OSAN II TEKSTIEN SISÄLLYSLUETTELO

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSAN II TEKSTIEN SISÄLLYSLUETTELO"

Transkriptio

1

2

3 OSAN II TEKSTIEN SISÄLLYSLUETTELO (Kuvat sijoittuvat tekstien väliin) AIHE SIVU Johdanto II osaan 1 Valokuvan 146 taulu 5 Kenjakin taistelut 16 Mäntyselän kylä 41 Hevoset 47 Pastorien toiminta rintamajoukoissa 52 RAZ 12:sta haltuunotto 72 Jatkosodan ensimmäinen joulu Kuokkamiesten laulu 94 Papit 108

4 1

5 2

6 3

7 Kuvassa vas. Komppanianpäällikkö Hugo Niemi (1K) ja Antti Huttunen (9K) sekä valistusupseeri Niilo Honkala (RE). Korpisotavaihe on alkanut. Kukaan ei voi arvata, että näin jatkuu viisi kuukautta. Yksi heistä kuitenkin näkee ennalta oman matkansa pään. Kun se lähestyy, hän kutsuu joukkueenjohtajat luokseen, kertoo aavistuksensa, määrää seuraajansa ja pyytää kertomaan äidilleen viimeiset vaiheensa. Hän jopa jakaa pois muona-annoksensakin sanoen, ettei hän sitä enää tarvitse. Yöllä (3.10) syttyy yllättäen taistelu, jossa hän, Antti Huttunen, kiivaassa rynnäkössä kaatuu. 4

8 Honkaranta Edellisestä kuvasta on maalannut Koskelainen, komppanian mukana sodassa ollut taiteilija Yrjö Väinölä vuonna Vasemmalla on Olavi Hurmerinnan piirtämä karikatyyri Niilosta. 5

9 Nelkanjärvi Haasiat eli viljan ja heinän kuivatuksessa käytettävät telineet kertovat omaleimaisesta itäkarjalaisesta maanviljelyskulttuurista. 6

10 Nelkanjärvi Traktorivetoisia tukkirekiä, joiden avulla laajat Itä-Karjalan metsät on tehokkaasti tyhjennetty. Niitä pitää oikein käydä läheltä ihmettelemässä! 7

11 Nelkanjärvi Pihkakolhoosi on meille outo metsän hyödyntämisen muoto. Puiden erittämä pihka valuu uria myöten kippoihin, joista se kerätään hartsin raakaaineeksi. 8

12 Nelkanjärvi Polle katsoo ja Kalle kirjoittaa. Terveiset vaan täältä jostakin! Mitenkäs siellä kotona voidaan? 10

13 Nelkanjärvi Lepotaukojen ajaksi riittää puuhaa. Täintappo on kuin verkonpaikkausta: hakee eikä soisi löytävänsä. 10

14 Nelkanjärvi III P:n komentoporras ns. neljän tien risteyksessä Onkamuksen ja Munjärven välillä. Vasemmalta: vääp. Eero Suovuori, lähetti Onni Pitkänen, adjutantti Eero Verho, Komentaja Ahti Petramaa, lähettiups. Heikki Kaatiala; Takana lähetti Into Koskinen ja lähettiups. Olavi Norha; edessä oikealla lähetti Tauno Saarinen. 11

15 Nelkanjärvi Turkki alkaa jo olla tarpeen, kohta se on välttämätön (N. Honkala). 12

16 Nelkanjärvi Metsälampi aamuvarhaisella. Katse viivähtää vielä hetken sen rauhallisuudessa ennen hyökkäykseen ja Kenjakin koukkausretkelle lähtöä. 13

17 Nelkanjärvi Tykistö trimmataan valmiiksi huomiseen iskuun jolla vihollisasemaan avataan kahden pataljoonan (II ja III/JR 35) mentävä aukko. Koukkaustavoitteena on Kenjakin kylä, kahdeksan kilometriä vihollisasemien takana. 14

18 Nelkanjärvi Tie on selvä pataljoonien mennä läpi vihollisasemaan. Sisäänmurtokohtaan on kahdentoista minuutin aikana ammuttu 2920 kranaattia. Valistusupseeri Niilo Honkala lähtee seuraamaan tätä uhkarohkeata koukkausoperaatiota, joka sitten joutuukin hänen johdettavakseen. 15

19 KENJAKIN TAISTELUT / 2.04/ (9./JR 35:n päälikkö, ltn Onni Rantalan muistelut vuodelta 1942) "Kenjakki! "Huoltomiehen via dolorosa", sanoi komppanian vääpeli nimen kuultuaan. Huoltokeskus keskellä pimeintä korpea, yhteydet eteen ja taakse moneen otteeseen poikki, ei puhettakaan muonan kuljettamisesta taisteluosastolle, purilaatkaan, nuo kelpo välineet eivät uskaltautuneet pohjattomille, tuskin miehenkantaville soille, elimme päivästä toiseen "rinkipuolustuksen" turvin, erittelee huoltomies lähemmin Kenjakin mieleensä palauttamaa muistikuvaa. Jos taas lausut saman nimen jonkun joukkueen miehen kuullen, on vastaus yhtä yksitotinen, mutta silti peräti toisenmoinen: neljä vuorokautta kylmää ja nälkää, sanoo hän nopeasti ja lyhyesti, kuin työntäen luotaan jonkun epämieluisan muiston. Mutta onneksi meidän on tällä kerralla tutkisteltava Kenjakki nimeen liittyvää retkeä vähän laajemmasta näkökulmasta kuin yksityisen miehen kokemusten ja muistojen varassa on mahdollista. Koska historiankirjoitus lisäksi kavahtaa yksipuolisuutta ja suosii totuutta, palaamme ajassa runsaan vuoden taaksepäin (tämä juttu on kirjoitettu vuoden 1942 lopulla) ja aika- ja tapahtumajärjestystä noudattaen tutkimme, miltä tuo taisteluvaihe laajemmissa puitteissa tarkasteltuna näyttää. Niin, sananmukaisesti nousemme kaiken paremmin nähdäksemme vähän korkeammalle, kiipeämme tuona ikimuistettavana päivänä, lokakuun ensimmäisenä, Onkamuksen ja Munjärven teitten risteyksessä olevaan tulenjohtotorniin. Ja mitä sieltä näemme: kunniakas rykmenttimme JR 35 kamppailemassa keskellä Aunuksen korpea; 1 P. etulinjassa, muut muutaman sata metriä taaempana lepäämässä ja keräämässä uutta kuntoa ja intoa voimia kysyneen "tykkimotin" selvityksen jälkeen. Näköpiirimme on kuitenkin liian laaja, emme ehdi seurata tapahtumia kaikkialla ympärillämme. Siksi kiinnitämme huomiomme vain omaan, kolmanteen pataljoonaamme, joka on lähinnä meitä, majoittuneena aivan tulenjohtotornin juurella. Alamme päivän (1.10.) kuumasti paistaessa tehdä havaintoja. Koko avara sotilasleiri näyttää nukkuvan, jokainen mies nauttii ansaitsemastaan levosta. Mutta tarkka havainnoitsija saattaa panna merkille, että kaiken yllä lepää epätietoinen odotus: onko levosta muodostuva pitempiaikainen vai jatkuuko hyökkäys välittömästi ja jos niin tapahtuu, mikä on oleva pataljoonamme osuus siinä? Ilta joutuu ja sen mukana alkavat tapahtumat kehittyä. Eipä aikaakaan kun näemme pataljoonamme komentajan kapt. Ahti Petramaan lähettiupseerinsa kanssa kiiruhtavan kohti rykmentin komentopaikkaa, tiedämme mitä se merkitsee; kohtalomme puoleen tai toiseen on ratkaistu. Meitä lukuun ottamatta ei tapahtunutta näytä kuitenkaan kukaan huomaavan. Vasta kun "pahan ilman linnut", pataljoonan komentajan lähetit, kiertävät komppanioitten komentoteltoissa ja niistä luutn. Kalle Halme, touhukkaana kuten aina ja kapt. Antti Huttunen, napittamaton brittiläismantteli yllään, rientävät puhutteluun, ilmestyvät teltoista uteliaimmat "ilmaa haistelemaan". Ja pian on heidän uteliaisuutensa tyydytetty lähetin juoksuttaessa esikäskyjä teltasta telttaan: pataljoona hyökkää aamulla (2.10.) klo 8.00 korpiteitä - kuinkas muuten - koukkaamalla, tavoite Kenjakin kylä, yksiköitten on rakennettava tarpeellinen määrä purilaita. Purilaita, tuo sana saa unisimmankin miehen liikkeelle utelemaan lisää seuraavan päivän purilasleikistä ja reitistä. Joku tuntuukin jo tietävän enemmän hyökkäyksestä ja tulevasta tehtävästä: pataljoonamme suorittaa läpimurron ja jatkaa sen jälkeen korpiteitä kohti Kenjakkia toisen pataljoonan seuratessa vanavedessä ja ensimmäisen pataljoonan hyökätessä -vyörytettyä sitä ennen vihollisen puolustusasemat - samanaikaisesti tien suunnassa kohti Kenjakin kylää. Purilaita veistetään, joku kiroaa, mutta ne valmistuvat ja niin ollaan valmiit painumaan yöpuulle. Vaan kuinkas tässä nukut: aamulla pitäisi hyökätä, murtaa vahvasti varustettu puolustuslinja, joiden edessä tietysti makaa satamäärin salakavalia "penaaleita" (polkumiinoja). Mutta onpa unettomia varten kaksi lohduttavaa unilääkettäkin: käskyssä määrättiin pataljoonaa vain "olemassaolollaan ja ete- 16

20 nemisellään aiheuttamaan sivustauhka" viholliselle, paljonhan tuo jossain määrin epämääräinen sanonta ei tunnu meiltä vaativan ja kaiken lisäksi hyökkäystä pitäisi edeltää poikkeuksellisen voimakas tulivalmistelu. Tuollaiset lääkkeet eivät voi olla vaikuttamatta, vihdoin alkavat virkeimmätkin leirissä uupua uneen. Seuraamme heidän esimerkkiään, laskeudumme alas tornistamme ehtiäksemme vähän ennen herätystä muutaman tunnin unen varastoida. Kello 7.30 seuraavana aamuna (2.10.); komppaniat -järjestyksessä 11.K 10.K, 9.K -ovat valmiina noin 1,5 km tien pohjoispuolella sijaitsevissa hyökkäysvalmiusasemissaan, jotka on valittu rohkean läheltä ryssän asemia. Odotamme, odotamme, kummallinen hiljaisuus lepää kaiken yllä. Joku ryssä vain harvoilla pika-kiväärin räjähtävillä sarjoillaan lähettää puolellemme proletaarisen terveisensä, mutta ne jäävät odotuksen jännityksessä huomiota vaille ja muodostavat uhkaavamman vaaran vasta taaempana omissa odotusasemissaan merkillisiä ajopelejään manaaville purilassaattueen hevosmiehille ja niiden takana ryhmittyvälle toisen linjan pataljoonalle. Näin kuluu 10 minuuttia, kunnes; kymmenistä putkista yhtaikaa alkaa leikki. Kyllä sitä kelpasi katsella: tuhatmäärin kranaatteja suhisi - niin ainakin meistä tuntui -arveluttavan lähellä päitämme ja armottomasti ruhjoi tuli-isku ryssän asemia ja ampumahautoja. Eipä ihme, että arimmat omistakin miehistämme siinä leikissä painautuivat visusti maan pintaan, rohkeimpien sen sijaan ihastuksissaan tarkastellessa niin läheltä kuin suinkin, eteensä avautuvaa valtavaa näytelmää. Kun voimakas ja hyvin osunut valmistelu vihdoin loppui. Oli ilma niin täynnä pölyä ja räjähdyssavua, että oli vaikeata erottaa, milloinka ja mistä päin kärjessä hyökännyt 1 pataljoonan iskuosasto lähti liikkeelle. Välittömästi tämän jälkeen kärkikomppaniamme päällikkö luutn. Halme antoi liikkeellelähtömerkkinsä. Tosiasia on, että hetkeäkään arkailematta ja aikailematta oli joka mies pystyssä ja valmiina seuraamaan komppaniansa kärjessä ryssän asemia kohti syöksyvää luutn. Halmetta. Komea tykistö- ja krh-valmistelu oli valanut miehiin sellaisen innostuksen, että he syöksyivät kilvan eteenpäin, minkä vuoksi hyökkäysryhmityksen muodoksi väkisinkin tuli tämänlaatuisissa tapauksissa tuiki harvinainen: jono. Tosin tässä muodossa hyökkäämistä puolsi sekin, että ryssät, joista osa jo keskityksen johdosta oli lähtenyt asemistaan, osoittautuivat varsin kesyiksi: vain joku harva yritti tulittaa ja nekin katsoivat sopivaksi ennen pitkää "hilpata" asemistaan. Toiseksi oli välttämätöntä käyttää jonomuotoa hyökkäyksessä siksi, että ryssä oli voimakkaasti ansoittanut asemiensa edustat. Kun muutama mies kärkikomppaniasta oli haavoittunut, kuului käsky: pioneerit eteen, jonossa eteenpäin. Kuinka reagoi sitten ryssän tykistö ja krh tapahtuneeseen sisään - ja läpimurtoon? Hyvin heikosti - onneksi. Vain muutama harva tykki ampui jonnekin taaemmaksi. Pahempaa jälkeä sen sijaan - varsinkin 9. K.:n keskuudessa saivat täysosumillaan aikaan ryssän pienoisheittimet. Etenemisen jatkuessa päästiin viimeksi mainitusta kiusasta, mutta tykistöllään ampui vihollinen jatkuvasti taaemmaksi hätyyttäen maastovaikeuksien kanssa kamppailevaa purilas saattuettamme. Yleensä on sanottava, että hyökkäys lähti liikkeelle niin komeasti ja sellaisella vauhdilla, että ryssä kerran asemista lähdettyään ei ehtinyt edes taakseen vilkaisemaan. 1 pataljoona oikealla sivullamme onnistui yhtä hyvin läpimurrossaan ja alkoi vyöryttää ryssän asemia kohti maantietä. Mutta kuinka jatkui pataljoonamme eteneminen annettua tavoitetta kohti? Turvallisen matkan päässä tiestä, koukkamatkan tavallisimmassa ryhmitysmuodossa, jonossa edeten, raivasi pataljoona tietään eteenpäin. Raivasi tosiaankin, sillä etenemisen aikana tarvittiin enemmän vesuria ja kirvestä kuin kivääriä, koska kosketus viholliseen katkesi heti alussa. Vesurilla merkittiin suuntaura puihin ja kirvesmiehet tekivät työtä hiki hatussa saadakseen edes jonkinlaisen polun syntymään tiettömään korpeen. Uljaasti aloitettu, suurissa puitteissa tapahtuva sissiretki jatkui kilometrin toisensa jälkeen pitkin pohjattomia soita ja rämeitä. Maastoesteiden ja suunnistautumisvaikeuksien vuoksi luikerteli jono korvessa varsin hitaasti eteenpäin, kohti ensimmäistä välitavoitetta, Kenjakista pohjoiseen johtavaa 17

21 kylätietä. Tämänlaatuisen historiikin lehdille sopimattomina ei onneksi tarvitse toistaa niitä purkauksia, joihin vyötäröihin saakka upottava suo sai varsinkin raskaimpien aseitten kantajat puhkeamaan. Mutta vaivat unohdettiin, kun lyhyitten taukojen aikana höyryävän korvikkeen ääressä syötiin - niin valitettavasti monen miehen kohdalla oli laita -viimeistä palaa aamulla jaetusta kahden päivän kuivasta muonasta. Jo retki itsessään antoi miehille tarpeeksi ajattelemisenaihetta. Jos tarkkaan katsoit, näit jonkun korvikeporukasta vähän väliä levottomana vilkuilevan sivulleen: marssi oli tapahtunut ilman sivustavarmistuksia ja "idän mies" saattoi vaania minkä pensaan ja kummun takana tahansa. Mutta päivä joutui ja ennen iltaa piti olla perillä. Muutaman kilometrin jälkeen muuttui maasto korkeaharjanteiseksi kanervakankaaksi, jonne sinne tänne oli siroteltu notkojen pohjilla uinuvia lampia. Kun tällaisten kotoisten maisemien keskellä oli vielä kuljettu kolmisen kilometriä, pysähtyi korvessa äänettömästi edennyt jono yhtäkkiä ja edestä tuli ilmoitus: tie näkyvissä. Kärki on noin 7 km:n päässä Kenjakin kylästä saavuttanut sieltä pohjoiseen johtavan ajoneuvotien. Tässä välitavoitteessa, tavallista pidemmän tauon aikana, jäi aikaa havaintojen tekoon. Koko päivän kestäneen raskaan marssin jälkeen alkoivat miehet olla melko uuvuksissa, mutta virkistyivät ihmeteltävästi kuullessaan jännittävimmän osan matkasta olevan edessä. Kk.-, pst.- ja krh. miehet olivat matkan aikana raskaitten kantamustensa vuoksi jääneet jonkin verran jälkeen, mutta saavuttivat tauon aikana muun joukon. Tätä oli odotettukin, sillä pääosan pataljoonasta jatkaessa jo melko hämärässä matkaansa metsätietä kohti Kenjakkia, jäi 9. k:sta joukkue kk-puolijoukkueella vahvistettuna varmistamaan pohjoiseen suuntaan. Koska tie, jota pitkin matkantekoa jatkettiin, oli varsin käytetyn näköistä, saattoi odottaa, että kärki koska tahansa saisi kosketuksen viholliseen. Eikä aikaakaan, kun pimeästä sukelsi vastaamme ryssän muonahevonen ja sen mukana tupsahti syliimme kaksi ihmetyksestä silmiään räpyttelevää ryssää. No, muonatäydennys retken siinä vaiheessa oli enemmän kuin tervetullutta ja ajomiehet puolestaan tekivät parhaansa selittääkseen kaiken, minkä kehno venäjänkielentaitomme salli heiltä kysyä. Tämän välikohtauksen aiheuttaman pysähdyksen jälkeen jatkui marssi hämärästä huolimatta kohti Kenjakkia ja valtatietä. Ja ihmeellinen onni tuntui meitä suosivan. Kohta puoli vuorokautta olimme kahden pataljoonan voimalla risteilleet vihollisen selustassa ilman, että sillä oli pienintäkään vihiä liikkeistämme. Mutta sehän oli sissiretken tarkoituskin: iskeä sieltä, mistä vihollinen vähiten iskua odottaa. Harvoinpa vain liikutaan näin suurin joukoin vihollislinjojen takana tietämättä vihollisesta enempää kuin sekään meistä, korvesta sitä lähestyvästä vaarasta. Tällaiset ajatukset risteilivät aivoissamme, kun yötä myöden pataljoona rohkeasti pyrki kohti tavoitettaan saapuen vihdoin kolmisen tuntia ennen puolta yötä kaksi kilometriä Kenjakin kylästä pohjoiseen olevaan tienristeykseen. Tällöin olimme jo siksi lähellä vihollisen komento- ja huoltokeskuksia, ettemme enää voineet välttää kosketuksiin joutumista vihollisen kanssa. Koska lisäksi hämärä pahasti esti toiminnan jatkamista päätti pataljoonan komentaja majoittua yöksi em. risteykseen ja jatkaa hyökkäystä aamun koittaessa. Varmistukset asetettiin joka suuntaan ja partioilla pidettiin yhteyttä viholliseen. Aikeemme näin retken tässä vaiheessa paljastuessa, ei ollut enää syytä olemassaoloamme salata; yökylmältä suojaamaan sytytettiin komeat nuotiot ja vihollisen läheisyydestä huolimatta niiden ääressä torkkuivat väsyneet miehet aamuyönsä. Mutta jättäkäämme miehet nauttimaan ansaitsemastaan levosta ja palatkaamme (yhdessä pataljoonan jääkärijoukkueen kanssa) katsomaan, missä viipyvät purilaamme, meitä sotaretkemme joka vaiheessa uskollisesti seuranneet koukkaretkemme. Niistähän riippuu, saammeko yömme viettää lämpimässä, ja niistä riippuu toimintamme kannalta toinen tärkeä seikka: muonan saapuminen. Koska me vangeista saamme sopivaa matkaseuraa, kompuroikaamme hämärissä kulkemaamme tietä takaisin. Suuntauran merkkejä on mahdoton nähdä, mutta puhelinjohtoa kädessä juoksuttaen törmäämme lopulta, pitkän taivalluksen jälkeen, voimakkaasti manailevaan upseeriin, jonka oitis erotamme kaivatun kolonnan johtajaksi. Yritämme hänelle ilmaista ihmetystämme kolonnan viipymisen johdosta, mutta kysymystämme kuulematta hän jatkaa määräystensä huutamista: 9.k:n hevosmiehet varmistavat tuohon suuntaan, 10 k:n hevosmiehet tuohon suuntaan jne. Älyämme, että jotain sikäläisessä tilanteessa on vinossa 18

22 ja olemme juuri etsimässä itsellemme sopivaa varmistussuuntaa, kun vänr. Kaatiala, sillä hän se oli, syöksyy luoksemme ja kysyy: "Mä oon ny varmistanut kaikkiin suuntiin. Mihinkäs suuntaan mä ny viälä varmistaasin"? Koska emme osaa häntä tässä kysymyksessä neuvoa, suostuu hän lopulta selittämään, miksi purilassaattue näin kovasti on jälkeen jäänyt. "Edessä pohjaton suo, takana ryssien toimesta tie poikki, mitäs teet", selittää hän lyhyesti ja poistuu järjestämään vielä vapaana oleville hevosmiehille varmistussuuntia. Tilanne on kiireellinen. Telttojen ja muonan kuljettaminen eteen näin on käynyt mahdottomaksi. Tämän ikävän uutisen kanssa on meidän palattava koukkaavien pataljoonien luokse värjöttämään loppuyöksi nuotiotulen ääreen ja odottamaan, mitä seuraava päivä tulleessaan toisi. Ja rauhallisen yön jälkeen tulee sekin vihdoin. Aamun (3.10.) koittaessa oikovat kangistuneet miehet jäseniään, kiehauttavat korvikkeensa ja ovat taas valmiit jatkamaan keskeytynyttä hyökkäystä. Toisen pataljoonan jäädessä varmistukseen Kenjakista pohjoiseen johtavien teiden suuntaan, lähtee III pataljoona koukkaamaan tielle kylän itäpuolelle. Tarkoituksena on sen jälkeen kun tie on katkaistu, jättää varmistus itäiseen suuntaan ja lopuilla voimilla edetä tietä myöten Kenjakin kylään ja sieltä edelleen pohjoiseen johtavaa tietä, kunnes on saatu yhteys II pataljoonan varmistukseen ja ryssät siten pantu auttamattomasti mottiin. 1 pataljoonan näet piti samaan aikaan pyrkiä päätien suunnassa kohti Kenjakkia. Klo 8.00 aloittaa pataljoona koukkamatkansa ja pääseekin vastuksetta Kenjakista itään johtavan tien varteen, asettuu siinä väijytykseen ja jää odottamaan tapahtumien kehitystä. Noin 10 minuutin kuluttua astelee kymmenkunta huolettoman näköistä ryssää pitkin tietä väijytystämme kohti ja saatuaan tulta vastaansa livistävät nopeasti metsikön suojaan. Odottelemme kuitenkin herkullisempia ja lihavampia maaleja ja ennen pitkää sellainen tuleekin näkyviin kranaattilastissa olevan kuorma-auton muodossa. Kuljettaja ammutaan ja auto suistuu tien sivuun. Mutta vielä tervetulleempi ja herkullisempi -sanan varsinaisessa merkityksessä -saalis joutuu hetkistä myöhemmin käsiimme: täydessä lastissa oleva, etulinjaan matkaava muonahevonen. Herkuteltuamme toistamiseen "veli venäläisen" muonavaroilla olemme valmiit jatkamaan toimintaamme. Yksi komppania -10. k -jää varmistukseen väijytyspaikalle muun osan pataljoonasta ottaessa suunnan koukkamatkamme päämäärään Kenjakkiin. Mutta etenemisemme siinä suunnassa jää varsin lyhkäiseksi: kylässä majaileva pääryssä on jo ehtinyt havaita aikeemme ja päästyämme noin 300 m eteenpäin avataan yhtäkkiä meitä vastaan kiivas tuli ja eteenpäin yrittäminen siinä suunnassa on mahdotonta. Kun lisäksi syntyneessä kahakassa 11. k:n päällikkö luutn. Halme kaatuu, on pataljoonan kokonaisuudessaan, ryssän alkaessa painostaa sivustastakin, irtaannuttava ja verkkaan vetäydyttävä majoitusalueelleen. Tien katkaiseminen oli epäonnistunut, mutta varmasti olimme "olemassaolollamme ja etenemisellämme aiheuttaneet viholliselle sivustauhkan", kuten käsky edellyttikin. Tällä välin oli ryssä aloittanut painostuksensa myöskin majoitusaluettamme vastaan ja siten pahasti sekoitti konseptimme. Tilanne alkoi kärjistyä, alkuperäisen suunnitelman mukaisesta toiminnasta ei näyttänyt enää olevan apua, jotain oli tehtävä. Toimintavapautta ja mahdollisuuksia rajoitti huomattavasti se, että miehet alkoivat pitkien marssien ja unettomien kylmien öitten sekä vain muutaman leivänkannikan varassa eläen selvästi uupua. Näissä olosuhteissa tultiin lopulta siihen lopputulokseen, että parempi oli kerta kaikkiaan yrittää jostain kohdasta katkaista tie, pitää majoitusaluetta sissityskeskuksena ja lähettää sieltä voimakkaita taistelupartioita tielle eri kohtiin häiritsemään ryssän selustayhteyksiä. Siten helpottaisimme parhaimmin myöskin 1 pataljoonan etenemistä päätien suunnassa. Tämä oli varmasti oikeaan osunut ratkaisu. Ensimmäiseksi päätettiin tällaiselle retkelle lähettää kummankin pataljoonan valiomiehistä koottu iskuosasto, jolle tavoitteeksi annettiin kartalla tarkoitukseen sopivaksi katsottu maastokohta ja tehtäväksi lyödä siinä "tie poikki" tai ainakin yrittää voimiensa mukaan häiritä liikennettä tiellä. Kello aikoihin oli osasto lähtövalmiina, sen runkona oli kiv. joukkue ja lisäksi osastoon kuului kk-puolijoukkue, tyk:n tulenjohtue sekä puhelinryhmä. Iskuosastoa muodostettaessa ja matkaan saatettaessa tuskin aavistettiin, kuinka ratkaisevasti sen toiminta tulisi 19

23 koko koukkaretkemme onnistumiseen vaikuttamaan. Mutta sen olivat sitä vastoin hiljaisessa mielessään päättäneet ne miehet. jotka majoitusalueelta "katkaisukohtaan" johtavaa hakkauslinjaa parijonossa etenivät kohti elämänsä ehkä reippainta ja ikimuistettavinta seikkailua. Siinä menossa ei katseltu eikä kyttäilty. Jokainen mies tunsi, että hänen valitsemisensa tämänlaatuiseen iskuosastoon oli luottamuksen ja tunnustuksen osoitus ja tiesi myös, että jokainen naapuri, tuntematonkin, oli varmasti hyvä taistelija. Reipasta menoa jatkettiin aina tielle saakka, jolloin havaittiin, että väijytyspaikaksi oli osunut tällaiseen tarkoitukseen erittäin sopiva maastokohta: kahden lammen välissä oleva korkea harjanne Kenjakin eteläpuolella. Sivustamme olivat siis suojatut, vain selusta oli varmistettava, eteenpäinhän oli tarkoituksemme iskeä. Ja muutoinkin näytti onni meitä suosivan: tiellä oli parhaillaan kova liikenne käynnissä. Ainoa vaikeutemme aluksi olikin toimintahaluisten miesten pidättelemisessä, etteivät nämä paljastaisi paikkaamme ja aikeitamme, ennen kuin väijytys on kaikin puolin kunnossa. Tästä murheesta oli kuitenkin pian päästy: pitkiä aikoja ei näet kestänyt kun jokaiselle ryhmälle ja aseelle oli löydetty oma paikkansa, varmistukset ja yhteydet järjestetty ja leikki saattoi alkaa. Seuranneitten tuntien aikana oli sitten käynnissä seikkailu, jonka vertaista pataljoonamme historia tuskin tuntee. Kuutisenkymmentä kahden pataljoonan parasta taistelijaa kamppailemassa kymmenkertaisen ylivoiman kanssa ja kamppailemassa voitollisesti. Aluksi tosin painostus väijytystämme vastaan oli heikkoa ja etupäässä tiedusteluluonteista, mutta kun ryssiltä näitten yritystensä merkkinä jäi asemiemme eteen milloin auto, milloin ajoneuvo tai kasapäin kaatuneita, se vähitellen käsitti, että tie oli poikki ja näytti läpimurtoyrityksistä huolimatta pysyvänkin. Seuraukset toiminnastamme tulivat pian näkyviin; ryssä ryhtyi etulinjastaan siirtämään aseita ja joukkoja väijytystämme vastaan alkaen samalla partioilla piirittää olinpaikkaamme ja tunnustella vahvuuttamme. Viimekesimainittu seikka saikin meidät pyytämään varmistusapua pataljoonasta selustassamme oleville järvikannaksille, jotta rauhassa ja entistä pontevammin voisimme iskeä eteenpäin. Ilta alkoi hämärtää ja tie oli yhä poikki, mutta ryssä ei tahtonut sitä suosiolla uskoa. Se kohdisti pienelle, avoimelle harjanteellemme kiivaan krh- ja piiskatulen -tuloksetta. Toipa se paikalle kuormaautojen lavalla kaksi nelipiippuista it-konekivääriäkin, mutta mikään ei auttanut, väijytysosasto oli itsepäinen kuin synti kyeten jatkuvasti torjumaan hyökkäykset ja tuottamaan viholliselle tuntuvia tappioita. Kiivaan, yhtämittaisen tulituksen ja taistelun merkeissä elimme näin tunnista toiseen ja otimme vastaan yön, jonka tiesimme tuovan ratkaisun tullessaan. Tai ainakin aavistelimme sitä havaitessamme ryssän keräävän yhä enemmän joukkojaan, aseitaan ja kalustoaan väijytyksemme eteen, yrittääkseen yön kuluessa toden teolla läpimurtoa. Sen sijaan, että olisimme tämän havaitessamme luopuneet taistelusta, pureuduimme pieneen kukkulaamme yhä kiukkuisemmin kiinni samalla kun pyysimme majoitusalueelta nopeasti patruunatäydennystä ja apuvoimia ylivoimaisen painostuksen helpottamiseksi. Mutta ennen kuin kummatkaan ehtivät perille, tapahtumat tien varressa olivat kehittyneet ratkaisevaan pisteeseen. Klo aikoihin ryssä keskitti hirvittävän tulen asemiimme ja hyökkäsi samalla musertavalla ylivoimalla osastoamme vastaan, mutta työnnettiin kerta toisensa jälkeen takaisin. Vihdoin, noin puolen yön maissa, kokosi se vielä kerran voimansa. Iskuosasto piti urhoollisesti puoliaan ja olisi torjunut tämänkin hyökkäyksen, elleivät patruunat ja käsikranaatit olisi loppuneet. Osaston oli karvain mielin jätettävä asemansa, mutta ennen ei yksikään mies lähtenyt kuopastaan kuin viimeinen patruuna oli ammuttu, viimeinen käsikranaatti heitetty ja vielä sekään ei riittänyt: käsikranaattilaatikkonsakin viskasivat monet kohti vihollista ja vasta sitten rauhallisesti, ilman mitään pakokauhua miehet perääntyivät noin 200 m ja pysähtyivät siihen kuultuaan, että patruunatäydennys ja avuksi lähetetty osasto olivat tulossa. Kummatkin saapuivat, mutta muutaman minuutin liian myöhään. Tehtäväksi jäi nyt ottaa vastaiskulla tie uudelleen haltuun. Reippaasti iskettiin ryssä tien toiselle puolelle, mutta sitä ennen se oli jo ehtinyt siirtää suurimman osan kalustostaan turvaan. Tämä kylmässä kuutamossa suoritettu vastaisku vaati joukoiltamme kalliin uhrin: kapt. Antti Huttunen, 9. k:n päällikkö, yksi pataljoonamme uljaimmista sotureista, löysi noina ikimuistettavina hetkinä 22

24 matkansa pään. Saapuneitten lisävoimien -myöskin 9. ja 11. k olivat kokonaisuudessaan paikalla - turvin saatoimme loppuyön helpommin pitää puoliamme, joskaan ei ryssäkään heikkoa kivääri ja krhtulta lukuun ottamatta yltynyt enää sen pahemmin yrittämään. Yö oli yhtä kylmä kuin edellinenkin ja jokainen vietti sen niin kuin parhaaksi näki: nuotiotulen vierellä värjötellen tai nopeasti kyhäämässään havusuojassa. Illalliseksi riitti joillekin harvoille ryssän muonakuormasta "koukkaamansa" limpun- tai lihanpala. Suurimmalta osalta olivat muonahuolet loppuneet jo vuorokautta aikaisemmin. Aamu (4.10.) oli edellisensä kaltainen; yhtä kylmän epäystävällinen, mutta nousussaan silti toivorikas: tänään, tietysti juuri tänään, saamme yhteyden päätien suunnassa hyökkäävään osastoon ja kylläpä silloin kelpaa hymynkare suupielessä katsella, kun kenttäkeittiö pujottelee autojen, traktorien, ajopelien ja kaatuneitten hevosten välistä korkealle harjanteellemme. Mutta odotapas sitä ryssäitä: ikään kuin pieneksi sivuhuomautukseksi tällaisiin ajatuksiimme ja toivomuksiimme se uusi heti aamutuimaan yöllisen hyökkäyksensä. Hyökkäystä torjuttaessa syntyi puoli tuntia kestänyt käsikranaattitaistelu. Kumpikin puoli oli tien laidassa asemissaan, joiden väliä oli runsaat kaksikymmentä metriä ja kumpikin yritti parhaansa mukaan käsikranaateilla karkottaa vastustajaansa -ryssän lopulta väsyessä leikkiin ja luikkiessa tiehensä. Myöhemmin päivän kuluessa se ahdisti meitä vielä kranaatinheittimillään, piiskoillaan ja "urkukonekivääreillään" mutta kohtaloaan se ei voinut välttää: hyökkäys päätien suunnassa edistyi jatkuvasti ja samassa määrin kasvoi myös toivomme päästä yöksi telttaan ja saada autuus kenttäkeittiön muodossa luoksemme. Mutta tämä päivä ei sittenkään nähnyt toivomme toteutuvan, yhteys 1 pataljoonaan tosin saatiin, mutta ryssä saattoi jatkuvasti sen jälkeenkin pitää huoltotietämme tulen alla ja samalla noita halvattuja korpikoukkaajan "ylellisyyksiä" kaukana ulottuviltamme. Ja niin tuli Kenjakin koukkamiehille kolmas kolkko yö. Ryssä tosin ei pahemmin hätyytellyt -onneksi, sillä kylmän ja nälän kanssa oli miehillä täysi tekeminen. Mitä moninaisimmilla keinoilla yrittivät miehet taistella kumpaakin ahdistajaansa vastaan. Ja kun uusi aamu jälleen nousi, nousivat härmettyneet, mutta uuden orastavan toivon varassa elävät miehet, keittämään vielä kerran kolmasti ennen kiehauttamiaan saikanlehtiä. Heti aamulla (5.10.) siirtyi loppuosa pataljoonasta majoitusalueelta tien varteen, sillä iltapäivällä klo jatkettaisiin hyökkäystä Kenjakin kylään, jonka itäpuolelle jo I pataljoona oli koukkaamassa. Hyökkäyshetkeä odotellessamme saatoimme lähemmin tarkastella ympäristöä ja todeta vihollisen runsaat miehistö- ja kalustotappiot. Mutta tehtävämme ei ollut vielä loppuun suoritettu, vielä ei ollut aika jäädä kättensä töitä ihailemaan. Kenjakin kylä oli tosin joka taholta ankarassa puristuksessa, mutta motin lopullinen selvittäminen näytti jatkuvasti olevan vaikea pala ja ilman muuta on selvää, minkälaisten vaikeuksien kanssa silloin kamppailtiin. Kun saisi edes tilkankin hernekeittoa, hyökkäisin vaikka yksin tuohon kirottuun kylään, selitti joku huoliaan. Mutta ylivoimaisiksi ei kukaan halunnut vaikeuksiaan tunnustaa. Niinpä h-hetken koittaessa oli joka mies joskin turtuneen uupuneena paikallaan h-valmiusasemissa ja kuuntelivat h-suuntaan ja - maastoon paraillaan annettavaa tyk:n, krh:n ja suorasuuntaustykkien keskitettyä valmistelua, joka ei missään suhteessa antanut toivomisen varaa. Kun se oli loppunut jokainen mies ketjussa oli valmis vannomaan; onpahan ryssä piru, ellei vieläkään tarpeekseen saanut ja uskonut, että tuo kyläpahanen totta vie nyt sananmukaisesti kuului meidän elintilaamme. Näin tuumittiin ja ihmeteltävän reippaasti etenivät komppaniat, 9. ja 11. tien pohjoispuolella jääkärijoukkueen hoitaessa tien eteläpuolen. Oli jo päästy noin 500 metriä eteenpäin vakavampaa vastusta kohtaamatta ja epäilijätkin alkoivat vakuuttua siitä, että kylään astihan tässä nyt saman tien matkattiin, kunnes: niitten suurten komeitten koivujen juurelta - muistatteko mukanaolijat - saimme sellaisen tuliryöpyn vastaamme, että havaitsimme ryssän olevan tosissaan. Ja mikäs oli ryssien puolustautuessa hallitsevalla harjanteella kivibunkkereissaan kranaatinheittimiensä samaan aikaan ampuessa vimmatusti takamaastoon. Koska pst-tykkimme ja raskas krh-kaan eivät näyttäneet synnyttäneen ryssissä suurempia liikkeellelähtöhaluja, oli yritys sinä päivänä heitettävä sikseen ja komppaniat palasivat lähtökohtaansa. 22

25 Ei tarvinne lisätä, että palasivat varsin sekavien mielialojen vallitessa. I ja II pataljoonan yritykset olivat olleet yhtä tuloksettomia ja kylmänä uhkaava yö tuntui suoranaiselta peikolta kaikkensa yrittäneitten, uupuneitten miesten mielissä. Mutta odottamaton ilo: höyryävä kenttäkeittiö odotti meitä lähtökohdassamme ja kaiken lisäksi - näimmekö oikein -mustuneet telttammekin olivat saapuneet. Koukkamiehen kovat kokemukset näyttivät sillä erää olevan "taakse jäänyttä elämää : Elämä hymyili jälleen ja ketään ei näyttänyt liikuttavan ja säikyttävän tieto, että seuraavana päivänä Kenjakin kylän kerta kaikkiaan oli oltava käsissämme. Saatiinhan pitkästä aikaa kunnolla syödä ja nukkua. Ainakin muutaman tunnin ajan jaksoimme ja saatoimme taas olla "onnen myyriäisiä". Ja niin kului ilta ja yö ja tuli Kenjakin koukkamiehille neljäs päivä (6.10.), joka laskussaan näki meidät tavoitteessamme, Kenjakin kylän herroina. Mutta, jos joku uskoi motin lopullisen selviämisen kivuttomasti tapahtuneen, erehtyy pahasti. Ryssä ei olisi ryssä, jos se suosiolla hellittäisi. Mutta asiat järjestyksessä. Puolen päivän aikaan alkoi hyökkäyksemme, tällä kertaa ilman valmistelua, komppanioitten edetessä tien pohjoispuolella -vasemmalta järjestyksessä 10., 11. ja 9. pataljoonan jääkärijoukkueen varmistaessa etelään. Hyvästä yrityksestä huolimatta juuttui hyökkäyksemme kuitenkin samaan kohtaan ja samasta syystä kuin edellisenäkin päivänä. Ei auttanut sekään, että pataljoona eteni vaarallisen lähelle ryssän asemia ja yritti kiivaasti tulittaen kerta toisensa jälkeen murtautua niihin, ryssä ei tuntunut haluavan meitä samaan kuoppaan kanssaan. Kun ratkaisu ei tällä keinoin näyttänyt olevan saatavissa, annettiin käsky kaivautua, pystyttää teltat ja samalla valppaasti seurata ryssän touhuja. Kaivautua, mieluisampaa käskyä ei liikuntasodan aikana miehille olisi voitu antaa. Monttu syntyi nopeasti ryssän krh-tulellaan vielä jouduttaessa työtahtia. Mutta mitä teki samanaikaisesti ryssä: hilpaisi omia aikojaan ja kenenkään huomaamatta, enin osa lähti etsimään pakoaukkoja motista. Vasta kun hiljaisuus oli arveluttavan kauan vallinnut sen asemissa, tunkeutui rohkea partio ensin niihin ja sen perässä komppaniat, jotka vielä ehtivät tulellaan antamaan vauhtia muutaman sadan metrin päässä pakeneville ryssille. Takaa-ajoon ja hyökkäyksen jatkamiseen ei kuitenkaan voitu ryhtyä, koska todettiin ryssän ansoittaneen kylän ympäristön. Mutta pioneerien avulla tämäkin este poistettiin ja rynnäkkö itse kylään voitiin aloittaa. 10. ja 11. ryhmittyivät tien pohjois- ja 9. k sen eteläpuolella ja niin aloitettiin tiheässä olevien puolustus- ja bunkkerilinjojen lopullinen vyörytys vain muutaman ryssän yrittäessä viivyttää etenemistämme. Voimakas "Petramaa" -taisteluhuuto tunnuksenamme ryntäsimme kohti kylää. Huutoomme vastattiin joka ilmansuunnalta ja ryssät törmäilivät kuin säikytetyt olennot voimakkaan ja alati supistuvan huutopiirin keskellä etsien epätoivon vimmalla pakoaukkoa. Kesken taistelumelun tuli ilmoitus: pataljoonan komentaja kapt. Ahti Petramaa on haavoittunut, reippaalle retkellemme vapaaehtoisesta innostuksesta mukaan lähtenyt kapt. Niilo Honkala on ottanut johdon käsiinsä ja on jo pataljoonan etunenässä tunkeutumassa kylään. Jo siinsivät ensimmäisten talojen katot meidänkin silmissämme, ensimmäisten talojen tuosta kirotusta, mutta tällä hetkellä niin siunatusta ja ystävällisesti hymyilevästä kylästä. Vielä muutama reipas askel ja pitkän korpikoukkauksemme tavoite Kenjakki lepäsi edessämme: tyypillinen karjalaiskylä pienen puropahasen varrella, kylän länsilaidassa pari palavaa ryssän bunkkeria, pihoilla ja kujilla vihollisen jälkeen jättämiä autoja, ajoneuvoja ja hevosia. Tunkeudumme kylään, vedämme ryssiä esiin piilopaikoistaan ja tosi valloittajan elein lausumme idästä ja pohjoisesta saapuvat rykmenttimme yksiköt tervetulleeksi Kenjakkiin." 22

26 Kenjakki Olemme nyt kahdeksan kilometriä syvällä vihollisrintaman takana. Ainoa yhteys Munjärveltä Onkamukseen on katkaistu. Tehtävän on suorittanut valikoitu iskujoukko turistina mukaan lähteneen valistusupseeri Honkalan johdolla. 23

27 Kenjakki Vihollinen tekee hurjan rynnäkön tien avaamiseksi. Se onnistuukin kun patruunamme loppuvat mutta vain hetkeksi. Äärimmäisenä oikealla Johannes Rantasalo. Edessä Antti Palomäki ja Pauli Heikkilä. 24

28 Kenjakki Sotamies Johannes Rantasalo vastaanottamassa tärkeätä tehtävää. Myöhemmin hän saa rykmentin kultakellon tunnustuksena erityisestä urhoollisuudesta. 25

29 Kenjakki Matkassa on toinenkin Kosken poika, lääkintäkorpraali Yrjö Mikola paareineen. 26

30 Kenjakki III P:n komentaja Antti Petramaa ja lähetti Tauno Saarinen ennen hyökkäystä Kenjakin kylään. Petramaa haavoittuu vihollisen polkumiinasta, jolloin pataljoonan komentajaksi määrätään Niilo Honkala. 27

31 Kenjakki Uusi pataljoonan komentaja saa rykmentin viestimieheltä tietoja tilanteesta. Lähetit odottavat käskyjä. Hyökkäystä jatketaan Kenjakin kylään. Siellä on motissa vihollisrykmentin N:o 367 esikunta. 28

32 Päljärvi Poltetun maan taktiikka on vihollisen viimeinen epätoivoinen keino joutuessaan vetäytymään. 29

33 Päljärvi Kärkikomppania etenee tulen ja savun seassa läpi Konsevan kylän, jonka senkin vetäytyvä vihollinen on pannut palamaan. 30

34 Suununsuu Suunujoki ylitetään ponttonilautalla Koikarissa. Vihollinen on vetäytyessään tuhonnut sillan. Ylitystähän harjoiteltiin Lahden Likolammella ja hyvin näkyy menevän. 31

35 Suununsuu Moottoripyörä periytyy pataljoonassa (III / JR 35) sen ensimmäiseltä komentajalta Viljo Laaksolta. Muissa pataljoonissa ei sellaista ole. Nopea kulkuneuvo on erittäin suuri etu. Se tehostaa johtamista ja nopeuttaa viestitystä. 32

36 Pyhäniemi Pyhäniemen yhdyskunta sijaitsee Päljärven länsirannalla: yläkylä korkealla harjanteella, Pyhäniemi alakylä järven rannalla. Yläkylästä avautuu järvimaisemaan mahtava näkymä. 33

37 Pyhäniemi Lotatkin ovat ehtineet mukaan. Kenttäsairaala siirtyy tien avauduttua kuormaautoilla uuteen sijoituspaikkaan. Pyhäniemen tsasounaa, kyläkirkkoa vihollinen on käyttänyt viljavarastona. Karjalaisväestön pyhien paikkojen häpäiseminen on tarkoituksellista toimintaa uuden ideologian levittämisessä. 34

38 Pyhäniemi Agitaattorien puhujalava Pyhäniemen yläkylän laidassa. Liekö aita rakennettu puhujan suojaksi! 35

39 Juustjärvi Kun on koukkailtu noin sata km pohjoissuuntaan, käännytään Juustjärveltä itään kohti Mäntyselkää ja Karhumäkeä. III/JR 35 (Honkala) etenee yhden syysillan ja yön kuluessa 15 km Mäntyselän porteille. Hyvä vauhti selittyy näin: kärkikomppania (9K) löytää vodkaa ja vihollinen valaisee tietä tulipaloin. Murros jota kierrettäessä löytyi vodkaa, Torasjärven kylä palaa. 36

40 Mäntyselkä Mäntyselän valtaus on II/JR35:n ja sille alistetun 6. komppanian (Ahtimo) loistava suoritus. Tämä Karhumäen Lukoksi mainittu vahvasti varustettu kyläryhmä kahden järven välisellä kannaksella vallataan yllätyksellisellä rintamahyökkäyksellä lähes tappioitta. Mukana seurannut TK-mies (rintamakirjeenvaihtaja Kalevi Kajava) sanoo sitä filmaattiseksi hyökkäykseksi. Hyökkäyksen johtajana on N. Honkala. 37

41 Mäntyselkä Tykistön tulivalmistelu on pokkeuksellisen voimakas. Siihen liittyy savuammunta, ensimmäinen kerta tällä etenemissuunnalla. Hyökkäyshetkestä on erimielisyyttä: Rykmentin esikunta halusi sen olevan klo 9, mutta hyökkäysjoukon johtajan vaatimuksesta isketään jo klo 8. Taisteluiden jälkeen vanki kertoo, että kahden vihollisrykmentin (N:o 52 ja 126) piti hyökätä klo 9. A vot, hulinaksi meni, tsuhna (=suomalainen) tuntia ennen hyökkää. 38

42 Mäntyselkä Saavutettu tulos on turvattava. Pataljoonankomentaja (Honkala) antamassa käskyä 9. komppanian päällikölle (Onni Rantala, toinen vasemmalta). Oikealla stm. Helmer Anttila, äärimmäisenä vasemmalla kers. Reino Nurmi. 39

43 Mäntyselkä Reservijoukkoja siirtymässä vallattuun kylään. 40

44 MÄNTYSELÄN KYLÄ / 2.05 / (III/JR 35:n komentaja, kapteeni Niilo Honkala on kirjoittanut Mäntyselkä, Karhumäen lukko) "Mäntyselkä eli Leninin kolhoosi, niin kuin sen neuvostonimitys kuuluu, sijaitsee Porajärven- Karhumäen valtatien varrella, nelisenkymmentä kilometriä Karhumäestä länteen. Se käsittää kolme kylää yhtä monen kilometrin matkalla: Suurselän, Mäntyselän ja Karsikkoselän. Kukin näistä kylistä sijaitsee omalla harjanteellaan, jonka suuruus näyttää ikään kuin määränneen kylänkin suuruuden. Läntinen kylistä on Suurselkä, joka nimestään huolimatta ei kuitenkaan ole suurin, vaan kylläkin sekavin ja raihnaisin. On kuin talot olisi rakennettu kaikki samoihin aikoihin ammoin sitten ja sen jälkeen heitetty kirveet järveen: mitään ei ole korjattu. Keskimmäinen kylä on varsinainen Mäntyselkä, sekin vanha tyypillinen karjalaiskylä, jossa elämä ja kehitys ovat vuosikymmeniä polkeneet paikallaan. Siinä on kuitenkin joitakin uudempia jopa osittain maalattujakin taloja: kolhoosin kauppa, punaklubi ja kaksikerroksinen kommunistiseminaari. Neljäs julkinen rakennus, sairaalan tapainen, sijaitsee Karsikkoselän idyllisillä liepeillä. Nimensä Karsikkoselän kylä samoin kuin sen lounaispuolella oleva Karsikkojärvikin lienevät saaneet hautausmaan komeasta kuusikosta. Vaikka tämän kylän alue onkin pienin, näyttää kuitenkin kuin sen elämässä olisi eniten ollut järjestystä, sopusointua ja tyyliä. Talot ovat säännöllisissä riveissä, saunat järjestyksessä rantakivikolla ja kiveräkeulaiset kalastajaveneet valkamassaan loivasti viettävän rantatörmän alla. Kyliensä harmaudesta huolimatta Mäntyselkä on kaunista seutua. Sen harjanteilta on hyvä näköala pohjoiseen leviävälle laajalle Semsjärvelle samoin kuin lounaiselle Karsikkojärvellekin ja sen kallioisille saarille. Tummana, kapeana nauhana mutkittelee kirkasvetinen Myllyjoki hetteisten rantojensa välissä keskimmäisen kylän länsipuolitse Semsjärveen. Keskikesän aikana nämä maisemat ovat varmaan rehevät ja vehmaat. Syksyn kolkko harmaus oli kuitenkin ehtinyt jo painaa lohduttoman leimansa niin kylään kuin sen ympäristöönkin, kun niiden kuva loppu lokakuun koleana aamuna ensi kerran avautui suomalaisen soturin silmien eteen. Taktillisessa suhteessa Mäntyselkä on tärkeimpiä paikkoja koko tällä tiensuunnalla. Sekä Suurselän että varsinkin Mäntyselän kylät tarjoavat puolustajalle mitä parhaimmat mahdollisuudet lujien asemien luomiseen. Kylän itäpuolitse virtaava vuolas salmi ja sen takainen jyrkkä ranta tarjoavat puolustukselle mitä lujimman selkänojan. Näitä mahdollisuuksia ei vihollinen suinkaan ollut laiminlyönyt hyväkseen käyttää. Jokaisella harjanteella ammottivat bunkkerien mustat aukot uhkaavina vastaan ja ampumakaivantojen polvekkeiset urat risteilivät tiheinä niiden välillä. Niin luonnon suomien edellytysten kuin vihollisen rakentamien varustusten puolesta Mäntyselkä ansaitsee nimityksen Karhumäen lukko. Kirjan kertomaa Varsinaiset taistelut Mäntyselän omistuksesta Vallin rykmentin puolustusasemat sulkivat suomalaisten kärkijoukkona hyökkäävän III/JR 35:n tien Mäntyselän läpi. Vallin JR 126:n lisäksi tällä suunnalla taistelivat myös Puna-armeijan JR 52:n pääosat. Tässä vaiheessa venäläinen Karhumäen suunnan johtoporras, Karhumäen Ryhmä, komentajanaan kenrltn Frolov, käsitti seuraavat sotatoimiyhtymät: 37.D, 71.D ja 323.D. Sen tehtävänä oli Karhumäen suunnan taisteluiden johtaminen. Jotta lukija pysyisi "kärryillä" suomalaisten joukkojen etenemisessä melkoisen laajalla rintamalla kohti Karhumäkeä, palattakoon välillä maj Vallin puuhiin hänen yrittäessään estää rykmenttinsä lopullinen tuhoutuminen. Taistellessaan vielä Mäntyselän Suurselässä Vallin rykmentti (JR 126) sai puheliaan suomalaisen vangin, joka kertoi suomalaisen 4. D:n joukkojen olevan jo koukkaamassa pohjoisen kautta Semsjärven ympäri Mäntyselän puolustajien selustaan. Tällöin Valli ajoi kiireesti Kumsaan divisioonansa (37.D) esikuntaan kertomaan hälyttävistä tiedoistaan. "Provokaatiota!", oli divisioonankomentajan vastaus. Valli sai käskyn palata nopeasti Mäntyselkään johtamaan rykmenttiään. 41

45 Valli oli kuitenkin ollut oikeassa. Evl S.E. Laaksosen johtama Ässä-rykmentti (JR 26) oli todella jo lähellä tavoitettaan, Kumsaa. Valli vetikin vesistölinjan takana sillanpääasemassa olleen yhden pataljoonansa vesistön itäpuolelle. Älkäämme kuitenkaan siirtykö ajassa tosiasioiden edelle Mäntyselässä, vaan antakaamme III/JR 35:n komentajan kapt Niilo Honkalan kuvata pataljoonansa taisteluita tässä tärkeässä maastonkohdassa, Karhumäen uloimmalla puolustuslinjalla. "Ilta oli jo aikoja sitten pimennyt kun JR 35:n II P:n komentaja kapt Veikko Ryynänen ja minut kutsuttiin rykmentin esikuntaan saamaan hyökkäyskäskyä. (Rykmentin 1 P oli tässä vaiheessa erillään toisissa tehtävissä.) Käsky kuului: III P hyökkää aamun valjetessa n. 1 1/2 km kylästä etelään olevan myllyn (Myk) luota, ylittää joen ja vyöryttää vastapuolella olevia harjanteita Mäntyselkään. Joen ylittämistä varten laittaa II P portaat myllyn luo. Tykistö suorittaa tulivalmistelun ja tulenjohtajat seuraavat pataljoonan mukana. Kun kylä on vallattu, pääsee pataljoona lepoon ja toiset joukot jatkavat hyökkäystä. Satoi lumiräntää, kun pataljoona aamun alkaessa hämärtää lähti marssimaan kohti myllyn maastoa. Pataljoonan komentaja ja komppanioiden päälliköt kokoontuivat ensin Suurselkään saadakseen yleiskuvan maastosta, joka oli tavoitteena. Saapuminen myllyn luo toi ikäviä yllätyksiä. Portaat, joiden oli odotettu olevan paikoillaan, olivatkin vielä metsässä. Vastaranta oli korkea ja jyrkkä sekä täynnä pesäkkeitä, joiden suut ammottivat uhkaavina vanhan luhistuneen myllypadon suuntaan. Jokiuoman ylittäminen näytti toivottomalta. Tiedusteltiin parempaa ylimenokohtaa, ja vasemmalta, lähempää kylää, tuntui sellainen löytyvänkin. Vastarannan rämeisyys ja suosaarekkeessa liikehtivä vihollinen tekivät kuitenkin nämäkin toiveet tyhjiksi. Tiedusteluun ja varmistukseen lähettämäni jääkärijoukkue ilmoitti, että etelämpänä olisi ylimenopaikka, josta pääsisi edullisesti kiertämään vihollisen selustaan. Rykmentin komentaja antoi luvan käyttää sitä tietä, mutta kun komppaniat oli ryhmitetty valmiiksi saapui ilmoitus, että vihollinen oli ottanut jo ylimenopaikan haltuunsa. Tällöin ehdotin komentajalleni, että hyökkäys suoritettaisiin kylän pohjoislaidasta, koska tiedusteluni perusteella se näytti edes jotenkin mahdolliselta, vaikka se merkitsikin hyökkäystä suoraan rintamasuunnasta. Vastaukseksi sain käskyn hyökätä myllyn luota tykistövalmistelun jälkeen, maksoi mitä maksoi. Ei siis muuta kuin antaa tykistölle, kranaatinheittimille ja konekivääreille tehtävät ja ryhtyä yrittämään. Putkien tarkistaminen, joka maalien läheisyyden takia oli suoritettava yksitellen ja tarkoin, vei kuitenkin niin paljon aikaa, että syksyinen päivä alkoi taas jo hämärtyä kun valmistelut oli suoritettu. Kaiken lisäksi näytti siltä, että sillanpääaseman muodostaminen ja oikean sivustan suojaaminen olisivat nielleet niin paljon voimia, ettei olisi jäänyt enää joukkoja käyttämään saavutettua menestystä hyväksi. Kun hyökkäyskäsky peruutettiin, synnytti se niin johtajissa kuin miehistössäkin helpotuksen tunteen. Sain samalla käskyn hyökätä seuraavana aamuna ehdottamastani paikasta. Seuraava aamu, lokakuun 24:s oli sumuinen ja kostea, kun yksiköiden päälliköt ja erillisosastojen johtajat kokoontuivat klo 6.15 Suurselän idänpuoleisten talohökkelien suojaan käskynantooni. Se tapahtui harvinaislaatuisissa olosuhteissa: koko hyökkäysmaasto näkyi edessä kuin jättiläismäisellä tarjottimella. Se oli siinä kuin käden ulottuvilla jokaista yksityiskohtaa myöten selvänä, mutta uhkaavan ja luoksepääsemättömän näköisenä täälläkin. Joki, joka itsessään ei ollut 7-8 metriä leveämpi, muodosti hetteisine rantoineen ja laakeine rantaniittyineen vaikeasti ylitettävän esteen. Pitkä vastakkainen rinne oli paljas ja suojaton hyökkääjän nousta. Kyläharjannetta reunusti tulipesäkevyö ja taisteluhautaverkko. Jykevätekoiset bunkkerit näyttivät ikään kuin silmiään siristäen vaanivan tilaisuutta tulen ja kuoleman syöksemiseen. Hyökkäyssuunnitelma perustui siihen, että kylän luoteispuoliset rantaharjanteet näyttivät varustamattomilta. Jokilaakson ylittäminen ja eteneminen harjanteiden suojaan saattoi tapahtua sillä aikaa, kun kylän bunkkeritukikohdat ovat tykistö-, krh- ja pst. tulen lamautuneina sekä savun sokaisemat. Ylimenoportaat (6 kpl) oli yön aikana tehty ja pantu paikoilleen. Vähäinen lumisade oli kevyesti naamioinut ne ennen päivän vaikenemista. Tiedustelu oli tuonut hyviä tietoja: lähin harjanne näytti olevan 42

46 miehittämätön ja varustamaton. Varsinaiset puolustusasemat olisivat siis vasta kyläharjanteella? Siitä huolimatta moni pudisti päätään yritykselle, mutta nyt oli yritettävä. Jostakin päin Mäntyselkäkin oli vallattava. H-hetki oli määrätty alkamaan klo Jo 1/2 tuntia aikaisemmin suorasuuntaustykit, 6 pst. tykkiä ja kaksi 3-tuumaista kanuunaa aloittaisivat bunkkerien järjestelmällisen tuhoamisen. 1/4 tuntia vailla H- hetkeä alkaisi myllyn luona jääkärijoukkueen valehyökkäys tykistövalmisteluineen ja savutuksineen. H-9 eli klo 7.51 aloittaisi tykistöryhmä Larri 48 putkella tulivalmistelunsa ruhjovin tuli-iskuin, jotka kylän pohjoislaidan pehmitettyään siirtäisivät tulen sisäiänmurtokohdan etummaisiin pesäkkeisiin klo Tämä tuli päättyisi H-hetkellä, jolloin kärkijoukkomme lähtisivät rynnäkköön. Samanaikaisesti verhoisivat savunheittimet tulellaan kylän läpinäkymättömään vaippaan ja heittäisivät vielä vasemmalle sivustalle suojaavan verhon estämään tähystystä järven takaa. Kahden viimeisen minuutin ajan olisivat krh:tkin -pataljoonan ja rykmentin joukkueet mukana tulivalmistelussa pehmittämässä sisäsäänmurtokohtaa. Tykistö käyttäisi tuhat kranaattia ja krh:t 500 ammusta vihollisen taistelutahdon lamauttamiseen. Konekivääriampujat olisivat 'peukalo liipaisimella valmiina vastaamaan jokaiseen vihollisen laukaukseen. Ja sitten, H-hetkellä 9.K syöksyisi kylän reunassa olevista valmistusasemistaan neljänä jonona yli jokiuoman. Näiden kintereillä etenisi 11.K. Lähimmän harjanteen takana molemmat komppaniat ryhmittyisivät uudelleen ja jatkaisivat rinnakkain kääntyen oikealle kylään ja sen lävitse kumpikin niille määrättyihin tavoitteisiin. Tällöin liittyisi taisteluun 10.K toisessa linjassa. II P:n 6.K (Ahtimo) olisi valmiina käskyn saatuaan etenemään sille lähemmin määrättyyn tehtävään. Tulenjohtajat, pioneerit ja viestimiehet kulkisivat ensimmäisen linjan mukana. Kaikki oli viimeistä piirtoa myöten suunniteltu, valmisteltu, harkittu ja käsketty. Ja kuitenkin! Onko joku suunnitelma joskus näyttänyt menevän niin täydellisesti myttyyn kuin tämä... Komppaniat olivat marssineet lähelle valmiusasemiaan, joukkueenjohtajat olivat komppanianpäällikkönsä luona saamassa viimeisiä käskyjään. Silloin, joko umpimähkään tai jostakin liikettä havaittuaan vihollinen ampui muutaman kranaatin, jotka sille väliin ominaisella onnella putosivat keskelle joukkoja. Seurauksena oli hajaantuminen ja kun johtajat olivat poissa (viimeisellä käskynannolla), ei tämä hajaantuminen rajoittunut vähimpään välttämättömään. Neljännestunnin kuluttua aloittaisi tykistö miljoonia maksavan valmistelunsa, jonka alkamista hetken kuluttua ei enää voitaisi peruuttaa. Jos taas joukkoja ei saataisi kokoon, menisi kaikki myttyyn. Tilanne oli kriittinen ja epäselvä. Toimenpiteisiin oli ryhdyttävä mitä nopeimmin ja ratkaisut tehtävä silmänräpäyksessä. Määräsekunnilla kaikki putket alkoivat syytää tulta. Maan perustuksia järisyttävinä iskuina kranaatit putoilivat kohteisiinsa. Suorasuuntauskanuunat ja 'piiskatykit' kiihdyttivät tulensa äärimmilleen. Mäntyselän kylä alkoi kietoutua paksujen savupilvien verhoon. Muutama ammus putosi miltei varpaitten eteen. Krh:t yhtyivät yskivällä haukunnallaan tähän helvetilliseen konserttiin. Viimeinen minuutti oli käsillä, sekunnit kuluivat... H-hetkellä näytännön pääosan esittäjät, kiväärimiehet astuivat näyttämölle... Ja todellakin! Joukko on jälleen koossa. Määräsekunnilla neljä jonoa alkoi solua joen yli, poikki niityn, ylös äyrästä, miehet hieman etukumarassa, toisilla kivääri kädessä, toisilla vielä hihnasta olalla, pitkin raskain askelin, kömpelön näköisinä, mutta sittenkin joutuisasti. Kohta olivat ensimmäiset joukkueet jo joen yli. Komppanioiden päälliköt miestensä kärjessä; riensin itse adjutanttini ja lähettieni kanssa kärjen tuntumassa. Etummaisin komppania alkoi ryhmittyä uutta vaihetta varten. Toinen ehti sen rinnalle. Muutaman hetken näiden eteneminen jatkui rintarinnan. Tykistö jauhoi savuun kietoutunutta kylää. Ei laukaustakaan tule vastaan..., kaikki tuntui menevän hyvin. Mutta eteneminen alkoi hidastua, se pysähtyi kuin vihollisen shrapnelleja putoili niskaamme. 'Pois alta, ennen kuin vanja lyhentää!' Joukko riensi taas eteenpäin. Vihollinen lyhensi ammustensa ampuma matkaa - ajoi meitä siten nopeammin eteenpäin... 43

47 Saavutaan ensimmäisille bunkkereille. Vihollinen heitti jo joukkoon muutaman kranaatin. Maahan! Pienikokoisin miehistä haki suojaa bunkkerin ampuma aukosta työntyen sisään niin paljon kuin mahdollista. Tällöin törmäsi joukko vihollisia ulos bunkkerista -kaasunaamarit kasvoillaan! Ne antautuivat miestemme ruki vjerh -huutoihin. Eteneminen jatkui. Bunkkeri toisensa jälkeen tyhjennettiin, mikä sovinnolla, mikä käsikranaatein tai kasapanoksin. Ällistyneitä vankiparvia kertyi kokoon. Tulkki kuulusteli muutamia. ' A vot, hulinaksi meni... Rykmentti valmiina oli, yöllä ansat ja miinat poistettu. Suurhyökkäys piti alkaa kello 9. Kaksi muuta rykmenttiä muualla piti hyökätä. A-- tsuhna tuntia aiemmin hyökkäsi. ' Taistelu raivosi ankarana. Ällistyneet viholliset tointuivat vastarintaan.. Luodit viuhuivat avoimella mäellä miltei sietämättömästi. Shrapnellit poksahtelivat, krh-ammukset räiskähtelivät tuhkatiheään ympärillä. Käsikranaatit räjähtelivät taloissa. Ilman täytti voimakas ruudin käry. Etummaiset komppaniat etenivät, toinen etelään, toinen itään kohti tavoitteitaan. Alistettu 6.K saisi nyt tulla, ajattelin. Suorasuuntaustykit ja konekiväärit saisivat nyt tulla mukaan. Mutta yhteydet olivat poikki: radio ei toiminut eikä puhelinyhteyksiäkään ollut muita kuin suora yhteys rykmentin esikuntaan. Vain lähettiyhteys toimi. Tulitaistelu jatkui edelleen, sillä vihollinen ei uskonut, että sen suurisuuntainen hyökkäys oli muuttunut tappioksi jo ennen sen alkamista. Mäntyselkä, Karhumäen lukko oli vallattu. Salmen itärannan bunkkerilinja oli yhä murtamatta, sillä vihollisen ryntäykset oikealla sivustallamme sitoivat pataljoonani voimat. Ylemmillä portailla taas ei ollutkaan niitä voimavaroja, joilla se oli aikonut jatkaa Mäntyselän läpi. Ne oli heitetty pohjoiseen ja etelään, sillä siellä hyökkäsivät vihollisrykmentit, joista saamamme vangit olivat kertoneet. Vielä kolme päivää satoi niskaamme tulta ja tulikiveä Mäntyselän harjanteille. Mutta loppuihan se vihdoin, kun saartoliike Semsjärven ympäri aukaisi tien. Pataljoonani sai luvatun levon." 44

48 Mäntyselkä Pataljoonan (III/JR35) komentoteltta vallatussa kylässä. Honkala määrätään nyt vakinaiseksi pataljoonankomentajaksi, mikä on harvinainen tunnustus reservin upseerille. 45

49 Mäntyselkä 11. K.n vääpeli Mauri Kivimaa hoitamassa huoltotehtäviä. 46

50 HEVOSET. /1.04/ Eläinlääkintähuolto käsitti eläinlääkintäpalveluksen, eläinlääkintämateriaalihuollon eläintäydennyksen sekä eläinlääkinnällisen tarkastuksen. Eläinlääkintä- ja kengitysvarikko vastasi eläinlääkintämateriaalitoiminnoista. Sen lisäksi perustettiin kuusi hevosvarikkoa ja neljä hevossairaalaa. Hevosvarikot vastasivat hevostäydennyksestä. Hevossairaaloissa oli 500 potilaspaikkaa. Lääkkeet toimitettiin sotilasapteekeista ja eläinlääkintäkenttävarikoista. Sodan alettua 1941 perustettiin viides hevossairaala ja kolme verentutkimusasemaa muun muassa sotasaalishevosten tutkimiseksi. Armeijakunnille tarkoitettu kenttähevossairaala oli mitoitettu 300 potilaan lisäksi 120 varikkohevoselle. Divisioonan ja ratsuväkiprikaatin eläinlääkintäkomppania perusti 50 paikkaa käsittävän sairastallin ja varikkojoukkueen (40 varikkohevosta). Eläinlääkintähuoltojoukkojen määrä ja henkilövahvuudet vaihtelivat tarpeen mukaan. Kokoonpanoissa oli myös eläinlääkintälottia, joista runsaasti yli puolet oli kenttämuodostelmissa. Hyökkäysvaihe oli hevosille erittäin rasittava. Ensimmäisenä sotavuonna jouduttiin lopettamaan noin 900 hevosta liikarasituksen vuoksi ja perustamaan toipumistalleja. Hevosten tarkoituksenmukaisen käytön ja hoidon tehostamiseksi määrättiin pataljooniin ja patteristoihin hevosupseeri syksyllä Sotasaalishevosia varten perustettiin kesällä kenttähevossairaaloihin eristysosasto tarttuvien tautien ehkäisemiseksi. 47

51 Mäntyselkä III/JR 35:n adjutantti Gunnar Laatio tarkastelemassa vihollisen jättämiä asemia. 48

52 Mäntyselkä Kevyt ilmatorjuntatykki suojaa muutaman päivän lepomajoitusta. 49

53 Mäntyselkä Tämän saunan löyly arvioidaan maailman parhaaksi! On muutaman päivän lepo. Ensimmäinen virallinen viina-annos jaetaan: yksi puupää (=puukorkkinen puolen litran pullo) viittä miestä kohden. Se tuntuu vähältä, mutta monella on repussa lisää ja niin laulu jatkuu kolmatta päivää. 50

54 Mäntyselkä Karsikkojärven kylässä ja sen takana olevan salmen rinteellä ovat Mäntyselän puolustajan viimeiset linjat; niistäkin sen on luovuttava. Divisioonan (4.D) komentaja K. J. Viljanen antoi päiväkäskyssä (Nro 23/ ) erityisen tunnustuksen siitä, että joukko-osastomme reippaasti edeten avasi tien Juustjärveltä Mäntyselkään, jossa suoritti sisään murron ja torjui vihollisen lukuisat vastahyökkäykset. 51

55 PASTORIEN TOIMINTA RINTAMAJOUKOISSA /4.01/ Hengellisestä huollosta vastasivat pääasiassa pataljoonien pastorit. On tunnettua että hyvin monet korkeimmista upseereistamme olivat ja edelleenkin ovat hartaita uskovaisia. Niin oli myös Suomen marsalkka Mannerheim. Hän antoi erittäin suuren arvon pastorien toiminnalle niin rauhan kun sodankin aikana Ja varmasti juuri sodan aikana. Pastorin paikka oli yleensä joukkosidontapaikalla, jonne haavoittuneet tuotiin. Siellä hän lohdutteli lohdutuksen tarpeessa olevia ja antoi heille haavoittuneiden pyynnöstä viimeisen voitelun, Herran pyhän ehtoollisen. Etulinjan joukoissa koko sodan ajan toimineena tein hyvin monta havaintoa, jolloin totesin sekä aliupseereilla että miehillä olevan mukanaan uusitestamentti. Sitä he lukivat usein iltaisin ja varsinkin sunnuntaisin. Ja kunnia suomalaisille sotilaille, kaikki olivat silloin hiljaa. Joskus joku pyysi asianomaisen lukemaan ääneen. "Äiti sanoi, lue tätä, sieltä löydät aina lohdutuksen", sanoi eräs kersantti, kun hänen hartauttaan udeltiin. Hengen asetta tarvittiin hyvien pastorien viljelemänä. Sotilaat tarvitsivat usein pastoria. Kuolema on aina silmien edessä. Kukaan ei etukäteen tiedä vuorostaan, valmis täytyy olla aina. Siksi valtavan suuri enemmistö kaipasi kaiken muun rinnalla myöskin hengen huoltoa. Sotapäiväkirjoista näkyykin, kuinka pastorit usein kävivät pataljoonassa sen eri komppanioissa ja teltoissa, myöhemmin korsuissa. Pastorit järjestivät Herran ehtoollistilaisuuksia jopa keskellä korpea ja halukkaita ehtoollisen nauttijoita, hartaita suomalaisia sotilaita oli aina paljon tilaisuuksissa. Pastorien raskaimpia tehtäviä oli kaatuneitten evakuoiminen. Lääkintämiesten avulla pastorit keräsivät kaikki kaatuneet Joukkosidontapaikan läheisyyteen, missä heidän henkilökohtainen omaisuutensa luetteloitiin, pakattiin ja kiinnitettiin kaatuneen rintataskuun. Tuntemusvälineinä olivat Kantakortti ja tuntolevy. Kantakortti komppaniassa ja tuntolevyä kantoi jokainen sotilas narussa kaulassaan. Tuntolevyssä numero ja komppaniassa luettelo numeroista ja nimistä. Täältä kaatuneet lähetettiin kaatuneitten evakuoimiskeskukseen (KEK), jossa ne laitettiin arkkuihin ja toimitettiin kotiseudulle. Kaikki kaatuneita ei, varsinkaan perääntymisvaiheen aikana saatu toimitetuksi kotisuomeen vaan osa jäi olosuhteitten pakosta kentälle. Jokaisessa tapauksessa tehtiin kaikki mahdollinen ja monesti pelastaja jäikin pelastettavan viereen ja niin jäi kaksi sankaria kentälle, vihollispuolelle. Yleensä pataljoonan komentaja, komppanian päällikkö, pastori tai kaatuneen tuttava, kotinaapuri, kirjoitti ensimmäisenä suruviestin omaisille. Kirjeen sisältö oli yleensä kaunis ja lohduttava ja selostettiin siinä kaatuneen sankarin viimeiset vaiheet. Näin jouduttiin joskus kirjeenvaihtoon omaisten kanssa heidän tehtyä lisäkysymyksiä, joihin aina auliisti vastattiin. Omaiset kiittivät poikkeuksetta kirjoittajia, vaikka heidän kirjoittamansa sanoma oli surullinen, aiheuttaen monta kyyneltä ja tuskaa. Silloin Suomen kansaa hallitsi ja vallitsi isänmaallisuus. "Saan kunnioittaen ilmoittaa, että olen saanut arvoisan kirjeenne, jossa sain tiedon rakkaan poikani menetyksestä. Tämä tieto oli minulle kyllä raskain, mutta lohdutin itseäni kirjeenne lisäksi sillä, että näin olen minäkin puolestani ollut auttamassa Isänmaatamme vapauteen. Olen jo elämäni iltapuolella enkä kohdaltani nyt enää mitään muuta voi tehdä kuin olen kasvattanut ja sitten antanut poikani. Jumalalta olen pyytänyt voimia kestääkseni tämän kaiken, joten toivon Jumalan siunausta Isänmaallemme ja koko ihmiskunnalle. Kiitän tiedostanne. Kirjoittaja mynämäkeläinen äiti. Edellä olevasta selkenee, että kirjeenvaihdot olivat terveellisiä lohduttajia omaisiin nähden. Mutta niin merkityksellistä kuin kaatuneitten evakuoiminen olikin, tarvittiin pastoreita myöskin muualla, juhlimassakin, joten työ ei aina muodostunut hautaustoimistomaiseksi. Jokaisessa paraatitilaisuudessa 4.6, ja monissa muissa sotaan liittyvissä tilaisuuksissa pidettiin aina kenttähartaus, jossa pastori oli keskeisin henkilö, pääosan esittäjä. Asemasodan aikana olivat korsuhartaudet hyvin yleisiä. Kiirettä oli pastoreilla. Sotilaskoteihin he poikkesivat ja olivat valmiit pitämään rukoustilaisuuden, kunhan vaan niin haluttiin, ja usein niin myös kävi. Eräs pastori sanoi: "Papin astuessa korsuun pojilla saattoi olla korttipeli kesken, eivätkä he malttaneet sitä aina keskeyttääkään heti. Pastorin tehtäväksi jäi silloin harkita, oliko sillä kertaa lainkaan paikallaan kenttävirsikirjojen jakaminen. Saattoi olla parasta jäädä tarinoimaan vain miesten kanssa. 52

56 Kumsa Tämän kylän ovat muut jo vallanneet. III/ JR35.n komentaja (Honkala) ja adjutantti (Laatio) Kesä-Kumsan kansakoulun edustalla. 53

57 Juustjärven-Mäntyselän- Karhumäen tien suunnassa puolustautuu vihollisen tarkkaampujarykmentti Nro 126. Sitä komentaa suomalaissyntyinen mies, majuri Valtter Valli, joka on kapinavaiheessa 1917 Venäjälle menneitä punaisia (synt. Eurajoella , Kävi Leningradissa sotakoulun). Hän on päällikkö, joka ei säästä suomalaisia eikä venäläisiä. Venäläinen majuri F.I.Litvinov komensi tarkka-ampujarykmenttiä Nro 367. Sen tehtävänä oli puolustaa Onkamuksen-Kenjakin-Munjärven tien suuntaa. Rykmentti 367 kärsi ratkaisevan tappion Kenjakissa. 54

58 Kontiovaara 9.K marssilla ennen Tsopinan taisteluita. Kompp. Päällikkö luutnantti Veikko Tyrkkö johtaa. 55

59 Kontiovaara 10. K marssilla Tsopinaa kohti. Kompp. Päällikkö (valkea turkki) luutn. Yrjö Tokkola. 56

60 Kontiovaara 11. K marssilla Tsopinaa kohti. Kompp. päällikkö Erkki Paavola (oik. puoleisessa marssijonossa, etualalla). 57

61 Kontiovaara 11. K (Myllykylän joukkue) marssilla Tsopinaa kohti. Kers. Jorma Myllykylä oikealla. 59

62 Kontiovaara Konekiväärikomppania (12. K) marssilla Tsopinaa kohti. Kompp. Päällikkö luutn. Kalle Mäkelä (x) 59

63 Kontiovaara 12. K Tätilän joukkue marssilla kohti Tsopinaa. Vänr. Martti Tätiälä edessä. 60

64 Kontiovaara-Tsopina III / JR 35:n kranaatinheitinjoukkue, johtaja vänr. Oiva Helimo. 61

65 Kontiovaara-Tsopina III / JR 35:n upseereita maastossa. Vasemmalta. Erkki Paavola, Rainer Wendelin, Onni Rantala, Martti Tätiälä, Erkki Helke, Oiva Helimo, Ahti Sihvonen, Yrjö Toikkola, Niilo Honkala, V. Tyrkkö, Gunnar Laatio, Kalle Mäkelä, Ilmari Tamminen, E. Mannola. 62

66 Kolijärvi Lesopunkt (metsämaisema) kahdeksan km Karhumäestä länteen. Tällaisia kolkkoja hakkuutyömaita on paljon. Bapaku (parakkeja) on tiheimmin toistuva sana näiden metsäalueiden venäläisellä kartalla. 63

67 Kolijärvi Metsäasema toimii vankityövoimalla Kuvassa on savotan valvova silmä. Tätä kukkulaa vihollinen puolusti sitkeästi. Se saa nimen Laulukukkula koska sieltä kuului hilpeätä hoilotusta. Arvatenkin on Vodka annos oli saapunut. 64

68 Kolijärvi Pataljoonan (III JR 35) komentoteltta sijaitsee aika surkeassa paikassa. Näkymä länteen. Oikeassa reunassa näkyy metsäaseman rakennuksia. Tällaista maastoa on vaikea vallata. 65

69 Kolijärvi Aurinko luo sentään lämpöään Kolijärvenkin kolkkoon ja koleaan maastoon. Vasemmalta. III pataljoonan adjutantti Martti Tätiälä, komentaja Honkala ja lähetti Tauno Saarinen, lumipuvut ovat jo tarpeen. 66

70 Kolijärvi Vihollisen katettu konekivääripesäke on otettu toisenlaiseen käyttöön. Siinä toimii nyt Jsp, III pataljoonan lääkärin Antti Sihvosen vastaanottopaikka eli asevelikorjaamo. 67

71 Tuomo-veli poikkesi katsomaan. Oikealta: Tuomo Honkala, Niilo Honkala, Martti Tätiälä. Ratsumestari Kreivi Carl- Erik Mannerheim on vierailemassa pataljoonan (III JR 35) lohkolla käyden myös äsken vallatulla kukkulalla. Seuraavana päivänä operaatiota suunnitellaan. Vasemmalta Veikko Ryynänen (II P), Niilo Honkala (III P) ja V. Tyrkkö (9.K) 68

72 Kolijärvi Laulukukkula on ollut vihollisen sitkeä tukikohta, mutta nyt se on antautunut. 69

73 III / JR35:n (Honkala) ja saarrostavan JP 7:n (kapt. H. T. Villi) komentoportaat ovat saaneet yhteyden Laulukukkula on vallattu yhteistoimin; tie Karhumäkeen on auki. Kolijärvi Onnistuneen operaation jälkeen Laulukukkulan valtaajat valokuvataan. 70

74 Makkaralampi Taistelut jatkuvat Kolijärveltä pohjoiseen, 9.K on kärjessä. Oikealta: Yrjö Lehti, Pentti Elomaa, Onni Rantala, Paavo Saari, Niilo Kempe 71

75 RAZ 12:STA HALTUUNOTTO / 4.02/ sai JR 35 tiedustelun avulla todeta vihollisen miehittäneen radan varrella olevan parakkikylän. Evl Ruotsalon käskystä oli II P:n varmistettava pisteiden 99,8 ja 150,2 välinen maasto. Honkalan pataljoonan (III) oli otettava haltuunsa pysäkki n:o 12 (Raz 12). Honkalan poppoo lähti liikkeelle kärjessä 9.K ja komentaja. Alistettu pion.joukkue raivasi tietä kuoromastolle ja niin solui lumipukuinen pataljoona pitkänä mutkittelevana jonona eteenpäin varmistettuna sekä eteen että sivustoille ja tiedustelupartioiden ollessa tuntosarvina eri suunnissa ja tehtävissä. Taivaalla kävivät lentokoneet kovempaakin kovemmassa pakkasessa ilmataistelua, koska maan pinnallakin oli yli 35 miinuspuolella. Mutta pakkanen ei näyttänyt kangistavan suomalaisia lentäjiä, sillä kaksi viholliskonetta syttyi palamaan ja tipahti savuten Aunuksen, tai onko maisemat jo Vienaa, korpeen joka tapauksessa. Mutta ei kangistanut pakkanen vihollista maan kamarallakaan, sillä partio ilmoitti välitavoitteessamme olevan mäen vihollisen miehittämäksi. Saavuttuamme lähelle havaittiin vihollisella olevan kaksi tukikohtaa miehitettynä. Sinä Rantala valtaat tuon itäisen kumpareen ja sinä Koskinen tuon toisen. Annetaan vähän ensin kranuja niskaan, sanoi kapt Honkala, joka oli tavallisesta reserviupseerista noussut pataljoonan komentajaksi jo jatkosodan alkuvaiheissa. Hän ymmärsi, että mitä yksinkertaisemmin voi alaiselleen käskeä tehtävän, sen helpompi se on alaisen täyttää, eikä hän sen takia pyrkinyt muotoilemaan käskyään mutkikkaan mallikäskyn muotoiseksi. Niiden käyttö ja harjoitus onkin rauhanajan tehtäviä koulutustarkoituksessa. Rantala pääsikin tunkeutumaan harjulle, josta viholliset väistyivät kumpareen itäpuolelle. Rantala ilmoitti Honkalalle tilanteen. Rantalan joukkue on tuolla kukkulalla ja saa tulta sen oikealta puolelta. Rojauta sinä sinne ja lopeta vanjojen tuli, käski Honkala II.K:n päällikköä vänr Haapamäkeä. Haapamäki rojautti ja sekä Rantala että Koskinen pääsivät jatkamaan. Näin jatkui pataljoonan eteneminen seuraavanakin päivänä, Suomen itsenäisyyspäivänä. Metsät ja varsinkin radan varret liikkuivat kuin muurahaispesät, osittain ilman johtajia ja politrukkeja, suuntana oma maa ja omat joukot. Jos matkassa oli vaikkapa kova kersantti, pantiin vastaan aina sopivan maaston sattuessa, mutta totuuden nimessä on sanottava, ettei se ollut mitään kunnon sotaa. Oli antautujiakin, mutta yleensä venäläisen sotilaan päähän oli päntätty usko, ettei kannata antautua, koska suomalaiset ampuvat heti. Pataljoona tapasi matkallaan noin 200:n vihollisen laumojakin, jotka todennäköisesti olivat paraillaan Karhumäen ympäristössä käydyistä taisteluista irrottautuneita, ilman johtoa harhailevia vihollisosastoja, metsäteille ja radan varteen kerääntyneitä. Kun esimerkiksi 9.K lähetettiin tällaisen joukkion takaaajajaksi, ei komppania heitä kunnolla tavoittanut, mutta eivät he myöskään vastaan pistäneet, kevensivät vain juoksuaan heittämällä kantamukset ja turkit pois. Näitä 9.K sitten kokoili, ja turkit olivat hyvään tarpeeseen. Oli siellä haavoittuneitakin iivanoita, mutta mihin heitä synkässä korvessa kuljettaisi. Ohjeita annettiin, missä on lähin suomalainen lääkäri. Erästä sotisopaan pukeutunutta haavoittunutta tyttölasta eivät ritarilliset 9.K:n pojat voineet jättää pakkasenkouriin, vaan kuljettivat omalle puolen hoitoon. Valentina oli erittäin tyytyväinen suomalaisten hoitoon ja pisti jo aamulla lauluksi teltassa. Pojat väittivät, ettei pastori Rintamäki voinut nukkua koko yönä, kun vihollisen amatsooni oli JSp:n teltassa. Valvontavelvollisuus kai hänet piti hereillä. 72

76 Raz 12 Karhumäestä Kriville ja edelleen Muurmanskiin johtava rautatie on hallussamme. 73

77 Raz 12 Itsenäisyyspäivänä 1941 seisoo suomalainen sotilas vartiossa Muurmannin radan varrella kaljujen kumpareiden keskellä. 74

78 Raz 12 Kenttäelämän kovuus alkaa näkyä. Parta on pitkä ja paksussa jäässä. Lumipukukaan ei enää ole valkoinen. Pistoolin lisäksi on tullut kiikarikivääri, kartta ja kompassi on niin ikään jatkuvasti käsillä. 75

79 Malu Lotat Eeva Suomien ja Vikki Viljamaa ovat etulinjassa kahvitarjoilulla heti, kun etenemisliike on pysäytetty. Lumipukuiset vasemmalta: Ilmari Tamminen, Erkki Haapamäki, Niilo Honkala. 76

80 Malu Ketju on katkonainen, miehiä harvassa ja raskasta aseistusta vähän. Pelkkää yksinäisyyttään laulaa konekivääri siellä täällä Malun soilla. 77

81 Merimaaselän rata Pataljoonan komentaja maastotiedustelussa. Oikealta: Into Koskinen, Niilo Honkala, Tauno Rinne, Tauno Lötjönen ja Onni Pitkänen. Kaukana taustalla Merimaaselkä. Maiseman autius ja lumisten puiden kauneus taivaanrannalta pilkistävän auringon valossa lienevät inspiroineet tämän kuvan ottamiseen kesken sotaisten toimien. 78

82 Merimaaselän rata Raz 9, Kriviltä lähtevän haararadan pysäkki, tiedustelumme kaukaisin kohde. Tällä ikävyyden ja yksinäisyyden tunnelma on melkein käsin kosketeltavaa. 79

83 Malu Kaukopartion paluu omien linjojen lävitse on jännittävä hetki: on olemassa vaara, että omat ampuvat, jos tieto tulosta ei olekaan mennyt perille. Vänr. Naapurin kaukopartio palaamassa vihollisen puolelta. 80

84 Malu Siellä jossakin - kuva kesken kaiken. Oikealta: vänr. Heikki Tenhamo, luutn. Yrjö Tokkola ja vääp. Aarne Seppälä. 81

85 Raz 12 Maastotiedustelua suoritetaan jatkuvasti, jotta puolustusasemat voidaan sijoittaa parhaalla tavalla. Esikuntakomppanian töpinän eli huoltoportaan paikkaa etsimässä. 82

86 Malu Komentaja Niilo Honkala ja Tauno Rinne (konekiväärikomppania) lähetteineen tutkivat maastoa ja suunnittelevat raskaiden aseiden sijoitusta. 83

87 Raz 9 Pääpuolustuslinjan sijoitusta koskeva maastotiedustelu, jossa myös rykmentin edustajia on mukana. Vas:lta kapteenit E. Paloheimo, A. Petramaa, N. Honkala ja O. Laaksonen sekä luutnantit G. Laatio ja E. Haapamäki. 84

88 Malu Taidekuva Seuraukset näkyvät vihollisen ammuttua rikki partakoneen. 85

89 Puolenvuoden päästä ensimmäisellä kahden viikon lomalla, kotiväkeä tapaamassa Koskella. 86

90 Käly (Aino) ei tuntenut parroittunutta lomalaista ja vaimo oli juosta metsään. Pertti-poika tuleva upseeri kärtti innokkaasti isän mukaan. 87

91 JATKOSODAN ENSIMMÄINEN JOULU 1941 / 4.03/ (Luutnantti Turunen kertoo) Ruotsalon suunnitelma jättää nykyiset asemat tukilinjan asemiksi ja rakentaa uudet asemat eteenpäin, meni myttyyn ja myrystäjänä oli tietysti sotamies Venäläinen. Oli onni, että viholliset olivat hiljaisia kuin mykät tähän asti, antaen meille työrahan rakentaa asemamme edes jonkinlaiseen kuntoon. Näytti vain siltä, että he olivat selvinneet Karhumäen tyrmäyksestä ja alkoivat taas tavalliseen venäläiseen suurvaltatyyliin koetella voimiaan ja tapattaa sotilaitaan. Sielläkin puolella komentajan kunnia oli tärkeä asia. Ehkä komentaja oli muuttunutkin, mitä ei suinkaan sopisi ihmetellä. Pois kehästä vaan, kun täysi luku on laskettu. Niin tekee jokainen ylipäällikkö ja alipäällikkökin. Se on myös yksi sodan laki ja joka ei sitä noudata, häviää koko revohkan. Kukin komppania oli lähettänyt eteensä taisteluetuvartiot. Mahtoiko vihollinen haistaa kapt Honkalan olevan lomavuorossa ja näin yhden pahan portaan poistuneen, kun alkoi rönsyillä. Niinpä vihollinen työnsi etuvartiomme pääpuolustuslinjalle ja suoritti ensimmäisen hyökkäyksensä asemiamme vastaan. Kun venäläisillä ei ole joulua, ei joulun sanomaa, ei Jeesusta Kristusta eikä Jumalaa olivat he päättäneet olla koko joulupyhät roistomaisissa töissä, tappamassa meikäläisiä, hyökkäillen joka suunnassa. Niin, kun myöhemmin tulee puhe joulun vietosta, oli ainakin III/JR 35:n joulu sotimista vihollista vastaan. Jatkosodan ensimmäinen Joulu vuonna Jouluiltana saapui kapt Olli Laaksonen pataljoonan komentajan viransijaiseksi. Tiedustelu toimi jatkuvasti ja siihen hommaan oli näissä korvissa tilaa. Tiedot tulivat kaikista havainnoista, erikoisesti huomioitiin rykmentin jääkärijoukkueen ltn Vinnarin partion tieto viholliskomppanian lähestymisestä. Vihollinen tuikki ja tutki. Etsi heikkoa kohtaa, mutta ei mennyt sen komppania ansaan, joka rakennettiin. Häipyi takaisin. Mielialat olivat matalalla. Kuukausikaupalla oli jatkuvasti oltu edessä. Pataljoona oli pienentynyt niin, että sen vahvuus tähän korpeen saavuttaessa oli 18 ups, 68 aliups ja 317 miestä. Ei Puoliakaan normaalista. Ei ole ihme, jos teho pienenee samassa suhteessa kuin miesmääräkin, jolloin tähän on lisättävä kärsitty rasitus. Mutta hyvin asiat luistivat, varsinkin siksi, että miehet näkivät komentajansa ja päällikkönsä jakavan heidän kanssaan samat rasitukset, näkivät heidät luonaan. - Me kuulutaan hyvään rykmenttiin. - Rykmenttiin joka hyökkäsi yhtäjaksoisesti yli neljä kuukautta. - Me ollaan Varsinais-Suomen sotilaita. - Meillä on hyvät johtajat. - Me teemme kaiken Isänmaamme puolesta. - Myös kodin puolesta. - Me uskomme Jumalaan. Aamulla vihollinen ryntäsi tykistövalmistelun jälkeen lujasti. Uraa, uraa, uraa. Taistelu kesti yli kaksi tuntia ja kentällä makasi yli 200 äskeistä uraa huutajaa. Ei huuda enää. Saa nähdä alkaako uusi joukko ja uusi komentaja uskoa suomalaisten sisuun ja hyvään ampumataitoon. Vieraita upseereja kävi muista joukko-osastoista. Uskallettiin toivoa vaihdon viimeinkin tulevan, mutta kai ne pelästyivät tätä korpea ja lumessa näkyviä karhun sekä suden jälkiä. Ei tullut edes apujoukkoja, vaikka jokainen kävijä lupasi tehdä kaikkensa. 88

92 - Tulisipa Honkala takaisin, niin kyllä se uskaltaisi sanoa. - Kuinka niin? - Eihän Honkala ole armeijan palveluksessa. - Mitä se siihen kuuluu? - Ei se menetä virkaansa. - Mutta onhan se pataljoonan komentaja. - Se on vaan reserviläinen, niin kuin me muutkin. Ei sen leipä riipu noista korkeista herroista. - Ny määki jo ymmärrä alkoi vihollisen painostus II.K:n lohkolla, mutta vänr Helimon johtama kranaatinheitintuli teki selvää vihollisesta. Vihollisia makasi asemien edessä kontit suorana kasoittain. Vihollinen muutti kohdettaan. Alkoi hurja hyökkäys 9.K:n oikealle sivustalle. Kun kentältä oli laskettu 20 kaatunutta iivanaa, vetäytyivät muut takaisin. Sitten oli "Kärjen" vuoro. Klo oli Vaikka tykistön ja krh:n sulut tekivät selvää jälkeä, pääsi osa vihollisista aivan asemiemme edessä olevaan kuolleeseen kulmaan. Ne tulivat kuin uiden syvässä lumessa. Tällöin ltn Laatio siirsi Vendelinin ja Myllykylän tukikohdista kaikki konepistoolimiehet Järveläisen avuksi. Myös pioneerit otettiin kiväärimiehiksi. Ja sitten se alkoi. Onneksi oli paljon lunta ja vihollisen ryntäys hidasta, mutta pauketta oli sen enempi. Jalkaväen torjuntatuli kehittyi äärimmilleen ja esimerkiksi stm Kulmalan todettiin ampuneen eteensä 27 vihollista. Joka ei tapa tulee itse tapetuksi. Se on myös sodan laki. Tykistön tulenjohtaja kers Järvi antoi ltn Laation luvalla rohkean tulikäskyn. Oma miehistö sai käskyn painua lumen sekaan ja sitten tuli. Tämä osui kuin naulan kantaan ja henkiin jääneet viholliset painuivat kauhun vallassa pakoon. 200 vainolaista laskettiin taistelun tauottua lepäävän kentällä. Hekin kuolivat sankareina. Heitäkin jäi suremaan isät ja äidit, vaimot ja lapset. Eivätkä he koskaan pääse laskemaan kukkia omaisten hautakummuille. Siinä jossain lähellä Malun asemaa se on. Ja siinä on paljon kaatuneiden luita. Näin jatkui päivittäin otti kapt Honkala tehtävänsä vastaan. Tällöin alkoi valtaisa rakennustyö taistelulaitteissa ja korsuissa. Hiki säästi kultaakin kalliimpaa suomalaista verta, parhaitten suomalaisten miesten verta. Taistelut hiljenivät Honkalan saavuttua. Tiesinhän sen. Alkoi vanhempien ikäluokkien kotiuttamisvalmistelut. Vänrikki Rantala kävi useasti partiossa "iivoa tapaamassa" kuten hänen tapanaan oli sanoa näistä railakkaan rohkeista reissuistaan. Viitisen kuukautta oli rykmenttimme ollut heiteltynä divisioonasta toiseen, aina alistettuna vieraaseen porukaan. Nyt tiedämme pääsevämme takaisin omaan divisioonaamme, I.D :aan, siitä olemme iloisia, sanoivat kaikki yksimielisesti, melkeinpä innoissaan. Kaikille erinomaisena esimerkkinä oli koko kovaakin kovemman hyökkäysvaiheen ajan ja edelleen Malun suunnallakin toiminut rykmentin komentaja everstiluutnantti Lauri Ruotsalo. Hän pyrki kaikissa vaiheissa johtamaan rykmenttiään niin keskeiseltä paikalta, niin edestä, että yhteys häneen oli helposti taistelevista pataljoonista saatavissa. Kun rykmentti jatkuvasti motitti ja painui vihollisten sekaan, oli komentopaikkakin usein taistelutantereena vihollisten törmättyä joko tarkoituksella tai tahtomattaan komentopaikalle. Tällöin evl Ruotsalo johti usein joko jääkäri-, viesti- tai pioneerijoukkuettaan taistelussa, joskus karkotti vihollisen lähettiryhmänsä avullakin. 89

93 Komentajan terveys oli huonontunut, mutta hän ei suostunut lähtemään edes lääkärin luo, ennen kuin rykmentti pääsee lepoon. Kun tätä ei noin neljään kuukauteen tapahtunut, rasittui komentajan sydän aina vakavammin ja vakavammin. Tiedustelu-upseerina aluksi ja ehkä edelleenkin toimiva luutnantti A. H. Turunen kirjoittaa sodan aikana tekemissään muistiinpanoissa seuraavasti "Niin meni joulukin sodan merkeissä. Esikunnassa se viettiin, hiljaisesti työtä tehden. Vain ateria oli tavallista parempi ja lottien teltassa tarjoamat kahvit poikkeus säännöstä. Joukoille luettiin komentajan päiväkäsky, jossa komentaja kiitti joukkoja urhoollisesti suoritetuista taisteluista. Ennen uutta vuotta paheni komentajan sairaus ja rykmentin lääkäri totesi hänessä vakavaa sydänheikkoutta. Neuvoteltuaan vielä divisioonan lääkärin kanssa, määräsi lääkäri komentajamme sairaalaan tutkimusta varten. Siten menetti rykmentti pidetyn, kunnioitetun komentajansa. Tuo menetys hajotti oikeastaan vanhan esikunnan. Puuttuihan esikunnasta nyt persoonallisuus, koossa pitävä voima, jota kaikki olivat kunnioittaneet, ja niin rakoilu alkoi saada jalansijaa. Näin päättyi rykmentin hyökkäystaistelujen päättyessä myöskin sen yhtenäisen esikunnan vaihe. Miehet esikunnassa muuttuivat, samoin muuttui taistelujen luonne. Aika tammikuun alussa oli rykmentille vaikeaa aikaa. Vihollinen hyökkäili erittäin ylivoimaisena ja väsymys, miesten vähyys ja ylemmältä taholta täyttämättä jääneiden lupausten tuoma katkeruus saivat rykmentin taisteluhengen suorastaan kriitilliseen pisteeseen. Ainaiseksi kunniaksi rykmentille on mainittava, että se kesti tämänkin kautensa rakoilematta, ja miesten vähälukuisuudesta sekä molemmilla sivustoilla tapahtuneista vihollisen läpimurroista. huolimatta se piti asemansa askeltakan perääntymättä. Tämä on siksikin merkityksellistä, että rykmenttimme oli ainoa joukko-osasto, joka Seesjärven-Aänisen kannaksella kykeni näinä aikoina säilyttämään asemansa. Rykmentin jokainen mies taisteli kuin sankari, nukkui kuopassaan hyökkäysten välillä, mutta ei koskaan antanut perään viholliselle. Niistä päivistä kannattaa jokaisen rykmentin miehen olla ylpeä." 90

94 Malu III / JR 35:n ensimmäinen komentopaikka, kolme telttaa: 1) komentaja ja esikunta 2) lähetit, 3) hevosmiehet. Vielä uudenvuoden tiukkojen taisteluiden aikana on telttamajoitus. 91

95 Malu Palattuaan lomalta komentaja Honkala antaa käskyn: Pataljoona maan alle! Korsukuoppia alkaa syntyä. Kahdessa viikossa on käsky täytetty. Edessä: (ilman lumipukua) lähetit Aarne Levo ja Tauno Olkkonen; keskellä (kanki kädessä) Alfons Nordström. 92

96 Malu III / JR 35:n ensimmäinen komentokorsu sekä komentaja. 93

97 94

98 Malu III / JR 35:n ensimmäisen komentokorsun lähettipuoli. Yläpetillä oik. kers. Viljo Lundèn (komentoryhmän johtaja), lähetti Onni Pitkänen, alik. Olavi Norha (varajohtaja), alapetillä oik. Suojärveläinen tulkki A. Pöppönen, Kalle Lehtonen ja Toivo Arvonen. 95

99 Malu Rykmentti (JR 35) saa ulkomaisia vieraita: kolme italialaista upseeria lähetetään III pataljoonaan; onhan siellä ranskankielen taitoineen lehtori komentajana, toteaa divisioonan esikunnassa Yrjö Järvinen, luokkatoveri. 96

100 Malu Mussolinin edustajat viedään etummaisiin taisteluhautoihin, jotka kylläkin ovat vain lumeen kaivettuja. Kysyessään, missä on vihollinen, he saavat kuulla: tuolla näreikön reunassa se on hiippaillut. Herrathan tulevat pian takaisin, kerrotaan Järvisen ihmetelleen. 97

101 Malu III / JR 35:n uuden komentokorsun oviaukko ja komentolippu. Oviaukossa komentaja Honkala (oik.) ja lähettiupseeri Kaatiala (vas.). Korsu saa nimensä koukkauksista; niitä tehdenhän tänne on tultu. 98

102 Malu Uusi komentokorsu on siisti ja viihtyisä. Puutavaraa on saatu läheisyydessä sijaitsevan vientisahan varastosta. Vasemmalta: tiedustelu-upseeri Ilmari Tamminen, lähettiupseeri Heikki Kaatiala, adjutantti Gunnar Laatio, komentaja Niilo Honkala, lääkäri Ahti Sihvonen. 99

103 Purilaan kuva muurin otsassa kertoo, että koukkamiesten korsussa ollaan. Purilaan piirsi A. Pöppönen. Alla olevan pöytäkokonaisuuden sisustusarkkitehtinä on toiminut komentaja. Ainespuuta on vihollisen lautatarhassa runsaasti. Kalusto seuraa pataljoonan mukana. Sen konstruktioideat näkyvät vielä tänäkin päivänä Honkarannan kalusteissa. 100

104 Malu Koko pataljoona on painunut maan alle. Tässä Paul Koskisen (vas.) joukkueen korsu 9.K:sta. 101

105 Malu Pataljoonan (III/JR35) komentaja matkalla seuraamaan rykmentin hiihtokilpailuja. Kuskina lähetti Aarne Levo. 102

106 Malu Tilanne rykmentin (JR 35) hiihtokilpailusta. Edessä Reino Marttila, Paimion poikia. Hän hiihtää rykmentin numerolla ja voitto näkyy olevan mielessä. 103

107 Malu Joukkojen vaihto on toteutumassa. Kapt. Aarne Ikonen (3.Pr) on ottanut asemat vastaan ja muuttanut lohkon korsuihin. Lähetit Norha ja Huhtala tutkivat, että kaikki, mikä kuuluu, tulee mukaan. 104

108 Malu On ollut juhlat. Syitä on ollut tavallista enemmän: Lopultakin päästään lepäämään. Ennen 1911 syntyneitä (Lauri ja Tuomo) aletaan kotiuttaa. Kannolla istujaa odottaa komennusmatka kotipuoleen. Vasemmalta: Heikki Kaatiala, Lauri Kesälä, Lauri Katajala, Tuomo Honkala, Niilo Honkala (istumassa). 105

109 Malu Rykmentin komentaja vaihtuu jo toisen kerran. Ev. luutnantti Lauri Ruotsalo on ( ) saanut sairaspaperit ja tilalle on tullut ( ) ev. luutnantti Ossi Savolahti (oik.), tuttu RUK:n ajoilta, ja nyt ev. luutn. S.E. Laaksonen, tuttu hänkin monista vaiheista JR 26:n eli Ässärykmentin komentajana. 106

110 Malu Kolmisen kuukautta on jouduttu taistelemaan ja asumaan näissä Malun ankeissa maisemissa. Kun vaihto vihdoin on tullut, keräännytään kenttäjumalanpalvelukseen lumisessa korvessa. Pataljoonan pastori Vilho Rintamäki puhuu. 107

111 PAPIT /1.5/ Jatkosodan liikekannallepanossa 334 pappia sai palvelukseen astumismääräyksen sotilaspapin tehtäviin. Vakinaisia sotilaspappeja oli puolustusvoimissa 32. Näiden lisäksi sai hieman myöhemmin 78 pappia määräyksen sotasairaaloihin, 23 koulutuskeskuksiin ja sotakouluihin sekä 35 suojeluskuntapiireihin, mutta heistä varsin monet olivat tehtävissään o.v.o. hoitaen samalla omia virkojaan seurakunnissa. Heinäkuun lopussa 1941 oli päätoimisesti puolustusvoimien palvelukseen määrättynä 436 luterilaista ja 12 ortodoksista sotilaspappia. Määrä kasvoi aina vuoden 1941 loppuun asti, jolloin saavutettiin 500:n raja. Palveluksessa oli tuolloin yli kolmannes maan koko papistosta. Sodan pitkittyessä kotiseudulla kasvoi paine saada lisää pappistyövoimaa. Asialla olivat ennen muuta tuomiokapitulit, mutta kerättiin myös mittavia seurakuntalaisten nimiadresseja, ja moni sotilaspappi lähetti itsekin kenttäpiispantoimistolle kotiutus- tai lomautusanomuksiaan. Runsaimmin näitä anomuksia tehtiin lokakuusta 1941 maaliskuuhun 1942, noin 30 anomusta kuukaudessa. Kenttäpiispantoimisto ryhtyi järjestelemään lomautuksia ja kotiutuksia. Ensisijaisena perusteena oli papin ikä, sen jälkeen kotiseurakunnan pappistarve ja vasta kolmantena perhesyyt tai vastaavat. Tilalle yritettiin löytää mahdollisuuksien mukaan vaihtomies. Kun pappistyövoimasta oli kuitenkin jatkuva pula, kenttäpiispa Björklund neuvotteli kirkon johdon kanssa mahdollisuudesta määrätä opintojen loppuvaiheessa olevia teologian ylioppilaita papillisiin tehtäviin. Aluksi he toimivat varsinaisten sotilaspappien apulaisina, myöhemmin itsenäisemminkin. Tällaisia teologian ylioppilas -sotilaspappeja oli palveluksessa helmikuussa 1942 noin 20, vuoden 1943 maaliskuussa jo 90. Sotilaspappeina toimivien teologian ylioppilaiden arvomerkkeinä oli kauluksessa hopea- ja olkaimissa kultaristi. Lomautuspaineen keventämiseksi alettiin järjestää keväästä 1942 lähtien kahden - kolmen kuukauden pituisia työlomia,»kinkerilomia». Jos oli mahdollista, lomittajaksi määrättiin kotiseudulta toinen pappi. Rauhallinen asemasotavaihe tarjosi vanhemmillekin papeille mahdollisuuden toimia jonkin aikaa rintamaseurakunnan parissa. Ongelmia syntyi myös ortodoksisten pappien osalta, joita oli alle 60-vuotiaita vain 31.Vuoden 1941 lopulla puolustusvoimien päätoimisessa palveluksessa oli 361 luterilaista pappia ja 71 teologian ylioppilasta sekä 16 ortodoksista pappia ja seitsemän diakonia. Kaatuneiden huolto oli langennut Talvisodassa lopullisesti sotilaspappien tehtäväksi. Välirauhan aikana valmistuneen Henkilöstön täydennys- ja evakuointiohjesäännön mukaan kaatuneiden huollon tarkoituksena oli»kunnianosoitus ja viimeisen palveluksen tekeminen sekä omaisten surun huojentaminen». Kaatuneiden huollolla oli täten selkeä sisällöllinen liittymänsä kirkolliseen työhön, vaikka kaatuneiden huolto ei kaikilta osin ollutkaan kovin hengellistä. Sotarovastintoimiston ohjeiden mukaan kaatuneet tuli huoltaa ja tuoda kotiseudulle. Rintamalle sai haudata vain poikkeustapauksissa. Tieto kaatumisesta tuli omaisille virallisena kaatumisilmoituksena, jonka Kotijoukkojen rovastintoimisto lähetti Ylipäällikön nimissä. Tavallisesti jo ennen tätä omaiset saivat etulinjassa toimineelta sotilaspapilta henkilökohtaisen kirjeen, jossa oli tietoja vainajan viime vaiheista kaatumistilanteessa. Näiden kirjeiden kirjoittaminen oli etulinjan papeille raskas tehtävä, mutta samalla nämä kirjeet olivat omaisille äärettömän merkittäviä. Sodan alkuvaiheessa 1941 pidettiin monissa sotatoimiyhtymissä ylivoimaisena tehtävänä kaatuneiden kuljettamista lämpimään kesäaikaan. Tällä perusteella sotarovastintoimisto myöntyi sankarivainajien hautaamiseen rintamalle kenttähautausmaihin. Kysymyksessä oli kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu, oikeastaan ruumiiden säilytys haudassa. Niinpä kenttähautausmaihin haudattuja kaatuneita ei siunattu. Haudalla pidettiin vain lyhyt hartaushetki ja kunnianosoitus. Hautapaikka ja vainajaa koskevat tiedot talletettiin huolellisesti. Näin varauduttiin siihen, että kaatuneet siirretään myöhemmin kotiseudulle ja sankarihautajaiset pidetään siellä, näin kävikin suurelta osin, asemasodan aikana. Vasta säiden viiletessä syyskuun puolivälissä 1941 siirryttiin pääsääntöisesti kuljettamaan kaatuneet kotiseudulle. Siihen mennessä oli rintaman kenttähautausmaihin haudattu n kaatunutta, mikä oli n. 75 % kaikista kaatuneista. Kenttähautausmaita oli kaikkiaan

112 Malu Talvinen taidekuva. Olihan sentään jotain kaunistakin tämän tiivistyneen ankeuden keskellä. Karkea sotilaskin saattaa sen eteen hetkeksi herkistyä. 109

113 110

Elä sitä, mitä jo olet!

Elä sitä, mitä jo olet! ! Co-Creating meaningful futures. Mikko Paloranta mikko.paloranta@mirrorlearning.com 040 585 0022 Elä sitä, mitä jo olet!... 1 1.1. Lukijalle... 4 2. Luomme oman todellisuutemme... 5 2.1. Minä ja todellisuuteni...

Lisätiedot

Olen ollut täällä nyt viikon, mutta ennen tätä päivää ei varsinaisesti ole tapahtunut mitään.

Olen ollut täällä nyt viikon, mutta ennen tätä päivää ei varsinaisesti ole tapahtunut mitään. 16.11.2257 : Babylon 5 Olen ollut täällä nyt viikon, mutta ennen tätä päivää ei varsinaisesti ole tapahtunut mitään. Kontaktihenkilöni, Babylon 5:n tiedeinstituutissa toimiva professori Muath Kalon (joka

Lisätiedot

MINÄ OLEN RAKKAANI OMA ESTHER KORSON

MINÄ OLEN RAKKAANI OMA ESTHER KORSON MINÄ OLEN RAKKAANI OMA ESTHER KORSON MINÄ OLEN RAKKAANI OMA ESTHER KORSON Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa... (Matteus 10:8) Tätä kirjaa ei saa myydä missään tilanteessa. Tämä kirja on omistettu

Lisätiedot

Lumivaaralaisia evakkotarinoita

Lumivaaralaisia evakkotarinoita Lumivaaralaisia evakkotarinoita LUMIVAARALAISIA EVAKKOTARINOITA Etelä-Suomen Lumivaaralaiset ry. toimittanut Kalevi Rapo 4 Kansikuvassa ollaan evakkoon lähdössä. Takakannessa Lumivaaran kirkko 90-luvulla.

Lisätiedot

lastakin. Hoitanut kotiamme ja lapsiamme, joskus jopa yli voimiesi. Silti valittamatta siitä. En olisi koskaan voinut löytää itselleni parempaa ja

lastakin. Hoitanut kotiamme ja lapsiamme, joskus jopa yli voimiesi. Silti valittamatta siitä. En olisi koskaan voinut löytää itselleni parempaa ja ARTSI ALKUSANAT Yöllä sitä ehtii ajattelemaan kaikenlaista, silloin kun uni ei meinaa tulla silmään. Ennen kaikkea tätä omaa elämää ja kuinka nopeasti se aika onkaan täällä mennyt. Nuorin lapsistamme,

Lisätiedot

SALMEN TAISTELU 1808 VÄNRIKIN MARKKINAMUISTO

SALMEN TAISTELU 1808 VÄNRIKIN MARKKINAMUISTO SALMEN TAISTELU 1808 VÄNRIKIN MARKKINAMUISTO Jalot lausuin nimet, heille kiitosta ja kunniaa! Monet heidän vertaistensa povehensa peitti maa, Döbeln lepää, Duncker lepää: kysy heidän aikojaan, niistä tietää,

Lisätiedot

Täällä kaupungissa on outoa se, että ihminen joutuu seisomaan jalkaterät, vartalo, ja kasvot kohti kahta järveä. Mutta kun toiselle järvelle näyttää

Täällä kaupungissa on outoa se, että ihminen joutuu seisomaan jalkaterät, vartalo, ja kasvot kohti kahta järveä. Mutta kun toiselle järvelle näyttää I Täällä kaupungissa on outoa se, että ihminen joutuu seisomaan jalkaterät, vartalo, ja kasvot kohti kahta järveä. Mutta kun toiselle järvelle näyttää kasvonsa, niin toiselle näyttää takapuoltansa. Ei

Lisätiedot

Hevosen ja ihmisen kumppanuus sota-aikana

Hevosen ja ihmisen kumppanuus sota-aikana Hevosen ja ihmisen kumppanuus sota-aikana Riitta-Marja Leinonen Oulun yliopisto riitta-marja.leinonen@oulu.fi Kuva: Museovirasto Hevonen oli arvokkain kotieläin suomalaisilla tiloilla aina 1950- ja 1960-luvuille

Lisätiedot

"Eloonjääneiden atomipommin liittyviä kokemuksia"- Kirjoituskokoelman toteuttamiseksi

Eloonjääneiden atomipommin liittyviä kokemuksia- Kirjoituskokoelman toteuttamiseksi "Eloonjääneiden atomipommin liittyviä kokemuksia"- Kirjoituskokoelman toteuttamiseksi Hiroshiman kansallinen rauhanmuseo atomipommien uhrien muistoksi Eloonjääneiden atomipommin liittyviä kokemuksia Otsikko

Lisätiedot

MUN ELÄMÄNI runo ja kirjoituskilpailun järjestivät seudulliset nuorisotiedotushankkeet yhdessä Lasten ja nuorten kulttuuriasiamies

MUN ELÄMÄNI runo ja kirjoituskilpailun järjestivät seudulliset nuorisotiedotushankkeet yhdessä Lasten ja nuorten kulttuuriasiamies MUN ELÄMÄNI runo ja kirjoituskilpailun järjestivät seudulliset nuorisotiedotushankkeet yhdessä Lasten ja nuorten kulttuuriasiamies hankkeen kanssa. Kilpailu tuotti noin 80 kiinnostavaa nuorten kirjoittajien

Lisätiedot

14.Divisioonan perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät Lieksassa 2. 4.9.2011

14.Divisioonan perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät Lieksassa 2. 4.9.2011 N:o 26/1032 14. Divisioonan perinneyhdistyksen tiedotuslehti 20.8.2011 Raappana-puiston opaste Lieksassa. Kuva: Raine Turunen 14.Divisioonan perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät Lieksassa 2. 4.9.2011

Lisätiedot

Liperin ratsumiehet talvisodassa

Liperin ratsumiehet talvisodassa Liperin ratsumiehet talvisodassa Kevyt osasto 12:n eskadroonan sotataival ja henkilöstö Suomen historian Pro gradu -tutkielma Joensuun yliopistossa Lokakuussa 2005 Olli Alm 2 Sisällys 1. Johdanto 3 1.1.

Lisätiedot

Missä se raja kulkee? Moskovan rauhansopimuksen rajojen synty ja seuraukset

Missä se raja kulkee? Moskovan rauhansopimuksen rajojen synty ja seuraukset Missä se raja kulkee? Moskovan rauhansopimuksen rajojen synty ja seuraukset Suomen historian pro gradu -tutkielma Maaliskuu 2008 Historian oppiaineryhmä Joensuun yliopisto Timo Pulkkinen Sisällys 1. Johdanto

Lisätiedot

Tartu tilaisuuteen Tarinoita toistokatetroinnista

Tartu tilaisuuteen Tarinoita toistokatetroinnista Tartu tilaisuuteen Tarinoita toistokatetroinnista 1 Tartu tilaisuuteen Tarinoita toistokatetroinnista ESIPUHEET Virtsarakon toimintahäiriö voi olla hankala vaiva. Niinkin itsestään selvä asia kuin rakon

Lisätiedot

Seurakunta voi nousta uudelle tasolle

Seurakunta voi nousta uudelle tasolle 27.11.2011 Anne-Mari Manninen Seurakunta voi nousta uudelle tasolle Ääni on tärkein Ja minä henkilökohtaisesti olen Isältä rukoillut sitä, että Herra, minua ei kiinnosta onko minun hiukset aina täydelliset,

Lisätiedot

Poliisimies Kähkösen neljä elämää

Poliisimies Kähkösen neljä elämää Poliisimies Kähkösen neljä elämää Vesa Kähkönen oli toiminut poliisin jalossa ammatissa jo melkein neljännesvuosisadan. Ura alkoi Ruukin poliisilaitokselta Pohjois-Pohjanmaalta. Työ oli silloin ihmisen

Lisätiedot

Tällä kertaa vain kävi näin

Tällä kertaa vain kävi näin Tällä kertaa vain kävi näin Työtapaturmatarinoita Helsingin kaupungilta Julkaisija: Helsingin kaupungin henkilöstökeskus Osoite: PL 4500, 00099 Helsingin kaupunki (Ensi linja 1, 00530 Helsinki) Tilaukset:

Lisätiedot

Ajatelmia, erilaisista aiheista.

Ajatelmia, erilaisista aiheista. Ajatelmia, erilaisista aiheista. Tätä kokoelmaa voi hyödyntää monin eri tavoin, esim. 1) Tulosta ajatelmat joko aiheryhmittäin tai sekaisin, joko kaikki, tai ne jotka haluat. Tulosta ne värillisille papereille.

Lisätiedot

SASTAMALAN SOTAVETERAANIT RY. JÄSENVIESTI

SASTAMALAN SOTAVETERAANIT RY. JÄSENVIESTI SASTAMALAN SOTAVETERAANIT RY. JÄSENVIESTI 4/2014 64. Jäsenviesti 17. ilmestymisvuosi 1997-2014 Jäsenviesti Tiedotuslehti 4/2014 Julkaisija: Sastamalan Sotaveteraanit ry. Pankkiyhteydet: Nordea FI82 1198

Lisätiedot

S/HYVÄJOHTAMINEN PYSTYTKÖ MAHDOTTOMAAN

S/HYVÄJOHTAMINEN PYSTYTKÖ MAHDOTTOMAAN S/HYVÄJOHTAMINEN Yleensä aikaa on riittävästi ja alaisia kannattaa kuunnella. Johtajalla on kuitenkin selkeästi vastuu ja siis myös valta ratkaista asiat. Alijohtajien kanssa voi käydä läpi päätavoitteet

Lisätiedot

Shakin säännöt. Luku 1

Shakin säännöt. Luku 1 Sisältö 1 Shakin säännöt 1 1.1 Nappuloiden liikkeet.............................. 4 Torni................................... 4 Lähetti.................................. 4 Kuningatar...............................

Lisätiedot

OPAS AA:N KAHTEENTOISTA ASKELEESEEN. Johdanto

OPAS AA:N KAHTEENTOISTA ASKELEESEEN. Johdanto OPAS AA:N KAHTEENTOISTA ASKELEESEEN Johdanto Opas AA:n kahteentoista askeleeseen on tarkoitettu yksinkertaiseksi, lyhyeksi ja suppeaksi opasteeksi raittiin elämän periaatteisiin tulkittuna siten kuin AA:n

Lisätiedot

SUOMEN KANSALLISHALTIA

SUOMEN KANSALLISHALTIA SUOMEN KANSALLISHALTIA KIRJOTTANUT PEKKA ERVAST HELSINGISSÄ 1913 TEOSOFINEN KIRJAKAUPPA JA KUSTANNUSLIIKE TAMPEREELLA, TAMPEREEN SENTRAALIKIRJAPAINOSSA 1913. DIGITALISOITU NÄKÖISPAINOS 2006. VÄINÄMÖISEN

Lisätiedot

Tampereen NMKY:n ja seurakuntayhtymän Messinpaja nuorten tukijana. Paja

Tampereen NMKY:n ja seurakuntayhtymän Messinpaja nuorten tukijana. Paja Tampereen NMKY:n ja seurakuntayhtymän Messinpaja nuorten tukijana Paja 1 Miksi kukaan ei ole koskaan puhunut mulle asioita, joita te puhutte?, kysyin. Parikymmentä vuotta elämää elettynä vail la aikuisen

Lisätiedot

Jos Mestareita seuraisimme

Jos Mestareita seuraisimme RUUSU-RISTI-KIRJASTO N:o 16 Jos Mestareita seuraisimme... Pari sanaa yhteiskunnallisesta kysymyksestä ja Gandhin elämäntyöstä Helsingin esitelmiä helmikuulla 1924 pitänyt Pekka Ervast Näköispainos (Ensimmäisestä

Lisätiedot

EI-KRISTITYN KÄÄNTYMISPROSESSI

EI-KRISTITYN KÄÄNTYMISPROSESSI EI-KRISTITYN KÄÄNTYMISPROSESSI Kylväjävertaus sisältää monta tärkeää näkökulmaa kristityksi tulemisen prosessista. Alla katkelma Matt. 13:13-23: 13. Minä puhun heille vertauksin siksi, että he näkevin

Lisätiedot

KIRSI RANTO PEHMEÄ KUIN KUKKA, KOVA KUIN TIMANTTI TAMMI

KIRSI RANTO PEHMEÄ KUIN KUKKA, KOVA KUIN TIMANTTI TAMMI KIRSI RANTO PEHMEÄ KUIN KUKKA, KOVA KUIN TIMANTTI TAMMI Kirsi Ranto Pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti kustannusosakeyhtiö tammi helsinki Kuvat: Kirsi Ranto, paitsi kuvaliitteen s. 5 ja 7 Shawn Reeder

Lisätiedot

05-06. maalivahdin opas

05-06. maalivahdin opas 05-06 maalivahdin opas maalivahdin opas suunnitteli ja toteutti jouni koponen aineisto jadberg laura tomatis kuvat laura tomatis: [p. 14-22] jadberg kansi jouni koponen Tämä opas on vain yksi näkemys maalivahtipelaamiseen.

Lisätiedot