Lounais-Suomen Partiopiirin Syty Partioon hankkeen Eskarikampanjan materiaali

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lounais-Suomen Partiopiirin Syty Partioon hankkeen Eskarikampanjan materiaali"

Transkriptio

1 1

2 2 SISÄLLYSLUETTELO Mikä on Eskarikampanja? 3 Aktiviteetit: 4 1. Ötökkäimuri 4 2. Sukka-käsinukke 5 3. Partiohuivi 5 4. Ötököiden ja kasvien tunnistus 6 5. Letun paisto ja kierrätys 6 6. Haavan hoito ja hätänumero 7 7. Aarrejahti päiväkodin pihalla 8 Taustamateriaalia/vihjemateriaalia Partioperinteet 8 Partiopelejä ja leikkejä 10 Partioaskartelua 11 Partiolauluja 13 Lisää tietoa partiosta 15

3 3 Moi Lippukunta! Olette tehneet suorastaan liekehtivän päätöksen osallistua L-SP:n kasvuhankkeen eskarikampanjan pilottivaiheeseen. Eskarikampanjan tavoitteena on saavuttaa tulevat potentiaaliset sudenpennut jo ennen kuin heidän partiotaipaleensa alkaa. Näin voimme paremmin kilpailla jatkuvasti kiristyvillä harrastusmarkkinoilla lasten ja perheiden mielenkiinnosta. Eskarikampanjassa lippukunta käy tekemässä itseään tunnetuksi, toteuttamalla toiminnallisen aamu- tai iltapäivän tai useammankin niin halutessaan, oman toiminta-alueensa esikoulussa/kouluissa. Koska monet lippukunnat ovat jo kampanjaan ilmottautuessaan kertoneet, etteivät tarvitse päiväkotien yhteystietoja, emme toimita niitä automaattisesti. Ne on kuitenkin saatavissa Tankilta jos niitä tarvitsette. Seuraavassa tarkempia toimintaohjeita: valitkaa oheisesta materiaalista teidän lippukunnallenne mieluisin toimintatuokio (tai useampia). Miettikää paljonko aikaa, ihmisiä ja materiaaleja toteutus vaatii (esikouluryhmissä on usein lasta) OLKAA ESIKOULUUN YHTEYDESSÄ VÄLITTÖMÄSTI, koska esikoulutoiminta loppuu jo toukokuun lopussa. Jos tarvitsette yhteystietoja, pyytäkää niitä Tankilta kertokaa päiväkotiin, että haluaisitte tulla esittelemään partiota pitämällä partioaiheisen toimintatuokion. Kertokaa ohjelman kestosta ja sisällöstä ja sopikaa molemmille osapuolille sopiva ajankohta. Tavoitteena on, että kummallakin osapuolella (lippukunta ja päiväkoti) olisi mahdollisimman tarkka tieto mitä tulee tapahtumaan, jotta vältytään väärinkäsityksiltä. Yhteydenotossa on tärkeää kuvata tämä eskarille mahdollisuudeksi mukavaan toiminnalliseen aamu-/iltapäivään, joka toteutetaan partiolaisten voimin! Aktiviteetteihin tarvittavat tarvikkeet ja välineet on syytä varata itse mukaan tai koittaa sopia esikoulun kanssa sopivat järjestelyt. Postissa tulevan materiaalipaketin mukana lippukuntanne saa mainosjulisteen ja postikortteja. Julisteen voitte toimittaa eskarin ilmoitustaululle kun olette teemapäivän ajankohdan sopineet. Postikortit on tarkoitettu eskariliaselle kotiin vietäväksi. Korttissa on tilaa lpk:n yhteystiedoille ja suosittelemme laittamaan siihen myös toiminnan aloituspäivän, jos se jo tiedossa on. Jos partiopäivä ei sovi lähiesikoulunne toukokuun ohjelmaan, voitte koittaa sopia ajankohdan myös syksylle. Ehkä hyvin toteutettu päivä jää kytemään eskarilaisten mieleen pidemmäksikin aikaa. Syksyllä samaa ohjelmaa voi myös hyödyntää koulumarkkinoinnissa. Kaikissa ongelmissa ja kysymyksissä voitte kääntyä piirin kasvuryhmän puoleen Palaamme myös palautteen merkeissä asiaan toukokuun loppupuolella

4 4 Aktiviteetteja on mahdollista toteuttaa yksi tai useampi yhden päivän aikana. Yhden aktiviteetin tekeminen vie noin tunnin. Lisäksi huomautamme, että partioperinteistä,, lauluista ja leikeistä kannattaa ottaa osioita vierailuun! Lippukuntanne voi valita mieleisensä aktiviteetit, joilla juuri te haluatte tehdä toimintaanne tutuksi tuleville partiolaisille. Ohjeet ovat useimmissa aktiviteeteissa viitteellisiä, joten voitte soveltaa tekemiset juuri teille sopiviksi. Aktiviteetit jakautuvat seuraavien 5 teeman alle. 1. Kätevyys: Partiohuivi, Sukka-käsinukke, Ötökkäimuri 2. Luonto: Ötököiden ja kasvien tunnistus 3. Ruoka: Letun paisto ja kierrätys 4. Ensiapu: Haavan hoito ja hätänumero 5. Suunnistus: Aarrejahti päiväkodin pihalla ÖTÖKKÄIMURI Tarvikkeet: Muovipullo (0,5 l mehupullo korkin kanssa tms. Isompaa pulloa ei kannata ottaa mutta pienempi käy hyvin jos löytyy. Esim. muovitukusta tai vastaavasta kaupasta löytää pienempiä korkillisia pulloja. Taipuisaa muoviletkua (sisähalkaisija n. 5-7 mm ja ulkohalkaisija max. 1 cm) Harsokangasta Teippiä Pora tai vastaava reiäntekoväline (tehdään muoviletkun ulkohalkaisijan kokoinen reikä pullon molempiin päihin) Sakset Ohjeet: 1. Anna pullon korkin olla paikoillaan. Poraa/tee muoviletkun paksuinen reikä pullon molempiin päihin. 2. Leikkaa muoviletkusta kaksi sopivaa (n cm) pituista pätkää. 3. Teippaa toisen letkun toiseen päähän harsokangaspala, niin, että letkun pää on varmasti ummessa. 4. Pujota letkut pulloon tehtyihin reikiin, siten että harsokangasletkun harsokangaspää tulee korkin läpi pullon sisäpuolelle ja toinen pää jää ulkopuolelle. Toinen letku tulee samoin puoliksi pullon sisään ja puoliksi ulokopuolelle pullon pohjan läpi.

5 5 5. Teippaa letkut kiinni, jotta ne pysyvät paikoillaan. Koita teipata korkkipää niin, että saat korkin vielä auki, sillä pyydystetyt ötökät on helppo poistaa pullosta suuaukon kautta. 6. Ei muuta kuin ötökkäjahtiin SUKKA KÄSINUKKE Kaikilta löytyy varmasti kotoa parittomia sukkia. Niistä saa helposti askarreltua käsinuken. Käsi työnnetään sukkaan, jonka kärki painetaan sisään suuksi. Tämän jälkeen käsinukelle voidaan piirtää tai ommella silmät napeista. Lisäksi käsinukelle voidaan ommella esimerkiksi korvat tai kieli ja kiinnittää langasta hiuksia. Jos aikaa ja innostusta riittää, suuresta pahvilaatikosta voidaan lisäksi askarrella nukketeatteri, jossa lapset voivat esittää esimerkiksi partionäytelmiä valmistamillaan käsinukeilla. Näytelmien kanssa voidaan lisäksi pelata "pantomiimia" eli vaikkapa kaksi henkilöä esittää annettua teemaa ja loput yrittävät arvata mikä näytelmän aihe on. PARTIOHUIVI: Tarvikkeet: Kangasta (esimerkiksi 60 cm x60 cm / kaksi esikoululaista.) Kangastusseja tai kangasmaalia Esikoululaisten kanssa voidaan tehdä omat partiohuivit. Leikataan tasasivuisen kolmion muotoiset palat vanhasta kankaasta. Esimerkiksi vanha lakana käy oikein hyvin. Tämän jälkeen lapset saavat koristella huivinsa oman mielensä mukaisesti esimerkiksi kangastusseilla tai kangasmaaleilla. Yleensä huivin kuvio on laskostetun huivin selkään tulevassa kolmiossa. Partiohuivin voi tehdä myös pienoisversiona ja yhdistää vaikkapa sukka-käsinuken tekemiseen, jolloin nukelle saa partiohuivin. Tällöin kangas tulee olla huomattavasti pienempi, esimerkiksi 15 cm x 15 cm. Laskostakaa/käärikää huivit, kuten oikeat partiohuivit ja solmikaa ne merimiessolmulla tai ystävyydensolmulla, mikä onkaan lippukuntanne oma tapa.

6 6 ÖTÖKÖIDEN JA KASVIEN TUNNISTUS Varatkaa mukaanne vaikkapa kirjastosta jokin hyönteisiä ja muita pieneliöitä esittelevä teos. Tämän avulla voitte tunnistaa ötökkäimureilla löydettyjä ötököitä. Voitte tehdä aiheesta pienen kilpailun, että kuka löytää tietyssä ajassa eniten erilaisia ötököitä ja ainoastaan yhden kerrallaan saa tuoda tunnistettavaksi. Tunnistusta helpottamaan voi varata mukaan myös suurennuslasin tai kaksi. Voitte varata mukaanne myös esimerkiksi tyhjiä tulitikkuaskeja, joihin halukkaat voivat laittaa talteen suurimman ja kiehtovimmat luontoaarteensa. Toinen hyvä vaihtoehto on tyhjä kanamunakenno, johon saa jokaisen kennoon yhden luotoaarteen. Näin voi kerätä talteen kokonaisen keräilysarjan erilaisia kiviä, neulasia, lehtiä jne. jne. Päiväkodin pihalla ei välttämättä kovin montaa erilaista kasvia löydy mutta voitte koittaa tunnistaa kaikki eteen osuvat kasvit. Kasveja ei kuitenkaan saa repiä maasta irti. Jos kasveja on vähän niin voitte vaihtoehtoisesti tunnistaa kaikki pihalla ja pihalta näkyvät puulajit ja niiden tunnusomaiset piirteet. Arvioitu kesto: Tämä aktiviteetti vie aikaa juuri niin paljon kuin siihen haluaa aikaa antaa. Etenkin ötököiden keräily voi innostaa lapsia vaikka koko päiväksi. LÄTYN PAISTO JA KIERRÄTYS Tarvikkeet (noin 10 lettua): 5 dl maitoa 1 muna 1 rkl öljyä 0,5 tl suolaa 2,5 dl vehnäjauhoja Rasvaa paistamiseen Kaasujakkara tai vastaava (voi sopia myös päiväkodin keittiön käyttämisestä) Paistinlasta Räiskälepannuja Mittaa maito kulhoon ja lisää joukkoon muna, suola ja öljy. Vatkaa munan rakenne rikki. Lopuksi lisää joukkoon jauhot koko ajan vatkaten. Taikina jätetään turpoamaan noin puoleksi tunniksi. Ei haittaa, vaikka taikinan tekisi jo edellisenä päivänä, silloin se kannattaa sekoittaa uudelleen ennen lettujen paistamista. Letut kannattaa paistaa riittävän kuumalla paistinpannulla pienellä rasvamäärällä.

7 7 Ruokaosioon voit yhdistää myös jätteiden kierrätystä lajittelemalla syntyneet roskat, sekä mahdollisesti ympäristöstä löytyvät roskat oikeisiin jäteastioihin. Samalla on hyvä kertoa miksi kierrätetään (materiaalien uusiokäyttö samaan tarkoitukseen [pahvi, paperi, lasi, metalli], uusiokäyttö eri tarkoitukseen [biojätteestä polttoainetta tai lämpöenergiaa]). HAAVAN HOITO JA HÄTÄNUMERO Ensiavussa esikoululaisen on tärkeintä oppia, että hätätilanteen sattuessa pitää hakea heti joku aikuinen paikalle. Aikuisen tehtävä on ratkaista tilanne, auttaa loukkaantunutta ja soittaa hätänumeroon. Esikoululainen voi kuitenkin jo itse harjoitella, miten toimia pienempien haavereiden kanssa. Harjoittelusta ei saa syntyä pelkoa, vaan turvallinen olo, kun hätätilanteisiin on olemassa ratkaisut. Eskarilainen pystyy itsekin hoitamaan jo pieniä haavoja. Voitte harjoitella haavan puhdistusta ja laastarin laittamista. 1. Piirretään huulipunalla tai vastaavalla värillä pieni viiltohaavaa tai nirhaumaa muistuttava haava johonkin helppoon paikkaan, vaikkapa kämmenselkään. 2. Otetaan desinfioimisainetta pumpuliin tai vastaavaan ja pyyhitään "haava" puhtaaksi 3. Käydään läpi laastarin oikeanlainen laitto haavan päälle ja jokainen saa laittaa kaverin "haavaan" laastarin. Eskarilaisen on hyvä olla tietoinen myös miten soitetaan hätänumeroon, vaikka ensisijaisesti hänen pitääkin etsiä aikuinen tapaturmapaikalle hoitamaan tilannetta. Voitte simuloida kuvitteellisen tilanteen, jossa lapsi joutuu itse soittamaan hätänumeroon. Toimikaa itse "hätäkeskuksena" ja esittäkää apukysymyksiä soittajalle. Näin tilanne vastaa todellisuutta, sillä ei kenenkään tarvitse osata automaattisesti kertoa kaikkea mitä pitäisi. Apukysymykset: Kuka soittaa? Mitä on tapahtunut ja kenelle? Onko paikalla aikuisia? Missä on tapahtunut, osoite? Kertoo lapselle, mitä hänen tulee tehdä, esimerkiksi laittaa laastari Pyytää tarvittaessa jonkun tulemaan vastaan esikoulun ovelle/portille Antaa luvan sulkea puhelimen

8 8 AARREJAHTI PÄIVÄKODIN PIHALLA Tehtävä vaatii etukäteisvierailua esikoulun pihalla. Käykää piirtämässä "aarrekartta" esikoulun pihaympäristöstä ja miettikää samalla jo hyvät rastipaikat. Keksikää joku hyvä sana vaikkapa "partio" tai oma lippukuntanne nimi riippuen haluttujen rastien määrästä. Laittakaa sanan jokainen kirjain omaksi rastiksi, jolloin eskarilaisen pitää tunnistaa sana haettuaan kaikki rastit. Lasten tehtävä on siis tutustua karttaan ja kiertää päiväkodin pihaa etsien rastit numerojärjestyksessä ja kirjoittaa löytämänsä kirjaimet järjestyksessä paperille. Loppuun päästyään hän järjestää kirjaimet sanaksi. Halutessanne voitte palkita "aarrekartan" selvittämisestä lakupatukalla tms. Kättely Partiolaiset kättelevät vasemmalla kädellä. Tapa on tuotu Afrikasta, jossa soturit kantoivat kilpeä vasemmassa kädessä. Kun he tapasivat henkilön, johon luottivat, he laskivat kilpensä ja kättelivät vasemmalla kädellä. Lisäksi vasen käsi on lähempänä sydäntä kuin oikea. Vasemmalla kädellä kättelyä voi harjoitella seuraavan leikin avulla. Kun vastaasi tulee partiolainen, kättelet häntä ja sanot oman nimesi. Sen jälkeen otat kättelemäsi kaverin nimen ja jatkat se nimi omanasi kättelemään seuraavaa. Jälleen vaihdat nimesi siihen, jonka kuulet kättelemältäsi kaverilta. Lopulta kun päädyt kättelemään henkilöä, jolla on sinun nimesi, putoat pois pelistä. Partionimi Partiossa voidaan keksiä jokaiselle omat partionimet. Ne ovat eräänlaisia lempinimiä, jotka saattavat säilyä partiolaisella läpi elämän. Joissain lippukunnissa partiolainen ei itse saa keksiä partionimeään, vaan muut partiolaiset antavat sen hänelle. Partionimi voi olla melkein mikä vain, mutta usein se liittyy

9 9 jotenkin partiolaisen luonteenpiirteisiin tai etu- tai sukunimeen. Se voi myös tulla jostain hauskasta lausahduksesta tai tapahtumasta. Keksikää kaikille eskarilaisille omat partionimet. Partiotervehdys Kaikilla partiolaisilla on yhteinen tervehdys. Se tehdään oikealla kädellä nostamalla kaksi sormea ohimolle, jolloin ne kuvastavat sudenpäätä ja korvia. Peukalo pidetään pikkurillin päällä merkkinä siitä, että isompi suojelee pienempää. Voitte sopia esikoulussa käyttävänne partiotervehdystä vierailun aikana esimerkiksi. Haastetta saadaan, kun yritetään tehdä kättely ja tervehdys yhtä aikaa. (Vanhemmillekin partiolaisille se on välillä haastavaa!) Sisaruspiiri Partiossa päivä päätetään sisaruspiirillä. Siinä ollaan ringissä ja pidetään vierustoveria kädestä kiinni. Käsivarret ovat ristissä niin, että vasen käsi on oikean päällä. Sisaruspiirissä lausutaan yhteen ääneen seuraava loru käsiä heilutellen hiljakseen ylhäältä alas: Hyvää yötä onni /Jeesus myötä kiitos tästä päivästä se oli kiva! Sisaruspiirissä voidaan myös laittaa liikkeelle sähkötys (kädenpuristus). Siinä joku aloittaa puristamalla vierustoverinsa kättä ja tämä laittaa puristuksen eteenpäin toiselle vierustoverilleen. Sähkötys tehdään silmät kiinni, niin ettei kukaan kurki, missä sähkötys etenee. Jos tämä sujuu hyvin voidaan sähkötys laittaa suuressa ryhmässä menemään myös molempiin suuntiin. Lisäksi sisaruspiirissä voidaan laulaa tai kertoa tarinoita ennen lorun lausumista. Partiohuudot Partiossa käytetään paljon erilaisia huutoja. Päivän hyvä työ Partiossa pyritään siihen, että jokainen tekisi päivän aikana ainakin yhden hyvän työn. Päivän hyvä työ voi olla jotain aivan pientä, kuten kaverin auttamista kengännauhojen sitomisessa, auttamista siivoamisessa tai roskan poimiminen maasta. Voitte myös esikoulussanne toteuttaa päivän hyvän työn periaatetta. Jos lapset tekevät joka päivä yhden hyvän työn, päiväkodissa voidaan yhdessä käydä läpi, mitä hyvää kukin lapsi on edellisenä päivänä tehnyt. Partiohuivi Partiohuivi on tärkeä osa partiolaisen pukeutumista ja kaikilla maailman partiolaisilla on huivit. Partiohuivi on tasasivuisen kolmion muotoinen ja Suomessa sen yleisin väri on sininen. Jokaisella lippukunnalla on oma huivinsa. Huivi kääritään pitkältä sivulta ja kannetaan niin, että suorakulma jää niskan kohdalle. Huivia pidetään kaulassa aina partiotapahtumissa ja kokouksissa.

10 10 Tuo minulle Esikoululaiset jaetaan kahteen ryhmään, jotka asettuvat jonoihin. Leikinvetäjä antaa ensimmäisille tehtäväksi tuoda luonnosta mahdollisimman nopeasti jotakin, esim. oksa, lehti, ruoho, kivi Pisteen saa nopeampi joukkue. Seuraavan tehtävän suorittavat jonojen kakkoset, sitä seuraavan kolmoset ja niin edelleen. Luontokuvasatu Varaa vähintään yhtä monta luontokuvaa kuin esikoululaisia on. Jokainen saa ottaa itselleen yhden kuvan (kuvat voivat olla joko ylösalaisin tai näkyvillä). Valitaan kuka aloittaa sadun kertomisen omasta kuvastaan. Ideana on, että sama satu jatkuu kuvasta toiseen. Sadun keksimistä helpottaa, jos kuvissa on myös ihmisiä mukana. Hedelmäsalaatti Jokaiselle leikkijälle annetaan jonkin hedelmän nimi, yhteensä esimerkiksi neljä eri hedelmää. Yksi valitaan keskelle huutajaksi. Muut asettuvat huutajan ympärille piiriin. Huutaja huutaa esim. banaani, jolloin kaikkien banaanien on vaihdettava paikkaa. Viereiseen paikkaan ei saa mennä. Huutaja yrittää myös vapautuvaan paikkaan, jolloin ilman paikkaa jäänyt vaihtuu huutajaksi. Jos huutaja huutaa hedelmäsalaatti, silloin on kaikkien leikkijöiden vaihdettava paikkaa. Herää vanha murmeli Leikissä on aluksi yksi jäänyt ja muut asettuvat ympäri rajattua aluetta (esimerkiksi voimistelusali) polvilleen ja laittavat pään maahan niin, että eivät voi kurkkia. Jäänyt koskettaa vuorotellen leikkijöitä selkään, jolloin selkään kosketettu nousee hiljaa ylös ja ottaa jääjää kädestä kiinni niin että lopulta muodostuu letka. Kun lopuksi enää ainoastaan yksi leikkijä on maassa kyyryssä, asettautuu letka hänen ympärilleen piiriksi ja kaikki huutavat yhteen ääneen, HERÄÄ VANHA MURMELI, jolloin jäljelle jäänyt murmeli nousee ylös ja yrittää ehtiä ottaa jonkun leikkijän kiinni ennen kuin he ehtivät turvaan. Turvaksi voidaan sopia esimerkiksi yksi seinä. Lapsista on valtavan hauskaa yrittää olla ihan hiljaa ja paljastamatta viimeiselle, että hän tulee olemaan murmeli.

11 11 Piimämaalaus Piimällä voidaan koristella läpinäkyvää lasia. Esimerkiksi vanhoista lasipurkeista saadaan koristeellisia maljakoita piimämaalauksen avulla. Tarvikkeet: Pimää (rasvaton toimii parhaiten) Vesiväripensseleitä Askarteluväriä Piimää voidaan käyttää maalaamiseen sellaisenaan, jolloin maalausjälki on läpikuultavan valkoinen. Jos halutaan värillistä maalia, piimään voidaan sekoittaa askartelu- tai vesiväriä. Lasipurkkien lisäksi esimerkiksi ikkunan tai peilin maalaaminen piimämaaleilla on lapsista kivaa. Mikä parasta, piimämaalin saa pestyä ikkunasta helposti vedellä pois. Ikkunaan voidaan maalata esimerkiksi aakkoset ja numerot tai kaikki lapset voivat maalata sinne oman nimensä tai partionimensä. Oman palapelin rakentaminen Piirustuksista, valokuvista tai vanhoista julisteista saa helposti tehtyä hienoja palapelejä. Tarvikkeet: Pahvia Liimaa Kuva Sakset Valitaan kuva, josta palapeli halutaan tehdä. Liimataan kuva pahville. Mitä paksumpi pahvi on, sitä kestävämpi palapelistä tulee.

12 12 Liiman kuivumisen ajaksi kuva kannattaa laittaa painon alle, jotta se ei käpristy. Kun kuva on kuiva, se leikataan palasiksi. Mitä pienemmiksi paloiksi kuva on leikattu, sitä vaikeampi se on koota. Palaset voivat olla mitä mielikuvituksellisimman muotoisia. Itse tehty palapeli on esimerkiksi hauska lahjaidea. Rumpu Tarvikkeet: 1 Muovinen hillopurkki tai pieni ämpäri esikoululaista kohden 1 Paksuhko kumilenkki yhtä esikoululaista kohden Jätesäkkejä Vedenkestävä tussi Sakset Maaleja Pensseleitä Kirjoita tussilla oma nimi hillopurkin pohjaan. Leikkaa jätesäkistä n. 10 senttiä hillopurkin reunat ylittävä ympyrä rummun kalvoksi. Asettele pala hillopurkin aukon päälle. Pujota kumilenkki muovin päälle, hillopurkin reunojen yli. Kiristä rummun kalvoa (muovia) vetämällä reunoista niin, että kumilenkki kiristää kalvon. Tässä kannattaa pyytää kaveria avuksi. Leikkaa halutessasi muovista ylimääräiset reunat, jätä kuitenkin vähän kiristysvaraa. Koristele rumpu maalaamalla se värikkäillä maaleilla. Anna kuivua. Rummulle on helppo tehdä kaveriksi vaikka marakassi tai rytmimuna. Kirppuorigami Kirppuorigamista pystyy taiteilemaan erilaisia pelejä tai värittämällä siitä saa tehtyä vaikka eläimen pään. Liimaamalla kirppuorigameja pötköön, niistä saa tehtyä vaikkapa hienon koristeen. Tarvikkeet: A4 tulostuspaperi Kyniä Sakset Kirppupeli Numeroikaa tai värittäkää kirppuorigamin sisään jäävät kolmiot niin, että kaikki kolmiot ovat yksilöllisiä. Tämän jälkeen kolmion alle voidaan piirtää tai kirjoittaa, jolloin saadaan helposti tehtyä hauska peli. Pelissä arvuuttaja pyytää pelaajaa sanomaan jonkin numeron. Tämän jälkeen hän avaa kirppua aina yhdessä suunnassa kerrallaan ja pysäyttää, kun pääsee pelaajan määräämän numeron kohdalle. Sitten pelaajalle näytetään kirpusta ne numerot tai värit, jotka ovat jääneet näkyviin. Niistä hän saa valita mieleisensä. Seuraavaksi katsotaan, mitä on numeron alla. Sieltä voi paljastua jokin tehtävä tai hauska juttu. Alla joitain ideoita siitä, millaisia kirppupelejä voidaan valmistaa. Kirppuun voidaan piirtää tai kirjoittaa joitain esineitä tai asioita. Kun pelaaja avaa luukun, tulee hänen esittää pantomiimina tai selittää sanoin, mikä asia on kyseessä. Luukkuihin voidaan kirjoittaa kirjaimia.

13 13 Kun pelaaja saa esimerkiksi Oi Serafina, oi sierra amba, Oi Serafina, sierra amba, amba, amba, amba kirjaimen E, tulee hänen keksiä E:llä alkava sana. Peliä voidaan pelata vuorotellen niin pitkään, ettei sanoja enää keksitä. Luukkuihin voidaan piilottaa myös erilaisia tehtäviä. Keksikää yhdessä oma versionne kirppupelistä. Naapurin täti (laululeikki) Leikin vetäjä: Naapurin täti tuli leirille, toi mukanaan tuliaisia paljon jänniä tavaroita Kysy reilusti vaan millaisia.* Muut leikkijät: No millaisia? Käsiveivin ( heilutetaan oikealla kädellä) Naapurin täti tuli leirille. Kärpäslätkän ( heilutetaan vasenta kättä) Bassorummun ( poljetaan oikealla jalalla) Polkupyörän ( Poljetaan vasemmalla jalalla) Hulahulavanteen (Pyöritetään lantiota) Sähköhammasharjan ( Heilutetaan päätä) Ja Muurahaisia ( juostaan ympyrää ja yritetään raapia ja ravistella muurahaisia pois) Leipuri hiiva Työnnän pullat uunihin, vedän valmiit takaisin, näen piipusta kun savu kohoaa. Leipuri Hiiva, hän asuu kumputiellä, hän pullat, kaakut leipoo siellä. Näen piipusta kun savu kohoaa. Oopuli taipuli Oopuli taipuli taspuli taipuli taapuli taa Oopuli taipuli taspuli taipuli taapuli taa Lauletaan vuorolauluna niin että toinen ryhmä laulaa ambaa ja toinen laulun sanoja ja sitten vaihto. Jos syll lysti on Jos sull lysti on, niin kätes yhteen lyö Jos sull lysti on, niin tiedät sen, ja varmaan myöskin näytät sen. Jos sull lysti on, niin kätes yhteen lyö.... niin sano: Tottakai!... niin pöytään naputa... niin jalkaa tömistä... niin nouse seisomaan. Hai-leikki vauvahai, pam pam padamppadam, äitihai, pam pam padamppadam, isähai, pam pam padamppadam vaarihai, pam pam padamppadam tyttö ui, pam pam padamppadam hai hyökkää, pam pam padamppadam viljami pelastaa, pam pam padamppadam tuhma hai, pam pam padamppadam vauvahai: kaksi sormea muodostaa hain kidan ja suu aukeaa ja sulkeutuu. äitihai: käsi muodostaa kidan.

14 14 isähai: ranteet yhteen ja kämmenet aukeaa kidaksi. vaarihai: nyrkit olkapäille ja kyynärpäät päällekkäin. tyttö ui: sammakkouintia. hai hyökkää: kahmaisuja käsillä viljami pelastaa: soutaa apuun ja hakkaa haita tuhma hai: torutaan sormea heiluttaen. Laurenzia Laurenxia pieni, Laurenzia vaan, Milloin sinut taas nähdä saan? Kun on maanantai (Sama alusta, mutta maanantaina jälkeen lauletaan Kun on tiistai eli) Laurenxia pieni, Laurenzia vaan, Milloin sinut taas nähdä saan? Kun on maanantai Kun on tiistai Alusta niin monta kertaa, että päästään luettelemaan kaikki viikonpäivät. Jokaisen Laurenzian ja viikonpäivän kohdalla mennään kyykkyyn. Laulu lauletaan piirissä käsistä kiinni pitäen. Piiri pyörii koko ajan.

15 15 Partiossa opitaan käden ja mielen taitoja: Liikutaan luonnossa kävellen, hiihtäen, kiiveten, meloen ja purjehtien. Osataan antaa ensiapua tai lauletaan iltanuotiolla ja kitara soi. Tunnetaan maamerkit ja yövytään tulilla. Partio antaa nuorille kansainvälisiä kokemuksia ja rakentaa kulttuurien välistä yhteisymmärrystä. Partio sopii kaikille, joita kiinnostaa monipuolinen ja luonnonläheinen toiminta yhdessä toisten kanssa. Meillä et jää vilttiketjuun! Partiota harrastetaan paikallisyhdistyksissä eli 850 lippukunnassa ympäri Suomen. Suomessa partiolaisia on ja koko maailmassa 38 miljoonaa. Partio on kaikille avointa ja puoluepoliittisesti sitoutumatonta toimintaa. Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin partiolaiset osallistuvat puuhiin vastuun antaminen nuorille on partion perusidea. Seikkailu ja elämykset kuuluvat partioon. Terve luottamus omiin kykyihin kasvaa! Ryhmässä oppii myös, että kaikkien ei tarvitse osata kaikkea eikä ole olemassa parasta partiolaista. Lippukunta osana partiomaailmaa Jokainen lippukunta kuuluu partiopiiriin joita on Suomessa 11. Maailmassa on kaksi partiolaisten maailmanjärjestöä: WAGGGS (The World Association of Girl Guides and Girl Scouts) WOSM (World Organisation of the Scout Movement) Näiden kahden maailmanjärjestön kautta partiotoiminta nivoutuu yhtenäiseksi. Suomen Partiolaiset ja keskusjärjestön kautta kaikki partiolaiset ovat molempien kattojärjestöjen jäseniä. Partiolupaus ja -laki ovat yhteisiä kaikille maailman partiolaisille. Partiossa paikallisyhdistystä kutsutaan lippukunnaksi. Lippukunta on toiminnan perusyksikkö. Lippukuntia on suuria ja pieniä. Lippukunnat voivat olla joko tyttö-, poika- tai yhteislippukuntia. Suomen noin 850:stä lippukunnasta yli puolessa on jäseninä sekä tyttöjä että poikia. Monilla lippukunnilla on tukenaan taustayhteisö, joka voi olla seurakunta, aatteellinen tai uskonnollinen yhdistys, kunta, vanhempainneuvosto tai yritys. Lippukuntien yhteystiedot ja paljon muuta tietoa löydät täältä: Kuvat materiaalissa: Tuuli Seppälä ja Hanna Alin Erityiskiitokset Pääkaupunkiseudun Partiolaisille lainatusta materiaalista!

16 16 Partio on elämää ja seikkailua. Partiossa toimitaan luonnossa, opitaan uusia asioita, toimitaan ryhmässä ja ennen kaikkea saadaan uusia kavereita! Partio on hauskanpitoa, jolla on tarkoitus. Lisätietoja: Lounais-Suomen Partiopiiri Läntinen Pitkäkatu 13, Turku Antinkatu 6, Pori

Aktiviteetit jakautuvat seuraavien kolmen teeman alle. Yhteensä aktiviteetteja on 9.

Aktiviteetit jakautuvat seuraavien kolmen teeman alle. Yhteensä aktiviteetteja on 9. EsKaRiKaMPaNJa Aktiviteetit: 1. Partiohuivi 2. Sukka-käsinukke 3. Ötökkäimuri 4. Ötököiden ja kasvien tunnistus 5. Letun paisto ja kierrätys 6. Haavan hoito ja hätänumero 7. Aarrejahti esikoulun pihalla

Lisätiedot

ESKARIKAMPANJA. Lounais-Suomen Partiopiirin Syty Partioon hankkeen Eskarikampanja

ESKARIKAMPANJA. Lounais-Suomen Partiopiirin Syty Partioon hankkeen Eskarikampanja ESKARIKAMPANJA SISÄLLYSLUETTELO Mikä on Eskarikampanja? Aktiviteetit: 1. Ötökkäimuri 2. Sukka-käsinukke 3. Lätyn paisto ja kierrätys 4. Partiohuivi 5. Ötököiden ja kasvien tunnistus 6. Haavan hoito ja

Lisätiedot

Esikoulujen PARTIOVIIKKO. Opettajan opas

Esikoulujen PARTIOVIIKKO. Opettajan opas 1 Esikoulujen PARTIOVIIKKO Opettajan opas 3 4 10 13 16 18 20 Mikä on Esikoulujen Partioviikko? Partiotavat Luonto Ensiapu Yhteistoiminta Moninaisuus Lisää tietoa partiosta Lähteet Aina valmiina, - Partioliike

Lisätiedot

Sisältö. Tekijät. Lähteet. Suunnittelu ja tekstit: Lina Munsterhjelm Annu Tertsonen

Sisältö. Tekijät. Lähteet. Suunnittelu ja tekstit: Lina Munsterhjelm Annu Tertsonen Opettajan opas Sisältö Tekijät Mikä on Esikoululaisten Partioviikko? s. 3 Partiotavat s. 4 Luonto s. 10 Ensiapu s. 13 Yhteistoiminta s.16 Moninaisuus s. 18 Lisää tietoa partiosta s. 20 Lähteet Aina valmiina,

Lisätiedot

Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN

Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN TEKEMISEKSI ESIKOULUJEN PARTIOVIIKKO & KOULULAISTEN PARTIOSEIKKAILU PA RT I O.F I/PA RT I O S E I K KA I L U PA RT I O.F I/E S I KO U L U T TOIMITTANUT:

Lisätiedot

P A R A S T A P A T T I S E SKARILAISTEN PARTIOVIIKKO OPETTAJANOPAS

P A R A S T A P A T T I S E SKARILAISTEN PARTIOVIIKKO OPETTAJANOPAS P A T P A R A S T A A R T I O E SKARILAISTEN PARTIOVIIKKO OPETTAJANOPAS A I N S E Sisällysluettelo Mikä on esikoululaisten partioviikko? 2 Partioperinteet 4 1. Vanhasta Uutta, Kädentaidot 7 2. Minä itte,

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄT SEIKKAILIJAT

ENNAKKOTEHTÄVÄT SEIKKAILIJAT ENNAKKOTEHTÄVÄT SEIKKAILIJAT TEHTÄVÄ 1 Kliffa-leivos Kesto: n. 1-1,5 h Tehtävä: Leivotaan Kliffa-teemaisia leivoksia! Ohessa on helpot reseptit kekseihin sekä niiden kuorrutetta varten. Voitte halutessanne

Lisätiedot

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Turun Kaupungin Terveystoimi Tartuthan käpälään! --hei, näin me lähdetään! --pihapoluille leikkimään! --pupun loikkia hyppimään! Nurkkajussia Yksi leikkijöistä on nurkkajussi,

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Partioseikkailu. tehtävävihko

Partioseikkailu. tehtävävihko Partioseikkailu tehtävävihko Tekstit: Piirroskuvat: Taitto: Julkaisija: Erityiskiitos: Lina Munsterhjelm, Annu Tertsonen ja Pauliina Sillanpää Annu Tertsonen Pauliina Sillanpää Hämeen Partiopiiri ry Pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta Art. Nr. 22421 Move & Twist Iloinen toimintapeli, jossa pienet leppäkertut yrittävät kiivetä kukan vartta pitkin ylös päästäkseen kauniin kukan luo. Tehtävästä suoriutumiseen leppäkertut tarvitsevat kuitenkin

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Sisältö. Tekijät. Lähteet. Suunnittelu ja tekstit: Elina Koskela, Hanna Lempiäinen ja Maiju Vaiste

Sisältö. Tekijät. Lähteet. Suunnittelu ja tekstit: Elina Koskela, Hanna Lempiäinen ja Maiju Vaiste Opettajan opas 1 Sisältö Tekijät Mikä on Seikkailuviikko? s. 3 Partiotavat s. 4 Kädentaidot s. 12 Jäljitys s. 16 Ensiapu s. 18 Lähiluonto s.24 Lähteet Esikoululaisten partioviikon opettajanopas. Pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

TEHTÄVÄKÄSKY Perheretki ERÄTAIDOT. Rasti 1. Tehtävä Erätulilla. Aika ja taitotehtävä

TEHTÄVÄKÄSKY Perheretki ERÄTAIDOT. Rasti 1. Tehtävä Erätulilla. Aika ja taitotehtävä ERÄTAIDOT Rasti 1 Erätulilla Aika ja taitotehtävä Aika alkoi tehtäväkäskyn saatuanne ja katkeaa narun katketessa. Rastimies keskeyttää suorituksen viimeistään 30 minuutin kuluttua. Vartion tehtävänä on

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

LANKAKERÄ NEULOMINEN

LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄLEIKKI Oppilaat seisovat luokassa ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle. Tämä ottaa langasta

Lisätiedot

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: tasapainoharjoitukset Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 8 tasapainokorttia, joissa yksi asento molemmilla puolilla o 2 vihreää (aloittelijataso)

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN KURREN PUUHAKIRJA KURREN PUUHAVIHKO KURRE KAINUULAINEN Miksi tänne roskat jätettäis, yhteen säkkiin kaikki mätettäis? Ensin vähän levitellään, sitten tarkkaan lajitellaan. On mulla hyvä roskaharava, olen

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Harjoitus 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua Oppilaat saavat etsiä mieleisensä kiven. Tehtävä voidaan myös toteuttaa kotinä, jolloin oppilaat ottavat mukaan kiven kotoaan. - Mistä löysit

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerralla

Lisätiedot

Askarrellaan lorukortteja

Askarrellaan lorukortteja Askarrellaan lorukortteja Valitse lapsen kanssa mieluisimmat lorut liitteestä tai muistelkaa omia lempilorujanne. Kirjoita tai leikkaa ja liimaa loru kartongille. Kortista tulee lapselle entistä kiinnostavampi,

Lisätiedot

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS www.käppäräpartio.fi 1 Sisällysluettelo o Partiopuku yhdistää............. 2 o Lippukunnan perinteet............. 2 o Helpotusta ahdingon sijaan............. 2 o Sudenpennun

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien viikko Materiaalipaketti. vapaa-aikaan ja harrastustoimintaan

Lapsen oikeuksien viikko Materiaalipaketti. vapaa-aikaan ja harrastustoimintaan Lapsen oikeuksien viikko 18.-24.11.2019 Materiaalipaketti vapaa-aikaan ja harrastustoimintaan Mikä Lapsen oikeuksien viikko? Lapsen oikeuksien viikko on toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN 3.2.2016 vj Oikeudet: huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa. Huoltajalla,

Lisätiedot

Tietokoneen osien tekovaiheet

Tietokoneen osien tekovaiheet Tietokoneen osien tekovaiheet Näyttö pahvia muovitasku paperia liimaa (erikeepperiä tai kuumaliimaa) sakset villalankaa taikataikinaa käynnistysnappiin 1. Leikkaa pahvista näytön takaosa 2. Liimaa musta

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa.

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa. Tammikuun liikuntavinkit lähde: suunnittelen liikuntaa palvelu (www.nuorisuomi.fi) SUKSITANSSI: Tuttu laululeikki sukset jalassa. Harjoitellaan tasapainotaitoa. Leikitään tasaisella alueella, jossa kaikille

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

75289 Laskuvarjo. Ideoita LASKUVARJO leikkeihin

75289 Laskuvarjo. Ideoita LASKUVARJO leikkeihin 75289 Laskuvarjo Ideoita LASKUVARJO leikkeihin LASKUVARJO leikit, tuotenumero 75289 Leikkivarjon käyttö: - hauskaa, jännittävää, erilaista ja motivoivaa toimintaa Leikin valmisteluissa ja opettelemisessa

Lisätiedot

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja: ihmepensas, kiinanruusu ja orkidea Codiaeum variegatum ihmepensas Kävin naapurin luona katsomassa hänen kasvejaan ja hän pyysi katsomaan ihmepensastaan,

Lisätiedot

Avaimenperä kivestä. Helmikuu

Avaimenperä kivestä. Helmikuu Avaimenperä kivestä Kaikilla meillä on paikkoja, joihin tarvitsee avaimen. Tässä nopea vinkki miten kauniista kivistä voi tehdä avaimenperän, joko jokapäiväiseen käyttöön tai vaikka mökin avaimeen. - voimaa

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄT SUDENPENNUT

ENNAKKOTEHTÄVÄT SUDENPENNUT ENNAKKOTEHTÄVÄT SUDENPENNUT TEHTÄVÄ 1 Kliffa-leivos Kesto: n. 1-1,5 h Tehtävä: Leivotaan Kliffa-teemaisia leivoksia! Ohessa on helpot reseptit kekseihin sekä niiden kuorrutetta varten. Voitte halutessanne

Lisätiedot

LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)

LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia   Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 2(19) OHJEET L-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN

Lisätiedot

Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(15)

Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia   Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(15) Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(15) Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 2(15) OHJEET K-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN K-äänne:

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Nimi: Syntymäaika: Esiopetusryhmä: / 20 Suunnitelma on laadittu Perheenjäsenet: Lapseni lähimmät kaverit ja muut tärkeät ihmiset: Tärkeät puhelinnumerot: Erikoisruokavaliot

Lisätiedot

LIPPUPALLODEMO 90min 1

LIPPUPALLODEMO 90min 1 LIPPUPALLODEMO 90min 1 1.TUTUSTUMINEN PALLOON pareittain heittoharjoittelua kahdessa rivissä huomioi turvallisuusseikat - rauhallisia, tarkkoja heittoja 2 2.OPETUSKESKUSTELU a) OTE PALLOSTA HEITOSSA etusormi

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu

Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu kirjan sivuja hiekkapaperia kehykset perunaliisteriä lankaa naulat/ruuvit TARVIKKEET (edellisellä sivulla oleellisimmat) - Taulun kehykset

Lisätiedot

SAMOAJAT TEHTÄVÄKÄSKYT

SAMOAJAT TEHTÄVÄKÄSKYT Pamaus-päivän materiaali SAMOAJAT TEHTÄVÄKÄSKYT LAPIN PARTIOLAISET ry Kaartokatu 4 as. 1, 96100 ROVANIEMI puh. 040 833 8556 faksi (016) 345 894 s-posti: lapin.partiolaiset@co.inet.fi http://www.lappi.partio.fi

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet:

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet: Niskahartiajumppa Useimmat meistä kärsivät jossain vaiheessa matkan varrella niskahartiaseudun vaivoista. Syitä vaivoihin voi olla useita, huonot tai toispuoleiset työasennot, huono tyyny, huono nukkuma-asento,

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus.

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus. 1) Alkulämpö 12 min Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos Parijono ja 1-2 hippaa. Parijonossa ollaan kokoajan pienessä liikkeessä 1) 1 min Paikallaan juoksu 2) 30 sek Pikkuvuorohyppely 3) 30 sek

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerralla

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN:

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN: LUMIUKKOPOLKU Lumiukkopolku leikkeineen toimii kivana koko perheen talvitapahtumana. Kaikkia leikkejä ja polkutauluja ei tarvitse käyttää samassa tapahtumassa, jo 4-5 taulua voi riittää. Tauluja ei ole

Lisätiedot

112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE

112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE 112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE 112-päivä on valtakunnallinen tempaus, jonka tavoitteena on kiinnittää suomalaisten huomio arjen turvallisuuteen ja sen parantamiseen. 112-päivää vietetään

Lisätiedot

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat KOTIKUNTOILUOPAS Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat Tämä opas on tehty opinnäytetyönä aiheena Seniorit kuntoon kotikonstein. Oppaan ovat tehneet Kouvolan seudun ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS

SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ 1. Peikot ovat taitavia ylittämään metsän esteitä. Miten voitte ylittää kiven, ison oksan tai kaatuneen puun? 2. Peikot tykkäävät tasapainotella

Lisätiedot

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat Harjoitus 12: INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN KERTAUS Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuuksien ja suhteiden kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja palikkatehtäviä

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua 1 a. Etsi sellainen kivi, josta pidät. - Mistä löysit kivet? - Milloin löysit kiven? - Miksi valitsit juuri tämän kiven? 1 b. Esittele Esittele kivesi. Käyttäkää luovuutta

Lisätiedot

Matikkapeli 30. Tarvittavat materiaalit: iso noppa tai kaksi tehtävälaput printattuna ja laminoituna

Matikkapeli 30. Tarvittavat materiaalit: iso noppa tai kaksi tehtävälaput printattuna ja laminoituna Ympäristökoulu Polku/ Hanniina Manner, 5.4.2017 Matikkapeli 30 Tarvittavat materiaalit: iso noppa tai kaksi tehtävälaput printattuna ja laminoituna Printtaa alla olevat tehtävälaput, leikkaa erilleen toisistaan

Lisätiedot

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta. Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta

Lisätiedot

Kirjanen. TAKE-hanke. Kirsi Träskelin

Kirjanen. TAKE-hanke. Kirsi Träskelin Kirjanen TAKE-hanke Tarvikkeet: kierrätyspahvia, paperia, ohutta aaltopahvia, kierrätyskangasta tai tapettia yms. suttupaperia suojaukseen liimaa ja liimapensseli Sakset, mattoveitsi sekä leikkausalusta

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Harjoite 12: Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja

Lisätiedot

IHMINEN: kehonosat ja elimet

IHMINEN: kehonosat ja elimet IHMINEN: kehonosat ja elimet AIHE: S1: Kasvu ja kehitys (OPS 2014) IKÄLUOKKA: alkuopetus TAVOITTEET: Opetuskokonaisuudelle asetettuja käsitteellisenä tavoitteena on ihmisen kehonosien mieleen palauttaminen

Lisätiedot

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

Letkeä liike ja notkeat nivelet

Letkeä liike ja notkeat nivelet Max 4 pistettä I. Kirjoittakaa oma etunimi ilmaan nenällä. II. Kirjoittakaa sukunimenne takapuolella. Max 3 pistettä I. Kirjoittakaa oma toinen nimi ilmaan kädellä tai jalalla. 1 p. II. Kirjoittakaa numero

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Lippukunta- vierailu

Lippukunta- vierailu Lippukuntavierailu Sisältö Tekijät Mikä on Koululaisten Seikkailuviikko? s. 3 Yhteydenotto kouluun tai iltapäiväkerhoon s. 4 Vierailun suunnittelu s. 5 Ohjelma s. 7 Ulkona toteutettava s.7 Sisällä toteutettava

Lisätiedot

Viivan ulko- vai sisäpuolella?

Viivan ulko- vai sisäpuolella? Viivan ulko- vai sisäpuolella? Avainsanat: parillisuus, parittomuus, topologia Luokkataso: 1.-2. luokka, 3.-5. luokka Välineet: asfalttiliitua tai narua, puukeppi tai kivi tms. Kuvaus: Tehtävässä tutkitaan

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

KUKA PELKÄÄ HAUKKAA?

KUKA PELKÄÄ HAUKKAA? KETTU JA KANA Kettu (aikuinen) yrittää koskettaen ottaa kanoja kiinni, kanat juoksevat karkuun. Kun kettu saa kanan kiinni, menee kana "ketun pesään" sovittuun paikkaan. Toiset kanat tulevat pelastamaan

Lisätiedot

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS TOIMINTA-KORTTI Mielenterveyden käsi Tavoitteena pohtia omaa ja työyhteisön mielenterveyttä mielenterveyden käsi -kuvan avulla. 1. Miltä oma kätesi näyttää, kun tarkastelet sitä kuvan kysymysten avulla?

Lisätiedot

Vinkkejä toiminnalliseen oppimiseen ja taukoliikuntaan

Vinkkejä toiminnalliseen oppimiseen ja taukoliikuntaan Vinkkejä toiminnalliseen oppimiseen ja taukoliikuntaan Juli Hovi ja Kaisa Björn Hämeen Liikunta ja Urheilu ry 1 Teoria (poimintoja LIKES, OPH, Liikkuva koulu) Yhtäjaksoinen istuminen heikentää oppilaan

Lisätiedot

1) Käytä valmiita kommunikointikuvastojen sanastoja ja tulosta ne kaksin kappalein. Laminoi ja leikkaa esimerkiksi muistipelikorteiksi

1) Käytä valmiita kommunikointikuvastojen sanastoja ja tulosta ne kaksin kappalein. Laminoi ja leikkaa esimerkiksi muistipelikorteiksi Ideoita kuvallisten kommunikointisanastojen harjoitteluun Muistipeli Maistiaiset Kuka - tekee - mitä? Vastakohtaisuudet ja yhteen liittyvät asiat Kuvasuunnistus Toimintaohjeet Tarrakuvakansio Tähän on

Lisätiedot

SSSSSSS. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)

SSSSSSS. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia   Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) SSSSSSS Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 3(19) OHJEET S-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN

Lisätiedot

Verkko ja kala (ts+tn)

Verkko ja kala (ts+tn) Verkko ja kala (ts+tn) Verkon kutominen on ikivanha taito. Aluksi verkkoja kudottiin kalaverkoiksi, kasseiksi ja riippumatoiksi. Myöhemmin keskiajalla Euroopassa ruvettiin kutomaan ohuemmalla langalla

Lisätiedot

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Nämä tarvitset Aikakauslehtiä tai kuviopaperia,

Lisätiedot

KURR KURR. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)

KURR KURR. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia   Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) KURR KURR Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 2(19) OHJEET R-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN

Lisätiedot

Trafficars - Ruuhkaara

Trafficars - Ruuhkaara 760104 Trafficars - Ruuhkaara 2 5 pelaajaa Ikäsuositus 5+, 8+ Peliaika 10 15 minuuttia Pelipaketin sisältö 50 autokorttia 12 erikoiskorttia ohjevihko Pelissä: Opitaan liikkumaan lukualueella 0 50. Harjoitellaan

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Piha: Nurmikko, muutamia puita, hiekkainen kävelytie. - Annika, Katja, Marika, Paula, Pia, Raman, Sirpa (Tomi, Jarno)

Piha: Nurmikko, muutamia puita, hiekkainen kävelytie. - Annika, Katja, Marika, Paula, Pia, Raman, Sirpa (Tomi, Jarno) Sivu 1 / 6 Tapahtuma: Paikka: Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskuksen grilli-ilta Puistokatu 31, Mänttä (asuntojen takapiha) Piha: Nurmikko, muutamia puita, hiekkainen kävelytie. Aika: Keskiviikko 08.05.2013

Lisätiedot

JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015

JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015 JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015 Leikkejä, luisteluharjoitteita ja lajiharjoitteita lapsille ja nuorille Toteutettu yhteistyössä Ruotsin jääpalloliiton kanssa Harjoitusten rakenne esimerkki 60 min: Huomioi

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Versio Oikeudet: 31.8.2015 vj huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa.

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa Harjoituskerran tavoitteena on

Lisätiedot

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle 1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle TrendyNailWraps kynsikalvot on valmistettu yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle joka on niin kestävä että sen päälle voidaan karhentamisen jälkeen

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 k -Pohjois-Karjalan kulttuurirahaston tuella- Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 1 Metakan kalenteri 2016 Tiistai Keskiviikko Torstai Viikko 26 Musiikki Yhdessä Ekobändi

Lisätiedot

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot