Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointisopimus

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointisopimus 2008-2011"

Transkriptio

1 POHJOIS-POHJANMAAN HYVINVOINTISOPIMUS

2 Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointisopimus Pidämme huolta itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme ja tavoitteena on, että vuonna 2017 Olemme edelläkävijöitä ihmisen hyvinvoinnin toteutumisessa, erityisesti terveyden edistämisessä ja syrjäytymisen ehkäisyssä. Sopimuksen osapuolet Sopimuksen tarkoitus Tämä kumppanuussopimus on perusasiakirja, jossa sopimus osa puo let ilmaisevat halunsa edistää ja kehittää Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointia maakunnallisen alueittain toteutettavan yhteisen hyvinvointiohjelman puitteissa vuosina (2017). Tässä sopimuksessa sovitaan myös yhteisesti ne tavoitteet, joihin pyritään ja periaatteet miten yhteistyössä toimitaan. Hyvinvointisopimukseen voivat liittyä myös muut yhteistyötahot kesäkuun 2008 loppuun mennessä. Yhteistoiminnan tavoitteet Yhteistoiminnalla pyritään terveyden edistämiseen terveyserojen kaventamiseen syrjäytymisen ehkäisemiseen varhaiseen puuttumiseen asiakaslähtöisten palveluiden kehittämiseen työkykyisyyden ylläpitämiseen omaehtoisen selviytymisen parantamiseen Strategiset päämäärät Ihmisillä hyvä terveys ja toimintakyky elämänkaaren eri vaiheissa; ihmisillä halua ja mahdollisuuksia ottaa omaehtoista vastuuta hyvinvoinnista, terveyserot pienenevät 2. Ihmisten osallisuus ja yhteisöllisyys vahvistuvat ja syrjäytyminen vähenee; syrjäytymisen lievittämisen toimintamallit ja -tavat kehittyvät 3. Alueella on asiakaslähtöiset ja monitoimijaisia yhteistyöverkostoja hyödyntävät palveluratkaisut; palvellut ovat oikein kohdennetut ja niiden saatavuus on turvattu 4. Hyvinvointialalla on toimivat markkinat ja innovatiivinen kehitysympäristö, joilla syntyy uusia tuotteita ja palveluita; alan tuottavuus paranee ja yritystoiminta on kansainvälisesti kilpailu kykyistä 5. Alueella on huippuluokan osaamista ja ammattiosaajien saatavuus on turvattu; koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoiminta on verkostoituvaa, ennakoivaa ja dynaamista

3 Liitteenä ovat strategisiin päämääriin 1 ja 2 liittyvät vuosittain mitattavat tavoitteet, jotka hyvinvointiohjelman johtoryhmä on määrittänyt maaliskuussa Ohjelman toteutumista ohjataan ja seurataan laajalla mittaristolla sekä arvioinneilla. Tavoitteisiin pääsemiseksi: luodaan myönteistä asennetta ja ilmapiiriä ennaltaehkäisevään työhön - kerätään ja analysoidaan toiminnan edistämiseksi tarvittavaa tietoa käynnistetään yhteisesti sovittuja kehittämishankkeita levitetään alueilla osaamista ja hyviä käytäntöjä verkostoidutaan hyvinvoinnin kehittämistä edistäviin ohjelmiin ja hankkeisiin ja niiden toimi jatahoihin Yhteistoiminnan periaatteet Toimielimet Yhteistyötä tehdään kumppanuusperiaatteella ja alueiden erityispiirteet ja omat kehittämistavoitteet huomioiden Yhteistyössä kunnioitetaan kunkin sopimusosapuolen itsenäistä päätösvaltaa ja tasa-arvoa. Kehittämisyhteistyöstä sovitaan tarvittaessa tätä sopimusta täydentävillä yhteistyösopimuksilla. Yhteistyöhankkeet toteutetaan tapauskohtaisesti joko kaikkien sopimusosa puol ten tai joidenkin sopimusosapuolten välillä. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelman hallinnoinnista vastaa Pohjois-Pohjanmaan liitto. Ohjelman johtamista, ohjaamista ja toteuttamista varten nimetään joh to ryh mä, joka perustaa ohjelman toteuttamista varten tarvittavat muut elimet. Johtoryhmänä toimii Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen nimeämä maakunnan hyvinvointistrategian koordinaatiotyöryhmä. Johtoryhmää täydennetään tarvittavilla viranomais-, asian tuntija- ja toi mi ja jäsenillä. Talous ja rahoitus Ohjelman toteuttamista varten käynnistetään kolmivuotinen koordinaatio- ja toimintaedellytyshanke, jonka omarahoitusosuudet tullaan järjestämään seuraavien osapuolten toimesta: Pohjois-Pohjanmaan seutukunnat Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Muita sitovia taloudellisia velvoitteita ei ole, vaan jokainen sopimusosa puo li voi hankekohtaisesti itsenäisesti päättää, mihin kehittämishank kei siin tai muihin toimenpiteisiin haluaa lähteä mukaan. Hankkeiden rahoitus pyritään järjestämään pääsääntöisesti alueellisen kehittämisen eri rahoitusohjelmista sekä kansallisista hyvinvointialan rahoitusohjelmista. Sopimuksessa mukana ole vat rahoittajatahot pyrkivät edistämään omassa toiminnassaan rahoituksen suuntautumista oh jelman tavoitteiden mukaisesti.

4 Sopimuksen voimassaoloaika Kumppanuussopimus tulee voimaan sen jälkeen, kun sopimusosapuolet ovat hyväksyneet ja allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus on voimassa maaliskuun 2011 loppuun. Oulussa, -kuun -. päivänä 2008 Allekirjoitukset

5 Liiteosa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelman mitattavat tavoitteet 2017 strategisiin pää määriin 1 ja 2 STRATEGINEN PÄÄMÄÄRÄ 1: IHMISILLÄ HYVÄ TERVEYS JA TOIMINTAKYKY ELÄMÄNKAA- REN ERI VAIHEISSA Tavoite 1 Pohjois-Pohjanmaan sairastavuus pienenee Indikaattori: Sairastavuusindeksi, vakioitu Indikaattori perustuu kolmeen osaindeksiin: kuolleisuuteen, työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuuteen työikäisistä ja erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen osuuteen väestöstä. Indikaattori ilmaisee yleistilanteen kunnan tai suuremman alueen sairastavuudesta suhteessa koko maan keskiarvoon (= 100). Lähtötaso 2006: 113,9 Alenee 5 %:lla Indikaattori: Kansansairauksien summa-indeksi, vakioitu Indikaattori sisältää valtakunnallisesti keskeisimmät kansansairaudet: verenpainetaudin, sepelvaltimotaudin, astman, diabeteksen, nivelreuman, sydämen vajaatoiminnan sekä psykoosit. Indikaattori ilmaisee kunnan tai suuremman alueen yleistilanteen suhteessa koko maan keskiarvoon (= 100). Lähtötaso 2006: 139,2 Alenee 5 %:lla Tavoite 2 Pohjois-Pohjanmaan terveyserot pienenevät Indikaattori: Koettu terveys keskitasoinen tai huono Indikaattori ilmaisee terveytensä enintään keskitasoiseksi kokevien osuuden prosentteina Kouluterveyskyselyyn ja Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen -kyselyyn vastanneista. Lähtötaso 2006, Pohjois-Pohjanmaa: Naiset 38 % Miehet 44 % Lähtötaso 2006, koko maa: Naiset 35 % Miehet 37 % Lähenee koko maan tasoa

6 Liiteosa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelman mitattavat tavoitteet 2017 strategisiin pää määriin 1 ja 2 STRATEGINEN PÄÄMÄÄRÄ 2: IHMISTEN OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS VAHVISTUVAT JA SYRJÄYTYMINEN VÄHENEE Tavoite 1 Nuorisotyöttömyys vähenee Indikaattori: Nuorisotyöttömyys Indikaattori ilmaisee vuotiaiden työttömien osuuden prosentteina vastaavanikäisestä työvoimasta. Lähtötaso 2006, Pohjois-Pohjanmaa Nuorisotyöttömät, % vuotiaasta työvoimasta: 15,6 % Lähtötaso 2006, Pohjois-Pohjanmaa työttömät, % työvoimasta: 11,4 % Alle keskimääräisen työttömyysprosentin maakunnassa Tavoite 2 Toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkuuksien määrä vähenee Indikaattori: Toimeentulon pitkäaikaisasiakkuudet Indikaattori ilmaisee kalenterivuoden aikana vähintään 10 kuukautena toimeentulotukea saaneiden ja vuotiaiden osuuden prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. Lähtötaso 2006, Pohjois-Pohjanmaa: v. 1,7 % v. 1,1 % Lähtötaso 2006, koko maa: v. 2,5 % v. 1,8 % Vähenevät molemmissa ikäluokissa (säilytään alle maan keskiarvon) Tavoite 3 Työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jäävien nuorten osuus vähenee Indikaattori: Koulutuksen ulkopuolelle jääneet nuoret Indikaattori ilmaisee niiden vuotiaiden osuuden prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä, jotka ko. vuonna eivät ole opiskelijoita tai joilla ei ole perusasteen jälkeistä koulutusta. Lähtötaso 2005: 9,4 % 5,0 %

MUUTOS NYT HYVINVOINTISOPIMUS 2013 2017

MUUTOS NYT HYVINVOINTISOPIMUS 2013 2017 MUUTOS NYT HYVINVOINTISOPIMUS 2013 2017 Muutos Nyt -hyvinvointisopimus 2013 2017 Pidämme huolta itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme ja tavoitteena on, että vuonna 2017 Olemme edelläkävijöitä ihmisen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjamaan sairaanhoitopiiri Hyvinvointikertomus 2012

Pohjois-Pohjamaan sairaanhoitopiiri Hyvinvointikertomus 2012 Pohjois-Pohjamaan sairaanhoitopiiri Hyvinvointikertomus 2012 Strategiat, ohjelmat ja tavoitteet Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelma 2008-2017 Pohjois-Pohjanmaalla käynnistettiin syksyllä 2006 hyvinvointialaan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjamaan sairaanhoitopiiri Hyvinvointikertomus 2012

Pohjois-Pohjamaan sairaanhoitopiiri Hyvinvointikertomus 2012 Pohjois-Pohjamaan sairaanhoitopiiri Hyvinvointikertomus 2012 Sisällysluettelo Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelma 2008-2017... 2 Mitattavat tavoitteet:... 3 Väestön hyvinvoinnin ja palvelujen kuvaus...

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

NUORET JA LAPSET MAAKUNNAN TULEVAISUUDEN TEKIJÖINÄ

NUORET JA LAPSET MAAKUNNAN TULEVAISUUDEN TEKIJÖINÄ NUORET JA LAPSET MAAKUNNAN TULEVAISUUDEN TEKIJÖINÄ TUKEVASTI raiteilla seminaari 11.9.2013 Hallintojohtaja Riitta Pitkänen Riitta Pitkänen Väestön keski-ikä ja alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä maakunnittain

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

SAIRAAN HYVÄLLE MAAKUNNALLE

SAIRAAN HYVÄLLE MAAKUNNALLE SAIRAAN HYVÄLLE MAAKUNNALLE SOTE-SOPAN ALKUPALOJA JA KUNNON JÄLKKÄRIT MAAKUNNAN HYVINVOINTIOHJELMA LEIKKUULAUDALLA Suvi Helanen suunnittelija PPSHP Tellus Innovation Arena 14.04.2016, Oulun yliopisto Kansansairauksien

Lisätiedot

Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa?

Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa? Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa? Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari 9.3.2012, Seinäjoki Hannu Puolijoki Professori, johtajaylilääkäri

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit. Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl)

Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit. Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl) Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl) Lähde: THL/Sotkanet v. 2013 Koonnut Hanketyöntekijä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä Taustaa uusille rakenteille Koonnut Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto 7.3.2017 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön

Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön KKI-PÄIVÄT 2017, Helsinki 22-23.2017 Timo Ståhl, johtava asiantuntija, TtT, dos. (terveyden edistäminen) Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Yhteenvetoa Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 380

Lisätiedot

Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset

Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset 1 HYVINVOINTIA KUVAAVAT MITTARIT (26.3.2008/uo) Taustatekijät Väestörakenne ja ennuste Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset Perhetyyppi:

Lisätiedot

HYVÄ-ALUEFOORUM 29.10.2009 Hyvinvointialan kehittäminen maakuntaohjelmissa

HYVÄ-ALUEFOORUM 29.10.2009 Hyvinvointialan kehittäminen maakuntaohjelmissa HYVÄ-ALUEFOORUM 29.10.2009 Hyvinvointialan kehittäminen maakuntaohjelmissa Suunnittelupäällikkö Ilpo Tapaninen ...... Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä KANSAN- SAIRAUKSIEN SUMMAINDEKSI

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI

HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI 6.6.2014 LSHP VALMISTELUN VAIHEET Ohjausryhmän nimeäminen kunnan johtoryhmä Verrokkikuntien valinta kriteerit (mm. maaseutukunta, asukasluku, väestö- ja elinkeinorakenne,

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 12,2 12,9 18,9 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 3496 3356 3170 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 16,7 16,3 17,6 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 4807 4482 4200 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma 2008-2011 Kaikille mahdollisuus terveyteen ja turvalliseen elämään Kaste-ohjelma on sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014 Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Miten ihmisen ääni mukana Pohjois-Karjalassa? Hyvinvointikertomus ihmisen ääntä kokoamassa Vesa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä. Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä. Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM 1 14.9.2016 1 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Kemi 22.3.2010 1.Terveyden edistämisen rakenteet ja päätöksenteko: Kaupunkistrategia jäsentää myös terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa. Strategisista päämääristä

Lisätiedot

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 Lähde: Tilastokeskus, ennuste vuodelta 2012 21.1.2015 Väestö yhteensä sekä 75 vuotta täyttäneet

Lisätiedot

Väestömuutos hankekunnissa

Väestömuutos hankekunnissa Väestömuutos hankekunnissa Nettomuutto v. Väestömuutos % - -40,0-30,0-20,0-10,0 0,0 10,0 20,0 Ikärakenteen muutos - Lapissa ja koko maassa 30 20 10 0-10 -20-30 0-14 -vuotiaiden määrän muutos % 65 v. täyttäneiden

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen (ESR) Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT

ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT 23.5.2011 ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT Lasten ja nuorten ohjelma Turusta parempi kasvukaupunki Turku tukee lasten ja nuorten kasvua ja vanhempien kasvatustehtävää ennalta

Lisätiedot

Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa. Mikko Komulainen

Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa. Mikko Komulainen Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa Mikko Komulainen Työnjako kunta-maakunta-valtio maanantaina 12. kesäkuu 2017 2 Osallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Tervola kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä

Tervola kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä Tervola kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä Terveyden edistämisen työryhmä 23.2.2010 Tervolan kunnan toiminta-ajatus Hyvinvoinnin lisääminen tervolalaisen kulttuuriperinteen pohjalta maaseutuelämän myönteisiä

Lisätiedot

Lapset puheeksi Oulussa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä

Lapset puheeksi Oulussa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Lapset puheeksi Oulussa 6.5.2014 Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Hyvinvointikuntayhtymän strategia Toimintaympäristössä, olosuhteissa ja tarpeissa tapahtuvat muutokset

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) luonnos 1.12.2015 YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (jäljempänä

Lisätiedot

Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta?

Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta? Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta? Lappeenranta Linnoitus Rotaryklubi 3.2.2011 Tarja Myllärinen Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Väestörakenne

Lisätiedot

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi. Sosiaalineuvos Maija Perho

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi. Sosiaalineuvos Maija Perho Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi Sosiaalineuvos Maija Perho 29.11.2011 Ohjelman tavoitteet Terveyden edistämisen rakenteiden vahvistaminen Elintapamuutosten aikaansaaminen Terveyttä

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 KASTE-OHJELMA Margit Päätalo Kaste-suunnittelija, Pohjois-Suomi puh. 044-703 4093 margit.paatalo@ouka.fi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) 2008-2011

Lisätiedot

TYÖIKÄISET ÅBOLAND TURUNMAAN SEUTUKUNTA

TYÖIKÄISET ÅBOLAND TURUNMAAN SEUTUKUNTA TYÖIKÄISET ÅBOLAND TURUNMAAN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 5.12.2012 mennessä päivittyneet tilastot koskien työikäisten tilastokokonaisuutta. Kuvioissa olevat arvot pylväissä ovat viimeiseltä

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnan turvaamisessa on maakunnallinen rakenne, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen monella tasolla ja

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Merikarvia Siikainen Pomarkku Lavia Pori Ulvila Luvia Nakkila Harjavalta Kokemäki Toimintaympäristön muutokset Porin selvitysalue 23.2.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Harjavalta Kokemäki Lavia

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUTTA VALTAKUNNALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ, TERVEYDEN EDISTÄMISEN VERKKO-OPETUSHANKE

VAIKUTTAVUUTTA VALTAKUNNALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ, TERVEYDEN EDISTÄMISEN VERKKO-OPETUSHANKE Tiedosta hyvinvointia Kuntien hyvinvointistrategiat 1 VAIKUTTAVUUTTA VALTAKUNNALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ, TERVEYDEN EDISTÄMISEN VERKKO-OPETUSHANKE VirtuaaliAMK-seminaari 29.10.2003 Projektipäällikkö Kristiina

Lisätiedot

1. Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset / 1000 asukasta (2012) Info 2. Lasten pienituloisuusaste (2011) Info

1. Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset / 1000 asukasta (2012) Info 2. Lasten pienituloisuusaste (2011) Info arvo muutos Kontiolahti Juuka Joensuu Pohjois-Kar jala Koko maa 1 6,1 4,6 7,3 6,7 6,2 7,5 2 18,4 13,4 24,9 21,1 20,3 14,9 3 9,1 5,4 9,8 12,2 10,4 8,6 4 3,4 3,1 3,0 4,0 3,7 2,9 5 6,1 4,6 7,3 6,7 6,2 7,5

Lisätiedot

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3. Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.2015 Toimeenpanon aikataulu 2015-2016 Laki voimaan 1.1.2015, kaikki

Lisätiedot

Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta

Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta Työkokous hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisesta 13.4.2016 Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Mitä järjestöjen ja julkisen kumppanuudella saavutetaan?

Mitä järjestöjen ja julkisen kumppanuudella saavutetaan? Mitä järjestöjen ja julkisen kumppanuudella saavutetaan? Palvelujohtaja Väestö ja väestörakenteen muutos Väestöä ja väestön ikärakennetta koskevat tiedot luovat lähtökohdat hyvinvoinnin seurannalle ja

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen

Lisätiedot

Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari Vuokatti

Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari Vuokatti Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari 28.9.2017 Vuokatti Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakunnan ja kunnan yhteisenä tehtävänä Saara Pikkarainen, erikoissuunnittelija, TtM Kainuun sote

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite ETELÄ POHJANMAAN LIITTO Etelä Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite Julkaisu B:68 ISBN 978 951 766 255 0 (nide) ISBN 978 951 766 256 7 (verkkojulkaisu)

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot

Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta 1.10.2014 Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjala kaikenikäisten maakunta Missä ollaan tilastoja Hyvinvointikertomus

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Etunimi Sukunimi 1.7.2016 2 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Terve-Kunta -seminaari 28.9.2017 Sarita Friman-Korpela, STM 1 7.3.2017 - 2 28.9.2017 - Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen MIKSI PPSHP PANOSTAA TERVEYDEN EDISTÄMISEEN? Sairastavuutemme on korkea maakunnassamme on terveyseroja palvelujen

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun Verotulot, euroa / asukas Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Erikoissairaanhoidon nettokustannukset, euroa / asukas Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Tuokiokuvia Pohjois-Karjalan hyvinvointiprofiilista

Tuokiokuvia Pohjois-Karjalan hyvinvointiprofiilista Tuokiokuvia Pohjois-Karjalan hyvinvointiprofiilista Järjestöasiain neuvottelukunnan kokous 8.11.2013 klo 9.00 11.00 Timo Renfors va. maakuntasuunnittelija 050 544 3802 timo.renfors@kansanterveys.info Indikaattoritiedon

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 johtaja Taru Kuosmanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset tulevalle Nykyinen strategia

Lisätiedot

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma 2008-2011 Kaikille mahdollisuus terveelliseen ja turvalliseen elämään KASTE-ohjelma on sosiaali- ja

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

Lisätiedot

Terve työpaikka -esimerkki suun terveydenhuollosta Anne Nordblad

Terve työpaikka -esimerkki suun terveydenhuollosta Anne Nordblad Terve työpaikka -esimerkki suun terveydenhuollosta 10.02.2011 Anne Nordblad SUHAT - verkosto Strategisen johtamisen kehittäminen terveyskeskusten suun terveydenhuollossa Mikä SUHAT -verkosto on? SUHAT

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta Kokous 8.6.2017 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 - Yhteenvetoa toimeenpanosta Pirkanmaan maakunta- ja

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita maailmantalouden,

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP)

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Valtiontalouden kehykset Hallitusohjelma Lainsäädäntöhankkeet Peruspalveluohjelma Paras- hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

Lisätiedot

Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva

Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva Keskiyön Savotta 20.-21.6.2011 Vaattunkiköngäs Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva 20.6.2011 1 Alueellisen sisäisen turvallisuuden yhteistyön toimintamallin tavoitteet

Lisätiedot

Terveyden edistämisen pysyvät rakenteet Etelä-Pohjanmaalla. jaakko pihlajamäki shp:n johtaja 31.03.2008

Terveyden edistämisen pysyvät rakenteet Etelä-Pohjanmaalla. jaakko pihlajamäki shp:n johtaja 31.03.2008 Terveyden edistämisen pysyvät rakenteet Etelä-Pohjanmaalla jaakko pihlajamäki shp:n johtaja 31.03.2008 ... ja asettaisi huonon tilamme niin elävästi eteen, että kaikki luultu rauha häviäisi...jouduttaisiin

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa Sähköinen hyvinvointikertomus ja Hankasalmen hyvinvointitietoa Valtuustoseminaari 1.10.2012 Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 3802 Anttipekka Renfors anttipekka.renfors@kansanterveys.info

Lisätiedot

Näkökulmia kansanterveysyhteistyöhön Ritva Halila Lääketieteellisen etiikan dosentti Helsingin yliopisto, Hjelt-Instituutti

Näkökulmia kansanterveysyhteistyöhön Ritva Halila Lääketieteellisen etiikan dosentti Helsingin yliopisto, Hjelt-Instituutti Näkökulmia kansanterveysyhteistyöhön Ritva Halila Lääketieteellisen etiikan dosentti Helsingin yliopisto, Hjelt-Instituutti ritva.halila@helsinki.fi www.helsinki.fi/yliopisto Mitä terveys on? WHO: täydellisen

Lisätiedot

LAPSET, NUORET JA PERHEET

LAPSET, NUORET JA PERHEET LAPSET, NUORET JA PERHEET ÅBOLAND TURUNMAAN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 11.11.2011 mennessä päivittyneet tilastot koskien TIETOHYÖTY-hankkeen lasten, nuorten ja perheiden kokonaisuutta. Kuvioissa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jussi Salo 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus

Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus 18. Kansallinen väkivaltafoorumi Lähisuhdeväkivalta on kansallinen häpeä tavoitteena turvallisuus Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori,

Lisätiedot

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi Paketti 1: V1 = Satakunta V2 = Varsinais-Suomi V3 = Pohjanmaa V4 = Koko maa V5 = Kankaanpää V6 = Karvia V7 = Siikainen V8 = Jämijärvi V9 = Pomarkku

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 1. Kallion kuntien ikääntyvän väestön määrä ja ennusteita Taulukko 1. Ikääntyvän väestön määrä Kallion kunnissa 31.12.2012 ja 31.12.2013 (ennakkoväkiluku) sekä ennuste vuosille 2014-2016, 2020, 2025, 2030

Lisätiedot

Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011

Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011 Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011 Sisällysluettelo 1. Hanketoiminnan tavoitteet... 1 2. Hankerahoitus... 1 2.1 Valtionavustukset... 1 2.2 EAKR-ohjelmat... 1 2.3 ESR-ohjelma... 2 2.4 Oma rahoitus...

Lisätiedot

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Helsinkiläisten terveyseroista (1) Helsinkiläisten miesten

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot