4/2010. MPK:n sisäinen tiedote. Tässä numerossa mm.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4/2010. MPK:n sisäinen tiedote. Tässä numerossa mm."

Transkriptio

1 MPK:n sisäinen tiedote 4/2010 Tässä numerossa mm. Toiminnanjohtajan turinoita 1 Kentällä: Ilmapuolustuspiirin harjoitus 2 Muita ajankohtaisia uutisia lyhyesti 3 Jäsenjärjestö: Metsästäjäliitto 4 (Kuva: Sirkka Ojala) 1

2 Toiminnanjohtajan turinoita Syksyn tulosneuvottelut MPK:n syksyn tulosneuvottelut käytiin syyskuussa keskustoimiston tiloissa. Uutuutena olivat keskustelut useamman maakunnan voimin eli neuvottelut käytiin ensi vuoden alussa voimaan tulevan maanpuolustuspiirijaon mukaisesti. Paikalla oli siis kahdesta neljään nykyistä piiripäällikköä. Ilma- ja meripuolustuspiiri kävivät erillisneuvottelut. Yleisvaikutelmana itselleni jäi kuva uuteen ajatteluun suuntautuneesta joukosta ja yhteistyön mahdollisuuksia tunnistettiin neuvotteluissa. Neuvottelujen pohjana olivat nykyisen organisaation mukaiset maakunnalliset suunnitelmat ja niillä varmastikin mennään ensi vuoteen. Joka tapauksessa uuden piirin sisällä toimivien Koulutus- ja tukiyksiköiden (KOTUyksikkö) koulutussuunnitelmat ja käyttöön saatavat resurssit olivat kaikkien nähtävillä. Selvästi tunnistettuina yhteistyöalueina ovat ainakin kouluttajakoulutus ja puolustusvoimien tilaama koulutus. Kouluttajakoulutus on ennen kaikkea MPK:n oma asia, mutta silläkin saralla tärkeimmän yhteistyökumppanin, puolustusvoimien tuki on tärkeää. Puolustusvoimien tilaaman koulutuksen osalta emme pysty muuttamaan tilaajan toimintatapaa organisaatiotamme muuttamalla, mutta uskon vahvasti, että maakuntien yhteistyöllä ja yhteensovittamisella saavutetaan nyt vielä saavuttamattomia etuja. Jopa koulutusmäärien tarkastelu uuden maanpuolustuspiirin alueella voi johtaa ahaa-elämyksiin vielä kehitystä kaipaavissa alueissa. samanaikaisesti, kun koulutusta pyöritetään täysillä. Piirien suunnitelmien perusteella asetettuihin tavoitteisiin voidaan tähdätä. Toki piirien suunnitelmat ovat noin 6 % pienemmät kuin tälle vuodelle on tulossopimuksissa sovittu. Mielestäni särkymävara on kuitenkin riittävän suuri ainakin koulutettavien ja koulutusvuorokausien osalta. Kurssien ja tapahtumien määrää saatetaan joutua vielä pienentämään. MPK:n uutta organisaatioita ja siihen valittuja henkilöitä käsitellään erikseen. Se on kuitenkin suunnitelmien onnistumisen kannalta tärkeä osa orkesteria unohtamatta kuitenkaan lukuisia vapaaehtoiskouluttajia, joka viimekädessä tuottavat sen todellisen koulutuksen tuloksen. Pekka Tuunanen Toiminnanjohtaja Vuoden 2011 suunnittelun pohjaksi oli asetettu tämän vuoden tasoinen koulutus, siis kurssia, koulutettavaa ja koulutusvuorokautta. Suurimpana perusteena säilyttää tänä vuonna tavoiteltava taso kasvattamatta tavoitteita on organisaatiouudistus, jossa täysin uusia maakuntien vetäjiä on kahdeksan ja uusien maanpuolustuspiirien toimintakulttuuria rakennetaan. 1

3 Kentällä: Ilmapuolustuspiirin harjoitus Jämsän Halli, Harjoitus muodostui 10 sotilaallisesta kurssista, jotka Satakunnan lennosto oli tilannut Ilmapuolustuspiiriltä. Kurssityyppeinä ne olivat jatkokursseja; peruskurssit oli pidetty 2,5 vuotta sitten. Kurssit muodostuvat Hallin tukikohdan joukoista toimialoittain ja aselajeittain. Tämän lisäksi kurssit olivat johdolle sekä perustamis- ja ilmavalvontahenkilöstölle. Kouluttajille (lähes 70 henkeä) oli ollut valmistava koulutus kesäkuun puolivälissä. Myös tämä kurssi oli lennoston tilaama. Alustava kurssille ilmoittautuneiden määrä oli noin 450 henkilöä, mutta paikalle saapui hieman vajaa 300 henkilöä. Matkalle hukkuneiden määrä oli hälyttävän suuri ja siksi myös tilaaja ja kutsujen lähettäjä selvittelevät reserviläisten käyttäytymisen syitä. Ilmapuolustuspiiri oli varautunut kouluttamaan koko ilmoittautuneiden joukon ja tilaajakin oli varannut materiaalin koulutettavien ennakkotiedon mukaisesti. Siis eikö reserviläisiä kiinnosta tarjottu koulutus? Sumuisessa Hallissa vallitsi hyvä ilmapiiri ja seuratun koulutuksen perusteella myös kouluttajien ja kurssilaisten ote oli erinomainen. Muutaman tilaajan edustajan kanssa keskusteluissa saatu palaute oli toiminnan kehittämiseen kannustava. Esim. lentotekniikan kaaderivastaava kertoi kouluttajien osaamisen parantavan selvästi myös lennoston lentoteknisten joukkojen sijoituksia ja sitä kautta osaamista ja valmiutta. Vaikka vapaaehtoiset harjoitukset eivät tavoita koko joukkoa, yksilöiden taitojen kehittäminen ilman muuta parantaa myös joukkojen suorituskykyä. Satakunnan lennosto on näyttänyt hyvää esimerkkiä uskalluksesta tilata koulutusta operatiivisille joukoille ja toisaalta Ilmavoimien teknillisen koulun asenne ja tilat mahdollistavat myös suurien harjoitusten toteuttamisen joustavasti ja tehokkaasti. MPK:n puheenjohtajan piti mennä tutustumaan harjoitukseen, mutta perhejuhla esti sen. Siispä toiminnanjohtajalle oli ilo korvata osallistumislupausta. MPK.n uusi viestintäpäällikkö Inka Koskenvuo oli uransa ensimmäisessä MPK:n harjoituksessa. Hänelle tämä oli hyvä referenssi siitä, miten kursseista rakentuu suuri harjoitus. Ilmavoimien entisen komentajan, kenraaliluutnantti Heikki Lyytisen vierailu oli kaikille vapaaehtoisille hyvä näyttö siitä, että Lyytisen komentajakaudella toteutuneella peruskurssilla (-kursseilla) on koulutusjatkumo, joka kiinnostaa myös evp-kenraalia. Muutamat Heikin pikapuheenvuorot kursseilla osoittivat johdon uskoa reservin osaamiseen ja arvostusta vapaaehtoisten maanpuolustusharrastukseen. Toiminnanjohtaja Pekka Tuunanen Kuva: MPK/Ilmapuolustuspiiri 2

4 Nimityksiä MPK:ssa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) hallitus teki kokouksessaan loput henkilöstövalinnat uuteen organisaatioon. Valituksi tulivat seuraavat henkilöt: -Meripuolustuspiirin piiripäällikkö: kommodori Henrik Nystén -Päijät Hämeen KOTU- yksikön päällikkö: evl evp Aarne Kumpulainen -Pirkanmaan KOTU- yksikön päällikkö: maj Ilkka Tilli -Pohjois-Savon KOTU- yksikön päällikkö: kapt evp Harri Tossavainen -Pohjanmaan KOTU- yksikön päällikkö: psyk. sh Juha Ala-Aho -Kainuun KOTU- yksikön päällikkö: rakmest Timo Toivonen -Lapin KOTU- yksikön päällikkö: kapt evp Yrjö Säkkinen Vierailu VTV:ssä MPK:n keskustoimisto vieraili Valtiontalouden tarkastusvirastossa (VTV) esittäytymässä ja jätti virastolle vuosien 2008 ja 2009 tilinpäätökset. Hallituksen linjauksen mukaisesti katsottiin tarpeelliseksi tehdä vierailu julkisoikeudellisen MPK:n toimintaa mahdollisesti tarkastavaan yksikköön. VTV otti MPK:n vastaan mielellään ja keskustelut olivat puolin ja toisin informatiivisia. VTV:n puolelta paikalla olivat tuloksellisuustarkastuspäällikkö Lassi Perkinen ja tilintarkastuspäällikkö Hannu Taunula sekä kolme muuta puolustushallinnon toimialan tarkastajaa. MPK:sta vierailijoina olivat toiminnanjohtaja, hallintopäällikkö ja talousvastaava. taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa. Tarkastustyöllä varmistetaan, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi. KOTU-päivä Niinisalossa Eduskunnan Koulutus- ja tukiyksiköiden avainhenkilöille tarkoitettu toinen valtakunnallinen KOTU-päivä järjestettiin Niinisalon varuskunnassa. Päivän tavoitteena oli tarkastella KOTU-yksiköiden tilannetta ja yhtenäistää hyväksi koettuja toimintamalleja. Erityistarkastelussa olivat tällä kerralla piirien koulutuskeskukset. Osallistujille esiteltiin Helsingin piirin Radioniemi, Pohjois-Pohjanmaan piirin Hiukkavaara ja Varsinais-Suomen piirin Raasi. Niistä löytyi paljon hyviä malleja muille piireille. KOTU-yksiköt ovat kehittyneet suotuisasti viimeisen vuoden aikana. Niiden kokonaisvahvuus on asettumassa henkilön tasolle ja sitoumuksiakin on tähän mennessä tehty lähes Yksiköiden toimintaedellytykset ovat myös parantuneet niin, että ongelmia on vain muutamassa piirissä. Puolustusvoimien hyväksymien kouluttajien määrä on kasvanut merkittävästi. Nyt niitä on yli Ampumakouluttajia ja kuntotestaajia on kohtalaisesti, mutta kumpiakin tarvitaan vielä lisää. Antti Nieminen Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion 3

5 Jäsenjärjestö Metsästäjäliitto Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund ry on metsästäjien ja metsästysseurojen edunvalvontajärjestö. Se on vapaa kansalaisjärjestö, joka ajaa metsästäjien asiaa niin kotimaisessa kuin kansainvälisessä politiikassa. Metsästäjäliitto edistää ja kehittää suomalaista metsästystä ja metsästysseuratoimintaa. Liitto on erityisesti järjestäytyneen metsästyksen, siis metsästysseuroissa tapahtuvan metsästys- ja riistanhoitotoiminnan puolestapuhuja. Metsästykseen liittyvien taitojen (metsästys, ammunta, riistanhoito) kouluttaminen ja tiedon jakaminen on myös olennainen osa liiton toimintaa. Metsästäjäliitto on siis vapaa kansalaisjärjestö, mikä on vaikuttamisen kannalta tärkeää. Myös liittoon liittyminen on luonnollisesti vapaaehtoista. Metsästäjäliitto on Suomen suurin ja vanhin metsästyksen vapaaehtoinen edunvalvontajärjestö, se on perustettu vuonna muassa metsästysseuratoiminnassa, ammunnassa, riistanhoidossa ja käytännön metsästämisessä. Metsästäjäliitto järjestää myös vuosittain suosittuja Metso-nuortenleirejä, joille osallistuu joka vuosi noin 500 lasta ja nuorta. -Kilpailutoiminta: Metsästäjäliitto vastaa Suomen metsästysampumakilpailutoiminnasta. Metsästysampumalajeja on 11 erilaista, ja ne on suunniteltu nimenomaan metsästäjien ampumatarpeisiin, eri riistalajien metsästämistä varten. Lajeissa voi kilpailla SM-tasolla, kansainvälisissä lajeissa myös PM- ja EM-tasoilla. Nuorisotyö: Liitto ja sen piirit järjestävät nuorisokoulutusta ja -tapahtumia, vuosittaiselta osallistujamäärältään merkittävimpänä nuorisotoimintana koulutus-kohdassa mainitut Metso-leirit. Metsästäjäliiton jäseninä on yli metsästysseuraa ja niiden yli metsästäjää. Liitolla on 16 piirijärjestöä, joiden kautta metsästysseurat ja metsästäjät kuuluvat liittoon. Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Panu Hiidenmies: Liiton tärkeimmät toimintamuodot ovat mm. -Edunvalvonta: Liitto on tunnustettu vaikuttaja ja asiantuntija kotimaan metsästyspolitiikassa. Kansainvälistä edunvalvontaa varten Metsästäjäliitto kuuluu pohjoismaiseen Nordiska Jägersamvirkeen (NJS) ja eurooppalaiseen kattojärjestö FACEen. -Tiedotus: Tärkein (niin volyymiltään kuin sisällön laajuudeltaan) tiedotuskanava on Metsästäjäliiton julkaisema aikakauslehti Jahti-Jakt, joka jaetaan kaikille jäsenille neljä kertaa vuodessa. Kuva: Panu Hiidenmies/ Suomen Metsästäjäliitto) -Koulutus: Liitto ja sen piirit kouluttavat metsästäjiä muun 4

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Isänmaallisuus Vapaaehtoisuus Osaaminen Kuva Joonas Pehkonen Maanpuolustuskoulutusyhdistys Perustettiin vuonna 1993 valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka kouluttaa

Lisätiedot

Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja.

Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja. Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä 9.11.2017 Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) tehtävät Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta

Lisätiedot

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta AJOLUPAKURSSI 10.2.2014 Ajolupakursseille haluaa moni. Nyt se on taas mahdollista. Seuraava B-ajolupakurssi järjestetään maanantaina 10.2.2014. Kurssi on henkilökunnan

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MIKÄ ON MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on vuonna 1993 perustettu valtakunnallinen

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com Arvoisat seurat ja seurueet! Metsästys on upea harrastus Suomessa ja erityisesti

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo Julkaisuvapaa 7.10.2017 kello 15.00 Julkaisuvapaa 7.10.2017 klo 15.00 Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa 7.10.2017, Järvenpään maanpuolustustalo

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN (MPK) STRATEGIA 2020

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN (MPK) STRATEGIA 2020 5STRATEGIA LUONNOS 22.5.2015 MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN (MPK) STRATEGIA 2020 Toiminnan tarkoitus, yhdistyksen tehtävät ja yleistavoite Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on valtakunnallinen vapaaehtoisen

Lisätiedot

MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ

MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ MAAKUNTAJOUKKO on puolustusvoimien sodan ajan vahvuuteen kuuluva joukko. ESIMERKIKSI vartiokomppania sissikomppania sotilaspoliisikomppania Ilmavalvontakomppania Ilma-/merivoimien

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. Kuva: Kari Virtanen RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen

Lisätiedot

MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA. Info-tilaisuus Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet

MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA. Info-tilaisuus Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA Info-tilaisuus 20.8.2015 Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet 7 Tehtävät Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen julkisena hallintotehtävänä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN YHDISTYSJOHDON KOULUTUSPÄIVÄ 12.01.2013. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) esittely

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN YHDISTYSJOHDON KOULUTUSPÄIVÄ 12.01.2013. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) esittely KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN YHDISTYSJOHDON KOULUTUSPÄIVÄ 12.01.2013 Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) esittely KESKI-SUOMEN KOULUTUS- JA TUKIYKSIKKÖ KSkotuyks Kotuyksikön päällikkö Kari Kilpeläinen

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Hätäkeskusuudistus. Marko Nieminen Hätäkeskuspalvelujen johtaja Hätäkeskuslaitos. www.112.fi

Hätäkeskusuudistus. Marko Nieminen Hätäkeskuspalvelujen johtaja Hätäkeskuslaitos. www.112.fi Hätäkeskusuudistus Marko Nieminen Hätäkeskuspalvelujen johtaja Hätäkeskuslaitos www. Sisäasiainministeriön 15.5.2009 päätöksen mukaisesti hätäkeskustoimintaa kehitetään vuoteen 2015 mennessä seuraavin

Lisätiedot

Aseet ja reserviläistoiminta

Aseet ja reserviläistoiminta Aseet ja reserviläistoiminta Professori Mika Hannula Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Aseet ja vastuullisuus seminaari 13.3.2009 Vapaaehtoisen maanpuolustustyön perusta Järjestäytynyttä vapaaehtoista

Lisätiedot

Reserviläisen kenttäkelpoisuuden kehittämisen koulutusohjelma

Reserviläisen kenttäkelpoisuuden kehittämisen koulutusohjelma Reserviläisen kenttäkelpoisuuden kehittämisen koulutusohjelma Reserviläisen velvollisuus ylläpitää kuntoa Noin 85 % jokaisesta ikäluokasta suorittaa varusmiespalveluksen, joten valtaosa 20-60 vuotiaista

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 20.5.2016, kello 13.05-16.23 Paikka Hotelli Haaga, Nuijamiestentie 10, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö avasi

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

K-S sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma

K-S sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma K-S sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat 3.4.2017 Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Sote-järjestöt ovat jykevä laiva IHMISET 1 300 000 jäsentä 500 000 vapaaehtoista

Lisätiedot

Eurooppalainen metsästysammunta Yhdistelmäkilpailu

Eurooppalainen metsästysammunta Yhdistelmäkilpailu Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2016 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Hirvihaarantie 725 HIRVIHAARA Eurooppalainen metsästysammunta 29.5.2016 Yhdistelmäkilpailu

Lisätiedot

KUINKA SUURPETOKANNAT ARVIOIDAAN? Tutkijat, metsästäjät ja riistahallinto yhteistyössä:

KUINKA SUURPETOKANNAT ARVIOIDAAN? Tutkijat, metsästäjät ja riistahallinto yhteistyössä: KUINKA SUURPETOKANNAT ARVIOIDAAN? Tutkijat, metsästäjät ja riistahallinto yhteistyössä: Reijo Orava 6.6.2013 5.6.2013 Suomen riistakeskus 1 Metsästäjät, riistahallinto ja tutkimus yhteistyössä suurpetokantojen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Olemme valtakunnallinen kansalaisjärjestö, jonka perustehtävä on edistää kehitysvammaisen ihmisen ja hänen perheensä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja elämänlaatua - hyvää

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta Lausuntopyyntökysely TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Padasjoen kunta Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Kristiina Laakso Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot kristiina.laakso@padasjoki.fi

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Palvelut asiakaslähtöisiksi Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Sinikka Sihvo Sinikka Sihvo, kehittämispäällikkö, THL 29.9.2017 Sinikka Sihvo 1 Asiakkaiden ja asukkaiden

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - kl 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi 3. Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä 4. Toimielimen nimi Nimi - kl 5. Onko vastaaja

Lisätiedot

Aseet ja metsästys. Aseet ja vastuullisuus -seminaari, Helsingin messukeskus 13.3.2009

Aseet ja metsästys. Aseet ja vastuullisuus -seminaari, Helsingin messukeskus 13.3.2009 Aseet ja metsästys Aseet ja vastuullisuus -seminaari, Helsingin messukeskus 13.3.2009 Apulaistoiminnanjohtaja Panu Hiidenmies Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund r.y. Metsästys turvallisuus -

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12. Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:stä

Ajankohtaista STM:stä Ajankohtaista STM:stä Johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö valtakunnalliset koulutuspäivät Kotkassa Esityksen sisältö Ympäristöterveydenhuolto maakuntiin Terveydensuojelulain muutos ilmoitusmenettely

Lisätiedot

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Yrittäjyysohjelma Etelä-Pohjanmaa Yrittäjyyskatsauksen tavoitteet Tarkastella poikkileikkauksena keväällä 2007, miltä Etelä-Pohjanmaan maakunta yrittäjyyden näkökulmasta

Lisätiedot

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus 23.5.2017 @Jari_Parkkonen #PHliitto TILAISUUDEN AVAUS Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

Teksti: Sirkka Ojala Kuvat: Jaakko Lampimäki

Teksti: Sirkka Ojala Kuvat: Jaakko Lampimäki Pirkanmaan Reserviupseeripiiri ry on toiminut alueensa Reserviupseeriyhdistysten yhdyssiteenä ja tukena jo 60 vuoden ajan. Piiri juhlisti vuosipäiväänsä näyttävästi Tampereella 18. joulukuuta. Juhlakutsun

Lisätiedot

Suomen riistakeskuksen sähköiset koulutusmateriaalit / Koulutusportaali

Suomen riistakeskuksen sähköiset koulutusmateriaalit / Koulutusportaali Suomen riistakeskuksen sähköiset koulutusmateriaalit / Koulutusportaali Pohjois-Hämeen neuvottelupäivät 7.-8.4.2017 Marko Mikkola Riistatalouden ja metsästyksen koulutusstrategia Metsästäjät ovat erilaisia-

Lisätiedot

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry toiminta vuonna 2010

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry toiminta vuonna 2010 Suomen Lentopelastusseura SLPS ry toiminta vuonna 2010 Toiminta yleisesti Tehtävä Budjetti Organisaatio Toiminnansuunnittelu Tulostavoitteet Suomen Lentopelastusseura SLPS ry on 2006 perustettu valtakunnallinen,

Lisätiedot

Pääesikunta Lausunto 1 (6) Henkilöstöosasto HELSINKI AH22100 20.10.2011 3563/55.99/2011

Pääesikunta Lausunto 1 (6) Henkilöstöosasto HELSINKI AH22100 20.10.2011 3563/55.99/2011 Pääesikunta Lausunto 1 (6) HELSINKI 20.10.2011 3563/55.99/2011 Poliisihallituksen asiakirja numero 2020/2011/3470 PÄÄESIKUNNAN HENKILÖSTÖOSASTON LAUSUNTO ASIASSA: VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUS- JA RESERVILÄISTOIMINNAN

Lisätiedot

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Heidi Honkamaa Risto Sinkko Kadettikunnan syyskokous 24.10.2015 Toteutus Webropol-kysely toteutettiin aikavälillä 17.09-30.09.2015 Kysely lähetettiin kaikille sähköpostiosoitteen

Lisätiedot

RESUL:n Ampumahiihtomestaruuskilpailut Kuhmossa vänr Riikka Aakula Pohjois-Savo

RESUL:n Ampumahiihtomestaruuskilpailut Kuhmossa vänr Riikka Aakula Pohjois-Savo RESUL:n Ampumahiihtomestaruuskilpailut Kuhmossa 14.-15.3.2015 Lauantai 14.03., NORMAALIMATKAT TULOSLISTA sarja D 5km Res.piiri sakot loppuaika 1. vänr Riikka Aakula Pohjois-Savo 8 35.15 sarja D50 5km sakot

Lisätiedot

Turvallisuuspoliittinen seminaari käsitteli ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä

Turvallisuuspoliittinen seminaari käsitteli ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä Turvallisuuspoliittinen seminaari käsitteli ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä Kuopiossa järjestettiin turvallisuuspoliittinen seminaari 21.11.2015 Best Western Hotel Savonialla. Seminaarin järjestivät

Lisätiedot

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Suomen suurin maanpuolustusjärjestö Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Jäsenkyselyn toteutus Reserviläisliiton jäsenkysely toteutettiin 19.-26.3. välisenä aikana webropol-kyselysovelluksella.

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton. strategia 2011 2020 ja metsästyspoliittinen ohjelma

Suomen Metsästäjäliiton. strategia 2011 2020 ja metsästyspoliittinen ohjelma Suomen Metsästäjäliiton strategia 2011 2020 ja metsästyspoliittinen ohjelma SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITTO FINLANDS JÄGARFÖRBUND R.Y. SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON STRATEGIA 2011 2020 s. 3 Visio s. 3 Arvot s. 4 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Jäsenyhdistykset voivat jättää Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. tiedotteeseen julkaistavaksi tar- Julkaisija: Piiritoimisto,

Lisätiedot

Kymenlaakson ampumarataverkoston kehittämistyöpaja , Kouvola. Metsästäjien näkökulma Riistapäällikkö Erkki Kiukas

Kymenlaakson ampumarataverkoston kehittämistyöpaja , Kouvola. Metsästäjien näkökulma Riistapäällikkö Erkki Kiukas Kymenlaakson ampumarataverkoston kehittämistyöpaja 8.11., Kouvola Metsästäjien näkökulma Riistapäällikkö Erkki Kiukas 1 11.11. Toimiva ampumarataverkosto on elinehto suomalaiselle metsästykselle ja metsästäjien

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Turunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 372 RUOVESI TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on metsästäjäorganisaation paikallistason metsästysviranomainen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Kontra-amiraali Timo Junttila Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö

Kontra-amiraali Timo Junttila Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö Kontra-amiraali Timo Junttila Puolustusvoimauudistuksen tavoitteet Tavoitteena : 1. Suomen sotilaallisesta puolustuskyvystä huolehtiminen 2. Pysyvät kustannussäästöt Kiinteistömenot Henkilöstökulut Materiaalihankinnat

Lisätiedot

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake:

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake: Toimintalomake Kirjautuminen: Liiton nettisivun www.rul.fi oikeasta alalaidasta. Tunnukset ovat samat, kuin uuteen WordPress nettisivupohjaan. (Uudet tunnukset saa järjestösihteeriltä jarjesto@rul.fi).

Lisätiedot

Pääesikunta Ohje 1 (5) Logistiikkaosasto HELSINKI AM

Pääesikunta Ohje 1 (5) Logistiikkaosasto HELSINKI AM Pääesikunta Ohje 1 (5) 28.12.2016 1. PELOGOS:n päätös AM15434/6.9.2016 2. PELOGOS:n päätös AM18359/7.10.2016 3. PELOGOS:n päätös AK5290/14.3.2014 4. JÄRJK:n ohje BM18006/7.12.2016 OMIEN MAASTOPUKUJEN M05

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 279 Taivalkoski TOIMINTA AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on metsästäjäorganisaation paikallistason metsästysviranomainen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä 2014 (1.4.2014-31.10.2014)

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä 2014 (1.4.2014-31.10.2014) Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä 2014 (1.4.2014-31.10.2014) Ampumisen edellytyksenä on: - Ilmoittautuminen ja kirjautuminen tauluvarastolla ennen ammuntaa. - Ammunnan jälkeen ammuttujen laukausten

Lisätiedot

MUISTIO. Puheenjohtaja Pia Yli-Pirilä avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi klo 18.00.

MUISTIO. Puheenjohtaja Pia Yli-Pirilä avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi klo 18.00. MUISTIO Nro 2/2010 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Hämeen maakuntatoimikunta VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN HÄMEEN MAAKUNTATOIMIKUNNAN KOKOUS 21.10.2010 KLO 18.00-20.00 HÄMEENLINNA Läsnä: Äänivaltaiset

Lisätiedot

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja Kaiken varalta harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja taitojen hyödyntäminen suunnitelmallisesti normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa tukee yhteiskunnan

Lisätiedot

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011 Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-

Lisätiedot

LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE 1-2016

LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE 1-2016 TIEDOTE 1 (3) Laivaston Sukeltajakilta ry Tapani Korhonen 28.1.2016 LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE 1-2016 Tervehdys hyvät kiltaveljet! Killan 31. toimintavuosi on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin. Tämän

Lisätiedot

Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta

Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta 3.6.2016 Taustatietoja Piiri, johon yhdistys kuuluu Etelä-Häme Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Helsinki Kainuu Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry Suomen Lentopelastusseura SLPS ry MIKÄ - MITÄ Suomen Lentopelastusseura SLPS ry on vuonna 2006 perustettu valtakunnallinen, viranomaisten avuksi luotu vapaaehtoislentotoiminnan kattojärjestö SLPS on yksi

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Honkajoen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Mauno Mäkiranta 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Koulutuskysely asuinkiinteistöjen turvallisuuskoulutetuille

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Koulutuskysely asuinkiinteistöjen turvallisuuskoulutetuille Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Koulutuskysely asuinkiinteistöjen turvallisuuskoulutetuille 2012 Mistä kyselyssä oli kyse? SPEK ryhmän omatoimisen varautumisen kurssitetuille suunnattiin asiakaskysely

Lisätiedot

Riistapäivät Vantaa 22.1.2014

Riistapäivät Vantaa 22.1.2014 Riistapäivät Vantaa 22.1.2014 Metsästäjät ja suurpedot Panu Hiidenmies Toiminnanjohtaja Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund r.y. Suurpetometsästyksen mittakaava Suomessa esimerkiksi Noin 2000

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tulevaisuus

Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kuntatutkimuksen tulosesitys 14.3.2017 Luottamuksellinen Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti JHL:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Sote osana valtakunnallista ja paikallista reformia

Sote osana valtakunnallista ja paikallista reformia Sote osana valtakunnallista ja paikallista reformia Jukka Lindberg Projektipäällikkö Kanta-Hämeen maakunnan Sote III hanke (15.2.2016 lähtien) 18.2.2016 Page 1 Sote-uudistuksen taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Koulutusasiainneuvottelukunta Jouni Ponnikas Valtakunnallinen aikuiskoulutuksen ennakointi hanke, OPH

Koulutusasiainneuvottelukunta Jouni Ponnikas Valtakunnallinen aikuiskoulutuksen ennakointi hanke, OPH Koulutusasiainneuvottelukunta 5.10.2016 Jouni Ponnikas Valtakunnallinen aikuiskoulutuksen ennakointi hanke, OPH 11.4.2013 Kainuun liitto/nimi 1 Valtakunnallinen aikuiskoulutuksen ennakointi hanke, OPH

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON STRATEGIA 2016-2020

RESERVILÄISURHEILULIITON STRATEGIA 2016-2020 RESERVILÄISURHEILULIITON STRATEGIA 2016-2020 Liikkuu ja yhdistää liikkumisen mahdollistaja ja edistäjä RESUL yhdistää eri toimijoita valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Yhteinen tekeminen

Lisätiedot

NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa

NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa Tänään luvassa 1. Kimi Uosukainen: Nuorten vaikuttamisen vallankumous 2. Anna Hurmeranta: Nuorisovaltuustot kunnissa NYT! 3. Aleksi Koivisto:

Lisätiedot

RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI,

RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, RES SM PISTOOLILAJIT PISTOOLILAJIEN TULOKSET PALVELUSAMMUNTA 3 PALVELUSAMMUNTA 4 PIENOISPISTOOLI PISTOOLI, PIKA-AMMUNTA ISOPISTOOLI PALVELUSAMMUNTA 3,

Lisätiedot

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa Kilpailumaksut Toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen, Reserviläisurheiluliitto ry RESUL:n kilpailutoiminta Kilpailutoiminnan organisointi Puolustusvoimien tuki Yhteistyö MPK:n kanssa Yhteistyö reservipiirien

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistuksen tavoitteet ja lopputulos - henkilöstöalan näkökulma MTS:n seminaari 8.9.2014 Kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa

Puolustusvoimauudistuksen tavoitteet ja lopputulos - henkilöstöalan näkökulma MTS:n seminaari 8.9.2014 Kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa Puolustusvoimauudistuksen tavoitteet ja lopputulos - henkilöstöalan näkökulma MTS:n seminaari 8.9.2014 Kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa Puolustusvoimien henkilöstöjohtamisen päämääränä on turvata puolustusvoimille

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Hallinnon turvallisuusverkkotoiminnan ohjaus (14/2016) 172/54/2015

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Hallinnon turvallisuusverkkotoiminnan ohjaus (14/2016) 172/54/2015 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Hallinnon turvallisuusverkkotoiminnan ohjaus (14/2016) 172/54/2015 Valtiovarainministeriö, 18.5.2016, VM/853/00.05.00/2016. Puolustusvoimat, 20.5.2016, AM9733. Puolustusministeriö,

Lisätiedot

Toimintastrategia

Toimintastrategia Toiminta-ajatus: Toimintastrategia 2013-2015 Reserviläisurheiluliitto on vapaaehtoisen maanpuolustusliikunnan valtakunnallinen yhteistoimintajärjestö. Toiminnan pääasiallisena kohderyhmänä ovat liiton

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Valtakunnallinen patoturvallisuusharjoitus VALPAS 2014 Porissa

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Valtakunnallinen patoturvallisuusharjoitus VALPAS 2014 Porissa Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK Valtakunnallinen patoturvallisuusharjoitus VALPAS 2014 Porissa 1 Miksi harjoittelimme? 2 Erilaisia tulvatilanteita 3 Vahingonvaara 5.000 asuntoa, joihin vesi tulisi sisälle

Lisätiedot

JOKU PÄÄTTÄÄ AINA. Nyt

JOKU PÄÄTTÄÄ AINA. Nyt Kuinka voin vaikuttaa omiin asioihini? Onko arjen valinnoilla merkitystä? Hyödyttääkö osallistuminen? Kannattaako aktivismi? Millaisessa maailmassa haluaisin elää? Joku päättää aina. Vaikuta. Vaikuta.

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

buildingsmart Finland

buildingsmart Finland buildingsmart Finland Tero Järvinen buildingsmart Finland Talotekniikkatoimialaryhmä Finnbuild 2014 03.10.2014 TALOTEKNIIKKATOIMIALARYHMÄN KYSELY Kyselyn tarkoitus Kartoittaa talotekniikan tietomallikäytäntöjä

Lisätiedot

toy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 taloustutkimus oy Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu

toy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 taloustutkimus oy Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu toy taloustutkimus oy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Maskun kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuula Pusa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Arene ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Rissanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Uudistunut aluehallinto ja työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä -seminaari Helsinki 30.3.2010 Merja Leinonen Mitä työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä on?

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Miten perustamme Naapuruuspiirin?

Miten perustamme Naapuruuspiirin? Miten perustamme Naapuruuspiirin? Naapuruuspiiri-idea Pyritään luomaan Verkosto, jossa olisi eri toimijoita asuinalueilta esim. asukasyhdistykset, koulut, seurakunnat, sosiaali- ja terveystoimi, yksityiset

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

Maakunnan litto euroa. TVÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Alueiden kehittämisyksikkö _

Maakunnan litto euroa. TVÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Alueiden kehittämisyksikkö _ TVÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Alueiden kehittämisyksikkö _ Päätös 18.2.2010 Jakelussa mainituile OHJELMIIN SITOMATTOMAN MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHAN ALUEELINEN JAKO VUONNA 2010 Valtioneuvosto on tänään, asian

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

MITÄ LAATU ON? LAADUN YDINASIAT? TÄRKEIMMÄT LAATUTEKIJÄT URHEILUSEURATOIMINNASSA?

MITÄ LAATU ON? LAADUN YDINASIAT? TÄRKEIMMÄT LAATUTEKIJÄT URHEILUSEURATOIMINNASSA? MITÄ LAATU ON? LAADUN YDINASIAT? TÄRKEIMMÄT LAATUTEKIJÄT URHEILUSEURATOIMINNASSA? TEHTÄVÄ: VAIHE 1. Aikaa 3 minuuttia. Mieti yksi omasta mielestäsi tärkeä laatutekijä käytännön työssäsi urheiluseurassa.

Lisätiedot

sidosryhmäselvitys 2015 Tiivistelmä Valtiontalouden tarkastusvirasto

sidosryhmäselvitys 2015 Tiivistelmä Valtiontalouden tarkastusvirasto Valtiontalouden tarkastusviraston sidosryhmäselvitys 2015 Tiivistelmä 9.12.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Tutkimuksen lähtökohdat ja toteutus Tavoitteena oli selvittää valtiontalouden tarkastusviraston

Lisätiedot

LAPIN KUNTATALOUS

LAPIN KUNTATALOUS LAPIN KUNTATALOUS 2004-2005 LAPIN LIITTO Kuntataloustutkija Ella Rautio-Kuosku Heinäkuu 2006 Sisällysluettelo: Kuva 3-4 Manner-Suomen kuntien talous ja Lapin kuntien talous 04-05 Kuva 5 Maakuntien toimintakulujen

Lisätiedot