Isoäidin tarina menetetyt lapset

Transkriptio

1 Isoäidin tarina menetetyt lapset Tapahtumien taustaa Olimme mieheni kanssa päässeet jo onnellisesti yli 40- vuoden avioliiton jälkeen eläkeikään. Lapsemme, tytär ja poika, olivat jo keski-ikäisiä ja olimme mieheni kanssa jo luopuneet toiveesta ja haaveesta saada omia lastenlapsia. Sitten poikamme, joka työskenteli kuljettajana ulkomaanliikenteessä kertoi, että hän oli kotimatkallaan tavannut naisen, johon oli kaiketi klassisesti rakastunut ensi silmäyksellä. Hän vieraili usein tytön kotona kaukana Venäjällä, Kalastamassa Volgalla, kuten hän asian ilmaisi. Ihastuksen kohde vieraili myöskin luonamme Suomessa, joten voimme tutustua häneen paremmin. Neitonen oli kymmenisen vuotta poikaamme nuorempi, kaunis, viehättävä, älykäs, kielitaitoinen, hyvästä perheestä oleva tyttö ja me totesimme, että Venäjällä on olemassa hyvän kotikasvatuksen saaneita perhetyttöjäkin, jotka ovat vieläpä hyvin hartaita ortodokseja ja ahkeria kirkossa kävijöitä. Syksyllä 2006 poikamme ilmoitti iloisen uutisen: sukuumme oli tulossa vauva, kauan kaipaamamme lapsenlapsi. Pieni Sasha- tyttö syntyi Venäjällä seuraavassa maaliskuussa. Vanhemmat solmivat avioliiton välittömästi lapsen synnyttyä ja heinäkuussa onnellinen isä haki vaimonsa ja pienen tyttärensä kotiin Suomeen. Avioliitto siunattiin vielä Suomessa ortodoksisin menoin ja kaikki tuntui olevan hyvin.

2 Perheeseen syntyi reilun vuoden kuluttua toinen tyttö ja vanhemmat olivat siitä hyvin onnellisia ja iloisia. Poikamme totesi, että lapsia saadaan - niitä ei hankita. Lyhyellä aikavälillä syntyneistä lapsista oli heille pelkästään suurta iloa. Meistä isovanhemmista puhumattakaan. Lapsilla oli kaksoiskansalaisuus. Lasten venäläinen baabuska vieraili usein perheessä, välillä pitkiäkin aikoja viisumin sallimissa puitteissa. Nuori äiti opiskeli työllisyyskurssilla ATK- taitoja ja me isovanhemmatkin autoimme tarvittaessa lasten hoidossa, kun lasten vanhemmat olivat töissä tai opiskelemassa. Pikkuhiljaa kaikki muuttui. Mikään ei tuntunut olevan hyvin. Lasten äidin käyttäytyminen oli ajoittain väkivaltaista. Hän oli väsynyt ja kireä ja menetti malttinsa pienestäkin syystä. Hän teki yksin lapsia koskevia päätöksiä ja ilmoitti, että lasten isällä ei ole enää mitään sanomista lasten kasvatukseen eikä mihinkään perhettä koskeviin asioihin. Vanhempien keskusteluyhteys tuntui olevan poikki, eikä avun hakeminen tuntunut tulevan kysymykseen, vaikka poikamme sitä ehdottikin. Lasten äiti uhkasi lopuksi viedä pienet kaksi ja kolmevuotiaat tytöt Venäjälle, niin että isä ei enää milloinkaan tapaisi lapsiaan. Tämän hän sanoi myöskin suomalaiselle ystävättärelleen, joka kertoi asiasta lasten isälle. Lapsikaappaus toteutuu Vaikka me kaikki pelkäsimme, että näin tapahtuisi, emme sitä sittenkään olisi halunneet uskoa. Kunnes sitten erinäisten tapahtumien jälkeen, lasten isän lähtiessä sunnuntaina työmatkalle Eurooppaan tapahtui se, mitä olimme pelänneet. Keskiviikkona isän puheluihin eikä viesteihin enää vastattu. Perjantaina puhelinyhteys vihdoin palautui - venäläisen operaattorin numerosta. Äiti oli kaapannut lapset venäläisen baabuskan avustuksella Venäjälle. Isä oli menettänyt lapsensa ja me mieheni kanssa kauan kaipaamamme ja rakastamamme lastenlapset.

3 Emme tienneet, näkisimmekö heitä enää milloinkaan. Läpikäydyt tunteet Lasten isä oli edelleen työmatkalla Euroopassa. Hänen tuskaansa ja menetystään voi vain arvailla. Onneksi oli työ, joka piti ajatukset pois tapahtuneesta. Oli pakko, että ei olisi työssään aiheuttanut onnettomuutta ja suurta vahinkoa itselleen tai muille. Euroopasta käsin ei voinut paljoa asialle tehdä, jos ei paljoa täällä Suomessakaan. Viikonloppu oli aikaa ajatella tapahtunutta. Ensimmäinen ajatus, joka mahtui tajuntaan, oli epäusko. Ei tällaista voi tapahtua minun perheelleni. Joillekin muille, vieraille ihmisille jossakin, mutta ei meille. apua? Mistä? Olisiko joidenkin tahojen pitänyt menetellä toisin? Vasta viimeisenä tunteena tässä vaiheessa saapui sydämeen viha? Kaikkia niitä kohtaan, jotka tähän olivat olleet osallisina. Viha omaa voimattomuutta kohtaan, viranomaisia kohtaan ja niitä, jotka asiasta olivat tietoisia etukäteen, mutta eivät tehneet mitään. Olin kuitenkin elämässä oppinut sen, että viha on voima, joka lopulta aina kääntyy ihmistä itseään vastaan. Viha on tunne, joka polttaa ja tappaa ihmisen sisältä, jos sille antaa vallan. Yritin kaikin keinoin tukahduttaa rinnassa tuntemani vihan. Vihalla on kuitenkin yksi hyvä ominaisuus, Se laittaa adrenaliinin liikkeelle. Kun viikonloppua Seuraavaksi sydämeen hiipi pelko. Miten lasten isä jaksaisi kestää menetyksen? Näkisimmekö pikkutyttöjä enää milloinkaan? Olisivatko lapset turvassa? Näiden tuntemusten jälkeen tuli suru, itku ja itsesyytökset. Olisiko jotain voinut tehdä toisin? Olisiko voinut auttaa ja tukea enemmän? Olisiko pitänyt hakea seurasi maanantai, olin täynnä tarmoa ja sisua selvittämään asiaa.

4 Lasten isä oli edelleen työmatkalla, joten hänen puolestaan otin yhteyttä eri viranomaisiin selvitelläkseni tapahtunutta lapsikaappausta ja sen vaatimia toimenpiteitä. Internetistä ohjauduin Kaapatut Lapset ry:n sivuille. Yritin soittaa moneen kertaan. Automaattinen vastaaja välitti tietoja. Odotellessani lueskelin yhdistyksen sivuja, ulkoministeriön tiedotteita ja oikeusministeriön sivuja. Niitä lukiessa asian kaamea todellisuus ja tapahtuman toivottomuus selvisivät. Kukaan ei voinut auttaa. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Kun valtakunnan raja oli ylitetty, lapset olisivat Venäjällä, eikä heidän takaisin saamisekseen voitu tehdä mitään. Me aloimme puhua menetetyistä lapsista. Kaapatut Lapset ry Vihdoin sain yhteyden Kaapatut lapset ry:n puhelimeen vastanneeseen henkilöön ja kerroin tilanteen. Keskustelu asiaa tuntevan henkilön kanssa oli mieltä rauhoittavaa ja paniikki alkoi hellittää, Seuraavien kuukausien aikana, aina kun toivottomuus pyrki tajuntaan, tulivat mieleeni puhelimessa kuulemani sanat: Koskaan ei saa menettää toivoa. Nämä sanat olivat helmiä, sanotut aikanaan. Kullanarvoiset sanat, johon takerruin aina kun toivo edes lasten näkemisestä vielä joskus, alkoi hiipua. Ne pitivät yllä uskoa huomisesta ja siitä, että asioilla on aina taipumus järjestyä ihmiselle parhain päin. Vaikka omassa elämässäni olin sen saanut niin monesti kokea, oli sitä tässä tapauksessa ajoittain vaikeaa uskoa. Kaapatut Lapset ry ja sen toimihenkilöt olivat tunnetasolla suureksi avuksi. Vaikka mitään konkreettista apua ei voinutkaan saada, jo keskustelut ja yhteystiedot toisiin saman kokeneisiin henkilöihin olivat hyödyllisiä ja auttoivat jaksamaan yli vaikeimman ajan. Siitä perheemme tulee olemaan aina kiitollinen.

5 Nykytilanne Lapset ovat edelleen Venäjällä. Vanhempien avioero tuomittiin Venäjällä ja Helsingin hovioikeus on sen vahvistanut. Vanhemmilla on yhteishuoltajuus. Puhelinyhteys isän ja lapsien välillä toimii hyvin. Tällä hetkellä jopa kuvallinen yhteys tietokoneen välityksellä. Lapset ovat isän luona Suomessa kuukauden kesällä ja kaksi viikkoa talvella, Isällä on tapaamisoikeus lapsiin Venäjällä aina kun hänellä on siellä mahdollisuus vierailla. Tästä kaikesta saamme kiittää asianajajaamme, jonka päämäärä oli alusta alkaen voittaa äidin luottamus ja päästä sopuratkaisuun lasten äidin kanssa. Vaikka lasten isä oli alussa katkera siitä, että joutui lähes kaikesta luopumaan, hän lopulta kuitenkin oli sitä mieltä, että ratkaisu oli kaikista huonoista vaihtoehdoista paras. Yhteys lapsiin kuitenkin säilyi ja se on tärkeintä. Olemme tavanneet lastenlapsemme. Oli kaunis, aurinkoinen kesäpäivä, kun pienet tytöt olivat hymyilevinä kotimme ovella hokien: mumma, pappa, Pokekissa! Onnellinen päivä!