Toiminta- ja taloussuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue. Kuva: Marja Laine

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toiminta- ja taloussuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue. Kuva: Marja Laine"

Transkriptio

1 Toiminta- ja taloussuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Kuva: Marja Laine

2 Esipuhe Ely-keskukset ovat toimineet nyt reilut kaksi vuotta ja ovat tuona aikana osoittaneet roolinsa uutena vahvempana alueellisena kehittäjäviranomaisena. ELY-keskuksilla on myös aikaisempaa laajempi ja vahvempi rooli koko liikennejärjestelmän kehittäjänä yhteistyössä maakunnallisten liittojen, kuntien ja Liikenneviraston kanssa. Kainuun osalta merkittävä hallinnollinen muutos tulee tapahtumaan vuoden 2013 alusta, kun hallintokokeilu lakkaa ja liikennerahoitus palautuu Liikenneviraston tulosohjaukseen. Pohjois-Suomen kannalta merkittävä liikennepoliittinen saavutus oli sekä valtatie 4:n että Pohjanmaan radan noteeraaminen EU:n TEN ydinverkkoon. EU komission esitys vahvistaa n seudun asemaa koko Barentsin liikenteen solmukohtana ja avaa myös kyseisille väylille mahdollisuudet EU-rahoitukseen. Liikennepolitiikan tulevien vuosien tavoitteita on linjattu keväällä 2012 valmistuneessa liikennepoliittisessa selonteossa. Liikennepoliittisen selonteon otsikko on Kilpailukykyä ja hyvinvointia vastuullisella liikenteellä. Liikennejärjestelmän tehtävä on luoda toiminta- ja kasvumahdollisuuksia sekä kilpailukykyä koko Suomelle. Sen tehtävä on saada ihmiset voimaan hyvin sekä tuottaa hyvät yhteydet kouluihin, työpaikoille ja ennen kaikkea ihmisten välille. Selonteko lupaa perusväylänpidon rahoituksen tasokorotusta seuraavalla hallituskaudella. Isoja investointeja on aikaisempaa vähemmän ja niiden painopiste on rataliikenteessä. Joukkoliikenteen asemaa sekä maankäytön ja liikenteen vuorovaikutteisuutta korostetaan. Selonteossa valtatielle 22 Kajaani on osoitettu 45 M rahoitus, jolla tieosuuden liikennöitävyyttä voidaan parantaa merkittävästi. Lisäksi n kaupunkiseudulle selonteossa on osoitettu 10 M ns. MAL-rahoitus kuntien kanssa tehtäviin joukko- ja kevyenliikenteen hakkeisiin. Alueen toimijoiden tärkeimmäksi tiehankkeeksi listaama valtatien 4 kehittäminen n ja Kemin välillä on suurten hankkeiden 10-vuotislistalla. Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämien uusien tiejärjestelyjen rahoitusta ei selonteossa vielä päätetty, mutta siinä on varattu kuitenkin rahoitusosuus erikseen päätettäville elinkeinoelämän kuljetustarpeille. Taustatietoja Pohjois-Pohjanmaan ELYn liikennevastuualueesta Alue käsittää Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat Alueella asuu asukasta. Tämä on noin 9 % koko maan väestöstä Maantieverkon pituus on 16 % koko maan maantieverkosta Valta- ja kantateistä kaikki ja seututeistä valtaosa ovat päällystettyjä, yhdysteistä 55 % on sorateitä Vuoteen 2040 liikenteen ennustetaan kasvavan Pohjois-Pohjanmaalla 45 % ja Kainuussa 22 % Henkilövahinko-onnettomuuksissa on ollut alueella viime vuosina laskeva kehitys NORJA Liikennejärjestelmän kehittäminen ja tiestön ylläpito kamppailee lähivuodet vähenevien määrärahojen kanssa. Linjausten mukaan panostetaan edelleen tiestön päivittäisen liikennöitävyyden turvaamiseen, pääteiden ylläpitoon, liikenneturvallisuuteen ja joukkoliikenteen toimintakykyyn. Liikenneturvallisuustoimissa painottuvat pienet, tehokkaat toimenpiteet. Nykyisellä rahoitustasolla pienten investointien määrä on kuitenkin erittäin rajallinen. Tässä suunnitelmassa on esitetty Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen tienpidon päälinjat ja rahankäytön kohdentuminen suunnittelukaudella Linjaukset pohjautuvat Liikenneviraston ELYille määrittelemiin tulostavoitteisiin. ssa Matti Räinä Ylijohtaja 2 Botnian käytävä Tornio Luulaja Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Barents Link RUOTSI Kajaani Vaasa 4 Rovaniemi 4 Kuusamo Kemi Jyväskylä Seinäjoki VENÄJÄ Helsinki Via Baltica

3 Tavoitteena on toimiva ja turvallinen liikennejärjestelmä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus osallistuu aktiivisesti liikennejärjestelmän kehittämiseen, missä eri liikennemuodot sovitetaan toimivaksi kokonaisuudeksi. Olennaista on etsiä tienkäyttäjien ja yhteiskunnan kannalta pitkällä aikavälillä kestäviä ratkaisuja. Liikennejärjestelmän kehittämistä tarkastellaankin niin sanotun neliporrasajattelun mukaan, mikä tarkoittaa ensisijaisesti vaikuttamista maankäyttöön, liikennetarpeeseen ja kulkumuotojen valintaan. Neliporrasajattelussa tietoimenpiteissä edetään vaiheittain pienistä ratkaisuista isoihin. Liikenneturvallisuustyö on merkittävä osa liikennejärjestelmätyötä. ELY-keskuksen toiminta on viime vuosina painottunut yhteistyöhön erityisesti kuntien, poliisin ja Liikenneturvan kanssa. Viranomaisyhteistyöllä pidetään kuntakohtaiset liikenneturvallisuussuunnitelmat ajan tasalla ja edistetään kuntatason liikenneturvallisuustyötä. Kuva: Liikenneturva Joukkoliikenteen palveluja halutaan kehittää Ely-keskus on määritellyt tavoitteellisen joukkoliikenteen palvelutason toimivalta-alueelleen vuosille Tavoitteellinen palvelutaso suuntaa ELY-keskuksen toimia joukkoliikenteen järjestämisessä ja hankinnassa. Palvelutasoa halutaan nostaa erityisesti n seudulla sekä n ja muiden maakuntakeskusten välisessä liikenteessä. Haluttua palvelutasoa päästään toteuttamaan täysimääräisesti siirtymäkauden päätyttyä kesästä 2014 alkaen. Matkaketjujen toimivuus ja joukkoliikenteen sujuvuus ovat keskeisiä joukkoliikenteen kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä. Suunnittelukaudella kehitetään erityisesti n seudulla ja ELY-alueen joukkoliikenteen kehittämiskäytävillä joukkoliikenteen infraa matkaketjujen toimivuuden ja joukkoliikenteen sujuvuuden näkökulmasta. ELY-keskus ostaa alueellaan palvelujen turvaamiseksi kuntien välisiä vuoroja ja myöntää kaupunkiseuduille valtionavustuksia lippujen hinnanalennuksiin ja palvelujen ostoon. Palvelujen ylläpitämiseen osoitettu rahoitus ei ole seurannut kustannusten nousua ja uhkana on, että linja-autoliikenteen palvelut tulevat suunnitelmakaudella edelleen heikentymään harvaan asutuilla alueilla. Joukkoliikenteen palvelujen rahoitukseen on vuonna 2012 käytettävissä 5,6 milj. euroa. Yksityisteiden avustaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus avustaa vuosittain käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun yksityisteiden parantamista, lauttoja, vuosittain purettavia siltoja ja talviteitä. Vuonna 2012 avustus teiden parantamiseen on 50 % ja siltojen parantamiseen 75 % hyväksytyistä kustannuksista. Kunnossapitoa ei avusteta. Avustamiseen käytettävä määräraha on tänä vuonna 1,3 M. Valtion apuun oikeutettuja yksityisteitä on noin 5100 km / 1500 kpl, josta Pohjois-Pohjanmaalla noin km / 1000 kpl ja Kainuussa 1600 km / 500 kpl. Vuosittain myönteisiä avustuspäätöksiä tehdään hankkeiden koosta riippuen kpl. Niukat määrärahat eivät ole mahdollistaneet kaikkien hakijoiden avustamista vuosittain. 3

4 Rahoituskehys 2012 MAL-sopimus n kaupunkiseudulle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle on osoitettu tienpitoon vuonna 2012 uutta määrärahaa yhteensä 59,2 milj.. Pohjois-Pohjanmaalla ja Vaalassa on käytettävissä 42,6 milj. ja Kainuun hallintokokeilualueella 16,6 milj.. Joukkoliikenteen tukeen Pohjois-Pohjanmaan ELY t oimialueelle on osoitettu 5,6 milj.. Lisäksi yksityisten teiden korjausavustuksiin on osoitettu 1,2 milj. ja maanhankintaa varten 1,1 milj.. Tieverkon hoito ja ylläpito vie käytössä olevasta tienpidon rahoituksesta, joka sisältää saldot ja ulkopuolisen rahoituksen, liki 70 %. Uus- ja laajennusinvestointeihin käytetään noin 12 % käytettävissä olevasta rahoituksesta. Suurimmat laajennusinvestoinnit ovat ntaipaleen ja Rukan EU osarahoitettavat hankkeet Kuusamossa. Korvausinvestoinneista merkittävin hanke on Vt 4 Ala-Temmes - Haaransilta leventämis- ja rakenteenparantamishanke. Vihannin pohjavesisuojauksia toteutetaan osana valtakunnallista pohjavesisuojausten teemaohjelmaa. Vuonna 2013 kokonaisrahoituksen ennakoidaan vähenevän jonkin verran nykyisestä. Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) aiesopimusmenettelyn tavoitteena on eheän, toimivan ja kilpailukykyisen kaupunkiseudun luominen valtion ja seudun kuntien yhteistyönä. n seudulla valmistellaan parhaillaan MAL-sopimusta, valmiselutyössä on mukana myös Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Sopimuksessa käsitellään liikenteeseen liittyvänä sekä liikennepalveluja että liikenneinfrastruktuuriin liittyviä toimenpiteitä. Liikennejärjestelmän osalta tavoitteena on erityisesti maankäytön ja liikenteen toimien yhteensovittaminen sekä kestävän liikkumisen (joukkoliikenne, kävely ja pyöräily) edistäminen. MAL-aiesopimusmenettelyn edistämiseksi valtio rahoittaa pieniä liikenneverkon kehittämistoimia n seudulla 5 M :lla. Rahoituksen edellytyksenä on, että kunnat osoittavat rahoitusta vastaavalla summalla 5 M. Rahoitus on kuluvalle hallituskaudelle. MAL -hankkeet 10 M Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joukkoliikenteen kehittäminen Kokonaisrahoitus vuonna 2012 POP ELYn liikennevastuualueella 69,1 milj. euroa (alv 0%, ilman saldoja) Tienpidon rahoitus tuoteryhmittäin vuonna 2012 yhteensä 64,8 milj.euroa (alv 0%, sis. saldot) Tienpito alueittain: Pohjois-Pohjanmaa (+Vaala) Kainuu Ulkopuolinen rahoitus (Pohjois-Pohjanmaa) Muut: Maanhankinta Yksityistiet 2 1,1 1,2 16,6 42,6 Liikenteen suunnittelupalvelu Käyttö Korjausinvestoinnit Uus- ja laajenusinvestoinnit Ylläpito Hoito 1 2,3 8,1 9,8 20,6 23 Joukkoliikenne 5,6 Milj. euroa milj.euroa

5 Ehdolla investointihankkeiksi VUONNA 2012 KÄYNNISTYVÄT HANKKEET POHJOIS-POHJANMAA kokonaiskustannukset KUNTA tuhatta euroa (alv 0%) NRO TIE NIMI n eritasoliittymän kehittäminen Lakari - Kellokangas, kevyen liikenteen väylä Pudasjärvi Linnanmaan länsirampin liikennevalot Rukan kevyen liikenteen järjestelyt, vaihe I EU-rahoitus Kuusamo Liikennejärjestelyt Ojanperänkankaan kohdalla Kuntarahoitus Liminka ntulli-iinatintie kevyen liikenteen väylä /88Vihannin pohjaveden suojaus Vihanti 2000 KAINUU Juuvintie- Juholantie kevyen liikenteen väylä Sotkamo Varistien littymäjärjestelyt Kajaani 335 VUOSILLE EHDOLLA OLEVAT HANKKEET TEIDEN JA LIITTYMIEN PARANTAMINEN Liittymäjärjestely Vt5/Lomakyläntie Suomussalmi Rantsilan kohdan liittymäjärjestelyt Siikalatva Alavieskan taajamajärjestelyt Alavieska Kuivaniemen ratasilta, ELY (50%) LIVI (50%) Ii Mt 815 Vihiluodontien ja Teppolantien liikennevalot Kempele /6Sotkamontien liittymäjärjestelyt Kajaani /28 Mainuan liittymäjärjestelyt Kajaani Merijärven taajamajärjestelyt ja kevyen liikenteen väylä Merijärvi Purontien liittymän liikennejärjestelyt Kiiminki Vaalan taajamajärjestelyt Vaala Kaisaniemenkadun kiertoliittymä Ylivieska Paavolan taajamatien pienet järjestelyt Siikajoki Ristijärven taajama, osa II Ristijärvi 500 KEVYEN LIIKENTEEN OLOSUHTEIDEN PARANTAMINEN Jalonkaarteen kevyen liikenteen alikulku Suomussalmi Vesala-Ylikiiminki kk kevyen liikenteen väylä, ehdolla MAL-hankkeeksi Junttikangas - Ojalanperä kevyen liikenteen väylä Nivala Raudaskylän Hyttisillan kevyen liikenteen väylä Ylivieska Kiiminki-Alakylä, kevyen liikenteen väylä, ehdolla MAL-hankkeeksi Kiiminki Sievin taajama -Järvikylä, kevyen liikenteen väylä Sievi Tyngän kevyen liikenteen alikulkukäytävä Kalajoki Tupos-Liminka kevyen liikenteen väylä, ehdolla MAL-hankkeeksi Liminka Ailasto-kirkonkylä kevyen liikenteen väylä Hailuoto Huvipolku-Keiskanmutka kevyen liikenteen väylä Haukipudas Markkuu-Sanginsuu kevyen liikenteen väylä, ehdolla MAL-hankkeeksi Värminkoski-Iivarinpolku kevyen liikenteen väylä, ehdolla MAL-hankkeeksi Liminka Koulukadun alikulkukäytävä Kuhmo Reisjärventie -Kumisevantie kevyen liikenteen väylä Haapajärvi Järvikyläntie -Raivaajantie kevyen liikenteen väylä Nivala Pyhäjärventien kevyen liikenteen väylä Pyhäjärvi Olhava - Seljänperän th. kevyen liikenteen väylä Ii Pakarintie-Ollilantie kevyen liikenteen väylä Tyrnävä 400 ERILLISRAHOITETTAVAT HANKKEET Paltamo-Vartius tien leventäminen, ENPI CBC-rahoitus Kuhmo Mattilanperä-Kopsa kaivostien parantaminen Raahe Kalajoen taajamatien saneeraus Kalajoki Rukan kevyen liikenteen järjestelyt, vaihe II Kuusamo Syötteen liittymä ja alikulku Pudasjärvi Vartiuksen raja-aseman liikennejärjestelyt I, ENPI CBC-rahoitus Kuhmo Kontijoen kevyen liikenteen väylä ja alikulku Sotkamo KÄYNNISTYVÄT KEHITTÄMISHANKKEET (LIVI) 22 -Kajaani useita kuntia MAL-hankkeet LiVi 50% kunnat 50% n seutu Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit (ehdolla) useita kuntia

6 Rantsila Ii Kuhmo Kuusamo Pudasjärvi Suomussalmi Sotkamo Vaala Kajaani Puolanka Taivalkoski Pulkkila Utajärvi Yli-Ii Pyhäjärvi Sievi Hyrynsalmi Paltamo Ruukki Muhos Kalajoki Ristijärvi Haapavesi Pyhäntä Nivala Liminka Raahe Haapajärvi Vihanti Kärsämäki Oulainen Ylivieska Pyhäjoki Reisjärvi Kiiminki Haukipudas Hailuoto nsalo Rahoitettaviksi esitetyt alueelliset investointihankkeet Kiiminki Muhos Liminka Kempele nsalo Pohjakartta Karttakeskus L km 6

7 Tiestön hoito ja ylläpito Tiestön hoitoa ja ylläpitoa ohjataan valtakunnallisilla linjauksilla, joiden tavoitteena on taata mahdollisimman yhtenäinen laatutaso yhteysvälettäin. Hoidon tason määrittelyssä otetaan huomioon erityistarpeet, kuten mm. elinkeinoelämän kuljetukset ja joukkoliikenne. Tiestön hoidon alueurakoitsijat Talvihoito ennakoitavat keliolosuhteet Tiestön talvihoitoa ohjataan talvihoidon toimintalinjoilla, joilla määritetään tiestön palvelutaso talviaikaan.tavoiteltava palvelutaso määritetään laatuvaatimuksilla, jotka puolestaan ohjaavat tehtäviä toimenpiteitä mm. tiestön lumisuuden, liukkauden ja tasaisuuden osalta. Valtakunnallisten tavoitteiden mukaisesti päätieverkon hoidon taso on korkeampi kuin muulla tieverkolla. Talvihoitoon käytettävä rahoitus suunnittelukaudella on noin n. 13 milj. euroa vuodessa. Destia Oy Koillistie Määttä Oy NCC Roads Oy YIT Rakennus Oy Raahe-Ylivieska Ii Siikalatva Pudasjärvi- Taivalkoski Puolanka Kajaani Kuusamo Suomussalmi Kuhmo Talvihoitoluokat maanteillä s, normaalisti aina paljaana 1, paljas, läpi talven suolattava 1b, osan talvea lumipintaisena T1b, 1b-luokka taajama-alueella II, pääosin lumipintainen III, lumipintainen, hiekoitus vain pahimmissa olosuhteissa Kuusamo Taivalkoski Yli-Ii Pudasjärvi Ii Haukipudas Kiiminki Hailuoto nsalo Kempele Puolanka Suomussalmi Lumijoki Liminka Muhos Raahe Ruukki Tyrnävä Utajärvi Hyrynsalmi Pyhäjoki Vihanti Rantsila Vaala Ristijärvi Paltamo Kalajoki Merijärvi Oulainen Pulkkila Kestilä Kajaani Alavieska Ylivieska Haapavesi Pyhäntä Sotkamo Kuhmo Sievi Nivala Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Reisjärvi 7 Pohjakartta Karttakeskus L km

8 Päällystettyjen teiden ja siltojen ylläpito päätieverkon kunto säilyy ennallaan Päällystettyjen teiden ylläpitoon on vuosittain käytettävissä noin milj. euroa. Tällä rahoituksella päällysteitä voidaan uusia noin 250 km vuodessa. Tienpidon strategian mukaisesti päätieverkon kunto pyritään pitämään nykyisellä tasolla. Muiden päällystettyjen teiden kunto heikkenee. Lisäksi vähäliikenteisiä päällystettyjä teitä joudutaan muuttamaan sorateiksi. Siltojen ylläpitoon on käytettävissä vuosittain noin 5 milj.. Suunnittelukaudella toteutetaan huonokuntoisten siltojen perus- ja vauriokorjauksia. Huonokuntoisten siltojen määrä lisääntyy. Sorateiden hoito ja ylläpito liikennettä tyydyttävä kunto Sorateiden hoidossa ja ylläpidossa teiden liikenteellinen merkitys saa aikaisempaa enemmän painoarvoa. Tiet jaetaan kolmeen hoitoluokkaan. Luokittelu tapahtuu liikennemäärän, tien verkollisen aseman, maankäytön ja asiakastarpeiden perusteella: vilkkaat soratiet, perussoratiet sekä vähäliikenteiset soratiet. Sorateiden päivittäisestä liikennöitävyydestä huolehditaan hoidon avulla. Sorateiden rakenteiden kunnostukseen on käytettävissä hieman alle miljoona euroa vuodessa. Pahimpien runkokelirikkoisten kohtien kunnostuksia voidaan tehdä noin 10 km vuodessa. Tiestöllä tapahtuu vuoden 2012 aikana Siltojen korjaus ja uusintakohteet Päällystystöitä Kuusamo Taivalkoski Yli-Ii Pudasjärvi Ii Haukipudas Kiiminki Hailuoto Raahe nsalo Kempele Lumijoki Liminka Ruukki Muhos Tyrnävä Utajärvi Puolanka Hyrynsalmi Suomussalmi Pyhäjoki Vihanti Rantsila Vaala Ristijärvi Kalajoki Merijärvi Kestilä Paltamo Alavieska Oulainen Kajaani Himanka Ylivieska Haapavesi Pyhäntä Sotkamo Kuhmo Sievi Nivala Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi 100 km Reisjärvi 8 Pohjakartta Karttakeskus L 4356

9 Merkittäviä rahoituspäätöksen saaneita tiehankkeita Vt 22 -Kajaani Hallitus sopi keväällä 2012 hallituskaudella aloitettavista liikennehankkeista. Pohjois- Pohjanmaan ELYn toiminta-alueella valtatien 22 valikoitui toteuttamisohjelmaan. Valtatie 22 yhdistää Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntakeskukset n ja Kajaanin. Tie on valtakunnallinen matkailutie (Tervantie). Autoliikenteen sujuvuus paranee etenkin n kaupunkiseudulla ja säilyy muilla vilkasliikenteisillä osuuksilla vähintään nykyisellä tasolla liikenteen kasvusta huolimatta. Valtatien ja liittymien liikenneturvallisuus paranee.kevyen liikenteen yhteydet ja turvallisuus paranevat. Aikataulu Tie- ja rakennussuunnitelmien laadinta aloitetaan välittömästi. Toteuttamisvalmius on olemassa osalle liittymä- ja kevyen liikenteen järjestelyjä. Toteuttaminen etenee vaiheittain ja painottuu TTS-jakson loppupuolelle. Kustannukset Koko yhteysvälin kustannusennuste on 45 milj. hankkeen arvioidun toteutusajankohdan hintatasossa. Hankkeessa ehdotetaan seuraavia toimenpiteitä: n kaupungin alueella tie levennetään nelikaistaiseksi välillä Joutsentie Iinatti, ja Iinatin eritasoliittymää täydennetään uusin rampein ssa parannetaan Poikkimaantien ja nlahdentien liittymiä Tietä levennetään välillä Utajärvi Vaala ja Vaala Paltamo. Viskaalinmäen, Hyrkkään ja Kivesvaaran kohdille ohituskaistoja Liittymä- ja kevyen liikenteen järjestelyjä n, Muhoksen, Utajärven, Vaalan ja Paltamon kohdilla Pohjaveden suojaus Vaalan kohdalle. Luonnos toimenpiteiksi: 9

10 Rahoituspäätöstä odottavia merkittäviä tiehankkeita Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit Fennovoima Oy on tehnyt päätöksen rakentaa Pyhäjoen Hanhikiveen ydinvoimalaitoksen. Voimala-alueelle on rakennettava valtatieltä (vt 8) uusi tie sekä tarvittavat kevyen liikenteen väylät. Lisäksi edellytetään toimenpiteitä välille Kalajoki-Liminka. Ehdotetut toimenpiteet Vt 8:ltä voimalaitokselle uusi maantieyhteys ja kevyen liikenteen väylät järjestelyineen Hanhikiven kohdalle kanavoitu liittymä ja kevyen liikenteen väylä 4 km (Parhalahti Hurnasperä) Pyhäjoen vesistösiltojen (2 kpl) parantaminen Raahen ja Pyhäjoen tasoliittymäjärjestelyt Raahe - Liminka ohituskaistat (4 kpl) Lapinkankaan kohdalla tien ja radan ylikulkusillan parantaminen Lisäksi tievalaistusta 5 km, liittymä- ja kevyen liikenteen järjestelyjä, kevyen liikenteen väyliä ja alikulkukäytävä sekä riista-aitoja. Kustannukset Kustannusennuste on noin 30 M. Vt 8 parantamiskohteiden osuus noin 24 M. Ydinvoimalaitoksen tieyhteys 6 M esitetään toteutettavaksi jälkirahoitushankkeena. 10

11 Rahoituspäätöstä odottavia merkittäviä tiehankkeita Haaparanta Tornio Kemi Simo Vt 4 - Kemi Pohjois-Suomen tärkein liikenneyhteys on pahoin ruuhkautunut ja turvaton. Tarvittavat toimenpiteet ovat: Ii - Simon Maksniemi keskikaiteellisia ohituskaistoja riista-aidoin Taajamien kohdille liittymä- ja kevyen liikenteen järjestelyjä Eritasoliittymät Kuivaniemelle ja Viantiejoelle Haukiputaalle 2+1-ohituskaistatie ja 2+2- moottoritie n kohdalla: eritasoliittymiä parannetaan kolmannet kaistat välille Kainuuntie (vt22) - Kuusamontie (vt20) melusuojauksia lisätään nopean joukkoliikenteen järjestelytl Kustannusarvio on 130 milj. euroayt 1. vaiheen kustannusarvio on113 milj.euroa. Valtatie 4 -Kemi -yhteysväli Kehittämisen tavoitetila Moottoritie Moottoritie 3+3 kaistaa Jatkuva ohituskaistatie Hailuoto Haukipudas Kuivaniemi Ii Kello Liminka Olhava 8 4 Iin kohdan ohikulkutievaraus km Havainnekuva WSP Environmental Oy. Hailuodon liikenneyhteyden kehittäminen Hailuodon lauttayhteydeltä odotetaan nykyistä parempaa palvelutasoa, lisäksi lauttayhteys on kallis ylläpitää. Selvitysten perusteella kiinteä yhteys voitaisiin rahoittaa nykyiseen liikennepalveluun käytettävällä vuosirahoituksella. Kiinteän yhteyden kustannusarvio on 60 milj. euroa. Hailuodon liikenneyhteys Lauttayhteyden korvaaminen kiinteällä Hailuoto Haukipudas yhteydellä Kello 20 Ii Liminka 8 4

12 Pohjois-Pohjanmaan ELYn toimialat ja tehtävät Liikenne-ja infrastruktuuri vastuualue yritysten neuvonta-, rahoitus- ja kehittämispalvelut maaseutuyrittäjyys ja maaseudun elinvoimaisuus, kalatalous elinkeinoelämän ja innovaatioympäristön kehittäminen työmarkkinoiden toiminta ja työllisyys liikennejärjestelmä teiden kunnossapito tiehankkeet liikenteen lupa-asiat joukkoliikenne saaristoliikenne liikenneturvallisuus ympäristönsuojelu alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne ja rakentamisen ohjaus kulttuuriympäristön hoito luonnon monimuotoisuuden suojelu ja kestävä käyttö vesivarojen käyttö ja hoito ympäristötiedon tuottaminen ja ympäristötietoisuuden edistäminen osaaminen ja kulttuuri kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimi 20 km maahanmuutto, maahanmuuttajien kotouttaminen ja työllistyminen Yhteystiedot www-osoite: Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Veteraanikatu 5, OULU PL 86, OULU puhelinvaihde: s-posti: s-posti kirjaamo: Lisätietoja suunnitelmasta antavat Ylijohtaja Matti Räinä puh Yksikön päällikkö, Ohjaus Tuomo Kanniainen puh Yksikön päällikkö, Suunnittelu Risto Leppänen puh Yksikön päällikkö, Liikennejärjestelmä Timo Mäkikyrö puh Asiakasneuvonta Tieliikenteen asiakaspalvelu: (ma-pe klo 9-16) Neuvonta ja palautteet: Tienkäyttäjän linja - ilmoitukset tiestönkunnosta ja liikenteen ongelmista: (24 h/vrk) Neuvonta yksityisteiden valtionavustuksista: (ma-pe klo 9-16)

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Alavieska 11,4 10,2 9,8 8,9 7,0 7,6 9,2 Haapajärvi

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Alavieska 11,0 11,1 10,3 9,4 8,9 8,4 10

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 12,6

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Alavieska 13,6 14,0 13,6 12,3 11,2 11,8

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,1

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,5

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 13 Haapajärvi

Lisätiedot

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.

Lisätiedot

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä 27.5.2013 Timo Mäkikyrö 29.5.2013 1 Sisältö POP ELY Tieluokituksesta, mikä on vähäliikenteinen tie Vähäliikenteisten

Lisätiedot

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue

Lisätiedot

Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit

Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit Risto Leppänen 30.10.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtakunnalliset kärkihankkeet Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2013-2017 Tienpito haasteiden edessä Tavoitteenamme on mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat sekä kuljetukset niin elinkeinoelämän,

Lisätiedot

Oulun tiepiiri Toiminta- ja taloussuunnitelma 2009-2012

Oulun tiepiiri Toiminta- ja taloussuunnitelma 2009-2012 n tiepiiri Toiminta- ja taloussuunnitelma 09-12 Sisältö Liikennemäärän kasvu kaupunkiseuduilla ja tärkeillä yhteysväleillä, liikenneturvallisuuskehityksen heikkous, puukuljetusten turvaaminen, sekä tarve

Lisätiedot

Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi.

Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi. Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi. Kommentit 14.3.2012 mennessä. Kommentit voi lähettää: Ensihoidon ja päivystyksen

Lisätiedot

ELY-keskukset haasteita - mahdollisuuksia

ELY-keskukset haasteita - mahdollisuuksia ELY-keskukset haasteita - mahdollisuuksia Sisältö: Erilaisia ELY-keskuksia Alue- ja liikennehallinto uudistuvat Liikenne Satakunnassa tärkeä kokonaisuus Miten tavoitat liikenteestä vastaavat Pekka Jokela

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus

Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus Elinkeino- ja työvoimapalvelut Petri Keränen johtaja 13.10.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä.

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014-2018 Pohjoisten alueiden kilpailukyky edellyttää toimivaa infrastruktuuria - liikennesektorin rahoitus entistäkin niukempaa Tavoitteenamme

Lisätiedot

Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva

Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu Petri Jääskeläinen Liikenneturva Liikenneonnettomuudet ja uhrit 215 257 kuollutta Pelastuslaitoksen tietoon tuli 835 vakavasti

Lisätiedot

PALVELUJEN JA RAKENTEIDEN MUUTOS POHDINTAA ALUEHALLINNON NÄKÖKULMASTA

PALVELUJEN JA RAKENTEIDEN MUUTOS POHDINTAA ALUEHALLINNON NÄKÖKULMASTA PALVELUJEN JA RAKENTEIDEN MUUTOS POHDINTAA ALUEHALLINNON NÄKÖKULMASTA Margit Päätalo Johtaja 7.2.2014 1 ESITYKSEN RUNKO PALVELUT JA KANSALAISTEN YHDENVERTAISUUS SOTEALUEET TILANNE JA TARPEET OSAAVAT SOSIAALI-

Lisätiedot

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2011 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2011 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja 1 Oppilasmäärä Oppilasmäärä Painotettu Esiopetuksen Esiopetuksen 20.9.2010 20.9.2011 oppilasmäärä kustannukset kust./esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 123 6 430

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 26.4.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 3.5.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä 11.2.2015 Pasi Heikkilä SISÄLTÖ Seudulliset kärkihankkeet Vt4, Vt8, satama ja ratapihat Oulun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Oulun seudun liikenteen johtoryhmä POHJOIS-POHJANMAAN LIIKENTEEN KÄRKIHANKKEET

Lisätiedot

Vt 22 Oulu Kajaani yhteysvälin parantaminen

Vt 22 Oulu Kajaani yhteysvälin parantaminen Vt 22 Oulu Kajaani yhteysvälin parantaminen POP ELY 20.08.2013 2 Lähtökohdat Tien merkitys Vt 22 Oulu Kajaani on osa Suomen poikittaista kansainvälistä tieyhteyttä Ruotsista Tornion raja-asemalta Vartiuksen

Lisätiedot

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ?

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ? Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne 1.1.2017? Sairaanhoidon erityisvastuualueet, maakuntarajat ja Sairaanhoitopiirit, väestö 31.12.2012 HYKS erva 1 869 617 as. 39 kuntaa Helsinki ja Uusimaa 1 562 796 24

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 1 Aluehallinto uudistui 1.1.2010 Valtion aluehallinnon viranomaisten rooleja, tehtäviä,

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus Taulukko 1. Esiopetus LIITE 1. Oppilasmäärä 20.9.2015 Oppilasmäärä Painotettu oppilasmäärä Esiopetuksen kustannukset Esiopetuksen kustannukset / esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 145 6 071 6 114 32 276

Lisätiedot

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2012 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2012 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja 1 Oppilasmäärä Oppilasmäärä Painotettu Esiopetuksen Esiopetuksen 20.9.2011 20.9.2012 oppilasmäärä kustannukset kust./esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 430 6 471

Lisätiedot

Ylijohtaja Matti Räinä 14.3.2012. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylijohtaja Matti Räinä 14.3.2012. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylijohtaja Matti Räinä 14.3.2012 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Ylijohtaja Matti Räinä Organisaatio 2012 ELY-keskuksen

Lisätiedot

Avoterapiahankinta Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa

Avoterapiahankinta Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa Avoterapiahankinta 2015-2018 Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa Infotilaisuuden ohjelma Avaus Avoterapiapalvelujen tarjouskilpailun järjestäminen ja hankintalain mukainen menettely Tarjouspyyntö, Kelan vaikeavammaisten

Lisätiedot

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Alkoholihallinto Alkoholitarkastajat Ari Kilponen ja Sari Korhonen Lupasihteeri Paula Takalo Ratkaisijat Sinikka Siniluoto-Heikkinen ja Raimo Lepistö Vireille tulleita

Lisätiedot

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut 2016 ja väestöennusteet vuosille 2020, 2030

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen Päätös 1 (5) Kaupintie 10 00440 Helsinki ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Kaupintie 10 00440 Helsinki Y-tunnus: 1906667-5 HAKEMUS

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Savuton kunta

Savuton kunta Savuton kunta 2012 2015 Pirjo Nikula 30.10.2014 1 Kiitos! Lapin aluehallintovirasto PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö luennoitsijat Pohjois-Pohjanmaan Sydänpiiri ry www.ppsydanpiiri.fi Kiviharjuntie

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen 8.12.2014 Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja PÄÄTÖS LAPELY/2930/2017 ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja PÄÄTÖS LAPELY/2930/2017 ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja PÄÄTÖS LAPELY/2930/2017 ym päristökeskus 9.11.2017 ASIA Taksilupien kuntakohtaisten enimmäismäärien vahvistaminen Pohjois- Pohjanmaan ja Kainuun maakuntiin LAUSUNNOT JA SELVITYKSET

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ajankohtaiset liikenneasiat. Anders Östergård

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ajankohtaiset liikenneasiat. Anders Östergård Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ajankohtaiset liikenneasiat Anders Östergård 17.02.2015 Vt 8 Sepänkylän ohitustie - Avattu liikenteelle, viimeistelytyöt menossa, Skanska Infra pääurakoitsija - Urakkasumma

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN LIIKENNESTRATEGIA

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN LIIKENNESTRATEGIA POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN LIIKENNESTRATEGIA TIIVISTELMÄ Tavoitteet ja toimintalinjat 2020 Kärkihankkeet 2010 A 26 2000 Pohjois-Pohjanmaan liitto - Kainuun liitto - Oulun lääninhallitus - Oulun tiepiiri

Lisätiedot

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 15 Pohjois-Pohjanmaa 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 15.1. POHJOIS-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 6 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset:

Lisätiedot

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Aluehallinto uudistuu 2010 Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Uudistuksen tavoitteet: Selkeämpi viranomaisten työnjako ilman päällekkäisyyksiä Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus TR4

PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus TR4 PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus 4.5.2017 TR4 Sote-palveluiden hahmottelua alueellisesti Hyvinvointikeskusalueet (13) Hyvinvointikeskukset ja asemat (39) Palvelut hyvinvointikeskuksissa ja osin hyvinvointiasemilla

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2015-2019 Tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2015-2019 Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu Uudelta hallitukselta odotetaan tärkeitä liikennepoliittisia

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

Toiminta- ja taloussuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010-2014 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Esipuhe Ely-keskuksilla on merkittävä rooli yhdyskuntarakenteen, ympäristönsuojelun sekä rakentamisen

Lisätiedot

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE (DRG:n hyödyntäminen, kustannuslaskenta, tuotteistus, laskutus, toiminnan ohjaus) IX DRG -KÄYTTÄJÄPÄIVÄT 24.11.2011 Pasi Parkkila, kehitysjohtaja, PPSHP OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja PÄÄTÖS LAPELY/4158/2016 ympäristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja PÄÄTÖS LAPELY/4158/2016 ympäristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja PÄÄTÖS LAPELY/4158/2016 ympäristökeskus 1.12.2016 ASIA Taksilupien kuntakohtaisten enimmäismäärien vahvistaminen Pohjois- Pohjanmaan ja Kainuun maakuntiin LAUSUNNOT JA SELVITYKSET

Lisätiedot

Oulun tiepiiri Toiminta- ja taloussuunnitelma 2009 2013

Oulun tiepiiri Toiminta- ja taloussuunnitelma 2009 2013 Oulun tiepiiri Toiminta- ja taloussuunnitelma 2009 2013 Tienpidon keskeisenä tavoitteena on osaltaan varmistaa matkojen ja kuljetusten toimivuus ja turvallisuus kestävällä tavalla. Tiepiiri suunnittelee

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 30.9.2012 Kunnanhallitus 7.11.2012 Kunnanvaltuusto 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-syyskuu Saapuneet

Lisätiedot

Tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2016-2020

Tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2016-2020 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2016-2020 2 Nelostie kuntoon Oulun ja Kemin välillä - korjausvelan pysäyttämiseen panostetaan Ylijohtaja Matti Räinä ELY-keskus Esipuhe

Lisätiedot

Valtatien 8 lähitulevaisuuden parantamistoimenpiteet

Valtatien 8 lähitulevaisuuden parantamistoimenpiteet Toteutuvatko "kasitien" kehittämistoimet lähitulevaisuudessa? Tällä hetkellä Monilla vilkkailla pääteillä 100 km/h on jo vaarallisen korkea - tilanne on tyydyttävä vain paperilla! 60 % liikennekuolemista

Lisätiedot

Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2.2013. Pauli Harju maakuntajohtaja

Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2.2013. Pauli Harju maakuntajohtaja Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2. Pauli Harju maakuntajohtaja Pohjois-Pohjanmaan liiton organisaatio 29+1 jäsenkuntaa TOIMIKUNNAT Matkailutoimikunta

Lisätiedot

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta Iiro Anttila projektityöntekijä Matti Martikainen vastuualuejohtaja, ensihoito ja päivystys OYS/PPSHP Taustaa Apulaisoikeuskanslerin

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi 18.5.2016 Toiminta-ajatus Varsinais-Suomen ELY-keskus tukee ja kehittää alueensa asukkaiden, yritysten,

Lisätiedot

LAUSUNTO UUDENMAAN ELY-KESKUKSELLE TIENPIDON JA LIIKENTEEN SUUNNITELMASTA

LAUSUNTO UUDENMAAN ELY-KESKUKSELLE TIENPIDON JA LIIKENTEEN SUUNNITELMASTA Hallitus 131 11.09.2012 LAUSUNTO UUDENMAAN ELY-KESKUKSELLE TIENPIDON JA LIIKENTEEN SUUNNITELMASTA 2013-2016 258/07/70/700/2012 hall 131 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (7) 343 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2014-2017

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus 15.3.216 Pohjois-Pohjanmaan Maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Toimitusjohtaja Jari Koskinen Maakuntatalous Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Lisätiedot

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 2.4.2014 Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 Toimintaympäristö Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (tekstissä jatkossa ELYkeskus) Tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa

Lisätiedot

Tietopaketti 10: Toimintakyky ja kuntoutuminen. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 10: Toimintakyky ja kuntoutuminen. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 1: Toimintakyky ja kuntoutuminen Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Lääkinnällinen kuntoutus Luovutettujen apuvälineiden

Lisätiedot

Urakoitsijaseminaarin avaus

Urakoitsijaseminaarin avaus Urakoitsijaseminaarin avaus LVM:n hallinnonalan virastouudistus ja maakuntauudistus 22.8.2017 LVM:n hallinnonalan virastouudistus 31.5.2017 2 3 Maakuntauudistus ja maantielain uudistus (luonnos 5.7.2017)

Lisätiedot

Petri Keränen. Pohjois-Savon ELY-keskus

Petri Keränen. Pohjois-Savon ELY-keskus Petri Keränen Pohjois-Savon ELY-keskus 30.10.2014 KESTÄVÄ KEHITYS KANNATTAVA JA KEHITTYVÄ YRITYSTOIMINTA TOIMIVA ALUERAKENNE ELYjen palvelut Yrityksille ja yhteisöille Osaava työvoima Maatalouden tuki

Lisätiedot

POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA

POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA AIDOLLA YHTEISTYÖLLÄ JA KUMPPANUUDELLA TEHOA, LAATUA JA VAIKUTTAVUUTTA 1 EVA SALOMAAN SEMINAARI 14.6.2016 SISÄLTÖ OYS-ERVA Yhteistyön välineet Mitä odotuksia meillä

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollossa -

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollossa - Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollossa - Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain toimeenpanon seuranta koulutustilaisuus 3.11.2017 Kehitysvammahuollon ajankohtaista Lakimies Pirjo

Lisätiedot

Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus

Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 14.6.2017 VALTAKUNNALLISEN VALMISTELUN TILANNE Liikenteen ja tienpidon tehtävät Maakuntahallinnon liikennetehtävien

Lisätiedot

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä Johtaja Risto Murto 27.02.2018 TEN-T-verkko Päätieverkon jäsentely Lähde: Keskeisen päätieverkon toimintalinjat, Liikennevirasto 2017

Lisätiedot

Savuton kunta

Savuton kunta Savuton kunta 2012 2015 Sirkku Hotti 1 STRATEGISET LINJAUKSET - osatavoitteet 1-5 1. Kuntatyönantajan ja muiden julkisella rahoituksella toimivien tahojen savuton toimintakulttuuri 2. Kuntien savuttomuustyön

Lisätiedot

Oulun seudun ja valtion välinen MALPE aiesopimus kehittämistyön työkaluna. Liikennejärjestelmätyön syysseminaari 14.

Oulun seudun ja valtion välinen MALPE aiesopimus kehittämistyön työkaluna. Liikennejärjestelmätyön syysseminaari 14. Oulun seudun ja valtion välinen MALPE aiesopimus 2013-2015 kehittämistyön työkaluna Liikennejärjestelmätyön syysseminaari 14.11 Claes Krüger OULUN SEUDUN MALPE-AIESOPIMUSKEN SISÄLTÖ 2 1. MALPE-aiesopimuksen

Lisätiedot

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo Tienpito Nykytilan kartoitus Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo Tehtävien nykytilan kartoitus ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue vastaa toimialueensa valtion hallinnoiman

Lisätiedot

Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys:

Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys: 11.5.215 Selvitys 1 (54) Yhtymähallinto / Pohjoinen sote ja tuottamisen rakenteet -hanke 3.1.215 Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys: Päihdeasiakkaiden avo-, laitos- ja asumispalvelut

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Ajankohtaista VARELY:n. 5.9.2013 / Antti Kärki

Ajankohtaista VARELY:n. 5.9.2013 / Antti Kärki Ajankohtaista VARELY:n liikennevastuualueelta 5.9.2013 / Antti Kärki Toimialueenamme ovat Satakunta ja Varsinais-Suomi yhtenä toimialueena. Vastuullamme on noin 8 000 km yleisiä teitä ja 1800 siltaa. Tehtävänämme

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2016 1 (5) 2 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen tienpidon ja liikenteen

Lisätiedot

Valtionhallinnon muutokset koskien liikennevastuualuetta 1.1.2010

Valtionhallinnon muutokset koskien liikennevastuualuetta 1.1.2010 Pohjoisten alueiden kilpailukyky edellyttää toimivaa infrastruktuuria Oulu 23.2.2015 Ylijohtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Tiesuunnitelman tarkistaminen Yleisötilaisuus 5.11.2014 Kymen Paviljonki 5.11.2014 1 Hankkeen taustaa Valtatien 12 tieosuudelle on laadittu

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit Johtamisprosessit: Suunnittelu, johtaminen, päätöksenteko, viestintä, tietohallinto, riskienhallinta, laadunhallinta

Lisätiedot

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta 1 Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä -seminaari Helsinki 23.3.2006 Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta Tiejohtaja Mauri Pukkila Tiehallinto

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston katsaus alueen ajankohtaisiin kehitysvammahuollon asioihin

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston katsaus alueen ajankohtaisiin kehitysvammahuollon asioihin Pohjois-Suomen aluehallintoviraston katsaus alueen ajankohtaisiin kehitysvammahuollon asioihin Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttaminen & Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen, tahdosta

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Taustat ja tavoitteet Tavoitteena kehittää menetelmä ja määrittää maantieverkon henkilöliikenteelle ja kuljetuksille tarjoama

Lisätiedot

Savuton kunta Sirkku Hotti

Savuton kunta Sirkku Hotti Savuton kunta 2012 2015 Sirkku Hotti 1 STRATEGISET LINJAUKSET - osatavoitteet 1-5 1. Kuntatyönantajan ja muiden julkisella rahoituksella toimivien tahojen savuton toimintakulttuuri 2. Kuntien savuttomuustyön

Lisätiedot

Pohjoisen sote-alueen valmistelu

Pohjoisen sote-alueen valmistelu Pohjoisen sote-alueen valmistelu Kuntakokous 5.2.2015 Apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Salo Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esittely 21.10.2010 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 12.12.2010 1 Pohjois-Pohjanmaan ELYn toiminta-alue Päätoiminta-alue

Lisätiedot

ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS

ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS 24.9.2013 Kajaani Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus/ Timo Mäkikyrö 18.10.2013 1 Pohjois-Pohjanmaan ELY:n Liikenne -vastuualueen toimialue Rovaniemi

Lisätiedot

Suomikäytävä

Suomikäytävä Suomikäytävä 18.8.2015 Suomikäytävä Suomikäytävä on osa TEN-T ydinverkkoa ja sen muodostavat päärata Helsinki Kemi Tornio Rautatietä 810 km Neliraiteinen osuus 3 % Kaksiraiteinen osuus 30 % Yksiraiteinen

Lisätiedot

Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta

Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta Liikennejaosto 4.10.2016 Toiminnanohjauspäällikkö Pekka Puurunen 3.10.2016 Pääosa ELY-keskuksen perustienpidon perusrahoituksesta

Lisätiedot

Millaisella väyläverkolla kuljetat vuonna 2019? Väylänpidon rahoitusnäkymät

Millaisella väyläverkolla kuljetat vuonna 2019? Väylänpidon rahoitusnäkymät Millaisella väyläverkolla kuljetat vuonna 2019? Väylänpidon rahoitusnäkymät Liikenneviraston pääjohtaja Kari Wihlman 3.10.2018 3.10.2018 Kari Wihlman Suuret ratahankkeet 14.5.2018 3 Globaalit megatrendit

Lisätiedot

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Maakuntauudistus KAS ELY L näkökulmasta

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Maakuntauudistus KAS ELY L näkökulmasta KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Maakuntauudistus KAS ELY L näkökulmasta Jyrki Karhula 20.10.2016 Johto Vastuualueen johtaja Johdon assistenttipalvelut Viestintä Kansainväliset asiat Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta

Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta Sähköinen hyvinvointikertomus Kainuun 3. Hyvinvointifoorumi 20.9.2011 Soile Paahtama erityisasiantuntija Kuntalaki (1995/365) 1 3 mom. Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 26/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 26/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 26/2014 1 (5) 4 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen liikenne- ja infrastruktuuri - vastuualueen tienpidon ja liikenteen

Lisätiedot

Palveluntuottajan näkökulma. Uuden terveydenhuoltolain hengessä. Kuntien resurssit huomioiden

Palveluntuottajan näkökulma. Uuden terveydenhuoltolain hengessä. Kuntien resurssit huomioiden Palveluntuottajan näkökulma Uuden terveydenhuoltolain hengessä Kuntien resurssit huomioiden Esitämme, että Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella olisi pelastustoimen nykyisin hoitamien toimintaalueiden

Lisätiedot

Tietopaketti 9: Vammaispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 9: Vammaispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 9: Vammaispalvelut Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Etuuksien saajat Kelan vammaisuuden perusteella maksamat tuet Lapsen

Lisätiedot

Terveydenhuollon palveluiden järjestämissuunnitelman sisältö

Terveydenhuollon palveluiden järjestämissuunnitelman sisältö Terveydenhuollon palveluiden järjestämissuunnitelman sisältö Pasi Parkkila, kehitysjohtaja Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja PPSHP:n yhteistyöseminaari 3.11.2011 Tiivistelmässä mukana PPSHP

Lisätiedot

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen 1 15.12.2003 Aulis Nironen 2 PÄÄTEIDEN KÄSITTEITÄ Pääteillä tarkoitetaan valta- ja kantateitä Valtatiet palvelevat tärkeiden asutus- ja liikennekeskusten välistä kaukoliikennettä ja muodostavat maantieverkon

Lisätiedot

Tietopaketti 4: Ikäihmiset. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 4: Ikäihmiset. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 4: Ikäihmiset Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut ja väestöennusteet eri ikäryhmittelyillä 65 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla

Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Haukipudas Kiiminki Hailuoto Oulunsalo Oulu seutusuunnittelija Anne Leskinen, 8.12.2010 Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä Uusi Oulu

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 77. Väyläverkon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 272 800 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) momentille budjetoitujen väyläverkon kehittämisinvestointien toteuttamisesta aiheutuviin

Lisätiedot

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta Iiro Anttila projektityöntekijä Matti Martikainen vastuualuejohtaja, ensihoito ja päivystys OYS/PPSHP Taustaa Apulaisoikeuskanslerin

Lisätiedot

Ajankohtaista POS-ELYstä

Ajankohtaista POS-ELYstä Ajankohtaista POS-ELYstä Tiemerkintäpäivät Kuopiossa 16.2.2017 Pohjois-Savon ELY-keskus / Airi Muhonen Sisältö Toimintaympäristö Itä-Suomen liikennestrategia Tienpidon rahoitus Tiehankkeet Pohjois-Savon

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 2.2.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yritysten toimintaympäristön Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot