Jaakko Seppälä Kolmekymmentäluvun Hollywood, kansallisten elokuvien nousu & avantgarde

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jaakko Seppälä Kolmekymmentäluvun Hollywood, kansallisten elokuvien nousu & avantgarde"

Transkriptio

1 Jaakko Seppälä Kolmekymmentäluvun Hollywood, kansallisten elokuvien nousu & avantgarde

2 Pula-ajan Hollywood Wall Streetin pörssi romahti 24. päivä lokakuuta 1929 Romahdusta seurasi kansainvälinen talouslama Jazz-aikakausi oli nyt lopullisesti takana Hollywood alkoi kärsiä lamasta vasta vuonna 1931 Työnsä ja säästönsä menettäneillä ihmisillä oli vain niukalti varaa elokuvaviihteeseen Tuhannet elokuvateatterit joutuivat sulkemaan ovensa Hollywood alkoi houkutella ihmisiä elokuviin tuplanäytöksin (double feature/bill) Pääelokuvan ohella esitettiin b-elokuva (halvalla tuotettu) Sijoittajat ja hallitus auttavat Hollywoodin jaloilleen Suurilla studioilla oli valtavat velat

3 Tuotantokoodi Kolmekymmentäluvulla Hollywood-elokuvien sisältöä alettiin valvoa tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin Will Hays allekirjoitti tuotantokoodin (production code) 1930, mutta koodi otettiin kunnolla käytäntöön vasta 1933 Joseph Breen valittiin Production Code Administrationin (PCA) johtoon MPPDA:n alainen organisaatio, joka vastasi koodista Tehtävänä elokuvien sisällön valvonta Vuodesta 1934 kaikki käsikirjoitukset oli tarkastettava PCA:lla ja sen jälkeen vielä valmis elokuva Elokuvia ei levitetty ilman PCA:n hyväksyntää Koodia edeltäneet elokuvat (pre-code films)

4 Tuotantokoodin kolme periaatetta 1. No picture shall be produced that will lower the moral standards of those who see it. Hence the sympathy of the audience should never be thrown to the side of crime, wrongdoing, evil or sin. 2. Correct standards of life, subject only to the requirements of drama and entertainment, shall be presented. 3. Law, natural or human, shall not be ridiculed, nor shall sympathy be created for its violation.

5 The Broadway Melody (Beaumont, 1929)

6 Scarface (Hawks, 1932)

7 Studiojärjestelmä THE BIG FIVE Paramount Loew s (Metro-Goldwyn-Mayer) Twenties Century Fox Warner Bros. RKO THE LITTLE THREE Universal, Columbia, United Artists

8 1930-luvun Hollywood Lamakauden myötä elokuvapalatsien aikakausi päättyi Elokuvateknologiassa tapahtunut kehitys palautti elokuviin sen dynaamisuuden, joka oli kadonnut äänielokuvan läpimurron myötä Yksisuuntaiset mikrofonit, kevyet puomit, moniraitaäänitys, uudet kamerajalustat Uusi Technicolor-värijärjestelmä Aikaisempaa halvempi, vahvemmat värit Lamakauden päättymistä seurasi Hollywood-elokuvan kultakausi 1930-luvun isot genret: musikaali, screwball-komedia, kauhuelokuva, ongelmaelokuva, gangsterielokuva (ennen tuotantokoodia), sotaelokuva, lännenelokuva

9 The Black Pirate (Parker, 1926)

10 The Wizard of Oz (Fleming, 1939)

11 Pelin säännöt (Renoir, 1939)

12 Ranskalainen 30-luvun elokuva Kaksi konglomeraattia eli monialayhtymää: Gaumont- Franco-Film-Aubert ja Pathé-Natan Ranskassa toimi myös pieniä vähävaraisia studioita Studiojärjestelmä oli heikko, mutta se oli joustava ja tarjosi elokuvantekijöille Hollywoodia enemmän vapauksia Elokuva oli Ranskassa kaikkein suosituin vapaa-ajan viihdemuoto Äänielokuvan läpimurto 1930-luvun taitteessa lisäsi ranskalaisen elokuvan menestystä kotimarkkinoilla Hollywood-elokuvat dominoivat Ranskan elokuvamarkkinoita määrällisesti, mutta monet ranskalaiset elokuvat menestyivät erittäin hyvin

13 Ranskalaisen elokuvan tekijöitä Merkittävät mykkäkaudella uransa aloittaneet ohjaajat: René Clair, Jean Renoir, Jacque Feyder, Julien Duvivier ja Abel Gance Uusia ohjaajia: Jean Vigo ja Marcel Carne Ulkomaalaisia ohjaajia: Max Ophuls, Billy Wilder ja Robert Siodmak (sekä venäläiset siirtolaiset) Tähtiä: Jean Gabin, Arletty, Jules Berry ja Michel Simon

14 Runollinen realismi Runollinen realismi ei ollut yhtenäinen elokuvaliike, vaan löyhä elokuvasuuntaus Realismi: työväenluokkainen miljöö, köyhyys, henkilöhahmot elävät yhteiskunnan laitamilla Runous: elokuvat kertovat rakkaudesta ja pettymyksestä, nostalgia ja katkeruus, mustanpuhuva ja usvainen visuaalinen ilme Elokuvien on esitetty heijastelevan sota-ajan jälkeistä pettymystä, surumielisyyttä ja Ranskan kadotettua loistoa Suuntauksen keskeisiä elokuvia: L attalante (Vigo, 1934), Le Grand Jeu (Feyder, 1934), Pépé le Moko (Duvivier, 1936), La Béte Humaine (Renoir, 1938), La Règle du jeu (Renoir, 1939), Les Enfants du paradis (Carne, 1945)

15 Japanilainen elokuva Bensi eli henkilö, joka selittää mykkäelokuvan kuvia, tunteita ja tapahtumia yleisölle Länsimaissa kertojat/showmiehet katosivat elokuvan kerronnallisen integraation myötä Siirtymä synkronisoituun äänielokuvaan tapahtui japanissa hitaasti kolmekymmentäluvun aikana Japanin studiojärjestelmä muotoutui Tokion vuoden 1923 maanjäristyksen jälkeen: Nikkatsu, Shochiku ja Toho Hollywood-elokuvat eivät hallinneet Japanin kotimarkkinoita, mutta niistä omaksuttiin vaikutteita Ohjaajilla ja käsikirjoittajilla oli verrattain vapaa asema Nikkatsu ja Shochiku rohkaisivat ohjaajia erikoistumaan ja kehittämään oman henkilökohtaisen tyylin

16 Kenji Mizoguchi ( )

17 Yasujiro Ozu ( )

18 Avantgarde-elokuva Avantgarde-elokuva on esteettisesti ja poliittisesti motivoitu hyökkäys traditionaalista elokuvaa ja sen edustamia arvoja kohtaan Toisaalta avantgarden voi ajatella olevan valtavirtaelokuvan edellä kulkeva suuntaus, joko etsii uusia keinoja ja mahdollisuuksia, joista osa sulautuu valtavirtaan Ensimmäiset elokuva-avantgardet muotoutuivat 1910-luvun lopulla (aikaisemmin elokuva oli kokeellista valtavirrassa) Monet avantgarde-elokuvat toteutettiin kengännauhabudjeteilla (taloudellisesti riippumatonta elokuvaa) Kaksikymmentäluku oli avantgarde-elokuvan kulta-aikaa: abstrakti animaatio, puhdas elokuva, dada, surrealismi Isot avantgardet: impressionismi, ekspressionismi ja montaasielokuva

19 Rhythmus 21 (Richter, 1921)

20 Ballet mécanique (Léger,1924)

21 Anémic Cinéma (Duchamp, 1926)

22 La Coquille et le Clergyman (Dullac, 1927)

23 Andalusialainen koira (Buñuel, 1929)

Jaakko Seppälä Mykkäelokuvan kukoistus & äänielokuvan läpimurto

Jaakko Seppälä Mykkäelokuvan kukoistus & äänielokuvan läpimurto Jaakko Seppälä jaakko.i.seppala@helsinki.fi Mykkäelokuvan kukoistus & äänielokuvan läpimurto Jazz-aikakauden Hollywood Kaksikymmentäluvulla sijoittajat kiinnostuivat elokuvateollisuudesta toden teolla

Lisätiedot

Kokeellinen kerronta/ kokeellinen elokuva

Kokeellinen kerronta/ kokeellinen elokuva Kokeellinen kerronta/ kokeellinen elokuva AV-arkintoiminnanjohtaja Hanna Maria Anttila: Kokeellinen elokuva voi olla lähes mitätahansa,. Kokeellinen elokuva pakenee määritelmiä. Kokeellisen, draamaelokuvan

Lisätiedot

TET1050e Yhteiskunta ja audiovisuaalinen kulttuuri Poliittinen talous. Poliittinen taloustiede. Politekonomian historia. Juha Herkman, 26.3.

TET1050e Yhteiskunta ja audiovisuaalinen kulttuuri Poliittinen talous. Poliittinen taloustiede. Politekonomian historia. Juha Herkman, 26.3. TET1050e Yhteiskunta ja audiovisuaalinen kulttuuri Poliittinen talous Juha Herkman, 26.3.2014 Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos, viestinnän tutkimus Poliittinen taloustiede politekonomia eli

Lisätiedot

I lost many assumptions about the simple nature of right and wrong. Batman elokuva modernin ja postmodernin aikakauden taitekohdassa, 1989 2012

I lost many assumptions about the simple nature of right and wrong. Batman elokuva modernin ja postmodernin aikakauden taitekohdassa, 1989 2012 Ilostmanyassumptionsaboutthesimplenatureof rightandwrong Batman elokuvamoderninja postmoderninaikakaudentaitekohdassa, 1989 2012 PekkoIso Koivisto Tampereenyliopisto Yhteiskunta jakulttuuritieteidenyksikkö

Lisätiedot

Transnationaali näkökulma suomalaisen elokuvan tyyliin

Transnationaali näkökulma suomalaisen elokuvan tyyliin Transnationaali näkökulma suomalaisen elokuvan tyyliin Laveata tietä, 1931 FT tutkijatohtori Jaakko Seppälä Helsingin yliopisto / Elokuva- ja televisiotutkimus Kansallisen rajallisuus Suomalaista elokuvaa

Lisätiedot

Jaakko Seppälä Hollywoodin studiojärjestelmä & tsaarin Venäjä

Jaakko Seppälä Hollywoodin studiojärjestelmä & tsaarin Venäjä Jaakko Seppälä jaakko.i.seppala@helsinki.fi Hollywoodin studiojärjestelmä & tsaarin Venäjä Moraalikeskusteluista itsesensuuriin Elokuvaviihteen suosion kasvu herätti monien kansalaisryhmien huolestuneisuuden

Lisätiedot

Jaakko Seppälä jaakko.i.seppala@helsinki.fi. Genre-elokuva ja taide-elokuva

Jaakko Seppälä jaakko.i.seppala@helsinki.fi. Genre-elokuva ja taide-elokuva Jaakko Seppälä jaakko.i.seppala@helsinki.fi Genre-elokuva ja taide-elokuva Aluksi Genre-elokuvat ovat kaupallisia elokuvia, jotka kertovat toiston ja varioinnin keinoin tutunoloisia tarinoita, joissa on

Lisätiedot

ELOKUVAN HISTORIAA. Mae Marsh D.W. Griffithin elokuvassa The Birth of a Nation, 1915

ELOKUVAN HISTORIAA. Mae Marsh D.W. Griffithin elokuvassa The Birth of a Nation, 1915 ELOKUVAN HISTORIAA Mae Marsh D.W. Griffithin elokuvassa The Birth of a Nation, 1915 ELÄVÄN KUVAN HISTORIA - mahdollisuus suorittaa 5 op:n itsenäisenä kurssina -kurssikuvaus Oodi ja MyCourses Suoritus koostuu

Lisätiedot

LX 70. Ominaisuuksien mittaustulokset 1-kerroksinen 2-kerroksinen. Fyysiset ominaisuudet, nimellisarvot. Kalvon ominaisuudet

LX 70. Ominaisuuksien mittaustulokset 1-kerroksinen 2-kerroksinen. Fyysiset ominaisuudet, nimellisarvot. Kalvon ominaisuudet LX 70 % Läpäisy 36 32 % Absorptio 30 40 % Heijastus 34 28 % Läpäisy 72 65 % Heijastus ulkopuoli 9 16 % Heijastus sisäpuoli 9 13 Emissiivisyys.77.77 Auringonsuojakerroin.54.58 Auringonsäteilyn lämmönsiirtokerroin.47.50

Lisätiedot

84.2 KOM fin Blu-ray KOMISARIO Palmun erehdys [Videotallenne] / ohjaus ja käsikirjoitus: Matti Kassila ; tuotantojohto: T.J. Särkkä. - [Nummela] : VLM

84.2 KOM fin Blu-ray KOMISARIO Palmun erehdys [Videotallenne] / ohjaus ja käsikirjoitus: Matti Kassila ; tuotantojohto: T.J. Särkkä. - [Nummela] : VLM BLU-RAY-LEVYT 84.2 HYM fin Blu-ray HYMYILEVÄ mies [Videotallenne] / käsikirjoitus: Mikko Myllylahti, Juho Kuosmanen ; tuottaja: Jussi Rantamäki ; ohjaaja: Juho Kuosmanen. - [Mustasaari] : Atlantic Film

Lisätiedot

Montaasista Jean-Luc Godardin silmin Juha Oravala Aalto-yliopisto, kuvataidekasvatus, Miia Rinne

Montaasista Jean-Luc Godardin silmin Juha Oravala Aalto-yliopisto, kuvataidekasvatus, Miia Rinne Montaasista Jean-Luc Godardin silmin 16.3.2017 Juha Oravala Aalto-yliopisto, kuvataidekasvatus, Miia Rinne Jean-Luc Godard (1930-) - Ranskalainen uusi aalto, tekijänpolitiikka - elokuvakriitikko/elokuvantekijä

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

Jaakko Seppälä Elokuvan maagiset attraktiot & elokuvan ekspansio

Jaakko Seppälä Elokuvan maagiset attraktiot & elokuvan ekspansio Jaakko Seppälä jaakko.i.seppala@helsinki.fi Elokuvan maagiset attraktiot & elokuvan ekspansio Thomas Alva Edison ja W.K.L. Dickson Edisonin (1847-1931) varhaisempia keksintöjä olivat muun muassa fonografi

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ

ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 tommi.nevala@sodankyla.fi JOHDATUS ELOKUVAAN - elokuvan historiaa / elokuvateorian historiaa Veijo Hietala HISTORIAN VAIHEET 1. -1896 elokuvan

Lisätiedot

Tuloksellisen yhteistyön anatomia, verkottumisen kollektiivinen nerous.

Tuloksellisen yhteistyön anatomia, verkottumisen kollektiivinen nerous. Tuloksellisen yhteistyön anatomia, verkottumisen kollektiivinen nerous. Vaikuta ja vaikutu 17.09.2009 marko.parkkinen@seedi.fi +358445802676 1 Verkottumisesta puhuttaessa on hyvä muistaa, että ihminen

Lisätiedot

Käytettävyys ja käyttäjätutkimus. Yhteisöt ja kommunikaatiosuunnittelu 2012 / Tero Köpsi

Käytettävyys ja käyttäjätutkimus. Yhteisöt ja kommunikaatiosuunnittelu 2012 / Tero Köpsi Käytettävyys ja käyttäjätutkimus Yhteisöt ja kommunikaatiosuunnittelu 2012 / Tero Köpsi Teron luennot Ke 15.2 miniluento Ti 28.2 viikkotehtävän anto (T,M) To 1.3 Tero paikalla (tehtävien tekoa) Ti 6.3

Lisätiedot

IT LOOKS Nicole Warne Majirel

IT LOOKS Nicole Warne Majirel IT LOOKS FW15 L Oréal Professionnel kertoo hiusten muodista kaksi kertaa vuodessa keväällä ja talvella IT LOOKS -kuvien muodossa. IT -Girls eli IT tyttömme ovat yleensä sellaisia henkilöitä, joita seurataan

Lisätiedot

Jaakko Seppälä Ruotsalaisen elokuvan kultakausi, montaasielokuva, impressionismi & ekspressionismi

Jaakko Seppälä Ruotsalaisen elokuvan kultakausi, montaasielokuva, impressionismi & ekspressionismi Jaakko Seppälä jaakko.i.seppala@helsinki.fi Ruotsalaisen elokuvan kultakausi, montaasielokuva, impressionismi & ekspressionismi Ruotsalaisen elokuvan kultakausi Svenska Biografteatern AB perustetaan vuonna

Lisätiedot

Security server v6 installation requirements

Security server v6 installation requirements CSC Security server v6 installation requirements Security server version 6.4-0-201505291153 Pekka Muhonen 8/12/2015 Date Version Description 18.12.2014 0.1 Initial version 10.02.2015 0.2 Major changes

Lisätiedot

Olet vastuussa osaamisestasi

Olet vastuussa osaamisestasi Olet vastuussa osaamisestasi Ohjelmistoammattilaisuuden uudet haasteet Timo Vehmaro 02-12-2015 1 Nokia 2015 Mitä osaamista tulevaisuudessa tarvitaan? Vahva perusosaaminen on kaiken perusta Implementaatio

Lisätiedot

Seija Pylkkö Valkealan lukio

Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Sukella tarinaan Selvitä, mikä on elokuvan aihe eli mistä se keskeisesti kertoo? Miten tapahtumat etenevät, eli millainen on juoni? Kertooko

Lisätiedot

Security server v6 installation requirements

Security server v6 installation requirements CSC Security server v6 installation requirements Security server version 6.x. Version 0.2 Pekka Muhonen 2/10/2015 Date Version Description 18.12.2014 0.1 Initial version 10.02.2015 0.2 Major changes Contents

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu englantilaisessa tutkimuksessa

Henkilökohtainen apu englantilaisessa tutkimuksessa Henkilökohtainen apu englantilaisessa tutkimuksessa Teppo Kröger Jyväskylän yliopisto Keski-Suomen vammaispalveluhanke Päätösseminaari, Jyväskylä 12.9.2008 Esityksen runko Brittiläinen vammaistutkimus

Lisätiedot

KMTK lentoestetyöpaja - Osa 2

KMTK lentoestetyöpaja - Osa 2 KMTK lentoestetyöpaja - Osa 2 Veijo Pätynen 18.10.2016 Pasila YHTEISTYÖSSÄ: Ilmailun paikkatiedon hallintamalli Ilmailun paikkatiedon hallintamalli (v0.9 4.3.2016) 4.4 Maanmittauslaitoksen rooli ja vastuut...

Lisätiedot

Äitejä, huoria ja neitsyitä

Äitejä, huoria ja neitsyitä Nörttitytöt esittää: Äitejä, huoria ja neitsyitä Naisen arkkityypit elokuvissa ja televisiossa Anna-Maija Laine, Mia Meri & Nina Niskanen 7.7.2013 Finncon 2013 Nörttitytöt - http://geekgirls.fi Arkkityypit

Lisätiedot

Köyhä vai ihminen, joka elää köyhyydessä? Kielellä on väliä. Maria Ohisalo, tutkija, Y-Säätiö

Köyhä vai ihminen, joka elää köyhyydessä? Kielellä on väliä. Maria Ohisalo, tutkija, Y-Säätiö Kielellä on väliä Maria Ohisalo, tutkija, Y-Säätiö 1 Teema: Osallisuus, voimaantuminen ja integraatio Kuka on osallinen, kuinka osallisuutta rakennetaan jne., sillä kuinka ihmisiä luokittelemme on väliä

Lisätiedot

ELOKUVAN ALKEMIAA NUORI JEAN EPSTEIN

ELOKUVAN ALKEMIAA NUORI JEAN EPSTEIN Antti Pönni ELOKUVAN ALKEMIAA NUORI JEAN EPSTEIN 1 Merkittävässä roolissa ranskalaisen 1920-luvun elokuvan ja elokuvakulttuurin ja sen ohessa myös Epsteinin uudessa esiinnostamisessa ovat ollet Richard

Lisätiedot

We live in unpredictable times where the rules are. disintegrating. Fortunes can turn. Market leaders can fall.

We live in unpredictable times where the rules are. disintegrating. Fortunes can turn. Market leaders can fall. We live in unpredictable times where the rules are Muokkaa changing perustyylejä so fast that formulas naps. for success are disintegrating. Fortunes can turn. Market leaders can fall. Muokkaa Innovations

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT Team captains meeting

FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT Team captains meeting FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT 8.-9.12.2018 Team captains meeting 8.12.2018 Agenda 1 Opening of the meeting 2 Presence 3 Organizer s personell 4 Jury 5 Weather forecast 6 Composition of competitors startlists

Lisätiedot

Festudy: yritys synteesiksi

Festudy: yritys synteesiksi 2 Festudy: yritys synteesiksi Ensimmäinen laaja vertaileva tutkimus festivaalialalta Mukana 390 musiikkifestivaalia Suomi, Ruotsi, Norja, Ranska, Flanders, Vallonia, Espanja, Irlanti, Sveitsi, Quebec Yksittäisiä

Lisätiedot

Viisi näkökulmaa rahapolitiikkaan Pentti Hakkarainen

Viisi näkökulmaa rahapolitiikkaan Pentti Hakkarainen Viisi näkökulmaa rahapolitiikkaan Pentti Hakkarainen Risto Ryti -seura 17.2.2015 Viisi näkökulmaa rahapolitiikkaan 1. Rahapolitiikka kaupunkikuvassa 2. Risto Rytin aika Suomen Pankissa 3. Suuren laman

Lisätiedot

National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007

National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007 National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007 Chapter 2.4 Jukka Räisä 1 WATER PIPES PLACEMENT 2.4.1 Regulation Water pipe and its

Lisätiedot

Tietoa ja tuloksia tutkittavalle: miten ja miksi?

Tietoa ja tuloksia tutkittavalle: miten ja miksi? Tietoa ja tuloksia tutkittavalle: miten ja miksi? Helena Kääriäinen 20.2.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tutkimus helpottuu ja hankaloituu + Tiedon käsittely ja monet laboratoriomenetelmät kehittyvät tuottaen

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

Portaaliteknologiat mahdollistavat ajattelutavan muutoksen

Portaaliteknologiat mahdollistavat ajattelutavan muutoksen - 1 - Portaaliteknologiat mahdollistavat ajattelutavan muutoksen Petri Kanerva Fusion Middleware Architect, Oracle Finland Oy 29.04.2010 The following is intended to outline our general

Lisätiedot

Ohjeita API:en tuontiin EU alueelle. GMP tilaisuus FIMEA

Ohjeita API:en tuontiin EU alueelle. GMP tilaisuus FIMEA Ohjeita API:en tuontiin EU alueelle GMP tilaisuus FIMEA 19.11.2013 Euroopan komissio on julkaissut uusia ohjeita API:ien (Active Pharmaceutical Ingredients) tuontiin EU-alueelle. Uudet ohjeet tulevat voimaan

Lisätiedot

BDD (behavior-driven development) suunnittelumenetelmän käyttö open source projektissa, case: SpecFlow/.NET.

BDD (behavior-driven development) suunnittelumenetelmän käyttö open source projektissa, case: SpecFlow/.NET. BDD (behavior-driven development) suunnittelumenetelmän käyttö open source projektissa, case: SpecFlow/.NET. Pekka Ollikainen Open Source Microsoft CodePlex bio Verkkosivustovastaava Suomen Sarjakuvaseura

Lisätiedot

Koti TV ohjelmapalvelut

Koti TV ohjelmapalvelut Koti TV ohjelmapalvelut Toukokuu 2012 Sonera Laajakaista tuo sinulle Sonera Koti TV:n Suomen monipuolisimman viihdepalvelun telkkariisi. Voit valita aivan uudella tavalla mitä katsot ja milloin katsot

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO VERKOSTON VETURINA KUUSAMO HIRSITALOT CANNUS TUNTEE JAPANIN JA SEN RAKENNUSALAN ERITTÄIN KUSTANNUSTEHOKAS TAPA VIENTIIN SYNERGIAA JA KOON EKONOMIAA

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

Suihkukoneet 1:73 ja pienemmät. Potkurikoneet 1:72-1:49. Suihkukoneet 1:72-1:49. Potkurikoneet 1:35 ja suuremmat. Suihkukoneet 1:35 ja suuremmat

Suihkukoneet 1:73 ja pienemmät. Potkurikoneet 1:72-1:49. Suihkukoneet 1:72-1:49. Potkurikoneet 1:35 ja suuremmat. Suihkukoneet 1:35 ja suuremmat Kilpailuluokat Ohessa kilpailuluokat NC 2016 ja IPMS Open. Ilma-alukset Potkurikoneet 1:73 ja pienemmät Suihkukoneet 1:73 ja pienemmät Potkurikoneet 1:72-1:49 Suihkukoneet 1:72-1:49 Potkurikoneet 1:48

Lisätiedot

BLU-RAY JA DVD-VIDEOLEVYT

BLU-RAY JA DVD-VIDEOLEVYT BLU-RAY JA DVD-VIDEOLEVYT 84.2 LUO fin Blu-ray LUOKKAKOKOUS [Videotallenne] / ohjaus: Taneli Mustonen ; sovitettu käsikirjoitus: Taneli Mustonen ; tuottajat: Jesse Fryckman, Oskari Huttu. - [Helsinki]

Lisätiedot

Roolipeli-Workshop. 1. Sessio: Johdanto

Roolipeli-Workshop. 1. Sessio: Johdanto Roolipeli-Workshop 1. Sessio: Johdanto Esittäytyminen Vetäjät Mikko Janne Ossi Osallistujat Ropeworkshop Mitä luvassa? 5 sessiota, n. 3h/sessio Pelaamista eri tyyleillä Luento-osuuksia ja harjoituksia

Lisätiedot

Roma cinematografica. Ma JT

Roma cinematografica. Ma JT Roma cinematografica Ma 18.00- JT 120 7.9.-5.10.2006 Federico Fellini La dolce vita (1959) 174 min Rooma 1950-luvulla: makeaa elämää ää uudelleen rakennettu Cinecittà: Hollywood Teveren rannalla halpa

Lisätiedot

Yksilön ja yhteisön etu vastakkain? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto

Yksilön ja yhteisön etu vastakkain? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto Yksilön ja yhteisön etu vastakkain? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto EETTINEN LÄHTÖKOHTA HELSINGIN JULISTUS (Artikla 8): Vaikka lääketieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Yhtenäispatenttipaketin tilannekatsaus. Mikko Alatossava 26.9.2014

Yhtenäispatenttipaketin tilannekatsaus. Mikko Alatossava 26.9.2014 Yhtenäispatenttipaketin tilannekatsaus Mikko Alatossava 26.9.2014 Patentinhaku Euroopassa Nyt Erilliset kansalliset hakemukset eri maihin TAI Patentti haetaan yhdellä hakemuksella, joka lähetetään EPOon

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

Tietuekuva. Aineistosiirrot XML ISO 20022 XML pain.001.001.02 MT101 sanomasäännöt 15.11.2012

Tietuekuva. Aineistosiirrot XML ISO 20022 XML pain.001.001.02 MT101 sanomasäännöt 15.11.2012 Tietuekuva Aineistosiirrot XML 20022 XML pain.001.001.02 sanomasäännöt 15.11.2012 2 1. Maksusanoman rakenne ja sisältö Dokumentti on tarkoitettu käytettäväksi yhdessä C2B tietuekuvauksen kanssa pain 001.001.02

Lisätiedot

UUTUUDET TOUKOKUU - KESÄKUU 2012 IMMORTALS OSA 1

UUTUUDET TOUKOKUU - KESÄKUU 2012 IMMORTALS OSA 1 UUTUUDET TOUKOKUU - KESÄKUU 2012 TWILIGHT: AAMUNKOI - OSA 1 SYVÄLLE SALATTU IMMORTALS NORDISK FILM TOUKOKUUN-KESÄKUUN 2012 UUTUUDET 1 TWILIGHT: AAMUNKOI - OSA 1 Yli 190 000 elokuvakatsojaa! Tervetuloa

Lisätiedot

Avoin data ja tietosuoja. Kuntien avoin data hyötykäyttöön Ida Sulin, lakimies

Avoin data ja tietosuoja. Kuntien avoin data hyötykäyttöön Ida Sulin, lakimies Avoin data ja tietosuoja Kuntien avoin data hyötykäyttöön 27.1.2016 Ida Sulin, lakimies Lakipykäliä, avoin data ja julkisuus Perustuslaki 12 2 momentti» Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut

Lisätiedot

KONEISTUSKOKOONPANON TEKEMINEN NX10-YMPÄRISTÖSSÄ

KONEISTUSKOKOONPANON TEKEMINEN NX10-YMPÄRISTÖSSÄ KONEISTUSKOKOONPANON TEKEMINEN NX10-YMPÄRISTÖSSÄ https://community.plm.automation.siemens.com/t5/tech-tips- Knowledge-Base-NX/How-to-simulate-any-G-code-file-in-NX- CAM/ta-p/3340 Koneistusympäristön määrittely

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 11.2.2009 2008/0108(CNS) TARKISTUKSET 2-5 Lausuntoluonnos Bogusław Sonik (PE419.909v01-00) maatalouden

Lisätiedot

Venäjänkielisten kotouttamisen kulma- ja kompastuskivet

Venäjänkielisten kotouttamisen kulma- ja kompastuskivet Venäjänkielisten kotouttamisen kulma- ja kompastuskivet Polina Kopylova Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto ry tiedotus- ja viestintäkoordinaattori The Stranger by Rudyard Kipling The Stranger within

Lisätiedot

1. Liikkuvat määreet

1. Liikkuvat määreet 1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet

Lisätiedot

LED-Kiskovalaisimet 3-VAIHEKISKOSPOTTI COB 40W Valokeila 4000K, 3000K tai 2700K

LED-Kiskovalaisimet 3-VAIHEKISKOSPOTTI COB 40W Valokeila 4000K, 3000K tai 2700K LED-Kiskovalaisimet LED-Kiskovalaisimet -VAIHEKISKOSPOTTI COB 40W 8 8 Valokeila 4000K, 000K tai 2700K 40W 8 Syöttö: AC 220- Teho: 40 Watt Himmennys: Ei Valokeila: 8 Pituus: 25 mm Leveys: 160 mm Halkaisija:

Lisätiedot

ETELÄESPLANADI 2 00130 HELSINKI

ETELÄESPLANADI 2 00130 HELSINKI 00130 HELSINKI MODERNIA TOIMISTOTILAA Noin VUOKRATAAN Ainutlaatuinen tilaisuus vuokrata huipputason Helsingin näköalapaikalta Toimi pian! Lisätietoja KALLE JASKARA Myyntijohtaja +358 50 324 0404 kalle.jaskara@tkoy.fi

Lisätiedot

Elokuva yhteiskunnassa viisi ohjaajahaastattelua

Elokuva yhteiskunnassa viisi ohjaajahaastattelua 88 Lähikuva 4/2016 Elokuva yhteiskunnassa viisi ohjaajahaastattelua Saatesanat Nyt uudelleen julkaistavan, vuonna 1987 tehdyn haastattelun johdannossa todetaan, että kotimaisia elokuvaohjaajia on haastateltu

Lisätiedot

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen The acquisition of science competencies using ICT real time experiments COMBLAB Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen Project N. 517587-LLP-2011-ES-COMENIUS-CMP This project

Lisätiedot

Lataa SETI Revisited - Risto Isomäki. Lataa

Lataa SETI Revisited - Risto Isomäki. Lataa Lataa SETI Revisited - Risto Isomäki Lataa Kirjailija: Risto Isomäki ISBN: 9789522648457 Sivumäärä: 100 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.51 Mb In his newest book Risto Isomäki argues that instead of only

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Cinemetrics ja metrinen tyylitutkimus

Cinemetrics ja metrinen tyylitutkimus 46 LÄHIKUVA 1/2017 Jaakko Seppälä FT, Elokuva- ja televisiotutkimus, Helsingin yliopisto Cinemetrics ja metrinen tyylitutkimus Kymmenen viime vuoden aikana elokuvan tyylitutkimus on muuttunut aikaisempaa

Lisätiedot

Kansi- ja areenahankkeen yhteiskuntataloudellinen vaikutusanalyysi Tiivistelmä. Lokakuu 2015

Kansi- ja areenahankkeen yhteiskuntataloudellinen vaikutusanalyysi Tiivistelmä. Lokakuu 2015 Kansi- ja areenahankkeen yhteiskuntataloudellinen vaikutusanalyysi Tiivistelmä Lokakuu 2015 Tiivistelmä (1/2) Iso hanke, kuten Kansi- ja areenahanke, luo merkittäviä työllisyys- ja arvonlisäysvaikutuksia

Lisätiedot

Henkiset kilpailut / Cultural competitions

Henkiset kilpailut / Cultural competitions Ilmoittautuminen Australasian Suomalaisten Liiton (ASL) Suomi-Päivien kilpailuihin Registration for Australasian Federation of Finnish Societies and Clubs (AFFSC) Finnish Festival competitions (Huom. tekstaa

Lisätiedot

MAA-C Kiinteistötekniikan perusteet TkT Juhana Hiironen

MAA-C Kiinteistötekniikan perusteet TkT Juhana Hiironen MAA-C2003 - Kiinteistötekniikan perusteet 5.1.2016 TkT Juhana Hiironen Mitä opit kurssin aikana? 1. Opiskelija ymmärtää kiinteistöjärjestelmien tarpeen 2. Opiskelija tietää suomalaisen kiinteistöjärjestelmän

Lisätiedot

Kuohuva 1920-luku. Opistotalo Helsinginsali, Helsinginkatu 26, 4. krs. Keskiviikkoisin klo FM Jussi Tuovinen

Kuohuva 1920-luku. Opistotalo Helsinginsali, Helsinginkatu 26, 4. krs. Keskiviikkoisin klo FM Jussi Tuovinen Kuohuva 1920-luku Opistotalo Helsinginsali, Helsinginkatu 26, 4. krs. Keskiviikkoisin klo 16.45 18.15 FM Jussi Tuovinen Luentosarjan ohjelma 1. 9.9. Sodasta toipuminen ja uusi maailmanpoliittinen tilanne

Lisätiedot

Counting quantities 1-3

Counting quantities 1-3 Counting quantities 1-3 Lukumäärien 1 3 laskeminen 1. Rastita Tick (X) (X) the kummassa box that has laatikossa more on balls enemmän in it. palloja. X. Rastita Tick (X) (X) the kummassa box that has laatikossa

Lisätiedot

TT00AA12-2016 - Ohjelmoinnin jatko (TT10S1ECD)

TT00AA12-2016 - Ohjelmoinnin jatko (TT10S1ECD) TT00AA12-2016 - Ohjelmoinnin jatko (TT10S1ECD) Ohjelmointikäytännöt 21/3/11 Mikko Vuorinen Metropolia Ammattikorkeakoulu 1 Sisältö 1) Mitä on hyvä koodi? 2) Ohjelmointikäytäntöjen merkitys? 3) Koodin asettelu

Lisätiedot

MIELIKUVIA JA MIELEN KUVIA

MIELIKUVIA JA MIELEN KUVIA MIELIKUVIA JA MIELEN KUVIA Näkökulmia elokuvalliseen runouteen Viestinnän koulutusohjelma Audiovisuaalinen mediatuotanto Opinnäytetyö 19.5.2008 Markku Pelkonen Kulttuuriala TIIVISTELMÄSIVU Koulutusohjelma

Lisätiedot

WEBINAARI 14.3.2012 CLOUD SOFTWARE SRA- esi;ely

WEBINAARI 14.3.2012 CLOUD SOFTWARE SRA- esi;ely WEBINAARI 14.3.2012 CLOUD SOFTWARE SRA- esi;ely Janne Järvinen Director, F- Secure FAD, Cloud So7ware Program Yhteenveto TKI - näkymät Skaalautuvat pilvipalvelualustat ja sovelluskehitystä tukevat komponenbt

Lisätiedot

4x4cup Rastikuvien tulkinta

4x4cup Rastikuvien tulkinta 4x4cup Rastikuvien tulkinta 4x4cup Control point picture guidelines Päivitetty kauden 2010 sääntöihin Updated for 2010 rules Säännöt rastikuvista Kilpailijoiden tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen,

Lisätiedot

Vuoden näyttelyjenkit

Vuoden näyttelyjenkit Vuoden näyttelyjenkit Vuoden 2007 näyttelyjenkkikilpailun tulokset Vuoden näyttelyjenkki KrisMyth Punc h Adams, om. Marjatta Tanninen & Sanna Vartiainen Vuoden näyttelyjenkkipentu Statesman You Got It,

Lisätiedot

1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. B: Tämä on Linda. Hän on minun siskoni. B: Mitä kuuluu?

1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. B: Tämä on Linda. Hän on minun siskoni. B: Mitä kuuluu? High five! 3 Chapter 4 Rattingham Palace LIITE 5a Työpistetyöskentely Piste 1 1. Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. 2. Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa.

Lisätiedot

Koulu ja urheilu!?!? Jan-Erik Romar Åbo Akademi Koulu / opiskelu Urheilu ja tavoitteet Sosiaaliset suhteet Tytöt ja pojat Urheileminen Tyttö Poika Ikä Poissaolo koulusta Ruka-04 4 11 17,9 88 Ruka 2 9 16,8

Lisätiedot

Ensimmäisen lapsen hankinta - Vertaileva tutkimus vanhemmuuteen siirtymisen muodosista

Ensimmäisen lapsen hankinta - Vertaileva tutkimus vanhemmuuteen siirtymisen muodosista Ensimmäisen lapsen hankinta - Vertaileva tutkimus vanhemmuuteen siirtymisen muodosista Katja Forssén & Veli-Matti Ritakallio Sosiaalipolitiikan laitos Perheiden muuttuvat elinolot kirjan julkaisuseminaari

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 1. Määrittele käsitteet a) kylmä sota b) kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä c) Trumanin oppi. a) kylmä sota Kahden supervallan (Usa ja Neuvostoliitto) taistelu

Lisätiedot

Toiminnan tehokkuuden mittaaminen ja arviointi yhteiskunnallisten yritysten kontekstissa

Toiminnan tehokkuuden mittaaminen ja arviointi yhteiskunnallisten yritysten kontekstissa Toiminnan tehokkuuden mittaaminen ja arviointi yhteiskunnallisten yritysten kontekstissa 17.11.2011 FinSERN1 Hannele Mäkelä Laskentatoimen tohtoriopiskelija Tampereen yliopisto hannele.makela@uta.fi Accounting

Lisätiedot

David Rogers. katsomisavaimia. Katsomisavainten avulla voit taustoittaa ja syventää katsomiskokemustasi

David Rogers. katsomisavaimia. Katsomisavainten avulla voit taustoittaa ja syventää katsomiskokemustasi David Rogers Henry Condorff Tapani Kalliomäki Doyle Lonnegan Aki Raiskio Johnny Hooker Tomi Enbuska katsomisavaimia Katsomisavainten avulla voit taustoittaa ja syventää katsomiskokemustasi Chicago, 1930-luvun

Lisätiedot

Shuffle-fraseeraus ja swingin käsite Rytmiikka 1 KZXAB14

Shuffle-fraseeraus ja swingin käsite Rytmiikka 1 KZXAB14 Shuffle-fraseeraus ja swingin käsite Rytmiikka 1 KZXAB14 Roy Eldridge 2007 Jere Laukkanen Shuffle-fraseeraus ja swingin käsite Afroamerikkalaiselle musiikille tyypillisiä, tasajakoisesta ilmaisusta poikkeavia

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi

Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi 1. Mitä Robert sanoi, ymmärrykseni mukaan 2. Kommenttieni tausta, osin samanlaisessa

Lisätiedot

Tiistaina 1.4 klo 10-14 Carelian aulassa on pääteemana on TANSSI ja TEATTERI. Paikalla ovat:

Tiistaina 1.4 klo 10-14 Carelian aulassa on pääteemana on TANSSI ja TEATTERI. Paikalla ovat: Kulttuuriviikko 31.3-6.4.2014 Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta järjestää kulttuuriviikon kampuksillaan viikolla 14! Kulttuuriviikolla paikalliset kulttuurialan toimijat tulevat esittelemään toimintaansa

Lisätiedot

3.1.7 muutokset. GS1 Finland

3.1.7 muutokset. GS1 Finland 3.1.7 muutokset 3 Aikataulu Lauantaina 3.11.2018 GDSN siirtyy käyttämään versiota 3.1.7 Suomen kohdemarkkinalla tehdään yhtäaikaa version 3.1.6 ja 3.1.7 muutokset 4 Muutokset Tällä hetkellä tunnistetut

Lisätiedot

Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin. Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy vesku@microsoft.

Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin. Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy vesku@microsoft. Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy vesku@microsoft.com Agenda 29.11.2011 Microsoftin strategia pähkinän kuoressa Kuluttajat

Lisätiedot

tarjoukset voimassa 01/31/15 MADE IN ITALY

tarjoukset voimassa 01/31/15 MADE IN ITALY KALUSTETARJOUKSE PESUPAIKKA: ALMOND-PESUPAIKKA. KÄSINOJAT KIILLOTETTUA ALUMIINIA & SIVUPANEELI RGB-VALOLLA SEINÄLLÄ: EXPO METALLIHYLLY (MAL 021) tarjoukset voimassa 01/31/15 MADE IN ITALY VIP AREA ALKAEN

Lisätiedot

Millainen on onnistunut ICT-projekti?

Millainen on onnistunut ICT-projekti? Millainen on onnistunut ICT-projekti? Ohjelmistotuotannon lehtori Tero Tensu Ahtee Ohjelmistotekniikan laitoksella 1990- Projektityö-kurssilla 1991- pesunkestävä yliopistohampuusi ei päivääkään oikeissa

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu The future is already here - it is just unevenly distributed.

Lisätiedot

HeiA Heinola :44:29 Big Bore Pistol Production

HeiA Heinola :44:29 Big Bore Pistol Production Big Bore Pistol Production Int Sij. Nimi Seura Kana Sika Klu Päs Yht. f1 f2 f3 f4 f5 Ase Malli Kaliiperi 1 Kelo Toni FIN 10 10 10 10 40 5 2 Huotari Veikko FIN 10 10 10 10 40 4 3 Guillou Laurent FRA 10

Lisätiedot

1.3 Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä

1.3 Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä OULUN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteiden laitos Johdatus ohjelmointiin 811122P (5 op.) 12.12.2005 Ohjelmointikieli on Java. Tentissä saa olla materiaali mukana. Tenttitulokset julkaistaan aikaisintaan

Lisätiedot

1.3Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä

1.3Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä OULUN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteiden laitos Johdatus ohjelmointiin 81122P (4 ov.) 30.5.2005 Ohjelmointikieli on Java. Tentissä saa olla materiaali mukana. Tenttitulokset julkaistaan aikaisintaan

Lisätiedot

Kun porno tuli hakukoneisiin käyttäjät ja uusien pornolajityyppien luominen

Kun porno tuli hakukoneisiin käyttäjät ja uusien pornolajityyppien luominen Wider Screen 1 2/2011, http://www.widerscreen.fi/ Henri Rehnström Kun porno tuli hakukoneisiin käyttäjät ja uusien pornolajityyppien luominen Tämä tutkimus käsittelee internetin pornohakukoneita. Väittämäni

Lisätiedot

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI Helsinki, 4.-7.9.2008 UUDET KOTIMAISET ANIMAATIOELOKUVAT KILPASARJA ILMOITTAUTUMISLOMAKE Täytä lomake selkeästi tikkukirjaimin ja lähetä se liitteineen lomakkeen lopussa

Lisätiedot

Työssäoppimisjakson päiväkirja

Työssäoppimisjakson päiväkirja 1 1. työviikko Päivämäärä alkoi - päättyi Työaika tuntia Poissaolot tuntia (* 2. työviikko Työaika Poissaolot 2 3. työviikko Työaika Poissaolot 4. työviikko Työaika Poissaolot 3 5. työviikko Työaika Poissaolot

Lisätiedot

Curriculum. Gym card

Curriculum. Gym card A new school year Curriculum Fast Track Final Grading Gym card TET A new school year Work Ethic Detention Own work Organisation and independence Wilma TMU Support Services Well-Being CURRICULUM FAST TRACK

Lisätiedot