Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2001 vp Edunvalvojan määräämiskäytäntö uudessa holhouslaissa Eduskunnan puhemiehelle Runsaat kaksi vuotta voimassa ollut uusi holhouslaki siirsi holhouksesta eli nykyterminologian mukaan edunvalvonnasta tehtävien päätösten valmistelun oman kunnan lautakunnalta maistraateille. Tämä merkitsi päätösten teon keskittymistä ja valmistelun tapahtumista virkamiestyönä seutukuntatasolla. Maistraatti voi tietyissä tapauksissa tehdä myös päätöksen edunvalvojasta, mutta se tapahtuu yleensä käräjäoikeudessa. Tähän päätökseen on siihen tyytymättömien ilmaistava mielipiteensä seitsemän päivän aikana. Aloitteen edunvalvojan määräämistarpeesta voi tehdä esimerkiksi lääkäri mm. dementiaan sairastuneen vanhuksen kohdalla. Päätöksistä tehdyt valitukset käsitellään puolestaan asianomaisessa hovioikeudessa. Päätösten määrää kuvaa hyvin se, että esimerkiksi Seinäjoen maistraatin alueella on noin erillistä edunvalvontatapausta, ja viimeisten puolentoista vuoden aikana niistä on annettu runsaat sata uutta lausuntoa. Valtakunnan tasolla tämä merkitsee kymmeniätuhansia erillisiä holhous- eli edunvalvonta-asioita. Uuden lain perusteella tapahtuneissa edunvalvojan määräämispäätöksissä on suuntaus ollut entistä useammin yleisiin edunvalvojiin. Entiset uskotut miehet eli yksityishenkilöinä toimivat edunvalvojat ovat olleet luopumassa tehtävästään, ja toisaalta käräjäoikeudet ovat ottaneet "nihkeämmän" kannan heidän määräämiseensä tehtävään. Oikeusministeriö on puolestaan suositellut, ettei kunnalliseksi edunvalvojaksi määrättäisi sosiaalitoimen viranhaltijoita, koska tällöin vaarantuu tehtävässä vaadittava puolueettomuus. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun järjestellään vanhuksen hoito- ja asumispalveluja. Valitettavasti ministeriön päätöstä on jätetty varsin laajalti noudattamatta varsinkin pienissä kunnissa henkilöresurssien vähyyteen vedoten. Voimassa olevan holhouslain mukaan edunvalvojan määrääminen voi tapahtua ilman omaisten kuulemista asiassa varsinkin, jos edunvalvoja itse on selkeästi valinnut haluamansa tavan. Näin on menetelty jopa ainoan omaisen kohdalla häntä edes kuulematta monissa tapauksissa, joista mm. Vaasan hovioikeudessa on vireillä valituksia. Samoin on tapahtunut, että mm. henkilö, jolla on rikosrekisterissä merkintä talousrikoksista, on ohittanut sisaren edunvalvojaa määrättäessä. Päätöksissä ei tunnu myöskään otettavan huomioon sitä, että virkaedunvalvojan tehtävää suorittava laskuttaa palveluistaan, kun puolestaan lähiomainen hoitaisi tehtävän ilmaiseksi säästäen näin valvottavan varoja. Useiden käytännön tapausten valossa on käynyt selväksi, että nykyisen holhouslain perusteella ja maistraatin valmistelun pohjalta ilman lähiomaisen, jopa ainoan perillisen, kuulemista pääsääntöisesti käräjäoikeudessa määrättävä virkaedunvalvojakäytäntö on ontuva ja myös kohtuuton. Ei voi olla oikein, että ainoa perillinen sivuutetaan täysin edunvalvojan määräämisprosessissa ja että hän joutuu oikeutta saadakseen turvautumaan hovi- ja jopa korkeimpaan oikeuteen saakka. Virkamiesvalta ei saa ohittaa ihmistä ja hänen inhimillistä ja kunniallista kohteluaan. Versio 2.0

2 Oikeusministeriön tulisi ottaa vakavaan tutkintaan noin kaksi vuotta voimassa olleen uuden holhouslain perusteella muodostunut yleinen linja virkaedunvalvojan määräämisessä. Ilmeisen tavanomaiseksi tullut käytäntö sivuuttaa lähiomaiset asian valmistelussa ja päätöksenteossa on kohtuuton. Samoin varsinkin pienissä kunnissa otettu käytäntö nimetä sosiaalitoimen virkamies asiakkaansa edunvalvontatehtävään on kyseenalainen puolueettomuuden ja valvottavan henkilön edun kannalta. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallitus tietoinen siitä, että uuden holhouslain nojalla on valitettavan yleiseksi muodostunut käytäntö, jossa edunvalvojaksi määrätään maistraatin esityksestä virkaedunvalvoja kuulematta jopa ainoaa perillistä tai lähiomaista tai edunvalvojiksi nimitetään ministeriön ohjeiden vastaisesti kunnan sosiaalitoimen virkamiehiä sekä mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä tämän kohtuuttoman tilanteen korjaamiseksi ja ministeriön ohjeistuksen noudattamisen takaamiseksi kunnissa? Helsingissä 29 päivänä toukokuuta 2001 Raimo Vistbacka /ps 2

3 Ministerin vastaus KK 712/2001 vp Raimo Vistbacka /ps Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Raimo Vistbackan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 712/2001 vp: Onko hallitus tietoinen siitä, että uuden holhouslain nojalla on valitettavan yleiseksi muodostunut käytäntö, jossa edunvalvojaksi määrätään maistraatin esityksestä virkaedunvalvoja kuulematta jopa ainoaa perillistä tai lähiomaista tai edunvalvojiksi nimitetään ministeriön ohjeiden vastaisesti kunnan sosiaalitoimen virkamiehiä sekä mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä tämän kohtuuttoman tilanteen korjaamiseksi ja ministeriön ohjeistuksen noudattamisen takaamiseksi kunnissa? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Holhouslain (34/1898) aikana oli yleisenä käytäntönä, että holhouslautakunta kuuli kaikkia holhottavaksi esitetyn perillisiä asiaa valmistellessaan. Lainsäädäntöä uudistettaessa pidettiin tarpeellisena muuttaa tätä käytäntöä, joka ilmensi vanhentunutta näkemystä holhouksen tarkoituksesta ja oli lisäksi monessa tapauksessa johtanut asioiden valmistelun pitkittymiseen. Holhoustoimesta annetun lain (442/1999) 1 :n mukaan holhoustoimen tavoitteena on toimintakyvyn puutteellisuudesta kärsivien henkilöiden oman edun valvominen. Myös omaisten kuulemisen tarpeellisuus on arvioitava tästä lähtökohdasta käsin. Sen vuoksi laissa ei ole lueteltu henkilöitä, joita maistraatin tulee asianomaisen itsensä lisäksi kuulla asiaa valmistellessaan. Edunvalvojan määräämistä koskevaa asiaa valmisteltaessa on tärkeää, että maistraatti pyrkii hyvään yhteistyöhön edunvalvontaan ehdotetun omaisten ja muiden läheisten kanssa. Kun edunvalvojan määräämistä koskeva asia tulee maistraatissa vireille, maistraatti on velvollinen huolehtimaan siitä, että asiasta saadaan selvitys, jonka nojalla se voidaan ratkaista. Saadakseen tarvittavan selvityksen maistraatin on useassa tapauksessa tarpeen kuulla edunvalvontaan haetun henkilön lähipiiriin kuuluvia henkilöitä, erityisesti heitä, jotka siihen asti ovat huolehtineet edunvalvontaan haetun asioista ja osaavat sen vuoksi antaa tietoja tämän suoriutumiskyvystä. Yhteydenpito lähiomaisiin on usein tarpeen myös sen selvittämiseksi, olisiko edunvalvojaksi syytä määrätä päämiehen omainen vai yleinen edunvalvoja. Omaisten kuulemisen merkitys voi kuitenkin vaihdella tapauksesta riippuen. Henkilö, joka pyytää maistraattia määräämään itselleen edunvalvojan, saattaa joissakin tapauksissa nimenomaan toivoa, ettei sukulaisia vedetä mukaan asian valmisteluun. Myös tällaista toivetta on aihetta kunnioittaa niin pitkälti kuin se on mahdollista. Edunvalvontaa tarvitsevien henkilöiden toiveiden ja näkemysten mahdollisimman pitkälle menevä huomioon ottaminen on osa heidän ihmisarvoista kohteluaan. Oikeusministeriö on 29 päivänä tammikuuta 2001 asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on ilmenneiden ongelmien ja kysymysten pohjalta antaa tulkinta- ja menettelytapasuosituksia maistraateille holhoustoimen hallinnon tehtävien hoidossa. Tehtävänsä puitteissa työryhmä antaa maistraateille menettelytapasuosituksia 3

4 Ministerin vastaus muun muassa edunvalvontaan ehdotetun henkilön omaisten kuulemisesta. Maistraateille järjestetään myös oikeus- ja sisäasiainministeriön yhteistyönä vuosittain koulutusta, jossa maistraatin ja edunvalvontaan ehdotettujen omaisten yhteistyöhön liittyviä kysymyksiä on mahdollista käsitellä. Mitä tulee kysymykseen kunnan sosiaalitoimen viran- tai tehtävänhaltijan kelpoisuudesta yleisen edunvalvojan tehtävään, maistraateille järjestetyissä koulutustilaisuuksissa on painotettu, ettei edunvalvojan virkaa tai tehtävää tulisi sijoittaa kunnan sosiaalitoimen alaisuuteen, koska edunvalvonnan puolueeton ja asianmukainen hoitaminen kunnassa tällöin helposti vaarantuu. Oikeusministeriössä olevan tiedon mukaan myös Suomen Kuntaliiton järjestämässä kuntien edustajille suunnatussa koulutuksessa on viestitetty samaa näkemystä. Toisaalta on otettava huomioon kuntien erilaisuus ja voimavarojen vähäisyys pienissä kunnissa. Jos yleisen edunvalvojan virka esimerkiksi kunnan voimavaroihin liittyvistä painavista syistä joudutaan yhdistämään kunnan sosiaalitoimen virkaan tai tehtävään, oikeusministeriön taholta on korostettu tarvetta huolehtia siitä, että edunvalvojalle turvataan tosiasialliset edellytykset huolehtia päämiehensä edusta myös sosiaalitoimen alaan kuuluvissa asioissa. Sosiaalitoimen tehtävät on tällaisessa tapauksessa jaettava siten, ettei edunvalvoja kunnan sosiaalitoimen edustajana millään tavoin osallistu niiden asioiden käsittelyyn, jotka hän on saattanut vireille päämiehensä edunvalvojana. Holhoustoimen edunvalvontapalvelun järjestämisestä annetun lain (443/1999) mukaan maistraatti huolehtii toimialueellaan palvelun järjestämisestä. Maistraatin velvollisuuksiin kuuluu muun muassa huolehtia siitä, että kunnat tuottavat edunvalvontapalvelut laissa edellytetyllä tavalla. Lain 9 :n mukaan maistraatilla on tarvittaessa oikeus saada virka-apua lääninhallitukselta, jotta kunta saadaan täyttämään velvoitteensa. Keinot epäkohtiin puuttumiseksi ovat siten olemassa. Näistä syistä asia ei tässä vaiheessa anna aihetta erityisiin toimenpiteisiin oikeusministeriössä. Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta 2001 Oikeusministeri Johannes Koskinen 4

5 Ministerns svar KK 712/2001 vp Raimo Vistbacka /ps Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Raimo Vistbacka /saf undertecknade skriftliga spörsmål SS 712/2001 rd: Är regeringen medveten om att den nya lagen om förmyndarverksamhet lett till att det blivit beklagligt allmänt att på föredragning av magistraten, och utan att höra en enda arvinge eller anhörig, till intressebevakare förordna en allmän intressebevakare eller, i strid med ministeriets anvisningar, en tjänsteman vid kommunens socialförvaltning och vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att rätta till denna oskäliga situation och säkerställa att ministeriets anvisningar iakttas i kommunerna? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Under förmynderskapslagens tid (34/1898) var det allmän praxis att förmynderskapsnämnden vid beredningen av ett ärende hörde alla arvingar till den som skulle ställas under förmynderskap. När lagstiftningen reviderades ansågs det vara skäl att ändra denna praxis som återspeglade en gammal syn på syftet med förmynderskapet, och som dessutom i många fall ledde till att beredningen av ärenden drog ut på tiden. Enligt 1 lagen om förmyndarverksamhet (442/1999) är syftet med förmyndarverksamheten att bevaka de personers intressen som av någon orsak själva saknar förmågan att göra det. Också behovet att höra anhöriga måste bedömas ur detta perspektiv. Därför anges inte i lagen vilka personer som magistraten, förutom personen i fråga själv, måste höra vid beredningen av ärendet. Vid beredningen av ett ärende som gäller förordnande av en intressebevakare är det viktigt att magistraten strävar efter ett gott samarbete med anhöriga och andra närstående till den person för vilken en intressebevakare skall förordnas. När ett ärende som gäller förordnande av en intressebevakare kommer upp till behandling vid magistraten, är magistraten skyldig att se till att den får sådan utredning att den kan avgöra ärendet. För att få tillräcklig utredning måste magistraten i allmänhet höra närstående till den som behöver intressebevakning, i synnerhet sådana personer som dittills har skött personens angelägenheter och därför kan ge uppgifter om vad personen har förmåga till. Det är i allmänhet också nödvändigt att ha kontakt med nära anhöriga för att utreda om det är skäl att till intressebevakare förordna en anhörig till huvudmannen eller en allmän intressebevakare. Vikten av att höra anhöriga kan dock variera beroende på fallet. En person som för sin egen del ber magistraten förordna en intressebevakare, kan i viss fall uttryckligen önska att hans eller hennes släktingar inte involveras i beredningen. Också ett sådant önskemål är det skäl att respektera så långt det går. Till en människovärdig behandling av dem som behöver intressebevakning hör att i så hög grad som möjligt beakta deras önskemål och åsikter. Justitieministeriet har den 29 januari 2001 tillsatt en arbetsgrupp som fått i uppdrag att utifrån de problem och frågor som konstaterats ge magistraterna rekommendationer om tolkning och förfaringssätt när det gäller skötseln av uppgifter som hör till förmyndarverksamheten. Inom ramen för sin uppgift ger arbetsgruppen magistra- 5

6 Ministerns svar terna rekommendationer om förfaringssätt bland annat när det gäller hörande av anhöriga till den som behöver intressebevakning. Justitieministeriet och inrikesministeriet ordnar också årligen i samarbete utbildning för magistraterna. Inom ramen för denna utbildning är det möjligt att behandla frågor som gäller samarbetet mellan magistraterna och anhöriga till den som behöver intressebevakning. Med tanke på frågan om huruvida personer som sköter en tjänst eller uppgift vid kommunens socialförvaltning är behöriga att vara allmänna intressebevakare, har det understrukits att tjänsten eller uppgiften som intressebevakare inte bör underställas kommunens socialförvaltning eftersom en opartisk och ändamålsenlig skötsel av intressebevakningen lätt äventyras i sådana fall. Enligt den information justitieministeriet fått, har också Finlands Kommunförbund i den utbildningsverksamhet som riktar sig till dem som företräder kommunerna tagit samma ståndpunkt i frågan. Å andra sidan bör man beakta att kommunerna är sinsemellan olika och att de små kommunerna har begränsade resurser. Om tjänsten som allmän intressebevakare till exempel av vägande skäl som gäller kommunens resurser måste bindas samman med en tjänst eller uppgift vid kommunens socialförvaltning, har justitieministeriet framhållit att man måste se till att intressebevakaren har faktiska förutsättningar att bevaka sin huvudmans intressen också i ärenden som hör till socialförvaltningens område. Socialförvaltningens uppgifter måste i sådana fall delas upp så att inte intressebevakaren såsom företrädare för socialförvaltningen på något sätt deltar i behandlingen av sådana ärenden som denne anhängiggjort i egenskap av intressebevakare för sin huvudman. Enligt lagen om ordnande av intressebevakningstjänster i förmyndarverksamhet (443/1999) svarar magistraten för att intressebevakningstjänster ordnas inom dess verksamhetsområde. Till magistratens skyldigheter hör bland annat att se till att kommunerna producerar intressebevakningstjänster på det sätt som anges i lagen. Enligt lagens 9 har magistraten vid behov rätt till handräckning av länsstyrelsen för att få kommunen att uppfylla sin skyldigheter. Det finns alltså medel för att ingripa i rnissförhållanden. Därför finns det ingen anledning för justitieministeriet att just nu vidta några särskilda åtgärder. Helsingfors den 19 juni 2001 Justitieminister Johannes Koskinen 6