 02: 48 03: II 23, 26 väliaikaisen kuumesairaalan perustaminen taloon nro 33 76: 129 Rikhardinkatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 76: : :403 Roobertinkatu, Pieni: kaasuvalaistuksen järjestäminen 01: 241 vesijohdon rakentaminen 80: : 128, 130 viemärikanavan rakentaminen 96: 50 97: :141 Saksalaisen kirkon puistikko: istutusten järjestely 99: 29, : 254 Sähkölaitos: hallintorakennusten rakentaminen 30: 39 laajentaminen 26: 83,88 28: 33 perustaminen 07: I 64, XIV 1 08:57 uudistustöitten suorittaminen 28: 39 Ullanlinnankatu (U Irii ka porin katu): kaasuvalaistuksen järjestäminen 06: XVIII 92, 94 kiveäminen 82: 224 tasoittaminen 81: 170 viemärikanavan rakentaminen 88: 35 89: 79 90: 85 Unioninkatu, ks. kaup. osa I. Yrjönkatu (kaup. osa III, IV, V, VII): jatkaminen Merimiehenkatuun saakka 87:187 kaasuvalaistuksen järjestäminen 76: : : XIII 10 08: :403 kiveäminen 76:132 78: :188 08: : 93 12: : : 137 puiden istuttaminen 10: 313 päällystäminen tervavierroksella 13: 363, 368 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 91: 83 98: : 136 vesijohdon rakentaminen 81: :*128, : I 79 07: II 31, 34, 36 viemärikanavan rakentaminen 79: 37 07: II 13 IV KAUPUNGINOSA Kortteli nro 62, tontinrajain korkeussuh- teet 18: , tontit nro 8 ja 11a, yhdistäminen 90: 69 63, asemakaavanmuutos 26:4,140* 27: 5 63, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 11, yhdistäminen tonttiin nro 12 korttelissa nro 66 25: : 4, 18 64, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontti'n:o 21b, uimahallin rakentaminen 27: 47 66, asemakaavanmuutos 26:4, 140* 27: 5 66, tontinrajain korkeussuhteet 21: 66, tontti nro 12, myynti 07:134 08: 28, 200, , tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontti nro 2, rakentamisoikeuden lisääminen 30: 68, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 1 ja 2 asemakaavanmuutos 25: 10, 192, 135* 68, tontti nro 12, muodostus 25: 10 69, kansakoulutalon rakentaminen 75: 36 69, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 10, osto 75:36 69a, asemakaavanmuutos 81: 155, :205,219 83:287 84:18 28:8, 142* 29:4 69a, käyttämättömän alueen hallinta 83: a, tontit nro 1 ja 2, kansakoulutalon rakentaminen 78:343 79:19 80: 100, 112, : 155, 165, 174, : 205, 219, : : 18 69a, tontti nro 4, rakentamisoikeuden lisääminen 12: 290
22 -24 KAUP.OS. VII 69a, tontit n:o 4 ja 5, pakkolunastaminen ja tasoittaminen 76: a, tontti n:o 5, rakennuksen julkisivunmuutos 91: 44 69a, tontit n:o 6a, 7a ja 8a, myynti 77:215 69a, tontti n:o 8, katuosuuksien puhtaanapito 08:193 70, asemakaavanmuutos 20:44* 21: 5, 87* 70, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontti n:o 3, yhdistäminen tonttiin nro 11 21:5,87* 71, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 7, yhdistäminen tonttiin nro 12 20: 7,44* 72, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 7, jako 89: 51 73, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontti nro 4, hallinnan siirtäminen kaupungille 94: 17 74, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 2, 12, 13 ja 14, yhdistäminen 88: 54 75, tontit nro 2, 12, 13 ja 14, yhdistäminen tontteihin nro 3, 24, 26 ja 28 92: 58 76, asemakaavanmuutos 24:139* 25: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 5, rakennuksen julkisivupiirrokset 30: 85* 76, tontti nro 7, muodostus... 24:4 76, tontti nro 24, yhdistäminen tonttiin nro 25 24: 4, 139* 77, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontit nro 5, 6 ja 24, yhdistäminen ja laajentaminen 01: 18 02: 19 03: I 3 77, tontti nro 6, rakentamisoikeuden lisääminen 29:125 77, tontit nro 8, 18 ja 20, luovuttaminen venäläiselle teatterille 75: 26, 27 76: , tontit nro 8, 18 ja 20, omistusoikeuden luovuttaminen valtiolle 23: 7 27: 21 77, tontit nro 8, 18 ja 20, rakentamattomien osien julistaminen yleiseksi paikaksi 28: , tontit nro 19 ja 21, rakennuksen julkisivunmuutos 28: , tontti nro 19, rakentamisen lykkääminen 23: , tontti nro 22, rakennusyritystä koskeva lausunto 87: , tontti nro 24, luovuttaminen Teknilliselle korkeakoululle 76:92 78, sotilassairaala-alueen omistusoikeus 10: 61 23: 7 27: 21 78, sotilassairaala-alueen vuokralleanto 10: 34 79, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontit nro 17, 36, 52 ja 59, myynti 89: 6, 65 90: 71 80, tontit nro 52 ja 59, vuokralleanto 88: 2 81, asemakaavanmuutos 18: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 10, muodostus 19:7 81, tontit nro 28, 30, 35, 37 ja 39, myynti 86: : 4, 67 90: 71, 72 81, tontti nro 30, osto 30:15 81, tontit nro 31 ja 33, vuokralleanto 76:111 77:243 81, tontti nro 33, yhdistäminen, tonttiin nro 34 19: 7, , tontit nro 37 ja 39, rakennusten poistaminen 89: 4, 73 82, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontit nro 1, 2 ja 30, myynti 89: 4 90: 71 82, tontti nro 1, vuokraoikeuden siirto 88:71 89: 71 82, tontit nro 2 ja 30, rakennusten poistaminen 89: 4 82, tontti nro 6, järjestely ym. 86: , tontti nro 30, laajentaminen 91: , asemakaavanmuutos 27:7,144* 153, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontit nro 1, 9a ja 10a, laajentaminen 91: 9 153, tontit nro 1, 2, 3, 9a ja 10a, myynti 77: : , tontti nro 3, katuosuuden puhtaanapito 10: , tontti nro 6, luovuttaminen kuumesairaalaa varten 76: 93
23 KAUP.OS. III , tontit n:o 6 ja 7, luovuttaminen suomalaiselle alkeisoppilaitokselle 75: , tontit n:o 9a ja 10a, yhdistäminen 27: 7, 144* 153, tontti n:o 40, muodostus 27:7 154, asemakaavanmuutos 29: 8,137* 30:4 154, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontit n:o 4 ja 9, alueen erottaminen 29: 8,137* 30:4 154, tontit n:o 4 10, 12 ja 28, myynti 77: 214,216 88: 62 93: : , tontit n :o 4, 9, 10 ja 28, osto 27: :17,155 29:13 154, tontti n:o 7, kiinteistön osto sairaanhoitotarkoituksiin 30:13, , tontti n:o 10, rajojen muutos kadun laajentamisen johdosta 97: 2 154, tontti n:o 10, viereisen alueen vuokralleanto, aluevaihto 23: 38, 168, , tontit n:o 11 ja 12, luovuttaminen kuumesairaalaa varten... 76: , tontti nro 26, luovuttaminen juutalaiselle seurakunnalle 98: 7 00: 11 01: : II , tontti nro 28, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen 01: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontit nro 11 17, laajentaminen 97: 2 98: 1 99: :15 04:112 06: I 31, II 3 07: II , tontit nro 11 17, myynti 77:216 89: , tontti nro 17, jako 05: , tontti nro 17, länsiosan erottaminen katua varten 03: I 6 155, tontti nro 30, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen 01: , tontit nro 30, 34 ja 36, myynti 01: : II 2 06: II 1, 2 155, tontit nro 31 ja 40, muodostus 05: I , tontti nro 36, osto 18:12 155, tontti n:o 36, vuokralleanto 05: II 7 156, luovuttaminen junkkerikoulua varten 76: , luovuttaminen kuumesairaalaa varten 76:94, , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontit nro 1, 24 ja 28, myynti 77: , tontti n:o 1, rakentamisoikeuden lisääminen 28: , tontit nro 1, 5, 24 ja 28, vuokralleanto 76:111 77:243 86:128 87: , tontti nro 27, luovuttaminen talouskoulua varten 77: , luovuttaminen venäläistä sotilassairaalaa varten 76: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontit nro 8, 18, 22 ja 37, myynti 88: , tontti nro 8, vuokralleanto 85:62 158, luovuttaminen venäläistä sotilassairaalaa varten 76: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontit nro 20, 22, 24, 39, 41 ja 43, myynti 88: 61 89: 6, 66 90: , tontit nro 20 ja 39, yhdistäminen 88: , tontit nro 24 ja 43, vuokralleanto 88: 2 158, tontti nro 41, lunastussumman maksuajan pidentäminen 94: , asemakaavanmuutos 29: 8 162, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 3, käyttöä koskevat esitykset 83: : 22 91: 18 04: I 26, 31 05: I 32 06: I 59 07: I : 15,40 11: 69 13: 56 19: , tontti nro 3, palomuurin rakentaminen 28:21 162, tontti nro 3, rakennuspiirustukset 29: , tontti nro 3, talon rakentaminen erinäisille ammattiopetuslaitoksille 27: 33 29: , tontit nro 3, 32 ja 34, vuokralleanto 83: : , tontit nro 3 ja 5, vuokraoikeuden siirto 22: , tontit nro 4, 6, 32, 34, 36, 59, 61 ja 63, myynti 88: 3, 61 90: 1, , tontit nro 4 ja 6, yhdistäminen 29:8 162, tontti nro 7, muodostus... 29:8 162, tontti nro 7, rakennuksen julkisivupiirrokset 30: 85* 162, tontit nro 7 ja 59, rakentamisoikeuden lisääminen 28:112 30: , tonttien myynti 87: , tonttijako 83:270
24 24 KAUP.OS. IV 166, 166, 166, 166, 166, 166, 166, 166, 166, 166, 166, 166, 166, 167, 167, 167, 167, 167, 167, 167, 168, 168, 168, 168, 168, 169, 169, 169, 169, alueen varaaminen Helsingin sai- 169, raskodille 79: 9 tontinrajain korkeussuhteet 18: 1^9 189 tontit nro 1a, 1b, 3, 13, 14, 15, 17ft,/u ' 18 ja 20, myynti 88:4,5,61 89: 66 02: 28 03: I 20 tontit nro 1a, 14, 18 ja 20, vuok- 17» ralleanto 81: : : , tontti nro 1b, osto 28:17 29:13 tontti nro 3, vuokraoikeuden lakkauttaminen 88:4 170, tontti nro 13, järjestäminen istu- 170, tukseksi 16: 56, : 77, : :45*21: 88* 170, tontti nro 13, palokaluvaraston 170, rakentaminen 90: 22 91: 18 tontti nro 13, urheilu- ja leikki- 171, kentän järjestäminen 99: 8,47 00: 171, 208, 210 tontti nro 13, varaaminen kau- 171, pungin tarpeisiin 09:40 171, tontti nro 19, kansakoulutalon 171, rakentaminen 11: 69 13: 56 21: , tontti nro 19, osto 95: 25 96:45 tontti nro 20, vuokraoikeuden 172, siirto 94: , alueen vuokralleanto 77: : 329,416 79: , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontti nro 17, vuokraoikeuden 173, lakkauttaminen 22: 62* tontti nro 17, vuokraoikeuden 173, pidennys 28: 167 tontti nro 21, myynti... 88: 2,61 173, työväenasuntojen katselmus 04: II 173, 51 07:1161 viemärikanavan rakentaminen 173, 88: 94 tontinrajain korkeussuhteet 18: 173, 189 tontit nro 5, 7 ja 21, myynti 173, 88:61 19:210 tontit nro 5 ja 7, vuokralleanto 174, 81: : , tontti nro 5, vuokraoikeuden siirto 82: , tontti nro 21, hallintaoikeutta 174, koskeva sopimus 16:9, , tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontit nro 3, 5, 12 ja 14, myynti 88: 61 90: , tontit nro 3, 5 ja 14, osto 30: 174, 13, 147* tontit nro 3, 5, 12 ja 14, vuokralle- 175, anto 83: 281 tontti nro 3, vuokraoikeuden siirto 89: 70 tonttien osoitenumeroiden muuttaminen 86: 122 alueen erottaminen satamarataa varten 92: 21 alueen vuokralleanto... 99:130 kunnallisen sairaalan rakentaminen 76: 93 77: 216,249 78: 330, : 286 laajentaminen 92: 21 9J: 28 94: 17 ruumiinavaushuoneen rakentaminen 76:122 77: 249 tasoittaminen... 94:149 96: 139 tontinrajain korkeussuhteet 21: laajentaminen 92:21 94:17,122 lastauslaiturin rakentaminen 88: 17 myynti 88: 5, 61 tasoittaminen 22: 28 tontti nro 25, osto 05: I 27 tontti nro 25, pakkolunastaminen 14: 11 15: 3 21: 140, 142 myynti 88: 2, 61 tontinrajain korkeussuhteet 18: 189 asuntotontin lohkaiseminen 07: I 35 eteläosan vuokralleanto... 88: 3 lastauslaiturin rakentaminen 88: 17 muuttaminen asuntokortteliksi 04: I 5 myynti 88: 61 rautatien rakentaminen 14: 26 23: 194 tontinrajain korkeussuhteet 18: 189 tontit nro 8a ja 45, jako 13:188 15:130 tontti n ro 45, asemakaavanmuutos 14:323 lastaussillan rakentaminen 89: 14 muuttaminen asuntokortteliksi 04: I 5 myynti 89: 66 pohjoisosan vuokralleanto 88: 3 rautatieraiteiden johtaminen sinne 16: 191 tontinrajain korkeussuhteet 18: 189 tontti nro 61, jako 91:44 tontti nro 61a, yhdistäminen tonttiin nro 61b 05: I 22 asemakaavanmuutos 27: 143* 28: 3
25 KAUP.OS. III , tontinrajain korkeussuhteet 18: : , tontti n :o 3a, osto 26:36,87,88 175, tontit n:o 4a ja 17, alueen luovuttaminen Länsisataman liikenneväylää varten 26: 36, 87 30: , tontit n:o 4 ja 56, jako 89:51 09: : 140* 175, tontit n:o 17 ja 56, myynti 88: 4,61 89:6,66 175, tontti n:o 56, kapearaiteisen radan rakentaminen 10: a, muodostus 28: 3 175a, tontit n:o 3a ja 4a, muuttaminen asuntotontiksi 28: 3 175a, tontti n:o 3a, vuokrasopimuksen irtisanominen 30: b, muodostus 28: 3 175b, tontti n:o 17, muuttaminen asuntotontiksi 28: 3 175b, tontti n:o 34, vuokraoikeuden siirto 82: , asemakaavanmuutos 13:68 14:4 179, kaupungin ainespihan laajentaminen 13: 68 14: 4 179, osan vuokralleanto 13: , työväenasuntojen rakentaminen 05: I 9 179, viereisen alueen varaaminen sotaväen keittiön paikaksi... 12: , katso IV:s kaup. osa kortteli n:o , asemakaavanmuutos 13: 2 192, edustalla olevan aukion kiveäminen ja tasoittaminen... 13: , sähkölaitoksen rakentaminen 05: : , tontinrajain korkeussuhteet 18: :7 192, tontti n:o 2, asemakaavanmuutos 13:2 192, tontti n:o 3, yhdistäminen tontteihin n :o 4, 6, 39 ja 41 11: , tontit n :o 3, 4, 6, 39 ja 41, myynti 08: 33, , tonttien yhdistäminen... 09: , asemakaavanmuutos... 29: 137* 194, hallintaoikeuden hankkiminen kaupungille 14: 36 15: 5 194, käyttö- ja omistusoikeuden siirtyminen kaupungille 23:7 27:22 194, tonttien varaaminen kaupungintaloa ym. varten 24: 6 194, Turun kasarmialueen hankkiminen kaupungille 18: , uudelleen järjestely 20: 44* 21: 87* 23: a, luovuttaminen kaupungille aluevaihdossa 29: : , asemakaavanmuutos 13:2 198, käytön järjestely 07:137 08:29 09: 11, 12 12: 56 22: 11 24: 5, 6 198, myynti 19: , rakennuksen julkisivupiirrokset 26: , katso myös IV:s kaup. osa Kampin kasarmialue 215, asemakaavanmuutos 29: 137* 215, käyttöoikeuden siirtyminen kaupungille 23: 7 27: , tonttien varaaminen kaupungintaloa ym. varten 24: 6 215, luovuttaminen valtiolle aluevaihdossa 29:14 30: , vuokraoikeuden pidennys 24: , ns. sapöörikasarmin rakennusten käyttö 18: 34 19: 36, , omistusoikeuden selvitys 09: 7 217, rakennuksien luovuttaminen kaupungille aluevaihdossa... 27: , tontit n :o 1, 7, 9, 11, 12, 48, 50, 52 ja 54, luovuttaminen venäl. kimnaasille aluevaihdossa 07: l 27, 30, II 5 08: (190), työväenasuntojen perustaminen 05: I 8 Abrahaminkatu: kaasujohtoverkon laajentaminen 76: : 263 kiveäminen 88: 78 89: 77 vesijohdon rakentaminen 97: 55 98: 146, :167 Aitaamistaksa 21: 276 Albertinkatu (kaup. osa IV, V, VI): kaasuvalaistuksen järjestäminen 76: : : 92 04: XVI 11 07: XIII 10, 11 Kirvesmieskadun yhdistäminen siihen 86: 124, 125 kiveäminen 76: :359 80: 105 osoitenumeroiden muuttaminen 86: 125 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 99: : 140 tonttien laajentaminen 86: 120 tasoittaminen 88: 22, 26, 34 90: 84 vesijohdon rakentaminen 92: 27 93: :149 04:161,1130,31 05:1126,28 06: I 78 07: II 31, 34, 36 viemärikanavan rakentaminen 92: 22, 29 93: 122 Annankatu (kaup. osa IV, V): jatkaminen etelään päin 01: 2 kansakoulun lisäkerroksen rakennuspiirustukset 24: 209 kaasuvalaistuksen järjestäminen 76: : : : : 402,403»
26 -26 KAUP.OS. VII kaivon sulkeminen 78: 353 kiveäminen 76: :359 88:74 89:31 90: 84 14: 53 15: 317 korokkeen rakentaminen Simonkadun risteykseen 28: 204 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 9i: 83 01: : 205 tasoittaminen 13: 75 14:328 vesijohdon rakentaminen 85:72 89: 29 08: 66 09:256,257,259 13:71 viemärijohdon rakentaminen 89: 32 90: 85 Antreankatu, ks. Lönnrotinkatu. Arkadiankatu (kaup. osa IV, XIII): katuvalaistuksen järjestäminen 10: :401,402,403 12: 66 25:195 27: 188 kiveäminen 11:100 12: :74,75 14: 326, : : 273 laajentaminen 23: 52 Munkkiniemen raitiotielinjan johtaminen sitä pitkin 21: 265 puhelinkaapelin laskeminen 12: 286 raitiotieliikenteen alkaminen... 29: 201 tasoittaminen 06: I 80 07: I 89, II 22 08: 35,263 09: 58 10: :349 12: : : 191,139* tonttien lunastaminen satamaradan laajentamista varten 21:62 uuden raitiolinjan tarkastaminen 29: 268 vesijohdon rakentaminen 06: I 79 07:1 86, 1132,36 08:290,297 09: 55 10:318,319 viemärikanavan rakentaminen 07: II 24 08: : 301 sillan rakentaminen satamaradan poikki 12: 68 13: : 52, : 57, 128* Asemakaavan vahvistaminen 75: 8 Asemakaavanmuutos 84: 3 85: 55 86: : 130 Bulevardi (kaup. osa IV, V): kaasuvalaistuksen järjestäminen 92: : 53 03: I 29 04: XVII 1 11: 394, 404 kiveäminen 76: : : 93 12: 391 puiden istuttaminen 27: 187 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 01: 140 vesijohdon rakentaminen 90: 91 97: 55 98: 146, : II 23, 26 vesipostin poistaminen 78: 353 viemärikanavan rakentaminen... 88:79 Dreijerin pelto: kaivon kaivaminen 76:135 kaivon sulkeminen 78: 353 vastaa osittain korttelia n:o : : 222 vuokra-alueen pienentäminen 76: : 222 Eerikinkatu: jatkaminen Ruoholahteen asti 86:123 kaasujohtoverkon laajentaminen 76:182 77: 263 kaasuvalaistuksen järjestäminen 89: 92 kiveäminen 76: : : : : 31 90: 84 merkinantotaulun pystyttäminen Fredrikinkadun risteykseen 26: 165 tasoittaminen 77: :359 88: 22,34 90: 84 vesijohdon rakentaminen 88: 23, 31, 92 89:85 90:84 97:55 98: 146,148 08: 66 09: 256, 257, : 99 vesipostin poistaminen 78: 352 viemärikanavan rakentaminen 79: 37 80: : 23, 35, 92 90: 84 99: 46 00: 121 Fredrikinkatu (kaup. os. IV, V, VI, VII): kaasuvalaistuksen järjestäminen 76:184 77:263 90:102 03: XVII 1 06: XVIII 93 08: : : 66 kallion louhiminen eteläpäässä 86: 139 kiveäminen 76:132 78: : 31 90: 84 12: 66,71 13: 368,370 14: 53,337 15: 47, 317, 323 liittäminen Lutherinkatuun 19:232 21: 51 petroolivalaistuksen järjestäminen 11: 417 puhelinkaapelin rakentaminen 11:265 puhelinkioskin pystyttäminen Punavuorenkadun kulmaan 15:201 päällystäminen tervavierroksella 14: 320, 337 satamaradan ylikäytävän uudelleen rakentaminen 18: 41 sähkövalaistuksen järjestäminen 97:126 98: : : 239 tasoittaminen 99:46 00:120 01:149 06: I 80 07:189, II 23 08: 35,263 12:71 13: : 69 18: 48 vesijohdon rakentaminen 81:169 88: 24 94: :55 98: 146,148 99: 146, 07: I 86 08: 290, 293, : 65 18: 44, 48 viemärikanavan rakentaminen 08: : :48 Harloffin pelto, ks. Kampinmalmi. Heikinkatu, ks. kaup. osa I. Hietalahdenkatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 89:92 09: : 352 pohjoisen osan oikaiseminen 85: 62,63 raitiotien rakentaminen 23: 56 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 95: 165 tasoittaminen 78: : :22,34 90: 84 vesijohdon rakentaminen 88: 23, 31 89: 85 90: 84 99: 147,149 01: 155,157 09:55 10: 316, 317, 319 viemärikanavan rakentaminen 88: 23, 35 90: 84
27 KAUP.OS. III 27 Hietalahden eteläranta ja pohjoisranta, ks. Hietalahdenranta. Hietalahdenranta (kaup. osa IV, V): kaasuvalaistuksen järjestäminen 89:92 91: 82 04: XVII 2, 3 05: XVIII 1, 2 06: XVIII 93 07: XIII 11 kiveäminen 90: 29 91:64 95:43 02:51 03: :58 10: : 73 14:324 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 95: : 118 tasoittaminen 88: 22,34 90:84 04:163 vesijohdon rakentaminen 88:22,31,92 89: 85 90: 84 99: 32 viemärikanavan rakentaminen 87: : 79, 92 90: 84 viemärisuun ruoppaaminen... 27:137* viertäminen 96: : I 63 15: 46 Hietalahdentori: asemakaavanmuutos 03: I 3 asfalttijalkakäytävän rakentaminen 28: 200 istutusten järjestäminen, hoito ja kustannukset 02: 20, : I 25 04: XVI 7 05: I 55, XVII 5 06: XVII 88 07: XII 6 08: : : : : : : : : : : 45* 21:88* jalkakäytävän rakentaminen... 30: 232 kaasuvalaistuksen järjestäminen 90: : XVII 2, 3 kauppahallin rakentaminen 89: 30 91: 23 01: 49 02: 51 kauppatorin järjestäminen 87: : 27 89: 37 90: 36 kiveäminen 88: 28, 33 89: 31 90: 29, 83 91: 64 03:151 04: II 22 06:180 07: :46 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 01: 140 tasoittaminen 88: 28 89: 31 90: 29 viemärikanavan rakentaminen 82: 224 Junkkarikoulun viljelykset, ks. Kampinmalmi. Kaakeli katu: poistaminen asemakaavasta 92: 21 93: 28 94: 17 Kalevankatu (Vladimirinkatu): jalkakäytävän uudelleen järjestely 20: 40 kaasuvalaistuksen järjestäminen 76: : : 92 11: 403 kiveäminen 76: : 359 louhimistyöt 75:60 pidentäminen 26:131* raitiotien rakentaminen 23: 56, 194 tasoittaminen 88: 22, 34 90: 84 valaistuksen parantaminen 30: 240 vesijohdon rakentaminen 84: 21 88: 23, 31 89: 85, 91 90: 84, 91 97: 55 06: I 78 vesipostin siirtäminen Abrahaminkadun kulmaan 78: 352 viemärikanavan rakentaminen 78: : 37 84: 21 88: 23, 35, 79 90: 30, 84, :65 Kalmistokatu (Kirkkomaankatu, Kirkkotarhakatu) (kaup. os. IV, XX): alue, vuokralleanto 15: 196 kaasujohdon rakentaminen 08: : :65 kiveäminen 92: 28 94: : I 63 laajentaminen 22:224 26:135* lisäalueen aitaaminen ja täyttäminen 15: 48 raitiotien rakentaminen 22: 224 tasoittaminen 92:28 93: 38,59,121 94: : I 63 25: 109 vesijohdon rakentaminen länsipuolella oleville varastopaikoille 11:91 viemärikanavan rakentaminen 93: 38 94: : 50 97: : 48 30: 143* viereisen maakaistaleen lunastaminen venäläiseltä seurakunnalta kadun laajentamista varten, asemakaavanmuutos 13: 14 14: 6, 353, 15: 2 viertäminen 12: 67 13:369 Kampinkatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 90: 102 kiveäminen 89: 31 90: 84 vesijohdon rakentaminen 88: 31,92 89: 85 07: I86 08: 290, 296 viemärikanavan rakentaminen 88: 35, 92 97: 60 98: 141 Kampin kasarmialue: kaupungin ja valtion välinen aluevaihto 30: 188, 191 Kampinmalmi: ajotien kiveäminen 91: 24 alue Fredrikinkadun varrella, asemakaavanmuutos 00: 3 alue Fredrikinkadun varrella, luovuttaminen valtiolle aluevaihdossa... 99:11 alueiden vuokralleantoa koskevat asiat 75: 26, 28, 34, 36 76: 93, 98, 100, 101, : 227, : 334, : 11 80: 96 81: : 62 86: 128, : : 10, 63 06: II 5 14: 26 19: 18 24: 196 Barkoffin tontti: luujauhotehtaan katselmus 92: : II 51 luujauhotehtaan lakkauttaminen 92: 107 luujauhotehtaan vuokraoikeuden pidennys 79: 14 80: 97 82: : : 11, 63 Junkkarikoulun viljelykset: puutaimiston perustaminen 94: : 182
28 -28 KAUP.OS. VII puutaimiston siirto 08: 280 vuokralleanto 85: 63 88: 63 89: 68 90: 73 92: 97 93: : 131 vuokraoikeuden pidennys 76: : :333 kaupungin ainespihan siirto 91: 85 liittäminen kaupungin asemakaavaan 83: : 2 85: 55 Malminkadun asuntotontti nro 14, vuokralleanto 79: 12 80: 96 narinkan laajentaminen 78: : 22 narinkan myyntipaikkojen vuokrasopimusten irtisanominen 14: 35 28: 37, 174 narinkan siirtäminen Simonkadun viereiselle aukiolle 76:101,123 petroolivalaistuksen järjestäminen 92: 129 työväenasuntojen katselmus 04: II 51 07: :173 vuokratonttien jaoituskaava... 82:270 Kampintori: istutusten järjestely ja hoito 93:40 11: 93 kiveäminen 90:29 91:64 11:93 paloaseman rakentaminen 92: 109,117 Kansakoulukatu (Malminkatu): istutusten järjestäminen 93: 40 94: 147, 148 itäisen pään oikaiseminen, kansakoulutalon rakentaminen 81: 155,165 82: 205, : 287 kaasujohdon rakentaminen 08: 320 kiveäminen 88: 33, 74 89: 77 08: 68 09: 226 vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: 290, 293, 296 viemärikanavan rakentaminen 93:130 Kirkkomaankatu ja Kirkkotarhakatu, ks. Kaimistokatu. Kirkkotori, ks. Lönnrotinpuistikko. Koulukuja: kiveäminen 88: 33 vesijohdon rakentaminen 08: 66 09: 257, 259 Köydenpunojankatu: järjestely, rakennusten poistaminen 89: 4 kaasuvalaistuksen järjestäminen 89: 92 tasoittaminen... 88: 22, 34 90: 84 27: 98 vesijohdon rakentaminen 88:23, 31 89: 85 90: 84 12:65 28: 99 viemärikanavan rakentaminen 88: 23, 35 90: 84 Lapinlahdenkatu: alue, rakennuspiirustukset 97:155 alue, vuokralleanto 97: 122 kaasuvalaistuksen järjestäminen 76: : : : : : 352 kiveäminen 76: : : : 82 12: 66 13: : : 46 lastenkodin vapauttaminen katuosuuden kiveämiskustannuksesta 78: 390 satamaradan ylikäytävä 93:126 18:41 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 96: : 138 tasoittaminen 77: : : 51 vesijohdon rakentaminen 97: 55 98: 146, : 128,130 04:161 05:1126,28 06: I 79 07: II 31, 36 Lapinrinne: alue, vuokralleanto 22:199 kaasuvalaistuksen järjestäminen 01: 53 02: 259, 260 tasoittaminen' 78: :42 01:149 vesijohdon rakentaminen... 01: 155, 156 viemärikanavan rakentaminen 00:42 01: 149 Lastenkodinkatu: alue, vuokralleanto 14: 223 kaasuvalaistuksen järjestäminen 89: 92 07: XIII 11 kiveäminen 88: 33 89: 77 tasoittaminen 79: 30 vesijohdon rakentaminen 83: 292 viemärikanavan rakentaminen 82: 225 Lastenkodinkuja: nimen määrääminen 86: 122 tasoittaminen 98: 25,144 Lugnet (kaup. osa IV): Eichingerin alueen uudelleen järjestely 76: 94 77: : :2 huvila-alueen tonttien myynti 75:22 satamaradan rakentaminen 77: 260 Lugnet, ks. myös kaup. osa IV korttelit n :o ja Lugnetsgata, Lastenkodinkujan aikaisempi nimiehdotus 86: 122 Lönnrotinkatu (Antreankatu): Fredrikin- ja Lönnrotinkadun koilliskulman pyöristäminen 29: 195 kaasuvalaistuksen järjestäminen 76: : : XVIII 1 08: : : 403 kiveäminen 76:132 78:359 82: : I 88 08:260 kunnossapito 82: 223 liikenneväylän rakennustöiden suorittaminen 30: 140* pidentäminen 24: 139* 26: 131*, 139* 27: 136* 30: 5, 57, 137*, 147* sähköjohtopylväiden pystyttäminen 95: :126 tasoittaminen 82: 224 vesijohdon rakentaminen 82: : 91 94: :161 05: II 26 09: 55 10: 316, 317,319 viemärikanavan rakentaminen 75: 44 82: : 79 Lönnrotin puistikko (Kirkkotori): istutusten järjestäminen 80:109 81: : : XVI 6
29 KAUP.OS. III 29 kaasujohdon rakentaminen... 03: XVII 2 Lönnrotin patsaan pystyttäminen 01:9 02: 21 Malminkatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 01:53 06: XVIII 92, 93 kiveäminen 77: 214,215 92: 28 93: 121 puuportaiden rakentaminen Et. Rautatiekadulle 17:73 19:42 tasoittaminen 77: :42 01: 50,148 02: : I 63 13: 68 14: 328 vesijohdon rakentaminen 89: 91 92: 27, 118, 119, : : 155, : 165, : I 49 05: II 26, 28 viemärikanavan rakentaminen 88: 35 00: 42 01: 50, : : II 23 Malminrinne: kaasujohdon rakentaminen 08: 320 vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: 290, 293, 296 viemärijohdon rakentaminen 88: 35 Marian sairaalan alue, ks. kaup. osa IV, kortteli n:o 170. Narinkka, ks. Kampinmalmi. Rajoin järjestely 86: : 212 Rautatiekatu, Etel.: alue, vuokralleanto 21: 239 kaasuvalaistuksen järjestäminen 06: XVIII 92, 93, 94 08: 318, : 316 kiveäminen 13: 75 14:327 korjaustöiden lakkauttaminen... 21:46 tasoittaminen ,52 04: :67 11: : : 41 tonttien lunastaminen satamarataa varten 21:62 vesijohdon rakentaminen 03: I 49 04: II 30, 31 07: I 86 08: 290, 293, 296 viemärikanavan rakentaminen 04: II 24 11: 345 Runeberginkatu (kaup. os. IV, XIII, XIV): alueiden vuokralleanto 14:224 24:183, 187, 192 asuntotonttien vuokrasopimusten irtisanominen 28: 171 istutusten järjestäminen 27: 6, 187, 143* kaasujohdon rakentaminen 08: : 306,308,315 10:351 11:401 22: 244 kaasukellon alue, vuokralleanto 12: 276 kiveäminen 13:74 14: : 47 25:131* 28: 138* 30: 56, 132 korokkeen rakentaminen Turuntien risteykseen 27: 185 leikkikentän tasoittaminen 29: 134* puhelinkaapelin rakentaminen... 14: 228 tasoittaminen 06: I 80 07: II 22 08: 35, 68, : 58, : 67, : :51 23: : 135* 28: 138* vesijohdon rakentaminen 06: I 79 07: II 32, 37 08: 66, : 55, 257, 258, : 64, 317, : 378 viemärijohtojen rakentaminen 07: II 24 09: :301 11:345 24:135* Ruoholahdenkatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 89:92 kadun jatkaminen Ruoholahteen 86: 123 kiveäminen 88: 33 89: 77 petroolivalaistuksen järjestäminen 11: 417 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 98: : 156 tasoittaminen 88: 22, 34 90: 84 tiepuomien pystyttäminen satamaradan varrelle 12: 290 tonttien lunastaminen satamaradan laajentamisen johdosta 21: 62 työväenasuntojen vuokra-alue, tonttijako 79:6 työväenasuntojen vuokra-alue, vuokraoikeuden siirto 79: 15 vesijohdon rakentaminen 82: : 23, 31,92 89:85 90:84 97: 55 04:161 05: II 26, 28 09: 55 10: 317, 319 viemärikanavan rakentaminen 88: 23, 35 90: 84 98: 54 Ruoholahdenranta: kiveäminen 97: 58 98: : I 63 laiturirakennustyöt 16: 59 17: : 336: 19: 293 puhtaanapitolaitoksen lastauspaikalle johtavan tien viertäminen 16:56 17:71, 326 rautatieraiteiden järjestely 08: : 103, : 141* satamarakennustöiden suorittaminen 30: 139* tonttien lunastaminen satamaradan laajentamisen johdosta 21:62 uuden raitiotielinjan rakentaminen Ruoholahdesta Hämeentielle 29: 27 viemärikanavan rakentaminen 12:72 13: 364,376 15:48 viemärisuun ruoppaaminen... 27: 137* Salomonkatu: kiveäminen 93: : : 48 97: :45 15: 311, 316 piilipuun rauhoitus 24: 226 vesijohdon rakentaminen 13:71 Satamarata: tasoittaminen 28:136* Simonkatu: avonaisen paikan aitaus 11: 360 istutusten järjestely 99: 30, 48, : 3, 208,210 12: 390,414 jalkakäytävän järjestäminen istutusten kohdalle 28:102
30 -30 KAUP.OS. VII kaasuvalaistuksen järjestäminen 76: : : : XIII 10, 11 kiveäminen 15: 46 narinkkamyymälät ks. Kampinmalmi poliisitalon rakentaminen Annankadun väliselle alueelle 14: 34 19: 31 vesijohdon rakentaminen 06: I 79 07: I 86 08: 290, 293, 296 Turun kasarmin alue, ks. kaup. osa IV, kortteli n :o 194a Työmiehenkatu: alueen luovuttaminen rokkoviljelyslaitokselle 92:101 alueen vuokralleanto 99:128 kaasuvalaistuksen järjestäminen 89: 92 korjaustöiden lakkauttaminen... 21:46 tasoittaminen 88: 22,34 90: 84 17: : 41 tilapäinen sairaala talossa n:o 5 88:57 vesijohdon rakentaminen 88: 23, 31 89: 85 90:84 viemärikanavan rakentaminen 88: 23, 35 90: 84 Vanhan kirkon puisto: ehdotus Z. Topeliuksen muistopatsaan sijoituspaikaksi 24: 18 kelkkamäki 08: 275 sankarihautojen koristaminen 24: : 201 sankarihautojen muistomerkin pystyttäminen 18:145,181 21:233 23:133 uusintatöitä 01:238 valaistus 01:144 ympäröivien katujen puhtaanapito 01: : 168 ^Viemärijärjestelmän suunnitteleminen 78: 365 Vladimirinkatu, ks. Kalevankatu. V KAUPUNGINOSA Kortteli n:o 61, tontinrajain korkeussuhteet 21: 61, tontti n:o 1 Bulevardin varrella, yhdistäminen tonttiin nro 6 08: 36 61, tontti nro 1 Uudenmaankadun ja tontti nro 5, Erottajan varrella, yhdistäminen tonttiin nro 14 03: I 20 61, tontti nro 1 Uudenmaankadun varrella, yhdistäminen tonttiin nro 5 89: 51 61, tontti nro 5 Erottajan varrella, lunastaminen 88: 5,72 89:74 61, tontti nro 5 Erottajan varrella, myynti 89: 65 61, tontti nro 5 Erottajan varrella, supistaminen kadun laajentamisen johdosta 88: 5, 72 61, tontti nro 6 Erottajan varrella, korvaus pakkolunastetusta tontin osasta 81: , asemakaavanmuutos 95: 2 28: 7, 142* 83, osa siitä, tontinrajain korkeussuhteet 21: 83, rakennuksen pystyttäminen viereiselle vuokramaalle 86: , tontit n ro 1, 2 ja 3, nimitysten muuttaminen 27: , tontti nro 1a, laajentaminen 85:60 92: 6 93: 28 95: 2 15: , tontti nro 4, käyttö asuntotarkoituksiin 15: 112, 207, , tontti nro 4, laajentaminen 95:2, , tontti nro 17, myynti 86:127 83, tontti nro 19, muodostus 28:7 83, tontit nro 19a ja 19b, yhdistäminen 28: 7, 142* 83, tontti nro 28, laajentaminen 85:60 84, asemakaavanmuutos 95: 2 85, tontinrajain korkeussuhteet 21: 84, tontit nro 19, 21 ja 25, laajentaminen 91: 5 92: 95 86, tontinrajain korkeussuhteet 21: 86, tontit nro 9 ja 14, omistusoikeus 08: 37 87, tontinrajain korkeussuhteet 21: 88, aluejärjestely 86: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 88, tontti nro 1, kulman pyöristäminen 05: I 6 88, tontti nro 3, yhdistäminen tonttiin nro 15 04: I 5 88, tontti nro 4, yhdistäminen tonttiin nro 6 85: 57 88, tontit nro 5, 6 ja 29, tontinrajain korkeussuhteet 23: 4 88, tontti nro 5, yhdistäminen tonttiin nro 6 11: , tontti n ro 7, yhdistäminen tontteihin nro 9 ja 11 19: :7, 44* 88, tontti nro 9, yhdistäminen tonttiin nro 11 07: I 35 88, tontti nro 12, yhdistäminen tonttiin nro 14 84: 4 85: 57 88, tontti nro 16, yhdistäminen tonttiin nro 17 09: , tontinrajain korkeussuhteet 21:
31 KAUP.OS. III 31 tontit n:o 13 ja 15, yhdistäminen 87:196 tontit n:o 18 ja 20, yhdistäminen 10: 151 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit n:o 34 ja 36, yhdistäminen 26: 5, 139* tontti n:o 48, muodostus... 26:5 asemakaavanmuutos... 95: 2 29: 8 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit nro 12, 13, 14, 15 ja 28, laajentaminen 88: 59 tontit nro 12 ja 28, yhdistäminen 29: 8 tontti nro 13 ja 14, yhdistäminen 11: 197 tontti nro 16, myynti 87: : 59 tontit nro 16 ja 43, yhdistäminen 88: 55 tontti nro 31, rakennuksen julkisivupiirros 30: 85* tontti nro 31, muodostus... 29:8 tonttijärjestely 86: 121 korttelin nro 113 välisen käyttämättömän alueen järjestely 85: 56 86: 122 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit nro 5 ja 35, laajentaminen 90: 2 91: 54 tontit nro 7 ja 46, myynti 90: 1, 71 tontit nro 29, 30 ja 31, yhdistäminen 26: 5, 139* tontti nro 38a, muodostus... 26:5 aluejärjestely 86: 124 asemakaavanmuutos... 27: 8, 143* tontti nro 25, laajentaminen 88:5, 60 tontti nro 27, tontinrajain järjestely 27: 8, 143* tontti nro 29, myynti 88:59 aluejärjestely 86: 124 liikenneväylän suunnitteleminen sen kautta 03: I 23 05: I 5 06: I 3 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontti n ro 1, laajentaminen 88: 5, 60 tontti nro 2, myynti 88:60 tontit nro 9 ja 11, yhdistäminen 11: 197 ks. kaup. osa VI. laajentaminen 94: 123 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontti nro 6, vuokralleannon lykkääminen 85: 63 tontit nro 7 ja 9, tonttijaon muutos 83: 273 tontti nro 9, myynti 88:62 tontti nro 11, tonttijako... 80:94 tontti nro 37, vuokralleanto 85:63 113, tontit nro 38 ja 39, rakennuspiirustukset 85:56 113, viereisen alueen muuttaminen Albertinkadun jatkeeksi 86: 124 Aitaamistaksa 21: 276 Albertinkatu, ks. kaup. osa IV. Annankatu, ks. kaup. osa IV. Asemakaavan vahvistaminen 75: 8 Asemakaavanmuutos ym. 84: 3 85: 55 86: 120, : 212 Fredrikinkatu, ks. kaup. osa IV. Fredrikintori (kaup. osa V, VI, VII): istutusten järjestely 93:143 95:182 06: XVII 84 jalkakäytävän rakentaminen... 07: II 14 järjestely- ja asemakaavanmuutos 28:6, 102, 142* 29: 3 kiveäminen 88: 78 tasoittaminen 92: 29 Hietalahdenranta, ks. kaup. osa IV. Iso Roobertinkatu, ks. Roobertinkatu, Iso. Kirvesmieskatu: muuttaminen Albertinkadun jatkeeksi 86: 124, 125 Kivenhakkaajan katu: ajotien rakentaminen 82: 224 kaasujohdon rakentaminen 04: XVII 1 kiveäminen 88: 34 89: 77 vesijohdon rakentaminen 89: 29, 85 90: 91 03: I 49 04: II 30, 31 viemärikanavan rakentaminen 89: 32, 81, 93 90:85 Kolmikulma: kaasuvalaistuksen järjestäminen 02: 260 kaivon sulkeminen 78: 353 puhtaanapitolaitoksen kalustokojun rakentaminen 20: 131 Suomalaisen teatterin rakentaminen 96: 10 sähkövalaistuksen järjestäminen 10:136, :422 vesipostin järjestäminen 90: 34 Z. Topeliuksen muistopatsaan sijoittaminen puistikkoon 24: 17 Länsiosan katuvalaistuksen parantaminen 29: 199 Punavuorenkatu (kaup. osa V, VI): kaasuvalaistuksen järjestäminen 89: 92 05: XVIII 1 kiveäminen 88: 78 raitiotien rakentamissuunnitelma 83: 345 saunarakennusten poistaminen 92: 100 nimen muuttaminen Ratakaduksi tai Saunakaduksi 87: 197 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 01: 140
32 -32 KAUP.OS. VII vesijohdon rakentaminen 82: : 30 03: I 49 04: II 30, 31 väliaikaisen kuumesairaalan sijoittaminen sen varrelle 78: 348 Punavuoret (kaup. osa V): kaivon kaivaminen tulensammutustarkoituksiin 76:135 uudelleen järjestely 88: 83 89:1 uusien asuntotonttien muodostus 84: 2 vesijohdon rakentaminen 91: 71 vuokratonttien historiikki 76: 105 Roobertinkatu, Iso: kaasuvalaistuksen järjestäminen 04: XVII 2 07: XIII 11 09: 316 kiveäminen 76: : : 105 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 96: 118 vesijohdon rakentaminen 03: I 49 04: II 30, 31 06: I 79 07: II 31, 35 08: 66 09: 256, 259 viemärikanavan poistaminen... 98: 141 viemärikanavan rakentaminen... 88:79 Sinebrychoffin alue: järjestelykysymys 29: 136* 30: 147* ks. myös kaup. osa V kortteli n:o 83. Tonttien myynti ja järjestely 76: 105 Uudenmaankatu: kiveäminen 76: : : 93 12: 391 tonttien laajentaminen 86: 120 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 95: 165 tasoittaminen 95: 2 vesijohdon rakentaminen 90: 91 08: 66 09: 256, 257, 259 viemärikanavan rakentaminen 77: : 369 Viemärijärjestelmän suunnitteleminen 78: 365 VI KAUPUNtilNOSA Kortteli n:o 60, siirtäminen VII kaupunginosaan 86: , katso VII:s kaup. osa 111, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontti n :o 6, osto 30: 12,135, , tontit n:o 8 ja 10, kansakoulutalön rakentaminen 75: 36,37 76: 121, :72 13: 56 17: 44 19:34,137 20: 35, 129, 43* 111, tontit nro 8 ja 10, vanhan koulutalon siirtäminen kortteliin nro : 34, , tontinrajain korkeussuhteet 21: 112, tontit nro 1 6, myynti 86:127 88: 60, , tontit nro 2 ja 4, yhdistäminen 09: , tontti nro 3, vuokraoikeuden siirto 88: , tontti nro 4, jako 24: 5,139* 112, tontti nro 5 Pursimiehenkadun varrella, yhdistäminen tonttiin nro 6 22: 3, 103* 23: 3 112, tontti n ro 6 Albertinkadun varrella, rakentamisoikeuden lisääminen 21: , tontti nro 6 Pursimiehenkadun varrella, myynti 92: , tontti nro 6 Pursimiehenkadun varrella, vuokraoikeuden siirto 89:70 112, tontti nro 10, myynti 90:72 112, tontti nro 13, muodostus... 22:3 114, tontinrajain korkeussuhteet 21: 114, tontti nro 13, jako 85:57 114, tontit nro 19 ja 21, myynti 89:67 91: , tontti nro 29, maksamattoman tontinhinnan anteeksiantaminen 84: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 115, tontit nro 7 11 ja 22, myynti 86: : 62 89: 6, 65 90: , tontit nro 10, 12 ja 14, vuokraoikeuden siirto 88:71 89:71 90:78 115, tontti nro 14, rakennuksen uudelleen rakentaminen 24: : , tontinrajain korkeussuhteet 21: 116, tontit nro 7, 23, 24, 25 ja 27, myynti 88: 3, 60 89: , tontti nro 27, rakennusten poistaminen 89: 3, , tontit nro 10, 12, 33, 35 ja 37, myynti 89: 4, 65, , tontti nro 12, pakkolunastaminen 94: 42 95: 39 97: 26 00:1 117, tontti nro 35, satamaradan tuottamien haittojen korvaus... 94: , tontti nro 37, yhdistäminen kortteliin nro : 18 99: 1 117, yhdistäminen kortteliin nro : 3 118, asemakaavanmuutos 16: 3 118, tontit nro 32, 34 ja 36, myynti 89: , tontti nro 36, yhdistäminen kortteliin nro : 18 99: 1 118, tontti nro 36, laajentaminen 98:18 99:1, 126
33 KAUP.OS. III , yhdistäminen kortteliin nro : 3 119, tontinrajain korkeussuhteet 21: 119, tontti nro 17, vuokraoikeuden siirto 88: , tontit nro 29, 31 ja 34, myynti 88: 60 89: 3 119, tontti nro 29, yhdistäminen tontteihin nro 30, 31, 32 ja 34 20: 7, 44* 119, tontit nro 31 ja 34, myynti 90:72 119, tontti nro 34, rakennusten poistaminen 89: 3, , muuttaminen tehdastontiksi 22: 3, 103* 23:4 120, tontinrajain korkeussuhteet 21: 120, tontti nro 5, muodostus 22:3 120, tontit nro 26, 27 ja 28, myynti 88: 60 89: 66 90: , tontit nro 26, rakennusten poistaminen 89: 3, , tontti nro 26, yhdistäminen tontteihin nro 27 ja 28 22: 3 120, tontti nro 28, yhdistäminen tonttiin nro 30 13: , tonttien yhdistäminen 22: 103* 23: 3, 114* 121, tontinrajain korkeussuhteet 21: 121, tontit nro 1, 3, 36 ja 38, myynti 89: 2, 3 90: 72 99: : , tontti nro 3, vuokralleanto 96: , tontti nro 36, jako 92:59 121, tontit nro 36 ja 38, rakennusten siirtäminen 89: 2, 3 122, luovuttaminen työväenasuntoja varten 01: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 122, tontti nro 2, jako 89:51 122, tontit nro 2, 4 10 ja 11 17, myynti 88: 60 99:126 00:11,106 13: : : , tontit nro 11 ja 13, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen 01: , tontti nro 11, myynti 00: , tontit nro 15 ja 17, rakentamisajan pidennys 04:126 10: : * tontti nro 17, osan osto... 24:9 123, luovuttaminen junkkarikoulua varten 76: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 123, tontit nro 15, 17, 18, 19, 20, 22, 24 ja 25, myynti 88: 3, 60 89: 2, 6, 66 90:72 123, tontti nro 17, jako 90:69 123, tontti nro 17, rakennusten poistaminen 89:2,73 90:78 123, tontti nro 17, vuokraoikeuden siirto 79:14 124, luovuttaminen junkkarikoulua varten 76: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 124, tontit nro 7, 9 14 ja 16, myynti 88: 5, 60 89: 66 91: , tontti nro 10, Helsingin työkodin ja yömajan rakennussuunnitelma 91:41 125, luovuttaminen junkkarikoulua varten 76: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 125, tontti nro 1, kulman pyöristäminen 86: , tontit nro 1 6 ja 8, myynti 88: 7, , Laivatelakka, alueen myynti 88: 66 90: , Laivatelakka, asemakaavanmuutos 84: 12 89: 3 94: : 18, : 1, : II 4 15: : 3 176, Laivatelakka, ns. Frimanin tontin vuokraoikeuden peruuttaminen, alueen järjestely 89: 3 91: 56 94: , Laivatelakka, rakennuspiirustusten hyväksyminen 96: : , 176, 176, 176, 177, 177, 177, 177, 177, 178, 178, 178, 178, 178, 178, 178, 178, Laivatelakka, tontin nro 6 muodostus ja myynti 16:4,15 17:254 Laivatelakka, tontin nro 6 viereisen alueen vuokralleanto 17:40 18:19 19:21 Laivatelakka, viemärikanavan rakentaminen 88: 35 89: 79 90: 19, 86 13:364 Laivatelakka, vuokraoikeuden siirto 78:334 muodostus tehdaskortteliksi 86: :6 myynti 95: 6, 156 osto 23:15,6* 24:194 säilyttäminen tehdaskorttelina 96: 1 tontinrajain korkeussuhteet 17: 184 alueen lunastaminen 24: 9 alueiden vuokralleanto 99:130 05: II 6 08: :158 10:220 11:257 12:281 13: : :12,189, : :30,261 18: : : : : : : 20,168,187 26: : : 168 jako 08: 288 kaasulaitoksen rakentaminen 01: 9 05:145, XVIII 4 06:1157 katujen kunnossapito 27: 136* 30: 138* käyttö 24: 10 25: 20,192 laiturin ja aallonmurtajan rakentaminen... 92: 24 93:126 16: 192 muodostus 86:121
34 -36 KAUP.OS. VII 178, muuttaminen huvilakaupunginosaksi 11: , rajain järjestely 00: 2 178, rakennuspiirustukset 08: , rautatieraiteen liikennöiminen 25: 44, , rautatieraiteen osto 23: : , rautatieraiteiden rakentaminen 10: : 27 16: 61 21: 47, : : 29, 85, 131* 27: : 134* 29: 127* 178, sähköjohtopylväiden pystyttäminen 08: : , tasoittaminen 27:136* 178, tontin luovuttaminen teollisuustarkoitukseen 17: , tontit n :o 4, 6 ja 8, myynti 90:2 91: 5 178, työpajarakennusten rakentaminen 30: , varastoalueiden ja rakennusten vuokralleantoa koskevat asiat 05: II 6 08:185 09:158 10: : : : :222 15:196 16: : : : 214, : 217,222 21:246,251 22:195,197, 199, : 186,191 25: 168,187 26: 139, : : : 165, : 21, , vesijohdon rakentaminen 26: 149, :139* 179, huvilatonttien muodostus 96: 2 98: 2 00: 2 179, muodostus 86:121 87: , osan muuttaminen puisto-alueeksi 00: 2 179, tontti n:o 34, rakennusten poistaminen 89: 2 179, työväenasuntojen rakentaminen 96: 24 05: I 9 181, tullilaitoksen tähystelypaviljongin rakentaminen 05: I , uimalaitoksen luovuttaminen käyttöön vuokratta 00: :138 02: 107, : I 61 06: I 76 07: I 83 08: , uimalaitoksen perustaminen 99:23 181, varaaminen kaupungin tarpeisiin 96: 1 182, alueen vuokralleanto 98: 39 99: , huvilatonttien muodostus 96:2 98: 2 00: 2 182, kivenlouhiminen... 93:113 94: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 218, tontti nro 16, myynti 09: , tontti nro 16, rakentamisajan pidennys 14: , tontit nro 32a, 32b, 32c, 32d ja 32e, myynti 08: : : , tontit nro 32c, 32d ja 32e, varaaminen kirkkomusiikkiopistoa varten 10: , tontit nro 32c ja 32d, yhdistäminen 11: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 219, tontit nro 8, 31, 33, 34a, 34b ja 35, rakentamisajan pidennys 15: 131,132 16:144 17: , tontit nro 31, 33, 34a, 34b, 34c ja 35, myynti... 10:209 11:247, , tontti nro 31, sisäiset rakennusrajat 19:7, , tontti nro 31, yhdistäminen tonttiin nro 33 20:7,44* 21:5 220, tontinrajain korkeussuhteet 21: 220, tontit nro 30, 34d ja 34e, myynti 08:180 11: , tontit nro 34d ja 34e, rakennuspiirustukset 10: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 221, tontit nro 1, 3 ja 5, myynti 10: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 222, tontit nro 3, 5, 7 ja 14, myynti 10: 209, , tontinrajain korkeussuhteet 21: 223, tontit nro 1, 3, 4, 5, 6 ja 13, myynti 08: : 149, 224, tontinrajain korkeussuhteet 21: 224, tontit nro 1, 3 ja 5, myynti 11: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 225, tontit nro 3, 5, 7, 9 ja 11, myynti 09: :209 11:246, , asemakaavanmuutos 21:5 226, tontinrajain korkeussuhteet 21: 226, tontit nro 3 8 ja 12, myynti 09: :208,209 11:247, , tontit nro 6 ja 8, rakentamisajan pidennys 15: : , tontit nro 6 ja 8, sisäiset rakennusrajat 16: : 8, 44* 226, tontti nro 12, rakennusoikeuden rajoittaminen 07: I 12 11: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 227, tontit nro 2, 3, 5, 7, 9, 11, 13, 15 ja 17, myynti 08: : : , asemakaavanmuutos 25: 194, 135* 26: 8 27:9,143* 228, tontinrajain korkeussuhteet 21: 228, tontit nro 1 10, myynti 08:180 09: 149, 10: : 247, , tontit nro 1, 2, 7, 8 ja 9, rakentamisajan pidennys 13:189 14:155 15: : : , tontti nro 2, rakentamisvelvollisuuden laiminlyönti 27: 175
35 228, tontit n :o 2 ja 10, sisäiset rakennusrajat 13: : 194, 135*26: 8 27: 9 228, tontti n :o 5, vuokrariita 24: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 229, tontit n:o 1 ja 3, myynti 08: , tontti n:o 1, yhdistäminen tonttiin n :o 3 09: , kujan tasoittaminen 10: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 230, tontti nro 2, myynti 09:^49 230, tontit nro 2, 4, 6, 19, 21 ja 23, myynti 11: 247, , tontti nro 23, rakentamisajan pidennys 15: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 231, tontit nro 11, 13, 15, 17, 19, 21, 23, 25, 27 ja 28, myynti 08:180 09: 10:210 11: 249, , tontti nro 27, sisäiset rakennusrajat 12: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 232, tontit nro 1, 3, 5, 7, 25, 27 ja 29, myynti.. 10:209 11: 247, , tontti nro 3, rakentamisajan pidennys 15: , kirkkotontin vaihtaminen toiseen 27: , luovuttaminen kirkon paikaksi 13: 18,251 14: 2,323 Aitaamistaksa 21: 276 Albertinkatu, ks. kaup. osa IV. Armfeltintie: istutusten järjestäminen viereiselle avonaiselle paikalle f9: :139 24:125 kaasujohdon rakentaminen 09: 315 sähköjohdon rakentaminen 11:422 tasoittaminen 08:68 09:228 vesijohdon rakentaminen 08: 66 09: 258, 259 viemärikanavan rakentaminen 09: 229 viertäminen 11:100 12:392 Asemakaavaan liittämisestä aiheutuvat toimenpiteet 75:21 76:105 Asemakaavan vahvistaminen 75:8 Asemakaavanmuutos 84:3 85: 55 86: : s 21 96: 1 98: 1, 41 99: 1 00: 2 05: 1 06: XVII 86 07: I 5, XII 1 08: 1 Chydeniuksentie: päällystäminen kitonivierroksella 12:71 13:371 tasoittaminen 08: 68 09: 228 Edelfeltintie: kaasuvalaistuksen järjestäminen 10:353 11:403 päällystäminen kitonivierroksella 12:71 13: 371 tasoittaminen 09: 59 10: 299 KAUP.OS. III 35 vesijohdon rakentaminen 09: 55 10: 318, 319 viemärikanavan rakentaminen 10: 302 Ehrensvärd intie: istutusten järjestäminen 24: : 187 kaasuvalaistuksen järjestäminen 09: :401,403 sähköjohdon rakentaminen 11:422 tasoittaminen 08: 68 09: 59, : 67, : 343 vesijohdon rakentaminen 08: 66 09: 258, :64 11:378 viemärikanavan rakentaminen 09: : 345 viertäminen 11:100 12:392 viereisten puistojen tasoitus- ja istutustyöt 12:79 13: 83,395 14:357 15: 53 19: :139 24:125 26:86 27:98 Eiran puistikko: kuvanveistoksen sijoittaminen sinne 15: 103 puhelinkaapelin laskeminen 16: 192 tasoitus- ja istutustyöt 11: : 79, 390, :83, 367, : 358 Engeltori, ks. Engelinaukio. Engelinaukio: eteläpuolisten istutusten järjestäminen ja hoito 12: 79 13: 83, : 61, 354, : 336, : : : 44* 21: 88* kaasuvalaistuksen järjestäminen 11:402, 403 päällystäminen kitonivierroksella 12: 71 13: 371 tasoittaminen 10:67 11:343 vesijohdon rakentaminen 10: 64 11: 378 vesipostin rakentaminen 14: 356 viemärikanavan rakentaminen 11:345 Ensi-sairaalan kenttä: käyttöä koskevat määräykset 22: 277 Fredrikinkatu, ks. kaup. osa IV. Fredrikintori, ks. kaup. osa V. Galitzintie, ks. Juhani Ahon tie. Helsinginniemi: alueiden vuokralleanto 10:220 20:215, 224 kaasuvalaistuksen järjestäminen 10: 3,54 kelkkamäki 08:285 rakennusjärjestyksen muutos 16: 133, 195, :182 Sirpalekarin välisen ranta-alueen vuokralleanto sotalaitokselle 15:189 tasoitus- ja istutustyöt... 18:53 19:298 teiden ja katujen puhtaanapito 11: :80 13:83 14: 63, : 54 16:63 17: 80,338 18: 54, : 46* 21: 91* teiden päällystäminen kitonivierroksella 13: 363
36 -36 KAUP.OS. VII Hernesaarenkatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 05: XVIII 2 07: XIII 10 kiveäminen 10: 65 11: : 75 14:327 puiden istuttaminen sen varrelle 26:86 tasoittaminen 98:54 99:46,140 00:120 01: 50 02:160 vesijohdon rakentaminen 98: 51 99: 147, 00: 128, 130 viemärikanavan rakentaminen 98: 55 99: :121 01:50 öljykaasutehtaan ent. alueen käyttö 10: 28 Hietalahden satama-alue: aallonmurtajan rakentaminen 88: 29 89: 80 90:88 kaasujohdon rakentaminen 06: XVIII 92 kalastajasataman perustaminen 77: : : 28 katupäällystyksen uusiminen 15:311, 316 paikan varaaminen uivaa telakkaa varten 29: 23 raitiotien rakentaminen... 98:57 22: 16 satamaradan rakentaminen 77: : 28 89: 94 90: 13, 24 92: 16 93: 39, : : II 17 21: 47, 60, : 100* satamarakennustöiden suorittaminen 76: : : 16 87: :29,73,80 91:85 92:143 93:123 96: 51 97:131 98: 56,142 99: :152 05:127 08:68, 266,288 09:231 11:94 14: 58 15:51 16: 59,194,274 18:336 19:293 21:255,83* 22: 16, 9* 28: 134* 29: 127* 30: 138* suurmeriliikenteen järjestäminen 21: 58 tullausaseman perustaminen 90: 24 valaistuksen järjestäminen 90: : 76 95: 30 vesipostin rakentaminen 30: 230 Hornintie: kaasujohdon rakentaminen 10: 352,353 päällystäminen kitonivierroksella 12: 71 13: 371 tasoittaminen 09: 59 10: 299 vesijohdon rakentaminen 09: 55 10: 318, 319 viemärikanavan rakentaminen 10: 302 Juhani Ahon tie (Galitzintie): kaasuvalaistuksen järjestäminen 09: :403 päällystäminen kitonivierroksella 12:71 13: 371 sähköjohdon rakentaminen 11:422 tasoittaminen 08: 68 09: 228 viemärikanavan rakentaminen 09: 229 vesijohdon rakentaminen 08: 66 09: 258, 259 Kalastajatori: itäisen reunan tasoittaminen 99:46 00: 120 kaasuvalaistuksen järjestäminen 06: XVIII 92, 93 rannan vuokralleanto 24: 195 vesijohdon rakentaminen... 00: 128,130 Kankurinkatu (Kutojankatu): kaasuvalaistuksen järjestäminen 89: 92 04: XVII 2, 3 tasoittaminen 88:22,25,34 89:78 90:84 vesijohdon rakentaminen 03: I 49 04: II 30, 31 viemärikanavan rakentaminen 88: 22, 25 89: 78 90: 84 Kutojankatu, ks. Kankurinkatu. Laivatelakka ks. kortt. n:o 176. Laivurinkatu (kaup. osa VI, VII): ajotien laajentaminen 24: 57 kaasuvalaistuksen järjestäminen 89:92 02: XVI : XVII 1,2 04: XVII 2 05: XVIII 2 07: XIII 11 08: : : 351, 354 kiveäminen 91: 24 04: II 22 05: I 66 06: II 19 09: 58 10: : 45 15: 46, : 138* kiviportaiden rakentaminen molempien tasojen välille 06:166,81 07:11,23 korokkeen rakentaminen Pursimiehenkadun risteykseen 16: 55 laajentaminen 23: 52 liikenneväylän suunnitteleminen 05: I 5 06: I 7 Merikadun kulmauksessa olevan istutuksen järjestäminen 12: 79 13: 83,395 14: : 53 26: 86 27: 98 suunnan muuttaminen Tehtaanpuiston kirkon rakentamisen johdosta... 13:19 tasoittaminen 88: 22, 25, 34, 83 89: 31 90: 84 91: 24 92: : 51, : I 51, II 18 04: I 63, II 22 vesijohdon rakentaminen 87: :23, 25, 83, 86, 87 89: 78 90: 84 91: 22 92: 118, : 48 03: I 49, II 23, 26 04: I 61, II 30, 31 05: II 26, 28 08: 297 viemärikanavan rakentaminen 87:212 88: 22, 25, 83 89: 78 90: 84 91: 24 92: : 51, : II 19 04: II 24 05: II 23 Merikatu (Speranskintie, Rantakatu) (kaup. osa VI, VII): alueiden vuokralleanto 07: II 8 20: 217 järjestely 28:45,200 kaasuvalaistus 04: XVII 1,2 05: XVIII 1, 2 11:401,403 katuosuuksien kunnossapito 28: 200 leventäminen, asfaltoiminen, kiveäminen ja viertäminen 05:166 06: :71 13: 363, 368, : 45 15: 46, : : 96,140* 28: 138* louhintatyöt 92: 98 rautatien sivuraiteiden rakentaminen 96: 32
37 KAUP.OS. III 37 satamaradan rakentaminen 93: 126 tasoittaminen 88: 21, 34 90: 30, 84 91:65 92: :121 02:51,135 03: : I 89 08: 263 tehdastontit, niiden poistaminen 01:115 tenniskentän aitaaminen 17: 77 tiepuomien pystyttäminen satamaradan varrelle....12:290 vesijohdon rakentaminen 88: 23, 31 89: 85 90: 25, 84 91: 70, 72 92: : 48 03: II 23, 26 07: I 87 08: 291, 297 viemärikanavan rakentaminen 88: 22, 35 90: 31,84 91: 65 02:135 03:129 04: : 265 viereisten alueiden tasoitus- ja istutustyöt 12: 79 13: 83 14:357 19: :130 21: : : 86 27: 98 Meri miehenkatu: asuntotontti n:o 1, laajentaminen 92:98 itäosan muuttaminen Messukaduksi 23: 213 jatkaminen itäänpäin, suunnitelman muutos 01: 2 kaasuvalaistuksen järjestäminen 89:92 04: XVII 1 08:319 pidentäminen, uuden liikenneväylän järjestäminen 06:I 4, 7 pohjoispuolella olevan puistikon luovutus messujen käyttöön 25: 187 puiden istuttaminen 10: 313 talojen osoitenumeroiden muuttaminen 86:122 tasoittaminen 94:47 95: :180 07: II 23 vesijohdon rakentaminen 82:221 87: : 23 93:30 viemärikanavan rakentaminen 87:212 88: 22, 35 89: 79 90: 85 viertäminen 97: 58 98: :188 08: : 368 Munkkisaarenkatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 89: 92 kiveäminen 90:29 91:24 92:111 93:121 94:134 osan vuokralleanto laivatelakalle 98: 18, : 1, : I 27 16:4 tasoittaminen 88: 22,25,83 89:78 90:84 vesijohdon rakentaminen 87:212 88: 25, 83, 86, 87 89: 78 90: 84 viemärikanavan rakentaminen 87: 212, : 22,25,83 89:78 90: 84 06: : 48, 113 viertäminen 97: 129 Munkkisaarensa! mi: alueiden vuokralleanto 24: : 139 rantojen järjestely ja kaunistaminen 11: 354 uimahuoneen vuokralleanto 88:71 89: 75 90:79 91:61 92: : : :163 96:117 97:126 98:136 99:134 00: :138 02:152 03: : : : : : 191 Munkkisaari (kaup. osa VI) ks. myös kaup. osa VI, kortteli n:o 177. asemakaavanmuutos 86: : 106* 24: 195,128* katselmus 92: : : 157 maa-alueiden vuokralleanto 28: 24 29: 23,159 30: 193,137* rakennuspiirustukset 29: 185 rannan täyttäminen... 27: 136* 28:136* satamaradan rakentaminen 91: 5 27: 138* suurmeriliikenteen järjestäminen sinne 21:58 tasoittaminen 30: 103,140* vesijohtoverkoston rakentaminen 85:73 86: : :194 viemäritöiden suorittaminen 26: 132* 30: 138* vuokralleanto 76:113 77: 229 vuokraoikeuden lakkauttaminen... 95: 6 ympäröivien vesialueiden vuokralleanto 28: 24 Perämiehenkatu: eteläosan viereisen istutuksen järjestäminen 13: 83 14: 358 kaasuvalaistuksen järjestäminen 89: 92 05: XVIII 1 06: XVIII 92, 93 kiveäminen 89: 31 90: 84 13:75 14: 327 tasoittaminen 88: 22 98: 54 vesijohdon rakentaminen 87: : 128, : I 65 06: II 25, 30 viemärikanavan rakentaminen 87: 212, 218 Punavuorenkatu, ks. kaup. osa V. Pursimiehenkatu: asuntotontit n:o 1 10, myynti 86:127 kaasuvalaistuksen järjestäminen 89: 92 kiveäminen 90: 29 91: 64 tasavirtakaapelin rakentaminen Kankurinkadun kulmaukseen 21:137,141 tasoittaminen 86: : 22, 25, 83 89: 78 90: 84 vesijohdon rakentaminen 87:212 88: 23, 25, 83, 86, 87 89: 78 90: 84 viemärikanavan rakentaminen 87: : 22, 25, 83 89: 78 90: 84 Rakennusjärjestys 99: 2 07: I 5 08: 5 09: : 16:133 17: 184 Rantakatu, ks. Merikatu. Rehbinderintie: kaasuvalaistuksen järjestäminen 09: : :403 päällystäminen kitanivierroksella 12:71 13:371
38 -38 KAUP.OS. VII sähköjohdon rakentaminen 11:422 tasoittaminen 08: 68 09: 58,228 10: 299 vesijohdon rakentaminen 08: 66 09: 55, 258,259 10:318,319 viemärikanavan rakentaminen 09: :301 Sepänkatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 89: 92 kaupungin varapuutarha sen varrella 08: 276, 284 kiveäminen 91: 24 93:121 tasoittaminen 88: 22, 25, 34, 83 89: 78 90: 84 vesijohdon rakentaminen 86: : 23, 25, 31, 83, 86, 87 89: 78, 85 90: 84 viemärikanavan rakentaminen 86: : 22, 25, 35, 83 89: 78 90: 84 Speranskintie, ks. Merikatu. Tehtaankatu (kaup. osa VI, VII): jalkakäytävän rakentaminen Kapteeninkadun puistikon viereen 10: 67 11: 342 kaasuvalaistuksen järjestäminen 89: 92 01:240,241 02:53,260 03: XVII 1,2 04: XVII 2 05: XVIII 1,2 08:321 10:354 11: 403 kiveäminen 91:24 92: :151 04: II 22 05: I 66 06: II 19 Laivurin- ja Tehtaankadun välinen puistikko, ks. Eiran puistikko. Paulinkadun yhdistäminen Tehtaankatuun 86:122 raitiotielinjan pidentäminen 13:29 raitiotielinjan päätekohta 91: 83 raitiotieraiteen rakentaminen... 09: 163 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 96: 117 tasoittaminen 88: 22,25 89:31,78 90: 84 vesijohdon rakentaminen 87: : 23, 25, 83, 86, 87 89: 29, 78 90: 84, 92 91: 70, 72 viemärikanavan rakentaminen 87:212 88: 22, 25, 83 89: 32, 78 90: 84 Tehtaanpuisto: alue, luovuttaminen kansakoulua varten 08: 58 alue, luovuttaminen kirkon paikaksi 22: :203 27:26 28:142* alue, vuokralleanto 11:257 17:262 asemakaavanmuutos 27: 26 28: 5 29: 4 itäisen osan luovuttaminen Suomen messujen käyttöön 20: 18, 22 järjestely 90: 34 91:87 21:87* 27:27 järjestäminen lasten leikkipaikaksi 16: : 54 Kansan-koti nimisen rakennuksen sijoittaminen sinne 92: 8 kasvihuoneen rakentaminen 88: 49 89: 33 90: 108, 110, 111 laajentaminen 00:2 liikenneväylän suunnitteleminen 03: I 23 05:15 poliisitalon rakentaminen 07: I 78 puutaimitarha, istutusten hoito 91: 26 92: : 141 puutaimitarha, perustaminen 89: 33 90: 108 puutarhaviljelysten siirto Eläintarhaan 08: 65 11: 108 rakennusten korjaus 10:312 tien rakentaminen, 07: XII 8 08: 280 urheilu- ja leikkikentän muodostaminen 99:8,47 00:208,210 vesijohdon rakentaminen 90: 99 viemärikanavan rakentaminen 88: 22, 25, 83 89: 78 90: 84 Telakkapuistikko (Tokantori): järjestely 10:71 11:362 kaasuvalaistuksen järjestäminen 01:240, : 260 kiveäminen 00:42 01:148 leikkikentän järjestely 05: I 1 15: 52, 314, 340 nimen määrääminen 86: 122 puistikon järjestely 03: I 43 04: I 12, 64, XVI 2 05: I 1 sähköjohtopylväiden pystyttäminenoi: 140 tasoittaminen 05: XVII 6 07: XII 7 08: 69, 279 Telakkakatu (Tokankatu): kaasuvalaistuksen järjestäminen 89: 92 05: XVIII 2 07: XIII 10 kiveäminen 98:53 laajentaminen 94:42 95:39 97:26 00:1 16:4 raiteen rakentaminen 19: 225 rautakaiteen rakentaminen 13: 369 suojamuurin rakentaminen 99:46 00:1, 120 sähkökaapelin rakentaminen 21: 137, 141 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 01: 140 tasoittaminen 88: 22, 25, 34, 83 89: 78 90: 84 98: 54 99: 140 tiepuomien pystyttäminen satamaradan varrelle 12: 290 vesijohdon rakentaminen 87:212 88: 23, 25,83,86,87 89: 78,85 90:84 91:70,72, 78 93:127 viemärijohdon jatkaminen Ursinin kalliolle 16: 56 viemärikanavan rakentaminen 87:212 88: 22, 25, 83 89: 78 90: 31, 84, 86 93: 127 viemärisuun pidentäminen 30: 143* viertäminen 99: 140 Tokankatu, ks. Telakkakatu. Tokantori, ks. Telakanpuistikko.
39 KAUP.OS. III 39 Tonttien myynti ja järjestely 75:21 76: :252 87: : 101 Wecksellintie: kaasujohdon rakentaminen 09: 316 päällystäminen kitonivierroksella 12:71 13: 371 tasoittaminen 08: 68 09: 228 vesijohdon rakentaminen 08: 66 09: 258, 259 viemärikanavan rakentaminen 09: 229 Viemärikanavajärjestelmän suunnitteleminen 78: 365 Viiskulma (kaup. osa VI, VII): katuvalaistuksen parantaminen 28: 203 raitiotiekorokkeiden rakentaminen 28: 204 VII KAUPUNGINOSA Kortteli n:o 60, asemakaavanmuutos 05: 100a, I 5 07: I 21 60, huvila-alue n:o 74, laajentaminen 100a, 88: 66 60, huvila-alue n:o 74, luovuttaminen 100a, alkeisoppilaitosta varten 75: 24 76:96,115 77: a, 60, huvila-alue n:o 74, vuokralleanto 75:24 00:110 04: II 7 60, itäpuolella olevan alueen luovut- 100a, taminen Högre sv. handelsläroverket i Helsingfors nimiselle 100a, koululle 13:20 14:12 60, siirtäminen VI kaup. osasta VII kaup. osaan 86: b, 60, tontinrajain korkeussuhteet 21: 100b, 60, tontti n:o 2, osan lohkaiseminen Ratakadun järjestelyä varten 07: 100b, I 20 08:I2 60, tontti n:o 2, rakentamattoman 100b, alueen luovuttaminen Taidehallia varten 26: b, 60, tontit nro 2 ja 4, vanhojen rakennusten poistaminen 76: b, 60, tontit n:o 4 ja 6, myynti suomal. normaalilyseolle 02:22 03:119, 100b, II 2 07: I 18 60, tontti nro 4, yhdistäminen tont- 100b, tiin nro 2 07: I 19 60, tontti nro 5, muuttaminen kaduksi 100b, 88:72 100b, 60, tontti nro 6, luovuttaminen Nuorten miesten kristilliselle yhdistyk- 100b, selle..01:20 60, tontit nro 6 ja 7, Suomalaisen teat- 100b, terin rakentamishanke... 96:10 60, tonttijako... 01: 2 02:22 100b, 100a, tontinrajain korkeussuhteet 21: 100b ~ 100a, tontti nro 1, asemakaavanmuutos 25: 9, 196, 135* 101» 100a, tontti nro 1, laajentaminen 95:3 101, 96: 3 tontti nro 1, liikamaan käyttö 81: :7 tontti nro 1, osan lunastaminen 24:11,172 25:9 tontti nro 1, pakkolunastaminen 87: :15 tontti nro 1, puutarha-alueen palauttaminen kaupungille 95: 3 96: 3 tontti nro 1, rakentamisoikeuden lisääminen 89: 7 tontti nro 2, Tähtitornin viereisten tonttien rakentamisoikeus 77: : : 80 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontti nro 6, asemakaavanmuutos 16:3,13 tontti nro 6, huoneisto- ja vuokratulojen lakkaaminen 17: 176 tontti nro 6, istutukset sekä tasoittaminen 16:58 17: 77 18:52 tontti nro 6, käyttö ja korjaustyöt 10: : 79 tontti nro 6, luovuttaminen kansakoulua varten 11:70 tontti nro 6, länsiosan myynti 16: 13, 179 tontti nro 6, muuttaminen puistoalueeksi 00: 206 tontti nro 6, osto 99:7,96 tontti nro 6, rakennusten poistaminen 08: 28 tontti nro 6, rakentamisoikeuden rajoittaminen 00: 9 tontit nro 8 ja 9, jako 89: 51 26: 140* tontti nro 12, laajentaminen 92: 5, 96 tontti nro 13, rakennuksen julkisivupiirrokset 26: 75* katuosan lunastaminen... 88: 6 rakentamisoikeuden lisääminen 04: I 9
40 -42 KAUP.OS. VII 101, tontinrajain korkeussuhteet 21: 101, tontti n:o 1, yhdistäminen tonttiin n :o 2 85: , tontti nro 2, alueen käyttöoikeuden lunastaminen kadun laajentamista varten... 29:13 30: , tontti n:o 2, asemakaavanmuutos 29:9,137* 30:4 101, tontti n:o 2, rakentamisoikeuden lisääminen 29: , asemakaavanmuutos 12: 3 102, katuosan lunastaminen... 88: 6 102, rakentamisoikeuden lisääminen 04: I 9 102, tontinrajain korkeussuhteet 21: 102, tontit n:o 8 ja 10, lisäalueen luovuttaminen korvauksetta 13:20, , tontit n:o 8 ja 10, rakentamisoikeuden lisääminen 15: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 104, tontit n :o 1, 3, 14 19, 21, 23, 25 ja 27, myynti 77: : : 60 90: , tontit n:o 11, 13 ja 15, rakennuksen julkisivupiirrokset... 27: 79* 104, tontti n :o 17, jako 89:51 104, tontit n:o 17a ja 17b, yhdistäminen 27: 7, 144* 104, tontti nro 19, luovuttaminen kansankirjastoa varten 78: , tontti nro 19, luovuttaminen realikoulua varten 77: :341 79: 18 85:70 104, tontti nro 19, luovuttaminen vapaaehtoiselle palokunnalle 77: : , tontti nro 19, vuokraoikeuden lakkauttaminen 77: , asemakaavanmuutos 28: 142* 29: 7 105, tontinrajain korkeussuhteet 21: 105, tontit nro 2, 21 ja 23, myynti 88: 62 89: , tontti nro 22, jako 84:4 105, tontti nro 29, kaupungin osuuden myynti 21: , tontti nro 35, osan yhdistäminen tonttiin nro :142* 29:7 106, rakentamisoikeuden lisääminen 28: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 106, tontit nro 14 ja 16, luovuttaminen realikoulua varten 77: , tontit nro 18, 20 ja 22, luovuttaminen kirkkoaukioksi 85: 58 86: 124,127,128 87: , tontti nro 24, pakkolunastaminen 85: 58 86: , varaaminen kirkkoaukioksi 76: 94, , pohjoispuolella olevan tien tasoittaminen 05: I 67 06: II , tontinrajain korkeussuhteet 21: 107, tontit nro 11 ja 17, lisäalueen myynti 92: , tontit nro 13 ja 17, myynti 90: 72 91: , tontti nro 15, lisäalueen myynti 06: II 2 107, tontti nro 17, alueen järjestely 91:56 92:6,98 107, tontti nro 17, rakentamisoikeuden lisääminen 29: , tonttien laajentaminen... 86: , varaaminen kirkkoaukioksi 76 : 94, a, tontinrajain korkeussuhteet 21: t 107a, tontti nro 19, myynti 95:6, a, tontti nro 19, rakentamisoikeuden lisääminen 29: a, tontti nro 19, vuokraoikeuden siirto 92: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 108, tontit nro 11, 15 ja 20, myynti 89: 65 90: , tontti nro 13, rakennuksen julkisivupiirrokset 30: 85* 108, tontti nro 14, hallinnan siirtäminen kaupungille 94: , tontti nro 15, jako 89:51 108, tontti nro 20, vuokraoikeuden siirto 88: , alueen luovuttaminen junkkarikoulua varten 76: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 109, tontit nro 4, 6, 8, 10, 13, 29, 31, 33 ja 35, myynti 88:4 89:65 91: 4,54 96:12,110 98:127 01: , tontit nro 4 ja 6, vuokralleanto 83: : 13 # 109, tontti nro 4, yhdistäminen tonttiin nro 29 19:7,297 20:7,44* 109, tontti nro 6, jako 13:189
41 KAUP.OS. III 41 suomalaista alkeisoppilaitosta varten 75: 22,23 -j27, 109, muodostus 19: 7 109, luovuttaminen sokeainkoulua varten 96:6 127, 110, asemakaavanmuutos 05:16 110, koulutalon rakentaminen suomal. 127, tyttökoulua varten 08: , tontin luovuttaminen Nuorten 127, miesten kristilliselle yhdistykselle. 01:20 110, tontinrajain korkeussuhteet 21: 127, 110, tontti n:o 2, luovuttaminen sai- 127, raalaa varten... 03:119 04: , tontit n:o 6, 8 ja 9, kansakoulun rakentaminen 08:58,113 09:45 127, 110, tontit n:o 6, 8 ja 9, yhdistäminen 09:7 109, tontit n:o 8 ja 35, kiinnelainan 126, tontti n:o 15, yhdistäminen tonttiin koskevan etuoikeusjärjestyksea n :o 17 06: I 27 muuttaminen, 03: Il 42, , tontit n:o 17 21, museon rakennussuunnitelma 109, tontti n :o 9, vuokraoikeuden siirto 90: 3 91: 5 97: & ta 89:70,71 98: 5 109, tontti n:o 13, rakennuslupaa kos , tontti n:o 18, vesitornin rakentamissuunnitelma keva valitus 06: I :50 109, tontti n :o 13, vuokralleanto 83: 127, ajotien rakentaminen 10: : : , tontit n:o 16 ja 17, luovuttaminen 127, alueen luovuttaminen sokeainkoulua varten 91: 7 96: 6 alueen luovuttaminen tarkk'ampujapataljoonan halkovarastolle 78: 330 leikkikentän järjestäminen 06r XVII 88, 89 10: 67 11: 343 museon rakentamissuunnitelma 95: 11 tasoitus- ja istutustyöt 11:109 12: 79, : : : : :298 20: 45* tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit n:o 3 ja 9, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen 01: 83, : II 42 tontit n:o 3, 5, 7 ja 9, myynti 00: : : I 30, II 2 tontit n:o 5 ja 7, varaaminen kansakoulua varten 03: I , tontit n:o 8 ja 10, Suomalaisen -127 teatterin rakentamishanke 98:4 110, tontti n:o 10, luovuttaminen po- 1^7, viemärikanavan rakentaminen liisiasemaa varten 08: 26 87:216 88:23,25 89: 78 90: , tontit n:o 10 ja 11, varaaminen 128, luovuttaminen junkkarikoulua kaupungin käyttöön 07: I 38 varten 76: , tontit n :o 11 ja 14, myynti 88:4, 128, luovuttaminen valtion sairaalaa 60 14: 12, 215 varten 01:23 02: , tonttijako 01:2 128, tontinrajain korkeussuhteet 21: 126, tontinrajain korkeussuhteet 21: 128, tontit n :o 7, 9, 11, 13 18, 20 ja 126, tontit n :o 10 14, 16 ja 18 21, 22, myynti 03: II 2 04: II 1, 2 05: II myynti 00:106 01:131 02:144, 2, 3 06: II 1, : II 1, 2 04: II 1 128, tontit n:o 15 ja 17, varaaminen 126, tontit n:o 10, 11 ja 13, rakentamisoikeuden kansakoulua varten 03: I 21 lisääminen 29: 123, 129, asemakaavanmuutos 25:135* 26: , tontti n:o 11, rakennuksen julki- 129, luovuttaminen junkkarikoulua sivupiirrokset 27:79* varten 76: , tontti n:o 11, kiinnelainaa kos- 129, tontinrajain korkeussuhteet 17r kevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen : , tontit n :o 1, 3, 5, 7 12, 14, , tontit n:o 11 ja 20, kulman pyöristäminen ja 18, myynti 88:3,61 90: 72 03: 86: 122 II 2 05: II 2 06: II 1,2 126, tontti n:o 12, rakentamisajan pi- 129, rakentamisoikeuden rajoittaminen dennys 08: 37 97: , tontit n:o 15 ja 17, kansakoulun 129, tontti n:o 1, vuokraoikeuden siirto» rakentaminen... 03: I 21 05: I 37 88: 71.
42 -42 KAUP.OS. VII 129, tontti nro 5, alueen erottaminen ja yhdistäminen tonttiin n:o 12 25: 135* 26:5 129, tontit n:o 7 12, 14, 16 ja 18, luovuttaminen valtion sairaalaa varten 01: 23 02: , asemakaavanmuutos 24: 139* 25: 10, , luovuttaminen junkkarikoulua varten 76: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 130, tontit n :o 2, 2a, 4, 6, 8 ja 10, myynti 86: : : : , tontit n:o 2 ja 4, rakentamisoikeuden rajoittaminen 97: , tontti n:o 5a, muodostus 25:10 130, tontit n:o 6 ja 8, jako 22: 4, 103* 130, tontti n:o 8, käyttö asuntotonttina 13: , katso myös kortteli n:o , tontti n :o 2, jako 88:55 132, tontti n:o 2, luovuttaminen sokeainkoulua varten 83: : 9 132, tontti n:o 2, osan myynti 88:62 132, tontti n :o 4, myynti 88:62 132, tontti n:o 6, vuokraoikeuden siirto 84:15 133, läntisen osan hankkiminen kaupungille aluevaihdossa 23: 8 133, säilyttäminen istutuksena, asemakaavanmuutos 19: , tontin luovuttaminen synnytyslaitosta varten 75: 25 03: , museon rakentamissuunnitelma 95:11 134, tontinrajain korkeussuhteet 21: 134, tontit nro 1, 8 ja 10, lunastamisanomus 92: , tontit nro 1, 3, 5 ja 12, luovuttaminen sokeainkoulua varten 84:9 96: 6 134, tontit nro 1 ja 3, palauttaminen kaupungille 91: 6 134, tontit nro 1 ja 3, rakentamisajan pidennys 86: : 8 134, tontti nro 1, rakentamisoikeuden lisääminen 29: , tontit nro 3, 5, 8, 10 ja 12, myynti 00:106, , tontit nro 8, 10 ja 12, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen 01:170 02:184, , tontinrajain korkeussuhteet 21: 135, tontti nro 1, muodostus... 24:4 135, tontti nro 1, yhdistäminen tonttiin nro 2 Pietarinkadun varrella 11: , tontti nro 2 Neitsytpolun varrella, palauttaminen kaupungille 76: , tontti nro 2 Pietarinkadun varrella, luovuttaminen sokeainkoulua varten 83: , tontti nro 3 Neitsytpolun varrella, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen 02: , tontti nro 3 Neitsytpolun varrella, myynti 02: , tontti nro 3 Puistokadun varrella, jako 10: , tontti nro 4 Pietarinkadun varrella, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen 03: II , tontti nro 4 Pietarinkadun varrella, myynti 01: , tontti nro 4 Puistokadun varrella, jako 84: 4 135, tontti nro 4 Puistokadun varrella, luovuttaminen sokeainkoulua varten. 83: , tontti nro 4 Puistokadun varrella, myynti 83: , tontti nro 5 Neitsytpolun varrella, luovuttaminen Rouvasväen yhdistykselle 96:45 135, tontti nro 5 Neitsytpolun varrella, rakennusten osto 19:12,29,140 20:9,131, , tontti nro 5 Neitsytpolun varrella, salaojittaminen 16: , tontti nro 5 Neitsytpolun varrella, valmistavan poikien ammattikoulun siirtäminen sinne 19: 12 20: , tontti nro 5 Neitsytpolun varrella, varaaminen kansakoulua varten 21:22 135, tontit nro 5 ja 6 Puistokadun varrella, palauttaminen kaupungille 76: , tontti nro 5, valm. poikien ammattikoulun työpajarakennuksen rakentaminen 24:44 29:40 135, tontti nro 5, rakennuspiirustukset 25: , tontti nro 6, jako... 24:4,139* 135, tontti nro 6, rakentamisanomus 87: , tontti nro 6, rakennuksen purkaminen 25: , tontit nro 6a ja 6b, muodostus 24: 4
43 135, tontti nro 6b, rakennuksen julki- 182, sivupiirrokset 30: 85* 135, tontti n:o 7a, kadun puhtaanapito 182, , asemakaavanmuutos 27:7,144* 136, tontinrajain korkeussuhteet 21: 182, 136, tontti n:o 2, uudelleen järjestely 182, 07: II , tontti n:o 3, katuosuuden puh- 182, taanapito.. 11: , tontit n :o 3a ja 3b, muodostus 182, 27: 7 136, tontit n :o 4 ja 6, myynti 00: , 164, rakennuskorkeuden rajoittaminen 97: 30 08:37 182, 165, rakennuskorkeuden rajoittaminen 97:29 182, 180, alueen vuokralleanto... 99: , itäosan muodostaminen aukioksi 00: 2 182, 180, kujan asfaltoiminen ja kunnossa- 183, pito 09: , 180, muodostus 86: : , muuttaminen asuinkortteliksi 98: 183, 2 00: 2 180, rakennusjärjestys 01: : 3 05: 183, :127 07:117 08: 4 09: : , säilyttäminen tehdaskorttelina 183, 96: 1 180, tontinrajain korkeussuhteet 21: 183, 180, tontit n :o 11 14, 16, 19, 21, , ja 28, myynti 91: 4, 54 92: 95, : II 2 05: II 3 183, 180, tontit n:o 11 ja 13, rakentamisajan pidennys 08: , tontti n:o 16, pohjakerroksen 183, muuttaminen asuinhuoneiksi 10: , 180, tontit n:o 17 ja 18, muodostus 00: 10 01: , 180, tontti n:o 18, yhdistäminen tonttiin n :o 20 05: I , tontti n:o 19, palauttaminen kau- 183, pungille 99: 10 00: 3 180, tontti n:o 26, vaihtaminen tontteihin n:o samassa kort- 183, telissa 00: 10 01: , tonttijako 90: 30 91: 21 00: 2 02: 3 183, 182, kujan rakennuskustannukset 11: , 182, rakennusjärjestys 01: : 3 05: I 21 06: I 27 07: I 17 08:4 09: : : , 182, sähkövalaistuksen järjestäminen 185, kujien risteykseen 30: 239 KAUP.OS. III 43 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit n :o 1 3, 5, 7, 9, 11, 12, 14 ja 20, myynti 03: II 1 05: II 2, 3 06: II 1, 2 07: II 2 tontti n:o 3, yhdistäminen tonttiin n :o 5 07:1 35 tontit n:o 4, 6, 8 ja 10, muodostus 00:10 01:113 tontti n:o 4, yhdistäminen tonttiin n:o 6 04: I 5 tontti n:o 7, yhdistäminen tonttiin n:o 9 07:135 tontti n:o 8, yhdistäminen tonttiin n :o 10 03: I 21 tontti n:o 11, yhdistäminen tonttiin n :o 20 06: I 27 07: I 35 tontti n:o 20, vaihtaminen tontteihin n:o 4, 6, 8 ja 10 samassa korttelissa 00: 10 01: 112 tonttijaon muutos 02: 3 alueen vuokralleanto... 99: 130 Emma Mäkisen kodin alue, uudelleen järjestely 21: 23 Emma Mäkisen kodin alue, vuokralleanto 85: 63 Emma Mäkisen kodin alue, vuokraoikeuden pidennys 14:25,218 19: 28 20: : 31 Emma Mäkisen kodin alue, vuokraoikeuden siirto 17: 43,258 Emma Mäkisen kodin rakennusten osto 23: 44 muuttaminen asuinkortteliksi, uusi tonttijako 98: 1 00: 2 rakennusjärjestys 01: : 3 05: :127 07:117 08:4 09:116 10:149 16:134 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontti n:o 2, rakentamisajan pidennys 09: 119 tontit n :o 2, 4 12, 16, 20, 22 ja 24, myynti 92: 95 04: II 1 05: II 2 06: II 2, 3 07: II 2 tontti n:o 4, tontinrajalle rakennettujen rakennusten paikallaan pysyttäminen... 24:225 28:211 tontti nro 11, yhdistäminen tonttiin n:o 24 05: I 22 tontti n:o 20, palauttaminen kaupungille 94:43 96:2 tontti n:o 22, kellarikerroksen sisustaminen asuinhuoneeksi 11: 173 tonttijako... 90: 30 91: 21 02:3 asemakaavanmuutos 29: 7, 137* 30: 3
44 -44 KAUP.OS. VII 185, rakennusjärjestys 01: : 3 05: : I 27 07: I 17 08: 4 09: :149 16: , tontlnrajain korkeussuhteet 21: 185, tontit n :o 13 26, myynti 03:111, 2 04: II 2 05: Il 1, 3 06: II 2 07: II 2 185, tontit n:o 14 ja 16, rakentamisoikeuden lisääminen 13: , tontti n:o 14, yhdistäminen tonttiin n :o 16 08: , tontti n:o 17, yhdistäminen tonttiin n :o 19 05: I , tontit n :o 21, 23 ja 25, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen... 05: II 45 07: II , tontit n:o 21,23 ja 25, luovuttaminen sairaalaa varten 04: I 15, II 2 185, tontti n:o 21, yhdistäminen tontteihin n :o 23 ja 25 04: I 5 185, tontti n:o 25 Laivurinkadun varrella, yhdistäminen tonttiin n:o 26 yhdyskäytävällä 09: , tontti n:o 27, sisäiset rakennusrajat 29:7 185, tonttijaon muutos 02: 3 i 97, Kirurginen sairaala, alueen laajentaminen 82: :276 84: 10 85: 60 91: , Kirurginen sairaala, tien rakentaminen 24: : 195 Aitaamistaksa 21: 276 Asemakaavaan liittämisestä aiheutuvat toimenpiteet 75:21 76: 105 Asemakaavan vahvistaminen 75: 8 Asemakaavanmuutos 84: 3 85:55 86: 120, : 2 96: 1 99: 1 00: 2 Etelärantatie (Saunakatu) (kaup. osa VII, IX): ajotien järjestely 24:11,57,124 25:196 asemakaavasta poikkeava suunta 81: 157 istutusten järjestely 99: 30,207 01: 52 kaasuvalaistuksen järjestäminen 10: 354 kiveäminen 76: : : 46 00: : : ,341 12: 66,391 13: : 49 19:294 laajentaminen 89:31 90: 14,30 91:27 93: 28, 38 94: 133, : 13 puutarhatontin uudelleen järjestely 91: 27 raitiotien rakentaminen 83: : : 16 99: 37 01: 149 rautatieraiteiden rakentaminen 00:120 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 95: : 118 tasoittaminen 87: : 22 90: 20 91: 64 vesijohdon rakentaminen 90: 20, 92 17: 61 viemärikanavan rakentaminen 78: :27 Eteläsatama* ks, kaup. osa III. Fredrikinkatu, ks. kaup. osa IV. Fredrikintori, ks. kaup. osa V. Huvilakatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 05: XVIII 2 08:321 tasoittaminen 02: 51,135 03:1118 vesijohdon rakentaminen 02: 48 03: II 23, 26 07: :191 viemärikanavan rakentaminen 02: 51, :1119 Johan neksenkirkko: alueen uudelleen järjestely kirkon rakentamisen yhteydessä... 85:58 87: 187 paikan luovuttaminen kirkkoa varten 75: 22, 94 viereinen kenttä, ks. Punanotkonpuisto. Johanneksentie: kiveäminen 12:70 13: 369 Johanneksenrinne (Uuden kirkon rinne): kaasuvalaistuksen järjestäminen 06: XVIII 93 nimen määrääminen 86: 122 puhelinkaapelin laskeminen 13:264 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 91: 83 tasoittaminen 90:29 91:64 urheilukenttä, ks. Punanotkonpuisto. Jääkärinkatu (Metsästäjänkatu): kaasujohdon rakentaminen 88: 93 tasoittaminen 89: 31 90: 84 vesijohdon rakentaminen 87: : 23, 25, 83,86,87 89:78,85 90:84 viemärikanavan rakentaminen 87:212 88: 23, 25, 83 89: 78 90: 84 Kapteeninkadun puistikko, ks. Kapteeninpuistikko. Kapteeninkatu, entinen, ks. Sepänkatu. Kapteeninkatu: jatkaminen 17: 73 18: 336 kaasuvalaistuksen järjestäminen 01: : 259, : XVII1,2 04: XVII 1,2 05: XVIII 2 kiveäminen 03:151 04:113,63, : 47 16: 271 muodostus 86:121 tasoittaminen 90: 30 91: 65 02: 51,135 03: II 18 vesijohdon rakentaminen 90:25 91: 70, 72 92: :48 03:1123,26 viemärikanavan rakentaminen 90: 31 91: 65 02: 51, : II 19 Kapteeni npuisti kko: alueen varaaminen 00:2 istutusten suunnittelu ja järjestäminen 06: XVII 85 07: I 47, XII 2
45 KAUP.OS. III 45 tasoittaminen 06: I 80 07: I 90, II 23 08: 69, : 251 Kasarmikatu, ks. kaup. osa III. Katolinen kirkko: edustan kiveäminen 13:368 Korkeavuorenkatu, ks. kaup. osa III. Laivanvarustajankatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 04: XVII" 2 08: 321 kiveäminen 93: 121 tasoittaminen 88:21,34 03:151 04: II 22 vesijohdon rakentaminen 88: 23, 31 89: 85 03: I 49 04: II 30, 31 viemärikanavan rakentaminen 88: 22, 35 04: II 24 Laivurinkatu, ks. kaup. osa VI. Laivurinrinne: kaasuvalaistuksen järjestäminen 07: XIII 11 kadun pidentäminen, uuden liikenneväylän järjestely 06:14 kiveäminen 26:135* nimen määrääminen 86: 122 tasoittaminen 94:47 95:43,168 96:122 06: I 80 07: II 22 vesijohdon rakentaminen... 07: II 32, 37 viemärikanavan rakentaminen 88: 35 89: 79 90: 85 viertäminen 13: 368 Makasi iniranta: kaasujohdon rakentaminen... 03: XVII 2 kiveäminen 88: 78 04: I 63 08: : :66 13:80,363,368 14:334 18: 48 19: 295 korjaustöiden suorittaminen... 29: 127* makasiinitontit nro 1 12 ja 19 22, pakkolunastaminen 90: 15,79 97:26 98: 23,53,103 99: 6 00: 11 makasiinitontit nro 21 27, osto 76:92 90:14 makasiinitonttien uudelleen järjestely 83: : 3 87: : 39 nimen vahvistaminen 87:191 puhtaanapidon lastauspaikka... 03: I 47 raitioteiden rakentaminen 11:265 rantalaiturin korjaaminen 88: 81 98: :42 01:151 02:162 08: 68 09:231 16: 60 23:106* rantalaiturin laajentaminen 91:25 92: 24, 29, : : 134 satamalaiturityöt 93: 39 10: 70 11: : : 139 satamaraiteiden sijoittaminen 87: : 25 tasoittaminen 88: 78 tavaravaja nro 3, tullaamisen toimittaminen 02: 45 tavaravajan rakentaminen 94: 3 97: 46 uudelleen järjestely 93:25 valaiseminen 99: 22 Merikatu, ks. kaup. osa VI. Merimiehenkatu, ks. kaup. osa VI. Merisatama: alueen vuokralleanto 24: 196 alueet nro 17 ja 19, muodostus 27:152 alueet nro 17, 18, yhdistäminen 27:152 alueet nro 19a, 19b ja 19c, yhdistäminen 27:152 järjestelykysymys 30: 147* kalahallin vuokralleanto 94:124 95:158 96: 118 kalastajasatama 88:28,36 90:32 91:28, 92 katujen kunnossapito 26:132* 27:136* katupäällystyksen uusiminen 15:311,316 korjaustyöt... 24:130* 25:127* 26: 85 lastaussillan rakentaminen 98: 39 99: : I 27 liikenneväylän suunnitteleminen sieltä Erottajalle 03: I 23 05: I 5 puhelinkaapelin laskeminen 16:191 purkauslaiturin korjaaminen 14: 57 15: :61 purkauslaiturin rakentaminen 11: : 71 20: : 83* 28:135* 29:131* pyykkisillan rakentaminen 90: 33 rakennuspiirustukset... 98: : II 48 rannan täyttäminen ja tasoittaminen 27: 98, 189, 136* 28: 136* ranta-alueen järjestelyä koskevan ehdotuksen laatiminen 27: 143* 28:45 rantalaiturin korjaaminen 07: II 26 ratapihan tasoittaminen... 30: 103, 141* rautatieraiteiden järjestely 99: 40 00:117 21: 47 27: 138* 30: 137* ruoppaustyöt 22: 99* satamarakennustyöt 88:73 89:80 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 99: 136 tehdastonttien muodostus 93: 90 teiden päällystäminen 29: :140* uittosillan rakentaminen 92: 115 varastorakennuksen osto 25: 37 viemärikanavoin laskupaikka... 78: 365 viemärisuun ruoppaaminen 27: 137* 28: 134* 29:127* Meritori: viertäminen 05: I 66 06: II 19 Metsästäjänkatu, ks. Jääkärinkatu. Muukalaisenkatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 04: XVII 1,2 Neitsytpolku: kaasuvalaistuksen järjestäminen 01: :53,259,260 04: XVII 1,2 08: : 315
46 -46 KAUP.OS. VII kiveäminen 90: 29 91: 64 02: 51 03:129, 51, :1122 puhelinkaapelin laskeminen 16:191 tasoittaminen 86: 139,154 88: 21,34 90: -84 vesijohdon rakentaminen 88: 23, 31 89: 85 90: 84 05: I 65 viemärikanavan rakentaminen 88: 22, 35 90: 84 02: 51 viemärien ruoppaaminen 23: 106* Neuvosmiehenkatu, ks. Raatimiehenkatu. Paulinkatu: yhdistäminen Tehtaankatuun... 86: 122 Pietarinkatu: istutusten järjestely 86: 121 kaasuvalaistus 02: 259, : XVII 2 04: XVII 2 05: XVIII 2 kiveäminen 04: I 13, 63 Pieni Tehtaankatu muutettu sen jatkeeksi 90: 30 91: 21 puiden istuttaminen länsiosaan 27: 187 tasoittaminen 88: 21 89:31 02: : I 51 vesijohdon rakentaminen 88: 23 89: 29 90: 92 03: I 49 04: II 30, 31 vesipostin järjestäminen 93:22 viemärikanavan rakentaminen 88: 22 89: 32 02: : II 24 Puistokatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 01: 240, : : XVII 2 kiveäminen 76: : :105 11: 93 25: : 135 kunnossapitovelvollisuuden siirtyminen kaupungille 96: 119 tasoittaminen 76: 92 79: 30 tiepuomin pystyttäminen satamaradan varrelle 12: 290 vesijohdon rakentaminen 78: : 29 viemärikanavan rakentaminen 77:265 79: 37 80: 109 viertäminen 88: 25, 78 89: 77 96:48 97: :391 14:45 15:46, 316 Punanotko: alueen järjestely puistoalueeksi, asemakaavanmuutos 01: 2, :3 kaasuvalaistuksen järjestäminen 08: 312, 321 katselmus 92: : 2 leikkikentän järjestäminen 07:190 08: 69, : : 103 leikkikentän kunnossapito 10: : :75,412 13:81,391 14:58,355 15: 52, :77 18: 52 28: 103 liikenneväylän suunnitteleminen, asemakaavanmuutos 03: I 23 05: I 5 06: I 3, 9 07: I 17 luovuttaminen Suomen messujen käyttöön 23:195 puistikon tasoittaminen... 79: 31 85:76 puutaimitarhan hoito... 93i :182 puutaimitarhan siirtäminen 90: 108 tasoitus- ja istutustyöt 09: 64 10: : 110,362 12: 79,390,416 13: : 323 Punanotkonkatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 06: XVIII 92, 94 kiveäminen 89: 31 90: 84 viemärikanavan rakentaminen... 90: 85 Punanotkonkatu, Pohj.: järjestäminen kävelypaikaksi... 78: 359 Punanotkonpuisto: harjoituspaikka palokunnalle... 77: 221 järjestely 78: 332 luistinradan pito siellä 25: :125* urheilukentän käyttö 22: 213, 214, : :203 25:176 27:166 urheilukentän laajentaminen... 30: 124* Raatimiehenkatu (Neuvosmiehenkatu): istutusten poistaminen 86: 124, 126 kaasuvalaistuksen järjestäminen 04: XVII 2 leventäminen 86:124,126 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 97: 126 tasoittaminen 86: : 21 89: 31 vesijohdon rakentaminen 88: 23 89: 29 90: 92 viemärikanavan rakentaminen 88: 22 89: 32 Raitiotielinjan rakentaminen VII ja XIII kaup. osan välille 24:33,226 Rakennusjärjestys 98: 2 99: 2 00: 10 01: : 3 09:116 10:-149 Saunakatu, ks. Etelärantatie. Säynäs, huvila-alue n:o 20: varattu kaupungin tarpeisiin 75: 24 vuokraehtojen muutos 76: 116 Tarkk'ampujankatu: asuntotontti nro 21, vuokraoikeuden irtisanominen 91:56 kaasuvalaistuksen järjestäminen 88:93 04: XVII 2 kiveäminen... 76:132 77: 214 puhelinkaapelin laskeminen 13: 264 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 91: 83 tasoittaminen 76: 92 77: : 359 tonttien laajentaminen 86:120 vesijohdon rakentaminen 84: 21 85: 72 86:140 87: : 23,25, 83,86,87 89: 78 90: 84 03: I 49 04: II 30, 31 viemärikanavan rakentaminen 85: 72 86: : : 23, 25, 83 89: 78 90: 84 Tehdastontit, niiden poistaminen 01:1*15 Tehtaankatu, ks. kaup. osa VI.
47 KAUP.OS. III 47 Tehtaankatu, Pieni: muuttaminen Pietarinkadun jatkeeksi 90: 30 91: 21 tasoittaminen 90:30 91:65 vesijohdon rakentaminen 90: 25 91:70, 72 92:118 viemärikanavan rakentaminen 90: 31 91: 65 Tonttien myynti ja järjestely 75: 21 76: : : 212,213 98:101 00:10 Tähtitorninkatu: istutusten järjestäminen 24: 125 kadun pidentäminen 03: XVI 4 04: I 4, 63 tasoittaminen 90:30 91: 65 Unioninkadun välisen ajotien sulkeminen 24: 216 viertäminen 97: 58 98: : : I 63 Tähtitorni nvuori: aikapallon nostaminen tähtitieteellisessä laitoksessa. 21:220 ajotien korjaustyöt 12:399 eduskuntatalon rakentamissuunnitelma 08:19,277 23:20 erotettua aluetta koskevan rakennuskiellon kumoaminen 79: 80»Haaksirikkoisten» patsas, pystyttäminen 98: 7, 28 kaunistussuunnitelma 90: 11, 3*3, 37 91: 26,30,86 92:29,39,131 93:44,142 94: : 45,183 97: 62,146 98:158 99: 47 01:52,237 kelkkamäki 01:233,237 04: XVI 7 05: XVII 6 07: XII 8 08: : 177 kiikarien pystyttäminen yleisön käytettäväksi 22:212 kuvanveistoksen»kahlaava nainen» sijoittaminen sinne 25: 58 luotsien odotusaseman järjestäminen 75: 28, 74 muodostaminen huvilakaupunginosaksi 90:12 museon rakentamishanke 91: 6 95: 10 98: 5 myrskyvaroitusaseman poistaminen 14: 134 myrskyvaroituskojeen pystyttäminen 75: 28, 29, 74 myrskyvaroitusmerkin muuttaminen 99: 23, 205 näköalan säilyttäminen 97: 29 99: 6 00: 8 optillisen lennättimen järjestäminen sodan ajaksi 78:347 paikan luovuttaminen venäläisen sotaväen muonamakasiinia varten 75: 27 petroolivalaistuksen järjestäminen 91: 83 92:129 ruotsalaisen normaalilyseon välisen ojan syventäminen 25: 208 Säätytalon rakentamissuunnitelma82: : : 3 87: : 39 tasoittaminen 93: 40 94:49,148 95: 45 96: 51, : : 58, 69, : :43,208 01: 237 tien korjaaminen 91:82 11:102 tien viertäminen... 95:40,45 96:48,138 tieteellisten ja kirjallisten seurojen talon rakentamishanke 91:6 96:11 tähtitieteellisen laitoksen alueen laajentaminen 89: 7 tähtitieteellisen laitoksen hallussa olevan alueen omistusoikeus 08: 19 valaistuksen lisääminen 26: 169 vesijohdon rakentaminen 91:72,75,79 95:40 97:134,136 vesitornin rakentamissuunnitelma 98: 50 viemärikanavan rakentaminen... 89: 93 Vuorimiehenkadulle johtavan alastulokohdan järjestely 92: 22 00: 9, 43, 206, 208,209 01:236,238 02:52 03: XVI 1,7 Ullanlinnanvuoret, ks. Tähtitorninvuori. Ullankatu (Ulriikankatu): kaasuvalaistuksen järjestäminen 03: XVIi 1 04: XVII 3 kiveäminen ja tasoittaminen 76: : : 170 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 96: :136 Ursiinin kalliot: alue, vuokralleanto 20: 217 paikan luovuttaminen uimahuonetta varten 87: 204 uimalaitoksen järjestäminen 93: 14 uimalaitoksen ottaminen kaupungin haltuun 99: 23 urheilukentän järjestäminen... 22: 239 viereisen uimalaitoksen maksuton luovuttaminen Helsingin uimaseuran käyttöön 07: II 9 08:187 09:25 10:31,223 11:26, :28,283 13:25,261 14: 22,224 15: 19,199 16:33 17:60 18:30,278 19:31 20: 30 21: : 87,221 23: : :189 26:159 27: :192 29:189 30: 227 vuokraoikeuden pidennys 91:13 93:14 vuokraoikeuden siirto 93: 14 Viemärijärjestelmän suunnitteleminen 78: 365 Viiskulma, ks. kaup. bsa VI. Vilan, huvila Kapteeninkadun seuduilla, rakennusten poistaminen 92: 102 Vuorimiehenkatu: ajotien järjestely (Etelärantatien kulmauksessa) 23: 52 24: 11, 124 istutusten järjestäminen 24: : 187
48 -48 KAUP.OS. VII kaasuvalaistuksen järjestäminen 78: : 93 03: XVII 1 04:XVII1,2 kiveäminen 76:132 78: 359 puhelinkaapelin laskeminen 22: 230 puhelinkioskin pystyttäminen Kapteeninkadun kulmaan 15:201 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 91: 83 96: 117 -tasoittaminen 91:24 92:111 valaistuksen parantaminen 27: 188 vesijohdon rakentaminen 77: : : : : 24, 25, 83, 86, 87 89: 78 90:84 91: 22 92:118,119 00: 128,130 03: I 49 04: II 30, 31 vesipostin järjestäminen Ullankadun kulmaan 78: 352 viemärikanavan rakentaminen 79: 37 86: : : 23,25,83 89:78 90: 84 91:24 92:112 VIII Kortteli nro 137, tontinrajain korkeussuhteet 21: 138, asemakaavanmuutos... 99:6 00:2 138, tontinrajain korkeussuhteet 21: 138, tontit nro 3 ja 4 sekä venäläisen kirkon tontin välisen maa-alueen vuokralleanto 24: , tontti n:o 3, muodostus 99:6 00:2 138, tontti n:o 6, rakentamisajan pidennys 15: , tontit n :o 3, 7, 8 ja 9, myynti 96: : , tontit n:o 10 12, sähkölaitoksen rakentaminen 06: I , tontit nro 10, 11 ja 12, yhdistäminen ranta-alueeseen 08: 3 09: 5 10: 3 139, asemakaavanmuutos 08:3,288 09: 5 10: 3 11: 5 26: 6, 140* 139, tontinrajain korkeussuhteet 21: 139, tontti nro 1, jako 26:6,140* 139, tontti nro 1, Pormestarinrinteen tonttien nro 3 ja 5 välisen maaalueen myynti 11: , tontit nro 3, 5, 7, 8 ja 9, myynti 11: : , tontti nro 5, myynti 96: , tontti nro 2, muodostus 26:6,140* 139, tontti nro 4, alueen pienentäminen 08: 3 09: 5 10: 3 139, tontti nro 4, luovuttaminen Helsingin sairaskodille 79: 9 139, tontti nro 4, sähkölaitoksen rakentaminen 06: I , tontti nro 4, vuokralleanto 05: II 7 140, luovuttaminen takaisin kaupungille 84: 11 86: , tontin luovuttaminen Säätytaloa varten, 85: , varaaminen kaupungin tarpeisiin 87: , yhdistäminen kortteliin nro :189 KAUPUNGINOSA (Ennen v VI kaup. osa) 141, asemakaavanmuutos 78: : 2 28: 6 141, luovuttaminen takaisin kaupungille 84:11 86: , tontin luovuttaminen Säätytaloa varten 85: , varaaminen kaupungin tarpeisiin 87: , asemakaavanmuutos 78: : 2 83: , itä- ja eteläosan erottaminen 95: 3 96: 3 142, länsiosan luovuttaminen takaisin kaupungille 84: 11 86:124 87: , tontin luovuttaminen Säätytaloa varten 82: : , tontinrajain korkeussuhteet 21: 142, 142, 142, 143, 143, 143, 143, 143, 143, 143, 144, 144, tontti nro 2, myynti 95:8 96:110 tontti nro 4, omistus- ja käyttöoikeutta koskeva selvitys... 11:88 tontti nro 4, omistusoikeuden luovuttaminen valtiolle aluevaihdossa 23:7 27: 21 30: 191 laivasillan jatkaminen sen edustalla 19:43 myynti 96:4,110 omistus- ja käyttöoikeutta koskeva selvitys 11:89 ranta-alueen täyttäminen 11: 268 tontinrajain korkeussuhteet 21: uudelleen järjestely 18:15 viereisten alueiden luovuttaminen venäl. sotaväelle 14:13 jako 87: 189 käytävän järjestäminen eteläpuolelle, tontin nro 22 ja meriekipaasin alueen välille 87: , kruununmakasiinialuetta koskeva omistus- ja käyttöoikeus... 11:89 145, tontti nro 5, majakan rakentaminen 88: 94
49 145, veneiden väliaikaisen telakan ra- 152, kentaminen 04: II , 146, museon rakentamishanke 95: , 146, tontinrajain korkeussuhteet 21: 146, tonttijako 02:4 153, 146, tontit n :o 7 14, myynti 00:107 01: : : II 1 05: Il 3 156, 146, tontti n:o 8, yhdistäminen tonttiin n :o 10 06: I , 146, tontti n:o 14, rakentamisajan pidennys 09:120 10: , 147, tontinrajain korkeussuhteet 21: 147, tontit n :o 3 7 ja 11, myynti 96: :107 02:145 04: II 2 05: II 159, 23,18 10: , tontti n:o 7, luovuttaminen Diako- 159, nissalaitokselle 76: , tontti n:o 7, osan yhdistäminen 159, tonttiin n :o 9 96: 3 159, 147, tontti n:o 7, palauttaminen kau- 159, pungille 95: , tontti n:o 9, laajentaminen 96: 3 159, 02: 27, , 147, tontti n:o 11, vuokralleanto 05: II 7 07: , 147, tonttijako 02:4 148, tontinrajain korkeussuhteet 21: 160, 148, tontit nro 1, 3, 4, 5, 6 ja 8, myynti 96:110 01: : , 148, tontti n:o 3 Kauppiaankadun varrella, myynti 96: , 148, tontti n:o 3 Kruunuvuorenkadun 160, varrella, myynti 96: , 149, tontinrajain korkeussuhteet 21: 161, 149, tontit n :o 7, 9 14, 16 ja 18, myynti 00: 106,107 02:144,145 04:111 05: II 2 161, 149, tontti n:o 12, rakentamisajan pidennys 10: , 149, tonttijako 02:4, leikkikentän järjestäminen 29:48 161,, rautatieraiteen rakentaminen 06: I 161, 80 07: II 14, 23 08: 270, tavara-aseman järjestäminen 24: 161, :27, varaaminen kaupungin tarpeisiin 161, 87: 189, varasto-alueiden vuokralleanto 95: 161, :148 08: :222 15: 161, : : , asemakaavanmuutos 79:4 83: , 151, tontinrajain korkeussuhteet 21: 184, 151, tonttijako 87: , tullipostiosaston huoneiston laajen- 186, taminen 26: , 152, asemakaavanmuutos 79:4 83: , 152, luovuttaminen rakennusaineiden varastopaikaksi 87: , KAUP.OS. VIII 49 myynti 97:6,118 tontinrajain korkeussuhteet 21: varaaminen kaupungin tarpeisiin 87:191 yhdistäminen kortteliin nro :192 varaaminen kaupungin tarpeisiin 87:191 lääninvankila-alueen laajentaminen 84:10 86:149 lääninvankila-alueen omistus- ja käyttöoikeutta koskeva selvitys 11: 89 lääninvankila-alueen vastainen käyttö 18:14 lääninvankilan pohjoispuolella olevan alueen jako 87: 189 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontti n:o 5, jako 03: I 20 tontit n:o 5, 7 ja 9, myynti 02: : I 20, II 2 tonttijako 02: 4 tontti n:o 5, vuokralleanto 94:9, 123 varastopaikkojen järjestäminen sen eteläpuolelle 87:189 luovuttaminen rakennusaineiden varastopaikaksi 87: 189 poliisimaneesin rakentaminen 06: I 72 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit n:o 11 ja 13, myynti 99:126 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontti nro 3, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen 06: li 51 tontti nro 3, luovuttaminen merimieskotia varten... 01:19 02:23 tontit nro 4, 5, 6, 8, 9, 10 ja 12, myynti 01: : II 1, 2 05: II 1, 2 tontti nro 5, vuokralleanto 02:148 tontti nro 7 Kruunuvuorenkadun varrella, myynti 98: 127 tontti nro 7 Linnankadun varrella, myynti 03: II 1 tontti nro 8, yhdistäminen tonttiin nro 10.09:118 tonttijako 01: 20 02: 4 varastopaikkojen järjestäminen 87: 189 tontinrajain korkeussuhteet 21: tulli- ja pakkahuoneen rakentaminen 98:35,103 asemakaavanmuutos 28: 142* 29: 8 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit nro 2, 4, 6 ja 8 16, myynti 96:110 97:118 tontit nro 2, 4 ja 6, osto 24: 173, 9*
50 -50 KAUP.OS. VII 186, tontit n:o 2, 4 ja 6, tehdaslaitosten perustaminen 28: , tontit nro 2, 4 ja 6, yhdistäminen 28: 142* 29: 8 186, tontti nro 3, muodostus 29:8 187, asemakaavanmuutos 11: 5 187, myynti 05: H 3 187, rakennuspiirustukset 12: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 187, tulli- ja pakkahuoneen laajentaminen 06: I 43 07: I , vuokralleanto 95: : 24,252, , vuokraoikeuden pidennys 05: I , vuokraoikeuden siirto 11: , myynti 97: 6 188, tontinrajain korkeussuhteet 21: 188, tontit nro 18 32, yhdistäminen 97:7 189, myynti 95:15 96: , osan vuokralleanto 26:27 189, tontinrajain korkeussuhteet 21: 190, asemakaavanmuutos 20:44* 21:3 22: 3, 103* 190, itäpuolinen alue, vuokralleanto 13: , muodostus 03: I 3 04: I 3 190, tontit nro 8 ja 17, vuokralleanto 05: II 6 190, tontti nro 11, myynti 04: II 2 190, tontti nro 13, vuokralleanto 08: , tontit nro 13, 15, 17, 19 ja 21, vuokraoikeuden pidennys 20: , viereisten alueiden luovuttaminen venäl. sotaväelle 14: , muodostus 03: I 3 04: I 3 191, tontinrajain korkeussuhteet 21: Aallonmurtajan rakentaminen... 11: 268 Aitaamistaksa 21: 276 Alueen luovuttaminen kreikkalaiskatolisen kirkon vahtimestarin asuntoa varten 87: 199 Alueen vuokralleanto uimalaitosta varten 95: 159 Alueiden luovuttaminen venäläisen sotaväen käytettäväksi 75: 28 76: :385 02: 23 03:12 04:13 11:90 12:64 14:13 15: : 33 Ankkurikatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 05: XVIII 3 kiveäminen 98:53 99:140 00:120 16: 55 17: 17, 324 Asemakaavan vahvistaminen 75: 8 Asemakaavanmuutos 78: :2 83: : 3 87: 188, : 27 94: 1 95: 1 99: 6 00: 2 02: 24 03: I 3 04: I 3 27: 144* Eteläinen rantakatu, ks. Rahapajanranta. Haminan rauhansopimuksen muistomerkin pystyttäminen 09: 15,243 10: 131,231 11: 171 Järjestelytöiden suunnitelma 76: 90, : :2,28 80:104,123 83: : 11 87: 188, 197, : 14 Kaasujohdon rakentaminen 05: XVIII 1 11: 401 Kalastaja-sataman perustaminen länsirannalle 77: : 354, : 2, 28 80: : 270 Kanavakatu: istutustyöt 05: XVII 5 kaasuvalaistuksen järjestäminen 03: XVII 1, 2 05: XVIII 2, 3 kiveäminen 98: 53 99:140 00:120 18:49 käytävän rakentaminen sieltä kreikkal. katoliselle kirkolle 22: 11 laajentaminen 29:47 puhelinkaapelin laskeminen 16: 192 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 97: 126 tasoittaminen 76: 91, 92 95: 43 96: : 58 98:140 vesijohdon rakentaminen 96: 46 97: 55, 134, : 146, 148 viemärikanavan rakentaminen 96: 50 97: 130 Kanavaranta: kaasuvalaistus 08: : 403 kiveäminen 99: 45 00:119 01: 148 tasoittaminen 96:49 97: 129 vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: 290, 293, 294, 296 Kasarmialuetta koskevat asiat 83: : 83, 87 18: 14 23: 7 27: 21, 22 29: 5 Katajanokalla olevien kiinteistöjen pakkolunastaminen... 75: 21, 44 76: : 347 Katajanokan kanava: koristelu keisarivierailun johdosta 15: 179 korjaaminen 15: 51 portaiden rakentaminen 82: 218 Katajanokankatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 04: XVII 2, 3 kiveäminen 03: I 51 tasoittaminen 96:49 97:129 00:42 01: : II 22 Katajanokanlaituri: hallinto- y.m. järjestelyjä 27: 136* Katajanokan pohjoisranta: kaasuvalaistuksen järjestäminen 04: XVII 3 kiveäminen ja tasoittaminen 76: 91 90: 29 91:64 96: 49 97: :47 16:271 18: 49
51 KAUP.OS. VIII 51 Katajanokantori: kiveäminen 99: 140 tasoittaminen 05: XVII 5 Katujen ja laiturien nimenmuutokset 87: 189 Katujen ja teiden rakentaminen sekä kunnossapito 76: 90 77: : : I 52 04: II 23 07: I 88, XII 8 08: 3, : : 311, : : : 132* 28: 134* Katuvalaistuksen järjestäminen 98: : 22 10:376 11:39,403 19:136,232 23: 100, 126, : : 199 Kauppasataman muodostus 76: 90 78: : 2 80: : : 188 Kauppakatu, ks. Kauppiaankatu. Kauppiaankatu: jatkaminen itään 18:15 kaasuvalaistuksen järjestäminen 97: : 53, 259, 260 kiveäminen 03: I 51 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 02: 156 tasoittaminen. 77:257 96: 49 97:129 vesijohdon rakentaminen 86:138 96:46 97: 134,136 viemärikanavan rakentaminen 96: 50 97: 130 viertäminen 04: 22 Kelkkamäen järjestäminen 04: XVI 7 05: XVII 6 06: XVII 90 Kirkko, ks. Uspenskin katedraali. Kruunuvuorenkatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 97: : 259, : XVIII 2, 3 kiveäminen 00:42 01:148 08: 68 09:227 13:75 14:327 puhelinkaapelin laskeminen 12: 286 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 02: 156 tasoittaminen 97: 58, 59 98: 140 viemärikanavan rakentaminen 96: 50 97: 60,130 98:55,141 99:141 04: II 24 väliaikaisen sillan rakentaminen varastopaikalle n:o 9 28: 174 Kruunuvuorenranta: kaasuvalaistuksen järjestäminen 05: XVIII 2, 3 Laivastokatu (Mariinikatu): jalkakäytävän korjaus 18:49 kaasuvalaistuksen järjestäminen 05: XVIII 3 kiveäminen 03: I 51 kytkysillan rakentaminen 27: 98 pohjan puhdistaminen venesillan luona 28:134* pohjoispengermän jalkakäytävän rakentaminen 09: 58 10: 297 tasoittaminen 04: II 22 vesijohdon rakentaminen 03: I 49 04: II 30, 31 viemärikanavan rakentaminen 04: II 24 vjemärisuiden ruoppaus 27: 137* Laukkasaari: alue n:o 3, vuokraoikeuden siirto 89:72 eteläosan varaaminen makasiinialueeksi 87:189 satamalaiturien järjestely etelä- ja itärannalla 87:189 Leikkikentän järjestäminen 29: 48 Lentosatamaa koskevat asiat 24: 6* 26: :40 28: : 296 Linnankatu: alueen vuokralleanto 24:186 itään johtavan kadun suunnittelu 18: 15 kaasuvalaistuksen järjestäminen 01: 53 04: XVII 3 05: XVIII 3 tasoittaminen 01: 50 02:159 vesijohdon rakentaminen 02: 167 viemärikanavan rakentaminen 01: 50 02: 161 Laukkasaarenkatu (Lyökkisaarenkatu, Sipulisaarenkatu): kaasuvalaistuksen järj estäminen 05: XVIII 2 kadun leveyden määrääminen 87: 192 rautatieraiteiden rakentaminen 00: : 63 tasoittaminen 77: : 37,58,133 98: 140 vesijohdon rakentaminen 86: 138 Luotsikatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 97: : 53 04: XVII 2 06: XVIII 93 kiveäminen 03: I 51 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 03: II 14 tasoittaminen 94:2 96:48,49 97:58,129 98: 140 vesijohdon rakentaminen 96: 46 97: 55, 134, : 146, 148 viemärikanavan rakentaminen 96: 50 97: 60, : 141 viertäminen 04: II 22 Lyökkisaarenkatu, ks. Laukkasaarenkatu. Majakan rakentaminen 90: 105 Makasiinitontin muodostus 99: 6 Mariinikatu, ks. Laivastokatu. Mastokatu: laiturinosan kiveäminen 28: 137* vesijohdon rakentaminen 28: 137* Mynttikatu, ks. Rahapajankatu. Mynttiranta, ks. Rahapajanranta. Odotussuojan rakentaminen satamaan 13: 65, : 37, : 20
52 -52 KAUP.OS. VII Paikan luovuttaminen puistosta»vedenkantajatar» veistosta varten 24: 226 Pormestari nrinne: kadun muodostus 08:3 09:5 10:3 tasoittaminen 11:93,344 27: 96 vesijohdon rakentaminen 10:64 11:378 12: 65 viemärikanavan rakentaminen 11: 347 Proomujen ym. valtion omaisuuden poistaminen 24: 20,6* 25: : 243 Puistikkojen järjestäminen ja hoito 97:63 98:58,160 99:47,206,210 00:2,208 01: : : XVI 6 04: XVI 5 05: XVII 4, 5 06: XVII 88 07: XII 6 08: : : : : : :354 15:337 17:336 19:298 20:45* 21:88* Rahapajankatu (Mynttikatu): kaasuvalaistuksen järjestäminen 06: XVIII 92, 93 kiveäminen 00: 120 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 97: 126 tasoittaminen 76:91,92 Rahapajanranta: kaasuvalaistuksen järjestäminen 00: : 53 03: XVII 1,2 04: XVII 1 05: XVIII 2 06: XVIII 93 kiveäminen 98: 53 99:45 00:42 01: 51, :51,159 03:151, : I 63, II 22 09:58,226 10:67,297 11:100,343, :392 13: 73,368 14: 45,325 15: : 55, : 71, 72 18: 335 laiturin rakentaminen ja kunnossapito 02: 52 03: II 20 15: 51, : 137* raiteiden johtaminen sinne 99: 46 00: :110 rantasillan korjaaminen 14: 56, : 60 ruoppaaminen sen edustalla 28:134* 30: 139* suojusparrujen korjaaminen 18: 50 19: 294 tasoittaminen 96:49 97:129 vaihderaiteiden rakentaminen 06: II 20 07: II 23 10: 67, : 343 vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: 289, 290,293,294,296 09:262 11:379 21: :110 Rahapajanrantakatu, ks. Rahapajanranta. Rakennukset n:o 10, 66 68, 70 73, 84 ja 86, purkaminen 78:347 86:137 Rakennukset n:o 14, 84 ja 86, vuokralleanto 78: 347 Rautatiealue, tasoittaminen 00: 42 Satama-alue, aitaaminen 22: 8* Satamakatu (Länt. Satamakatu): kaasuvalaistuksen järjestäminen 02: 53 03: XVII 2 05: XVIII 2, 3 08: 320 kiveäminen 28: 138* tasoittaminen 76:91,92 95:43 96:49, :59,129 98: :58 10:297 vesijohdon rakentaminen 03:149 04:11 30, 31 07: I 86 08: 290, 293, 294, 296 viemärikanavan rakentaminen 97: 130 viertäminen 17: 73 Satamakatu, Pikku (It. Satamakatu): kaasuvalaistuksen järjestäminen 05: XVIII 2, 3 kiveäminen 98: 53 99: 140 vesijohdon rakentaminen 96: 37, 46, : 55 viemärikanavan rakentaminen 28: 203 Satamalaiturien rakentaminen ja kunnossapito 76:90 77:264 78:354 79:2 80:151 83: : 15 86: : : 15 90: 33 91:15 94:2 95:44 96:30,51,92 97:32,62, 99,132 98:56,103,143 99:142 00:42,123 01:139,148 02:52,159 03: II 20 06: : II 25 08:69,267 09:62,231,233 10:71, : : 73 13: 80,378 14: : 51 19: :57 22:233,98* 23:57,128, 131,209 24:125,130,7* 25:115,128* 26: 85, 88 27: 136* 28: 40, 103, 135* 29: 45, 113, 117, 129*, 130* 30: 133, 238, 139* Satamaradan rakentaminen ja kunnossapito 78: : 2 83: : 3 87: : 27 89:94 90:13,24 91:15 93:25,39 94:2 96:28 00:117 01:51,148 02:159 10:296 12:69 21: 62,271 22: 116, 232, 9*, 98* 24: 133* 25: 130* 28: 40, : 126*, 130* 30: 133, 137 Satamarakennusten rakentaminen 98: 35 00:2 01:38 02:51,137 03:154,135 04: I 85 08: 85 13: : : 46, : 137, 140, 142, 231, : : 83 23: :110 26:27 28:33,199,133* 29:268 30: 42 Sillan rakentaminen ja ku nossapito 91: 24 92:111 04:138,63 05: :67 13: :46 18:49 26:20,171 28:102 Sipulisaarenkatu, ks. Laukkasaarenkatu. Sähköjohdon rakentaminen 23: 100, 126, 205 Tavarasuojan vuokraaminen Helsingin makasiini oy:ltä rautateiden tarpeisiin 19:29 21:37 Teiden tasoittaminen 03: I 52 Tontin luovuttaminen luotsilaitokselle 93: 34 Tonttien myynti 76:90,106 96:48 01:50 Tonttien pakkolunastaminen rakennuksineen 75: 21 Torin tasoittaminen... 04: I 64 05: XVII 5
53 KAUP.OS. VIII 53 Tullausaseman perustaminen 90: 24 01: 170 Tullhällan: satamajärjestelytyöt lähistöllä 87:197 Uspenskin katedraali: ympäröivän alueen luovuttaminen puistoksi ja lasten leikkipaikaksi 29: 175 ympäröivän alueen omistus- ja käyttöoikeus 11: 87 Varastopaikkojen uusi jaoittelu... 03:14 Venäjän valtion omistamien rakennusten siirtäminen 87: 251 Venäläisen sotaväen alueen aitaaminen 92:128 Vesijohdon rakentaminen 85:72 86:137 05: I 57, II 26 27: 94 Viemärijohtojen rakentaminen 78: : 140* 28: 134* 29:127* Vuoritasanteen luovuttaminen Säätytalon paikaksi 85: 59 Vyökatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 01: 53 02: : XVII 2 tasoittaminen 01:50 02: 159 vesijohdon rakentaminen... 02: 165, 167 viemärikanavan rakentaminen 01: 50 02: 161 Ympäryskatu (Periferigatan), ehdotus erään Katajanokan kadun nimeksi 84: 11 IX KAUPUNGINOSA Kortteli n:o 103, alueen erottaminen satamarataa varten 92: : 1 103, alueiden yhdistäminen kortteliin nro : 2 199, alueen erottaminen satamarataa varten 92: : 1 199, asemakaavanmuutos 26: 140* 27: 7 28: 7, 142* 199, huvila-alue Kvarntomten nro 80, ks. tontti nro 3 199, Kaivopuiston rakennusjärjestyksen soveltaminen 93: 28 95: 1 199, katselmus 90: , muodostus, järjestely ja omistusoikeutta koskevat asiat 86: 123, : 66 90: 5 93: 1,2 94: 23, 24 95: 1,8,156 04:119,112 05:12 06:1 2 10:8 11:6,23,272 14:352 15: 40 21: 24 26:13,133,140* 27:7 28: 7, , tontinrajain korkeussuhteet 21: 199, tontit nro 1, 5 ja 7, vuokralleanto 11: 23, : 17 16: , tontti nro 3, vuokraoikeuden siirto 77: , tontit nro 7, 17 ja 22, vuokraoikeuden pidennys 86:132 98:19 21:24,241 27: , tontti nro 17, vapautus vuokramaksusta 97:19 199, tontti nro 17, vuokralleanto Cygnaeuksen taidekokoelmia varten 23:21 26: : , tontti n ro 22, vuokraoikeuden siirto 98: , vesijohdon rakentaminen 94: , tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontin nro 1, asemakaavanmuutos 17:8 200, tontti nro 1, järjestely... 86: , tontit nro 1, 3 ja 4, myynti 86: , tontti nro 1, myyntitarjous kaupungille 10: , tontti nro 1, osan erottaminen 94: , tontti nro 1, rautatietunnelin rakentaminen 93: , tontti nro 3, järjestely... 86: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 201, tontti nro 14, järjestely... 86: , tontit nro 14, 15, 18 ja 19, myynti 86: , tontti nro 18, rakennusrajat 26: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 202, tontit nro 5, 6 ja 7, myynti 86: , tontinrajain korkeussuhteet 18: : 203, tontti nro 8, jako 09:119 13: , tontti nro 8, järjestely 86: , tontti nro 8, myynti 86:127 89:66 204, tontinrajain korkeussuhteet 21: 204, tontit nro 9 11 ja 21, myynti 86: : 23 99: 11, , tontit nro 9 ja 10, rakentamisoikeuden lisääminen 16: : , tontit nro 9 ja 10, ranta-alueen täyttäminen 12: , tontti nro 9, uimahuoneen rakentaminen 87: , tontti nro 21, asemakaavanmuutos 99:11 15:2, , tontti nro 21, v*uo kraoikeuden siirto 90: 76, 77 Aitaamistaksa 21: 276 Ajoliikennettä koskevat rajoitukset 13: 264 Asemakaavan vahvistaminen 86: 124 Asemakaavanmuutokset 93: 3 06: 2 15: 2 Geoloogisesti kiintoisan vuorenperustan paljastaminen 22: 277, 113*
54 -54 KAUP.OS. VII Höyrypursilaiturin rakentaminen 24: : 234 Iso Puistotie: oikotien rakentaminen It. Puistotielle 11: 362 päällystäminen tervavierroksella 14:45, :317 16:273 viertäminen 11: 93 It. huvila-alue: alueen vuokralleanto 12: 275 asemakaavan laatiminen 84:8 85:104 86: 124, 126 kävelytien rakentaminen... 14: 323, 352 rakennusjärjestys 84: 9 85:104 86:124, :52 99:102 00:78 01:114 02:4 03: I 9 05: I 20 06: I 26 07: I 16 16: 134 rakennuspiirustukset 00:152 teiden kunnossapito 88: 101 teiden puhtaanapito 01: 144 vapautus vesijohtotakuusta 97: 35 vesijohdon rakentaminen 87: : 83, 84, 85 It. Puistotie: oikotien rakentaminen Isolle Puistotielle 11: 362 puhelinkaapelin rakentaminen 11: 265 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 08: 206 vesijohdon rakentaminen 10:64,318,319 viemärikanavan rakentaminen 13: 375 viertäminen ja asfaltoiminen 13: 79 14: :140* Kaasujohdon rakentaminen 10: 352 Kahvila-alueen vuokralleanto 24: : 167 Kahvilan rakennuspiirustusten hyväksyminen 24: 209 Kaivohuone: katselmus 91: 62 05: II 50 kentän viertäminen 98: 56 99: 141 kuvanveistoksen pystyttäminen sen edustalle 15:103 muutosrakennustöiden suorittaminen 97: 38 25: 181 rakennusten poistaminen 96: 8, 39 viereisten istutusten poistaminen 21: 291 vuokralleantoa koskevat asiat 86:137 91: 14,55 97: 17,120 00: 16 01:132 03: II 8 05:161 06:1 72, II 4 07: II 6 12:27, :59 20: 27 22:221 27:180 Kalliolinnantie (Huvilatie): kaasujohdon rakentaminen 10: 353 nimen hyväksyminen 27:130 Kartan laatiminen 84: 9 85: 104 Kastelujohdon rakentaminen 91: 72 Katselmus 94:131 Katujen ja teiden kunnossapito 88: 80,101 89: 80, 81, 93 94: : : 50 97: : : : : II 12, 21 04: II 26 07: II 27 08:268 09: : :357 12: 80 13:83 14:63 15:54 16:63 17:79, 81,338 18:53,54,339 19: :46* 21: 91,270 22:226 Kaupungin asemakaavaan liittäminen 84: 9 85: : 123, 124 Kaupungin hallintaan palauttaminen 83: : 4 86: 124, : 220 Kaupungin paloalueeseen liittäminen 89: 53 Keilaradan poistaminen... 21:261 22:236 Keilaradan vuokralleantoa koskevat asiat 86: : 77 91: 14, 55 94: 12, : :131 99:129,135 00:16 01:132 03: II 8 06: II 4 07: II 7 08:183 09:162 19:211 20: 232 Kelkkamäen järjestäminen 00:206 12:415 15:339 Kylpy- ja uimalaitos: katselmus 07: II 61 korjaus 07: I 84 25: 206 kylpylaitoksen myynti... 87:203 88:71 luoto kylpylaitoksen itäpuolella, vuokralleanto 08:181 ponttoonisillan kiinnittäminen laituriin 26: 171 rakennusten poistaminen 96: 9, 39 uimalaitoksen rakentaminen 07: I 84 08: 31 24:221 25:181 28:214 vuokralleantoa koskevat asiat 86:137 87: :71 90:10,73 97:17,120 99: 13,130 03:117 05: : II 8 07:184 08: :29,257 13:27,258 17: 60 20: 25,232 23:200 25:190 Laivasillan rakentaminen... 90: 33 99: 47 Leikkikentän järjestäminen 99:8 26:151 Limnigraafin sijoituspaikan luovuttaminen 97:7 Luistinradan rakentaminen 11:267 Länt. huvila-alue: asuntotontit, niiden vuokraoikeuden pidennys 19: 27 29: 164 asuntotontti n:o 1, jako 86:126 asuntotontit n:o 1 6, lunastaminen 84: 5 86: : 23 96:24 19: 27 21:32 07: I 37 asuntotontit n:o 1, 1a ja 2 6, vuokraoikeuden pidennys 97: 18, : 19, : 14, : 13, : 32 29: 26 asuntotontit n:o 1, 1a ja 3 6, vuokraoikeuden siirto 84: 15 91:60 94:130 97: :134 00: : 05: II 10,11 07: : : : : :197 24:192
55 KAUP.OS. VIII 55 asuntotontit n:o1a, 1b ja 2 6, katselmus 02: : II 46 05: Il 50 06: II 55 08: 204 asuntotontti n:o 1a, muodostus 86:126 asuntotontti n:o 3, laajentaminen 94:129 asuntotontti nro 3, osan palauttaminen kaupungille 94:129 asuntotontti nro 3, rakennusmuutosehdotus 22:217 asuntotontit nro 4, 5 ja 6, vesijohdon rakentaminen 93: 34 97: 35 98: 29,02: 48 03: II 23, 26 asuntotontit nro 5 ja 6, vesijohtomaksun alentaminen 97: 35 rakennuspiirustukset... 01: : 261 säilyttäminen puistoalueena 94: 25 tonttien muodostus 80: 96 81: : 279 vesijohdon rakentaminen 98:51,146,148 Länt. Puistotie (Länt. Lehtokuja): kuvanveistoksen pystyttäminen viereiselle alueelle 15:103 viereisen rantakentän kuntoonpano 26: 167 viertäminen, tervaaminen ja asfaltoiminen 07:189 08:265 11:93 12: : 46 27:140* Museon rakentamishanke 96: 8 Musiikkipaviljongin rakentaminen 97: 39 98: 38 Myllytien vesijohdon ja viemärikanavan rakentaminen sekä tien viertäminen 94: 28,134 15:46 Myllyvuoren alueiden yhdistäminen kortteliin nro : 1 Omistus- ja käyttöoikeutta koskeva selvitys 10: 61 Puhelinjohdon rakentaminen Pihlajasaareen ja Katajanokalle 04: I 45 Puiden istuttaminen 26: 167 Puistotie, ks. It. ja Länt. Puistotie. Rakennusjärjestyksen soveltaminen rakennuksiin 82: : 335 Rakennuspiirustukset 93:118 98:171 07: II 60 08: :217 Rannan täyttäminen 26: 166 Siltatie: kaasujohdon rakentaminen 10: 353 leventäminen, asemakaavanmuutos 99: 11 15: 2, 336 Tasoittamistyöt 88: 80 93:40 94:49 95:45 96: :147 98: 58,158 99:47,210 00: 43, 208, : 235, : : : I 64 05: XVII 5 06: I 81 07: XII 7 08: : 414 Teiden rakentaminen 06: XVII 89 12: 414 Topeliuspatsaan pystyttäminen 14: : 18 25: 16 28: 21 Tähtitornin rakentaminen 26:15,140,156 Ulriikaporin kaivohuone, ks. Kaivohuone. Urheilukentän käyttöä koskevat määräykset 22: 277 Uudelleen järjestely 88: 37, 74 89: 27, 96 90: 33 91:17,26,87 92:29,131 93:40,142 94: 49, 30: 54, 147* Valaistuksen järjestäminen 77: : : 93 10: 354 Venäläisten vapaustaistelijoin hautapaikan luovuttaminen 17: 31 Venäläisten vapaustaistelijoin muistomerkin sijoituspaikan luovuttaminen 18: 33 Vesijohdon rakentaminen 78: 352 Vesipostin rakentaminen... 89: 86 90:34 Viemärikanavan rakentaminen 87: 216, :51 02:161 Viertotierahaston käyttö 87: 222 Vuokramaksu kaupungille 94: 81 97: 98 99: 94 03: l 133 X KAUPUNGINOSA Kortteli nro 250, asemakaavanmuutos 27: 8, 144* 250, muodostus 04: I 8 05: I 1 06: I , tontinrajain korkeussuhteet 21: 250, tontit nro 4, 6, 30, 32, 34, 36 ja 38, myynti 06: I 29, II 1, 2 07: II 1 250, tontit nro 6 ja 23, muodostus 27: 8 250, tontti nro 32, jako... 27:8,144* 250, tontti nro 32, lunastaminen 06: I , tontti nro 38, käytävän avaaminen viereisestä puistikosta... 26: , asemakaavanmuutos 26: 5, 139* 251, muodostus 04: I 8 05: I 1 251, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 1, 3, 5, 7 ja 9, myynti 06: I 29, 32, II 2, 3, XII 47, 17: , tontti nro 5, luovuttaminen N.N. K.Yrlle 07: I 39 10: 14, , tontti nro 5, rakentamisajan pidennys 15: , tontti nro 7, yhdistäminen tonttiin nro 9 26: 5, 139* 251, tontti nro 11, muodostus... 26:5 252, asemakaavanmuutos 13: 3 27: 143* 252, laajentaminen 13: 3 252, muodostus 08: 2 252, tontti nro 8, alueen vuokraoikeuden pidennys 20: 219
56 KAUP.OS. VIII , tontti n:o 8, varaaminen sähkö- 277, laitokselle 08:2 252, tontti n:o 8, vuokralleanto sähkö- 278, laitokselle 16: , tontti nro 9, varaaminen kaasu- 278, laitokselle 08: 2 252, tontti n :o 19, asemakaavanmuutos 28: 6 _ 9 253, muodostus 08:2 ' 253, tontti n:o 10, varaaminen kaasu- 279 ja sähkölaitoksen henkilökunnan ' taloa varten 08: 1 253, vuokralleanto kaasu- ja sähkölaitokselle 12:275 16: ' 272, asemakaavanmuutos 14: 3, 323, : 6, 29 17: 3 ~ 280 > 272, teurastuslaitoksen rakentaminen 06: I 53 07: I 68 08: I 61 10: <>> 272, tontinrajain korkeussuhteet 21: 28 > - 272, tontit n:o 1, 3 ja 5, lunastamis- * anomus 20: , 272, tontit n :o 1, 3, 5, 7, 9 ja 20, vuok- 281, ralleanto 16:29 17:39,255 21: :32 281, 272, tontit n:o 7, 9 ja 20, vuokraoikeuden pidennys 16:29 22: , 272, tontit n:o 7, 9 ja 20, vuokraoikeuden siirto 17: 257, : 221, 281, , tontti n:o 20, muodostus 16:29 281, 273, alue, vuokralleanto 16: , asemakaavanmuutos 14: 3, 323, 282, : 6, 29 17: 3 273, teurastuslaitoksen rakentaminen 282, 06: I 53 07: I 68 08: I 61 10: , 273, tontinrajain korkeussuhteet 21: 283, 273, tontit n:o 9 ja 11 Kulosaarenkadun varrella, vuokralleanto 16: 30, , 273, vuokraoikeuden siirto... 24: , 274, asemakaavanmuutos 14: 3, 323, , 274, teurastuslaitoksen rakentaminen 06: I 53 07: I 68 10: 18 13: 51 14: 3 283, 21:37 23:40 28: 29 30: 33, , asemakaavanmuutos 14: 3, 323, 283, , 275, teurastuslaitoksen rakentaminen 06: I 53 07: I 68 10: 18 13: 51 14: 3 283, 21: 37 23: 40 28: 29 30: 33, , asemakaavanmuutos 14: 3, 323, 283, , teurastuslaitoksen rakentaminen 284, 06:152 07:168 08:161 10:18 277, asemakaavanmuutos 14: 3, 323, 284, 353 teurastuslaitoksen rakentaminen 06: I 52 07: I 68 08: I 61 10: 18 asemakaavanmuutos 14: 3, 323, 353 teurastuslaitoksen rakentaminen 06: I 52 07: I 67 10: 18 13: 51 14: 3 21: 37 23: 40 28: 29 30: 33, 131 asemakaavanmuutos 14: 3, 323, 353 teurastuslaitoksen rakentaminen 06: I 52 07: I 67 10: 18 13: 51 14: 3 21: 37 23: 40 28: 29 30: 33, 131 asemakaavanmuutos 14: 3, 323, : 6, 29 17: 3 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit n:o 1, 5 ja 12, myynti 01:130 08: : 274 tontti n:o 1, muuttaminen tontiksi n :o 11 14: 3 tontti n:o 11, laajentaminen 14: 3 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit n :o 7 10, myynti 01:131 08: 178 tontti n:o 7, rakentamisvelvollisuuden laiminlyönti 09: 120 tontti n:o 7, yhdistäminen tonttiin n :o 8 21: 5, 87* velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 23: 170 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontti n:o 3, myynti 07: II 2 tontit n:o 3 ja 5, rakennuksen julkisivupiirrokset... 30:230,85* pohjoispuolella olevan alueen käyttö sotaväen harjoituspaikkana 10: 36 rakennuspiirustukset 23: 197 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit n:o 2 ja 4, myynti 03:111 28:110 tontit n:o 2, 4 ja 6, vuokralleanto 98: 10, 15, : : 164 tontti n:o 4, aluevaihto 27:18-20 tontti n:o 4, rakennusten osto 10:394 11:439 tontti n:o 6, vuokraoikeuden siirto.23:186 29:167 tontti n :o 31, varaaminen kaupungin tarpeisiin 19: 21 tontinrajain korkeussuhteet 17: : 134 tontit n:o 1-6, 8 ja 9, katselmus 04: II 51 07: II 60
57 KAUP.OS. VIII , tontit n :o 1-11, myynti 02:145 04: II 2 08: : 10: 14, : , tontit n :o 1-6, 8, 9 ja 11, vuokralleanto 98: 10, 12, 13, : 12, , tontit n:o 1-6, 8 ja 9, vuokraoikeuden siirto 99: 132, : 113, : , tontit n:o 4-6, jakoa koskeva asemakaavanmuutos... 28: 142* 284, tontti n:o 5, rakentamisajan pidennys : 05: II , tontti nro 9, rakentamisajan pidennys 05: II , tontti nro 9, rakentamisvelvollisuuden laiminlyönti 09: , tontti nro 11, palauttaminen kaupungille 01:18 285, myöhemmin korttelina nro , tontinrajain korkeussuhteet 21: 285, tontit nro 3-5, 7, 24 ja 26, myynti 04: II 2 285, tontit nro 5 ja 8, rakentamisajan pidennys 10: :198 14:155 17: , tontti nro 5, rakentamisvelvollisuuden laiminlyönti 09: , tontti n ro 26, rakentamisoikeuden lisääminen 29: , muutamina vuosina korttelina nro , Kivikon, nro 17a, alueella olevan osan vuokraoikeuden pidennys 99: 15, , tontinrajain korkeussuhteet 21: 286, tontit nro 1, 3, 4, 6, 8 ja 22, vuokralleanto 98:12,128 01:13, , tontti nro 1, vuokraoikeuden pidennys 28: , tontit nro 1, 3, 4, 6, 8 ja 10, vuokraoikeuden siirto 99: : : II 9 11: : : , tontti nro 2, kiinnityksen myöhemmäksi siirtäminen 11: , tontit nro 2, 3, 5, 7 ja 9, myynti 07: II 3 09: : : , tontti nro 5, rakentamisajan pidennys 14:156 16: , asemakaavanmuutos 96: 2 26: 5, 139* 29:8,137* 288, tontinrajain korkeussuhteet 21: 288, tontit nro 3, 21, 24, 26 ja 28, myynti 94: 4,122 00: : 29, : , 288, 288, 288, 288, 288, 288, 289, 289, 289, 289, 289, 291, 291, 291, 291, 292, 292, 292, 292, 292, 292, 292, 292, 292, 292, 292, 293, 293, 293, 293, 293, tontti nro 3, yhdistäminen tonttiin n ro 28 29: 8 tontit nro 4, 5, 16, muodostus 20: 8 26: 4 tontti nro 4, yhdistäminen tonttiin nro 21 26:4 tontit nro 21 ja 24, jako 08:36 12: : 7, 8 tontti n ro 21a, tontinrajain muutos 26: 5 tontti nro 28, rakentamisajan pidennys 30: V53 tontti nro 28, vuokralleanto 06: II 7 asemakaavanmuutos 96:2 24:4, 139* tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit nro 2, 20 ja 22, muodostus 97: 3 24: 4 tontit nro 20 ja 22, myynti 97: 3, 118 tontti n ro 20, yhdistäminen tonttiin nro 22 24:4,139* asemakaavanmuutos 96: 2 14: 6 17:3 28:142* tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit nro 2, 11 ja 13, myynti 94:5,80,122 95:7,156 97:6,118 17: 29,254 tontti nro 2, yhdistäminen tonttiin nro 13 28: 5 alue, vuokralleanto 14: : 206 asemakaavanmuutos 04: I 21 05: I 2, 27 15: 3, 4 16: 6, 12 17: 3 länsipuolella sijaitsevan vesialueen myynti 15:3,4,189 16:6, 12, : 3 myynti 96: 21 97: 1, 4, 118 kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen 12: 181 rakentamisajan pidennys 05: II 16 tontti nro 6, katselmus 04:1151 tontti nro 6, varaaminen kaupungin tarpeisiin 09: 13 tontti nro 6, vuokralleanto 10: 214 tontti nro 6, vuokraoikeuden siirto 00:114 12:279 viereisen vesialueen täyttäminen 04: I 21 05: I 2, 27 muodostus 97: 1 myynti 96: 21 97: 1 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit nro 25 ja 27, myynti 97: 118 tontti nro 25, osoitenumeron muuttaminen 26: 165-
58 -58 KAUP.OS. VII 294, myynti 96: 21 97: 1, 4, , tontinrajain korkeussuhteet 21 s 294, tontit n:o 3, 6, 8 ja 9, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen... 05: II 45 12: , tontti n:o 3, yhdistäminen tontteihin n :o 6, 8 ja 9 05: I , tontti n:o 9, lunastaminen 97:4, , tontinrajain korkeussuhteet 21: 295, tontit n:o 1, 3 ja 5 Näkinkujan varrella, myynti 97: 5 98: : , tontit n :o 1, 3 ja 5 Sörnäisten Rantatien varrella, myynti 98: : , tontit n :o 2 ja 4, myynti 97:5 98: : II 2 295, tontti n :o 2, vuokralleanto 01: , tontti n:o 5 Sörnäisten Rantatien varrella, vuokraoikeuden siirto 98: , asemakaavanmuutos 05: I 29 06: I 1 21: 12, 52 22: 3, 103* 23: 4 296, kulkuväylän rakentaminen 21: 12, 52 22: 3, 103* 23: 4 296, tontinrajain korkeussuhteet 21: 296, tontit n:o 2 ja 7, jako asuntotonteiksi 10: 5 11: , tontit nro 2 ja 7, myynti 96:4, 5, : 5, , tontit n :o 2 ja 7, osto 09: , tontti nro 4, tonttijärjestelyjä 92: 1 296, tontti nro 4, vuokralleanto 92:97 296, tontti nro 4, vuokraoikeuden siirto 00: , tontti nro 7, katselmus 04: , tontti nro 7, tihtaalien pystyttäminen satamaan 06: II , tontti nro 7, viereisen vesialueen täyttäminen ja käyttö 05: I 29 06: I 1 21: 12 22: 3 296a, muodostus 22: 3 296a, tontinrajain korkeussuhteet 27: a, tontti nro 2, osto 29: 14 30: b, muodostus 22: 3 296b, tontinrajain korkeussuhteet 27: , asemakaavanmuutos 00: 3 01: 1 09: 6, : 2 26: 139* 27: 6 297, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 2 ja 4 Siltasaarenkadun varrella, myynti 04: I 22, II 1 10: 14, , tontit nro 2 ja 4 Siltasaarenkadun varrella, rajain uudelleen järjestely 17: , tontit nro 2, 4 ja 6 Sirkuskadun varrella, asemakaavanmuutos 09: 6 10:2 297, tontit nro 2 ja 4 Sirkuskadun varrella, myynti 04: I 22, II 1 297, tontti nro 3, länsiosan vuokralleanto 19:218 20: , tontti nro 3, länsiosan vuokrasopimuksen irtisanominen 24: , tontti nro 3, rakennusten purkaminen 19: , tontti nro 4 Siltasaarenkadun varrella, asemakaavanmuutos 09: 6 10:2 297, tontit nro 4-9, myynti 04:122, II 1 07: I 30, II 3 12: 25, : 17, : : , tontit nro 5, 7 ja 9, rakennuksen julkisivupiirrokset 26: 75* 297, tontit nro 5, 7 ja 9, rakentamisajan pidennys 21: , tontit nro 5, 7 ja 9, varaaminen yleiseen tarkoitukseen... 24: , tontit nro 5, 7 ja 9, vuokralleanto 14: : : : , tontit nro 7 ja 9, asemakaavanmuutos 26: 139* 27: 6 297, tontti nro 8, katselmus 06: II , tontti nro 8, osto 27: , tontti nro 8, vuokralleanto 00:3 01: , tontti nro 8, vuokraoikeuden siirto 01: , tontti nro 10, muodostus 27:6 297, tontti nro 11, rakennuksen julkisivupiirrokset 30: 85* 298, asemakaavanmuutos 00: 2 01:1 298, tontinrajain korkeussuhteet 21: 298, tontit nro 4, 8 ja 17, katselmus 06: II , tontit nro 4, 6, 8, 12, 15 ja 17, myynti 05: II 2 07: I 36, II 2 08: : 14, : , tontit nro 4, 8 ja 9, vuokraoikeuden pidennys 00:3 01:132 21:240 26: , tontit nro 4, 8 ja 9, vuokraoikeuden siirto 01: :151 13: , tontti nro 17, vuokralleanto 07: I 36 08: 181
59 KAUP.OS. VIII , asemakaavanmuutos 00: 2 01: 1 299, tontinrajain korkeussuhteet 18: , tontit n :o 3, 5, 6, 8, 10 ja 12, myynti 95: :110 04:132 05: II 3 299, tontti n:o 4, katselmus 03: : II , tontti n:o 4, vuokralleanto 00:3 01: , tontti n :o 4, vuokraoikeuden siirto 04: II , tontti n:o 5, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen 07: I : , tontti n:o 5, osan yhdistäminen tontteihin n:o 6 ja 7 04: I 3 05: I 1 299, tontti n:o 10, Siltasaarenkadun välisen alueen käyttö... 93: , tontti n:o 10, vuokralleanto 93: 10, , tontinrajain korkeussuhteet 21: 300, tontti n:o 1, asuinrakennuksen rakentaminen 11: , tontti nro 1, etelä- ja länsipuolella sijaitsevan alueen vuokrasopimuksen irtisanominen 22: , tontti n:o 1, käytön järjestely 20: , tontti nro 1, laajentaminen 92:1 300, tontti nro 1, muodostus 92: 1 93: , tontit nro 1, 3, 4 ja 5, myynti 95: 4, : 3, , tontti nro 1, osto 27: : , tontti nro 1, raiteiden johtaminen sinne 16: , tontti nro 1, rakennuksen paikallaan pysyttäminen 21: 35 26: , tontit nro 3-5, vuokralleanto 92: 97 95:4, , tontti nro 3, yhdistäminen tontteihin n ro 4 ja 5 03: I , tontti nro 4, laajentaminen 92:1 Aitaamistaksa 21: 276 Andstenin silta, väylän ruoppaaminen 28: 134* Asemakaavan laatiminen ja alueen yhdistäminen kaupungin asemakaavaan 91: 1 92: 1 93: 17 94: 1 99: 5 00: 5 03: I 3 Asemakaavanmuutos 97: 1 98: 2 13:367, 388 Aspnäs, ks. Haapaniemi. Aspnäsinkatu, ks. Haapaniemenkatu. Brogärd: asuntotontit nro 1, 2 ja 3, vuokralleanto 79: 12 81: 159 asuntotontit nro 1, 2 ja 3, vuokraoikeuden siirto 88:69 94:127 96:116 97:125 02: 04: II 9 asuntotontti nro 2, osan luovuttaminen kaupungin käyttöön 04: I 22 asuntotontti nro 2, vuokraehtojen muutos 86:131 asuntotontti nro 3, katselmus 04:1151 asuntotontti nro 3, siitä lohkaistu tontti nro 7 korttelissa nro : l 30 jako kolmeen palstaan... 79: 12 81: 159 vuokralleanto... 77: : 12 81: 159 vuokraoikeuden pidennys 75: 35 76: : 12 81: 159 Ekonkatu, ks. Kaikukatu. Fågelvik: erotetun alueen vuokralleanto... 84:13 katselmus 90: 80 94: : II 46 04: I 12 puiston muodostus 04: I 12 rakennuspiirustukset 89:71 92:103 95: : : 171 vuokralleanto 98: 128 vuokramaksun alentaminen 97: 120 vuokraoikeuden siirto 89:72 90: 77 95: : : 134 Haapaniemenkatu (Aspnäsinkatu): kiveäminen 12: 70 13:369 petroolivalaistuksen järjestäminen 11: 417 tasoittaminen 94:47 95:43,168 96:122 13: 369 vesijohdon rakentaminen 96: 46 98: 146, : 55 10: 318, 319 viemärikanavan rakentaminen 97: 60 98: 141 Haapaniemi (Aspnäs) n:o 28: katselmus 90:80 91:62 puistoalueen järjestely 04: I 12, 64, XVI 2 05: XVII 6 06: XVII 88 07: XII 7 08: 69, :64,251 10:313 11: :79, 390,412,414 13:369,394 14: : :336 19:298 20: 45* 21:88* rakennuspiirustukset 91: 59 ruoppaustyöt 22: 99* työväenasuntojen rakentaminen 83: 281 uimalaitoksen perustaminen 89: 8 91: 23 92: 109 uimalaitoksen poistaminen 12: 289 uimalaitoksen vuokralleanto 92: : : : : : : : : : 107,152 03: : I 43, II 12 05: II 12 06: II 10 07: II 13 08: : : : : : 263 urheilukentän kunnossapito 11: : 75 13:81, : 58,354 15: 52,338 17: 77 18: 52 30: 144* varaaminen teollisuusalueeksi : 281 venelaiturin rakentaminen ja kunnossa-
60 60 KAUP.OS. Χ pito 18: 51 22: 28, 232, 99* vesipostin rakentaminen 14: 356 vuokralleanto 83:281 88: 64 91:9,55 93: : 5 vuokrasopimuksen peruutus 92: 14 Hakaniemenkatu: kujan rakentaminen tontin n :o 1 ja Käenkujan tontin n:o 7 välistä rajaa myöten 25:196 leventäminen 26: 139* tasoittaminen 24:124 25: 131* 27:139* vesijohdon rakentaminen 22: 25 24: 122 Hakaniemenlahti: patolaitteen rakentaminen ja täyttäminen 86: 140 Hakaniemen ranta: laiturin rakentaminen 22:116,100* 27: 138* Hakaniementori: ajotien rakentaminen... 12:70 13:369 asemakaavanmuutos... 08: 26, : 2 järjestelytyöt 23:52 24:57 29:136* kaasuvalaistus 10:353 11: 403 kauppahallia ympäröivien katujen päällystäminen 14: 336 kauppahallin rakentaminen 08: 26 10: 53 11:74,174 12:60,389 13:366 14:41 kauppatorin muodostus 95: 17 96: 49 97: 48 kiveäminen 04:163 07:188 08:261 09: :304 11:350 12:403 13:74,380 14: 320, : 84 osan luovuttaminen torikauppaa varten 20: 230 rautatieraiteiden rakentaminen 05: I 66 06: II 20 07: II 14 tasoittaminen 96: 49 97: 129 viemärikanavan rakentaminen 97: 60 98: : 42 01: 149 Hakaniemi: Helsinginkadulle johtavan tunnelin suunnitteleminen 21: 249 katselmus 90: 80 94: 131 liittäminen kaupungin paloalueeseen 89: 53 90: 49 rakennuspiirustukset 91: 59 92: : : 152 vuokraoikeuden jatkaminen 96: 5 vuokraoikeuden lakkaaminen 97: 5 vuokraoikeuden siirto 91:60 94:130 Holmnäs, ks. Saariniemi. Hämeenkatu, ks. Siltasaarenkatu. Hämeentie (It. Viertotie) (kaup.osa X, XI, XII): alue, maksuton vuokralleanto venäläiselle hyväntekeväisyysyhdistykselle 12: 275 alue, vuokralleanto Yrittävä-nimiselle seuralle 11: 261 alue, vuokralleanto Helsingin Raitiotie ja Omnibus oy:lle 14: 222 alueiden rakentamisen ja tonttijaoituksen yleissuunnitelma 76: 92,114 77:213 80: 147 autobussitien järjestäminen 25: 196 halkotarha, vuokralleanto yhdistykselle»puita köyhille» 96:114 Hämeentien, Hauhontien ja Keiteleentien kulmauksessa olevan puistikon kuntoonpano 26: 86 itäpuolella olevan alueen asemakaavan laatiminen ja liittäminen kaupungin asemakaavaan, tehdastonttien muodostus 91: 2 92: 2 93: 17 94: 1 jalkakäytävän rakentaminen 88: 36 89: 80 05: II 24 10:144 11:102,347 12:73, : :41 18:49 jaoituskaavan muutospiirustusten laatiminen Vanhankaupunginselän välistä rantaaluetta varten 30: 147* kaasujohdon rakentaminen 09: : 45 katuosuuden uusiminen 15: : :102 katuosuuksien kunnossapidon siirtyminen kaupungin huoleksi 03: II 12 04: II 12 05: II 12 11: : 72 16: 54 katuvalaistuksen parantaminen 23: 97 25: : 169 kaupungin maiden täydennysmittaukset 87: 230 kiveäminen 12: 67 13:363,368 14: 320, :55 17:71,72 18:48 19:137 25: 110, 131* 26: 85 27: 97, 140* 28: 137* kiviportaiden rakentaminen 30: 58 laajentaminen 92: :38,122 94:47, :142 07: :58 10:65,297 11:7,93,342 12:71,414 13:74,75,327, 364, :320, :42,104 23: : 124, : 53, : 85 27: 97, 140* 28: 137* 29:133* paloaseman rakentaminen 91: 34 puhelinkaapelin rakentaminen ja poistaminen... 11: : : :191 raitiotiekorokkeiden rakentaminen 28: 205 raitiotien rakentaminen 83: : : 83 07: I 83 15: : : 27 raitiotieraiteiden siirtäminen... 25: 201 rakennuspaikkojen vuokralleanto 08: : 159 rautatiesillan laajentaminen 15:208 sillan rakentaminen... 27:140* sähköjohtopylväiden pystyttäminen 98: 43 talojen rakennuspiirustukset... 06: II 54
61 KAUP.OS. VIII 61 tasoittaminen 97:61 98:142 uudelleen järjestely 28: 44 30:132 uuden liikenneväylän avaaminen sieltä Rautatientorille 97:53 uusien katujen paaluttaminen sen pohjoispuolella 81:169 82:206 valaistuksen järjestäminen 90: : : : 199 vesijohdon rakentaminen 82: : 31 96: 47 97: 55 99: 146, 148, 01: 48 02: 48 03: I 49, II 23, 26 04: I 61, 62, II 30, 31 05:1126,28 13: 71 14:44 vesipostin järjestäminen 90: 99 viemärikanavan rakentaminen 02: 51 03: II 19 05: II 16, 23 08: : 79 14: 330 viertotiemaksun poistaminen... 87: 223 viertäminen ja asfaltoiminen 93: 39 94: 47, : : : 79 14: : 140* viljelyspalsta n:o 54, vuokralleanto 10: 214 Hörneperinkatu, ks. Kulmavuorenkatu. Kaikukatu (Ekonkatu): kaasujohdon rakentaminen 11:92 kiveäminen 12:70 13:370 tasoittaminen 04: I 63 venelaiturin rakentaminen 27: 190 viemärikanavan rakentaminen 05: II 23 Katujen ja teiden rakentaminen ja kunnossapito 88: 36 89: 80 90: 31 98: 55 05: I 67 06: II 20 07: II 17 10: : 71, 80 13: 83, :63,359 15:54 16:62 17:78,80 18: 53 26: 84 28: 46, : 130* Kauraholmanmäki (Vilhelmsberg): alue, vuokralleanto 94: 125 alue, vuokraoikeuden pidennys 83: 284 vuokraoikeuden siirto 77: : :60 Kivikko: katselmus 90: 80 94: 131 liittäminen asemakaavaan 99: 5 rakennuspiirustukset 92: 103 tehdastonttien muodostus 98: 11 vuokraoikeuden pidennys, korttelin n:o 285 alueella oleva osa 99:15,128 Kulmalankatu, ks. Kul mavuorenkatu. Kul mavuorenkatu (Hörneperinkatu): kaasujohdon rakentaminen 10: 352 raitiotien rakentaminen 09: 30 tasoittaminen 05:166 06:1120 vesijohdon rakentaminen 05: I 65 06: II 25, 30 08: 293, : 258, 259 viemärikanavan rakentaminen 06: II 21 Kulmavuori (Hörneberg): hallinnan järjestely 97: 12 katselmus 90: 80 94: : II 51 Kulmavuoren, Kivikon ja Suvilahden asuntotonttien muodostama alue 98: 11 liittäminen asemakaavaan... 99: 5 00: 5 rakennuspiirustukset 93:117 94: : : : : 173 tehdastonttien muodostus 97: 1 98: 10, 11 tontti litt. A, palauttaminen kaupungille 98:11 vuokraajille myönnetty lunastamisoikeus 06: I 28 vuokralleanto 76: : : 12, : : II 5 vuokraoikeuden pidennys 76: : 12 93:13,112 vuokraoikeuden siirto 85:66 89:71 90: 77 91: 60 97: : 11, : 132 Kulosaarenkatu: kallion louhiminen 20: 40 kunnossapito 14: 24 rautatieraiteen rakentaminen 30: 141* tasoittaminen 14:54 15:47,312,318 20: 130 tien rakentaminen Kulosaarenkadun ja Sörnäisten panimoalueen välille 30: 237 täyttämistöitä 27: 136* vesijohdon rakentaminen 12: 65 viemärikanavan rakentaminen 15: 319 Kulosaaren silta: kunnossapito 29: 127* läpikulku 18: 42 omistus- ja käyttöoikeus 27: 185 osto 28: rakennuspiirustukset 30: 51 Käenkuja: tasoittaminen 00: 42 01: : 103, 144* vesijohdon rakentaminen 01: 155, : 48 03: II 23, 26 viemärikanavan rakentaminen 07: II 24 Vilhovuorenkadun ja Käenkujan välinen ranta, oikaiseminen ja veneiden kiinnityspaikkain järjestäminen 27: 98 Laaksokatu: (kaup.osa X) tasoittaminen 94: 47, 80 95: 168 vesijohdon rakentaminen 98:29,51,146, : : 91 Lautapihankatu, ks. Lautatarhankatu. Lautatarhan katu: kaasujohdon rakentaminen 11:402 tasoittaminen 07:188 08:261 18:49 26: 135* vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: 289, : 44, : 40 22: : 122 viemärikanavan rakentaminen 08: 264 1J8: 50, 184 Leikkikentän järjestäminen 19: 107 Lintulahdenkatu: kaasujohtojen rakentaminen... 29: 194 sataman ruoppaaminen 23: 106* tasoittaminen 08: 262
62 -62 KAUP.OS. VII työraiteiden johtaminen sen poikki 14: 227 Makasiini- ja Varastotonttien muodostus 99:5 Näkinkuja: avaaminen yleiselle liikenteelle fo: 227 höyrypursilaiturin rakentaminen 04: II 15 kaasuvalaistuksen järjestäminen 10: :403 rantasilta-arkkujen laskeminen 20: 235 tasoittaminen 98: 54 99:140 11: : 394 vesijohdon rakentaminen 99: 147, 148, 22: 25,113,119 viemärikanavan rakentaminen 98: 55 99: : II 24 05: I 67 06: II 21 f4: 55 15: : 140* 29: 133* Näkki: katselmus 90: 80 91:62 94: 131 liittäminen kaupungin paloalueeseen 89: 53 90: 49 rakennuspiirustukset 92:103 93: : : 155 vuokralleanto (huvila nro 29) 76:112, : : : 21 Paloturvallisuuden parantaminen 22: 209 Panimokatu: tasoittaminen 07: I 88 08: : 67 11: 343 vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: 290, : 91 viemärikanavan rakentaminen 08: 264 Pannukakku: katselmus 92:107 kulkuväylän ruoppaus 08: : : 38, 39* laivatelakan rakentaminen 93:19 vuokraoikeuden pidennys 86:132 96: 21 vuokraoikeuden siirto... 81: : 104 Pitkä nsi II anranta: alue, vuokralleanto 11:258 hiekanpurkauslaiturin korjaus... 18: 51 kaasujohdon rakentaminen 10: : 66 kiveäminen 12: 391 rantareunuksen rakentaminen 12:71 13: 372 tasoittaminen 05: I 66 06: II 20 12: 71 13: 372 vesijohdon rakentaminen 05: I 65 06: II 25, 30 12: 65 vahvistaminen satamalaiturin nimeksi 87: 191 viemärikanavan rakentaminen 13: 374 Pitkäsilta, ks. kaup.osa I. Puhelinjohdon rakentaminen 97: 51 Pääskylä, ks. Svalboet. Pääskylänkatu: istutusten järjestäminen 17: 77 kaasujohdon rakentaminen 09: 314 kiveäminen... 16:55 17:71, : 64 raitiotien rakentaminen 09:30 rautakaiteen rakentaminen 13: 369 rautatieraiteen rakentaminen 21: : 100* tasoittaminen 05: I 66 06: II 20 09: 58 10: 298 vesijohdon rakentaminen 05: I 65, II 18 06: II 25, 30 08: 66, : : 91 viemärikanavan rakentaminen 99: 21, :121 06:1121 viertäminen 16: 56 17: 71,72,326 Pääskylänpuistikko (Sibyllankadun puistikko): muuntaja-aseman rakentaminen 27: 175, 188 Pääskylänrinne (Sibyllankatu): kaasujohdon rakentaminen... 10:353 kiveäminen 16: 55 17: 71,325 leikkikentän istutusten kuntoonpano 21: 139 raitiotien rakentaminen 09: 30 tasoittaminen 98: 25,144 01:50 02: 160 vesijohdon rakentaminen 98: 51, 146, : : II 30 viemärikanavan rakentaminen 99: : 50 Pääskynpesänkatu, ks. Pääskylänkatu. Raitiotiekorokkeiden rakentaminen katusillan itä- ja länsipuolelle 28: 204 Rakennuspiirustukset 93:117 94: : : : : II 48 07: II 60 23: :184 Rautatien pohjoispuolella olevan alueen uudelleen järjestely 08:39 09:19 12:201 14: 353 Saari niemenkatu: kaasujohdon rakentaminen 10: 352 tasoittaminen 04: I 63 vesijohdon rakentaminen 04: I 61 05: II 26, 28 viemärikanavan rakentaminen 05: Saariniemi (Holmnäs): rakennuspiirustukset 05: II 48 Saariniemi & Sundsberg: alueesta lohkaistu korttelin n:o 298 tontti n :o 17, käyttö 07: I 36 08: 181 alueiden erottaminen ja vuokralleanto 88: 10, 63 89: 71 90: 77 91: 11, 56 97: 124 katselmus 03: II 45 osan palauttaminen kaupungille... 00: 2 rakennuspiirustukset 93:117 vuokraoikeuden pidennys uusille korttelien n:o 297, 298 ja 299 alueille 00:2,3 vuokraoikeuden siirto 92: 103 Sibyllankatu, ks. Pääskylänrinne.
63 KAUP.OS. XIV 63 Sibyllankadun puistikko, ks. Pääskylänpuistikko. Sillan rakentaminen ja kunnossapito 12: : : : : 51,110 26: 36 27: 140* 28: 42, : 46, 195 Siltasaarenkatu (Hämeenkatu): asuntotontit n:o 7-9, rakennuspiirustukset 25:185 asuntotontit n:o 7-9, vuokraoikeuden pidennys 30: 21 kaasuvalaistus 09: : 353, : 403 kiveäminen 05: I 66 06: II 19 10: 65 11: 342 leventäminen 03:151 04: II 23 11:342 28: 102 muodostus. 91: 1 puhelinkaapelin laskeminen 11:265 14: 228 raitiotielinjan katselmus 25: 201 raitiotielinjan rakentaminen Siltasaarenkadulta diakonissalaitokselle 14: 26 25: 25 raitiotieraiteen rakentaminen... 09: 163 rakennuspiirustukset 08: 204 sementtikäytävän rakentaminen 19: 137 suunnitteleminen 89: 8 tasoittaminen 99: 47 00: :151 04: II 23 29: 48 30: 57,103, 132, 144* viemärikanavan rakentaminen... 91: 66 Siltasaari: alue, laajentaminen 79: 6 alue, myynti 92: 99 alue, rajaviivan oikaiseminen 79: 7 asemakaavan laatiminen ja alueen liittäminen kaupungin asemakaavaan X:nä kaupunginosana 91: 1 92: 1 94: 1 huvila-alueen laajentaminen]... 90: 105 kartoittaminen kaupunginasemakaavaan ottamista varten 87: 230 katselmus 92: : II 51 kylpylaitoksen lakkauttaminen 78:333 länsipuolella olevan lahden täyttäminen 86: 140 osan vuokraoikeuden siirto 96: 116 paikan vuokralleanto ampumarataa varten 93: : : : 129 paikan vuokralleanto historiallista museota varten 93:113 94:124 rakennusmuutoksen hyväksyminen 78: 333 rakennuspiirustukset 90: 77 92:103 93: : : II 50 05: II 48 rakentamisoikeuden myöntäminen 86: : 251 Stenbergin konetehtaan perustaminen 76: 112 tien laajentaminen 89: 33 90:86 91: 66 uimahuoneen rakentaminen 85: 67 uudelleen järjestely 77: 235 valaistuksen järjestäminen 89: 93 90: : : 354 vesijohdon rakentaminen 80: : 31 95:75 24: 121 vuokraehtojen muuttaminen... 76: 112 vuokraoikeuden siirto 78: : : : II 10 Siltavuoren satama, ks. kaup.osa 1. Sirkuskatu: kaasujohdon rakentaminen 10: 352 katuvalaistuksen järjestäminen 29: 199 kiveäminen 13:73 14: 324,337 tasoittaminen 04: I 63 tonttien n:o 5 ja 6 välisen alueen vuokralleanto 24:187 vesijohdon rakentaminen 04: I 61 05: IL 26, 28 viemärikanavan rakentaminen 05: II 23 Sirkuspuistikko: katuvalaistuksen järjestäminen 29: 199 kaunistaminen 30: 236 laajentaminen 27: 141 Sundsberg, ks. Saariniemi & Sundsberg. Suvilahden kasarmi: asunnottomien sijoittaminen sinne 22: 24, 236,58* hätäasuntojen kuntoonpano 24: 49 käyttö 28:190 luovuttaminen satamatyöntekijäin asunnoksi 29: 29, 30 osan vuokralleanto 19: : 227 Suvilahdenkatu: kaasujohdon rakentaminen 09: 316 tasoittaminen 98: 25, 144 vesijohdon rakentaminen 98: 51, 146, : 147 Suvilahti (Södervik): alue, vuokralleanto valtionrautateille 89: 13, 68 asemakaavanmuutos 08: 1 järjestely 98: 16 kaasulaitoksen rakentamissuunnitelma 07: i 65, 67 08: 1, 56 katselmus 92: : II 46 06: II 56 rakennuspiirustukset... 96:147 02:187 sähkölaitoksen rakentaminen... 07: I 67 tehdasalueen muodostus 96: 2 98: 2 vuokralleanto 95: 23 98: 11, 15, 17, : : II 3 vuokraoikeuden pidennys 03: I 15 vuokraoikeuden siirto 76: : 72 98: 15 04: II 11 Svalboet, vuokralleanto 98: 132 Sähkövalaistuksen järjestäminen 08: : 102 Säästöpankinranta: kaasujohdon rakentaminen 10: 353
64 64 KAUP.OS. XIII tasoittaminen 06: I 65, 80, II 24 07: II 21 08: 68 09: : 349 vesijohdon rakentaminen 06: I 79 07: II 31, 36 viemärikanavan rakentaminen 07: II 24 viertäminen 08: 68 09: : : 349 Säästöpankinrinne, ks. Säästöpankinranta. Södervik, ks. Suvilahti. Södervikinkatu, ks. Suvilahdenkatu. Sörnäisten niemi: itärannan muodostus puutavaran vientisatamaksi 17: : 36,48 kaasulaitoksen rakentaminen 01: 10 05: 45 kivipenkereen rakentaminen... 12: 394 Kulosaareen johtava silta, ks. Kulosaaren silta. liikenteen järjestäminen sieltä Mustikkamaalle 29: 207 maa-alueen myynti valtionrautateille 15: 5 osan vuokralleanto paloöljyvarastopaikaksi 87: 201 sähkölaitoksen perustaminen... 04: I 53 vuokra-alueet n:o 1 ja 2, palauttaminen kaupungin hallintaan 30: 195 Sörnäisten rantatie: alueiden vuokralleanto 06: II 6 10: :260 15:190 16:180 19:218 20:217, : : 199, 206 asemakaavanmuutos 96: 2 jalkakäytävän rakentaminen Hakaniemen kauppahallin kohdalla 14: 41 jatkaminen korttelin n:o 296 halki 21: 12 kaasujohdon rakentaminen 10: : 403 karjakauppahallin rakentamissuunnitelma 05: 1113 katuleveyden määrääminen korttelin nro 289 kohdalla 20: 29 kiveäminen 05: I 66 06: II 20 07: II 23 08: 68 09:58,227 10:67,297 11:342 13:73, :45,325 15:316 16:273 18:46 köysiradan rakentaminen 12: 31 petroolivalaistuksen järjestäminen 11: 417 rakennuspiirustukset 03: II 45 sähkökaapelin laskeminen 17: : 198 tasoittaminen 97:58 98:141 99:140 03: I 52 04: II 23 16: 273 venepaikkojen järjestäminen... 24: 125 vesijohdon rakentaminen 98:51,146,148 99: : 155, : 70, 71, : 82 vesipostin rakentaminen 23: 205 viemärien suiden ruoppaaminen 27: 137* 28: 134* 29:127* 30: 138* viemärikanavan rakentaminen 04: II 24 08:264 11:347 16:56 27:136* 28: 134* virutushuoneen rakentaminen... 13: 365 Sörnäisten satama: alueen aitaaminen 25: 44 kiveäminen 13: 368 konttorirakennuksen rakentaminen 28: 185, 188 käyttö kauppasatamana 79: 3 laiturien ja siltojen rakentaminen 82: : 67 87: : 17, 37, 82 89: 80 90: 32 91: 20, 25, 68 92: 25, : 48 95: 44, : 29, 51, : : : 41, 47 00: 32 07: I 89, II 26 08: : :71,303 11: :66,73,400 13:37, 80,377 14:57,334 15:51,321 16:60 18: 51 19:138 20:129 21:50,61 22:28,99* 100* 23: 19* 24: : 44, 128* 27: 136*, 139* 28: 103,134* 29: 127*, 130* 30: 133, 138* lastaus mahdollisuuksien parantaminen 22: 8* pumppuaseman rakentaminen... 25: 39 rannan ruoppaus- ja täyttämistyöt 76: :75 86:139 87:219 88:67,75 89: 12 91:20 95:44 96:123 98: 26,145 99: : :303 11: : : 233,292 20:39* 22:99* 23: 107* 26:85, 88 27: 138* 28: 134*, 136* 29: 127* 30: 138* rautatiealueen osien luovuttaminen valtiolle 27: 21 rautatien rakentaminen Malmilta sinne 18: 39 19: 294 rautatien rakentaminen Oulunkylästä sinne 10: 18 rautatien rakentaminen pääradasta sinne 82:208 rautatien rakentaminen sinne Viikin virkatalon tilusten poikki 17: 16 rautatien varrella sijaitsevan alueen hankinta 26: 8 rautatieraiteiden rakentaminen 82: : 32 96: 22 97: 1 98: 53 99: 22, 40, 46 00:120 01:149 02:51 03: :166 06: II 16, 20 07: II 14 09: : : 37 12: 71, : 37, 364, : 53, 336, : 312,318 16: :16 19: 233,294 20: 28, 40* 22: 232, 98* 23: 59, 206, 8*, 13*, 107*24: 133*26: : 165, 137* 28: 134* 19: 127* satama-alueen rajojen vahvistaminen 29: 10 satamaolojen järjestäminen 09: 62 10: 18, 70 11: : 57 satamapostien sijoittaminen sinne 26: 82 30:130 talviliikenteen järjestäminen... 04: I 122 tasoitustöiden suorittaminen... 30: 141* tullivartijatuvan rakentaminen 21: 284 täytemaa-alue, vuokralleanto... 19: 218
65 KAUP.OS. XI 65 vuokraoikeuden pidennys 22:7* Tehdastonttien muodostus 91: 2 92: 2 93:17, 90 96: 1 99: 5 03:1 3 Tehdastonttien myynti 91:1 92: 2 93:17 Toimenpiteet tulenvaaran ehkäisemiseksi niemellä 28: 28,37,46,102,133* 29: 155, : 231 Tontinrajain korkeussuhteet... 27:184 Tynnyri ntekijänkatu: kaasujohdon rakentaminen 11:402 tasoittaminen... 07: I 88 08: 261 vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: 290, 296 viemärikanavan rakentaminen 08: 264 Työ pajan katu: kaasujohdon rakentaminen 11:402 tasoitta niinen... 10: 67 11: : 49 vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: 290, :44,184 19:40 viemärikanavan rakentaminen 18: 50, 184 Uimahuoneen rakentaminen 89: 75 Valaistuksen järjestäminen 90: 40, 60 01: 53 05: I 59 30: 240 Venepaikkojen järjestäminen 22: 232 Verkkosaarenkatu: tasoittaminen 16:53 17:71 viemärikanavan rakentaminen 16: 53, 56 Vesijohdon rakentaminen 85:73 86: : 217, : 86, 87 19: 40 23: : 37, :110,194 30:48 Viemärijohtojen laskeminen katuihin 26: 84, : 138* Verkkosaaret: ilmakuljetusradan rakentaminen 11: 38 katselmus. 92:107 04: II 51 07: II 60 kaupungin omistusoikeuden selvittely 11:., V :, -. ' 87 laiturin rakentaminen 99:41 11:38 rakennuspiirustukset... 93: :217 rannan täyttämistyöt 89:12.., sahalaitosalueen ^,. pakkolunastaminen - 30: ; tihtaalin rakentaminen 88:17 vesijohdon rakentaminen 22: 113, 119, 227 vuokralleanto 81: 161, : : 29, 179 vuokraoikeuden pidennys 83: :12, 63 vuokraoikeuden siirto 04: II 10 05: II 10 07: :264 vuokrasopimuksen uudelleen järjestely 24: 32 Vilhelmsberg, ks. Kauraholmanmäki. Vilhonvuorenkatu: alue, vtfokralleantö 17:262 kivenlouhintaoikeuden myöntäminen 16: 189 laiturin rakentaminen 29:207 portaiden rakentaminen... 30: 235 tasoittaminen ja viertäminen 98: 25, : : 392 venelaiturin rakentaminen kadun päähän > 26:171 vesijohdon rakentaminen 98: 51, 146, :147 viemärikanavan rakentaminen 99:141 Vilhonvuoren puistikko: kuntoonpano 30: 62 tasoittaminen 30: 103,144* XI KAUPUNGINOSA Kortteli n:o 301, tontti nro 1, tontinrajain korkeussuhteet 21: 301, asemakaavanmuutos 27:8,144* 28: 3 301, tontin vaihto 98:8 301, tontti n:o 1, osoitenumeron muuttaminen 25: , tontti n:o la, luovuttaminen tyqväenopistoa varten.. ;.,., 15: , tontit n:o. 20 ja 22, muodostus, - 27:8 301, tontit n:o 20 ja 22, sisäiset rakennusrahat 27:8 301a, tontjnrajain s korkeussuhteet 21: - ' :.. -.V * > ' Orf -rr 301a,: tontti nr:o^, jako 03:121 rrr 301a, tpntjt n :o 1, 2 ja 3, myyntk02: 28, -? : II 1 301a, tontti n:o 1a ja 2a, muodostus 03: I a, tonttien numeroiminen... 04: I 4 301b, alueen luovuttaminen Kansan näyttämölle.,...; 24:13-301b, alueen vuokralleanto... 10: b, ns. narinkkakaupari siirtäminen sinne : 41, b, tasoittaminen... 30:103. r 301b, tontin luovuttaminen työväenopiston paikaksi 04:129 12: :. 38.'301b, tontin luovuttaminen yksit, synnytyslaitos ta.v a rt e n. 08: 30 30t1b, tontinrajain v korkeussuhteet. 21:. -..,. v. ;.. ;,, f- 301b, tontit n:o 1 ja 3, työväenopiston ; rakentaminen... 13: 60, 61
66 KAUP.OS. XIII b, tontit n :o 2 ja 3, myynti 02:21 03:119 04:126 06:142 07:139 09: b, tonttien numeroiminen 04:14 25: b, tonttien varaaminen kaupungin tarpeisiin 09: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 302, tontit nro 1, 3 ja 5, luovuttaminen sokeainkoulua varten 96: 6 302, tontit nro 2, 4 ja 6, katselmus 02: : II 45 05: II 50 06: II , tontit nro 2 ja 4, myynti 06: II 2 08: , tontit nro 2, 4 ja 6, osoitenumeron muuttaminen 25: , tontit nro 2, 4 ja 6, vuokralleanto 92: 12, 96 96: 12, 15, , tontit nro 2, 4 ja 6, vuokraoikeuden siirto 92: : 123, : 131, : : II 7 302, tontti nro 6, vapautus vuokramaksun suorittamisesta... 97: , tontti nro 6, vuokraoikeuden pidennys 26:16, , tontit nro 7, 8, 9 ja 10, katselmus 03: II 45 06: II , tontit nro 7 ja 9, luovuttaminen sokeainkoulua varten 96: 6 303, tontit nro 7, 8 ja 10, myynti 07: II 3 16: 15 17: 35, , tontit nro 7 ja 10, tontti- ja rakennusrajat... 26: 139* 303, tontit nro 7, 8, 9 ja 10, vuokralleanto 96: 15, : 10, , tontit nro 7, 8, 9 ja 10, vuokraoikeuden siirto 97: 123,125 01: : II 9 05: II , tontit nro 7 ja 9, yhdistäminen tonttiin nro 10 16: 15 26: 4 303, fontit nro 8 ja 10, osoitenumeron muuttaminen 25: , tontti nro 11, muodostus... 26:4 304, asemakaavanmuutos 19: 5, , katselmus 03: II 46 06: II , kujan rakentaminen rautatien väliin 21: , läajentaminen 96: , pohjoisosan myynti 07: I 17, II 2 304, viemärikanavan rakentaminen 03: , vuokralleanto 95:14, , vuokraoikeuden siirto... 96: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 305, tontit nro 1-5, katselmus 04: , lontit nro 1-6, myynti 02:145 07: II 1,2,4,5 08: , tontti nro 1, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 23: , tontit nro 1-6, vuokralleanto 87: 194, 195, : 9, , tontit nro 1-6, vuokraoikeuden siirto 88:68,70 89:72 90: 76,77 91: 59 92: : :127 95: : : : II , tontit nro 4 ja 6, vuokra-alennuksen lakkauttaminen 91: , jalkakäytävän rakentaminen 15: 47 16:271, , tontinrajain korkeussuhteet 27: , tontti nro 8, katselmus 04: , tontti nro 8, luovuttaminen työkotia varten 92: 8 306, tontti nro 8, rakentamisajan pidennys 96: , tontti nro 8, vuokralleanto 24: 27, , tontti n ro 8, vuokraoikeuden siirto 99: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 307, tontit nro 7 ja 9-16, myynti 03: II 2 07: II : 178, , tontit nro 7, 9 ja 10-16, vuokralleanto 88: 9, 62, 63, 67 91: 10, 55 92: , tontit n ro 7, 9-11 ja 13-16, vuokraoikeuden siirto 89: 70 90: 77 91: 59 92: : 115, : : : : : : 04: II 9 05: II 10 06: II 7 307, tontit nro 9-16, katselmus 93: : II , tontti nro 13, rakentamisvelvollisuuden lykkäys 05: II , tontinrajain korkeussuhteet 21: 308, tontit nro 1 ja 17-22, myynti 07: : , tontit nro 17-26, katseimus 93: : : II 45 05: II 50 06: II , tontit nro 17-26, vuokralleanto 89: 9, 67 90: 5, , tontit nro 17-26, vuokraoikeuden siirto 89: 70 90: 76 91: 59 92: : : : : : : : : : 03: II 8 06: Il 7 308, tontit nro 23-26, vesijohdon rakentaminen 90: 19
67 KAUP.OS. XIV , tontit n:o 23-26, viemärikanavan rakentaminen..! 90: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 309, tontit n:o 27-32, katselmus 02: : II 51 05: II 50 06: II , tontit n :o 27-32, myynti 07: il 2, 3 309, tontit n ro 27-32, vuokralleanto 92:12,96 95: 18,156 96:15,111 97:11, , tontit nro 27-32, vuokraoikeuden siirto 92:103,104 93: :117 97: : 134, :132 04: II 9 05: II 10 07: II , tontinrajain korkeussuhteet 21: 310, tontit nro 33-36, myynti 02:144 03: II 1 08: , tontit nro 33-36, vuokralleanto 97:11,119 00:12, , tontit nro 33-36, vuokraoikeuden siirto 97:123,125 98:136 01:137 02: 310, tontti nro 34, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen 02: , tontti nro 35, katselmus 03: II 45 06: II , asemakaavanmuutos katujärjestelyjen johdosta 19: 5,297 30: 4, 147* 311, luovuttaminen diakonissalaitosta varten... 07: I , tontinrajain korkeussuhteet 21: 311, vuokralleanto 96:18, , vuokraoikeuden siirto... 96: , tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 1, 3, 5, 6 ja 7, katselmus 93: : II , tontit nro 1-9, myynti 01:131 02: : II 2 05: II 3 07: II 2, 3 08: , tontit nro 1-8, vuokralleanto 87: : 9,62,63 89: 9,68 95: 18, , tontit nro 1-9, vuokraoikeuden siirto 88: : 72 90:77 93: : : : : : 134, : : : : 05: II 10 06: II 7, 8 312, tontti nro 3, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 23: , tontit nro 5, 7 ja 8, vuokra-alennuksen lakkauttaminen... 91: , tontti nro 9, katuosuuksien puhtaanapito kaupungin huoleksi 08: : , tontti nro 9, vuokralleanto 87: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 313, tontit nro 9, 11, 13, 14 ja 16, katselmus 02: : : II , tontit nro 9-14, myynti 01: : : II 2 07: II , tontit n ro 9-14 ja 16, vuokralleanto 91:10,55 92:12,96 313, tontit nro 9-13 ja 16, vuokraoikeuden siirto 92: 103, : : : : 116, : :, : II 8 07: II , tontti nro 16, vuokraoikeuden lakkauttaminen 92:99 314, tontinrajain korkeussuhteet 21: 314, tontit nro 15, 17 ja 18, katselmus 04: , tontit nro 15, 17 ja 18, myynti 07:112,3 08: , tontit nro 15, 17 ja 18, vuokralleanto 91:10,55 314, tontit nro 15, 17 ja 18, vuokraoikeuden siirto 92: : :116 97:123 02: : : II , tontinrajain korkeussuhteet 21: 315, tontit n ro ja 24-28, katselmus 02: : II 45 04: II 51 05: II 50 06: II , tontit nro 19-28, myynti 07: II : 178,179 10: , tontit nro 19-28, vuokralleanto 92: 12,96 95:19,157 97:11,119 98:9,10,128 00: 12,107 06: II , tontit nro 19-28, vuokraoikeuden siirto 93: : : 116, : : 134,136 99:131,134 00:112,114 01: 136,137 03: II 8 04: II 9 05: II 10 06: Il 7 07: II 10 08: , tontti nro 28, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen 02: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 316, tontit nro 29, 31 ja 33, katselmus 04: II , tontit nro 29 ja 31, myynti 07:11 3,4-316, tontit nro 29, 31 ja 33, vuokralleanto 98:10,128
68 KAUP,OS,.-XI 16, tontit nro 29, 31 ja 33, vuokraoikeuden siirto : : : : II 9 06: II 7 317, tontinrajain korkeussuhteet 21: 317, tontit n:o 9, 35 ja 37, myynti 01:131 05: II 1 317, iontti n:o 35, vesijohdon rakentaminen 06: ,, tontti nro 35, vuokralleanto 00: 12, , tontti n:o 35, vuokraoikeuden siirto 01:136, , tontinrajain korkeussuhteet 21: 27: , tontti nro 1, Hämeentien välisen alueen vuokralleanto... 93: , tontit n :o 1-8 ja 15, myynti 03: IM 04:111 07: I 33, II : : : 178, , tontit n :ö 1, 3, 5, 7 ja 8, vuokralleanto.88: 9,63 89:9,68 318,.tontit n ro 1, 3, 7, 8 ja 10, vuokraoikeuden siirto 88:69 89:72 90: 77 91: 59 93: : : : II 9 318, tontti nro 2, ent. Ekon alueella, myynti 07:1 33, II 3 318, tontit, n :o 3, 4, 5 ja 6, tontti- ja rakennusrajat 26: 139* 318, tontit nro. 3 ja 5 sekä 4 ja 6, yhdistäminen 27: 6-318, tontit nro 5* 8 ja 15, katselmus 93: : II 45 04: II 51 06: II , tontti nro 15, vuokralleanto 87: : 69, , tontti nro 23, muodostus 27:6 319, tontinrajain korkeussuhteet 21: 319, tontti nro;9, kansakoulun rakentaminen 88: 32 89: 23 06: I 62, 63 07: I 69 08: , tontit nro 9, 11 ja 13, lastentarhan perustaminen 97:41 319, tontti nro 9, osto.'....,... 12: , tontti nro 9, Sedmigradskyn pientenlastenkoulun ja Marian turvakodin koulutalon osto 11: 11, , tontit nro 9, 10, 12, 14 ja 16, vuokralleanto 87: : 9 89: 9, , tontit nro 9, 11, 13 ja 15, yhdistäminen 09: 7, , tontit nro 10, 12, 14 ja 16, katseimus... 93: : II 51 06: II , tontit nro 10, 12, 14, 16 ja 18, -.v myynti... 05: II 2 07: II 4 08:179 31?, tontit nro 10, 12, 14 ja 16, vuokra-, v oikeuden siirto 89: 72 90: 76 94:. ' ;.., ^ 127, 319, tontti nro 12, vuokra-alennuksen lakkauttaminen 91:57-319, tontit nro 14 ja 16, vuokramaksun alennus 91:57 320, asemakaavanmuutos 06:12,30 07:14 320, hallintaoikeuden luovuttaminen Arbetets vänner nimiselle yhdistykselle :21 320, tontinrajain korkeussuhteet 21: 320, tontit nro 4, 6, 8, 11,-J7 ja 19, myynti 01: 130,131 06: I 30, II 3 07: II 4 08: , tontti nro 4, yhdistäminen tonttiin nro :1 2, 30 07: I 4 320, tontit nro 17 ja 19, katselmus - 02:187 03: II 45 04: II 51 05: II 50 06: II , tontit nro 17 ja 19, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muuttaminen... 07: II 59 08: , tontit rtro 19 ja 21, vuokralleanto - 98:10,12a 00:12, , tontit nro 19 ja 21, vuokraoikeuden siirto... 99: : ,. tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 1, 3, 5, 14, 15 ja 17, myynti 02: 144, : II 2 07: II 4 08:179 27: , tontit n ro 1, 3, 14 ja 17, vuokralleanto 00: 12, 107, : 13, 131 «321, tontit nro 1, 3, 14 ja 17, vuokraoikeuden siirto 01: 136, : : tl 9 06: II 7 321, tontit nro 5 ja 13a, muodostus 03: I , tontti nro 13, jako 03: , tontti n ro 15, lunastushinnan maksamista koskevan vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 30: , tontti n ro 17, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muut- : -,. tamjnen..», 02: 75 «322, - asemakaavanmuutos 19:5,297 ; - - w - 30:4,147* 322, tontinrajain korkeussuhteet 21:. : U -v; ;..;, '.322, tontti nro 32* myynti... 06: II ^ togtinrajaiji korkeussuhteet 21: , tantit n;o 28 ja 30, vuokrat lea n to i ^,,,. 01:13, 131
69 323, 324, 324, 324, 324, 324, 324, 324, 325, 325, 325, 326, 326, 326, 326, 326, 326, 326, 327, 327, 327, 327; 327; 327; 327, 328, K/AUP.OS. Xl tontit n:o 28 ja 30, vuokraoikeu- -^ 328, den siirto.. 01:137 tontinrajain korkeussuhteet 21: 329, tontti n:o 19, katselmus 04: , 05: II 50 tontti n:o 19, luovuttaminen Lu- 329, teril. evankeliumiyhdistykselle 04: 330, I 30 05:I 31 tontit n :o 19, 21 ja 23, myynti 330, 01: : I 31, II 2 tontti n:o 19, vuokralleanto 01: 330, 13, 131 tontti nro 19, vuokraoikeuden siirto. 02: : II 9 330, 'tontit n :o 21 ja23, kiinnelainaa koskevan etuoikeusjärjestyksen muut- 331, taminen 02: : II 42 luovuttaminen työväenopiston pai- 331, kaksi 04: : XII 3 06: : 331, 16, 109, : 88 rakennuspiirustukset 26: 25, , tontinrajain korkeussuhteet 27: 331, hallintaoikeuden luovuttaminen 331, Arbetets vänner nimiselle yhdistykselle 01:21 331, rakennuksien julklsivupiirrokset 26: 75* 28: 79* 331, tontinrajain korkeussuhteet 17: '"" ' ' 184 """ tontti n:o 10, lunastushinnan 331, maksamista koskevan vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 331, 30: 186 tontit n :o 10, 22, 24, 25 ja 28, 331, myynti... 28:156 29: 18, 19 tontit n:o 10 ja 22, varaaminen tunnelia vartén... 21: , tontti n:o 24 Helsinginkadun varrella, tontinrajain körkeussuh- 332, teet :...:... 28: 110 alue, vuokralleanto...13: 25,26 322, aserhdkaavanmuutös 12: 4 hallintaoikeuden luovuttaminen Arbetets vänner nimiselle yhdis- 332, tykselle... 01: 21 tontrnrajain korkeussuhteet 27: 332, tontti n:o 2, luovuttaminen lasten- 333, 4 tarhaavarten...;... 00: 18 : tontit nio 2, 4 ja 7, fsäloaseman 333, r räkentaminen -03: : I 80 09: r 4t 10: 44 11: , palolaitoksen fäajentäminen 25: 39 30:24 -f 3*3, tontinrajain korkeussuhteet 21: 333, tontit n:o 1 ja 3, myynti 07: II 1 15:189 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit n :o 5, 7 ja 9, myynti 07: I 33, II 2 12: 274 tontti n:o 5, vuokralleanto 07: II 7 tontinrajain korkeussuhteet 27t 103 tontti nro 21, luovuttaminen Pelastusarmeijalle 29: 18 vuokraoikeuden pidennys 06: II 12 07:143 15: 23 16: : 31,240 30:198 vuokraoikeuden siirto 07: I 43, II 10, 12 asemakaavanmuutos 29: 137* 30:. 4 kujan kuntoonpano... 29:195 rakennukseen julkisivupiirrokset 30: 85* sisäiset rakennusrajat 24:4,139* tontinrajain korkeussuhteet 17: 184 "tontti n:o 5, poliisiaseman rakentaminen...:... 06: I 69 07:176 tontti n:o 5, poliisitalon korottaminen 30: 25 tontit n :o 7, 11, 23, 25, 27, 29, 31 ja 33, myynti 04: I 20, II 1 07: 111,2 18:265 25: 15 27: 144 tontti nro 11, vuokralleanto 22: 192 tontit n:o 13 ja 15, varaaminen yleiseen tarkoitukseen... 24: 174 tontti n:o 33, oikeus säilyttää "katumaalla oleva rakennus 08: 194 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit nro 4, 15 jä 17, myynti 07: II 3 14: 12, 215 tontti n:o 4, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uusille omistajille.../... 21:236 tontit nro 15 ja 17, luovuttaminen koulutontiksi 13: 20 tontti n :o IS, viereisen kallion louhiminen 14: 53, 337 tontinrajain korkeussuhteet 17: 184 tontti n:ö 12, asemakaavanmuutos ' ; ; ' ii: 5 fontti nro f2, istutusten järjestely 12: 79 tontti n :ö 12, kansanklrjastötalon rakentaminen... 09: 47 11:5 tontti n:o 14, myynti... 08:179
70 KAUP.OS. XIII , tontti nro 14, osto 21 s 10, : 337, , tontti nro 14, rakentamisajan pi- 337, dennys 14: : , varaaminen kaupungin tarpeisiin 337, 25: , 333, varaaminen työväenopistoa varten 23:43 337, 334, alueen luovuttaminen koillisosasta suomalaista tyttökoulua varten 337, 30: , asemakaavanmuutos 13:9 14:3, , luovuttaminen yliopiston sairaa- 337, laa varten 05:124 07: a, alueen luovuttaminen Helsingin teollisuuskoulua varten... 27: , 334a, alueen luovuttaminen suomalaista poikakoulua varten... 30: 17, a, asemakaavanmuutos 27: 143* 28: 337, 6,142* 29:4 334a, myynti 13: 18 17: , 334a, tontinrajain korkeussuhteet 27: , 334b, alueen luovuttaminen Helsingin teollisuuskoulua varten... 27: , 334b, asemakaavanmuutos 27: 143* 28: 6, 142* 29: 4 338, 334b, tontinrajain korkeussuhteet 21: 338a, 334b, varaaminen tuberkuloottisten > 338a, henkilöiden asuntotaloa varten 22: 18 25:82* 27:25 338a, 335, asemakaavanmuutos 13: 9 14: 3, b, 335, luovuttaminen yliopiston sairaalaa varten... 05: I 24 07: I b, 335, tontinrajain korkeussuhteet 17: b, 335, tontit nro 5 ja 7-10, myynti 08: : : :174 28: , tontti nro 5, rakentamisajan pi- 338b, dennys 16: , asemakaavanmuutos... 14: , 336, tontinrajain korkeussuhteet 17: , 336, tontit nro 1, 2, 4 ja 6-8, myynti 08: : : : , tontit nro 1-4, paloaseman raken- 339, taminen 03:122 07: , tontti nro 3, luovuttaminen krist. 339, työväenyhdistykselle... 21:14 336, tontti nro 3, varaaminen sähkö- 339, laitoksen laajentamista varten 25: , 336, tontti nro 5, sähkölaitoksen perustaminen 11: , 336, tontti n ro 5, vuokralleanto 12: 275 asemakaavanmuutos 13:9 14: 3, :9, 143* luovuttaminen yliopiston sairaalaa varten 05: I 24 07: I 22 rakennusjärjestys 13:9 rakennusten julkisivupiirrokset 26: 75* tontinrajain korkeussuhteet 21: 26:91 tontit nro 3, 5, 7, 9 ja 16, lunastushinnan maksamista koskevan vastuun siirtyminen uusille omistajille 26: : : 186 tontit nro 3, 5 ja 7, luovuttaminen Filadelfia seurakunnan yhdistykselle 26: 14 tontit nro 3, 7, 9, 12, 14, 16, 18, 19 ja 20, myynti 23: :131, : 143 tontit nro 9 ja 20, rakennusrajain muutos 27: 9 tontti nro 19, rakennuksen julkisivu piirros 28:79* asemakaavanmuutos 13: 8, 9, : 3, 323 luovuttaminen yliopiston sairaalaa varten 05: I 24 07: I 22 tontti nro 11, myynti... 09:149 rakennusten julkisivupiirrokset 26: 75* tontinrajain korkeussuhteet 17: 184 tontit nro 12-16, myynti 25:154 26: : 156 rakennusten julkisivupiirrokset 26: 75* tontinrajain korkeussuhteet 17: 184 tontti nro 8, lunastushinnan maksamista koskevan vastuun siirtyminen uusille omistajille 30: 186 tontit nro 8 ja 10, myynti 26:132 27:143 tontinrajain korkeussuhteet 17: 184 tontit, n ro 9-14, 18 ja 20, myynti 09: : :273 14:13 r : : 156 tontti nro 10, alue siellä, vuokraoikeuden siirto 23:184 tontti nro 11, taion sisustaminen kansakoulua varten 20:35, 129 tontti nro 12, rakennuksen julkisivupiirros I 30: 85* tontti nro 14, rakennusten poistaminen 29:182 asemakaavanmuutos 04: I 7 05: I 1
71 KAUP.OS. XIV , rakennusten julkisivupiirrokset 26: 75* 28: 79* 340, sisäiset rakennusrajat 24:4,134, 139* 340, tontinrajain korkeussuhteet 17: : , tontit n :o 17, 35, 37 ja 39, myynti 06: I 28 07: II 1 27: : , tontti nro 35, katuosuuden puhtaanapito... 09: , tontti nro 37, osto... 30: , tontti nro 41, vuokralleanto 12: : , tontti n:o 41, vuokraoikeuden uudelleen järjestely... 11:8 341, asemakaavanmuutos 13:9 14:3, : 139* 341, luovuttaminen yliopiston sairaalaa varten... 05: I 24 07: I , rakennusjärjestys 13:9 341, rakennusten julkisivupiirrokset 25:71* 341, tontinrajain korkeussuhteet 21: 341, tontit nro 7, 9, 11, 13, 15 ja 17, myynti... 23: : , tontit nro 7, 9/ 11, 13, 15 ja 17, sisäiset rakennusrajat 27: 9 341, tontti nro 9, lunastushinnan maksamista koskevan vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 30: , asemakaavanmuutos 13: 8, 9, : 3, , luovuttaminen yliopiston sairaalaa varten...05:124 07: , rakennusjärjestys 13:9 342, rakennusten julkisivupiirrokset 26: 75* 342, tontinrajain korkeussuhteet 21: 342, tontit nro 4, 5, 6, 8 ja 10, myynti 25: : 132, , asemakaavanmuutos 04: I 7 05: M 343, sisäiset rakennusrajat 24: 4,139* 343, tontinrajain korkeussuhteet 21: 343, tontit nro 2, 4, 23, 25, 27 ja 47, myynti 11: 812: : : , tontti nro 23, asemakaavanmuutos 28: 9,142* 29: 4 343, tontti nro 23, rakennuksen julkisivupiirros : 79* 343, tontit nro 43 ja 45, vuokralleanto 12: : , tontit nro 43 ja 45, vuokraoikeuden Uudelleen järjestely... 11: 8 344, asemakdavan muutos 13:9 14:3, : 139* 344, rakennusten julkisivupiirrokset 26: 75* 27: 79* 344, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 3, 5 ja 18, myynti 27:, 143,144 29: , tontti nro 3, rakentamisajan pidennys 30: 153, , tontit nro 5 ja 18, rakennusrajat 26: , asemakaavanmuutos 13:9 14:3, : 137* 345 K rakennusjärjestys 13:9 345, rakennusten julkisivupiirrokset 26: 75* 345, tontinrajain korkeussuhteet 17: :6 345, tontit nro 7 ja 13, rakennusrajain muutos 29:9 345, tontit nro 11, 13 ja 15, varaaminen työväenopistoa varten 13:61 15: 37 16:44 345, tontti nro 13, luovuttaminen Kansalaiskorkeakoulua varten 28:19 345, tontti nro 13, pohjoispuolella olevan pengermuurin kaunistaminen 30: , tontti nro 13, rakennuksen julkisivupiirros 30: 85* 345, tontti nro 19, suunnitellun rakennuksen yhdistäminen viereiseen rakennusryhmään 29:9 345, tonttijaon muutos 29: 9 345, varaaminen kaupungin tarpeisiin 25:16 346, asemakaavanmuutos 13:9 14:3, : 139* 346, rakennusten julkisivupiirrokset 26: 75* 27: 79* 346, sisäiset rakennusrajat 26: 5 346, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 8 ja 22, myynti 24:174 28: : , tontti nro 22, kauppahinnan suorituksen lykkääminen... 30: , tontti nro 22, rakentamisajan pidennys 30:17 Adolfinkatu: tasoittaminen 12: 71 13: : 54,338 15: : 65, 73, : 139* vesijohdon rakentaminen 12:65 114:44 17: 63, : 127, 133 viemärikanavan rakentaminen 13: : : : : 140* Agricolankatu: kaasujohdon rakentaminen "1.1: 92 kiveäminen 12: 70 13:370 14r 339
72 72 KAUP.OS. XIII leventäminen ja sepelöiminen 29:132* petroolivaläistuksen järjestäminen 11: 417 tasoittaminen 99:21 09: 58 10:298 30: 142* vesijohdon rakentaminen 10: 319 viemärikanavan rakentaminen 00: : 301 Agricolankuja: tasoittaminen... 17: 65, 73 18: 49 vesijohdon rakentaminen... 17: 63, 328 Agricolahpuistikko: kaunistaminen 30:236 Aitaamistaksa 21: 276 Alppikatu: kaasujohdon rakentaminen 09: 56, 315 kadun suunnitteleminen 99:4 kivenlouhimispaikka, vuokralleanto 08: 183 kiveäminen 14: 53 15: 311,317 16: 273 leventäminen 15: 47,318 17:328 raitiotien rakentaminen 13:28 14:26 15: 317 tasoittaminen 99: 47 00: 20, 42, : 149, 04:1 8, 63 16: : 66, 73 25: 109 vesijohdon rakentaminen 00: 129, : 155, : I 61 05: II 26, 28 viemärikanavan rakentaminen 00: 20, 121, : 149, 05: II 23 Asemakaavan laatiminen 98: 23 99: 3, : 5 Bredvik, huvila n:o 38: uudelleenjärjestely... 77: 229, 230, 233. vuokraoikeuden pidennys 76:114 Castrenihkatu: alueen luovuttaminen valtiolle aluevaihdossa...:... 27:22 30:188 kaasujohdon rakentaminen 10:352 kiveäminen 14: 53 15: 311, : 273 korottaminen 14: 54 15:47,318 17: 73 petroolivalaistuksen järjestäminen 11: 417 raitiotielinjan rakentaminen... 15: 317 tasoittaminen 95: 43 96: 49,122 97: : 20, 42, : 149, 04: I 63 09: 58 10:298 16:271 17: 66, 73 tien rakentaminen... 06: I 22 vesijohdon rakentaminen 95:40 97: 134, : 128,130 01: 155,156 09: 55 10: 318, : 44 viemärikanavan rakentaminen 95: 44 96: : 20, 42,121 01: : 301 Diakonissalaitoksen alue, ks. kortteli n:o 304, Helsinginkatu ja Linja II. Eko, ks. Kaiku. Eläintarha (kaup.osa XI, XII, XIV): alue, pakkolunastaminen valtionrautateille...10: alue, vuokralleanto pallokenttää varten 25: 24 alue, vuokralleanto polkupyörärataa varten 93: 9 94: : 25 alueen järjestely 77: : : 11, : 2 03: XVI 2 04: I 14, XVI 1 07: XII ' 4 10: 72 11: : 72, 390, : 60 alueen luovuttaminen suunnitellun puutarhayhdistyksen toimikunnalle 75: 30 76: ; 109 asuntotontit n:o 1-5, eteläpuolella olevan alueen kaunistaminen 90: 34 91: 26, 87 92:132 asuntotontit n:o 1-14, katselmus 89:75 92: : :131 02: : II 46 Q4i II 51 05: II 50 06: II 56 07: II 60 08: : 190 asuntotontit.n:o 1-5,' 13 ja 14, luovuttaminen sairaalaa varten 04: I 16 05: I 23, 26 06: I 22, XVII 84 07: I 22 asuntotontit n:o 1-3, mittaaminen ja arviointi 77: 235, 236 asuntotontit n:o 1 ja 5, uudisrakennusten rakentaminen 81: 163, 164 asuntotontit n:o 1, 2, 4 ja 8b, vuokraoikeuden pidennys 25: : :167 asuntötontit n:o 1, 3-5, 7-12 ja 14, vuokraoikeuden siirto 79: 15 88: 70 89: 71, 72 90: 76,77 91: 59,60 92: 103, : :127,130 96: 116,117 97:123,125 98: : 05: : :255 16: :269 19:216 21:242 27:154 28:168 29: 165 asuntotontit n:b 2, 5-8 ja 13, vapautus vesijohtotakuusta...:. 96: 35, 36 97: 36 asuntotontit n:o 3 ja 6-14, vuokralleanto 84: 13 88: 15, 63 89: 10,68 90: 6,73 92: : 8, : :162 asuntotontti n:o 4, viemärikanavan rakentaminen 95: 44 96:122 asuntotontit n:o 6 ja 12, rakennuspiirustukset..;:...::...:. 92:103 asuntotontit n :o 6, 8-10, 12 ja 14, rakentamissuunnitelma 89:10 91:57 asuntotontit n:o 6, 7 ja 11-14, tien rakentaminen 90: 31 91:87 92: : 35 05: I 67 06: I 22 asuntotontit n :o 6 ja 7, vapaufus vuokramaksun suorittamisesta 97: 19, : ; I 41 10:149 12: 28 asuntotontit n:o 7-11, vesijohdon rakentaminen 89: 91 00:^28,130 03:149 04: ". ' II 30, 31 17: 63 asuntotontit n:o 8 ja 14, alueen pienen-, tyrnin e n... M... 91: 57 98:130 asuntotontit n:o 8, 12 ja 14, pakkoluovuttaminen valtionrautateille ja kiinnityksen poistaminen 09: 99
73 KAUP.OS. XIV 73 asuntotontit n:o 10-12, aluelaajuuden selvittely 89: 69 asuntotontti n:o 12, sillan ja uuden liikenneväylän rakentaminen.. 06:121.asuntotontti n :o 13, vuokramaksun suorittaminen 90:6 asuntotontti n:o 14, luovuttaminen sokeainkoulua varten... 83:276 Borgström, H., kauppaneuvos, hänen rintakuvansa pystyttäminen... 84: 39 eläintarhan perustamishanke 89: 13 huvilakaupungin perustamissuunnitelma 11: 354 järjestelykysymyksiä 89: 10 10: 72 11:195 kaäsujohdon rakentaminen 09: 315 kansakoulupuutarhän perustaminen 07: XII 2 10: : : : 358 kansanpuiston suunnittelu'... 06:124 kaupunginpuutarha: laajennus- ja kunnossapitotyöt 08: 65, 69, 275, : 236, : 72, 312, : : 79, : 366, : : 59 osien luovutus valtiolle aluevaihdossa 27: 21 pesutuvan rakentaminen... 24: 46 keisaripaviljongin säilyttäminen 76: 125 keisaripaviljongin ympäristön käyttö 77: : 330 keskuspuisto: alueen varaaminen Stadionin paikaksi 29: pinta-alaa koskeva kysymys... 24: 6 lammikkojen ympäristön järjestely 12: 79 13: 81, 83, 367, : 61, 323, : 53, 314, : 58, : : 53 19: : 199 liikenteen järjestely 04:114 06:121,24 af Lindfors, J. A., kenraali, hänen rintakuvansa pystyttäminen... 09:27, 244 metsän istuttaminen 93: : 99: :164 03: :1125 Mäntymäki: luvaton käyttö hautauspaikkana 18: 33, 144 vesijohdon alentaminen. 29:110 Pallokenttä: harjoitteluhiihtomäen rakentaminen ;, 30:. 125* kelkkamäen rakentaminen... 25>: 177 viemärikanavan rakentaminen 24:124 25: : 84 polkupyöräradan vuokraoikeuden pidennys 96: 25,114 polkupyöräradan vuokraoikeuden siirto 97:123 puistoalueen järjestely" ja hoito 76:134 88: 95 89: 96 90: : : 32, : : : 206, : 207, : 11, 233, : 2, : XVI 2, 6 04:114, XVI 1, 5 05: XVII 4 06:1 24, XVII 87 07: XII 5 08: : : 72, :103, 195,359 12: : : : : : 220, : 44* 21: 88* puutarhayhdistyksen alueen laajentaminen.,...:.. 82: :199.puutarhayhdistyksen alueen lunastaminen 75: 87 76: : I 9, XVII 85 07:1 24, XII 2 raitiotien rakentaminen 13: 28 21:265 raivaustyöt Pasilan puoleisella alueella : ^ 12:79 13:367, 393 rakennuspiirustukset 89:71 90:77 93: :132 95: : : : : : : : II 45 04: Il 50 05: II 48 06: II 54 23: :188 rautatiealueen rajan määrääminen 89: 69 rautatien itä- ja länsipuolelta olevien alueiden luovuttaminen valtiolle 27:21 Savilan puhdistuslaitoksen rakentaminen ja kunnossapito 09: 60 10: :101 12: 72, 388, : 78, : 54, 329, : 312,320 17:59 25:50,199 26:32 30: 143* sillan rakentaminen ja kunnossapito 83: : 75 94: : 122 stadionin rakentaminen 14: 60 Sörnäisten ja Töölön kaupunginösia yhdistävän kadun suunnittelu... 05: I 10 Tallberg (huvila n:o 45): katselmus... 93: : II 46 käytön järjestely 75: 33 76: : 229, ; 230, 233 teitten rakentaminen ja kunnossapito 83: : 67 92: 29,113 93: 39, : 47,134 95: : 41, 55 99:141 07: : : 71, : 102, : 72, : 364, 376 tenniskenttien rakentaminen Mäntymäen vierelle J.l...18i 52 tontin luovuttaminen biologista rriuseota varten... f... 03: I 26 tontin luovuttaminen ru υ mi in polttolaitosta varten 13: 23 15: 12 tonttijako... 88: 9 urheilukentältä Pasilaan vievän tien laajentaminen 17: 75 urheilukentän kunnossapito- ja uudistustyöt 05: Ί 67 06: l 81, XVII 88 07: I 90, XII 7 08: 69, : 63, 241, 243, 251, : 59, 311, : : 62,288" 13: 80, ; 366, : : : : 78 18: 52 19: 45,138, : : : 64,196 24: 206, : 109, 181,185,
74 74 KAUP.OS. XIII 114*, 132* 27: : 103,211 29: 113, 112*, 134* 30: 41,131,144* urheilukentän perustaminen 96: 25 99: : 11 02: 52,254 03: I 25, 53, XVI 1, 2,7 04:114 valaistuksen järjestäminen 90: : : 43, : II 14 10: : 128 varaaminen keskuspuistoksi 14:60 venelaiturin korjaus 18:51 vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen 90: 25 91:70, 72 92: : : 81 14: : : ; : 64 25: : 135* 27: 97 29:110 vuokraehtojen järjestely 89:10 01:13 02: 2 Eläintarhankatu, ks. Tuusulankatu, kaup. osa XII 27:130 Eläintarhani ahti: osan luovuttaminen valtiolle aluevaihdon kautta... 27: 21 paviljonki pohjoisrannalla... 27: 172 puhelinkaapelin laskeminen.13:36 rannan täyttäminen 28:136* valaistuksen parantaminen rannalla 24: 220 venelaiturien uusiminen itäosassa 14: 57 15: 321 vesialueen luovuttaminen valtionrautateille 06: I 19 Eläintarhansilta: järjestelyjä 24: 215 Eläintarhantie (kaup.osa XI, XIV): Helsinginkadun välisen kujan tasoittaminen... 17:68 jalkakäytävän rakentaminen 11: : 399 järjestely 29: 48 30: 144* kaasujohdon rakentaminen 10: 351, 353 sähkövalaistuksen järjestäminen petroolivalaistuksen sijaan 18:131 tenniskenttäalueen vuokralleanto sen varrelta 12: 27, 170, 274 Turuntien risteyksessä olevan kulman pyöristäminen 24: 216 Töölön sokeritehtaan alueen ulkopuolella olevan mökin vuokralleanto 27: 177 Töölön sokeritehtaan alueelta vievän tien käyttöoikeus 27: 186 vesijohdon rakentaminen...13:72 viertäminen ja asfaltoiminen 96:48 97: :72 13: : 56 15: : 56 17:71, : 130 Eräiden korttelien tontinrajain korkeussuhteet. 27: 184 Fleminginkatu (kaup.osa XI, XII): kaasujohdon rakentaminen 09:56 10: ' : 401,402 kiveäminen 12: 70 13: : 337, 339 tasoittaminen 99: 47 00: : : 262 tehdastontti n:o 20, katselmus 08:204 vesijohdon rakentaminen 02: 165, : I 86 08: 290, 293, 296 viemärikanavan rakentaminen 01: 51 02: : 264 Franzeninkatu: portaiden rakentaminen Torkkelinkadun välille 29: 113 tasoittaminen 09: 58 10: : : 73 vesijohdon rakentaminen 14: 44 viemärikanavan rakentaminen 10: : 55, 338 Fågelsång, ks. Linnunlaulu. Grönudd, huvila n:o 40: osan palauttaminen valtionrautateiltä kaupungille 77: : 327 uudelleen järjestely... 77: 229, 230, 233 vuokralleanto 77: 236 Haapaniemenkuja (Aspnäsinkuja): tasoittaminen 27: 42 Harju (Ås) (kaup.osa XI, XII): alue, uudelleen järjestely 01:15 aluejaoituksen muuttaminen 85: 72 aseitiakaavan laatiminen 98: 23 99: 3, : 5 asuntotontti n:o 3, muodostus... 88: 15 asuntotonttien vuokra-asiat 80: 97 81: : : : 13 85: 64,65 86: :200 88: 15,64,69,70 89: 73 90: 78 91:60 92:104 93:115 94: 13,127 95: 22,157,161 96: 16,112,116 97: 16,120, : 21, : 15, 16, 127, 128*, : 113,114 01: 15, : II 9 04: : II 8 07: II 11 15: 192 katselmus 90:80 91: 62 94:131 03: II 46 06: II 56 rakennusjärjestys 88:66 89:52 rakennuspiirustukset 88:69 90:77 91:59 92: : : :196 96: :155 98: :167 00:152 01: : : II 50 vesijohdon rakentaminen 88: 30,31,86, 87 90: 92 Harjutori: kelkkamäen rakentaminen 12:415 tasoittaminen 14: 54 15: 47,319 16: 55, : 325 Harjutorinkatu (Torikatu): tasoittaminen 14:338 vesijohdon rakentaminen... 14:44 viemärikanavan rakentaminen 14: 55, 339 Helsinginkatu (kaup.osa XI, XII): bensiininjakeluaseman rakennuspiirustukset 25: 185
75 KAUP.OS. XIV 75 Hakaniemen välisen tunnelin suunnitteleminen 21: 249 jatkaminen 06: I 20 11: 7 kaasujohdon rakentaminen 09: 56, 314, 315 kiveäminen 12:70 13: : 325,337, :323 28:138* 29: 132* 30:142* korottaminen : 68 09: 227 liikenneväylän rakentaminen sieltä Alppilan viereiseen rautatieylikäytävään 23: 56 pohjoispuolella olevan alueen vuokraljeanto diakonissalaitokselle... 07: I 17, II 5 portaiden rakentaminen sieltä Adolfinkadulle 28:102 puhelinkaapelin rakentaminen 14: 228 raitiotieraiteen rakentaminen sieltä Hämeentielle 29: 27 raitiotieraiteen uudelleen rakentaminen 14: 45 rautatiealueen yli- ja alikäytävän järjestäminen... 21:53 24:7 sähkölamppujen asentaminen... 25: 58 tasoittaminen 00: 20, : 03: II 18 06: I 80 07: II 21 08: : 71 13: 8, : 325, : : 68, 74, : :51,52,286 23: : 135* vesijohdon rakentaminen 03: II 23, 26 06: I 78 07:186, : 290, : 65 21: :82 vesikioskin rakentaminen 26: 154 viemärikanavan rakentaminen 00: 21, : 06: : : : :68,75 27:140* yhdistäminen Sturenkatuun korttelin nro 354 halki... 19: 5 Hämeentie, katso kaup.osa X. Ilola, huvila n:o 39: käyttö... 77:229, 230, 233 osan vuokralleanto... 77:236 vuokraoikeuden pidennys 76: : 227 Kaarlenkatu (kaup.osa XI, XII): kaasujohdon rakentaminen 11:92 13:73 kiveäminen 14: : 323 korottaminen 25: 109 muodostus 86:125 petroolivalaistuksen järjestäminen 11: 417 puhelinkaapelin rakentaminen 14: 228 tasoittaminen... 99: 21 09: 57 10: 298 tukimuurin rakentaminen 13:48 14:34 25: 54 vesijohdon rakentaminen 09: 55, : 318, 319 viemärikanavan rakentaminen 99: 21 10: :71 Kaiku (Eko): alueen mittaaminen ja kartoittaminen, asuntotonttien muodostus 85: 72 87: 193 asemakaavan laatiminen 98: 23 99: 3, : 5 asuntotontin erottaminen ja vuokralleanto 90:7,73 asuntotontin luovuttaminen työkotiyhdistykselle....92: 8 Kansankodin asuntotontti, laajentaminen 91:10 Kansankodin asuntotontti, vuokralleanto 90: 76 02: 24 06: II 4, 12 katselmus 90: 80 94: : II 46 06: II 56 rakennuspiirustukset 91: 59 00: 152 vesipostien järjestäminen 90: 99 vuokra-ajan päättymisestä johtuvia toimenpiteitä * 07: II 17 vuokraoikeuden siirto... 92: : 134 Kaiku kuja: kaasujohdon rakentaminen... 10:353 moottorivenesillan rakentaminen 27: 138* tasoittaminen 06: I 81 07: II 23 10: 67 11: 344 vesijohdon rakentaminen 06: I 79 07: II 32, 37 vesikioskin rakentaminen 26:154 Kallio: alueen mittaaminen ja kartoittaminen 85: 72 87: : 73 aluejaoituksen järjestely, tonttien muodostus... 85: 72 87: : 9 91:2 kanavoimistyöt 12: 388 kansakoulujen rakentaminen 05: I 59 28: 110 katselmus 92:107 katujen ja teiden rakentaminen 88:36 89: 32, 80 katujen pituusprofiilien laatiminen 98: 23 katuvalaistuksen lisääminen 20: 93 kunnallisten työväenasuntojen rakentaminen, 08: 67,157 liittäminen kaupungin asemakaavaan 91: 2 liittäminen kaupungin paloalueeseen 88: :53 90:49 rakennusjärjestys 88: 66 89: 52 91: 10 03: I 8 rakennuspiirustukset 88: 69 89: 71 91:59 92:103 93: : : : : : : : : : : II 45 04: II 50 05: II 48 07: II 60 rakennusten julkisivupiirrokset 27: 143* tehdastonttien muodostus 93: 90 tonttien myynti 01: 17 07: II 17 vuokra-asiat 76: 112, : : 193, 195, : 8, 63,70 89: 8 91: 2 93: 13 96: 49 97: 20 02: 151 Kallion kirkko: paikan varaaminen kirkkoa varten 89: 9
76 76 KÄUP.OS. XI puistikon istutusten järjestäminen 14: 358 puistikon laajentaminen, asemakaavanmuutos 13:3 v rakentaminen, paikan maksuton luovuttaminen 11: 29 ympäröivien tonttien rakennuttaminen 16: 130 Katujen puhtaanapitokustannukset 12: 80 13: 83 14: 63, : 54 16: 62, 63 17: 78, 80 18: 53, 54 Katujen tasoittaminen 98: 55 99: : 19 02: : 84 28: 102 Kirstinkatu (kaup.osa XI, XII): jalkakäytävän rakentaminen 13:75 14:. ' ' ' 329 kaasujohdon rakentaminen 09:56,315 11:92 13: 73 kiveäminen... 13: 74 14: 326, 337 tasoittaminen 00: 20, : 02: :180 07: : 75 14: 327 vesijohdon rakentaminen 01: 155, : 165, : II 26 06: I 79 07: II 31, 36 11: 91 viemärikanavan rakentaminen 00: 21 01: 02: : II 24 Kristiinankatu, ks. Kirstinkatu. Linja I: jatkeen laajentaminen korttelin n:o 3Ö4 kohdalla...!... 19: 5 kaäsujohdön rakentaminen... 09:315 kiveäminen... 14: 53 15: : 273 raitiotielinjan rakentaminen 15: 317, 318 tasoittaminen 93: 59, : 49 97: : 54 15: 47,318 16: : 66,73 18: 49 23; 127 vesijohdon rakentaminen 96: 46 97: 134, :44 17:63 viemärikanavan* rakentaminen 95:44 96: 50, : 130 Linja II: jatkeen kiveäminen 13: 73 14: 324, 337 kaasuvalaistus 10: 353, : 403 kiveäminen... 13: 74, 75 14: : 273 pohjoisosan liittäminen diakonissalaitoksen alueisiin 96: 18, 111 raitiotien rakentaminen... 11: 265 tasoittaminen 91: 67 93: :43 96: 49, : : 20 01: 03: f 51 04: II 23 14: 327 tien rakentaminen 89: 32 90: 31 91:25 /;/ ; V ;, 92:112 Vesijohdon rakentaminen 89: 26, 29, 81, 86 90: 25, 89 91: 22 92: 118, : 46 97: 134,136 01:155,157 13: 71 viemärikanavan rakentämineri 89: 32 90:, 31, 89 91: 24, 65 92: : II 19 viertäminen...:.. 06:180 07:1123 Linja III:. kaasujohdon rakentaminen... 10: 352 tasoittaminen 91: 67 93: 59 95: 43 96: 49, : : 20 01: 05: : II 20 27: 97 tien rakentaminen 90: 31 91: 25 92: 112 vesijohdon rakentaminen 89: 86, 90 90: 25 96: 46 97: 134,136 viemärikanavan rakentaminen 89: 90 90: 31 91: 65 96: 50 97: 59, : : 20 01: viertäminen 07: I 88 08: : 234 Linja IV: kaasujohdon rakentaminen 10: 352, 353 tasoittaminen 92: : 43 96: 36, : 20, : 07: I 88 08: 262 tien rakentaminen 89: 32 91: 25 92: 112 vesijohdon rakentaminen 89:86 91: 22 92: 118, : 40 96: 36, 46, 125, : : 147, 149, 00: 128, : 155, 157 viemärikanavan rakentaminen 91: 24 92: 112, : 44 96: 36, : 55 99: :20, : viertäminen... 09: 58 10: : 349 Linja V: alue, vuokralleanto... 08: 183 istutusten järjestäminen 12:79 13: : 61, 323,358 kaasujohdon järjestäminen 10: : 401 kallion louhinta...";... 10: 298 kiveäminen 12: 70 13: :339 15: 47 16: : 73 18: : : 138* leikkikenttää ympäröivien katujen asfaltoiminen... 28: 138* leikkikentän hoito 28:103 petrooli valaistuksen j ä rj estä m i ne n 11: 417 puhelinkaapelin laskeminen... 14:228 tasoittaminen 04: : 58 10: 67 11: 343 vesijohdon rakentaminen 03: I 49 05:11 26, 28 09: 55 10: 317, : 379 '. viemärikanavan rakentaminen 05: II 23 ; V" 10: 301 Linnunlaulu, huvila-alue n:o 41 (Fågelsång): ^ : ; 1 ' ' : ;. osan "palauttaminen valtionrautateiltä kaupungille 77: 234, : 327 uudelleen järjestely... 77: 229, 230, 233 vuokralleanto... 77: 227, 236 Lönnrotinkatu, ks. Suonionkatu. Papinkatu, Itäinen: kiveä mi ne n... 13: 74 14: 326 tasoittaminen 06:180 07: :101 : 12:394 vesijohdon rakentaminen 08: :107 viereisen alueen maksuton vuokralleanto luter. seurakunnille 12:275 Papinkatu, Läntinen: ^ paloaseman rakentaminen... 04: i 36 tasoittaminen 00: 42 01:149
77 KAUP.OS. XIV 77 vesijohdon rakentaminen 01: 155,156 25: 107 viemärikanavan rakentaminen 00:42 01: 149 Pengerkatu (Terassikatu) (kaup.osa XI, XH): kaasujohdon rakentaminen... 10:352 kiviportaiden rakentaminen... 30:103 petroolivalaistukse järjestäminen 11: 417 tasoittaminen 06: I 80 07:1 88, II 23 08: 68, : : : 53, 54 15: : 64, 73, 74, : 49 24: 135* 27: 186 ; 29: 47 30: 144* tulevan puistoalueen luovuttaminen Suomen vankeusyhdistykselle 28:165 vesijohdoh rakentaminen 07:186 08: 66, 290, 291, 293, : 258, : 44 17: 63, 64, : 94 viemärikanavan rakentaminen 09: : : 64, : 140* 30: 143* Porthaninkatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 10: 352, '354 kiveäminen ja viertäminen 08: 68 09: :138* puhelinkaapelin rakentaminen 14:228 tasoittaminen 02: 51, : I 51, II 18 04: II 23 09: 58 10: :144*, tien rakentaminen 89: 32 vesijohdon rakentaminen 89:29 04: II 30, 31 09: 55 10: 318, 319 viemärikanavan rakentaminen 89: 32 04: II 24 10: 301 Porthaninrinne: kaasujohdon rakentaminen... 10:353 kadun nimen vahvistaminen 04:14 Sakar Inkat u: tasoittaminen 07: I 88 08: 262 vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: : 258, 259 viemärikanavan rakentaminen 08s 264 Siltasaarenkatu, ks. kaup.osa X. Suonionkatu (Lönnrotinkatu): - tasoittaminen 95:44 96: 122^03: I 51 04: H 23 yesijohdon rakentaminen 89: 29 viemärikanavan rakentaminen 89: 32 Surutöin: ^ asemakaavan laatiminen 98:23 99: 3,, t _ : 5 asuntoalueiden vuokralleantoj^: 332, :12 80: 96, 97 81:163 82: : : 70 90:78 95: :124 99: : 113r 03: II 9 04:120, 118,10 11:259 24: a '.... v 196,28:25 hallintaoikeuden lunastaminen kaupungiile.:...:. 04:120 11:7 katselmus 90: 80 94: : II 46 06: II 56 mittaaminen ja kartoittaminen, asuntotonttien muodostus.,85:72 rakennuspiirustukset 95: : : II 45 04: II 50 rakentamisehdon poistaminen... 75: 66 viljelyspalstan vuokralleanto 88:64 89: 68 94: 6, : : : II 6 04: II 8 05: II 8 06: II 6 07: fl 8 08:186 viljelysten järjestely 87:193 Sähköverkostoon liittäminen, sähkölaitoksen aliaseman perustaminen 04: I 53 10: 55,371 11: 78 Tontinrajain korkeussuhteet 27:184 Tonttien myynti 01: 50 Terassikatu, ks. Pengerkatu. Torikatu, ks. Harjutorinkatu. Torkkelinkatu: portaiden rakentaminen Torkkelin- ja Franzeninkadun välille... 29:113 tasoittaminen 14: 54 15: : 64, 73, :49 vesijohdon rakentaminen 14:44 17: 63, 64, : 127, 133 viemärikanavan rakentaminen 15: : 64, 328 Torkkelinkuja: tqsoittaminen 27: 139* Torkkelinpuistikko: järjestelysuunnitelma 29:49 Töölönlahti, ks. kaup.osa II. Vällininkatu: käasujohdon rakentaminen 11:92 tasoittaminen 96: 49 97: : 20 01: vesijohdon rakentaminen 96: 46 97: : : : 91 Vallininkuja: kaasujohdon rakentaminen 10: 352 tasoittaminen 00:20,122 01: vesijohdon rakentaminen 00: : 155, - ; ,.viemärikanavan rakentaminen, 00: 20 01: - ' Valaistukin järjestäminen 88:94 89: 93, 90: : 83 92:129 08: : : ^ ;;. ' 137,141 Vesijohdon rakentaminen 88: 31,36 89: 29 90: 92 91: 70, 71,,72 98: 5^ 00: 21 29:110 Viemärikanavan rakentaminen 88: 35 89: 32, 79 98:,54 99: : 42 14: : 84 A$, ks. Harju.
78 78 347, 347, 347, 348, 348, 348, 348, 348, 349, 349, 349, 349, 349, 349, 350, 350, 350, 350, XII Kortteli n:o 347, asemakaavanmuutos 04: 17 05:11 24:4, 139* 29:8, 137* 347, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontti n:o 1, luovuttaminen leikkikenttää varten 26:15 347, tontit n:o 1, 2, 4 ja 6, myynti 07: I 31, II 4, 5 26: , tontti n:o 1* yhdistäminen tonttiin n :o 2 29: 8 347, tontit n:o 3 ja 5, kiinnityslainojen etuoikeusjärjestys 07: II 59 08: , tontit n:o 3 ja 5, luovuttaminen lastentarhaa varten 00: 18, 107, : , tontit nro 3-5 ja 4, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 23: : 175 tontit n:o 3 ja 5, vuokraoikeuden siirto 01: 137 tontti n:o 3, yhdistäminen tonttiin n:o 5 08: 36 tontti n:o 26, muodostus... 29:8 tontinrajain korkeussuhteet 17: 184 tontit n :o 3, 7, 9 ja 10-12, myynti 03: II 2 05: I 30, II 3 07: I 33, II 3 25: 154 tontti n :o 8, jako 09: 119 tontti n:o 9, lunastaminen 07.: I 37 09: 15 10: 16 tontti n:o 11, lunastushinnan maksamista koskevan vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 26:133 ajotien rakentaminen 13: 8, 371 asemakaavanmuutos 13: 9 14: 3, : 6, 9, 142* 29: 4 tontinrajain korkeussuhteet 17: 184 tontit n :o 13-20, myynti 04:120, II 2 05:1 29, II 2 09: 13, 12: : 18 17: : : 154 tontit n:o 16 ja 18, asemakaavanmuutosehdotus 28: 6 tontti n:o 20, vuokralleanto 13: 253 asemakaavanmuutos 20:44* 21: 4,87* 24:4,139* rakennusten KAUPUNGINOSA julkisivupiirrokset 26: 75* tontinrajain korkeussuhteet 21: 25: 119 tontit n:o 21 ja 23, myynti 09: 149 (ks. myös Töölö) 350, 350, 351, 351, 351, 353, 354, 354, 354a, 3$4a, 354b, 354b, 355, 355, 355, 355, 355, 356, 356, 356, 356, 356, 356, 357, 357, 357, 358, 358, tontti n:ö 23, rakentamisajan pidennys 16: 144 uudelleen järjestely 21: 4 asemakaavanmuutos 20:44* 21: 4, 87* tontti n:o 1, vuokraoikeuden pidennys 98: 21, 130 tontit n:o 3 ja 5, luovuttaminen venäläistä kansakoulua varten 05: I 32 asemakaavanmuutos 19: 5, : 4,147* luovuttaminen diakonissalaitokselle... 07: I 17 tontinrajain korkeussuhteet 21: asemakaavanmuutos 30:4,147* varaaminen asunnoksi tuberkuloottisia henkilöitä varten 22: 63* asemakaavanmuutos 30:4,147* varaaminen asunnoksi tuberkuloottisia henkilöitä varten 22: 18, 63* 25: 82* tontinrajain korkeussuhteet 21: tontti n:o 4, asemakaavanmuutos 24:139* 25:10,192,135* tontit n :o 4, 5, 7, 9, 30 ja 32, myynti 02: : II 2 04: II 1 05: 111,2 tontit n:o 4 ja 30, rakentamisajan pidennys 11: : 130 tontti n:o 5, vuokralleanto 04: II 7 asemakaavanmuutos 30: 4, 147* kauppahinnan kuoletuksen alentaminen 07: II 59 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontti n:o 9, lunastushinnan maksamista koskevan vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 26:133 tontit n:o 9, 10 ja 34, myynti 07:111,3 08: : 251 tontti n:o 11, vuokralleanto 24: 185 asemakaavanmuutos 30: 4, 147* louhintatöitä 26: 61,136* varaaminen asuntotontiksi tuberkuloottisia henkilöitä varten 22: 18,63* 25: 82* asemakaavanmuutos 04: I 7 05: M 19:297 tontinrajain korkeussuhteet 17: 184
79 KAUP.OS. XIV , tontit n :o 31, 35, 37, 55 ja 61, vuokralleanto 98: 16,130 01: : : , tontit n:o 35 ja 37, vuokraoikeuden siirto 02: , tontit n:o 31, 35, 37, 51, 53, 55, 57 ja 59, myynti 01:15 02:144 04:16 05:113 06:129,113 09: 14:215 19: 27, , tontit n:o 37 ja 51, lunastushinnan maksamista koskevan vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 24:175 26: , tontti n:o 53, rakentamisajan pidennys 13: , tontti n:o 55, rajan muuttaminen 19:7 358, tontti n:o 61, vuokraoikeuden pidennys.11: 30 12: , tontti n:o 64, (ennen nro 61) luovuttaminen Helsingin kaupunkilähetykselle 30: , tonttien myynti... 99: 15 01: , vesijohdon korjaustyöt... 10: , asemakaavanmuutos 24:4,139* 359, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit n :o 2, 4-11 ja 32, myynti 02:144 05:130, II 2 07:131,114 28: , tontti n:o 5, kiinnityslainojen etuoikeusjärjestys 09: , tontti n:o 5, vesijohdon ja viemärikanavan rakentaminen 08: 64, , tontti fi:o 32, vuokralleanto 09: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 360, tontit n:o 12-19, myynti 04:121, II 2 06: I 30, II 3 07: I 32, II 4, 5 08: : 14,209, , tontti n:o 12, rakennuksen julkisivupiirrokset 30: 85* 361, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit n :o 21, 23-29, myynti 07: I 33, II 3 10: 14, 209, : 19, :15, , tontti n:o 21, vuokraoikeuden siirto 11: , tontit n :o 24 ja 26, rakentamisajan pidennys 17: , sisäiset rakennusrajat 24:4,139* 362, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit n:o 1, 3, 5, 7, 9, 28, 30, 32, 34 ja 36, kiinnityslainojen etuoikeusjärjestys 03: II , tontit n :o 1, 3, 5, 7, 9, 11, 13, 28, 30, 32, 34, 36, 38 ja 40, myynti 03: I 17, H 2 07: Il 3 25: , tontti n:o 38, raiteen rakentaminen 25: , tonttijaon muutos 03: , asemakaavanmuutos 20:44* 21: 4, 87* 28:6 363, tontti n :o 2, myynti 01: , asemakaavanmuutos 30: 4 364, rakennusten julkisivupiirrokset 26: 75* 364, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 10, 14, 15, 37 ja 39, myynti 05: II 3 07: II 2 08: : 12: : , tontti n:o 10, rakentamisajan pidentäminen 15: , tontti n:o 37, kauppahinnan koron alentaminen 08: , tontti n:o 37, velkasitoumuksen siirtyminen uudelle omistajalle 23: , tontin ostohinnan suoritus 19: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 365, tontti n :o 41, myynti... 06: II 2 366, luovuttaminen ruumisasemaa varten 08: , rautatieraiteen rakentaminen 20: , ruumishuoneen rakennuspiirustukset 21: , vuokralleanto 08: , asemakaavanmuutos... 30: 147* 367, tontinrajain korkeussuhteet 21: 367, tontit n:o 3, 7 ja 13, myynti 02: : II 3 06: II 3 367, tontti n :o 13, osto 11: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 28: , tontti n :o 11, jako 10: , tontit n:o 11, 13, 15, 20 ja 34, myynti 03: II 1, 2 13: , tontti n:o 15, vuokralleanto 01: 14, , tontti n:o 15, vuokrasopimuksen peruuttaminen 03: II , asemakaavanmuutos 30: 4 369, varaaminen kirkkoa varten 15: , tontinrajain korkeussuhteet 21:
80 80 KAUP.OS. XIII 370, tontti n:o 2, luovuttaminen Sedmigradskyn koulua varten 07: VIU 5 08: 33 14: : 17 * 370, tontti n :o 2, yhdistäminen tonttiin ; nro : , tontit n :o 4, 6 ja 15, myynti 09: 13: , tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 8, 10 ja 21, varaaminen kansakoulua varten. 21:22 371, tontti nro 19, myynti... 09: 371, tontti nro 19, rakentamisajan pidennys...15: , tontti nro 19, velkasitoumuksen vastuun, siirtyminen uusille omistajille : 21: , asemakaavanmuutos 06: I 48 08:.1 28:3 30:4,147* 372, Punavuoren vanhan kansakouluialon siirtäminen sinne 20: 34, , tontinrajain korkeussuhteet 21: 372, tonttien myynti 12:25 372, työväenasuntojen rakentaminen 06: I 48 09: , asemakaavanmuutos 27: 143* 28: : : , rakennusjärjestys 01: : 4 16: , rakennusten julkisivupiirrokset ; 75* 373, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 1a ja 1b, muodostus 27:7 373, tontit nro 12, 14, 16, 18, 20, 22, 24 ja 26, myynti 12:273,274. ' 15:188,189 17:254 26: : : , tontit nro 12,14 ja 16, rakentamisoikeuden lisääminen. 27:104 28: 3, 110, , tontti nro 14, rakennuksen julki-. sivupiirrokset...,,... 30: 85* -r- 373, tontti nro 18, rakentamisajan pidennys. r.; 17: , tontti n ro 26, asemakaavanmuutos - ii V m.. ' 27:7, 144* t*t 374,, tontinrajain korkeussuhteet 21: , tontjt aro 3, 17, 19, 21,.42, 44, < q 46, 48 ja 50, ^kiinnityslainojen r etuoikeusjärjestys 03: Ji 42, 43 06: > J>.'... t.,, "'... /-u51 374,. tontit nro 3, 17,.19,, 21, 42,' 44, 46, 48 ja 50, myynti 01:130, , rakennusjärjestys 01:122 02:4 16: ' , tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 9,11,18, 20 ja 22, myynti 11: 247, : : : , tontti nro 18, jalkäkäytävän rakentaminen nurmikentän vierelle 22: , tontti nro 18, rakennuksen julkisivupiirrokset... 28:79* 376, rakennusjärjestys 01:122 07: I 2 08: 4 376, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 4, 23, 25, 27, 29, 52, 54, 56 ja 58, myynti 66: II 3 07: II 3 10: : : : , tontit nro 25 ja 54, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 23: , tontit nro 52 ja 54, raiteiden rakentaminen 19: 28 20: , tontti nro 54, yhdistäminen tonttiin nro : : 7, 44* 376, tontti nro 56, tontinrajain korkeussuhteet 27: , tontti nro 58, rakentamisajan pidennys 16: , työväenasuntojen järjestäminen 05:110 07: l 2 377, asemakaavanmuutos 05: I 10 07: I 2 377, rakennusjärjestys 01: : 4 07: I 2 08:4 16: , tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 3, 5, 7, 10, 12, 14, 31, 33, 60 ja 62, myynti 07: II : 179, 09: 11: : : : , tontit nro 3, 14 ja 60, rakentamisajan pidennys... 09:119 10: , tontti nro 14, yhdistäminen tont-. tiin nro : 36 09: , tontti nro 31, lunastushinnan maksamista koskevan vastuun siirty-, minen uudelle omistajalle 26: ,. työväenasuntojen järjestäminen 05: I 10 07:! 2 r-r 378, asemakaavanmuutos 05: I 10 07: :.' :'-.; V : -' -,, I 2 i 378, rakennusjärjestys 01:120 02: 4 07:. ;,..,.. ; v. \1 0$: 4 16:134 r? 378,... tojihnrajain korkeussuhteet 17: V 184
81 378, tontit n:o 3-8, 35, 37, 64 ja 66, myynti 07: II 4, 5 08: :248, :273, : :254 20: : , tontti n :o 6, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omis- - tajalle 21: , tontti nro 33, osan vuokralleanto 04: II 6 378, tontti n:o 66, vuokraoikeuden siirto 09: , tyoväenasuntojen järjestäminen 05: I 10 07: , asemakaavanmuutos 05: I 10 07: I 2 379, rakennusjärjestys 01: : 4 07: 12 08: 4 16: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 379, tontit n :ö 4, 6, 8, 11, 13, 15, 39, 41, 68 ja 70, myynti 07:114,5 09: : : : , tontit n:o 8 ja 68, kiinnistyslainojen etuoikeusjärjestys 09: 99, , tontti n :o 11, osto 21: 10 23: , tontit n :o 11, 15 ja 41, rakentamisajan pidennys 09: : : : : 186, , tyoväenasuntojen järjestäminen 05: I 10 07: I 2 380, asemakaavanmuutos 05: I 10 07: I 2 380, rakennusjärjestys 01: : 4 07: ( I 2 08: 4 16: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 380, tontit n:o 1, 3, 24 ja 26, myynti 07: II 4 22: , tontti n:o 3, etupihan kuntoonpano 27: , tontti n :o 3, kävelypenkereen ja portaiden rakentqminen tontin luoteisrajaa pitkin.. 28:46 380, tontti n:o 3, tontinrajain korkeus- * suhteet '... 28: , tantti n:o 3,. velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omis- - tajalle 25: ; tontit n :o 24 ja 26, rakentamisajan pidennys 09: ; tyoväenasuntojen järjestäminen 05; I 10 07: , asemakaavanmuutos 05«I to 07: = - ; -. :. - V :.. I 2 381, rakennusjärjestys 01: : 4 07: I 2 08:4 16:134 KAUP.OS. XIV ^ tontinrajain korkeussuhteet 21: 381, tontti n :o 2, myynti 09: 10: , tontti n:o 2, rakentamisajan pidennys 13: , tyoväenasuntojen järjestäminen 05: I 10 07: I 2 382, asemakaavanmuutos 05: I 10 07: I 2 22: 18 23: 3, 113* 382, asuntojen rakentaminen tuberkuloottisia henkilöitä varten 22: 18, 63* 23: 3, 42 25: 33, 82* 26: , pihamaan tasoittaminen 30: ,' rakennusjärjestys 01: : 4 07: 382, rakennuspiirustukset 26:20 382, tontinrajain korkeussuhteet 21: 382, tontti. n:o 19, varaaminen kaupungin tarpeisiin 23:3 382, tyoväenasuntojen järjestäminen 05: I 10 07: I 2 382, vuokralleanto... 19:24 383, asemakaavanmuutos 05: I 10 07: 12 22:18 23:3,113* 383, asuntojen rakentaminen tuberkoloottisia henkilöitä varten 22: 18, 63* 23: 3 25:33,82* 26: , rakennusjärjestys 01: : 4 07: I 2 08: 4 16: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 383, tontti n:o 23, varaaminen kaupungin tarpeisiin 23: 3 383, tyoväenasuntojen järjestäminen 05: I 10 07: I 2 383, vuokralleanto 19:24 384, asemakaavanmuutos 05: I 10 07: I 2 384, rakennusjärjestys 01: : 4 07: I 2 08: 4 16: , tontinrajain korkeussuhteet 21: : 384, tyoväenasuntojen järjestäminen 05: I 10 07: I 2-384, varaaminen kunnallisia raken- : nuksia. varten 14:43 384, vuokralleanto 19:24 385, asemakaavanmuutos 05: I 10 07: I 2 385, rakennusjärjestys 01: : 4 07: I 2 08: 4 16: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 385, tyoväenasuntojen järjestäminen 05: I 10 07: I 2 385, varaaminen kunnallisia raken* nuksia varten 14:43
82 82 KAUP.OS. XIII 386, asemakaavanmuutos 05: I 10 07: I 2 386, rakennusjärjestys 01: : 4 07: I 2 08: 4 16: , tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit n:o 5 ja 28, myynti 09: : , työväenasuntojen järjestäminen 05: I 10 07: I 2 387, asemakaavanmuutos 05: I 10 07: I 2 387, rakennusjärjestys 01: : 4 07: I 2 08: 4 16: , tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit n :o 14,16,43,45,47,49,51 ja 72, myynti 07: II 5 10:209 11:247 12: : : : , tontti n:o 16, rakentamisajan pidennys 16: , työväenasuntojen järjestäminen 05: I 10 07: , asemakaavanmuutos 05: I 10 07: I 2-388, rakennusjärjestys 01: : 4 07: I 2 08:4 16: , tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit n :o 53 ja 55, myynti 12: , tontit n:o 53 ja 55, rakentamisajan pidennys... 14:155 15: , työväenasuntojen järjestäminen 05: I 10 07: I 2 389, asemakaavanmuutos 05:110 07: I 2 389, rakennusjärjestys 01: : 4 07: I 2 08: 4 16: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 389, työväenasuntojen järjestäminen 05: I 10 07: I 2 392, asemakaavanmuutos 14:4,323, , tontinrajain korkeussuhteet 21: 392, tontit n:o 2-8, kansakoulutalon rakentaminen 13: 56 14: 4, 39, , tonttien varaaminen liikenneväylää varten 14:4 393, asemakaavanmuutos 19: , muodostus 07: I , vuokralleanto diakonissalaitokselle sekä muodollinen luovutus 07: I 18, II 5 Aitaamistaksa 21: 276 Aleksis Kiven katu (Fredriksberginkatu): kaasujohdon rakentaminen 11:401 sähkölaitoksen korkeajännitteiskaapelin rakentaminen 19:136, 140 sähkövalaistuksen järjestäminen 30: 239 tasoittamihen 01: 50 02: 51,160 03: : I 63 05: I 67 06: I 80, II 20 07: II 22 11: : :74, : 96 28: 138* 29:132* 30: 142* tontit n:o 2, 4, 6, 8 ja 10, vuokralleanto valtion halkopihaa varten 13: 16 vesijohdon rakentaminen 99: 147, 00: : 155,157 03:1123,26 04:161 05: II 26, 28 06: I 79, II 25, 30 07: II 31, 36 08: 66, 291, 293, : 257, 258, : :91 22:113,119 viemärikanavan rakentaminen 99: 21 01:50 02: 52,161 03: : : II 23 07: II 13, 24 09: : : 55, 337 Alppila: alueen kunnossapito 76: : : : 75,413 13:81,392 14: 58,355 15: 52,338 17: 77 18: 52 27: 98 28:103 30: 63 hiihtomäen kunnossapito 08: 65, 68 09: :59 15: 54 18:52 20: : 60 26M67, 119* 29:122 30:144* hiihtomäen käytön järjestely 14: 22 20: 21 21: 24, 80* 23: 213 hiihtomäen rakentaminen 03: I 26, XVI 2 04: I 39, II 28, XVI 2 05: II 14 06: I 77 hiihtomäen vuokralleanto 25: 177 huvila n:o 42, katselmus 93:118 03: II 45 06: II 55 huvila n:o 42, vuokralleanto ja käyttö 75:-33 76: : 229 liikenneväylän järjestäminen Helsinginkadulta viereiselle rautatieylikäytävälle puhdistuslaitoksen 23: 56 rakennuspiirustukset 26:156 puhdistuslaitoksen uudelleen rakentaminen 25: : 135* 27:40,97,140* 30: 143* ravintolarakennus: rakennuspiirustukset 96: 147 viereisen alueen uudelleen järjestely 96: 31, 51 97: 147 viereisen alueen vuokralleanto 13: 24, : 29, 236 vuokrakysymykset 07:146,115,7 11: 30,254 16: 31,180 17: 59,176 18: : 25, 27, 220, 221 tasoylikäytävän poistaminen... 24: 218 teiden rakentaminen ja kunnossapito 96:48 97:130 99:46 00:122 08:282 11: 109,110,360 12:72,413,414 13: : 56 15: : 56 17: 75,77,326 25: 58 27:97
83 KAUP.OS. XIV 83 tunnelin rakentaminen ratapenkereen alle 24:121 25:49,107 uusi jaoitusehdotus 87: 193 valtionrautateille luovutetun alueen palauttaminen kaupungille 77: : 327 Asemakaavan laatiminen 98: 23 99: 3, :5 Asemakaavanmuutos 11: 354 Brahenkatu, Itäinen: tasoittaminen 00: 20,122 01: urheilukentän muodostus 21:4 vesijohdon rakentaminen... 01:155,157 viemärikanavan rakentaminen 00: 21 01: 03: II 19 06: II 21 17: 71 18: 46 Brahenkatu, Läntinen: jalkakäytävän rakentaminen urheilukentän viereen 28: 102 kiveäminen.12: 70 13: 370 puistikon asemakaavanmuutos 20: 44* tasoittaminen 02:160 vesijohdon rakentaminen... 02: 165, 167 viemärikanavan rakentaminen 02:161 Brahenkatujen välinen alue, ks. Kallion urheilukenttä. Eläintarhankatu, ks. Tu^isulankatu. Eräiden korttelien tontinrajain korkeussuhteet 27: 184 Fleminginkatu, ks. kaup.osa. XI Fredriksberginkatu, ks. Aleksis Kiven katu. Hangonkatu: tasoittaminen 17: 65, 73, : 50 vesijohdon rakentaminen 17: 63, : 44 19:135 viemärijohdon rakentaminen 17: : 50 Harju, ks. kaup.osa XI. Harjukatu: kaasujohdon rakentaminen 11:402 tasoittaminen... 04: I 63 06: I 65 07: II 21 viemärikanavan rakentaminen 05: II 23 06: I 65 07: II 24 Heinolankatu: tasoittaminen 17: 65, 73, : 50 vesijohdon rakentaminen 17: 63, : 44 19:135 viemärijohtojen rakentaminen 17: : 50 Helsinginkatu, ks. kaup.osa XI. Helsinginkuja: tasoittaminen 27: 42 Hämeentie, ks. kaup.osa X. Inkoonkatu: tasoittaminen 05: I 67 06: II 20 vesijohdon rakentaminen 05: I 65 06: II 25, 30 viemärikanavan rakentaminen 06: II 21 Josafatinkatu: itäosan muuttaminen urheilukentäksi 21: 4 tasoittaminen 02:160 07:189 08:262 30:103 vesijohdon rakentaminen 02: 165, : I 86 08: 290 viemärikanavan rakentaminen 02: 161 Josafatinlaakso: ampumaradan vuokraoikeuden lakkaaminen 96: 18 katselmus... 92: 108 osan vuokralleanto diakonissalaitokselle 97:121 vuokralleanto ampumaradaksi Suomen metsästysyhdistykselle 87:194 Kaarlenkatu, ks. kaup.osa XI. Kajaaninkatu: tasoittaminen 01: 50 02: 160 puukaiteen rakentaminen 13t 369 vesijohdon rakentaminen 02: 165, : 64 11: 378 viemärikanavan rakentaminen 01: 50 02: : II 19 Kallion urheilukenttä: harjoitteluhiihtomäen rakentaminen viereiselle kalliolle 30: 125* järjestelysäännöt 25: 176 kahlaamon ja juomavesilaitteiden järjestäminen 29: 113 kunnossapito 25: : 85,136* 27: 97, 140* 28: 103,138* 29: 134* 30: 144* muodostus 19: 44, 108, 138, : 40, 130, 46* 21: 4, 51, : : 128 rakennustöiden suorittaminen 25:114* 132* 30: 41, 131, 144* Karjalankatu: kaasujohdon rakentaminen 11:401,402 petroolivalaistuksen järjestäminen 11: 417 tasoittaminen 05:167 06: : 67 11: : 135* vesijohdon rakentaminen 08: 66 09: 258, : 64 11: 378 viemärikanavan rakentaminen 09: : 345 Katujen kunnossapito 95: 32, 40, 45 02: : : 74, : 91* Katujen puhtaanapitokustannukset 12:80 13: 83 14: 63, : 54 16: 62, 63 17: 78, 80 18: 53,54 Katujen tasoittaminen 98: 54, 55 99: :19 02t : 84 28: 102 Kirstinkatu, ks. kaup.osa XI. Kotkankatu: Alppilan ja Kotkankadun välisen tien tasoittaminen ja viertäminen 12: 72 13: 376
84 84 KAUP.OS. XIII kaas u j oh d o n rakentaminen.^. j. Iti 402 katuosuuden kiveäminen fonttien n :o 14 ja 60 kohdalla 27: 186 leikkikentän suunnitteleminen sen ja Viipurinkadun risteykseen 19: 44, 107 petröolivälajstuksen järjestäminen 11: 417 puiden istuttaminen 26:167 27:187 tasoittaminen 02: 51 03: II 18 vesijohdon rakentaminen 02:48 03: Il 23, 26 13: 71 Viemärijohdon ja-kanavan rakentaminen 02: 52 03: II 19 27:41 Kustaan katu: petroolivalaistuksen järjestäminen 11: 417 tasoittaminen 11: : 71, : 371 vesijohdon rakentaminen 12: 65 30: 130 viemärikanavan rakentaminen 12: : 374 Kustavirikatu, ks. Kustaankatu. Liikenneväylän parantaminen... 19: 5 Loviisankatu: tasoittaminen 17: 65, 73, : 49 vesijohdon rakentaminen 17: 63, : 44 19: 135 Pengerkatu, ks. kaup.osa XI. Porvoonkatu: jalkakäytävän rakentaminen Porvoonja Viipurinkadun risteykseen... 28: 102 kaasujohdon rakentaminen 11; : 73 kiveäminen 14: 53 15: 47, 311, : 271 leikkikentän järjestäminen Porvoon^ ja Viipurinkadun risteykseen.;. 21:138,139 petroolivalaistukseh järjestäminen 11: 417 tasoittaminen 00: 20 01: 50, 02: 51, : :167 06: Il 20 07: I 89 08:262 10: 67 11: : 71 13: : 74, : 49 vesijohdon rakentaminen 01: : 48 03: II 23, 26 05: I 65 06: II 25, 30 07: I 87 08: 291,297 10: 64 11: : 65 17: 63 viemärikanavan rakentaminen 00:21 01: 50, 02: 52 03: : II 21 08: : 374 Raähenkatu, ks. Brahenkatu, Itäinen ja Läntinen. Sai m aan katu: tasoittaminen... 17: 74, 329 vesijohdon rakentaminen 17:63 Sipoo n katu: tasoittaminen...:...:;... 17: 74, 329 Vesijohdon rakentaminen 17: 63 Sturenkatu: - alue, Vuokralleanto... 22: : 180 katusillan rakentaminen Sörnäisten satamaradan yli 11:93 25: :42-44, : 46, 195 katuvalaistuksen järjestäminen 25: 58 29: 44 leventäminen... 25: 135* 30: 4 rajana-vanhan ja uuden Vallilan välillä 16: 16 talojen, rakennustavan määrääminen 14:. ; -. ; tasoittaminen^06: \ 80 07: II 22 11: : 395,396 15:46 16:56 17:66,71,73, 74, 328, :129 21: 51, : 140* 28: 138? 30: 103,.1445 vesijohdon rakentaminen 01: 155, : II 26 06: I 79 07: II 31, 11; 91 13: 71 viemärikanavan rakentaminen 07: II 24 14: : 27, 1.16, : 138* yhdistäminen Helsinginkatuun korttelin n :o 354 halki... 19: 5, Sähkövalaistuksen järjestäminen 08: : ; 102 Tammisaaren katu: tasoittaminen... 17: 65, 73, : 50 vesijohdon rakentaminen 17: 63, :, 44 19: 135 viemärijohdon rakentaminen 17: : 50 Tonttien myynti.. v... 01:50 Tuusulankatu (Eläintarhankatu): jatkaminen länteenpäin rautatien alitse 06: I 20 kadun suunnitteleminen '...v 99: 4 nimen hyväksyminen 27: 130 tasoittaminen... 13: 75 14: : 103 viemärijohdon rakentaminen... 14: 331«Vaasankatu: kaasujohdon rakentaminen 09: 56, 314, : : 351 kiveäminen 12:70 13:370 14:340 Penger- ja Helsinginkatujen välillä olevan paikan vuokralleanto bensiininjakeluasemaa varten 25: 183^ rakennuspiirustukset 08: 204 tasoittaminen 02: : I 80 07: H 22 08: 68 09: : : 394 vesijohdon rakentaminen... 02:165 viemärikanavan rakentaminen 02: : : 203 Vesijohdon rakentaminen 98: 51, 54 00: 21 28: : 110 Vesisäiliön alue: vesilinnan rakentaminen... 75: 11 vesisäiliön korjaustöitä 27: 36, 94, :. 48 vuokralleanto 12: 274 Vesilinnankatu, ks. Vesisäiliönkatu. Vesisäiliönkatu: alue, vuokralleanto 03: II 7 08: : 199 tasoittaminen 08: 68 09: : 7113: 371 viemärikanavan rakentaminen 11:346 Viemärikanavan rakentaminen 98: 54 99: : :42 26: 84
85 KAUP.OS.- XIII 85 Viipurinkatu: jalkakäytävän rakentaminen Viipurinja Porvoonkadun risteykseen... 28: 102 kaasujohdon rakentaminen 11: 92 kiveäminen... 14; 53 15:318 leikkikentän suunnitteleminen Viipurinja. kotkankadun risteykseen 19: 44, 107 tasoittaminen 01: 50 02: : 6711: :64, 73, :49 vesijohdon rakentaminen 10: 64 11: 91, : 63, 64, : 44 19: 135 viemärikanavan rakentaminen 01: 50 02: 161, 165, : : 64, 328 XIII KAUPUNGINOSA (ks. myös Töölö) Kortteli n:o 401, asemakaavanmuutos 10: 403, 13 11:4 17:7, 32 26: 4, 139* 27: : 5, 143* 28: 4 401, palauttaminen kaupungille 25:15 403, 401, rakennusten [ulkisivupiirrokset :92 4 ö 3a 401, taidemuseon sijoituspaikan luo- : - ' vuttaminen... 10: 12, 13 11: , taidenäyttely rakennuksen piirus- 403a, tusten hyväksyminen 20:18 403a, - 401, taidenäyttelyrakennuksen sijoituspaikan luovuttaminen 17:31 18: - 403b, , taidemuseon sijoituspaikan luo- 403b, vuttaminen 10:12,13 11:19 403b, 402, tontti n:o 1, myynti... 09: 402, tontit n :o 7 ja 9, luovuttaminen 403b, käsityö- ja tehdasyhdistykselle 11: - 404, 20 12: 24 13: 17 20: , 402, tontti n:o 9, osan myynti 27: , 30: , ' 402, tontti n:o 9* rakennuspiirustukset 405, 30: 153, 85* 405, 402, tontti n :o 9, varaaminen Helsingin 405, musiikkiopistoa varten 17:32 19:6 23: , 402, tontti n:o 9, vuokralleanto 21: ,' uudelleen järjestely 09: 255 ^ 403, asemakaavanmuutos 10:13 11:4 406, 12: 5 13: 9 14: 6 15: 2 17: 7, 9, , 18: :6, , 403, kaupungintalon rakentaminen 13: , 403, luovuttaminen taidemuseota var- : 1 ten 10: 12, 13 11: , , lähiympäristön suunnittelu monu-? mentaaliseksi paikaksi 17: , '403, oopperatalon rakentaminen 17: n 32 19: 6 23: , 403, osan varaaminen Helsingin mu- 407, -' siikkiopistoa varten 17: 32 19: 6 403, tontit Ainonkadun varrella, (osoi- 407, - tenumero 1 ja 3) luovuttaminen ' " kauppaopistoa varten... 04: I , 403, tontit n :o 2 ja 4, myynti 08:28 ; tontti n:ö 7, luovuttaminen kuvaamataiteen näyttelytaloa varten 08:30 tonttijaoitus 17: 32 uudelleen järjestely' 09: 255 alueen luovuttaminen eduskuntataloa varten 23: 20 24:6 26:11 asemakaavanmuutos 26: 4, 139* varaaminen oopperataloa varten 19: 6 alueen luovuttaminen eduskuntataloa varten 23: 20 24:6 26:11 asemakaavanmuutos 26: 4, 139* rakennusten julkisivupiirrokset 26: 92 tontti n :o 2, myynti 20: 9, 214 myynti...;... 08: 17, 179 osto 23: 169 sisäiset rakennusrajat... 08: 5 tontti n:o 13, tasoitustyöt 15: 314 myynti 08: 17 sisäiset rakennusrajat 08: 5 tontinrajain korkeussuhteet 21:. - > tontit n :o 8, 10, 12, 17, 67, 69 ja 71, myynti 09: 148-, 11: : 177 asemakaavanmuutos 17: 7 sisäiset rakennusrajat 09: 54 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit n :o 1, 3 ja 8, myynti 08: 28, : 15, 10: : 249 tontti n :o 3, kauppahinnan suorituksen^ lykkääminen 13:168 asemakaavanmuutos 17: 7 24: 3, ' v. 139* sisäiset rakennusrajat 10: 60 tontinrajain korkeussuhteet 17: : tontit n :o 2-7 ja 9, myynti 10: 209, :249 12: : : 265 tontti n:o 2, rakentamisajan pidennys... 12:201 13: :144
86 86 KAUP.ÖS. XIII 407, tontti nro 4, yhdistäminen tonttiin n ro 6 17: : 3, 114* 407, tontti nro 4a, muodostus 23:3 407, tontti nro 7, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 24: , tontti n:o 9, rakentamisajan pidennys 13: , sisäiset rakennusrajat... 10: , tontinrajain korkeussuhteet 17: : 408, tontit n :o 3, 4, 6, 8, 12 ja 15, myynti 11: 247, : : , sisäiset rakennusrajat 08: 5 10: , tontinrajain korkeussuhteet 17: : , tontit n :o 2, 4, 14, 15, 73, 75 ja 77, myynti 09: : : : : , tontti n:o 4, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 24: , tontti n:o 77, osan yhdistäminen tonttiin n :o 14 19: 7 410, sisäiset rakennusrajat 08: 5 09: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 410, tontit n:o 13, 15 ja 17, myynti ' 18: : : , tontit n :o 13, 18, 19 ja 62, rakentamisajan pidennys 22: 124, , tontti'n:o 13, rakentamisvelvollisuuden laiminlyönti 28: , tontti n:o 13, tontinlunastuksen suoritus 27: , tontti n:o 13, viemärijohdon vetäminen Leppäsuonkadun viemärikanavaan 27: , asemakaavanmuutos... 26: 139* 411, rakennusrajain muutos... 27:9 411» sisäiset rakennusrajat 08: 5 411, tontit n :o 1, 3, 12, 14 ja 25, varaaminen kaupungin tarpeisiin 21:249 27: , tontti nro 4, rakennuspiirustukset 26:21 27: , tontti n:o 4, varaaminen lllrtta poliisipiiriä varten 26:21,84,88 411, tontit n :o 6, 8, 10, 12 ja 14, myynti 08: 32,179 24: : , tontti n:o 6, rakentamisajan pidennys 10: : : : , tontit n :o 6, 8, 10, 12 ja 14, tontinrajain korkeussuhteet 24: , työväenasuntojen rakentaminen 05: , asemakaavanmuutos 06:149 07: I 3 28: 142* 412, tontti n :o 6, myynti 12: , tontti n:o 6, rakentamisajan pidennys 14: , tontti n:o 12, kallion louhiminen 08: , tonttien myynti 12:25 412, työväenasuntojen rakentaminen 06: I 48 07: I 3 412a, tontti n:o 5, luovuttaminen yksityistä rakennustoimintaa varten 08: a, tontti n:o 7, rakennuksen luovuttaminen Marian sairaalan hoitohenkilökunnalle 28: 34, a, työväenasuntojen rakentaminen 09: a, varaaminen puhtaanapitolaitoksen tarpeisiin 21: b, asemakaavanmuutos 29: 6 412b, luovuttaminen yksityistä rakennustoimintaa varten 08: b, sisäiset rakennusrajat 09: b, tontinrajain korkeussuhteet 21: 412b, tontit nro 1, 3, 8, 10 ja 12, myynti 08: : 21: : 19,20, b, tontit nro 7, 10 ja 12, tontinrajain korkeussuhteet 29: b, tontti nro 10, luovuttaminen vapaaehtoiselle palokunnalle 21: b, tontit nro 10 ja 12, varaaminen kaupungin tarpeisiin 09:40 412b, tontti nro 12, luovuttaminen nuorison valistustyön keskustaloa varten 29: , asemakaavanmuutos 28:4,142* 413, tontinrajain korkeussuhteet 29: , tonttien myyntiä koskevat määräykset 29: , rakennusjärjestys 07: I , työväenasuntojen rakentaminen 05: I 8 415, rakennusjärjestys 07: , työväenasuntojen rakentaminen 05: I 8 416, järjestely 29:49 416, sisäiset rakennusrajat 08: 5 416, tontinrajain korkeussuhteet 21: 416, tontit nro 3 ja 12, varaaminen kansakoulua varten 11:70 13:56 19:19, 34
87 416, tontit n:o 3, 12 ja 14, varaaminen 418, keskuskirjastotaloa varten 17:31, 46, : 19 20: 18, 30* 30: , tontit nro 11 ja 12, myynti 08:28 418, 10: , tontti n:o 12, ent. kansakoulutalon 419, käyttö 28: , tontit n:o 13 ja 16, kauppahallin 419, rakentaminen 22:10-419, 416, Tunturilaakson asuntotontin vuokraoikeuden siirto... 29: , 416, väliaikaisen leikkikentän järjestäminen 29:49 419, 417, sisäiset rakennusrajat 12:63 29: 419a, 137* 417, tontinrajain korkeussuhteet 21: 419a, 417, tontit n :o 4, 6, 8-12, 14, 79 ja 81, 419a, myynti 12: : :214 22: : : 18 30: a, 417, tontit n:o 4, 6 ja 81, rakennusten julkisivupiirrokset 25:71* 419b, 417, tontti nro 10, rakentamisvelvollisuuden laiminlyöminen... 23: b, 417, tontti n:o 10, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omis- 419b, tajalle 21: , tontti n:o 11, rakentamisoikeuden lisääminen 20: b, 417, tonttien myyntiä koskevat määräykset 25: b, 418, asemakaavanmuutos 26: 139* 29: 137* 420, 418, sisäiset rakennusrajat 09: , tontinrajain korkeussuhteet 21: 420, 418, tontit n :o 12, 14, 21, 25, 64, , ja 68, myynti 09:149 23:169 25: , 418, tontit n :o 12,14 ja 68, rakennusten julkisivupiirrokset 25:71* 26:75* 420, 418, tontti nro 14, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omis- 421, tajalle 26: , 418, tontti nro 14, rakentamisoikeuden 421, lisääminen 26: 156, , tontti nro 21, rakentamisajan pi- 421, dennys 12: , tontti nro 23, asemakaavanmuutos 422, 30:5 418, tontti nro 23, kirjastotalon raken- 422, taminen 12: , tontti nro 23, luovuttaminen ruot- 422, salaista tyttökoulua varten 23: , tontti nro 23, palauttaminen kau- 422, pungille 28: 18 30: 5 418, tontti nro 23, sisäiset rakennusrajat 26: 8 423, KAUP.OS. XIII 87 tontti nro 23, varaaminen ammattikouluja varten 07: I 39 08: 59,60 11: 67,68 tonttien myyntiä koskevia määräyksiä 25:155 asemakaavanmuutos 06: I 48 07: I 3 leikkikentän tasoittaminen 30: 133 tontit nro 2, 4, 6, 11 ja 26, myynti 28:18,156 työväenasuntojen rakentaminen 06:1 4& 07:13 varattujen tonttien myynti 12: 25 alueen luovuttaminen suomalaista poikalyseota varten 27: 27 asemakaavanmuutos 28: 142* 29: 6 tontinrajain korkeussuhteet 21: varaaminen puhtaanapitolaitoksen tarpeisiin 21:249 asemakaavanmuutos 28: 142* 29: 6 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontti nro 3, luovuttaminen kunnan viranhaltijain rakennusyhtymää varten 19: 16 tontti nro 7, varaaminen yksityistä rakennustoimintaa varten 08: 26 varaaminen puhtaanapitolaitosta ja rautatietä varten 21:249 asemakaavanmuutos 28: 4, 142* 30:147* tontinrajain korkeussuhteet 28: 110 tontit nro 9, 10, 12 ja 14, myynti 29:153 tontti nro 10, rakennuksen julkisivupiirrokset 30: 85* tontit nro 12 ja 14, yhdistäminen 30: 147* asemakaavanmuutos 28: 4, 142* rakennusjärjestys 07: I 16 tontinrajain korkeussuhteet 28: 110 työväenasuntojen rakentaminen 05: I 8 asemakaavanmuutos 12:4 13:9 14:6 15:2 eteläpuolella olevan alueen järjestely 1f: 100 luovuttaminen valtiolle museorakennusta varten 12: 4 M. A. Castrenin muistopatsaan pystyttäminen eteläiselle alueelle 14:7 16:3 sisäiset rakennusrajat 08: 5
88 KAUP.OS. XIII , toritinrojdin korkeussuhteet 21: 423, tontit nro 5, 6 ja 8, luovuttaminen suomalaista tyttökoulua varten 08: , tontit n ro 5, 6 ja 8, myynti 09: 11: , tontti nro 6, rakentamisajan pidennys 11: , asemakaavanmuutos 21: 5 24:4, : 5, 139* 424, sisäiset rakennusrajat 11:83 20: ' ' " ' ' 8,44* 424, tontin rajaiii korkeussuhteet 17: , tontit n:o 1, 3, 5, 7, 9, 11, 13, 18, 20, 22, 24, 26, 28, 30, 32 ja 34, myynti 11: 19, 248, : :251 14:214 16: : : : : : , tontti nro 7, rakentamisajan pidennys... 17: , tontit n:o 13 ja 30, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 21:236 24: , tontti nro 15, vaihto Kullo-torppaan 18: 8 424, tontit n:o 20a ja 30a, muodostus 24:4 26: 5 424, tontti nro 22, yhdistäminen tonttiin h:o 20...;... 26: 5, 139* 424, tontit n:o 30 ja 32, kiinnitykset 24: , tontti n:o 30, yhdistäminen tonttiin n ro 32 21: 5 24: 4, , asemakaavanmuutos 20: 44* 22: 3, 103* 25: 10, 192, 135* 26: 6, 164, 140* 27: 7 425, sisäiset rakennusrajat 11:83 21: 6, 87*,425, tontinrajain korkeussuhteet 17: : 24: , tonn. nro 1o, 1b, 6, 7a, 10, 11a ja 13a, muodostus... 26: 6 27:7 425, tontit n :o 3, 4, 5, 7, 9-13 ja 15, myynti 11:249 12:273 16:178 20: 213, :185 25: , tontti n:o 3, yhdistäminen tonttiin n :o : 87* 22: 3, 103* 425, tontti nro 4,.raiteiden rakentaminen.;...; 20: , tontit n :o 7, 9, 13 ja 15, jako 25:10 26: 6,164,140* 27:8 425, tontit n ro 7, 9, 11, 13 ja 15, sisäiset rakennusrajat 20: 44* 21: 6, 87* 425, tontit n:o 8 ja 12 Tunturikadun varrella, muodostus 25:10 26:6 425, to n f ti n ro 9 Temppelikadun varrella, muodostus...:... 25:10 425, tontti n:o 11* velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelfe omistajalle 23: , tontti nro 15, kiinnitys... 26: , luovuttaminen eduskuntataloa varten...i^.,,... 08:19 426, luovuttaminen Helsingin suomäl. tyttölyseolle 21: , Temppeliaukio, asemakaavän- 'j muutos...v... 30:147* 426, tontti nro 3, luovuttaminen kirkkoa varten 24: , toritinrajdin korkeussuhteet 21: 427, tontit h :o 27, 29 ja 31, kauppahinnan suorituksen lykkäys 19: , tontit nro 27, 29 ja 31, myynti 13: 18, , tontti nro 29, yhdistäminen tonttiin nro 31 \ 23: 3, 113* 428, asemakaavanmuutos 28: 142* 29: 6 428, desinfioimismajan sijoittaminen ent. koleraparakkiin 29: , koleraparakit, kivenlouhintapaikdn vuokrälledrito 94: , koleropdrdkkien käyttö 96: 55 97: 74 07: I 112, : 39, 96 15: 19 20: , sisäiset rdkennusrdjdt 08:5 428, tontinrdjain korkeussuhteet 21: 429, dsemdkddvdnmuutös 27: 8, 143* 429, rokennusten ' julkisivupiirrokset 27: 79* 429, sisäiset ra ke n n us rojdt... 10: , tontinrojdin korkeussuhteet 21: 27: , tontit n :o 2, 4o, 4b, 6, 8, 11, 13, 15 jd 17, myynti 27:143 28: , tontti'nro 6, kiinteistön osto säirodnhoitotorkoitoksnn 30:13,28 429, tonttijdko...:..:...; 27: 8, 143* 430, leikkikentän järjestäminen 29: , suomalaisen kansäkoulun rokentdminen 19: 19, 34 20: 43* 21: , dsemäkddvänmuutös 25: 10, 135* 26: 4, , suomalaisen kansakoulun rakentaminen 19:34 431, tontinrajdiri korkeussuhteet 21: 24: , tontit nro 1 jd 16, myynti 23: : 144
89 KAUP.OS: XIII , tontti ttro 1, velkasitoumuksen Vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 25:155 ^ 431, tontti nro 17, rakennuksen julki- ^,,. sivupiirrpkset...,.,. 27: 79* 431, tontti nro 33, jako 25: 10, 135* 26:4, , tontti nro 33, rakentamisvelvollisuuden laiminlyönti 21: , tontti n:o 33, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 24: , fontit n:o 33a ja 33b, muodostus 25: 10 26: , tontti nro 33a, vapautus kiinni- ;'."" tyksestä.v 26: , luovuttaminen Helsingin suomalaiselle tyttökoululle 21: , sisäiset rakennusrajat 10:60 432, to n ti n raj ai n korkeussuhteet 21: 433, asemakaavanmuutos 28:4,142* 433, töntinrajain korkeussuhteet 29: , tontti nro 24, myynti... 29: , tonttien myyntiä koskevat määräykset 29: , asemakaavanmuutos 28: 4, 142* 434, rakennusjärjestys 07: I , luovuttaminen sairaalaa varten 07: I , sisäiset rakennusrajat 08: 5 11: , töntinrajain korkeussuhteet 17: , tontti nro 3, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omis- ; tajalle 26: , tontit nro 3, 4, 6-10 ja 12, myynti 11: 247, : : :177,178 19: , - tontti nro 3, vuokralleanto 17: , tontti nro 10, rakentamisajan pidennys...15:131 17: , tontti nro 10, rakentamisvelvollisuuden läimihlyöhti... 23: , asemakaavanmuutos 11:2 * 436, luovuttaminen sairaalaa varten 07: I , sisäiset räkennusrajat 08: 5 11: , töntinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 8, 10-13, 15 ja 17, myynti 11:248 16:178 18:265 19: : 27, , tontit nro 8 ja 13, velkasitoumuksen k vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 23:170 25: , tontit n ro 8 ja 10, omistusoikeus 30: , tontit n ro 8 ja 10, rakentamisajan pidennys... 23:27 26: 92 29: , tontti nro 12, luovuttaminen ruotsalaista tyttökoulua varten 18:17 19:15, , tontti nro 13, rakentamisoikeuden lisääminen 30:149 ' 437, sisäiset rakennusrajat 10: , töntinrajain korkeussuhteet 21: 437, tontit nro 4, 17, 35, 36, 37 ja 39, myynti 19:209 20:214 22:185 23: : , tontit nro 17, 35 ja 39, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 21: : : : , tontti nro 35, rakentamisajan pidennys 22:125 ^ 437, tontti n ro 35, rakentamisvelvollisuuden laiminlyönti 26: , asemakaavan m uutos 26: 6, 140* 27: 6, 143* 28: 3 438, rakennuksen julkisivupiirrokset 26:75* 438, töntinrajain korkeussuhteet 21: 438, tontit nro 3, 5, 7, 10, 12, 14, 19, 21, 26 ja 28, myynti 23: : : 131, : , tontti nro 5, jako... 26: 6, 140* 438, tontti nro 14, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omis- ' tajalle...:.:. 26: , tontti nro 21, rakentamisoikeuden lisääminen...:... 27: , asemakaavanmuutos 11:2 27:5, 143* 439, rakennuksien julkisivupiirrokset 26: 75* 27:79* 439, töntinrajain korkeussuhteet 21: 27: , tontit nro 4, 6, 8, 23, 25, 27, 29, 40, 42 ja 44, myynti 26:131 27: 143, , tontit n :o 22, 24 ja 26, varaaminen kansakoulua varten 11:70 13:56 439, tontti n ro 23, asemakaavanmuutos 27:5,143* 441, luovuttaminen sairaalaa varten 07: I , asemakaavanmuutos 11:2 24: 3,. r ' :,= ' 13, 139* 442, luovu ttami ne n' sai raalaa vä rte n 07: I 22
90 90 KAUP.OS. XIII 442, sisäiset rakennusrajat 08: 5 11: , 24: 3 442, tontinrajain korkeussuhteet 17: , 442, tontti n:o 4, alueen liittäminen tontteihin n:o 14 ja 16 24: 3, 12, , 442, tontit nro 6, 7, 14, 16, 18, 19 ja 21, myynti 12:273 23:169 24: 12 25: , 442, tontti n:o 6, rakentamisajan pidennys 29: » 442, tontti n:o 14, yhdistäminen tont- AAa tiin n :o 16 24: 3, 12, 139* ~~ 442, tontti n:o 18, rakentamisohjelma : 96, 83* 443, luovuttaminen sairaalaa varten : I , sisäiset rakennusrajat 09: , 443, tontinrajain korkeussuhteet 21: 448, 443, tontit n:o 23, 41 ja 43, myynti 12: : 13, : , 443, tontti nro 23, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omis- 448, tajalle 24: , asemakaavanmuutos 11:2 445, asemakaavanmuutos 11:2 448, 446, asemakaavanmuutos 11: 2 25: 10, 192,135* 446, sisäiset rakennusrajat 09: , 446, tontin luovuttaminen yksit, synnytyslaitosta varten 08: , 446, tontinrajain korkeussuhteet 21: 446, tontit nro 7, 9-11, 13 ja 15, myynti 448, 08: : : : , tontti nro 8, velkasitoumuksen 449, vastuun siirtyminen uudelle omis- 449, tajalle... 21: : : , 446, tontti nro 11, yhdistäminen tontteihin nro : 10,192,135* 449, 446, tontti nro 12, muodostus 25:10 446, tontti nro 13, arviohinnan alenta- 449, minen 08: , tontti nro 13, yhdistäminen tont- 449, tiin nro 15 14: , asemakaavanmuutos 11:2 449, 447, luovuttaminen sairaalaa varten 449, 07: I , sisäiset rakennusrajat 09: 55 12: , 447, tontinrajain korkeussuhteet 17: 449, , 447, tontit nro 6, 7, 9, 12 ja 14, myynti 452, 08:180 12: 272, : : , 447, tontti nro 14, luovuttaminen kaup- 454, pakoulua varten 22:11 454, tontti nro 16, juovuttaminen keskuslaboratoriota varten 16: 14, 178 tontti nro 16, rakentamisajan pidennys.. 17:187 asemakaavanmuutos 11:2 18:3, :6,297 27: 144* 28:6,7, 19,142* 29:4 luovuttaminen sairaalaa varten 07:122 sisäiset rakennusrajat 09: 55 12: 63 tontinrajain korkeussuhteet 21: 29: 122,260 tontit nro 4, 5b ja 7, myynti 20: :235 tontit nro 4-7 ja 9, varaaminen kirjastotaloa varten 13:59 tontti nro 5, asemakaavanmuutos 18:3 19:6 tontit nro 5a ja 5b, rakennusrajain muuttaminen 28: 8 tontit nro 5a ja 5b, yhdistäminen 27:144* 28:7 tontti nro 5a, luovuttaminen kirkkoa ja seurakuntataloa varten 18:17 tontti nro 8, toisen puolen luovuttaminen Pelastusarmeijalle 29: 18 tontti nro 9, vuokraoikeuden siirto 26:142 tontti nro 14, luovuttaminen Juho ja M. Lallukan taiteilijakodin säätiölle 28: 19 tontti nro 14, rakentamisehtojen muutos 30:152 asemakaavanmuutos 11:2 kauppaehtojen muutos... 20: 11 muuttaminen yhdeksi tontiksi 19: 14 rakennuksien julkisivupiirrokset 25: 71* rakentamisvelvollisuuden laiminlyönti 24:235 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit nro 26-37, myynti 20:213 tontit nro 30 ja 37, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 29:153 tonttien myynti... 19:14,209 tonttien osto 24:11 asemakaavanmuutos 11:2 muuttaminen puistoksi 11:2 katselmus 28:173 rakennusjärjestys 07:116 09: 115 vapaampi käyttöoikeus 26:145
91 KAUP.OS. XIII , rakennusjärjestys 07: I 16 09: , kaasulaitoksen rakentamissuunnitelma 07:I , rakennusjärjestys 07:116 09: , kaasulaitoksen rakentamissuunnitelma.. 07: , rakennusjärjestys 07: I 16 09: , tontti n:o 5, luovuttaminen Helsingin ukkokodille 08: I , rakennusjärjestys 07:116 09: , kaasulaitoksen rakentamissuunnitelma 07:I , rakennusjärjestys 07:116 09: , kaasulaitoksen rakentamissuunnitelma 07:I , rakennusjärjestys 07:116 09: , kaasulaitoksen rakentamissuunnitelma 07: , rakennusjärjestys 07:165 09: 115 Ahlqvistkatu, ks. Oksasenkatu. Aitaamistaksa 21: 276 Ainonkatu: tasoittaminen 07:189 08: 35,263 29: 195 vesijohdon rakentaminen ja korjaus 07: I 86 08: 290, 297 viemärikanavan rakentaminen 08: 265 Alueen luovuttaminen venäläisen sotaväen tarpeisiin 13:27 Alueen vuokralleanto Suomen ruumiinpolttoyhdistykselle 15:12, 190 Apollonkatu: kaasujohdon rakentaminen 12: 66 tasoittaminen 11: :71,393 13: 371 vesijohdon rakentaminen 11:91 12:65 viemärikanavan rakentaminen 12: : 374 Arkadia: Bohnhofin huvila, narinkan siirtäminen sinne 78: 346 kaasukellon rakentaminen 90:74 katselmus 92:107 liittäminen kaupungin asemakaavaan 83: : 2 85: 55 osan erottaminen satamarataa ja viertotietä varten 92: 106 rakennuspiirustukset 89:71 ruumisaseman järjestäminen Malmin hautausmaan liikennettä varten 93:13 teatteritonttia koskevat päätökset 75: 34 81: : 10 98: 3 00:6 02: 15,146 06: I 39 07: II 6,16 Arkadiankatu, ks. kaup.osa IV. Asemakaavanmuutos 14: 323, : :270 17:6 Aurorankatu: kaasujohdon rakentaminen 11:92,401, 403 kadun kulman pyöristäminen... 29:195 kiveäminen 12:71 13:370 petroolivalaistuksen järjestäminen 11: 417 puhelinautomaatin pystyttäminen Turuntien risteykseen 13:264 puhelinkaapelin rakentaminen 11:265 tasoittaminen 05: I 67 06: Il 20 08: 35 09: 57 10:298 vesijohdon rakentaminen 05: I 65 06: II 25, 30 09: 55 10: 318, 319 viemärikanavan rakentaminen 10: : 399 Berga, ks. Vuoristo. Caloniuksenkatu: tasoittaminen 17: 69, 70, 74, : 135* vesijohdon rakentaminen 17: 63, : 45, 55 viemärijohdon rakentaminen 17:75 25: : 135* Creutzkatu, ks. Vänrikki Stoolinkatu. Cygnaeuksenkatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 10: 352, : 92 kiveäminen 12:70 13: 370 petroolivalaistuksen järjestäminen 11: 417 puhelinkaapelin laskeminen 13:264 tasoittaminen 05: I 67 06: II 20 08: 35 10: 67 11: 344 vesijohdon rakentarninen 10:64,318,319 11:378 viemärikanavan rakentaminen 11:346 Dagmarinkatu: kaasujohdon rakentaminen 11:402 kiveäminen 11: : 392 puistikon järjestäminen Dagmarin- ja Museokadun kulmaan 26:86 tasoittaminen 08: 35,68 09: : : 393 vesijohdon rakentaminen 08: 66 09: 258, : 92 viemärikanavan rakentaminen 09: : : 55, 337 Eduskuntakatu: tasoittaminen 29: 195 Eduskuntatalo: edustan kuntoonpano 30: 233 louhintatöiden suorittaminen ympäristössä 30:103 pengermien portaiden rakentaminen 29: 46 30: 235 ympäröivien katujen tasoittaminen 30: 144* Etu-Töölön raitiotielinjan järjestely 28:27 Etu-Töölön raitiotielinjan katselmus 24: 284 FjäNdal, ks. Tunturilaakso. Fjälldalinkatu, ks. Tunturikatu. Freesenkatu: tasoittaminen 08: 35 11: : 393 vesijohdon rakentaminen 11:92
92 92 KAUP.OS. XIII viemärikanavan rakentaminen 12: 396 Hakasalrrieri huvila-alue ja puisto: alueen Vuokrasopimusta "koskeva Valitus ' 83: 283 diakonissalaitoksen rakentaminen 95: 13 hallinta 95: 24 96: 23 ; h-uvilan käyttö 03:110 11:26 järjestely ^... v... i. ; 29: 48, 198 katselrrlus 93:118 kaupunginrhuseon perustaminen 11:40 12: : 19 27: 29 kirjastotalon rakentärrtineri 12: 55 13:^9 17: : 19 korjaustöiden suorittaminen 26: 83 28: 102,139* luoteisen rajaviivan siirtäminen... 24: 7 muodostus' kansanpuistoksi 03: I 11, XVI 3, 4 04: I 14, XVI 1 10: 72 ösäh luovuttaminen ratapihaa : Varten 89: 15 90: 3 91: 6 92: 4 pesäpallokentän rakentaminen 30: 124* raivaaminen 10:71 rakennuksen rakentaminen veturia ym. varten ':.' 84: 16 rannan järjestely.i... 03: XVI 3 rautafieraiteen johtäniinen alueen kautta 98: 41 02: 121 salaojittaminen : 19: 45, 138 tien rakentaminen 05: I 54, XVII 2 tontin luövuttaminen biologista museota varten 03i l 26, XVI 3 tontin luovuttaminen taidemuseota varten 10: 12 tuberkuloosisairaalan perustamishanke 03: I 36 uuden sisäänkäytävän jäljestäminen 19: 138, 225 varaaminen keskuspuistoa varten 14: 60 vesijohdon johtaminen sinne 19:45 viemärikähävan rakentaminen 88: 35 90: 4 91: 8 92: 5 94: 35 vuokralleanto 96: : l 33 OS: II 4 07: I 82, II 5 11: 26, 251, 263 Hammarberg: katselmus 92: 107 osan erottaminen Turuntietä varten 92: 14 vuokrälleantö 92: 14, 97 21: : :144 Hesperiankatu* Etel.: poikkileikkauksen muuttaminen 29:122 söunriitteleyninert 10: 68 tasoittaminen 11: : : 69, 74, 142, :14^ 25i 13t* 29: 134* 30: t44* tori paikan- järjfe^tämi nen ; 2H 20 vesijohdon rakentaminen 08: 66 09: 258, ; 259! 11: 91 17: 63 22: : 122 vesipostin rakentaminen 14:45 viemäritöiden- suorittaminen 09: : : 75 25: 131* 26: 135* Hietakannas: alueen vuokralleanto 87: : 12, 64 98: 129, 132 juutalaisten hautausmaan perustaminen ". ' ; 95:23 ; katselmus -...,..,...,;... 92: : II 51 liittäminen kaupungin asemakaavaan 83: :2 85:55 puhtaanapitolaitoksen tallirakennuksen rakentaminen 16: 48 rakennuspiirustukset... 89: 71. sotaväen ampumaradan siirtäminen muualle, alueen palauttaminen kaupungille ;. ; 79: 10 S1: 161 Hietaniemenkatu: ajue sen varrella, vuokralleanto.13: :222 16:184.18:270 19: :178 24: 185, 208 kaasujohdon rakentaminen 10: : 92 kiveäminen...*... 13? : 327 laajentaminen 30: 103 petroolivalaistuksen järjestäminen 11: raiteiden kunnossapito... 28: 134* ruumiinpolttolaitoksen rakentaminen 19: 144 tasoittaminen 06: I 80 07: II 22 17: 69, 74, : 134* 30: 144* vesijohdon rakentaminen 06: I 79 07: II :, f ^V 31, 36 17: 63 29: 43 vesipostin pystyttäminen lähelle Arkadiankadun kulmausta... 24: 218 viemärikanavan rakentaminen 07: II 24 17: 75 Ilmarinkatu: osan leventäminen. 27:96 tasoittaminen 17; : 48 19: : 55 26: 61,136* 27: 139* 30: 144*. vesijohdon rakentaminen 18:44,48 26: - r ; ' 168 viemärijohdon rakentaminen 18:48 19: v. ; " - " II marisen katu, ks. Ilmarinkatu. Julkisivupiirroksia koskevat erikoismääräykset 08: 80 0?; 117, : 196 juplterrnkätuj ks. Väinämöisenkätu, ni- ' merimuutos.;: :...V:.'.. 28: 4 Kaäsujohtöjen asentaminen katuihin 26: 35 Katujen tasoittaminen ja - pxihtadftiapito 12: 80 13: 83 14: 63, : 54 16: 62, 63 17: 79, 81 18: 53, 54 25: : 102 Krematorio, ympäristön tasoittaminen ^ ' : -.- t.r. 29: 49 'Kullervonkatu: kadun suörtnitteleminen 99: 4
93 Lapuan katu: petroolivalaistuksen järjestäminen 11:.. ; - * 417 tasoittaminen 06: l 80 vesijohdon rakentaminen 06: I 79 07: II -=: - > , 37 viemärikanavan rakentaminen 07: II 24 Leppäsuorikatu: vesijohdon rakentaminen 10: 64 1*1: 378 Lutherinkatu: liittäminen Fredrikinkatuun 19: : 51 sähkö valaistuksen järjestäminen 30: 239 tasoittaminen 17: 69 18: 48 19: : 131* 27: 139* vesijohdon rakentaminen 09:259 18: 44, 48 24: 122 viemärijohdon rakentaminen 18:48 19:, :116 27:140* M e c h e I i n I n k at u: Munkkiniemen raitiotielinjan johtaminen sen kautta 21: 265 tasoittaminen 17: 69, 70, 74, :14 26:.61, 136* 27: 139*, 140* 28: 46, 138* 29: 132* 30: 142* vesijohdon rakentaminen 17: 63, :. 44, 55 viemärijohdon rakentaminen 17: 75 25: : 168, 135* 28: 138* 30:143* Minervankatu: kaasujohdon rakentaminen,... 12: 66 tasoittaminen 12: 71 13: 371 vesijohdon rakentaminen 12: 65 viemärikanavan rakentaminen 13: 374 Museokatu: kaasuvalaistuksen järjestäminen 11: 92, 401,403 kiveäminen" 11: : : 74 14: 326 puhelinkaapelin rakentaminen 11:265 13: : 228 tasoittaminen 05: I 67 06: II 20 08: 35 10: 67 11: : : 1425; 55 26: 61, 136* 27:139* Turuntien yhtymäkohdan järjestelytyöt 12:393 vesijo+idon rakentaminen 05: I 65 06: II ; 25, 30 10: 64 11: 91, 378 viemärikanavan rakentaminen 06: 1121 : v, 0 11: 346 Nervanderinkatu: istutusten järjestäminen 24: 59, 125 kaasujohdon rakentaminen... 11: 92, 402 kiveäminen 12:70 13:370 tasoittaminen 07: : 35, ; 67 ^ v.-; «'. v.,. 11: 344 Temppeli kadu n välisen puiston järjestäminen v. 23: 128 vesijohdon rakentaminen 07: I 86-08: 290, C: ^,.': :64 11: 378 KAUΡ.OS. XIII 93 viemärikanavan -rakentaminen Q8: : 345 Oksasenkatu (Ahlq.yistkatu); portaiden rakentaminen Temppelikadun väliike 24: 56, 124 tasoittaminen 14:53,337 17:69 18:48 19: : 51 vesijohdon, rakentaminen 18: 44, 48 vtemänjohidon rakentaminen 18:48 19:. ;. 232 Per hon katu: tasoitta ml n en...:....;... 06: I 80 vesijohdon rakentaminen 06; :11 :, 32, 37 viemärikanavan rakentaminen 07; II 24 Pjha^alueita koskevia määräyksiä 08: 5 16: : 143 Puhtaanapidon tehostaminen... 11; 355 Raitiotielinjan rakentaminen VII ka υ p. osa n välille 24: 33, 226 Rakennusjärjestys,02:1 03: I 2 07: I 1, 13,, 08: 3, 4, : : 134 Rakennusten arkkitehtooniset epäkohdat 22: 49* Rautatiekatu, Pohj.: kaasuvalaistuksen järjestäminen -11: 401, 403 kiveäminen... 11:100 12:392 puhelinkaapelin laskeminen 12:286 tasoittaminen 06: I 80 07: I 89, II 22 08: 34, 262 vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: 290, Γ* :.-' -.Γ.:. ' viemärikanavan rakentaminen 08:265 viereinen alue, vuokralleanto... 19: 218 Runeberginkatu, ks. kaup.osa IV. Sammonkatu: tasoittaminen 08: 34 17: 69 18: 48 19: : 139* vesijohdon rakentaminen 18:44, 48 26: 168 viemärijohdon rakentaminen 18: 48 19: : 168 Sotilashautausmaa: laajentaminen...:... 75: 28 76: 108 Omistusoikeuden siirtyminen kaupungille aluevaihdon kautta...23: 7 27: 22 Temppeliaukio: ehdotus kaupungintalon paikaksi 11:.46 järjestely v :136* Temppeli katu: alue; vuokralleanto 23: 180 istutusten järjestäminen 24; 59, 125 Nervanderinkadun; välisen φuiston järjestpmrnen...c 23: 128 tasoittaminen 11: : : 69 18: - c 48 19: 232
94 94 KAUP.OS. XIII vesijohdon rakentaminen 11: 92 18:44, 48 viemärikanavan rakentaminen 12: :48 19: 232 Tonttien myynti 08:34 29: 154 Tunturikatu (Fjälldalinkatu): kaasujohdon rakentaminen 12: 66 kiveäminen 15: 47 16: 271 tasoittaminen 12:71 13:371 vesijohdon rakentaminen 12: 65 viemärikanavan rakentaminen 13: 374 Tunturilaakso (Fjälldal): alueen luovuttaminen valtiolle museota varten...98:5 alueen luovuttaminen valtiolle sairaalaa varten 01: 23 alueen luovuttaminen venäläisiä kasarmirakennuksia varten 76:99 kansakoulutalon osto 91:61 93:7 katselmus 91: 62 04: II 51 07: II 60 katujen ja teiden rakentaminen ja kunnossapito 82: : 294, : : 295 kunnallisen sähkölaitoksen rakentaminen : 04: I 53 liittäminen kaupungin asemakaavaan 83: : 2 85: 55 rakennuspiirustukset 99: 167 vesipostin järjestäminen läheisyyteen 78: 352 vuokra-asiat 76:114 77:244 88:65 91: 11,55,60 92:100 94: 15,127 99: : 110 Tunturilaaksonkatu, ks. Tunturikatu. Turuntie (Länt. Viertotie) (kaup.osa XIII, XIV, XV): alue, luovuttaminen maneesikoulua varten 09: 244 alue, vuokralleanto... 13: : 243 asfaltoiminen 30:144* asuntotontti n:o 5, lauta-aidan rakentaminen 28: 172 bensiini njakeluasemapaikan vuokralleanto viidenpennintullin luota 25: : 155 graniittipylväiden pystyttäminen ns. vanhan kaupunginportin paikalle... 25: 209 jalkakäytävän rakentaminen 82: : 294, 311 8B: 36, 81 89: 80 98: 26, 56 99: :111 10: : 102,347 12: 399 kaasujohdon rakentaminen 05: XVIII 1 06: XVIII 92 10: :401 katuvalaistuksen järjestäminen 06: XVIII 93 11: : : 93 23: 97 26: : : 239 kiveäminen 24: 128*, 136* 25: : 85, 136* 27: 97, 140* 28: 138* 29: 133* korjaustyöt 96: : : I 89 11: 93 13: 80 14: 333 kulman pyöristäminen 24:216 kunnossapitovelvollisuus 06: II 19, 22 13: : 54 levennettäessä poistettaviksi tuomittujen Hesperian puiston puiden paikoilleen jättäminen 26: 167 leventäminen ja sepelöiminen 91: 25 92: 14,23,106,113 93: 22 96: 50 97: : :93 12:71,392 13: 74,75,372 14: 54, 56, 320, : 319, : 66, 73, :41,49 19: :130 23: 52,54,99 24: 57, 216, 128*, 136* 25: 110, 131* 26: 85 27: 97, 140* 29: 133* 30: 144* muuntaja-aseman rakentaminen Turuntien ja Munkkiniemenkadun kulmaukseen 20: 39, 128 nimen hyväksyminen 27: 130 palokaluvajan rakentaminen sokeritehtaan luo 91:34 palopostin rakentaminen 89: 83, 86 Pasilan välisen alueen varaaminen sairaalaa varten 22:7 puhelinpylväiden pystyttäminen tullin pohjoispuolisille alueille 10: 38 puiden istuttaminen 26: 167 Raitiotie- ja omnibus oy:n vahtikojun rakentaminen 23:196 raitiotiekorokkeiden rakentaminen 28: 204 raitiotieliikenne linjoille Turuntie-Mäkelänkatu, Turun tie-ruoholahti 29: : 242 raitiotielinjan rakentaminen 83: : : 16 19: : : 16, 230, : 206 raitiotieraiteiden siirtäminen 25: : :242 rakennusjärjestyksen laatiminen 03: I 8 ratapihan välisen viljelysmaan pakkolunastaminen valtionrautateille 75: 22, 88 satamaradan ylikäytävä 92: 16 93: 22, 121, 126 sementtiputken laskeminen 13:264 suunnan muuttaminen 01:12 tasoittaminen 05: I 67 06: I 64, II 20 09: 58 10: 65,299 11: : 66,73,328 19: : 51 tien rakentaminen sieltä Tilkkaan 12: 399 vesijohdon rakentaminen 04: I 61 05: II 26, 28 06: I 66, 79 07: I 86, II 32, 34, 37 08: 66, : 257, 258, : 72 28: 38, 99 29: : 130 vesijohtoputkien särkyminen... 09: 273 vesipostien rakentaminen 82: : 292
95 KAUP.OS. XIV 95 viemärikanavan rakentaminen 78: : : : :230 14: :137 viertotiemaksujen poistaminen 86:144 87: 223 Töölönkatu (kaup.osa XIII, XIV): kaasuvalaistuksen järjestäminen 10: 352, :402,403 13:73 kiveäminen 12: 70 13: 74, : 326, 337 tasoittaminen 05: I 67 06: II 20 07: I 89 08: 35, 68, : 58, : : 101, :393,402 13: : :273 17:66,73,328 27: 139* vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: 66, 290,297 09: 258,259 10:64,318 11: 91, 378 viemärikanavan rakentaminen 08: : : : 140* Töölönlahti, ks. kaup.osa II. Vesijohdon rakentaminen... 99: 31 28; 100 Viemärijohtojen rakentaminen... 28: 103 Viertotie, Länt., ks. Turuntie. Vuoristo (Berga): alueen liittäminen kaupunginasemakaavaan 83: : 2 85: 55 asuntotontit n:o 1-18, katselmus 92:107 08: 204 asuntotontit n:o 1-18, vuokralleanto 89: 8, 67 04: II 5 06: II 4 asuntotontit n:o 5, 6, 7 ja 12, vuokramaksun korottaminen 22:207 asuntotontit n:o 5, 7, 15, 17 ja 18, vuokraoikeuden siirto 89:70D6:»7 16:181 18: 268, : : : 191 asuntotontti n:o 6, vuokraoikeuden pidennys 30:198 ent. ampumarata-alue, palauttaminen kaupungille 81:161 ent. ampumarata-alue, vuokralleanto 85: 64 huvila-alue n:o 62, kaakkoisosan vuokralleanto 77:219 huvila-alue n:o 62, katselmus 93: : II 51 rakennuspiirustukset 02: : II 45 teurastamon rakentaminen 77: 246 Väinämöisenkatu: tasoittaminen 29: 132* viemärijohtojen rakentaminen 30: 143* Vänrikki Stoolinkatu (Creutzkatu) (kaup.osa XIII): tasoittaminen 11:101 12:393 vesijohdon rakentaminen 11:91 viemärikanavan rakentaminen 12: 397 XIV KAUPUNGINOSA (ks. myös Töölö). Kortteli n:o 462, asemakaavanmuutos 11: 2 463, 462, sisäiset rakennusrajat 09:55 12: , tontinrajain korkeussuhteet 17: , 462, tontit n :o 17, 19, 20 ja 22, myynti 12:273,274 16: : , tontti n:o 19, rakennusten poista- ' minen 24: , tontti n:o 22, vuokrasopimuksen 453 irtisanominen 21: , asemakaavanmuutos 11: 2 26: 463, 139* 28: 142* 29: 6, 137* 464, 463, rakennusten julkisivupiirrokset 10: 4 26:75* 27: 79* 30: 85* 464, 463, sisäiset rakennusrajat 09: 55 12: 63 26: 7 464, 463, tontinrajain korkeussuhteet 26: 91 29: , 463, tontit n:o 5, 7, 9, 24, 26 ja 28, myynti 11:20,248 20:10 28: , 30: , tontit n:o 7, 24 ja 26, rakentamis- 464, velvollisuuden laiminlyönti 24: 234, 235 tontit n :o 9 ja 13, jako 29:9 tontti n:o 28, luovuttaminen Ammattienedistämislaitossäätiölle 28: 19 tontti n:o 28, luovuttaminen Juho ja M. Lallukan taiteilijakodille 28:19 tontti n:o 28, paikan varaaminen kauppahallirakennusta varten 22: 10 tontti n:o 28, rakennusrajain muutos 29:9 tonttijako 20: 10 29: 9 asemakaavanmuutos 28: 142* 29: 8 rakennusten julkisivupiirrokset 10:4 26:75* tontinrajain korkeussuhteet 27: 103 tontti n:o 15, varaaminen kirkkoa varten.. 15:19 tontit n:o 17, 47 ja 49, myynti 21:14 26: 132 tontit n :o 17, 19 ja 47, rakentamisajan pidennys 24:134 27:104 30: 153
96 KAUP.OS. XIII , tpntti n :o 17, yhdistäminen tont- 3 tiin. n ro 47 28:142* 29:8 464, tontti n ro 19, muodostus... 29: 8 464; tontti n ro 49, jako...:.. 26: 140* 464, tonttien myynti... 21: , asemakaavanmuutos 11: 2 28: 4,..!f 142* 465, tontti nro 32, rakennusten.jujkisivupiirrokset... 10:4 466* asemakaavanmuutos... 11:2 467, asemakaavanmuutos 11:2 27: 143* 467, maa-alueen vuokralleanto 24: , tontit n:o 36, 38 ja 40, rakennusjärjestys 07: : , asemakaavanmuutos... 26: 139* 468,< asuntojen käyttöoikeus,... 25: , varaaminen pääkirjastptaloa varten... 30: , asemakaavanmuutos... 11: 2 470, asemakaavanmuutos 11:2 26:.. 139* 470, parakkien rakentaminen asun-, nonpuutteen lieventämiseksi 19: , rakennusten julkisivu piirrokset 26: 75* 28: 79* 470, tontinrajain korkeussuhteet 27: : , tontit nro 1 ja 51, myynti 26:132 29:19 470, tontti nro 1, rakentamisajan. pidennys...v.. 30: , tpntti nro 51, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 29: , tontti nro 53, vuokraoikeuden pidennys 27: ,, asemakaavanmuutos 18: 3, : 6, , rakennusten osto 19:13 473, sisäiset rakennusrajat... 08: 5 473, tontinrajain korkeussuhteet 21: , tontit nro 1, 3, 61, 65, 67 ja 69, myynti 08: : 18: 16, : : , tontti nro 63, häädettyjen asuk-,- kaiden sijoittaminen VaiIiIan työväenasuntoihin 20: 64* - 473, tontti n ro 67, velkasitoumuksen. 7 r vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 24: , tontti nro 67, vuokraoikeuden pidennys 22:196, - 473, tpntti nro 67, vuokraoikeuden siirto 16: 182 -τ- 474, asemakaavanmuutos 11:2 27: - υ Γ, 143* 28: 6 29: 5 474, sisäiset rakennusrajat 08: 5 474, tontin luovutus valtiolle aluevaihdon kautta 27: , tontinrajain korkeussuhteet 28: ' , tontti nro 7* asemakaavanmuutos 28: 6 29: 5-474, vuokralleanto 06: I , asemakaavanmuutos 11:2 28: 4, 142* 475, rakennusten julkisivupiirrokset 27:79* 28: 79* - 475, tontinrajain korkeussuhteet 27: : 110.' 475, tontit, n ro 3, 5 ja 7, luovuttaminen virkamiesasuritoja varten 28: , tontit nro 3 ja 7, myynti 29: , tontit nro 36 ja 38, rakentamisohjelma 26: 83* 476, asemakaavanmuutos... 11:2 477, rakennusten j ulkisivupiirrokset - / \,,,.. 27: 79* ' 477, savenötto-oikeudeii myöntäminen 17: , sisäiset rakennusrajat 08: 5 -τ- 477, tontinrajqin korkeussuhteet 21: 477, tontit nro 3, 32, 34, 36, 38, 40, 58 ja 60, myynti 08: 179, ; 208, : 10, , tontit nro 13 ja 15, käytön järjestely 19:17, , tontit n ro 13 ja 15, varaaminen kaupungin tarpeisiin 25: , tontit nro 32, 34, 36 ja 38, luriastämisanomus 10:16 477, tontti nro 58, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle.,...;... 24: , tontti n ro 60, rakentamisoikeuden lisääminen 28: , asemakaavanmuutos 23: 113* 27:.. ". ; 144* 28:7 478, tontinrajain ; korkeussuhteet 21:, Λ...,....."V., , tontit nro 4, 8, 10, 31, 33, 35, 37, -, 54 ja 56, myynti 18:265 19:16, ν : 132 * 478, tontti nro 12, käytön järjestely ; 19: 17 47$, tontit nro 12, 39, 54 ja 56, sisäiset rakennusrajat... 23: 4, 113* 24: 3 478* -tontti nro 54, asemakaavanmuutos 27: 144* 28:7
97 KAUP.OS. XIV , tontit n:o 54 ja 56, luovuttaminen Töölön rukoushuoneyhdistykselle 18:18 19:15 478, tontti nro 54, oikeus rakennuksen säilyttämiseen 19: , tontit n:o 54a ja 54b, muodostus 28: 7 478, tontti n:o 56, rakentamisvelvollisuuden laiminlyönti 21: , asemakaavanmuutos 24: 17 25: 9, 192, 135* 479, osan vuokraoikeuden pidennys 17: , sisäiset rakennusrajat 08: 5 479, tontit n:o 3, 46 ja 48, varaaminen Töölön paloasemaa varten 13:48 479, tontti n:o 52, rakennuspiirustukset 25: , tontti n:o 52, sähkölaitoksen perustaminen 11: , tontti n :o 52, vuokralleanto 12: a, muodostus 25: 9 479b, asemakaavanmuutos 26: 139* 27: 5 30:5 479b, muodostus 25: 9 479b, rakennusten julkisivupiirrokset 27: 79* 30:85* 479b, tontinrajain korkeussuhteet 27: :6 479b, tontit n:o 2, 4, 48 ja 50, myynti 27: : : 19, b, tontit n:o 2 ja 4, varaaminen Suomen punaisen ristin sairaalaa varten 24:17 29: 22 30:19 479b, tontti nro 2, yhdistäminen tonttiin n ro 4 30: 5 479b, tontti nro 3c, muodostus... 30:6 479b, tontti nro 3c, rakentamisoikeuden lisääminen 30: b, tontti nro 50, varaaminen sähkölaitosta varten 30: , alueen luovuttaminen ruotsalaista poikakoulua varten... 30: 17, , asemakaavanmuutos 26: 14 27: 6, 143* 28: 142* 480, kirkon ja seurakuntatalon rakennuspiirustukset 28: , pohjoisosan myynti 26: , tontit nro 2 ja 4, muodostus 27: 6 480, tontti nro 4, rakennusrajain muutos 28: 8 481, asemakaavanmuutos 28:4,142* 481, Kivelän sairaalan laajentamis- ja muutostöiden suorittaminen 25: 35,109,115 26: 24,84 27: 31, 96, 141* 28: 30, 35,102,139* 30:13, , Kivelän sairaalan perustaminen 12:41,317, , rakennusjärjestys 07:116 09: , asemakaavanmuutos... 27: 143* 483, luovuttaminen venäl. sotaväen käyttöön 06: l , rakennusjärjestys 07:116 09: , sisäiset rakennusrajat 08: 5 484, asemakaavanmuutos 27: 143* 28: 6 485, asemakaavanmuutos 11:6 485, sisäiset rakennusrajat 09: , tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 17, 19, 21, 42 ja 44, myynti 08: : : : , tontti nro 19, rakentamisajan pidennys 14: : , tontti nro 19, rakentamisvelvollisuuden laiminlyönti 23: , tontti nro 42, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 23: , sisäiset rakennusrajat 08: 5 486, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 14, 45 ja 47, luovuttaminen Töölön kansanlastentarhaa varten 06:134 07:140 08:1130, , tontit nro 14, 16, 18, 20 ja 49, myynti 08: : : : : , tontit nro 41 ja 43, kansakoulun rakentaminen 04: I , tontti nro 45, leikkipaikan tasoittaminen 05:166 06: , tontti nro 45, yhdistäminen tontteihin nro 41 ja 43 05: , tontti nro 47, kiinnityksen myöhemmäksi siirtäminen... 10: , tontti nro 49, luovuttaminen Töölön yhteiskoululle 17: , asemakaavanmuutos 26: 140* 27: 7 487, sisäiset rakennusrajat 08: 5 487, tontit nro 5, 7, 9, 11, 13, 15, 17, 42, 44, 46, 48 ja 50, myynti 08: : 149, 10: : : : , tontti nro 11, rakennusohjelma 22: 60* 487, tontti nro 15, rakentamisajan pidennys 16: , tontti nro 17, jako 26:140* 27:7 487, tontti nro 17, rakentamisoikeuden lisääminen 28: 112
98 KAUP.OS. XIII , tontit n:o 17a, 17b ja 17c, muodostus 27:7 487, tontti n:o 17b, laajentaminen 27: 7, , tontti nro 17c, vuokrasopimuksen irtisanominen 30: , tontti n:o 44, yhdistäminen tontteihin n :o 46 ja 48 08: , asemakaavanmuutos 26: 14 27: 6, 143* 488, järjestäminen puistoalueeksi 27:6 488, luovuttaminen sairaalaa varten 24:17 488, luovuttaminen Töölön seurakuntataloa varten 26: , rakennusjärjestys 07: I , tontin luovuttaminen ruotsalaista tyttökoulua varten 23: , rakennusjärjestys 07:116 09: , asemakaavanmuutos... 27: 143* 490, rakennusjärjestys 07:116 09: , luovuttaminen venäl. sotaväen käyttöön 06: I 32, , rakennusjärjestys 07:116 09: , asemakaavanmuutos 04: I 18 07: 14, , leventäminen Turuntien kohdalla 19: , raitiotieraiteen rakentaminen 12: , rakentamisoikeuden lisääminen 11:83 492, sisäiset rakennusrajat 09: , tontti n :o 2, myynti 04:118 07: 14,113,16 492, tontit n :o 23, 25, 46 ja 48, vuokraileanto 08: 41, , tontti n :o 23, 25, 46 ja 48, yhdistäminen...i 11: , poikkeus rakennusjärjestyksestä 16: , rakennuspiirustukset 08: , sisäiset rakennusrajat 09:55 493, vuokralleanto 08:41, , rakennuspiirustukset 23: , rakennusjärjestys 07: , tontti nro 8, lunastamisoikeus 27:15, , rakennusjärjestys 07:116 09: , asemakaavanmuutos 12: 3 497, rakennusjärjestys 07:116 09: , sisäiset rakennusrajat 10: , tontinrajain korkeussuhteet , tontit n :o 27, 29, 52 ja 54, vuokralleanto 12: , tontit nro 37, 39, 62 ja 64, asemakaavanmuutos 10:4 11:3 498, tontit nro 37 ja 39, vuokraoikeuden pidennys 13:26, : , tontit nro 37 ja 39, vuokraoikeuden siirto 13:256 16: , tontti nro 62, osan vuokralleanto 17: , tontti nro 64, myynti... 09: , rakennusten julkisivupiirrokset 27:79* 499, sisäiset rakennusrajat 10:60 499, tontinrajain korkeussuhteet 30:6 499, tontti nro 3, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 29: , tontit nro 3, 5 ja 53, myynti 12: : , tontti nro 3, rakennusten julkisivupiirrokset 28: 79* 500, sisäiset rakennusrajat 10: , tontit nro 19 ja 52, myynti 08: : , tontit nro ja 54-58, paloaseman rakentaminen... 25: , tontit nro 21 ja 23, vuokralleanto 12: 27, , asemakaavanmuutos 12:3 501, rakennusjärjestys 07: I , rakennusjärjestys 07:116 09: , asemakaavanmuutos 18: : 5, , rakennusjärjestys 07:116 09:115 21: , asemakaavanmuutos 12: 3 504, rakennusjärjestys 07:116 09: , tontti nro 27, vuokralleanto 22: , rakennusten julkisivupiirrokset 27: 79* - 505, sisäiset rakennusrajat 10: , tontinrajain korkeussuhteet 27: 104,184 30:6 505, tontit nro 3, 42 ja 73, myynti 09: 10: : , tontit nro 4 ja 5, vuokralleanto 28: , asemakaavanmuutos 12: 3 506, vuokraoikeuden pidennys 09: 26, , asemakaavanmuutos 12: 3 507, rakennusjärjestys 07: I , asemakaavanmuutos 12: 3 508, rakennusjärjestys 07: I , asemakaavanmuutos 12: 3 509, rakennusjärjestys 07: I , asemakaavanmuutos 12: 3 18: : 5,144 21:5,87* 510, rakennusjärjestys 07: I 16 09:115 21:146
99 KAUP.OS. XIV , tontit n:o 4 ja 10, myynti 19: 15 asemakaavanmuutos 12: 3 18: : 5, : 5, 87* rakennusjärjestys 07: I 16 09: 115 asemakaavanmuutos 12: 3 sisäiset rakennusrajat... 09:55 tontti nro 72, myynti 15:4 16:178 asemakaavanmuutos 12:3 21:4, 87* 22: 3, 103* rakennusten julkisivupiirrokset 27: 79* sisäiset rakennusrajat 09: 55 tontinrajain korkeussuhteet 21: tontit n :o 3, 8, 10, 11, 74 ja 76, myynti 11:250 17:254 20:214 25: : 144 tontti n :o 4, vuokralleanto 11:259 tontti nro 4, vuokraoikeuden siirto 23:186 tontti n:o 6, velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 27: 144 asemakaavanmuutos.. 12: 3 tontit nro 41, 43, 72 ja 74, varaaminen kansakoulua varten 11:70 asemakaavanmuutos 12: 3 rakennusjärjestys 07: I 16 tontti n:o 76, kauppahinnan alentaminen 15: 110 asemakaavanmuutos 12: 3 kansakoulun rakentaminen 16: 41 rakennusjärjestys 07: I 16 asemakaavanmuutos 12: 3 18: : 5, : 5, 87* 22: : 7, 142* 29:4 rakennusjärjestys 07: I 16 09: :146 tontinrajain korkeussuhteet 23: 4 tontit n ro 4, 6, 9, 16, 18, 20, 22, 24 ja 26, myynti 23:170 24:175 26: : : 18, 156 tontit nro 4-6, 9, 11 ja 16, rakennusrajain muutos 28: 9, 142* 29: 4 tontit n:o 4 ja 6, sairaalan rakentaminen 28:114 29:123 tontti n:o 4, yhdistäminen tonttiin n :o 6 28: 7, 142* 29: 4 tontti nro 16, asemakaavanmuutos 28: 142* tontit n:o 18 ja 20, rakennusohjelma 24:87* asemakaavanmuutos 12:3 rakennusjärjestys 07:116 09:115 asemakaavanmuutos 12: 3 29: 7, 137* rakennusjärjestys 07:116 09: , rakennusmääräysten kumoaminen 14: , sisäiset rakennusrajat 09: a, asemakaavanmuutos 28:7,142* 29: 4 521a, tontinrajain korkeussuhteet 21: 521b, asemakaavanmuutos 29: 7 30:3 522, asemakaavanmuutos 14: 5, :7, 142* 29:4 522, rakennusjärjestys 07:116 09: , rakennusmääräysten kumoaminen 14: , sisäiset rakennusrajat 09: , tontinrajain korkeussuhteet 17: : , tontit nro 28, 30 ja 38 (34), rakennusten julkisivupiirrokset 30: 85* 522, tontti nro 29 (39), velkasitoumuksen vastuun siirtyminen uudelle omistajalle 30: , tontti nro 29 (39), myynti 09: , tontti nro 29 (39), rakentamisajan pidennys 11: : , asemakaavanmuutos 14: 5, : 135* 26: 5 29: 8, 137* 523, puistikon järjestely 29: , rakennusjärjestys 07:116 09: , rakennusmääräysten kumoaminen 14: , sisäiset rakennusrajat 09: , tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit nro 16, 24, 27, 29, 31, 33 ja 35, myynti 09:151 17: : : : , tontit nro 18, 22, 31a ja 35a, muodostus 26:6 29:8 523, tontit nro 27, 31, 33 ja 35, rakentamisajan pidennys 13: : , tontit nro 31 ja 35, jako 25: 135* 26: 6 29: 8 523, tontit nro 31-35, rakennusten julkisivupiirrokset 25: 71* 523, tontit nro 33 ja 35, rakentaminen 25: , asemakaavanmuutos... 14:5, , rakennusjärjestys 07: I 16 09: , rakennusmääräysten kumoaminen 14: , sisäiset rakennusrajat... 09:55 525, asemakaavanmuutos... 14: 5, , rakennusjärjestys 07:116 09: , rakennusmääräysten kumoaminen 14: , sisäiset rakennusrajat...:. 09:55
100 100 KAUP.OS. XIII 525, tontinrajain korkeussuhteet 17: , tontit n :o 2, 4, 6, 8, 9, 10, 12, 13, 21 ja 27, myynti 08:179 09: : : , tontti n:o 6, yhdistäminen tonttiin n :o 8 23: 3, 113* 525, tontti nro 7, muodostus 23:3 525, tontit n :o 9, 13, 15, 21 ja 27, tontinrajain korkeussuhteet 24: , tontti n:o 10, yhdistäminen tonttiin n :o 12 26: 4, 140* 525, tontti n:o 13, yhdistäminen tonttiin n:o 21 24:4, 139* 525, tontit nro 14 ja 15, luovuttaminen Kulia-torpan vastikkeeksi 18: 8 525, tontit nro ja 27, rakennusohjelma 24: 87* 25:83* 525, tontti nro 27, rakentamisajan pidennys 15: , tontinrajain korkeussuhteet 29: 122 Aitaamistaksa 21: 276 Alppilantie, ks. kaup.osa XII. Alueen rakennusjärjestys 02: 1 03: I 2 07: I 1, 13 08: 3 Asemakaavan laatiminen ja muutokset 11: : 3 13: 7 14: 323, : : : 6 29: 4, 137* 30: 3 Bjälbonkatu, ks. Linnankoskenkatu. Brävalla: läheisyydessä olevan maihinnoususillan pidentäminen 04: I 39 rakennuspiirustukset 95: 196 Choraeuskatu, ks. Välskärinkatu. Dunckerinkatu (Kulneffkatu). tasoittaminen 11:101 12: :138 28: 137* Döbelninkatu: tasoittaminen 28:137* viemäritöiden suorittaminen... 28: 138* Edet-huvila: ruutihuoneen paikan luovuttaminen takaisin kaupungille 76: 99 vuokramaksun suorittaminen... 75: 35 Eläintarha, ks. kaup.osa XI. Espoonkatu: pohjoisosan liittäminen kortteleihin nro 526 ja : 3 11: 354 tasoittaminen 05:167 29:132* 30:142* vesijohdon rakentaminen 05: I 65 06: II 25, 30 16: 50 viemärikanavan rakentaminen 06: II 21 17:72 18:46 Florantie, ks. Urheilukatu. Hesperia: huvilan vuokralleanto 83: : 68 90: 73 92:11 24: 179 huvilan vuokraoikeuden pidennys 75: 35 78: : 7 96: : 30 27: : 164 huvilan vuokraoikeuden siirto 78: :116 kansakoulun perustaminen 04: I 34, XVI 2 kansakoulun sijoittaminen ravintolarakennukseen 91:61 92:11,110 kansa koulu ra ken n uksen luovuttaminen eri yhdistysten käyttöön 05: I 61 06: I 73 katselmus 91:62 kävelytien rakentaminen sieltä Eläintarhaan 98:41 leikkikentän kuntoonpano 15: 53, 314, : 264 puiston järjestely 03: XVI 3 04: I 14, XVI 1 10:72 29:48,198 rakennuspiirustukset 94:132 95: : :188 rautatieraiteen johtaminen Töölön sokeritehtaalle 98:41 00:33 01:35 02: 121 sairaalan perustaminen 07: I 76 sairaalarakennuksen käytön järjestely 08:108 10:39,139 15:28,30 17:168 21: : 146, 218 tehdastontti, katselmus 04: : II 50 08: 204 tontin luovuttaminen biologista museota varten 03: I 26 varaaminen keskuspuistoa varten 14: 60 viemärikanavan rakentaminen 09: : 56 15: 48,320 16:272 17:71 Hesperiankatu, Etel., ks. kaup.osa XIII. Hesperiankatu, Pohj.: kiveäminen 14: 53 15: 317 tasoittaminen 28:137* viemäritöiden suorittaminen... 28:138* Hippodromin alue, katselmus... 27: 159 Humalisto (Humalvuori, Humleberg)r asuntotontit nro 1-9 ja 14-24, katselmus 92:107 93:118 94: : : II 46 04: II 51 05: II 50 06: II 55 07: II 61 08: 204 asuntotontit nro 1, 15, 17 ja 18, tien rakentaminen 90: 31 98: 56 99: : I 9 asuntotontit nro 2 ja 3, sähköjohdon rakentaminen 02: 156 asuntotontti nro 2, tilapäisen kulkutautisairaalan rakentaminen 92: 44 asuntotontit n ro 2, 15, 16 ja 17, vesijohdon rakentaminen 05: I 58 28: 178 asuntotontti nro 3, rakennusjärjestyksen muutos 05: II 18 asuntotontit nro 6 ja 7, vapaamman käyttöoikeuden myöntäminen... 23: 190 asuntotontti nro 15, viemärikanavan rakentaminen 98: 55 99: 141
101 KAUP.OS. XIV 101 asuntotontit n:o 18-21, osuus yhteiseen rantapalstaan 92: 100 huvilakaupungin muodostus... 98: 17, 18 jako tontteihin 98:17 00:16 metsän hakkaaminen kadun aukaisutöiden johdosta 17: 339 osan erottaminen viljelysalueesta 89:11, 69 90: 74 91: 58 92: 100 paikan varaaminen kirkkoa varten 15: 19 rakennuspiirustukset 88:69 89: 90:77 91: 59 92:103 93: : : : : :167 00:152 01:173 02: : II 45 04: II 50 05: II 48 06: II 54 07: II 60 08: 203, 204 Rastadin yhdistäminen Humalistoon 82: 213 tontin luovuttaminen työväenyhdistykselle 07: I 40 08: I 32 09: 15 vesijohdon rakentaminen 91:79 vuokra-asiat 82: :282 86:130 88: 10,63 89:72 90:7,73,76,77 91:12,56, 60 92: 12, 97, 98, 103, : : :161 96:20,114,116 97:11,12,119, 124,125 98:17,128,134,136 99:14,127, : 13, 109, : 16, 21 02: 11, 145, 146, 03: II 5 05: II 10 06: II 8 07: I :23,152 10:213,216 11:255 12:27, 275,278,280 13:26,255 15:22 16:180, 182,188 17: :268 19:28,211,215, :219,221,228 21:32,240,260 22: 13, 189, 195, 197, 203, 208, : 185, : 179, 184, : : 148, : 156, 164, 166, : 192, 198, 200 Humalistonkatu: alue Meilahdenkadun kulmassa, vuokralleanto 23:179 tasoittaminen 17:74 18:49 vesijohdon rakentaminen 05: I 57, 65, II 26, 28 viertäminen 16: 55 17: 324 Humallahti (Humlevik, Hummelvik): asuntotontin halki rakennetun ajotien käyttö 28:182 asuntotontti n:o 56a, ks. Kinnekulle ja Miramar. asuntotontti n:o 56b, vuokraoikeuden pidennys 02: : 26, 219 asuntotontti n:o 56b, vuokraoikeuden siirto 24:191 katselmus 92: : : II 50 08: 204 laiturien rakentaminen ja kunnossapito 96:29 12: 73 13: 80,377 14:334 16: 60 29:130* rakennuspiirustukset 08: 204 rannan varaaminen kävelyliikennettä varten 21:265 Töölönlahden välisen kanavan kaivamishanke 06: I 23 08: 44 uimalaitos, perustaminen 98: 28 18: : : 43,44,138 23:49 24: : 124* uimalaitos, vuokralleanto 98: : :115 01:138 02:107,152 03: : 143, : : : : :162 10: : : : : : : : : : 31 20: 30 21: 107, : 87, : :211 25:189 26:159 27:179 28: :189 30:227 vesijohdon rakentaminen 89:90 25: 199 yhteismaan varaaminen 82:213 Humlevik, Hummelvik, ks. Humallahti. Julkisivupiirroksia koskevat määräykset 08: 80 09: 117, : 196 Kaasujohtojen laskeminen katuihin 26: 35 Kaavi: alueen käyttö 02: 17 03: I 11, 14 katselmus 92:107 02: :204 rakennuspiirustukset... 93: : 147 vuokralleanto 02: 17 03:111,113 16:33, : 39, 256 vuokraoikeuden pidennys 03: II 4 vuokraoikeuden siirto 91:60 94:127 04: II 11 Kaavinkatu: tonttien rakennusjärjestyksen muuttaminen 11: 101 vesijohdon rakentaminen 11:91 Kammio: katsemus 93: : II 50 rakennuspiirustukset 91: 59 92: : :203 sairaalan perustaminen 92: 27 vesipostin järjestäminen 78: 353 vuokraoikeuden pidennys... 88: 65 90: 8 vuokraoikeuden siirto 78:334 90:8 91: 59,60 00:113 04: : : 255 Kammionkatu: kaasujohdon rakentaminen 05: XVIII 2 11:401 korjaaminen 23: 203 laajentaminen ja jalkakäytävän rakentaminen 12: 71 13: 370 tasoittaminen 07: I 89 08: 35, 263 vesijohdon rakentaminen 05: I 58, 65, II 26, 28 06: II 25 viemärikanavan rakentaminen 05: I 58 06: II 21 Kansakoulutalon rakentaminen 13: 56 15: 36 16:40 Katujen tasoittaminen 25: : 102 Katujen puhtaanapito 12: 80 13: 83 14:63, :62,63 17: 79,81 18: 53,54 Kaupunginpuutarha, ks. kaup.osa XI, Eläintarha. Keskuspuisto, ks. Eläintarha.
102 102 KAUP.OS. XIII Kinnekulle: jako 81:163 katselmus 04: : II 50 07: : 204 rakennuspiirustukset... 93:117 97: 155 vuokraoikeuden pidennys 92:98 99:14 00: : 12 03: II 4 21: 31, 240 vuokraoikeuden siirto 88: 70 97: : :185 24: :142 Kivelä: asuntotontin vapaampi käyttöoikeus 80: 97 81:162 asuntotontit litt. A, D, E, H, I ja K, katselmus 92:107 05: II 50 08:204 asuntotontit litt. A, D, E, H, I ja K, vuokralleanto 96: 16,111 05: II 8 13:24, : 203 asuntotontit litt. A ja K, vuokraoikeuden siirto 96: : 255 jako asuntotontteihin 96: 16 osan erottaminen mielisairaalaa varten 93:116 rakennuspiirustukset 94: :196 03: II 45 viemärikanavan rakentaminen 90: 30 91: 65 Kivelänkatu: katuvalaistuksen järjestäminen... 22:228 Kulneffkatu, ks. Dunckerinkatu. Linnankoskenkatu (Bjälbonkatu): tasoittaminen 17: 66,73,328 29:132* 30: 142* viemärijohtojen rakentaminen 30: 143* Meilahdenkatu: jalkakäytävien rakentaminen... 28: 102 kaasujohdon rakentaminen 11:401 katuvalaistuksen järjestäminen 19: :199 kiveäminen 12:71 13:74,370 sementtiputken laskeminen 13:264 tasoittaminen 07: I 89 08: 35, : 58 10: 299 vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: 290, : 55 10: 318, 319 viemärikanavan rakentaminen 08: 265 Messeni uksen katu: portaiden rakentaminen 28: 102 tasoittaminen 17: 66, 73, 328 Minna Canthin katu: viemärijohtojen rakentaminen 30: 143* Miramar: huvila-alueelle vievän tien kunnossapito 26:139 katselmus 92: : : II 50 08: 204 rakennuspiirustukset 96:147 vuokraoikeuden pidennys... 21: 31,240 Mäntymäki (Tallbacka): katselmus... 92: : : II 50 lunastamisanomus... 10:16 rakennuspiirustukset 92:103 01: : II 50 08: 203 vuokraoikeuden pidennys 00: 14, : 41,256 vuokraoikeuden siirto 00: : II 11 09: 155 Mäntymäki, ks. myös kaup.osa XI, Eläintarha. Nimrodkatu, ks. Stenbäckinkatu. Nordenskiöldinkatu: alue, vuokralleanto 18:272 leventäminen 22: 225 raitiotien rakentaminen 27: 29 rautatiealueen yli- tai alikulkutien järjestäminen 24: 7 sähkövalaistuksen järjestäminen petroolivalaistuksen sijaan 18: 131 tasoittaminen 06: I 80 07: II 22 29: 132* 30:142* vesijohdon rakentaminen 06: I 79 07: II 31,3613:71 viemärikanavan rakentaminen 07: II 24 27:97 30:143* Nordenskiöldin puistotie: liikenneväylän uudelleen järjestely 23: 55 tasoittaminen, viertäminen ja asfaltoiminen 11:101 12:395 13:79,364,373 14:331 16:56 17:71,75,326 19:295 28: 137* Nygård: asuntotontti, vuokralleanto 08: 186 katselmus 92: : : II 51 08: 204 viljelyspalsta, vuokralleanto 08: : 263 Pallokenttä, ks. kaup.osa XI, Eläintarha. Rakennusjärjestys 08: 4, : : 134 Rakennusten arkkitehtooniset epäkohdat 22: 49* Reijolankatu (kaup.osa XIV, XV): leventäminen ja suunnan muuttaminen 29: 7 tasoittaminen 30: 103, 144* Parakkien rakentaminen asunnonpuutteen lieventämiseksi 19: 33 Piha-alueita koskevia määräyksiä 08: Punaisen Ristin kuja: tasoittaminen 30: 103,233,144* Päivärinnankatu: tasoittaminen 17: 66, 73, 328 Rajasaarenkatu: vesijohdon rakentaminen 16: 50 viemärijohdon rakentaminen 16: 56 17: 72 viertäminen 18: 49 Rosavilla: alueen järjestely 99: 16
103 KAUP.OS. XIV 103 asuntotontti, vuokraehtojen muutos 88: 12 asuntotontti, vuokralleanto 88: 64 99: 16 00:17,108 asuntotontti, vuokraoikeuden siirto 79:15 88:70 01: HI 10 katselmus... 92:107 03: II 46 06: II 55 rakennuspiirustukset 91: 59 94: : : II 45 04: II 50 05: II 48 tonttijako 00:16 viemärikanavan rakentaminen 91: 81 viljelyspalstan jako 00: 17 Runeberginkatu, ks. kaup.osa IV. Ruusankatu: viemärijohtojen rakentaminen 30: 143* Ruusulankatu (Rosavillankatu, Ruusavillankatu): Kammion sairaala-alueen kautta kulke- *van osan järjestely 19:16 kiveäminen 13: 74 14: 326 tasoittaminen 07: I 89 08: 35 vesijohdon rakentaminen 07: I 86 08: 290, 297 viemärikanavan rakentaminen 08: 265 Salli: alueen käyttö 02: 17 03: I 11 alueen vuokralleanto 16:33,180 17:39, 256 asuntotontti, vuokralleanto 02: 18 03: I 11,113 asuntotontti, vuokraoikeuden pidennys 03: II 4 asuntotontit nro 2, 4 ja 50, vuokraoikeuden siirto 95: : 155 katselmus 92:107 02:187 08:204 rakennuspiirustukset 94:132 Sallinkatu: tasoittaminen 11:101 12:394 tonttien rakennusjärjestys 11:101 viemärikanavan rakentaminen 12: : 133* viljelyspalsta, vuokralleanto 17: 263 Sandelsinkatu: tasoittaminen 28:137* viemäritöiden suorittaminen... 28: 138* Savila: alueen käyttö 02: 17 03:111 ampumaradan siirtäminen sinne 79: 10 asuntotontti, vuokralleanto 02: 18 03: I 11, II 4 katselmus... 92: :188 08:204 kaupunginpuutarhan perustaminen 06: I 15 09: 243 koulupuutarhan perustaminen 07: I : 278 taimistojen perustaminen 02: 18 03: I 12 04: : I 90 08: 69, : 64, : 71,312 11: 109,361 12: 79,415 13: 83,395 14: 357 vuokraoikeuden pidennys 03: II 4 vuokraoikeuden siirto 93:117 Savilankatu: tasoittaminen 25: 53 Sokeritehtaan alue: katselmus 92: :187 05: II 50 08: 204 rakennuspiirustukset 94:132 96: : : :152 01:173 02: : II 45 05: II 48 08: : : : 184 rautatieraiteen rakentaminen 98:41 00: 33 01:35 02:120 Stadion, ks. Eläintarha, kaup.osa XI. Stenbäckinkatu (Nimrodkatu) (kaup.osa XIV, XV): kaasulaitoksen putkiverkon ulottaminen tontteihin n:o : 188 raitiotiekorokkeen rakentaminen 27: 185 sähköjohdon rakentaminen... 15:43 tasoittaminen 11:101 12: : :48 vesijohdon rakentaminen 09: 55 10: 317, :91 viemärijohdon rakentaminen 10:69 12: 397 Strömstenin alue: katselmus 03: :1155 rakennusoikeuden myöntäminen 86: : 251 rakennuspiirustukset 89: 71 95: : :152 tonttien luovuttaminen ilman huutokauppaa 29: 154 vesijohdon rakentaminen 91: 79 vuokralleanto... 94:123 15: : 205 vuokraoikeuden pidennys 28: 167 vuokraoikeuden siirto 82:217 16:182 21:242 vuokrasopimuksen irtisanominen 21: 251 Sutelantie (Ulfäsantie): tasoittaminen 29:132* 30:142* Taipale: katselmus 89: 75 90:80 03: II 46 06: II 55 luovuttaminen venäl. kasarmirakennuksia varten 76: 99 06: 33 rakennuspiirustukset 88: 69 91: 59 97: :171 99:167 01:173 05: II 48 06: II 54 tehtaan perustaminen, vuokraehtojen muutos 86: 131 vesijohdon rakentaminen 91:79 vuokralleanto... 11:260 22: :162 vuokraoikeuden pidennys 94: : :167 s
104 104 KAUP.OS. XIII vuokraoikeuden siirto 80:97 97:124 04: : II 8 14:220 15: :216 24: 192 vuokrasopimusten irtisanominen 28: :191 Taivallahti: alue, vuokralleanto 14:224 17:262 22: : : 187 alue, vuokraoikeuden siirto 22: 198 asuntotontti n:o 4, vuokrasopimuksen irtisanominen 24: 194 kuumesairaalan rakentaminen 76: 94 laivasillan rakentaminen 13: 36 luotsaustyöt 96:120 paikan luovuttaminen sapööritöitä varten 84: 12 pohjoispuolella olevan alueen korkeuskartat ja jaoitus 87: 230 purkauslaiturin luovuttaminen satamahallitukselle 23:209 purkauslaiturin rakentaminen ja korjaus 12: 73 13: : 60 18: 51 23: : 52 rakennuksien rakentaminen kasarmialueelle kaupungin ja valtion välisen aluevaihtosopimuksen mukaan 27: 23 29: : 243 rakennusten poistaminen vuokra-alueelta 26:154 rannalla olevan alueen luovutus valtiolle aluevaihdon kautta 27: 22 rannan tasoittaminen... 28:136* 30:103 ranta-alueen luovuttaminen kaupungin käytettäväksi 80: 95 ruoppaustyöt 21: 83* 28: 134* 30: 138* ruutikellarin alue: käytön suunnittelu 17: 7 omistusoikeuden luovuttaminen kaupungille 23: 7 27: 22 sotaväen omistusoikeus... 03: I 24 09: 7 sillan rakentaminen 07: I 89 08: : 9* syvyysmittausten suorittaminen 23: 107* teiden ja varastopaikkojen tasoittaminen 13:79 28: 103 teurastamo: alueen vuokraoikeuden pidennys 15: 22,193 20: 27,220 30: 199 rakennuspiirustukset 96: 147 sen sijoittaminen Taivallahteen 77: :334 vesijohdon rakentaminen 90: 99 91:20 98: 30, 51, : vapaasataman sijoittaminen sinne 21: 58 viemärijohtojen ja -kanavan rakentaminen 14: : : 23 väylän syventäminen 23: 106* Tallbacka, ks. Mäntymäki. Tallberg, ks. kaup.osa XI, Eläintarha. Tasoitustyöt 08: 34 Tavaststjernankatu: leventäminen ja sepelöiminen 29: 132* tasoittaminen 30: 142* vesijohdon rakentaminen 16: 50 viemärijohdon rakentaminen 16: 56 17: 72 Toivo: katselmus 92: : : II 51 08: 204 vesijohdon rakentaminen... 75:10,18 viemärikanavan rakentaminen... 90: 30 vuokralleanto 04: II 4 08: 42,182 09:23, : 27 15: 18 16:180 22: : 137 vuokraoikeuden pidennys 13:254 15:193 16: 32, : 32, : 141 vuokraoikeuden siirto 82:216 Toivonkatu: alue, vuokraoikeuden siirto 10: 224 tasoittaminen 14: 338 vesijohdon rakentaminen 11:91 Tontinrajain korkeussuhteet 27: 184 Tonttien lunastaminen ilman huutokauppaa 29:154 Topeliuksenkatu (kaup.osa XIV, XV): kaasujohdon rakentaminen 11: 92,401 kansakoulutalon pihamaan tasoittaminen 27: 186 katuvalaistuksen järjestäminen 11:403 29:199 30: 239 kiveäminen 15:47 16:271 portaiden rakentaminen Topeliuksenkadulta Messeni uksen kadu Ile 28: : 234 puhelinkaapelin laskeminen ja johdon asentaminen 13:263 14: 228 raitiotielinjan johtaminen sinne 21:265 tasoittaminen 09: 59 10: :66,69, 73,328 19: : : 134* 30: 132 tontinosan vuokralleanto 11:260 vesijohdon rakentaminen 09: 55 10: 318, : 43 viemärikanavan rakentaminen 10: : :43 30:143* Turuntie, ks. kaup.osa XIII. Tykistöpiha: asuntotontti n:o 60b, vuokraoikeuden siirto 79: 14 luovuttaminen puhtaanapitolaitokselle22: 218, 107* omistusoikeus 97: 23 98: 24 09: 6 rakennuspiirustukset 00: 151 rakennusten osto ja kunnostaminen 22: 18,117,119 23:48 vesijohdon rakentaminen... 23: 49, 205 viemärijohdon rakentaminen 23: 49, 205 viereisen alueen jako ja vuokralleanto 78: 332
105 KAUP.OS. XIV 107 vuokraoikeuden pidennys, luovuttaminen venäl. sotaväen käyttöön 84: 11 85: 61 86: : : 10 89: 67 Töölönkatu, ks. kaup.osa XIII. Töölöntori (Isotori): kauppahallin rakentaminen... 22: 10 leikkikentän kuntoonpano 15: 52, 314, 340 tasoittaminen 28: 137* Töölöntori nkatu: tasoittaminen 28: 137* viemäritöiden suorittaminen... 28: 138* Ulfäsa: läheisyydessä olevan maihinnoususillan pidentäminen 04:139 Ulfäsantie, ks. Sutelantie. Urheilukatu (Florantie): leventäminen 25:196 tasoittaminen 11:101 12: :379 14: : 52 28: 138* tonttien rakennusjärjestys 11: : 352 vesijohdon rakentaminen 11:91 viemärikanavan rakentaminen 12: 397 Valhallankatu: vesijohdon rakentaminen 16: 50 viemärijohdon rakentaminen 16: 56 17i 72 Valo: alue, vuokralleanto 08: : 159 katselmus 04: II 51 08: 204 rakennuspiirustukset 92:103 95: : : 152 Vesijohdon laskeminen katuihin 28:100 29r 110 Viemärijohtojen rakentaminen... 28: 103 Välskärinkatu (Choraeuskatu): tasoittaminen 28:137* tien rakentaminen 30: 234 viemäritöiden suorittaminen... 28: 138* XV KAUPUNGINOSA Korttelit n:o ja 521, ks. kaup.osa XIV. Kortteli n:o 519, asemakaavanmuutos 12: 3 520, alue, vuokralleanto... 09:24, , asemakaavanmuutos 12: 3 520, rakennusjärjestys 07:116 09: , rakennusmääräysten kumoaminen 14: , sisäiset rakennusrajat 09: , vapaamman käyttöoikeuden myöntäminen 11: , asemakaavaan liittäminen... 08: 3 526, asemakaavanmuutos 10: 3 11: : 3 25: 3 526, merkitseminen Helsingin yliopiston alueeksi 25: 5 526, varaaminen seerumlaitosta varten 10: 3 12: 3 527, asemakaavaan liittäminen... 08: 3 527, asemakaavanmuutos 10: 3 11: : 3 527, varaaminen seerumlaitosta varten 10: 3 12: 3 529, luovuttaminen valtiolle aluevaihdon kautta 22: 10 23: 7 25: 3 27: , luovuttaminen valtiolle aluevaihdon kautta 22: 10 23: 7 25: 3 27: , rakennusten julkisivupiirrokset 27: 79* 605, tontinrajain korkeussuhteet 27: , luovuttaminen rakennusyritystä varten 20: 31, 57* 607, rakennusten julkisivupiirrokset 27: 79* 607, tontinrajain korkeussuhteet 27: , luovuttaminen rakennusyritystä varten 20: 31, 57* 608, rakennusten julkisivupiirrokset 27: 79* 608, tontinrajain korkeussuhteet 27: , vuokralleanto.. 19:24 619, vuokralleanto.. 19:24 620, vuokralleanto 19:24 621, vuokralleanto 19:24 622, vuokralleanto.. 19:24 623, luovuttaminen rakennusyritystä varten 20: 31, 57* 623, vuokralleanto., 19:24 624, luovuttaminen rakennusyritystä varten 20: 31, 57* 624, vuokralleanto 19:24 625, luovuttaminen rakennusyritystä varten 20: 31, 57* 625, tontinrajain korkeussuhteet 27: , vuokralleanto, 19:24 626, vuokralleanto.. 19:24 627, vuokralleanto.. 19:24 628, vuokralleanto 19:24 629, vuokralleanto.. 19:24 630, vuokralleanto 19:24 631, vuokralleanto 19:24 632, luovuttaminen rakennusyritystä varten 20: 31, 57* 632, rakennusten julkisivupiirrokset 27: 79* 632, tontinrajain korkeussuhteet 27: , vuokralleanto,, 19:24
106 106 KAUP.OS. XIII 633, luovuttaminen rakennusyritystä varten 20: 31, 57* 633, tontinrajain korkeussuhteet 27: 103, 79* 633, vuokralleanto 19:24 634, luovuttaminen rakennusyritystä varten 20: 31, 57* 634, rhkennusten julkisivupiirrokset 27: 79* 634, tontinrajain korkeussuhteet 27: , vuokralleanto 19:24 642, asemakaavanmuutos 27: 143* 28: 6 642, luovuttaminen valtiolle aluevaihdon kautta 27: , asemakaavanmuutos 27: 143* 645, luovuttaminen valtiolle aluevaihdon kautta 22: 10 23: 7 25: 3 27: 22 Aitaamistaksa 21:276 Alueen luovuttaminen valtiolle korvauksena Lapinniemen sairaala-alueesta... 18:16 Asemakaavan laatiminen 07: I 1 08: 2 09: 2 13: 7 15: : : : 43* 21: 87* 25: 3, 22, 135* 27: 143* Asuntotontti n:o 5, Isberg, lunastaminen 22: 6 Asuntotontti n:o 5, Isberg, vuokraoikeuden pidennys 22: 15, 195 Asuntotontti nro 5, Isberg, vuokraoikeuden siirto 17: : 222 Bjälbo, huvilatila: asemakaavanmuutos 27: 143* huvila-alueen rajain paaluttaminen 30: 188 katselmus 92:107 04: :1161 luovuttaminen valtiolle aluevaihdon kautta 17: : 7 25: 3 27: 21 myynti valtiolle 15: 5 vuokralleanto 75: 33 vuokraoikeuden pidennys 00: 13,109 22: 195 vuokraoikeuden siirto 04:1110 ^Honkatie: tasoittaminen 17: 70 Huopalahdenkatu: tasoittaminen 17:66,73,328 21:51 29: 134* 30: 103,144* vesijohdon rakentaminen 18: 45 Julkisivupiirroksia koskevat määräykset 08: 80 09: 117, : 196 Kastanjati e: tasoittaminen 17:70 Katujen tasoittaminen 28: 102 Koivutie (Reimarsintie): tasoittaminen 17: 70 Lehmustie: tasoittaminen 17:70 Leppä ti e: tasoittaminen 17:70 Lääkäri n katu: tasoittaminen 14: 331 Mississippi: tien rakentaminen kahvilaan... 28: 182 Munkkiniemenkatu: asuntoalue, vuokraoikeuden pidennys 22: 196 katuvalaistuksen järjestäminen... 29:199 raitiotien rakentaminen 13: 28, 30 21: : 242 tasoittaminen 17: 69 19: : 61,136* 27:140* vesijohdon rakentaminen 18: 45 Nimrodkatu, ks. Stenbäckinkatu. Paciuksenkatu (Toivolankatu) r katuvalaistuksen järjestäminen 29: 199 raitiotielinjan johtaminen sen kautta 21: 265 Piha-alueita koskevia määräyksiä... 08: 5 Pihlajatie: tasoittaminen 17:70 19:137 Poppelitie: tasoittaminen 17: 70 Rakennusjärjestys 07: 12 08: 4,288 09: : : 118 Rakennusten arkkitehtooniset epäkohdat 22: 49* Reimarsintie, ks. Koivutie. Skyttekatu: nimen hyväksyminen 12:4 tasoittaminen 17:70 19:137 Snellmankatu: raitiotielinjan johtaminen sinne 21: 265 Topeliuksenkatu, ks. kaup.osa XIV. Stenbäckinkatu, ks. kaup.osa XIV. Turuntie, ks. kaup.osa XIII. Talinkatu: tasoittaminen 17: 70 Tasoitustyöt alueella 08: 34 Toivolankatu, ks. Paciuksenkatu. Tonttien lunastaminen ilman huutokauppaa 29:154 Tonttien luovutusehdot 25: 22 Töölöntulli: raitiovaunun odotuspaviljongin rakentaminen 17: 267 Vapunkatu: tasoittaminen 17:70 19:137 Vesijohdon laskeminen katuihin... 28: 100 Viemärijohdon rakentaminen 28: 103
107 107 XX KAUPUNGINOSA Kortteli n :o I, käyttö 15:11 H, 4 käyttö.. 15: 11 II, tonttien vuokran määrääminen 19: 21 III, käyttö 15:11 III, tonttien vuokran määrääminen 19: 21 IV, käyttö 15: 11 IV, tonttien vuokran määrääminen 19: 21 V, käyttö 15: 11 V, vuokralleanto...16:180 VI, käyttö...,15:11 VI, tonttien vuokran määrääminen 19: 21 VII, käyttö 15:11 - VII, tonttien vuokran määrääminen 19: , satamatöiden suorittaminen 30: , telakka-alueen laajentaminen 28: 136* 247, alue, vuokralleanto 29: , käyttö 15: , tasoittaminen 17: , varaaminen kaupungin tarpeisiin 13:5 249, tasoittaminen 17: , tavaravajan rakentaminen 16: , käyttö 16: , osan luovuttaminen teollisuustarkoitukseen 17: , käyttö 15: 11 16: , tasoittaminen 30: , käyttö 15: 11 19: , tasoittaminen 17: , tasoittaminen 17: : , käyttö 15: 11 16: , tasoittaminen 30: , tasoittaminen 17:64 259, käyttö... 15:11 19: , rakennusjärjestys 13: , tasoittaminen 17: , tonttien vuokran määrääminen 19: , käyttö 15: , tasoittaminen 17:327 19: : 100* 261, tonttien vuokran määrääminen 19: , varaaminen kaupungin tarpeisiin 13: 5 263, järjestäminen jätteiden kuormauspaikaksi 29: , tasoittaminen 27:137* 264, tasoittaminen 22: 100* 265, satamatöiden suorittaminen 30: , tasoittaminen 17: * varaaminen kaupungin tarpeisiin 13: 5 267, rakennuspiirustukset 25: , tasoittaminen... 17: : 137* 268, rakennusjärjestys 13: , rakennusjärjestys 13:6 269, tasoittaminen 16:59 17: , tasoittaminen 27: 137* 270, varaaminen tulli- ja pakkahuoneen paikaksi 13: 5 752, tasoittaminen... 27: 137* 28: 135* 752, vuokralleanto 28: 23,135* 755, tasoittaminen 28: 135* 755, vuokralleanto 28: 23, 135* 756, tasoittaminen 28:135* 758, hiilivarastopaikkojen vuokralleanto.29: , tasoittaminen... 27: 137* 28:135* 758, vuokralleanto 28:23 762, tasoittaminen 17: , osan luovuttaminen teollisuustarkoitukseen 17: , muodostus 22: 103* , tontinrajain korkeussuhteet 26: , kapearaiteisen radan rakentaminen 27: , tasoittaminen 28:136* 787, jaoituskaava 30:6 787, tontti n :o 45, tasoittaminen 30: 133, , tonttien vuokralleanto 30:20, , jaoituskaava 30: 6 788, tonttien vuokralleanto 30: 20, 193 Ahdinkatu: tasoittaminen 15: : 327 tukimuurin rakentaminen 26: 61 Ajurinkatu (Ajomieskatu): tasoittaminen 17: : 336 viertäminen 19: 293 Alkärr, ks. Leppäsuo. Asemakaavan laatiminen 13: 4 17: 8 30: 147 Drumsöhkatu, ks. Lauttasaarenkatu. Hautausmaa, uusi: asemakaavanmuutos 30: 5 kaupungin hoidossa olevat haudat 95: 182 kivimuurin rakentaminen 30: 234 laajentaminen 29: 16,136* 30: 195,147* ruumisaseman rakentaminen 94: 32 viereisen maakaistaleen käyttöoikeus 08: 26, : 28
108 KAUP.OS. XIII 110 Hietaniemi: alueen jaoittaminen tehdas- ja varastopaikoiksi J4: 15 16: 6 alueen käyttö 25: 18 alueiden ja tonttien vuokralleanto 79: 12 80: 96 84: 14 85: 64,114 88:64 92: :16 06: II 6 22: 189,197,203 23: 178, 185, : 188, 191, : 164 kaasulaitoksen rakentaminen... 07: I 65 katselmus 92; : II 51 07: II 61 28: 172 laiturien ja siltojen rakentaminen ja kunnossapito 86:132 00: : : 60 18: 51 30: 238,248,141* laiturin käyttö 30: 238 lantajauhelaitoksen perustaminen 79: 10 puistoalueen tasoittaminen 29: 114 puistoaluetta koskeva asemakaavanmuutos 28: 4 rakennuspiirustukset 94: : : : II 50 05: II 48 07: II 60 sivuraiteen rakentaminen 94: 32 tehdastontit n:o 1 ja 2, vuokraoikeuden siirto 93: : : : : II 8 tehdastontit n:o 2 ja 3, vuokraoikeuden pidennys 10: 32 teiden kunnossapito 13: 79 14:332 17:75 23: 203 uimarannan järjestäminen 28:136* 29: 53, 113, 206, 250, 111* 30: 247, 248 valaistuksen järjestäminen 91: 83 92: 129 vesijohdon rakentaminen 98: 51 99: 147, 148, viemärin rakentaminen 30: 143* öljysataman perustaminen 26: 227 Hieta- ja Jätkäsaaren muodostus XX kaupunginosaksi 11: :5 Hietaranta: nimen hyväksyminen 30: 248 pukeutumishuoneiden rakentaminen 30: 42,131,144* Hietasaarenkatu (Santaholmankatu): kiveäminen ja sepelöiminen 27: 98 28: 135* rautatieraiteen rakentaminen 20: 40* 27: 138* tasoittaminen 13: : 137* Hietasaari (Santaholma): aallonmurtajan rakentaminen 92: 24 93: :293 alueet litt. A, C ja D, vuokralleanto 01:14 10:29,214 alueet C ja D, vuokraoikeuden siirto 19: 217 huvilakaupungin suunnitteleminen sinne 06: I 36 Jätkäsaaren välisen salmen täyttäminen 08: 34 katselmus 04: II 51 korvaus linnoitusesplanaadista aiheutuvasta nautintaoikeuden supistuksesta 02: 9 majakan rakentaminen 04: II 16 omistusoikeus 11:87 satamaradan johtaminen sen kautta 91: 5 Itämerenkatu: kivipenkereiden rakentaminen... 26: 31 purkausraiteen jatkaminen 28: 199, 136* valaistuksen järjestäminen 26: 169 vesijohdon rakentaminen 25: 48, : 43, 110, 129* ylikäytävän rakentaminen rautatieraiteiden poikki 28: 174 Jungmaninkatu, ks. Laivapojankatu. Jätkäsaari (Busholma): alue, vuokralleanto sotalaitokselle 15: 189 asuntotonttien vuokrausta koskevat asiat 78: : 66 88: 64 95: : : 06: I 36, II 3 Hietasaaren välisen salmen täyttämiskiellon lakkauttaminen 08: 34 huvilakaupungin suunnitteleminen sinne 06: I 36 itäosaa koskevan vuokrasopimuksen purkaminen 11: 96 jako asuntotontteihin... 77: :332 katselmus 92:107 04: :1161 korvaus linnoitusesplanaadista aiheutuvasta nautintaoikeuden supistuksesta 02: 9 omistus- ja käyttöoikeus 11:86 rakennuspiirustukset... 17: : 197 satamaradan johtaminen sen kautta ja sillan rakentaminen sieltä kaupunkiin 91: 5 93: 29 Saukon välisen salmen sulkeminen 21: 24, 263, 84* 23: 208 tehdastonttien rakennusjärjestys 93: 90 uimalaitoksen rakentaminen ja kunnossapito 15: 39 16: 48, : 59, : : 207 uimalaitoksen vuokralleanto ja käyttö 16: : 60 18: 30 19: 31 20: 30 21: : 87,221 23:200 24: 211,116* 27: 179 varastopaikkojen järjestäminen 10: 67 11: 94, 344 Kalmistokatu, ks. kaup.osa IV. Laivapojankatu: sepelöiminen 24: 127* tasoittaminen 17: 327 Lapinlahti: istutusten hankkiminen pohjoisrannalle 10: 230 pohjoisrannan järjestäminen... 09: 255
109 KAUP.OS. XIV 109 raitiotien päätekohta 83: : : 16 91: 83 rautatien rakentaminen 29: 17 sähkövirran saantimahdollisuuksien parantaminen 23:65 tien korjaaminen 90: 31 tien rakentaminen rannan ja Kalmistokadun välille 09:29 vesijohdon rakentaminen 85:73 86: : 217, 220 Lapinniemi: eteläosan asemakaava 18: : 224, 97* 25: 4, 135* 26: 3 kapearaiteisen radan rakentaminen 27: 164 katujen sepelöiminen 27: 136* 28:134* 29: 127* käyttö sataman ja teollisuuden tarpeisiin 21: 58 22: 98* 26: 131* metsähallituksen halkotarha-alueen käyttöoikeus 27: 21 metsähallituksen halkotarhan perustaminen ja pistoraiteen johtaminen sinne 17: 38 osan luovuttaminen hautausmaata varten 21: 263 raiteiden nimittäminen Salmisaarenraiteiksi 29:194 rautatieraiteiden rakentaminen 28: 40, : 129* Salmisaaren ja Sellarin välisen salmen täyttäminen 17: 25 21:84* tasoittaminen 26:31,61,166 27:98,101, 136* 29: 249, 131* 30: 141* valtion hallinnassa olevien alueiden luovutus kaupungille 08: 27 09: 28, 29, 35 10: 60, 229, : 38 18: 16 19: 10 20: 8 22: 10 23: 7 25: 11, 19 27: 22, 23 varastoalueen laajentaminen... 28: 136* varastopaikkojen kuntoonpano 26: 15, 85, 88, : 138* viemärijohtojen jatkaminen... 27: 136* Lastaajankatu: rautatieraiteen rakentaminen 22: 100* 27: 38, 98, 138* tasoittaminen 15: : 59,274 17:327 valaistuksen järjestäminen... 22: 86, 231 vesijohdon rakentaminen 13: 71 viemärikanavan rakentaminen 15: 324 Lauttasaarenkatu: leventäminen 29: 130* tasoittaminen 26: 31,61,85 27: 138* 28: 136* 30: 57, 141* vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen 30: 57, 130, 133, 233, 141* Leppäsuo (Alkärr): alueen asemakaavanmuutos 03: I 1 27: 18, 183, 143* 28: 3 alueen pakkolunastaminen 20: : 11, : 5, : : 15, 145, 136* 28: 10, 239, : 10, : 185 asuntotontti n:o 68, lunastaminen 19:13, : 226 asuntotontti n :o 68, vuokralleanto 30: 193 asuntotontti n:o 68, vuokraoikeuden pidennys 92: 13,96 13: 27 15: 23 18: : 226 asuntotontti n:o 68, vuokraoikeuden siirto 78: : : : II 10 11: 255 huvilan käytön järjestely 19: 30, 37, 93, 223,231,296,308 20:37,129,226 21:36, 138,261 22:218 23: 44,199 katselmus 92: : : II 50 08: 204 kunnallisten työväenasuntojen rakentaminen 08: 67, 158 laajentaminen 92: 13 rakennuspiirustukset 92: : : : : II 45 04: II 50 ruumiinavaus- ja ruumishuoneen perustaminen 97: 45 98: 27 ruumiinavaushuone, vuokralleanto 11: 26,250 18:276 satamaradan rakentaminen 92: 13 93: 126 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 03: II 14 vesijohdon rakentaminen 86: : 148, viemärikanavan rakentaminen 86:139 93:130 97: 60 98:141 Länsisatama: alueen käyttöoikeuden vuokralleanto 16: 26 17: 36 18: :20,210,220 21:247 alueen käytön väliaikainen järjestely 15: 11 alueen rakennusjärjestys 12:410 13:66 alueen tonttien luovuttaminen vuokraalueina 13: 20 Hieta- ja Jätkäsaaren sataman nimen vaihtaminen Länsisatamaksi 21: 25 hiilivarastopaikkojen vuokralleanto 24: 195 katujen kunnossapito 27: 136* 28: 134* 29: 127* 30: 232, 138*, 141* kauppasataman muodostus sekä satamarakennustyöt 07: : : 94,174 12: 68, 389, : 4, 365, : 53, 321, 328,334 15: 201,312,324 16: 58,60,273 17: 64, 66, 76, 178, 327, : 36, 37, 39, 51,55,184,336 19: 138,292,293 20: 39, 93, 130, 132, 40* 21: 50, 51, 139, 141, 84* 22: 28, 116, 97*, 99* 23: 58, 128, 206, 9*, 12*, 106* 24: 46, 53, 124, 7*, 128* 25: 55, 110, 115, 200, 234, 128* 26: 31, 85, 166, 132* 27: 98, 101, 136*, 138* 28: 40, 103,
110 110 KAUP.OS. XIII 135* 29: 10, 45, 110, 113, 234, 127*, 128* 30: 53, 133, 137, 242, 137*, 138* liikenneväylän järjestäminen 25: : 35 27: 98,136* 28: 17 29: 13,113 30:13, 57,133,192 paikan varaaminen laivaveistämöä varten... 21:25 rakennuspiirustukset 29: 184 rautatieraiteiden ja liikennöimisen luovuttaminen rautatiehallitukselle 16:61 rautatieraiteiden rakentaminen ja kunnossapito 14: 11 15: : 66, : 40, 331,337 19:38,88 20:238,40* 21: 46, 83* 22: 273, 98* 27: 136* 28: 133* 29: 127* rautatietoimiston huoneiston rakentaminen 21:43 ruoppaustyöt... 22:99* satama-alueen hallinnon uudelleen järjestely 23: 248 satama-alueen rajojen vahvistaminen 29: 10 sähkövalaistuksen järjestäminen 18: : : : 77 27: : : 199 tasoittaminen 21: 84* tavara-aseman laajentaminen 28: 207 tavarasuojan myynti 18: : 18 tavarasuojan rakentaminen 16:45 17: 58, : 33, 51, 231, 232, : 42, 269 tavarasuojien vuokraoikeuden pidennys 21: 31 vapaasataman järjestäminen 21: 60 varastorakennusten käyttö 20: : 257 vesijohtoverkoston rakentaminen 13:70 20: 127, : : : 198 väylän valaiseminen 24:52,8* Meklarinkatu: rautatieraiteiden rakentaminen 27: 138* tasoittaminen 17: 327 Merholma, ks. Salmisaari. Mittaajankatu (Mittarikatu): kanavan louhiminen 25:55 26:61 rautatieraiteiden rakentaminen... 29: 46 tasoittaminen 16:59 17:327 18:337 27: 137* 28: 135* vesijohtojen laskeminen 28:136* Mittarikatu, ks. Mittaajankatu. Murtajankatu: pohjoispuolella olevan rautasilta-alueen tasoittaminen 19:293 sepelöiminen 28: 135* Märrholm^n (Salmisaari) nimisen uudistilan erottaminen Lauttasaaren tilasta 26:134 Märrholmen (Salmisaari), Lauttasaareen kuuluvan osan omistusoikeuden luovuttaminen kaupungille... 17:25 18:10 Neptuninkatu: laiturin rakentaminen 19:229 sepelöiminen 27: 138* tasoittaminen 16: 59, : 327 Poikkikatu I, II, III ja IV: kanavan louhiminen 26:61 tasoittaminen 27: 137* 28: 135* vesijohtojen laskeminen 28: 136* 30:130 viemärijohtojen laskeminen... 27: 138* Pursiranta: tasoittaminen 17: : 336 Rakennusjärjestyksen laatiminen... 13:66 Ruoholahti: katujen ja teiden kunnossapito 05:167 06: II 20 13: : 132* mooseksenuskolaisten hautausmaan laajentaminen 82: : 62 puunjalostuslaitosten rakentaminen 27: 172 rakennuspiirustukset 06: II 54 07: II 60 27: 175 sataman uudelleen järjestely... 08:288 satamaradan rakentaminen sekä kunnossapito 93: : 21 05: I 66 07: II 14 10: : :286 17:267 20:40*, 44* 21: 46, 83* 22: 97*, 100* 24: 220, 133* 27: 164, 137* 29: 127* satamarakennustöiden suorittaminen 88: 17 90:33 91: 15 92:115 96:120 98: :143 01:145 05:154 07:189 08:267 09:231 12:287 13:80 14: 58, : 47, : 60 18: 51, : : 233, 99* 23:128,106* 25: : 134* 29:127* 30:238 suurmeriliikenteen järjestäminen 21:58 sähkövirran saantimahdollisuuksien parantaminen 23: 65 tehdaskorttelin muodostus 78: 330 teurastamon poissiirtäminen 77: : 337 täyttäminen 92:25 96:2 97: 50 21:61 27:136* 28:136* uimalaitos, perustaminen 86: : 23 93:15 97:57 98:28,101 uimalaitos, vuokralleanto 98: : :115 01: : 107, : II 10 04: 143, : : : : :162 10: :262 12:285 13: :227 15:200 16: :266 varastotonttien muodostus 96:2 98:2 99: 2 varastotonttien vuokrausta koskevia asioita 95: : : :131 99: : : : : II 6 05: II 7 06: II 5 08: : : :258 18: :215 20: : : 198, : 179, : 164, 133* 29: 161 vesipostin rakentaminen 30: 230
111 KAUP.OS. XIV 111 virutushuoneen poistaminen 28: 186 virutushuoneen rakentaminen... 12: 288 väylän muuttaminen Jätkäsaaren länsipuolelle 93: 29 Salmikatu: itäpuolella olevan korttelin täyttäminen 28:136* Salmisaari (Merholma, Märaholmen): alueiden lunastaminen kaupunkijärjestelyä varten 17: 26 18: 11 asemakaavan laatiminen 17: 26 18: : 224, 97*, 98*, 103* 25: 4, 193, 135* 26: 3 asuntotonttien vuokrausta koskevat asiat 08:39 09:20,153,155 10: :256, :284 13:255,261 14:220 15:194 17:258 19: 215,216 20:215 25:167 28: 167,191 29:158 asuntotontti n :o 2, aluevaihto 24:194 asuntotontti n:o 3, asumisoikeuden myöntäminen 22: 219 asuntotontti n:o 4, rakennuksen korjaaminen 19: 37 asuntotonttien ja rakennusten lunastaminen 21: 25, 45, : 137* erottaminen Heikaan verotilasta RN:o 1 22: 186 erottaminen Lauttasaaren tilasta RN:o 1 26:134 jako palstoihin 08: 39 Janssonin huvilan korjaaminen 19: 296 katselmus 92: : 204 katujen rakentaminen 21: 84* kaupungille kuuluva osa, vuokraoikeuden siirto 03: II 9 korkeajännitteisjohdon rakentaminen 20: 39, 128, : 50 Lapinniemen ja Sellarin välisten salmien täyttäminen 17:25 21:84* Lauttasaareen kuuluvan osan sekä vesialueen omistusoikeuden hankkiminen kaupungille 17: 25, 26 18: 10 19: : 3 liikenneväylän järjestäminen 17: 27 21: 62 22: 28, 116, 100* 23: 9 24: 58, 124, 128, 216, 134* 25: 51, 110, 196, 128* 26: 166 omistus- ja käyttöoikeus 11: 87 raitiotielinjan rakentaminen 25: 28 saaren vuokralleanto 77: 229 satamarakennustöiden suorittaminen 22: 98* 23: 18*, 107* 26: 31,85,166 27: 136* 28:136* 29: 130* 30:139* sähkövalaistuksen järjestäminen 30: 240 tasoittaminen 29:233 30:103,140* vesipostin rakentaminen 26: 168 viemärijohtojen rakentaminen... 25: 48 yhdistäminen kaupunkiin 25:155 26: 10 Santaholmankatu, ks. Hietasaarenkatu. Saukonkari: johtoloiston katselmus... 25: 204 kivikummelin rakentaminen... 93: 16 linjaloiston rakentaminen 24:52 omistusoikeuden selvittely 11:87 Saukonkatu: hiilitonttien vuokralleanto 28: 133* kanavan louhiminen 25: 55 kiveäminen 27: 138* 28:135* raiteiden kunnossapito 28: 134* tasoittaminen 13:365 17:327 19: : 137* valaistuksen järjestäminen... 22: 86, 231 Saukonlaituri: hiilisataman laajentaminen 28: 40 jatkaminen 30: 52,137* kallion louhiminen 27: 138* kiveäminen kortteli nro 754 edustalla 28:135* korjaus 27: 136* korottaminen 26: 166 ruoppaustöiden suorittaminen 29: 127* 30: 139* vesijohdon rakentaminen 22:113 Saukonranta, ks. Saukonlaituri. Saukko (Utteri)r Jätkäsaaren välisen salmen sulkeminen 21: 24, 84* 23: 208 hiilisataman rakentaminen... 27: 38, 136* hiili varastopaikkojen hallintaoikeuden myöntäminen Helsingin makasiini oyrlle 23: 31 kiven louhinta alueella 18: 336 kivikummelin rakentaminen 93: 16 omistusoikeuden selvittely 11: 87 pistolaiturin rakentaminen 21: 60 Ruoholahteen johtavan väylän suunnitteleminen 93: 30 vesijohdon rakentaminen 23: 125 yhdistäminen Hieta- ja Jätkäsaaren satamaan 17: 25 18:36 Suomen sotaväen hautausmaan etelä-, länsi- ja pohjoispuolella olevan alueen käyttöoikeuden luovutus valtiolle aluevaihdon kautta 27:21 Tallberginkatu: louhinta ja täyttäminen 28: 136* Tarmonkatu: louhinta- ja kaivaustyöt 27: 139* sepelöiminen 27: 138* vesijohdon rakentaminen 27: 138* viemärijohtojen rakentaminen 27: 138* Tasoitustöitä 26: 61 Tonttien luovuttaminen teollisuustarkoituksiin 17: 31 Tonttien vuokralleanto 13:20 Tullikatu: tasoittaminen 16:59 17:327
112 112 KAUP.OS. XIII Utteri, ks. Saukko. Vaihdekatu: kiveäminen 27: 98 leventäminen 21: 84* rautatieraiteen rakentaminen... 20:40* sepelöiminen 28: 135* tasoittaminen... 17: : : 137* valaistuksen järjestäminen... 22: 86, 231 Vesijohdon rakentaminen katuihin 25: : 94
113 113 HELSINGIN KAUPUNGIN ASEMAKAA- VOITTAMATTOMAT SEKÄ KAUPUN- KIIN KUULUMATTOMAT ALUEET. Abrahamsholmen, omistusoikeuden selvittely 11:84 Ahvenkoski, koskien osto 09:11 Alberga, ks. Leppävaara. Aleksanterinsaari, ks. Skanssinmaa. Annala: jaoitus ja käytön yleissuunnitelma 08: : : 17 katselmus 92: : : II 50 07: II 61 käyttöoikeus 30: 190 liittäminen kaupungin hallintoalueeseen 97: 27 osan liittäminen Toukolan omakotialueeseen 23: 189 osan liittäminen Vanhankaupungin värjäämötonttiin 20: 27, 28 rajan siirto 77: 229 urheilukentän rakentaminen 29:49,113, 112* 30: 211, 124*, 144* vesijohdon rakentaminen 75: 10, 17 vuokrausta koskeva tasiat 77: : : I 41 08: : 17, : : 25, : 171 Annanvuori ja Anneberg, ks. Annala. Arabia: eteläpuolella olevan alueen muuttaminen asutusalueeksi 20: 11 jaoitus ja käytön yleissuunnitelma 08: : : 17 katselmus 92: : : II 50 laivaliikenne 94: 44 liittäminen kaupungin hallintoalueeseen 97: 27 raitiotieyhteys 12: 30 23: 54 26: : 22, 242 rakennuspiirustukset 96: :155 99: : : II 50 07: II 60 08: : r197 vesijohdon rakentaminen 75: 10, 17 85: 74 22: 227 viemärikanavan rakentaminen 11: : 227 vuokrausta koskevat asiat 08:40,182 11: : : 26, 248 väylän ruoppaaminen... 26:131* 27:39 Arabia ja Kaanaanmaa, alueet litt. a-h, vuokralleanto 22:189 Backas, ks. myös Mäkelä. Backas, tila: aluevaihto kaupungin ja M. G. Stenius oy:n välillä 11:16 omistusoikeutta koskeva selvitys 76:130 77: : 57, 58 88: 16 Baggböle, ks. Pakinkylä. Bemböle, linja-autoliikenteen järjestäminen 25: 179 Bengtsar: korjaustyöt kasvatuslaitoksessa 08: 52 09: 47 10: 53, : 73 maatilaan kuuluvien saarien ja kalaveden lunastaminen 10:16 12:25 maatilan tuottamat tulot 18: 181 Södergärdin ja Norrgärdin tilojen hallinta 08: 52 Södergärdin ja Norrgärdin tilojen osto 07: XI 1 08: 50, 52, 240 tien rakentaminen 14: 56 vesijohdon rakentaminen kasvatuslaitokseen 24: 219 Bergudd (ks. myös Sörnäinen, Strandkulia): ilmakuljetusradan rakentaminen 11:38 katselmus 91: 62 03: II 46 06: Il 56 vuokralleanto 92:10,97 08:183 vuokraoikeuden siirto 93: 117 yhdistetty alueeseen Strandkulla n:o 19 92: 10, 97
114 114 Bertas (ks. myös Meikki): omistusoikeuden selvittely 76:130 77:256 85:57,58 88:16 Björkholmen, Puodinkylän tiluksen osto 27:11,100,101, 136* Blekholma, Etel. ks. Luoto. Blekholma, Pohj. ks. Valkosaari. Blekholmankari, ks. Valkosaarenkari. Botby, ks. Puodinkylä. Boxbacka, ks. Pukinmäki. Brinkákern, aluevaihto kaupungin ja M. G. Stenius oy:n välillä 11:16 Britas, ks. Oulunkylä. Brudhälla, omistusoikeuden selvittely 11: 87 Brunakärr, ks. Ruskeasuo. Brusas, tila: hallinnan järjestely 17:267,268 linnoitustöiden aiheuttamat vahingot 19: 248 osto 17:13,178 Brändö, ks. Kulosaari. Brännvinskubben, omistusoikeuden selvittely 11:84 Bytarsin verotalo, osto ja luovuttaminen kaupunkilähetykselle työsiirtolaa varten 12: 11 Bäckdal: katselmus 91:62 03: :1156 vuokralleanto 92: 11 Böhlsin eli Bölen tila, ks. Pasila. Bátvik: sillan uudelleen rakentaminen 24: 130* tilan lohkominen 24: 175 Dal, ks. Laakso. Dalin tila: palsta n:o 23, lohkominen 30:191 palstat n:o 44, 45, 46a ja 47, osto kaupungille 17: 13, 15 Degerö: Degerön kylän, Tuurholman verotalon ja Villingin allodisäterin julistaminen taajaväkiseksi yhdyskunnaksi... 20: 197 rautatien rakentaminen 21: 59 sähkövoiman johtaminen sinne... 20: 30 tonttien lunastaminen 25:153 26:131 30: 137* vapaasataman järjestäminen 21: 58 vesialueiden jako 30: 189 Dickursby, ks. Tikkurila. Djupgrundet, omistusoikeuden selvittely 11: 84 Dnjeper kari, räjäyttäminen 24:8* 25:44 Domarby, ks. Tuomarinkylä. Drumsö, ks.* Lauttasaari. Drumsöhatten, kaupungille luovutettu osa karista, Meikin maaveron vastike 89: 7 90: 5 Edessaari, Edesvik, ks. Taivalsaari. Ekholmen saari, vuokralleanto... 18: 23 Eknäsin tila: arvion toimittaminen 19: 240 halkojen myynti 22:240 hiekanottopaikan pakkolunastaminen 22: 186 katselmus 25: : : 158 luovuttaminen valtiolle aluevaihdon kautta 27: 21 maa-alueen pakkolunastaminen 21: 14 oikeus hiekan ottoon tilan mailta 21:256 25:180 osto 19:227 21:8,140,142 23:6 puiden kaataminen 22:215 sähkövoiman johtaminen sen kautta 22: 213, 228 vuokralleanto 22: 12, : 184, : :147 vuokraoikeuden pidennys 25: 170 vuokrasopimuksen irtisanominen 23: 188 Elotie, ks. Pakinkylä. Enskär, Stora: luovuttaminen venäläiselle sotilashallinnolle 14: 15 myynti tai aluevaihto 19: 209 omistusoikeuden selvittely 11:84 Espoo: kirkon ja Pitäjänmäen välisen maantien uudelleen järjestäminen 20: 194 linja-autoliikenteen järjestäminen 25: 179 sähkövoiman jakelu 18: 132 Espoon etel. ja Helsingin välinen tieyhteys 28:145 Finnby, Finnarfin tilan osto Sjötorpin kasvatuslaitokselle 22:184 Fiskarviken, ks. Kalastajalahti. Flisholma, ks. Sirpalesaari. Forsby, ks. Koskela. Fredriksberg, ks. Pasila. Fridkulla, uudistila, osto 18: 5 Glasmästareholmen, ks. Lasinleikkaajansaari. Granholma, ks. Kuusisaari. Grankulla, ks. myös Kauniainen. Grankulla, uudistila, osto 18: 5 Granö, laivayhteys sinne 21: 267 Gamlas, tila: käyttöoikeuden supistaminen... 30: 188 osto kaupungille 18: 5 Greijus, ks. Reijola. Grähara, ks. Harmaja. Gräön saari: erottaminen kantatilasta 28: 275 osan myynti 28: 20 Gräsören, ks. Viikin sotilasvirkatalo. Gumtäckt, ks. Kumpula. Gumtähdenkatu, ks. Hermanni II. Haaga: Gerdt Skyttekatu-nimiseksi ehdotetun ka-
115 115 dun muuttaminen Skyttekaduksj 12:4 huvilayhdyskunnan muodostus kauppalaksi 20:197 järjestelysääntöjen sekä rakennus- ja palojärjestyksen laatiminen 08: : 181 linja-autoliikenteen järjestäminen 25: 178 raitiotielinjan rakentaminen 13: 30 14: 26, 112, 228 rakennusjärjestyksen ja rakennuskaavan ehdotuksia koskeva lausunto... 17: 247 terveydenhoitojärjestys 05: I : 196 tilanosto 17: 14, : 5 tilanhallinnan järjestely 17: 267 Hammargrundet: luovuttaminen venäläiselle sotilashallinnolle 14: 15 omistusoikeuden selvittely 11:84 Hanaholma, ks. Hanasaari. Hanasaari: bensiinivaraston pito siellä 24: 208 katselmus 92: : II 51 07: II 61 lastauslaiturin rakentaminen... 11:266 myyntitarjous 26:131 omistusoikeuden selvittely 11:87 rakennuspiirustukset 98: : : II 50 24: 208 sähköverkoston ulottaminen sinne 14: 115 vuokrausta koskevat asiat 81:161 98: : II 7 10: 32, : 26, s 27, :191 Harakka: aallonmurtajan rakentaminen Särkän väliseen salmeen 23:209,9* 24:221 29: 126* 30: 55 alueen luovuttaminen kalastajille 22: 208 ampumaradan järjestäminen sinne 24: : 145 katuvalaistus 27: 94 moottorivenelaiturin uusiminen 30: 138* omistus- ja käyttöoikeuden selvittely 11: 86 23: 8 pohjan tasoittaminen rannan luona 28: 134* rakennusten korjaaminen 19: 296 rakennusten ottaminen kaupungin haltuun asunnonpuutteen lieventämiseksi 19: 12, : 202 sähkö- ja kaasujohtojen vetäminen saarelle 27: 23 vesijohdon rakentaminen saarelle 27: 23, 94 vuokralleotto kaupungille 22: 210 Harmaja (Grähara): omistusoikeuden selvittely 11:84 puhelinyhteyden järjestäminen sinne 22: 10* väylän käyttö talviliikenteessä 13:94 21: 74 Hedmans: tiluksen osto 27: 11, 100, 101, 136* viljelysalueen vuokralleanto 30: 195 Heikas, kaupungille aikaisemmin kuulunut tila, omistusoikeutta koskeva tutkimu s76: : : 57,58 88: 16 Helleberg, palstatila, osto kaupungille 18:5 Helsingin-etel. Espoon välinen tieyhteys 28:145 Helsingin-Hämeenlinnan maantiesuunnitelma 30: 44 Helsingin kaupungin esikaupunkikysymyksen selvittely 29: 144 Helsingin-Korian rautatie, rautatietutkimuksen jatkaminen 24: : 149, 274 Helsingin pitäjä: alueiden liittäminen kaupunkiin 20: 203 alueiden osto 17:176 28: 14 huvilayhdyskuntien järjestyssääntöehdotukset 17: 248 kaupungin maanhankinta 17: 9 linja-autoliikenteen järjestäminen kirkonkylään 25: 179 teiden kunnossapito 24:217 torpparien ja mäkitupalaisten vuokraalueiden muuttaminen itsenäisiksi tiloiksi 22: 287 Helsingin-Porin rautatien rakentaminen 30: 44 Heisi ng i n-porvoon-vi i puri n m aan tiesuunnitelma 30:43-45 Helsingin-Porvoon välisen maantien rakentaminen 29: 143, 272 Helsingin-Risteen rautatiesuunnitelma 24: 50 28: : Helsingin-Satakunnan rautatiesuunnitel ma 25:41 29:262 Helsingin-Vihdin kirkonkylän maantiesuunnitelma 30: 45, 46 Hermanni I: (Entiset korttelit n:o l-iv, VI-IX ja XI vastaavat suunnilleen v vahvistetun uuden jaoituskaavan kortteleita n :o ja ). kortteli n:o 649, tontit n:o 1 ja 2, katselmus 06: II , tontit n:o 1 ja 2, vuokraoikeuden pidennys 01:137 06: II 9 15: 22 16: : , tontit n :o 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7 ja 8, vuokraoikeuden siirto 95: : : : : : : II 9 05: : :188 09:155 10:216 15:194 18: : 217
116 HERMANNI 649, tontti n :o 2, vuokralleanto 24: , jaoituskaavat 24: , tonttien vuokraehdot... 24:26 650, rakennusten julkisivupiirrokset 27: 79* 650, tontit n:o 3-8, katselmus 06: , tontit n:o 3-8, vuokraoikeuden pidennys 97: :135 00:114 01: : : II 11 15: 22 16: :42,256 19:211, , tontit n:o 4 ja 6, vuokralleanto 24: , tontti n:o 7, laajentaminen 96: , tontit n:o 65, 67 ja 69, rakennusten julkisivupiirrokset 27: 79* 650, tontti n :o 65, vuokralleanto 24: , tontit n:o 67 ja 69, katselmus 28: , tontti n:o 67, vuokralleanto 28: , tontit n:o 67 ja 69, vuokraoikeuden pidennys 25: , tontit n:o 1-7, 9 ja 10, katselmus 06: II , tontti nro 1a, poliisiaseman järjestäminen 07: I , tontit nro 1a, 1b, 1c ja 1d, 2-7, 9 ja 10 vuokraoikeuden pidennys 97: 123, : : : II 9 04: II 11 05: :33,216 15:21,22,192 16: : : : , tontit nro 1a, 1b, 1c, 1d, 2, 4-10, 71 ja 81, vuokraoikeuden siirto 95:161 96: : :134 00: : : 03: II 8 05: II 10 07: :188 09:155 10:216 11: : : : : : : : 216, : : : : : , tontti nro 8, palokalustosuojan rakentaminen 98: , tontit nro 10, 12, 14, 16, 71, 73, 75, 77, 79, 81 ja 83, vuokralleanto 21: : , tontit nro 1-8, katselmus 06: II , tontit nro 1-8, vuokraoikeuden pidennys 99:133 00:19,114 01:21 02: : :27,156 13:26, : 23, : , torttit nro 2 ja 4 (22 ja 85), luovuttaminen Kansankoti oyrlle 00: 19 01: 22 03: I16 24: , tontit nro 2, 4, 7a, 24 ja 91, vuokralleanto 94:124 08:43,182 24: 178, , tontit nro 3 ja 4 (22 ja 89), vuokraoikeuden siirto 95:161 97:124 10: : : , tontti nro 5, ajotien rakentaminen 04: II , uudelleen järjestely 19: , tontit nro 1-14, katselmus 06: II , tontit nro 1, 2, 3, 3d, 4, 6, 7a, 7b, 8, 9, 10, 12b ja 13, vuokraoikeuden siirto 96: : : : : : : 04: II 10 05: II 10 07: II 10 08: : : :277 13:255 15:194 16:182 20: : , tontit nro 3, 7 ja 32, vuokralleanto 24: 178, , tontit nro 9b ja 11, viljelysalueiden vuokralleanto 95:158 96: , tontit nro 9, 10, 12, 13 ja 15, vuokraoikeuden pidennys 99:133 00:114 01:137 04: :213 25:163, , suunniteltu tie 08: , tontit nro 1-12, katselmus 06: II , tontit nro 1 ja 6 Vellamonkadun varrella, käyttöoikeus 25: 87* 654, tontit nro 1-10 ja 12, vuokraoikeuden pidennys 18: : : 31, : , tontit nro 1-10, 12 ja 15, vuokraoikeuden siirto 96:116 97:124 98: : : 03: II 8 04: II 10 05: : II 8 07: :188 10: : 214, : : 242, :166, , tontit nro 2b, 9, 11, 13 ja 15, vuokralleanto 21: : , tontit nro 3, 5 ja 7 Orioninkadun varrella, käyttöoikeus... 25:87* 654, tontti n ro 11, laajentaminen 96: , tontti nro 1-8, katselmus 06: II , tontit nro 1, 2, 6, 7, 9 ja 18, vuokraoikeuden pidennys 99:133 00:114 03: II 9 04: II 11 06: II 9 25: , tontit nro 1, 2, 3, 6, 7, 8, 9, 12, 16, 17 ja 19, vuokraoikeuden siirto 95:161 99:132 02: 03: II 8 04: : II 8 07: : : :255 12:277 14:219 16:182 18:269 19:214 24:193 25:166 26: : : , tontit nro 12, 14, 16 ja 23, vuokralleanto 24: : , jako 99: , tontit nro 1-3, katselmus 06: II , tontit nro 1 ja 2, vuokralleanto 20: , tontit nro 1 ja 2, vuokraoikeuden pidennys 99:133 00:114 05: : I , tontti nro 2, vuokraoikeuden siirto 99: : : II 8
117 HERMANNI , tontti nro 6, laajentaminen 96: , vuokraoikeuden siirto... 05: II , tontti nro 9, katselmus... 06: II , tontti nro 9, vuokraoikeuden pidennys 19: , tontti nro 9b, viljelysalue, vuokralleanto 95:128 96:113 98: , tontti n ro 26, vuokralleanto 24: , tontit nro 1-5, katselmus 06: II , tontit nro 2, 4, 5, 6, 7 ja 9, vuokralleanto 01: : 178, , tontit nro 2, 3 ja 5, vuokraoikeuden pidennys 03: II 9 19: , tontit n :o 2, 4 ja 5, vuokraoikeuden siirto 95: : : 07: II 10 17: : , tontit nro 11 ja 13 Vegankadun varrella, käyttöoikeus 25: 87* 659, tontit nro 1, 2 ja 4-7, katselmus 06: II , tontit nro 1, 2 ja 4-7, vuokraoikeuden pidennys 00:114 01:137 19: : , tontit nro 1, 2 ja 4-7, vuokraoikeuden siirto 95:161 96:116 97:124 04: II 10 06: II 8 11: : , tontti nro 11, vuokralleanto 24: , jaoituskaavat 24: 8 661, tontit nro 1-5, katselmus 06: II , tontit nro 1-5, vuokraoikeuden pidennys 97:124 03: II 9 04: : , tontit nro 2 ja 5, vuokraoikeuden siirto 97:124 99:132 01:136 04: II 10 08: : 217 hallinnan järjestäminen 93: 6 jaoitussuunnitelma 24:88* kartoittaminen 94:139 Kauppakatu: vesijohdon rakentaminen 02: 48 03: II 23, 26 06: II 30 viemärikanavan rakentaminen 02: 52 03: II 19 Käsityöläiskatu: nimenmuutos 08: 192 Niittykatu: rakennuspiirustukset 06: II 54 vesijohdon rakentaminen99: 147, 149, viemärikanavan rakentaminen 00: 122 Oihonnankatu: asuntotontti n :o 2, vuokraoikeuden siirto 21:242 vesijohdon rakentaminen... 08:290,296 Orioninkatu (ent. Vuorikatu): nimenmuutos 08:192 pidentäminen 07: I 88, II 17 08: 262 vesijohdon rakentaminen 05: I 65 06: II 25, 30 viemärikanavan rakentaminen 06: II 21 paloaseman alueen vuokralleanto 95: 158 rakentamisoikeuden supistaminen... 97: 21 Saarenkatu: tasoittaminen 08: 262 vesijohdon rakentaminen 11:91 Työpajankatu: tasoittaminen 07: I 88 08: 262 viemärikanavan rakentaminen 08: 264 tonttijako 93:116 Vegankatu: vedenkuluttajille myönnetty vapautus vesimaksujen takuusitoumuksesta... 14:110 vesijohdon rakentaminen 11: 91 Vellamonkatu (ent. Käsityöläiskatu): nimenmuutos 08: 192 vesijohdon rakentaminen 02: 48 03: II 23, 26 06: I 79 07: 32, 37 viemärikanavan rakentaminen 02: 52 03: II 19 06: II 21 07: II 24 Violankatu: vedenkuluttajille myönnetty vapautus vesimaksujen takuusitoumuksesta 14: 110 vuokrasopimusehtojen muuttaminen 94: 36 97: 21 Vuorikatu, ks. Orioninkatu. Hermanni I ja Hermanni II: asemakaavan uudelleen järjestely 13: 366, :335 höyrylaivayhteyksien järjestäminen94: 44 katutöiden suorittaminen 28: 102 katuvalaistuksen järjestäminen... 96: 120 laajentamissuunnitelma 10: 19 liittäminen kaupunkiin 00: 44 02: 53 05: I 2 metsän istuttaminen 98:162 99:145 01: :164 paloaseman rakentaminen 09: 41 10: 43 11: 60, 173 raitiotieverkoston rakentaminen 12: 30 13: 28 rakennuspiirustukset 05: II 48 06: II 54 07: II 60 08: : : 197 rakennustoiminnan valvominen... 98: 138 rakentamattomien tonttien palauttaminen kaupungille 94:43 sähköjohtoverkon laajentaminen 20: 128 talojen osoitemerkinnän muutos 16:208 17: 278 tonttien hallinta- ja lunastamisoikeus 19:27,28 tonttien luovutusehdot 24: 8, 23 uimalaitoksen järjestäminen... 30: 247 vesijohdon rakentaminen 91:80 94:44 95: 34, 35, 172, : 230 viemärikanavan rakentaminen 94: 45 95: 34,35,168
118 118 Hermanni II: (Huom. jaoituskaavanmuutos). kortteli n:o 3, tontit nro 1-8, katselmus 06: II 56 5, tontit nro 5, 7 ja 8, katselmus 06: II 56 9, tontit nro 2, 4, 6, 7 ja 8, katselmus 06: II 56 11, tontti nro 6, katselmus... 06: II 56 12,~ tontit nro 4-6, katselmus... 06: II 56 12, tontti nro 7, vuokraoikeuden siirto 94: , tontti nro 6, katselmus... 06: II 56 14, tontti nro 3, katselmus... 06: II 56 15, tontit nro 1-4, katselmus... 06: II 56 15, tontti nro 1, luovuttaminen kansakoulua varten 96: 69 15, tontit nro 1-4, vuokraoikeuden siirto 96: : : : II 10 09: :216 12:277 15:194 18: 268, : : , tontti nro 2, salaojitus 17:74 15, tontit nro 2-4, vuokraoikeuden pidennys 01: : , tontit nro 1-3, katselmus 06: II 56 16, tontti nro 1, vuokralleanto 96: :129 05:115 16, tontit nro 2 ja 3, vuokraoikeuc^n pidennys 00: : , tontti nro 2, vuokraoikeuden siirto 97: : : II 10 05: II 10 09: :269 17, tontit nro 1, 2, 7 ja 8, katselmus 06: II 56 17, tontit nro 1, 2, 7 ja 8, vuokraoikeuden pidennys 97: : : : II 11 17, tontit nro 1, 2, 7 ja 8, vuokraoikeuden siirto 99:132 00:113 02: 04: II 10 05: II 10 07: II 10 10: : : : : : , tontit nro 1-3, katselmus... 06: II 56 19, tontti nro 1, vuokraoikeuden pidennys 02: : II 9 21: , tontit nro 2 ja 3, vuokralleanto 94: : : , tontit nro 2 ja 3, vuokraoikeuden siirto 97: : , tontit nro 1 ja 8, katselmus 06: II 56 22, tontti nro 1, lisäalue, vuokralleanto 11: , tontti nro 1, vuokraoikeuden pidennys 99: , tontit nro 1 ja 8, vuokraoikeuden siirto 96: : : : II 10 09: :216 11:255 14: :191 22, tontti nro 8, vuokralleanto 96:113 01:133 avonaisen paikan tasoittaminen ja aitaaminen 15: 323 Kumtähdenkatur vesijohdon rakentaminen 12: 65 Hernesaarenluoto, omistusoikeuden selvittely 11:87 Hernesaarensalmi: täyttäminen 28: : 113 viemärin jatkaminen 30: 140* Hernesaari: aallonmurtajan rakentaminen... 22:116 asuntotontit nro 1, 2 ja 3, vuokralleanto 08: 40, : : 12, 189 asuntotontit nro 1, 2, 3 ja 6-10, vuokraoikeuden pidennys 19: : 141 asuntotontit nro 1, 2, 3 ja 10, vuokraoikeuden siirto 11:256 12:277 15:194 19: : : 154 jako palstoihin 08: 40 katselmus 92: : II 51 08: 204 käyttö väliaikaisena öljysatamana 30: 53, 137* liittäminen suurmerisatamaan... 21: 58 luvaton rakennusyritys 05: II 19 omistusoikeuden selvittely 11:87 tasoittaminen 29:113 33:140* vuokralleanto 77: 229 vuokraoikeuden siirto 92: : : 06:118 Hertonäs, ks. Herttoniemi. Herttoniemi: alue, luovuttaminen mielisairaalaa varten 30: 32 alue, vuokralleanto koulua varten 28: 23 29: 163 alue, vuokralleanto puistoa varten 21: 30, 237 alue nro 26, vuokraoikeuden siirto 23: 185 alue nro 35, vuokraehtojen muutos 25: 162 alue nro 49, vuokraoikeuden siirto 23: 185 alueiden lohkaiseminen 23: 171 alueiden osto 23: 11 ammuskellarien ja tieosuuksien luovutus valtiolle aluevaihdon kautta 27: 22 asuntotontit nro 1-85, rekisteröiminen 21: 244, 245 asuntotontit nro 20, 21, 26, 30, 40, 55, 57, 62, 65-68, 74a ja 75, vuokraoikeuden siirto 22: : : : : : : : : 200 asuntotontti nro 30, sähköjohtojen vetäminen sinne 24: 202 asuntotontti n ro 46, Soltorp, jako 25:161 asuntotontit nro 46a ja 46b, muodostus 25: 161
119 119 asuntotontit n:o 46a, 46b, 50, 63a ja 63b, vuokralleanto... 22:189 25:156 27:148 asuntotontti n:o 50, vuokraoikeuden pidennys 22:195 asuntotontti n:o 63, jako 22:16 asuntotontti n:o 63, rajain järjestely 29: 168 asuntotontti n:o 80, Stora Marsholmen, vuokraoikeuden pidennys.. 30:198 esikaupunkiasutuksen leviäminen maatilalle asti 12: 22 eteläosan järjestely 25: 135* eteläosan vuokralleanto 23: 38, 177 hautausmaan perustaminen 22: 6 huvilan luovuttaminen sairaanhoitajattarien lepokodiksi 21: 37 22: : 158 huvilarakennusten osto 25:152 huviloiden vuokralleanto kesän ajaksi 23:198,199 24:211 25:188 26:158 27: : : : 225 jaoituskaavasuunnittelu 20:44* 29:136* 30: 148* katselmus 24: : : : 205 maantien tasoittaminen 30: 144* maatilan hoito 19: 45, : 300 maatilan käyttö 27:136* 28:134* 29: 127* 30: 48-52, 11*, 137* maatilan osto 13:15,389 17:16,268 18: : 8, 50, 227 Malmille johtavan rautatien rakentaminen 19:138,140,233 21:271 23:50,207 mäkitupa-alueiden lunastaminen 24: 176 Nybackan torppaa koskevat asiat 21: 9, 32, : 153, : 147 Oulunkylään johtavan rautatien rakentaminen 21: 51, 59, 271, 81*, 83*, 84* 23: 50, : 242 palstoilla sijaitsevien rakennusten poistaminen! 25: 182 palstojen osto 24: 11, 127, 172 pohjoisosan vuokralleanto 23: 177 raitiotieliikenteen johtaminen sinne 19: 10, : 11 # rajankäynti 30: 188 rakennus-, palo- ja terveydenhoitoehdotukset 17: 248 rakennusten hoito 30:219 rautatietä varten ostettujen palstojen hoito 30:229 Räbackan torpan rekisteröiminen 21: 245 satamarakennustyöt 19: 138, : 40* 21: 52,57,61 22: 98*, 100*, 101* 23: 9,11 30: 133,138 Sofielundin tiluksien lohkominen ja rajankäynti 24: 175, 176 Solhagen nimisen uudistilan lohkominen Sofielundin rälssisäteristä 24: 176 Strangbergin torpan rekisteröiminen 21: 245 syvyysmittauksen ja pohjatutkimuksen suorittaminen puistotietä varten 30: 139* sähköjohtojen rakentaminen 20: : : 11 24: : 164 sähkövirran jakaminen 24: :170 uimahuoneen rakentaminen huvila-alueelle 28:211 valtatien suunta 30: 148* vesirajojen määrääminen 21: : : 171 viljelysalueen vuokralleanto 30: 195 vuokra-alueiden ja huvilarakennusten hoito 21: 56 27: 158 Hevossaari: alueen järjestäminen vapaauimapaikaksi 28: 214 sillan korjaukset 26: 172 Hietaniemenkarit, venehuoneen ja vartijantuvan rakennuspiirustukset... 29: 185 Hietaniemensaaret, ks. Ourat. Himmelsbergets egnahemsomräde, ks. Käpylä 24:85* Hjärphälla, saaren pohjoisosan vuokraoikeuden siirto 30: 200 Honholma: katselmus 04: II 51 07: II 61 vuokralleanto 81: 161 vuokraoikeuden pidennys 86:132 Huldasdal, Puodinkylän tiluksen osto 27: 11, 100, 101, 136* Humalluoto: jalkasillan rakentaminen 09: 63 10: 304 kanoottivajan piirustusten hyväksyminen 28: 188 kaupungin omistusoikeuden selvittely 11: 87 Hundskär, kaupungin omistusoikeuden selvittely 11:84 Hundör-saari, kaupungille luovutettu, Meikin maaveron vastike 89:7 90:5 11:86 Huopalahden kunta, osien liittäminen kaupunkiin 23: 17 Huopalahti: alue, vuokralleanto 20:215 ampumarata-alueen vuokralleanto 14: 21, : : 39, 179 kansakoulun perustaminen... 06: I 128 maantiesillan uudelleen rakentaminen 20: 238 raitiotien rakentaminen 07: II 18 ruotsinkielisen kansakoulun lakkauttaminen 22: 149 vesialueiden jako 07: II 62 tien kunnostaminen 26: 166
120 120 viertotien rakentaminen 17:75,175 viljelyspalstan vuokralleanto 20: 24 22: 199 Hylkysaari (Vrakholma): katselmus 92: : II 51 07: II 61 kaupungin omistusoikeuden selvittely 11: 87 laiturin rakentaminen 17: 266 luotsi- ja majakkalaitoksen kaasutehtaan rakentaminen 11: : 285 luovutus valtiolle aluevaihdon kautta 27: 21 lähiympäristön soveltumattomuus suurmerisatamaksi 21: 57 puhelinjohdon rakentaminen... 11: 266 rajain paaluttaminen 30: 188 vuokralleanto 81: 161 vuokraoikeuden pidennys 06: I 39, XVII 86 vuokraoikeuden siirto 89:73 08:25,188 Hämeenlinnan-Helsingin maan tiesuunnitelma 30:44 Hämeentien, Verkkosaaren, Vanhankaupungin selän ja Vantaanjoen suun välisen alueen alustava jaoitussuunnitelma 30: 7 Häkansdal, uudistila, osto 18: 5 Hälviksängen, ks. Tuurholma. Höggärd: katselmus 91:62 vuokralleanto 92:11 Hömossan, uudistila, osto 18: 5 Hönan, ks. Kanasaari. Hörnet, Puodinkylän tiluksen osto 27:11, 100, 101, 136* Hörneberg, ks. X kaup.osa, Kulmavuori. Iitti, Peltolan ja Ruuhalan maatilojen osto 17: 22 18: 11,183 Inkoon kivilouhimo, osto 25:15 Janssonin viljelykset 75:10,17 77:252 78:331 85:72 86:130 87: ,200 88: 79 89: 28, 72, : 91, 92 91: 60, 70 92: 108, : : 2 98: 2, 15, 23, 129, : 3, 127, 134, : : 13 03: H 5, 8 Jaurilan palstatila, osto 17:17 Johannesbäck, Puodinkylän tiluksen osto 27:11,100,101, 136* Johannesdal, Puodinkylän tiluksen osto 27:11,100,101, 136* Kaanaanmaa (ks. myös Arabia ja Kaanaanmaa): liittäminen kaupungin hallintoalueeseen 97: 27 vuokraoikeuden pidennys 21: 26 vuokraoikeuden siirrossa noudatettavien ehtojen muuttaminen 75: 34 vuokraoikeuden siirto 21:248 Kaarelan kylä Helsingin pitäjässä, tilain psto 18: 4, 183 Kaarelan tila (Kärböle): hoito 21:300 katselmus 27:159 käyttöoikeuden supistaminen... 30: 188 osto 17:13 Oy. Julius Tallbergin tontille tulevan uudisrakennuksen rakennuspiirustukset 28: 188 vuokralleanto 22: 194 vuokraoikeuden siirto 28: 170 Kalastajalahti, Iso ja Pieni (Fiskarviken): tonttijako 84: 4 vuokraoikeuden siirto 76: 115 Kallbädan, talvimeriliikenteen johtaminen sen kautta 13: 94 21: 74 Kallioniemi, vuokraoikeuden siirto 07: II 10 Kanasaari: hylkyjen poistaminen 27: 137* katselmus 92:107 omistusoikeuden selvittely 11:87 vuokralleanto 90: 73 vuokramaksun korottaminen... 22: 203 Kapelläker, Puodinkylän tiluksen osto 27: 11, 100, 101, 136* Karjalohja, linja-autoliikenteen johtaminen sinne 26: 152 Karisin tila, linnoitustöiden aiheuttamat vahingot 19:248 Katajaluoto (Katajakari, Skatakobben): luotsiodotuksen järjestäminen... 75: 28 luovutus valtiolle aluevaihdon kautta 27: 21 omistusoikeuden selvittely 11:86 pakkolunastaminen 21: 262, : 185 rajain paaluttaminen 30: 188 Katajanokka, ks. VIII kaupunginosa. Kauklahti, kulkutien rakentaminen kaupungista sinne 30:45 Kauniainen (Grankulla): linja-autoliikenteen järjestäminen 25: 178 sähkövoiman jakelu 18:131 Kellosaari (Sellari, Skellari, Skällaren): asumislupa siellä 24:207 katselmus 07: II 61 laivatelakan ym. rakentaminen 05: I 61 lentokonehallin rakennuspiirustukset 28: 188 lentosataman rakentaminen 28: 41,103, 239, 133* 29: : 133, 140* louhiminen 28: 136* omistusoikeuden selvittely 11:87 pistolaiturin rakentaminen 21: 58 rakennuspiirustukset 05: II 48 rakennusten poistaminen 28: 186 salmen täyttäminen 17:25 vesijohdon rakentaminen 29: 129* vuokralleanto 03: I 16 04: II 4
121 123 vuokrasopimuksen irtisanominen 28: 199 Keskussairaala-alue, rakentaminen 29: Keskusvankilan alue, ks. Sörnäisten keskusvankila-alue. Kilo, sähkövoiman jakelu 18:131 Kirkkonummen-Helsingin maan tiesuunnitelma 30:44 Kivinokka: alue, vuokralleanto kesän ajaksi 29: 163 niemen ostotarjous 24: 10* 25: 153 varaaminen kaupan ja teollisuuden tarpeisiin 12: 22 Klemetskog-Väfvars, tilan vaakitus 30: 229 Knihti, ks. Nihti. Knutsin verotalo Inkoon pitäjän Rankilan kylässä, osto ja luovuttaminen kaupunkilähetyksen työsiirtolaa varten 12: 10 Koivula, kasvatuslaitoksen vuosikertomus 92: : 162, : : : 156 Konkolanmäki, ks. Pasila. Korian-Helsingin rautatien rakentamissuunnitelma 24: : 149, 274 Korkeasaareniuoto (Korkeasaarenkari): omistusoikeuden selvittely 11:87 vuokralleanto 82: 212, : 131 Korkeasaari: eläintarhan johtajan johtosääntö 22: 163 eläintarhan lakkauttaminen ja biologisen museon perustaminen 18: 54 eläintarhan ottaminen kaupungin hoitoon 19: 47 hallinnan järjestäminen 94: 17 15: 54 20: 45 katselmus 03: II 46 06: II 55 korjaustöiden suorittaminen 25: : : 207, 121* 30: 249 laivayhteyden järjestely 21: 56, : 244, 10* 23: : 209, 127* lähiympäristön soveltumattomuus suurmerisatamaksi 21: 57 näköalatornin rakentaminen 29: 185, 207 oikeus tilapäiseen käyttöön 13: 25 omistus- ja käyttöoikeuden selvittely 11: 86 puhelinjohto kaupungista sinne 10: : :194 rakennuspiirustukset 90:77 98:171 01: 45,173 07:1160 ravintolarakennuksen laajentaminen 27: 96 ravintolarakennuksen vuokraus 19: : : : : : 190 sillan rakentaminen 29:207,121* sähköjohdon johtaminen sinne 14: :137 22:27 uimahuoneen rakentaminen 25:113 varaaminen virkistyspaikaksi... 19: 220 vesijohdon rakentaminen 96: 57 10: 64 11:92 12:64 13:71 vuokraoikeuden pidentäminen 92:13,97 02: 15, : 32, 215 vuokravapauden myöntäminen Helsingin anniskelu oy:lle 16: 31 Korpas, verotalo n:o 1 Pikku-Huopalahden kylässä (ks. myös Ruskeasuo ja Uusipelto): alue, vuokralleanto 22:199 aluevaihto kaupungin ja M. G. Stenius oy:n välillä 11: 16 kaupungille aikaisemmin kuulunut tila, omistusoikeutta koskeva tutkimus 76: : :58 88: 16 metsän harventaminen 14: 362 osto sekä osan liittäminen kaupunkiin 12: 14 13: 14 28: 10, , 154 rakennusten luovuttaminen venäläisen sotilassairaalan käyttöön 15: 88 vuokralleanto 28: 158 Korso, parantolan perustaminen tuberkuloottisia lapsia varten 22: 18 Koskela: ammuskellarien ja tieosuuksien luovuttaminen valtiolle 27: 22 Forsbybackenilla olevien rakennusten myynti 27:192 hiekanotto 77: 266 huvila-alueen n:o 2 rajan siirtäminen 77:229 jaoitus ja käytön yleissuunnitelma 08: : : 17 29: 136* 30: 7 katselmus 89: 75 92: : II 51 07: II 61 kunnalliskotia koskevat asiat 05: I 51, III 12 07: I 42 08: 52 09: 43 12: :23, : : 128, : 40 29: 25, 37 30: 35, 36 liittäminen kaupungin alueeseen 99: 10 metsänhoito 98:162 99:146 00:128 08: :314 11:363 13:399 20:48* 21: 89* 30:144 mooseksenuskolaisten hautausmaan sijoittaminen sinne 82: : : 62 rakennuspiirustukset 99: 167 ruutikellarin luovutus kaupungille 25: 209 teollisuusalueen perustaminen... 18: 47 tien kunnossapitovelvollisuus 78: : 31 80:109 tien rakentaminen kunnalliskodin ja Annalan väliselle alueelle 30:59 Vanhankaupunginmäen ja kunnalliskodin alueen erottaminen tilasta 07: I 43 vesijohdon rakentaminen 75:10,17 viemärijohdon rakentaminen... 30: 59
122 122 vuokrausta koskevat asiat 76: : 227, : 81 03: II 8 05: II 9 07: I 42 08: 42, 181,184 09:23,99,151,157,160 10:211, :263 18: :212 29:157,164 Kottby, ks. Käpylä. Kristerin eli Stenbackan siirtotila; raitiotielinjan rakentaminen sen kautta 13: 31 Kulkutautisairaala: alueen rajain uudelleen järjestely 27: 184 laajennustyöt 28: 35, 101 perustaminen 03: I 35 05: I 49, III 10 07: I 74 09: 42 10: 46 11: 62 ympäristön järjestely 29:49 30:29 Kullatorppa, ks. Oulunkylä. Kulosaarenkatu, ks. Sörnäinen. Kulosaari ja Kulomaa: Brändöntie; tontit nro 1, 3 ja 5, vuokrasopimusten irtisanominen 24: 193 Herttoniemen välisen liikenteen järjestäminen 19: 10 huvilayhdyskunta: asemakaavaehdotus 30: 9, 319 Brändö villastad ab:n omistamien maaja vesialueiden osto 12: 17 28: 10-14, 155 järjestyssääntöehdotus 17: 248 kaupungin välisen rajan vahvistaminen 19: 197 kirkko- ja pappilatontin luovuttaminen 30: 19 terveydenhoito-, rakennus-ja palojärjestys 08:160 11:238 19:197 23:142 24:131 järjestäminen satama-alueeksi... 12: 20 kalavesien vuokralleanto 30:191 kaupungille kuuluvan osan jaoituskaava 30: 9,319,148* korkeajännitteissähköjohdon rakentaminen 24: 219, 9* Loviselundin alueen sekä kalavesien vuokralleanto 27: 147 Loviselundin alueen ja kalavesien vuokraoikeuden pidennys 28:167 29:165 maatilan hoito 27: 193 maatilan osto 19:227 24:10* 25:153 27: 11, 100, 101, 142 maatilan vuokralleanto rakennuksineen 27: 146, 147, 177 Naurissaaren välisen tien oikaiseminen ja leventäminen 29: 197 puhelinkaapelin johtaminen sinne 09: 163 Puodinkylään johtavan tien oikaiseminen, leventäminen ja tasoittaminen 29: : 103 raitiotien rakentaminen 09: 30 11: 31 15: 25 saaren käyttöoikeuden hankkiminen kaupungille 17:11,12 siltaa koskevat asiat 15: 25, 26 18: 42 21: 61 22:8* 27: 136* 28:10-14,103, 155,203 29: 214,128* 30: 51,52,133,259 sähkövirran jakelu 10:116,371 11:148, 189, 422, : :154 vesijohdon rakentaminen 19: : 250 Kumpula: kortteli n:o , jaoituskaavat 27: 183, 143* 924, tontit n:o 7, 11 ja 94, vuokralleanto 28: : , tontit n :o 1, 3, 5, 7, 9, 11, 82, 84, 86, 88, 90 ja 92, rakennusten julkisivupiirrokset 28: , tontit nro 2, 4, 6, 8, 10 ja 12, rakennusten julkisivupiirrokset 28: , tontit n :o 10, 12, 71, 73, 75, 77, 79 ja 81, vuokralleanto 28:160 29: , tontit n :o 10, 71, 73 ja 77, vuokraoikeuden siirto... 29:166 30: , tontit n :o 71, 73, 75, 77, 79 ja 81, rakennusten julkisivupiirrokset 28: , jaoituskaavan muutos... 28: 142* 928, tontit n:o 10 ja 69, rakennusten julkisivupiirrokset 28: , tontti n :o 67, vuokralleanto 29: , jaoituskaavan muutos... 28: 142* 931, tontit n:o 32 ja 34, vuokralleanto 27: , rakennusten julkisivupiirrokset 28: , tontit n :o 51, 53, 55, 57, 64, 66, 68 ja 70, vuokralleanto 28:159, : , tonttien rakennusrajat... 28: , tontit n :o 61, 63, 65, 67, 69, 71 ja 73, vuokralleanto 26:135 28: 159, , tontit n :o 61, 63, 65, 67, 69 ja 71, vuokraoikeuden siirto 29: : , tontit n:o 49 ja 51, vuokralleanto 28: , tontit n:o 49 ja 51, vuokraoikeuden siirto 30: , tontit n :o 39, 41, 43, 45, 47, 49, 52, 54, 56, 58, 60 ja 62, vuokraoikeuden siirto 26: : 148, : 159, : : , tontti n:o 45, vuokrasopimuksen peruutus 29: , tontit n :o 16, 18, 20, 22, 24, 26, 28 ja 30, vuokralleanto 27: : 159, : , tontit n:o 18, 22, 24, 26, 30 ja 34, vuokraoikeuden siirto 28:168 30: 201
123 KUMPULA , tontti nro 18, vuokrasopimuksen peruutus 29: , tontit n:o 31, 33, 35 ja 37, vuokralleanto 28:160 29: , tontti nro 33, vuokraoikeuden ja rakennusten osto pakkohuutokaupalla 30: , tontti nro 35, vuokraoikeuden siirto 30: , tontti nro 37, vuokralleanto 26: , tontti nro 37, vuokraoikeuden siirto 28: , tontit nro 2, 4, 6, 8, 30, 32, 34, 36 ja 38, vuokralleanto 26:136 28: , tontit nro 4 ja 38, vuokraoikeuden siirto 27: : , tontti nro 8, rakentamisajan pidennys 29: , tontit nro 14, 16, 18, 20, 22, 24, 26 ja 28, vuokralleanto 26: : : , tontit nro 20, 26 ja 28, vuokraoikeuden siirto 27: : : , tontti nro 24, vuokraoikeuden ja rakennusten osto pakkohuutokaupalla 30: , tontti nro 11, rakentamisajan pidennys 28: , tontit nro 11, 13, 15 ja 17, vuokralleanto 26: : , tontti nro 15, vuokraoikeuden siirto 28: , tontit n ro 3, 5, 7 ja 9, vuokralleanto 26: : : 160 aluevaihto 25: 12 asemakaavan suunnittelu 19: 297 asuntotonttien vuokrausta koskevat asiat 78:331 08:185 10:219 14:218 15:192 19: s : 13, : 39, 181, :189,191 25:166,171 26:135,142 28: :164,166 asutusalueiden muodostaminen 05: I 9 14: : 8, 54, 192, 194 jaoitus ja käytön suunnitelma 08: : 254, 10: 17, 16: 270, 17: 335, 24: 8 kalaveden vuokraamista koskeva riita 94:128 05: II 49 10: 236 katselmus 92:107 93:116 03: II 45 07: II 61 08: 204 katutyöt 25: : 84 27: * 28:138* keuhkotautisairaalan perustamishanke 03: I 35, 36 keskusvankilan tontin pakkolunastaminen 75: 22 76: 88, 97, 199, 213 koulupuutarha-alueen varaaminen 20: 20 kävelypaikkojen järjestäminen... 06: I 24 laskuojien perkaaminen 17: 74 maatilan hallinta ja hoitokustannukset 93:5,6,115 94:128 01:54 maatilan liittäminen kaupunkiin... 93:5 96: 39 00: 44 01: : 53 05: I 2, : I 116 maatilan osto 82: : : 6 93: 4 94: 54 95: : 68 maatilan rakennusten palovakuuttaminen 94:128 maatilan vuokralleanto 93: 5, : II 8 05: II 9 08: 38, 43, : 25, 152 metsämaan luovuttaminen kunnalliskodin käyttöön 13:252 metsänhoito 93:145 94: 95:185 96: 141,142 97:149 98:161 99:145,146 00: 127,128 01:154 03:114, : : : :273 09:273 10:314 11:363 12: : : : :340 19:299 21:89* 29:134* omakotialueen muodostaminen 23: 203, 113* 24: 8,85* 25:8,9,23,48,107,119, 192, 194, 82*, 87*, 135* 26: 144, : :158,188,79* 29:156,75* puutarha-asuntoalueen muodostaminen 14: 383 puutarhapalstojen vuokralleanto ym. 08: 38, : 33 17: 255 rakennuspiirustukset 23:197 28:187 29: 184 rakennusten myynti 18: : 26, 229 rakennusten vuokralleanto 09: : :200 18:275,276 rautatien rakentaminen 21: 59, 271 ravirataa koskevat asiat 13: : 22, 62,215 20:21,216 24:186,195,196 28: : : 61, 135 sairaalan alueen luovuttaminen valtiolle 15: 5 17: : 7 27: 21 sairaalan aluetta koskeva jaoituskaavan muutosehdotus 27: 144* sairaalan sijoittaminen maatilan päärakennukseen 05: I 57 sairaanhoitajatarkoulun sijoittaminen maatilan päärakennukseen 21:37 siirtolapuutarhaa koskevat asiat 23: 33 24: 20, 21, 60, 124, 88*, 139* 25: 57, 82*, 89*, 135* 26: 84, : : 26 30: 132 tehdastonttien muodostaminen 93: 90 17: :18 tietyöt (ks. myös katutyöt) 76:132 13:79 14:331 15:51 vesijohdon rakentaminen 75: 10, 17 90: 20 91:20,71 92: :32 19:40,135 27: 94 28: : 130
124 124 viemärikanavan rakentaminen 99: 32 25: 110,131* 26:84,136* 27:97,140* 28:47, 103, 138* viljelyspalstoja koskevat vuokra-asiat 08: : 19, : 212, : : 277, :252,257 14: 218,221 15:189,192, : : 257, : 21, : 23, :216 21:240,245 22:195,199 23: :193 Kuoresaari, ks. Norssi. Kuusisaari (Granholma), ks. myös Granö: asuntotontit n:o 1, 2 ja 3, vuokralleanto 08: 40, 181 asuntotontit n:o 1, 1a, 2 ja 3, vuokraoikeuden siirto 08:188 19:215 27:155 28:168 30:201 jako asuntotontteihin n:o 1, 2 ja 3 07: I 45 katselmus 92:107 04: :1161 omistusoikeuden selvittely 11:87 rakennuspiirustukset... 99:167 08: 204 varaaminen yleisön virkistyspaikaksi 17: 36 vapaamman käyttöoikeuden myöntäminen 08:190 vuokralleanto 77: 229 vuokraoikeuden pidennys 75: 35 vuokraoikeuden siirto... 93: : 127 Kvetlas, palstatila, osto 18: 5 Kyläsaari: luovuttaminen Kumtähden tilan käyttöön vesijohtosopimuksen ylläpitämisen korvauksena 84: 14 muuttaminen teollisuusalueeksi 17: 35 omistusoikeuden selvittely 11:87 rannan täyttäminen... 27:136* 28:136* rautatietä koskevat asiat 19:294 30:139* sillan korjaaminen ja uudelleen rakentaminen 00:122 20: 39* uimahuoneen rakentaminen 13:66 uimahuoneen vuokralleanto 14: : :189 17:266 18:278 19:224 20: :257 22:87,221 23:200 24:211 25:190 26:159 27:179 28:192 29:190 30: 227 venelaiturin rakentaminen 25: 110 viemäriveden puhdistuslaitoksen rakentaminen 30: 60, 103, 132, 138, 143* Kyttäker, vuokralleanto 23: 178 Kärböle, ks. Kaarela. Käpylä; kortteli n:o 800, alueen vuokrasopimuksen peruuttaminen 30: , lisäalue, vuokralleanto... 22: , rakennusten julkisivupiirrokset 23: 36,113* , jaoitussuunnitelma ja rakennusjärjestys... 20:140 23:36 801, 801, 802, 802, 802, 803, 803, 803, 803, 804, 804, 804, , 808, 808, 813, 816, 817, 817, , , 819, 820 tontti n:o 50, rakentamisohjelma ja rakennuspiirustukset 24: 76*, 87* tontit n:o 50 ja 52, vuokralleanto 24: 28, 183 osan luovuttaminen Käpylän seuratalo oy:lle 22: 14, 190 vapaamman käyttöoikeuden myöntäminen 22: 207 varaaminen yleisiä tarkoituksia varten 23: 36 tontit n:o 44 ja 46, rakentamisohjelma 22:59* tontit n:o 44 ja 46, vuokralleanto 22:14,190 tontit n:o 46 ja 48, aitaaminen 25: 172 tontit n:o 46 ja 48, vuokran vahvistaminen 23: 225 huoneistojen luovuttaminen kaupungin virkamiehille 23:213 tontit n:o 4 ja 40, vuokralleanto 23:173 24:187 tontit n :o 121, 123, 125 ja 127, vuokralleanto puutarhatarkoituksiin 24: , ja , muodostus 20: 15, 44* 23: , ja , vesijohdon rakentaminen ympäröiviin katuihin 21:49 808, , , 822 ja 824, vuokralleanto 20: 110, 140, 217, 59* 21: 28, 237, : 14, 190, 199, 251 tontti n:o 21, vuokralleanto 23: 38, 173 tontti n:o 21, vuokraoikeuden siirto 26: 142 tontti n:o 28, vuokran vahvistaminen 23: 225 asunto-osuuskunta Käpylä r.l:n rakentamisohjelma 22:61* asunto-osuuskunta Käpylä r.l:n rakentamisohjelma 22:61* Helsingin kansanasunnot oy:n rakentamisohjelma 22:60* 61* osa siitä, vuokralleanto Osuusliike Elannolle 20: 23, 217 rakentaminen 22: 40 tontti n :o 27, vuokralleanto 30:192 jaoituskaavanmuutos 30: 6 tasoittaminen 26: 17 urheilu- ja leikkikentän järjestäminen 26: 17, 119* 27: 43 Helsingin kansanasunnot oy:n rakentamisohjelma 22: 40, 60*, 61* 23; 36 pohjoisosan varaaminen poliisilaitosta varten 23: 36
125 821, tontti n:o 1, jaoituskaavanmuutos 861, 28: 142* 821, tontti nro 1, tontin- ja rakennusrajain muutos 28: 9 821, tontti n :o 1, vuokralleanto 28: » 822, asunto-osuuskunta Käpy r.l.:n rakentamisohjelma 22:61* g 2 822, kiinnityksen myöhemmäksi siirtäminen 23: 225 g^ 823, asunto oy. Osmon rakennusohjelma 24: 86* 823, tontti n:o 7, katselmus... 28: , tontit nro 7, 9, 11, 14 21a, 22, 24a 862 ja 24b, vuokralleanto 24: 9, : , tontit n :o 7, 14a, 14b, 15, 16a, 16b, 18a, 18b, 19a ja 22, vuokra- _ 862, oikeuden siirto 26:142 27:155 28: : : , tonttijako 24: , 823, tontti- ja rakennusrajat 24:9, 139* _ 863, 824, Helsingin kansanasunnot oy:n ra- 865, kentamisohjelma 22:40,61* 824, jaoituskaavanmuutos 28: 142* 824, tontti n:o 14, seurakuntatalon 865, rakennuspiirustukset 29: , tontti n :o 14, vuokralleanto 23: , 28: 23, , tontti n:o 17, varaaminen kansakoulua varten 23: , 824, tonttijako 28: 8 825, osan vuokralleanto 23: , jaoituskaavanmuutos 27: 5 826, tontti n :o 37, vuokralleanto 27:27 867, 28: , varaaminen yleisiä tarkoituksia 867, varten 23: , alue, vuokralleanto 22: , varaaminen yleisiä tarkoituksia var- 867, ten 23: , koulutalon rakentaminen 23: 36 27: 32, 96 28: , 840, tontin varaaminen poliisivartio- 868, konttoria varten 23: , varaaminen yleisiä tarkoituksia varten 23: , ja 876, jaoituskaavan 868, vahvistaminen... 21: 3, 87* 22: 58* , ja 876, luovuttaminen omakotialueeksi 21:15,47* 22:11, 58* 23: , osan vuokralleanto 23: , 860, tonttijako 23: , 862 ja , rakennusrajat 21: 3 868, 861, tontit n :o 1, 3, 5, 19 ja 21, rakennuspiirustukset 21: 47* 26: 156 KÄPYLÄ 125 tontit n :o 1, 3, 5-17, 19 ja 21, vuokralleanto 21:249,250,51* 22: 188, 190, :173 24: :158 26:137 28: 161 tontit n :o 7, 10, 13, 15, 16 ja 17, vuokraoikeuden siirto 23: : :166 30: 201 tontit n:o 2 ja 4, rakennuspiirustukset' 21:47* tontit n :o 2, 4, 18, 20, 22, 25, 27, 29, 31 ja 33, vuokralleanto 21: 249,250,51* 22: 188,191 23: : 180, : : 161,171 tontit n :o 2, 18, 29, 31 ja 33, vuokraoikeuden siirto 24: : : : : : : 201 tontit n:o 25, 27, 33 ja 35 Vipusentien varrella, rakennuspiirustukset 21:47* tonttien kuivatus 24: 218 alue, vuokralleanto 24: 186 tontit n :o 2, 4, 6, 31, 33 ja 35, vuokralleanto 21:249,51* 22:188 24: : 157 tontti n:o 2, vuokraoikeuden siirto 28: 168 tontit n :o 2, 4, 6, 8, 36, 38 ja 40, vuokranmaksun vahvistaminen 21: 250, 51* 22: 188 tontit n :o 1, 23, 25-30, 32 ja 34, vuokralleanto 21:249,250,51* 22: 188,190,191 23:174 24:180 25: 157, 158 tontti n:o 26, rakennusrajain muutos 26:164 tontit n:o 26, 27 ja 34, vuokraoikeuden siirto 25: : : :166 30:201 tontit n:o 28, 30 ja 32 Vipusentien varrella, rakennuspiirustukset 21: 47* tonttien kuivatus 24: 218 tontit n :o 2-5, ja 24, vuokralleanto 21:249,250,51* 22:188 22: : 174, :180 27: 149 tontit n :o 3, 5, 11, 12, 14, 15, 19, 21, 22 ja 24, vuokraoikeuden siirto 22: : : 191, : :142 27:155 28:168 29:166 30: 201 tontit n:o 13 ja 21, vuokrasopimuksen irtisanominen... 23: 188 tontit n:o 14, 16, 18, 20 ja 22 Vipusentien varrella, rakennuspiirustukset 21:47*
126 KÄPYLÄ 868, tontti n:o 18, kiinnityksen myöhemmäksi siirtäminen... 23: , tontit nro 5, 6, 13, 15a ja 15b, yhdistäminen 24: , tontti nro 7a, rakentamisajan pidennys 27: , tontit nro 7a, 7b, 8a, 8b, 9a, 9b, 10a, 10b, 12, 14 ja 17, vuokralleanto 23:172,175 24:181 25:156, : , tontit nro 7a, 7b, 8a, 9b, 10a ja 14, vuokraoikeuden siirto 26: : : : : , tonttijako 23: , tontit nro 1, 3, 4, 5a, 5b, 7, 9 ja 11, vuokralleanto 23:173,174 24: 180, : 156, : , tontit nro 1, 3, 5a ja 11, vuokraoikeuden siirto 26:142 27: : : , tontti nro 4, vuokrasopimuksen peruutus 26: ja 876, varaaminen toistaiseksi 21: , varaaminen kivitaloja varten 23: , tontit nro 3a, 3b, 4, 5a, 5b, 6, 7a, 7b, 8, 9, 11, 15, 17 ja 19, vuokralleanto 23: 172, 174, :180,181 25: , tontit nro 3b, 4, 5b, 6, 7b, 9, 15, 17 ja 19, vuokraoikeuden siirto 23:185 24:192 25: :142 27: : : , tontti nro 9a, katselmus... 27: , tontti nro 11, vuokrasopimuksen peruutus 25: , tontit nro 4, 6, 8, 10, 12a, 12b, 13, 14, 15, 17, 19, 21, 23 ja 25, vuokralleanto 22:188,190,191 23: : 180, : 157, : , tontit nro 4, 10, 12a, 14, 15, 17, 23 ja 25, vuokraoikeuden siirto 25: : : , tontti nro 8, rakentamisajan pidennys 26: , tontit nro 8 ja 13, katselmus 27: : , tontit nro 16, 18, ja 29, vuokralleanto 22:188,190,191 23: : , tontti nro 18, rakentamisajan pidennys 24: , tontit nro 18, 21, 23, 25, 26, 27 ja 29, vuokraoikeuden siirto 23: : : : 168, : : , tontti nro 18, vuokrasopimuksen peruutus 24: , paloaseman rakennuspiirustukset 29: , varaaminen Käpylän paloasemaa varten 28: , jaoituskaavanmuutos... 30: 7 886, palovarikon rakentaminen 25: , rakennusjärjestys, tontti- ja rakennusrajat 25:9,119,82* , Taivaskallion omakotialue, jaoitussuunnitelma... 25: 192, 135* , Taivaskallion omakotialue, tonttien vuokramaksujen vahvistaminen 26: , tontit nro 8, 10 ja 12, vuokralleanto 28: , tontti nro 10, vuokraoikeuden siirto 29:166 30: , tontti nro 46, vuokralleanto 27: 149 ajosillan purkaminen 22: 232 alue, vuokralleanto 11: : : 186 aluevaihto 27:21 Arabiankatur leventäminen 30: 103 tien rakentaminen sieltä Taivaskalliolle 30:144* asuinrakennuksen rakentaminen viljelyspalstalle 22: 215 asuntotontit litt. B1 ja B2, katselmus 04: II 51 asuntotonttien vuokrausta koskevat asiat 98: 14, 15, 129, : : I 43, II 6 13: : 21 21: 33, 247, 46* 22: 66*, 67* 29:157 asutusalueen laajentaminen 22:103* 25: 54 hiihtomäen rakentaminen Taivaskallion luoteisrinteelle 22:277 27:168 llmattarentie: leventäminen 30: 103 pidentäminen 24: 217 jaoituskaavan laatiminen 11: 353 jaoituskaavan muutos 22: 225 jaoittaminen ja käytön yleissuunnitelma 08:287 09:254 10:17 16:270 17:335 19:297 kaiteen rakentaminen Pasilaan vievän tien varrelle 25: 208 Kalervonkatu, tasoittaminen... 27:139* kansakoulun rakentaminen 20: 60* 22: 104* 27: : 32, 97, 102 katu- ja tietyöt 11:266 12:287 20:15, 130,132 21:138 22:27,115 23: : 124,135* 25: :140* 28: : 112, 132* 30: 132 katuvalaistuksen järjestäminen 21: : 98 26:169
127 KÄPYLÄ 127 Koskelantie, tasoittaminen 30: 103, 144* liittäminen kaupunkiin hallinnollisessa, kameraalisessa, kirkollisessa ja oikeudellisessa suhteessa 00: 45 02: 54 05: I 3, :7 Metsolantie, viemärijohdon rakentaminen 22: 116 metsänhoito 95:185 96:142 07: II 29 09: :314 11:363 12:419 13:399 muuntaja-aseman rakennuspiirustukset 24: 209 omakotialue: (ks. myös Taivaskallion omakotialue). jaoituskaavasuunnitelma 20:15 21:15 23: 37 22: : 8, 194 rakennusten julkisivupiirrokset 28: 79* 29: 75* tonttien osoitenumerojärjestelmä 24: 215 tonttien rakennusrajat. 26: 7 Osmontie, vesijohdon rakentaminen 23: 125 paloaseman paikan muutos 30: 23 Pellervontie, leventäminen ja sepelöiminen 29: 132* 30: 142* Peltolantie, vesijohdon rakentaminen 30: 130 Peräpohjolantie, kadun rakentaminen 21 s 52 Pohjolankatu: kuntoonpano 27: 42, 96 sähköjohtopylväiden sopimaton pystyttäminen 22: 228 valeleminen sulfiittilipeällä... 27: 187 vesijohdon rakentaminen 20: 127 poliisiaseman rakentaminen 24: 123, : 36, 109 poliisivartiokonttorin tontin tasoittaminen 25: 208 puhelinjohdon johtaminen sinne 23: 194 puutarhaesikaupungin perustaminen 14: : : 15, 44*, 60* pysäkin ja Oulunkylän aseman välisen tien ylläpito 20: 238 raitiotielinjan katselmus 25: 201 raitiotielinjan rakentaminen 22: : 55 25: 26 29: 201 rajain tarkistaminen 99:135 rakennusjärjestys 20: 140 rakennuspiirustukset 98: :167 00: : II 45 21:261 22: : : :155 27:174 28:187 29:184 rakennustarkastuksen tehostaminen 22: 48* rakennusyritysten avustaminen 22:101, 59*-61* 23:69 rakentamisajan pidennys 23: : 209 rautatiealueen liittäminen kaupunkiin.02: 56 05:I 2 ravirata-alueen hallintaoikeuden lunastaminen..30:61,135 sähköverkoston ulottaminen sinne 20: 39, : 50 22: 26, : 126 Taivaskallion omakotialue: muodostaminen 24: 9, 85* 25: 9, 23, 48, 119, 82* tonttien luovutusehdot 20:141 25:23 urheilu- ja leikkikentän järjestäminen 25: : 17, 85, 136* 27: 43, 97, 140* 28: 103, 138* 30: 41, 62, 131, 124*, 144* uudisrakennusten vuokrien vahvistaminen 21:271 vesijohdon rakentaminen 20:15,132 21: 49,136,141 24:122,218 25:48,107,199 27:94 28:100 viemärijohdon rakentaminen 20: 15, 130, :138 23:36 24:124,218,135* 25: : 84, 135* 27: 97, 140* 28: 103, 138* 30:132 viljelyspalstojen vuokraehdot... 24: 194 vuokra-alueiden katselmus 28: 172 Väinölänkatu: vesijohdon rakentaminen 29: 110 viemärijohdon rakentaminen 30: 143* Käärmesaaret (Ormholmen, Ormholmskubben): linnoitusesplanaadista aiheutuvat nautintaoikeuden supistukset 02: 8, 9 omistusoikeuden selvittely 89:7 90: 5 11: 86 varaaminen virkistyspaikaksi... 19: 220 Laakso (Dal): alueen jako 02: 18 03: I 11 alueen luovuttaminen lastenkotia varten 06: I 33 07: I 39 ampumaradan siirtäminen sinne 79: 10 asuntotontit litt. A, B, C ja D, vuokralleanto 02:17 03:111,113 08:42,182 20: : 204 asuntotontit litt. A, B, C ja D, vuokraoikeuden pidennys 13: 26, : 20, 21 19:28,211 23:181 24:189 asuntotontit litt. A, B ja C, vuokraoikeuden siirto 05: : : 216, : 268 asuntotontti n:o 2, vuokraoikeuden siirto 26: 142 katselmus 92:107 02:188 käytön järjestely 02: 17 03: I 14 rakennuspiirustukset 05: II 48 siirtolapuutarhan perustaminen 15: 364 varaaminen stadionia varten... 10: 72 vuokraoikeuden pidennys 03: II 4
128 128 Labbaksen tila Helsingin pitäjässä, käyttäminen vastikkeena Viikin latokartanon hankkimisessa kaupungille 17: 12 Lammassaari: kaupungin välisen liikenneyhteyden järjestäminen 21: 52 varaaminen virkistyspaikaksi... 19: 220 vuokralleanto 20:27 22:15,192 24:186, :25 26:140 28:158 29:163 Landboas, ks. Oulunkylä. Lasimestarisaari, ks. Lasinleikkaajansaari. Lasinleikkaajansaari (Glasmästareholmen): majakan rakentaminen 90: 105 omistusoikeuden selvittely 11:87 vuokraoikeuden pidennys 07: I 45, II 6 17: 256 vuokraoikeuden siirto 20: 221 JLassaksen tila Talinkylässä, omistusoikeuden selvittely 76:130 77: : 57, 58 88: 16 Laukkasaari, ks. kaup.osa VIII. Lauttasaari (Drumsö): eteläisten niemekkeiden luovuttaminen kaupungille aluevaihdon kautta 23: 8 27: 22 johtoloistojen katselmus 25: 204 Haapatie, tasoittaminen 17: 70 kansanpuiston järjestäminen eteläiseen niemekkeeseen 28: 36 kaupungin osuus kalaveteen 11:85,90 korjaustöiden suorittaminen... 29: 123* käyttöoikeuden hankkiminen kaupungille 17:11,12 lautan tai sillan rakentaminen Merholmasta sinne 17: 27 numeroimismääräys 22: 175 osan luovuttaminen kaupungille, tehdasja satama-alueen muodostus 18: 8 osto 10: : 13 12: 15 22: 184 patterialue n:o 4, asuntotontit n:o 3 ja 4, vuokralleanto 29:157 patterialue n:o 5, asuntotontit n:o 1 ja 2, vuokralleanto 29:157 rajoja osoittavan asemapiirroksen vahvistaminen 21:222,223 rakennus-, palo- ja terveydenhoitojärjestys 17: 248 sähkövoiman jakelu 20: 155 vesialueitten jako 07: II 63 19:226,248 22: 186 yleistä ohjesääntöä koskeva lausunto 21: 222 Lavers Porvoonpitäjässä, kasvatuslaitoksen sijoittaminen sinne 04: XV 1 Lehtisaari, maantiesillan rakentaminen Otaniemen välisen salmen yli... 28: 202 Leonkatu, suunniteltu katu 99: 4 Leppävaara, sähkövoiman jakelu 18:131 Leppävaaran kartanon osto 17: 18 Likgrund: majakan rakentaminen 04: II 16 omistusoikeuden selvittely 11:87 Liuskaluodot (Skiffergrundet): omistusoikeuden selvittely 11:87 vuokraoikeuden pidennys 93: 14 vuokraoikeuden siirto 93: 15 Liuskasaari (Skifferholmen): katselmus 03: II 46 06: II 55 07: II 61 linnoitusesplanaadista aiheutuvat nautintaoikeuden supistukset 02: 8, 9 omistusoikeuden selvittely 11:87 rakennuspiirustukset 98:171 99: : :204 tilus n:o 109, vuokralleanto 24:29,186 30: 198 täytetyöt pohjoispuolella olevan karin välillä 24: : 169 vuokralleanto 76: :229 96:14,111 vuokraoikeuden siirto 98:136 Liussaari, omistusoikeuden selvittely 11: 87 Lohja: turvakodin laajentamissuunnitelma 98: 110 turvakodin perustaminen... 88: 43, 107 turvakodin saattaminen kasvatuslautakunnan alaiseksi 01: 66, 230 turvakodin vuosikertomus 89: : :103 92:152 93:162 94:169 95:204 96:156 97:159 98:175 99:170 00:162 01: : : XVI 1 Lonna: karin räjäyttämishanke 90: 105 omistus- ja käyttöoikeuden selvittely 11: 86 Loviselund, ks. Kulosaari. Luoto (Blekholma, etel.): katselmus 92: : II 46 06: II 55 omistusoikeuden selvittely 11:87 rakennuspiirustukset 99: : : II 50 08: 204 vuokraehtojen muutos 79: 14 vuokralleanto 77:229 82:213 92:13,97 98: 13, : 128 vuokraoikeuden pidennys 18: 20, : :199 vuokraoikeuden siirto 99:134 01:136 04: II 9 08: : : : 169 Lyökkisaari, ks. kaup.osa VIII. Låghara, omistusoikeuden selvittely 11:84 Långgrund, kaupungille luovutettu, Meikin maaveron vastike... 89:7 90:5 11:86 Långören, ks. Särkkä. Länsisatama, ks. kaup.osa XX. Lökhällan, ks. VIII kaup.osa.
129 129 Lövkulla, palstatila, osto 18: 5 Majakkasaari, ks. Skanssinmaa. Majfältet: Puodinkylän tiluksen osto 27:11,100, 101,136* viljelysalueen vuokralleanto 30: 195 Malmby, ks. Malminkylä ja Tapaninkylä. Malmgärdin virkatalo, lunastaminen 19: : 104* Malmin huvila-alue n:o 43: katselmus 94: : II 46 06: II 55 luvaton rakennustoiminta 05: II 18 luvatonta puunhakkuuta huvila-alueen pohjoispuolisessa metsässä... 19:230 metsän lukeminen 11: 363 mullan valmistuspaikka 04: I 14 sikatarhan pitäminen alueella 06: II 13 tien teko 13:79 tontin luovuttaminen lastenkotia varten 06: I 33 07: I39 tontin luovuttaminen seerumlaitosta varten 07:I 74 tontin luovuttaminen työväenyhdistykselle 06: I 35 Tölöträskin alueiden liittäminen siihen 78: 331 vuokralleanto 80: 96 85: 64 90: 74 94: 11, :15,111 00:110 01:134 02:148 03: : : : :259 22:201 vuokraoikeuden pidennys 00:109 27: 154 vuokraoikeuden siirto 89: 72 97: : : : II 9 06: II 8 12: : 258 Malminkylä: Ab. parkstad-vanda-puistokylä oy:n hallussa olevien tilusten osto 17: 12 ampumaradan rakentaminen... 19: 228 asema-alueen laajentamista koskeva rajankäynti. 30:188 aseman uudelleen rakentaminen 25: : 121 Brusin, Dalin, Karisin, Ladtomtin, Likkärrin, Pehrsin ja Stömsin maitten osto > 17: 13, 15, 178 hautausmaata koskevat asiat 12:13 18: 33 27: 24 30: 237 jakotoimitusten vahvistaminen 22: 186 kaatopaikkaa koskevat asiat 02: : 146, : : 84 14: 3 15:53 19: 38, : 39* 26: 30 28:199 kaupungin osallistuminen Vanhastakau-. pungista johtavan viertotien rakentamiseen, r ;...' 17: 75 kivenlouhintapaikka, vuokrdlleanta s,v _ / "; ' 99: 130 laidunmaa, yupkralleanto 12:282 linja-autoliikenteen järjestely... 25: 178 maanteiden oikaiseminen 27: 24 30: 237, 319 metsän raivaustöitä 29: 134* muodostus kauppalaksi 20:198 28:146 palstatilojen osto 17:17 18:6 Pukinmäen tiluksilla olevan tontin vuokraoikeuden pidennys 30: 198 rautatien rakentaminen sieltä Herttoniemeen 19: 138, 140, 233 2tr 84* 23: : 138* rautatien rakentaminen sieltä Sörnäisiin 18: 39 19:294 rautatien rakentaminen sieltä Vanhaankaupunkiin 18:337 rautatien rakentaminen sieltä Viikin latokartanoon 19: 104 rakennuspiirustukset 96: : : II 50 ruumiiden kuljetus sinne 93: 13 94:32 19:229 sikatarha, katselmus 06: II 55 Stormossa niminen alue, palsta n:o 1, vuokralleanto 29:162 sähkövoiman jakelu 16:50 17:63 Malmin-Tapaninkylän liittäminen kaupunkiin 29:145 Mankala, koskien vesivoiman hankkiminen kaupungille 17: 21, 176, : 11 19:122, :72 Mariedal, palstatilan osto 18:5 Martis, ks. Mårtens. Meilahti: alue, luovuttaminen ukkokotia varten 07:46 08: I 31 09: 17, 153 alue, luovuttaminen ulkomuseota varten 20:43 alue, luovuttaminen valtiolle aluevaihdon kautta 19: 11, : 8 22: 10 alue, myynti yliopiston sairaaloita varten 07: I 23 08: 2 alueen jaoitussuunnitelma 09: 254 asuntotontin erottaminen maatilasta 01: 22 asuntotontit 1 ) n:o 1-34, vuokralleanto 75: Meilahden asuntotontit: x ) ri:o 1 = Bjälbo, n:o2= Toivola, n:o 3 = Bergvik, n:o 4 = Orkolinna, n;o 5 = Laaksola, n :o 6 = Talfbo, ri:o 7 = Nybacka, n:o 8 == Granvik, n:o 9 = Hedvigsro, Havanna, n:o 11 == Furunäs, n^.o 12 = Ljungamo, n:o 13 = Vårbärga, n:o14 = Tomtébö, n:o 15 Ekudden, n:o 17 Solbackaj n:o 18= Sommarro, n:o20= Solhem, n:o 21 ='Bredablick, n:o 22 = Muisto, n:o 23;'= Ulfåsa, n:ö 24 = Aikala, n:o 26 = Johanhesberg, n:o 27 = Pukkisaari Isberg
130 130 33, 34 76: : 14 88: 11,63 90:9 92: 10,12,13,15,97 93:11,112 94:7,8,123 95: 21,157 96: 14,111 97: : 12,127 00: 13, 108, : 14, : : : 27, : : : : : 255,256 19: : 218,223 21:242 22: : 157 asuntotontit 1 ja 3-28, vuokraoikeuden pidennys 96: 19 98: 20 99: 15, : 14,109 01: 15,16 02: 11,146 03:114,114 07:144,116 09: 25-27,156 10: 32, 33, : 22, : :164 28: :167 asuntotontit nro 2-9, ja 15-34, vuokraoikeuden siirto 89: 72 90: 76, 77 93:117 95: : :135 99:132 00: 113,114 01: 137,138 02: : II 9 04: II 10 05: II 11 06: II 8,10 07: II 11,12 09: :216 11:256 12: 278,284 13: 255,261 14: 220,225 15: :182,188 17: :269 19:214,215,216 20: 221, : : 197,207 23: : : : :155 28: 169,171 29: 166,167 30: 201 asuntotontti nro 2, rakennuspiirustukset 08:203 asuntotontit nro 3, 9, 13 ja 14, rajojen järjestely 94: 8 98: 20 asuntotontti nro 3, vuokraehtojen muutos 76:116 asuntotontti nro 4, yhdistäminen tonttiin nro 5. 75: 33 asuntotontti nro 5, erottaminen itsenäiseksi alueeksi 88:11, 63 asuntotontti nro 6, yhdistäminen tonttiin nro 7 75:33 asuntotontti nro 9, yleisen ranta-alueen muodostus 94: 8 asuntotontti nro 17, supistaminen 95:21 asuntotontti nro 18, laajentaminen 95:21 asuntotonttien järjestäminen... 11:174 asuntotonttien vuokratleanto 92: 97 93: : 124,125 95:159 96: : 12, 119, : : 15, 16 03: II 3 asuntotontin vuokraoikeuden siirto 93: 115 etelä- ja länsiosain jaoituskaavan laatiminen 84:4,14 92: 9,10 15: : : : 87* 29: 136* hiihtomäen rakentaminen 30: 125* huvila-alueen järjestelyehdotus 30:147* huvila-alueiden käyttö 75: 33 76: 112 huvilaesikaupungin muodostus 84:4 92: 9 00: 6 01: 3 02: 4 12: 201 Isberg nimisen huvila-alueen vuokralleanto 12:29,277 itäosan jaoituskaavan laatiminen 10:3,4 11: : 3,390,409 13:7,366,387 14: 59 20:43* katselmus 88:72 91: 62 92:43,105,107 02:187,188 04: : II 50 06: II 55 07: II 61 08: 204 katujen ja teiden rakentaminen ja kunnossapito 75: 34 76:112 89: 33 90: 31, 86,101 91: 25,81 92: 29,113 9^: : 51 17: 69, 74, : 232, : 40 21: 51 laivasillan rakentaminen 75: 34 76: 112 liittäminen kaupunkiin 00:6,44 01:3 02: 53, 54 05:13,145 06: :7 Lilla Fiskarviken, vuokraoikeuden siirto 76:115 maa- ja viljelyspalstojen vuokralleanto 94: : : : II 7 05: II 7 09:27 10:213,221 11:253 12: 278,282 13:252 14: : 192,198 16: 179,185 20: 22, 218, : 29 22: 12, : 182, :198 rakennuspiirustukset 89: 71 91: 59 92: : : : : : : : : : : : II 45 04: II 50 05: II 48 06: II 54 07: II 60 08: : 197 maatilan osuuden erottaminen yhteisestä kalavedestä 75: 34 76: 112,116 78:371 maatilan uudelleen järjestely 92:9 maatilan vuokralleanto 75: 33 85: 65 91:12,56 92:9,97 93:16 maatilan vuokraoikeuden pidennys 88: 65 metsänhoitotyöt 93: : 96: : : :164 03: II 22 04: II 29 05: II 25 07: II 30 10: : : : : : : : :48* 22:105* osan liittäminen XV kaupunginosaan 08: 2 raitiotielinjan rakentaminen 13: 31 21: 265 rakennustarkastuksen tehostaminen 22: 48* rakennusten myynti 19: 26,229 20: 236 Tilkkar litt. A ja B, katselmus 05: II 50 08: 204 litt. A, luovuttaminen valtiolle aluevaihdon kautta... 17: : 7 27: 21 litt. A, myynti valtiolle 15:5 litt. A ja B, vuokralleanto 98: 18 99: 12,127 03: II 7 06: II 5 10: 31,214 22: 13,193 24: 182 litt. A, vuokraoikeuden ja Tilkan sairaalan lunastaminen kaupungille 12: 24 litt. A, vuokraoikeuden pidennys 02: 15 07:145, II 6 24:189 jitt. A, vuokraoikeuden siirto 00:114 * 06: II 8 13:256 sairaala-alueen muutosehdotus 27: 144* sähkövirran jakelu... 10: : 239 Tilkan niitty, jako 98:18 Tilkan niitty, rakennuspiirustukset 99: :152 07: II 60
131 131 Tilkan torppa, viereisen maa-alueen vuokraoikeuden siirto 19:24,216 Tilkan torppa, vuokralleanto 08:184 Tilkan torppa, vuokraoikeuden pidennys 24:188 Tilkan torppa, vuokraoikeuden siirto 18: : 167 Turuntieltä Tilkkaan johtavan tien rakentaminen 12:399 vesijohtoverkon ulottaminen lähistölle 30: 230 tontin luovuttaminen Lastenhoitoyhdistykselle 07: I 40 Tuliiniitty, vuokralleanto 92:97 93:113 94: :159 96:113 97: 12, 119, :16 03: II 3 13:254 17: 43 18: 20, 266, 267 Tulliniitty, vuokraoikeuden siirto 98: :182 ulko-meilahden suon kuivattaminen 08: 68 09: 229 vesijohdon rakentaminen 17: 63, : 55 23:125 24: 53 viemärijohdon rakentaminen 17: 75 viljelysalue, katselmus... 03: II 46 08: 204 viljelysalue, palauttaminen kaupungille 06: I 14 09: 27, 244 Meikki (Melkö): kalavesien erottaminen 07: II 63 luovuttaminen Suomen valtiolle 89:7 90: 5 omistusoikeuden luovuttaminen kaupungille 23:8 siihen kuuluvan Mäntysaaren sekä kalavesien lunastaminen 29:155 tilan yhdistäminen kaupunkiin... 25: 14 Merholma, ks. kaup.osa XX Salmisaari sekä Lauttasaari. Miramar, ks. kaup.osa XIV. Mjölö, yksinäistalo, liittäminen kaupunkiin 23:17 Morsian: omistusoikeuden selvittely 11:87 rakennuspiirustukset 08: 203 vuokralleanto 08: 40, : 192 vuokraoikeuden siirto 15: : : : 222 Munkkiniemi: maiden rajanpaalutus 19:295 raitiotien rakentaminen 13: 30 14: 26, : : 231 rakennuskaavaehdotusta koskeva lausunto 16: : 3 21: 222 taajaväkisen yhdyskunnan perustaminen 15:180 tien rakentaminen 91:81 täysi hoitolan kiinteistön osto 22: 5 23: 23, 45 Mustasaari: alueen järjestäminen vapaauimapaikaksi 28: 213, : 125* huvilain vuokralleanto 27:178 28: 192 kartoittaminen 26: 136* korjaustöiden suorittaminen 26: 29, :121* käyttö 26: 16, osto 26:11, 87,89 ravintolan vuokralleanto, 28:193 ravintolan vuokrasopimuksen purkaminen 29:191 ympäröivien vesialueiden rauhoittaminen 28:197 Mustikkamaa (Sinivuorenmaa): asuntotonttien vuokrausta koskevat asiat 90:73 09:21,151 10: 31, 211, : :220 15:10,193,194 17: 258,262 18: 19, : 23, 211, 214, 216, : : 239, 243, : 192, 196, : :149 29: 157,163,164 30: 192 jaoitus 91: 57 09:21 23:4 juhlakentän tasoitus 25: : 85,136* 27: 97,186,140* 28: 138* 30:144* kansanpuiston perustaminen 20:43 21: 26,50* 30: 63 katselmus 94: : II 46 04: II 51 06: II 55 10:29 kesäsiirtola-alueiden vuokralleanto 13: 25, : : 198 käytön järjestely 14:352 15:8 18:274 19: 220,221 21:20,26,59 laiturien rakentaminen ja kunnossapito 00: : :233,99* 29:207,122*, 130* laiturin lunastaminen 23: 209 laivaveistämöaluetta koskevat asiat 11: : : :215 21: 25,33 29: 163 lähiympäristön soveltumattomuus suurmerisatamaksj 21: 57 omistus- ja käyttöoikeutta koskeva selvitys 11:86 proomujen poistaminen 23:189 rakennuksen vuokralleanto 27:178 28:192 rakennuspiirustukset 99: : : : II 45 23: 197 rakennusten osto 21:11 22:184 29:204 rakennusten poistaminen 23: :173 28:186 sähköjohtojen rakentaminen 14:115 19: : : 129 tehdasalueen perustaminen 93: 90 98: 25 tietyöt 26:86 uimalaitosta koskevat asiat 21:44,138 22: 21, 87, 221, 96* 23: : : 189, :159 27: : 102,192,214 29: 38,189 30: 227
132 132 urheilukentän kuivattaminen... 23: 128 valaistuksen järjestäminen 22: 26 vesijohtoa koskevat asiat 22: 25, : :194 viljelysten vuokralleanto 09:21 12:282 13: : 198 Myllykoski, vesivoiman hankkiminen kaupungille 17: 21 Myrskylä, turvakodin koulurakennuksen käyttö 10:108,237 Mänsas, ks. Oulunkylä. Märtensin tila Talinkylässä, omistusoikeutta koskeva selvitys 76: :256 85: 57, 58 88: 16 Mäkelä (Pakaa, Backas): kortteli n :o 691, 692, 693, 695 ja 697, jaoituskaavan muutos 25: 10,135* 28:8, 142* 29: 9 691,692, 693, 694, 695, 696 ja 697, jaoituskaavan vahvistaminen 20: 3 691,692, 693, 694, 695, 696 ja 697, rakennusjärjestys 20: 3 691, 692, 693, 694, 695, 696 ja 697, vuokralleanto 20: 3 692, tontit n:o 9 j-a 11, vuokralleanto 28: , tontit nro 8, 10, 20, 22, 23, 24, 25, 27, 29, 31 ja 33, vuokralleanto 27:151,152 28: 163, , tontti n:o 22, vuokraoikeuden osto pakkohuutokaupalla 30: , tontit n :o 22, 24 ja 29, vuokraoikeuden siirto 29: 165, : , tontti n:o 24, rakennuksen julkisivupiirros 30:85* 693, tontit n:o 25 ja 27, vuokrasopimuksen muuttaminen 29: , tontti n:o 31, rautatieraiteiden rakentaminen 29: , laajentaminen 29: 3 694, tontit n:o 17 ja 23, vuokralleanto 28:163 30: , 698, 699, 700, 701, 703 ja , tontteja vuokrattaessa noudatettavat määräykset 29: , tontit nro 17, 19 ja 21, vuokralleanto 26: : , tontit nro 17 ja 19, vuokraoikeuden siirto...;...: 29: : , tontit nro 5 ja 15, rakennusten julkisivupiirrokset... 30: 85* 696, tontit nro 5, 7, 9, 11 ja 15, vuokralleanto 28:163 29: : , tontit nro 7, 9, 13a, 13b ja 15,. vuokralleanto 24:187 26:139 28:164 ~ 697", to n tti nro 11, varaam in e n el i n- tarvikefeoilisuuden tarpeisiin 29: , tontit nro 13a ja 13b, vuokraoikeuden siirto 30: , vapautus vuokramaksun suorituksesta.22: (560), 699 (561), 700 (562), 701 (563), 703 (565), 705 (567), 706 (568a, 568b), 707 (569a, 569b), 708 (570), 709 (571), jaoituskaavan vahvistaminen 20: 3-698, 699 ja 700, muodostus 29: (560), 701 (563), 705 (567), 706 (568a), 707 (569a), 708 (570), 709 (571), myynti 20: 3-698, varaaminen elintarviketeollisuuden tarpeisiin 29: (561), 700 (562), 703 (565), 706 (568b), 707 (569b), rakennusjärjestys 20: (561), 700 (562), 703 (565), 706 (568b), 707 (569b), vuokralleanto 20: 3-701, 703 ja , rakennusjärjestys 29: , tontin luovuttaminen kansakoulua varten 28: (564) ja 704 (566), varaaminen julkisten rakennusten paikaksi 20: (564) ja 704 (566), varaaminen kansakoulua varten 21: 22 alueen erottaminen asuntotonteiksi 92: 101 alueiden ja asuntotonttien vuokrausta koskevat asiat 78: : : 100, :117 94:15 95:22,156 96: 20,115 08:43, : 30,211 11:261 13: : : :186 jaoituskaavan laatiminen ja vahvistaminen... 14:15 19:297 20: 3 29: 3,136* kaasujohdon rakentaminen 28:38 katselmus 92:107 04: :204 katutyöt 18: 47,49,183,337 19: 109,137, 140, : 40 26: 135* 30: 103, 233 majoitusparakkien rakentaminen 16:43, 46 metsänhoito 92: 94 08: :314 12: : : : : : 144* myytyjen rakennusten palauttaminen 19: :236 24: 224 Mäkelänkadun kohdalla olevan aukean asfaltoiminen 30: 144* osan tonteista nro 1 ja 2 luovuttaminen käupu n g i I le... 29: 169 osan yhdistäminen Janssonin viljelyksiin 78: : 194 poliisilaitosta varten luovutettu alue 11: 257 rakennusjärjestys 20: 3, : 131, 90*
133 133 rakennuspiirustukset 92:103 93: : : : : : : 216 rautatieraiteen rakentaminen 20: 130, :201,130* 28:133* Sedmigradskyn koulua Varten varattu tontti 07: Viii 5 08: : 24 tehdastonttien järjestäminen 13:22,366, 387, : 15 17: 70 16: 6 18: 46 21: 60 tehdastonttien vuokramaksujen määrääminen 22:187 Teollisuuskatu, ks. Vallila, työväenkaupunginosan perustaminen 05: I 9 13: 366, 387 valaistuksen järjestäminen 28: 203 vesijohdon rakentaminen 75: 10, 17 96: 21 18:44 19:135,140 24: : 130 viemärijohdon rakentaminen 96:21,50 97: : 50 19: :124 30: 103, 132, 233 viljelyspalstojen vuokrausta koskevat asiat 08: 42 10:30,211 11:261 13:254 14:216,219 15:190 21:245 Mäkkylän tila: lunastaminen 22: 104* rajankäynti 30: 188 vuokralleotto 24:173 Mäntysaari (Tallholmen): alue, vuokraoikeuden pidennys ja lunastus 16: 32, : 21 kalastusoikeuden vuokralleanto... 93: 12 kalastustorpan vuokraoikeus... 30:190 kaupungille kuuluvan osan vuokralleanto 93:12,112 kaupungille luovutettu osa saaresta, Meikin maaveron vastike 89:7 90:5 11:86 lunastaminen kalavesineen 29:155 puhelinjohdon käyttöoikeus 22: 228 varaaminen virkistyspaikaksi... 19: 220 Märak ärr, Pikku, viljelyspalsta, vuokralleanto 16: 186 Möholmen, saaren luoteisniemekkeen myynti 27:23 Mölandstobben, saaren myyntitarjous 25: 15 Naurissaari (Rovholma): Kulosaaren raitiotien rakentaminen sen kautta 15: 25 Kulosaaren tilan välisen sillan maatuen täyttäminen 28:103 Kulosaaren tilan välisen tien oikaiseminen ja leventäminen... 29:197 Nedergård, ks. Santahamina. Nickby, ks. Nikkilä. Nihti (Knihti, Knekten): alueen muodostus... 10:28 katselmus... 92: : II 46 06: II 55 käyttö satamatarkoituksiin... 17:341 omistusoikeuden selvittely...11:87 rakennusten osto 94:81 sähköverkoston ulottaminen sinne 14: 115 vuokralleanto 85:65 10: 28, 213 vuokraoikeuden pidennys 16:181 24:29, 190 vuokraoikeuden siirto 79: 15 13: : 197 Nikkilän mielisairaala: Aspkulla nimiseen palstatilaan kuuluvan alueen osto 27: 12 Boda ja Boda I palstatilojen osto 18:7 hautausmaan perustaminen 19: 12 20: 44* 21:20 laajentaminen 24: 41, 123, : : 35, 37 30: 31, 131 perustaminen 09: 33 10: 45, 46 12: 42 13:366 raitiotien rakentamisesta aiheutuneet maanostot ja sopimukset 16:8 17:175 20:235 21: 53 rakennuspiirustukset 24: 209 sähkövirran jakelu voimakeskuksesta 18: 109 sähkövirran hankkiminen 21:268 26:28 vedenottopaikan järjestäminen 24: 123, : 40 26:168 27: 12, 41, :42 vesijohdon rakentaminen 19: 41 yhteismaan osan myynti 27: 23 Änäs nimiseen tilaan kuuluvan alueen osto 27:141 Norrgård, ks. myös Bengtsär: Björkesund nimisen torpan myynti 25: : 145 Norrland, Puodinkylän tiluksen osto 27: 11,100,101,136* Norssi (Kuoresaari): omistusoikeuden selvittely 11: 87 satamaliikenteen järjestely 12: 20 sillan rakentaminen sieltä Kulosaareen 15: 26 30: 133 Nummi, Toivolan kasvatuslaitoksen perustaminen 00: 200 Nybacka, ks. Herttoniemi. Nybondas, ks. Oulunkylä. Nykulla, Puodinkylän tiluksen osto 27:11, 100,101,136* Nytorp, Puodinkylän tiluksen osto 27:11, 100,101,136* Nyäker, ks. Uusipelto. Ormholmen, Ormholmskubben, ks. Käärin esaar et. Orrbacka, Puodinkylän tiluksen osto 27: 1,1, 100, 101, 136* Otaniemi, maantiesillan rakentaminen Lehtisaaren salmen yli... 28: 202
134 134 OULUNKYLÄ Oufcinkylä (Äggelby): alueen luovuttaminen ampumaradan suojelualueeksi..'. 08: 33 alueen pakkolunastaminen tien rakentamista varten Tuomarinkylään... 29: 152 alueen varaaminen puolustuslaitosta varten 27:23 alueiden käyttö maatalouskoelaitoksen kokeiluja varten 28:159 alueiden osto... 09: 10 10:238 17: 15 alueiden pakkoluovuttaminen valtionrautateille... 05: I 27 06: I 19 08: 23 10: 231 alueiden vuokrausta koskevat asiat 10: 217,223 12:279 13: : 216,221 15: : 22 22: : 178, : 28, 186,187,192,193 25: 24 28:159 30: 192, 199 asuntotonttien nro 21a ja 21b yhdistäminen.. 25:24 Bansaksen talo, kaupungin lastenkodin sijoittaminen sinne 14: 277 Britas, kruununtalo nro 3, osa Oulunkylän kartanoa 08: 13 Brännkärr, vuokralleanto 23: 178 etel. huvilaryhmä: asuntotontit nro 1-3, 5-9 ja 11-13, vuokraoikeuden siirto 16:183 17: : 268,275 19: : : :197,198 23: : 202 asuntotontit nro 10, 11a ja 11b, vuokralleanto 16: :190 asuntotontti nro 11, jako 30:190 asuntotontti nro 12, vastaa Käpylän asuntotonttia litt. b 2 18: 21 Hasabacka, asuntotontti nro 1, vuokraoikeuden siirto 28: 169 Hopstycksbacken r asuntotontit nro 1, 3, 4, 6 ja 7, vuokraoikeuden siirto 21: : : :143 27:156 29:167 30:201 asuntotontti nro 6, vuokralleanto 21: :14,192 Hopstycksäkern: asuntotontti nro 1, vuokralleanto 26: 158 asuntotontit nro 2 ja 7, vuokraoikeuden siirto 28: : 202 itäinen huvilaryhmä: asuntotontti nro 1, itäisen alueen vuokralleanto 24:186 asuntotontit nro 1b, 1c, 2, 3, 4,-5, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 18, 19a, 20, 21a, 21b, 26, 29, 38, 39, 42, 44b, 50, 52, 53, 58 ja 59, vuokraoikeuden siirto 16: : : 268, 269, : 215, : 221, 222, : : : 185, : 192,198 25: :156 asuntotontit nro 2, 15, 21, 23 ja 59, vuokralleanto 21:30, :182 25: :23 30:192 asuntotontti nro 58, vuokraoikeuden pidennys 19:28,211 23:181 28:167 itäinen viljelysrylimä, palstat nro 16-20, varaaminen siirtolapuutarhaa varten 18: :44, 45 20:67* jaoituskaavasuunnitelma 14: : : : 44* 21: 87* 24: : 8, 148* järjestyssääntöjen sekä rakennus- ja palojärjestyksen laatiminen 08: : 253 Kallionokka nimisen palstan osto 29: 12 kansakouluja varten luovutetut tontit 10: 30, 214, : 15, 192,104* 23: 39 28:158 kansakoulurakennuksen rakennuspiirustukset 24:209 kartoittaminen 18: 337 katselmukset 24: : 159 Kullatorpan hankkiminen kaupungille 18: 8, 114, : 8 Kullatorpan lastenkoti: vesijohdon rakentaminen 30: 230 viemärijohdon ja puhdistuslaitoksen rakentaminen 30: 231,143* Kullobacka, asuntotontit nro 2, 4, 5 ja 13, vuokraoikeuden siirto 22: : :143 27:156 28:169 kunnalliskotiin johtavan raitiotien joutuminen sotaväen haltuun 17:116 kunnalliskotiin johtavan raitiotien kuntoonpano 18: 42, 337 Kvarnhagen: asuntotontit nro 1, 2, 4, 16 ja 42, vuokraoikeuden siirto 26: 143, : : 202 Kvarnakern: asuntotontit nro 1, 1a, 1b, 3, 6 ja 8, vuokraoikeuden siirto 22: : : : : 202 asuntotontti nro 4, puiden kaato 24: 206 Landboaksen tila: asuntotontti, vuokraoikeuden siirto 09: 160 maa-alan pakkoluhastaminen Imatran voimalaitosta varten. 28:157 osa Oulunkylän kartanoa 08:13 lastenkodin rakennusten luovuttaminen kunnalliskodille 30: 37 lastenkotien ottaminen lastensuojelulautakunnan huostaan 22: 34* linnoitustöiden aiheuttamat vahingot kaupungin tiloilla 19:248 Iänt. huvilaryhmär alue, asuntotonttien nro 8, 9 ja 10 välillä, vuokralleanto 16: 31, 180 alueiden nro 11, 14, 15a, 15b ja 18
135 OULUNKYLÄ 135 halki kulkevan tien avaaminen yleiselle liikenteelle 30: 237 asuntotontit nro 1, 2, 3, 4, 7, 8, 9, 12, 15, 16, 18 ja 19a, vuokraoikeuden siirto 16: : : 268, : 215, : 221,222 21: :198 25:166 asuntotontit nro 3a, 3b, 7a, 7b, 15a ja 15b, vuokralleanto 16: 30, 31, : 39, :158 maapalstoin myyntitarjous kaupungille 10: 238 maatilojen hoito 21: : 30 metsien hoito 09:237 10: : :419 14:362 20:48* metsäalue, vuokralleanto 19:218 Mänsäs: kaupungin tieosuuden korjaaminen 15: 50, 323 maa-alue, pakkolunastaminen Imatran voimalaitosta varten 28: 157 maa-alue, vuokralleanto 11: : 278 osa Oulunkylän kartanoa 08:13 pakkolunastetun alueen lunastaminen takaisin kaupungille 11: 10 Nybondas: alue, jako asunfotontteihin 06:1112 alue, vuokralleanto... 02: : 275 alue, vuokraaminen palokunnalle 10: 221 alue, vuokraoikeuden siirto... 11: 256 asuntotontit q ja s, rakennusten ottaminen kaupungin haltuun... 20: 228 asuntotontti litt. w, vuokralleanto 10: 28, 214 asuntotonttien vuokraoikeuden siirto 11: : : : 220 hallintaoikeuden lunastaminen kaupungille 08: 14 10:6 hallintaoikeuden myöntäminen 01:142 kaupungin tieosuuden korjaaminen 15: 50,323 kivenlouhimisoikeuden myöntäminen 20: 237 lastenkodin sijoittaminen sinne 13:313 maa-alan pakkolunastaminen Imatran voimalaitosta varten 28: 157 omistusoikeutta koskeva selvittely 76: : : 57, 58 88: 16 pakkolunastusmaksun suoritus tilan osasta.:...:... 99:42 puiden leimaaminen 10: 314 päiväparantolan perustaminen 12: 49, 288 ulkohuonerakennusten vuokralleanto 11: 264 viljelyspalstat n:o 11, 12 ja 24, varaaminen siirtolapuutarhaa varten 18:'355, : 44 20: 67* viljelyspalstat n :o 11-24, vuokralleanto 10: 27,214 20:67* viljelyspalsta n:o 12, vuokraoikeuden pidennys 15:193 viljelyspalsta n:o 24, vuokraoikeuden siirto 11: 256 oikeus puiden kaatamiseen 22: 215 Oulunkylän kartano: alue, vuokralleanto 09: 154 alue, vuokraoikeuden siirto 09:156 asuntotontti, vuokralleanto... 20: 224 korjaustyöt 11:81,349 lastenkodin siirtäminen sinne 09:38 13: 312 maän pakkolunastaminen kaupungilta Imatran voimalaitosta varten 27: 145 maiden kartoittaminen 08: : 104, 226 osto 08: 13, 85, 156, 158 palstat n:o 1-3 ja 5-10, vuokralleanto 09: 154 tilusten käyttö ; 08: 15 09: 18 työväenrakennuksen vuokralleanto 09: 154 viljelyspalstat a ja b, vuokralleanto 09: 159 pajan palautuminen kaupungin käyttöön 21:251 palstojen mittaaminen 30: 230 Petas, alue, vuokralleanto 12:275 puhelinjohdon rakentaminen 09: : 38 rajojen määräämistä koskeva lausunto 20: 200 rakennusjärjestysehdotus 08: : 266 rakentamisoikeus 22: 215 rata-alueen käyttö raviurheiluun 24: 196 rautatien rakentaminen sieltä Herttoniemeen 20: 39* 21: 51,59, 81* 83*, 84* 23: 50, : : 48, 52, 242 rautatieyhteys Oulunkylän aseman ja Sörnäisten rantaradan välillä... 10: 18 raviradan vuokralleanto 25: 167 raviradan vuokraoikeuden pidennys 13: 388 Rödjanin alueet a ja b, vuokraoikeuden pidennys 19:22 Sändäkerbacken, asuntotontti n:o 23, vuokraoikeuden pidennys 30:21 Solberg nimisen palstan sekä Nybondaksen ja Mänsaksen välinen rajankäynti 26: 134 Stenhagen nimisen palstan luovuttaminen 23:167 Storkärr: alueiden vuokralleanto 23: : 184 paistat n :o 9, 9a ja 15b, vuokraoikeuden siirto 23: :171 28: : 202
136 136 sähkövirran jakelu 10:117, 228, : 38,148,422,425 12: 202 teollisuusalueen laajentaminen 21:60 tietyöt 11:266 13:79 14: 56 15: 50,51, 312,320 16: 54-56,273 17:68,75,326 19: 43 20: : : 217 Torparbacken: asuntotontti n:o 2, huvilan myyntitarjous. 26:131 asuntotontti n:o 2, vuokraoikeuden siirto 29:167 tukkipuiden leimaaminen 09: 238 valtionrautateiden ja kaupungin välinen maanvaihto 22:104* 26:8 Vanhaankaupunkiin vievän kylätien julistaminen yleiseksi maantieksi... 20: 42 vesialueiden lohkaiseminen... 07: II 62 viljelyspalstat n:o 51, 51a ja 51b, vuokraoikeuden siirto 17: 259 viljelyspalstojen vuokralleanto 19:22 21: 239, : 14, : : 162 viljelyspalstojen vuokraoikeuden pidennys 21: : : 190 Ourat (Hietaniemensaaret ja Örholmarna): katselmus 03: II 46 06: II 55 meripelastusaseman perustaminen 05: I 61 06: II 13 omistusoikeuden selvittely 11: 87 sillan rakentaminen sieltä Hietaniemeen 30:248,141* vuokralleanto 96: 14,112 06: II 3 08:186 16: :24,216 vuokraoikeuden lakkaaminen... 97: 19 vuokraoikeuden pidennys 17: 43, : 188 vuokraoikeuden siirto 97: 124, : : : : : 166 Outamo (tila Lohjalla): maa-alueen ja rakennuksen osto kasvatuslaitosta varten 13:15 14:9 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 27: 163 tilan osto 16:7 17:19,176,178 Pakaa, ks. Mäkelä. Pakinkylä: alueet ja asuntotontit, vuokralleanto 17: 255,260,262 19: : 215,216 22: : 158, 159 ammuskellarin vuokralleanto... 23: 187 ammuskellarin vuokrasopimuksen irtisanominen 24:193 asuntotontti, vuokraoikeuden siirto 19: 216 huvila-asukkaiden irtisanominen 22: 219 järjestyssääntöjen vahvistaminen 09:136 Kalliolan palstan lohkominen... 22: 286 korjaustyöt kaupungin omistamissa huvi- Joissa... 22: 30 liittäminen kaupunkiin... 28: 146 Lönnbacka nimisen palstan lunastaminen kaupungille 23: : 153 maa-alueen luovuttaminen tien rakentamista varten... 25: 22 29: 163 metsämaa, vuokralleanto 19: 219 palstoin osto 17: 14-16, : 9, 87* 22: 117, 119, : 18, : 14 28: 14, 155 rakennuskaavan laatiminen 17: :4 rakennusten myynti 24: : 210 rakennusten osto 29: 31 sähköjohdon rakentaminen 22: 26 teiden kunnossapito 22:286 23:204 terveydenhoito-, rakennus- ja palojärjestys 08:160 tien rakentaminen sieltä Oulunkylään 11:266 tien rakentaminen sieltä Tuomarinkylään 28: 182 Toivolan koulukotia koskevat asiat 22: 83,111 24: : 190 Palosaari (Paloholma): huvilan vuokralleanto... 27:178 29: 191 katselmus 88: 72 92: : II 46 06: II 55 omistusoikeuden selvittely 11:87 rakennusten osto 23:211 24: 173 rakennusten vuokrien vahvistaminen 24: 211 sillan rakentaminen sieltä Korkeasaareen 29:207,121* varaaminen virkistyspaikaksi... 19: 220 vuokralleanto.20:24,216 vuokraoikeuden pidennys 97: : 27, 254 vuokraoikeuden siirto 78: :60 95: : : : : : 222 vuokrasopimuksen lakkauttaminen ilmaliikenteen lopettamisen johdosta 22: 209 Pasila (Böle, Fredriksberg): kortteli n:o 560, rakennusjärjestys 17: , tontit n:o 1, 2, 3, 4 ja 6, vuokralleanto 11: : : : , tontit n:o 2, 4 ja 6, vuokraoikeuden siirto 19: : : : : :167 30: , tontti n:o 4a, rakennusjärjestys 17: , rakennusjärjestys 17: , tontti n:o 1, rakentamisajan pidennys 18: : , tontit nro 1, 3, 4, 5, 7, 9, 11 ja 12, vuokralleanto 11: : :252 14: : : , tontit n :o 1, 5, 7, 10 ja 12; vuokraoikeuden siirto 15:194 19: : : :142 27:154,156 28:169
137 PASILA , tontti nro 2, lunastaminen kaupungille 12: 7 561, tontti nro 3 Kyllikinkadun varrella, pesutuvan siirtäminen... 20:94 561, tontti nro 4, viemärijohdon rakentaminen 14: , tontti nro 11, alueen uudelleen järjestely ja uusi vuokrasopimus 17:40 561, tontti nro 11, korvaus rakennusten siirrosta 20: , varastoalue sen vieressä, vuokraoikeuden siirto 23: , rakennusjärjestys 17: , tontit nro 1, 3, 5, 7, 9, 13, 15 ja 17, vuokralleanto 11: 251,252 12: : 15, 31, : 255, , tontit nro 3a, 5, 9, 11 ja 17, vuokraoikeuden siirto 12: :257 18: :215 21: :197 24: : , rakennusjärjestys 17: , tontit nro 3, 9, 11 ja 13, vuokralleanto 11:252 12: , tontti nro 3 ja 13, vuokraoikeuden siirto 18:268 20: , rakennusjärjestys 17: , rakennusjärjestys 17: , tontit nro 4, 8, 10 ja 11, vuokralleanto 11: 250, , tontti nro 5, autotallien rakennuspiirustukset 28: , tontit nro 5, 7, 8 ja 10, vuokraoikeuden siirto 11: : : : : : : :165,166 28: , rakennusjärjestys 17: , tontit nro 4, 9 ja 11-22, vuokralleanto 11:250,253 12: , tontit nro 4, 9, 11-16, 18 ja 22, vuokraoikeuden siirto 11:255 12: 277,278 13: : :257, :269 19:215,217 21: : : : : 155, : , rakennusjärjestys 17: , tontit nro 13, 14 ja 15, vuokralleanto 16:15,31,179 18: : 16 27: , tontti n ro 13, vuokran maksu n korottaminen 22: , tontti nro 13, vuokraoikeutta koskeva riita 28: : : , tontti n;o 13, vuokrasopimuksen irtisanominen 24: , tontit nro 14, 15, 16 ja 18, vuokraoikeuden siirto 17: : 268, : : , tontit nro 15, 16 ja 18, järjestelyjä 19: , tontti nro 16, lastenkodin perustaminen 18: , rakennusjärjestys 17: , tontit nro 1, 3 ja 5, vuokralleanto 11: , tontit nro 1 ja 5, vuokraoikeuden siirto 17: : , rakennusjärjestys 17: , tontit nro 3-9, 15, 17, 19 ja 21, vuokralleanto.11: , tontit nro 3, 4, 6, 7, 9, 15, 17, 19 ja 21, vuokraoikeuden siirto 12: : : : : 215, : : : : : , rakennusjärjestys 17: , tontit nro 3-8, 23 ja 25, vuokralleanto 11: 251, 252, : , tontit n ro 5-7 ja 25, vuokraoikeuden siirto 12:278 14: :215 21: : : : : , rakennusjärjestys 17: , tontti nro 23, omistusoikeus 17:28 571, tontit nro 23, 24, 26, 27 ja 28, vuokralleanto 11: 251, , tontit nro 24, 26 ja 27, vuokraoikeuden siirto 11:255 14: : : : : , tontti nro 26, lunastaminen kaupungille 12: 7 572, rakennusjärjestys 17: , tontit nro 2, 4, 8, 27, 29 ja 33, vuokralleanto 11:251,253 12:274 20: : : , tontti nro 4, vapautus vuokran maksusta 21: , tontit nro 8, 27 ja 33, vuokraoikeuden siirto 14:219 16:181 19: , tontit nro 29 ja 31, yhdistäminen 27: , rakennusjärjestys 17: , tontit nro 29, 30, ja 40, vuokralleanto 11: 251,253 20:221 23: : , tontit nro 30, 34 ja 40, vuokraoikeuden siirto 19:216 20: : : , tontti nro 38, vuokrasopimuksen irtisanominen 30: , tontti nro 40, vuokraajaa vastaan esitetty valitus... 28: , rakennusjärjestys... 17: , rakennusjärjestys... 17:185 alue, varaaminen Emma Mäkisen turvakotia varten 21: 23
138 138 PASILA alue, vuokralleanto 10:218 11: : : : 199 alueet n:o 14, 15 ja 18 ampumaradan vieressä, vuokralleanto 22: 189 alueiden jaoittaminen 09: : 21 14: 353 alueiden käyttösuunnitelma 21: 3 alueiden pakkoluovuttaminen valtion rautateitä varten 97:24 98: : 17,94 06:120, :231 20:235 ammuskellareiden käyttöoikeuden luovuttaminen valtiolle 27: 23 ampumarata: alueen hankkiminen kaupungille 19:8 ampumarataa varten luovutettu alue 96:22,111,112 käyttö 19: 228 lisäalueen vuokralleanto 96:22 länsipuolella olevan alueen vuokralleanto...:.. 12: 27 pohjois- ja itäpuolinen suojelusalue, pakkolunastaminen valtiolle... 15:5 siirtäminen Hietaniemeltä 79: 10 80: 94 81: 161 vuokrasopimus 30: 203 aseman ja Mäkelänkadun välisen alueen vuokralleanto ulkoilmateatteria varten 26: 140 aseman nimen virallinen muoto 23: 249 asemarakennuksen sijoituskysymys 24: 7 asuntotontti litt. b, vuokrasopimuksen irtisanominen ja rakennusten poistaminen 28:186 asuntotontit litt. c, 1b ja d, vuokraoikeuden pidennys 20: 26,219 24: : :199 asuntotontti n:o litt. c (1b), vuokralleanto 11: 250 asuntotontti n:o litt. c (1b), vuokraoikeuden siirto 12:277 17:257 21:243 asuntotontit n:o 3, 14, 21, 34, 43, 45, 48, 51, 54, 57, 64, 67, 78 ja 82, vuokraoikeuden siirto 09:155 10: :255 14:219 15:194 asuntotontti n:o 3a, osan lunastaminen kaupungille. 16:15 asuntotontti n:o 56, vuokralleanto 18: 266 asuntotontti n :o 65, myynti 15:110 asuntotontti, vuokraoikeuden siirto 12: : 181 asutusalueen laajentaminen 29: 3 autoliikenteen harjoittaminen Pasilan ja keskustan välillä... 21: 255 Bölen tila: (ks. myös Pikku-Huopalahti), korvaus tijan haltijalle ampumarataa varten erotetun alueen menetyksestä 87:224 88:15 liittäminen kaupungin väenlaskualueeseen 10:127 liittäminen kaupunkiin hallinnollisessa, oikeudellisessa ja kirkollisessa suhteessa... 06: I 25 08: 12 09: 8 12: 5 maiden kartoittaminen 08: : 104, 226 maistraatintilana tuottaman tulon kirjanpito 79:40 omistusoikeutta koskeva tutkimus ja päätös 76:130 77: : 57, 58 88: 16 siihen kuuluvia Österäkeria, Broakeria ja Backakeria koskeva aluevaihto 11: 16 sijoitusoikeuden myöntäminen 03: II 13 vuokralleanto... 14:20 vuokraoikeuden siirto 13:255 14: : 215,216 21: 241 Eevankatu: tasoittaminen...12:71 13:372 vesijohdon rakentaminen 12: 66 viemärikanavan rakentaminen 13: 375 Esterinkatu, tasoittaminen... 11: 344 Fannynkatu, tasoittaminen 11: : 395 Fredriksbergin.tilan osto 80:94 81: 161 Greijuksen ulkopalstoille johtavan tien käyttö 91:81 harjoituskenttien rakentaminen 29: 112* Hertankatu: tasoittaminen 12:71 13:372 vesijohdon rakentaminen... 12:66 viemärikanavan rakentaminen 13: 375 hiekanotto-oikeus 16: 190 jaoituskaavan laatiminen 15: : 137* järjestyssäännöt sekä rakennus- ja palojärjestys 08: 160 kaasujohdon rakentaminen 29:44 kahden maapalstan pakkolunastaminen kaupungille 17:29 kaiteen rakentaminen Käpylään vievän tien varrelle 25:208 kalavesien erottaminen 23:171 kallion louhiminen ja varastoalueiden tasoittaminen 30: 103 kanavoimistyöt 09:65 kansakoulun perustaminen... 11:216 kauppahallin alueen vuokralleanto 29: 159 kauppahallin hoitokustannukset 20: 94 kauppahallin myynti 29: 204 kauppahallin rakentaminen 18: 29 19: 34, 136, 296 kauppahallin sulkeminen 22: 212 kaupungin suorittamia tasoitustöitä koskeva oikeusjuttu 17: 29 kivilouhos, vuokralleanto 11:257 koiratallin korjaaminen 08: 64
139 PASILA 139 Konkolanmäen käyttö ulkoilmakokouksiin-i... 22:213 korvaus ns. Löfströmin peltojen pakkolunastamisen johdosta... 20: : 271 kunnallisen sairaanhoidon järjestäminen 22: 166 Kyllikinkatu: asuntotontti n:o 18, vuokraoikeuden siirto 18: 269 tasoittaminen 12:71 13: : 56 17: 71, : 137 vesijohdon rakentaminen 12: 66 16: 50 19:135 viemärikanavan rakentaminen 13: :137 Leankatu: tasoittaminen..:... 11: : 395 vesijohdon rakentaminen 11: 92 viemärikanavan rakentaminen 12:398 leikkikentän järjestäminen... 20:40,130 leikkikentän tasoittaminen 30:133 lennätinjohdon johtaminen kaupungin alueen kautta 16:191 liikenneolojen parantaminen 27:42 28: 110 liikenneväylien uudelleen järjestely 14: 4 23: 55 24: 7, 57 25: 54, 131* 26: 139* linja-autoliikenteen järjestäminen 25: 179 lounaispuolella olevan suon kuivattaminen 12:72 13: 376 lumenkaatopaikan osoittaminen 27: 168 luvatonta palstojen vuokralleantoa 00: : : I : II 12 maa-alueen pakkoluovuttaminen valtionrautateille 14:14 maa-alueen pakkolunastaminen kaupungille...19: 228 maanalaisen puhelinkaapelin vetäminen Kaisaniemestä.. 27: 164 Magdalenankatu: viemärikanavan rakentaminen 11: 346 Ma istraatin katu: tasoittaminen 11:101,344 12:395 vesijohdon rakentaminen... f1r92 viemärikanavan rakentaminen 11:346 12: 398 Martankatu, tasoittaminen 11:344 metsän raivaus 10:314 navetan myynti... 23:212 niittypalsta litt. n, vuokraoikeuden pidennys 30:198 nimen muuttaminen 08: : 130 omakotialueen perustaminen... 23:203 paikan luovuttaminen venäläiselle sotaväelle sapööritöitä varten... 85: 61 paikan varaaminen kirkkoa varten 15: 19 paloaseman rakentaminen 13:48 Pasilan ja Oulunkylän välisen alueen varaaminen puolustuslaitoksen harjoitusalueeksi kaupungin jä valtion välisen aluevaihtosopimuksen mukaan... 27: 23 Raakelinkatu: vesijohdon rakentaminen 13:71 viemärijohdon rakentaminen 14: 330 raitiotien rakentaminen ja liikennöiminen 09: : 38 21: :28 28:206 30:168 raitiotieraiteiden kunnossapito 27:137* 28:134* 29: 127* rakennusjärjestys 10:21 rakennuspiirustukset 21:261 22:116 24: : 185 rakennusten siirto tonttijarjestelyn yhteydessä 19:42 rautatiealueen laajentaminen 22: : 7 rautatien rakentaminen sieltä Länsisatamaan 21:59,249 rautatienylikäytävän, tilapäisen, rakentaminen 00: : 233 riihirakennuksen rakentaminen 09: 163 ruutikellarit n:o 106, 113 ja 115, vuokra II ea n to... 23: :210 ruutikellari n:o 106, vuokraoikeuden siirto 23: 184 ruutikellari n:o 126, vuokrasopimuksen irtisanominen 28: 170 Selmankatu: tasoittaminen 11:101 12:395 vesijohdon rakentaminen 11: 92 sikala-alueen vuokraus 17: 39, : : : 199 sotilaallisten rakennusten sijoittaminen sinne 76:99 Susannankatu: tasoittaminen 12:71 13:372 vesijohdon rakentaminen... 12: 66 viemärikanavan rakentaminen 13: 375 sähköjohdon rakentaminen... 23: 194 tasoitustyöt 10: 67 12: 388 teiden kunnossapito 13: :75 27: 42 terveydenhoitojärjestys 05: I : I 167 teurastamon siirtäminen 78: 336 tonttien arvioimisperusteet... 11:261 torikaupan järjestäminen 20: 168 tukkipuiden leimaaminen 09: 238 Turuntien Välisen alueen varaaminen sairaalaryhmää varten 22: 6, 7 valaistusolojen parantaminen 18:131 25: 58 27: 188 varastokellari n:o 116 vuoressa, vuokra llea n to 23: 178 vesijohdon rakentaminen 08: 24, : 64 11: : 71 24: : 94 30: 230 vesilinnan rakentaminen... 21: 3
140 140 viemärijohdon rakentaminen 22: : 143* viljelysalue, vuokraoikeuden pidennys 21: : 30 29: 164 virutushuoneen rakentaminen 16:48 17: 333 vuokravälikirjojen uusiminen... 10:21 Pehrsin tila: linnoitustöiden aiheuttamat vahingot 19: 248 osto 17: 13, 178 Pihlajaluoto, ks. Pihlajasaaret. Pihlajasaaret: alue, luovuttaminen kalastajille 22: 208 alue, vuokralleanto 21: 26, 239 ammuskellarien ja tieosuuksien luovuttaminen valtiolle aluevaihdon kautta 25: : 22 ammuskellarin vuokralleanto... 23: 187 asuntotontit n:o 1-6, katselmus 04: H 51 07: II 61 asuntotontit n:o 1 ja 6, vuokralleanto 99:127 15:190 asuntotontit n:o 1-6, vuokraoikeuden siirto 91:60 96:116 98: 135,136 99: :136,138 07: :217 12:278 14: :182 17: : : : : :155 asuntotontti n:o 7, huvilan osto 29:204 asuntotontti n:o 7, Vestervik, vuokralleanto. 20:214 asuntotontti n:o 7a, Vestervik, vuokraoikeuden siirto 27:155 hiekan pumppuaminen sinne... 30: 141* huvilain lunastaminen 28: 28 huvilain valvonta 29:207 jako asuntotontteihin 77: : : : 58 92:15 laiturin kuntoonpano 29: 207 liittäminen suurmerisatamaan... 21: 58 linnoitusesplanaadista aiheutuvat nautintaoikeuden supistukset...,...,. 02:8,9 luovuttaminen kansanpuistoksi... 28: 21 merimerkin ja johtoloiston rakentaminen 19: 221 omistusoikeuden selvittely 11:84,87 puhelinkaapelin vetäminen sinne 04: I 45 30: 231 rakennuspiirustukset 99: : : 'II 50 ravintolan vuokralleanto... 29:191 talvimeriliikenteen johtaminen sen kautta 13:94 vuokralleanto 78: 332 vuokraoikeuden pidennys 81: : l 45, II 6 17: 43, 256 vuokraoikeuden siirto... 81: : 216 Pikku-Huopalahti: aluevaihto kaupungin ja M. G. Stenius oy:n välillä 11:16 Bölegärd nimisten viljelyspalstojen vuokraoikeuksien pidennys 24:190 kalastusoikeus 11:264 osien litttättimen kaupunkiin... 20:197 suomalaisen kansakoulun perustaminen 08:161 viemäreiden puhdistaminen... 28:179 Pitäjänmäki (Sockenbacka): alueen pakkolunastaminen rautatietä varten 21:302 asema-alueen laajentaminen... 08:23 Espoon kirkolle vievän maantien kunnostaminen 20:194 huvilayhdyskunnan terveydenhoito-, rakennus- ja palojärjestys 08: : 238 kaupungin osallistuminen Huopalahden, Pitäjänmäen ja Vantaan välisen viertotien rakentamiseen 17: 75, 175 rautatien rakentamissuunnitelma 18: : : 39* 21: 139, 144, 81*, 83* 22: 97*, 100* sähkövoiman jakelu 18:131 Porin-Helsingin rautatien rakentaminen 30: 44 Pormestarinhepo, omistusoikeuden selvittely 11:87 Pormestarinluodot, omistusoikeuden selvittely 11: 87 Porsas, omistusoikeuden selvittely 11:87 Porvoon Helsingin maantien rakentaminen... 29: 143,272 30: 43-45,139* Porvoon -Helsingin puhelinjohdon rakentaminen 83: : 47 Pukinmäki: alue, lunastamisanomus... 27: 24 28: 18 alue, vuokralleanto Pukinmäen vapaaehtoiselle palokunnalle 27: 27 alueiden vuokralleanto 22: : 177, : 158 asuntotontti, vuokra-ajan muuttaminen 30: 21 Björkäsen niminen asuntotontti, myyntitarjous 23:168 Boxbacka aktiebolagille kuuluneen kiinteän omaisuuden arvioiminen 21: : 184 Bäcksängen n:o 12, palstaa koskevan kauppakirjan laatiminen... 28:155 Gästgivars, viljelyspalstaa n:o 2 koskevan vuokrasopimuksen peruuttaminen 29: 168 Gästgivars, viljelyspalstan n:o 2 vuokralleanto 23: : 168 huvilayhdyskunta: jaoituskaava 24: 139* 27: 131 liittäminen kaupunkiin... 29:145
141 141 rakennus- ja palojärjestys 20:196 27: :145 rakennussuunnitelma 24:128* jakotoimitusten vahvistaminen 22:186 kartoittaminen 17:174 kaupungin tilusten käyttö.. 20: 42 Lukuberg, viljelyspalstan n:o 6 koskevan vuokrasopimuksen peruuttaminen 29: 168 Lukuberg, viljelyspalstan n:o 6, vuokralleanto 29:168 linnoitustöiden aiheuttamat vahingot 19: 248 maa-alueen pakkolunastaminen Imatran voimalaitosta varten 27: 145 maa-alueen vaihto Herttoniemen rataa varten 21: 9 maa-alueiden osto 17: 12,17 20: 8,129, : 8 23:168 maatilan hoito 21: :30 maatilan ottaminen kaupungin haltuun 19:45,139 Mosaholma niminen palsta n:o 3, vuokralleanto 23: 177 Nallibacka niminen palsta n:o 3, vuokralleanto 23:177 palsta n:o 74b, vuokralleanto... 22: 199 palsta n:o 74b, vuokraoikeuden pidennys 23:180 Sonaby gård niminen asuntotontti, myyntitarjous 23: : 173»Sunnuntaipalstat» niminen alue, vuokralleanto 23:177 sähkövoiman jakelu 24:220 Tapaninkylän-Malmin välisen rajan järjestely 20:200 Tattarbacka niminen alue, vuokralleanto 23: 177 teiden julistaminen kyläteiksi... 28: 202 teiden valaiseminen 18: 134 tienjako 29: 155 vapaaehtoisen palokunnan uudisrakennuksen rakennuspiirustukset... 28: 188 Pukkisaaret: omistusoikeuden selvittely 11:87 siitän rakentaminen... 27:172 28:182 Puodinkylä (Botby): alue, osto mielisairaalaa varten 30: 32 alueita koskeva vuokrasopimus 28: 17Ö Arabia nimisen viljelysalueen vuokralleanto... 30: 195 asuinrakennuksen vuokralleanto 28: 192 huvilayhdyskunnan rakénnus-, palo- ja terveyden hoftojärjestyksien ehdotuksia koskeva lausunto 17:248 kartoitta m i nen 28: 255 : Kulosaareen johtavan fieri tasoittaminen, oikaiseminen ja kunnossapito 29: 197, 198 ' 30: 103,237 maatilaa koskeva myyntitarjous 24: 174 maatilan hoito... 28:212 maatilan osto... 27: 9-11, 100, 101, 136* maatilan vuokratleanto 28: 158 rautatien rakentaminen 21:59 vesialueiden jako... 22: : 189 Puoli matkansaari: omistusoikeuden selvittely 11:87 vuokralleanto valtiolle 23: 180 Pässi, Iso: katselmus 92:107 04: II 51 omistusoikeuden selvittely 11:87 rakennuspiirustukset 96: : II 50 24: 209 vuokralleanto 77:229 08:40,181 21:28, 239,242 23: 179 vuokraoikeuden pidennys i8: 267 Pässi, Pikku: huvilan vuokralleanto 28: 192 jaoituskaavan vahvistaminen 26: 3 katselmus 04: II 51 08: 204 omistusoikeuden selvittely 11:87 poikkisillan rakentaminen sieltä Salmisaareen 29: 130* rakennuspiirustukset 04: II 50 vuokralleanto 77: : 43,182 vuokraoikeuden pidennys 03:116 13: 26, :267 vuokraoikeuden siirto 02:151 Pässinkari: omistusoikeuden selvittely 11:87 vuokralleanto 77:229 20:24 Pässinsaaret, ks. Pässi Iso ja Pässi Pikku. Rajasaari: alueen luovuttaminen kaupungille ennen vuokra-ajan päättymistä 05: I 36 asuntotontit n:o 1 ja 2, katselmus 02: 187 asuntotontit n:o 1a ja 1b, vuokralleanto 05: I 36, II 4 asuntotontit n:o 1a, 1b ja 2, vuokraoikeuden pidennys 02: 12 03: II 4 16: 32, : 43 18:267 asuntotontit n:o 1a, 1b ja 2, vuokraoikeuden siirto 06: :155 16:182 27:158 asuntotontti n:o 2, jako... 24:30,184 asuntotontti n:o 2a Trojlebo, puiden kaataminen sen alueelta 22:215 asuntotontti n:o 2b, vuokraehdot 27:27 eteläosa, jako kahteen asuntotonttiin. /. 05: I 36 eteläosa, vuokraoikeuden pidennys 89: 12, 68 92:101 katselmus... 92:107 Meilahden tilaan kuuluvan osan hallinta ; ' ", 75: 33 merkinantojohdbn vetäminen kaupungista sinne 10:228
142 142 omistusoikeuden selvittely... 11:87 pohjoisosa, vuokralleanta... 93: 12, 112 pohjoisosa, vuokranmaksun alentaminen 94: 16 pohjoisosa, vuokraoikeuden siirto 75:34 puhdistuslaitoksen rakentaminen 30:142* rakennuspiirustukset... 93: : II 54 venäl. meripelastusaseman rakentaminen 05: I 36 06: II 13 Rannikkoradan koillispuolella olevan suomaan luovutus valtiolle aluevaihdon kautta 27: 21 Reijola (Greijus): alivuokralaisten vuokraoikeuksien tarkistus : 90: 75 91: 58 alueiden vuokralleanto : 30, :24 15:189 16:184 17:260 19:24,210, : 22, 215, 216, 217, : 29, :189,199 ammuskellarien ja tieosuuksien luovuttaminen valtiolle aluevaihdon kautta 27: 22 ampumaradan sijoittaminen sinne 13:24 asuntotontti Mansikkamäki, vuokraoikeuden siirto 22:196 28:169 asuntotontit n:o 2-8, 13 ja 14, vuokralleanto 08:184 09:152 10:211 14:215,217 15:200 16: :149 28:161 asuntotontit n:o 2, 3, 5, 6, 7 ja 8, vuokraoikeuden pidennys 14:216,217 15:190, : :199 asuntotontit n:o 3, 3a, 5, 6, 7, 12a, 13, 14, 14a, 21, 22 ja 23, vuokraoikeuden siirto 07: :194 16:181 19:215, : 221,222 21: 242,248 22:196 24: : : : : 169 asuntotontti n:o 6, tehtaan sijoittaminen sinne 20: 226 asuntotontti n:o 7, vuokrasopimuksen irtisanominen 21:250 asuntotontti Roos, vuokraoikeuden pidennys 14:216,217 15:190,191 asuntotontti Roos, vuokraoikeuden siirto 15:194 16:181 jaoituskaavan laatiminen 09:254 10: 3 12: 3 13: 7 14: : : : 87* 30:147* kalavesien erottaminen 23: 171 katselmus 89: 75 92: : II 51 08: :159 laidunpalstat nro 2, 3 ja 4, vuokralleanto 12: : : : : 273 lastenkodin ympäristön tasoittaminen 30: 233 liittäminen kaupunkiin 00: 44 02: 53, 54 05:13,145 06: :7 maatilan palstoittaminen... 09:18 maatilan vuokralleanto 78: : 38 metsäalueen luovuttaminen sotaväen kenttäharjoituksia varten 28:165 metsämaiden eteläosan varaaminen vastaista keskuspuistoa varten... 14:60 metsänhoito 93:144 94: 97: 98: : 145, : 127, : : II 22 04: II 29 05: II 25 07: II 30 08: 273, :237,239 10:314 11:363 13:390 14: : : : 48* 21: 89* 29: 134* 30:144* osan luovuttaminen ampumaradan suojaalueeksi 80:94,98 81: :215 96: 23,111,112 Punamäki (Rödbacka); vuokralleanto... 19: 26 21: 29, 236 vuokraoikeuden pidennys 14: : : :199 vuokraoikeuden siirto 10:216,224 11: : :242 puutaimitarhan perustaminen... 93: 144 puutarha-alue, vuokraoikeuden siirto 21: 242 puutarhapalsta litt. a, vuokraoikeuden pidennys 29: 164 raitiotielinjan rakentaminen 13: 31 rakennuksen vuokralleanto... 18:276 rakennuspiirustukset 93:117 94: : : : : 197 rakennusten myynti 20: 236 sairaalan luovuttaminen lastenhuoltotarkoituksiin 28:190 sairaalan luovuttaminen mielenvikaisten hoitoa varten 09: 37 sairaalan perustaminen... 05:147 sairaalan toiminnan lopettaminen 28: 35 siirtolapuutarha, perustaminen (ks. myös Ruskeasuo) 18:18,159,179,266,355 19: 43 20:22,218 Stadionin sijoittaminen sinne 10: 72 Stenbackan aiue litt. k 1, vuokralleanto 30:195 sähköjohdon johtaminen alueiden kautta 23: 193, 194 tien uusiminen... 17: 66,73,328 väliaikaisen tuberkuloosisairaalan rakentaminen 05: III 13 Reimars: kortteli nro 17, sähköjohtojen vetäminen läheisyyteen 22: : , tontit nro 4, 5 ja 7-10, vuokralleanto 21: : 182,183 29: : , tontit nro 9 ja 10, vuokraoikeuden siirto 22: :143 18, tontti nro 1, mallirakennuksen rakentaminen 20: , tontit nro 1-4, vuokralleanto 21: :183 25: : 149
143 143 18, tontit n:o 1, 4 ja 5, vuokraoikeuden sijrto... 24:192 28:169 30: , tontit nro 1, 3, 4 ja 8, vuokralleanto 25: 25, : : , tontti n:o 4, rakentamisajan pidennys 27:175 29: : , tontti nro 4, vuokraoikeuden siirto 28: , tonttien rakennusrajat... 25:25 19, tonttijako 25:25 20, tontit nro 1-5, vuokralleanto 21: , tontit nro 1-10, vuokralleanto 21: : 28:161 22, sähköpylväiden pystyttäminen 25: , tontit nro 1-3, vuokralleanto 24: , tontti nro 2, vuokraoikeuden siirto 29: , tontti nro 3, rakentamisajan pidennys 28:173 23, sähköpylväiden pystyttäminen 25: , tontit nro 1-3, vuokralleanto 21: :183 25:158 23, tontti nro 3, rakentamisajan pidennys 28: , tontti nro 3, vuokraoikeuden siirto 29:167 24, tontit nro 3-6, vuokralleanto 21: :161, , tontti nro 3, vuokrasopimuksen peruutus 29:168 26, sähköpylväiden pystyttäminen 25: , tontit nro 1-6 ja 11, vuokralleanto 22: : : , tontit nro 2, 5 ja 6, vuokraoikeuden siirto 24: : : , tontti nro 6, rakentamisajan pidentäminen 28: , tontti nro 11 sekä viljelyspalsta, häätö 25: , sähköpylväiden pystyttäminen 25: , tontit nro 1-4, vuokralleanto 22: : : : , tontit nro 1, 2, 3, 5 ja 6, vuokralleanto 21: : : : : : 192 asuntotonttien muodostus ja vuokralleanto 20:4 24:176 asuntotonttien vuokraamisoikeus 08: 38 palokaivon rakentaminen 30: 230 puutarhapalstojen muodostus ja vuokralleanto 20:4 rakennusjärjestys 20:138 Reimarsin tila: alueen luovuttaminen valtion rautateille Pitäjänmäen asemaa varten 08: 23 eteläosan vuokralleanto Ab. G. Strömbergille 20: 23 jakosuunnitelman laatiminen 19: 297 kalavesien erottaminen ja vuokralleanto 07: II 63 20: 215, 232 mittaus- ja punnitustöiden suorittaminen 19: 46 osan vuokralleanto 19: 25,211 osan vuokraoikeuden siirto... 25: 167 palstojen vuokraehtojen muuttaminen 27:27 pohjoisosan jaoituskaava 20: 4 pohjoisosan vuokrapalstojen luovutusehdot...21:16 rajankäynti 30:188 rakennuspiirustukset 22: : : : : : : :184 tilan viljeleminen 30: 229 vesialueiden valvonta' 28:212 vuokraoikeuden päättyminen... 19: 46 vuokraoikeuden siirto 79:14 95:161 sähköjohtojen vetäminen 18: : :194 sähköjohtopylväiden pystyttäminen 12: 31 viljelyspalstojen vuokralleanto 21: 30, 238 Risteen-Helsingin rautatiesuunnitelma 24: 50 28: : Ruoholahti, ks. XX kaup.osa. Rovholma, ks. Naurissaari. Ruskeasuo: asuntotontit nro 1-13 ja 17-41, vuokralleanto 25: 162,163 asuntotontit nro 6, 18, 19, 20 ja 36, vuokraoikeuden siirto 26: : : 169,171 29: :202 pakkolunastaminen 21: 9 25: : 87, 133, 195 rakennuspiirustukset... 28: : 184 ruutikellari nro 105, vuokralleanto 23: 187 siirtolapuutarhaa koskevat asiat (ks. myös Reijola) 19: : 67* 21: 52* 22: 67* 24: 128,209 25: 186,192,90* 27: : 229 viemärijohtojen rakentaminen 26: 84 27: 140* viljelyspalstojen vuokralleanto... 26:134 yhdistäminen kaupunkiin 25: 13,162 26: 10,169,217 Rutan, palstatila, osto 18: 5 Ryssän kari (Rysskär): kaupungille luovutettu, Meikin maaveron vastike 89:7 90: 5 11:86
144 144 linnoitusesplanaadista aiheutuvat nautintaoikeuden supistukset 02:9 luovuttaminen venäläiselle sotilashallinnolle 14:15 majakan rakentaminen 04:1116 myynti valtiolle t 19: 209 pakkolunastaminen 21: : 185 vuokralleanto 93: 12 Ryssänsaari: katselmus 91 s 62 06: II 56 omistusoikeuden selvittely 11:87 vuokralleanto 81:161 86:131 91:13,56 11:259 vuokraoikeuden pidennys 96:18,114 01: 16 02: : I 38 07: II 6 vuokraoikeuden siirto 93: 115 Ryttylä: koulukodin jaoituskaava 25: 186 koulukodin rakennusten rakentaminen ja kunnostaminen 24:43,123,137* 25: 36, 55, 109, 208 maatilan käytön uudelleen järjestely 18:21 20: 15 21: : 32 maatilan osto ja luovuttaminen kaupunkilähetykselle työsiirtolaa varten 13: 12 14: 8, 21 Ruoppala nimisen palstan myynti 14: 13 Siltala nimisen tilan osto... 29:12,116 sähköjohtojen vetäminen tilan alueen poikki 23: :202 27: 164 Räbacka, ks. Uusikoti. Räntan, omistusoikeuden selvittely 11; 84 Röjsjön turvesuo, Röjsjö aktiebolag yhtiön osake-enemmistön osto 16: 83 17: 24 Rökhusin koski, vesivoiman hankkiminen 17: 21 Rönnbusken, kaupungille luovutettu, Meikin maaveron vastike] 89:7 90:5 11: 86 Rönnskär, ks. Pihlajasaaret. Salmisaari (Märrholmen), ks. XX kaup. osa. Santahamina: hankkiminen satama-alueeksi 18: 38 21: 57 kansanpuiston jä merikylpylän muodostus ' 19: : 20, 50* 22: : 32 linja-autoliikenteen järjestäminen 26: 152 Nedergärd nimisen tilan liittäminen kaupunkiih...:;... 23: 17 rautatien rakentaminen 21: 59 ruoppaustyöt ::... 23r 107* Övergärd nimisen tilan liittäminen kaupunkiin 23:15 Satakunnan-Helsingin rautatiesuunnitelm? q,,.,,... r... f...:. 25i: 41 29: 62 Satam akar i, I u nasta min e n ka u p u n g i 11 e 21: 263 Satamat, asuntolaivojen sijoittaminen niihin 24: 20,204 25:21,178 Sellari, Skellari, Skällarn, ks. Kellosaari. Seurasaarentie: ammuskellarien käyttöoikeuden luovuttaminen valtiolle 27: 23 ammuskellarien luovuttaminen kaupun* gille 25: 209 kaasuvalaistus 06: XVII 93 leventäminen ja ratsastustien muodostaminen 14:321 Länt. Pukkisaareen vievän sillan rakennuspiirustukset 27: 175 metsän istuttaminen sen varrelle 02: : II 25 metsän perkaus 17: : 105* raitiotien rakentaminen 16: 191 ranta-alueen vuokralleanto 21: 247 uusiminen, viertäminen ja asfaltoiminen 12: 72 13: 79, 364, : : 56 17: 71,326 18: 50 19: : 140* vesijohdon rakentaminen 11:91 viemärikanavan rakentaminen 12: 397 Seurasaari: alueen julistaminen hautausmaaksi 24: 227 hallinnan järjestäminen... 94: 17 20: 43 jako asuntotontteihin 88: 36 katselmus 03: :11 55 korjaustöiden suorittaminen puistossa 29: 121* käytön palauttaminen Helsingin anniskeluyhtiöltä, laitosten lunastaminen 19: 47 laitosten kustannukset 94: 20 95: 52 96: 56 97: 51,69 98: 30 99: 41,56 00: 35 01: 43,60 02:46,103 03: :157,96 05: I 64, : I 77, 78, : I : : 64,89 10: 74, 121, : 110, 154,156 12: 81,151,153 13: 84,131,134 14: 63, 121, :54,98,100 16: 58 17: 77 18: 54,180 19:48,139 20:131,132 21: 123 liittäminen kaupunkiin 89:11 muodostus kansanpuistoksi 88: 36 89: 11 90:106 oikeus tilapäiseen käyttöön... 13: 25 omistusoikeuden selvittely 11: 87 raitiotielirijan, johtaminen sinne 21: 265 rakennuspiirustukset 89: 71 90: 77 97: :171 01: 173 ravintola, vuokralleanto 19: : :200 26:159 "slilari korjaaminen... 23: 204 '24: 222 sillan rakentaminen... 88: 36' 89: 11 sähkövalon hankkiminen sinne 23:129 tien. rakentaminen 88: 36 90: 86 91: 25 92: 113
145 145 ulkomuseolle myönnetty kalavesioikeus 13: 263 ulkomuseon hoitokustannukset 10: 129 ulkomuseon perustaminen 07:148 11:27 ulkomuseon vartijatuvan rakentaminen 14: 43 varaaminen virkistyspaikaksi... 19: 220 vuokralleanto Helsingin anniskeluosakeyhtiölle 88: 36 89: 11, 68 vuokravapauden myöntäminen Helsingin anniskeluosakeyhtiölle 16: 31 Sinivuorenmaa, ks. Mustikkamaa." Sipoo: Paipisten kasvatuslaitos, perustaminen 00: 200 Sipulisaari, ks. kaup.osa VIII. Sirpalekari: Helsinginniemen välisen ranta-alueen vuokralleanto sotalaitokselle... 15: 189 omistusoikeuden selvittely 11: 87 sillan käyttöoikeus 05: II 17 vuokralleanto... 77:227,229 00:17,108 vuokraoikeuden siirto 01:137 Sirpalesaari (Flisholma): katselmus 04: II 51 käyttö 30: 55 linnoitusesplanaadista aiheutuvat nautintaoikeuden supistukset 02: 9 omistusoikeuden selvittely 11:87 rakennuspiirustukset... 00:152 05: II 48 Uunisaaren välisen salmen täyttäminen 90: 88 vuokraehtojen muutos 00: 17 vuokralleanto... 77:227,229 98:16,128 vuokraoikeuden pidennys... 23: 39, 181 vuokraoikeuden siirto 00: : II 10 09:155 11:255 12:284 16:182 19:214 vuokrasopimuksen uusiminen 17: 40,256 väliaikaisten siltalaitteiden rakentaminen liikenteen helpottamiseksi 16: 192 Sjöforsin koski, vesivoiman hankkiminen 17: 21 Sjötorpin kasvatuslaitos, vuokrasopimuksen päättyminen 24: 197 Skanssinmaa (Majakkasaari, Aleksanterinsaari), omistus- ja käyttöoikeutta koskeva selvitys 11:86 Skogsbacka, aluevaihto kaupungin ja M. G. Steniuksen välillä 11: 16, 17 Skogsholmen, omistusoikeuden selvittely 11: 84 Skogskär: luovuttaminen venäläiselle sotilashallinnolle 14: 15 omistusoikeuden selvittely 11:84 Skogsland, Puodinkylän tiluksen osto 27: 11,100,101, 136* Skällaren, ks. Kellosaari. Sockenbacka, ks. Pitäjänmäki. Sofiani ehdonkatu: tasoittaminen 30: 144* viemärijohdon rakentaminen 28: 47 30: 143* Sofianlehto (Sofielund): jaoittaminen ja käytön yleissuunnitelma 08: : : 17 29: 136* katselmus 92: : : : II 50 lastenkodin perustaminen 25: 16 27: : 32, : : 59 metsän mittaaminen ja arviointi 99: : 128 mooseksenuskolaisten hautausmaan laajentaminen 82:209 83:277 85:62 puiden leimaaminen 10: 314 tien rakentaminen 28:46,103 vesijohdon rakentaminen 75: 10, 17 28: 37, 100 vuokralleanto 78: : 5, 6, : 38, 181 Sofielund, ks. Sofianlehto. Sompasaari, ks. Sumppari. Sonabyn tila, myyntitarjous 24: 198 Sotilashautausmaa, järjestelykysymys 30: 147* Staffansby, ks. Tapaninkylä. Starensin tila: erotettujen palstojen myynti 23: 18 24: 14 hoito 23:212,93* osto 23: 17, 129 Stenbacka, palstatila: osto 18: 5 yhdistäminen kaupunkiin hallinnollisessa, kameraalisessa, kirkollisessa ja oikeudellisessa suhteessa 16: 7 Stenbrottet, palstatila, osto 18: 5 Stenkulla, uudistila, osto 18: 5 Stensbölen tila, erotettujen palstojen osto 28: 14 Strandkulla (ks. myös Sörnäinen): katselmus 91:62 vuokralleanto 92: 10, 97 Strandkulla & Bergudd, vuokraoikeuden siirto 92: 104 Strömsin tila: hallinnan järjestely 17: 267 hätäaputöiden suorittaminen tilan alueella 19: 324 linnoitustöiden aiheuttamat vahingot 19: 248 osto 17: 13, 178 vesialueen jako 22: 185 Sulhanen: omistusoikeuden selvittely 11:87 vuokralleanto 08:41,181 vuokraoikeuden pidennys 22: 196
146 146 vuokraoikeuden siirto 16:182 17: : 167 Sumppari (Sompasaari, Sumparn): alue, vuokralleanto 10: 222 asuntotontit nro 1-4, vuokralleanto 05: I 35, II 4 10: : : 217 asuntotontit n:o 1, 2, 3 ja 4a, vuokraoikeuden siirto 18:269 21: 242 jako neljään vuokra-alueeseen 05: I 35 katselmus 92: : II 46 käyttö satamatarkoituksiin 17: 341 laiturin rakentaminen... 12:400 21:61 omistusoikeuden selvittely 11:87 pohjoisrannalla olevan tihtaalin korjaaminen 12:73 13: 377 rakennuspiirustukset 92: : : II 50 06: II 54 07: II 60 sähköverkoston ulottaminen sinne 14: 115 vesijohdon rakentaminen sen kautta Korkeasaareen 12: 65 viereisen salmen syventäminen 23: 106* vuokraoikeuden siirto... 95: :113 Suo, ks. Träsk. Suomenlinna (Viapori): hankkiminen satama-alueeksi 18: 38 21: 57 kansakoulutalon rakentaminen 04: I 119 lennätinkaapelin laskeminen sieltä kaupunkiin 11: 39 linnoitusalueen hankkiminen... 24: 266 linnoitusesplanaadi, pakkolunastaminen 01: : 8 petroolivalaistus jään yli johtavalla tiellä 92:129 poliisien asuntojen järjestäminen 22: 224 puistotöiden suorittaminen 28: : 199 rakennusten luovuttaminen kodittomien asunnoksi 19: : 117, 224, 58* saarien omistus- ja käyttöoikeus 11: 85 satamamaksujen alentaminen... 98: 85 vesialueen omistus- ja käyttöoikeus 11: 85 vesijohdon rakentaminen 24:218 30:47, 130,141* yhdistäminen kaupunkiin siltojen avulla 23: 9* 24: 221 Suur-Helsinki, järjestelmällinen suunnittelu, kartan ja asemakaavasuunnitelman laatiminen 21: 55, 87* Särkkä (Långören): aallonmurtajan rakentaminen Harakan väliseen salmeen 23: 9* luovuttaminen kaupungille 23: 8, : 215 omistusoikeuden selvittely 11:84 Södergård, ks. Bengtsår. Söderholmskubben, omistusoikeuden selvittely 11:84,85 Sörnäinen (ks. myös kaup.osa X ja Strandkulla): Sörnäisten keskusvankila-alue: asemakaavan laatiminen 30: 311 liittäminen kaupunkiin 02: 54 05: I 3 pohjoispuolella sijaitsevien alueiden käyttö varastopaikkoina 25: 19 tien rakentaminen ja viertäminen 05: I 22, 67 07: II 17, 24 16: 56 17: 71, 326 valtion ja kaupungin välinen aluevaihto 17:368 19:27 22: 104* 25: 13 26:9 29: : 15, 16, 188 viemärijohtojen pidentäminen 24: 216 Sörnäisten panimoalue: jaoittaminen 13: 388 jalkakäytävän rakentaminen sen etelärajalle 16:56 17:75,326 katselmus 03: II 46 06: II 56 liittäminen kaupunkiin 02: 54 vuokraoikeuden pidennys 14: 23, 219 vuokraoikeuden siirto 19:215 Tavelgrundet, omistusoikeuden selvittely 11: 85 Taivalluodot, omistusoikeuden selvittely 11:87 Taivalsaari: katselmus 03: II 46 louhintatöiden suorittaminen 76: : : 140* myynti- tai vuokrausanomus... 76: 109 omistusoikeuden selvittely 11: 87 rakennuspiirustukset 96: 147 syvyysmittauksen ja pohjatutkimuksen suorittaminen 30:139* vuokralleanto 90: 7, 74 96: 14, : 23, 211 vuokraoikeuden pidennys 06: I 40 vuokraoikeuden siirto 96: : : 155 Taivaskallio, ks. Käpylä. Tali: kartoittaminen 30: 148* maatilan hoito 30: 229 maatilan osto 10:11,238 30:9,135,186 mielisairaalan perustaminen 30: 32 taimitarhan perustaminen 30: 193 vesialueiden jako 07: II 63 Tallholmen ks. Mäntysaari. Tammelund, vesialueen jako... 22: 186 Tapaninkylä: Aktiebolaget parkstad-vanda-osakeyhtiön hallussa olevien tilusten osto 17: 12 huvilayhdyskunnan terveydenhoito-, rakennus» ja palojärjestys 08:160 11:238 17:248 21: 221 jaoituskaava 29: 145 kylätien kuntoonpano 29:197 muodostaminen kauppalaksi... 28: 146
147 147 Pukinmäen välisen rajan järjestely 20: 200 Tervasaari: alue, vuokralleanto 22:193 jako kahdeksi varastopaikaksi... 90: 9 katselmus 04: II 51 lastauslaiturin rakentaminen 92: 25 omistusoikeuden selvittely 11:87 palstat a ja b, vuokraoikeuden siirto 00:113 sähkökaapelin rakentaminen... 19: 226 vuokraoikeuden pidennys 83: : 14, 64 00:14 01: :30,254 17:43,257 22: 12, 196, 7* Tiirluoto (Tirgrundet)r johtoloiston rakentaminen 02:157 omistusoikeuden selvittely 11:85 Tikkurila, huvilayhdyskunnan terveydenhoito-, rakennus- ja palojärjestys 08: :238 Tilkka ks. Meilahti. Toivoniemen koulukoti, sähkövirran hankkiminen sinne 27: 31,163,192 Toivoniemen tila: laajentaminen 17: 175 navettarakennuksen korjaukset 26: 29 uudisrakennuksen rakentaminen 24: 197 Tolvmansin tila, linnoitustöiden aiheuttaman vahingon korvaaminen... 29: 218 Tomtbacken, palstatila, osto 18: 5 Torsäng, Puodinkylän tiluksen osto 27:11, 100, 101, 136* Toukola (Korttelit n:o 812, 813 ja on merkitty Toukolan v. 1920, 1921 ja 1923 vahvistettujen uusien jaoituskaavojen mukaisesti.) kortteli n:o 1, tontit nro 1 ja 5, katselmus 06: II 56 1, tontit n:o 1 ja 5, vuokraoikeuden pidennys 97: : : : : 32, : 164 1, tontit n ro 1, 2 ja 5, vuokraoikeuden siirto 94:127 97: : : II 10 27:156 1, tontti n:o 2, vuokralleanto 06: II 6 1, tontit n:o 3 ja 4, kansakoulun rakentaminen 95:164 96:69 98:135 08: 58 17: 52 1, tontit n:o 3 ja 4, laajentaminen 95:163 21: 249 1, tontti nro 5, vuokraoikeuden pidennys 25:24 2, tontti n:o 2, katselmus 06: II 56 2, tontti nro 2, vuokraoikeuden pidennys.97:124 2, tontti nro 2, vuokraoikeuden siirto 17:259 2, tontti n :o 9, vuokralleanto 98:132 3, tontit nro 1, 4, 5, 6 ja 7, vuokralleanto 95: : : : : : II 7 05: II 4 14: 224 3, tontit nro 2, 3 ja 6-9, vuokranmaksun korottaminen 22: 206, 207 3, tontit.n :o 2, 3 ja 6-9, vuokraoikeuden pidennys 97:124 98:135 99: : 190 3, tontit n:o 2, 3, 8 ja 9, vuokraoikeuden siirto 98:135 06: II 8 13: : : : : 202 3, tontit n:o 6 ja 7, vuokrasopimuksen irtisanominen 23:188 4, tontti nro 7, vuokranmaksun korottaminen 22: 206 4, tontti nro 7, vuokraoikeuden siirto 96: 116 5, tontit nro 7 ja 8, vuokranmaksun korottaminen 22: 207 5, tontit nro 7 ja 8, vuokraoikeuden pidennys 97: 124 5, tontti nro 7, vuokraoikeuden siirto 00: : II 9 08: : 208 9, tontit nro 2, 4 ja 6, vuokralleanto 99: : II 6 15: 199 9, tontit nro 2 ja 6-8, vuokraoikeuden pidennys 97: : 26, : 31, 240 9, tontit nro 2, 6, 7 ja 8, vuokraoikeuden siirto 97:124 00:113 02: : II 9 09: : : :143 27:156 28:169 29:167 30:202 9, tontti nro 8, vuokranmaksun korottaminen 22: , tontti nro 1, lisäalueen vuokralleanto 95:159 10, tontti nro 6, vuokraoikeuden siirto 95: , tontit nro 2 ja 6, vuokralleanto 96: : : : , tontit n ro 4, 5 ja 6, vuokraoikeuden pidennys 97: : :22 16: : 26 21: 31, :15, , tontit nro 4, 5 ja 6, vuokraoikeuden siirto... 98: :259 29:167 12, tontti nro 5, vuokralleanto 20:216 13, maa-alue, vuokralleanto... 21:246 13, tontti nro 6, asuinrakennuksen rakentaminen 26: , tontti nro 6, katselmus... 27:159 13, tontti nro 6, vuokranmaksun korottaminen 22: , tontti nro 6, vuokraoikeuden pidennys 97:125 13, tontti nro 6, vuokraoikeuden siirto 00: : : II 9 16:183 18: : 167
148 TOUKOLA.14, tontti n:o 1 ja siihen yhdistetyn tontin n:o 2 uudefleen jako 21:5 14, tontit n:o 1 ja 2, vuokralleanto 21:238 14, tontit nro 1-3, vuokraoikeuden pidennys 97: : : 28, : 26,219 21: 32,240 14, tontit n:o 2 ja 3, vuokraoikeuden siirto 14: : , tontti nro 6, viereisen alueen vuokralleanto : , muuttaminen kortteliksi n:o :12 813, muuttaminen kortteliksi n:o :12 903, muodostus omakotialueeksi 22: 103* 23: , rakennuspiirustukset 23: 64* 903, tontti n:o 2, rakentamisajan pidennys. 26: , tontit n :o 3, 4, 5, 9 ja 11, vuokralleanto 23: : , tontit n:o 4 ja 9, vuokraoikeuden siirto 24: : , tontti nro 9, vuokrasopimuksen peruuttaminen 25: , tonttien vuokranmaksun vahvistaminen 23: , jaoituskaavan muutos... 28: 142* 904, muodostus omakotialueeksi 22: 103* 23: , rakennuspiirustukset... 23:64* 904, tontit nro 4, 6 ja 13, vuokralleanto 23:176 25: :,151 28: , tontit n:o 4 ja 6, vuokraoikeuden siirto 28: , tontti n:o 13, rakennusrajain muutos 28: , tontti n:o 13, vuokrasopimuksen peruutus... 26: , tonttien vuokranmaksun vahvistaminen 23: , jaoituskaavan vahvistaminen 21: 3 907, tontit n:o 9, 11 ja 15, vuokralleanto 22: , tontti n:o 9, vuokraoikeuden siirto 22: , tonttien vuokralleanto omakotialueeksi 21: 16, 87* 908, jaoituskaavan vahvistaminen 21: 3 908, tontit nro 1-6, vuokralleanto 22: : , tontit n :o 4, 5, 6 ja 11, vuokraoikeuden siirto 23: 185, : : : , tonttien vuokrallearito omakotialueeksi...21:16,87* 909, jaoituskaavan vahvistaminen 21: 3 909, tontit n:o 1-6, vuokralleanto 22: 193, , tontit nro 3-5, vuokraoikeuden siirto... 23: :143 29: , vuokralleanto omakotialueeksi 21: 16,87* 910, muodostus omakotialueeksi 22: 103* 23: , rakennuspiirustukset 23: 64* 910, tontti nro 19, vuokranmaksun vahvistaminen 23: , tontti nro 21, kivirakennuksen rakentaminen 25: , tontti nro 21, vuokralleanto 26: , jaoituskaavan vahvistaminen 21: 3 911, tontit nro 1-6, 17, 25a, 25b, 27, 29 ja 31, vuokralleanto 22: : : : 911, tontit nro 1, 2, 4, 5, 17, 23, 25a, 25b ja 29, vuokraoikeuden siirto 23:186 25:167 27:156 28:170 30: , tontit nro 17, 23, 25a, 25b, 27, 29 ja 31, rakennuspiirustukset 23: 35, 64* 911, tontit nro 17, 23, 25a, 25b, 27, 29 ja 31, vuokranmaksun vahvistaminen 23: 172, , tonttien vuokralleanto omakotialueeksi 21: 16, 87* 22: 103* 23: , luovuttaminen omakotialueeksi 20: , rakennusjärjestys 20: 12,136,137, 44* 912, tontit nro 1 ja 11, rakentamisajan pidennys 22:217 26: , tontit nro 1-13, vuokralleanto 21: 237,51* 22: , tontit nro 5, 7, 8, 10 ja 13, vuokraoikeuden siirto 22: :186 26:143 27:156 28:170 29:167 30: , tonttien luovutuksessa noudatettavat yleiset säännöt 20:12, , tonttien vuokrahinnan määrääminen 20: 63* 912, ympäröivien katujen tasoittaminen 20: , luovuttaminen omakotialueeksi 20: , rakennsujärjestys 20: 12, 136, 44* 913, tontit nro 1-13, vuokralleanto 20: 216, 217, 63* 21: 237, 51* 22: :138 28: , tontit nro 1, 3, 4, 8, 10 ja 12, vuokraoikeuden siirto 22: : : : : , tonttien luovutuksessa noudatettavat yleiset säännöt 20:12,136
149 TOUKOLA , tonttien vuokrahinnan määrääminen...20: 63* 913, ympäröivien katujen tasoittaminen 20: , jaoituskaavan vahvistaminen 21: 3 914, tontit n :o 17, 19 ja 21, vuokralle-. anto 22: : , tontit nro 17 ja 19, vuokraoikeuden siirto... 24:193 30: , tonttien vuokralleanto omakotialueeksi 21:16,87* 915, muodostus omakotialueeksi 22: :34 915, rakennuspiirustukset... 23: 35,64* 915, tontit n :o 1-10, 12, 14, 16, 18, 20, 22, 33, 35, 37, 39 ja 41, vuokra-n maksun vahvistaminen... 23: , tontit n :o 1, 5, 7, 8, 9, 14, 18, 33, 37, 39 ja 41, vuokraoikeuden siirto 24: : : : : : , tontit n :o 3, 4, 5, 6, 7, 10, 18, 20, 22, 35 ja 41, vuokralleanto 23: : : : , tontit n:o 10 ja 41, vuokrasopimuksen peruutus 25: : , muodostus omakotialueeksi 22: 103* 23: , rakennuspiirustukset... 23: 35, 64* 916, tontit nro 5-21, vuokralleanto 23: 175, :183 25: 159, : , tontti nro 5, vuokrasopimuksen irtisanominen 24: , tontit nro 6, 7, 9, 10, 15, 16, 17 ja 19, vuokraoikeuden siirto 25:167 26: : : , tontti nro 12, vuokrasopimuksen peruuttaminen... 25: : , tonttien vuokranmaksun vahvistaminen 23: , viemärijohdon rakentaminen 24: 124 numeroimaton kortteli, tontit nro 1-3, katselmus 06: II 56 numeroimaton kortteli, tontit nro 1 ja 2, vuokraoikeuden pidennys 12: 29, 277 rantakortteli: alue, vuokralleanto... 22:193 Arabian tontti nro 2, muodostus tonttien nro 6-10 alueelle 20:25 tontit nro 1-10, katselmus... 06: II 56 tontit nro 1, 2 ja 6, vuokralleanto 08: 41 21: 26, : : 187 tontit nro 1-10, vuokraoikeuden pidennys 97: :114 01: : : Il 9 05: II 11 08:182 11: 30, : 29, : 21, 22, : 32, : 25, : : 15, 196 tontit nro 1-5 ja 8-10, vuokraoikeuden siirto 95: : :113 04: : II 8 07:1110,11 08: : : : :183 17:259 18: : : 221, : : : : 202 tontti nro 2a, 3 ja 5, vuokrasopimuksen irtisanominen 23:188 25:161 tontti nro 2b, yhdistäminen tonttiin nro 3 13: 265 tontti nro 3, laajentaminen... 95: 159 tontti nro 5, kalavesioikeuden irtisanominen 21: 251 tontit nro 5 ja 6, työpajarakennusten rakentaminen 30:40 alue, vuokralleanto 10: : : :261 14:224 alueen laajentamissuunnitelma... 10: 19 asuntotonttien muodostus ja vuokralleanto 19:310 asuntotonttien piirustusten tarkastus 23: 64* hallinnan järjestäminen 93: 6 Intiankatu, vesijohdon rakentaminen 21: 136 Japanintie: vesijohdon rakentaminen 22: 113, 119 viemärijohdon rakentaminen 22: 116 katujen tasoittaminen ja kunnossapito 21: 138,92* 24: 135* 25:109 27:96 28: 102, 138* 29:132* katuvalaistuksen järjestely... 24: 98 Kongontier alueen vuokralleanto... 24: 186 vesijohdon rakentaminen 22:113,119 viemärijohdon rakentaminen 22: : 143* Koreankatu, vesijohdon rakentaminen 23:125 liittäminen kaupunkiin... 00:44 02:53 metsän istuttaminen... 01:154 omakotialueen jaoituskaava 24: 8 omakotialueen laajentaminen 21; 16, 47* 22: 58* 23: 34, 69, 203, 60* omakotialueen rakennusten juikisivupiirrokset 28: 79* 29: 75* raitiötieverkoston ulottaminen sinne 12: 30 23: 54, 55 rakennusjärjestyksen muutos... 22:122 rakennuspiirustukset 05: II 48 06: II 54 07: II 60 08: : : 197, : : : : : : 184 rakennustarkastuksen tehostaminen 22: 48* rakennusyrityksen avustaminen 22: 101 rakentamattomien tonttien palauttaminen kaupungille 94: 43 rakentamisajan pidentäminen... 23: 190
150 rakentamisoikeuden supistaminen 97: 21 Siamintie, vesijohdon rakentaminen 23: 125 sillan uudelleen rakentaminen 24: 130* Sotkamonkujä, viemärijohtojen rakentaminen 30:143* Sumatrantie, vesijohdon rakentaminen 21:136 Syriankatu, vesijohdon rakentaminen 23: 125 teiden rakentaminen ja kunnossapito 19:42 23:127 29:112 30: 132 tonttien vuokralleanto ja vuokraoikeuden siirto 22:66* 23: 64* tonttijako 93:116 vesijohdon rakentaminen 91: 80 97: 55 98:146, : 127, :136,141 23: 64* 24: : : 94 28: :110 viemärijohtojen rakentaminen 20: : 127,64* 24: 226,135* 25:110 26: 168, 135*, 136* 27: 97 28:103,138* 29: 133* viljelysalueen vuokralleanto 10: 221 vuokra-alueiden katselmus... 28: 172 vuokrasopimuksen allekirjoittamisen laiminlyönti 23:190 vuokrasopimusehtojen muuttaminen 94: 36 97: 21 Träsk (Suo): alue nro 1, vuokralleanto 22:13,194 25:171 29: alueiden luovuttaminen valtiolle 27:21 jaoituskaava 08: : 254 katselmus 92:107 04: : 204 metsän arviointi ja leimaaminen 99: :128 10: 314 metsän harventaminen ja raivaus 07: II 29 08: : 237 tien tasoittaminen ja viertäminen 13: 79 14: 56, : 312, 320 vuokrausta koskevat asiat 82:215,217 93: : 43, 182, : 190, 194 Tuberkuloosisairaala: alueeseen kuuluvalla tontilla sijaitsevan rakennuksen osto 28: 32 kappelin ja ruumishuoneen rakentaminen 28: 31, 102 sairaalan rakentaminen 24: 39, 128, 139* 25: 33, 55 26: 21, 84, 88 27: 30, 96, 101, : 35 tien kuntoonpano 25: 196, 131* 26: 135* Valaistuksen järjestäminen sinne johtavalle tielle 28: : 199 varastohuoneen sisustaminen... 30: 30 Tuomarinkylä: asuinrakennuksen rakentaminen 24: 126 hätäaputöiden soorittaminen alueella 19: 324 jaoituskaavasuunnittelu 30: 148* kartoittaminen : 17:174 Kornvall niminen alue, vuokralleanto 23:177 linnoitustöiden aiheuttamat vahingot maatilalla... 19: : 218 maa-alueen osto Oulunkylään johtavaa tietä varten... 17:15 maa-alueen pakkolunastaminen kaupungilta Imatran voimalaitosta varten 27: 145 maatilan osto ja hoito 17:13,178,267 18:32,181 19:139 22: 30 28:155 mielisairaalan sijoittaminen sinne 30: 32 Pakinkylän ulkopalsta niminen alue, vuokralleanto... 23:177 sähköjohdon rakentaminen 22: 117 tien rakentaminen... 28: :152 tieverkon parantaminen 17: 68 Tuurholma: aluevaihto, Hälviksängen-palstan luovuttaminen kaupungille 07:125 08: 18 asuntotonttien vuokralleanto... 29:156 Degerön kylän, Tuurholman verotalon ja Villingin allodisäterin julistaminen taajaväkiseksi yhdyskunnaksi... 20: 197 huvilarakennuksen korjaustyöt 09: 64 10: 74,304 huvilatilojen osto 30: 11,135,136 kalavesien vuokralleanto 29: 156 kansanpuiston kunnossapito ja kustannukset... 15:52 17:77 18: 53 20:132 liikenneyhteyksien järjestäminen 21: 56 29: 207 maanviljelysalueiden ja rakennusten vuokralleanto 30:20 palstojen välisten rajojen järjestely 12: 81 Tallbacka nimisen asuntotontin vuokraoikeuden pidennys 29: 26 tien avaaminen yleiselle liikenteelle 30: 236 tilan kartoittaminen 29:137* tilan osto 29: 11, 116, 117, 206 tilan vesialueiden jako 30: 189 Turvik, huvilapalstan luovuttaminen Lepokötiyhdistykselle 07: I 49 08: 19 09:153 14:23,219 15:20 18: 267 Turvik ja Tursten palstat, lahjoitus kaupungille 06: I 121, 122, II 53 Turvik, tilan taloudenhoito... 09: 169 Turvik, varaaminen virkistyspaikaksi 19: 220 viljelyspalstan vuokralleanto... 16: 187 Tuurholman selkä: käyttö satamatarkoitukseen 30: 48-52, 11* omistusoikeuden siirtyminen osaksi kaupungille 19: 9, 197 Tyyrtelän maatila, osto ja li/ovuttaminen kaupunkilähetykselle työsiirtolaa varten 13: 12
151 151 Töölö: (ks. myös kaup.osa XIII ja XIV.) alue, maksuton luovuttaminen Helsingin teurastamo osakeyhtiölle... 10: 31, 214 alue, maksuton vuokralleanto Ab. Bollplan oy :lle 21: 27 alueen järjestelyä koskeva asemakaavakilpailu 24: 215 asuntotontti n:o 60c, nahkatehtaan perustaminen. 79: 84 asuntotontti n:o 60c, vuokraehtojen muutos.. 87:203 asuntotontti n:o 60c, vuokraoikeuden siirto 80: 97 90: 78 91: 60 jaoituskaavasuunnitelma 79: 6 80: : :269 84: 2 85: 55 86:120 87:229 98: 92 99: 4 00: 4 01: :1, : I 1 04: I 1 07:I1 09: 6 11: : 114 julkisivupiirrokset eräiden korttelien rakennuksiin 27: 143* harjoituskenttien rakentaminen 29:112* istutuksilla varustetun kadun rakentaminen Töölön- ja Taivallahden välille 10: 4 11: 2 kanavoimistyöt 12: 388 katutyöt 81:169 82: :388 13:364 14:320 18: 48 21:51,91* 24:124 26:84 27:96 30:148* katuvalaistus 05: I 59 kauppahallin rakentaminen 20: : 10,104* 23:61 korttelien sisäiset rakennusrajat 08: :354 liikenneväylän rakentaminen... 24: 266 liittäminen kaupungin sähköverkostoon ja sähkölaitoksen aliaseman perustaminen 10: 55, : 78 petroolivalaistuksen järjestäminen 92:129 pohjois- ja länsiosien järjestelyä koskevien ehdotusten laatiminen 27: 143* puistojen ja kävelypaikkojen järjestely 06:124 raitiotien rakentaminen 13: 28 rakennuspiirustukset 93: 117 ruutikellari n:o 126, vuokralleanto 23: 180,187 sähköjohtoverkon muuttaminen maanalaiseksi 22: 114, : 64, 205 tiilitehtaan alue: katselmus 92: : II 51 vuokraoikeuden pidennys 04: I 25 05: :25 15: 20,193 vuokraoikeuden siirto 20: 221 venäläiselle sotaväelle kuuluvien alueiden luovuttaminen kaupungille 07: I 2 vesijohdon rakentaminen 18: 44, 48 25: : 94 30:130 viemärijohtojen rakentaminen 18: 46, 48 26: 84 27: 97 Tölöträsk, huvila nro 13, jako viereisten v maa-alueiden kesken... 78: 331 Ulkokari, maihinnousukiellon poistaminen 22:240 Utteri, ks. XX kaup.osa. Saukko, Uunisaaret: katselmus,92: : II 51 07: II 61 käyttö 30: 55 linnoitusesplanaadista aiheutuvat nautintaoikeuden supistukset 02:9 omistusoikeuden selvittely... 11:87 Sirpalesaaren välisen salmen täyttäminen 90: 88 tilapäinen kulkusilta sieltä Kaivopuistoon 88: 16 uimahuoneen rakentaminen 16:48 vuokraoikeuden pidennys 81: 160, : 26,156 15: 21,193 30:199 vuokraoikeuden siirto 82: :127 16: 188 Uusikoti (ent. Räbacka), torppa, erotettu Sofianlehdon rälssitilasta n :o 2 25:155 26: 133 Uusipelto (Nyäker): asuntotontit n:o 42-46, vuokralleanto 25:163 pakkolunastaminen kaupungille 17: 19 18: 11 19: 227, 247, : 9, : :87,195 sähkövoiman jakelu 18:134 viemärijohtojen rakentaminen... 28: 103 yhdistäminen kaupunkiin 12: 14 13: 14 25:13,162 26: 10,169,217 Vaanila, ks. Lohja. Yalkosaarenkari: katselmus 04:1151 laiturin rakentaminen 91:15 omistusoikeuden selvittely 11:87 rakennuspiirustukset 00:151 vuokralleanto... 77: :213 24:185 vuokraoikeuden pidennys 85: 66 99: 14 00: : 23, : 29 30: 199 vuokraoikeuden siirto 00: : 22, 137 Valkosaari (Blekholma): hiilenpurkaussillan korjaaminen 14: 333 katselmus 94: : : li 46 06: II 55 07:1161 linnoitusesplanaadista aiheutuvat nautintaoikeuden supistukset 02: 9 majakan rakentaminen... 88:94 90:105 omistusoikeuden selvittely 11:87 palstojen vuokrausta koskevat asiat 77: : : : 9, 68 90: 6, 73, 76 91: 10,55 92: 13,97 93:115 02: : II 8 10: 33,34,215,216 11: 30 12:278 14: : : : :187 rakennuspiirustukset 89:71 90:77 93: : : 175
152 152 saaren jättäminen varsinaisen satamaohjelman ulkopuolelle 21: 59 Valkosaarenkarin välisen salmen täyttär minen 08: 34 Vallila: kortteli n:o 530, kivitalotonttien rakennusten julkisivupiirrokset 25: 71* 530, rakennusjärjestys, 08:9 11:81 530, rakennusten arviointi keinottelun estämiseksi 17: , tontit n :o 3, 5, 7, 9, 11, 13 ja 78, vuokralleanto 13: 252, :135, , tontit nro 4, 5 ja 7-14, vuokraoikeuden siirto 10: :256 13: : : : 258, : :214,215,216 20:221, 63* 21:242,243 22:198 24:192 25: : : , tontti nro 12, vuokraoikeuden pidennys 29:167, 530, tpntti nro 13, rakennuksen julkisivupiirros 26: 75* 530, tontti nro 13, rakentamisajan pidennys 14: : , tontit nro 13 ja 78, vuokraehdot 26: , tonttien vuokralleanto 24: 21,76* 530, vuokrasopimuksen muutos 16: , laajentaminen...16:16 531, rakennusjärjestys... 08: 9 11: , rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17: , tontit nro 19, 21-44, vuokralleanto 10: : : : : : : : 14, 192, , tontit nro 19-31, 33, 35, 36 ja 38-44, vuokraoikeuden siirto 10: : : : : : : 258, : 268, : 214, 216, : 222, 63* 21: : : : : : : : 169,170 29: , tontti nro 24, yhdistäminen tont- - ti in nro 26 11: 269 -^-c531, tontit n ro 25 ja ; 27, asunto-osuus- : kunta Poisto r.lrn rakentamisohjelma 22:60* ;531, tontti nro 29, rakennusjärjestyksen. rikkominen 22: , toatit n ro 31, 40 ja 42, rakentamisajo n pide n nys... 11: : , tontti nio 32,.yhdistäminen tonttiin nro 34:...^..^.,.:...;... t2: , tontit n:o 33 ja 43, vuokraoikeuden ; myyntj 25:153 26:130 27: , tonttien -sisäiset rakennusrajat 13: ^ , tonttien vuokralleanto 24:21 531, vuokrasopimuksen muutos 16: , alue nro 6, vuokralleanto 24:31 30: , jaoituskaavan ja korkeusaseman muutos 27: 5, 144* 532, rakennusjärjestys 08:9 11: , rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi.17: , tontti nro 2, vuokraoikeuden siirto 20: , varaaminen rautatiealueen laajentamista varten 16:16 532, vuokrasopimuksen muutos 16:24 533, asunto-osuuskunta Vallila r.l.sn rakennusohjelma 22:60* 23:70 533, lastausraiteen rakentaminen 11: : 71,395 13: : , rakennusjärjestys 08: 9 11: , rakeniyusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17: , tonttien vuokralleanto 24: 21,76* 533, varaaminen rautatiealueen laajentamista varten.16:16 533, vuokralleanto asunto-osuuskunta Vallila r.lrlle 20: 59*, 60* 22:14, , vuokran vahvistaminen... 23: , vuokrasopimuksen muutos 16: ), jako kolmeen osaan 19:21 20:3 534, laajentaminen 29: ), myynti 19: ), rakennusjärjestys 08: 9 11: 81 20: 3 -r- 534, rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi.17: , rautatieraiteiden rakentaminen sen viereen 14: 54 15: 312, : : , tavarasuojan rakentaminen sotaväen muonavarastoa varten 16:46 534, tontteja vuokrattaessa noudatettavat säännöt 29:23 534, tontti nro 1, kapearaiteisen rautatien rakentaminen... 24: , tontit nro 1 ja 3, vuokralleanto 21:237 22: : 168 «* 534, fontti: n ro 3, jako :4 534,: tontti n ro 3a, kuörmausraiteen -r rakentaminen 24:187,202 25: , tontti n ro 3a^vuokraoikeuden siirto. -:.: :,, _ ;. 22:197 1 ) Eräissä-viitteissä'mainitaan tämän korttelin köuluvdn< Mäkelään; vrt. Helsingin kaupunkia^koskevat asetukset. Kunnall. käsikirja is. 611.
153 VALLILA * tontti nro 5, varaaminen maito- ja elintarviketeollisuuden tarpeisiin 29: , tonttien vuokralleanto 19: 21 20:3 534, työväenasuntojen rakentaminen 08: 11 10: 41 11: , vuokrasopimuksen muutos 16: , alue, vuokralleanto 23: , alueen järjestely 16: , kivitalotonttien rakennusten julkisivupiirrokset 25:71* 535, rakennusjärjestys 08:9 11:81 535, rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17: , tontit n :o 27, 33 ja 35, vuokralleanto 25: : 535, tontti n:o 35, vuokraoikeuden siirto 30: , tonttien vuokralleanto 24: 22, 76* 535, työväenasuntojen rakentaminen 08:11 10:41 11: , varaaminen istutuksia ja leikkikenttää varten 16:16 535, vuokrasopimuksen muutos 16: , jaoituskaavan muutos 26:4 536, rakennusjärjestys 08:9 11:81 536, rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi... 17: , tontit n:o 2 ja 7, varaaminen aukiota varten 16:25 536, tontit n:o 3, 5 ja 27, vuokralleanto 10:214 12: , tontit nro, 3, 5, 25 ja 29, vuokraoikeuden siirto 10:217 11:256 16: : : : : , jaoitussuunnitelman muutos 12: 5 26:4 537, rakennusjärjestys 08: 9 11:81 537, rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17: ; tontit nro 1, 6, 8 ja 12, varaaminen aukiota varten... 16:25 537, tontit nro 2, 4 ja 23, vuokralleanto 10: 213, : , tontit nro 2, 4 ja 23, vuokraoikeuden siirto 11: : : : : , tontti nro 4, rakentamisajan pir dennys 27: , vuokrasopimuksen muutos 16: ,. rakennusjärjestys... 08: 9 11; ; rakennusten arviointi : keinottelun ehkäisemiseksi 17: , -tontit nro 1-14, vuokraileanto 10: r 213 1:3: : 28, :189, 251 v, : : ^ tontti n-o % 9 - vuokraoikeuden siirto, - 14:219 16: , tontti nro 4, yhdistäminen tonttiin nro 6 13: , tontti nro 13, vuokrasopimuksen irtisanominen 23: , työväenasuntojen luonnospiirustukset 20: 43* 538, vuokrasopimuksen muutos 16:24 539, kivitalotonttien rakennuspiirustukset 25:71* 539, rakennusjärjestys 08:9 11:81 539, rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17: , tontti nro 5, yhdistäminen tonttiin n ro 7 13: , tontit nro 1, 3, 5, 7, 8-13, 15 ja 18, vuokralleanto 13: : : : 110, 217, 59* 22: :149 28: , tontit nro 1, 3, 5 ja 7, vuokraoikeuden siirto 10:217 13:256 14: : : :268,269 19: : 243, 50* 23: : : : , tontit nro 8, 10 ja 12, vuokranmaksujen palauttaminen... 28i , tonttien vuokralleanto 24: 22, 76* 539, vuokrasopimuksen muutos 16:24 540, kivitalotonttien rakennusten julkisivu piirrokset 25: 71* 540, rakennusjärjestys 08:9 11:81 540, rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17: , tontti nro 2, osoitenumeron muutos 26: , tontti nro 2, 11, 13, 15 ja 17, vuokralleanto 10: 211, : 252, , tontit nro 2, 3, 5, 9, 11, 13, 15 ja 17, vuokraoikeuden siirto 10:217 11: : : : : : 257, 258, : : 215, : : : 191,193 25: : 169, : 166, : , tontti nro 11, yhdistäminen tonttiin nro : ,; tonttien vuokralleanto 24:22,76* 540, vuokrasopimuksen muutos 16:24 541, rakennusjärjestys 08: 9 11:81,24:,., : 86*, 90* 541, rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi ; 367 J>41, tontit n ra 3-6, 8 ja 17, vuokralle-, anto 10: : :182, , tontit nro 4-6 ja 8,, vupkraoikeuden siirto 12: : : : : 258, 19; 215, :. 221, 63* 23: : : 169
154 154 VALLILA 541, tontti nro 5, lunastaminen 25: , tontti n:o 17, rakentamisohjelma 24: 86* 541, tonttien vuokralleanto 24: 22, 76* '541, vuokrasopimuksen muutos 16:24 542, istutusten järjestäminen sen koillispuolelle.. 16:16 542, laajentaminen 16:16 542, rakennusjärjestys 08:9 11:81 542, rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17: , rakennusten julkisivupiirrokset 24: 76* 542, tontit n :o 3, 4, 5, 7, 9, 11 ja 13, vuokralleanto 10:211 '11:251 17: : 28, : 28, 178, , tontit-n :o 3, 4, 5 ja 10-13, vuokraoikeuden siirto 11: : : : : : 182, : : : 242, 50* 24: , tontit nro 4 ja 6, rakentamisohjelma 24: 87* 542, tontit n:o 11 ja 13, yhdistäminen 10: , tonttien vuokralleanto 24:22,76* 542, vuokrasopimuksen muutos 16: , rakennusjärjestys 08: 9 11: , rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17: , tontti n:o 3, rakentamisajan pidennys 12: , tontit n:o 3-7 ja 19, vuokralleanto 10: : : :28,182, , tontit n:o 3-8, vuokraoikeuden siirto 11:255 12: 278,279 14: :183 19: :221 23: : : : : , tontit nro 19, rakentamisohjelma 24: 87*, 90* 25: 82* 543, tonttien vuokralleanto 24: 22, 76* 543, vuokrasopimuksen muutos 16:24 544, rakennusjärjestys 08:9 11:81 544, rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17: , tontit n:o 3-8 ja 21, vuokralleanto 10: : : : 28, 182, , tontit nro 4 ja 5, vuokraoikeuden siirto 13: : : 258,259 18:268 22:198 24: , tontti n:o 21, rakentamisohjelma 24: 87*, 90* 25: 82* 544, tonttien vuokralleanto 24:22,76* 544, varaaminen lasten leikkipaikaksi 21:55 544, vuokrasopimuksen muutos 16: , alueen vaokrälleanto 24:28 545, istutusten järjestäminen sen koillispuolelle 16: 16 28: , laajentaminen 16: , rakennusjärjestys... 08:9 11:81 545, rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17: , rakennusten julkisivupiirrokset 24: 76* 545, tontit n:o 6 ja 8 (= tontit nro 14-32) rajan muuttaminen ja vuokralleanto 14: 20, : : 63* 21: 50* 24: 178, 179, : 160, , tontti nro 8, rakentamisohjelma 25: 83* 26: 83* 545, tontit nro 14, 16, 19 ja 29, raken-. tamisajan pidennys 11: : : , tontit nro 14, 16, 25, 27, 29, 31 ja 33, sisäiset rakennusrajat 12: 63 15: , tontit nro 14 ja 16, työväenyhdistyksen vapauttaminen vuokran suorittamisesta 15: 19 20:28 545, tontit nro 15, 17, 19, 21, 23, 25, 27, 29, 31 ja 33, vuokralleanto 10:211 11: : :255 21: 28,242 27: , tontit nro 15, 17, 21, 23, 25, 27, 31 ja 33, vuokraoikeuden siirto 11: : : :219 15: : : : : 214, : 242,50* 22: :165 28: , tontti nro 21, yhdistäminen tonttiin nro 23 12: , tontit nro 23 ja 33, vuokrien vahvistaminen 22: : , tontti nro 33, rakennusrajain muutos 18: , tontti nro 33, rakentamiseen avustaminen 21:47* 545, tonttien vuokralleanto... 24:76* 545, työväenasuntojen rakennuspiirustukset 20: 43* 545, vuokrasopimuksen muutos 16:24 546, kivitalotonttien julkisivupiirrokset 25:71* 546, rakennusjärjestys 08:9 11:81 546, rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17: , sisäiset rakennusrajat... 12:63 546, tontit nro 3, 5, 7 ja 9, vuokralleanto 12: : , tontit nro 3, 5, 7 ja 9, vuokraoikeuden siirto 13: : : : : 169
155 VALLILA , tontti n:o 3, yhdistäminen tonttiin nro 5 12: , tontit n:o 4, 6, 8 ja 10, vuokralleanto... 12: 270, 13: , tontit n:o 4, 6 ja 10, vuokraoikeuden siirto 13: 256, 14: 22Q, 16: 183, 17: 258, 19: 216, :242, 243,50* 23: , tontti nro 8, rakentamisajan pidennys 13: , tontti n:o 23, rakentamisohjelma 24: 90* 25: 97,83* 546, tontti n :o 23, vuokralleanto 25: , tonttien vuokraehdot... 24: 22,76* 546, vuokrasopimuksen muutos 16:24 547, istutusten järjestäminen sen luoteispuolelle 16: , kivitalotonttien rakennuspiirustukset 25: 71* 547, laajentaminen 16: , rakennusjärjestys 08:9 11:81 547, rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17: , sisäiset rakennusrajat 12: , tontit nro 3, 5, 7, 9 ja 25, vuokralleanto 21: 238,242,50* 22:192 25: , tontit n:o 3, 5, 7 ja 9, vuokraoikeuden siirto 22: : : , tontit nro 4, 6, 8 ja 10, vuokralleanto 12: , tontit nro 4, 6, 8 ja 10, vuokraoikeuden siirto 13: : : , tontti nro 4, yhdistäminen tonttiin nro 6 12: , tontti nro 7, rakentamisoikeuden lisääminen 23: , tontti nro 9, ullakkohuoneiden kunnostaminen 23: , tontti nro 25, rakentamisohjelma 25: 97, 83* 547, tonttien vuokralleanto 24: 22, 76* 547, vuokrasopimuksen muutos 16: , kivitalotonttien rakennusten julkisivupiirrokset 25:71* 548, laajentaminen 16:16 548, rakennusjärjestys 08:9 11:81 548, rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17: , sisäiset rakennusrajat 12:63 548, tontit nro 17, 19, 20, 21, 23, 25 ja 28, vuokralleanto 13: ^53 22: : : : : , tontit nro 17 ja 19, vuokraoikeuden siirto 25: , tonttien vuokralleanto 24: 22, 76* 548, vuokrasopimuksen muutos 16: , kivitalotonttien rakennusten julkisivupiirrokset 25:^1* 549, laajentaminen 16:16 549, rakennusjärjestys... 08:9 11:81 549, rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17: , sisäiset rakennusrajat 12:63 549, tontit nro 15, 16, 18-22, vuokralleanto 13: : 60* 21: : , tontit nro 15, 17, 19, 24 ja 27, vuokraoikeuden siirto 13: : : :221,63* 21:242, 50* 22: : : : : , tontti nro 17, asunto-osakeyhtiö Tyynin rakentamisohjelma 23:61* 549, tontit nro 20 ja 22, rakentamisohjelma 24:86* 549, tontit nro 20 ja 22, yhdistäminen 24: , tontti nro 27, jaoituskaavan muutospiirustukset 28: 142* 549, tontti nro 27, rakennusrajain muutos 28:9 549, tontti nro 27, vuokranmaksun alentaminen 30:94* 549, tonttien vuokralleanto 24:22,76* 549, vuokrasopimuksen muutos 16: , kivitalotonttien rakennusten julkisivupiirrokset 25:71* 550, laajentaminen 16: , rakennusjärjestys 08: 9 11: , rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17: , sisäiset rakennusrajat 12: , tontit nro 3, 5, 7, 9, 11, 14, 16, 18, 20 ja 22, vuokralleanto 12: : : : , tontit nro 3, 5, 7, 9, 11, 14, 16, 18, 20 ja 22, vuokraoikeuden siirto 12: : 255, : 219, : :257,259 19: 214,216 20: 221, 63* 21: 243, 50* 22: : : : , tontit nro 20-22, palauttaminen kaupungille 24: , tontti nro 25, rakennuspiirustukset 30: , tontti nro 25, varaaminen poliisitaloa varten 29: , tonttien vuokralleanto 24: 22, 76* r 550, vuokrasopimuksen muutos 16: , kivitalotonttien julkisivupiirrokset 25:71* 551, laajentaminen 16: , rakennusjärjestys 08:9 11:81 551, rakennusten arviointi keinottelun ehkäisemiseksi 17:367
156 VALLILA 551, sisäiset rakennusrajat 12:63 551, tontit n :o 1, 3-10 ja 12, vuokralleanto...12: , tontit n:o 1, 3-10 ja 12, vuokraoikeuden siirto 12: : : : : : : 215, : 221, : 243, 50* 22: : : : : 143, : : , tonttien vuokralleanto 24:22, 76* 551, työväenasuntojen rakentaminen 11: , vuokrasopimuksen muutos 16:24 552, alueen järjestely 16: , kivitalotonttien rakennuspiirustukset 25:71* 552, luovuttaminen asuntotonteiksi 27: , osoitenumeroiden muuttaminen 26: , tontti n :o 96, vuokralleanto 29: , tonttien vuokralleanto 16:21 24: 22, 76* 553, alueen luovuttaminen pientenlastenkoulua varten 26:14 553, jaoituskaavan muutos... 26:15 553, järjestelyn pääperiaatteet 16: , katselmus 26: , puutalojen rakentaminen 24:36, 128, 84* 25: 80* 553, rakennuspiirustukset... 24: , tasoittaminen 26: , tontti n:o 7, jaoituskaavan muutos 27:4 553, tonttien vuokralleanto 16:21 24: 22, 76* 553, työväenasuntoryhmien täydennys-. työt 25: , huoneiston varaaminen kaupungin kirjaston Hermannin osastolle 26: , järjestelyn pääperiaatteet 16: , kivitalotonttien rakennusten julkisivupiirrokset 25:71* 554, osoitenumeroiden muuttaminen 26: , palkintokilpailu pienten asuntojen piirustusten hankkimiseksi 14: 18, :.. - :, ; , rakentamisohjelma 26: 83* 554, tontit n:o 11, 13, 15, 40, 42 ja 44, yhdistäminen 26: 5 :554, tontti > rr;o 20, r muodostus 26: > tonttien rakennusten julkisivupiirrokset :75* 554, tonttien vuokralleanto. 4,6: 21-24: - > - 22^76* 26: ; jaoituskaava 16:17 555, järjestelyn pääperiaatteet 16: , luovutusehdot 25: , palkintokilpailu pienten asuntojen piirustusten hankkimiseksi 14: 18, , puolikunnallisen asuinrakennuksen rakentaminen korttelin pohjoisosaan 27: , tontit litt. A ja B, vuokralleanto 25: 160, , tontti litt. B, vuokrasopimuksen purkaminen 28: 23, , tontti n :o 1, vuokralleanto 27: 555, tontti n:o 16, huoneiston hankkiminen lastenseimeä ja lastentarhaa varten 29:40 555, tontti n:o 16, puolikunnallisen asuinrakennuksen rakentaminen 28: , tontti n :o 16, vuokralleanto 28: 23, , tonttien vuokralleanto 16:11, 21, : 26 22: 65* 24: 21 24: , yhteisen pihamaan järjestäminen tonteille 29: , jaoituskaava 16: , järjestelyn pääperiaatteet 16: , pihamaiden tasoittaminen 23: : , tonttien vuokralleanto 16:21 20: 64* 24: , työväenasuntoryhmän rakennustöiden loppuun suorittaminen 19: 32 20: 36, 61, 111, 43*, 65* 557, jaoituskaavan muutospiirustukset 28: 142* 557, järjestelyn pääperiaatteet 16: , kivitalotonttien rakennusten julkisivupiirrokset 25:71* 557, tontti n:o 5, jaoituskaavan muutos 28:9 557, tontti n:o 25, käyttö pesunkuivauspqikkana 25: , tontti n :o 29, vuokraehtojen muutos 28: , tontit n :o 9, 29, 31, 32, 34, 36 ja 38, vuokralleanto 26:138 27;, : , tonttien rakennusten julkisivupiirrokset... 26: 75* 557, tonttien L vuokralleanto 16; 21 >24:. 21,76*.558,, asuinrakennusten.. rakentaminen - : 1 -,., ; /. ; 19: 32 58,, jqrjestejyn «pääperiaatteet 16$ B, kunnallisten työväenasuntojen rakentaminen,.vapauttaminen «- vah-. vistetusta rakennujiärjestyksestä ja
157 jaoi tus kaavasta 16: 39, , pihamaiden tasoittaminen 23: , tonttien vuokralleanto 16: 21 24:21 558, työväenasuntojen rakentaminen 16: , järjestelyn pääperiaatteet 16: , tonttien vuokralleanto 16: 21 24: , tontti n:o 3, radan puhtaanapitomaksun palautus... 24: , jaoituskaavan ja korkeusaseman muutos 27: 5,105, 144* 580, rakennusjärjestys... 27: , tontit n :o 3, 6, 7, 66, 72 ja 74, vuokraoikeuden siirto 21:242 25: : : : , tontti nro 7, vuokraoikeuden pidennys 28: , tontti nro 76, kattilahuoneen rakennuspiirustukset 28: , uuden korttelin muodostus Hämeentien varrelle 16: , alue, vuokralleanto 28:24 29: , jaoituskaavan muutos 27: 144* 28: 7 581, järjestelyn pääperiaatteet 16: , raiteiden rakentaminen... 28: , raitiotievaunuhallin rakennuspiirustukset...,28: , tontit nro 5 ja 7, jaoituskaavan muutos 27:5 581, tontit nro 5 ja 7, varaaminen Raitiotie ja omnibusosakeyhtiölle 27: , tontit nro 5, 7 ja 85, vuokralleanto 19: 22, , tontit nro 5, 7, 81, 83 ja 85, yhdistäminen... 25:10 581, tontit nro 9, 11 ja 13, kauppahallin rakentaminen 17: , tontti nro 14* laajentaminen 28: 7, 8 581, tontti nro 14, muodostus 25:10 581, tontti nro 14, vuokralleanto 28: i tontin varaaminen paloasemaa varten. 16: , uuden korttelin muodostus Hämeentien varrelle 16: , alue, luvaton hallussapito 20: , jaoituskaavan muutospiirustus 28: w 142* - 582, järjestelyn pääperiaatteet.16*^ * kivitalotonttien rakennusten julkir -.; \ sivupiirroksetu.>... i...i..i... 25: 71* - 582, käyttö pesunkutvauspaikkana 25: ^ : : ; ; *, odotuspaviljongin rakentaminen :,, * -, : ; 26: , rakentamisoikeuden lisääminen 29: , t;..,185 VALLILA , tontit nro 8, 10, 43, 45 ja 92, vuokralleanto 27: : , tontit nro 10, 45 ja 47, tontin- ja rakennusrajain muutosta koskeva jaoituskaavan muutos... 28:9 582, tontti nro 94, viemärijohtojen vetäminen sen kautta tontille nro 92 27: 165, , tontin varaaminen kauppahallin paikaksi 16: , tonttien rakennusten julkisivupiirrokset 27:79* 582, tonttien vuokralleanto 24:21,76* 582, uuden korttelin muodostus Sturenkadun varrelle 16:16 582a, alue, vuokralleanto... 20: a, alue, vuokranmaksun korottaminen 22: , jaoituskaavan muutos 26:15 29: 137* 583, rakennusrajain muutos... 29:9 583, tontti nro 4, jaoituskaavan muutos 27:4 583, tonttien vuokralleanto... 24: , vuokralleanto kirkkoa varten 29: , vuokrasopimuksen irtisanominen 29: , rakennuspiirustukset 25: 31 26:20 584, tasoittaminen 25: : , tonttien vuokralleanto... 24: , työväenasuinrakennusten rakentaminen 23: 45, 104* 24: 36, 128, 224, 84* 25: 32, 109, 115, 81*, 86* 584, vesi- ja viemärijohdon rakentaminen... 24: 37, 53 25: 81* 585, jaoituskaava 22: 103* 29: 9 585, tontti nro 45, vuokralleanto 29: , tonttien vuokralleanto... 24: , työväenasuntojen rakentaminen 22: 20, 57*, 102* 23: 45, 59*, 104* 24: 84* 25: , vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen.../... 24: ,^ tonttien vuokralleanto... 24:21 alue, lunastamisoikeus...08: 2 alueen maksuton luovuttaminen palokunnalle 10: 32 alueiden laajentaminen 87: 193, 194 B8: 14,64 91: 13; 56 95: 157 alueiden vuokralleanto 76: : :15, 64 97: : :14, : :187 18:272 20: *487 alueiden vuökraoikeuilen pidennys 02: 17 ' : 13: 27, 254 alueidert vuokraoikeuden siirto 7B: 334 ^0: 78 93:115*117 94» r135 03: II 9 A njal an ti e,- r tasoitta m i ne n 16:56-17: 71
158 158 VALLILA asukkien pidon kieltäminen vanhan Vallilan alueella 15:366 asuntoa vailla olevien sijoittaminen työväenasuntoihin 20: 64* asuntotontti, vuokraamisanomus 92: 102 asuntotontti, vuokralleanto 03: II 7 asuntotontti n:o 1, jako asuntotonteiksi n :o 1a ja 1b 90: 9, 75 asuntotontit nro 1*6 ja 9, katselmus 02:187 07:1160 asuntotontit n:o 1, 1a, 1b, 2, 2a, 3a, 4, 5, 6 ja 9, vuokraoikeuden siirto 88:70 89: 72 93: : : : II 9 09: : :183,188 17:259 18: :214,216 20: :198 asuntotontti nro 1a, osan erottaminen tietä varten 90: 10 asuntotontit nro 1a, 1b, 2, 3, 4 ja 9, vuokralleanto 83: : 13 86: : 9 93: 9,112 08: 40,183 asuntotontit nro 1a, Ib, 2, 2a, 3» 3a, 4, 7 ja 9, vuokraoikeuden pidennys 04: I 25, II 4 06: I 39, II 4 10: 34, : 29, : 26, 27, : 32, : 42, : 20,267 22: 196 asuntotontti nro 2, ampumaradan poistaminen 21: 253 asuntotontti nro 2, tonttijako-anomus 85: 57 asuntotontit nro 4, 5 ja 9, säilyttäminen uudelleen järjestelystä huolimatta 16: 17 asuntotontti nro 5, vuokraoikeuden lakkauttaminen 92:99 asuntotontti n ro 7, kansakoulun rakentaminen 00: 26 01: 29 asuntotonttien vuokrasopimusehtojen muuttaminen. 21: 33, 46* Eurantie: Eurantien ja Hämeentien kulmaus, vesikioskin rakentaminen... 26:154 katuvalaistuksen järjestäminen 25: 58 tasoittaminen 13:75 14: 328 vesijohdon rakentaminen... 13:71 viemärijohdon rakentaminen 14:330 30: 143* viertäminen... 16:55 17:71,73,325 haarakirjäston perustaminen... 25:134 Hattulantie: tasoittaminen 13:75 14: 327 vesijohdon rakentaminen 13:71 viemärijohdon rakentaminen 14:330 Hauhontie: alue, Kangasalantien välillä, vuokralleanto 23:178 tasoittaminen... 13:75 14: 328 vesijohdon rakentaminen... 13: 71 viemärijohdon rakentaminen 14:331 Hollolantie, tasoittaminen 26:135* Inarintie: alue, vuokralleanto 13:257 tasoittaminen 09: 228 1U101 12:395 13: 75 14: 328 vesijohdon rakentaminen 09: : 318, : 91 13: 71. viemärikanavan rakentaminen 12: 398 viertäminen :47 jaoituskaavan laatiminen 85:72 98: 23 99: 3, : 5 08: : : 19 13: 366, : : : 12,16, : : 103* 25: 9 kaatopaikka 83: : 50 85: 61 88: 82 04: II 13 Kangasalantie: istutuksen järjestäminen Kangasalantien ja Hauhontien välille... 28:103 puhelinjohdon rakentaminen 23: 194 sähkölaitoksen johtoverkon vahvistaminen 19: : 39, : 50 tasoittaminen 13:75 14: : 55,56 17:71 18:49 tonttien osoitenumeroiden muuttaminen 28:197 vesijohdon rakentaminen 13:71 16:50 viemärijohdon rakentaminen 14: : 56 17: 71 viertäminen 16: 55 17: 71, 73, 325 kansakoulutalon rakentaminen ja laajentaminen 99:28 17: 52 20:35 28: 102 Karstulantier puhelinjohdon rakentaminen 23: 194 tasoittaminen 16: 55 17: 71 22:27 30: 103, 280 vesijohdon rakentaminen 16: 50 19: 135 viemärijohdon rakentaminen 16: 56 17: 71 19: : 116 katselmus 92:107 22: : 172 katujen kunnossapito 08: 68 09: : 84 27: 96 28: :112,132* 30:132 katuvalaistus 14: 82 20: 93 kauppahallin rakentaminen 17: 334 kauppahallin vuokrien korotus 25: 172 Keiteleentie: tasoittaminen 09: : :395 vesijohdon rakentaminen... 09: 260 viemärijohdon rakentaminen 14: 331 viertäminen 15:47 Keuruuntie: tasoittaminen... 12: 70, 71 13: 372 vesijohdon rakentaminen 12: 66 24: 122 viemärikanavan rakentaminen 12: 70 13: : : 131 kivenlouhintapaikan vuokralleanto 96: : :132 03: II 7 13: : 224 kivitalotonttien jaoituskaava 25: 8, 135* kivitalotonttien vuokraehdot... 27:157
159 kunnallisen kiinteistöhallinnon muuttaminen 16: 19,294 17: 367 k u n n o 11 i s e t '- ty ö vä e n as u n n o t, huoneiden hankkiminen asunnottomille... 20: 227 kunnallisten työväenasuntojen rakentaminen...;.....;,... 17: :123 Kuusamontie, tasoittaminen 30: 103,144* Laatbkärttie, tasoittaminen 12: 71 13: 372 leikkikentän ym. järjestäminen kunnallisten vuokralaisten lapsia varten 17: 362 leikkikentän tasoifustyöt 25: 110, 132* 26: 136* 28:103 29:134* lisäalueiden vuokraoikeuden pidennys 20:220 Lohjantie: tasoittaminen 09: 228 vesijohdon rakentaminen... 09: 260 viertäminen 18:49 luistinradan rakentaminen leikkikentälle 30: 63 makasiinialueen vuokralleanto 25: 207 makasiinirakennuksen myynti 23: 50 25: : 172 muonamakasiinin rakentaminen venäläistä sotaväkeä varten 17: 333 Mäkelänkatu (Pakaankatu): katutyöt 24: 124, : 54, 196, 131* 26:136* 27:96,140* 28:46, 137* 29: 234, 132* 30: 103 puhelinjohdon rakentaminen 23: 194 sähkövälaistuksen järjestäminen 25: 58, : 199 talojen rakennustavan määrääminen 14:383 tasoittaminen 13: 75 14: : 66, 68, 73, 328, : 53 26: 61, 136* 29: 134* 30:144* työväenasuntoryhmän kustannukset 25: 206 vesijohdon rakentaminen 11:92 13:71 24: 53, : 48, :130 viemärijohdon rakentaminen 14: : 124, 128* 25: 131* 27: 140* Ouluntie: tasoittaminen...11: : 395 vesijohdon rakentaminen... 11:92 viemärikanavan rakentaminen 12: 398 viertäminen -...;... 19:137 paloaseman rakentaminen 17: 53 Pernaja n ti e: tasoittaminen... 13: 75 14: 328 vesijohdon rakentaminen... 13: 71 viemärijohdon rakentaminen 14: 331 pienten tonttien luovutusehdot Vallilassa 16:18 Punkbharjuntie: kirkon ja seurakuntatalon rakentaminen 15:19 29:26 VALLILA 159 tasoittaminen... 30:103, 280, 144* vesijöhdon rakentaminen 30:48 Päijänteentie: alue, vuokralleanto... 17:262 alue (viereinen), vuokraoikeuden siirto 21:242 katuvalaistuksen järjestäminen 14: 82 tasoittaminen 09:228 12:71 13:372 20:129 29: 134* 30:144* vesijohdon rakentaminen 09: : 66 viemärikanavan rakentaminen 13: 375 raitiotieverkoston ulottaminen Hermanniin ja Toukolaan 12:30 rakennusjärjestys 16: 16, 39, : 131, 90*, 128* rakennuspiirustukset 88: 69 89: 71 93: : : : : : : : : II 54 17:334 19: : 216, : : 208, 139* 25: : : 174, : : 184 rakennustoiminnan avustaminen 22:118, 119 Rautalammintie: puhelinjohdon rakentaminen 23:194 sähkövalaistuksen järjestäminen 25: 197 tasoittaminen 16: 55 17: : 135*, vesijohdon rakentaminen 16: 50 viemärijohdon rakentaminen 16: 56 17: 326 rautateiden kunnossapito... 24: 133* rautatievalhteen viereisen purkauskentän kuntoonpano 26: 30, 84 Roineen ti e: tasoittaminen 11:101 12:395 vesijohdon rakentaminen... 11: 92 viemärikanavan rakentaminen 12: 398 Sammatintie: korjaus 26:167 tasoittaminen 16:55 17:71 19:137 20: 40 tonttien osoitenumeroiden muuttaminen 28: 197 vesijohdon rakentaminen 13:71 16:50 viemärijohdon rakentaminen 14: : 56 Somerontie: pidentäminen 29: 132* 30:142* tasoittaminen 13:75 14:327 16:55 17:71 vesijohdon rakentaminen... 13:71 viemärijohdon rakentaminen 14: 330 viertäminen 16: 55 17: 71, : 49 Suvannöntie: alue Suvannon ti e n ja Mäkelänkadun kulmauksessa, vuokralleanto 21: 246 katuvalaistus... 14:82 tasoittaminen 11: : 71, : 372
160 160 VALLILA tonttien osoitenumeroiden muuttaminen 25: : 165 vesijohdon rakentaminen 11: 91 12:65 viemärikanavan rakentaminen 12:398 13: : : 97 viertäminen 15: 47 sähkövalaistus 11: : : :126 tasoitustyöt... 12: : : 294 tehdasalue, tasoittaminen... 30: 144* tehdasalue, vuokraoikeuden siirto 89: 72 17: 264 Teollisuuskatu: kapearaiteisen radan rakentaminen 27:165 tasoittaminen 28: 46 29: 134* 30: 144* teollisuustonttien kuntoonpano 25: 193 valaistuksen järjestäminen... 28: 203 vesijohdon rakentaminen 18: 4419:135 vesijohtotunnelin jatkaminen Vallilaan Pasilan konepajan alueelta 28: 38, 99 tilan käyttö 02: 17 03: I 12 tonttien vuokralleanto 16: 16, 20, 24 22: 66* 23:64* tonttien vuokraoikeuden siirto 19: :66* 23:64* työväenasunnoiksi varattujen tonttien luovu tu sm uoto ja- ehdot 16: 19, 24, 294 työväen as untojen rakentaminen ja tarkastus 08: 11 10: 41,143,147 11: : 158, : 51, : 136, 137, 140, : 57* 23: 127, : 61, 115 työväenasuntojen vuokran määrääminen 20: 64* työväenesikaupungin muodostus 02: 7 työväenkaupunginosan jäoituskaavan ja rakennusjärjestyksen laatiminen 13: 366, : 352,382 uimalaitoksen järjestäminen... 30: 247 ullakkokerrosten sisustaminen asunnoiksi 22:39,58* Vallilantie: tasoittaminen..08:11 09: 228.vesijohdon rakentaminen 08: 66, 291, : 260 viemärikanavan rakentaminen 08:11 vjertäminen 15:47 Vallilan ulkoilmateatteri, tien rakentaminen 27: 97 Vanajantie: katuvalaistuksen lisääminen... 26: 169 tasoittaminen :... 12:71 13:372 vesijohdon rakentaminen 12: 66 22: 227 viemärikanavan rakentaminen 13: : 227 vanha Vallila, asuntotontit n :o 1b ja 4, vuokraoikeuden pidennys 26: : 154 varastorakennuksen luovutus kaupungille 24:210 vesijohdon rakentaminen 08: 66 09: 257, : 94 28:100 30: 130 viemärikanavan rakentaminen 09: : 139* 26: 84 27: 97 28:103 Virtaintie: tasoittaminen 11:101 12:395 vesijohdon rakentaminen... 11:92 voimistelusalin rakentaminen... 21:42 vuokratonttien keinottelun estäminen 17: : 309 vuokratonttien tarkastus 22: 65* vuokratonttien vuokran korotus 19: 309 Ätsärintie: tasoittaminen 09:228 vesijohdon rakentaminen 09: 260 Vallisaari, ks. Skanssinmaa. Vanaja: Paikkalan tilan vuokraaminen kasvatuslaitosta varten 03: XV 1 Vanhakaupunki: alue, vuokralleanto 01:133 09:23,151 alue, vuokraoikeuden siirto... 10:224 asuntotontti, vuokraoikeuden pidennys 10:33,215 entisen Helsingin hautausmaan aitaaminen ja hoito 22:240 haudan kuntoonpano 28: 202 höyrylaivayhteyksien järjestäminen 94: 44 katselmus 91: 62 05: II 50 06: II 56 08: 204 katulyhtyjen lisääminen 04: II 16 kaupungin osallistuminen Malmille johtavan viertotien tekoon 17: 75 kivirummun rakentaminen myllyn luo 76: 136 korkeajännitteissähköjohtojen rakentaminen 21:137,141 24: 219 kosken ja myllyn omistusoikeus 75: 10, 17, 18 76: 210 linja-autoliikenteen järjestäminen 24: :178 makasiinitontti, vuokraileanto 96: : II 7 muuntaja-aseman rakentaminen 27: 188 myllyn koneiston myynti... 18: 44 myllyn vuokralleanto 76: :66 86: : 73 95: 20, : 15, : I 77 07: II 5 09: :211 myllyn vuokraoikeuden pidennys 05:162 Oulunkylän asemalle vievän kylätien julistaminen yleiseksi maantieksi 20:42 Oulunkylän Välisen tien korjaus 24: 217 petrooli Valaistuksen järjestäminen 11:417 puhelinkaapelin laskeminen 14:228 raitiotielinjan rakentaminen 25: 28 26: 17 rakennuksen poistaminen... 20:236 rakennuspiirustukset... 07: II 60 28: 188
161 161 rautatien rakentaminen Malmilta sinne 18: 337 taliin, vajan ym. rakentaminen 87: 209 tavarasuojan rakentaminen 13: 64 tien teko... 02:161 Vanhankaupunginlahden ja Hämeentien välisen alueen jako tehdastonteiksi 17: : 38 Vanhankaupungin-Malmin maantien oikaiseminen 30:319 Vanhankaupungin-Pakinkylän välisen tien kunnossapito 30:237 Vanhankaupungin Siltasaari: hallintaoikeuden hankkiminen kaupungille 84:9 osan vuokralleanto 95: 25 96: 13 00: 109 vesijohdon rakentaminen... 75: 10, 17 vesijohtolaitos: alueen ja vesivoiman vuokralleanto 12: 276 alueen järjestelysuunnitelma 28; 197 alueen laajentaminen 17:61,66 asiaton liikkuminen alueella 86: 167 höyrykattilan ja turbogeneraattorin hankkiminen 29:42 konehuoneen laajennustyöt 25: 107, 114 korkeajännityskaapelin jatkaminen konehuoneeseen...26:170 laboratorion rakentaminen 09: 49, 50 rakennuspiirustukset... 26: 26 27: 175 suodattimen uusiminen 28: 37 uusien saostusaltaiden rakentaminen 25: 107, : 82, 88 27: 36, 94 verotus...08:199 vesiputouksen omistusoikeus... 12: 289 viemärijohdon rakentaminen 24: 139* 28: 46 vuoren räjäyttäminen 88:92 värjäämötontti: alueen rajojen muutos 20: 27, 28 katselmus... 92: : : II 50 vuokraoikeuden pidennys 20:27, 28, 220 vuokraoikeuden siirto 97: 123 Vanhankaupungin lahti ja Vanhankaupungin selkä: itäpuolella olevien alueiden käyttö 28: 134* kalastusoikeus 14: 227 kalavesirajan paalutus 10: : 265 keskussataman muodostus 12: 21 lohenpyynti tieteellisiä tarkoituksia varten 07: II 62 luistinradan pitäminen siellä... 25: 177 pohjukan vesialueiden rauhoittaminen 28:197 pääradan välisen alueen jaoittaminen 17:9 rautatien rakentaminen pitkin lahden länsirantaa 12: 13 13:52 18: 37 21: 139, :100* 30: 46, 133, 137 ruoppaaminen 18: 37 19; 39, : 8* 30:47,11* satama- ja tehdasalueiden järjestäminen 08: : : 18 17: : 36 21: 57 siltoja koskevat asiat, ks. Vantaanjoki, soveltumattomuus suurmerisatamaksi 21: 57 Vanhankaupungin selän, Vantaanjoen suun, Hämeentien ja Verkkosaaren välisen alueen alustava jaoitussuunnitelma 17: : 38 30: 7,147* väylän viitoittaminen 10: 230 Vantaa, alue, vuokralleanto 96:112 Vantaanjoki: erään sen rannalla olevan maakaistaleen lunastaminen 30: 11, 135 esikaupunkiasutuksen laajeneminen Vantaanjoen suuntaan 12:12 hautausmaan perustaminen sen läheisyyteen Helsingin pitäjän maalle 87: 251 joen laskeminen ja perkaus 85: 76 96: 118 puutavaran uitto 87: : 56 92: : 195'19: : 171 siltoja koskevat asiat 88: 32 89: 91,92 90:87,101 07: II 24 14: 56 15:320 17: 76 21: 15 24: 121,124,128 25: 52 26: 135* 28: 203 y 29: 48 30: 238 Varóla, tila Lohjalla, osto 16:7 17:19 Varsasaari: alueen järjestäminen vapaauimapaikaksi 28: 214 korjaustyöt ja hoito... 27:43 29: 122* osto 27: 12, 100 rakennustyöt 27: 35 29: 205 rakennuspiirustukset 28:188 Vasikkasaari, omistus- ja käyttöoikeus 11:86 Vestergård, Puodinkylän tiluksen osto 27: 11,100,101, 136* Viapori, ks. Suomenlinna. Viertotiet: hallinto ja kunnossapito 75: 44 niiden varrella olevien maiden soveltuminen kaupunkiin liitettäviksi 77: 219, 252 petroolivalaistus 88: 94 89: 93 puhtaanapitokustannukset 89: 93 96: 50, : : :48,144 00: : : : II 20 04: II 25 06: II 23 07: II 27 08: : : : : 80 viertotiemaksujen kanto-oikeus 75: 49 76: :101 Vihti: linja-autoliikenteen järjestäminen 25:179
KESKUSTAN MAANALAINEN HUOLTOVÄYLÄ
100 KESKUSTAN MAANALAINEN HUOLTOVÄYLÄ INFORMAATIOKARTTA (24.10.2005) TUNNELIOSUUDESTA RUOHOLAHDEN SUUAUKKO-MANNERHEIMINTIE KÄYTETÄÄN NIMITYSTÄ KAMPIN TUNNELI TUNNELIOSUUDESTA MANNERHEIMINTIE-KLUUVIN HUOLTOTUNNELI
Tiedonkeruuaika kirjekyselyssä hengen otanta
Katajanokka-Kruunuhaka K k käyttäjäkysely 010 1 Yleistä Tiedonkeruuaika kirjekyselyssä 1.9.-1.11.010 1000 hengen otanta Samaan aikaan Internetissä Digium-kysely Vastauksia saatiin yhteensä 8 - Otantakyselyyn
KIINNITYKSEN ARVO b300k
KORKEA- VUORENKATU 0 2 3 4 a20k a00k a300k a900k a,6m a2,5m a500k a500k + 4 935, 2009 HASBRO. KORKEA- VUORENKATU ARVO b300k KASARMIKATU KASARMIKATU 0 a40k a200k 2 a600k 3 a,8m 4 a3,2m a4,5m a500k a500k
KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN. Matti Kasso
KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja Matti Kasso Kansi: Lauri Karmila Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1409-1 Kariston Kirjapaino Oy Hämeenlinna
Kaupungin yleisten töiden hallitus.
XL Kaupungin yleisten töiden hallitus. Kaupungin yleisten töiden hallituksen antama kertomus vuodelta 1915 oli seuraavaa sisällystä: Kaduilla ja yleisillä paikoilla on tarpeen mukaan toimitettu korjauksia
4340 Toimisto- pankki- ja asiantuntijapalvelut , Rakennusten rakentamis- ja kunnossapitopalvelut , , Servicehuset
Kalenteri 2012 Kululaji Kaikki kululajit Kuukausi Kaikki Rakenne Kaikki Arvot Riviotsikot Budjetti 2012 TP 2012 C1 LOVIISAN KAUPUNKI -11 557 000,00-3 515 136,08 C80 INVESTOINTIOSA -11 557 000,00-3 515
Taulu N:o 6. Helsingin kaupungin pinta-ala 1903 vuoden lopussa, jaettuna alan käyttämisen mukaan.
Taulu N:o 6. Helsingin kaupungin pinta-ala 90 vuoden lopussa, jaettuna alan käyttämisen mukaan. Kaupunginosa T o n t t e j a Myytyjä Vuokrattuja Käytettävissä olevia Rakennettuja Rakentamattomia Rakennettuja
HELSINKI. 8 Liikenneongelmat. 3km. Keskusta. Alue. Tuomiokirkko, Satama. Matkailukohteet. Julkinen liikenne
HELSINKI 9 Alue Keskusta 11 Matkailukhteet Tumikirkk, Satama 12 10 4 5 Julkinen liikenne Satama, Rautatieasema, Metr (Rautatientri, Kaisaniemi) 1 2 3 6 7 8 Liikennengelmat Rautatieasema, paljn kauppja,
K10 - AUKIOIDEN KORTTELI. rev A
K10 - AUKIOIDEN KORTTELI rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A Tontti 3 2 214 m 2 käytetty rakennusoikeus: n.5920 m2 (tarkista) e 2,7 59 ap (39 ap kellarissa, 20 ap pihalla) PUUTARHAKATU
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1252-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL 2016 004230 19.5.2016 SÄÄTALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja
VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko
SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun
TÖÖLÖNLAHTI FINLANDIAPUISTO RIL:n kevätkokous 19.4.2013
TÖÖLÖNLAHTI FINLANDIAPUISTO RIL:n kevätkokous 19.4.2013 Projektinjohtaja, talous- ja suunnittelukeskus 2 Yleiskaava 2002 3 Kesä 2012 pohjoisesta Kartta v.1869, rautatie avattiin 1862 Kartta 1909 5 Kuva
Katuajoreitti 1 Kruununhaka
Katuajoreitti 1 Kruununhaka Katuajoreitti 1 Kruununhaka Simonkatu (pyörätie) Annankatu Kalevankatu Aleksanterinkatu * Pohjoisranta (pyörätie) Liisankatu Snellmaninkatu * (tai Mariankatu) Kirkkokatu Unioninkatu
NAANTALIN KAUPUNKI MAKSULUETTELO Rakentamisen valvonta ja neuvonta Luettelossa esitetään yleiset maksutiedot, ei sopimuskohtaisia
1 Uudisrakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL) rakentaminen ja laajentaminen vapaa-ajan asunto tai sen laajentaminen tai saunan rakentaminen yksinkertainen rakennus korjaus- ja muutostyö
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa
TERVEISIÄ SUUNNITTELIJOILLE
23.1.2015 TERVEISIÄ SUUNNITTELIJOILLE Yleiskaavaluonnoksen Hetki kriitikkona -tapahtumissa kirjoitettujen lappujen sisältö Kantakaupunki ja eteläinen Helsinki Info- ja näyttelykeskus Laituri 19.1.2015
VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko
SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN. Matti Kasso
KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2014 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Matti Kasso ISBN 978-952-14-2155-6 ISBN 978-952-14-2156-3 (sähkökirja) Taitto:
Liittyjä on velvollinen maksamaan liittymismaksu seuraavin perustein:
Kvalt 19.5.2008 35 Kvalt 4.5.2009 muutos 8 Kvalt 18.2.2014 muutos 8 1 EVIJÄRVEN KUNNALLINEN VIEMÄRILAITOS SÄÄNNÖT 1 NIMITYKSET 2 TOIMIALA Yhtymän nimi on Evijärven kunnan viemärilaitos ja kotipaikka Evijärven
VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko
SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun
SORTAVALANKA TU 2 JA 4. Asemakaavaluonnos Yleisötilaisuus
SORTAVALANKA TU 2 JA 4 Asemakaavaluonnos Yleisötilaisuus 1.12.2014 KAAVAHANKKEEN TAUSTAA - KIINTEISTÖPOLITIIKKA Kaupunki määritti omistamiensa kiinteistöjen käytön tavoitteet 2012 Määrityksen perusteena
Helka. Allu. Titta. Eki HAHMOTTAMINEN 10. Päijät-Hämeen Muistiyhdistys ry, Aivotreenit -hanke. Versio /2016
hahmottaminen Helka Allu Eki Titta HAHMOTTAMINEN 10 s tå h l b e r g i n k at u kyösti kallion katu paasikivenkatu jalkarannantie hollolankatu erkonkatu harjukatu lahdenkatu radiomäenkatu vuorikatu rauhankatu
RASINKYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
17.3.2014 RASINKYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 17. KAUPUNGINOSA SUTELA, OSA TILASTA 9:0, KATUALUEET JA LIIKENNEALUE VALMISTELIJA PATRICIA BROAS, KAAVOITUSARKKITEHTI,
TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS myöh. 590 000 350 000
D. Investointiohjelmaesitys 90150 Teollisuusalueen laajentaminen 590 000 350 000 - Tonttien ja infran rakentaminen Kuparitie, Kuparikuja, Messinkitie, Messinkikuja Myöhemmin: - Tonttien ja infran rakentaminen
Eteläesplanadi 8. Helsinki ydinkeskusta
Eteläesplanadi 8 Helsinki ydinkeskusta Vuoden 2016 lopussa vapautuva arvokiinteistö Helsingin ydinkeskustassa. Uuden käyttäjän tarpeen mukaan muunneltavia toimistotiloja 50 300 henkilön organisaatiolle.
TAMPERE TAMPEREEN KAUPUNGIN NÄHTÄVYYDET JA NIIDEN AUKIOLOAJAT.
TflflllPEßE TAMPERE pereen Teatteri ja Tampereen Työväen Teatteri ovat molemmat korkealla tasolla. Nämä sekä Kaupungin Orkesteri toimivat huomattavien kaupunginavustusten varassa. Vapaan kansansivistyksen
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS
Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso
Asunto- ja kiinteistöosakkeen kauppa ja omistaminen Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja Matti Kasso Kansi: Lauri Karmila Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1455-8 Kariston
LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS
Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Asemakaavan taustaselvitys Päivämäärä 16.4.2019 Viite 1510038898 LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS 1 1. ALUEEN SIJAINTI JA NYKYTILA Lidlin asemakaavan
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa
UUTELANTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
UUTELANTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 22. KAUPUNGINOSA ETUKYLÄ, KORTTELIN 17 TONTTI 1, KORTTELIN 16 KIINTEISTÖT 285-407-2-243 JA 285-407-8-0 SEKÄ PUISTOALUE VALMISTELIJA PATRICIA
Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten
Keski-Pasilan keskus Tripla
Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt v. 2014 2016 TIEDOTUSTILAISUUS 22.5.2014 ALUSTAVA VERSIO 15.5.2014 1 Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt
Pu utar h ai autaku nta.
X V11. Pu utar h ai autaku nta. Puutarhalautakunnan vuodelta 1905 Rahatoimikamarille antama kertomus on seuraavansisältöinen:»lautakunnan jäseninä vuonna 1905 olivat seuraavat henkilöt: Vapaaherra R. v.
A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat.
I. Kaupunginvaltuusto. 3 A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat kysymykset. Reijolan alueen asemakaava. Kaupunginvaltuusto hyväksyi x ) rakennuskonttorin asemakaavaosaston
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE 251. kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1.
Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.
Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä
Rakentamisen valvonta ja neuvonta
1 Uudisrakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL) rakentaminen ja laajentaminen vapaa-ajan asunto tai sen laajentaminen tai saunan rakentaminen yksinkertainen rakennus korjaus- ja muutostyö
Rakennus valvontapalvelujen. Hallintosäännön. luvun 9. yksikkö
RAKENNUSVALVONTA-ASIOIDEN PÄÄTÖSTOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN RAKENNUSVALVONTAPÄÄLLIKÖLTÄ RAKENNUSVALVONNAN VIRAHALTIJOILLE, LIITETAULUKKO PÄÄTÖKSEEN 21.8.2018, VOIMAAN 1.9.2018 ALKAEN Lyhenteet: Lupa (Lupa),
M A A N V U O K R A S O P I M U S
LUONNOS M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Porin kaupunki Y-tunnus: 0137323 9 Vuokralainen: Y-tunnus:.... 1.2 Vuokra-alue Porin kaupungissa sijaitseva tontti kaupunginosa
MARIANKATU 23, LIISANKATU 8A & G, MANEESIKATU 7. Käyttötarkoituksen muutos
MARIANKATU 23, LIISANKATU 8A & G, MANEESIKATU 7 Käyttötarkoituksen muutos TÖÖLÖ RAUTATIEASEMA SENAATINTORI KAMPPI PUNAVUORI KAIVOPUISTO KATAJANOKKA Yhteensä neljä arvorakennusta: Bruttoala: 13 380 m2 Huoneistoala:
Palaute- ja vastineraportti
TAMPEREEN KAUPUNKI 29.05.2017 Kaleva, Pellervon koulun ja Tredun tontit. Pellervonkatu 20 ja Sammonkatu 45. Katu- ja virkistysaluetta, käyttötarkoituksen muutos ja rakennusoikeuden lisääminen. Asemakaava
M A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki (Y-tunnus 0176975-1) Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI Vuokralainen: Sergey Shumilin ( - ) Linjatie 6 54120
TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ.
TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. 1 Yleisehdot ja -tiedot: ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena
MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015
Oheismateriaali / sivltk 12.5.2015 39 vapltk 26.5.2015 38 MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015 Kaupunginosa Asukasmäärän Investointi,
SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEET 7
SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEET 7 1 VUOKRASOPIMUKSEN OSAPUOLET JA KOHDE 17 1.1 Vuokranantaja ja vuokralainen vuokrasuhteen osapuolina 17 1.2 Asuinhuoneisto 19 1.3 Useita huoneistoja koskeva sopimus 23 1.4
http://sr512201/webmap/content/result.htm
Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN
Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8.
NAANTALIN KAUPUNKI LUOLALAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7
Yksityistielain keskeinen sisältö
Yksityistielain keskeinen sisältö 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1-7a 2 LUKU Tieoikeus sekä muut tienpitoa ja tien käyttöä varten tarvittavat oikeudet 8-21 Yksityistielain soveltamisala Ei julkisen vallan ylläpitämät
KUNNALLISEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NO KAUPUNGINOSAN KATU-
KUNNALLISEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NO 7579. 111-KAUPUNGINOSAN KATU- JA TORIALUETTA, KAUPUNGINOSAN RAJAA (ALEKSIS KIVEN KATU VÄLILLÄ HALLITUSKATU - HÄMEENKATU, KIRKKOKATU VÄLILLÄ HALLITUSKATU - KESKUSTORI JA
MAANVUOKRASOPIMUS- LUONNOS
MAANVUOKRASOPIMUS- LUONNOS 1 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Haapaveden kaupunki, Y-tunnus 0184872 4, os Pl 40 86601 Haapavesi Vuokralainen: M Laitila Oy, Y-tunnus 2038039-7,
2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.08 Hevosurheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00
alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella
Valkeakosken Kanavanranta
Eteläinen Hesperiankatu 8 00100 Helsinki, Finland T +358-40-521-3078 E info@lunden.co W www.lunden.co Valkeakosken Työpaja Lähtötilanne Suunnittelualue Valtakatu uimahalli kaupungintalo linja-autoasema
YLEISSUUNNITELMA 1:2000 " apila"
KANSIPIHA TORI LPA II KL XII I MELUAITA HOTELLI LIIKE- JA PELUKESKUS ASUNTOJA LIIKE- JA LÄHIPELUTILOJA YLEISSUUNNITELMA 1:2000 OSA-UE 2 / ASUNTOKORTTELI aukio OSA-UE 3 / ASUNTOKORTTELI 88,5 89.0 LIIKE-
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033
JA ARVIOINTISUUNNITELMA , MUUTETTU
KH 6.6.2017 Liite 2 1 PYHÄRANTA RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS Pyhärannan Kukolan Salmelan ym tilat OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2016, MUUTETTU 25.4.2017 Tämä ranta-asemakaavanmuutos koskee Pyhärannan,
EHDOTUSVAIHEEN LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN
9.3.2018 LIITE 8.3 JÄÄHALLIN YMPÄRISTÖ EHDOTUSVAIHEEN LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN Ehdotusvaiheen aineisto hyväksyttiin kaupunkirakennelautakunnassa 24.1.2018 ja nähtävänä aineisto on ollut MRL
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 71 10.04.2013. 71 Asianro 99/00.02.03/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 71 Asianro 99/00.02.03/2013 Kymp tiedonannot 2013 71/2012 Hallinto-oikeuden päätös 13/0094/3 asemakaavan / Kurkimäki, itä- ja eteläosan hyväksymistä koskevista
KAUPUNGINKANSLIA TOTEUTUSSUUNNITELMA 1 (6) Talous- ja suunnittelukeskus TOTEUTUSSUUNNITELMA SOMPASAAREN JA KALASATAMANPUISTON RAKENTAMISESTA
KAUPUNGINKANSLIA TOTEUTUSSUUNNITELMA 1 (6) TOTEUTUSSUUNNITELMA SOMPASAAREN JA KALASATAMANPUISTON RAKENTAMISESTA Sijainti yhdyskuntarakenteessa, asemakaavatilanne ja liikennejärjestelyt Kalasataman projektialueeseen
1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN
ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA
MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 4 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: SF-Caravan Lohenpyrstö Ry Haapatie 24, 92140 Pattijoki Vuokralainen
Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) Kiinteistölautakunta To/13 28.11.2013
Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) 13 Kaartinkaupungin tontin pitkäaikainen vuokraaminen Royal Ravintolat Oy:lle (Kaartinkaupunki, tontti 3052/30) HEL 2012-015034 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/2016 1 (5) 858 Kantakaupungin eräiden alueiden rakennuskiellon pidentäminen (nro 12416) HEL 2016-009044 T 10 03 05 Päätös päätti pidentää kantakaupungin 1. - 8. sekä 13.
IVV helsinki YeAR AROUND
2 1 IVV helsinki YeAR AROND HAE IVV LEIMASI TÄÄLTÄ: 3 FIN-00130 HELSINKI, Finland L +358 9 4159 1100 FAX +358 9 663 376 info@suomenlatu.fi www.suomenlatu.fi Radiokatu 20, FIN 00240 helsinki, Finland Tel.
Liite 2. pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen ehdot (2 14) Länsisatama, Jätkäsaari, määräala kiinteistöistä HEL
Liite 2. pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen ehdot (2 14) Länsisatama, Jätkäsaari, määräala kiinteistöistä 91-20-254-1 HEL 2016-010493 Vuokraus A4120-69 Kap Hornin katu 6 2 Vuokra-alueelle on sijoitettava
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 96 15.05.2013. 96 Asianro 99/00.02.03/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 96 Asianro 99/00.02.03/2013 Kymp tiedonannot 2013 3247/2013 2.5.2013 kiinteistö- ja konserniohjausjohtajan kirje Pohjois-Savon Luonnonsuojelupiirille, Tarjous rakennuksista
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Ympäristölautakunta Yj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 132 Ilmoitusasiat Päätös päätti merkitä tiedoksi kohdat 1. - 12. Esittelijä ympäristöjohtaja Pekka Kansanen Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. Esittelijän
INVESTOINTIOSA Kust.arvio
TALONRAKENNUS Sosiaali- ja terveyspalvelut Ulvilan sairaalan hoitajakutsujärjestelmän uusiminen 60 000 60 000 Ulvilan Sote-keskuksen suunnittelu 100 000 100 000 Sivistyspalvelut Vanhakylän koulun peruskorjaus,
OmaStadi Raksa Eteläisen suurpiirin OmaStadi pöytäryhmät ja aihekokonaisuudet
1.Jätkäsaaren alueen kehittäminen (6) Jätkäsaaren liikuntamahdollisuudet (2) Jätkäsaaren koirat (2) Jätkäsaaren yhteisöllisyys (2) 2. Kruunuhaan rannat, tiet ja Tervasaari (8) Tervasaaren kehittäminen
NAANTALIN KAUPUNKI MAKSULUETTELO Rakentamisen valvonta ja neuvonta Luettelossa esitetään yleiset maksutiedot, ei sopimuskohtaisia
1 Uudisrakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL) rakentaminen ja laajentaminen + 4,50 /m 2 vapaa-ajan asunto tai sen laajentaminen tai saunan rakentaminen 400,00 + 4,50 /m 2 (vapaa-ajan
MAPSTO KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE Matti Hursti , päivitetty
MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015 Kaupunginosa Asukasmäärän muutos Investointi, vuodet, Esitykset / huomiot Keskusta 950 Moision
K A U P P A K I R J A
Dnro 282/10.00.02/2017 K A U P P A K I R J A Myyjä Kirkkonummen kunta Y:tunnus: 0203107-0 PL 20 02401 KIRKKONUMMI Ostaja Sukunimi: Etunimet: Henkilötunnus: Postiosoite: Sukunimi: Etunimet: Henkilötunnus:
1.2 Vuokra-alue Nilsiän kaupungin Nilsiän kylässä sijaitseva tila Toiviola, RN:o 15:74.
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Nilsiän kaupunki, Y-tunnus 0172375-3 PL 32 73301 NILSIÄ Vuokralainen Savon Voima Oyj, Y-tunnus 0171351-2 PL 1024 (Kapteeninväylä 5) 70901 Toivala
Nro Sijainti Kohde Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVA.väh. Tieosoite Kiireellisyys
TOIMENPIDERAPORTTI 3..20 Someron kaupunki Nro Sijainti Kohde Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVA.väh. Tieosoite Kiireellisyys Tienpitäjä Turuntie (mt 280) välillä Rankkulantie - Kyttälän th Kevyen liikenteen
Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro
Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.3.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002221. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavamuutos
REFERENSSILUETTELO. Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014
REFERENSSILUETTELO Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014 Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh:
A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat kysymykset.
I. Kaupunginvaltuusto. 3 Kaupunginvaltuuston vuonna 1920 käsittelemistä asioista mainitaan seuraavat: A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat kysymykset. N. s.
SYMMETRINEN KAUPUNKI: JOENSUUN ASEMANSEUTU
SYMMETRINEN KAUPUNKI: JOENSUUN ASEMANSEUTU LUONNOSVAIHE 8.9.2016, 18.00- RAVINTOLA KERUBI Ensimmäinen osa klo 18-19 - avaus / Juha-Pekka Vartiainen - luonnoksen esittely / Antti Rissanen - lyhyet kommentit
RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY
RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman
A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat kysymykset
3 I. Kaupunginvaltuus to. Kaupunginvaltuuston vuonna 1928 käsittelemistä tärkeimmistä asioista mainittakoon seuraavat: A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat
Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso
Asunto- ja kiinteistöosakkeen kauppa ja omistaminen Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2014 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Matti Kasso ISBN 978-952-14-2157-0 ISBN 978-952-14-2158-7
asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala
asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala TALENTUM Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja tekijät Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus:
Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.
Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE 251. kaupunginosan osat kortteleista 16 ja 17 sekä korttelit 18,19 ja 20. SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ...
3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.
1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151
Ak 5151 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus 4. kaupunginosa (Tapala) korttelin 314 tontti 5 ja puistoalue YMPÄRISTÖKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 27.3.2007
Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI
Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Laarin asemakaavan muutos 9. Kaupunginosa (Kärki) Asemakaavan muutos koskien korttelin 702 tontteja 2,3 ja 4 ja katualueita Laari ja Valssi. YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO
ASEMAKAAVA 22. KIVIRANNAN KAUPUNGINOSASSA METSOLAN ALU- EELLA 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 15.1.2003 1(6) ASEMAKAAVA 22. KIVIRANNAN KAUPUNGINOSASSA METSOLAN ALU- EELLA 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaava koskee Tornion
Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot 100 tonteille.
Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot 100 tonteille. Tonttien varaaminen tontti tulee varata 1.1-31.12.2019 välisenä aikana enintään 2 tonttia/varaaja tonttivaraus on voimassa vain 6 kuukautta, jonka
KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA
Keuruun kaupunki 18.4.2017 Kaavoituspalvelut 1 KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA A S E M A K A A V A N M U U T O S OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue Suunnittelualue
LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS
Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 28.5.2018 Viite 1510038898 LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS LIDL, LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS Päivämäärä 28.5.2018 Laatija Hyväksyjä Kuvaus Anni
1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 1 1. JOHDANTO Tällä vuokrasopimuksella uudistetaan Raahen kaupungin ja Posiber Oy:n välillä tonttia 678-21-2193-23 koskeva vuokrasopimus. Laitostunnus 678-21-2193-18-L1. 1.1 Sopijapuolet
Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot Suomi100 tonteille.
Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot Suomi100 tonteille. Tonttien varaaminen tontti tulee varata 1.7.2017-30.6.2018 välisenä aikana enintään 2 tonttia/varaaja tonttivaraus on voimassa vain 6 kuukautta,
1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.
A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA
Infrarakentamisen yhteishankkeet HKR:ssa
Infrarakentamisen yhteishankkeet HKR:ssa Osmo Torvinen HKR katu- ja puisto-osasto Helsingin kaupungin hankinnat -seminaari 1 Kaduilla tehtävät työt ovat rakennusviraston töitä. Helsingin kaupungin hankinnat
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (5) 395 V 3.5.2017, Valtuutettu Pentti Arajärven aloite Miina Sillanpään mukaan nimettävästä alueesta Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto
1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Tervolan kunta y-tunnus: 0193249-1 Keskustie 81, 95300 Tervolan kunta
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Tervolan kunta y-tunnus: 0193249-1 Keskustie 81, 95300 Tervolan kunta Vuokralainen: xxxxxxxxxxxx 1.2 Vuokra-alue Tervolan kunnan Lapinniemen