Vinoutuneet koulutustarve-ennusteet

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vinoutuneet koulutustarve-ennusteet"

Transkriptio

1 Vinoutuneet koulutustarve-ennusteet Olli Poropudas 1 Työvoimamenetelmässä koulutustarve arvioidaan kaavalla: koulutustarve = poistuma + työpaikkojen muutos. Toisin sanoen työvoimaa on koulutettava niin paljon, että 1) koulutuksesta valmistuvat korvaavat eläköitymisen ja muiden syiden vuoksi työmarkkinoiden ulkopuolelle siirtyvän työvoiman ja 2) myös uudet syntyvät työpaikat saavat riittävästi työvoimaa. Työpaikkojen saattaa määrä myös supistua, jolloin työpaikkojen muutos on miinusmerkkinen ja vähentää poistuman aiheuttamaa koulutustarvetta. Kun nykyaikaisessa taloudessa on pitkälle kehittynyt työnjako, on työvoiman kokonaistarpeen lisäksi arvioitava sen aloittainen jakautuminen ammattiryhmiin. Kasvavan talouden piirteisiin kuuluu, että joidenkin ammattiryhmien työpaikkojen määrä kasvaa voimakkaasti toisten supistuessa. Työpaikkojen muutoksen etumerkillä on suuri vaikutus koulutustarpeeseen. Jos kahden yhtä suuren ammattiryhmän poistuma on 100 henkeä, ja toisen työpaikkamäärä kasvaa ja toisen supistuu 50 hengellä, kasvavan ryhmän työvoimatarpeeksi tulee 150 henkeä ja supistuvan 50 henkeä. Työpaikkojen muutos vaikuttaa pitkällä aikavälillä myös ryhmien poistuman suuruuteen, jos havaittu työpaikkamuutos on pysyvä ja poistuma vakio-osuus työvoiman määrästä. 1 Opetushallituksen vuoden 2011 (OKM 2011) arvio koulutustarpeen kehityksestä ei kuitenkaan toimi tämän logiikan mukaisesti. Opetushallitus saa ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen osuuksiksi työvoiman kokonaistarpeesta (muu koulutus 2 %) 2 eli saman kuin Opetushallituksen vuonna 1999 tekemässä ennusteessa, vaikka ennusteaikaväli on pidennetty vuosista vuosiin ja 1 Olli Poropudas, VTL, opetusneuvos, opetus- ja kulttuuriministeriö 58

2 Työpoliittinen Aikakauskirja 3/2011 Katsauksia ja keskusteluja korkeakoulutusta edellyttävien asiantuntijaammattien (ks. liite 1) työpaikkamäärä on kasvanut ja ammatillista koulutusta edellyttävien työntekijäammattien työpaikkamäärä on supistunut selvästi. 3 Taulukossa 1 verrataan Opetushallituksen vuosien 1999 ja 2011 ennusteita. Vuoden 2011 ennusteessa asiantuntija-ammattien osuus kokonaistyövoimatarpeesta laskee oletuksen vastaisesti 39 prosentista 37 prosenttiin. Kuitenkin asiantuntija-ammattien poistuma suhteessa lähtövuoden työvoimaan kasvaa 43 prosentista 48 prosenttiin oletuksen mukaisesti. Siten asiantuntijaammattien osuuden supistuminen on seurausta Opetushallituksen arviosta, että tulevaisuudessa asiantuntija-ammattien työntekijämäärän kasvu hidastuu aikaisemmasta arviosta (vuoden prosentin kasvu vaihtuu vuoden 2011 ennusteen 16 prosenttiin) kun taas työntekijäammattien pysyy ennallaan (kaksi prosenttia). Taulukko 1. Ammattiryhmien työvoimatarve OPH:n 1999 ja 2011 arvioiden mukaan Ammattiryhmä Osuus lähtövuoden työvoimasta % Osuus kokonaistarpeesta, % Poistuma Työll. muutos Yhteensä Poistuma Työll. muutos Yhteensä OPH 1999 Asiantuntijat Työntekijät Yhteensä OPH tavoite Asiantuntijat Työntekijät Yhteensä Asiantuntija-ammattien työllisyyden ennustettu hidastuminen on esitetty kuviossa 1, joka kuvaa asiantuntija-ammattien suhteellisen osuuden kehitystä vuosina ja siihen perustuva ura vuoteen 2025 sekä Opetushallituksen tavoitevaihtoehdon mukainen ennuste vuosille Ammattirakenteen kehitykseen vaikuttaa, 1) miten arvioidaan eri toimialojen työllisyyden kehittyvän ja 2) miten kunkin toimialan työllisyyden muutoksen arvioidaan jakautuvan eri ammattiryhmien kesken. Opetushallituksen arvioima asiantuntijaammattien työllisyyden kasvun hidastuminen on selitettävissä ensi sijassa käytetyllä toimiala-ennusteella (taulukko 2). Toimialojen työllisyyden muutos selittää asiantuntija-ammattien suhteellisen osuuden muutoksesta kaksi kolmasosaa vuosina ja vuosina Mutta vuosien ennusteessa toimialojen muutoksella ei ole juurikaan merkitystä (viisi prosenttia), vaan asiantuntija-ammattien osuuden muutoksen taustalla on toimialojen työllisyyden ammattiryhmittäisen jakauman muutos. Mitä toimialojen työllisyyden arvioidussa kehityksessä tapahtuu sellaista, joka johtaa asiantuntija-ammattien työllisyyden kasvun hidastumiseen? Tähän vastaamiseksi toimi- 59

3 Kuvio 1. Asiantuntija-ammattien osuus työllisistä , % en Osuus työllisistä, % Toteutunut OPH Taulukko 2. Asiantuntija-ammattien %-osuuden muutos ja siihen vaikuttaneet tekijät Ajanjakso Osuuden muutos, % 1) Siitä toimiala- ja ammattirakenteen muutoksen vaikutus, % 2) Toimialamuutos Ammattirakenteen muutos Yhteensä ) Asiantuntija-ammattien osuus koko työvoimasta oli 27 % vuonna ) Toimialamuutoksen vaikutus arvioitu tutkimalla miten asiantuntija-ammattien työllisyys muuttuu pitämällä ammattirakenteen muutos vakiona. Ammattirakenteen muutos on toimialamuutoksen vaikutuksen ja toteutuneen muutoksen erotus. alat on asiantuntija- ja työntekijätoimialoihin sen osuuden mukaan, mikä on ammattiryhmien osuus toimialan työllisistä. Asiantuntijatoimialoiksi on määritelty alat, joilla asiantuntijoiden osuus ylittää kaikkien toimialojen keskiarvon (31 prosenttia vuonna 2005). Asiantuntijoita on eniten koulutuksen ja tutkimuksen toimialalla, liike-elämän teknisissä palveluissa, terveydenhuollossa, julkisessa hallinnossa sekä elektroniikka- 60

4 Työpoliittinen Aikakauskirja 3/2011 Katsauksia ja keskusteluja teollisuudessa. Työntekijöitä puolestaan on paljon maa- ja metsätaloudessa, kaupassa, teollisuudessa ja kuljetuksessa (liite 2). Opetushallituksen ammattirakenne-ennusteen pohjana käytetyn VATTin ennusteen (Ahokas ja Honkatukia 2010) mukaan Suomen kansantalouden pitkän aikavälin asiantuntijatoimialojen työllisyyden kasvu ja työntekijätoimialojen työllisyyden supistuminen pysähtyy vuoden 2005 jälkeen (kuvio 2). VATT on tuskin pyrkinyt asiantuntijatyöllisyyden pysäyttämiseen, vaan kyse on toimialaennusteen muiden tavoitteiden tarkoittamattomasta sivutuloksesta. Toimialaennusteessaan VATT nostaa rutkasti teollisuuden ja vastaavasti supistaa palvelualojen työllisyyttä suhteessa siihen, mikä on ollut taloudessa havaittu pitkän aikavälin ura. Onko todennäköistä, että VATTin ennustama käänne työllisyyden toimialarakenteen kehityksessä ja siitä seuraava asiantuntijatyöllisyyden kasvun pysähtyminen toteutuvat? Siitä on mahdollista saada kuva tarkastelemalla työministeriön aikaisemmin laatimien toimialaennusteiden toteutumista, joissa on järjestelmällisesti tehty samantyyppinen arvio teollisuuden ja palvelualojen asemasta tulevassa työllisyyskehityksessä. Teollisuuden ja rakennustoiminnan osalta tarkastelu on tehty kuviossa 3, jossa vuosien toteutunutta kuvaa musta yhtenäinen viiva ja eri vuosina työministeriön laatimia ennusteista harmaat katkoviivat. Jokainen työministeriön laatima ennuste on yliarvioinut teollisuuden kehitystä suuruusluokkaero on työllistä. Samalla uusimmat ennusteet olettavat, että vasta vuoden kuluttua päästään tilanteeseen, joka on toteutunut jo nyt. Palveluiden osalta työministeriö on puolestaan aliarvioinut työllisyyden kehityksen (kuvio 4). Kuvio 2. Asiantuntija- ja työntekijätoimialojen toteutunut ja VATTin ennustama työllisyyskehitys henkeä Asiantuntijatoimialat - TOT Työntekijätoimialat - TOT Asiantuntijatoimialat - VATT 2010 Työntekijätoimialat - VATT

5 Kuvio 3. Teollisuuden ja rakennustoiminnan työllisyys toteutunut ja ennusteet TM henkeä Toteutunut TM 1996 TM 1999 TM TM 2007 VATT Kuvio 4. Palveluiden työllisyys toteutunut ja ennusteet VATT TM henkeä TM 1991 Toteutunut TM 1996 TM 1999 TM

6 Työpoliittinen Aikakauskirja 3/2011 Katsauksia ja keskusteluja Vinoutuneiden toimialaennusteiden vaikutus ammattirakenne-ennusteisiin näkyvät kuviossa 5, johon on koottu asiantuntija-ammattien osalta Opetushallituksen eri vuosina laatimat ennusteet ja verrattu niitä toteutuneeseen kehitykseen. Vuoden 1999 ennuste asiantuntija-ammattien työllisyydestä jää henkeä toteutunutta pienemmäksi ja vuoden 2004 ennuste on henkeä pienempi. Vuoden 2009 ennuste ei edes vuonna 2020 yllä sille tasolle, jonka työllisyys on saavuttanut jo vuonna Kuvio 5. Asiantuntija-ammattien työllisyys toteutunut ja ennusteet OPH 2011 tavoite Toteutunut OPH 2009 perus Työllisyys OPH 1999 OPH 2004 perus Toteutunut Vaikutus koulutustarjonnan mitoittamiseen Toimiala- ja ammattirakenne-ennusteiden ja toteutuneen kehityksen vertailu viittaa siihen, että menneiden koulutustarjontapäätösten pohjana olleet koulutustarvearviot ovat systemaattisesti 1) aliarvioineet korkeakoulutuksen ja yliarvioineet ammatillisen koulutuksen tarvetta, sekä samalla 2) yliarvioineet tekniikan alan ammattikoulutuksen ja aliarvioineet sosiaali- ja terveysalan, kulttuuri- ja muiden palvelualojen koulutuksen tarvetta. Kun VATTin ennustama työllisyyden toimialakehitys jatkaa perustaltaan samalla linjalla kuin työministeriön laatimat ennusteet, on selvää, että myös tulevat koulutuksen mitoituspäätökset perustuvat vinoutuneeseen informaatioon koulutustarpeen suuntautumisesta. 63

7 Viitteet 1 Kasvavan ryhmän poistuman kasvua hidastaa kuitenkin, että uudet työpaikat täytetään keskimääräistä nuoremmilla työntekijöillä, minkä vuoksi ryhmän ikärakenne saattaa pysyä pitkään matalana ja eläköityminen vähäisenä. Vastaavasti supistuvan ryhmän poistuma saattaa pysyä korkeana työntekijöiden määrän vähentyessä, koska työntekijöiden keski-ikä kasvaa ja eläköityminen lisääntyy. 2 Opetushallituksen vuoden 2004 arviossa suhdeluvut olivat (perusvaihtoehto) ja (tavoitevaihtoehto). 3 Esitin tämän ongelman opetus- ja kulttuuriministeriön koulutustarjonnan mitoitusryhmässä (OKM 2011) ja pyysin asiaa valaisevia lisäselvityksiä niitä kuitenkaan saamatta. Kun asialla on aivan olennainen vaikutus tarvelaskelmien lopputulokseen ja esitykseen koulutustarjonnan mitoituksesta, en voinut allekirjoittaa ryhmän raporttia. Toisaalta tarvittavien perustietojen (erityisesti toimialoittaisten ammattirakennetietojen) puuttuminen ei antanut mahdollisuutta myöskään perustellun eriävän mielipiteen kirjoittamiseen. Tulkittakoon tämä artikkeli viivästyneeksi eriäväksi mielipiteeksi. 4 Perusvaihtoehdossa asiantuntija-ammattien työllisyysosuus jopa supistuu. Kirjallisuus Ahokas Jussi & Honkatukia Juha (2010). Politiikkatoimien vaikutukset työvoiman tarpeeseen Suomen taloudessa Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. VATT tutkimukset 161. Helsinki OKM (2011). Tasapainoiseen työllisyyskehitykseen Ehdotus koulutustarjonnan tavoitteiksi vuodelle Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2011:16. OPH (1999). Autio Veikko, Hanhijoki Ilpo, Katajisto Jukka, Kimari Matti, Koski Leena, Lehtinen Jukka. Monten Seppo, Taipale Ulla & Vasara Anneli. Ammatillinen koulutus Työvoiman tarve vuonna 2010 ja ammatillisen koulutuksen mitoitus. Opetushallitus OPH (2004). Hanhijoki Ilpo, Kantola Seppo, Karikorpi Mervi, Katajisto Jukka, Kimari Matti, Koski Leena & Savioja Hannele. Koulutus ja työvoiman kysyntä Valtakunnallisia ja alueellisia laskelmia. Opetushallitus 2004 OPH (2009). Hanhijoki Ilpo, Katajisto Jukka, Kimari Matti, Koski Leena & Savioja Hannele. Koulutus ja työvoiman kysyntä Tulevaisuuden työpaikat osaajia tarvitaan Opetushallitus TM (1991). Työministeriö. Työvoima Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kehitys vuoteen 2000 ja arvioita vuoteen Helsinki TM (1996). Työministeriö. Työvoima Integroituva Eurooppa ja Suomen työllisyysnäkymät. Työpoliittinen tutkimus Nro 130. Helsinki TM (1999). Työministeriö. Työvoima Työllisyys ja hyvinvointi uuden vuosituhannen alkaessa. Loppuraportti. Työpoliittinen tutkimus Nro 200. Helsinki TM (2003). Työministeriö. Työvoima Osaamisen ja täystyöllisyyden Suomi. Loppuraportti. Työpoliittinen tutkimus Nro 245. Helsinki TM (2007). Työministeriö. Työvoima Täystyöllisyys, korkea tuottavuus ja hyvät työpaikat hyvinvoinnin perustana työikäisen väestön vähentyessä. Työpoliittinen tutkimus Nro 325. Helsinki

8 Työpoliittinen Aikakauskirja 3/2011 Katsauksia ja keskusteluja LIITE 1. Asiantuntija-ammattien työllisyys vuonna 2005 Asiantuntija-ammatti Työlliset Yhteensä Maa- ja metsätalouden asiantuntijat Konetekniikan asiantuntijat Kemiallisen prosessityön asiantuntijat Sähkö- ja elektroniikka-alan asiantuntijat Teollisuuden johtajat ja muut asiantuntijat Rakennusalan johtajat ja asiantuntijat Lentoliikenteen johtajat ja asiantuntijat Kaupan alan johtajat ja asiantuntijat Majoitus- ja ravitsemisalan johtajat ja asiantuntijat Toimistotyön esimiehet ja asiantuntijat Sairaanhoitajat ja muut terveydenhuollon asiantuntijat Lääkärit ja muut terveydenhuollon asiantuntijat Sosiaalialan erityisasiantuntijat Sosiaali- ja terveydenhuollon johtajat Opettajat ja opetusalan muut asiantuntijat Taiteilijat ja taidealan muut asiantuntijat Taide- ja kulttuurialan johtajat ja tuottajat Kirjasto-, arkisto- ja museoalan asiantunitjat Tiedottajat ja toimittajat Matematiikan ja luonnontieteen asiantuntijat Yhteiskunnallisen ja humanistisen alan sekä talouden asiantuntijat Lakiasiantuntijat Julkisen hallinnon johtajat ja asiantuntijat Tietotekniikan johtajat ja asiantuntijat Tutkimus- ja kehitysjohtajat Kaikki työlliset Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto. 65

9 LIITE 2. Asiantuntija- ja työntekijätoimialojen työllisyys vuonna 2005 Toimiala Osuus toimialan työllisistä, % Yhteensä Asiantuntijat Työntekijät Yhteensä Asiantuntijatoimialat KOULUTUS JA TUTKIMUS LIIKE-ELÄMÄN TEKNISET TERVEYDENHUOLTOPALVELUT JULKINEN HALLINTO JA ELEKTRONIIKKA- JA VIRKISTYS-, KULTTUURI- JA JÄRJESTÖTOIMINTA RAHOITUS- JA SÄHKÖ, KAASU- JA VESIHUOLTO LIIKE-ELÄMÄN Työntekijätoimialat TUKKUKAUPPA JA KONEIDEN JA LAITTEIDEN SEKÄ KEMIALLISTEN YMS MATKAILU-, MAJOITUS- JA MAANPUOLUSTUS JA SOSIAALIPALVELUT METSÄTALOUS JA TEOLLISUUS POSTI- JA TELELIIKENNE METALLIEN JA ELINTARVIKKEIDEN, JUOMIEN RAKENTAMINEN MUU TEOLLISUUS VÄHITTÄISKAUPPA TOIMIALA TUNTEMATON KULJETUS MUUT PALVELUT ISÄNNÖINTI JA MAA-, RIISTA- JA KALATALOUS Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto. 66

MUUTTUVAT TYÖELÄMÄN KOULUTUS- JA OSAAMISTARPEET. Olli Poropudas. Tulevaisuuden työelämän osaamistarpeet, Tampere 14.2.2006

MUUTTUVAT TYÖELÄMÄN KOULUTUS- JA OSAAMISTARPEET. Olli Poropudas. Tulevaisuuden työelämän osaamistarpeet, Tampere 14.2.2006 MUUTTUVAT TYÖELÄMÄN KOULUTUS- JA OSAAMISTARPEET Olli Poropudas Tulevaisuuden työelämän osaamistarpeet, Tampere 14.2.26 Työpaikka-avaukset ammattiryhmittäin 2-15 1 HOITOTYÖ 2 TEOLLINEN TYÖ 9 TAL.-HALL.

Lisätiedot

Tiedoston välilehdet. sekä Mitenna-toimialaluokitus.

Tiedoston välilehdet. sekä Mitenna-toimialaluokitus. Tiedoston välilehdet 1. Toimialan työlliset maakunnittain VOSE-hankkeessa määritellyllä vähittäiskaupan alalla (poikkeaa siis hieman Tilastokeskuksen pelkästä vähittäiskauppa-luokasta, koska sisältää ajoneuvojen

Lisätiedot

ALUEIDEN KOULUTUSTARPEET. Luova tulevaisuus -ennakointiseminaari Turku 30. 31.8.2011 Matti Kimari Opetushallitus/Ennakointi

ALUEIDEN KOULUTUSTARPEET. Luova tulevaisuus -ennakointiseminaari Turku 30. 31.8.2011 Matti Kimari Opetushallitus/Ennakointi ALUEIDEN KOULUTUSTARPEET Luova tulevaisuus -ennakointiseminaari Turku 30. 31.8.2011 Matti Kimari Opetushallitus/Ennakointi ALUSTUKSEN SISÄLTÖ - Yleistä koulutustarpeiden ennakoinnista - Ennakointiyhteistyö

Lisätiedot

Koulutustarpeet 2020-luvulla - ennakointituloksia. Ennakointiseminaari Ilpo Hanhijoki

Koulutustarpeet 2020-luvulla - ennakointituloksia. Ennakointiseminaari Ilpo Hanhijoki Koulutustarpeet 2020-luvulla - ennakointituloksia Ennakointiseminaari 16.2.2016 Ilpo Hanhijoki Esityksen sisältö 1. Työvoima ja koulutustarpeet 2020- luvulla - ennakointituloksia 2. Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet

Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät 29. - 30.1.2014 Samuli Leveälahti Opetusneuvos Opetushallitus samuli.levealahti@oph.fi

Lisätiedot

LAPLAND Above Ordinary

LAPLAND Above Ordinary LAPLAND Above Ordinary Lapin palaute Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotukseen ammatillisen peruskoulutuksen koulutustarjontaan ja kokonaisopiskelijamääriä koskevaan suunnitelmaan vuosille 2013-2016.

Lisätiedot

Avautuvat työpaikat (ammattirakenteen muutos + poistumat )

Avautuvat työpaikat (ammattirakenteen muutos + poistumat ) KM 8.5.2007 Avautuvat työpaikat (ammattirakenteen muutos + poistumat ) Taulukko 1.1 Avautuvat työpaikat 2005-2020, henkeä vuodessa ( Tavoitekehitys, Pääammattiryhmät) Pirkan- Pääammattiryhmät maa Häme

Lisätiedot

Avautuvat työpaikat (ammattirakenteen muutos + poistumat )

Avautuvat työpaikat (ammattirakenteen muutos + poistumat ) KM 9.5.2007 Kärkineliö-maakunnat Avautuvat työpaikat (ammattirakenteen muutos + poistumat ) Taulukko 1.1 Avautuvat työpaikat 2005-2020, henkeä vuodessa Laskennallinen ikäluokan riittävyys avautuviin työpaikkoihin.

Lisätiedot

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 12.4.2013 Tuukka Arosara, projektipäällikkö Hanna Silvennoinen, projektisuunnittelija POKETTI-hanke: www.poketti.fi

Lisätiedot

Työvoiman tarve Suomen taloudessa vuosina 2010-2025 VATTAGE-malli ennakointityössä

Työvoiman tarve Suomen taloudessa vuosina 2010-2025 VATTAGE-malli ennakointityössä Työvoiman tarve Suomen taloudessa vuosina 2010-2025 VATTAGE-malli ennakointityössä Jussi Ahokas VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Esityksen sisällys Ennakoinnin rakenteiden uudistaminen valtionhallinnossa

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2015

Työpaikat ja työlliset 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut

Lisätiedot

Työvoima- ja koulutustarve 2025 Markku Aholainen maakunta-asiamies Etelä-Savon maakuntaliitto

Työvoima- ja koulutustarve 2025 Markku Aholainen maakunta-asiamies Etelä-Savon maakuntaliitto Työvoima- ja koulutustarve 2025 maakunta-asiamies Etelä-Savon maakuntaliitto Maakunnan suunnittelun kokonaisuus UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNTAKAAVA Budj. rahoitus EU-ohj.rahoitus

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

NÄKEMYKSIÄ ENSI VUOSIKYMMENEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEISTA

NÄKEMYKSIÄ ENSI VUOSIKYMMENEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEISTA NÄKEMYKSIÄ ENSI VUOSIKYMMENEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEISTA Opetushallinnon koulutustarjontaprojektien tavoitteita ja tuloksia Tulevaisuusluotain seminaari 9.2. 2005 Ilpo Hanhijoki Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

MERKONOMIEN TYÖLLISYYSNÄKYMÄT. Liiketalouden kehittämispäivät Mervi Angerma-Niittylä

MERKONOMIEN TYÖLLISYYSNÄKYMÄT. Liiketalouden kehittämispäivät Mervi Angerma-Niittylä MERKONOMIEN TYÖLLISYYSNÄKYMÄT Liiketalouden kehittämispäivät 13.-14.4.2011 Mervi Angerma-Niittylä KAUPPA LUO VARALLISUUTTA YHTEISKUNTAAN Bruttokansantuoteosuudet 2009 1,6 2,7 3,0 3,6 19,7 15,6 9,0 9,9

Lisätiedot

VATT:n ennusteet Toimiala Online -tietopalvelussa. Toimiala Onlinen syysseminaari 12.10.2011. Jussi Ahokas

VATT:n ennusteet Toimiala Online -tietopalvelussa. Toimiala Onlinen syysseminaari 12.10.2011. Jussi Ahokas VATT:n ennusteet Toimiala Online -tietopalvelussa Toimiala Onlinen syysseminaari... Jussi Ahokas VATT:n ennakointityö ja Toimiala Online VATT:n ennakointityön taustaa Ennakoinnin tulokset laadulliset skenaariot

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Työvoimatarve 2025 koulutuksen aloittajatarpeiksi

Työvoimatarve 2025 koulutuksen aloittajatarpeiksi Työvoimatarve 2025 koulutuksen aloittajatarpeiksi Työvoimatarve koulutuksen aloittajatarpeeksi VATT:n toimialaennuste (työlliset) 2008 2025» Perusura ja tavoiteura Toimialaennuste muunnettu ammattirakenne-ennusteeksi

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet

Kymenlaakso ennusteet Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet ValokuvaT Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Väestön ikäjakauma Kymenlaaksossa (suunnite, Iitti mukana) 3 Väestön

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet päivitetty

Kymenlaakso ennusteet päivitetty Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet 12.04.2016 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson väestöennuste 2014-2040 3 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson ikärakenne-ennuste

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 20.11.2017 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten

Lisätiedot

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Uusi SeutUra -hanke Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Pielisen Karjalan vahvat klusterit Tässä aineistossa on tarkasteltu Pielisen Karjalan eli

Lisätiedot

Työpaikkakehitys ja työvoimatarve 2025 KESU-prosessi 2010-2011

Työpaikkakehitys ja työvoimatarve 2025 KESU-prosessi 2010-2011 Työpaikkakehitys ja työvoimatarve 2025 KESU-prosessi 2010-2011 Työvoimatarve koulutuksen aloittajatarpeeksi Pohjana VATT:n toimialaennuste 2008 2025 ns. perusura Maakunnan kommenttien pohjalta ns. tavoiteura

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,

Lisätiedot

Ennakointi ammatillisessa koulutuksessa

Ennakointi ammatillisessa koulutuksessa Ennakointi ammatillisessa koulutuksessa Läpäisyntehostamisohjelman työseminaari 11.5.2015 Samuli Leveälahti Opetusneuvos Ennakointi- ja strateginen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus Sisältö Läpäisystä,

Lisätiedot

KUOPION TYÖPAIKAT

KUOPION TYÖPAIKAT KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät

Lisätiedot

Työmarkkinoiden kehityskuvia

Työmarkkinoiden kehityskuvia Työmarkkinoiden kehityskuvia Heikki Räisänen, tutkimusjohtaja, dosentti Työ- ja elinkeinoministeriö Pirkanmaan liiton tulevaisuusfoorumi 7.11.2011, Tampere Sisältö 1. Lähtökohtia työmarkkinoiden toimintaan

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot

Ennakointi tukee koulutustarjonnan päätöksentekoa

Ennakointi tukee koulutustarjonnan päätöksentekoa Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2009 Katsauksia ja keskusteluja Ennakointi tukee koulutustarjonnan päätöksentekoa Matti Kimari 1 Johdanto Tässä artikkelissa esitellään Opetushallituksen koulutustarpeiden

Lisätiedot

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä 22.11.2013. Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä 22.11.2013. Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä 22.11.2013 Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen

Lisätiedot

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007 -tilastoja lokakuu 2007 Väestö ikäryhmittäin -alueella ja koko Vantaalla 1.1.2007 ja ennuste 1.1.2015 väestöosuus, % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2007 2015 2007 2015 Vantaa 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat

Lisätiedot

Pirkanmaan ennakointipalvelu 2002-2008

Pirkanmaan ennakointipalvelu 2002-2008 Pirkanmaan ennakointipalvelu Työvoima- ja elinkeinokeskus Pirkanmaan ennakointipalvelu 2002-2008 Ene Härkönen, 25.10.2007 Ennakointitiedon lisääminen ja jäsentäminen Pirkanmaan ennakointijärjestelmä, joka

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 19:2016

TILASTOKATSAUS 19:2016 TILASTOKATSAUS 19:2016 21.10.2016 TYÖPAIKAT JA TYÖSSÄKÄYNNIN MUUTOS VANTAALLA, ESPOOSSA, HELSINGISSÄ JA KUUMA-ALUEELLA VIIME VUOSINA Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa 107 330 työpaikkaa ja 99 835 henkilöä

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014 Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat

Lisätiedot

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019 Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019 25 000 22 500 20 000 Ennuste 19 016 väestön määrä 17 500 15 000 12 500 10 000 15 042 7 500 5 000 2 500 0 1991 1993 1995 1997

Lisätiedot

KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI

KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI Ilpo Hanhijoki KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI Tulevaisuuden osaamisperustan rakentaminen 11.6.2014 Opetushallituksen tehtävät ennakoinnissa työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointi (määrällinen

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014

Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014 Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014 Ennakoima yhessä! - Lapin ennakoinnin toimintamalli Pohjalla tiivis yhteistyö alueviranomaisten,

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

LIITE 3. Lähteet. Lähteenä käytetyt tilastoaineistot:

LIITE 3. Lähteet. Lähteenä käytetyt tilastoaineistot: Lohjan kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosille 26-213 Lähteet LIITE 3 Lähteenä käytetyt tilastoaineistot: Kaavio 1. Lohjan väkiluku vuosina 1995-25 Kaavio 2. Väkiluvun muutos Lohjalla vuodesta

Lisätiedot

Aviapolis-tilastot. Kesäkuu 2008

Aviapolis-tilastot. Kesäkuu 2008 -tilastot Kesäkuu 2008 Väestö ikäryhmittäin Aviapoliksen suuralueella ja koko Vantaalla 1.1.2008 ja ennuste 1.1.2018 100 90 väestöosuus, % 80 70 60 50 40 30 20 10 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat 25-64 -vuotiaat

Lisätiedot

Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016

Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016 Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016 Edunsaajien lukumäärät ja maksetut aikuiskoulutustuet vuosina 2001 2016 Edunsaajien lukumäärät, kpl Maksetut aikuiskoulutustuet, MEUR 26 000 24 000 22 000

Lisätiedot

Työpaikat Vaasan seudulla

Työpaikat Vaasan seudulla Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion

Lisätiedot

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Hyvinkään elinkeinorakenne Tähän diasarjaan on koottu muutamia keskeisiä Hyvinkään kaupungin elinkeinorakennetta koskevia

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 23:2016

TILASTOKATSAUS 23:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 23:2016 1 13.12.2016 VANTAALAISTEN TYÖLLISTEN KESKIMÄÄRÄISET VALTIONVERON- ALAISET VUOSITULOT ERI TOIMIALOILLA VUOSINA 2011 2014 Vantaalaisten työllisten miesten keskitulot

Lisätiedot

Koulutustarpeet 2020-luvulla

Koulutustarpeet 2020-luvulla Ilpo Hanhijoki Koulutustarpeet 2020-luvulla Koulutustarpeiden ennakoinnin koordinointi- ja valmisteluryhmän esitys tutkintotarpeesta Osaaminen muutoksessa Pirkanmaan tulevaisuusfoorumi 2015 Ilpo Hanhijoki

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 25.2.2010 Emmi Karjalainen Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) Työsuojelupiirit (8) Ympäristölupavirastot (3) TE-keskukset (15)

Lisätiedot

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006

Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006 Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006 Työpaikkojen määrän kehitys Tampereen seutukunnassa 2002 2003 2004* Muutos, 03-04 lkm Kangasala (1 8 017 8 134 8 240 106 1,3 Lempäälä 4 748 4

Lisätiedot

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kannus Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 6200 5800 2014; 5643 5400 5000 200 150 100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet 50 kuolleet 0-50 -100-150 -200 maassamuutto

Lisätiedot

Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa

Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Yksityisen Opetusalan Liiton keskustelutilaisuus Helsinki 9.4.2008 Muutosvoimat pakottavat jatkuvaan osaamisen kehittämiseen

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 11.12.2015 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Vuoden 2013 lopussa Lahdessa oli 46 337 työpaikkaa ja työllisiä 41 049. Vuodessa työpaikkojen

Lisätiedot

Nuorten koulutuksen maakunnalliset aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016

Nuorten koulutuksen maakunnalliset aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016 Nuorten koulutuksen maakunnalliset aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi Tavoitekehitys 1 Humanistinen ja kasvatusala 868 861 617-244 -28,3 5 770 5 774 5 830 56 1,0 2 Kulttuuriala

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA TKOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2007-2012 T Luonnos lausunnolle 6/2007, määräaika 9/2007 T Esitys valmis 12.10.2007 T Sivistyspoliittisen ministeriryhmän käsittely 10-11/2007 T Valtioneuvoston

Lisätiedot

Raahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi 2011. Risto Pietilä Raahe 21.2.2012. www.rsyp.fi

Raahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi 2011. Risto Pietilä Raahe 21.2.2012. www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut Tilastokatsaus vuosi 2011 Raahe 21.2.2012 www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut on osa Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen toimintaa. 20.1.2012 1 Elinkeinorakenne Raahen

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutoksia

Toimintaympäristön muutoksia Jämsä Kuhmoinen Toimintaympäristön muutoksia Jämsä ja Kuhmoinen 24.11.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys väestö 1980 2013

Lisätiedot

Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015

Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015 Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015 Aikuiskoulutustuki 2 Aikuiskoulutustuki 3 MEUR Aikuiskoulutustuen rahoitusvastuu on jaettu kolmikantaisesti. Työttömyysvakuutusmaksuista

Lisätiedot

Nuorten koulutuksen aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016 KORKEAKOULUTUS. Varsinais-Suomi + Satakunta

Nuorten koulutuksen aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016 KORKEAKOULUTUS. Varsinais-Suomi + Satakunta Nuorten koulutuksen aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi KORKEAKOULUTUS %) vuoden %) vuoden 1 Humanistinen ja kasvatusala 811 795 525-270 -33,9 4 897 4 827 4 990 163 3,4

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutokset Kyyjärvi Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Kannonkoski Karstula Saarijärven-Viitasaaren seutukunta 21.10.2014 Heikki Miettinen Saarijärvi Pohjakartta MML, 2012 Selvitysalue

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117

Lisätiedot

Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011. Elinkeinotoimi Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta

Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011. Elinkeinotoimi Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011 Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta Elinkeinopoliittinen ohjelma vuosille 2006-2010 Niiden toimenpiteiden kokonaisuus joilla kunta vaikuttaa omalta osaltaan

Lisätiedot

Yritysten henkilöstömäärä kasvoi palvelualoilla henkilöstö lisääntyi erityisesti yritysten toisilleen tarjoamissa palveluissa

Yritysten henkilöstömäärä kasvoi palvelualoilla henkilöstö lisääntyi erityisesti yritysten toisilleen tarjoamissa palveluissa Valokiilassa Vilja Tähtinen, seututietoasiantuntija Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY) Yritysten henkilöstömäärä kasvoi palvelualoilla henkilöstö lisääntyi erityisesti yritysten toisilleen

Lisätiedot

Kuopion työpaikat Muutokset 5 vuodessa: Kuopiossa työpaikkaa. Kuopioon työpaikkaa. Tilastotiedote 12 / 2016

Kuopion työpaikat Muutokset 5 vuodessa: Kuopiossa työpaikkaa. Kuopioon työpaikkaa. Tilastotiedote 12 / 2016 Kuopion työpaikat 2010 2014 Muutokset 5 vuodessa: Tilastotiedote 12 / 2016 Kuopion työpaikkojen määrä kasvoi 960:llä. Työpaikat lisääntyivät yksityisellä sektorilla 860:llä ja kunnalla 740:llä. Valtion

Lisätiedot

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen

Lisätiedot

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT Toimiala Online syysseminaari.. Kotitalouksien reaalitulot (Household income, constant prices) 7 6 5 3 - - -3 Y Y5 3 Y6 PohjSavo Julkisen sektorin investoinnit, perushintaan

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 toisella neljänneksellä 75,1 prosenttia, mikä oli puoli prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m Ruututietokanta 2014: 250m x 250m ja asukkaiden 2013. 250m x 250m. 1 asukas 54 503 54 503 2-10 asukasta 782 991 206 376 11-99 asukasta 1 785 241 55 073 100-499 asukasta 2 112 513 11 224 500-999 asukasta

Lisätiedot

ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ)

ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± )± Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± ) ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ƒ ) ± ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ± ± Ò ± ± ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ)

Lisätiedot

Tilastokatsaus 12:2010

Tilastokatsaus 12:2010 Tilastokatsaus 12:2010 15.11.2010 Tietopalvelu B15:2010 Pendelöinti Vantaalle ja Vantaalta vuosina 2001-2008 Vantaalaisten työssäkäyntikunta Vantaalaisista työskenteli vuonna 2008 kotikunnassaan 44,9 prosenttia.

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2018

TILASTOKATSAUS 1:2018 TILASTOKATSAUS 1:2018 5.2.2018 PENDELÖINTI VANTAALLA JA HELSINGIN SEUDULLA 2006 2015 Tässä tilastokatsauksessa käsitellään Vantaan työssäkäyntiä (pendelöintiä) kahdesta näkökulmasta. Ensin tarkastelun

Lisätiedot

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Olli Savela Yritysten saamat voitot ovat kasvaneet työtuloja nopeammin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Tuotannossa syntyneestä tulosta on voittojen osuus

Lisätiedot

Ammattikoulutuksen ajankohtaiskatsaus - Ennakointi ja strateginen kehittäminen yksikkö

Ammattikoulutuksen ajankohtaiskatsaus - Ennakointi ja strateginen kehittäminen yksikkö Ammattikoulutuksen ajankohtaiskatsaus - Ennakointi ja strateginen kehittäminen yksikkö Joensuun AmKesu aluetilaisuus, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 3.12.2014 Samuli Leveälahti Opetusneuvos Puheenvuoron

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu 250-vuotisjuhlaseminaari 16.10.2008

Lisätiedot

Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä. Opettajan tukimateriaali

Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä. Opettajan tukimateriaali Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä Opettajan tukimateriaali Tasa-arvo -materiaalia Diasarjaan on koottu linkkejä ja Lapin Letkan laatimaa tasa-arvomateriaalia, joita opettaja voi hyödyntää tasa- arvoa

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

HAASTENA TYÖVOIMA Sosiaali- ja terveydenhuolto

HAASTENA TYÖVOIMA Sosiaali- ja terveydenhuolto HAASTENA TYÖVOIMA Sosiaali- ja terveydenhuolto Haasteena sosiaali- ja terveysalan työvoiman saatavuus Alalla työskentelevät eläköityvät Palvelutarpeen lisääntyminen kysynnän kasvu väestön ikääntyminen

Lisätiedot

KOULUTUS JA TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 2025

KOULUTUS JA TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 2025 Ilpo Hanhijoki, Jukka Katajisto, Matti Kimari ja Hannele Savioja KOULUTUS JA TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 2025 Ennakointituloksia tulevaisuuden työpaikoista ja koulutustarpeista, väliraportti Raportit ja selvitykset

Lisätiedot

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014 Työpaikka- ja elinkeinorakenne i k Päivitetty 9.9.2014 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-20112011 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Helsinki 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan

2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan 1 % 5 % 4 % 1 % 2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan 1 % 2 % 1 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 2 % C Teollisuus G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus

Lisätiedot

Kilpailukyky ja työmarkkinat

Kilpailukyky ja työmarkkinat Kilpailukyky ja työmarkkinat - Työpaikka- ja elinkeinorakenne - Työvoima ja työttömyys - Työvoiman saatavuus - Tulotaso ja Helsingin kaupungin tietokeskus Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikat Helsingin

Lisätiedot

ALUEIDEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEIDEN MUUTOKSIA 2010-LUVULLA. Yhteenveto maakuntien liittojen keskeisistä ennakointituloksista

ALUEIDEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEIDEN MUUTOKSIA 2010-LUVULLA. Yhteenveto maakuntien liittojen keskeisistä ennakointituloksista ALUEIDEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEIDEN MUUTOKSIA 2010-LUVULLA Yhteenveto maakuntien liittojen keskeisistä ennakointituloksista Opetushallitus ja tekijät Moniste 17/2007 ISBN 978-952-13-3425-2 (nid.) ISBN

Lisätiedot

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013 Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen

Lisätiedot

Lapin kuntien henkilöstönäkymät

Lapin kuntien henkilöstönäkymät LAPIN KUNTAPÄIVÄ - Tornio 20.9.2011 Lapin kuntien henkilöstönäkymät Marjo Säärelä kunta-asiantuntija Lapin liitto Työllisyystilanne Viimeisten 15 vuoden aikana työttömyys noin puolittunut 27 %:sta 12,7

Lisätiedot

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Perho Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 3400 3200 3000 2014; 2893 2800 2600 2400 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

Ennakointi. jossa koulutustarjonta. Mille aloille nuoria tulisi kouluttaa? Ennakointi riippuu koko kansantalouden kehityksestä.

Ennakointi. jossa koulutustarjonta. Mille aloille nuoria tulisi kouluttaa? Ennakointi riippuu koko kansantalouden kehityksestä. Ennakointi ja koulutustarjonnan tavoitteet Mille aloille nuoria tulisi kouluttaa? Ennakointi riippuu koko kansantalouden kehityksestä. Ville Heinonen Neuvotteleva virkamies Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 73,6 prosenttia, eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Työllisten

Lisätiedot

TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde:

TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde: TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ Alueella työssäkäyvät so. alueen työpaikat vv.2008-2012 (Novago Yrityskehitys Oy:n kunnat)

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa 2014 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30 000 Työttömät työnhakijat (ml.

Lisätiedot