Vedenhankintaratkaisut ja kaivot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vedenhankintaratkaisut ja kaivot"

Transkriptio

1 Vedenhankintaratkaisut ja kaivot Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus Helsinki

2 Vesihuoltolaitoksen verkostoon liittyminen, vesiosuuskunta tai oma kaivo Seppo Leinonen

3 Vesihuoltolaitoksen verkostovesi Yli 90 % suomalaisista on yhteisen vedenjakelun piirissä Vesihuoltolaitosten jakamasta vedestä noin 65 % on pohjavettä tai tekopohjavettä. Yleisesti laitosten jakaman talousveden laatu on hyvä Veden laatua seurataan vesihuoltolaitoksen toimesta sekä vedenottamolta lähtevästä vedestä että verkostovedestä Vesihuoltolaitosten veden laatuvaatimuksia ja niiden valvontaa koskee Sosiaali- ja terveysministeriön asetus 461/2000

4 Oma kaivo tai pienet vesiosuuskunnat Noin puoli miljoonaa suomalaista saa päivittäisen talousvetensä omasta tai naapurin kanssa yhteisestä kaivosta (+ yli puoli miljoonaa vapaa-ajan asuntoa) Kaivoveden laatuun vaikuttavat alueen maa- ja kallioperä ihmisen toiminta kaivon rakenteet Kaivoveden laatuvaatimuksista on säädetty STM:n asetuksella 401/2001

5 Yksittäisten talousvesikaivojen valvonta Terveydensuojeluviranomainen voi antaa talousvesikaivon veden valvontaa, puhdistusta ja käyttöä koskevia määräyksiä talousvedestä aiheutuvien terveyshaittojen ehkäisemiseksi Terveydensuojeluviranomainen voi määrätä kaivon veden tutkittavaksi, jos on syytä epäillä veden aiheuttavan terveyshaittaa Jos talousvesi ei täytä uusintatuloksillakaan varmistettuna laatuvaatimuksia tai laatusuosituksia, tulee terveydensuojeluviranomaisen tiedottaa veden käyttäjiä ylityksistä ja talousveden mahdollisesti aiheuttamista terveyshaitoista Hatva ym. Kaivon paikka. Ympäristöopas s.60

6 Kaivotyyppejä ja kaivoveden laatuun vaikuttavia tekijöitä Rengaskaivoja on noin 70 % kiinteistöjen kaivoista Porakaivoja noin 20 % Loput noin 10 % kivikehäkaivoja tai lähdekaivoja Yksittäistalouksilla harvoin siiviläputkikaivoja Hatva ym. Kaivon paikka. Ympäristöopas s.109

7 Rengaskaivo Matalia, yli puolet alle 5 m syviä Rakennettu yleensä moreeniin, jolloin vettä saadaan muutama m 3 /d Hiekka- ja soramaahan rakennetusta kaivosta voidaan saada vettä kymmeniä m 3 /d Sanna Vienonen

8 Porakaivo Keskimääräinen syvyys m, syvimmät jopa yli 100 m Saaristossa matalampia, alle 30 m Kaivosta saatava vesimäärä vaihtelee suuresti 1 30 m 3 /d Sanna Vienonen

9 Kaivon veden laatuun vaikuttavia tekijöitä (maa- ja kallioperän vaikutus) Rauta ja mangaani Fluoridi Arseeni Radon (uraani)

10 Kaivoveden laatuun vaikuttavia tekijöitä (ihmisen toiminta) Nitraatti, nitriitti, ammonium Bakteerit Kloridi (myös meren läheisyys voi vaikuttaa) Liuottimet Torjunta-aineet (kasvinsuojeluaineet) Raskasmetallit Puunkäsittelyaineet, kloorifenolit Öljytuotteet, bensiinin lisäaineet (MTBE, TAME)

11 Hatva ym. Kaivon paikka. Ympäristöopas s.88-89

12 Kaivoveden laatuun vaikuttavia tekijöitä (kaivon rakenteet) Pääasialliset laatuongelmat johtuvat pintavesien pääsystä kaivoon Kaivon rakenteiden osalta pintavesien pääsy estyy huolehtimalla: Tiiviit ja kestävät kansirakenteet + tuuletusputki Kaivorakenteet ulottuvat riittävästi maanpinnan yläpuolelle + kunnollinen tiivistetty penkere (estävät sade- ja valumavesien pääsyn kaivoon) Kaivon renkaiden liitokset ja läpiviennit tiivistetty huolella Riittävä routaeristys Rengaskaivon pohjalla puhdas suodatinsora

13 Hatva ym. Kaivon paikka. Ympäristöopas s.110

14 Kaivojen mallipiirrokset Muistilistaa hyvistä kaivojen rakentamistavoista löytyy ympäristöhallinnon kaivo-sivulta. > Kaivon rakentaminen > Kaivon mallipiirrokset ja ohjeet Mallipiirrokset eivät ole yksinään riittävä vesihuollon suunnitelma, vaan pätevän suunnittelijan on laadittava kiinteistölle aina kiinteistöön sidottu yksityiskohtainen suunnitelma

15 Tietoa pohjaveden laadusta Kunnan ympäristön- ja terveydensuojeluviranomaiset Naapurien teettämät vesitutkimukset Internet Geologian tutkimuskeskus, esim. Suomen ympäristökeskus, esim. JA Säteilyturvakeskus, esim. > Säteily ympäristössä > Talousveden radon ja muut radioaktiiviset aineet

16 Kaivoveden tutkiminen Kaivon rakentamisen ja kunnostuksen jälkeen Sen jälkeen 3-6 vuoden välein ja tarvittaessa jos haisee, maistuu tai näyttää poikkeavalta. Lapsi, kiinteistön myynti, jv-järjestelmän saneeraus. Lähimmän laboratorion löytää Eviran ylläpitämältä listalta: > Kaivoveden tutkiminen) Laboratoriosta saa ohjeet ja välineet. Tiettyihin näytteisiin käyvät myös omat pullot, kunhan ne desinfioidaan ohjeiden mukaan huolella. Suojahanskat hyvä olla kädessä varsinkin, jos otetaan bakteerinäytettä. Laboratorioon otetaan joka tapauksessa yhteyttä ennen näytteen ottoa, jotta sovitaan siitä mitä tutkitaan ja mitä maksaa. Näyte on kuljetettava laboratorioon mielellään vuorokauden sisään. Kuljetus pimeässä ja viileässä. Tarkemmat ohjeet laboratoriosta. Lisätietoa tarvittaessa myös kunnan terveyden- ja ympäristönsuojeluviranomaiselta. Laboratorioanalyysin tulokset voi syöttää Kaivoveden analyysitulkkiin, joka kertoo minkä laatuista vesi on ja mitä sille on tehtävissä: Maksaa noin euroa

17 Jätevesijärjestelmät ja kaivot Jätevesijärjestelmää ja/tai kaivoa rakennettaessa on otettava huomioon kaivon sijoituspaikka, jottei paras kaivon paikka ole juuri pohjaveden virtaussuunnan mukaan jätevesijärjestelmän tai sen purkuputken alapuolella. Jätevesijärjestelmää kunnostettaessakin tarkastetaan kaivon sijainti. On hyvä ottaa tarvittaessa vesinäyte kaivosta, koska siten ilmenee mahdollinen kaivon kunnostustarve tai jopa siirto toiseen paikkaan. Hatva ym. Kaivon paikka. Ympäristöopas s.64

18 Hatva ym. Kaivon paikka. Ympäristöopas s.86

19 Suunnittelu ja sijoitus tärkeää Jätevesijärjestelmän hyvä suunnittelu ja oikea sijoitus olennaisia pohjaveden laadun turvaamisessa Pienelle tontille jätevesien käsittelyjärjestelmän ja sen purkupaikan sijoittaminen on haastavaa Maaperään imeytetyt jätevedet eivät saa vaarantaa oman tai naapurin kaivoveden (eivätkä pohjaveden) laatua missään olosuhteissa

20 Edellytyksiä hyvälle suunnittelulle Maaperä- ja pohjavesiolosuhteet tunnettava Maalajit, niiden kerrosrakenteet, kallion pinta (paljastumat), pohjaveden pinta, pohjaveden virtaussuunta (edellyttää pohjaveden pintatietoa vähintään 3 pisteestä), mahdolliset kosteikot ja lähteet selvitetään Kalliopohjaveden osalta voidaan yleensä arvioida vain kallion rakennetta, rikkonaisuutta ja maaston topografiaa TUTKIMUSTULOKSET ON KIRJATTAVA JA SÄILYTETTÄVÄ! Kaivo sijoitetaan aina pohjaveden virtaussuunnassa jätevesijärjestelmän yläpuolelle! Huomioitava vuotuinen pohjaveden pinnan vaihtelu ja vedenoton vaikutukset sekä tontilla mahdollisesti olevat muut pohjavesikerrokseen kohdistuvat rakenteet kuten energiakaivot

21 Kirjallisuutta ja lähteitä Hatva, T. ym Kaivon paikka. Ympäristöopas Suomen ympäristökeskus ja Edita. > Julkaisut > Sarjajulkaisut Suomen ympäristökeskus ym Hyvä kaivo-esite. > Julkaisut > Esitteet

Talousvettä toimittavan laitoksen kokoluokka (m 3 /d)

Talousvettä toimittavan laitoksen kokoluokka (m 3 /d) Liite 1. Yhteenveto keskisuurista laitoksista. Talousvettä toimittavan laitoksen kokoluokka (m 3 /d) 10 100 100 400 400 1 000 Yhteensä Laitokset ja yksiköt 407 177 113 697 Talousveden käyttäjät 85 800

Lisätiedot

Terveydensuojelulain ja talousvesiasetuksen vaatimukset vesihuoltolaitoksille

Terveydensuojelulain ja talousvesiasetuksen vaatimukset vesihuoltolaitoksille Terveydensuojelulain ja talousvesiasetuksen vaatimukset vesihuoltolaitoksille Puhdasvesi-risteily 2016 Häiriöttömän vesihuollon turvaaminen 22.9.2016 Erja Alanen, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Terveydensuojelulaki

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 1 (5) Liperin kunta, tekninen osasto Riikonen Kari kari.riikonen@liperi.fi Keskustie 10 83100 LIPERI Tilausnro 219962 (4774J/VALVLIYL), saapunut 3.5.2017, näytteet otettu 3.5.2017 Näytteenottaja: Väisänen

Lisätiedot

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro:

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SELVITYSLOMAKE Asikkalan kunta Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan Rakennusvalvonta rakennusvalvontaan Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 1 (4) Liperin kunta, tekninen osasto Riikonen Kari kari.riikonen@liperi.fi Keskustie 10 83100 LIPERI Tilausnro 219952 (4774J/VALVVIIN), saapunut 3.5.2017, näytteet otettu 3.5.2017 Näytteenottaja: Väisänen

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistarpeet vesihuollossa

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistarpeet vesihuollossa Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistarpeet vesihuollossa Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuollon riskit ja niiden hallinta Vesiosuuskunnissa koulutuspäivä, 20.-21.3.2014 Vesihuolto

Lisätiedot

Talousvettä. lainsäädäntö. Ylitarkastaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö

Talousvettä. lainsäädäntö. Ylitarkastaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Talousvettä koskeva lainsäädäntö Ylitarkastaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Vesi- ja ympäristöalan 19.5.2008 TALOUSVEDEN VALVONTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JA YMPÄRISTÖNSUOJELUN KOKONAISUUDESSA

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 11.11.2015

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 11.11.2015 1 (5) Kokemäen Vesihuolto Oy Tulkkilantie 2 32800 KOKEMÄKI Tilausnro 243666 (0KOKEMVE/talousve), saapunut 30.10.2015, näytteet otettu 29.10.2015 (7-11) Näytteenottaja: Tapio Jussila NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.

Lisätiedot

Pohjavesien pilaantumisella voi olla vakavia seurauksia

Pohjavesien pilaantumisella voi olla vakavia seurauksia Pohjavesien pilaantumisella voi olla vakavia seurauksia Pohjavesi on juomavettämme Pohjavettä muodostuu sade- ja sulamisvesien imeytyessä maakerroksiin. Se on vettä, joka täyttää avoimen huokostilan maaperässä

Lisätiedot

Huoneistoala. m 2. vesikäymälä kuivakäymälä (liitteeksi selvitys) Erotuskaivot öljynerotuskaivo (liitteeksi selvitys)

Huoneistoala. m 2. vesikäymälä kuivakäymälä (liitteeksi selvitys) Erotuskaivot öljynerotuskaivo (liitteeksi selvitys) Suunnitela jätevesien käsittelystä 04600 Mäntsälä Saapunut Rakennusluvan nuero (liite rakennus tai toienpidelupahakeukseen) Rakennus- tai toienpideluvan hakija Jätevesijärjestelän suunnittelija Nii Osoite

Lisätiedot

Hakkapeliitantie Tammela

Hakkapeliitantie Tammela Uusi jätevesijärjestelmä Vanhan järjestelmän uusiminen Saapunut/Dnro: 1. Nimi KIINTEISTÖN OMISTAJA/ Osoite HALTIJA Sähköposti Puhelin virka-aikana Yhteyshenkilö, jos muu kuin hakija Yhteyshenkilön puhelin

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE TALOUSVESI

TESTAUSSELOSTE TALOUSVESI Tilaaja Enontekiön Vesihuolto Oy Ounastie 165 99400 Enontekiö Ahma ympäristö Oy PL 96 96101 Rovaniemi TESTAUSSELOSTE TALOUSVESI Näytteenottopaikka Enontekiön Vesihuolto, verkosto, Hetta, Keskuskeittiö

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi Tilausnro (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Mika Väle

TESTAUSSELOSTE Talousvesi Tilausnro (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Mika Väle 1 (7) Keuruun kaupunki Keuruun Vesi Väliaho Seppo Kantolantie 6 42700 KEURUU Tilausnro 288532 (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut 26.4.2017, näytteet otettu 25.4.2017 Näytteenottaja: Mika Väle NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

Selvitys. Nastolan kunnan Pensuon alueen asukkaiden kiinnostuksesta liittyä kunnalliseen vesi ja viemärijärjestelmään

Selvitys. Nastolan kunnan Pensuon alueen asukkaiden kiinnostuksesta liittyä kunnalliseen vesi ja viemärijärjestelmään Selvitys Nastolan kunnan Pensuon alueen asukkaiden kiinnostuksesta liittyä kunnalliseen vesi ja viemärijärjestelmään Johanna Takkinen ja Kirsti Pekonen Joulukuu 20 Pensuon vesi ja viemärihanke: Yhteenveto

Lisätiedot

KÖYLIÖN KUNNAN VESILAITOKSEN VALVONTATUTKIMUSOHJELMA VUOSILLE 2007-2011

KÖYLIÖN KUNNAN VESILAITOKSEN VALVONTATUTKIMUSOHJELMA VUOSILLE 2007-2011 KÖYLIÖN KUNNAN VESILAITOKSEN VALVONTATUTKIMUSOHJELMA VUOSILLE 2007-2011 1. YLEISTÄ Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen, 461/2000 talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista, mukaan kunnan

Lisätiedot

Talousveden laatu ja pohjaveden käsittely

Talousveden laatu ja pohjaveden käsittely Talousveden laatu ja pohjaveden käsittely Aino Pelto-Huikko Tutkija, DI 5.6.2014 Kankaanpää Vesivälitteiset epidemiat 69 vesiepidemiaa vuosina 1998 2010 Suurin osa (pienillä) pohjavesilaitoksilla (25)

Lisätiedot

Geoenergia ja pohjavesi. Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi

Geoenergia ja pohjavesi. Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi Geoenergia ja pohjavesi Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi 1 Geoenergiaa voidaan hyödyntää eri lähteistä Maaperästä (irtaimet maalajit), jolloin energia on peräisin auringosta

Lisätiedot

Haja-asutusalueiden vesihuolto Water and wastewater management in rural areas. 05.10.2015 Katriina Kujala-Räty, vesihuolto (TkL) Hajaputsari ry

Haja-asutusalueiden vesihuolto Water and wastewater management in rural areas. 05.10.2015 Katriina Kujala-Räty, vesihuolto (TkL) Hajaputsari ry Haja-asutusalueiden vesihuolto Water and wastewater management in rural areas 05.10.2015 Katriina Kujala-Räty, vesihuolto (TkL) Hajaputsari ry Talousveden hankinta Kunnallisen vesihuoltolaitoksen verkosto

Lisätiedot

Suomen ympäristökeskuksen OIVApaikkatietopalvelun

Suomen ympäristökeskuksen OIVApaikkatietopalvelun Suomen ympäristökeskuksen OIVApaikkatietopalvelun käyttö Sanna Vienonen Suomen ympäristökeskus (perustuen Mirjam Orvomaan esitykseen) Viranomaisten uudet työkalut talousveden laadun turvaamiseksi 4.6.2015

Lisätiedot

Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve

Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve Hydrogeologi Timo Kinnunen, Uudenmaan ELY-keskus 11.4.2013 Esityksen sisältö Lämpökaivoihin liittyviä ympäristöriskejä Lämpökaivon rakentamiseen tarvitaan

Lisätiedot

Talousvesiasetuksen ja talousveden radioaktiivisuuden valvonnan muutokset. Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö

Talousvesiasetuksen ja talousveden radioaktiivisuuden valvonnan muutokset. Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Talousvesiasetuksen ja talousveden radioaktiivisuuden valvonnan muutokset Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Talousvesiasetuksen (461/2000) muutos Ministerille allekirjoitettavaksi toukokuun

Lisätiedot

Terveydensuojelulain muutokset talousveden osalta

Terveydensuojelulain muutokset talousveden osalta Terveydensuojelulain muutokset talousveden osalta Raili Venäläinen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto Ympäristöterveyden yksikkö Talousveteen

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A STORA ENSO OYJ Kesärannan ranta-asemakaavaalueen vesihuolto Selostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24308 Selostus 1 (6) Määttä Päivi Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Talousvesiasetuksen soveltamisohje Ylitarkastaja Jaana Kilponen, MMT

Talousvesiasetuksen soveltamisohje Ylitarkastaja Jaana Kilponen, MMT Talousvesiasetuksen soveltamisohje Ylitarkastaja Jaana Kilponen, MMT Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira jaana.kilponen@valvira.fi Aikatauluja Talousvesiasetuksen (1352/2015) soveltamisohje

Lisätiedot

Tarvittaessa laadittava lisäselvitys pohjavesien ominaispiirteistä

Tarvittaessa laadittava lisäselvitys pohjavesien ominaispiirteistä 3330 N:o 341 Liite 2 a Tarvittaessa laadittava lisäselvitys pohjavesien ominaispiirteistä 1. Pohjavesimuodostuman geologiset ominaispiirteet, mukaan lukien geologisen muodostuman laajuus ja tyyppi; 2.

Lisätiedot

Talousveden saastuminen ja erityistilanteissa toimiminen

Talousveden saastuminen ja erityistilanteissa toimiminen Talousveden saastuminen ja erityistilanteissa toimiminen Ylitarkastaja Jaana Kilponen, MMT Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, Valvira jaana.kilponen@valvira.fi 27.9.2013 1 Tilannejohtaminen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 1 (6) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 261466 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 17.6.2016, näytteet otettu 16.6.2016 Näytteenottaja: Terv.tark. Susanna

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Lopen vesihuoltopäivä 7.5.2010 Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Juha Viinikka ympäristöpäällikkö Vesihuoltoa ohjaava lainsäädäntö Vesilaki Ympäristönsuojelulaki Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi

TESTAUSSELOSTE Talousvesi 1 (5) Säkylän kunta Vesihuoltolaitos Rantatie 268 27800 SÄKYLÄ Tilausnro 292956 (90SÄKYLÄ/Verkosto), saapunut 6.6.2017, näytteet otettu 6.6.2017 Näytteenottaja: Jari Rakkolainen NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Sanna Laakso Vanhempi jätevesineuvoja 13.3.2017 1 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa

Lisätiedot

Taustaa pohjavedenottamoiden pohjavesitarkkailuista

Taustaa pohjavedenottamoiden pohjavesitarkkailuista 28.4.2017 Pohjavedenottamoiden riskienhallinnan tehostaminen pohjavesiyhteistarkkailuilla Kivimäki, A.-L., Lahti, K., Loikkanen, H., Pönni, J., Ahonen, J., Backman, B., Kaipainen, T. & Luoma, S. Valtakunnalliset

Lisätiedot

Vesiturvallisuus Suomessa. Ilkka Miettinen

Vesiturvallisuus Suomessa. Ilkka Miettinen Vesiturvallisuus Suomessa Ilkka Miettinen 29.9.2015 Ilkka Miettinen 1 Kyllä Suomessa vettä riittää Kuivuus maailmanlaajuinen ongelma Suomi Runsaat vesivarat: pinta- (235 km 3 ) ja pohjavedet (6 milj. m

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 30.6.2015

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 30.6.2015 1 (6) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 231959 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 17.6.2015, näytteet otettu 17.6.2015 (9:40) Näytteenottaja: Terv. tark.

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011)

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Huom. Kiinteistöllä säilytettävä TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Yhteenveto jätevesijärjestelmän suunnitelmasta Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä

Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä Helsinki 22.5.2015 Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Mitä järjestelmiä kiinteistöiltä

Lisätiedot

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan). 1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen

Lisätiedot

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti 2(5) 1. LÄHTÖKOHDAT Hirvihaaran kylässä todettiin kiinteistökohtaiset vedenhankintaratkaisut ongelmaisiksi huonojen pohjavesivarojen johdosta.

Lisätiedot

CW Solutions Oy (7) VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

CW Solutions Oy (7) VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN CW Solutions Oy 02.10.2004 1(7) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Lisätiedot

Pohjavesien pilaantumisella voi olla vakavia seurauksia maankäyttö

Pohjavesien pilaantumisella voi olla vakavia seurauksia maankäyttö Pohjavesien pilaantumisella voi olla vakavia seurauksia maankäyttö Pohjavesi on juomavettämme Suomessa vesilaitosten jakamasta talousvedestä yli 60 % on pohjavettä tai tekopohjavettä. Lisäksi haja-asutusalueella

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla KIINTEISTÖTUNNUS : KAUPUNGINOSA

Lisätiedot

RAUHALA / KATRIINANTIE -ALUEEN KAIVOVESITUTKIMUS

RAUHALA / KATRIINANTIE -ALUEEN KAIVOVESITUTKIMUS RAUHALA / KATRIINANTIE -ALUEEN KAIVOVESITUTKIMUS 2015 SISÄLLYS Johdanto...3 Tutkimuksen kohteet ja suoritus...3 Kaivovesien tutkimukset...5 Vesianalyysit... 5 Mikrobiologinen tutkimus... 5 Sameus... 5

Lisätiedot

Tilausnro (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Jyrki Nurmi

Tilausnro (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Jyrki Nurmi TESTAUSSELOSTE 17-11019 1 (6) Talousvesi #1 13.6.2017 Pyhärannan Kunta Tekninen osasto Talousvedet Pajamäentie 4 23950 PYHÄRANTA Tilausnro 292426 (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut 1.6.2017, näytteet otettu

Lisätiedot

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Jätevedenkäsittelyn perusteet ja järjestelmien toimivuus Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Asetus talousjätevesien käsittelystä Oman

Lisätiedot

PROJEKTIYHTEENVETO BISAJÄRVEN ALUEEN KAIVOVESITUTKIMUS

PROJEKTIYHTEENVETO BISAJÄRVEN ALUEEN KAIVOVESITUTKIMUS PROJEKTIYHTEENVETO BISAJÄRVEN ALUEEN KAIVOVESITUTKIMUS 2016 JOHDANTO Kaivoveden laatuun vaikuttavat monet tekijät. Pohjavesi muodostuu sade- ja sulamisvesistä, jotka imeytyvät maaperään ja johtuvat siitä

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytyt laboratoriot. Valvontaosasto Valvonnan kehittämisyksikkö. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, Vesi- ja elintarvikelaboratori

REKISTERIOTE Hyväksytyt laboratoriot. Valvontaosasto Valvonnan kehittämisyksikkö. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, Vesi- ja elintarvikelaboratori Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, Vesi- ja elintarvikelaboratori PL 51 (Tehtaankatu 26) 08100 Lohja EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit NMKL 86:1999 Enterobacteriaceae

Lisätiedot

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista?

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? Haja-asutusalueiden jätevesien vaikutus kohdistuu pääosin lähiympäristöön. Maahan johdetut jätevedet voivat

Lisätiedot

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset Minttu Peuraniemi 17.4.2010 Yhdistys perustettu 1975 Jäsenet kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Tavoitteet vesiensuojelun,

Lisätiedot

Pernajan Saariston Vesiosuuskunta

Pernajan Saariston Vesiosuuskunta Pernajan Saariston Vesiosuuskunta Valvontatutkimusohjelma 2015-2019 Sisällysluettelo 1 Organisaatio ja yhteystiedot 3 2 Valvontatutkimusohjelma 3 3 Veden laadun tavoite 3 4 Veden osto 3 5 Veden kulutus,

Lisätiedot

Pohjavesien pilaantumisella voi olla vakavia seurauksia

Pohjavesien pilaantumisella voi olla vakavia seurauksia Pohjavesien pilaantumisella voi olla vakavia seurauksia lämmitysjärjestelmät Pohjavesi on juomavettämme Pohjavettä muodostuu sade- ja sulamisvesien imeytyessä maakerroksiin. Se on vettä, joka täyttää avoimen

Lisätiedot

KIINTEISTÖN HALTIJA Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ Kiinteistön osoite Kiinteistön rek.n:o Kiinteistön valmistumisvuosi Peruskorjausvuodet

Lisätiedot

Kaivovesitutkimus Vanha Porvoontien Laurintien -alue

Kaivovesitutkimus Vanha Porvoontien Laurintien -alue Kaivovesitutkimus Vanha Porvoontien Laurintien -alue Projektiyhteenveto 2014 Vantaan ympäristökeskuksessa tehdään kaivovesitutkimuksia tarkoituksena selvittää kunnallisen vesijohtoverkoston ulkopuolisten

Lisätiedot

Vesiosuuskuntia koskeva lainsäädäntö ja velvoitteet. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesiosuuskuntia koskeva lainsäädäntö ja velvoitteet. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesiosuuskuntia koskeva lainsäädäntö ja velvoitteet Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Lainsäädännön velvoitteet Vesiosuuskunnan hallinto Vesihuoltolain velvoitteet

Lisätiedot

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma 82120959 26.6.2009 Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI

PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI OHJEITA UUDELLE LIITTYJÄLLE 2015 Paavolan Vesi Oy vastaa vesihuollosta eli talousveden toimittamisesta ja jäteveden poisjohtamisesta Siikajoen kunnan alueella.

Lisätiedot

Luonnon aiheuttamat pohjaveden haittatekijät Länsi-Uudellamaalla

Luonnon aiheuttamat pohjaveden haittatekijät Länsi-Uudellamaalla Luonnon aiheuttamat pohjaveden haittatekijät Länsi-Uudellamaalla Hydrogeologi Timo Kinnunen Uudenmaan ELY-keskus 16.3.2016 Luonnon aiheuttamat pohjaveden haittatekijät Länsi-Uudellamaalla Länsi-Uudenmaan

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytyt laboratoriot. Valvontaosasto Valvonnan kehittämisyksikkö

REKISTERIOTE Hyväksytyt laboratoriot. Valvontaosasto Valvonnan kehittämisyksikkö 23.8.2010 6842/961/2006 Savo-Karjalan ympäristötutkimus Oy, Kuopio Elintarvikeyksikkö Yrittäjäntie 24 70150 KUOPIO EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit akkr ISO

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi

TESTAUSSELOSTE Talousvesi 1 (5) Humppilan Vesihuolto Oy Syrjälä Mika Yritystie 2 31640 HUMPPILA Tilausnro 288393 (0HUMPVES/talousve), saapunut 25.4.2017, näytteet otettu 25.4.2017 (10.20-11.00) Näytteenottaja: Tarja Andersson NÄYTTEET

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio 1 Ramboll Finland Oy Ramboll Analytics Niemenkatu 73 15140 LAHTI Puh. 0403567895 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Formaldehydi akkr STM:n Asumisterveysohje (2003:1), Asumisterveysopas

Lisätiedot

Suomen geoenergiavarannot. Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi

Suomen geoenergiavarannot. Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi Suomen geoenergiavarannot Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi 1 Mitä geoenergia on? Geoenergialla tarkoitetaan yleisellä tasolla kaikkea maaja kallioperästä sekä vesistöistä saatavaa

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (3) Pöljän vesiosuuskunta Törnroos Jani Pohjolanmäentie 50 71800 SIILINJÄRVI Tilausnro 218285 (4358/Käyttö17), saapunut 20.3.2017, näytteet otettu 20.3.2017 Näytteenottaja: Jani Törnroos NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio Rakennus- ja ympäristölautakunta 25 16.04.2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 40 25.06.2015 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE DNRO 03208/15/5212 / ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN

Lisätiedot

Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuolto 2017,

Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuolto 2017, Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuolto 2017, 11.5.2017 Kuva: Toivo Lapinlampi Tarve 107 000 km vesijohtoa, 50 000 km jätevesi- ja hulevesiviemäriverkostoa, arvo 6,5 mrd Rakennettu pääosin 1960-80

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Ympäristölautakunta 172 03.12.2014 Ympäristölautakunta 5 04.02.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta 280/11.01.05/2014 YMPLTK 03.12.2014 172 Asia Kiinteistön omistaja

Lisätiedot

Uusi talousvesiasetus: Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 461/2000

Uusi talousvesiasetus: Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 461/2000 Uusi talousvesiasetus: Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 461/2000 (muutosasetus 442/2014) Ajankohtaista laboratoriorintamalla 2014 1 Muutoksia:

Lisätiedot

Talousveden laadunvalvonta ja häiriötilanteisiin varautuminen. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Talousveden laadunvalvonta ja häiriötilanteisiin varautuminen. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Talousveden laadunvalvonta ja häiriötilanteisiin varautuminen Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Luennon sisältö Talousveden laadunvalvonta» Valvontanäytteet» Valvontatutkimusohjelma»

Lisätiedot

Karjalan kylien sanitaation kehittäminen 2008-2010. Maastotöiden tuloksia Projektikoordinaattori Susanna Pakula 25.2.

Karjalan kylien sanitaation kehittäminen 2008-2010. Maastotöiden tuloksia Projektikoordinaattori Susanna Pakula 25.2. Karjalan kylien sanitaation kehittäminen 2008-2010 Maastotöiden tuloksia Projektikoordinaattori Susanna Pakula 25.2.2010 Petroskoi Vuoden 2008 tulokset Selvitettiin kiinteistöjen vedenhankintaa, käymälöiden

Lisätiedot

Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4.

Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4. Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4.2017 Erja Werdi/YM Ympäristönsuojelulaki ja uusi hajajätevesiasetus Uudistunut lainsäädäntö

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio Ramboll Finland Oy Ramboll Analytics Niemenkatu 73 15140 LAHTI Puh. 0403567895 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC), aktiivikeräys akkr ISO

Lisätiedot

Asetusluonnokseen on lisätty maininta vesilaitostarkastuksista osana viranomaisvalvontaa.

Asetusluonnokseen on lisätty maininta vesilaitostarkastuksista osana viranomaisvalvontaa. Terveydensuojelujaosto 64 23.08.2017 LUONNOS SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI TALOUSVEDEN LAATUVAATIMUKSISTA JA VALVONTATUTKIMUKSISTA ANNETUN STM:N ASETUKSEN 1352/2015 MUUTTAMISEKSI, LAUSUNTO

Lisätiedot

PAIKKATIETOAINEISTOJEN HYÖDYNTÄMINEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISTARPEIDEN MÄÄRITTÄMISEKSI

PAIKKATIETOAINEISTOJEN HYÖDYNTÄMINEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISTARPEIDEN MÄÄRITTÄMISEKSI PAIKKATIETOAINEISTOJEN HYÖDYNTÄMINEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISTARPEIDEN MÄÄRITTÄMISEKSI PAIKKATIETOAINEISTOJEN HYÖDYNTÄMINEN PERINTEISESTI KEHITTÄMISSUUNNITELMISSA Perinteisesti kartoilla esitettyjä paikkatietoja

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio 1 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Tampere PL 265 (Patamäenkatu 24) 33101 Tampere Puh. 03 2461111 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Elohopea akkr Sisäinen menetelmä KVVY

Lisätiedot

Ohje talousvesiasetuksen soveltamisesta Ylitarkastaja Jaana Kilponen, MMT

Ohje talousvesiasetuksen soveltamisesta Ylitarkastaja Jaana Kilponen, MMT Ohje talousvesiasetuksen soveltamisesta Ylitarkastaja Jaana Kilponen, MMT Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira jaana.kilponen@valvira.fi Aikatauluja Ohje talousvesiasetuksen (461/2000)

Lisätiedot

Analyysi Menetelmä Yksikkö 32057-1 Verkostovesi Pattasten koulu. * SFS-EN ISO pmy/ml 1 Est. 7,5 Sähkönjohtavuus, 25 C * SFS-EN 10523:2012

Analyysi Menetelmä Yksikkö 32057-1 Verkostovesi Pattasten koulu. * SFS-EN ISO pmy/ml 1 Est. 7,5 Sähkönjohtavuus, 25 C * SFS-EN 10523:2012 1 Tutkimustodistus 214-3257 1(4) Raahen Vesi Oy Marintie 1 9214 Pattijoki Näytetiedot Näyte Verkostovesi Näyte otettu 25.8.214 Näytteen ottaja Jukka Ollikkala Saapunut 26.8.214 Näytteenoton syy Jaksottainen

Lisätiedot

Sivu 1. MRL-lupa nro:

Sivu 1. MRL-lupa nro: Sivu 1 Mikkelin seudun 2012 Selvitys ypäristöpalvelut jätevesijärjestelästä PL 167 50101 Mikkeli Käsittelytiedot: JV-kanta nro: LIMS-kohde nro: Täyttöohjeet takasivulla MRL-lupa nro: 1. RAKENNUS- Kunta

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät Oulu Vantaa. Terveydensuojelulain muutokset ja niiden vaikutukset

Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät Oulu Vantaa. Terveydensuojelulain muutokset ja niiden vaikutukset Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2016 20.-21.9. Oulu 11.-12.10. Vantaa Terveydensuojelulain muutokset ja niiden vaikutukset Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti

Lisätiedot

Jätevesijärjestelmän suunnitelma

Jätevesijärjestelmän suunnitelma 1 Jätevesijärjestelmän suunnitelma Liite rakennus - tai toimenpidelupahakemukseen Suunnitelma koskee: sekä: uuden rakennuksen uutta jätevesijärjestelmää olemassa olevan jätevesijärjestelmän tehostusta

Lisätiedot

3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS

3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 26.4.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

Testausseloste. Pittiövaaran vo, lähtevä vesi. Yksikkö Tulos Enimmäispitoisuus Menetelmä / Laboratorio

Testausseloste. Pittiövaaran vo, lähtevä vesi. Yksikkö Tulos Enimmäispitoisuus Menetelmä / Laboratorio 9632 Rovaniemi 1 (2) Raporttinumero: 39636 Saaja: Sodankylän Lämpö ja Vesi Oy Kasarmintie 1 996 SODANKYLÄ Tilauksen tiedot: Asiakastunnus: 57 Tilaustunnus: R-17-561 Tilauksen kuvaus: Sodankylän Vesi Oy,

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO 2010 1 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2010 Kaupunginvaltuuston hyväksymät Loimaan kaupungin

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi

TESTAUSSELOSTE Talousvesi 1 (5) Ikaalisten Vesi Oy Poppelikatu 7 39500 IKAALINEN Tilausnro 287540 (0IKAAVES/verkosto), saapunut 18.4.2017, näytteet otettu 18.4.2017 Näytteenottaja: Terv.tark.Hanna Anttila NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelupäivät Janne Juvonen

Ympäristönsuojelupäivät Janne Juvonen Lämpökaivo-opas Ympäristönsuojelupäivät 7.10.2010 Janne Juvonen Oppaan taustavoimat Opasta valmistelleessa asiantuntijaryhmässä mukana: YM SYKE Suomen Kaivonporausurakoitsijat Poratek r.y. Suomen Lämpöpumppuyhdistys

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 1 (6) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 274317 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 27.10.2016, näytteet otettu 27.10.2016 (9-12) Näytteenottaja: Ville Kiviharju

Lisätiedot

MUSTANPURONTIE KAIVOVESISELVITYS

MUSTANPURONTIE KAIVOVESISELVITYS Vastaanottaja Espoon kaupunki ja Rudus Oy Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 21.12.2015 MUSTANPURONTIE KAIVOVESISELVITYS MUSTANPURONTIE KAIVOVESISELVITYS Päivämäärä 21.12.2015 Laatija Jaana Kuisma, Tero

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri VÖYRIN KUNTA Jätevesijärjestelmä Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, 66600 Vöyri selvitys olemassa olevasta järjestelmästä jätevesijärjestelmän uusiminen uusi jätevesijärjestelmä rakennusluvan

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 9.11.2009 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

Hintalomake Laboratoriopalvelut 27.1.2015 Talousvesi välilehti 1

Hintalomake Laboratoriopalvelut 27.1.2015 Talousvesi välilehti 1 Hintalomake Laboratoriopalvelut 27.1.2015 Talousvesi välilehti 1 täyttää tiedot keltaisella merkittyihin soluihin. TALOUSVESI Näytteiden kokonaismäärä/vuosi: noin 750 kpl ** Hinta on ilmoitettava aina,

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 1 (5) Keuruun kaupunki Keuruun Vesi Väliaho Seppo Kantolantie 6 42700 KEURUU Tilausnro 278531 (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut 14.12.2016, näytteet otettu 13.12.2016 Näytteenottaja: Jukka Kulmala/Mika Väle

Lisätiedot

CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Lisätiedot

Pohjavesien pilaantumisella voi olla vakavia seurauksia pienteollisuus

Pohjavesien pilaantumisella voi olla vakavia seurauksia pienteollisuus Pohjavesien pilaantumisella voi olla vakavia seurauksia pienteollisuus Pohjavesi on juomavettämme Pohjavettä muodostuu sade- ja sulamisvesien imeytyessä maakerroksiin. Se on vettä, joka täyttää avoimen

Lisätiedot

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Tässä selvityksessä on tarkasteltu yhdyskuntakehityksen ja vesihuollon tarpeiden yhteensovittamista. Tavoitteena on selvittää maankäytön kehityksen

Lisätiedot

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Taustaa Pohjaveden puolesta kansalaisaloite (2007) LrV esitys Lpr KH:lle toiminta-alueista 30.3.2010 Lpr Seudun Ympäristötoimen selvitys alueen vesihuollosta

Lisätiedot

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Lähtökohtia Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan 31 kunnasta 21 vedenhankinta perustuu pohjaveden tai tekopohjaveden käyttöön

Lisätiedot

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o Jalasjärven kunta Tekninen osasto Ympäristötoimi Kirkkotie 4, PL 12 61601 Jalasjärvi SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ 1. KIINTEISTÖN OMISTAJAN/HALTIJAN TIEDOT : : virka-aikana: Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Í%R]'ÂÂÂVqEÎ. Päivämäärä Sivu 1 / 2

Í%R]'ÂÂÂVqEÎ. Päivämäärä Sivu 1 / 2 113-2016-00010172 Päivämäärä 14.9.2016 Sivu 1 / 2 Reisjärven Vesiosuuskunta Asiakasnro: KF0000653 Reisjärven Vesiosuuskunta Kirkkotie 6 A 1 85900 Reisjärvi Jakelu : Jorma Turunen (jorma.turunen@selanne.net),

Lisätiedot

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä 1 Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä järjestelmä vesikäymälällä järjestelmä ainoastaan pesuvesille, ns. harmaavesille järjestelmä muulle jätevedelle (esim. öljypitoiselle vedelle) Omistaja

Lisätiedot

Radonin vaikutus asumiseen

Radonin vaikutus asumiseen Radonin vaikutus asumiseen Pohjois-Espoon Asukasfoorumi 28.10.2010 Tuomas Valmari, Säteilyturvakeskus Radon on radioaktiivinen kaasu, joka hengitettynä aiheuttaa keuhkosyöpää syntyy jatkuvasti kaikessa

Lisätiedot

16.6.2014. Vesiosuuskuntien. Vastuut ja velvollisuudet 5.6.2014

16.6.2014. Vesiosuuskuntien. Vastuut ja velvollisuudet 5.6.2014 Vesiosuuskuntien Vastuut ja velvollisuudet 5.6.2014 Lähtökohta Talousvesi ei saa sisältää tekijöitä, joista voi aiheutua haittaa ihmisten terveydelle Kiinnostus kaivosta ja sen lähiympäristön kunnosta,

Lisätiedot