Matemaattis-luonnontieteellinen linja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matemaattis-luonnontieteellinen linja"

Transkriptio

1 Luku 1 Matemaattis-luonnontieteellinen linja Erikoislukiolinja on tarkoitettu lähinnä niille, joiden jatkosuunnitelmat edellyttävät matemaattis-luonnontieteellistä tietoa ja osaamista. Erikoislinjalla on mahdollista yhdistää matemaattis-fysikaalinen tieto ja osaaminen ja toisaalta biologisperusteinen ympäristötietous. Linjan valinnut opiskelija saa tiiviin ja johdonmukaisen paketin näitä aineita, mutta säilyttää valintaoikeutensa myös kaikkeen muuhun tarjolla olevaan opetukseen. Linjan sisällä on mahdollisuus vielä keskittyä johonkin tai joihinkin aineisiin mm. ainereaaliin valmistautumista varten. Lahden Lyseon lukion matemaattis-luonnontieteellinen erikoislinja koostuu kolmentyyppisistä kursseista: 1. linjalle pakolliset matematiikan, fysiikan, kemian, biologian ja maantieteen kurssit (yhteensä 20), 2. edellä mainituista aineista valinnan mukaan vähintään 12 muuta kurssia, 3. vain linjalle tarkoitetut erityiskurssit MAL1 - MAL5, joista MAL1 on pakollinen. Kurssitarjottimessa pyritään linjalle osoittamaan omat opetusryhmät näissä ai-

2 LUKU 1. MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN LINJA 2 neissa. 1.1 Pakolliset kurssit BI1 BI2 GE1 GE2 FY1 FY3 KE1 KE2 MAA1 MAA10 MAL1 Lisäksi on valittava vähintään 12 kurssia linjan oppiaineista (matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantiede).

3 LUKU 1. MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN LINJA Linjan soveltavat koulukohtaiset kurssit MAL1. Matemaattisluonnontieteellisten aineiden käytänteitä Kurssi on pakollinen linjalaisille ja siitä saa suoritusmerkinnän. Kurssi on hajautettu ja se alkaa ensimmäisen vuosikurssin kevätlukukaudella ja päättyy saman kalenterivuoden joulukuussa. liittää koulussa opitut luonnontieteitten ja matematiikan teoriat käytänteisiin, tutustuu eri alojen koulutus- tai tutkimuslaitoksiin sekä paikalliseen yritykseen, oppii raportoimaan ja työskentelemään tavoitteenaan osin avointen ongelmien ratkaiseminen. Kurssi sisältää jokaisen linjan pakollisen aineen osiot, joista tehdään raportti parityönä. Lopputuotoksena on portfolio, joka sisältää kaikki kurssin aikana työstetyt raportit.

4 LUKU 1. MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN LINJA MAL2. Tutkielmakurssi Kurssi suoritetaan hajautetusti toisella tai kolmannella vuosikurssilla. Kurssi voidaan suorittaa siis muiden kurssien ohessa. Kurssista saa suoritusmerkinnän. osaa suunnitella ja laatia tieteellisesti pätevän tutkielman, kykenee pitkäjännitteiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi, osaa tuottaa julkaisukelpoista, tieteellistä tekstiä. Opetusjärjestelyt Kurssilla tehdään tutkielma, jonka aihe valitaan linjan oppiaineiden aihepiireistä. Tutkielma voi olla kokeellinen, kenttätutkimus tai kirjallisuustutkimus. Ohjausta antavat linjan aineenopettajat joko kontaktiohjauksena tai sähköpostin välityksellä. Tutkielmat esitellään ennalta sovitun aikataulun mukaisesti. Tutkielmalla voi osallistua valtakunnallisiin tiedekilpailuihin

5 LUKU 1. MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN LINJA MAL3. Topologia (MAA24) tutustuu reaalilukujen ja tason topologisiin perussuureisiin, omaksuu avoimen ja suljetun joukon sekä ympäristön käsitteet, oppii määrittämään reaaliluku- ja tason joukkojen sisä-, ulko- ja reunapisteitä sekä sulkeumia, sisäistää topologisen avaruuden yleistyksen, oppii topologisten perussuureiden määritelmät yleisissä topologisissa avaruuksissa. Topologinen avaruus, avoimet ja suljetut joukot, ympäristö, sisä-, ulko- ja reunapiste, sulkeuma, reaalilukujen topologiaa, tason topologiaa

6 LUKU 1. MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN LINJA MAL4. Kokeellista sähköoppia Kurssi on koulukohtainen soveltava ja valinnainen. Kurssista saa suoritusmerkinnän/numeroarvioinnin. Täydentää sähköopin kurssien kokeellista osuutta sekä fysiikassa että kemiassa. Opitaan käyttämään yleismittaria ja muita sähköopin laitteita. Tutustutaan sähköisiin kytkentöihin ja suureiden mittauksiin käytännössä. Kurssilla tehdään 6 kokeellista työtä, joista laaditaan työselostukset.

7 LUKU 1. MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN LINJA MAL5. Algebra (MAA25) syventää funktio-käsitteen tuntemustaan algebrallisesta näkökulmasta relaatiokäsitteestä lähtien oppii tunnistamaan erityyppisiä funktioita (surjektio, injektio, bijektio) oppii vertaamaan äärettömien joukkojen kokoja omaksuu ryhmän ja renkaan käsitteet Relaatio, ekvivalenssirelaatio, funktio, surjektio, injektio, bijektio, mahtavuus, ryhmä, rengas

Kurssien suorittamisen ajoitus

Kurssien suorittamisen ajoitus Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden t suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien en sisältöihin opinto-oppaan avulla, jotta tulet valinneeksi omien

Lisätiedot

Kurssien suorittamisen ajoitus

Kurssien suorittamisen ajoitus Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden t suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien en sisältöihin opinto-oppaan avulla, jotta tulet valinneeksi omien

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 Kurssien suoritusaikasuositus: A (äidinkieli) 3 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7,8*,9* 8*,9* 3 vuoden kevät 1,2,3 4,5,6,7 6,7,8,9 4 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Kurssien suorittamisen ajoitus

Kurssien suorittamisen ajoitus Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden kurssit suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien kurssien sisältöihin Pedanetin avulla, jotta tulet valinneeksi

Lisätiedot

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Espoon aikuislukio Aineopiskelijan opas Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Sisällysluettelo Yleistä. 2 Pitkä matematiikka.3 Laaja fysiikka.5 Laaja kemia.6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7 Kurssien

Lisätiedot

Keminmaan lukio. Valtakunnalliset syventävät kurssit ÄI7 ÄI7 ÄI8 ÄI9 LISÄNÄYTÖLLÄ ÄI9 ÄI6+ÄI8 LISÄNÄYTÖLLÄ

Keminmaan lukio. Valtakunnalliset syventävät kurssit ÄI7 ÄI7 ÄI8 ÄI9 LISÄNÄYTÖLLÄ ÄI9 ÄI6+ÄI8 LISÄNÄYTÖLLÄ äidinkieli 1 ÄI1 ÄI1 ÄI2 ÄI6 LISÄNÄYTÖLLÄ ÄI3 ÄI3 ÄI4 ÄI4 ÄI5 ÄI5 ÄI6 ÄI2 ÄI7 ÄI7 ÄI8 ÄI9 LISÄNÄYTÖLLÄ ÄI9 ÄI6+ÄI8 LISÄNÄYTÖLLÄ ÄI10 ÄI10 ÄI12 ÄI12 ÄI13 ÄI14 ÄI11 ÄI11 englanti 2 ENA1 ENA1 ENA2 ENA2 ENA3

Lisätiedot

Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016

Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016 Tietoa lukio-opinnoista Syksy 2016 Lukion kurssimäärä Päättötodistukseen vaaditaan 75 kurssia. Pakollisia 47 (MB) tai 51 (MA) kurssia. Syventäviä kursseja tulee olla vähintään 10, loput kurssit voivat

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.

Lisätiedot

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Valinnat Kouvolan Yhteislyseo

Valinnat Kouvolan Yhteislyseo Valinnat 2015-13 WILMASSA 5.4.2015 KLO 08:00-10.5.2014 klo 20:00 Tarjotin 1516 Pakolliset kurssit ovat värittömiä, valtakunnalliset syventävät ovat kurssit sinisiä ja koulukohtaiset soveltavat kurssit

Lisätiedot

Osoite: Puh. Pakolliset kurssit yht. 27,4 kurssia. Valinnaiset syventävät kurssit:

Osoite: Puh. Pakolliset kurssit yht. 27,4 kurssia. Valinnaiset syventävät kurssit: PÄLKÄNEEN LUKION VALINTAKORTTI PITKÄ MATEMATIIKKA Sukunimi Henkilötunnus Etunimet_ Kotikunta_ Osoite: Puh._ Lukion aikana on suoritettava hyväksyttävästi vähintään 75 kurssia, käsittäen kaikki pakolliset

Lisätiedot

Mäntsälän lukio Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen Kevät 2016

Mäntsälän lukio Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen Kevät 2016 Mäntsälän lukio Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen Kevät 2016 1 Kokeile rohkeasti! Lue ohjeet huolellisesti ja kokeile valintojen tekemistä rohkeasti et voi tehdä mitään korjaamattomia erehdyksiä kokeillessasi

Lisätiedot

Valinnat Kouvolan Yhteislyseo

Valinnat Kouvolan Yhteislyseo Valinnat 15 WILMASSA 1.5.2017 KLO 08:00-7.5.2017 klo 20:00 Tarjotin 1718 Kurssitarjotin https://peda.net/kl/ky/lukuvuosi-1718 Kurssien sisällöt näet parhaiten Wilmasta, mutta myös täältä: https://peda.net/kl/ky/opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Matemaattisluonnontieteelliset. aineet

Matemaattisluonnontieteelliset. aineet Espoon aikuislukio Aineopiskelijan opas Lukuvuosi 2016-2017 Matemaattisluonnontieteelliset aineet Sisällysluettelo Yleistä. 2 Pitkä matematiikka.3 Laaja fysiikka.5 Laaja kemia.6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7

Lisätiedot

OPISKELU LUKIOSSA. 1. Yleistä

OPISKELU LUKIOSSA. 1. Yleistä OPISKELU LUKIOSSA 1. Yleistä Lukio-opiskelulle tunnusomaisia piirteitä ovat yksilöllinen opintoohjelma, mahdollisuus hajauttaa ylioppilastutkinnon kokeet kolmelle peräkkäiselle tutkintokerralle sekä pienoistutkimusten,

Lisätiedot

Ohjeita valintojen tekemiseen tarjottimesta

Ohjeita valintojen tekemiseen tarjottimesta Ohjeita valintojen tekemiseen tarjottimesta Paljonko on tehty ykkösellä kuinka paljon pitää tehdä kakkosella yhteensä vähintään 60! Arvioi myös sitä, kuinka paljon kolmannelle vuodelle jää minimi 75 yht.

Lisätiedot

Kerttulin lukion kurssien valintaopas Uusi opetussuunnitelma

Kerttulin lukion kurssien valintaopas Uusi opetussuunnitelma 1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2017-2018 Uusi opetussuunnitelma OHJEITA KURSSIVALINTOJEN TEKOON Tarkista ensin YO-suunnitelmasi. Tulosteet => KERlu suunnitelma yo-kirjoitusten suorittamisesta.

Lisätiedot

Espoon aikuislukio. Matemaattisluonnontieteellisten. opinto-opas

Espoon aikuislukio. Matemaattisluonnontieteellisten. opinto-opas Espoon aikuislukio Matemaattisluonnontieteellisten aineiden opinto-opas 2017-2018 1 Sisällysluettelo Yhteystiedot... 3 Yleistä... 3 Pitkä matematiikka... 4 Laaja fysiikka... 5 Laaja kemia... 5 Lääketieteelliseen

Lisätiedot

Sepän lukion Tikkakosken toimipisteen kirjaluettelo lv. 2014-2015

Sepän lukion Tikkakosken toimipisteen kirjaluettelo lv. 2014-2015 Sepän lukion Tikkakosken toimipisteen kirjaluettelo lv. 2014-2015 ÄIDINKIELI (ÄI) ÄI1 Särmä mielellään digikirja OTAVA ÄI2 Särmä mielellään digikirja OTAVA ÄI3 Särmä mielellään digikirja OTAVA ÄI4 Särmä

Lisätiedot

FYSIIKKA Fysiikka 1 Fysiikka luonnontieteenä FY1 Sanoma Pro Fysiikka 2 Lämpö FY2 Sanoma Pro

FYSIIKKA Fysiikka 1 Fysiikka luonnontieteenä FY1 Sanoma Pro Fysiikka 2 Lämpö FY2 Sanoma Pro RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2017-2018 L1-L2 Oppiaine Oppikirja Kurssi Kustantaja ISBN BIOLOGIA Koralli 1, Elämä ja evoluutio BI1 Otava 978-951-1-29113-8 Koralli 2, Ekologia ja ympäristö

Lisätiedot

FYSIIKKA Fysiikka 1 Fysiikka luonnontieteenä FY1 Sanoma Pro Fysiikka 2 Lämpö FY2 Sanoma Pro

FYSIIKKA Fysiikka 1 Fysiikka luonnontieteenä FY1 Sanoma Pro Fysiikka 2 Lämpö FY2 Sanoma Pro RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2017-2018 L1-L2 Oppiaine Oppikirja Kurssi Kustantaja ISBN BIOLOGIA Koralli 1, Elämä ja evoluutio BI1 Otava 978-951-1-29113-8 Koralli 2, Ekologia ja ympäristö

Lisätiedot

Escalier 1 Granath, Laine, Penttilä SanomaPro 978-952-63-2043-4

Escalier 1 Granath, Laine, Penttilä SanomaPro 978-952-63-2043-4 NAKKILAN LUKIO 18.6.2016 Porintie 13 29250 NAKKILA NAKKILAN LUKION OPPIKIRJALISTA LV. 2016-2017, JUNIORIT Oppiaine Koodi Oppikirja Kurssi Kustantaja ISBN ÄIDINKIELI Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus

Lisätiedot

PAKOLLISTEN JA SYVENTÄVIEN KURSSIEN SISÄLLÖT

PAKOLLISTEN JA SYVENTÄVIEN KURSSIEN SISÄLLÖT PAKOLLISTEN JA SYVENTÄVIEN KURSSIEN SISÄLLÖT LYHENNE NIMI TYYPPI VUOSITASO ÄI Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi äidinkielenä pakollinen aine ÄI1 Tekstit ja vuorovaikutus pakollinen kurssi ÄI2 Kieli, kulttuuri

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016 KANNUKSEN LUKIO

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016 KANNUKSEN LUKIO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016 KANNUKSEN LUKIO Sisältö 1 OPETUSSUUNNITELMA 3 1.1 Opetussuunnitelman laatiminen ja opetuksen toteuttaminen... 3 2. OPETUKSEN SISÄLLÖT... 2.1 Suomen kieli

Lisätiedot

Ruoveden Yhteiskoulun lukion kirjalista 2014-2015

Ruoveden Yhteiskoulun lukion kirjalista 2014-2015 Äidinkieli ÄI1 ÄI2 ÄI3 ÄI4 ÄI5 ÄI6 ÄI7 ÄI8 ÄI9 Ruoveden Yhteiskoulun lukion kirjalista Aine Oppikirja Kustantaja Särmä suomen kieli ja kirjallisuus (sähköinen oppikirja) Särmä Tehtäviä 1 (sähköinen) Särmä

Lisätiedot

LUKION OPPIAINEIDEN LYHENTEET

LUKION OPPIAINEIDEN LYHENTEET LUKION OPPIAINEIDEN LYHENTEET AT Tietotekniikka BI Biologia ENA Englanti ET Elämänkatsomustieto FI Filosofia FY Fysiikka GE Maantiede HA Harrastuskurssi HI Historia ITK Luova ilmaisu KA Kansainvälisyyskasvatus

Lisätiedot

RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2016-2017 tilanne 20.5.2016

RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2016-2017 tilanne 20.5.2016 RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2016-2017 tilanne 20.5.2016 Oppiaine Oppikirja Kurssi Kustantaja ISBN BIOLOGIA Koralli 1, Elämä ja evoluutio BI1 Otava 978-951-1-29113-8 Koralli 2, Ekologia

Lisätiedot

FUNKTIONAALIANALYYSIN PERUSKURSSI 1. 0. Johdanto

FUNKTIONAALIANALYYSIN PERUSKURSSI 1. 0. Johdanto FUNKTIONAALIANALYYSIN PERUSKURSSI 1. Johdanto Funktionaalianalyysissa tutkitaan muun muassa ääretönulotteisten vektoriavaruuksien, ja erityisesti täydellisten normiavaruuksien eli Banach avaruuksien ominaisuuksia.

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

VANHA OPS. valtakunnalliset pakolliset ja syventävät. Hyvinvointi ja ihmissuhteet

VANHA OPS. valtakunnalliset pakolliset ja syventävät. Hyvinvointi ja ihmissuhteet ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS ENGLANTI RUOTSI B3-KIELET kurssit: ÄIa8 + ÄIa1 osittain ÄaI5 osittain ÄIa2 ÄI1 Tekstit ja vuorovaikutus ENAa1 ENA1 ÄI2 ÄI3 Kieli, kulttuuri ja identiteetti Kirjallisuuden keinoja

Lisätiedot

K AITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2015 2016

K AITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2015 2016 K AITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2015 2016 O = Otava E = Edita K = Kustannus Oy KK = Kustannuskiila SP = Sanoma Pro SKS = Suomal.kirjall.seura *Oppikirjat voi hankkia perinteisinä kirjoina tai sähköisinä oppikirjoina*

Lisätiedot

ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI

ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI 2019-2020 Kust. ISBN NIMI KURSSI PITKÄ MATEMATIIKKA: Matematiika 1. kurssi: kisallioppiminen.fi -sivuston materiaali MAY1 alk. SanomaPro 9789526303819 Tekijä Pitkä

Lisätiedot

Lv käytettävät oppikirjat

Lv käytettävät oppikirjat Liedon lukio 20/5-19 / ot Lv. 2019-20 käytettävät oppikirjat Kaikki oppikirjat uuden opetussuunnitelman LOPS2016 mukaisia ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS ÄI Äidinkielen oppikirjana voi käyttää joko digikirjaa

Lisätiedot

Lempäälän lukion oppikirjat , 1. ja 2. vuosikurssi KURSSI ISBN-koodi 1

Lempäälän lukion oppikirjat , 1. ja 2. vuosikurssi KURSSI ISBN-koodi 1 Lempäälän lukion oppikirjat 2017-2018, 1. ja 2. vuosikurssi KURSSI ISBN-koodi 1 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS SANOMA PRO Jukola Tekstioppi ÄI (kaikilla kursseilla) 978-952-63-0386-4 SANOMA PRO Jukola 1 ÄI01

Lisätiedot

Matemaattis-luonnontieteellinen ala

Matemaattis-luonnontieteellinen ala Biologia Helsinki (Lahti), Oulu, Turku, Jyväskylä Joensuussa hakukohteena biotiede Yhteisvalinta (biohaku.fi), Joensuu ei mukana Yhteispiste- ja valintakoejono Joensuuhun vain todistusvalinta Valintakoetyyppi

Lisätiedot

PYHÄJOEN LUKIO, OPPIKIRJAT LOPS 2016

PYHÄJOEN LUKIO, OPPIKIRJAT LOPS 2016 PYHÄJOEN LUKIO, OPPIKIRJAT LOPS 2016 Huom! Listaa täydennetään kun kirjavalinnat on lopullisesti päätetty. pakolliset kurssit punaisella kirjat lainattavissa lukion kirjastosta ÄIDINKIELI AI Haapala et

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT KAKSOISTUTKINTO

LUKIO-OPINNOT KAKSOISTUTKINTO LUKIO-OPINNOT KAKSOISTUTKINTO Lukiossa suoritetaan kursseja, jotka lasketaan Hevosopiston kursseiksi. Jotta voit valmistua ammattiin, niin sinulla on oltava vähintään 26 hyväksytysti suoritettua kurssia

Lisätiedot

Kerttulin lukion kurssien valintaopas

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2019-2020 OHJEITA KURSSIVALINTOJEN TEKOON Tarkista ensin YO-suunnitelmasi. Tulosteet => KERlu suunnitelma yo-kirjoitusten suorittamisesta. Jos haluat muuttaa vielä

Lisätiedot

Harjoitusten 4 ratkaisut Topologiset vektoriavaruudet 2010

Harjoitusten 4 ratkaisut Topologiset vektoriavaruudet 2010 f ( n) JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMATIIKAN JA TILASTOTIETEEN LAITOS n Harjoitusten 4 ratkaisut Topologiset vektoriavaruudet 2010 4.1. Viime kerralta. Esimerkki lokaalikonveksin avaruuden osajoukosta, joka

Lisätiedot

JA KIRJALLISUUS PAKOLLISET KURSSIT (OPS 2003(2.-, 3.- 2016 ) KOODI KOODI PAKOLLISET KURSSIT (OPS

JA KIRJALLISUUS PAKOLLISET KURSSIT (OPS 2003(2.-, 3.- 2016 ) KOODI KOODI PAKOLLISET KURSSIT (OPS OPS 2003(2.-, 3.- ja 4.-vuoden opiskelijat) ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Tekstit ja vuorovaikutus ÄIO1 AI1 Kieli tekstit ja vuorovaikutus P Kieli, kulttuuri ja identiteetti Ä02 AI6 Soveltavin osin; kieli

Lisätiedot

ESPOON AIKUISLUKIO OPINTO-OPAS MATEMAATTIS-LUONNONTIETEET

ESPOON AIKUISLUKIO OPINTO-OPAS MATEMAATTIS-LUONNONTIETEET ESPOON AIKUISLUKIO OPINTO-OPAS MATEMAATTIS-LUONNONTIETEET LUKUVUOSI 2017 2018 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä...3 Pitkä matematiikka...4 Laaja fysiikka...5 Laaja kemia...6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7 Verkkokurssit...8

Lisätiedot

Matematiikka yhteinen MAY1 MAY1 Luvut ja lukujonot Otava

Matematiikka yhteinen MAY1 MAY1 Luvut ja lukujonot Otava Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja kustantaja Biologia Sekä digiversio että paperiversio kirjasta käy, kunhan se on uuden opetussuunnitelman (LOPS2016) versio. BI1 Elämä ja evoluutio Bios 1 Elämä

Lisätiedot

KAIKKI OPPIKIRJAT JA OPPIMATERIAALIT NOUDATTAVAT VUONNA 2016 KÄYTTÖÖN OTETTUA OPETUSSUUNNITELMAA

KAIKKI OPPIKIRJAT JA OPPIMATERIAALIT NOUDATTAVAT VUONNA 2016 KÄYTTÖÖN OTETTUA OPETUSSUUNNITELMAA KOKKOLAN SUOMALAISEN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV 2018 2019 KAIKKI OPPIKIRJAT JA OPPIMATERIAALIT NOUDATTAVAT VUONNA 2016 KÄYTTÖÖN OTETTUA OPETUSSUUNNITELMAA OPPIAINE: ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS 1 ÄI Otava

Lisätiedot

Klikkaa oppiainetta ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS RUOTSI, TOINEN KOTIMAINEN KIELI A-ENGLANTI RANSKA ESPANJA SAKSA MATEMATIIKKA BIOLOGIA MAANTIEDE

Klikkaa oppiainetta ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS RUOTSI, TOINEN KOTIMAINEN KIELI A-ENGLANTI RANSKA ESPANJA SAKSA MATEMATIIKKA BIOLOGIA MAANTIEDE Arkadian yhteislyseo Oppikirjat lukuvuonna 2017-2018, 1.8.2016 tai sen jälkeen aloitetut lukio-opinnot (uusi ops, kurssitarjottimessa ilman w-etumerkintää oleville kursseille, esim. ÄI1) Klikkaa oppiainetta

Lisätiedot

RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA L1-L3

RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA L1-L3 RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2018-2019 13.8.2018 L1-L3 Oppiaine Oppikirja Kurssi Kustantaja ISBN BIOLOGIA Koralli 1, Elämä ja evoluutio BI1 Otava 978-951-1-29113-8 Koralli 2, Ekologia ja

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli) Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero

Lisätiedot

2. vuosikurssi AINEVALINNAT

2. vuosikurssi AINEVALINNAT 2. vuosikurssi AINEVALINNAT JATKO-OPINNOT YO-KIRJOITUKSET 2. vuosikurssi: Painopiste yhä enemmän lukion loppuvaiheeseen ja lukion jälkeiseen aikaan. Miten Klassikassa: opotunnit 1.vsk:n syksy ( Ainevalintojen

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

LEPPÄVIRRAN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA ÄIDINKIELI ENGLANTI. Kustantaja Kirjasarja Oppikirja ja kurssinumero

LEPPÄVIRRAN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA ÄIDINKIELI ENGLANTI. Kustantaja Kirjasarja Oppikirja ja kurssinumero LEPPÄVIRRAN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2019-2020 Kirjalista on myös Pedanetissä, osoitteessa: https://peda.net/leppavirta/lukio/opiskelijalle ÄIDINKIELI Kustantaja Kirjasarja Oppikirja ja kurssinumero

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 01-02. 2014 00023 VALTIONEUVOSTO lukiontuntijako@minedu.fi no / /

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 01-02. 2014 00023 VALTIONEUVOSTO lukiontuntijako@minedu.fi no / / Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO 6.2.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 01-02. 2014 00023 VALTIONEUVOSTO lukiontuntijako@minedu.fi no / / Aineopettajaliiton (AOL

Lisätiedot

Kaikki oppikirjat uuden opetussuunnitelman (LOPS2016) mukaisia

Kaikki oppikirjat uuden opetussuunnitelman (LOPS2016) mukaisia Liedon lukio Lv. 2018-19 käytettävät oppikirjat 08.06.18/ot Oppikirjojen sähköisen version käyttö painetun kirjan rinnalla on mahdollista ao. aineen opettajan ohjeistuksen mukaisesti. Tällä listalla ovat

Lisätiedot

2.a. Miten nykylukiossa pystyy mielestäsi toteuttamaan oppiaineiden välistä integraatiota ja ilmiökeskeistä opetusta?

2.a. Miten nykylukiossa pystyy mielestäsi toteuttamaan oppiaineiden välistä integraatiota ja ilmiökeskeistä opetusta? 2.a. Miten nykylukiossa pystyy mielestäsi toteuttamaan oppiaineiden välistä integraatiota ja ilmiökeskeistä opetusta? pystyy hyvinkin, tosin aikapula on suurin este tälle. Vaikea sanoa. Meidän lukiossamme

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 matemaattisissa aineissa Opetusneuvos Tiina Tähkä

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 matemaattisissa aineissa Opetusneuvos Tiina Tähkä Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 matemaattisissa aineissa 14.11.2015 Opetusneuvos Tiina Tähkä MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Kasvatustieteet

Kasvatustieteet Kasvatustieteet 2013-15 KASVATUSTIETEET 2013-15, N =5284 MATEMATIIKKA JA REAALIAINEET Kasvatustieteisiin valituilla opiskelijoilla lyhyen matematiikan paino (49 %) on suuri, jopa suurin kaikista tutkintonimikkeistä.

Lisätiedot

ÄI1 9: Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos). Sähköinen tai painettu kirja.

ÄI1 9: Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos). Sähköinen tai painettu kirja. LUKUVUODEN 2018 2019 OPPIKIRJAT Äidinkieli ja kirjallisuus, ÄI ÄI1 9: Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos). Sähköinen tai painettu kirja. ÄI9:

Lisätiedot

HÄRMÄN LUKION KIRJALISTA 2015-2016

HÄRMÄN LUKION KIRJALISTA 2015-2016 HÄRMÄN LUKION KIRJALISTA 2015-2016 MAANTIETO - Lukion maantiede Ge 1, Sininen planeetta (Otava) - Lukion maantiede Ge 2, Yhteinen maailma (Otava) - Lukion maantiede 3, Ge 3, Riskien maailma (Otava) - Lukion

Lisätiedot

ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI

ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI 2018-2019 Kust. ISBN NIMI KURSSI PITKÄ MATEMATIIKKA: vanha tai uusi painos SanomaPro 9789526336725 Yhteinen tekijä Lukion matematiikka 1 MAY1 alk. 9789526303819 Tekijä

Lisätiedot

KAITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2014 2015

KAITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2014 2015 KAITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2014 2015 O = Otava E = Edita K = Kustannus Oy KK = Kustannuskiila SP = Sanoma Pro SKS = Suomal.kirjall.seura *Oppikirjat voi hankkia perinteisinä kirjoina tai sähköisinä oppikirjoina*

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN (08/2015)

OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN (08/2015) 1 OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN (08/2015) Kuka tunnustaa aikaisemmin hankittua osaamista? Osaamisen tunnustaminen on osa opiskelijan arviointia, ja sitä koskevat samat säädökset kuin muutakin

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN LUKIO OPPIKIRJAT lv

HAAPAJÄRVEN LUKIO OPPIKIRJAT lv HAAPAJÄRVEN LUKIO OPPIKIRJAT lv. 2018-2019 Huomio!!! Tähdellä ja tummennetulla merkityt kirjat pitää hankkia itse. Muut kirjat saat lukion oppikirjakirjastosta. Oppikirjakirjastossa on reaaliaineiden ja

Lisätiedot

Ylioppilastutkinnosta ja sen hajauttamisesta. Tavoitteellinen opiskelu ja jatko-opinnot

Ylioppilastutkinnosta ja sen hajauttamisesta. Tavoitteellinen opiskelu ja jatko-opinnot Ylioppilastutkinnosta ja sen hajauttamisesta Tavoitteellinen opiskelu ja jatko-opinnot 2. vuositason vanhempainilta 0 Pohjois-Tapiolan lukio Rehtori Sinikka Luoma, sinikka.luoma@espoo.fi Opinto-ohjaaja,

Lisätiedot

LUKION OPPIAINEET. Tietotekniikka Biologia Englanti, pitkä Elämänkatsomustieto Filosofia Fysiikka Maantiede Harrastuskurssi Historia Luova ilmaisu

LUKION OPPIAINEET. Tietotekniikka Biologia Englanti, pitkä Elämänkatsomustieto Filosofia Fysiikka Maantiede Harrastuskurssi Historia Luova ilmaisu LUKION OPPIAINEET AT BI ENA ET FI FY GE HA HI ITK KE KU LD LI MAA MAB MAY MU OP PS RAB2/B3 RUB1 SAB2/B3 TE TO UE, UO VEB2/B3 YH ÄI Tietotekniikka Biologia Englanti, pitkä Elämänkatsomustieto Filosofia

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016-2017

HAUKIPUTAAN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016-2017 HAUKIPUTAAN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016-2017 Äidinkieli ÄI01 Tekstit ja vuorovaikutus Karhumäki Kouki; Jukola, Tekstioppi ja lisäksi kurssivihko Jukola 1 Tekstit ja vuorovaikutus ÄI02 Kieli, kulttuuri

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

OPPIKIRJALUETTELO Kotkan lyseo Katso listasta, tuleeko sinun hankkia paperikirja vai sähköinen kirja.

OPPIKIRJALUETTELO Kotkan lyseo Katso listasta, tuleeko sinun hankkia paperikirja vai sähköinen kirja. OPPIKIRJALUETTELO Kotkan lyseo 20-2020 Katso listasta, tuleeko sinun hankkia paperikirja vai sähköinen kirja. Oppiaine ja lyhenne ÄIDINKIELI (AI) Kaikki oppimateriaalit hankitaan digitaalisina. Kirjan

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

Uusi LOPS. Kirjalista [lv ]

Uusi LOPS. Kirjalista [lv ] Uusi LOPS Kirjalista [lv. 2018-2019] Kokemäen lukiossa käytettävät oppikirjat: ÄIDINKIELI ÄI01-06 Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus Otava 978-951-1-28914-2 ÄI01-06 Jukola: Kielikirja Sanoma Pro 978-952-63-0375-8

Lisätiedot

Äidinkieli. Valtakunnalliset pakolliset kurssit. ÄI1 Kieli, tekstit ja vuorovaikutus. ÄI2 Tekstien rakenteita ja merkityksiä

Äidinkieli. Valtakunnalliset pakolliset kurssit. ÄI1 Kieli, tekstit ja vuorovaikutus. ÄI2 Tekstien rakenteita ja merkityksiä Äidinkieli ÄI1 Kieli, tekstit ja vuorovaikutus ÄI2 Tekstien rakenteita ja merkityksiä ÄI3 Kirjallisuuden keinoja ja tulkintaa ÄI4 Tekstit ja vaikuttaminen ÄI5 Teksti, tyyli ja konteksti ÄI6 Kieli, kirjallisuus

Lisätiedot

ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Opiskelijat voivat valita joko painetun kirjan tai digitaalisen kirjan.

ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Opiskelijat voivat valita joko painetun kirjan tai digitaalisen kirjan. Kuopion Lyseon lukiossa KÄYTÖSSÄ OLEVAT OPPIKIRJAT 2018-2019 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS ÄI01- Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus. Otava ÄI09 (runkokirja) ÄI03 Jukola 3 Sanoma Pro ÄI05 Jukola 5 Sanoma

Lisätiedot

Lempäälän lukion oppikirjat KURSSI ISBN-koodi 1

Lempäälän lukion oppikirjat KURSSI ISBN-koodi 1 Lempäälän lukion oppikirjat 2018-2019 KURSSI ISBN-koodi 1 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS SANOMA PRO Jukola Tekstioppi ÄI (kaikilla kursseilla) 978-952-63-0386-4 SANOMA PRO Jukola 1 ÄI01 978-952-63-4937-4 SANOMA

Lisätiedot

Oikea kirja valitaan TARKISTAMALLA AINA ISBN-NUMERO. Oppikirjasta on saatavilla myös digiversio, mikäli rivillä on. Oppikirja ISBN Kustantaja Kurssi

Oikea kirja valitaan TARKISTAMALLA AINA ISBN-NUMERO. Oppikirjasta on saatavilla myös digiversio, mikäli rivillä on. Oppikirja ISBN Kustantaja Kurssi JALASJÄRVEN LUKIO 1.-2. VUOSIKURSSI UUSI LOPS Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi EI OLE PAKOLLINEN KURSSI, HUOMIOI Puh. 4580 460, 4580 461 TEKEMÄSI VALINNAT JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Oikea kirja valitaan TARKISTAMALLA

Lisätiedot

KAIKKI OPPIKIRJAT JA OPPIMATERIAALIT NOUDATTAVAT VUONNA 2016 KÄYTTÖÖN OTETTUA OPETUSSUUNNITELMAA

KAIKKI OPPIKIRJAT JA OPPIMATERIAALIT NOUDATTAVAT VUONNA 2016 KÄYTTÖÖN OTETTUA OPETUSSUUNNITELMAA KOKKOLAN SUOMALAISEN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV 2019 2020 KAIKKI OPPIKIRJAT JA OPPIMATERIAALIT NOUDATTAVAT VUONNA 2016 KÄYTTÖÖN OTETTUA OPETUSSUUNNITELMAA OPPIAINE: ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS 1 ÄI Otava

Lisätiedot

Karjaan lukion oppikirjat lukuvuonna 2015 2016

Karjaan lukion oppikirjat lukuvuonna 2015 2016 Karjaan lukion oppikirjat lukuvuonna 2015 2016 Monet kustantajat tarjoavat oppikirjoja myös sähköisessä muodossa. Voit useissa tapauksissa valita, kumpaa haluat käyttää. Yleensä sähköinen versio on hieman

Lisätiedot

AINE KURSSI KIRJA KUSTANTAJA

AINE KURSSI KIRJA KUSTANTAJA VAASAN LYSEON LUKION KIRJALISTA LUKUVUOSI 2018-2019 Pidä huolta, että valitset oikean kurssin kirjan. Useista kirjoista on tullut myös uudistettuja painoksia. Tarkista, että käytössäsi on tuorein painos,

Lisätiedot

JATKAISINKO LUKIOSSA?

JATKAISINKO LUKIOSSA? JATKAISINKO LUKIOSSA? MIKSI LUKIOON? Tavoitteenasi on jatkaa korkeakouluissa, erityisesti yliopistossa. Yliopistojen pääsykokeissa voidaan vaatia lukion oppimäärän osaamista, esim. maa, fy, ke ja bi. Tarvitset

Lisätiedot

Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja kustantaja

Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja kustantaja Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja kustantaja Biologia Sekä digiversio että paperiversio kirjasta käy, kunhan se on uuden opetussuunnitelman (LOPS2016) versio. BI1 Elämä ja evoluutio Bios 1 Elämä

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Arvioinnin opas 2015 (Oppaat ja käsikirjat 2015:11) - s. 18 viimeinen

Lisätiedot

Cantorin joukko. Heikki Valve. Helsinki, 25. marraskuuta 2012 Pro Gradu Helsingin yliopisto Matematiikan ja tilastotieteen laitos

Cantorin joukko. Heikki Valve. Helsinki, 25. marraskuuta 2012 Pro Gradu Helsingin yliopisto Matematiikan ja tilastotieteen laitos Cantorin joukko Heikki Valve Helsinki, 25. marraskuuta 2012 Pro Gradu Helsingin yliopisto Matematiikan ja tilastotieteen laitos HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta/Osasto

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta YLIOPPILASTUTKINTO Vanhempainilta 15.11.2016 YO-TUTKINTO MUODOSTUU 1) PAKOLLISISTA kokeista (4 kpl): Äidinkieli / suomi toisena kielenä JA kolme seuraavista: -vieras kieli - ruotsi - matematiikka - reaaliaine

Lisätiedot

Äidinkieli ja kirjallisuus, suomen kieli ja kirjallisuus Haapala ym. : Särmä, suomen kieli ja kirjallisuus, ISBN Otava

Äidinkieli ja kirjallisuus, suomen kieli ja kirjallisuus Haapala ym. : Särmä, suomen kieli ja kirjallisuus, ISBN Otava JOENSUUN YHTEISKOULUN LUKION 12.05.2016 sivu 1 ( 5 ) ÄI01 ÄI02 ÄI03 ENA01 ENA02 ENA03 RAA01 RAA02 RAA03 Äidinkieli ja kirjallisuus, suomen kieli ja kirjallisuus Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi toisena

Lisätiedot

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio Lukion opetussuunnitelman perusteet 2016 Teemaopinnot Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio 1 5.22 Teemaopinnot "Teemaopinnot ovat eri tiedonaloja yhdistäviä opintoja.

Lisätiedot

Äidinkieli ja kirjallisuus

Äidinkieli ja kirjallisuus 1 Sisältö Äidinkieli ja kirjallisuus... 2 Vieraat kielet... 3 Englanti... 3 Espanja... 3 Ranska... 3 A-ruotsi... 4 B-ruotsi... 4 Saksa (A-kieli ja B3-kieli)... 4 Matematiikka... 6 Lyhyt matematiikka...

Lisätiedot

Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä - Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos).

Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä - Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos). LUKUVUODEN 2016 2017 OPPIKIRJAT Toim. huom. LOPS2016 tarkoittaa uutta lukion opetussuunnitelmaa vuonna 2016 lukion aloittaville. Äidinkieli ja kirjallisuus, AI Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä -

Lisätiedot

Haminan lukion oppikirjat lukuvuonna 2014-2015

Haminan lukion oppikirjat lukuvuonna 2014-2015 Haminan lukion oppikirjat lukuvuonna 01-015 OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN BIOLOGIA 1 BIOS1, Eliömaailma (Uusin painos 01) Sanoma Pro 6-19-8 BIOLOGIA, Elämä (uusi OPS) BI BIOLOGIA, Ympäristöekologia

Lisätiedot

IITIN LUKIO OPPIKIRJAT LV

IITIN LUKIO OPPIKIRJAT LV IITIN LUKIO OPPIKIRJAT LV. 2018-2019 14.8.2018 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS AI1-9 Särmä-Suomen kieli ja kirjallisuus 978-951-1-28914-2 Otava I - III AI1 Särmä - Tehtäviä 1. LOPS. 2016 978-951-1-29024 -7

Lisätiedot

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto)

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Kurssien nimet 2016 2017 uusi OPS ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi äidinkielenä 1. Tekstit ja vuorovaikutus (ÄI01)

Lisätiedot

Kuopion Lyseon lukiossa KÄYTÖSSÄ OLEVAT OPPIKIRJAT

Kuopion Lyseon lukiossa KÄYTÖSSÄ OLEVAT OPPIKIRJAT Päivitetty 18.6.2019 Kuopion Lyseon lukiossa KÄYTÖSSÄ OLEVAT OPPIKIRJAT 2019-2020 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS ÄI01- ÄI09 Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus. Otava Runkokirja kaikille kursseille. ÄI03 Jukola

Lisätiedot

SUOMI TOISENA KIELENÄ Kipinä 1-2 (Oy Finn Lectura Ab) Kipinä 3-4 (Oy Finn Lectura Ab) Kipinä 5-6 ( Oy Finn Lectura Ab) RUOTSI

SUOMI TOISENA KIELENÄ Kipinä 1-2 (Oy Finn Lectura Ab) Kipinä 3-4 (Oy Finn Lectura Ab) Kipinä 5-6 ( Oy Finn Lectura Ab) RUOTSI ÄIDINKIELI Kaikilla kursseilla Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus, LOPS 2016, tietokirja (Otava 2016 tai uudempi painos) Lisäksi: ÄI1-6 Särmä, tehtäväkirjat 1-6 (2016 tai uudempi painos) ÄI8-9 Särmä,

Lisätiedot

HALU:N OPPIKIRJAT JA DIGITAALINEN MATERIAALI

HALU:N OPPIKIRJAT JA DIGITAALINEN MATERIAALI HALU:N OPPIKIRJAT JA DIGITAALINEN MATERIAALI 2019 2020 Kun oppikirjaluettelossa on mainittu sekä perinteinen kirja että digitaalinen materiaali, voi opiskelija käyttää valintansa mukaan jompaakumpaa. Osassa

Lisätiedot

Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus Digikirja. OPS ISBN )

Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus Digikirja. OPS ISBN ) ÄIDINKIELI tunnus nimi kirjan nimi kustantaja ISBN-numero materiaali ISBN-numero tai muu tunnistetieto ÄI 1 Tekstit ja vuorovaikutus (OPS 2016) ÄI 2 Kieli, kulttuuri ja identiteetti (OPS 2016) ÄI 3 Kirjallisuuden

Lisätiedot

TUTKINTO MUODOSTUU kolme

TUTKINTO MUODOSTUU kolme YLIOPPILASTUTKINTO TUTKINTO MUODOSTUU: 1) PAKOLLISISTA kokeista, joita on NELJÄ Äidinkieli / suomi toisena kielenä JA kolme seuraavista: - vieras kieli A- tai C-taso - ruotsi A- tai B-taso - matematiikka

Lisätiedot

Lukion kurssiluettelo HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN LUKIO

Lukion kurssiluettelo HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN LUKIO 1 Lukion kurssiluettelo 1.12.2016 HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN LUKIO P VSo = valtakunnallinen pakollinen kurssi = valtakunnallinen syventävä kurssi = valtakunnallinen soveltava kurssi = koulukohtainen

Lisätiedot

Mäntsälän lukio Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen Kevät 2018

Mäntsälän lukio Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen Kevät 2018 Mäntsälän lukio Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen Kevät 2018 1 Valintojen teko Wilmassa Mikäli opiskelet Mäntsälän peruskoulussa, teet valintasi oman Wilmasi kautta. Mikäli haet Mäntsälän peruskoulujen

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Fysiikan kurssit suositellaan suoritettavaksi numerojärjestyksessä. Poikkeuksena kurssit 10-14, joista tarkemmin alla.

Fysiikan kurssit suositellaan suoritettavaksi numerojärjestyksessä. Poikkeuksena kurssit 10-14, joista tarkemmin alla. Fysiikan kurssit suositellaan suoritettavaksi numerojärjestyksessä Poikkeuksena kurssit 10-14, joista tarkemmin alla Jos et ole varma, voitko valita jonkin fysiikan kurssin, ota yhteyttä lehtori Antti

Lisätiedot