MULIKKA VIHANNIN KYLÄSUUNNITELMA 2004

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MULIKKA VIHANNIN KYLÄSUUNNITELMA 2004"

Transkriptio

1 MULIKKA VIHANNIN KYLÄSUUNNITELMA

2 2 Gummerus Kirjapaino Oy Saarijärvi 2004

3 Sisältö 1 LUKIJALLE MULIKKA VIHANTI KYLÄ Väestö Kylätapahtumia ja harrastustoimintaa Kyläkirja AIKAISEMPI KYLÄSUUNNITELMA UUDEN SUUNNITELMAN TEKO Kyläkyselyn ja kyläillan satoa Nelikenttä- eli SWOT-analyysi Kehittämisehdotuksia Kesäasukkaat YRITYKSET

4 4

5 1 Lukijalle Sinulla on kädessäsi Mulikka Vihanti kylän kyläsuunnitelma Kyläsuunnitelma on työkalu, jolla kartoitetaan kylän nykyhetkeä ja asetetaan tavoitteita kylän tulevaisuudelle. Suunnitelman on tarkoitus toimia kylän pitkäjänteisen kehittämisen työvälineenä ja suuntaa-antavana kyläläisten ehdotuksena kuntastrategioita laadittaessa. Maaseudun yhä autioituessa ja palvelujen vähentyessä kyliltä korostuu kyläsuunnittelu ja kyläläisten yhteinen toimiminen entisestään. Toivottavasti tämä kyläsuunnitelma on aktiivisessa käytössä ja kylällä viedään tämän suunnitelman pohjalta eteenpäin yhteisiä tavoitteita. Rekisteröitynyt kyläyhdistys pystyy hakemaan rahoitusapua kehittämishankkeilleen esimerkiksi EU-hankkeiden kautta. Kyläsuunnitelmaa on tarkoitus päivittää kylässä tapahtuvien muutosten mukana. Tämä suunnitelma on laadittu osana Saarijärven ja Pylkönmäen kylien kyläsuunnitelmat -hanketta. Lokakuun 2003 ja helmikuun 2004 välisenä aikana laadittiin 15:lle Saarijärven ja 5:lle Pylkönmäen kylälle kyläsuunnitelmat. Osalla kylistä oli jo olemassa oleva kyläsuunnitelma, joka hankkeen yhteydessä päivitettiin. Hanke rahoitettiin Maaseudun kehittämisyhdistys Viisari ry:n LEADER+ -ohjelmasta ja sen toteuttivat kahdeksan Jyväskylän ammattikorkeakoulun Luonnonvarainstituutin agrologiopiskelijaa (AMK). Tämän suunnitelman on yhdessä kyläläisten kanssa laatinut ja aikaisempaa suunnitelmaa päivittänyt Päivi Laasanen. 5

6 2 Mulikka Vihanti kylä Mulikka Vihanti kylä sijaitsee Pylkönmäen kunnan pohjoisosassa. Karstulaan menevä tie numero 636 kulkee kylän läpi. Kylä on laaja, siihen kuuluu monta aluetta: Mulikka, Vihanti, Laatukka, Pääjärvi ja Pyhäperä. Kylän alueeseen rajoittuu kuusi järveä, mm. Vihanninjärvi ja Karankajärvi, kaksi jokea: Vihanninjoki ja Karajoki ja kaksi koskea, joten kylä on vesistöjen rikkomaa. Vesistöjen runsaus tekee kylästä erityisen kauniin. Vesistöjen kunto huolestuttaa monia, koska turvetuotanto heikentää vesistöjen tilaa. Kylällä toimii Mulikka Vihanti kyläyhdistys ry., joka järjestää tapahtumia, tiedottaa kylän asioista ja pitää kylähenkeä yllä. Aktiivisuutta erilaisten tapahtumien järjestelyihin, ideointiin ja osallistumiseen kaivataan lisää. Kesäasukkaiden saaminen mukaan kylän elämään olisi toivottavaa. Palvelut ovat siirtyneet kirkolle, asukkaat eivät tapaa toisiaan kaupalla, postilla tai koulun merkeissä, joten uusia muotoja kanssakäymiseen tarvitaan. Näiden ideointiin tarvitaan aktiivisuutta ja tapaamisia kyläläisten ja loma-asukkaiden kesken. Kylällä on Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen rukoushuone. Kyläläiset huolehtivat rakennuksen kunnossapidosta. Tilaisuuksia on järjestetty jo 80 vuoden ajan. 6

7 Jakolan tilan pihapiirissä toimii Suomen suurin yksityinen automuseo. Kunnostettuja autoja löytyy 25. Museo on avoinna ympäri vuoden. Autot on kunnostanut Raimo Oikari. puh. (014) , Väestö Mulikka Vihanti kylän asukkaat vuoden 2003 alussa Väestörekisterin mukaan. Väkimäärä on noussut vuoden 1998 jälkeen 10 henkilöllä, mikä on hieno asia! Tosin ikärakenne on muuttunut korkeampaan suuntaan, vuonna 1998 yli 65-vuotiaita on ollut 57. Lasten määrä on pysynyt lähes samana, vuonna -98, 0 14-vuotiaita on ollut 36. IKÄ MIEHET NAISET YHTEENSÄ Koko ikäjakauma

8 Elinkeinorakenne vuoden 2002 alussa: Koko väestö Palkansaajat Yrittäjät Työttömät Lapset ja opiskelijat Eläkeläiset Muut Prosenttiosuus 15 % 9 % 6 % 21 % 46 % 3 % Mulikka-Vihanti kylällä on neljällä tilalla maidontuotantoa, mikä on todella tärkeää kylän ja kylämaiseman elävänä pysymiselle 2.2 Kylätapahtumia ja harrastustoimintaa Mulikan koululla ja Mulikan mäellä on vuosien mittaan järjestetty tosi paljon tapahtumia, yhteistyötä tapahtumien järjestämiseksi tehdään paljon. Myös monenlaista harrastustoimintaa löytyy. Tässä on listattu tapahtumia ja harrastustoimintaa viime vuosilta: hiihtolatujen perustus ja kunnossapito jääkiekkoillat Kangasahon koululla keppijumppaa pikkujoulut ja niiden tiimoilta näytelmäharjoitukset Äitienpäivän juhlat siivoustalkoita koulun sisällä ja ympäristössä Kyläyhdistyksen kokoukset koululla kudontapiiri, askartelua lapsille jalkapallokentän perustus ja kunnossapito 8

9 Jalkapalloharjoitukset alkamassa koulun kentällä Mulikan diplomien jako kylälle pysyvästi muuttaneille biljardin peluuta koululla diakoniapiiri musiikki-iltoja Pylkönmäen ja Saarijärven sotaveteraanien yhteistapaaminen Mulikanmäellä ulkomailla asuvien vuosittiset tapaamiset Mulikassa Pylkönmäen koululaisten kotiseuturetki Mulikanmäelle kansalaisopiston pianopiiri siivousrengas Toivottavasti tapahtumia järjestetään edelleen ja kyläläiset osallistuvat ja ovat mukana järjestelyissä. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja on Sirkka Kallio, puh. (014) Kyläkirja Mulikan kylän vaiheista ja elämästä on tekeillä kyläkirja. Anne Mietala on kokoamassa kirjaa. Kirjaan on tarkoitus saada historiikkiä kuvien ja kertomusten muodossa sekä kuvausta tämän päivän asukkaista ja taloista. 9

10 3 Aikaisempi kyläsuunnitelma Mukikka Vihanti kylälle on tehty kattava kyläsuunnitelma aikana, työn on tehnyt Kirsi Miettinen. Kyseiseen työhön on haastateltu kaikki silloin kylällä asuneet, joten työ on ollut perinpohjaista ja kaikkien mielipiteet ovat tulleet huomioitua. Tässä suunnitelmassa, jossa en tavannut kaikkia kyläläisiä, on se vaara, että hiljaiset mielipiteet jäävät huomioimatta. Aikaisemman suunnitelmassa kohdassa, jossa pohdittiin tulevaisuutta, oli muutamia kohtia, joita oli tarkoitus toteuttaa: Koulun remontointi kyläläisten käyttöön sekä keittiön kunnostus Tämä on toteutunut, koululla on toimivat tilat harrastustoimintaa ja tilaisuuksien järjestämiseen. Pitää harrastustoimintaa ja tilaisuuksien järjestämistä yllä Tapahtumia on järjestetty paljon, viime vuosi on ollut vähän hiljaisempi. Kerho-toiminta on jonkin verran hiipunut. 4 Uuden suunnitelman teko Kyläsuunnitelma teko aloitettiin lokakuun 2003 lopussa. Silloin kyläläisille jaettiin kyläkysely, jossa tiedusteltiin heidän ajatuksiaan omasta kylästään sekä kehittämisehdotuksia kylän vireänä pysymiseksi. Kyselyjen jakamisen hoiti kyläyhdistyksen ihmiset. Kyselyjä palautui muutamia, joten niiden perusteella ei kovin kattavia päätelmiä voi tehdä. Suunnitelman tekoa jatkettiin marraskuun 26. päivänä, jolloin pidettiin Mulikan koululla kyläilta, jossa käytiin läpi kyselyssä esiin nousseita ajatuksia sekä keskusteltiin kahvikuoppsen ääressä vilkkaasti kylän asioista ja ideoista kylän kehittämiseksi. Samalla saimme päivitettyä edellisen suunnitelman kohtia. Paikalla oli parikymmentä aktiivista kyläläistä ja illan lopuksi sovimme pienistä työryhmistä, jotka pohtisivat kehittämiskohteita vielä tarkemmin. Kyläkyselyitä jaettiin vielä lisää Vihannin puolelle; niitä palautui jälleen muutama. Näistä aineksista koottiin tämä suunnitelma. 4.1 Kyläkyselyn ja kyläillan satoa Kyläläisten mielestä kaunis luonto ja hyvä yhteishenki tekevät Mulikka Vihanti kylästä hyvän asuinpaikan. Kylän nykytila koettiin varsin valoisaksi: kylällä on toimivia maatiloja ja paljon yritystoimintaa. Pohdimme myös edellisen suunnitelman esityksiä ja totesimme, että toiminta on hieman hiipunut. 10

11 Liikenneyhteydet koettiin kohtalaisiksi, joukkoliikenteeseen toivottiin enemmän vuoroja. Maakunnallisesti syrjäinen sijainti askarrutti muutamia vastanneita. Yhteistyö Karstulan kanssa koettiin mahdollisuudeksi. Ympäristöasioissa oli ajatuksena kartoittaa kunnolla ongelmakohdat ympäristössä ja maisemassa ja miettiä sitten, kuinka toimitaan. Järvien rehevöitymisestä oltiin erityisen huolissaan, toimenpiteitä pitäisi toteuttaa pikaisesti. 4.2 Nelikenttä- eli SWOT-analyysi Nelikenttä-analyysiin on koottu kyläkyselyistä esille nousseita asioita. Tätä kenttää voi käyttää hyväksi kyläkokouksissa, joissa pohditaan, missä kylällä mennään ja mitä voisi vielä tehdä. Vahvuuksia ja mahdollisuuksia kehitellään eteenpäin ja heikkouksia ja uhkakuvia pyritään poistamaan ja miettimään toimenpiteitä niiden torjumiseksi. Kenttään voi lisätä ajatuksia sitä mukaa, kun niitä syntyy. Vahvuudet hyvä ikärakenne / paljon lapsiperheitä kaunis luonto järvet rantoineen hyvä yhteishenki maatalous ja yritykset Mahdollisuudet paluumuuttajat rantatontit luonto matkailu Heikkoudet palvelujen puute kaukana taajamista väki vähenee Uhat autioituminen yhteistyön väheneminen 4.3 Kehittämisehdotuksia Tämän suunnitelman teossa pyrittiin keskittymään kehittämisehdotuksiin, koska niistä syntyy konkreettista toimintaa kylän hyväksi. Nämä ehdotukset nousivat esille kyläkyselyissä ja illassa Mulikan koululla. a) Katuvalot ja 60 km:n rajoitus tielle Lisäämään turvallisuutta tiellä liikkumiseen. b) Laajakaistayhteydet Parantamaan maatilojen ja yritysten toimintaa ja mahdollistamaan etätyön. c) Jätevesipuhdistamo kylälle: Vuonna 2004 tulee voimaan ympäristölaki, joka velvoittaa sekä pysyvää että mökkiasutusta. Jätevesiä ei saa enää imeyttää maaperään. Kylälle rakennettaisiin biologinen puhdistamo, jonne jätevedet johdettaisiin 11

12 d) Parkkipaikka Karajoen sillanpieleen kalastus- ja virkistyskäyttöä varten Kylällä on hyvät mahdollisuudet kalastusharrastuksiin ja matkailuun. e) Tiestön parannus Karajoentie kaipaa kunnossapitoa. f) Koulun ympäristön kauniiksi Pajupusikot peittävät osin kauniin maiseman koulun luona. (Kalastuskuva Rentolan Tilan esitteestä.) 4.4 Kesäasukkaat Kesäasukkaille lähetetyistä kyselyistä palautui 15 koskien Mulikka Vihanti kylää. Lomalaiset viettävät aikaa kylällä kesäisin 1 20 viikkoa, keskimäärin 8 viikkoa, eli pitkiäkin jaksoja. Talvisin lomaillaan 0 6 viikkoa. Loma-asukkaiden mielestä kylä on rauhallinen ja turvallinen kylä, jossa on vireitä ihmisiä ja toimintaa. Monella vastaajista on juuret kylällä, joten tunnesiteet kylään ovat vahvat. Kylän arvokkaita luontokohteita ja maisemaa ovat monet järvet, kyläkokonaisuus; hyvin hoidetut pihat ja pellot, Karankajoki, Kouheron vanha silta, Karajoen vanha mylly ja kauniit metsät. Luonnon ja maiseman hyväksi ehdotettiin seuraavia toimia: tienvarsilta pajuryteiköt pois järven pinnan nosto Karajoen suiston väylän ruoppaus 12

13 järvien kalakannan monipuolistaminen kaislojen leikkaus järvistä peltojen viljeltyinä säilyttäminen Toisaalta vastauksista kävi ilmi, että kylä hiljenee jatkuvasti, lomalaiset eivät saa tietoa kylän tapahtumista tai asioista. Kesäasukkaat olisivat valmiita osallistumaan kylän talkoisiin ja tempauksiin, yhdistämällä voimat saadaan enemmän aikaan kylän ja kyläläisten viihtyvyyteen. Siispä tiedotusta asioista! 5 Yritykset JS-MUOVI KY, ESA OIKARI: Muovialan tuotteet Mulikantie 25 B PÄÄJÄRVI puh. (014) , SÄHKÖASENNUS ISMO MIETALA OY: Sähköasennukset, suunnitelmat, korjaukset, tarvikemyynti, hälyytyslaitteet Ranta-ahontie PÄÄJÄRVI puh. (014) , ismo.mietala@sahkoasennus.inet.fi HAUTANEN ESKO: Kaivurityöt Karstulantie PÄÄJÄRVI puh. (014) , MAANSIIRTOLIIKE: Raimo Poikonen Karstulantie PYLKÖNMÄKI puh. (014) , MOISIO KALEVI: Puunajo Pyhämäentie PÄÄJÄRVI puh. (014) , KONEURAKOINTI VELJEKSET SIRONEN: Sironen Anssi Koneellinen puunkorjuu, turveurakointi, metsänhoitotyöt Pyhämäentie PÄÄJÄRVI puh. (014) ,

14 PITOPALVELU: Irmeli Nykänen Jokilahdentie PYLKÖNMÄKI puh. (014) JUKAN MÖKIT: Jukka Lauttamäki; mökkimajoitusta, ohjelmapalvelu, kokoustilat Korppisenniementie PYLKÖNMÄKI puh. (014) JOKILAHDEN MATKAILU- JA LEIRINTÄALUE: Nykänen Irmeli Jokilahdentie PYLKÖNMÄKI puh. (014) RENTOLA: JAKOLAN TILA: Maatilamatkailu: Mirja ja Esa Oikari Karajoentie PÄÄJÄRVI puh. (014) , , MUURARI MIKKO KARJALAINEN: Muuraus ja kirvesmiestyöt Karstulantie PYLKÖNMÄKI puh. (014) , MATTOKUTOMO: Salminen Riitta Salmentie PYLKÖNMÄKI puh. (014) , HYÖKYVAARA LEILA: Villapaitoja Salmentie PYLKÖNMÄKI puh T:MI ANNE ALA-HARJU: HOIVAPALVELUT Karstulantie PÄÄJÄRVI puh. (014) ,

KUKON KYLÄSUUNNITELMA 2004

KUKON KYLÄSUUNNITELMA 2004 KUKON KYLÄSUUNNITELMA 2004 1 2 Gummerus Kirjapaino Oy Saarijärvi 2004 Sisältö 1 LUKIJALLE... 5 2 KUKON KYLÄ... 6 3 KYLÄSUUNNITELMAN SYNTY... 7 3.1 Kyläkyselyn ja kyläillan satoa... 7 3.2 Nelikenttä- eli

Lisätiedot

KUOPPALAN KYLÄSUUNNITELMA 2004

KUOPPALAN KYLÄSUUNNITELMA 2004 KUOPPALAN KYLÄSUUNNITELMA 2004 1 2 Gummerus Kirjapaino Oy Saarijärvi 2004 Sisältö 1 LUKIJALLE... 5 2 KUOPPALAN KYLÄ... 6 2.1 Kuoppalan kylätoimintaa... 7 2.2 Metsästysseura... 10 2.3 Kuoppalan kyläkirja...

Lisätiedot

Viestintä ja materiaalit

Viestintä ja materiaalit Viestintä ja materiaalit http://tammelankylat.wikispaces.com/ Erilaisia dokumentteja, mm. kyläsuunnitelmat http://tammelankylat.ning.com/ Keskustelupalstat Kalenteri Linkit löytyvät: www.tammelankylat.fi

Lisätiedot

PAJUMÄEN SOIDINMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2004

PAJUMÄEN SOIDINMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2004 PAJUMÄEN SOIDINMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2004 1 2 Gummerus Kirjapaino Oy Saarijärvi 2004 Sisältö 1 LUKIJALLE... 5 2 PAJUMÄEN SOIDINMÄEN KYLÄ... 6 3 PAJUMÄEN KYLÄN MUSIIKKIELÄMÄ... 7 3.1 Laulumusiikki... 7 3.2

Lisätiedot

PAAJALAN KYLÄSUUNNITELMA 2004

PAAJALAN KYLÄSUUNNITELMA 2004 PAAJALAN KYLÄSUUNNITELMA 2004 1 2 Gummerus Kirjapaino Oy Saarijärvi 2004 Sisältö 1 LUKIJALLE... 5 2 PAAJALAN KYLÄ... 6 2.1 Paajalan luonto ja maisema... 7 2.2 Paajalan väestö... 8 3 HISTORIA... 8 4 KYLÄSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu Hajalan asukaskysely Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu 16.8.2011 Taustatietoja Sukupuoli Ikä 20 15 15 16 10 10 10 7 5 1 0 alle 25-v. 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 64-v. Hajalalaisuus Kuinka paljon

Lisätiedot

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 1 Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 Voitte vastata kaikkiin kysymyksiin tai vain itseänne kiinnostaviin kysymyksiin. 1. Millä kyläalueella asutte (tai minkä alueen asioita vastauksenne

Lisätiedot

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi Kyläkyselyn tuloksia Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Vastaajat Vastaajia yhteensä 15. Miehiä kuusi ja naisia yhdeksän. Ikäjakauma: eniten 50 64-vuotiaita. Nuorin vastaaja 25-vuotias ja vanhin 88-vuotias

Lisätiedot

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 Tämä on Visuveden kylän asukkaille - vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille - tarkoitettu kysely kyläyhteisömme kehittämisen pohjaksi. Kyselyn järjestää Visuveden Kyläyhdistys

Lisätiedot

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kaupunginhallituksen iltakoulu 20.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi

Lisätiedot

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Vuorela, Toivala ja Jännevirta Yhteenvetoja vastauksista Siilinjärvi 2012 Kysely suoritettiin alueella Vuorela, Toivala, Jännevirta - Ranta- Toivala Kehvo Kysely

Lisätiedot

Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi

Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi Lavajärven - Komin seutu Hanhijärvenkulma - Joenkulma - Komi - Kirmonkulma - Lavajärvi - Myllykulma - Majamaankulma - Sorvajär vi - Viitaankulma Yleistä kyselystä

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Kyliltä fiksusti liikkeelle. Outokummussa

Kyliltä fiksusti liikkeelle. Outokummussa Kyliltä fiksusti liikkeelle Outokummussa Tavoitteet Tavoitteet Kestävää liikkumista edistetään usein taajamissa, vaikka liikkuminen on yhtä tärkeää myös taajamien ulkopuolella. Maaseudulla liikennetarve

Lisätiedot

KYLÄSUUNNITELMA KALAKANGAS HAAPAJÄRVI

KYLÄSUUNNITELMA KALAKANGAS HAAPAJÄRVI KYLÄSUUNNITELMA KALAKANGAS HAAPAJÄRVI Niinikankaan lava 50v toukokuu 2003 (suojelukohde) 15.10.2003 Kalakankaan kyläyhdistys Kylävalakiat hanke Kyläenergialla Nokka Nousun hanke Sisällysluettelo 1. KUVAUS

Lisätiedot

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry KYLIEN TOIMINNALLINEN KEHITTÄMINEN - esimerkkinä Nurmijärvi Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Leader-ryhmä Keski-Uudenmaan ja Etelä- Hämeen alueelta. Kehittää maaseutua pääasiassa rahoittamalla Manner-Suomen

Lisätiedot

Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen

Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen 10 9 8 7 6 5 3 Täysin eri mieltä Vähän eri mieltä En osaa sanoa Jonkin verran samaa mieltä Täysin samaa mieltä Fiskarsissa on hyvä asua Saan apua naapureiltani sitä

Lisätiedot

Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen Kiskontien Kimpan avoin kokous. Aika: kello 18 Tuohikoto, Tuohittu

Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen Kiskontien Kimpan avoin kokous. Aika: kello 18 Tuohikoto, Tuohittu Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen 12.6.2014 Kokous: Kiskontien Kimpan avoin kokous Läsnä: 12 osallistujaa Aika: 4.6.2014 kello 18 Paikka: Tuohikoto, Tuohittu KOKOUKSESSA POHDITTUJA ASIOITA

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

KYLÄILTA KELLO 18.30

KYLÄILTA KELLO 18.30 KYLÄILTA 10.10.2016 KELLO 18.30 Kahvia ja kastettavaa Oppilaiden turvallisuustyöt esillä ja niistä parhaat palkitaan illan aikana Tervetuliaissanat Taivalkunnan kylät ry:n pj. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Angelniemen kyläkyselyn tuloksia

Angelniemen kyläkyselyn tuloksia Angelniemen kyläkyselyn tuloksia ti Kylien Salo, VASTAAJAT (118 vast.) Vartsalan suunta 3 % Toppjoen suunta 13 % Saaren puolella 45 % Kokkilan taajama 29 % Pöylän suunta 10 % Vastausaktiivisuus Lähettyjä

Lisätiedot

Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo

Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj.   Angelniemen Seurojentalo Angelniemen Esittely 27.11.2018 Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo www.angelniemi.fi Angelniemen historia 1659 - Angelniemen kappeliseurakunta perustettiin 1870 1. kunnallislautakunnan

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

Esimerkkinä Vierumäki kyläasiamies Liisa Helanto

Esimerkkinä Vierumäki kyläasiamies Liisa Helanto Turvallisuutta - asukkaille ja asukkaiden kanssa 19.1.2012 Esimerkkinä Vierumäki kyläasiamies Liisa Helanto 1 Kylä välittää hanke Vuoden 2011 kylä Päijät-Hämeessä 18.1.19.1.20122012 2 Kylä välittää hanke

Lisätiedot

TERVEISIÄ TARVAALASTA

TERVEISIÄ TARVAALASTA TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta

Lisätiedot

Kyläkyselyn tuloksia. Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys Kuva: A-P Joukanen

Kyläkyselyn tuloksia. Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys Kuva: A-P Joukanen Kyläkyselyn tuloksia Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys 17.2.2012 Kuva: A-P Joukanen Miten kysely tehtiin? Kysely lähetettiin sähköpostitse 50:lle ja se oli jaossa kyläkauppa

Lisätiedot

Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset

Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti... 2 2. Vastaajien tiedot... 3 3. Kylän nykytila... 5 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 9 5. Palvelutarpeet... 13 6.

Lisätiedot

Vartsalan kyläkyselyn tulokset

Vartsalan kyläkyselyn tulokset Vartsalan kyläkyselyn tulokset kyläkokous ti 14.10.2014 Kylien Salo, FM Tanja Ahola Kyläkyselyn toteutus Paperinen kysely lähetettiin syyskesällä 2014 postitse 270 talouteen. 195 kpl julkisena tiedotteena

Lisätiedot

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti. Kyläkysely Valitse kunta Vastaajien määrä: 95 5% 1 15% 2 25% Iisalmi 6,32% Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio 23,16% Lapinlahti 5,26% Leppävirta 8,42% Maaninka Nilsiä 6,32% Pielavesi Rautalampi Rautavaara

Lisätiedot

Pajupuron kyläkyselyn tulokset

Pajupuron kyläkyselyn tulokset Pajupuron kyläkyselyn tulokset Kyläkysely toteutettu 9/2016 Taustatiedot Vastaajia 19, naisia 11, miehiä 7, yksi vastaaja ei ilmoittanut sukupuoltaan Vakituisia asukkaita 15, muu 2 Vastaajien ikäjakauma

Lisätiedot

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena

Lisätiedot

Orismalan kyläseura ry KYLÄSUUNNITELMA

Orismalan kyläseura ry KYLÄSUUNNITELMA Orismalan kyläseura ry KYLÄSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Historia 2. Kylämme tällä hetkellä 2.1 Palvelut 3. SWOT- analyysi kylästämme 4. Tulevaisuus 5. Hankkeet 6. Kyläsuunnitelman päivittäminen 1. Historia

Lisätiedot

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040 Nettikyselyn tuloksia Kysymykset 1. Miten ajattelet oman / lastesi elämän / Nurmijärven muuttuvan vuoteen 2040 mennessä? 2. Mitkä ovat mielestäsi Nurmijärven mahdollisuudet

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Tuupovaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Tuupovaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pasi Saukkonen 20.10.2015 (104 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? Oletko mielestäsi kaupunkilainen sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Kiihtelysvaara Pasi Saukkonen 14.10.2015 116 Kiihtelysvaaralaista vastaajaa % 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 3% Oletko mielestäsi sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:

Lisätiedot

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE Tällä kyselyllä kartoitetaan Teidän mielipiteitänne omasta kylästänne. Mitkä asiat kylällä ovat hyvin ja mitkä asiat kaipaisivat muutosta? VASTAAJAN TAUSTATIEDOT: Ikä: 18-44

Lisätiedot

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Pohjois-Karjalan Sairaskotiyhdistys

Lisätiedot

Paiholan kyläsuunnitelma 2015. Paiholan kyläyhdistys, Maaseudun sivistysliitto, Pohjois-Karjalan Kylät ry

Paiholan kyläsuunnitelma 2015. Paiholan kyläyhdistys, Maaseudun sivistysliitto, Pohjois-Karjalan Kylät ry Paiholan kyläsuunnitelma 2015, Maaseudun sivistysliitto, Pohjois-Karjalan Kylät ry 1 Johdanto Kyläsuunnitelma kokoaa näkyväksi kylän tiedot ja taustat sekä kyläkehittämissuunnitelmat tuleville vuosille.

Lisätiedot

MAINUAN KYLÄSUUNNITELMA 2004

MAINUAN KYLÄSUUNNITELMA 2004 MAINUAN KYLÄSUUNNITELMA 2004 Mainuan kylän edistäminen ry Työryhmä: Juntunen Nelli Karjalainen Voitto Kumpulainen Esa Mikkonen Teija 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO. 3 2 YMPÄRISTÖ 4 3 TIESTÖ JA LIIKENNE... 5 4 PALVELUT.

Lisätiedot

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden

Lisätiedot

Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia

Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia ti Kylien Salo, FM Tanja Ahola VASTAAJAT (194 vast.) muut 1 % yksi aikuinen 27 % lapsiperhe 15 % kaksi aikuista 57 % Lähetettiin 1040 kpl julkinen tiedote postinumeroalueille:

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Eno. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely Eno. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pasi Saukkonen 27.10.2015 (131 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 4% Kaupunkilainen vai maalainen? Oletko mielestäsi kaupunkilainen maalainen 67 % a) kaupunkilainen

Lisätiedot

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisstrategia 2014-2020 Sivu 1 9.6.2014 Toiminta-alue 43 930 asukasta 5 554 km 2 Sivu 2 9.6.2014 MMM, Mavi Kunnat kuntaraha 20% ELY-keskus yhteistyö Leader-ryhmä -tj.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Yhteenveto kyselyn tuloksista

Yhteenveto kyselyn tuloksista Yhteenveto kyselyn tuloksista Asukas-, kotiseutu- ja kyläyhdistykset ja kaupungin johdon tapaamiset 2013/6 2014/1 1 Yleistä kyselystä Lähetettiin sähköpostitse n. 50 yhdistykselle tai edustajalle Vastauksia

Lisätiedot

Kyläkysely. KYLÄKYSELY Ristola. Sukupuoli. Ikä

Kyläkysely. KYLÄKYSELY Ristola. Sukupuoli. Ikä Kyläkysely KYLÄKYSELY Ristola Elina Haavisto Kysely postitettiin joka talouteen Köyliössä Vastausaikaa oli noin 2 viikkoa (1.1-.2.) Ristolassa kotitaloutta palautuneita vastauksia 2 Vastausprosentti n.

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tuusula 2040- kyselyn raportti

Tulevaisuuden Tuusula 2040- kyselyn raportti Tulevaisuuden Tuusula 24- kyselyn raportti Tuusulan kunta Sisältö Kysely... 3 Asukkaiden näkemykset... 3 Tuusulan vahvuudet ja heikkoudet... 3 Kehitettävät ja ennallaan säilytettävät alueet... 4 Rakentamisen

Lisätiedot

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 Kyselyyn vastasi kaikkiaan 149 ihmistä, joista 31 olivat ruotsinkielisiä ja 118 suomenkielisiä Kaikki ihmiset eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi sijaitsee Oulaisten kaupungin pohjoisosassa ja on kaupungin suurin kylä. Kylä on noin 800 oulaistelaisen kotikylä. Asutus on keskittynyt pääasiassa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Kohti Mahdollisuuksien Markkuu vision toteutumista Tietoa viime vuosien toiminnasta Markkuulla

Kohti Mahdollisuuksien Markkuu vision toteutumista Tietoa viime vuosien toiminnasta Markkuulla Kohti Mahdollisuuksien Markkuu vision toteutumista Tietoa viime vuosien toiminnasta Markkuulla Katso lisää: www.markkuu.fi sekä sosiaalisen median kanavista: Facebook, Instagram, Twitter, You Tube Kylämme

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN JORMUAN KYLÄN KYLÄSUUNNITELMA. Päivitetty 2014 1/8

KAJAANIN KAUPUNGIN JORMUAN KYLÄN KYLÄSUUNNITELMA. Päivitetty 2014 1/8 KAJAANIN KAUPUNGIN JORMUAN KYLÄN KYLÄSUUNNITELMA 2004 Päivitetty 2014 1/8 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 1.1. Suunnitelman tarve... 3 1.2. Kylän sijainti... 3 2. Kyläsuunnitelman seuranta ja päivitys...

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

KYLÄN ABC. turvallisuussuunnittelun. Kylien turvallinen ja toimiva arki

KYLÄN ABC. turvallisuussuunnittelun. Kylien turvallinen ja toimiva arki suomeksi KYLÄN turvallisuussuunnittelun ABC Kylien turvallinen ja toimiva arki Törmäätkö kylälläsi ongelmiin, jotka mielestäsi kaipaisivat ratkaisuja? Ongelmat voivat olla erilaisia arjen epäkohtia vaikkapa

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 KALVOSARJAN OSAT Osa 1: Taustatiedot Osa 2: Nykytilanne Osa

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan

Lisätiedot

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA Kuhmalahden ja Pälkäneen kehittämistä Hankkeen tausta ja teema Rahoittajina Työ- ja elinkeinoministeriö Hallinnoijina Pomoottori ry sekä Kaakkois- Pirkanmaan seutukunta

Lisätiedot

Torron kylän kyselytulokset

Torron kylän kyselytulokset Torron kylän kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti ja historiikki... 2 2. Vastaajien tiedot... 3 3. Kylän nykytila... 4 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 7 5. Palvelutarpeet...

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

4. KYLÄSUUNNITELMAN SEURANTA JA PÄIVITYSSUUNNITELMA. 1. Metsäkansan kyläsuunnitelman 2000 yhteenveto 2. Kyläkyselylomake

4. KYLÄSUUNNITELMAN SEURANTA JA PÄIVITYSSUUNNITELMA. 1. Metsäkansan kyläsuunnitelman 2000 yhteenveto 2. Kyläkyselylomake METSÄKANSA KYLÄSUUNNITELMA 2007 Metsäkansan kyläyhdistys ry 2007 2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2. KYLÄN ESITTELY 2.1 Historiaa 2.2 Sijainti 2.3 Väestö ja asuminen 2.4 Elinkeinot ja yritykset 2.5 Palvelut 2.6

Lisätiedot

KYLÄ- JA YHDISTYSKYSELY

KYLÄ- JA YHDISTYSKYSELY KYLÄ- JA YHDISTYSKYSELY 26.5.2009 Hyvä kylätoiminta-aktiivi! Tämän kyselyn tarkoituksena on koota tietoa Suupohjan Kehittämisyhdistys ry:n toiminta-alueella sijaitsevista kylistä ja niillä toimivista yhdistyksistä.

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan vapaa-ajan asukkaille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 5: JOHTOPÄÄTÖKSET Ruralia-instituutti 2018 2 JOHTOPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Kylätaloista liiketoimintaa Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Millaisia kylätaloja? seurantaloja entisiä kyläkouluja kunnostettuja kauppa-

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin

Lisätiedot

Vaskion kyläkyselyn tuloksia

Vaskion kyläkyselyn tuloksia Vaskion kyläkyselyn tuloksia ke 15.10.2014 Kylien Salo, FM Tanja Ahola VASTAAJAT (134 vast.) Kumio 8 % Pampari - Toivila 37 % Vaskion kirkko - Ruotsala 24 % Sahala Perälä - Kuttila 9 % Heinäsuo 9 % Kierla

Lisätiedot

Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista

Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Kyläsuunnitteluhankkeen taustaa Kyläsuunnittelua on käytetty paikallisen kehittämisen välineenä

Lisätiedot

KYLÄSUUNNITELMAT JA RAHOITUS NURMIJÄRVELLÄ

KYLÄSUUNNITELMAT JA RAHOITUS NURMIJÄRVELLÄ Kokoontumis- ja harrastustilat sekä kyläyhdistyksen perustaminen (Harrastus)toiminnan pitää olla uutta, tai toimintaa on laajennettava/uusittava. Kotiseutuliiton ja opetusministeriön varoja kannattaa myös

Lisätiedot

NIITTYLAHDEN JA NIITTYLAHDENRANNAN KYLÄSUUNNITELMA

NIITTYLAHDEN JA NIITTYLAHDENRANNAN KYLÄSUUNNITELMA NIITTYLAHDEN JA NIITTYLAHDENRANNAN KYLÄSUUNNITELMA 2005 Niittylahden kylätoimikunta, Niittylahdenrannan asukasyhdistys Joensuun Seudun Leader ry, Maaseudun sivistysliitto, Pohjois-Karjalan Kylät ry SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013 Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja järjestöosaaminen

Lisätiedot

MAL-verkostopäivä maaseudun suunnittelusta ja kaavoituksesta Ylä-Savossa TYÖPAJAN TULOKSIA 3.9.2015. Susanna Harvio

MAL-verkostopäivä maaseudun suunnittelusta ja kaavoituksesta Ylä-Savossa TYÖPAJAN TULOKSIA 3.9.2015. Susanna Harvio MAL-verkostopäivä maaseudun suunnittelusta ja kaavoituksesta Ylä-Savossa TYÖPAJAN TULOKSIA 3.9.2015 Susanna Harvio 1 Työpajan sisältö ja ryhmät Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään Tehtävänä oli kiertää

Lisätiedot

Letkun kylän kyselytulokset

Letkun kylän kyselytulokset Letkun kylän kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti ja historiikki... 2 2. Vastaajien tiedot... 2 3. Kylän nykytila... 4 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 8 5. Palvelutarpeet...

Lisätiedot

KULHON SEUDUN KYLÄSUUNNITELMA

KULHON SEUDUN KYLÄSUUNNITELMA KULHON SEUDUN KYLÄSUUNNITELMA 2005 Kulhon seudun kehittämisyhdistys ry Joensuun Seudun Leader ry Maaseudun Sivistysliitto Pohjois-Karjalan Kylät ry SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 2 Työskentelytapa 2 Kylän henki

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Tämän kyselyn tarkoitus oli löytää Pohjois-Pohjanmaan kylätoiminnan tärkeimmät kehityskohteet sekä saada tietoa maakunnallisen kyläyhdistyksen, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

ESKOLAN KYLÄPALVELU OY

ESKOLAN KYLÄPALVELU OY ESKOLAN KYLÄ Eskolan kylä sijaitsee 13km:n päässä kuntakeskuksesta. Kylässä on n. 450 asukasta. Kylän elinkeinorakenne on teollisuuspainotteinen. Kylällä on pitkä perinne omatoimisesta kehittämisestä.

Lisätiedot

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Kyläsuunnittelu Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf 1 Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Perustettu vuonna 2000 Itäisen Uudenmaan alueen kylien edunvalvoja sekä kyläyhdistysten etujärjestö

Lisätiedot

Kuopion maaseutuohjelma

Kuopion maaseutuohjelma Kuopion maaseutuohjelma Yhdistysten ja kaupungin yhteistyö strateginen yhteistyö (maaseutuohjelma) kumppanuusyhteistyö (sopimusyhteistyö kaupunki paikalliset yhdistykset palvelujen järjestämisestä) perusyhdistystoiminta

Lisätiedot

RUDANMAAN KYLÄSUUNNITELMA

RUDANMAAN KYLÄSUUNNITELMA RUDANMAAN KYLÄSUUNNITELMA 13 RUDANMAAN KYLÄSUUNNITELMA KYLÄN KUVAUS... 5 KYLÄN HISTORIA... KYLÄMAISEMA... 7 NÄHTÄVYYDET... 7 TOTEUTETUT HANKKEET... 7 KYLÄKYSELY... 7 Vastaajien omia toiveita ja ideoita

Lisätiedot

Kyläsuunnitelman toteuttamisessa liikkeelle lähdetään Kyläselvityksestä

Kyläsuunnitelman toteuttamisessa liikkeelle lähdetään Kyläselvityksestä Kyläsuunnitelman toteuttamisessa liikkeelle lähdetään Kyläselvityksestä Kyläselvitys tehdään keräämällä tietoa eri lähteistä tai tekemällä kyläkysely. Kyläkyselyn voi tehdä kyläläisiä haastattelemalla

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki INVESTOINTIOSA LOPPURAPORTTI

Pyhäjärven kaupunki INVESTOINTIOSA LOPPURAPORTTI Pyhäjärven kaupunki INVESTOINTIOSA 1.6.2003-31.12.2005 LOPPURAPORTTI SISÄLTÖ 1. HANKKEEN TAUSTATIEDOT 1.1. Hankkeen yhteystiedot 1.2. Hallinnoija ja rahoittajat 1.3. Hankkeen aikataulu 2. HANKKEEN TAUSTA

Lisätiedot

Loimaan strategia , Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel

Loimaan strategia , Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel Loimaan strategia 1.10.2018, Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel 1 Aikataulu 16.4. valtuustoseminaari I 13.6. yhteistyön aloituskokous ELOKUU Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä I, 7.8.2018 SYYSKUU

Lisätiedot

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! 1 Liite 9: Kyselylomake Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! Helsingin kaupungin ympäristökeskus tekee Vanhankaupunginlahdelle uutta hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Lähtökohtana

Lisätiedot

Vastaajan taustatietoa

Vastaajan taustatietoa 27 Vastaajan taustatietoa yhteistyökumppani 1 lappilaiset Kylät ry:n jäsen 4 kaupungin asukasyhdistyksen jäsen 0 kyläyhdistyksen jäsen 23 kyläläinen 17 0 5 10 15 20 25 Vastaajan kunta 25 3 2 1 0 Mitä tulee

Lisätiedot

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Tervetulosanat ja muutama dia puheenjohtajalta (Olli) Kyläyhdistys on 36-vuotias ja hyvissä voimissaan Onnistuttu tiedonkulun ja avoimuuden lisäämisessä

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pyhäselkä Pasi Saukkonen 3.11.2015 Pyhäselkä (112 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 10 % Oletko mielestäsi 1)

Lisätiedot

Kysely Kollajan kiinteistönomistajille. Liite 2 Alueittaiset tarkastelut. Joonas Hokkanen Anne Vehmas Seela Sinisalo

Kysely Kollajan kiinteistönomistajille. Liite 2 Alueittaiset tarkastelut. Joonas Hokkanen Anne Vehmas Seela Sinisalo Kysely Kollajan kiinteistönomistajille Liite Alueittaiset tarkastelut Joonas Hokkanen Anne Vehmas Seela Sinisalo % Tulvahaitat kiinteistöllä, N= Ei 1 Kyllä, katkonut kulkuyhteyksiä 1 Kyllä, vahingoittanut

Lisätiedot

Elinvoimaryhmä ) Maistiaisia kuntalaiskyselystä. 2) Vesannon ja Vesannon kunnan strategia. 3) Teemat ja kokousajat

Elinvoimaryhmä ) Maistiaisia kuntalaiskyselystä. 2) Vesannon ja Vesannon kunnan strategia. 3) Teemat ja kokousajat Elinvoimaryhmä 9.10.2017 1) Maistiaisia kuntalaiskyselystä 2) Vesannon ja Vesannon kunnan strategia 3) Teemat ja kokousajat 4) Elinkeinoasiahenkilön kuulumisia 1 Kuntalaiskysely: taustatiedot 2 Vetovoimatekijäprofiili

Lisätiedot

Kyläsuunnittelu palveluksi Kylän tulevaisuusilta moniaistisessa tilassa toteutettuna

Kyläsuunnittelu palveluksi Kylän tulevaisuusilta moniaistisessa tilassa toteutettuna Kyläsuunnittelu palveluksi Kylän tulevaisuusilta moniaistisessa tilassa toteutettuna Aalto-yliopisto, Kauppakorkeakoulu, Pienyrityskeskus Palveluratkaisujen kehittäjä Heli Laurikainen, Hämeen Kylät ry

Lisätiedot

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi Suomusjärvi 9.5.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys,

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Kaavatunnus 1/5 1-152 Asianumero 546/10.02.03/2017 Pvm 17.5.2019 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Nurmijärven kunta Ympäristötoimiala Asemakaavoitus PL 37 01900 Nurmijärvi Tuuli Virtanen, kaavoitusarkkitehti puh.

Lisätiedot

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/5) NEUVOSTO

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/5) NEUVOSTO TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/5) TORNION KYLIEN NEUVOSTON KOKOUS Aika: 18.8.2011 klo 18.00-19.40 Paikka: Vojakkalan nuorisoseurantalo Läsnä: Arto Kanto Arpela Pertti Tervahauta Kantojärvi Pirkko Huuki Kantojärvi

Lisätiedot

UNELMISTA NUUKAILEMATTA.

UNELMISTA NUUKAILEMATTA. UNELMISTA NUUKAILEMATTA. Viisaan euron kunta Kun nuukuus tarkoittaa järkeviä toimintatapoja, kestävää kehitystä ja kuntalaisten eduista huolehtimista silloin Laihialla ollaan nuukia. Laihialaiset ovat

Lisätiedot