VAMMAISPALVELULAIN JA - ASETUKSEN PERUSTEELLA JÄRJESTETTÄVIEN PALVELUJEN JA TUKITOIMIEN MYÖNTÄ MISOHJEET ALKAEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAMMAISPALVELULAIN JA - ASETUKSEN PERUSTEELLA JÄRJESTETTÄVIEN PALVELUJEN JA TUKITOIMIEN MYÖNTÄ MISOHJEET ALKAEN"

Transkriptio

1 1 LOIMAAN KAUPUNKI VAMMAISPALVELULAIN JA - ASETUKSEN PERUSTEELLA JÄRJESTETTÄVIEN PALVELUJEN JA TUKITOIMIEN MYÖNTÄ MISOHJEET ALKAEN YLEISTÄ Vammaispalveluja järjestettäessä noudatetaan vam maispalvelulakia (380/87) ja -asetusta (759/87) niihin tullein muutoksin. Näiden ohjeiden tarkoitus on antaa tarkempia käytännön ohjeita. Ohjeistuksen päivityksessä on käytetty Vammaispalvelujen palvelurakenteen kehittäminen Varsinais-Suomessa hankkeen tuottamaa käsikirjaa Vammaispalvelun sosiaalityön yhteinen toimintakäytäntö. Ohjeilla ei voida rajata kenenkään lakiin perustuvaa oikeutta palvelujen saantiin. Mikäli ohjeista poiketaan tulee asiakkaan asiakirjoihin merkitä poikkeamisen perustelut. Vammaispalvelulaki on toissijainen (VPL 4 ). Lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään silloin kun vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai etuuksia muun lain nojalla. Mahdollisuus saada riittävät palvelut ensisijaisten järjestelmien kautta tulee aina selvittää. Palvelujen koordinoimiseksi tulisikin vaikeavammaiselle henkilölle laatia palvelusuunni telma. Vammaispalvelulain mukaisia taloudellisia tukitoi mia on haettava kuuden (6) kuukauden kuluessa kustannusten syntymisestä (VPA 20 ). Ensimmäisen kerran palveluja ja tukitoimia haetta essa tulee hakemuksen liitteenä aina olla lääkä rinlausunto. Asian ratkaisemisen kannalta tarpeel liset muut asiantuntijalausunnot tulee myös hank kia. VAIKEAVAMMAISILLE TARKOITETUT PALVELUT JA TUKITOI MET Asunnon muutostyöt Kunnilla on erityinen järjestämisvelvollisuus vaikeavammaisten asuntojen muutostöihin. Tästä syystä tulee muutostöihin varatut määrärahat koh dentaa vaikeavammaisiin. Korvauksen piiriin kuuluvat vain sellaiset muutos työt, joita vaikeavammainen henkilö välttämättä tarvitsee suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Muutostöitä korvataan vain tarkoituksenmukaiseen asumiseen henkilön vakituisessa asunnossa. Mikäli henkilö ei omista asuntoa, tarvitaan asunnon omistajan suostumus. Ennen päätöksentekoa on hankittava riittävät asia ntuntijalausunnot muutostyön tarpeesta ja tarkoi tuksenmukaisuudesta ja kustannusten kohtuullisuu desta (esim. lääkäri, toimintaterapeutti, fysioterapeutti ja ympäristöpalvelukeskuksen lausunto). Päätökseen tulee kirjata voimassaoloaika, so. toimenpiteisiin tulee ryhtyä viivytyksettä ja viimeistään 6 kuukauden kuluessa päätöksestä. Muussa tapauksessa päätös raukeaa. Myönnetty tuki suoritetaan lasku jen mukaan korjauksen aikana tai 6kk:n 1

2 2 sisällä sen jälkeen. 2

3 3 Asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet Välttämättömän välineen tai laitteen hankinnasta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset korvataan, mikäli ne eivät kuulu muun viranomaisen korvatta viin (esim. KELA, terveydenhuolto, työvoimahallin to tai tapaturmavirasto). Pääsääntöisesti asuntoon kiinteästi asennettavat laitteet kuuluvat sosiaalitoimen ja irralliset laitteet terveydenhuollon kustannettaviksi. Korvattavia asuntoon kuuluvia välineitä ja lait teita ovat nostolaitteet, hälytyslaitteet tai vastaavat asuntoon kiinteästi asennettavat väli neet ja laitteet (esim. porrashissi, nostolevy, induktiosilmukka). Välineen tai laitteen ja vamman tai sairauden välillä tulee olla syy-yhteys. Laite voidaan myöntää myös käytettäväksi. Tällöin laitteen korjaus- ja huoltokustannuksista vastaa sosiaalilautakunta. Asuntoon kuuluvien välineet ja laitteet ja niiden asennustyöt korvataan kohtuullisina kokonaan. Kustannusten kohtuullisuutta harkittaessa tulee tiedustella tarjouksia vastaavasta laitteesta useammasta kuin yhdestä paikasta. Myönnetty tuki suoritetaan laskujen mukaan joko suoraan liikkeelle tai kuittia vastaan asiakkaalle. Vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Kuljetuspalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia (VPA 5 ). Kuljetuspalveluihin niihin liittyvine saattopalveluineen kuuluu vaikeavammaisen henkilön työssä käymisen, opiskelun, asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistyksen tai muun sellaisen syyn vuoksi tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset. Jokapäiväiseen elämään kuuluvia kuljetuksia ovat vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan alueella tapahtuvat tai lähikuntiin ulottuvat kuljetukset (VPA 4 ). Kuljetuspalveluja myönnetään vaikeavammaiselle henkilölle, jonka kotikuntalain mukainen kotikunta on Loimaa. Kuljetuspalveluna voidaan myöntää välttämättömien työ- ja opiskelumatkojen lisäksi enintään 18 yh densuuntaista matkaa kuukaudessa asuinkunnassa tai lähialueella. Lähialue on määriteltävä tapauskohtaisesti asiakkaan olosuhteet huomioonottaen. Asuinkunnan ulkopuolelle ulottuvan matkan pituus voi olla enintään n. 45 km /suunta. Asiakkaan omavastuu määräytyy matkan pituuden perusteella kulloinkin voimassa olevan vahvistetun vakiovuoroisen linja-autoliikenteen taksan mukaan. Sotaveteraanit ovat kuitenkin vapautetut omavastuusta. Mikäli matkan pituus jää taulukossa 3

4 4 määriteltyjen matkojen väliin pyöristetään omavastuu lähimpään ylimpään taksaan. Lähialuetta pidemmälle ulottuvia matkoja hyväksytään 4 yhdensuuntaista vuodessa. Tällöin huomioidaan korkeintaan 100 km:n pituinen matka. Sairausvakuutuslain piiriin kuuluvia matkoja ei korvata, kuten ei myöskään muita matkoja, joihin saa korvauksen jollain muulla perusteella. Taksin odotusaikaa voi yhteen yhdensuuntaiseen matkaan sisältyä korkein taan 15 minuuttia. Kuitenkin matka asiakaan kotoa tai vastaavasta paikasta (paikka A) paikkaan B ja sieltä takaisin paikkaan A on aina kaksi yhdensuuntaista matkaa. Erillisen anomuksen perusteella voidaan korvata kustannuksia, jotka aiheutuvat, kun alaikäisen vaikeavammai sen omainen toimii kuljettajana. Korvauksen määrä on tällöin voimassa olevan KVTES:n mukainen korvaus oman auton käytöstä (0,44 /km v. 2008). Asumispalvelut Vaikeavammaiselle henkilölle järjestetään palvelu asumista mikäli hän sitä vammansa tai sairautensa takia välttämättä tarvitsee, eikä hän ole jatkuvan laitoshoidon tarpeessa. Palveluasumista järjestetään ensisijaisesti: Loimaan kaupungin sosiaalipalvelukeskuksen omana toimintana palveluasumista tuottavissa yksiköissä. Ostopalveluina muilta palvelutaloilta tarvittaessa Asiakkaan omassa asunnossa tuottamalla sinne tarvittavat palvelut tai asunnon muutostyöt. Kotiin tuotetun palveluasumisen sisältö tulee määritellä asumispalvelupäätöksessä yksityiskohtaisesti. Tapauskohtaisesti on selvitettävä tarkoituksenmu kaisin ratkaisu. Tulkkipalvelut Palvelua on järjestettävä henkilölle, joka vamman sa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua selviytyäkseen tavanomaisen elämän toi minnoista. Vaikeavammaisena henkilönä pidetään vaikeasti kuulovammaista, kuulo- ja näkövammaista tai puhe vammaista henkilöä. Vaikeasti kuulo- ja näkövammaisella henkilöllä on oikeus saada enintään 360 ja muulla lain tarkoit tamalla vaikeavammaisella enintään 180 tulkinta tuntia kalenterivuoden aikana. Opiskeluun liittyvänä tulkkipalveluja on kuitenkin järjestettävä siinä laajuudessa kuin henkilö vält tämättä niitä tarvitsee selviytyäkseen opinnois taan. Opiskelutulkkien palkkaaminen kuuluu ensisijaisesti oppilaitok sille. Tulkin tulee pääsääntöisesti olla tehtävään koulutuksen saanut henkilö. Mikäli tulkiksi esitetään henkilöä, jolla ei ole tehtävään vaadittua koulutusta, tulee hänen 4

5 5 soveltuvuutensa tehtävään selvittää. Tulkkipalkkioita korvattaessa noudatetaan kunnallisen työmarkkinalaitoksen suosituksia. Palkkiona maksetaan vähin tään puolen tunnin korvausta vas taava palkkio. Sen jälkeen jatkuneesta tulkinta-ajasta maksetaan palkkio kultakin täydeltä neljän nestunnilta. Tuntipalkkaa käytetään niissä tapauksissa, joissa tulkintatyö kestää enintään yhden päivän. Yhtä päivää pitemmässä tulkintatyössä sovelletaan päi väpalkkiota (vähin tään seitsemän aktiivista työtuntia). Päivätoiminta Vaikeavammaisten päivätoimintaa on järjestettävä sellaiselle työkyvyttömälle vaikeavammaiselle henkilölle, joka ei voi osallistua sosiaalihuoltolain mukaiseen työtoimintaan. Työtoiminta on aina ensisijainen palvelumuoto. Päivätoiminnassa ei voida valmistaa tuotteita tai tuottaa palveluita eikä siihen osallistumisesta makseta asiakkaalle ahkeruus- tai vastaavaa palkkiota. Asiakkaalle on tämän lain mukaan oikeus osallistua päivätoimintaan mahdollisuuksien mukaan viitenä päivänä viikossa tai asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan tätä harvemmin. Päivätoiminta järjestetään muualla kuin asiakkaan omassa asunnossa. Päivätoimintaa voidaan järjestää esim. palvelutalojen yhteistiloissa. Päivätoimintaa voidaan myös hankkia ostopalveluna. Itse toimintaan osallistuminen on ilmaista, mutta kuljetuksista päivätoimintaan tai sen aikana tarjotuista aterioista voidaan periä maksu. KAIKILLE VAMMAISILLE TARKOITETUT PALVELUT JA TUKI TOIMET Kuntoutusohjaus Sopeutumisvalmennus Näitä palveluja ja tukitoimia järjestetään käytet tävissä olevien määrärahojen puitteissa, koska erityistä järjestämisvelvollisuutta ei ole. Kuntoutusohjaus kuuluu pääsääntöisesti lääkinnäl liseen kuntoutukseen. Kuntoutusohjaajat toimivat keskussairaaloissa ja vammaisjärjestöissä. Ohjaus ta voi antaa ainoastaan koulutettu henkilö. Kun toutusohjaajan apua käytetään tarvittaessa hyväk si. Sopeutumisvalmennukseen kuuluu neuvonta, ohjaus ja valmennus vammaisen henkilön ja hänen lähiyh teisönsä sosiaalisen toimintakyvyn edistämiseksi. Yksilöllisen tai perhekohtaisen sopeutumisvalmen nuksen muotoja ovat mm: Viittomakielen opetus Sosiaalisen toimintakyvyn edistäminen Asumisvalmennus Pistekirjoituksen opetus Liikkumistaidon opetus Palvelujen käytön opetus Koska käytettävissä olevat määrärahat ovat rajal liset tulee keskittyä vain välttämättömim pään, liikkumis- ja kommunikaatiotaitojen opetta miseen. Pelkkään 5

6 6 harrastustoiminnan tukemiseen ei avustus ta myönnetä. Avustukset kohdistetaan ensisijaisesti vammaisille henkilöille, ei perheenjäsenten kurssitukseen. Henkilökohtainen avustaja Henkilökohtaisella avustajalla lisätään ja ylläpidetään vammaisen henkilön omatoimista suoriutumista sekä toiminta- ja osallistumismahdollisuuksia. Kustannukset henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta voidaan korvata sellaiselle vammaiselle henkilölle, joka tarvitsee runsaasti toisen henkilön apua kotona jokapäiväiseen elämään liittyvissä asioissa tai kodin ulkopuolella asioiden hoitamisessa, opiskelussa, harrastuksissa työssä tai yhteiskunnallisessa osallistumisessa. Avustajaa ei ole tarkoitettu pelkästään vammaisen henkilön perushoitoa varten. Vammainen henkilö toimii avustajan työnantajana ja kunta korvaa avustajasta aiheutuneet kustannukset asetuksen mukaan. Avustajan tarve voi olla myös tilapäistä. Ensisijaisesti henkilökohtaisen avustajan palkkauksesta aiheutuneita kustannuksia korvataan vaikeavammaiselle henkilölle tai ensimmäiseen ammattiin opiskelevalle lukion tai ammatillisen oppilaitoksen vammaiselle opiskelijalle. Avustajan palkkauksen suuruutta arvioitaessa käytetään ohjeena kotihoidonhenkilöstön palkkausta. Palkkauksessa huomioidaan myös avustajan koulutus ja työkokemus vastaavasta työstä. Päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tar vittavat välineet, koneet ja laitteet Vammaisen henkilön välttämättä liikkumisessa, viestinnässä tai muussa omatoimisessa suoriutumi sessa tarvitseman laitteen hankintakustannuksista voidaan määrärahojen puitteissa korvata puolet. Laite voidaan myös myöntää käytettäväksi. Kunnilla ei ole näiden välineiden ja laitteiden korvaamiseen erityistä velvollisuutta. Tästä syys tä on aina ennen päätöksentekoa varmistuttava käytettävissä olevista määrärahoista. Avustusta auton hankinnasta aiheutuneisiin kustannuksiin myönnetään ensisijaisesti silloin, kun auton tarve on päivittäistä tai lähes päivittäistä työn, opiskelun, yhteiskunnallisen osallistumisen tai näihin verrattavan syyn perusteella. Välineen, koneen tai laitteen tulee edistää vam maisen henkilön omatoimista suoriutumista eli vammaisen on kyettävä itse käyttämään laitetta. Lisäksi laitteen tarve tulee johtua vammasta tai sairaudesta. Kohtuullisista hankintakustannuksista korvataan puolet. Vakiomalliseen välineeseen, koneeseen tai laitteeseen tehdyt vamman vaatimat välttämättömät muutostyöt korvataan kuitenkin kokonaan. Välineen, koneen tai laitteen korjauskustannuksia ei korvata. Ylimääräiset vaatetus- ja erityisravintokustannukset Pääsääntöisesti ylimääräisiä vaatetuskustannuksia ja erityisravintokustannuksia sekä muita palveluita myönnetään vain erityistapauksissa kalenterivuodeksi kerrallaan. 6

7 7 7

Kuljetuspalvelua voi käyttää Jyväskylän, Joutsan, Jämsän, Laukaan, Luhangan, Muuramen, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten kunnan alueella.

Kuljetuspalvelua voi käyttää Jyväskylän, Joutsan, Jämsän, Laukaan, Luhangan, Muuramen, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten kunnan alueella. 2 erityishuollosta annetun lain (519/1977) 1 :ssä tarkoitetulle henkilölle järjestetään hänen vammaisuutensa edellyttämiä palveluja ja tukitoimia ensisijaisesti tämän lain nojalla siltä osin kuin ne ovat

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET PALVELUT JA TUKITOIMET

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET PALVELUT JA TUKITOIMET VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET PALVELUT JA TUKITOIMET Vammaispalvelun toteuttaminen pohjautuu vammaispalvelulakiin ja asetukseen sekä soveltamisohjeisiin. Lain tarkoitus on - edistää vammaisen henkilön edellytyksiä

Lisätiedot

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina 2015 LAKI Vammaispalvelulaissa on määritelty ne palvelut ja taloudelliset tukitoimet, joita kunnan sosiaalitoimi järjestää Vammaisille henkilöille. Lain tarkoituksena on edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut Sosiaaliohjaaja Porin perusturva Vammaispalvelut LAINSÄÄDÄNTÖ Perustuslaki : 6 yhdenvertaisuus, 19 oikeus sosiaaliturvaan Sosiaalihuoltolaki: 1 yksityisen henkilön,

Lisätiedot

Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2016

Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2016 1(10) Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki,vammaispalvelut (Sote-lautakunta, 16.12.2015, 165) Ohj 2(10) SISÄLTÖ JOHDANTO

Lisätiedot

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelut Helsingissä Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain mukaan vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla on vamman tai

Lisätiedot

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Viranomaisesite

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Viranomaisesite Vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto: Aikuissosiaalityön päällikkö Puh. 044 577 2746, ma-ti, to-pe klo 9.00 10.00 Työnjohto ja hallinto Vakituiset ja tilapäiset asumispalvelusijoitukset (sis. myös Vpl:n

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUT. Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo. Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus. Asumispalvelut Katja Vesterelve

VAMMAISPALVELUT. Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo. Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus. Asumispalvelut Katja Vesterelve VAMMAISPALVELUT Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus Ansala Heli Juupaluoma Sauli Niemi Johanna Rapo Sirpa Asumispalvelut Katja Vesterelve Tiimivastaavat Päivätoiminta

Lisätiedot

VAMMAISTEN HENKILÖIDEN MÄÄRÄ- RAHASIDONNAISTEN PALVELUJEN JA TUKITOIMIEN TOIMINTAOHJE ESPOOSSA Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.8.

VAMMAISTEN HENKILÖIDEN MÄÄRÄ- RAHASIDONNAISTEN PALVELUJEN JA TUKITOIMIEN TOIMINTAOHJE ESPOOSSA Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.8. VAMMAISTEN HENKILÖIDEN MÄÄRÄ- RAHASIDONNAISTEN PALVELUJEN JA TUKITOIMIEN TOIMINTAOHJE ESPOOSSA Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.8.2009 Kumoaa Vammaisten henkilöiden määrärahasidonnaisten palveluiden ja

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Kuljetuspalveluhakemus 1 (5) Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk) Sipoon kunnan ja lähikuntien alueilla, ei

Lisätiedot

PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA

PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA Parkanon kaupunki Perusturvaosasto KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2018 ALKAEN (Petu yta 14.12.2017 ) KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANON-KIHNIÖN

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN PERUSTEELLA JÄRJESTETTÄVIEN PALVELUIDEN JA TUKITOIMIEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET v. 2011

VAMMAISPALVELULAIN PERUSTEELLA JÄRJESTETTÄVIEN PALVELUIDEN JA TUKITOIMIEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET v. 2011 VAMMAISPALVELULAIN PERUSTEELLA JÄRJESTETTÄVIEN PALVELUIDEN JA TUKITOIMIEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET v. 2011 1. YLEISET PERUSTEET Vammaispalvelulain soveltamisen tavoitteena on a) edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Vammaispalvelulaista. Vammaispalveluraadille Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski

Vammaispalvelulaista. Vammaispalveluraadille Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski Vammaispalvelulaista Vammaispalveluraadille 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski 30.5.2013 Vammaispalvelulaki Ketä laki koskee? Vammaisuus (VpL 2 ) vamma tai sairaus pitkäaikaisuus eli

Lisätiedot

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA Hakemus saapui: Viranomainen /toimintayksikkö Vaasan kaupunki Vammaispalvelu PL 241, Vöyrinkatu 46 65100 VAASA P. 06 325 1111/ vaihde Henkilötiedot Sukunimi

Lisätiedot

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Työ kuuluu kaikille!

Työ kuuluu kaikille! Esteetön ja yhdenvertainen työelämä Työ kuuluu kaikille! Uudenmaan TE-toimisto, Pasila 9.3.2016 Anne Mäki, ry 1 Esteettömyys Esteetön työympäristö on kaikkien etu Laaja kokonaisuus, joka mahdollistaa ihmisten

Lisätiedot

1.9.2009 VOIMAAN TULLEIDEN VAMMAISPALVELULAIN JA ASETUKSEN SOVELTAMINEN JOUTSASSA

1.9.2009 VOIMAAN TULLEIDEN VAMMAISPALVELULAIN JA ASETUKSEN SOVELTAMINEN JOUTSASSA 1 Liite n:o 3, Perusturvalautakunta 27.1.2010 10 1.9.2009 VOIMAAN TULLEIDEN VAMMAISPALVELULAIN JA ASETUKSEN SOVELTAMINEN JOUTSASSA Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunta. VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2013 alkaen

Yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunta. VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2013 alkaen Yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunta VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2013 alkaen 1. Yleistä... 2 1.1 Vammainen henkilö... 2 1.2 Palvelujen järjestämisvelvollisuus... 2 1.3 Palvelujen

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELU Kuljetuspalvelun tarve Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18/ yhdensuuntaista

Lisätiedot

AURAN KUNNAN VAMMAISPALVELUJEN MYÖNTÄMISOHJEET ALKAEN

AURAN KUNNAN VAMMAISPALVELUJEN MYÖNTÄMISOHJEET ALKAEN Liite nro 2: Perusturvalautakunta 3.12.2014, 97 1 AURAN KUNNAN VAMMAISPALVELUJEN MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 ALKAEN Vammaispalvelulain (1987/380) perusteella kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille

Lisätiedot

Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2019

Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2019 1(9) 3351/05.21.00/2018 Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2019 Salon kaupunki, vammaispalvelut Sosiaali- ja terveyslautakunta 7.11.2018

Lisätiedot

Vammaispalvelut ja vaikeavammaisuus

Vammaispalvelut ja vaikeavammaisuus Vammaispalvelut ja vaikeavammaisuus Lakimies Mika Välimaa, Kynnys ry Salo, 27.2.2014 1 Lait ja asetukset Sosiaalihuoltolaki Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3.4.1987/380

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN (380/1987) JA ASETUKSEN (759/1987) SOVELTAMISOHJE VUODELLE 2017

VAMMAISPALVELULAIN (380/1987) JA ASETUKSEN (759/1987) SOVELTAMISOHJE VUODELLE 2017 VAMMAISPALVELULAIN (380/1987) JA ASETUKSEN (759/1987) SOVELTAMISOHJE VUODELLE 2017 Soveltamisohjeeseen on koottu vammaisten henkilöiden palveluja ja tukitoimia koskevan vammaispalvelulain 380/1987 (VpL)

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto -viranomaisesite-

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto -viranomaisesite- PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto -viranomaisesite- Tavoitteenamme on edistää vammaisen henkilön itsenäistä selviytymistä ja vähentää vamman aiheuttamia rajoitteita tai esteitä asiakkaidemme

Lisätiedot

SASTAMALAN SEUDUN SOSIAALI - JA TERVEYSPALVELUIDEN VAMMAISPALVELUT JA KEHITYSVAMMAHUOLTO

SASTAMALAN SEUDUN SOSIAALI - JA TERVEYSPALVELUIDEN VAMMAISPALVELUT JA KEHITYSVAMMAHUOLTO SASTAMALAN SEUDUN SOSIAALI - JA TERVEYSPALVELUIDEN VAMMAISPALVELUT JA KEHITYSVAMMAHUOLTO Vammaisella henkilöllä tarkoitetaan vammaispalvelulaissa henkilöä, jolla on vamman tai sairauden johdosta arviolta

Lisätiedot

Salon kaupungin vammaistyö Vammaispalvelulain mukaiset palvelut, kehitysvammaisten palvelut sekä alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuki

Salon kaupungin vammaistyö Vammaispalvelulain mukaiset palvelut, kehitysvammaisten palvelut sekä alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuki 1(8) Salon kaupungin vammaistyö Vammaispalvelulain mukaiset palvelut, kehitysvammaisten palvelut sekä alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuki 2(8) Sisällysluettelo Salon kaupungin vammaistyö 1 1. VAMMAISPALVELULAIN

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN ASUNNON MUUTOSTÖIDEN JA ASUNTOON KUULUVIEN VÄLINEIDEN JA LAITTEIDEN SOVELTAMISOHJEET

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN ASUNNON MUUTOSTÖIDEN JA ASUNTOON KUULUVIEN VÄLINEIDEN JA LAITTEIDEN SOVELTAMISOHJEET Liite 1 1 VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN ASUNNON MUUTOSTÖIDEN JA ASUNTOON KUULUVIEN VÄLINEIDEN JA LAITTEIDEN SOVELTAMISOHJEET voimassaolo 1.1.2019 alkaen toistaiseksi tavoite Kunnalla on mahdollisuus antaa

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET MÄÄRÄRAHASIDONNAISIA TUKITOIMIA JA PALVELUITA KOSKEVA OHJE 1.1.2012 ALKAEN

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET MÄÄRÄRAHASIDONNAISIA TUKITOIMIA JA PALVELUITA KOSKEVA OHJE 1.1.2012 ALKAEN 14.12.2011 169 Liite 3 VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET MÄÄRÄRAHASIDONNAISIA TUKITOIMIA JA PALVELUITA KOSKEVA 1.1.2012 ALKAEN Voimassa: 1.1.2012 alkaen toistaiseksi 1. Yleistä määrärahasidonnaisista tukitoimista

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Lakimies Mika Välimaa 13.5.2014, Turku Kynnys ry Säädökset Vammaispalvelulaki (8-8 d, 3 a ) subjektiivinen oikeus palvelusuunnitelma Laki sosiaalihuollon

Lisätiedot

Vammaistyö. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT. 3 Asumispalvelut. 4 Ryhmäkotien yhteystiedot. 5 Työ- ja päivätoiminta

Vammaistyö. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT. 3 Asumispalvelut. 4 Ryhmäkotien yhteystiedot. 5 Työ- ja päivätoiminta 1 2 Vammaistyö Salon kaupungin vammaistyöhön kuuluvat kehitysvammaisten palvelut, vammaispalvelulain mukaiset palvelut sekä alle 65 -vuotiaiden omaishoidon tuki. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN

VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄ, KARVIA VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN TOIMINTAOHJE Palvelun määritelmä Vaikeavammaisen määritelmä Palveluasumiseen liittyvät palvelut ja

Lisätiedot

9.10 9.10.2012 VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET ASUNNONMUUTOSTYÖT SEKÄ ASUNTOON KUULUVAT VÄLINEET JA LAITTEET

9.10 9.10.2012 VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET ASUNNONMUUTOSTYÖT SEKÄ ASUNTOON KUULUVAT VÄLINEET JA LAITTEET PYSYVÄISOHJE 1 (5) VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET ASUNNONMUUTOSTYÖT SEKÄ ASUNTOON KUULUVAT VÄLINEET JA LAITTEET Voimassa: 1.11.2012 alkaen toistaiseksi 1. Yleistä asunnonmuutostöistä 2. Vaikeavammainen henkilö

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUHAKEMUS

VAMMAISPALVELUHAKEMUS VAMMAISPALVELUHAKEMUS Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Haettavat palvelut (täytetään vain niiden palvelujen osalta, joita haetaan) 1. Asuminen Asunnon muutostyöt, mitä

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET PALVELUT

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET PALVELUT VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET PALVELUT Vammaispalvelut Käyntiosoite: Peltolantie 3, 20720 Turku Postiosoite: PL 364, 20101 Turku Puh. 02 330 000 Sähköposti: vammaispalvelut@turku.fi etunimi.sukunimi@turku.fi

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.5.2015 Taltionumero 1249 Diaarinumero 4087/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009 Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009 Vammaispalvelulakiin tulee muutoksia 1.9.2009. Lakiin on lisätty säädökset vaikeavammaisille henkilöille järjestettävästä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.7.2017 Taltionumero 3515 Diaarinumero 3492/2/16 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.9.2016 Taltionumero 3790 Diaarinumero 1816/3/15 1 (8) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen

Johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen Johtokunta 19.12.2016 142 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.2.2017 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista tarveharkintaan

Lisätiedot

12.4.2011 HUITTISTEN KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUOHJEET 2011

12.4.2011 HUITTISTEN KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUOHJEET 2011 HUITTINEN PTLTK 12.4.2011 HUITTISTEN KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUOHJEET 2011 Perusturvalautakunta HUITTISTEN KAUPUNGIN VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET 1.5.2011 ALKAEN VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET...

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET ALKAEN 1. YLEISET SÄÄNNÖKSET Vammainen henkilö

VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET ALKAEN 1. YLEISET SÄÄNNÖKSET Vammainen henkilö VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET 01.01.2010 ALKAEN 1. YLEISET SÄÄNNÖKSET 1.1. Vammainen henkilö Vammaisella henkilöllä tarkoitetaan vammaispalvelulaissa henkilöä, jolla on vamman tai sairauden johdosta

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki. Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle

Kaarinan kaupunki. Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle 1 Kaarinan kaupunki Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle 1 2 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUIDEN TOIMINTAOHJE Tavoite Sosiaalihuoltolain (23 :n) mukaan esteetön ja toimiva joukkoliikenne

Lisätiedot

Puhevammaisten tulkkipalvelut seminaari

Puhevammaisten tulkkipalvelut seminaari Puhevammaisten tulkkipalvelut seminaari Jyväskylän ammattikorkeakoulu 4.12.2007 klo. 12-16 projektipäällikkö Pirkko Jääskeläinen Puhevammaisten tulkkipalvelun oikeus! Kuka on puhevammainen? Miten tulkkipalvelua

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Sosiaalipalvelut -tulosalue 1 Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Päivi Nurmi-Koikkalainen 21.10.2008 Rovaniemi Oikeudenmukaisuus = normit + käytäntö H.T. Klami 1990

Lisätiedot

Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen. Soveltamisohje

Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen. Soveltamisohje Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen Soveltamisohje Sisällysluettelo Lainsäädäntö ja järjestämisvelvollisuus... 3 Menettely palveluasumista haettaessa... 3 Myöntämisen perusteet... 4 Palveluasumisen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5074 Diaarinumero 3514/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A huoltajinaan B ja C Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1. Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2016 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista

Lisätiedot

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sosiaali- ja terveysvirasto Vammaispalvelu Metsolantie 2, 04200 Kerava KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (8) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero:

Lisätiedot

Perusturvalautakunta AURAN KUNNAN VAMMAISPALVELUOHJEET LUKIEN AURAN KUNTA. AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, Aura

Perusturvalautakunta AURAN KUNNAN VAMMAISPALVELUOHJEET LUKIEN AURAN KUNTA. AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, Aura Perusturvalautakunta 19.06.2019 AURAN KUNNAN VAMMAISPALVELUOHJEET 01.08.2019 LUKIEN AURAN KUNTA AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, 21380 Aura 1 1. YLEISET SÄÄNNÖKSET 1.1 Vammainen henkilö Vammaisella

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestämisohjeet

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestämisohjeet Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestämisohjeet Sosiaalilautakunta 16.11.2017 84 2 Sisällys 1. Vaikeavammaisen kuljetuspalvelu... 3 1.1. Kuljetuspalvelun sisältö... 3 2. Kuljetuspalveluiden

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet alkaen

Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet alkaen Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet 1.1.2018 alkaen Yhtymähallitus 12.12.2017 158 Sisällys 1. Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan

Lisätiedot

Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki. Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen

Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki. Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen Henkilökohtainen avustaja järjestelmä (Kynnys ry:n laatima määritelmä) Henkilökohtainen avustaja

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaiset palvelut ja tukitoimet. Soveltamisohje alkaen

Vammaispalvelulain mukaiset palvelut ja tukitoimet. Soveltamisohje alkaen Vammaispalvelulain mukaiset palvelut ja tukitoimet Soveltamisohje 1.1.2019 alkaen Viranhaltijapäätös nro 1/2019 2.1.2019 Soveltamisohjeen käyttäjälle Vammaisille henkilöille annettavista palveluista ja

Lisätiedot

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Ammatti Osoite Postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Kotikunta Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot Hakijan kotitaloudessa asuvien

Lisätiedot

LAKILUONNOS. 1 luku Yleiset säännökset. 1 Lain tarkoitus. 2 Vammainen henkilö

LAKILUONNOS. 1 luku Yleiset säännökset. 1 Lain tarkoitus. 2 Vammainen henkilö Sosiaali- ja terveysministeriö Vammaislainsäädännön uudistamistyöryhmä Luonnos kuulemistilaisuuteen 20.8.2014 3.7.2014 1 LAKILUONNOS 1 luku Yleiset säännökset Tämän lain tarkoituksena on: 1 Lain tarkoitus

Lisätiedot

1. YLEISET SÄÄNNÖKSET

1. YLEISET SÄÄNNÖKSET 1. YLEISET SÄÄNNÖKSET 1.1 Vammainen henkilö Vammaisella henkilöllä tarkoitetaan vammaispalvelulaissa henkilöä, jolla on vamman tai sairauden johdosta pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista

Lisätiedot

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite 2016

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite 2016 www.eksote.fi Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite 2016 Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka

Lisätiedot

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka

Postinumero ja -toimipaikka SOMERON KAUPUNKI VAMMAISPALVELU Turuntie 46 B 31400 SOMERO VAIKEAVAMMAISEN KULJETUSPALVELU HAKEMUS/TARKISTUS Saapumispäivä.. Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun hakeminen Täyttäkää hakemuslomake

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 278 Diaarinumero 4064/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Nokian kaupunki, perusturvakeskus Päätös, jota valitus

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNKI VAMMAISPALVELUOHJEET. Perusturvalautakunta 3.5.2016 46

AKAAN KAUPUNKI VAMMAISPALVELUOHJEET. Perusturvalautakunta 3.5.2016 46 AKAAN KAUPUNKI VAMMAISPALVELUOHJEET Perusturvalautakunta 3.5.2016 46 2 Sisällysluettelo ESIPUHE... 3 1. YLEISET SÄÄNNÖKSET... 3 1.1 Vammainen henkilö... 3 1.2 Palvelusuunnitelma... 3 1.3 Hakeminen ja päätöksenteko...

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN APU VAIKEAVAMMAISELLE HENKILÖLLE SOVELTAMISOHJEET 01.12.2009 LÄHTIEN

HENKILÖKOHTAINEN APU VAIKEAVAMMAISELLE HENKILÖLLE SOVELTAMISOHJEET 01.12.2009 LÄHTIEN Vaasan sosiaali- ja terveystoimi/sosiaalityö ja perhepalvelut/vammaispalvelut HENKILÖKOHTAINEN APU VAIKEAVAMMAISELLE HENKILÖLLE SOVELTAMISOHJEET 01.12.2009 LÄHTIEN YLEISTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA Henkilökohtaisen

Lisätiedot

VAMMAISPALVELU LAIN MUKAISTEN KULJETUS- JA SAATTAJAPALVELUJEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET ALKAEN

VAMMAISPALVELU LAIN MUKAISTEN KULJETUS- JA SAATTAJAPALVELUJEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET ALKAEN Perusturvaltk. 6.6.2019 Liite nro 12 VAMMAISPALVELU LAIN MUKAISTEN KULJETUS- JA SAATTAJAPALVELUJEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 1.9.2019 ALKAEN Kuljetuspalveluihin niihin liittyvine saattajapalveluineen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4403 Diaarinumero 3824/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelulain mukaista taloudellista tukitointa koskeva valitus Mäntsälän perusturvalautakunta

Lisätiedot

Kuljetuksesta liikkumiseen työkokous

Kuljetuksesta liikkumiseen työkokous Kuljetuksesta liikkumiseen 26.09.2016 työkokous Kuljetuspalvelut ja kuljetuspalveluiden muutokset ja muutosehdotukset Henkilöliikenteen tulevaisuuden näkymiä ja vammaispalvelun kuljetuspalveluiden mahdollisuudet

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 276 Diaarinumero 2783/3/13 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta

VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.7.2016 LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.6.2016 Sisällys ERITYISEN JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUDEN

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN VAMMAISPALVELUN SEUDULLISET OHJEET. 01.06.2010 alkaen

PÄIJÄT-HÄMEEN VAMMAISPALVELUN SEUDULLISET OHJEET. 01.06.2010 alkaen PÄIJÄT-HÄMEEN VAMMAISPALVELUN SEUDULLISET OHJEET 01.06.2010 alkaen 1/23 1 2/23 SISÄLLYS VAIKEAVAMMAISTEN PALVELUT...4 1 PALVELUTARPEEN SELVITTÄMINEN JA PALVELUSUUNNITELMA (VPL 3A )... 4 1.1 VAMMAISPALVELULAIN

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.6.2011 Taltionumero 1601 Diaarinumero 1543/3/10 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Keuruun perusturvalautakunta 15.12.2015 148, liite 4 VAMMAISPALVELULAIN JA ASETUKSEN SOVELTAMISOHJEET VUONNA 2016

Keuruun perusturvalautakunta 15.12.2015 148, liite 4 VAMMAISPALVELULAIN JA ASETUKSEN SOVELTAMISOHJEET VUONNA 2016 Keuruun perusturvalautakunta 15.12.2015 148, liite 4 VAMMAISPALVELULAIN JA ASETUKSEN SOVELTAMISOHJEET VUONNA 2016 2 Sisällysluettelo Sivu Yleistä 3 Palvelut ja tukitoimet 4 Vaikeavammaisten henkilöiden

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN JA ASETUKSEN SOVELTAMISOHJEET VUONNA 2014

VAMMAISPALVELULAIN JA ASETUKSEN SOVELTAMISOHJEET VUONNA 2014 Liite 3 Keuruun perusturvalautakunta 17.12.2013 151 VAMMAISPALVELULAIN JA ASETUKSEN SOVELTAMISOHJEET VUONNA 2014 Sisällysluettelo Sivu Yleistä 3 Palvelut ja tukitoimet 4 Vaikeavammaisten henkilöiden asunnon

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 482 Diaarinumero 2669/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.11.2014 Taltionumero 3614 Diaarinumero 224/3/13 1 (9) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta päättää hyväksyä 1.1.2014 alkaen seuraavat kuljetuspalveluiden myöntämisperusteet ja laskutusohjeet.

Sosiaalilautakunta päättää hyväksyä 1.1.2014 alkaen seuraavat kuljetuspalveluiden myöntämisperusteet ja laskutusohjeet. Asia 5 67 Kuljetuspalveluiden myöntämisperusteet 1.1.2014 alkaen Kuljetuspalvelut ovat osa vanhus- ja vammaispalvelua. Palvelun myöntäminen perustuu kullekin hakijalle tehtävään palveluntarpeen arviointiin.

Lisätiedot

Postinumero ja paikka:

Postinumero ja paikka: Nurmijärven kunta Vammaispalvelut Keskustie 2 A, 01900 Nurmijärvi VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU- HAKEMUS 1 (6) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin

Lisätiedot

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Ammatti Osoite Postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Kotikunta Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot Hakijan kotitaloudessa asuvien

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sosiaalihuoltolai n 23 :n l i i k k u m i s t a tukevat palvelut S o v e l t a m i s o h j e e t 1.1.2017 alkaen Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sisällys Sosiaalihuoltolain 23.n mukaisten liikkumista

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2018 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista tarveharkintaan ja Suupohjan

Lisätiedot

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT Kelan kautta haettavia etuuksia: Osittain tai kokonaan korvattavat lääkkeet Eläkettä saavan hoitotuki Eläkkeen saajan asumistuki LÄÄKEKORVAUKSET

Lisätiedot

Vammaispalvelulain ja asetuksen mukaisten palvelujen ja tukitoimien soveltamisohje

Vammaispalvelulain ja asetuksen mukaisten palvelujen ja tukitoimien soveltamisohje Vammaispalvelulain ja asetuksen mukaisten palvelujen ja tukitoimien soveltamisohje Sisältö Esipuhe... 1 1 Järjestämisvelvollisuus... 1 2 Toissijaisuus... 1 3 Kotikunta... 1 4 Hakeminen ja päätöksenteko...

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2011 Taltionumero 3005 Diaarinumero 1196/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Puhevammaisten tulkkipalvelut Keski-Suomessa työkokous 20.9.2007 Armi Mustakallio, projektipäällikkö

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Puhevammaisten tulkkipalvelut Keski-Suomessa työkokous 20.9.2007 Armi Mustakallio, projektipäällikkö Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Puhevammaisten tulkkipalvelut Keski-Suomessa työkokous 20.9.2007 Armi Mustakallio, projektipäällikkö 24.9.2007 Mitä tulkkipalveluihin kuuluu? VpA 7 Työssä

Lisätiedot

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa

Lisätiedot

Vammaispalvelulaki uudistuu

Vammaispalvelulaki uudistuu 1 Uusi vammaispalvelulaki Selkokielinen teksti, 27.9.2018 Vammaispalvelulaki uudistuu Vammaispalvelulaki muuttuu. Vanha vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki yhdistetään yhdeksi laiksi, joka koskee kaikkia

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUT VAKKA-SUOMESSA. Pyhäranta. Laitila. Uusikaupunki. Vehmaa. Taivassalo. Kustavi

VAMMAISPALVELUT VAKKA-SUOMESSA. Pyhäranta. Laitila. Uusikaupunki. Vehmaa. Taivassalo. Kustavi VAMMAISPALVELUT Pyhäranta Laitila Uusikaupunki Vehmaa Kustavi Taivassalo VAKKA-SUOMESSA Sisällysluettelo Laki 2 Vammainen henkilö 3 Kunnan erityinen järjestämisvelvollisuus 3 -palvelusuunnitelma ja palvelutarpeen

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen myöntämisperusteet

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen myöntämisperusteet Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen myöntämisperusteet Yhtymähallitus 15.12.2017 122 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. KULJETUSPALVELUN LAAJUUS... 2 3. MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 4.

Lisätiedot

Vammaispalvelut ja kehitysvammahuollon palvelut Helsingissä Vammaisten sosiaalityö 1

Vammaispalvelut ja kehitysvammahuollon palvelut Helsingissä Vammaisten sosiaalityö 1 Vammaispalvelut ja kehitysvammahuollon palvelut Helsingissä 4.4.2018 Vammaisten sosiaalityö 1 Tehtävien jako Sosiaali- ja terveysministeriö määrittelee palvelujen kehittämisen suuntaviivat, valmistelee

Lisätiedot

Vammaispalveluiden soveltamisohjeet

Vammaispalveluiden soveltamisohjeet Vammaispalveluiden soveltamisohjeet perusturvalautakunta 21.11.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUS 1.1. Vammainen henkilö 2. TOISSIJAISUUS 3. KOTIKUNTA 4. HAKEMINEN JA PÄÄTÖKSENTEKO 5. KUNNAN

Lisätiedot

HUITTINEN HUITTISTE N KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUOHJEET 2015

HUITTINEN HUITTISTE N KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUOHJEET 2015 1 HUITTINEN HUITTISTE N KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUOHJEET 2015 2 Perusturvalautakunta HUITTISTEN KAUPUNGIN VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET 1.6.2015 ALKAEN VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET...... 1.

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN VAMMAISPALVELUN SEUDULLISET OHJEET 1.10.2014 LUKIEN

PÄIJÄT-HÄMEEN VAMMAISPALVELUN SEUDULLISET OHJEET 1.10.2014 LUKIEN PÄIJÄT-HÄMEEN VAMMAISPALVELUN SEUDULLISET OHJEET 1.10.2014 LUKIEN 1/21 SISÄLLYS VAIKEAVAMMAISTEN PALVELUT... 3 1 PALVELUTARPEEN SELVITTÄMINEN JA PALVELUSUUNNITELMA (VPL 3A )... 4 1.1 VAMMAISPALVELULAIN

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET Luonnos päivitykseksi, YLEISET SÄÄNNÖKSET

VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET Luonnos päivitykseksi, YLEISET SÄÄNNÖKSET Perusturvalautakunta 13.6.2017 50 Liite 2 VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET Luonnos päivitykseksi, 16.5.2017 1. YLEISET SÄÄNNÖKSET Tähän soveltamisohjeeseen on koottu vammaisten henkilöiden palveluja

Lisätiedot

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Tämä toimintaohje kumoaa Sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.1.2013 voimaan tulleen

Lisätiedot

Alustusta erityislainsäädäntöön. Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski

Alustusta erityislainsäädäntöön. Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski Alustusta erityislainsäädäntöön Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski 30.5.2013 Elävänä olentona maailmassa Erilaiset roolit Ihminen Perheenjäsen, vanhempi, sisarus,

Lisätiedot

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueella:

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueella: Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueella: Perusturvan toimiala Voimassaolevien delegointipäätösten

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen

Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen 21.10.2015 VAMMAISPALVELUT Vammaisten ja kehitysvammaisten henkilöiden palveluiden tavoitteena on mahdollistaa vammaiselle henkilölle mielekäs ja muihin asukkaisiin

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISTEN PALVELUJEN JA TUKITOIMIEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERUSTEET

VAMMAISPALVELULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISTEN PALVELUJEN JA TUKITOIMIEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERUSTEET NURMEKSEN KAUPUNKI Vammaispalveluohje VAMMAISPALVELULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISTEN PALVELUJEN JA TUKITOIMIEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERUSTEET Sosiaalilautakunta 7.6.2011 27 SISÄLLYSLUETTELO 1. Järjestämisvelvollisuus...

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 22.11.2016 Taltionumero 4949 Diaarinumero 4302/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Vammaispalvelut Yhall VAMMAISPALVELULAINMUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUS- TEET ALKAEN

Vammaispalvelut Yhall VAMMAISPALVELULAINMUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUS- TEET ALKAEN 1 Yhall 21.6.2011 121 VAMMAISPALVELULAINMUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUS- TEET 1.8.2011 ALKAEN 1 YLEISTÄ Kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin

Lisätiedot

Tilanteessani ei ole tapahtunut muutosta edellisen hakemukseni jälkeen vaan samat perustelut palvelujen hakemiselle ovat voimassa

Tilanteessani ei ole tapahtunut muutosta edellisen hakemukseni jälkeen vaan samat perustelut palvelujen hakemiselle ovat voimassa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Perhepalvelut Vammaispalvelut Vaikeavammaisen kuljetuspalveluhakemus Käsittelijä Saapunut Päätös Kotikäynti Matkamäärä Ajalle Hakijan tiedot Etu- ja sukunimi

Lisätiedot