OPLAA!n kevään 2003 määrärahapäätökset sekä niiden perustelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPLAA!n kevään 2003 määrärahapäätökset sekä niiden perustelut"

Transkriptio

1 OPLAA!n kevään 2003 määrärahapäätökset sekä niiden perustelut Seuraavassa on lueteltu OPLAA!lta määrärahaa päättyneessä haussa hakeneet opetuksen laatuhankkeet sekä tehdyt päätökset perusteluineen. Määrärahaa jaettiin yhteensä 13 hankkeelle. Tämän lisäksi kuusi hanketta jakaa keskenään euron määrärahan ja hankkeista muodostetaan ohjauksen kokonaishanke. Tarvittavista toimenpiteistä ilmoitetaan hankkeille myöhemmin. 1. Historiallisen kartta-aineiston tallentamisen ja tutkimisen koulutushanke Ammatillinen kohdentaminen on mielenkiintoinen. OPLAA! rahoittaa opintokokonaisuuksien suunnittelua, mutta ei toteutusta. Työskentely muiden opetusta ja tutkimusta yhdistävien hankkeiden kanssa voisi olla hedelmällistä tälle hankkeelle opetuksen ja opiskelun työmuotojen kehittämiseksi. 2. Hanke saa virtuaaliyliopistorahoitusta. OPLAA! rahoittaa ensisijaisesti opetuksen uusien hankkeiden suunnittelua, erityisesti kun niistä on hyötyä monille tieteenaloille. 3. Humanistisen tiedekunnan jatko-opiskelua tukeva sisältöjen ja hallinnan virtuaaliareenan suunnittelu ja pilotointi Humanistinen tiedekunta 1000 euroa Monen oppiaineen ja jopa kahden yliopiston yhteinen hanke, jolla on sovellusmahdollisuuksia jatko-opintojen ohjauksen muillakin aloilla. Ohjaukseen liittyvistä hankkeista muodostetaan yhteinen kehittämisryhmä, jolle osoitetaan rahaa koordinaattorin palkkaukseen. 4. Teknisen viestinnän opintokokonaisuuden kehittäminen osana kieliaineiden teksti- ja dokumentaatiotaitojen koulutusta Kielten laitos 6000 euroa Tärkeä uudistava ammatillinen kohdennus kielten koulutuksessa. Ehdotetaan 3 kk rahoitusta ja oletetaan, että laitos hoitaa 3kk. Syksyn aikana organisoidaan kaksiportaisen tutkinnon suunnitteluryhmä, Toivotaan yhteistyötä myös muidenkin "uudet ammattikuvat" hankkeiden kanssa. 5. Mikä yliopisto-opiskelussa kiikastaa? Arviointitutkimus vaativan ajattelutyön kuormittavuudesta ja sen yhteydestä opetussuunnitelmaan ja opintosuorituksiin Koulutuksen tutkimuslaitos

2 Tutkimuksen kohde on tärkeä opetuksen kehittämisessä valtakunnallisestikin. OPLAA!n kehittämishankerahoituksesta ei voida osoittaa haetun suuruista tukea. 6. Oppimistehtäväliikenne hallintaan Avoin yliopisto Tärkeä ohjauksen ongelma, johon on syytä hakea ratkaisua laajemmalla ryhmällä. 7. Joustava siirtyminen (jatkohanke) Avoin yliopisto Osaksi ohjauksen kehittämishanketta Liittyy moneen hankkeeseen, mutta on luonteeltaan toiminnan edelleen kehittämistä. 8. Jyväsjärvi -opintokokonaisuus Bio- ja ympäristötieteiden laitos, historian ja etnologian laitos, kielten laitos/ suomenkieli, KTL, liikunnan sosiaalitieteiden laitos, matematiikan ja tilastotieteeen laitos, YFI 7000 euroa Uusi pedagoginen toteutus, jossa yhdistetään opetusta ja tutkimusta sekä eri tieteenalojen tietämystä. Tarvitsee tukea käynnistyäkseen kunnolla. Sopii hyvin hakukriteereihin. 9. Suomalaisen viittomakielen multimediaopetusmateriaali OKL/ Kielten laitos/ suomenkieli 1200 euroa Viittomakielen kannalta tärkeä hanke, jossa pienellä rahalla saataneen merkittävä kohennus opetuksen laatuun. 10. Viestinnän opiskelijoiden asiantuntijaidentiteetin tukeminen (jatkohanke) Viestintätieteiden laitos rahaa koordinaattorin palkkaukseen 11. Yksilöllisten opiskeluohjelmien suunnittelu opiskelijakeskeisesti ja digitaalisesti uudessa kansainvälisessä maisteriohjelmassa Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos

3 12. Tilastotieteen sivuaineapprobatur-opintokokonaisuuden uudistushankkeen loppuun saattaminen Matematiikan ja tilastotieteen laitos OPLAA! rahoittaa opintokokonaisuuksien suunnittelua. Hakemuksessa esitettyä materiaalin kustannustoimintaa ei katsottu voitavan tukea. Syksyn aikana organisoidaan kaksiportaisen tutkinnon suunnitteluryhmä, 13. International Campus Jyväskylä Kansainväliset opiskelijapalvelut Hanke on yliopiston strategisen tason toiminnan toteuttamista, jonka resurssointi vaatii suurempaa panostusta kuin OPLAA!lla on käytettävissä. Hanke hyötyy muiden rahoitusta saaneiden hankkeiden toiminnasta. 14. Tiedonhankinnan taitojen verkko-opiskelumateriaalin laatiminen Kirjasto 7000 euroa Myönnetään 7000 ja edellytetään, että työ tehdään tiiviissä yhteistyössä ainelaitosten henkilökunnan kanssa. 15. Monimuotoisten opetuskokonaisuuksien kehittäminen Kielikeskus Kielikeskus on kehittänyt ansiokkaasti toimintaansa ja sitä on rahoitettu OPLAA!n varoin. Toivotaan, että käytännöksi muuttuneen toiminnan ylläpito siirtyy osaksi laitoksen omaa toimintaa. 16. Oppimisen vaikeuksien tutkimus ja yksilöllinen ohjaus Optus Avoin yliopisto 17. MoniNainen Opetus YFI 5000 euroa Naisopinnoissa on kehitetty mielenkiintoisia ja innovatiivisia työmuotoja. OPLAA! tukee näiden työmuotojen dokumentointia. Edellytetään yhteistyötä pedagogisen muistin kanssa. Työskentely muiden opetusta ja tutkimusta yhdistävien hankkeiden kanssa olisi molemmin puolin antoisaa. 18. Virtuaaliyliopistohanke Cross-Voce Kasvatustieteen laitos

4 Syksyn aikana organisoidaan kaksiportaisen tutkinnon suunnitteluryhmä. Joint-degree tutkinnot liittyvät tähän toimintaan. 19. Lapsuus ja perhe tutkimuskohteena: Monitieteinen post graduate - tutkimusmenetelmäopetuksen hanke Kasvatustieteen laitos OPLAA! rahoitusta ei ole osoitettavissa varsinaisen opetuksen toteuttamiseen. Kvalitatiivisten menetelmien opetusta annetaan eri puolilla kampusta. Näiden opettajien yhteistyön kehittäminen vaikuttaa tarpeelliselta. 20. Kasvatustieteen opetusta, asiantuntijuuskäsityksiä ja urasuunnittelun ohjausta arvioiva tutkimushanke Kasvatustieteen laitos 1000 euroa Opetus- ja opetuksen kehittämistoimintaa, joka hyödyttää mm. kasvatustieteellisen alan kaksiportaisen tutkinnon suunnittelua ja ohjauksen kehittämistä. 21. Esiopetuksen monitieteinen maisteri- ja tohtoriohjelma Kahdeksan ainelaitosta Hankkeessa yhdistetään opetusta ja tutkimusta sekä eri tieteenalojen tietämystä. Työskentely muiden opetusta ja tutkimusta yhdistävien hankkeiden kanssa olisi molemmin puolin antoisaa (esim. Jyväsjärvi, Rauhassa Rauhaan, MoniNainen, Vanhat käsialat). 22. Tutor yliopisto-opintojen ohjaajana Avoin yliopisto, Chydenius-instituutti, kasvatustieteiden tiedekunta (APO ja korkea-asteen opettajankoulutus) 23. Muuttuvat ammatttikuvat ja asiantuntijaksi kehittyminen (jatkohanke) Liikuntakasvatuksen laitos, useita yhteistyölaitoksia 24. Metoditukitoiminnan kehittäminen Psykocenter

5 Hankkeen toteuttamiseksi tulisi selvitetään yhteydet muiden tohtoriopintojen metodiopetukseen, tilastotieteen antamaan metodiopetukseen sekä niiden rahoitusmahdollisuuksiin. 25. Vanhojen käsialojen ja vanhan ruotsin virtuaalikurssi Selvitetään yhteys virtuaaliyliopistorahoitukseen. Työskentely muiden opetusta ja tutkimusta yhdistävien hankkeiden kanssa olisi molemmin puolin antoisaa (esim. Jyväsjärvi, Rauhassa Rauhaan, MoniNainen, Vanhat käsialat). 26. Pelit - opintokokonaisuuden suunnittelu Agora Game lab, Agora Center Pedagogisesti mielenkiintoinen, mutta kaipaa kypsyttelyä. 27. Rauhassa rauhaan - etnologian ja historian tieteenalojen kenttätyömetodien opintoprojekti 1500 euroa Hyvä pedagoginen idea, jonka ensimmäistä toteutusta halutaan tukea Työskentely muiden opetusta ja tutkimusta yhdistävien hankkeiden kanssa olisi molemmin puolin antoisaa (esim. Jyväsjärvi, MoniNainen, Vanhat käsialat). 28. Musiikin alan yhteistyörakenteiset maisteriohjelmat Musiikin laitos, Suomalainen musiikkikampus 29. Suomen kielen ja kirjallisuuden alumni- ja mentoritoiminnan käynnistäminen Kielten laitos/ suomenkieli 900 euroa Mentoroinnin systemaattinen käynnistäminen on mielenkiintoinen ja tarpeellinen toimenpide oppiaineen kannalta. Kokemuksista alumnien käyttämisestä mentoroinnista hyötyvät myös muut oppineet. 30. Erityispedagogiikan laitoksen opetushenkilökunnan yhteistyön kehittäminen tiedeopintoihin liittyen Erityispedagogiikan laitos Laitokselle ilmeisen tärkeä hanke, joka ei kuitenkaan täytä hakukriteereitä.

6 31. Liikuntatieteellisen alan koulutustarveanalyysi Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta 32. Yhteisen oppimisprosessin tutkiminen ja kehittäminen - pienryhmät ja oppimistehtävät Chydenius-instituutti Ehdotetaan hankkeen aloittamisen siirtämistä puolella vuodella ja sen aloittamista v alusta. Työskentely muiden opetusta ja tutkimusta yhdistävien hankkeiden kanssa olisi molemmin puolin antoisaa (esim. Jyväsjärvi, Rauhassa Rauhaan, MoniNainen, Vanhat käsialat). 33. Englanninkielisen opetuksen jatkuva arviointi- ja tukijärjestelmä oppimisen ja opetuksen laadun kehitttämiseksi (jatkohanke) Kansainväliset opiskelijapalvelut Kottarainen hankkeen jatkokehittelyssä huomioitava hanke. 34. Markkinoinnin ja yhteisöviestinnän kurssien integrointi Yhteisöviestintä, markkinoinnin oppiaine 35. Hyvinvointiteknologian koulutusohjelman ongelmakeskeisen opetussuunnitelman edelleen kehittäminen Liikuntabiologian laitos, taloustieteiden tiedekunta 2500 euroa Hyvä ammatillinen kohdennus. Syksyn aikana organisoidaan kaksiportaisen tutkinnon suunnitteluryhmä, 36. Palloilunopetuksen kehittäminen KIHU 3000 euroa Oppimisen psykologian valossa tarkasteltuna hyvin mielenkiintoinen hanke. Työskenytelytavan analyysin tulokset ovat sovellettavissa myös muille aloille esim. työelämässä pitkälle kehittyneiden asiantuntijoiden osaamisen hyödyntämiseksi opetuksessa.

7 37. Dialogisuuden lisääminen verkko-, luento- ja seminaarityöskentelyssä YFI, Avoin yliopisto 4000 euroa Tieteelliselle opetukselle keskeinen ja nykyistä laajemmin sovellettava opetuksen muoto. Hanke laajentaa dialogisen opetuksen hyödyntämistä. 38. Avoimen yliopiston rooli kaksiportaisessa tutkintojärjestelmässä Chydenius-instituutti Ei määrahaa Ehdotetaan hankkeen aloittamisen siirtämistä puolella vuodella ja sen aloittamista v alusta. Syksyn aikana organisoidaan kaksiportaisen tutkinnon suunnitteluryhmä, jossa hankkeella on annettavaa ja saatavaa. 39. Digitaalinen portfolio Agora Center, KTL euroa Tuotetaan ratkaisuja hallinnon (laatujärjestelmä) ja henkilökohtaiseen käyttöön (osaamisen osoittaminen, opintojen tavoitteellisuus ja -seuranta) koottavien portfoliotyyppisten (portfolio ja HOPS) asiakirjojen laatimiseen ja dokumenttien hallintaan digitaalisesti Lisätietoa päätöksista: Jari Rantamäki pääkoordinaattori, OPLAA!-hanke p , gsm

OPLAA!n vuosien määrärahapäätökset sekä niiden perustelut

OPLAA!n vuosien määrärahapäätökset sekä niiden perustelut OPLAA!n vuosien 2001-2002 määrärahapäätökset sekä niiden perustelut OPLAA! jakoi vuonna 2001 kahdesti määrärahaa opetuksen kehittämishankkeiden työn tukemiseen. Ensimmäinen määrärahahaku oli 30.3 ja toinen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2010, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2009 tiedekunnittain ja pääaineittain, naisten osuus tutninnon suorittajista K=alempi tutkinto, M=maisterin

Lisätiedot

Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet

Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan Hakukohde Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto,

Lisätiedot

Hyväksyttyjä. Paikan vastaanottaneet. Aloituspaikat. kaikista hakijoista ,0 % ,7 % ,0 % ,0 %

Hyväksyttyjä. Paikan vastaanottaneet. Aloituspaikat. kaikista hakijoista ,0 % ,7 % ,0 % ,0 % Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) 5 0 0 0 0,0 % Kirjoittamisen kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden

Lisätiedot

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,7 % 130,7/180

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,7 % 130,7/180 Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) Kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti

Lisätiedot

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,3 % 40/70 62,6/100

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,3 % 40/70 62,6/100 Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä kutsuun Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) Kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti

Lisätiedot

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2012, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot ja naisten osuuss suorittajista v. 2011 tiedekunnittain ja pääaineittain K= kanditaatin tutkinto, M=maisterin

Lisätiedot

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 20.1.2011, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2010 tiedekunnittain ja pääaineittain: naisten suorittamien tutkintojen osuus K=alempi tutkinto,

Lisätiedot

Ensikertalaisia % Hyväksytyistä ensikertalaisia % Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia. ensikertalaiset yht.

Ensikertalaisia % Hyväksytyistä ensikertalaisia % Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia. ensikertalaiset yht. Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia Biologian kandidaatti- ja maisteriohjelma, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Matemaattis-luonnontieteellinen

Lisätiedot

Avoimen väylä, terveystieteiden kandidaattiohjelma, terveystieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta 7

Avoimen väylä, terveystieteiden kandidaattiohjelma, terveystieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta 7 Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaattiohjelma, kasvatustieteen

Lisätiedot

Avoimen väylä, kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Humanistisyhteiskuntatieteellinen

Avoimen väylä, kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Humanistisyhteiskuntatieteellinen Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensisijasia Hakijoista ensikertalaisia Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Muu opetus- ja tutkimushenkilöstö. Muu 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras

Muu opetus- ja tutkimushenkilöstö. Muu 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras Henkilöstö henkilötyövuosina tiedekunnittain 2011 Opetuksen ja opetus- ja Tiedekunnan nimi 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras Keskushallinto 1,0 0,2 0,2 10,8 1,7 2,2 424,3 1,1 9,5 450,8 Teologinen

Lisätiedot

Tiedonhankinnan opintopolkua raivaamassa

Tiedonhankinnan opintopolkua raivaamassa Tiedonhankinnan opintopolkua raivaamassa STKS:n Informaatiolukutaitoryhmän seminaari 27.11.2008 Mirja Laitinen Jyväskylän yliopiston kirjasto Polun raivausta Yleiset taustat metsän koko Kronologinen katsaus

Lisätiedot

Portfolio. Oppimisen ja opetuksen arvioinnissa. Marja Kankaanranta Agora Center Jyväskylän yliopisto

Portfolio. Oppimisen ja opetuksen arvioinnissa. Marja Kankaanranta Agora Center Jyväskylän yliopisto Portfolio Oppimisen ja opetuksen arvioinnissa Marja Kankaanranta Agora Center Jyväskylän yliopisto Portfolio? A flat, portable case, usually of leather, for carrying loose sheets of paper, manuscripts,

Lisätiedot

Tulkkaustoiminta Jyväskylän yliopistossa! Viittomakielen keskus! Avoimet ovet !

Tulkkaustoiminta Jyväskylän yliopistossa! Viittomakielen keskus! Avoimet ovet ! Tulkkaustoiminta Jyväskylän yliopistossa! Viittomakielen keskus! Avoimet ovet 25.4.2014! Jyväskylän yliopiston organisaatio! YLIOPISTOKOLLEGIO! HALLITUS! REHTORI! YLIOPISTOPALVELUT! TIEDEKUNNAT! ERILLISLAITOKSET!

Lisätiedot

Eettisen toimikunnan työskentely. Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto

Eettisen toimikunnan työskentely. Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto Eettisen toimikunnan työskentely Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto Toimikunnan asema Toimikunnalla ei ole lakisääteistä asemaa Toiminta perustuu rehtorin päätökseen Toimikunnan tehtävä Eettisten asioiden

Lisätiedot

Korkeakoulujen hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet - raportti

Korkeakoulujen hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet - raportti 1(11) Hakuehdot Raportin tulostuspäivämäärä 22.8.2016 Tiedot päivitetty Opintopolusta 18.8.2016 06:52 Tulostustapa Hakukohteittain Koulutustoimija Jyväskylän yliopisto Oppilaitos Jyväskylän yliopisto Toimipiste

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON RAKENTEIDEN UUDISTAMINEN

TAMPEREEN YLIOPISTON RAKENTEIDEN UUDISTAMINEN TAMPEREEN YLIOPISTON RAKENTEIDEN UUDISTAMINEN 02.12.2010 Kaija Holli TaY TAMPEREEN YLIOPISTON PROFIILI ON YHTEISKUNTA- PAINOTTEINEN JA SEN VAHVUUDET OVAT Yhteiskunta- ja terveystieteet sekä julkisen ja

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Kieliä Jyväskylän yliopistossa ieliä Jyväskylässä Kieliä Jyväskylän yliopistossa Pääainevalikoimaamme kuuluvat seuraavat kielet: englanti ranska ( romaaninen filologia ) ruotsi saksa suomi suomalainen viittomakieli venäjä Sivuaineena

Lisätiedot

Läsnä Rantamäki Jari puheenjohtaja. yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos

Läsnä Rantamäki Jari puheenjohtaja. yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos 1(4) PEDAGOGISTEN JOHTAJIEN KOKOUS Aika 8.12.2004 klo 9.00-12.00 Paikka Agora, Lea Pulkkisensali Läsnä Rantamäki Jari puheenjohtaja Aittola Tapio kasvatustieteen laitos Heiskala Risto yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle

Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle 2019 2020 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON YHTEISTYÖOPPILAITOKSILLE JYU. Since 1863. OPINTOMME SOPIVAT: OPINTOJAKSOT PERUSOPINTOTASO / yliopistojen

Lisätiedot

Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto

Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään p/vokke/suositus Kandidaatin tutkinto Maisterin tutkinto yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot Voivat jakaantua kandidaattitutkintoon (-30

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kirjasto

Jyväskylän yliopiston kirjasto Page 1 of 23 Kysely tiedonhankinnan opetuksesta, marraskuu 2005 Vastaa seuraaviin kysymyksiin tiedonhankinnan opetuksen tilanteen kartoittamiseksi maamme yliopistoissa syksyllä 2005, kun Suomen yliopistoissa

Lisätiedot

Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Opetuksen järjestämisen mahdollisuudet opetussuunnitelman perusteiden mukaan Vuosiluokkaopetus Osittainen

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA Mirja Laitinen Tietopalvelupäällikkö, pedagoginen johtaja 4.10.2016 Tiedonhankinnan ja hallinnan opetuksen tavoitteet OPS2017 Rehtorin linjaukset:

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset

Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset Hyväksytty Vokke-projektin neuvottelukunnassa vuonna 04 (Viimeistelty Vokke-konttorissa 1.3.0) Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään op/vokke-suositus Kandidaatin

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina 25.8.2011 klo 17.30 alkaen Kuopio: L 22, Snellmania Joensuu: AU100, Aurora ACP-videoneuvottelu: http://connect.joensuu.fi/avoin/ Sisältö: Yleistä

Lisätiedot

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,

Lisätiedot

Hakijoista ensikertalaisia yht. yht.

Hakijoista ensikertalaisia yht. yht. Hakukohde Akvaattiset tieteet, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Matemaattisluonnontieteellinen Biologian ala, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa, tilanne 27.2.2018 1. Alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtavat koulutukset (ml. erilliset maisteriohjelmat ja koulutukset, joissa

Lisätiedot

Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula

Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Tehtäväkokonaisuus KOULUTUS Apukysymyksiä Koulutuksen markkinointi Mm. www-sivut, esitteet,

Lisätiedot

FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Humanistinen osasto/suomen kieli ja kulttuuritieteet

FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Humanistinen osasto/suomen kieli ja kulttuuritieteet Avoin yliopisto OPETUSTARJONTA 1 (5) ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON OPETUSTARJONTA YHTEISTYÖOPPILAITOKSILLE Oppiaineet tiedekunnittain ja laitoksittain p= perusopinnot a=aineopinnot s=syventävät

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Itä Suomen yliopisto

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kasvatuksen ja koulutuksen pohjoiset maisemat piirtyvät eteesi Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.

Lisätiedot

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä?

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Laatua laineilla ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 2016 Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon

Lisätiedot

Hopseilla opiskelijakeskeiseen ohjauskulttuuriin

Hopseilla opiskelijakeskeiseen ohjauskulttuuriin Hopseilla opiskelijakeskeiseen ohjauskulttuuriin nykyinen opiskelu/ohjauskulttuuri? opiskelijat: - aikaisempien opiskelukulttuurien vaikutukset > koulu, lukujärjestykset, suorittaminen - yliopisto-opiskelu

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Liite 1 1 (10) Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa koulutusaloittain ja nimikkeittäin tiedekunnille

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 Perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot (POM)

Lisätiedot

REHTORIN AVAUSPUHEENVUORO. Rehtori Matti Manninen Jyväskylän yliopisto

REHTORIN AVAUSPUHEENVUORO. Rehtori Matti Manninen Jyväskylän yliopisto REHTORIN AVAUSPUHEENVUORO Rehtori Matti Manninen Jyväskylän yliopisto UUDISTUVA YLIOPISTO VASTAA VAIKUTTAVUUDEN HAASTEESEEN Rehtori Matti Manninen Agora-päivä kokonaisrahoitus noin 210 M 7 tiedekuntaa

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Pedagoginen viitekehys ohjaamassa kielikeskuksen kielija viestintäkoulutusta

Pedagoginen viitekehys ohjaamassa kielikeskuksen kielija viestintäkoulutusta Pedagoginen viitekehys ohjaamassa kielikeskuksen kielija viestintäkoulutusta Kaisa Alanen, Tiina Männikkö Tässä artikkelissa kerromme Tampereen yliopiston kielikeskuksen pedagogisesta viitekehyksestä ja

Lisätiedot

Laitoskokous

Laitoskokous Laitoskokous 26.5.2016 Pj. Mika Ojakangas Asialista 1. UNIPID -esittely 2. YFI aloituspaikat ja maisteritavoitteet - lyhyt esittely 3. Nouseva ala Kriisit ja yhteiskunnan muutos - ideointia 4. Opiskelijoiden

Lisätiedot

Työpaja Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta / LSuominen

Työpaja Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta / LSuominen Hops-ohjausohjaus maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa Työpaja 18.8.2011 Leena Suominen ja Outi Vlk Valkama www.helsinki.fi/yliopisto 8.9.2011 1 Hops periaatteet HY:ssä (hops-työryhmän loppuraportti

Lisätiedot

UUSIEN OPISKELIJOIDEN INFO, ENGLANTI

UUSIEN OPISKELIJOIDEN INFO, ENGLANTI UUSIEN OPISKELIJOIDEN INFO, ENGLANTI Kieli- ja viestintätieteiden laitos Englannin kieli Ti 4.9.2018 JYU. Since 1863. 4.9.2018 1 Opetus työskentelytavat ryhmäkoot läsnäolo opiskelukaverit ja ryhmäytyminen

Lisätiedot

korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys

korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys URAREITTI korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys Työpaketti 3: Ammatillinen suomen kieli ja viestintätaito terveysalalla iltapäiväseminaari 30.5.2017

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet

Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet Tutkinnonuudistus osana Bolognan prosessia tavoitteena eurooppalainen korkeakoulualue: yliopistojen rooli Euroopan kehittäjänä yhtenäinen tutkintorakenne ymmärrettävyys

Lisätiedot

OPINTO-OPAS. Tampereen yliopisto (päärakennus, Kalevantie 4) 33014 Tampereen yliopisto

OPINTO-OPAS. Tampereen yliopisto (päärakennus, Kalevantie 4) 33014 Tampereen yliopisto KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA OPINTO-OPAS 2003 2004 2004 2005 Kasvatustieteen kandidaatin ja maisterin tutkinnot Kasvatustieteiden tieteenalaohjelma Lastentarhanopettajan koulutus Luokanopettajan koulutus

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen

Lisätiedot

Ohjaus- ja työelämäpalvelut

Ohjaus- ja työelämäpalvelut Ohjaus- ja työelämäpalvelut www.oulu.fi/careerservices Opintokatu KE 1143 career@oulu.fi Opetus- ja opiskelijapalvelut Opiskelijapalvelut Opetuksen kehittämisyksikkö Kansainväliset asiat Liikuntapalvelut

Lisätiedot

OPPIMAISEMAFESTIVAALI 2017 Joustavuus eri oppimisympäristöissä

OPPIMAISEMAFESTIVAALI 2017 Joustavuus eri oppimisympäristöissä OPPIMAISEMAFESTIVAALI 2017 Joustavuus eri oppimisympäristöissä Yksilöllisen ja joustavan oppimisen tukeminen Sami Pirhonen projektipäällikkö Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto

Lisätiedot

Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa

Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa ITK-konferenssi 18.4.2008 Jouni Huotari & Annu Niskanen 18.4.2008, JH/IT & AN/AOKK 1 AIKAISEMMIN OPITUN TUNNISTAMINEN, ARVIOINTI JA TUNNUSTAMINEN

Lisätiedot

Korkeakoulujen hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet - raportti

Korkeakoulujen hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet - raportti 1(6) Hakuehdot Raportin tulostuspäivämäärä 22.3.2016 Tiedot päivitetty Opintopolusta 22.3.2016 08:04 Tulostustapa Hakukohteittain Koulutustoimija Jyväskylän yliopisto Oppilaitos - Toimipiste - Haku Korkeakoulujen

Lisätiedot

Haku avoimessa yliopistossa opintoja suorittaneille (tavoitetutkinto kandi) Haku siirtoopiskelijoille

Haku avoimessa yliopistossa opintoja suorittaneille (tavoitetutkinto kandi) Haku siirtoopiskelijoille JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Esityslista 3/2015, asia 3, liite 1 TIEDEKUNTIEN ESITYKSET HAKUKOHTEIKSI JA ALOITUSPAIKKAMÄÄRIKSI VUONNA 2016 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA kohde 2016 2015 siirtoopiskelijoille ja : : Master's

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Kolmen kampuksen yliopisto Yliopisto toimii kolmella kampuksella: Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Yhtenäinen toimintamalli Kampusten profiloituminen

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä Tervetuloa! Puheenjohtajina Annu Niskanen, Anturi-hankkeen projektipäällikkö, ammatillinen opettajakorkeakoulu ja Jouni Huotari, ohjelmistotekniikan

Lisätiedot

Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta

Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta Niina Oikarinen niina.oikarinen@oulu.fi Alustuksen aiheet Kehittämishanke

Lisätiedot

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Projektipäällikkö

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

HUMAKohjauskäytäntöjä. Pirkko Mikkonen 15.3.2005

HUMAKohjauskäytäntöjä. Pirkko Mikkonen 15.3.2005 HUMAKohjauskäytäntöjä Pirkko Mikkonen 15.3.2005 HUMAKIN TEHTÄVÄT koulutus korkeakoulutasolla tutkinnot ammatillinen jatko- ja täydennyskoulutus tutkimus- & kehittämis toiminta (HumaQ) opetuksen ja työelämän

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä, yliopistojen koulutusohjelmista ja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät 2013 5-6.11.2013 Jyväskylä Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen eurooppalaiset välineet

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 8/2018)

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 8/2018) JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MUUTOKSENHAKU- LAUTAKUNTA Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous 29.11.2018 (nro 8/2018) Aika: klo 8.15 8.47. Paikka: AgB 301 Läsnä: Iiris Aaltio, Kaisa Aunola, Kaija

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus LUONNOS 28.11.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen liitteen muuttamisesta Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus 24.4.2018 Hakeminen ja hakukelpoisuus 15.6.2018 mennessä suoritettuna yliopistopedagogiikan edeltäviä opintoja 40 op (perusopinnot

Lisätiedot

Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille, syksy 2017

Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille, syksy 2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta Kasvatustieteiden laitos / Erityispedagogiikka Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille,

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

Fysiikan laitoksen laitoskokous

Fysiikan laitoksen laitoskokous Fysiikan laitoksen laitoskokous 13. 3. 2015 Onni0elut Jussille! Asiat Laitoksen strategia ja profiloituminen Talousnäkymät Toimiston uudistukset Taloushallinnon terveisiä Muut asioita Laitoksen strategia

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

UUSIEN OPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT VUONNA 2007, Hyväksytty hallituksessa Liite 1

UUSIEN OPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT VUONNA 2007, Hyväksytty hallituksessa Liite 1 UUSIEN OPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT VUONNA 2007, Hyväksytty hallituksessa 13.12.2006 Liite 1 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA HuK- ja FM- tutkintoon johtavat pääaineet: Englannin kieli 25 Englannin opettajankoulutus 40

Lisätiedot

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät 17.-18.4.2012 Uudistunut yliopisto tasa-arvo ja yhdenvertaisuus arjessa Rehtori Perttu Vartiainen Tervetuloa Itä-Suomen yliopistoon! Itä-Suomen yliopisto on

Lisätiedot

OPETUSYKSIKKÖ. Pedagoginen suunnittelu OPETUS- NEUVOSTO. OPLAApro -ryhmä JR

OPETUSYKSIKKÖ. Pedagoginen suunnittelu OPETUS- NEUVOSTO. OPLAApro -ryhmä JR OPETUSYKSIKKÖ "Pedagoginen johtaja" ja opetuksen kehittämisryhmä edustus TIEDEKUNTA yhteistyö Pedagoginen suunnittelu edustus työryhmät OPETUS- NEUVOSTO OPLAApro -ryhmä tuki ja koordinaatio Opetuksen laadun

Lisätiedot

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden

Lisätiedot

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia Kansallinen Bologna-seurantaseminaari, Dipoli 25.5.2009 Opetussuunnitelmatyön haasteet ja mahdollisuudet yliopistolakiuudistuksen ja korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä Taideteollisen

Lisätiedot

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN 2018-2019 PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN TUTKIMUSALUEET Suositellaan opinnäytetutkielmien sijoittumista Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan tutkimuksen

Lisätiedot

Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018

Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Sisällys 1. Yleistietoa tieteenalaa tukevista opintokokonaisuuksista... 1 2. Hakuohjeet... 1 3. Valintamenettely...

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Juho Niemelä. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Juho Niemelä. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Juho Niemelä Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 3 Palautteiden

Lisätiedot

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna 2019-2020 KASVATUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO (Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen

Lisätiedot

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus 2.10. 2007 Ohjelma 13.15-13.25 Tervetuloa ja tavoite 13.25 YPE opintojen esittely 13.40 TVT 8 op opintojen esittely 13.55 Koulutusten kytkennät ja suorittamismallit

Lisätiedot

Pöytäkirja 4/2014, asia 3, liite 1

Pöytäkirja 4/2014, asia 3, liite 1 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HAKUKOHTEET JA ALOITUSPAIKKAMÄÄRÄT 2015 Pöytäkirja 4/2014, asia 3, liite 1 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA Englannin kieli 20 25 Englannin opettajankoulutus 30 25 Etnologia 15 15 Historia

Lisätiedot

INFORMAATIOLUKUTAITO OPETUSSUUNNITELMISSA SeAMK:ssa

INFORMAATIOLUKUTAITO OPETUSSUUNNITELMISSA SeAMK:ssa INFORMAATIOLUKUTAITO OPETUSSUUNNITELMISSA SeAMK:ssa - sitkeyttä, suunnittelua ja sopivasti sattumaa Kohti Jupiteria? IL-OPSiin / Tieteiden talo Informaatikko Leena Elenius Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja 24.9.2003. Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen.

KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja 24.9.2003. Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen. KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja 24.9.2003. Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen. YLEISTÄ Työpajassa pohdittiin erilaisia mahdollisuuksia joita koulutusta suunnittelevilla yksiköillä

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT Tiedekunta Laitos Yksikkö Taso (kandidaatti, maisteri, jatkoopinnot) Moduuli Kurssikoodi

Lisätiedot

Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK

Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK Pirjo Valokorpi, Helena Turunen, Mikko Mäntyneva, Miikka Ruusunen, Irma Kunnari Kuvat: HAMK PEDAGOGISET LÄHTÖKOHDAT yhteisöllinen tiimioppiminen työssä sekä

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot