FOORUMIKESKUSTELUN YHTEENVETOA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FOORUMIKESKUSTELUN YHTEENVETOA"

Transkriptio

1 FOORUMIKESKUSTELUN YHTEENVETOA YHTEYS-FOORUMI Kansalaisopisto ja kirjasto modernin vapaa-ajan haasteissa. Miten nuoret ja miehet saataisiin mukaan? MIEHIÄ KIINNOSTAVAT AIHEET JA TOIMINTA Substanssi edellä, on oltava sensitiivisiä ihmisten vahvoille intresseille, esim. sarjakuvagenret Sirkus ja akrobatia vetänyt poikia enemmän kuin tyttöjä Puutyöt ja muut miehiä kiinnostavat kurssit Musiikin soittaminen ja bändipajat Kiinnostavat aiheet: sotakirjat ja autonkorjausoppaat, musiikinkuuntelu ja -lainaaminen Miehet soittavat bändeissä, esim. swing bändeissä. Naisia ei ole näissä. Naiset enemmän yksinsoitossa ja kuorossa. Kesäteatteriin ei saatu miehiä. Aito kiinnostus tai tarve, ei päälle liimattua jotakin miehille nyt, esim. linkki olemassa olevaan harrastukseen. Espoossa eri alueen kirjastojen jalkapallojoukkueet kilpailevat keskenään. Toiminta vaatii henkilökunnalta aktiivisuutta, että miehet ja nuoret saadaan lähtemään mukaan. Mutta lopputuloksena samat jotka pelaavat, käyttävät kirjastoa muutenkin. Pajat ja teeseitse-kulttuuri Pelit Verenpainemittarit Miehiä kiinnostavat miehiset aiheet, kuten veneet ja siihen liittyvät kurssit Kohdennetut ryhmät: miesten kokkauskerho, ajoneuvoverhoilu Kohdennettu aihe, miehillä erityisesti hyötynäkökulma! Naisilla enemmän yleissivistävä kokemus Mielenkiintoinen sisältö vetää kaikkia. Verkkoaineisto, teknologian muutos, väline voi kiinnostaa miehiä enemmän. Esim. e-kirjat voivat houkuttaa miehiä Venäjä, historia-aineisto kiinnostaa ajankohtaiset asiat kiinnostavat. Kirjastoissa aineistohankinnalla tai näyttelyillä voidaan vastata näiden ajankohtaisten aiheiden nousemiseen. Tietylle porukalle valmiiksi räätälöidyt kurssit. Esim. salibandy

2 Erikoisharrasteet vetävät Kimppakyydit, sosiaalisuus ja porukalla harrastaminen Vertaisuus ja yhdessä tekeminen MUUT MIESKURSSILAISET TAI MIESTYÖNTEKIJÄT Miesvetäjä kurssilla voi houkutella, etenkin nuoria miehiä kaivataan lisää. Toisaalta vetävä vetäjä voi olla myös nainen. Lukupiirin miesvetäjä Arvostettu puhuja, esim. poikien arvostama tyyppi puhumassa Vahvat kulttuuriperinnöt paikkakuntakohtaisesti, esim. Tampereella paljon mieskirjailijoita Esimerkin voima! Henkilökunnassa miehiä Aktiiviset yhdysmiehet esillä mediassa, vertaiset Vetävä kurssilainen Kun asia saa kasvot, tuo paljon hyvää pr:ää. Esim. eräässä opistossa äijäjoogaan ei meinattu vuosiin saada opiskelijoita, kunnes kutsuttiin yksi kurssilaismies lehtihaastatteluun. Toiminta sai kasvot lehtijutun myötä ja kas ryhmä tuli täyteen. Opasta ei välttämättä lueta. AJATUKSIA TILARATKAISUISTA JA SIJAINNISTA Asianmukaiset vehkeet ja tilat on vetovoimatekijä: opistossa iso lämmitetty ilmastoitu tila on mahdollinen ja siellä pääsee käyttämään sirkkeleitä yms. joita kotona ei voi pitää Oman kädenjäljen näkyminen ympäristössä. Esim. kilpailu kirjastoauton nimeämisestä. Tätä kautta saa jättää oman jäljen palveluun. Tilasuunnittelu tms. Sohvat, mukava kokoontumispaikka esim. eläkeläisparlamentille Tilat, opistotoiminnassa harvoilla on asianmukaiset tilat näille kohderyhmille. Koulujen tilat tietyin aikarajoituksin hankaloittaa toiminnan suunnittelua. Dynaamisemmat tilat, esim. ilmoittautumispiste Tilojen tarkoituksenmukaisuus Saavutettavuus, esim. tilat kauppakeskuksien lähelle tai sinne, missä ihmiset muutenkin Toiminnan hajauttaminen/ jalkauttaminen. Jos asiakaspohja on riittävä, voidaan kokoontua pienillä asukastaloilla jne. Kun väestö ikääntyy, lähipalveluille tulee enemmän tarvetta. Vietävä palvelut sinne, missä ihmiset ovat. Jalkautuminen sinne missä nuoret/miehet ovat. Lähdettävä hakemaan ihmisiä siellä missä ovat Alko kirjastoon? Kansalaisopisto Alkon viereen? Eroon sairaala-/kouluarkkitehtuurista, enemmän mukavuutta ja muunneltavia tiloja. Jotain varmasti voitaisiin tehdä ilman että on resurssiongelma Tilat käyttöön! Ohjelmaton yhdessäolo on tärkeää tietylle joukolle.

3 NÄITÄKIN KEINOJA ON KOKEILTU TAI VOISI KOKEILLA Miehet tulevat lapsen kanssa esim. satutunteihin ja tutustumaan kirjastoon. Koiran salliminen kirjastossa / kirjastokoirat vetävät Tehdäänkö yritysyhteistyötä? Tapahtuman järjestämisen yhteydessä kustannetaan yhdessä ja näkyy markkinoinnissa. Lahjonta! Käräytä kaveri - saat palkkion! Lahjotaan tuomaan uusi käyttäjä toimintaan. Varhaisten omaksujien tavoittaminen, eräässä opistossa viritelty yhteistyötä Kyamkin kanssa - etsittäisiin uusia muotoja tavoittaa nuoret. Aktiivinen nuorison vapaa-aikaohjaaja laittoi alulle nuorten teatteriprojektin, jossa nuoret itse tekivät koko teatterituotannon kaikki prosessit. Mahdollisuus tarjottiin, pallo annettiin nuorille itselleen. Ystävänkortteja on annettu: lasten ja nuorten harrastuksissa ystävänpäivänä voi tuoda kaverin antamalla ystävän kortin (ts. kaveri päässyt tutustumaan kaverinsa harrastukseen). Asiakasraadilla on houkuteltu, tarjottu asiakasraadille ilmainen tutustumiskerta porkkanana. Kynnystä saatava aidosti matalammaksi niille, joilla aito tarve. Suomessa on paljon ihmisiä, joilla ongelmia lukemisen kanssa, materiaalin löytäminen voi olla ihan mahdotonta ja kirjasto voi siksi ahdistaa. Tämä asia on voitu sulkea kokonaan pois omasta elämänpiiristä. Tälle, sitä eniten tarvitsevalle porukalle, pitäisi räätälöidä palveluja. Yhteistyön kehittäminen kansalaisopiston ja kirjaston välillä, tiedonvaihto, yhteiset kurssit, tiedotus MITKÄ MUUT ASIAT VOISIVAT VAIKUTTAA? Kirjastossa miehiä käy enemmän kuin tilastot näyttävät, mutta he käyvät lukemassa lehden ja juomassa kupin kahvia - tämä ei näy tilastoissa. Tilastolliset erot: eri paikkakunnilla erilaisia traditioita. Jossakin kunnissa miehisempi kulttuuri. Muu tarjonta paikkakunnalla: jos on paljon urheiluseuroja, niissä on osallistujakunta miesvoittoista. Monta sukupolvea yhdessä on huomattu vetoavan miehiin. Miksi muskariryhmistä lähtien 20 % on poikalapsia? ja tämä tendenssi kulkee läpi kaikki iät? Tämä on siis jotain joka on meidän kulttuurissa Mihin muut menevät harrastamaan? Mikä on kodin esimerkki? Mitä pojalle valitaan harrastukseksi? Lapsena opitut kokemukset ja tavat Vapaa-ajan muutos: asiakkaan sitoutuminen pitkiin lukukauden kursseihin voi olla vaikeaa, halutaan intensiivikursseja. Voi tulla esim. muuttoja yms. mikä katkaisee harrastamisen / opiskelun. Miehet eivät ehkä kysy mielellään neuvoa. Miehet haluavat löytää itse ja jos eivät löydä, lähtevät pois. Onko kyseessä tiedon vai tarpeen puute? Ovatko miehet ei-käyttäjiä siksi etteivät he tiedä palveluista, vaikka sillä olisi heille tarjottavaa. Vai onko niin, että he tietävät ja tuntevat palvelun, mutta eivät silti halua käyttää sitä? Tempoillaanko turhaan, yritetäänkö luoda palvelua jota kukaan ei tarvitse? Suunnitteleeko tarjontaa sellaiset jotka eivät puhu samaa kieltä kohderyhmän kanssa?

4 KOHDERYHMÄÄN VETOAVA VIESTINTÄ Nuorten opinto-opas ja nettisivut! Yhteisön tuntemuksen ja verkoston hyödyntäminen. Miestyöntekijät somessa tavoittamaan kohderyhmiä. Esim. on toiminut keski-ikäisten naisten kohdalla. Miesten ja nuorten kursseista oma esite tai oma osio esitteessä. Trendit tuovat markkinointia, esim. japaniharrastus toi paljon nuoria! opistossa oli 50 harrastajaa Erityisryhmät, nuorten erityisryhmät: vertaismainostaja olisi hyvä, turvallisuuden tunteen välittäminen eteenpäin. Opistoissa opittava puhumaan miesten kieltä. Tarvittaisiinko tulkkeja? ONNISTUNEESTA VIESTINNÄSTÄ YLEISESTI Kun palvelu on hyvä ja onnistunut, tuo se mukanaan viestintähyötyä. Puskaradio toimii pikku hiljaa ja tuo lisää asiakkaita. Puskaradiota tulisi hyödyntää enemmän. Voidaan järjestää toimintaa tietylle kohderyhmälle, jolloin sana lähtee kiirimään. Uusien asioiden kokeileminen ja uusien kohderyhmien hakeminen on tärkeää. Tietoa tulisi hankkia taustaksi. Kokeiluissa ei kuitenkaan saisi olla välittömät tulospaineet, vaan uuden toiminnan kehittämisen tulee olla pitkäjänteistä, jotta ihmiset ehtivät rekisteröidä, että tällaista toimintaa on. Usein ensimmäisenä vuonna ei ole yleisöryntäystä. Myös tehdyn analysointi on tärkeää! Mennään sinne missä ihmiset on, esim. ostoskeskuksiin jakamaan esitteitä ja juttelemaan ihmisten kanssa. Vanhoja medioita ei tule väheksyä. Esim. Ylen Aamushowssa oli ruodittu eri kursseja. Paimion opiston nojatuolimatka italiaan oli päätynyt ruodittavien mukaan. Aluksi kurssilla ei ollut osallistujia, mutta ohjelman jälkeen oli. Kulttimaineen saaminen Henkilökohtainen markkinointi on välttämätöntä ainakin pienillä paikkakunnilla. Todella pienillä paikkakunnilla voi kurssin vetäjä mennä ovelta ovelle keräämään porukan kasaan. Koulutusta pidetään konservatiivisena alana. Ei voida markkinoida samalla tavalla kuin huvipuistoa, vaan odotetaan tiettyä konservatiivisuutta. Kaupallisella puolella on aina perusasiakas ja siitä on pidettävä kiinni. Jos markkinointi ei kolahda tälle ryhmälle ja he kaikkoavat, tulee vaikeaksi saada tätä ryhmää takaisin. Perusasiakasta ei saa säikyttää pois. Eri kanavien kautta tavoittaa eri ihmisiä. Hyödynnetään niitä ihmisiä, jotka tuntevat kaikki ja jotka tuntevat eri harrastusporukat. Hullun maine hyvässä: näkyminen niissä paikoissa, joissa kukaan ei uskoisi kirjaston tai kansalaisopiston näkyvän. Esim. 1: Nurmijärven kirjastoauto meni uimarannalle. Oli paljon lapsia satutunnilla! Esim. 2: Kirjasto oli mukana hyvinvointi-illassa. Paikalle tuotiin jumppakirjat ja jumppadvd:t. Kokemus oli positiiivnen, vaikka lainoja ei tullutkaan. Esim. 3: Toisaalta on tärkeää myös miettiä, miten näkyy: Helsinki pridessa Helsingin kirjasto jakoi kondomeja. Onko tämä se mihin halutaan, että assosioidaan? Olisiko voinut jakaa jotain muuta? Erottautuminen: 20-luvun lopun bussi

5 Menkää kimppaan! Lähtekää mukaan olemassa oleviin tempauksiin, kuten Siivouspäivään, ravintolapäivään jne. Mikä rooli voisi olla tällaisissa kirjastoilla ja kansalaisopistoilla? Täytyy olla aktiivinen ottamaan yhteyttä. Opettajissa on ehkä sukupolvien ero: nuori opettajapolvi ottaa yhteyttä viestintävälineisiin ja saa läpi juttujaan helpommin. Somen hyödyntäminen sekä markkinoinnissa että oppimisympäristössä. Myös kurssien vieminen someen. Osaajia olisi koulutettava. Opiston / kirjaston markkinointi on yhteistyötä. Jokainen voi vaikuttaa facebookissa postaamalla juttuja ja näin ne voivat lähteä lentoon, esim. kirjaston youtube-videon leviäminen somessa. Some on samalla myös asiakaspalvelukanava, nopea sellainen. Esim. Twitterissä pitää vastata nopeasti. Vaikka kaikki eivät ole somessa, siellä on paljon vaikutusvaltaisia ihmisiä, joiden kautta viestit leviävät nopeasti sekä hyvässä että huonossa. Pitää vastata asiallisesti. Some ja verkkopalvelut on nyt se juttu. Tiedotusvälineisiin on oltava suhteet kunnossa. Toisaalta emme voi hallita julkisuutta. Toimittajalla on omat intressit, joihin meillä ei ole sanan valtaa. Tiedottamisen kieli tärkeä (millaista kieltä käytämme). Esim. hyvä projekti ei kiinnosta ketään, jos siitä kerrotaan liian vaikeasti. Human interest ja hömppä ovat lähellä toisiaan? Esim. lukukoira myy! Näitä kannattaa käyttää hyväksi tiedottamisessa. Vuosikertomukset ovat usein tylsiä (ts. raportti rahoittajalle, jolla osoitetaan toiminta). Sen lisäksi tulisi olla asiakkaille suunnattu vuosikatsaus (visuaalinen, esim. kirjaston vuosikatsauksessa muitakin kuin kuvia kirjahyllyistä). Asiakkaat ja heidän kokemukset. Asiakkailla on puskaradio. Kouvolassa oli pelinkehitysprojekti, jossa viisi nuorta tuli peliprojektinsa kanssa kirjastoon. Kirjastoon sai tulla katsomaan pelinkehitystä. Kutsuttiin nuoriakin paikalle. Saatiin uusia asiakkaita, mutta ei tarvinnut itse tehdä mitään. Maine kiirii, esim. soitinten rakentaminen kiinnostaa. Oli väline mikä hyvänsä, pitää olla sisältöä! Kirjastolla on aina ollut paljon kysyntää, nyt kilpaillaan kaiken vapaa-ajan kanssa. Aiemmin markkinointia ei nähty tarpeelliseksi. Nyt on uudestaan tuotava esiin sellaisia asioita, mitä kaikkien pitäisi tietää. Esim. kävelysauvojen ohessa edelleen on kirjojakin Isoissa kaupungeissa kaupungin opistosta kirjoitetaan, se koetaan ehkä yhteiskunnalliseksi. Yksityisestä opistosta ei kirjoiteta, sen viestintä helposti hukkuu muuhun. Some ei välttämättä ole tehokas, kun kaikki siellä toimivat. Olisiko kaunis hieno kirje toimivampi? Järjestä lehdistötilaisuus! Kirjastot ja opisto on eri tilanteessa. Opiston kursseja osataan odottaa. Kirjasto joutuu tekemään enemmän markkinoinnin suhteen. Markkinointia täytyy tehdä eri väyliä pitkin eri kohderyhmille. On oltava hyvät välit paikallislehteen. Itse voi tarjota valmiita juttujakin, pienillä paikkakunnilla menee helposti läpi. Markkinointiajattelu: kaikki eivät ole potentiaalisia asiakkaita. Ketkä kuuluvat ja miten heille kehitetään palveluita. Kaikkia ei voi saada, 100 % ei kuitenkaan käytä. Tämä on moneen kertaan tutkittu juttu. Ihmiset tietävät hyvin mistä kirjasto löytyy ja mitä se tarjoaa sekä suhtautuvat positiivisesti, mutta ei juuri nyt tarvitse sen palveluita. Toisaalta kun tarvitaan, sitä uskalletaan lähestyä. Tämä on monissa tutkimuksissa osoitettu.

6 MISTÄ TIETOA KOHDERYHMÄSTÄ? Kyselyiden aika on ohi. Niihin vastaavat aina samat ihmiset, avoimiin vastauksiin ei saada mitään. Syvähaastattelut ja ilmiöiden laajempi seuraaminen toisi paremmin tietoa. Nuorisobarometri: tuo esiin suuria muutoksia, joita ei muuten saa esiin. Ajan hermoilla pysyminen On tehty OKM:n hankerahalla pieni kysely, markettien edessä, fb:ssa ja kunnan nettisivuilla. Tuloksena oli, että palvelu tunnetaan ja että se on erinomaista! Kirjastossa okm:n ja avin rahoja voi hakea kerran vuodessa, suositaan yhteistyökuvioita amk:n ja yliopistojen kanssa. Espoossa opinto-ohjaaja tekee tiivistä yhteistyötä lukion kanssa jne. Metropolian innovaatioprojektiin. Kävi ilmi, etteivät nuoret tiedä mitään mitä opisto tekee. Tulos oli, ettei opinto-opas kiinnosta heitä. Siksi tehtiin Young ones -opas ja nettisivu. Oph:n rahoittama projekti alkamassa, jossa tutkitaan nuoria. Nuoret tarkoitus ottaa mukaan suunnittelemaan. Ideana on, ettei tieto tulisi aikuisilta, että sinun täytyisi tulla mukaan. Vaikka kyselyissä on ongelmia, silti ei-käyttäjille kohdistettu kysely toisi tietoa. Tarpeeksi iso otos olisi tärkeä. Pääkaupunkiseudulla on tehty näitä tutkimuksia aina silloin tällöin. Kannattaa ottaa yhteyttä niihin, jotka ovat tehneet ja kysyä miten ovat tehneet. AJATUS: Kun halutaan saavuttaa uusia asiakasryhmiä, ja kehittää ihmisiä kiinnostavia sisältöjä, rajojen yli hyppiminen ja uusien mahdollisuuksien kokeileminen voi olla hyvä. Toisaalta voiko tämä muodostua ongelmaksi, jos tehdäänkin jotain ihan erityyppistä palvelua kuin mikä perustehtävä on ollut. Jos kaikki tarjoavat kaikkea, onko siinä mitään järkeä? Onko pointti se, että saadaan asiakaskäyntejä vai pitäisikö toteuttaa sitä oikeaa tehtävää? Entä voiko tehtävä jäädä ajasta? Mikä on perustehtävämme muuttuvassa ajassa? Onko kaikki hyvin, jos tullaan kirjastoon pelaamaan palloa?

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Tutkimuksen Tulokset. Ja ideoiden esitteleminen. Espoon työväenopisto

Tutkimuksen Tulokset. Ja ideoiden esitteleminen. Espoon työväenopisto Tutkimuksen Tulokset Ja ideoiden esitteleminen Tutkimus Nuoret asiakaskohderyhmänä: Tarjonnan ja palveluiden kohdentaminen Nuorten tavoittaminen Ryhmäkeskustelut (joulukuu 2014): Nuorten parissa työskentelevät

Lisätiedot

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE?

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus 1 ESITYKSEN RAKENNE 1. Järjestöt lähidemokratian tukena -hanke 2. Nuoret ja verkko(vaikuttaminen)

Lisätiedot

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Sisältö Sosiaalinen media järjestöissä Twitter Blogit Instagram Lähteet: Sosiaalinen media koulutus Oulussa 2.9.2015 sekä oma

Lisätiedot

Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä

Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä Ville Lehtovirta Aleksin Kaiku Oy 15.11.2012 Paula, taloustoimittaja Anita, asiakas Matti, myyntipäällikkö Teppo, työnhakija Viestintä www.aleksinkaiku.fi

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Kenelle, mitä, missä? Kenelle? Kenelle suuntaatte viestinne? Mitä? Määritelkää kolme tärkeintä asiaa, jotka haluatte

Lisätiedot

KOONTI JÄRJESTETYSTÄ KUMPPANUUSFOORUMISTA

KOONTI JÄRJESTETYSTÄ KUMPPANUUSFOORUMISTA KOONTI 8.11.2018 JÄRJESTETYSTÄ KUMPPANUUSFOORUMISTA NEUVOLA JA PÄIVÄHOITO Keskusteltu neuvoloiden aukioloajoista ja influessarokotteiden loppumisesta Palokassa (myös pitkät jonotusajat puhututtaneet)

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi tiedottaa (median kautta)? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma?

4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma? EHDOLLE ASETTUMINEN 1. Päätä lähteä ehdolle 2. Saa kaveri mukaan 3. Kysy apua 4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma? 5. Ehdolleasettumislomake 6. Kampanjoi 7. Tule valituksi! 1. PÄÄTÄ LÄHTEÄ EHDOLLE

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?

Lisätiedot

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista ? Miten saada tavalliset suomalaiset ostamaan arvokkaampia teoksia kuin nykyään? Kerro entistä paremmin

Lisätiedot

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI Sanna-Mari Kuoppamäki Jyväskylän yliopisto Esityksen sisältö MTV:n katsojapaneeli eri-ikäisten internetin käytöstä, laitteista ja asenteista Yli 50-vuotiaiden

Lisätiedot

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media -kyselyn tausta Kyselyssä selvitettiin, miten suomalaiset

Lisätiedot

HANKALASTI TAVOITETTAVAT OPISKELIJARYHMÄT, MIKÄ NEUVOKSI HAKEVAAN TOIMINTAAN

HANKALASTI TAVOITETTAVAT OPISKELIJARYHMÄT, MIKÄ NEUVOKSI HAKEVAAN TOIMINTAAN HANKALASTI TAVOITETTAVAT OPISKELIJARYHMÄT, MIKÄ NEUVOKSI HAKEVAAN TOIMINTAAN Mitä hakeva toiminta on? Monia määritelmiä: Hakeva toiminta on henkilökohtaista, luokse menevää rekrytointia, jossa aikuiskoulutukseen

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Ensimmäiset seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa syntyi vuonna 2017 Kotkan, Langinkosken ja Kymin seurakuntatien liitoksessa Vuoden 2018 seurakuntavaalit

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer

Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät Nina Törhönen, Fazer Mitä on Elämän Eväät? Ohjelma luotiin vuonna 2007 herättämään nuorten tulevaisuuden työntekijöiden mielenkiintoa uudella tavalla.

Lisätiedot

Verkkoviestintäkartoitus

Verkkoviestintäkartoitus Verkkoviestintäkartoitus 9.2.2015 Minna Helynen minna.helynen@tampere.fi http://www.tyollisyysportti.fi/seutunuotta https://www.facebook.com/seutunuotta @seutunuotta http://takuullatekemista.blogspot.fi/

Lisätiedot

Tuloksellinen somemarkkinointi. Kristiina Pääkkönen 10.11.2015

Tuloksellinen somemarkkinointi. Kristiina Pääkkönen 10.11.2015 Tuloksellinen somemarkkinointi Kristiina Pääkkönen 10.11.2015 Valmentajaesittely Yhteiskuntatieteiden maisteri, MBA, Johdon ja esimiesten työnohjaaja MIF, Certified Progress Coach ja tiedottaja MTi Kristiina

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Cocomms lyhyesti Vahvuuksiamme ovat yritys-, talous-, terveys- ja lääke-

Lisätiedot

J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS

J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS 13.9.2018 klo 12 16 Monitoimitalo 13, Wivi Lönn -sali Esittäytyminen ja virittäytyminen

Lisätiedot

Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan

Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan 2016-2018 Kaakon ohjaamoiden kuulumiset - Imatra Imatralla hyvät kokemukset: Vakiintuneet kelloajat ja toimijoiden sitoutuneisuus (TE- toimiston nuorten

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VIESTINTÄ

YHDISTYKSEN VIESTINTÄ YHDISTYKSEN VIESTINTÄ Sisäinen viestintä - eri yhdistyksissä eri apuvälineitä, kuitenkin yleensä: Henkilökohtainen vuorovaikutus: puhelin, yhteiset kokoontumispaikat Jäsenkirje, sähköinen tai fyysinen

Lisätiedot

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Tällä mennään Tuotteistaminen & asiakaslähtöinen markkinointi Vähän teoriaa, enemmän käytäntöä. http://www.youtube.com/watch?v=uk0zrvzvtb4

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2

Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2 Jari Juslén 2014 1 Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2 Agenda Myynnin suurin ongelma Ongelman ratkaiseminen, ensimmäiset vaiheet Jari Juslén

Lisätiedot

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden nostaminen

Lisätiedot

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

Etelä-Karjalan pelastuslaitos Suunnittelija Johanna Franzén

Etelä-Karjalan pelastuslaitos Suunnittelija Johanna Franzén Etelä-Karjalan pelastuslaitos Suunnittelija Johanna Franzén Sopimuspalokunnat kuolee Pienillä paikkakunnilla ei väki riitä, isoilla taas valitaan muita harrastuksia kun tarjontaa on niin paljon Teettekö

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Oppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy

Oppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy Oppimalla ammattiin Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy 1 Kyselyn toteuttaminen Oppimalla ammattiin kyselyn kohderyhmänä olivat 16-29 - vuotiaat nuoret. Vastaajia

Lisätiedot

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Sosiaalinen media Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Eduskuntavaalit käydään vuonna 2011 Facebookissa [ ] puolueet menevät sinne, missä ihmiset jo ovat Helsingin

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia Erotu joukosta Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia Arja Vartia Toimitusten resurssit Urheilutoimituksissa on yleensä viikonloppuisin vain muutama toimittaja Medioiden kustannuspaineet ovat

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana

Lisätiedot

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali.

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali. Maailman terveysjärjestön WHO:n määritelmän mukaan aktiivinen ikääntyminen on prosessi, jossa optimoidaan mahdollisuudet pysyä terveenä, osallistua ja elää turvattua elämää ja pyritään siten parantamaan

Lisätiedot

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.

Lisätiedot

Nuoret ja työnantajamielikuva Marja Pylkkänen, Monster Oy marja.pylkkanen@monster.fi, Twitter: @MarjaPylkkanen

Nuoret ja työnantajamielikuva Marja Pylkkänen, Monster Oy marja.pylkkanen@monster.fi, Twitter: @MarjaPylkkanen Nuoret ja työnantajamielikuva Marja Pylkkänen, Monster Oy marja.pylkkanen@monster.fi, Twitter: @MarjaPylkkanen ESITYKSEN AGENDA Osa I: Kenestä oikein puhutaan Osa II: Työpaikkaa etsimässä, mielikuva rakentuu

Lisätiedot

Tapahtumanjärjestäjälle

Tapahtumanjärjestäjälle Tapahtumanjärjestäjälle Näin pääset alkuun Näin pääset alkuun Työ kannattaa aloittaa hyvissä ajoin työryhmän kokoamisella oman yhteisösi tai järjestösi edustajista. Tapahtuman toteuttamisessa kannattaa

Lisätiedot

KIRJASTO & MARKKINOINTI Kito 2015 24.8.2015

KIRJASTO & MARKKINOINTI Kito 2015 24.8.2015 KIRJASTO & MARKKINOINTI Kito 2015 24.8.2015 Helsingin kaupunginkirjasto 27.8.2015 OHJELMA & TAVOITE Lyhyt esittely - mitä markkinointi on Miten markkinointi eroaa viestinnästä? Esimerkkejä kirjastomarkkinoinnista

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Oulun seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa ja ammattiopistossa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry Sosiaalisen median pelisäännöt FC Honka ry 16.05.2016 Honkalaisuus on tukemista, jakamista ja arvostamista Honkalaiseen perheeseen kuuluvat niin pelaajat kuin heidän läheisensä, joukkueiden ja seuran toimijat

Lisätiedot

Viestintä ja vaikuttaminen

Viestintä ja vaikuttaminen Viestintä ja vaikuttaminen Joachim Kratochvil, Anne Soinsaari ja Virve Valtonen 3.4.2013 Viestintä opiskelija-aktiivien kesken Vaihtakaa ryhmissä kokemuksia siitä, kuinka yksikkönne opiskelija-aktiivit

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Sosiaalinen media työnhaussa

Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalisen rekrytoinnin kanavat Englantilaisen yrityksen Provide vuonna 2012 luoma sosiaalisen rekrytoinnin kompassi (inhunt.fi) Some sopii kaikille ei vain viestintä- ja

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiverkoston haastattelut Haluttiin selvittää mallin nykyistä käyttöä ja kehittämistarpeita panostaminen oikeisiin kehittämiskohteisiin Haastattelut touko-elokuussa

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

Vapaaehtoinen tukihenkilötoiminta sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten tukena

Vapaaehtoinen tukihenkilötoiminta sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten tukena Vapaaehtoinen tukihenkilötoiminta sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten tukena Valtakunnalliset sijaishuollonpäivät 29.9.2015 Vilhelmiina Kemppainen Tukea itsenäistymiseen -projekti (2012-2015) EHJÄ ry:n

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

#lupakertoa - asennekysely

#lupakertoa - asennekysely #lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Finanssiosaamisen tarjoajien sidosryhmädialogi

Finanssiosaamisen tarjoajien sidosryhmädialogi Finanssiosaamisen tarjoajien sidosryhmädialogi Silja Petäjäinen 1 Opinnäytetyön tavoitteet ja ongelmanasettelu Tavoite Työn tavoitteena on selvittää miten eri toimijat tällä hetkellä jakavat finanssiosaamista.

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva:

Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva: Viesti kulkee! Viestinnällä luodaan vetovoimaa, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta, rekrytoidaan, motivoidaan, palkitaan, markkinoidaan ja hoidetaan yhteisöä sisäisesti. - Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja Tammikuussa 2012 toteutettiin valtakunnallinen Yritys- Suomi lanseerauskampanja. Mikkelin

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Sosiaalinen media matkailualalla. Harto Pönkä,

Sosiaalinen media matkailualalla. Harto Pönkä, Sosiaalinen media matkailualalla Harto Pönkä, 23.02.2010 83 prosenttia vastaajista toteaa, ettei sosiaalisilla medioilla ole roolia yritysten markkinoinnissa, 74 prosentin mukaan ei viestinnässäkään. Lähde:

Lisätiedot

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6!

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun - meidän kirjastomme Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun 2 meidän kirjastomme Kokemuksia, ideoita ja tunteita Kirjastossa on säpinää ja hiljaisuutta, vanhoja

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Oppimispäiväkirja. Nimi: Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Huomaa että oppimispäiväkirjan tekeminen on huomioitu kurssin mitoituksessa osaksi

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot