Filosofisen esseen kirjoittaminen

Transkriptio

1 1 Filosofisen esseen kirjoittaminen 1 Minkälainen on hyvä essee? Filosofis-tieteellisen esityksen laatiminen Tieteellinen kirjoittaminen Mikä tekee esseestä filosofisen? Kuinka valitsen aiheen? Tutkimusprosessi Esseen kirjoittaminen prosessina Lukeminen: aihepiiriin tutustuminen ja lähteiden valitseminen Aiheen rajaaminen Kirjoittaminen ja tekstin muokkaaminen Kirjoittaminen liikkeelle Tekstin muokkaaminen Kenelle kirjoitan, ja mitä tarkoitetaan kirjoittajan omalla äänellä? Kun kirjoittaminen ei etene Esimerkkejä seminaarityön rakentamisesta Työn rakenne Seminaarityön osat Esittelevä luku eli johdanto Taustoittava luku Pääluvut Loppuluku eli yhteenveto Lähteet Viittaaminen Lähdeviitteiden perusperiaatteet Suorat lainaukset Viittaaminen kommentaarikirjallisuuteen Viittaaminen klassikkoteokseen Viittaaminen käännökseen Ala- ja loppuviitteet Ulkoasu Viimeistely Arvostelu, palaute ja opponointi Yleinen arvosteluasteikko ja opintopisteet... 19

2 2 9.2 Suullisen argumentoinnin lähtökohdat Palautteen antaminen Palaute tekstin yleisilmeestä Kirjallinen palaute Hyödyllisiä linkkejä Minkälainen on hyvä essee? Tämä esseeohje käsittelee filosofis-tieteellisen tekstin ominaispiirteitä, ja erityisesti ohjeet on suunnattu seminaaritöiden tekijöille. Käytännöllisessä filosofiassa esseillä voidaan suorittaa opintojaksoja aineopinnoissa ja syventävissä opinnoissa. Esseellä voi korvata kirjatentin tai kurssikuulustelun. Esseesuorituksesta on kuitenkin aina sovittava etukäteen kurssin vetäjän tai opintojaksosta vastaavan henkilön kanssa. Hyvä essee muodostaa selkeästi jäsennellyn kokonaisuuden. Esseestä tulee ilmetä, että kirjoittaja tuntee hyvin käsiteltävät teokset tai muun oppimateriaalin, erityisesti jos esseellä suoritetaan jokin yksittäinen tutkintovaatimusten teos. Esseen tarkoituksena ei ole referoida lähdekirjallisuutta, vaan asiat tulee esittää omin sanoin ja jäsennellysti osana esseen kysymyksenasettelua. Tieteellinen ja filosofinen kirjoittaminen ei ole niinkään rajatonta ajatuksenvirtaa vaan ajatuksia ja väitteitä kokoavan palapelin rakentamista. 2 Filosofis-tieteellisen esityksen laatiminen 2.1 Tieteellinen kirjoittaminen Filosofisen tutkimuksen tekeminen on kirjoitusprosessi. Prosessin lopputuloksena on työ, jossa esitetään johdonmukaisesti tärkein sisältö ajatuksista ja johtopäätöksistä, joita prosessin aikana on muodostunut. Tieteellisen tekstin tietoa pitää voida arvioida ja tutkimusprosessin kulkuun luottaa, ja tämä asettaa tieteelliselle kirjoittamiselle tiettyjä vaatimuksia. Filosofinen tutkielma on muodoltaan ja sisällöltään akateeminen: väitteet perustuvat joko toisten filosofien kirjoituksiin tai mahdollisimman selkeästi ilmaistuihin omiin argumentteihin.

3 3 Ks. Tieteellisiä tekstejä yhdistää se, että ne ovat 1) argumentoivia, 2) läpinäkyviä ja 3) johdonmukaisia. Argumentoivuus: Filosofisissa teksteissä pyritään perustellen ja eri vaihtoehtoja punniten vakuuttamaan lukija kirjoittajan ajatuksen oikeellisuudesta. Filosofisessa kirjoittamisessa kiinnitetään huomiota eri lähteissä esitettyihin perusteluihin. Tekstissä selostetut valinnat, tulkinnat, tavoitteet ja päätelmät on perusteltava. Tieteelliset perustelut eivät voi olla mielipiteitä. Tutkimusongelman rajausta ei voi myöskään perustella sillä, että ohjaaja on sitä ehdottanut, vaan on pyrittävä osoittamaan ongelman taustat tieteenalalla sekä sen ratkaisemisesta alalle koituva hyöty tai muut seuraukset. Filosofiassa väitteiden hyväksyttävyys ei perustu empiiriseen menetelmään. Tieteellinen argumentointi perustuu päättelyyn, jonka pohjana on vaihtoehtoisten selitysten punnitseminen. Filosofinen argumentointi nojaa olennaisesti keskusteluun muiden lähteiden kanssa. Läpinäkyvyys: Lukijan on pystyttävä ensi silmäyksellä päättelemään, onko työn jokaisen lauseen kohdalla kyse kirjoittajan omasta vai viitatun tekstin näkemyksestä. Omat näkemykset ja lainattu teksti tai tieto täytyy erottaa toisistaan ja käytetyt lähteet merkitä huolellisesti. Ellei tekstistä käy ilmi, että viitattu kanta on juuri se, jota kritisoidaan, teksti tulkitaan siten, että kirjoittaja hyväksyy tekstissä esitetyn väitteen. (Ks. kpl. 6 Lähdeviitteet.) Johdonmukaisuus: Tekstien on edettävä johdonmukaisesti ja tarkoituksenmukaisesta näkökulmasta, ja niissä on käytettävä sujuvaa yleiskieltä. Kaikelta tieteelliseltä tekstiltä odotetaan neutraalia ilmaisua. Kielenkäytön on tarkoitus palvella tekstin täsmällisyyttä ja selkeyttä. Tämä on otettava huomioon tekstiä jäsennettäessä ja otsikoita laadittaessa. Kielenkäytön sujuvuuteen kuuluu myös, että teksti on virke- ja lauserakenteiltaan yksinkertaista sekä lukijalle helposti avautuvaa. Filosofiassa on tavanomaista, että koko essee tarkastelee yhden käsitteen eri määritelmiä ja tulkintoja sekä niihin liittyviä oletuksia. Filosofisessa tekstissä kaikki muutkin käsitteet on aina määriteltävä, kun ne mainitaan ensimmäisen kerran. Jos käsitteelle ei ole vakiintunutta suomenkielistä käännöstä, kirjoittajan käännösvalinta (joka on myös aina tulkinta) perustellaan alaviitteessä. 2.2 Mikä tekee esseestä filosofisen? Filosofiassa ei ole erityisiä nimikkomenetelmiä (esim. faktorianalyysi, matemaattinen mallintaminen, kyselytutkimus, havainnointi, diskurssianalyysi) eikä filosofiassa käytetä empiirisiä

4 4 menetelmiä. Filosofian yleinen menetelmä on argumentaatio. Filosofiassa johtopäätöksen oikeellisuus ei riipu käytetystä menetelmästä, eikä empiirisiin menetelmiin suhtauduta totuuden avaajina. Menetelmissä käytetyt käsitteet ja oletukset voivat itsessään olla tieteenfilosofisia tutkimuskohteita. Filosofia on käsitteillä tapahtuvaa, teoreettista tutkimusta. Kirjoittajan kiinnostus aiheeseen usein kuitenkin perustuu havaittavaan yhteiskunnalliseen tai eettiseen ilmiöön. Ilmiöllä voi johdannossa tuoda esille aiheen merkittävyyttä, mutta itse väitteiden perustelemiseen havainto jostakin ilmiöstä ei riitä. Empiirisiä esimerkkejä voi kuitenkin tuoda esille vaikkapa vastaesimerkkeinä jollekin väitteelle. Jos haluat kysyä mitä mieltä jostakin ollaan, mitata jotain, tai käyttää havaintoaineistoa jonkin väitteen puolustamiseen, on todennäköistä että kysymyksenasettelusi ei ole filosofinen. Filosofiassa ei myöskään käytetä laadullisia menetelmiä sellaisten aineistojen tutkimiseen, jotka eivät ole filosofisia (erilaiset dokumentit, oppikirjat, sanomalehtiartikkelit jne.). Tutkimuskohteena ovat sen sijaan filosofiset lähteet, joiden hakuun kirjaston informaatikot kouluttavat proseminaariin kuuluvalla tiedonhakuluennolla. 3 Kuinka valitsen aiheen? Käytännöllisen filosofian graduaihelistasta löytyy ehdotuksia tutkimusaiheista sekä sopivat ohjaajat aiheille: opics+in+social+and+moral+philosophy Valitse kiinnostava aihepiiri: mieti ja jäsentele omat ajatuksesi ja näkemyksesi siitä. Jos aihe ei kiinnosta tutkijaa, tutkiminen on vaivalloista eikä tuloskaan yleensä ole hyvä. Tutkimuksen teko on myös työläämpää, jos ei tunne aihetta lainkaan. Joskus aiheeseen perehtyminen saattaa vaatia esimerkiksi uuden kielen opettelemista, ja kirjoittajan on arvioitava aikataulu sekä omat voimavaransa realistisesti. Toisaalta aiheen tulisi olla sellainen, että omat kyvyt ja taidot pääsevät esiin. Liian vaatimattoman tai laajan aiheen kohdalla näin ei tapahdu. Opiskelija, joka haluaa saada tutkielmansa mahdollisimman nopeasti valmiiksi, valitsee toisenlaisen aiheen kuin opiskelija, joka

5 5 tähtää tutkijan uralle. Aiheen valinnassa kannattaa myös huomioida realistisesti se, kuinka paljon tutkimukseen voi käyttää aikaa. Aiheen pitää olla tutkittava, eli aihepiiristä tulee olla löydettävissä kysymyksiä ja ongelmia, joihin on mahdollista ja mielekästä etsiä vastauksia. Aiheesta on oltava kirjallisuutta. Suhtaudu kriittisesti omiin ideoihisi ja varaudu siihen, että saatat joutua muuttamaan niitä työsi edistyessä. Seminaariesitelmiin, tutkielmiin ja laajoihin esseisiin voi saada valmiin aiheen, mutta on hyvä muistaa, että annettu aihepiiri on vasta lähtökohta työlle. Työn edetessä kirjoittajan on tehtävä useita päätöksiä koskien omaa lähestymistapaansa sekä valitsemiaan näkökulmia. Kaikista esiin tulevista ideoista on valittava vain sellaiset, jotka perustellusti päätyvät lopulliseen tekstiin. Opinnäytetyön tutkimusaiheen valinnassa on mietittävä, sopiiko aihe tieteenalaan, ja löytääkö aiheelle oppiaineesta motivoituneen ohjaajan. Jos aihetta ei omalla tieteenalalla osata tai voida tutkia, tai tutkimukselle ei tahdo löytyä ohjaajaa, tutkiminen saattaa olla ainakin graduvaiheessa liian vaikeaa. Opinnoissa edistyminen yleensä harjaannuttaa tutkimusaiheiden löytämiseen, koska syventyminen johonkin aiheeseen opettaa huomaamaan uusia kysymyksiä. Etenkin opintojen alkupuolella sekä opinnäytetyötä suunnitellessa ohjaajilta ja aihepiirin hyvin tuntevilta tutkijoilta kannattaa kuitenkin kysyä, minkälaiset kysymyksenasettelut ja rajaukset olisivat merkittäviä tieteenalan kannalta. Mikäli aiheesi on soveltava, on erityisesti keskityttävä siihen, mitä filosofisia kysymyksiä aihepiiriin sisältyy. 4 Tutkimusprosessi 4.1 Esseen kirjoittaminen prosessina Tieteellisessä tekstissä esitetään yleensä prosessin sijaan lopputulos. Ennen kuin se voidaan esittää, prosessi on saattanut kulkea monenlaisten valintojen, vaikeuksien ja harhapolkujen läpi. Tällaisia ei tekstiin kuitenkaan kirjata. Kirjoittamisprosessiin kuuluu useita vaiheita: ideointi, tiedonhankinta, lukeminen, kirjoittaminen, karsinta, muokkaus, viimeistely jne. Prosessi ei välttämättä kulje tietyssä järjestyksessä, ja tekstiä joutuu yleensä muokkaamaan ja jäsentelemään useita kertoja. Käytännössä esimerkiksi johdanto kirjoitetaan useaan kertaan työn muuttuessa, ja johdannossa esitetty

6 6 tutkimuskysymys saattaa tarkentua vasta aivan viimeisenä. Tekstiä kannattaa siis näyttää toiselle lukijalle tai ohjaajalle jo keskeneräisenä Lukeminen: aihepiiriin tutustuminen ja lähteiden valitseminen Useimmiten esimerkiksi seminaariesseen kirjoittaja ei aluksi tiedä kuin hyvin alustavan suunnan siitä, mitä aikoo työssään käsitellä. Yleistä onkin, että aihe löytyy lukemalla. Lukeminen on tehokas ideointitapa, ja oman alan uusimpien kotimaisten ja kansainvälisten julkaisujen selailu tutustuttaa ajankohtaiseen tietoon. Kenties tärkein osa valmistelevaa työtä on siis perehtyä keskusteluun ja kirjallisuuteen. Aihepiiriin huolellisesti perehtyessään oppii myös tieteellisen argumentoinnin tapoja. Luetun pohjalta on mahdollista ensin punnita oman aiheen mielekkyyttä sekä näkökulman rajausta ja myöhemmin verrata omia tutkimustuloksia aikaisempiin tutkimuksiin. Myös esimerkiksi oman oppiaineen edellisvuotisten gradujen ja väitöskirjojen läpikäynti antaa kuvan siitä, mitä omalla alalla tutkitaan. Tietokantaopetuksessa opitaan filosofisten lähteiden etsiminen. Tutki kirjastoista, alan teosten lähdeluetteloista ja tietokannoista (mm. Philosopher's Index) löytyvää materiaalia, ja valitse aiheesi kannalta keskeiseltä vaikuttavia ja mielenkiintoisia tekstejä. Hyviä lähdevinkkejä voit kysyä opintojaksosta vastaavalta henkilöltä tai kurssin vetäjältä. Kannattaa myös tarkistaa yleisteoksista, mitä ongelmia ja teemoja aihepiiriin sen omassa tutkimusperinteessä yleensä liitetään. Lähteet voivat olla monografioita (kirjoja) tai artikkeleita alan lehdistä tai artikkelikokoelmista. Kannattaa valita sellainen aihe, josta on jo ennakkoon riittävästi tietoa. Lue paljon ja avoimin mielin, mutta säilytä itsenäinen ja kriittinen asenne lukemaasi kohtaan. Muista, ettet voi käsitellä kaikkea aiheeseen liittyvää. Valitun aiheen pitää mahtua annettuihin raameihin. Pidä siis huoli, että aihe on ja pysyy sopivan kokoisena: sen käsittelemiseen tarvittavat voimavarat on suhteutettava vaatimuksiin, joita kullekin opintotasolle asetetaan. Perehtymisvaiheeseen on varattava riittävästi aikaa, ja esimerkiksi seminaareissa työn tekemiselle sitä varataan vain 2 3 kuukautta. Seminaareissa myös työn pituus on määritelty tarkasti, koska tarkoituksena on opetella rakentamaan juuri tietynlainen ja tietyn laajuinen teksti.

7 7 4.3 Aiheen rajaaminen Selvitettyäsi itsellesi, millaisia asioita aihepiiriisi sisältyy, valitse itsellesi suppeampi aihe ja lähdemateriaali esseetä varten. Aiheen rajaaminen on vaativa tehtävä aiheen on oltava sopivan kokoinen, ja erityisesti on varottava, ettei valitse liian laajaa ja yleisluontoista aihetta, jolloin esseestäkin tulee helposti epämääräinen. Alussa on suositeltavaa rajata aihe varsin kapeasti, koska useimmiten työn edetessä huomaa, että aiheen tarkka käsittely ja käsitteiden analysointi vaatiikin enemmän aikaa ja sivuja kuin aluksi oletti. Jos esseelle on annettu valmis aihe tai aihepiiri, noudata sitä tarkasti. Mikäli aiheesi on soveltava, niin mieti, mitä erityisesti filosofisia kysymyksiä aihepiiriisi sisältyy ja yritä pitäytyä niissä. Kun olet tehnyt päätöksen rajaamisesta, olet valmis suunnittelemaan työsi rakenteen ja sisällön. Pohdi ja erittele yksityiskohtaisesti, mitä teemoja, argumentteja ja ideoita joudut tulevassa työssäsi käsittelemään ja miten paljon oletat kunkin vaativan tilaa ja aikaa (so. kuinka relevantteja ne ovat työsi kannalta). Mieti, miten saat kaikesta tästä rakennettua koherentin ja etenevän kokonaisuuden. 4.4 Kirjoittaminen ja tekstin muokkaaminen Kirjoittaminen liikkeelle Kirjoittaminen kannattaa aloittaa itselle helpoimmasta päästä. Kirjoittaminen kannattaa aloittaa heti, kun on selvittänyt itselleen alustavan hahmotelman työn sisällöstä. Seminaareissa kirjoittaminen käynnistetään usein valmistelemalla lyhyt yhteenveto, eli abstrakti, työn tärkeimmästä sisällöstä ja lähteistä. Heti kun olet löytänyt sopivan rajatun aiheen, lue lisää, mutta muuta lukutapaasi: tee muistiinpanoja ja sivuviittauksia. Jollet tee muistiinpanoja, joudut tekemään kaksinkertaisen työn etsiessäsi missä kohdassa mitäkin tekstiä jokin asia käsiteltiin. Aiheesta kannattaa yrittää lukea uusinta kirjallisuutta ensimmäiseksi (tietokantaopetus!) ja kiinnittää huomiota siihen, mihin toisiin artikkeleihin teksteissä viitataan. Usein seminaarityön aiheeksi sopiva, rajattu keskustelu löytyy tätä kautta. Kirjoitus lähtee usein yksinkertaisimmin sujumaan sieltä, mistä on eniten sanottavaa mietittynä. Mitä enemmän kirjoittaa, sitä helpommin uutta tekstiä syntyy. Pääajatukset, eli kaikkein keskeisimmät sanottavat, kannattaa pitää mielessä koko kirjoitustyön ajan. Valmiista tekstistä olennaisimpien kohtien tulisi erottua selkeinä ja kirkkaina. Kirjoittaminen on kurinalaista työtä. Kun on saanut valmiiksi jonkin osan tekstistä, sen voi jättää päiväksi lepäämään. Jonkin ajan kuluttua tekstin näkee uusin silmin ja korjauksia on helpompi tehdä.

8 8 Voit aloittaa esseen kirjoittamisen ydinajatuksista tai esimerkiksi hahmottelemalla alustavan johdannon, josta saat suuntaviivat siihen, mitä asioita esseen eri osissa käsitellään. Mikäli aloitat kirjoittamisen johdannosta, muista kuitenkin, että teksti muuttuu työn edetessä ja käytännössä johdanto kirjoitetaan vielä useampaan kertaan. Tutkimustyön luonteeseen kuuluu se, ettei aluksi tarkasti tiedä lopputulosta. Koska johdannon täytyy johdattaa tulevaan tekstiin, lopullinen versio kirjoitetaan vasta, kun näkee, minkälainen teksti lopulta on. Keskity tekstin tärkeimpään osaan: kun olet kirjoittanut työsi olennaisimman osan, pohdi onko edelleen mahdollista kirjoittaa kaikista suunnittelemistasi asioista. Tässä vaiheessa saatat huomata, että työ onkin kehittynyt uuteen suuntaan. Voit tällöin kirjoittaa johdannon ja kysymyksenasettelusi uudelleen ja edetä kirjoittamaan suunnittelemasi luvut. Viimeistelyvaiheessa työn varsinaiset osiot käydään läpi ja niitä muokataan tarvittaessa. Poista kaikki sellainen teksti, joka ei liity jollakin tavalla johdannossa mainittuihin asioihin tai joita ei tarvita työn punaisen langan kulkemiseen ja argumentin etenemiseen. Aivan lopuksi johdanto ja johtopäätökset kirjoitetaan vielä uudelleen ja varmistetaan, että ne täsmäävät. Kysy, tehdäänkö työssä se, mitä on alussa luvattu, ja vastaavatko johtopäätökset alussa esitettyä kysymystä. Johtopäätökset kirjoitetaan, kun tekstin tärkein osa ja punainen lanka ovat selvillä, mutta käytännössä johtopäätöksiä ja johdantoa työstetään samanaikaisesti. Huom! Viimeistelyvaiheessa vielä muokataan ja tarkennetaan johdannossa esitettyä tutkimuskysymystä siten, että se vastaa koko työtä ja johtopäätöksiä. Mieti työn jokaista kappaletta ja tarkista, että kappaleet ovat askelia, jotka otat päästäksesi kysymyksenasettelusta lopussa esittämiin päätelmiin. Tuo oma työpanoksesi esille kertomalla lukijalle, kuinka työssäsi etenet ja perustelemalla valintasi (ks ) Tekstin muokkaaminen Tekstin muokkausvaiheessa tähdätään mahdollisimman hyvään tekstiin. Kirjoittaessasi tutki kriittisesti väitteittesi pätevyyttä, kestävyyttä ja uskottavuutta kappale kerrallaan. Älä pidä alustavaa suunnitelmaasi pyhänä, vaan muokkaa sitä tarvittaessa. Jokaista kohtaa voi vielä kirjoitusvaiheessa muuttaa ja parantaa. Muista perustella sanottavasi huolellisesti. Laadi lopuksi otsikko siten, että se vastaa koko työn sisältöä. Esimerkiksi seuraavia asioita kannattaa miettiä:

9 9 Tuleeko kaikki tähdellinen sanottua? Onko keskeiset asiat sanottu selkeästi ja riittävän laajasti? Onko keskeisiä asioita havainnollistettu riittävästi? Onko lukija otettu huomioon? Onko sanasto ymmärrettävää ja selkeää? Ovatko lauserakenteet selkeitä? Onko kappalejako johdonmukainen? Onko tekstin kokonaisrakenne johdonmukainen? Onko alku innostava ja loppu hallittu? Kenelle kirjoitan, ja mitä tarkoitetaan kirjoittajan omalla äänellä? Tekstiä kirjoittaessa on pidettävä mielessä myös se, kuka tekstiä lukee. Seminaarityön kohdalla kirjoittaja pitää yleisönään toisia seminaarilaisia: hän voi siis olettaa, että lukijalla on filosofiasta perustietoja, mutta tekstin ymmärtämiseksi hänellä ei tarvitse olla syvempiä tietoja valitusta aiheesta. Oman äänen kuuluminen tekstissä ei tarkoita omien mielipiteiden ja mielleyhtymien kirjaamista vaan sitä, että koko teksti ilmentää kirjoittajan tietoisia valintoja ja siksi muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden. Kirjoittaja tekee näkyväksi tekemänsä työn kertomalla omin sanoin valinnoistaan sekä kuljettamalla argumenttiaan työn läpi. Yleissääntönä voidaan pitää, että kirjoittaja käyttää ensimmäistä persoonaa aina kun on itse vastuussa jostain selostamastaan valinnasta tai päätelmästä. Passiivin käyttö tällaisissa yhteyksissä saattaa johtaa harhaan häivyttämällä tekijän tekstistä. Jos kirjoitat suomeksi, sivistyssanojen sijaan tekstissä on hyvä suosia suomenkielisiä ilmaisuja, mikäli vastine on olemassa. Vaikka tieteelliset esseet kirjoitetaan asiatyylillä, tyylilajin sisällä on mahdollista käyttää kaunista ja sujuvaa kieltä: tekstin tarkoituksena ei ole peittää vaikeaselkoisilla sanavalinnoilla todellista sisältöä.

10 Kun kirjoittaminen ei etene Muista, että kirjoittamisen jumittuminen on varsin yleistä. Filosofian parissa viihtyvät usein nauttivat kirjoittamisesta, mutta monet kertovat myös tekstin tuottamiseen liittyvistä vaikeuksista ja ahdistuksesta. On kuitenkin monia tapoja päästä eteenpäin, ks Esimerkkejä seminaarityön rakentamisesta 1) Ota käsittelyyn jokin yksittäinen argumentti tai väite, jonka joku esittää jossakin (ja mieluiten myös aktiivisesti puolustaa kyseistä argumenttia). Argumentti voi perustua vaikka yhteen kirjaan tai jopa yhteen artikkeliin. Etsi argumenttiin esitetyt vastalauseet. Käy läpi itse argumentti ja nuo vastalauseet, ja jos pystyt, sano ainakin jotain siitä mitä mieltä itse olet. 2) Poimi kaksi kantaa johonkin kysymykseen (joista molemmille löytyy tosiasiallisia edustajia eli kirjoituksia joissa niitä puolustetaan). Analysoi muutamaa tärkeintä argumenttia ja jos pystyt, esitä oma perusteltu näkemyksesi asiasta. 3) Tunnet jo valmiiksi johonkin teemaan (tieteellisiin tuloksiin, kulttuuri-ilmiöön, sosiaaliseen käytäntöön jne.) liittyvää kirjallisuutta ja olet kiinnostunut mitä sanottavaa filosofialla voisi olla kyseisestä teemasta. Käytä aikasi sen selvittämiseen onko filosofialla aidosti jotakin sanottavaa asiasta. Ellei kirjallisuutta löydy, kannattaa heti huolestua. Ellet pysty vielä tarkentamaan aihettasi, lue jostakin mahdollisesti kiinnostavasta aiheesta kirjoitettu katsausartikkeli (verkossa on esim. Stanford Encyclopedia of Philosophy; Logos ensyklopedia). Jos aihe kiinnostaa lukemisen jälkeen, katso artikkeleita ja kirjoja joihin katsaus viittaa, ja käytä sitten jotakin yllä esitetyistä esimerkeistä.

11 11 5 Työn rakenne 5.1 Seminaarityön osat Tutkielman jokaisen osan on tarkoitus täyttää jokin kysymyksenasettelun kannalta tärkeä tehtävä. Seminaareissa harjoitellaan sellaisten virkkeiden ja lukujen karsimista, jotka eivät ole olennaisia työn kokonaisuuden kannalta. Hyvin kirjoitetussa esseessä on johdonmukainen rakenne, selkeä aloitus ja lopetus. Jäsentelyssä on tärkeää asiassa pysyminen: olennaisen ymmärtänyt kirjoittaja ei tarinoi rönsyilevästi ja hyppelehtien. Tekstin jaottelu lukuihin auttaa jäsentelyä. Luvut otsikoidaan lyhyesti niiden sisältöä vastaavalla tavalla. On huomattava, että otsikko ei saa viitata asioihin, joista tekstissä ei lainkaan puhuta. Tekstin on myös oltava ymmärrettävissä otsikkoa lukematta. Jos luku jaetaan alalukuihin, alalukujen ja otsikoiden lukumäärän on oltava vähintään kaksi (esim. oikein: 3, 3.1, 3.2, 4...; ei: 3, 3.1, 4...) Jäsennysporrastuksessa käytetään vain arabialaisia numeroita ja porrastuksen viimeinen piste jätetään pois (esimerkiksi 1, 1.2, 1.2.3). Luvut voivat muodostua yhdestä tai useammasta kappaleesta, mutta yhden lauseen mittaisia kappaleita tulee välttää; yksi ajatuskokonaisuus on pyrittävä viemään loppuun samassa kappaleessa. Sujuvassa tekstissä kulkee punainen lanka, jota lukijan on helppo seurata. Asiat esitetään suunnitelmallisessa järjestyksessä, ja ne liittyvät toisiinsa. Yhtenäinen teksti syntyy virkkeistä, kappaleista ja luvuista, joista jokainen vie tekstin juonta eteenpäin ja on olennainen tekstin kokonaisuuden kannalta. Jokaisen lauseen ja kappaleen tulisi olla askel, jonka otat tutkimuskysymyksestäsi kohti johtopäätöksiä. Seminaarityössä on seuraavat osat: Kansilehti, jonka keskellä on otsikko. Oikeassa alareunassa on mainittu seuraavat asia, kukin omalla rivillään: Helsingin yliopisto ; nimi; opiskelijanumero; Käytännöllisen filosofian (pro)seminaari ; päivämäärä, jolloin työ käsitellään; seminaariryhmän vetäjän nimi ja mahdollisesti opponentti. Sisällysluettelo omalla sivullaan (otsikko: Sisällys ) Johdanto Taustoittava luku Noin kaksi päälukua (Kritiikille voi olla oma lukunsa)

12 12 Johtopäätökset tai Lopuksi Lähteet omalla sivullaan (ks. muotoseikat) 5.2 Esittelevä luku eli johdanto Johdannossa esitellään aihe, ongelma, valittu käsittelytapa sekä keskeiset lähteet ja perustellaan, miksi aihetta käsitellään nimenomaan tällä tavalla. Johdannossa on myös hyvä kertoa, miten aikoo edetä (esim. "Aluksi määrittelen x:n ja y:n ja sitten siirryn käsittelemään tarkemmin x:ää..."). Tutkielmassa argumentointi alkaa tutkimustehtävän asettamisesta. Aihepiiriä taustoitetaan, tutkimuksen näkökulma rajataan sekä johdatellaan lukija pääkysymyksen äärelle. Pääkysymys on usein hyvä jakaa osakysymyksiksi, joihin työn analyysi- tai käsittelyluvut yksitellen vastaavat. Näiden osavastausten perusteella esitetään työn päätulos: ratkaisu ongelmaan, vastaus kysymykseen, vanhaa tietoa täydentävät lisätiedot tai esimerkiksi selitys jollekin ilmiölle tai ristiriidalle. Johdannon kirjoittaminen on varsin hankala tehtävä, sillä johdannossa on tehtävä asiaa enintään parissa sivussa. Tiivistetysti johdanto kertoo lukijalle, miksi tutkittu aihe on mielenkiintoinen ja pyrkii herättämään kiinnostuksen. Johdanto esittelee, millä tavalla aihetta on aiemmin käsitelty, ja miten siis kyseinen työ liittyy näihin aikaisempiin töihin. Johdanto kertoo työn pääargumentin ja työn eri osien sisällön. Johdannossa voidaan mainita myös päälähteet ja kuvata, kuinka niiden avulla lähestytään kysymyksenasettelua. 5.3 Taustoittava luku Aiheen taustaa käsittelevässä luvussa esitellään aiempaa keskustelua ja tutkimusta, hahmotetaan ja tulkitaan ongelmakenttää sekä sijoitetaan oma ongelma ja käsittely siihen. Määrittele myös käyttämäsi peruskäsitteistö mahdollisimman tarkasti, sillä samat käsitteet voidaan tulkita monin eri tavoin: näin vältät mahdolliset käsitesekaannukset. 5.4 Pääluvut Varsinaisissa luvuissa esitetään oma työ, argumentointi, perustelu ja päätelmät. Työn eri lukujen nivomiseksi toisiinsa ja työn etenemisen perustelemiseksi voi ainakin työn päälukujen alussa selvittää lyhyesti, mitä kyseisessä luvussa tulee käsittelemään.

13 Loppuluku eli yhteenveto Yhteenveto sekä "jatkoyhteydet" esitetään loppuluvussa. Loppuluvussa on myös hyvä palata johdannon tekstiin: Tuliko toteutettua kaikki, mitä johdannossa luvattiin käsitellä. 5.6 Lähteet Lähdeluettelon tekeminen on hyvin pikkutarkkaa työtä, jossa jokaisen välimerkin tulee olla kohdallaan. Ohjeistuksia lähdeluettelon tekoon on lukemattomia, ja eri teoksissa ja artikkeleissa on saatettu käyttää hyvinkin erinäköisiä järjestelmiä. Kuten viittaustekniikassa, valitse yksi tapa ja käytä sitä johdonmukaisesti. Seminaareissa opetellaan lähdekirjallisuuden itsenäistä käyttöä. Ohjaajilta saat lisätietoa esimerkiksi lähteiden riittävästä määrästä ja laajuudesta. Kirja: Pulkkinen, Tuija (1998): Postmoderni politiikan filosofia. Gaudeamus, Helsinki. Käännetty teos: Machiavelli, Niccolò (1992): Ruhtinas. Suomentaja O.A.Kallio. Karisto, Hämeenlinna. (Alkuteos Il principe julkaistu 1532). Artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä: Lemetti, Juhana (2007): Onko Hobbes radikaali?. Ajatus 64, Artikkeli kokoomateoksessa: Kannisto, Heikki (1998): Kant ja järjen itsekritiikki. Teoksessa Korkman, Petter & Mikko Yrjönsuuri (toim.) (1998): Filosofian historian kehityslinjoja. Gaudeamus, Helsinki, Sähköinen julkaisu: Fieser, Jim (1997): The Hume archives. The University of Tennessee at Martin, ( ). Julkaisematon käsikirjoitus: Lehtinen, Aki (2012): Three kinds of as-if claims. Julkaisematon käsikirjoitus, Helsingin Yliopisto.

14 14 Kirjoitus, jonka on lukenut uudehkosta kokoomateoksesta, mutta joka on ilmestynyt jo aiemmin (samalla esimerkki julkaisusarjasta): Wimsatt, William (2012[1981]): Robustness, reliability and overdetermination. Teoksessa Soler, Léna.; Emiliano Trizio, Thomas Nickles, ja William Wimsatt (toim.): Characterizing the robustness of science. Boston Studies in the History and Philosophy of Science vol Springer, Heidelberg (Alkuteos julkaistu teoksessa Brewer, Marilynn ja Barry Collins (toim.): Scientific inquiry and the social sciences). Lähdeluettelon voi tehdä myös automaattisesti Endnotella tai Refworksillä. Opettelu vie alussa aikaa, mutta pitkällä tähtäimellä se kannattaa. Ks. oppiaineen ohjeet lähdeluettelon laatimiseen: (kpl 3.4.) 6 Viittaaminen 6.1 Lähdeviitteiden perusperiaatteet Viittaamisessa peruskriteeri on, että kun lainaat jonkun toisen ajatuksia suorasti tai epäsuorasti merkitset aina viitteen. Filosofista esseetä ei voi kirjoittaa ilman viitteitä, sillä essee muodostuu aiempien teorioiden, oppien ja käsitysten esittelystä, vertailusta ja arvioinnista. Kannattaa selkeästi erotella koska referoit jonkun toisen väitteitä tai argumentteja ja koska esität omia kysymyksiä, ajatuksia tai kritiikkiä, esim. kappalejaon avulla. Proseminaarissa ei tarvitse esittää uusia väitteitä, mutta jokainen essee muodostaa aina oman kokonaisuutensa. Kokonaisuuden rakentelu valintoineen ja siltoineen on kirjoittajan omaa käsialaa. Viittaaminen voi välillä olla todella vaikeaa. Ei kannata kuitenkaan pelätä virheitä, koska viittauskäytäntöjen harjoittelu kuuluu esim. proseminaarin tavoitteisiin. Istunnoilla keskustellaan viittauksesta ja muista muotoseikoista yhdessä. Käytännössä viittaaminen osoitetaan tekstiviitteellä. Tekstiviitteet koostuvat kirjoittajan nimestä, julkaisuvuodesta ja sivunumerosta. Ne sijoitetaan sulkumerkkien sisään välittömästi viitattavan tekstin jälkeen. Viittausten tulisi olla mahdollisimman tarkkoja; kokonaiseen kirjaan osoittava viite ei ole hyväksyttävä. On myös vältettävä viittaamista useampaan sivuun, ellei lainattu ajatus satu alkamaan sivun alalaidasta ja jatku toiselle sivulle.

15 15 Esimerkki 1: Tämän kaltaisia argumentteja voidaan käyttää perusteluna moraalin sisäiselle realismille (Airaksinen 1987, 22 23). Mikäli kappale käsittelee useamman kuin yhden virkkeen verran samaa lähdettä ja sivua, kirjoittajan nimi mainitaan heti tekstiosion alussa ja nimen jälkeen merkitään teoksen vuosiluku suluissa. Tekstiviite merkitään koko viittauksen loppuun sulkuihin, kuten yllä. Esimerkki 2: John McDowell (1979) kritisoi vallitsevaa näkemystä, jonka mukaan moraalinen asennoituminen tai katsontakanta edellyttää sellaisen moraaliteorian olemassaoloa, jonka tehtävänä on muotoilla hyväksyttävissä olevia käyttäytymisperiaatteita. Tällaisessa näkemyksessä hyveen käsitteelle on korkeintaan toissijainen merkitys (McDowell 1979, 141). Kappale saattaa myös käsitellä useamman kuin yhden virkkeen verran samaa lähdettä ja sivua siten, että aiheen käsittelyn kannalta ei ole tarpeellista mainita kirjoittajan nimeä (esim. yleisluontoinen kuvaus). Tällöin viite sijoitetaan vain ensimmäisen virkkeen perään (Esimerkki 1). Seuraavien virkkeiden on selkeästi kuuluttava samaan viitteeseen. 6.2 Suorat lainaukset Suorien lainausten perussäännöt ovat yksinkertaiset. Silloin kuin lainaat jonkun tekstiä suoraan (so. kirjoitat pilkulleen samanlaisena kuin alkuperäisessä tekstissä): merkitse alle kolmen rivin pituiset lainaukset sitaatteihin tekstin sisään mutta erota yli kolmen rivin pituiset lainaukset omiksi kappaleiksi sisennyksellä. 6.3 Viittaaminen kommentaarikirjallisuuteen Huomaa viittaustekniikka käyttäessäsi alkuperäislähdettä kommentoivaa lähdettä: sekä tekstistä että sulkujen sisältä tulee löytyä sama nimi. Esim. Viittaus suoraan alkuperäisteokseen: Arendtin mukaan kreikkalainen kaupunkivaltio oli poliittisen organisaation muoto, jossa kansalaiset elivät ilman hallintoa (Arendt 1962, 20).

16 16 Viittaaminen kommentaariin: Hyvönen toteaa, että Arendtille kreikkalainen kaupunkivaltio on poliittisen organisaation muoto, jossa kansalaiset elivät ilman hallintoa (Hyvönen 2013, 5). Tässä tapauksessa suluissa voi olla sekä alkuperäisteos että kommentaari, muttei pelkkä alkuperäisteos. EI: Arendtin mukaan kreikkalainen kaupunkivaltio oli poliittisen organisaation muoto, jossa kansalaiset elivät ilman hallintoa (Hyvönen 2013, 5). 6.4 Viittaaminen klassikkoteokseen Jokaisella klassikkoteoksella on oma viittaustekniikkansa. Tarkista tieteellisistä artikkeleista, kuinka viittaus on kulloinkin tehty. Esimerkiksi viitatessa Aristoteleen Nikomakhoksen etiikkaan ei suluissa mainita tekijän nimeä eikä sivunumeroa vaan vakiintunut lyhenne teoksesta sekä sivun laidassa kulkeva numero (eli Bekkerin numerointi) sekä rivi. Esim. (EN 1094a20) tai (NE 1094a20). Platonin teoksiin viitataan mainitsemalla teoksen nimi sekä tekstikohta, esim. (Faidros 278c-d). 6.5 Viittaaminen käännökseen Suorat lainaukset kirjoitetaan joko alkuperäiskielellä tai suomeksi/ruotsiksi. Suomenkielisessä esseessä Hegel voi puhua siis saksaa tai suomea, muttei englantia. Mikäli käännös ei löydy, etkä hallitse alkuperäiskieltä riittävän hyvin, kannattaa mieluummin referoida eikä käyttää suoria lainauksia. Tähän kannattaa ainakin pyrkiä, ainakin pitkällä tähtäimellä, toki proseminaari on vasta harjoittelua. Jos käytät käännöstä, kannattaa tarkistaa erityisesti keskeisten käsitteiden alkuperäinen muotoilu. Tutki myös, onko käsitteelle vakiintunutta suomennosta. Monessa tapauksessa näin ei ole. Alkuperäinen termi laitetaan sulkeisiin erityisesti, mikäli käännös ei täysin vastaa alkuperäistä. Mikäli kuitenkin päätät tehdä käännöksiä itse, käännös pitää ehdottomasti perustua alkuperäiskieleen. Älä koskaan käännä toisesta käännöksestä. Merkitse selkeästi viitteeseen, että kyseessä oma käännöksesi. Teknisesti tämä tehdään lisäämällä viitteen jälkimmäisen sulun sisäpuolelle omat nimikirjaimet. Esim. (Foucault 1984, 153, suom. S.T.) Tämän lisäksi alkuperäinen teksti sijoitetaan alaviitteeseen. 1 1 Kirjoita työsi alaviitteeseen alkuperäinen teksti sekä viite alkuperäisteokseen suluissa.

17 Ala- ja loppuviitteet Alaviitteissä voit esittää ylimääräisiä tarkennuksia ja lisähuomioita. Alaviitteet merkitään yläindeksoituina numeroina välittömästi viitattavan tekstin jälkeen (ei välilyöntiä). Alaviitteet voivat jatkua samana sarjana koko tutkielman läpi. Pitemmässä tutkielmassa voi olla järkevää aloittaa numerointi alusta esim. joka luvun alussa. Viitteiden tekstit sijoitetaan sivun alareunaan tai koko tekstin loppuun (loppuviite). Alaviitteissä tulee käyttää pienempää merkkikokoa, esim. 10 pistettä. Jos alaviitteessä mainitaan jokin teos viitaten vain vuosilukuun ja sivunumeroon, tulee lähdeluetteloon kirjoittaa teoksen täydelliset tiedot. Esimerkki: 1 Smithin mukaan VAI:n hylkäämisestä seuraa myös ei-humelaisen kannan hylkääminen (1994, ). Noggle (1997, 93 93) on eri mieltä. Alaviitteessä voi myös ilmaista lähteitä, jotka käsittelevät aihetta, mutta joihin ei kuitenkaan tekstissä suoraan viitata. Tällöin lähde voidaan merkitä kokonaisuudessaan alaviitteeseen. Mahdolliset käännösvalinnat perustellaan alaviitteessä. 7 Ulkoasu Ulkoasun on oltava viimeistelty. Välimerkeissä noudatetaan työkieltä koskevia kielioppisääntöjä. Katso tarkemmat ohjeet suomen kielen osalta tiedekunnan sivuilta: Sivumäärityksissä voit käyttää seuraavia ohjeellisia arvoja: vasen marginaali 4 cm, oikea marginaali 2 cm ylämarginaali 2 cm, alamarginaali 2 cm kirjasinkoko 12, fontiksi kelpaa esim. Times New Roman riviväli 1,5. Sivunumerot sijoitetaan keskelle ylämarginaalia. Numerointi aloitetaan vasta ensimmäiseltä varsinaiselta sivulta. Lähdeluettelon sivut numeroidaan samaan sarjaan varsinaisen tekstin kanssa. Mahdolliset liitteet sen sijaan voidaan numeroida erikseen.

18 18 Esseen kansilehdelle merkitään otsikon lisäksi tekijän viralliset etunimet kutsumanimi alleviivattuna, sukunimi, opiskelijanumero, oppiaine, opintojakson nimi ja päiväys. Sisällysluettelo sijoitetaan työn alkuun omalle sivulleen, otsikoksi riittää SISÄLLYS. Otsikot kirjoitetaan sisällysluetteloon samassa muodossa kuin ne ovat tekstissä. Lähdeluetteloa ja viitteitä ei tarvitse numeroida. Työn loppuun sijoitetaan lähdeluettelo, jonka otsikoksi riittää LÄHTEET. Lähdeluettelon voi tiivistämistarkoituksessa kirjoittaa pienemmällä fontilla kuin leipätekstin. Mikäli viitataan useampaan saman kirjoittajan kirjoittamaan teokseen, järjestetään lähdeluettelo julkaisuvuoden mukaan. Jos jotkin teoksista ovat ilmestyneet samana vuonna, lisätään vuosiluvun jälkeen kirjain (2014a, 2014b jne.) Kun teoksiin viitataan, käytetään samaa merkintää. Saman kirjoittajan teokset voidaan myös luetella niin, ettei nimi toistu jokaisen teoksen kohdalla. Tässä tapauksessa teoksen nimen edelle tulee luetelmaviiva. Jos kirjoittaja on tuntematon, merkitään henkilön nimen sijaan teoksen toimittaneen organisaation nimi. Jos tätäkään ei tunneta, merkitään pelkkä teoksen nimi. 8 Viimeistely Kun työsi on valmis, lue se ajatuksella läpi ja korjaa mahdolliset muotovirheet. Kiinnitä huomiota esseen kokonaisuuteen: Kertooko otsikko todella sen, mitä työssäsi käsittelet ja onko työssäsi selkeä linja läpi koko työn? Tarkista myös esseen kieliasu, sillä hyväkin aiheenkäsittely saattaa jäädä lukijalle epäselväksi, jos tekstissä on runsaasti kirjoitus- ja kielioppivirheitä tai esimerkiksi liian pitkiä, sekavia virkkeitä. Kun työ tuntuu valmiilta, kannattaa antaa se vielä jollekin muulle luettavaksi. Toisen voi olla helpompi huomata työhön jääneet ongelmakohdat, jotka voi vielä korjata ennen työn palauttamista. Muista palauttaa työ sovittuun päivään mennessä. Joissakin seminaareissa lopullinen teksti palautetaan vasta sen jälkeen, kun työtä on ensin käsitelty seminaari-istunnossa. Tekstin lopullinen viimeistely tarkoittaa sen hiomista luovutuskuntoon luettavaksi, arvioitavaksi tai mahdollisesti julkaistavaksi. Viimeistely koskee siten niin tekstin kieliasua, rakennetta, sisältöä kuin ulkoasuakin. Ks. muistilista viimeistelyyn:

19 Arvostelu, palaute ja opponointi 9.1 Yleinen arvosteluasteikko ja opintopisteet Ellei kurssin vetäjä tai opintojaksosta vastaava henkilö anna tarkempaa ohjeita, ohjenuorana opintopisteiden antamisessa käytetään seuraavaa asteikkoa, sisällön ja opiskelijan kirjoitustyylin mukaan sovellettuna: 4 5 sivua = 1 op, 6-8 sivua = 2 op, sivua = 3 op, sivua = 4 op, sivua = 5 op. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei arvosanaa anneta pituuden perusteella. Arviointikriteereinä käytetään sekä asiatiedon hallintaa että kirjoittajan filosofista taitoa käsitellä aihetta. Jälkimmäisen kriteerin merkitys kasvaa opintojen edistyessä. Siirryttäessä tasolta toisella (perus-, aine-, ja syventävät opinnot) vaatimukset kasvavat kumulatiivisesti: opiskelijan on osoitettava hallitsevansa asiat paremmin ja laajemmin kuin edellisellä tasolla. Arvosana 3 on merkki tasollaan hyvin suoritetusta opintojaksosta. Kysy rohkeasti neuvoa oppiaineen henkilökunnalta kaikissa kirjoittamiseen liittyvissä kysymyksissä. Muista, että myös arvostelusta voi pyytää palautetta. 9.2 Suullisen argumentoinnin lähtökohdat Argumentointi kuuluu kirjoittamisen lisäksi suulliseen viestintään. Tieteellisen argumentoinnin päämääränä on löytää paras ratkaisu tarkasteltavaan ongelmaan. On siis tärkeää osata tunnistaa oman argumentointinsa mahdolliset heikkoudet ja toisaalta kommunikoida toisen argumentoinnin vahvuudet sekä antaa niistä perusteltua kiitosta. Argumentoidessa esitetään asiallisia väitteitä, jotka perustuvat puolueettomaan ja asenteettomaan punnintaan tai esimerkiksi aineiston antamaan näyttöön. Vaikka toisen ajatuksia kommentoisi kriittisestikin, argumenttien tulee aina olla rakentavia ja toisen ajatuksia kunnioittavia. Seminaaritilanteissa argumentoinnin tavoite ei ole tilanteen voittaminen vaan kirjoittajan tieteellistä työtä hyödyttävä viestintä. Hyvä argumentointi on loppujen lopuksi keskustelua ja yhteistyötä. Tarkoitus on esittää omat argumentit niin avoimesti, että lukija tai kuulija voi halutessaan keksiä vaihtoehtoisia päätelmiä.

20 Palautteen antaminen Mieti kommentteja laatiessasi, millainen palaute hyödyttäisi juuri tätä kirjoittajaa parhaiten. Millaista palautetta itse haluaisit saada vastaavassa tilanteessa? Tarkoituksenmukainen palaute auttaa kirjoittamisessa eteenpäin. Koska teksti kirjoitetaan lukijalle, toinen voi kertoa, mikä tekstissä vaatisi vielä tarkennusta tai vaikuttaa jäsentymättömältä. Toisaalta toinen lukija osaa myös kertoa, mikä tekstissä on hyvää, ja mihin kirjoittajan kannattaa suunnata. Palautetta tulee opetella arvostamaan ja pyytämään tekstin tekemisen joka vaiheessa. Jos palautetta pyytää vasta miltei valmiiseen tekstiin, muutosten tekeminen on hankalaa. Rakenteeseen on vaikea enää kajota, ja pienetkin muutokset vaativat usein kokonaisten kappaleiden siirtelyä tai poistamista. On tärkeää erottaa teksti ja persoona toisistaan. Kun tekstiä arvioidaan ja siitä annetaan palautetta, annetaan palautetta tekstistä, ei kirjoittajasta. Tekstin heikkoja kohtia on tarkoitus muokata, ja yhdessä löytää siihen parhaat välineet. Seminaareissa palautetta opetellaan antamaan rakentavasti. Seuraavassa muutama ohjenuora palautteen antajalle: Pidä aina mielessä palautteen tavoite: palautteen on tarkoitus viedä tekstiä eteenpäin ja auttaa kirjoittajaa; tarkoituksena ei ole osoittaa omaa erinomaisuutta. Keskity vain siihen, mitä tekstissä lukee: älä oleta rivien välejä, kirjoittajan motiiveja tai henkilökohtaisia ominaisuuksia. Puhu aina vain tekstistä, älä koskaan kirjoittajasta. Jos esität kriittisiä huomioita, ole konkreettinen ja täsmällinen: esitä aina ehdotus sitä, miten tekstin kohtaa voisi muokata. Älä vertaa tekstiä muiden teksteihin. Muista aina viestiä, missä kohdin teksti toimii ja kuinka hyvää voisi vahvistaa. 9.4 Palaute tekstin yleisilmeestä Seminaarit aloitetaan usein kierroksella yleisluonteisia kommentteja. Näiden kommenttien avulla harjoitellaan palautteen antamista sekä kiinnitetään huomiota tekstin toimivuuteen kokonaisuutena.

21 21 Tekstilaji ja tekstin kokonaisrakenne Tarkastele tekstiä kokonaisuutena: Toimiiko lukujen rakenne ja otsikointi? Löytyykö tekstistä tutkimuskysymys ja punainen lanka eli juoni? Eteneekö tekstin juoni sulavasti luvusta toiseen, kappaleesta toiseen ja kappaleen sisällä virkkeestä toiseen? Jos näin ei ole, merkitse irralliset tai muuhun ympäristöön sopimattomat kohdat. Onko kappalejako mallillaan? Tieteellisen esittämistavan erityispiirteet Onko tekstin väitteet perusteltu uskottavasti ja ymmärrettävästi? Onko alan käsitteitä käytetty asianmukaisesti? Erottuuko kirjoittajan oma ääni lähteiden äänestä joka kohdassa, myös virketasolla? Onko lähdeviitteet merkitty asianmukaisesti? Sanavalinnat ja tyyli Onko teksti kaikilta osin täsmällistä, selkeää ja yksiselitteistä? Onko tekstiä helppo seurata? Joudutko jossain kohtaa palaamaan virkkeessä taaksepäin hahmottaaksesi tekstin merkityksen? Onko tekstissä luettavuutta heikentäviä muoti-ilmauksia, substantiivityyliä tai hankalia lauseenvastikkeita? Onko tekstissä tieteelliseen asiatyyliin sopimattomia ilmauksia, kielikuvia tai rakenteita? Onko tekstissä turhaa toistoa? Onko vieraskielisiä lähteitä referoitu sujuvasti suomeksi? Onko tekstissä vieraan kielen mallin mukaisia hankalia ilmauksia tai lauserakenteita? Oikeakielisyys ja muotoseikat Ovatko virkerakenteet kieliopillisesti toimivia? Tarkista, onko välimerkit merkitty asianmukaisesti. Onko sanajärjestys luonteva? Onko muotoseikat toteutettu ohjeiden mukaisesti? 9.5 Kirjallinen palaute Seminaareissa osallistujat saattavat kirjoittaa myös kirjallista palautetta toistensa töistä. Ohjeena saattaa esimerkiksi olla noin 1 2 sivun mittaisen tekstin kirjoittaminen, jolloin tarkoituksena on kirjallisesti muotoilla yllä mainittuja huomioita (ks. 9.3 ja 9.4). Jos erillistä tehtävänantoa ei ole, palautetta voi kirjoittaa myös ranskalaisin viivoin tai kunkin osa-alueen otsikon alle, printatun tekstin marginaaleihin tai tekstin lomaan. Tiedostoon voi myös tehdä lisämerkintöjä sähköisesti esimerkiksi Wordin kommenttilapuilla. Palaute voi koostua huomiosta, muokkausehdotuksista tai kirjoittajalle esitetyistä kysymyksistä. Myös värejä ja alleviivauksia voi käyttää. Palautteen

22 22 saatteeksi on hyvä kirjoittaa muutaman virkkeen mittainen vapaamuotoinen teksti, jossa kootaan tärkeimmät kehitysideat ja kannustetaan kirjoittajaa. 10. Hyödyllisiä linkkejä Katso lisää ohjeita näistä osoitteista: (kypsyysnäyte ja tutkielman kielentarkastus, sisältää ao. linkit) Kumpulainen, H Ohjeita tutkielman kirjoittajille. Osoitteessa: (muotoseikkojen yleisohje) +in+social+and+moral+philosophy (graduohjaajien ja -aiheiden luettelo) (yleishyödyllisiä ohjeita) (aakkostettu asiasanasto)