OIKEUSMINISTERIÖLLE. Pyydettynä lausuntona Suomen syyttäjäyhdistys ry (jäljempänä yhdistys) esittää seuraavaa:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OIKEUSMINISTERIÖLLE. Pyydettynä lausuntona Suomen syyttäjäyhdistys ry (jäljempänä yhdistys) esittää seuraavaa:"

Transkriptio

1 OIKEUSMINISTERIÖLLE Asia: Lausunto lahjusrikoksia koskevien säännösten eräistä muutostarpeista mietinnöstä (OM 9/2015) Viite : Oikeusministeriön lausuntopyyntö OM 7/41/2014 Pyydettynä lausuntona Suomen syyttäjäyhdistys ry (jäljempänä yhdistys) esittää seuraavaa: Mietinnössä on monipuolisesti käsitelty vaikutusvallan väärinkäyttöä, oikeushenkilön rangaistusvastuuta, ulkomaisen virkamiehen määritelmää sekä lahjusrikosten vanhentumisaikaa. Tulee kuitenkin vaikutelma, että siinä vaiheessa, kun on pitänyt tehdä muutosehdotuksia, ei niihin ole otettu kantaa eikä ole kunnolla perusteltu sitä, miksei muutoksiin enemmälti ole tarvetta. Esityksessä on ehdotettu ainoastaan oikeushenkilön rangaistusvastuuseen muutosta. Muutoin on katsottu, ettei muutoksiin ole tarvetta. Lainsäädännön tulee olla etupainotteista ja vähintään ajantasaista. Mielestämme säännökset tulee aina tehdä huomioiden hankalin oikeudellinen tilanne, vaikka se olisi harvinainen. Oikeusjärjestelmän uskottavuudelle ei ole eduksi, että tulee esiin tilanteita, joita ei ole käsitelty selkeästi lainsäädännössä tai jätetään tietoisesti aukkoja. Nyt valitettavasti jää edelleen tilanteita, joihin ei rikossäännöksissä oteta selkeästi kantaa. Se ei anna Suomesta hyvää kuvaa korruption vastaisessa työssä ja siihen suhtautumisessa. Tämän vuoksi muutoksia tulee tehdä ehdotettua laajemmin. I VAIKUTUSVALLAN VÄÄRINKÄYTTÖ Kyse on Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen voimaan saattamisesta Suomessa. Suo-

2 mi on saanut Euroopan neuvoston korruptionvastaiselta toimielimeltä (GRECO) kannanottoja tarkastuksilla ja varaumille annettu aika on nyt päättymässä. Varaumia on uusittu jo useaan kertaan, joten olisi luontevaa pyrkiä pois tilanteesta, jossa on tehtävä varaumia. Tässä mietinnössä asiaa on käsitelty ensisijaisesti siitä näkökulmasta miten vaikutusvallan väärinkäyttö kohdistuu viranomaistoimintaan. Kuitenkaan yleissopimus ei koske vain sitä. Mm. Norja on ottanut käyttöön säännökset siten, että ne koskevat sekä viranomaistoimintaa että yksityistä sektoria. Sääntelytarpeen taustalla on hyvin tärkeitä demokratian arvoja, kuten luottamus oikeusvaltioon ja poliittiseen järjestelmään. Ne ovat asioita, joihin kohdistuviin uhkiin on suhtauduttava hyvin vakavasti ja arvoja, jotka tulee turvata kaikissa tilanteissa. Emme usko, että kukaan on eri mieltä asiasta. Ne ovat myös asioita, joiden kohdalla tulee sääntelyn olla sellaista, ettei aukkoja taikka liian harmaita alueita ole olemassa. Tämän vuoksi olemme sitä mieltä, että tarvetta vallan väärinkäytön rangaistavuuteen on ja siten yleissopimus tulee saattaa voimaan. Varsinkin, kun naapurimaissammekin pääosin asia on niin tehty. Kyse on siitä, että valtaa lähellä olevat henkilöt hyötyvät tilanteesta ja ulkopuoliset käyttävät hyväkseen kyseisten henkilöiden todellista tai luuloteltua vaikutusvaltaa. Rangaistavuuden tulee kohdistua molempiin tahoihin. Nimikkeet voisivat olla vaikutusvallan väärinkäytön ostaminen ja vaikutusvallan väärinkäytön kauppaaminen. Rangaistavuuden tulee kohdistua jo asioiden valmisteluvaiheeseen eli koko päätöksentekomenettelyyn. Valmistelussa käytetään suurta tosiasiallista valtaa ja rajanvetoa pelkkään päätöksentekoon on myös turhan helppoa kiertää tietämättömyydellä. Tätä asiaa on käsitelty mietinnön sivulla 76. Sivulla 78 todetaan, että valmistelun ulottuminen rangaistavaan menettelyyn oli mukana jo työryhmämietinnössä (OMML 2009:16) Kun tarve sääntelyyn on jo vuosia sitten yleiseurooppalaisesti jo havaittu, antaa erikoisen kuvan Suomesta, jos asiaa ei saateta voimaan, vaan varaumia jatketaan. Pitäisi ainakin pyrkiä luopumaan joistakin varaumista. Tässä mietinnössä on ansiokkaasti käyty lävitse eri vaihtoehtoja, miten voitaisiin yleissopimus saattaa Suomessa voimaan. Mietinnön sivuilla 71 ja 83 on tuotu esiin varsinkin kolme asiaa, joissa uuskriminalisointiin voisi olla tarvetta. Jo niillä saataisiin osa varaumista pois. 1. Tilanne, ettei päätöksentekijä tai valmistelija taivuttelusta huolimatta toimi virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Mietinnössä todetaan, että tämä täyttää yritetyn yllytyksen virkarikokseen ja toimintaan kyettäisiin helposti puuttumaan säätämällä menettely sellaisena rangaistavaksi. Tällainen asiahan on säädetty rangaistavaksi mm. rikoslain 15 luvun 5 :ssä, mikä koskee yritettyä yllytystä perättömään lausumaan. Kyseinen säännös suojaa oikeudenkäytön luotettavuutta. Voi miettiä, etteikö se, että virkakoneiston päätökset tehdään virkavelvollisuuksien mukaisesti ole yhtä tärkeä suojeltava arvo. Meidän mielestämme on. Sehän voi koskea vaikka kuinka merkittäviä päätöksiä rakentamisessa, palveluiden tuottamisessa, kaavoituksessa, lainsäädännössä yms. Jo tämän vuoksi tulee muutos tehdä. Sen säätämisessä ei myöskään ole epätäsmällisyys tai muita ongelmia, joita omalla itsenäisellä säännöksellä väitetään olevan. Mietinnön sivulla 89 todetaan, ettei tällaiseen menettelyyn ole välttämätöntä tarvetta. Voi miettiä, etteikö

3 sopimuksen varaumien täyttäminen ole jo yksi sellainen asia. Mielestämme välttämätöntä tarvetta on. Sillä voitaisiin jo puuttua useisiin tapahtumiin, joissa päätöksentekijällä tai valmistelijalla on virkavastuu. Näin myös kansanedustajiin vaikuttaminen olisi edelleen säännöksen ulkopuolella. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan riitä hankalissa kansainvälisissä tapauksissa. Vastoin sivulla 87 mietinnössä todettua, on lainsäädännössä todettavissa yksiselitteisiä aukkoja. Eräs suuri käytännön tarve välimiehen menettelyn itsenäiseen kriminalisoimiseen on kuitenkin siinä, että lopullisena kohteena oleva virkamies on sellaisessa maassa, jossa häneen kohdistunutta rikosepäilyä ei saada paikallisista olosuhteista johtuen koskaan selvitettyä tai se ei jopa ole edes rangaistavaa. Osallisuuskriminalisoinneista ei sellaisessa tapauksessa ole apua. Itsenäinen vaikutusvallan väärinkäyttötunnusmerkistö mahdollistaisi tällaisessa tilanteessa kotimaisen antajan menettelyn rankaisemisen ainakin siinä tapauksessa, että antajan ja ketjussa lähempänä olevan välimiehen menettely saadaan selvitettyä. Selvittäminen on usein mahdollista Suomessa olevien tapahtumien osalta kehittyneen rikostutkinnan kautta, mutta tietoa ulkomailta on mahdotonta saada tai sitä ei tarkoituksellisesti anneta. Rikosvastuun toteuttaminen olisi näin ollen mahdollista kansainvälisen kaupankäynnin yhteydessä esiintyvässä vallan väärinkäyttö tilanteessa, jossa etuus annetaan kaupassa käytetyn välittäjän välityksellä ja peitellään etuuden antajan kirjanpitoon jonkin palkkion yhteyteen. Tämä tukisi sitä, että vallan väärinkäytön kauppaamisen ja ostamisen tulisi olla itsenäisenä tekona rangaistavaa. Sellaiseen menettelyyn voitaisiin puuttua. Se myös tukkisi lainsäädännöllistä aukkoa. Näin pystytään puuttumaan jo tilanteisiin, joissa teko ei edes etene yritetyksi yllytykseksi tai sellaisesta ei ole mahdollista saada näyttöä. 2. Välittäjä ei edes yritä vaikuttaa. Esityksessä on tuotu esille, että petossäännöksillä voidaan puuttua asiaan. Se koskee kuitenkin vain ehdottajan ja välittäjän välistä suhdetta. On epäuskottavaa, että ehdottajat kovin suuresti pyrkisivät tuomaan asioita esiin, jos heitä petetään. Toisaalta tällöin suojeltava olisi se epäasiallisen tarjouksen tekijä. Käsityksemme mukaan kyse olisi kuitenkin paljon laajemmin vaikuttavasta asiasta, jossa suojeltavana on yhteiskunta ei ainoastaan tämä kahden henkilön välinen tilanne. Toiminnan paheksuttavuus on sellaista, ettei petossäännös sitä pelkästään täytä. Mietinnön sivulla 84 on käyty lävitse asiaa ja kannatamme tilannetta, että rangaistussäännös koskisi myös sellaisia tilanteita, joissa välittäjä ei edes yritä vaikuttaa. Se selkeyttäisi tilannetta ja toisaalta, jos se katsotaan mahdollisesti myös petokseksi, on kyse menettelystä, jota ei ole mitään tarvetta suojella. 3. Kansanedustajan tilanne. Siihen ei edes tarvitse puuttua tässä vaiheessa, jos puututaan ainoastaan tapahtumiin, joissa päätöksentekijällä tai valmistelijalla on virkavastuu. Tällöin asiaan voidaan kansanedustajien osalta palata myöhemmin. Määritelmä. Termi epäasiallinen vaikuttaminen. Pitää muistaa, että rikoslainsäädäntö on täynnä määritelmiä, joissa on arvolataus ja ne saavat tarkemman merkityksen oikeuskäytännön kautta. Mikä on kohtuullista? Mikä on todennäköistä? Mikä on harhaanjohtava tieto? Mikä on muu kuin tavanomainen vieraanvaraisuudeksi katsottava lahja? Mikä on omiaan vaikuttamaan virkamieheen? Mikä on järjestäytynyt rikollisryhmä? Mikä on oikeudeton etu? Työturvallisuuslain 28 on käytetty termiä epäasiallinen kohtelu. Sen määrittely on jätetty oikeuskäytännön varaan.

4 Nämä kaikki on kyetty säätämään ja määrittelemään. Jos kansanedustajat jätetään ulkopuolelle, on helppoa säätää asia koskemaan virkavelvollisuuksien vastaisuutta. Mutta mielestämme epäasiallisen vaikuttamisen-termin sisältöä ja määritelmän tekemistä tulisi jatkaa myös muun kuin virkavelvollisuuden osalta. On se kyetty määrittelemään muissakin maissa, myös useissa pohjoismaissa, joten sen ei pitäisi tuottaa ongelmia. Lain esityöt ja määritelmäsäännös ovat juuri ne paikat, joissa se voidaan tehdä. Nyt on käytössä jo muiden maiden säännöksiä ja esitöitä sekä yleissopimuksen esityöt. Harvoin alkutilanne niin hyvä kuin se nyt on. Rangaistusasteikko. Rangaistusasteikon tulee olla vähintään sakkoa taikka 2 vuotta vankeutta. Se osaltaan osoittaisi toiminnan paheksuttavuutta. Vuoden rangaistusmaksimi kertoisi pikemmin väheksyvästä suhtautumisesta asiaan. Jo tavallisen varkauden rangaistusmaksimi olisi korkeampi. Kahden vuoden rangaistusmaksimilla on myös se vaikutus, että vanhentumisaika olisi viisi vuotta riippumatta siitä, mihin rikoslain lukuun säännökset sijoitettaisiin. Niiden tulisi sekä ostamisen että kauppaamisen osalta olla tietenkin samat. Pitäisi myös pohtia, olisiko jo nyt arvioitava tarve törkeille tekomuodoille. Mielestämme olisi. Kyse voi olla miljoonien taikka jopa suurempien yksittäisten päätösten tilanteista, jolloin on erikoista, ettei törkeää tekomuotoa ole. Rangaistusmaksimeilla on myös vaikutusta siihen, miten asioita voidaan tutkia ja millaisia pakkokeinoja käyttää. Telepakkokeinojen käyttäminen olisi luultavasti tärkeä tutkintakeino eikä sitä saisi rajata ulkopuolelle vakavissa tilanteissa. Muu kuin viranomaistoiminta. Käsityksemme mukaan Suomessa on tärkeää ulottaa vaikutusvallan väärinkäyttö koskemaan myös muuta kuin viranomaistoimintaa. Ainakin tilanteissa, joissa julkinen sektori omistaa yhtiöitä ja niiden avulla hoitaa julkisia palveluita. Tulee muistaa, että varsinkin kunnallistasolla yhä enemmän kunnallista toimintaa siirtyy kuntien täysin omistamien yhtiöiden hoidettavaksi. Tällöin niiden toiminnasta ei enää ole saatavissa julkisuuslain mukaisesti tietoa. Se on käsityksemme mukaan myös yksi peruste tällaisille järjestelyille. Niissä kuitenkin käytetään julkisia varoja ja hoidetaan julkisia palveluita, joten niiden valvonnan ja väärinkäytöksiin tulee pystyä puuttumaan kuin muuhun julkisen vallan toimintaan. Jo näidenkin syiden vuoksi säännöksen tulee koskea myös koko julkisen hallinnon omistamaa toimintaa. Ainoita säännöksiä, missä näin on tällä hetkellä, ovat säännökset julkisista hankinnoista. Niitä on noudatettava yhtiöissä, jotka julkinen valta omistaa vähintään 50 %:sesti. Toisaalta virkamiehiä koskevat rangaistussäännökset eivät kuitenkaan sovellu asioihin, vaikka heidät julkisen vallan edun valvojina on nimetty yhtiöiden hallintoon. Tällöin olisi tärkeää, että edes vaikutusvallan väärinkäyttöä koskevat säännökset koskisivat tilanteita. Mietinnön sivulla 68 on todettu jo Grecon selvitysmuistiossa lausutun, että säännöksillä suojataan julkisen hallinnon päätöksentekoprosessin läpinäkyvyyttä ja puolueettomuutta. Tähän voidaan myös puuttua säätämällä julkisesti omistetuissa yhtiöissä toimivien henkilöiden kuuluvan virkamiehen käsitteen alle. Näinhän on tilanne mm. Islannissa. Toisaalta liikelaitoksissa toimivathan jo ovat Suomessa jo määritelmän alla. Asia voidaan myös todeta ainoastaan vaikutusvallan väärinkäyttöä koskevassa säännöksessä. Mietinnössä on sivulla 87 todettu, että Suomessa esiintyy erityisesti nk. rakenteellisen korruption eräitä moitittavia tyyppejä. Asiaa ei kuitenkaan ole täsmennetty lisää kovin paljon, mutta on viitattu toiminnan läpinäkyvyyden riittävyyden ja valvonnan huolehtimiseen. Nämäkin osaltaan viittaisivat tarpeeseen, että vaikutus vallan väärinkäytön säännökset koskisivat myös julkisen hallinnon omistamia yhtiöitä.

5 II OIKEUSHENKILÖN RANGAISTUSVASTUU Syyttäjäyhdistys kannattaa mietinnössä esitetyillä perusteilla oikeushenkilön rangaistusvastuun liittämistä törkeää kirjanpitorikosta koskeviin säännöksiin. Oikeushenkilön rangaistusvastuun liittämisestä tilintarkastusrikokseen ei ole katsottu olevan tarvetta. Asiaa on perusteltu sivulla 101 sillä, että tilintarkastusrikosta on vaikea mieltää tehtäväksi oikeushenkilön puolesta. Tämän osalta toteamme, että säännöksen tarvetta arvioitaessa on muistettava, että on mahdollista, että jonkun yhtiön toiminnassa yleisemmin annetaan paikkansa pitämättömiä tilintarkastuslausuntoja tarkoituksena edistää tarkastettavasta kohteesta annettavaa erheellistä luotettavaa kuvaa esimerkiksi rahoituksen hakemista varten. Näitä lausuntoja voi antaa useampikin henkilö kyseisestä tilintarkastusyhteisöstä. Tällaisiin tilanteisiin olisi hyvä kyetä puuttumaan oikeushenkilön rangaistusvastuulla. Tällaisen menettelyn paheksuttavuudesta tuskin on erimielisyyttä. Tilintarkastuskertomuksilla on suuri vaikutus luotonannossa. Ne ovat ulkopuolisen tahon antamia lausuntoja, joissa osaltaan vakuutetaan, että tiedot tilinpäätöksessä ovat oikein. Väärien tietojen antamisen vaarallisuudesta luotonannolle tuskin on epäselvyyttä. Tässä tilanteessa siihen on hyvä saattaa mm. tällaiset tilanteen oikeushenkilön rangaistusvastuun alle. Sen vuoksi syyttäjäyhdistys ehdottaa, että myös tilintarkastusrikos olisi sellainen rikos, johon voitaisiin liittää oikeushenkilön rangaistusvastuu. Kyseisessä rikoksessa ei ole törkeää tekomuotoa, joten oikeushenkilön rangaistusvastuu tulee liittää siis perusmuotoiseen rikokseen vakavissa tilanteissa. Näin asia olisi verrannollinen törkeän kirjanpitorikokseen. Vakava tilanne on esimerkiksi, kun tekoja on yhtiössä useita tai jostakin tuomitaan vankeusrangaistus. III ULKOMAISEN VIRKAMIEHEN MÄÄRITELMÄ. Tämän asian kohdalla perustellaan asiaa kansainvälisen yleissopimuksen vaatimuksilla. Asiassa todetaan olevan puutteita sopimukseen verrattuna, mutta katsotaan, ettei muutokseen ole tarvetta. Mielestämme muutoksia olisi tehtävissä hyvin pienellä vaivalla, joten kannattaisimme sen tekemistä. Mielestämme antaa erikoisen kuva kansainvälisen sopimuksen noudattamisesta, jos todetaan, ettei Suomi täytä sopimuksen sen edellytyksiä, mutta asiaan palataan, jos OECD huomauttaa asiasta. Eikö se vaikuta kysymyksiä herättävältä kansainvälisesti ja syö sitä kuvaa, että Suomessa puututaan ankarasti korruptioon? Sääntely olisi hyvä saattaa ainakin sellaiselle tasolle, että ulkomaisen virkamiehen vastuu olisi samalla tasolla kuin kotimaisen virkamiehen ja ulkomaisen parlamentaarikon samalla tasolla kuin kotimaisen parlamentaarikon. Jo näin saataisiin Suomen lainsäädäntö paremmin vastaamaan OECD:n yleissopimusta. Kansanedustajan lahjontaa koskevan säännöksen saattamista vastaamaan OECD:n yleissopimuksen 1 artiklan vastuuedellytyksiä voisi siten arvioida erikseen. IV VANHENTUMISAJAT

6 Syyttäjäyhdistys ei myöskään kannata lahjusrikoksille erilaista vanhentumisjärjestelmää kuin muille rikoksille. Syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista koskevassa lainsäädännössä tulee kuitenkin todeta nykyistä täsmällisemmin, että vanhentumisaikaa jatketaan sen teon osalta, jota tutkitaan eikä sidota asiaa niin tiukasti henkilöön, jota asia koskee. Nyt vanhentumisajan jatkamisen jälkeen voi hyvin ilmetä, että teosta onkin vastuussa vähintään yhtä paljon muitakin henkilöitä. Jos tällöin asiaa jatketaan vain yhden henkilön kohdalla ei se ole tasapuolista häntä kohtaan. Yhteiskunnankin kannalta tärkeämpää on selvittää onko kyseinen vakava rikos tapahtunut kuin jo alkuvaiheessa rajata henkilöpiiriä. Voi pitää jopa irvokkaana, että tällöin yhtä paljon asiaan osallistunut on todistajana asiassa ja toinen vastaajana. Tämä tulisi todeta edes täsmällisemmin esitöissä. Sari Aho Suomen syyttäjäyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Jukka Haavisto Suomen syyttäjäyhdistyksen hallituksen jäsen

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp Hallituksen esitys lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä

Lisätiedot

Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015

Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015 Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015 Väärinkäytösten ehkäisy kunnallishallinnossa Vaalikelpoisuusrajoitukset valtuuston ja toimielimiin Esteellisyyssäännökset Kuntalaki

Lisätiedot

Helsingin käräjäoikeus lausuu seuraavan:

Helsingin käräjäoikeus lausuu seuraavan: 1 (6) oikeusministerio@oikeus.fi OIKEUSMINISTERIÖLLE Asia Viite Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle lahjontaa koskevaan rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen

Lisätiedot

HE 220/2005 vp. kuuden kuukauden aikana ilmoita varauman säilyttämisestä taikka sen muuttamisesta, Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi

HE 220/2005 vp. kuuden kuukauden aikana ilmoita varauman säilyttämisestä taikka sen muuttamisesta, Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi HE 220/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehtyjen varaumien voimassaolon jatkamisen hyväksymisestä Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta

Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 17.03.2017 OM 17/41/2016 Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Johdanto Hallituksen 11.9.2015 hyväksymissä hallituksen

Lisätiedot

Mietintöjä ja lausuntoja. Lahjusrikoksia koskevien säännösten eräät muutostarpeet

Mietintöjä ja lausuntoja. Lahjusrikoksia koskevien säännösten eräät muutostarpeet Mietintöjä ja lausuntoja BETÄNKANDEN OCH UTLÅTANDEN 9 2015 Lahjusrikoksia koskevien säännösten eräät muutostarpeet MIETINTÖJÄ JA LAUSUNTOJA BETÄNKANDEN OCH UTLÅTANDEN 9 2015 Lahjusrikoksia koskevien säännösten

Lisätiedot

Lahjusrikossäännösten muutostarpeet ja oikeushenkilön rikosvastuun laajentaminen

Lahjusrikossäännösten muutostarpeet ja oikeushenkilön rikosvastuun laajentaminen Santeri Suominen Oikeusministeriölle Lausunto 1 (6) 31.8.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä

Lisätiedot

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista Lausuntopyyntö 06.06.2017 OM 23/41/2016 Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista Johdanto Maahanmuuton ministerityöryhmän

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 29/2012 vp Laki rikoslain 16 luvun muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoitteessa ehdotetaan rikoslain 16 luvun korruption vastaisten lahjontasäännösten täydentämistä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 603. Laki

SISÄLLYS. N:o 603. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä heinäkuuta 2002 N:o 603 613 SISÄLLYS N:o Sivu 603 lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi. arvopaperimarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä.

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi. arvopaperimarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä. EV 295/1998 vp - HE 254/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi arvopaperirnarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 254/1998

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

Ajankohtaista korruption torjunnasta. Neuvotteleva virkamies Juha Keränen Oikeusministeriö Rikoksentorjuntaseminaari Oulussa 3.10.

Ajankohtaista korruption torjunnasta. Neuvotteleva virkamies Juha Keränen Oikeusministeriö Rikoksentorjuntaseminaari Oulussa 3.10. Ajankohtaista korruption torjunnasta Neuvotteleva virkamies Juha Keränen Oikeusministeriö Rikoksentorjuntaseminaari Oulussa 3.10.2013 Suomen erityispiirteitä - Minimimäärä lahjusrikosjuttuja - Systemaattinen

Lisätiedot

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Oikeusministeri Johannes Koskinen Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi (lahjonnan torjuminen yksityisellä sektorilla) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään Eduskunnalle Euroopan unionin

Lisätiedot

Rikoslaki 19.12.1889/39 30 LUKU (24.8.1990/769) Elinkeinorikoksista

Rikoslaki 19.12.1889/39 30 LUKU (24.8.1990/769) Elinkeinorikoksista Rikoslaki 19.12.1889/39 30 LUKU (24.8.1990/769) Elinkeinorikoksista 1 (1.4.1999/475) Markkinointirikos Joka tavaroiden, palveluksien, kiinteistöjen, yksityisen osakeyhtiön arvopapereiden tai muiden hyödykkeiden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä ja laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Laki. rikoslain muuttamisesta

Laki. rikoslain muuttamisesta Laki rikoslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain (39/1889) 1 luvun 7 :n 3 momentti, 34 luvun 6 :n 1 momentti sekä 34 a luvun 1 :n 1 momentti, 2, 3 :n 1 momentti, 4 :n 1

Lisätiedot

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/2006 vp. hallituksen esityksen laiksi rikoslain 50 luvun. muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/2006 vp. hallituksen esityksen laiksi rikoslain 50 luvun. muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo. LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/2006 vp Hallituksen esitys laiksi rikoslain 50 luvun muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 23 päivänä toukokuuta 2006 lähettänyt lakivaliokuntaan valmistelevasti

Lisätiedot

U 57/2012 vp. Puolustusministeri Carl Haglund

U 57/2012 vp. Puolustusministeri Carl Haglund U 57/2012 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvien petosten torjunnasta rikosoikeudellisin keinoin

Lisätiedot

Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen asianajajan työssä

Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen asianajajan työssä Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen asianajajan työssä Rahanpesulakia sovelletaan. Asianajajista annetussa laissa (496/1958) tarkoitettuun asianajajaan ja hänen apulaiseensa, kun nämä toimivat

Lisätiedot

Talousvaliokunnalle. Asia: HE 206/2017 vp, rangaistussäännöstä koskeva lisäselvitys

Talousvaliokunnalle. Asia: HE 206/2017 vp, rangaistussäännöstä koskeva lisäselvitys Lainvalmisteluosasto Rikos- ja prosessioikeuden yksikkö Lainsäädäntöneuvos Sami Kiriakos SELVITYS 19.3.2018 Talousvaliokunnalle Asia: HE 206/2017 vp, rangaistussäännöstä koskeva lisäselvitys Talousvaliokunta

Lisätiedot

Lainvalmisteluosasto OM 3/41/2014 26.2.2014 LUONNONSUOJELU- JA YMPÄRISTÖRIKOSSÄÄNNÖSTEN TARKISTAMISTA VALMISTELEVA TYÖRYHMÄ

Lainvalmisteluosasto OM 3/41/2014 26.2.2014 LUONNONSUOJELU- JA YMPÄRISTÖRIKOSSÄÄNNÖSTEN TARKISTAMISTA VALMISTELEVA TYÖRYHMÄ ASETTAMISPÄÄTÖS Lainvalmisteluosasto OM 3/41/2014 26.2.2014 LUONNONSUOJELU- JA YMPÄRISTÖRIKOSSÄÄNNÖSTEN TARKISTAMISTA VALMISTELEVA TYÖRYHMÄ 1 Asettaminen 2 Toimikausi 3 Tausta Oikeusministeriö on tänään

Lisätiedot

Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö OM 4/41/2011/

Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö OM 4/41/2011/ Lausunto 22.6.2011 Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö OM 4/41/2011/17.3.2011 Asia: Lausunto eräiden törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoinnin tarvetta koskevasta arviomuistiosta. Yleistä Tarve

Lisätiedot

Laki rikoslain muuttamisesta

Laki rikoslain muuttamisesta EV 19/1995 vp - HE 42/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden rikoslain kokonaisuudistuksen toiseen vaiheeseen liittyvien lakien muutoksiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys

Lisätiedot

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 8.10.2010 2010/0067(CNS) LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta oikeudellisten

Lisätiedot

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN 6 :N MUUTTAMISESTA

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN 6 :N MUUTTAMISESTA LsN Jussi Matikkala LAUSUNTO 14.2.2017 Eduskunnan hallintovaliokunta HE 266/2016 vp LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN

Lisätiedot

Lahjusrikoksia koskevien säännösten eräät muutostarpeet

Lahjusrikoksia koskevien säännösten eräät muutostarpeet MIETINTÖJÄ JA LAUSUNTOJA BETÄNKANDEN OCH UTLÅTANDEN 47 2015 Lahjusrikoksia koskevien säännösten eräät muutostarpeet Lausuntotiivistelmä Lahjusrikoksia koskevien säännösten eräät muutostarpeet Lausuntotiivistelmä

Lisätiedot

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

Ekosysteemin eri toimijat. Yritys Työntekijä Ulkopuolinen taho Media Muut tiedonvälittäjät (esim. Wikileaks)

Ekosysteemin eri toimijat. Yritys Työntekijä Ulkopuolinen taho Media Muut tiedonvälittäjät (esim. Wikileaks) Lainsäädännölliset keinot onko niitä kansainvälisellä tasolla? - Kansainvälisesti poikkeavat lähestymistavat - Ekosysteemin eri toimijoiden roolit ja rajat Mikko Manner Riskienhallintayhdistyksen seminaari

Lisätiedot

HE 79/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi

HE 79/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Hallituksen esitys Eduskunnalle lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä sekä laiksi lisäpöytäkirjan

Lisätiedot

Korruptiontorjunnan voitettavat vaikeudet Suomessa Valtioneuvoston oikeuskansleri Tuomas Pöysti

Korruptiontorjunnan voitettavat vaikeudet Suomessa Valtioneuvoston oikeuskansleri Tuomas Pöysti Korruptiontorjunnan voitettavat vaikeudet Suomessa Valtioneuvoston oikeuskansleri Tuomas Pöysti 14.12.2018 1 Lähtökohdat Suomessa suhteellisen hyvin toimiva integriteettijärjestelmä => korkeat sijoitukset

Lisätiedot

Lausuntopyyntö terrorismirikosdirektiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä

Lausuntopyyntö terrorismirikosdirektiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä Lausuntopyyntö 09.11.2017 OM 1/481/2016 Lausuntopyyntö terrorismirikosdirektiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä Johdanto Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2017/541/EU terrorismin

Lisätiedot

Lausunto Puuttuuko strategialuonnoksen korruptiokatsauksesta olennaista tietoa tai olennaisia lähteitä?

Lausunto Puuttuuko strategialuonnoksen korruptiokatsauksesta olennaista tietoa tai olennaisia lähteitä? Eduskunta Lausunto 20.10.2016 Asia: OM 5/69/2015 Luonnos korruption vastaiseksi strategiaksi Lausunnonantajan saate Tähän voitte halutessanne kirjoittaa saatteen lausunnollenne 1. Korruption esiintyminen

Lisätiedot

kun kaikki jäsenvaltiot ovat toimittaneet Euroopan unionin neuvoston pääsihteerille ilmoituksen

kun kaikki jäsenvaltiot ovat toimittaneet Euroopan unionin neuvoston pääsihteerille ilmoituksen HE 46/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvän pöytäkhjan eräiden määräysten hyväksymisestä ja sellaisen lahjonnan

Lisätiedot

Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta

Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta Lausunto ID-1791956 1 (5) 05.05.2017 POL-2017-5972 Oikeusministeriö Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta

Lisätiedot

JOHDANTO. Asiantuntijat HALLITUKSEN ESITYS

JOHDANTO. Asiantuntijat HALLITUKSEN ESITYS PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 68/2010 vp Hallituksen esitys lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen

Lisätiedot

EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta

EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 :n ja poliisilain 5 luvun 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp Hallituksen esitys lasten suojelemista seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymiseksi ja siihen liittyviksi

Lisätiedot

Ia on Euroopan unionin neuvoston antama päätöslauselma rahanväärennyksen estämiseksi annettavan rikosoikeudellisen suojan

Ia on Euroopan unionin neuvoston antama päätöslauselma rahanväärennyksen estämiseksi annettavan rikosoikeudellisen suojan HE 154/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että rikoslain rahan määritelmä laajennetaan koskemaan

Lisätiedot

O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta

O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990-2020 Leena Juvonen 19.4.2017 Valtiontalouden tarkastusvirasto Eduskunnan tulee omaksua aiempaa merkittävästi aktiivisempi rooli budjetti- ja valvontavallan

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN. 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti

PÄIJÄT-HÄMEEN. 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTAPÄÄTTÄJÄSEMINAARI 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti VALTUUTETUN ESTEELLISYYS On rajoitetumpaa kuin muun luottamushenkilön esteellisyys Koskee vain valtuuston kokousta (kuntalaki 52 ) Jos

Lisätiedot

Lausunto Kuntayhtymien tehtävät puolestaan perustuvat kuntalain lisäksi kuntayhtymän perussopimukseen (kuntalaki 55 ja 56 ).

Lausunto Kuntayhtymien tehtävät puolestaan perustuvat kuntalain lisäksi kuntayhtymän perussopimukseen (kuntalaki 55 ja 56 ). Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D043528/02 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

EDUSKUNTA ASIAKIRJAVIHKO VALIOKUNNAT

EDUSKUNTA ASIAKIRJAVIHKO VALIOKUNNAT EDUSKUNTA ASIAKIRJAVIHKO VALIOKUNNAT ^ ^fzootvf> Valtiopäivaasia, HE 220/2005 Asian valiokuntakäsittely Sivu 1/1 HE 220/2005 vp lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen

Lisätiedot

Kunnan viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yleiset velvollisuudet

Kunnan viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yleiset velvollisuudet Kunnan viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yleiset velvollisuudet Kunnan ulkopuolisten tahojen tarjoaman taloudellisen etuuden hyväksyttävyyden arvioinnissa keskeisenä säädöspohjana

Lisätiedot

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Henkinen väkivalta, vaino ja väkivaltainen ero (Väkivaltatyön foorumi, Kotka 22. 23.8.2018) -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Rikoskomisario Kai Virtanen Kaakkois-Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Lausuntopyyntö unionipetosdirektiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä

Lausuntopyyntö unionipetosdirektiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 15.06.2018 EOAK/2378/2018 Asia: OM 7/481/2017 Lausuntopyyntö unionipetosdirektiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä Lausunnonantajan lausunto

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2013/0023(COD) 6.6.2013 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi euron

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

Esityslista 5/1997 vp. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus

Esityslista 5/1997 vp. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai 14.2.1997 klo 9.45 Esityslista 5/1997 vp 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 262/1996 vp laiksi eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä kuuluvien velvoitusten

Lisätiedot

Viite: Lausuntopyyntö VN/4491/2019 Lausuntopyyntö julkisuuslain soveltamisalan laajentamista koskevasta

Viite: Lausuntopyyntö VN/4491/2019 Lausuntopyyntö julkisuuslain soveltamisalan laajentamista koskevasta Eläketurvakeskus Lausunto 1 (5) Oikeusministeriö Viite: Lausuntopyyntö VN/4491/2019 Lausuntopyyntö julkisuuslain soveltamisalan laajentamista koskevasta selvityksestä Eläketurvakeskuksen lausunto julkisuuslain

Lisätiedot

Esitysluonnoksessa on monilta osin päädytty katsomaan, että tarvetta rikoslain muuttamiseen ei ole. Näiltä osin minulla ei ole huomauttamista.

Esitysluonnoksessa on monilta osin päädytty katsomaan, että tarvetta rikoslain muuttamiseen ei ole. Näiltä osin minulla ei ole huomauttamista. 1 Oikeusministeriölle Oikeusministeriö on pyytänyt minulta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi rikoslain 34 a luvun muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (luonnos

Lisätiedot

Laki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta

Laki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 302/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi rikoslain 48 a luvun, pakkokeinolain ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia. Erofoorumi

Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia. Erofoorumi Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia Erofoorumi 2018 22.3.2018 1 Lapsen asemaan koskevat keskeiset muutokset Lakiuudistuksen tavoite : lapsen

Lisätiedot

EDUSKUNNAN VASTAUS 264/2006 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta

EDUSKUNNAN VASTAUS 264/2006 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta EDUSKUNNAN VASTAUS 264/2006 vp Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen hyväksymisestä, laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Lisätiedot

Innovatiivinen toiminnan kehittäminen ja oikeat hankintamenettelyt. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 2.3.2012

Innovatiivinen toiminnan kehittäminen ja oikeat hankintamenettelyt. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 2.3.2012 Innovatiivinen toiminnan kehittäminen ja oikeat hankintamenettelyt Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 2.3.2012 Valtiontalouden tarkastusviraston rooli Tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta => julkisista

Lisätiedot

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2007 vp. hallituksen esityksen terrorismin ennaltaehkäisyä

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2007 vp. hallituksen esityksen terrorismin ennaltaehkäisyä LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2007 vp Hallituksen esitys terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

HE 231/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain ja valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain 17 :n muuttamisesta

HE 231/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain ja valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain 17 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain ja valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lainsäädäntömuutoksia, joiden

Lisätiedot

Kehitysvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Kehitysvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2016/0414(COD) 26.7.2017 LAUSUNTOLUONNOS kehitysvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 291 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) lisäpöytäkirjan

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 29.11.2018 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asia: U-kirjelmä (U) 94/2018 vp eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

HENKILÖTIETOLAIN SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ

HENKILÖTIETOLAIN SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO HENKILÖTIETOLAIN SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ Päivitetty 27.07.2010 www.tietosuoja.fi 2 HENKILÖTIETOLAIN SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ Yleistä Henkilötietolain valvontajärjestelmä perustuu

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 441/2011 Laki. rikoslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 441/2011 Laki. rikoslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 17 päivänä toukokuuta 2011 441/2011 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi Luonnos 28.3.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua

Lisätiedot

Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta

Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta Kannanotto 1/2013 1 (5) Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta 1 Yleistä 2 Säädöstausta Henkivakuutusyhtiöt solmivat asiakkaidensa kanssa pääsääntöisesti

Lisätiedot

ILMOITUSKYNNYS, SYYTEKYNNYS, TUOMITSEMISKYNNYS

ILMOITUSKYNNYS, SYYTEKYNNYS, TUOMITSEMISKYNNYS ILMOITUSKYNNYS, SYYTEKYNNYS, TUOMITSEMISKYNNYS Poliisiammattikorkeakoulu 8.5.2017 Kihlakunnansyyttäjä Pohjanmaan syyttäjänvirasto ILMOITUSKYNNYS Ympäristönsuojelulaki 188 1 mom.: Valvontaviranomaisen tulee

Lisätiedot

Oikeusministeriön vastine lakivaliokunnalle hallituksen esityksestä 55/2015 vp annettujen asiantuntijoiden lausuntojen johdosta

Oikeusministeriön vastine lakivaliokunnalle hallituksen esityksestä 55/2015 vp annettujen asiantuntijoiden lausuntojen johdosta VASTINE 1 (8) Lainvalmisteluosasto OM 3/41/2014 Lainsäädäntöneuvos Ville Hinkkanen 19.11.2015 Eduskunnan lakivaliokunnalle Oikeusministeriön vastine lakivaliokunnalle hallituksen esityksestä 55/2015 vp

Lisätiedot

Kestävän kilpailupolitiikan elementit

Kestävän kilpailupolitiikan elementit Kestävän kilpailupolitiikan elementit Kilpailuviraston 20-vuotisjuhlaseminaari Finlandia-talo 7.10.2008 Matti Vuoria, toimitusjohtaja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Lähtökohta Esityksen lähtökohtana

Lisätiedot

Lausunto ympäristörikostyöryhmän mietinnöstä

Lausunto ympäristörikostyöryhmän mietinnöstä Oikeusministeriö PL 25 00023 Valtioneuvosto Suomen luonnonsuojeluliitto Kotkankatu 9, 00510 HELSINKI, puh. (09) 228 081, faksi (09) 228 08 200 Helsingissä, 3.5.2004 Asia Lausunto ympäristörikostyöryhmän

Lisätiedot

Lausunto. Miten suomalainen korruptio mielestänne ilmenee ja millä alueilla / sektoreilla korruption vastaista työtä mielestäsi tulisi tehostaa?

Lausunto. Miten suomalainen korruptio mielestänne ilmenee ja millä alueilla / sektoreilla korruption vastaista työtä mielestäsi tulisi tehostaa? Suomen Asianajajaliitto Lausunto 20.10.2016 50/2016 Asia: OM 5/69/2015 Luonnos korruption vastaiseksi strategiaksi Lausunnonantajan saate Tähän voitte halutessanne kirjoittaa saatteen lausunnollenne Suomen

Lisätiedot

Tällöin he ovat panneet merkille seuraavat yksipuoliset julistukset:

Tällöin he ovat panneet merkille seuraavat yksipuoliset julistukset: SOPIMUSTA TŠEKIN TASAVALLAN, VIRON TASAVALLAN, KYPROKSEN TASAVALLAN, LATVIAN TASAVALLAN, LIETTUAN TASAVALLAN, UNKARIN TASAVALLAN, MALTAN TASAVALLAN, PUOLAN TASAVALLAN, SLOVENIAN TASAVALLAN JA SLOVAKIAN

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2006 N:o 743 748 SISÄLLYS N:o Sivu 743 Laki rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta... 2249 744 Laki järjestyslain 7 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

ASIA. Käräjäoikeuden haastemiehen epäilty virkarikos ASIAN VIREILLETULO

ASIA. Käräjäoikeuden haastemiehen epäilty virkarikos ASIAN VIREILLETULO ANONYMISOITU PÄÄTÖS 28.09.2009 Dnro OKV/13/21/2008 1/6 ASIA Käräjäoikeuden haastemiehen epäilty virkarikos ASIAN VIREILLETULO Valtionsyyttäjä on 12.8.2008 oikeuskanslerille osoitetussa kirjoituksessa arvostellut

Lisätiedot

ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET

ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET HTSY Verohallinto 2.9.2014 2 (5) ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET Harmaan talouden selvitysyksikkö on tarkastellut ulosotossa vuosina

Lisätiedot

Ministeri Suvi-Anne Siimes. Neuvotteleva virkamies Risto Savola

Ministeri Suvi-Anne Siimes. Neuvotteleva virkamies Risto Savola Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston asetuksiksi (Palvelussuhteen lopullista päättymistä koskevat erityistoimenpiteet Euroopan yhteisöjen komissiossa, Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

Kuntalain 8 luvun 68 :n mukaan tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kuntalain 8 luvun 68 :n mukaan tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. 136 03.06.2014 155 23.06.2014 Vuoden 2013 tilinpäätöksen osittain allekirjoittamatta jättäminen KHALL 136 Hallintojohtaja on hyväksynyt kokouksessaan 22.04.2014 87 osaltaan Sotkamon kunnan vuoden 2013

Lisätiedot

Jätealan ympäristörikokset

Jätealan ympäristörikokset Jätealan ympäristörikokset Jätehuoltopäivät 10.-11.10.2012 Satu Lyytikäinen, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 8.10.2012 Ympäristöviranomaisen roolit YSL:ssä ja jätelaissa säädetty valvontaviranomaiselle

Lisätiedot

VIRKAVASTUU. Liikenteenohjauspäivät

VIRKAVASTUU. Liikenteenohjauspäivät 1 VIRKAVASTUU 2 Virkavastuun määritelmä Virkavastuu on virkamiehen erityistä oikeudellista vastuuta, joka on kansalaisten yleistä oikeudellista vastuuta tiukempaa. Virkavastuun tarpeellisuutta on perusteltu

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan

Lisätiedot

Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta. Lausunnonantajan lausunto. Helsingin käräjäoikeus. Lausunto K. Asia: OM 15/41/2016

Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta. Lausunnonantajan lausunto. Helsingin käräjäoikeus. Lausunto K. Asia: OM 15/41/2016 Helsingin käräjäoikeus Lausunto 08.06.2017 94 K Asia: OM 15/41/2016 Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta Lausunnonantajan lausunto Lausuntonne mietinnöstä Tiedustelutoiminnan valvonta Oikeusministeriölle

Lisätiedot

Tieliikenteen uudistus ja rikosoikeus. Matti Tolvanen, OTT, professori Poliisin liikenneturvallisuusseminaari

Tieliikenteen uudistus ja rikosoikeus. Matti Tolvanen, OTT, professori Poliisin liikenneturvallisuusseminaari Tieliikenteen uudistus ja rikosoikeus Matti Tolvanen, OTT, professori Poliisin liikenneturvallisuusseminaari 25.10.2017 Laillisuusperiaate Lailla säätämisen vaatimus Säännöt lain tasolle Pulmana lain tasolle

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. huhtikuuta 2015 (OR. fr)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. huhtikuuta 2015 (OR. fr) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. huhtikuuta 2015 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2013/0025 (COD) 7768/15 ADD 1 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

että liikennerikoksista sakkoihin tuomituista

että liikennerikoksista sakkoihin tuomituista H allituksen esitys Eduskunnalle rangaistusm ääräysm enettelyä koskevan lainsäädännön uudistamisesta ja eräiksi m uutoksiksi tieliikennerikoksia koskevaan lainsäädäntöön. Rangaistusmääräysmenettely, joka

Lisätiedot

HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta

HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua lakia. Ehdotuksen

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten valtuutettujen jättäytyminen toistaiseksi pois valtuustotyöskentelystä alkaen Sotkamossa

Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten valtuutettujen jättäytyminen toistaiseksi pois valtuustotyöskentelystä alkaen Sotkamossa Kunnanhallitus 239 21.10.2014 Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten valtuutettujen jättäytyminen toistaiseksi pois valtuustotyöskentelystä 13.10.2014 alkaen Sotkamossa KHALL 239 Hallintojohtaja Sotkamon

Lisätiedot

HE 88/2003 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 88/2003 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 88/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.9.2007 KOM(2007) 525 lopullinen 2007/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS euron väärentämisen torjunnan edellyttämistä toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1338/2001

Lisätiedot

HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston

HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen

Lisätiedot

HE 116/2016 vp SÄHKÖTURVALLISUUSLAIKSI JA LAIKSI ERÄITÄ TUOTERYH- MIÄ KOSKEVISTA ILMOITETUISTA LAITOKSISTA ANNETUN LAIN MUUTTA- MISESTA

HE 116/2016 vp SÄHKÖTURVALLISUUSLAIKSI JA LAIKSI ERÄITÄ TUOTERYH- MIÄ KOSKEVISTA ILMOITETUISTA LAITOKSISTA ANNETUN LAIN MUUTTA- MISESTA Veli-Pekka Viljanen HE 116/2016 vp SÄHKÖTURVALLISUUSLAIKSI JA LAIKSI ERÄITÄ TUOTERYH- MIÄ KOSKEVISTA ILMOITETUISTA LAITOKSISTA ANNETUN LAIN MUUTTA- MISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 9.9.2016 1.

Lisätiedot

Kuntalain 8 luvun 68 :n mukaan tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kuntalain 8 luvun 68 :n mukaan tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. 136 03.06.2014 155 23.06.2014 189 25.08.2014 Vuoden 2013 tilinpäätöksen osittain allekirjoittamatta jättäminen KHALL 136 on hyväksynyt kokouksessaan 22.04.2014 87 osaltaan Sotkamon kunnan vuoden 2013 tilinpäätöksen.

Lisätiedot

Lausunto Ulkoasiainministeriö pitää ehdotettua säännöstä tarkoituksenmukaisena ja perusteltuna.

Lausunto Ulkoasiainministeriö pitää ehdotettua säännöstä tarkoituksenmukaisena ja perusteltuna. Ulkoasiainministeriö Lausunto 28.08.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi

Lisätiedot