Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2007"

Transkriptio

1 Satu Helakorpi Ritva Prättälä Antti Uutela Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population, Spring Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 6/2008 Publications of the National Public Health Institute

2 Julkaisussa esitetään Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen (AVTK) -seurantatutki muksen tuloksia keväältä. Työikäistä väestöä kutsutaan raportissa perinteiseen tapaan aikuisväestöksi, vaikka eläkeikäiset aikuiset eivät kuulukaan raportin kohdeväestöön. Raportissa olevat tiedot muodostavat yhtäläisesti kerätyn ja raportoidun koko maan aikuisväestöä kuvaavan aikasarjan, jonka luvut ovat keskenään vertailukelpoisia. Vastaava raportti on julkaistu vuosittain alkaen vuodesta Seuranta on toteutettu Sosiaali- ja terveysministeriön tuella. Kansanterveyslaitoksen ssa (ETEO) tehdään kroonisten kansantautien, niihin liittyvien elintapojen sekä tautien ehkäisyn ja väestön terveyden edistämisen tutkimus- ja asiantuntijatyötä. Raportti on laadittu Terveyden edistämisen yksikössä (TETY), jonka tehtävä on mm. seurata aikuisväestön terveyskäyttäytymistä ja sen muutoksia, arvioida valtakunnallisia terveyskasvatus- ja terveydenedistämisohjelmia sekä osallistua paikallisten terveyden edistämistoimien kehittämiseen ja arviointiin. Terveyden edistämisen yksikön henkilökunta : Antti Uutela, VTT, dos., laboratorionjohtaja, yksikön päällikkö Susanna Riihinen, tradenomi (HSO), sihteeri Pilvikki Absetz, PsT, erikoistutkija Clarissa Bingham, ETM, tutkija Nelli Hankonen, VTM, tutkija Heikki Heinonen, VTT, erikoistutkija Satu Helakorpi, VTM, tutkija Piia Jallinoja, VTT, erikoistutkija Marja Kinnunen, VTM, tutkija Elina Laitalainen, VTM, tutkija Olli Nummela, VTM, tutkija Pia Pajari, VTM, tutkija Maija Ruth, tutkimusapulainen Meri Simojoki, MMM, tutkija Johanna Suihko, valtiot. yo, tutkimusassistentti

3 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B6 / 2008 Publications of the National Public Health Institute Satu Helakorpi, Ritva Prättälä, Antti Uutela SUOMALAISEN AIKUISVÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA TERVEYS, KEVÄT Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population, Spring Kansanterveyslaitos Terveyden edistämisen yksikkö KTL-National Public Health Institute, Finland Department of Health Promotion and Chronic Disease Prevention Health Promotion Unit Helsinki 2008

4 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B6 / 2008 Copyright National Public Health Institute Julkaisija-Utgivare-Publisher Kansanterveyslaitos (KTL) Mannerheimintie Helsinki Puh. vaihde (09) , telefax (09) Folkhälsoinstitutet Mannerheimvägen Helsingfors Tel. växel (09) , telefax (09) National Public Health Institute Mannerheimintie 166 FI Helsinki, Finland Telephone , telefax ISBN (print) ISBN (pdf) ISSN Kannen kuva - cover graphic: Irene Manninen-Mäkelä Yliopistopaino, Helsinki 2008 Universitetstryckeriet, Helsingfors 2008 Helsinki University Print, Helsinki 2008 Tätä julkaisua myy ja välittää: Yliopistopainon kirjamyynti books@yliopistopaino.fi PL 4 (Vuorikatu 3 A) HELSINGIN YLIOPISTO Puhelin (09) tai Fax (09) Distribution och försäljning: Universitetstryckeriets bokförsäljning books@yliopistopaino.fi PB 4 (Berggatan 3 A) FI HELSINGFORS UNIVERSITET Tfn (09) eller Fax (09) Distribution and sales: Helsinki University Print Bookstore books@yliopistopaino.fi P.O. Box 4 (Vuorikatu 3 A) FI HELSINKI UNIVERSITY, FINLAND Tel or Fax

5 Helakorpi S., Prättälä R., Uutela A. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät Kansanterveyslaitoksen julkaisuja, B6 /2008, 198 sivua ISBN ; (pdf-versio) ISSN TIIVISTELMÄ Kansanterveyslaitos on toteuttanut vuodesta 1978 alkaen Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (AVTK) -postikyselytutkimuksen joka vuosi. Tässä raportissa esitetään tulokset keväältä. Tavoitteena on mm. kartoittaa työikäisten terveyskäyttäytymisen nykytilanne sekä sen pitkän ja lyhyen aikavälin muutokset. Tutkimuksen tärkeimmät terveyskäyttäytymisen osa-alueet ovat tupakointi, ruokatottumukset, alkoholinkäyttö ja liikunta. Vuoden tutkimusaineistoksi poimittiin väestörekisteristä edustava henkilön satunnaisotos maassa pysyvästi asuvista vuotiaista Suomen kansalaisista. Kyselylomake postitettiin huhtikuussa. Vastaamatta jättäneille lähetettiin tarvittaessa kolme uusintakyselyä. Kyselyyn vastasi henkilöä (vastausaktiivisuus 65 %). Vuonna vastanneista miehistä tupakoi päivittäin 26 prosenttia ja naisista 17 prosenttia. Pitkällä aikavälillä miesten tupakointi on Suomessa vähentynyt. Naisten tupakointi pysyi pitkään 1980-luvun puolivälin tasolla, mutta on viime vuosina kääntynyt loivaan laskuun. Vuonna miehistä 30 prosenttia ja naisista 47 prosenttia kertoi syövänsä tuoreita kasviksia päivittäin. Miehistä 46 prosenttia kertoi juovansa rasvatonta tai ykkösmaitoa, ja vastaava osuus naisista oli 52 prosenttia. Tutkimuksessa mitatut ruokatottumukset ovat muuttuneet pitkällä aikavälillä tarkasteltuna ravintosuositusten mukaiseen suuntaan. Vuonna alkoholinkulutus oli vuoden tasolla. Vuonna miehistä 50 prosenttia ja naisista 55 prosenttia kertoi harrastavansa vähintään puoli tuntia kestävää vapaa-ajan liikuntaa ainakin kolme kertaa viikossa. Päivittäistupakointi on yleisintä alimmassa koulutusryhmässä. Koulutusryhmien väliset tupakointierot ovat pitkällä aikavälillä kasvaneet. Terveellisten ruokatottumusten koulutusryhmäerot ovat edelleen huomattavia. Ylimpään koulutusryhmään kuuluvat kertoivat eniten ravintosuositusten mukaisista ruokatottumuksista. Naisilla terveellisten ruokatottumusten koulutusryhmäerot ovat kuitenkin kaventuneet. Miesten alkoholinkulutuksen koulutusryhmittäiset erot ovat vuoden 2004 veromuutoksen jälkeen jokseenkin hävinneet, kun taas naisilla erot ovat säilyneet: korkeimmin koulutetut naiset ilmoittivat suuremmasta alkoholin viikkokulutuksesta. Asiasanat: terveyskäyttäytyminen, tupakointi, ruokatottumukset, alkoholinkulutus, liikunta

6 Helakorpi S., Prättälä R., Uutela A. Den finländska vuxenbefolkningens hälsobeteende och hälsa, våren Folkhälsoinstitutets publikationer, B6 /2008, 198 sidor ISBN ; (pdf-version) ISSN SAMMANDRAG Folkhälsoinstitutet har sedan år 1978 årligen verkställt postenkätundersökningen Den finländska vuxenbefolkningens hälsobeteende och hälsa (AVTK). I denna rapport presenteras resultaten från undersökningen på våren. Mål för uppföljningen är bland annat att kartlägga den nuvarande situationen i hälsobeteendet samt förändringar i det på lång och kort sikt. Undersökningens främsta delområden i hälsobeteendet är tobaksrökning, matvanor, alkoholkonsumtion och motion. Ett nationellt representativt sampel på i Finland fast bosatta finska medborgare i åldern år utvaldes ur befolkningsregistret som undersökningsmaterial för år. Enkätblanketten postades i april. Till personer som inte hade svarat skickades enkäten på nytt tre gånger. Enkäten besvarades av personer (svarsprocent var 65 %). År rökte 26 procent av männen och 17 procent av kvinnorna dagligen. På lång sikt har männens tobaksrökning minskat i Finland. Kvinnornas tobaksrökning hölls länge på samma nivå som i mitten av 1980-talet, men har uppvisat en aningen sjunkande trend under de senaste åren. År sade sig 30 procent av männen och 47 procent av kvinnorna äta färska grönsaker dagligen. Av männen drack 46 procent fettfri mjölk eller ettans mjölk och motsvarande andel bland kvinnorna var 52 procent. På lång sikt kan man se att de matvanor som mäts i undersökningen allt mer följer näringsrekommendationerna. År låg alkoholkonsumtionen på samma nivå som året innan. År sade sig 50 procent av männen och 55 procent av kvinnorna motionera åtminstone en halvtimme på fritiden minst tre gånger per vecka. De lägst utbildade röker mest. Skillnaderna i rökning mellan utbildningsgrupperna har ökat. Beträffande hälsosamma matvanor är skillnaden mellan utbildningsgrupperna fortfarande avsevärd. De som är högst utbildade uppgav sig följa matvanor som motsvarar näringsrekommendationerna bäst. Bland kvinnorna har skillnaderna i hälsosamma matvanor mellan grupperna däremot minskat. När man ser på männens alkoholkonsumtion har skillnaden mellan utbildningsgrupperna nästan försvunnit efter skattereformen år 2004, medan skillnaderna kvarstår bland kvinnorna: de högst utbildade kvinnorna uppger en större alkoholkonsumtion på veckonivå. Ämnesord: hälsobeteende, tobaksrökning, matvanor, alkoholkonsumtion, motion

7 Helakorpi S., Prättälä R., Uutela A. Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population, Spring Publications of the National Public Health Institute, B6 /2008, 198 pages ISBN ; (pdf) ISSN ABSTRACT Since 1978, the National Public Health Institute (KTL) has carried out an annual postal survey entitled Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population. This report presents the results of the spring survey. The primary purpose of the monitoring is to obtain information on the current health behaviour of the working age population and on changes in it in the long and short term. The survey examines aspects of health behaviour such as smoking, food habits, consumption of alcohol and physical activities. For this survey, a random sample (n=5,000) of Finnish adults between 15 and 64 years of age was drawn from the Population Register. A questionnaire was mailed in April with three reminders. The number of respondents was 3,245 (response rate 65%). In, 26 per cent of men and 17 per cent of women smoked daily. Smoking among men has decreased over the long term, whereas smoking among women remained for a long time at the same level since the mid-1980s. However, female smoking has decreased slightly in recent years. In, 30 per cent of men and 47 per cent of women told that they eat fresh vegetables daily. Forty-six per cent of men told that they drank skimmed or 1-milk (fat 1%), and the corresponding rate among women was 52 per cent. In the long term, food habits have moved in the direction of dietary recommendations. In, 50 per cent of men and 55 per cent of women told that they pursue a minimum of 30 minutes of leisure-time physical activities at least three times a week. Daily smoking was most common in the lowest educational group. The differences in smoking between educational groups have widened. The differences in healthy food habits between educational groups have remained large. The highest educated reported most often that they eat in accordance with dietary recommendations. Among women these differences have diminished. The differences in men s alcohol consumption have almost disappeared following the reform of alcohol taxation in Among women, the differences between educational groups have remained: weekly alcohol consumption was the highest among the highest-educated women. Key words: health behaviour, smoking, food habits, alcohol consumption, physical activity

8

9 SISÄLLYS CONTENT TIIVISTELMÄ SAMMANDRAG ABSTRACT 1 JOHDANTO AINEISTON KERUU Otos ja kyselyn toteutus Vastausaktiivisuus ELINTAPOJEN KEHITYS Tupakointi Ruokatottumukset Alkoholinkulutus Liikunta Ylipaino ELINTAPOJEN KEHITYS KOULUTUKSEN MUKAAN Tupakointi Ruokatottumukset Alkoholinkulutus Liikunta Ylipaino YHTEENVETO LIITTEET: LIITE 1 / APPENDIX LIITE 2 / APPENDIX TAULUKOT TABLES Taulukkoluettelo / List of tables Taulukot / Tables KYSELYLOMAKE / QUESTIONNAIRE IN FINNISH AIKUISVÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMISSEURANNAN (AVTK) JUL- KAISULUETTELO / PUBLICATIONS OF THE FINNISH HEALTH BEHAVIOUR SURVEYS

10

11 1 1 JOHDANTO Elintavoilla, esimerkiksi tupakoinnilla ja ruokatottumuksilla (muun muassa ravintorasvojen määrällä ja laadulla sekä kasvisten käytöllä), on keskeinen merkitys terveyden edistämisessä ja tärkeimpien kroonisten tautien ehkäisyssä. Myös alkoholinkulutus, liikunta, hampaidenhoitotottumukset ja liikenneturvallisuus ovat kansanterveyden kannalta tärkeitä asioita terveyspalvelujen ja lääkkeiden käytön ohella. Tässä raportissa tarkastellaan työikäisten terveyskäyttäytymisseurannan (AVTK) kevään tietojen perusteella muun muassa edellä mainittujen terveyteen vaikuttavien tekijöiden esiintymistä ja muutosta suomalaisilla aikuisilla. Seurannan keskeisenä tavoitteena on kartoittaa terveyskäyttäytymisen pitkän ja lyhyen aikavälin muutoksia. Raportin tekstiosuudessa huomio kiinnitetään tupakointiin, ruokatottumuksiin, alkoholinkäyttöön, liikunnan harrastamiseen ja ylipainoon. Erityinen kiinnostuksen kohde vuoden raportissa ovat elintapojen koulutusryhmittäiset erot. Raporttiin liittyy myös mittava taulukkoosa, jossa elintapojen lisäksi tarkastellaan tietoja eräiden valtakunnallisesti merkittävien terveyden edistämistoimien tunnettuudesta ja niihin osallistumisesta. 2 AINEISTON KERUU 2.1 Otos ja kyselyn toteutus Vuoden tutkimusaineistoksi poimittiin väestörekisteristä valtakunnallisesti edustava 5000 henkilön satunnaisotos. Perusväestön muodostivat vuosina syntyneet maassa pysyvästi asuvat Suomen kansalaiset. Tutkimukseen valituille postitettiin suomentai ruotsinkielinen lomake 12. päivänä huhtikuuta. Vastaamatta jättäneille lähetettiin 3 4 viikon välein tarvittaessa kolmekin uusintakyselyä: ensimmäinen ja toinen toukokuussa, kolmas kesäkuussa. Kysely on pääpiirteissään säilynyt vertailukelpoisena vuodesta toiseen. Joitakin osioita on uudistettu muun muassa siitä syystä, että ne vastaisivat tarjolla olevia tuotevaihtoehtoja. Suomenkielinen lomake on tämän julkaisun liitteenä.

12 2 2.2 Vastausaktiivisuus Kyselyn saaneista kaikkiaan 3245 (65 %) palautti lomakkeen hyväksyttävästi täytettynä heinäkuun loppuun mennessä. Vastanneiden osuudet on esitetty taulukossa 1 sukupuolen mukaan 10-vuotisikäryhmittäin. Vuonna kyselyyn vastasi 57 % miehistä ja 73 % naisista. Miesten matalin vastausprosentti (48 %) oli vuotiailla, ja korkein (72 %) vuotiailla. Naisten vastausosuudet vaihtelivat 65 %:n ja 83 %:n välillä. Taulukko 1. Vastausaktiivisuus aikuisväestön terveyskäyttäytymistutkimuksessa vuosina Table 1. Response rate in the health behaviour surveys among the Finnish adult population in Miehet/Men (%) Naiset/Women (%) Ikäryhmä/ Age group/ Vuosi/Year Yht./ Total Yht./ Total Yht./ Total

13 3 Vastausaktiivisuus vaihteli alueittain 63 %:n ja 68 %:n välillä (taulukko 2). Raportissa on käytetty omaa maakuntiin perustuvaa aluejakoa, joka käsittää Uudenmaan, Länsi- Suomen, Keski-Suomen, Kaakkois-Suomen, Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen (aluejaon täsmällinen määrittely, ks. liite 1). Taulukko 2. Vastausaktiivisuus aikuisväestön terveyskäyttäytymistutkimuksessa vuonna alueittain. Table 2. Response rate in the health behaviour survey among the Finnish adult population in by region. Asuinalue/ Region Uusimaa/ Region of Uusimaa Länsi-Suomi/ Western Finland Keski-Suomi/ Middle Finland Kaakkois- Suomi/ South-eastern Finland Itä-Suomi/ Eastern Finland Pohjois- Suomi/ Northern Finland Miehet/Men(%) Naiset/Women(%) Yht./Tot. (%) Asuinpaikan kaupunkimaisuuden mukaan tarkasteltuna matalin vastausprosentti oli nuorilla miehillä muissa kuin kaupunkikunnissa, joissa kyselyyn vastasi 45 % vuotiaista miehistä. Naisten vastausaktiivisuudessa ei ollut yhtä selviä eroja iän tai asuinpaikan kaupungistumisasteen mukaan luokiteltaessa. (Taulukko 3.) Taulukko 3. Vastausaktiivisuus aikuisväestön terveyskäyttäytymistutkimuksessa vuonna asuinpaikan kaupungistumisasteen mukaan sukupuolittain ja ikäryhmittäin. Table 3. Response rate in the health behaviour survey among the Finnish adult population in by residence area, gender and age group. Pääkaupunkiseutu/ Muut kaupungit/ Muut kunnat/ Helsinki Metropolitan area Other cities Rural areas Ikäryhmä/ Age group Yht Yht Yht. Yht. Miehet/Men (%) Naiset/Women(%) Yht./Tot. (%)

14 4 3 ELINTAPOJEN KEHITYS Seuraavassa kuvataan kyselytutkimukseen vastanneiden päivittäistupakoinnin yleisyyttä, ruokatottumuksia, alkoholinkulutusta ja liikunnan harrastamista sekä ylipainoisten osuutta vuosina Tupakointi Tupakoinnin yleisyys Vuonna työikäisistä miehistä 26 % ja naisista 17 % raportoi päivittäistupakoinnista. Nuorista miehistä (15 24-vuotiaat) 24 % ilmoitti tupakoivansa päivittäin ja 11 % satunnaisesti. Nuorista naisista 16 % tupakoi päivittäin ja 10 % satunnaisesti. (Kuvio 1, Taulukko 36.) % Miehet/Men Naiset/W omen yht./total yht./total Päivittäin tupakoiva/daily smoker Lopettanut 1-12 kk sitten/quitter Tupakoimaton/Non-smoker Satunnaisesti tupakoiva/occasional smoker Lopettanut yli vuosi sitten/ex-smoker Puutteelinen tieto/incomplete data Kuvio 1. Päivittäin tupakoivien, satunnaisesti tupakoivien, lopettaneiden sekä tupakoimattomien osuudet 10-vuotisikäryhmittäin ja sukupuolittain vuonna (tupakointi-indeksin kuvaus liitteessä 2) (%). Figure 1. Proportion of daily smokers, occasional smokers, quitters and non-smokers by 10-year age group and gender in (derivation of smoking index, appendix 2) (%).

15 5 Miesten päivittäistupakointi on tutkimusjakson alusta (v. 1978) vähentynyt; 2000-luvulla miesten päivittäistupakoinnin muutokset ovat olleet pieniä. Naisten päivittäistupakointi taas yleistyi 1980-luvun puoliväliin saakka. Naisten tupakointi pysyi sen jälkeen pitkään samalla tasolla, mutta on viime vuosien aikana kääntynyt laskuun. (Kuvio 2.) % Miehet/Men Naiset/Women v Miehet/Men v Naiset/Women vuosi/year Kuvio 2. Päivittäin tupakoivien vuotiaiden sekä vuotiaiden osuudet vuosina 1978 (%). Figure 2. Proportion of daily smokers among year-olds and among year-olds in 1978 (%).

16 Lopettamisyritykset sekä niihin liittyvät tekijät 6 Päivittäin tupakoivista miehistä 76 % oli huolissaan tupakoinnin vaikutuksesta omaan terveyteensä, naisilla vastaava osuus oli 84 % (taulukko 44). Miehistä ja naisista 59 % ilmaisi haluavansa lopettaa tupakoinnin. Miehistä 41 % ja naisista 46 % kertoi yrittäneensä vakavasti lopettaa tupakoinnin, ts. olleensa tupakoimatta vähintään vuorokauden viimeksi kuluneen vuoden aikana. (Kuvio 3, Taulukot 42 ja 43.) Tupakoinnin lopettamisyrityksissä tapahtunut tason nousu vuodesta 1997 lähtien lienee ainakin osittain näennäinen. Vuotta 1997 ennen käytössä olleeseen kysymykseen lisättiin WHO:n vakavan tupakoinnin lopettamisyrityksen määritelmä vastaaja ollut tupakoimatta vähintään 24 tuntia lopettamistarkoituksessa. Lukeman välitön nousu antaa aiheen olettaa, että suomalaiset olivat aikaisemmin käsittäneet vakavan tupakoinnin lopettamisyrityksen tätä pitkäkestoisemmaksi. % 100 Miehet/Men % 100 Naiset/Women Huoli tupakoinnin aih. terveyshaitoista Haluaa lopettaa tupakoinnin Yrittänyt lopettaa 12 kk:n aikana Worried about the harmful effects of smoking Wanted to give up Have tried to give up during the last 12 months Kuvio 3. Tupakoinnin terveyshaitoista huolestuneiden, lopettamista haluavien ja lopettamista viimeisen vuoden aikana yrittäneiden osuus vuosina 1978 (%). Figure 3. Proportion of those who were concerned about the health hazards of smoking, who wanted to give up smoking and who have attempted to give up smoking during the last 12 months in 1978 (%).

17 7 Altistuminen tupakansavulle työpaikalla Suomalaisten altistuminen työpaikkaympäristön tupakansavulle väheni merkittävästi vuoden 1995 tupakkalain muutoksen toteuduttua. Tämän jälkeenkin tupakoimattomien altistus on vähentynyt hieman. Tupakoivilla miehillä altistumisen väheneminen on edelleen jatkunut. Muita merkittäviä muutoksia vuodesta vuoteen ei ole tapahtunut. Vuonna muista kuin päivittäin tupakoivista miehistä 7 % ja naisista 3 % työskenteli tupakansavuisissa työtiloissa vähintään tunnin. Vastaavat osuudet olivat miltei samat vuonna (5 % ja 2 %). Vuonna työssä käyvistä päivittäin tupakoivista miehistä 21 % ja naisista 11 % ilmoitti oleskelevansa tupakansavuisissa työtiloissa vähintään tunnin päivittäin. (Kuvio 4.) % Miehet, päivittäin tupakoivat/men, daily smokers Naiset, päivittäin tupakoivat/women, daily smokers Miehet, muut/men, the others 20 Naiset, muut/women, the others vuosi/year Kuvio 4. Kodin ulkopuolella työskentelevien altistuminen tupakansavulle päivittäin työpaikalla vähintään tunnin ajan sukupuolittain vuosina Figure 4. Daily exposure to cigarette smoke for at least one hour at work among those who work outside the home by gender in Altistuminen tupakansavulle kotona Vastaajista 76 % kertoi, ettei kukaan tupakoi heidän kodissaan (taulukko 30). Tupakoimattomista 91 % raportoi, ettei kukaan tupakoi heidän kodissaan. Vastaava osuus päivittäin tupakoivilla oli puolestaan 25 %.

18 8 3.2 Ruokatottumukset Vähärasvaisen (0 1 %) maidon käyttö ruokajuomana jatkaa lisääntymistään. Miesten rasvattoman ja ykkösmaidon (rasvapitoisuus 1 %) kulutus on lisääntynyt edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna miehistä 46 % (vuonna 43 %) ja naisista 52 % (vuonna 53 %) joi rasvatonta tai ykkösmaitoa (taulukko 57). Leivän käyttö on laskussa. Edelleen kuitenkin 44 % miehistä ilmoitti syövänsä vähintään kuusi viipaletta leipää päivässä ja naisista 42 % kertoi syövänsä vähintään viisi viipaletta leipää päivässä. Leipä on jo pitkään voideltu yleisimmin kevytlevitteellä tai margariinilla (taulukko 53). Vuonna kertoi 64 % vastaajista käyttävänsä leivällä kevytlevitettä tai margariinia. Vain 4 % miehistä ja 3 % naisista ilmoitti käyttävänsä enimmäkseen voita leivällä. Kasvisten päivittäiskäyttö lisääntyy hitaasti. Miehistä 30 % ja naisista 47 % sanoi syövänsä tuoreita kasviksia päivittäin, vastaavat osuudet vuonna olivat 29 % ja 48 % (taulukko 69). (Kuvio 5.) Miehet/Men Naiset/Women % 100 % Voita leivällä Rasvatonta tai 1-maitoa Kasviksia päivittäin Leipäviipaleet Butter on bread Skimmed milk or 1-milk Vegetables daily Bread slices Kuvio 5. Kasviksia päivittäin syövien, rasvatonta tai ykkösmaitoa juovien, voita leivällä käyttävien sekä leipää vähintään 6 viipaletta (miehet) tai vähintään 5 viipaletta (naiset) päivässä syövien osuudet 1979 (%). Figure 5. Proportion of those who eat vegetables daily, who drink skimmed or 1% -milk and who use butter on bread and who eat at least 6 slices (men) or at least 5 slices (women) of bread daily in 1979 (%).

19 9 3.3 Alkoholinkulutus Raittiiden osuus on vähentynyt vuodesta 1982 tämän vuosituhannen alkuun. Vuonna % miehistä ja 32 % naisista ilmoitti, ettei ole ollenkaan käyttänyt alkoholia viimeksi kuluneen vuoden aikana. Vastaavat osuudet vuonna olivat 11 % (miehet) ja 14 % (naiset) (taulukko 89). Alkoholijuomista yleisin oli olut. Vuonna miehistä 62 % ja naisista 29 % ilmoitti juoneensa olutta viimeksi kuluneen viikon aikana. Edellisenä vuonna vastaavat oluenjuontiosuudet olivat 59 % ja 28 %. Vuonna miehistä 30 % ja naisista 36 % kertoi juoneensa viiniä kuluneen viikon aikana. Long drink - juomia taas sanoi juoneensa 14 % miehistä ja 12 % naisista. Viikon sisällä väkeviä alkoholijuomia kertoi käyttäneensä miehistä 36 % ja naisista 17 %. Vastaavat osuudet vuonna olivat 36 % (miehet) ja 18 % (naiset). Miehistä 13 % ja naisista 25 % sanoi käyttäneensä siideriä tai kevytviiniä (taulukot 90 94) kuluneen viikon aikana. (Kuvio 6.) Miehistä 28 % ja naisista 9 % ilmoitti juovansa vähintään kerran viikossa alkoholia kuusi annosta tai enemmän kerralla (taulukko 99). Miehet/Men Naiset/Women % 100 % Käyttänyt alkoholia Olutta Used any alcohol Beer Väkevää alkoholia Viiniä Spirits Wine Long drink-juomia Siideriä Long drinks Cider Kuvio 6. Alkoholia käyttävien, viimeksi kuluneen viikon aikana olutta, viiniä, long drink -juomia, siideriä sekä väkeviä alkoholijuomia juoneiden osuudet sukupuolittain vuosina 1982 (%). Figure 6. Proportion of those who have drunk alcohol, who have drunk beer, wine, long drinks, cider or spirits during the past week, in 1982 (%).

20 10 Miesten ja naisten kyselyvastaukset eivät tuo esille kovin suuria alkoholinkäytön eroja 2000-luvulla, jolle tultaessa merkittävä nousu oli tapahtunut. Miehistä 41 % ilmoitti juoneensa vähintään kahdeksan annosta alkoholia viikossa, naisista 30 % kertoi käyttäneensä vähintään viisi annosta alkoholia viikossa vuonna (kuvio 7). Vastaavat osuudet vuonna olivat 40 % (miehet) ja 28 % (naiset). Alkoholiannos käsittää pullon olutta tai siideriä, lasin viiniä tai ravintola-annoksen väkevää alkoholijuomaa. % Miehet, vähintään 8 annosta viikossa/men, at least 8 alcohol units weekly Naiset, vähintään 5 annosta viikossa/women, at least 5 alcohol units weekly Kuvio 7. Miehistä vähintään kahdeksan annosta alkoholia viikossa juovien osuudet ja naisista vähintään viisi annosta alkoholia viikossa juovien osuudet vuosina 1982 (%). Figure 7. Proportion of those who have drunk the equivalent of at least 8 alcohol units (men) or at least 5 alcohol units (women) weekly in 1982 (%). 3.4 Liikunta Vuonna 50 % miehistä ja naisista 55 % ilmoitti vapaa-ajan liikunnan harrastamisesta vähintään kolme kertaa viikossa. Vähiten tällaista vapaa-ajan-liikuntaa raportoivat vuotiaat (miehet 43 %, naiset 46 %). (Kuvio 8, Taulukko 108.) Vuonna miehistä 67 % ja naisista 73 % sanoi harrastavansa vapaa-ajan liikuntaa ainakin puoli tuntia vähintään kaksi kertaa viikossa. Miehistä 30 % ja naisista 32 % kertoi harrastavansa vapaa-ajan liikuntaa vähintään neljää kertaa viikossa. Vähintään neljä kertaa viikossa vapaa-ajan liikuntaa harrastavien osuus on pysynyt jokseenkin samalla tasolla 1990-luvun puolivälistä lähtien, josta alkaen em. trendiä on mahdollisuus seurata tässä tutkimuksessa. (Kuvio 9, Taulukko 108.)

21 11 % 100 Miehet/Men Naiset/Women yht./total yht./total Päivittäin/Daily 4-6 kertaa viikossa/4-6 times a week 3 kertaa viikossa/3 times a week 2 kertaa viikossa/2 times a week Kerran viikossa/once a week 2-3 kertaa kuukaudessa/2-3 times a month Muutaman kerran vuodessa tai harvemmin/a few times a year Ei voi harrastaa liikuntaa/cannot exercise Kuvio 8. Vapaa-ajan liikunnan harrastaminen ikäryhmittäin vuonna (%). Figure 8. Leisure-time physical activity by age group in (%). Vuonna työssä käyvistä miehistä 26 % kertoi kävelevänsä tai pyöräilevänsä työmatkoillaan vähintään 15 minuuttia päivässä, naisista 44 %. Vastaavat osuudet vuonna olivat 26 % (miehet) ja 47 % (naiset). Vuonna miehistä 11 % ja naisista 18 % käytti vähintään 30 minuuttia työmatkoihin päivässä pyöräillen tai kävelen. (Kuvio 10, Taulukko 107.)

22 12 % 10 0 Miehet/Men % 10 0 Naiset/Women * * vuosi/year vuosi/year Vapaa-ajan liikuntaa väh. 2-3 krt/viikko Vapaa-ajan liikuntaa väh. 4krt/viikko Leisure time physical exercise at least twice a week Leisure time physical exercise at least four times a week * v. vastausvaihtoehdot muuttuneet/ In, the response options have been changed Kuvio 9. Vapaa ajan liikuntaa vähintään 30 minuuttia vähintään 4 kertaa viikossa ja vähintään 2 3 kertaa viikossa harrastaneiden osuus 1979 (%). Figure 9. A minimum of 30 minutes of leisure-time physical activity at least 4 times a week and at least 2 3 times a week 1979 (%). % 100 Miehet/Men % 100 Naiset/Women vuosi/year vuosi/year Työmatkaliikuntaa päivittäin väh. 15 min. Työmatkaliikuntaa päivittäin 30 min. tai enemmän Walking or cycling to and from work every day (at least 15 min.) Walking or cycling to and from work every day (at least 30 min. or more) Kuvio 10. Työssäkäyvien työmatkaliikuntaan vähintään 30 minuuttia päivässä ja vähintään 15 minuuttia päivässä käyttäneiden osuus 1979 (%). Figure 10. Proportion of those who spent at least 30 minutes and of those who spent at least 15 minutes a day walking or cycling to and from work 1979 (%).

23 Ylipaino Ylipainoisten osuus on kasvanut Suomessa pitkällä aikavälillä. Vuonna 57 % miehistä ja 43 % naisista oli ylipainoisia (BMI>25 kg/m 2 ) itse ilmoittamiensa pituus- ja painotietojen avulla arvioituna. Vastaavat osuudet vuonna olivat 55 % (miehet) ja 41 % (naiset) (kuvio 11, taulukko 103). % 80 Miehet/Men % 80 Naiset/Women v v v v v Yht./Total Kuvio 11. Ylipainoisten (BMI>25 kg/m 2 ) osuudet ikäryhmittäin vuosina 1978 (%). Figure 11. Proportion of men and women with overweight (BMI>25 kg/m 2 ) in 1978 (%). Miehistä 25 % ja naisista 40 % kertoi, että oli yrittänyt vakavasti laihduttaa edellisen vuoden aikana (taulukko 104).

24 14 4 ELINTAPOJEN KEHITYS KOULUTUKSEN MUKAAN Seuraavassa tarkastellaan elintapojen kehitystä koulutuksen mukaan. Koulutusaste on esitetty seuraavasti: alin koulutusryhmä, keskimmäinen koulutusryhmä ja ylin koulutusryhmä. Koulutusryhmät on määritelty syntymä- ja koulutusvuosien mukaan, siten että jokainen syntymävuosi on jaettu tertiileihin koulutusvuosien perusteella. Mukana ovat vuotiaat vastaajat ja tulokset ovat ikävakioituja. Ikävakiointi on suoritettu suoralla menetelmällä 10-vuotisikäryhmittäin käyttäen vertailuväestönä miesten ja naisten yhdistettyä aineistoa. 4.1 Tupakointi Tupakoinnin koulutusryhmäerot ovat edelleen kasvaneet. Tupakointi on yleisintä alimmassa koulutusryhmässä, toiseksi yleisintä keskimmäisessä koulutusryhmässä ja vähiten tupakoidaan ylimmässä koulutusryhmässä. Tutkimusjaksolla 2004 alimpaan koulutusryhmään kuuluvista miehistä 37 % ilmoitti päivittäistupakoinnista. Vastaava osuus oli keskiasteen koulutusryhmän miehillä 29 % ja ylimpään koulutusryhmään kuuluvilla miehillä 17 %. Alimman koulutusryhmän naisista taas tupakoi päivittäin 28 % tutkimusjaksolla 2004, kun vastaava osuus naisten keskimmäisessä koulutusryhmässä oli 18 % ja naisten ylimmässä koulutusryhmässä 11 %. (Kuvio 12.) % Miehet/Men % Naiset/Women Alin Keski Ylin Low Middle High Kuvio 12. Päivittäin tupakoivien vuotiaiden ikävakioitu osuus tutkimusvuosijaksoissa sukupuolen ja suhteellisen koulutuksen mukaan vuosina 1978 (%). Figure 12. Age-standardised proportion of year-old daily smokers by educational group and gender in 1978 (%).

25 Ruokatottumukset Ruokatottumuksien muutoksia eri koulutusryhmissä on kuvattu käyttämällä kolmesta osiosta koostuvaa terveellisten ruokatottumusten indeksiä. Jos vastaaja on ilmoittanut vähintään kaksi kolmesta ravintosuositusten mukaisesta tottumuksesta, hänen ruokatottumuksensa on katsottu terveellisiksi. Suositusten mukaisia tottumuksia ovat: käyttää kasviksia päivittäin, juo rasvatonta tai ykkösmaitoa, käyttää kevytlevitettä tai margariinia leivällä tai ei käytä leipärasvaa lainkaan. Tutkimusjakson aikana ruokatottumukset ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan kaikissa koulutusryhmissä, mutta ryhmien väliset erot ovat edelleen selviä. Ylimpään koulutusryhmään kuuluvat ilmoittivat muita useammin ravintosuositusten mukaisista ruokatottumuksista. Tutkimusjakson alussa alimmassa koulutusryhmässä miehistä 4 %, keskiasteen koulutusryhmässä 8 % ja ylimmässä koulutusryhmässä 17 % ilmoitti syövänsä terveellisesti. Vastaava osuus oli tutkimusjaksolla 2004 alimmassa koulutusryhmässä 37 %, keskiasteen koulutusryhmässä 47 % ja ylimmässä koulutusryhmässä 60 %. Naisilla koulutusryhmäerot ovat kaventuneet. Tutkimusjaksolla naisista alimmassa koulutusryhmässä 56 %, keskimmäisessä koulutusryhmässä 62 % ja ylimmässä koulutusryhmässä 65 % kertoi terveellisistä ruokatottumuksista. (Kuvio 13.) % 80 Miehet/Men % 80 Naiset/Women Alin Keski Ylin Low Middle High Kuvio 13. Terveelliset ruokatottumukset (kaksi kolmesta toteutuu): 1. syö kasviksia päivittäin, 2. juo rasvatonta tai ykkösmaitoa, 3. käyttää margariinia tai kevytlevitettä leivällä tai ei käytä mitään rasvaa leivällä suhteellisen koulutuksen mukaan vuosina 1979, ikävakioitu (%). Figure 13. Healthy food habits (at least two out of the following three habits): 1. eat vegetables daily, 2. drink skimmed milk or milk containing 1% fat, 3. use soft margarine or low-fat spread on bread or do not use any fat on bread, by educational group in 1979, age-standardised (%).

26 Alkoholinkulutus Alkoholinkulutus on lisääntynyt tutkimusjakson aikana kaikissa koulutusryhmissä. Kun tutkimusjakson alussa alimpaan koulutusryhmään kuuluvista miehistä 26 % ja keskiasteen koulutusryhmään kuuluvista miehistä 28 % ilmoitti juovansa vähintään kahdeksan annosta alkoholia viikossa, niin vastaavat osuudet olivat tutkimusjakson lopussa % ja 44 %. Ylimmässä koulutusryhmässä vähintään kahdeksan annosta alkoholia viikossa juovien osuus oli vuosina % ja tutkimusjaksolla %. (Kuvio 14.) Ylimpään koulutusryhmään kuuluvat naiset ilmoittivat useammin juovansa vähintään viisi annosta alkoholia viikossa kuin vähemmän koulutetut. Vuosina noin 10 % alimpaan ja 13 % keskiasteen koulutusryhmään kuuluvista naisista ilmoitti juovansa vähintään viisi alkoholiannosta viikossa. Vastaavat osuudet tutkimusjaksolla 2004 olivat 28 % ja 29 %. Ylimmän koulutusryhmän naisista ilmoitti vähintään viiden viikkoannoksen käytöstä vuosina %, ja vastaava osuus oli 33 % tutkimusjaksolla (Kuvio 14.) % 80 Miehet/Men % 80 Naiset/Women Alin Keski Ylin Low Middle High Kuvio 14. Viimeksi kuluneen viikon aikana vähintään 8 annosta alkoholia (miehet) tai vähintään 5 annosta alkoholia (naiset) juoneiden ikävakioitu osuus suhteellisen koulutuksen mukaan vuosina Figure 14. Age-standardised proportion of those who have drunk the equivalent of at least 8 alcohol units (men) or at least 5 alcohol units (women) during the past week by educational group in 1982.

27 Liikunta Vapaa-ajan liikunta (vähintään puoli tuntia ainakin 2 3 kertaa viikossa) on lisääntynyt kaikissa koulutusryhmissä. Ylimmän koulutusryhmän miehet harrastavat vapaaajanliikuntaa useammin kuin muut miehet. Miehillä koulutusryhmittäiset erot vapaaajanliikunnassa ovat kasvaneet. Naisilla taas koulutusryhmien väliset erot vapaaajanliikunnassa ovat pieniä. (Kuvio 15.) % Miehet/Men % Naiset/Women Alin Keski Ylin Low Middle High Kuvio 15. Vapaa-ajan liikuntaa vähintään 2 3 kertaa viikossa harrastavien ikävakioitu osuus suhteellisen koulutuksen mukaan vuosina 1978 (%). Figure 15. Age-standardised proportion of those who pursue leisure time physical activities at least 2 3 times a week by educational group in 1978 (%). 4.5 Ylipaino Koulutusryhmien väliset erot ylipainoisten osuudessa ovat säilyneet. Ylipainoisuus on yleisintä alimmassa koulutusryhmässä. Naisilla koulutusryhmien väliset erot ylipainoisten osuudessa ovat selvemmät kuin miehillä. Vuosina 2004 alimpaan koulutusryhmään kuuluvista miehistä 65 % oli ylipainoisia. Vastaava osuus keskiasteen koulutusryhmän miehistä oli 61 % ja ylimmän koulutusryhmän miehistä 60 %. Naisista alimmassa koulutusryhmässä 52 % oli ylipainoisia. Vastaava osuus keskiasteen koulutusryhmän naisista oli 44 % ja ylimmän koulutusryhmän naisista 38 %. (Kuvio 16.)

28 18 % Miehet/Men % Naiset/Women Alin Keski Ylin Low Middle High Kuvio 16. Ylipainoisten (BMI>25 kg/m 2 ) ikävakioidut osuudet suhteellisen koulutuksen mukaan vuosina 1978 (%). Figure 16. Age-standardised proportion of overweight men and women (BMI>25 kg/m 2 ) by educational group in 1978 (%).

29 19 5 YHTEENVETO Monet kansantauteihin liittyvät elintavat esimerkiksi tupakointi ja eräät ruokatottumukset ovat pitkällä aikavälillä kehittyneet myönteisesti Suomen työikäisessä väestössä. Sen sijaan alkoholinkäytön, ylipainon ja työmatkaliikunnan kehitys ei ole ollut samalla tavalla myönteistä. Vuonna 26 % miehistä ja 17 % naisista tupakoi päivittäin. Pitkällä aikavälillä miesten tupakointi on vähentynyt, ja naisten tupakointi pysyi pitkään 1980-luvun puolivälin tasolla, mutta on parin viime vuoden aikana kääntynyt laskuun. Ruokatottumukset ovat pitkällä aikavälillä muuttuneet ravintosuositusten mukaiseen suuntaan. Alkoholinkäyttö on puolestaan lisääntynyt Suomessa 1980-luvun alusta lähtien ja raittiiden osuus vähentynyt. Vuonna alkoholinkulutus pysytteli edellisen vuoden tasolla. Vuonna miehistä 50 % ja naisista 55 % kertoi harrastavansa vapaa-ajan liikuntaa vähintään kolme kertaa viikossa. Vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt 1970-luvun lopusta alkaen, mutta työmatkaliikunta, jota naiset jatkuvasti harrastavat miehiä selvästi enemmän, väheni luvulle tultaessa ja on sen jälkeen pysynyt jokseenkin 1990-luvun alun tasolla. Elintapaerot koulutusryhmien välillä ovat säilyneet. Erot ovat useimmiten epäedullisia alimpaan koulutusryhmään kuuluville. Tupakoinnin koulutusryhmäerot ovat jatkuvasti kasvaneet 1980-luvulta alkaen. Tupakointi on yleisintä alimmassa koulutusryhmässä ja toiseksi yleisintä keskikoulutusryhmässä. Ravintosuositusten mukaiset ruokatottumukset ovat yleistyneet kaikissa koulutusryhmissä, mutta koulutusryhmien väliset erot ovat edelleen selviä. Ylimpään koulutusryhmään kuuluvat kertoivat eniten terveellisistä ruokatottumuksista. Korkeammin koulutetut naiset raportoivat edelleen enemmän alkoholin viikkokulutusta; vastaavat miesten erot ovat jokseenkin hävinneet vuoden 2004 jälkeen alkoholiverotuksen alennuttua. Ylimmän koulutusryhmän miehet harrastavat vapaa-ajan liikuntaa eniten, kun taas naisilla merkittäviä koulutusryhmäeroja vapaa-ajan liikunnassa ei esiinny.

30 20 LIITTEET: LIITE 1 / APPENDIX Aluemuuttujan muodostaminen, suluissa maakunnan numero kartassa: Living areas, numbers of regions in parentheses: 1. Uusimaa/Region of Uusimaa -maakunnat: Uusimaa (1), Itä-Uusimaa (20) 2. Länsi-Suomi/Western Finland -maakunnat: Varsinais-Suomi (2), Satakunta (4), Etelä-Pohjanmaa (14), Pohjanmaa (15), Keski-Pohjanmaa (16), Ahvenanmaa (21) 3. Keski-Suomi/Middle Finland -maakunnat: Kanta-Häme (5), Pirkanmaa (6), Päijät-Häme (7), Keski-Suomi (13) 4. Kaakkois-Suomi/South-eastern Finland -maakunnat: Kymenlaakso (8), Etelä-Karjala (9), Etelä-Savo (10) 5. Itä-Suomi/Eastern Finland -maakunnat: Pohjois-Savo (11), Pohjois-Karjala (12) 6. Pohjois-Suomi/Northern Finland -maakunnat: Pohjois-Pohjanmaa (17), Kainuu (18), Lappi (19) Lähde: Tilastokeskus, käsikirjoja 28. Kunnat ja kuntapohjaiset aluejaot

31 21 LIITE 2 / APPENDIX 2 Tupakointi-indeksin muodostaminen / Derivation of smoking index Luokkien merkitys/key to index classes: 1. Päivittäin tupakoivat/daily smokers 2. Satunnaisesti tupakoivat/occasional smokers kk sitten päivittäisen tupakoinnin lopettaneet/ Quitters given up smoking 1-12 months ago 4. Yli vuosi sitten päivittäisen tupakoinnin lopettaneet/ Ex-smokers given up daily smoking more than one year ago 5. Tupakoimattomat/Non-smokers 6. Riittämättömät tiedot/insufficient information * Tieto puuttuu/information missing Onko tupakoinut koskaan? Have you ever smoked? 1) Kyllä/Yes * Onko tupakoinut vähintään 100 kertaa?/have you ever smoked at least 100 times? Ei/No 5 Kyllä/Yes Ei/No * 2) Onko tupakoinut koskaan päivittäin ainakin yhden vuoden ajan?/ Yli kuukausi sitten/ More than one month ago Have you ever smoked daily for at least one year? Kyllä/Yes * Ei/No Milloin on tupakoinut viimeksi?/ When did you last smoke? Milloin on tupakoinut viimeksi?/ When did you last smoke? Viimeisen kuukauden aikana/ During the past month Tänään, 2 pv 1 kk 1 kk 12 kk Yli vuosi * eilen/ sitten/ sitten/ sitten/ Today, 2 days months Over yesterday 1 month ago ago a year ago ) Kysymys lisätty vuonna 1996/Question introduced in ) Vuosina kysytty säännöllistä tupakointia. Vuodesta 1996 lähtien kysytty päivittäistä tupakointia/ During only regular smoking has been inquired. Since 1996 only daily smoking has been inquired.

32 TAULUKOT TABLES 1 TAUSTAMUUTTUJAT BACKGROUND VARIABLES Taulukot/Tables 1.A TERVEYSPALVELUJEN KÄYTTÖ JA TERVEYDENTILA HEALTH SERVICES AND HEALTH Taulukot/Tables 11.A. 29.B YMPÄRISTÖN TUPAKANSAVULLE ALTISTUMINEN EXPOSURE TO ENVIRONMENTAL TOBACCO SMOKE Taulukot/Tables 30.A. 32.B TUPAKOINTI SMOKING Taulukot/Tables 33.A. 48.B RUOKATOTTUMUKSET FOOD HABITS Taulukot/Tables 49.A. 88.B ALKOHOLIN KÄYTTÖ ALCOHOL CONSUMPTION Taulukot/Tables 89.A. 101.B PITUUS PAINOINDEKSI BODY-HEIGHT BODY MASS-INDEX Taulukot/Tables 102.B. 106.B LIIKUNTA PHYSICAL ACTIVITY Taulukot/Tables 107.A. 113.B LIIKENNE JA MUU TURVALLISUUS TRAFFIC SAFETY Taulukot/Tables 114.A. 118.B TERVEYDEN EDISTÄMISEEN LIITTYVIÄ AJANKOHTAISIA ASIOITA CURRENT ISSUES RELATED TO HEALTH PROMOTION Taulukot/Tables 119.A. 129.A Taulukoiden sosioekonomisen aseman luokitus perustuu vastaajan ilmoittamaan ammattiin. Luokituksessa käytetty lähde: Sosioekonomisen aseman luokitus Ammattiluokitus 2001, Käsikirjoja 14. Tilastokeskus Socio-economic status in tables has been classified according to respondents self reported occupation. Source: Classification of socio-economic status Classification of Occupations Handbooks 14, Statistics Finland 2001.

33 TAULUKKO 1.A. Vastanneiden lukumäärä eri ikäryhmissä sukupuolen mukaan. TABLE 1.A. Number of respondents, by sex and age. Vastanneet/ Respondents TAULUKKO 1.B. Vastanneiden lukumäärä taustamuuttujien mukaan. TABLE 1.B. Number of respondents, by background variables. Pohjois-Suomi/North-Finland emäntä/ Farmer,farmer's wife Kansanterveyslaitos/National Public Health Institute

34 TAULUKKO 2. Siviilisääty sukupuolen ja iän mukaan (%). TABLE 2. Marital status, by sex and age (%). Puuttuvia/Missing (n) 14,7 63,5 76,2 79,0 79,1 66,1 21,2 71,3 79,1 74,4 73,0 65,7 65,9 85,3 33,9 20,1 11,4 9,1 27,5 77,8 25,6 11,4 8,4 5,6 22,6 24,8,0 2,2 3,7 9,2 11,5 6,2 1,0 3,2 8,6 15,6 14,5 9,4 8,0,0,4,0,3,3,2,0,0,9 1,5 6,9 2,2 1, Kansanterveyslaitos/National Public Health Institute

35 TAULUKKO 3. Koulunkäyntivuosien määrä sukupuolen ja iän mukaan (%). TABLE 3. Number of school years, by sex and age (%). 0-9 vuotta/ 0-9 years vuotta/ years 13 v. tai enemmän/ 13+ years Puuttuvia/Missing (n) 18,2 1,3 6,7 12,0 37,0 16,8 20,7 3,2 3,4 11,1 32,6 15,0 15,8 56,1 30,6 34,3 41,3 26,5 36,5 45,6 13,3 22,4 30,6 31,4 28,6 32,1 25,7 68,1 59,0 46,7 36,5 46,6 33,7 83,5 74,1 58,3 36,0 56,3 52, Kansanterveyslaitos/National Public Health Institute

36 TAULUKKO 4. Kuinka monta jäsentä kuuluu vastaajan kotitalouteen sukupuolen ja iän mukaan (%). TABLE 4. How many members currently belong to respondent s household including himself/herself (%). 1-2 jäsentä/ 1-2 members 3-4 jäsentä/ 3-4 members 5-6 jäsentä/ 5-6 members 7 tai useampia jäseniä/ 7 or more members yhteensä/total (N) Puuttuvia/Missing (n) 36,2 65,8 33,1 45,4 79,8 54,0 44,1 54,2 22,6 50,8 87,9 53,8 53,9 48,4 28,3 50,4 38,9 19,1 35,6 41,7 38,0 54,8 41,5 11,6 36,2 36,0 13,6 5,0 13,5 13,1,8 8,7 12,4 7,1 18,8 7,3,2 8,6 8,7 1,9,9 3,0 2,6,3 1,7 1,7,6 3,8,5,2 1,3 1, Kansanterveyslaitos/National Public Health Institute

37 TAULUKKO 5. Kotitalouteen kuuluvien ikä sukupuolen ja iän mukaan (%). TABLE 5. Ages of the members of respondent s household, by sex and age (%). Alle 7 -vuotiaita/ Under 7 years old vuotiaita/ 7-17 years old vuotiaita/ years old vuotiaita/ years old 65 vuotta täyttäneitä/ 65 years old or over 6,6 31,3 39,1 6,7,8 15,2 7,4 44,0 35,0 2,9,5 16,5 15,9 48,1 7,7 46,5 45,8 8,7 30,4 46,0 11,7 64,4 45,6 4,1 33,6 32,2 73,6 15,4 5,1 22,7 9,8 22,8 69,5 9,4 8,7 23,7 7,7 22,0 22,3 69,8 88,0 95,3 94,3 97,5 90,5 68,4 90,9 93,0 94,8 95,4 89,6 90,0 1,4 2,4 3,1 3,3 5,9 3,5 1,8,7 1,2 2,1 17,8 5,4 4, Kansanterveyslaitos/National Public Health Institute

38 TAULUKKO 6. Työtilanne sukupuolen ja iän mukaan (%). TABLE 6. Employment status, by sex and age (%). Työssä/At work Osin työssä, osin eläkkeellä/ Partly at work, partly retired Lomautettu/Laid off Koti-äiti, -isä/homemaker Pitkäaikaisella (>6 kk) sairauslomalla/on sick leave Eläkkeellä/Pensioned Muuten poissa työstä/ Not at work for any other reason Puuttuvia/Missing (n) 26,5 82,1 83,9 83,0 53,5 66,4 16,9 57,7 79,3 84,9 49,4 59,1 62,3,0,4 1,1,6 6,4 2,1,0,0,3 1,2 8,5 2,4 2,3,0,4,0,0,3,1,0,0,0,0,0,0,1 4,1 5,2 5,9 6,9 10,1 6,9 3,0 4,1 4,0 4,2 7,2 4,7 5,6 64,4 8,7 1,8 1,6,0 12,1 74,4 14,5 4,3 1,0,2 16,0 14,3,0,0,4,0,0,1 3,3 21,8 10,1,7,2 6,5 3,7,5,4 1,1 1,3,8,8,3,3,0 1,7 1,8,9,9,0 2,2 5,1 5,7 28,5 10,2,0 1,3,6 5,7 31,1 9,2 9,7 4,6,4,7,9,5 1,3 2,0,3 1,4,5 1,6 1,2 1, Kansanterveyslaitos/National Public Health Institute

39 TAULUKKO 7. Työajan luonne sukupuolen ja iän mukaan (%). TABLE 7. What kind of working hours, by sex and age (%). Kokoaikaista/ Full-time job Osa-aikaista/ Part time job En ole työssä/ Not working Puuttuvia/Missing (n) 25,6 81,5 83,0 84,8 56,6 67,7 16,5 57,3 75,3 79,8 48,5 57,3 61,8 17,7 6,2 3,3 1,9 5,5 6,2 20,8 16,2 11,5 8,3 13,9 13,7 10,4 56,7 12,3 13,7 13,3 37,9 26,1 62,7 26,4 13,2 11,8 37,6 29,0 27, Kansanterveyslaitos/National Public Health Institute

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2009

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2009 Satu Helakorpi Elina Laitalainen Antti Uutela Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population, Spring RAPORTTI 7 2010 Terveyden

Lisätiedot

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2005

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2005 Satu Helakorpi Kristiina Patja Ritva Prättälä Antti Uutela Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population, Spring Kansanterveyslaitoksen

Lisätiedot

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2008

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2008 Satu Helakorpi Meri Paavola Ritva Prättälä Antti Uutela Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population, Spring RAPORTTI

Lisätiedot

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2010

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2010 RAPORTTI Satu Helakorpi Tuuli Pajunen Piia Jallinoja Suvi Virtanen Antti Uutela Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2010 Health Behaviour and Health among the Finnish Adult

Lisätiedot

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2006

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2006 Satu Helakorpi Kristiina Patja Ritva Prättälä Antti Uutela Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population, Spring Kansanterveyslaitoksen

Lisätiedot

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2013

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2013 RAPORTTI Anni Helldán Satu Helakorpi Suvi Virtanen Antti Uutela Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2013 Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population, Spring

Lisätiedot

Suomalaisen aikuisväestön. terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2014 .!7BC5<3"DFHHJI!

Suomalaisen aikuisväestön. terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2014 .!7BC5<3DFHHJI! Anni Helldán Satu Helakorpi Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2014 Anni Helldán, Satu Helakorpi Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2014 Health

Lisätiedot

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2011

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2011 RAPORTTI Satu Helakorpi Anna-Leena Holstila Suvi Virtanen Antti Uutela Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2011 Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population,

Lisätiedot

SUOMALAISEN AIKUISVÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA TERVEYS, KEVÄT 2002

SUOMALAISEN AIKUISVÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA TERVEYS, KEVÄT 2002 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B12 / Publications of the National Public Health Institute Satu Helakorpi Kristiina Patja Ritva Prättälä Arja R. Aro Antti Uutela SUOMALAISEN AIKUISVÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN

Lisätiedot

SUOMALAISEN AIKUISVÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA TERVEYS, KEVÄT 2000

SUOMALAISEN AIKUISVÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA TERVEYS, KEVÄT 2000 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B8 / Publications of the National Public Health Institute Satu Helakorpi Antti Uutela Ritva Prättälä Pekka Puska SUOMALAISEN AIKUISVÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA TERVEYS,

Lisätiedot

Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys maakunnissa 1978 2005

Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys maakunnissa 1978 2005 Satu Helakorpi Elina Laitalainen Pilvikki Absetz Jorma Torppa Antti Uutela Pekka Puska Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys maakunnissa 1978 25 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 15/27 Kansanterveyslaitoksen

Lisätiedot

SUOMALAISEN AIKUISVÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA TERVEYS, KEVÄT 1999

SUOMALAISEN AIKUISVÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA TERVEYS, KEVÄT 1999 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 19 / Publications of the National Public Health Institute Satu Helakorpi, Antti Uutela, Ritva Prättälä, Pekka Puska SUOMALAISEN AIKUISVÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA

Lisätiedot

TERVEYS JA TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN SEKÄ NIIDEN MUUTOKSET KAINUUSSA VUOSINA 1996 JA 1999

TERVEYS JA TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN SEKÄ NIIDEN MUUTOKSET KAINUUSSA VUOSINA 1996 JA 1999 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B7/2001 Publications of the National Public Health Institute Olli Nummela, Antti Uutela TERVEYS JA TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN SEKÄ NIIDEN MUUTOKSET KAINUUSSA VUOSINA JA Kansanterveyslaitos

Lisätiedot

TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA TERVEYS, KEVÄT 2004

TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA TERVEYS, KEVÄT 2004 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja Publications of the National Public Health Institute B 13 / Satu Helakorpi Kristiina Patja Ritva Prättälä Arja R. Aro Antti Uutela SUOMALAISEN AIKUISVÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN

Lisätiedot

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Päivittäin tupakoivien osuus (%) 1978 2006 % 50 40 30

Lisätiedot

Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B2/2001 Publications of the National Public Health Institute

Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B2/2001 Publications of the National Public Health Institute Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B2/2001 Publications of the National Public Health Institute Satu Helakorpi Antti Uutela Olli Nummela Vesa Korpelainen Pekka Puska POHJOIS-KARJALAN AIKUISVÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN

Lisätiedot

Kuntien HYTE -toiminnan keskeisiä haasteita ja kehittämisen alueita

Kuntien HYTE -toiminnan keskeisiä haasteita ja kehittämisen alueita Kuntien HYTE -toiminnan keskeisiä haasteita ja kehittämisen alueita Heli Hätönen, erityisasiantuntija, TtT 16.1.214 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sisältö Väestön terveys ja elintavat kehityssuuntia Kansallisten

Lisätiedot

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2012

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2012 RAPORTTI Anni Helldán Satu Helakorpi Suvi Virtanen Antti Uutela Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2012 Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population, Spring

Lisätiedot

Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys keväällä 2013 ja niiden muutokset 1993 2013

Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys keväällä 2013 ja niiden muutokset 1993 2013 Anni Helldán Satu Helakorpi Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys keväällä 2013 ja niiden muutokset 1993 2013 Health Behaviour and Health among the Finnish Elderly, Spring 2013, with Trends

Lisätiedot

Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen

Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen Tommi Sulander Olli Nummela Elina Laitalainen Satu Helakorpi Antti Uutela Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys alueittain 1993 25 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B /27 Kansanterveyslaitoksen

Lisätiedot

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP 88 LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN 88 MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT

Lisätiedot

Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys keväällä 2009 ja niiden muutokset

Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys keväällä 2009 ja niiden muutokset RAPORTTI Elina Laitalainen Satu Helakorpi Antti Uutela Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys keväällä 2009 ja niiden muutokset 1993 2009 Health Behaviour and Health among the Finnish Elderly,

Lisätiedot

ELÄKEIKÄISEN VÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN KEVÄÄLLÄ 1999 JA SEN MUUTOKSET 1993-1999

ELÄKEIKÄISEN VÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN KEVÄÄLLÄ 1999 JA SEN MUUTOKSET 1993-1999 Folkhälsoinstitutet National Public Health Institute Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B7 / 2000 Publications of the National Public Health Institute Tommi Sulander Satu Helakorpi Antti Uutela Pekka Puska

Lisätiedot

Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen

Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen Tommi Sulander Satu Helakorpi Aulikki Nissinen Antti Uutela Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys keväällä 2005 ja niiden muutokset 1993 2005 Health Behaviour and Health among Finnish Elderly,

Lisätiedot

Koulutusryhmien väliset erot tupakoinnissa 2000-luvulla

Koulutusryhmien väliset erot tupakoinnissa 2000-luvulla Koulutusryhmien väliset erot tupakoinnissa 2000-luvulla Antero Heloma, THL 4.12.2014 Esityksen nimi / Tekijä 1 Päivittäisen tupakoinnin yleisyys työikäisen aikuisväestön keskuudessa vuosina 1960 2013 ja

Lisätiedot

Tupakkapolitiikan uusia tuulia

Tupakkapolitiikan uusia tuulia Tupakkapolitiikan uusia tuulia Tupakkapäivä 14.11.2008 HY, TTL, KTL Antero Heloma Kansanterveyslaitos 24.11.2008 Smoking prevalence in Finland 1950-2007 % 80 70 60 50 40 30 20 10 Men Women 0 1950 1970

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2011 Accommodation statistics 2011, January Nights spent by foreign tourists in Finland increased by per cent in January The number of recorded nights spent by foreign tourists at

Lisätiedot

TERVEYSKAYT~ÄYTYMINEN,

TERVEYSKAYT~ÄYTYMINEN, Publicatiom ofthe Natiud AiMic Heaith Institute Satu Helakorpi Mari-Anna Berg Antti Uutela Pekka Puska SUOMALAISEN AIKUISVÄESTON TERVEYSKAYT~ÄYTYMINEN, IUNÄT 195 Health Behaviour arnong Finnish Adult Population,

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

ELÄKEIKÄISEN VÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA TERVEYS KEVÄÄLLÄ 2003 JA NIIDEN MUUTOKSET 1993-2003

ELÄKEIKÄISEN VÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA TERVEYS KEVÄÄLLÄ 2003 JA NIIDEN MUUTOKSET 1993-2003 Kansanterveyslaitos Folkhälsoinstitutet National Public Health Institute Kansaterveyslaitoksen julkaisuja B 6 / 2004 Publications of the National Public Health Institute Tommi Sulander Satu Helakorpi Aulikki

Lisätiedot

m L,.," HPrlHfrHiiiam

m L,., HPrlHfrHiiiam m L,.," HPrlHfrHiiiam Kansanterveyslaitoksen julkaisuja Publications of the National Public Health nstitute Olli Nummela Satu Helakorpi Tiina Laathmen Antti Uutela Pekka Puska TERVEYSKÄYTTAYTYMNEN JA TERVEYDENTLA

Lisätiedot

Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B2/2002 Publications of the National Public Health Institute. Piia Jallinoja, Satu Helakorpi, Antti Uutela

Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B2/2002 Publications of the National Public Health Institute. Piia Jallinoja, Satu Helakorpi, Antti Uutela Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B2/2002 Publications of the National Public Health Institute Piia Jallinoja, Satu Helakorpi, Antti Uutela SUOMALAISEN AIKUISVÄESTÖN KONTAKTIT HUUMEISIIN JA MIELIPITEET

Lisätiedot

LAMA JA TERVEYS. -Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen (AVTK) -aineiston 7 -vuotisseurantatutkimus 1989/90-1997

LAMA JA TERVEYS. -Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen (AVTK) -aineiston 7 -vuotisseurantatutkimus 1989/90-1997 Kansanterveyslaitos Folkhälsoinstitutet National Public Health Institute Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B1O /1999 Riitta Luoto Satu Helakorpi Antti Uutela LAMA JA TERVEYS -Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN YLIPAINO JA LIHAVUUS

LASTEN JA NUORTEN YLIPAINO JA LIHAVUUS LASTEN JA NUORTEN YLIPAINO JA LIHAVUUS sekä pituus- ja painotietojen kattavuus Avohilmo-rekisterissä (kerätty lastenneuvoloiden ja kouluterveydenhuollon terveystarkastuksissa) 1 AINEISTO JA MENETELMÄT

Lisätiedot

Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt: keiden ja millainen kulutus?

Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt: keiden ja millainen kulutus? Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt: keiden ja millainen kulutus? Janne Härkönen 29.5.218 1 Alkuperäisartikkeli: Mäkelä Pia, Härkönen Janne: Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt keiden ja

Lisätiedot

Seurantaindikaattorit

Seurantaindikaattorit KANSALLINen lihavuusohjelma 2012 2015 Seurantaindikaattorit TULOSINDIKAATTORIT Paino Ikäryhmä Tietolähde 1. Iso-BMI:n perusteella ylipainoiset ja lihavat lapset ikäryhmittäin, % 0 18-v. THL: AvoHILMO 2.

Lisätiedot

Alkoholin käytön ja väkivallan muutokset Suomessa. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto

Alkoholin käytön ja väkivallan muutokset Suomessa. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Alkoholin käytön ja väkivallan muutokset Suomessa Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Esityksen kulku Esityksessä selvitetään ensin lyhyesti miten alkoholi ja väkivalta

Lisätiedot

Nuorten tupakointitilanne ja uudet haasteet

Nuorten tupakointitilanne ja uudet haasteet Nuorten tupakointitilanne ja uudet haasteet Hanna Ollila, asiantuntija Tupakka-, päihde- ja rahapelihaitat -yksikkö 2.12.2014 1 Nykytilanne Kouluterveyskyselyn valossa Uusia tuloksia: Aloittamisalttius

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa FINRISKI-terveystutkimuksen tuloksia Pekka Jousilahti Tutkimusprofessori, THL 25.10.2014 Kansallinen FINRISKI 2012 -terveystutkimus - Viisi aluetta Suomessa

Lisätiedot

The relationship between leisuretime physical activity and work stress with special reference to heart rate variability analyses

The relationship between leisuretime physical activity and work stress with special reference to heart rate variability analyses The relationship between leisuretime physical activity and work stress with special reference to heart rate variability analyses Teisala Tiina, TtM, tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto Terveystieteiden

Lisätiedot

Kauniaisten aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2007

Kauniaisten aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2007 Elina Laitalainen Satu Helakorpi Ulla Tikkanen Antti Uutela Kauniaisten aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät Grankullas vuxenbefolkningens hälsobeteende och hälsa, våren Kansanterveyslaitoksen

Lisätiedot

Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend?

Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend? Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend? Martta Forsell, Finnish Focal Point 28.9.2015 Esityksen nimi / Tekijä 1 Martta Forsell Master of Social Sciences

Lisätiedot

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä Katoavat työpaikat Pekka Myrskylä 13-14.06.2017 Työpaikkamuutos 1987-2014 1987 % 2014 % Erotus Uudenmaan maakunta 675242 29,1 771293 33,9 96051 14,2 Pohjois-Pohjanmaan maakunt 142326 6,1 155246 6,8 12920

Lisätiedot

Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa. Professori Tiina Laatikainen

Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa. Professori Tiina Laatikainen Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa Professori Tiina Laatikainen 1 WHO:n globaalit tavoitteet 1. 25% lasku kuolleisuudessa sydän- ja verisuonisairauksiin, syöpään, diabetekseen ja kroonisiin

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2013 Accommodation statistics 2013, July Nights spent by foreign tourists in Finland up by 1.9 per cent in July 2013 The number of recorded nights spent by foreign tourists at Finnish

Lisätiedot

Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija

Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija Luennon tavoitteet Suomalaisten ruokavalio ja sen muutokset Ravitsemuksen plussat ja miinukset Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski 28.2.2014 Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija Tietolähteet

Lisätiedot

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA Hyvinkään sairaanhoitoalueen Psykiatria 1 FYYSINEN AKTIIVISUUS 1.1 Kuinka paljon liikut ja rasitat itseäsi ruumiillisesti vapaa-aikana? Jos rasitus vaihtelee

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2580 ITÄSUOMALAISET POLIISIT : TERVEYS JA TYÖ- OLOT

KYSELYLOMAKE: FSD2580 ITÄSUOMALAISET POLIISIT : TERVEYS JA TYÖ- OLOT KYSELYLOMAKE: FSD2580 ITÄSUOMALAISET POLIISIT 1995-1998: TERVEYS JA TYÖ- OLOT QUESTIONNAIRE: FSD2580 EASTERN FINNISH POLICE OFFICERS 1995-1998: HEALTH AND WORKING CONDITIONS Tämä kyselylomake on osa yllä

Lisätiedot

33 Lähiulkoilukerta Aluetyyppi, etäisyys Visit closetohome Type of area, distance distance 0,5 h > 0,5 h % ulkoilukerroista / of visits Ulkoiluharrastus / Outdoor activity Kuntokävely, kävelylenkkeily

Lisätiedot

SUOMALAISET LAHJOITTAJINA

SUOMALAISET LAHJOITTAJINA SUOMALAISET LAHJOITTAJINA Kuluttajakyselyn yhteenveto Lokakuu 2018 Suomalaiset lahjoittajina Johdanto Tämän kyselytutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisen

Lisätiedot

ELÄKEIKÄISEN VÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA TERVEYS KEVÄÄLLÄ 2003 JA NIIDEN MUUTOKSET 1993-2003

ELÄKEIKÄISEN VÄESTÖN TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA TERVEYS KEVÄÄLLÄ 2003 JA NIIDEN MUUTOKSET 1993-2003 Kansanterveyslaitos Folkhälsoinstitutet National Public Health Institute Kansaterveyslaitoksen julkaisuja B 6 / 2004 Publications of the National Public Health Institute Tommi Sulander Satu Helakorpi Aulikki

Lisätiedot

Perhevapaiden palkkavaikutukset

Perhevapaiden palkkavaikutukset Perhevapaiden palkkavaikutukset Perhe ja ura tasa-arvon haasteena seminaari, Helsinki 20.11.2007 Jenni Kellokumpu Esityksen runko 1. Tutkimuksen tavoite 2. Teoria 3. Aineisto, tutkimusasetelma ja otos

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 201 Accommodation statistics 201, May Nights spent by foreign tourists in Finland up by 11 per cent in May 201 Overnight stays by foreign tourists continued increasing at Finnish

Lisätiedot

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4)

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4) Tilasto T1106120-s2012palaute Kyselyn T1106120+T1106120-s2012palaute yhteenveto: vastauksia (4) Kysymys 1 Degree programme: (4) TIK: TIK 1 25% ************** INF: INF 0 0% EST: EST 0 0% TLT: TLT 0 0% BIO:

Lisätiedot

Time spent reading magazines NRS 2012

Time spent reading magazines NRS 2012 Time spent reading magazines NRS 2012 Time spent reading magazines Researched in NRS Consumer 2012 survey through an internet questionnaire A customised form: only the magazines which the respondent had

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Naisnäkökulma sijoittamiseen. 24.3.2007 Vesa Puttonen

Naisnäkökulma sijoittamiseen. 24.3.2007 Vesa Puttonen Naisnäkökulma sijoittamiseen 24.3.2007 Vesa Puttonen Miten sukupuolella voi olla mitään tekemistä sijoittamisen kanssa??? Naiset elävät (keskimäärin) pidempään kuin miehet Naiset saavat (keskimäärin) vähemmän

Lisätiedot

56 Ulkoilun useus Koko vuosi Tammi maaliskuu Kesä elokuu Syys joulukuu ja ajankäyttö Year around January March June-August September December viikossa Weekly frequency and time use Ka / Mean Koko väestö

Lisätiedot

Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori

Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori Lihavuus Suomessa Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori 28.12.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lihavuus 70-80 % ylimääräisestä energiasta varastoituu rasvana. Loput varastoituu proteiineina ja niihin

Lisätiedot

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua

Lisätiedot

Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus

Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Katsaus alkoholi-, tupakka-, huumausaine- ja rahapelitilanteeseen 29.4.2016 Kirsimarja Raitasalo 1 ALKOHOLI 29.4.2016

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2013 Accommodation statistics 2013, February Nights spent by foreign tourists in Finland down by 2.5 per cent in February 2013 The number of recorded nights spent by foreign tourists

Lisätiedot

Seuranta- ja loppukysely

Seuranta- ja loppukysely Perusterveydenhuollon yksikkö Terveyden edistäminen ja preventio, 20170604 Seuranta- ja loppukysely NIMI Ikä Pvm 1. Paino 2. Pituus 3. Verenpaine 1. / 2. / http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnut/hoi04010#t3

Lisätiedot

Pricing policy: The Finnish experience

Pricing policy: The Finnish experience Pricing policy: The Finnish experience Esa Österberg Senior Researcher Alcohol and Drug Research, STAKES, Helsinki, Finland esa.osterberg@stakes.fi Three pillars of traditional Nordic alcohol control Strict

Lisätiedot

Terveyden kehittymisen ja terveyden edistämisen trendejä

Terveyden kehittymisen ja terveyden edistämisen trendejä Pekka Puska Pääjohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Terveyden kehittymisen ja terveyden edistämisen trendejä YTHS koulutuspäivä, Helsinki 28.5.2012 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) puolustaa

Lisätiedot

Liitetaulukot Tupakan kulutus vuosittain Tupakan hintatilastot Väestön tupakointitiedot Altistuminen ympäristön tupakansavulle

Liitetaulukot Tupakan kulutus vuosittain Tupakan hintatilastot Väestön tupakointitiedot Altistuminen ympäristön tupakansavulle Liitetaulukot Tupakan kulutus vuosittain Liitetaulukko 1. Tupakkatuotteiden kulutus (joulu-marraskuu) vuosina 1980 2010 Liitetaulukko 2. Tupakkatuotteiden kulutus (joulu-marraskuu) 15 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2014 Accommodation statistics 2013, December Nights spent by foreign tourists in Finland up by 5.5 per cent in December 2013 The number of recorded nights spent by foreign tourists

Lisätiedot

WHO:n globaalit kroonisten tautien ehkäisyn tavoitteet ja niiden toteutuminen Suomessa

WHO:n globaalit kroonisten tautien ehkäisyn tavoitteet ja niiden toteutuminen Suomessa WHO:n globaalit kroonisten tautien ehkäisyn tavoitteet ja niiden toteutuminen Suomessa Erkki Vartiainen, professori, Terveysosaston johtaja 11.10.2016 1 WHO:n globaalit tavoitteet 1. 25% lasku kuolleisuudessa

Lisätiedot

Kyselytutkimus elintavoista ja elämänlaadusta. Sanni Helander

Kyselytutkimus elintavoista ja elämänlaadusta. Sanni Helander Kyselytutkimus elintavoista ja elämänlaadusta 29.09.2011 Miksi? Tausta: seulonnalla voi olla ei-toivottuja vaikutuksia elintapoihin Norja: seulontaan osallistuneiden ja negatiivisen seulontavastauksen

Lisätiedot

Area and population 3. Demographic changes 4. Housing 5. Municipal economy 6. Sectoral employment 7. Labour and work self-sufficiency 8

Area and population 3. Demographic changes 4. Housing 5. Municipal economy 6. Sectoral employment 7. Labour and work self-sufficiency 8 2004 Statistics Uusimaa Helsinki Region Area and population 3 Demographic changes 4 Housing 5 Municipal economy 6 Sectoral employment 7 Labour and work self-sufficiency 8 Unemployment 9 Transport 10 Age

Lisätiedot

Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus

Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus Terve Kunta -verkostopäivä 10.4.2019 Hollola Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus Suvi Parikka, kehittämispäällikkö, THL FinSote-tulokset/Parikka Esityksen sisältö Mikä on

Lisätiedot

FSD1232 Alkoholijuomien tilastoimaton kulutus Suomessa 1996

FSD1232 Alkoholijuomien tilastoimaton kulutus Suomessa 1996 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1232 Alkoholijuomien tilastoimaton kulutus Suomessa 1996 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

Alkoholin käytön ja väkivallan muutokset Suomessa. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto

Alkoholin käytön ja väkivallan muutokset Suomessa. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Alkoholin käytön ja väkivallan muutokset Suomessa Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Esityksen kulku Esityksessä selvitetään ensin lyhyesti miten alkoholi ja väkivalta

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2014 Accommodation statistics 2014, October Nights spent by foreign tourists in Finland decreased by 1. per cent in October The number of recorded nights spent by foreign tourists

Lisätiedot

SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA

SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA Suvi Peltola Kandidaatintutkielma (keväältä 2011) Kansanterveystiede Ohjaajat: Markku Myllykangas ja Tiina Rissanen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters 75 7 65 6 55 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Milj. euroa, nimellisin hinnoin / Mil. euros, in nominal

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely

Yksityishammaslääkärikysely Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa k 007 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (67 kpl,

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2013 Accommodation statistics 2012, December Nights spent by foreign tourists in Finland up by 45 per cent in December 2012 The number of recorded nights spent by foreign tourists

Lisätiedot

Global Youth Tobacco Survey Tuloksia Suomen kyselystä

Global Youth Tobacco Survey Tuloksia Suomen kyselystä Global Youth Tobacco Survey 12 Tuloksia Suomen kyselystä 8.1.15 www.thl.fi/gyts 1 Taustaa GYTS mittaa 13 15-vuotiaiden koululaisten asenteita, tietoja ja kokemuksia tupakointia ja tupakansavulle altistumista

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2008 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2282 kpl,

Lisätiedot

Yksi elämä -hanke. Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016

Yksi elämä -hanke. Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016 Yksi elämä -hanke Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016 Johdanto Tämän kyselytutkimuksen Yksi elämä hankkeelle on toteuttanut YouGov Finland Tiedot kerättiin web-kyselynä 2.11. 6.11.2016

Lisätiedot

Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use in Finland in the light of the TDI data

Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use in Finland in the light of the TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use in Finland in the light of the TDI data Martta Forsell, the Finnish Focal Point 26/11/2013 Martta Forsell 1 Primary drug (n= 2 688) Hypnotics,

Lisätiedot

Akava-järjestöjen Lomayhdistys A-lomat ry Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestö SAL ry Toimihenkilölomat T-lomat ry.

Akava-järjestöjen Lomayhdistys A-lomat ry Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestö SAL ry Toimihenkilölomat T-lomat ry. Akava-järjestöjen Lomayhdistys A-lomat ry Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestö SAL ry Toimihenkilölomat T-lomat ry Testaaja: KUNTOREMONTTI -testit Organisaatio: Elämäntapakysely Ole hyvä ja vastaa huolella

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2015 Accommodation statistics 2015, September Nights spent by foreign tourists in Finland up by 5.0 per cent in September The number of recorded nights spent by foreign tourists at

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2015 Accommodation statistics 2015, October Overnight stays at accommodation establishments increased by per cent in October The total number of overnight stays at Finnish accommodation

Lisätiedot

Suomalaisten alkoholinkäyttötavat

Suomalaisten alkoholinkäyttötavat Suomalaisten alkoholinkäyttötavat 1968-2016 Janne Härkönen, Jenni Savonen, Esa Virtala & Pia Mäkelä 19.10.2017 Suomalaisten alkoholinkäyttötavat / Härkönen, Savonen, Virtala, Mäkelä 1 Juomatapatutkimuksen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Timo Leino, LT, dos. ylilääkäri Hyvä työterveyshuoltokäytäntö - mikä uutta? 26.9.2014, Helsinki Elintavat, terveys ja työkyky Naisista 57 % ja miehistä 51 % harrasti

Lisätiedot

Valtakunnallisia ATH-tutkimustuloksia sote-alueiden välisistä eroista terveydessä ja sote-palvelujen saamisessa

Valtakunnallisia ATH-tutkimustuloksia sote-alueiden välisistä eroista terveydessä ja sote-palvelujen saamisessa Valtakunnallisia ATH-tutkimustuloksia sote-alueiden välisistä eroista terveydessä ja sote-palvelujen saamisessa Erikoistutkija Riikka Shemeikka ja tutkija Hanna Rinne Kuntoutuspäivät 9.-1.3.215 Messukeskus,

Lisätiedot

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Hämeen liitto / AU 23.3.2011 Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Väestö ja maapinta-ala Väestönmuuto 1980 1990 2000 2010 1980-1990..Hämeenlinna

Lisätiedot

FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN

FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN Vertaisfoorumi 9.5.2019 Jyväskylä Suvi Parikka, Timo Koskela, Noora Marjeta 9.5.2019 FinSote-tutkimus 2018 / Parikka, Koskela, Marjeta 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ FinSote-tutkimuksen

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

Missä mennään Kouluterveyskyselyn valossa? Hanna Ollila THL

Missä mennään Kouluterveyskyselyn valossa? Hanna Ollila THL Missä mennään Kouluterveyskyselyn valossa? Hanna Ollila THL Tupakka ja terveys -päivä 3.1.19 1 Päivittäin tupakoivien osuudet () yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa 00 1 Tytöt Pojat Yläkoulu

Lisätiedot

SEURANTAKYSELY ELÄMÄNTAPARYHMÄLÄISILLE

SEURANTAKYSELY ELÄMÄNTAPARYHMÄLÄISILLE Perusterveydenhuollon yksikkö Terveyden edistäminen ja preventio 20130108 Tämän lomakkeen tarkoitus on kartoittaa ryhmään osallistuvien terveystottumuksia ja auttaa ryhmän tapaamisten sisältöjen suunnittelussa.

Lisätiedot

FSD1231 Alkoholijuomien tilastoimaton kulutus Suomessa 1995

FSD1231 Alkoholijuomien tilastoimaton kulutus Suomessa 1995 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1231 Alkoholijuomien tilastoimaton kulutus Suomessa 1995 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

Sairauspäivärahapäivien määrä kääntyi laskuun vuonna 2008

Sairauspäivärahapäivien määrä kääntyi laskuun vuonna 2008 Tilastokatsaus Lisätietoja: 16.12.2009 Anu Valle, puh. 020 634 1389, etunimi.sukunimi@kela.fi Sairauspäivärahapäivien määrä kääntyi laskuun vuonna 2008 Kela korvasi vuonna 2008 yhteensä 16,3 miljoonaa

Lisätiedot

Curriculum. Gym card

Curriculum. Gym card A new school year Curriculum Fast Track Final Grading Gym card TET A new school year Work Ethic Detention Own work Organisation and independence Wilma TMU Support Services Well-Being CURRICULUM FAST TRACK

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 201 Accommodation statistics 201, July Nights spent by resident tourists increased by 3.7 per cent in July 201 Overnight stays by resident tourists increased by 3.7 per cent in July

Lisätiedot

TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA KOETTU TERVEYS KANSANTERVEYSLAITOKSESSA 1999

TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA KOETTU TERVEYS KANSANTERVEYSLAITOKSESSA 1999 Folkhälsoinstitutet National Public Health Institute Kansanterveyslaitoksen julkaisuja Olli Nummela Satu Helakorpi Antti Uutela Pekka Puska TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN JA KOETTU TERVEYS KANSANTERVEYSLAITOKSESSA

Lisätiedot