Helsingin käräjäoikeus lausuu seuraavan:
|
|
- Annika Saaristo
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (6) OIKEUSMINISTERIÖLLE Asia Viite Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle lahjontaa koskevaan rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä ja laiksi rikoslain muuttamisesta, siltä osin, kun on kysymys nk. vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisoinnista. Oikeusministeriön lausuntopyyntö , OM 7/41/2014 Helsingin käräjäoikeus lausuu seuraavan: Yleistä Hallituksen esitysluonnoksella ehdotetaan rikoslakia täydennettävän vaikutusvallan kauppaamisrikosta koskevalla uudella säännöksellä sekä oikeushenkilön rangaistusvastuun ulottamisella koskemaan vaikutusvallan kauppaamista koskevan rikoksen lisäksi myös törkeää kirjanpitorikosta. Hallituksen esitysluonnoksen mukaan säännöksillä pyritään tehostamaan korruption torjuntaa. Vaikutusvallan väärinkäyttö hallituksen esitysluonnoksessa tarkoitetuissa tilanteissa voi tulla rangaistavaksi voimassaolevan rikoslain säännöstenkin perusteella joko lahjusrikoksia tai virkarikoksia koskevien säännösten perusteella. Nyt ehdottava erillinen säännös, jossa kriminalisoidaan myös vaikutusvallan väärinkäyttötilanteessa niin sanotun välimiehen toiminta, täydentää nykykyisiä säännöksiä. Pyrkimys suojata samoja oikeudellisia intressejä kuin muilla julkisen sektorin lahjontaa koskevilla rangaistussäännöksillä toteutuu nyt
2 2 (6) Kaksoisrangaistavuuden vaatimus Vaikutusvallan kauppaamisrikos ehdotettavan säännöksen soveltamisalan kautta aikaisempaa tehokkaammin. Lisäksi se käräjäoikeuden arvion mukaan lisää julkisen hallinnon päätöksentekoprosessin läpinäkyvyyttä ja puolueettomuutta. Pelkästään lainkäytön näkökulmasta arvioituna erillinen kriminalisointi vaikutusvallan väärinkäytöstä vaikuttaa helpottavan, yksinkertaistavan näytön arviointia ja itse ratkaisutoimintaa. Vastaavasti oikeushenkilön rangaistusvastuun laajentaminen koskemaan myös vaikutusvallan kauppaamista koskevaa rikosta sekä törkeää kirjanpitorikosta täydentää nykyisiä rikoslain 9 luvun säännöksiä oikeushenkilön rangaistusvastuusta. Ehdotetut säännökset ovat kannatettavia asiasisältönsä ja tavoitteittensa puolesta. Käräjäoikeus yhtyy hallituksen esitysluonnoksessa tuotuun näkemykseen siitä, että nyt esitetyillä kriminalisoinneilla on yleisestävä vaikutus. Käräjäoikeudella ei ole lausuttavaa ehdotetusta rikoslain 1 luvun 11 :n lisäyksestä. Yleistä Rikoslain säännösten täydentäminen on perusteltu hallituksen esitysluonnoksessa varsin yksityiskohtaisesti kansainvälisillä velvoitteilla mutta näiden lisäksi myös kansallisten edellytysten kautta. Esitysluonnoksessa tuodaan esille riittävässä määrin sekä laillisuusperiaate että kriminalisointiperiaate. Käräjäoikeudella ei tältä osin ole huomautettavaa esitysluonnokseen. Käräjäoikeudessa on viime vuosina käsitelty useita virka- ja lahjusrikoksia. Asiat ovat osoittautuneet varsin monisäikeisiksi ja laajoiksi kokonaisuuksiksi. Kaksiasiainosaissuhteen lisäksi kokonaisuuksiin on liittynyt myös muita tahoja kuin esimerkiksi vain lahjuksen antaja ja sen saaja. Meneillään olevien yhteiskunnallisten uudistusten johdosta epäasiallista vaikuttamista voi tulevaisuudessa esiintyä aikaisempaa enemmän, kun esimerkiksi julkisia palveluita ollaan siirtämässä yksityisen sektorin hoidettavaksi. Jo tähän mennessä saatu oikeuskäytäntö osoittaa tarvetta täydentää nykyisiä rikoslain säännöksiä. Rikosnimikkeeksi esitetään termiä vaikutusvallan kauppaamisrikos. Nimi ei vastaa yleissopimuksen 12 artiklan suomenkielistä käännöstä vaikutusvallan väärinkäyttö. Toisaalta esitetty nimike vastaa suoremmin sopimuksessa käytettyä nimikettä trading in influence. Epäjohdonmukainen nimikkeen käyttö esitetyssä säännöksessä ja sen perusteena olevan sopimuksen suomenkielisessä
3 3 (6) käännöksessä saattaa aiheuttaa sekaannusta, kun laintulkinnassa käytetään esitöitä. Esitetty nimike vaikuttaa myös yleiskielen kannalta teennäiseltä. Rikosnimike on kuitenkin hyväksyttävissä eikä käräjäoikeudella ole rikosnimikkeeseen enempää lausuttavaa. Lain soveltamisen kannalta on selkeää, että ensinnäkin rikoksesta säädetään samassa säännöksessä ja toiseksi että rikoksen aktiivisesta ja passiivisesta tekomuodosta säädetään erikseen omissa momenteissa. Lisäksi on kannatettavaa, että määritelmäsäännös on sisällytetty samaan säännökseen. Säännösten kokoaminen yhden pykälän alle helpottaa lain soveltamista. Käräjäoikeus lausuu alla erikseen määritelmäsäännöksen sisällöstä. Käräjäoikeudella ei ole lausuttavaa liittyen oikeudettoman edun lupaamiseen, tarjoamiseen ja antamiseen palkkiona; suoraan tai välillisesti; vaikutusvallan käyttämiseen epäasiallisesti; abstraktiin vaaraan taikka tahallisuuteen (yksityiskohtaiset perustelut s ). Mahdollisia ongelmakohtia lainsoveltamisessa Esityksessä on tuotu esiin ongelmia liittyen käsitteeseen epäasiallinen vaikuttaminen. Esityksen mukaan käsite on hyvin tulkinnanvarainen eikä yleissopimuksen sopimusmuistio anna juurikaan tulkinta-apua. Myös käräjäoikeus kiinnittää tältä osin huomiota seuraaviin seikkoihin ja lainkäytössä ennakoitaviin ongelmiin: 1. Suomen yleissopimukseen tekemä varauma on perustunut siihen, että vaikutusvallan väärinkäyttörikos saattaisi olla perustuslain sananvapauden ja oikeusvaltion periaatteiden vastainen sekä laillisuusperiaatteen (tarkkarajaisuus) kannalta ongelmallinen. Esityksessä todetusti säännös koskettaa perustavia poliittisia osallistumisoikeuksia. Nämä pulmat ovat edelleen olemassa, ja siksi esitystä tulee lain jatkovalmistelussa ja lakia säädettäessä tarkastella myös suhteessa perustuslakiin. 2. Käytännössä keskeisin rajanveto säännöstä sovellettaessa liittynee sallitun poliittisen vaikuttamisen (joka on sananvapauden ydinaluetta), erityisesti ammattimaisen lobbaamisen ja säännöksessä kriminalisoidun epäasiallisen vaikuttamisen välillä. Vaikutusvallan väärinkäytön määrittelyn ongelma on ollut myös yksi peruste sille, miksi Suomi on tehnyt yleissopimukseen varauman. Epäasiallisuuden sisältöä ei ole määritelty yleissopimuksessa. Sopimuksessa on luonnehdittu, että epäasiallisen vaikuttamisen tulee sisältää välimiehen korruptiivinen tarkoitus ja että hyväksytyt lobbaamisen muodot eivät kuulu käsitteen alueeseen. Sopimuksessa on todettu, että vaikutusvallan väärinkäyttöön liittyvää epäasiallisuutta koskevat edellytykset eivät ole selviä. Lobbaustoiminnasta on olemassa kansainvälisten järjestöjen sopimuksia, mutta asiasta ei ole säädetty kansallisesti. Jatkovalmistelussa tulisi ottaa kantaa sopimusten
4 4 (6) velvoittavuuteen rikosoikeudellisen vastuun kannalta sekä siihen millainen merkitys näille instrumenteille voidaan antaa epäasiallisen vaikuttamisen sisällön tulkinnassa. Epäasiallisen vaikuttamisen tulkinnanvaraisuudesta johtuva ongelma on esityksessä ratkaistu ehdottamalla määritelmäsäännöstä epäasiallisen vaikuttamisen tunnusmerkistöstä. Esityksen mukaan sisältö määriteltäisiin määritelmäsäännöksessä neljän vaihtoehtoisen tyyppitilanteen avulla. Tätä on pidetty välttämättömänä laillisuusperiaatteen kannalta. Käräjäoikeuden arvion mukaan esityksessä jää epäselväksi se, onko tyyppitilanteiden luettelo tarkoitettu poissulkevaksi. Käräjäoikeuden arvion mukaan on ennakoitavissa, että epäasiallinen vaikuttaminen voi ilmetä myös tavalla, joka ei ainakaan helposti ole sisällytettävissä tyyppitilanteisiin. Tämä puoltaa sitä, että luettelo ei olisi poissulkeva vaan avoin. Tyyppitilanteiden luettelo täsmentää säännöksen sisältöä laillisuusperiaatteen kannalta riittävästi, eikä luettelon avoimuus siksi olisi laillisuusperiaatteen vastainen. Käräjäoikeus esittää harkittavaksi, että säädettäisiin 14 c :n 3 momentin ensimmäisessä lauseessa olisi epäasiallista asemesta voisi olla epäasiallista osoittamaan, että muutkin tilanteet voisivat olla rangaistavia. Lisäksi esityksessä on todettu, että tyyppitilanteet ovat vaihtoehtoisia. Toisaalla on kuitenkin todettu, että ne voivat olla joissakin tilanteissa myös päällekkäisiä. Tältä osin esitys vaikuttaa ristiriitaiselta. Käräjäoikeus katsoo, että edellä mainittuja seikkoja tulisi jatkovalmistelussa täsmentää. 3. Kolmanneksi tulkintaongelmaksi tullee muodostumaan se, että esitetyn tunnusmerkistön mukaan vaikuttamisen kohteeksi on rajattu päätöksenteko, eikä kriminalisointi ulotu päätöksenteon valmisteluun. Esityksessä rajausta on perusteltu lähinnä sillä, että yleissopimuksessa puhutaan vain päätöksenteosta eikä muu virkarikoksia koskevan lainsäädännön systematiikka edellytä, että epäasiallisen vaikuttamisen kohteena olisi myös päätöksenteon valmistelu (ultima ratio -sääntö). Käräjäoikeus arvioi, että vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisoinnin tavoite puoltaisi kriminalisoinnin ulottamista myös valmisteluun. Valmistelu on keskeinen osa päätöksentekoa ja sen vaikutus päätöksenteon lopputulokseen on usein ratkaiseva. Tämä on huomioitu myös suurimmassa osassa muita virkarikoksia koskevissa kriminalisoinneissa, jotka ulottuvat myös valmisteluun. Valmistelun rajaamisesta säännöksen ulkopuolella seuraa todennäköisesti myös hankalia soveltamisongelmia käytännössä. Käräjäoikeus ei pidä valmistelun rajaamista säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle perusteltuna.
5 5 (6) 4. Neljäs rajanveto liittyy suhteessa muihin virkarikoksiin ja niihin osallisuuteen. Suomen varaumaa yleissopimukseen on perusteltu mm. sillä, että rikoslaki kattaa vaikutusvallan väärinkäytön merkittävimmät ja moitittavimmat muodot yllytyksenä ja/tai avunantona lahjusrikoksiin. Tältä osin asia on esityksessä ratkaistu säätämällä toissijaisuudesta säännöksen neljännessä momentissa. Erillinen toissijaisuussäännös on selkeä lainsoveltajan kannalta. Muuta Oikeushenkilön rangaistusvastuu Esityksen vaikutukset Esityksessä ei ole arvioitu, olisiko asiassa tarpeen säätää myös törkeästä tekomuodosta. Muissa virkarikoksissa törkeästä tekomuodosta (ja tuottamuksellisesta) on säädetty. On ennakoitavissa, että myös vaikutusvallan väärinkäyttörikokset tulevat olemaan vakavuudeltaan hyvinkin erilaisia. Törkeästä tekomuodosta säätäminen mahdollistaisi sen, että yksittäisten tekojen erityispiirteet voitaisiin paremmin ottaa huomioon myös seuraamusta mitattaessa, sekä siten oikeudenmukaisemman lopputuloksen. Se myös tehostaisi säännöksen yleisestävyyttä, kun se mahdollistaisi myös perusmuotoista tekoa ankarammat seuraamukset. Oikeushenkilön rangaistusvastuun ulottaminen vaikutusvallan kauppaamisrikoksen lisäksi koskemaan törkeää kirjanpitorikosta on kannatettava. Törkeissä kirjanpitorikoksissa on usein kyse varsin törkeistä rikoksista, joilla mahdollistetaan muunlaisten talousrikosten toteuttaminen. Rangaistusvastuun kohdistaminen pelkästään yksilöihin ei kaikissa tapauksissa ole riittävää, sillä ainakin osassa tapauksista kirjanpitorikoksista saa hyödyn myös oikeushenkilö. Rikosoikeudellisen vastuun ulottaminen myös oikeushenkilöihin on perusteltua ja kannatettavaa. Esityksessä on arvioitu, että vaikutusvallan väärinkäyttörikosten ja oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevien asioiden tutkinta ja käsittely lisää kustannuksia jonkin verran, mutta asiat voidaan hoitaa nykyresurssien puitteissa. Käräjäoikeus toteaa, että edellä lausutusti virka- ja lahjusrikokset ovat olleet usein laajoja, pitkäkestoisia oikeudenkäyntejä, joissa asiaa käsitellään pääsääntöisesti kolmen ammattituomarin kokoonpanossa. Siten vaikka asiamäärät eivät ole suuret, niillä on vaikutusta käräjäoikeuden lainkäyttöresursseihin (esimerkiksi meneillään oleva lahjusoikeudenkäynti sitoo kolme ammattituomaria yli vuodeksi). Vastaavasti erityisesti ehdotettu uusi kriminalisointi tulee todennäköisesti vaikuttamaan käräjäoikeuden resurssitarpeeseen. Myös oikeushenkilön rangaistusvastuun laajentaminen todennäköisesti laajentaa jonkin verran oikeudenkäyntiä talousrikosasioissa. Jos resurssitarvetta ei huomioida, asioiden käsittelyajat pitkittyvät yleisesti.
6 6 (6) Lausunnon ovat valmistelleet käräjätuomarit Riikka Rask ja Jaana Helander. Laamanni Tuomas Nurmi
Lahjusrikossäännösten muutostarpeet ja oikeushenkilön rikosvastuun laajentaminen
Santeri Suominen Oikeusministeriölle Lausunto 1 (6) 31.8.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp Hallituksen esitys lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä
HE 220/2005 vp. kuuden kuukauden aikana ilmoita varauman säilyttämisestä taikka sen muuttamisesta, Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi
HE 220/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehtyjen varaumien voimassaolon jatkamisen hyväksymisestä Esityksessä ehdotetaan,
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta
Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 17.03.2017 OM 17/41/2016 Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Johdanto Hallituksen 11.9.2015 hyväksymissä hallituksen
Esitysluonnoksessa on monilta osin päädytty katsomaan, että tarvetta rikoslain muuttamiseen ei ole. Näiltä osin minulla ei ole huomauttamista.
1 Oikeusministeriölle Oikeusministeriö on pyytänyt minulta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi rikoslain 34 a luvun muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (luonnos
OIKEUSMINISTERIÖLLE. Pyydettynä lausuntona Suomen syyttäjäyhdistys ry (jäljempänä yhdistys) esittää seuraavaa:
OIKEUSMINISTERIÖLLE Asia: Lausunto lahjusrikoksia koskevien säännösten eräistä muutostarpeista mietinnöstä (OM 9/2015) Viite : Oikeusministeriön lausuntopyyntö OM 7/41/2014 Pyydettynä lausuntona Suomen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain
Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä
Lausunto 04.12.2017 168 K Asia: OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä 1 LUKU.
Esityslista 5/1997 vp. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai 14.2.1997 klo 9.45 Esityslista 5/1997 vp 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 262/1996 vp laiksi eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä kuuluvien velvoitusten
Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015
Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015 Väärinkäytösten ehkäisy kunnallishallinnossa Vaalikelpoisuusrajoitukset valtuuston ja toimielimiin Esteellisyyssäännökset Kuntalaki
LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN 6 :N MUUTTAMISESTA
LsN Jussi Matikkala LAUSUNTO 14.2.2017 Eduskunnan hallintovaliokunta HE 266/2016 vp LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN
Lausuntopyyntö unionipetosdirektiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 15.06.2018 EOAK/2378/2018 Asia: OM 7/481/2017 Lausuntopyyntö unionipetosdirektiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä Lausunnonantajan lausunto
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Korkein oikeus Lausunto 26.09.2018 OH2018/203 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä ja laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN
Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle
1 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Perustuslakivaliokunta on pyytänyt minulta lausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun, pakkokeinolain 10 luvun ja poliisilain 5 luvun
Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta
Lausunto 1 (4) Valtiovarainministeriölle Lausuntopyyntönne 16.8.2018, VM115:00/2016 Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta
EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta
EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan
Lausunto Kuntayhtymien tehtävät puolestaan perustuvat kuntalain lisäksi kuntayhtymän perussopimukseen (kuntalaki 55 ja 56 ).
Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi
Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö OM 4/41/2011/
Lausunto 22.6.2011 Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö OM 4/41/2011/17.3.2011 Asia: Lausunto eräiden törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoinnin tarvetta koskevasta arviomuistiosta. Yleistä Tarve
EDUSKUNTA ASIAKIRJAVIHKO VALIOKUNNAT
EDUSKUNTA ASIAKIRJAVIHKO VALIOKUNNAT ^ ^fzootvf> Valtiopäivaasia, HE 220/2005 Asian valiokuntakäsittely Sivu 1/1 HE 220/2005 vp lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen
Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Helsingin käräjäoikeus Lausunto 07.04.2017 63K Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/2006 vp. hallituksen esityksen laiksi rikoslain 50 luvun. muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/2006 vp Hallituksen esitys laiksi rikoslain 50 luvun muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 23 päivänä toukokuuta 2006 lähettänyt lakivaliokuntaan valmistelevasti
Vaikutusvallan kauppaamisrikos
MIETINTÖJÄ JA LAUSUNTOJA BETÄNKANDEN OCH UTLÅTANDEN 24 2017 Vaikutusvallan kauppaamisrikos Lausuntotiivistelmä Mietintöjä ja lausuntoja 24/2017 Vaikutusvallan kauppaamisrikos Lausuntotiivistelmä Oikeusministeriö,
HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta
HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten
Lausunto. Miten suomalainen korruptio mielestänne ilmenee ja millä alueilla / sektoreilla korruption vastaista työtä mielestäsi tulisi tehostaa?
Suomen Asianajajaliitto Lausunto 20.10.2016 50/2016 Asia: OM 5/69/2015 Luonnos korruption vastaiseksi strategiaksi Lausunnonantajan saate Tähän voitte halutessanne kirjoittaa saatteen lausunnollenne Suomen
Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi. arvopaperimarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä.
EV 295/1998 vp - HE 254/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi arvopaperirnarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 254/1998
OIKEUSMINISTERIÖN VASTINE LAKIVALIOKUNNALLE ANNETTUJEN KIRJALLISTEN HUOMAUTUSTEN JOHDOSTA (HE 24/2017 vp)
VASTINE Lainvalmisteluosasto 7.4.2017 LsN Maarit Leppänen LsS Liisa Ojala OIKEUSMINISTERIÖN VASTINE LAKIVALIOKUNNALLE ANNETTUJEN KIRJALLISTEN HUOMAUTUSTEN JOHDOSTA (HE 24/2017 vp) 1. Yleistä Oikeusministeriön
ERÄIDEN PERUSOPETUSLAIN KURINPITOA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TARKISTAMINEN
4/001/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Viite: Opetusministeri Jukka Gustafssonin suullinen toimeksianto ERÄIDEN PERUSOPETUSLAIN KURINPITOA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TARKISTAMINEN
1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan
Talousvaliokunnalle. Asia: HE 206/2017 vp, rangaistussäännöstä koskeva lisäselvitys
Lainvalmisteluosasto Rikos- ja prosessioikeuden yksikkö Lainsäädäntöneuvos Sami Kiriakos SELVITYS 19.3.2018 Talousvaliokunnalle Asia: HE 206/2017 vp, rangaistussäännöstä koskeva lisäselvitys Talousvaliokunta
HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä
Lausunto RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset.
Rakli Lausunto 01.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi tietosuojalaiksi
Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Lausunto 07.04.2017 H103/17 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan
Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta kuntalain muuttamisesta, lausuntopyyntö , VM057:00/2016
1 VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE ASIA Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta kuntalain muuttamisesta, lausuntopyyntö 8.6.2016, VM057:00/2016 LAUSUNNON ANTAJA Tampereen kaupunginhallitus PL 487 33101 Tampere
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi
Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle
Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 29.11.2018 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asia: U-kirjelmä (U) 94/2018 vp eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten
Ajankohtaista korruption torjunnasta. Neuvotteleva virkamies Juha Keränen Oikeusministeriö Rikoksentorjuntaseminaari Oulussa 3.10.
Ajankohtaista korruption torjunnasta Neuvotteleva virkamies Juha Keränen Oikeusministeriö Rikoksentorjuntaseminaari Oulussa 3.10.2013 Suomen erityispiirteitä - Minimimäärä lahjusrikosjuttuja - Systemaattinen
Eduskunnan puolustusvaliokunnalle
ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu OIK-01 Päivi Kaukoranta LAUSUNTO 15.02.2017 HEL7M0515-3 Eduskunnan puolustusvaliokunnalle Viite Asia Hallituksen esitykset 72/2016 vp, 94/2016 vp ja HE 107/2016 vp Ulkoasianministeriön
Eduskunnan hallintovaliokunnalle
MUISTIO Lainvalmisteluosasto Lainsäädäntöneuvos Arja Manner 21.2.2017 Eduskunnan hallintovaliokunnalle HE 228/2016 vp: Hallituksen esitys laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä, laiksi
Ia on Euroopan unionin neuvoston antama päätöslauselma rahanväärennyksen estämiseksi annettavan rikosoikeudellisen suojan
HE 154/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että rikoslain rahan määritelmä laajennetaan koskemaan
Kartellien kriminalisointi Suomessa: Helsingin yliopiston selvityksen tuloksista
Kartellien kriminalisointi Suomessa: Helsingin yliopiston selvityksen tuloksista Raimo Lahti & Ville Hiltunen 27.5.2014 28.5.2014 1 Esityksen sisältö 1. Selvitystyön rakenne pääpiirteissään 2. Prof. Lahti:
Asia: Hallituksen esitys (HE) 49/2018 vp eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 4.5.2018 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 49/2018 vp eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi
Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä
Finrail Oy Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi
LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA
LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Turvallisuus- ja kemikaalivirasto 2. Vastauksen kirjanneen
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA
Veli-Pekka Viljanen HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 7.10.2016 Perustuslakivaliokunnan sihteeristö
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 9/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pakkokeinolain 5 a luvun 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Pakkokeinolaissa olevaa luetteloa niistä rikoksista, joiden tutkinnassa poliisi
Lausunto. Ympäristöministeriö.
Lausunto KEHA/918/2018 Etelä-Savo 20.3.2018 Ympäristöministeriö Kirjaamo@ym.fi Viite Lausuntopyyntö 6.2.2018 luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta,
5.3 Laillisuusperiaatteen osa-alueet muodolliset kriminalisointikriteerit
... Sisällys Alkusanat... Lähteet... V XV Lyhenteet... LXIV 1 Tutkimuksen kysymyksenasettelu... 1 1.1 Johdatus aiheeseen ja kysymyksenasetteluun... 1 1.2 Tutkimuksen tavoite, kohde ja tehtävä... 2 1.3
Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n. Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit ja
Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n vuosikirjaratkaisujen valossa Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit 5.11.2010 ja 7.1.2011 Kysymykset 1) Miten PeL 20.1 :n ympäristövastuu kohdistuu?
Kansainvälisten parien varallisuussuhteita koskevat neuvoston asetukset
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 19.04.2018 EOAK/1311/2018 Asia: OM 6/482/2006 Kansainvälisten parien varallisuussuhteita koskevat neuvoston asetukset Yleisperustelut Onko teillä lausuttavaa
Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle
ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun
HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 29/2012 vp Laki rikoslain 16 luvun muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoitteessa ehdotetaan rikoslain 16 luvun korruption vastaisten lahjontasäännösten täydentämistä
Oikeusministeriön vastine lakivaliokunnalle hallituksen esityksestä 55/2015 vp annettujen asiantuntijoiden lausuntojen johdosta
VASTINE 1 (8) Lainvalmisteluosasto OM 3/41/2014 Lainsäädäntöneuvos Ville Hinkkanen 19.11.2015 Eduskunnan lakivaliokunnalle Oikeusministeriön vastine lakivaliokunnalle hallituksen esityksestä 55/2015 vp
HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-
HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Uudistuksen tarpeellisuus ja uudistuksen ehdotettu laajuus
1 HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS 20.12.2012 Laamanni Työ- ja elinkeinoministeriö kirjaamordtem.fi Viite: lausuntopyyntönne 14.11.2012 TEM/2580/03.01.01/2012 Asia: Lausunto tavaramerkkilain uudistamista koskevasta
Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI
Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI 1 Yleinen tietosuoja-asetus ehdotettu tietosuojalaki Asetuksen säännösten täydentäminen ja täsmentäminen 1.
Hallituksen esitys uudeksi laiksi Syyttäjälaitoksesta. Lausunnonantajan lausunto. Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto lausunto
Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto Lausunto 30.08.2017 Asia: 1/66/2016 Hallituksen esitys uudeksi laiksi Syyttäjälaitoksesta Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään
Laki. rikoslain muuttamisesta
Laki rikoslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain (39/1889) 1 luvun 7 :n 3 momentti, 34 luvun 6 :n 1 momentti sekä 34 a luvun 1 :n 1 momentti, 2, 3 :n 1 momentti, 4 :n 1
Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan.
Rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 16.10.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 41/2017 vp eduskunnalle laiksi rikostorjunnasta
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 39/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta. lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 39/2010 vp Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan
Helsingin käräjäoikeus nro 6767
Helsingin hovioikeus Päätös Antamispäivä 9.1.2018 Nro 14 Diaarinumero S 17/710 Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 8.2.2017 nro 6767 Asia Valittaja Vastapuoli Todistelua koskeva käsittelyratkaisu
1. Arvionne lukuun 1 Johdanto
LAUSUNTO 01.10.2018 Dnro OKV/67/20/2018 1/5 Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö 21.8.2018, VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen
Tieliikenteen uudistus ja rikosoikeus. Matti Tolvanen, OTT, professori Poliisin liikenneturvallisuusseminaari
Tieliikenteen uudistus ja rikosoikeus Matti Tolvanen, OTT, professori Poliisin liikenneturvallisuusseminaari 25.10.2017 Laillisuusperiaate Lailla säätämisen vaatimus Säännöt lain tasolle Pulmana lain tasolle
Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon
Valtiovarainministeriö Lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon VM080:00/2017 Helsinki, 31.5.2018 Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet
Lainvalmisteluosasto OM 3/41/2014 26.2.2014 LUONNONSUOJELU- JA YMPÄRISTÖRIKOSSÄÄNNÖSTEN TARKISTAMISTA VALMISTELEVA TYÖRYHMÄ
ASETTAMISPÄÄTÖS Lainvalmisteluosasto OM 3/41/2014 26.2.2014 LUONNONSUOJELU- JA YMPÄRISTÖRIKOSSÄÄNNÖSTEN TARKISTAMISTA VALMISTELEVA TYÖRYHMÄ 1 Asettaminen 2 Toimikausi 3 Tausta Oikeusministeriö on tänään
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi (lahjonnan torjuminen yksityisellä sektorilla) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään Eduskunnalle Euroopan unionin
Eduskunnan hallintovaliokunnalle
1 Eduskunnan hallintovaliokunnalle Hallintovaliokunta on pyytänyt minulta lausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun, pakkokeinolain 10 luvun ja poliisilain 5 luvun muuttamisesta
Työeläkevakuutusyhtiöille sallitun myynti- ja markkinointiyhteistyön rajat sekä salassa pidettävien tietojen luovuttaminen
LAUSUNTO 1 (3) Minna Helle 26.4.2012 Finanssivalvonta kirjaamo@finanssivalvonta.fi Dnro 5/204/2011 Finanssivalvonnan kannanottoluonnos 21.3.2012 Työeläkevakuutusyhtiöille sallitun myynti- ja markkinointiyhteistyön
KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO
KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Tilannekatsaus 1 Tilanne täytäntöönpanossa STM on asettanut valmistelua varten työryhmän ajalle 14.9.2015-3 Työryhmälle ollaan hakemassa
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Kirkkohallitus Lausunto 21.09.2018 DKIR/896/00.05.00/2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi
LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA
LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Kuntaliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi
Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä.
Lausunto TRAFI/236806/04.04.05.03/2017 07.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuoja-asetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi
Tanja Jaatinen VN/3618/2018 VN/3618/2018-OM-2
Lausunto 1 (4) Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Oikeusministeriön lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto-
Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö - työaikalaki. Yleistä. Helsingin kaupunki. Lausunto Asia: TEM/1225/00.04.
Helsingin kaupunki Lausunto 30.08.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä? Kyllä,
Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia
HE 231/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain ja valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain 17 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain ja valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lainsäädäntömuutoksia, joiden
Rikoslaki 19.12.1889/39 30 LUKU (24.8.1990/769) Elinkeinorikoksista
Rikoslaki 19.12.1889/39 30 LUKU (24.8.1990/769) Elinkeinorikoksista 1 (1.4.1999/475) Markkinointirikos Joka tavaroiden, palveluksien, kiinteistöjen, yksityisen osakeyhtiön arvopapereiden tai muiden hyödykkeiden
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta
AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 14.09.2017 EOAK/4022/2017 Asia: OM 60/08/2013 AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAAKOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Lausuntopyyntö 1 luku Ahvenanmaan
VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100
VAHVA SUOMALAINEN Suomi Finland 100 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Talousvaliokunta 10.11.2017 Ari Herrala
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Tuula Vilenius tuula.vilenius@oikeus.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Suomen
Irtisanomissuojan heikentäminen pienissä yrityksissä. SAK:n hallitus
Irtisanomissuojan heikentäminen pienissä yrityksissä SAK:n hallitus 13.8.2018 SAK:N NÄKEMYKSET TYÖRYHMÄN MUISTIOSTA Lausunto muistiosta Työntekijästä johtuvat irtisanomisperusteet työnantajan työllistäessä
EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 47/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelakia. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Joensuun kaupunki Lausunto 06.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Oikeusministeriö
JOHDANTO. Asiantuntijat HALLITUKSEN ESITYS
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 68/2010 vp Hallituksen esitys lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Marjut Eskelinen marjut.eskelinen@avi.fi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen
EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp
EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten