Asikkalan ristikirkon irtaimen esineistön vaiheita

Transkriptio

1 Asikkalan ristikirkon irtaimen esineistön vaiheita Kirkon kulttuuriperintötyö Suomalaisilla kirkkoyhteisöillä on vastuullaan varsin merkittävä aineellinen kulttuuriperintö valtakunnallisesti merkittävissä kirkollisissa kulttuuriympäristöissä, rakennuksissa, esineistössä, taideteoksissa ja arkistoissa. Kirkon yhdintehtävien joukkoon ei kuitenkaan ole määritelty kulttuuriperinnön hoitoa vaikka vastuullisuus sisänsä onkin määritelty kirkon yhteiseksi arvoksi. Perustuslain mukaan vastuu kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Kirkkolailla suojellaan kaikki ennen vuotta 1917 rakennetut kirkolliset rakennukset, joita ovat kirkot, tapulit, kappelit, kirkkopihat, hautausmaat ja näiden aidat sekä portit. Suojelu kohdistuu myös suojellun rakennuksen kiinteään sisustukseen, maalauksiin ja taideteoksiin. Rakennussuojelulailla ei voida suojella kirkollisia rakennuksia eikä kiinteään sisustukseen kuulumattomia erillisiä esineitä, kuten on laita esim Virossa, jossa sikäläisen Museoviraston ylläpitämään Kulttuurimuistomerkkien kansalliseen rekisteriin on merkitty saarnatuoleja, alttareita, kirkonpenkkejä, kynttelikköjä, kelloja ja esim. kirkon ulko-ovia. Suomen evankelisluterilainen kirkko on uudistanut jo 2008 ohjeensa kirkollisten esineiden inventoinniksi mutta seurakunnat eivät ole pystyneet vieläkään toteuttamaan esineinventointeja kirkolliskokouksen edellyttämällä tavalla. 1 Suomessa kirkkojen arvoesineitä ja käytöstä poistettuja arvokkaita kirkollisia esineitä lojuu suuret määrät museoiden varastoissa sekä kirkollisten rakennusten sopukoissa. Kirkkovaltuuston päätös seurakunnan kiinteän omaisuuden myymisestä ja luovuttamisesta on alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Kirkkojen muinaisajan tapoihin ja taidokkuuksiin liittyvän esineistön hävittämisestä ja luovuttamisesta on määrätty muinaismuistolaissa. Seurakuntien tulee kirkkolain perusteella huolehtia kiinteän ja irtaimen omaisuuden vuosittaisesta tarkastuksesta. Asikkalan kirkkoneuvosto valitsee kolmivuotiskausittain kiinteän ja irtaimen omaisuuden kolmihenkisen tarkastajaryhmän. Kirkkohallituksen mielestä tieto seurakuntien hallussa olevasta kulttuuriomaisuudesta on puutteellinen seurakunnan toimihenkilöiden ja luottamusmiesten keskuudessa vaikka seurakuntien arvoesineiden osalta konkreettiset toimenpiteet olisivat erittäin kiireellisiä. 2 Paljon seurakuntien omaisuutta on palanut tulipaloissa, mutta myös kirkkojen arvotavaraa on myyty seurakuntien omissa huutokaupoissa ja edelleen vanhantavarankaupoissa tietämättä niiden alkuperää tai kulttuurihistoriallista merkitystä ja arvoa. Asikkalan ristikirkon esineistön historian lähteet Asikkalan 1880 autioksi jätetyn ja 1892 puretun ristikirkon esineistön alkuperää on selvitetty eräissä professoritason historiateoksissa. 3 Ne pohjautuvat etupäässä piispan- ja rovastintarkastuspöytäkirjoihin sekä inventaareihin, joista vanhin on vuodelta 1672, siis 17 vuotta ennen Asikkalan ristikirkon valmistumista ja viimeinen ristikirkkoa koskeva uuden kirkon vihkiäispäivältä Tässä pöytäkirjassa esineet on ryhmitelty sijoituspaikkansa mukaisesti: 'Vanhassa kirkossa, Uudessa kirkossa, Sakaristossa, Tornissa, Tapulissa sekä Kirkon arkistoon kuuluvat esineet'. Esimerkiksi 1823 laaditussa kalustoluettelossa jako on 1 Kirkkohallituksen yleiskirje Nro 24/ Kirkkohallituksen kulttuuriperintötyön strategiset suuntaviivat vuosille Yrjö Blomstedt, Asikkalan historia, 1981; Anneli Mäkelä: Asikkalan kirkkojen historia, 1980; Y. S. Koskimies: Asikkalan seurakunta ; Lars Pettersson, Ristikirkot, Ars Suomen taide 3,

2 tehty seuraavasti: 'Kirkon puvut ja alttarivaatteet; kirkon haavit; hopea; messinki; kellot; läkki; kirjat, kirjoitukset, asiakirjat; kirkon sekalaiset ʻ. 4 Marginaalihuomautuksina voi olla esim: 'ei löydy, kadonnut, rikki, pappilassa' jne. Kirkonkokouspöytäkirjoihin ja muihin asiakirjoihin on kirjattu päätöksiä kirkkorakennuksen muutos- ja korjaustöistä sekä esinehankinnoista ja lahjoituksista. Arkistoissa on myös yksi aikalaiskuvaus Asikkalan kirkon sisätilasta vuodelta Kirkonkokouspöytäkirjat ja piispantarkastuspöytäkirjat ovat luettavissa arkistolaitoksen digitaaliarkistosta. 6 Tamperelainen taideopiskelija Kaarlo Vuori sai Valtionargeologilta keväällä 1889 tehtävän dokumentoida Asikkalan ristikirkon seinä- ja kattomaalaukset sekä piirtää kuvat kirkosta ja tapulista. Näiden dokumenttien perusteella Museoviraston edeltäjä Muinaistieteellinen toimikunta myönsi vanhalle puukirkolle purkuluvan ja esitti vaatimuksen, että 'seurakunnan tulee huolehtia kirkosta talteenotetuista esineistä'. Päätöskirjelmä ja Kaarlo Vuoren aineisto on arkistoituna Museoviraston argeologisen osaston topografian osastolla. 7 Kesällä 1904 Suomen Muinaismuistoyhdistyksen toimeenpanema ja Hämäläisosakunnan taide- ja arkkitehtiopiskelijoiden toteuttama katoavan kansankulttuuriesineistön keräys Hämeen kunnissa tuotti tuhansien kirkollisten ja talonpoikaisesineitten kokoelman. Talteenotetut esineet koottiin lopulta Tampereen Näsilinnaan perustettuun Hämeen museoon, joka avasi ovensa huhtikuussa Asikkalan, Padasjoen Hollolan ja mm Lammin kirkoista lahjoitetut esineet asettiin esille Näsilinnan toisen kerroksen katoliseen ja luterilaiseen näyttelyhuoneeseen. Hämeen Museo on ollut satunnaisesti auki, mutta tätä kirjoitettaessa museoesineet on pakattu ja rakennus on remontissa. Digitaalisessa muodossa löytyy hämäläisten kirkkojen esineistöä luetteloituna ja digikuvina tai valokuvina Tampereen museoiden ja pirkanmaalaisten paikallismuseoiden yhteisessä Siiri-tietokannassa vuodesta 2002 lähtien pääasiassa Tampereen museoiden kokoelmista, joihin siis Hämeen Museo kuuluu. Laajana tietolähteenä voidaan myös käyttää digitalisoitua sanomalehtikirjastoa. 8 Samoin hyvä tietolähde on Asikkalan seurakunnan työntekijöiden, heidän perheenjäsentensä ja jälkeläistensä sekä kirkon asioista perillä olevien henkilöiden perimätieto. Jäljempänä seurataan edellä mainittuihin lähteisiin perustuen joidenkin Asikkalan puukirkossa olleiden arvoesineiden vaiheita vuosisatojen saatossa. Näsilinnan rakennus - Hämeen Museon tyyssija Tampereella. Kuva kirjasta Kaikuja Hämeestä VII, Asikkalan kirkon esineet sijoitettiin II krs:een, viisi vasemmapuoleisinta ikkunaa. 4 Kyrkans Skrud och Alttardukar; Kyrkans Häfvar; Silver, Messing; Klockar; Bläck; Böcker, Skrifter och Handlingar; Kyrkans Diverse, HMA, IIICc:1 Asikkalan seurakunnan arkisto / Kiinteän omaisuuden katselmuspöytäkirjat , 5 Väinö Wallin, Kertomus Hollolan kihlakunnan muinaisjäännöksistä, 1892, s. 69; ap käsikirjoitus Kärkölän Suivalan kartanosta Kirje: Arkeoligiska kommissionen den 2. September 1889 No 629 till Herr Guvernören öfver Tavastehus län. S. G. Elmgren, Hj Appelgren, Museovirasto, argeologian oasasto, topogarfian osasto, Asikkala- kansio 8 2

3 Asikkalan ristikirkon sisäjärjestely kesällä 1880 Tervetuloa Asikkalan ristikirkkoon! Kirjoittajan fotomontaashi 2012 Asikkalan kirkkoon käytiin kellotapulin läpi kirkkopihan poikki. Ensin astuttiin pieneen eteishuoneeseen ja ovesta eteläiseen ristivarteen. Toinen sisäänkäynti oli läntisen ristivarren päädyssä alttaria vastapäätä. Käytävän oikealla puolella oli miesten puoli ja vasemmalla naisten puoli. Lankuista tehdyt penkit olivat tiheässä ja käytävät kapeat. Jokaisen ristivarren keskellä lehterin etureunan kaiteen kohdalla oli 32 ruutuiset ikkunat. Ikkunoiden ja ovien molemmin puolin seinillä oli suuret puiset ojennetun käsivarren muotoon veistetyt seitsenhaaraiset kyntteliköt. Ristivarsissa oli laudoitetut tynnyriholvikatot, mutta ristikeskus oli korkeampi ja katto muodosti tasakylkisen laudoitetun holvin. Ristikeskusta elävöitti kolmen päällekkäisen sidehirren muodostama kattorakenteita tukeva palkisto. Keskellä kirkkoa katosta oli aikaisemmin roikkunut suuri lasinen kynttiläkruunu ja naisten puolella toinen. Pyhimyskuvin koristeltu saarnatuoli kullattuine tiimalaseineen oli läntisen pääkäytävän vasemmalla puolella sakariston puoleisessa nurkassa ja lukkarin penkki numerotauluineen miesten puoleisessa ristinurkassa. Seitsemän herrasväen penkkiä oli ristikäytävän alttarin puolella. Kuoriaitaa Asikkalan kirkossa ei enää viimeisellä vuosisadallaan ollut. Alttaripöytä sijaitsi itäsakarassa päätyseinää vasten. Alttarin päällä oli useampia alttaripeitteitä, raamattu, kalkkiliinalla peitetty suuri hopeinen ehtoollismalja sekä hopeiset öylättirasia ja pateeni. Lisäksi alttarilla oli puiset, tinaiset tai hopeiset kynttilänjalat sekä lattialla suuret puiset kyntteliköt. Itäisen ristisakaran seinillä oli koristeelliset messinkiset kynttilälampetit. 3

4 Alttarin päällä ikkunan edessä oli Kristus Ristillä alttaritaulu ilman alttarikaappia. Saarnatuolin portaiden alapään vierestä johti ovi sakaristoon ja oven päällä oli vanha rippikello kellokaapissaan. Papin ja piispan penkit olivat seurakunnasta katsottuna oikealla alttarin vieressä ja rouvien penkki vasemmalla sakastin oven vieressä. Eteläisen ja pohjoisen ristivarren päällä olivat lehterit, joihin kuljettiin kapeita jyrkkiä portaita pitkin ulkoovin vierestä. Valaisimina parvilla olivat läkki(peltiset) lampetit. Sakaristossa oli joitakin pöytiä ja tuoleja sekä kirstuja, joissa säilytettiin kirkon arkistoa ja kirjoja. Kirkkoherra Petterson asui omalla Kaivolan tilallaan ja pappila oli vuokralla. Kirkonmäellä sijaitsi lisäksi viljamakasiini, jonka lainajyvästöä hoidettiin kirkon johdolla. Kunnantupa oli valmistunut kirkonmäelle vähää ennen tiilikirkkoa. Näissä rakennuksissa sekä vastavalmistuneessa pitäjäntuvassa säilytettiin myös joitakin kirkon esineitä. lehteri sakaristo lehteri sakaristo ristikeskus ristikeskus lehteri 1 Alattari 2 Saarnatuoli 3 Lukkarintuoli lehteri Asikkalan kirkon yleisjärjestely vasemmalla ennen alttarin siirtoa vuoteen 1760 asti. Oikealla alttarin, saarnatuolin ja lukkarintuolin sijoitus vuodesta 1760 vuoteen 1880 Varhaisempi keskeiskirkkoperiaate 1600-luvun loppuvuosikymmeninä rakennettuihin ristikirkkoihin sijoitettiin alttari ja saarnatuoli aluksi keskeiskirkkoperiaatteen mukaisesti ristikeskuksen ympärille siten, että alttari oli pohjois- ja itäsakaran nurkassa 45 asteen kulmassa seiniin nähden. Saarnatuoli sijaitsi alttarin pohjois- ja länsisakaran kulmauksessa siis lähtisestä ovesta sisääntullessa heti ensimmäisessä nurkassa vasemmalla. Saarnastuolin ristikkäisellä puolella siis seurakunnasta katsottuna oikeassa ristinurkassa sijaitsi lukkarin penkki. Alttarikaide sijaitsi kehänä alttarin ympärillä. Itäisessä päädyssä oli arvokkaimpien miesten paikat. Kirkon ristikeskuksessa sijainnut alttari oli vetoinen paikka, koska eteishuoneita ei ollut, lisäksi kahdessa ristinurkkassa istujat jäivät hankalasti alttaritoimintojen taakse luvulla tehtiinkin useissa ristikirkoissa muutos, jossa alttari siirrettiin itäiseen ristiin, saarnastuoli siirrettiin alttarin paikalle ja lukkarin penkki jätettiin vanhalle sijalleen. Padasjoen kirkossa muutos tehtiin 1757 ja Asikkalassa perunapappi Laurellin aikana Kirkon sisäseinät ja holvikatot oli täytetty ilmeiseti jo heti uutena raamatun kuvituksilla. Seinät olivat kuitenkin ajan saatossa tummuneet ja nämä ainutlaatuiset barokkimaalaukset maalattiin peittoon kalkkimaalilla kappalainen Blylodhin aikana Alttarin, saarnatuolin ja lukkarintuolin kyntteliköt suuntasivat seurakunnan katseet messun kulloistakin 4

5 tapahtumaa kohden. Kynttelikköjen kenties puolentoista sataa lepattavaa kynttilänliekkiä antoi kirkkotilaan pimeään vuodenaikaan vaikuttavan tunnelman sekä valaistuksen. Jouluna lisäksi kirkkokansalla olivat omat 'kirjalaudalle" asettamansa vahakynttilät. Ristikirkko oli kaikessa yksinkertaisuudessaan toimintansa ympärille nerokkaasti kehitetty saarnatila, jossa ei ollut mitään ylimääräistä. Kaikilla kirkossa olevilla esineillä oli keskiajan uskonpuhdistuksen ajoilta peräisin oleva tarkoitus ja merkitys. Osa edelleenkin tallessa olevasta irtaimistosta on ajalta ennen 1689 valmistunutta ristikirkkoa. Vanhin Asikkalan puukirkossa käytössä ollut kirkkotekstiili on Italian Luccassa 1300-luvulla valmistettu messukasukka. Poikkeuksellisen arvokkaan kasukan sekä muiden kirkollisten esineitten kulttuurihistoriallisesti merkittävän omaisuuden hoito- ja säilytysvastuu on kirkolla ja museoilla, mutta esineiden inventointi ei ole edennyt kirkkohallituksen toivomalla tavalla. Saarnatuoli ja tuntilasi Asikkalan kirkon saarnatuolin lattia oli puolisentoista metriä kirkon lattiaa korkeammalla siten, että saarnaajan silmänkorkeus oli lehterin tasalla. Korottamalla saarnaaja seurakuntalaisten yläpuolelle haluttiin korostaa saarnan tärkeää roolia opetuksellisesti ja julistuksellisesti. Asikkalassa kulkevan perimätiedon mukaan korotetulla saarnatuolilla oli myös käytännöllinen merkitys: pappi saattoi nähdä esteettä myös lehterin takimmaisiin nurkkiin ja valvoa, että siellä käyttäydyttiin siivosti saarnan aikana. Sakariston oven vierestä alkoi saarnatuoliin johtavat seinänvierusportaat, jonka ulkoreunalla oli veistokoristeinen umpikaide. Saarnatuoli oli sijoitettu siten, että sen oikea kylki oli kirkon hirsiseinää vasten ja etuseinämä ulottui hieman poikittaisen seinälinjan ohi. Tästä oli saarnan pitäjällä esteetön näkyvyys kaikkialle ja jokaiselta penkkisijalta oli mahdollisuus nähdä saarnaaja pitkien saarnojen aikana. Kuusikulmainen saarnatuoli oli runsaasti veistokoristeltu. Kussakin peilissä oli pyhimyksen korkokuva, jota kehysti monipolviset leikkauskoristeet pyhimyskuvan alla ja sivuilla. Yläpuolella oli puolikaaren muotoinen puukoriste. Kaikissa kulmauksissa oli keskenään samanlaiset leikkauskoristeiset puupilasterit. Saarnatuolin yläosassa oli laudasta rakennettu levike, joka muodosti leveähkön tason raamattua, kirkollisia ilmoituksia, saarnapapereita ja kynttelikköä varten. Levike oli alareunastaan tuettu puuleikatuilla konsoleilla ja sitä kiersi vaakasuora puukoristeinen ornamenttinauha. Asikkalan saarnatuoli on enemmänkin taideteos kuin pelkkä kiinteään kalustukseen kuuluva esine. Saarnatuolin päältä puuttui alun perin katos eli taivas, jota kaivattiin jo vuoden 1690 piispantarkastuksessa. Asiakirjoista ei ilmene oliko sama saarnatuoli käytössä mahdollisesti jo siinä suorakaidekirkossa, jossa vuoden 1672 piispantarkastus pidettiin. Asikkalan puukirkon saarnatuoli 1600-luvulta Hämeen Museossa ennen vuotta Päällä taivas ja oikealla tiimalasi. Valokuvattu Kotiseuruyhdistyksen esinemuseossa olevasta valokuvasta. 5

6 Saarnatuoliin oli kiinnitetty lisäksi nelilasinen kullattu tiimalasi eli hiekkakello. Kussakin tiimalasissa oli kaksi kärjistään yhteen puhallettua lasikartiota, joiden välissä oli pieni reikä ja sisällä hienojakoista hiekkaa. Reiän kautta ylemmästä kartiosta alempaan valuva hiekka mittasi aikaa ja kun ylempi kartio tyhjeni, voitiin tiimalasi kääntää toisinpäin ja ajanmittaus saattoi välittömästi jatkua. Asikkalan hiekkakello koostui neljästä tiimalasista, jotka olivat kiinteästi sijoitettu riviin kullattuun aaltokoristeiseen kehykseen. Hiekkalasi oli kiinnitetty koristepäätteiseen metalliseen tankoon saarnatuolin kirjalaudalle. Saarnatuolista ehdittiin kuulla noin saarnaa seitsemän sukupolven aikana. Kun vanha ristikirkko jätettiin autioksi uuden tiilikirkon valmistuttua lokakuussa 1880 siirrettiin vanhasta kirkosta uuteen joitakin esineitä, mutta saarnatuoli ja sen päällä ollut taivas siirrettin varastoon kellotapulin läpikäytävään, jossa se muiden kirkosta talteen siirrettyjen esineiden kanssa valokuvattiin Hämäläisosakunnan toimesta 1904, jolloin Hämäläinen Ylioppilasosakunta aloitti esinekeräyksen Hämeen kulttuurikehitystä kuvaavan maakuntamuseon aikaansaamiseksi. Useat Hämeen seurakunnat ja monet muut tahot lahjoittavat tähän tarkoitukseen parin ensimmäisen vuoden aikana 5000 esinettä. Museorakennukseksi lopulta Tampereen kaupunki luovutti 1889 valmistuneen uusbarokkisen kolmikerroksisen Näsilinnan, johon Hämeen Museoseura, jolle kokoelman omistus- ja hallinto-oikeus oli sirtynyt järjesti pysyvän näyttelyn. Asikkalasta vietiin muutama hevoskuorma seurakunnan esineistöä Tampereelle. Saarnatuoli ja tuntilasi sijoitettiin museohuoneeseen nro 3, joka oli nimeltään Lutherilainen kirkkosali. Hämeen museon opas vuodelta 1928 esittelee Asikkalan saarnatuolin näin: 'Pohjoisseinällä saarnatuoli Asikkalan kirkosta, renesanssityyliä, karkeata ja jäykkää tekoa, arvatenkin 1600-luvulta (hiljattain maalattu)'. Hämeen museo avattiin hutikuussa Kymmen vuoden päästä alkoi kansalaissota, jolloin Tampereen valloituksessa joutui Näsilinna varsin veristen taisteluiden kohteeksi. Tällöin rakennus ja kokoelma kärsivät suuria vaurioita ja koko Näsilinnan alue muuttui veriseksi taistelutantereeksi. Museo-oppaan mukaan ''Huone nro 3 oli aivan sekainen. Itäisen akkunan alla lämpöpatteri hajalla ja metallisiruja pitkin huonetta. Pohjoisseinällä viottui pahasti Asikkalan kirkon saarnatuoli ja Lammin kirkon numerotaulu sekä messukasukoita ja häpeäpenkki.' Huoneeseen osuneen kranaatin sirpaleet jättivät lähtemättömät veljessodan jäljet vanhaan barokkiaikaiseen saarnatuoliin. Tampereen kaupunginmuseon alaisuuteen kuuluva Hämeen Museo on ollut 1900-luvun loppuvuosikymmeninä satunnaisesti auki. Museossa alkoi laajat korjaustyöt 2010-luvun alussa ja saarnatuoli kullattuine tiimalaseineen lienee jossakin Tampereen museoiden varastossa paketoituna. 9 Alttari, alttarivaatteet ja patsaat Alunperin Asikkalan ristikirkkon alttari sijoitettiin keskeiskirkkoperiaatteen mukaan siihen ristinurkkaan, jossa nykyisin ristikirkoissa sijaitsee saarnatuoli. Alttari asetettiin nurkkaan kiinni vinottain kohti ristikeskusta. Alttaripöytänä oli yksinkertainen puinen pöytä, jonka päälle asetettiin myös pöydän jalat peittävät alttaripeitteet. Vanhin näistä oli Kurhilan kartanon holhoojan majuri Bergin 1664 antama valkoista ja sinistä damastia oleva alttaripeite, jossa oli kirjaimet I.I.B. Toiseksi vanhin oli rykmentinkirjuri Henrik Johaninpojan 1677 antama punainen alttarivaate, jossa kirjaimet H.I.S.E.S.D. Lisäksi majuri Bergin leski Elisabeth Nöding oli lahjoittanut kullattua nahkaa olevan alttarivaatteen. 9 Valokuvia Asikkalan puukirkon saarnatuolista: < perushaku < valokuva < hae: asikk* 6

7 Näiden lisäksi oli vielä pellavainen alttariliina, jossa oli hapsut edessä sekä toinen pellavaliina, joka oli kauttaataan hapsutettu. Kuten alttariliinojen lahjoitusvuosista käy ilmi ne on lahjoitettu jo ristikirkkoa edeltävään kirkkoon. Lisäksi vuoden 1690 piispantarkastuspöytäkirjassa mainitaan alttariliina, joka oli jo tuolloin 'vanha ja kelvoton'. Myöhemmin hankittiin kuluneiden alttarivaatteiden tilalle uusia peitteitä. Osa alttarivaatteista ja kalkkipeitteistä lahjoitettiin Hämeen Museoon, osa siirrettiin uuteen kirkkoon käyttöön tai sakastin kaappiin sekä sieltä myöhemmin käyttötekstiileiksi Vääksyn seurakuntakeskukseen. Kirkolliset arvotekstiili lienevät vieläkin inventoimatta. Alttarille oli asetettu katolisen ajan peruja oleva pyhimyspatsas, suurikokoinen puuveistos jossa Pyhä Henrik polkee jaloillaan Lallin maahan. Alttarilla oli lisäksi pari messinkisiä tai pari suuria tinaisia kynttilänjalkoja. Alttarin läheisyydessä seinällä oli myös katoliselta ajalta peräisin oleva krusifiksi "Kristus ristillä". Seinillä oli lisäksi muutama "läkkilampetti" eli peltinen seinäkynttelikkö. Kaikki nämä esineet näyttävät olleen kirkossa siis jo ensimmäisen piispantarkastuksen yhteydessä Osa niistä oli saatu edelliseen kirkkoon jo kymmeniä vuosia aikaisemmin ja olivat jo uudessa ristikirkossa ʻvanhoja ja kuluneitaʼ. Kaikki muut ehtoollisen viettoon tarkoitetut esineet saivat kirkossa uuden sijotuspaikan kun alttari siirrettiin itäisen ristisakaran perälle Axel Laurellin ollessa kappalaisena. Alttaripöytä asetettiin lähelle seinää siten, että papit olivat selkä seurakuntaan päin alttaritoimituksen aikana. Vanhan ristikirkon jäätyä autioksi patsaat ja krusifiksi välivarastoitiin läpikäytävään, josta ne siirrettiin lahjoitettuina Hämeen Museoon. Koska protestanttinen kirkko ei suosi pyhäinkuvia Museo-oppaan mukaan 'katolisen kirkkosaalin itäisen seinän koillisnurkkaan sijoitettiin Piispa Henrik, Asikkalan kirkosta, Lallia polkien, karkeatekoinen kuva'. Saman huoneen itäseinälle asetettiin 'Asikkalan kirkon ristiinnaulitun kuva, ehkä 1600-luvun puolivaiheilta, barokkityylinen, muodoiltaan perin virheellinen'. Kansalaissodan pommitusten jäljiltä säästyi katolinen kirkkosali kuin ihmeen kapalla suurilta vaurioilta, joten puuveistokset odottavat Tampereella paketoituina taas päivävaloon joskus pääsemistään. Alttaritaulut Vanhan kirkon alttarin päätyseinällä oli nykyisen kirkon, hovimaalari R. W. Ekmanin maalaama alttaritaulu "Kristus ristillä" 18 vuoden ajan. Sen oli maalauttanut Ekmanilla Asikkalan entisen kappalaisen poika, kenraalimajuri Henrik Lyra Turun krenatööri-tarkkaampujapataljoonan kirkkoon Komentaja Henrik Lyran jäädessä eläkkeelle pataljoona lakkautettiin, jolloin alttaritaulu lahjoitettiin Asikkalaan, lahjoittajansa kotipitäjän kirkkoon, jonne se tuotiin hevoskyydillä kevätkelillä 1862 Turusta. Robert Wilhelm Ekman ( ) oli turkulaissyntyinen romanttisen muotokuvamaalauksen mestari, joka Tukholmassa sai Kuninkaallisen hovi- ja historiamaalarin arvonimen. Hän maalasi mm muotokuvien lisäksi 30 alttaritaulua. Vimpeleen 12-kulmaiseen kirkkoon hankittiin Ekmanin alttarimaalaus "Kristus ristillä" samaan aikaan kuin saman niminen toinen Ekmanin maalaus tuotiin Asikkalaan. 7

8 Helsingin tuomiokirkkoon sijoitettiin kirkon valmistuttua 1852 Ekmanin alttaritaulu "Jeesus siunaa lapsia". Keisari Nikolai I päätti kuitenkin, että tuomiokirkkoon pitää vaihtaa venäläisen maalarin tekemä alttaritaulu, joten Ekmanin maalaus siirrettiin Vanhaankirkkoon. Suomen vanhimmasta Elimäen ristikirkosta siirrettiin Ekmanin maalaama alttarimaalaus Korialle valmistuneeseen uuteen kirkkoon. Lähimmät Ekmanin alttarimaalaukset ovat Heinolan ja Hausjärven kirkoissa. Muita Ekmanin alttarimaalauksia on mm Kirkkonummen, Loimaan, Viitasaaren sekä Tampereen vanhassakirkossa. Tiilikirkon arkkitehti Georg Wilenius suunnitteli puukirkossa ollutta alttaritaulua varten alttarikaapin uuden tiilikirkon kuoriin, joka mitoitettiin tätä alttarilaitetta varten. Maalauksen leveys on 1,85 m ja korkeus 2,75 m, joten Kristus on kuvattu keskimääräisen miehen mittaiseksi. Puukirkon alkuperäisistä alttaritauluista ei ole saatavissa täsmällistä tietoa. Viimeisessä ristikirkkoakin koskevassa piispantarkastuksessa 1880 mainitaan vain "Wanhassa kirkossa kaksi vanhempaa alttaritaulua". Vuosien 1871, 1859 ja 1823 inventaarissa kirjataan vain yksi alttaritaulu. Asikkalan kirkkojen historian kannessa on kuva vanhan ristikirkon toisesta alttaritaulusta, jossa kuvataan Kristus ristillä. Asikkalan seurakunnan historiikissa (s. 70) sekä Asikkalan historiassa (s. 599) kerrotaan toisen alttaritaulun esittävän "Vapahtajaa ja Johannes Kastajaa Jordan virrassa". Viimenmainittu perustui tuomari Arkenholzin kertomukseen käynnistään Asikkalan kirkossa Ilmeisesti tätä tarkoitetaan kun em historiikeissa mainitaan, että alttaritaulun oli lahjoittanut "herra luutnantti C. H. Lang" vuonna Hämeen museon oppaan mukaan vuodelta 1928 museon luterilaiseen kirkkosaliin oli sijoitettu ʻRistiinnaulitun kuva, Asikkalan kirkostaʼ. Saman museohuoneen seinälle oli sijoitettu tonenkin ʻalttaritaulu, Asikkalan kirkosta, ehtoollisen asettamista esittäväʼ, Tästä alttaritaulusta löytyy kuva Tampereen museoiden Siiri-tietokannassa sekä Asikkalan Kotiseutuyhdistyksen makasiinimuseon eteisen seinällä kirkonmäellä. Vanha alttaritaulu Kristus ristillä, kuva Asikkalan kirkkojen historian kannessa. Vanha alttaritaulu Ehtoollisen asettaminen, valokuvattu Kotiseuruyhdistyksen esinemuseossa olevasta valokuvasta. 8

9 Joka tapauksessa ʻkarkeatekoisiksiʼ mainittuja alttaritauluja oli kaksi samanaikaisesti käytössä, kaikkiaan niitä oli ehkä kolme. Kaksi taulua oli alttariseinällä ikkunan molemmin puolin ja kolmas alttaritaulu olisi voinut olla sakariston seinällä varastossa. Koska vanhoja alttaritauluja ei mainita, kuten ei mainita krusifiksia ja pyhimyspatsastakaan vuoden 1690 piispantarkastuspöytäkirjassa, Anneli Mäkelä arvelee Asikkalan kirkkojen historiassaan sivulla 27 tämän johtuvan siitä, että ankara ajalle tyypillisen puhdasoppineisuuden vuoksi katolisen ajan esineistöä pidettiin tarpeettomina eikä niitä kirjattu inventaariluetteloihin. Hän kirjoittaa myös asiakirjamerkinnästä vuodelta 1755, jolloin nämä taulut olisi ʻostettu Asikkalaan vasta äskettäin.ʼ Vanhin näistä saattaa olla tuotu ristikirkkoa edeltävään kirkkoon 1600-luvun puolivälissä esim samoihin aikoihin kun Kurhilan läänityksen holhoojat lahjoittelivat kirkkoon messukasukoita. Kun vanha ristikirkko jätettiin autioksi syksyllä 1880 siirrettin vanhat alttaritaulut varastoon kellotapulin läpikäytävään, jossa ne valokuvattiin saarnatuolin kanssa Asikkalasta alttaritaulut vietiin hevoskuormassa Tampereelle perustettavaan Hämeen museoon kesällä ʻEhtoollisen asettamista esittävä, puulle maalattu huono kuva, ehkä 1700-luvulta ja Ristiinnaulitun kuva, ehkäpä 1600-luvulta, barokkityylinen ja muodoiltaan perin virheellinenʼ asetettiin Näsilinnaan luterilaiseen kirkkosalin museohuoneeseen nro Vapaussodan taisteluissa näyttää ainakin Ehtoollista kuvaava taulu säästyneen vaurioitta, koskapa se esiintyy vielä 1949 Näsilinnasta otetussa sisäkuvassa. Mihin mahtoi joutua tuomari Arkenholzin Asikkalan kirkossa 1780 näkemä ʻVapahtajaa ja Johannes Kastajaa Jordan virrassaʼ esittävä alttaritaulu? Tampereen museoihin kuuluva Hämeen Museo on ollut noin 1980-luvulta alkaen satunnaisesti auki ja on tätä kirjoitettaessa keväällä 2012 suljettuna remontin vuoksi. Kenties näiden barokkimaalausten arvoitus ja myös arvo voidaan joskus ratkaista tulevien inventointien yhteydessä. 11 Rippikello eli ehtoolliskello Katolisella ajalla ehtoollisrukouksen alla lukkarin tehtävänä oli soittaa ehtoolliskelloa. Kellonsoiton tarkoituksena oli pyhittää ehtoollisviini ja leipä. Messinkinen ehtoolliskello oli hieman aisakelloa suurempi ja sitä säilytettiin pienessä tarkoitukseensa tehdyssä puisessa kellokaapissa sakastin oven päällä. Asikkalan ehtoolliskello on rouva Elisabeth Nödingin lahjoittama. Hänen miesvainajansa oli Viitailan kartanon kapteeni Berg, joka oli saanut Viitailan läänityksekseen ja oli vaikutusvaltaisessa asemassa Asikkalan kappelissa luvun puolenvälin molemmin puolin. Leskirouva Nöding oli lahjoittanut kellon Asikkalan kirkkoon jo ennen ristikirkon valmistumista. Ilmeisesti ehtoolliskellon käyttö jäi vähiin kirkossa, koska luterialisuuden myötä vanhoista katolisista tavoista luovuttiin, muun muassa kellojen soittamisesta messun aikana. Perimätiedon mukaan ehtoolliskelloa saatettiin soittaa rippikoulun alkamisen merkiksi. Lapset kokoontuivat sakaristoon rippikouluun papin, lukkarin tai jopa suntion oppiin. Jämsän kirkkomuseossa sakastin yläkerrassa on Jämsän vanhan kirkon rippikello, jonka kellokaapissa on vuosiluku 1689, eli Asikkalan kirkon valmistumisvuosi. Kumoisten ristikirkon sakariston ovenpielessä on rippikello vielä alkuperäisella paikallaan kellokaappeineen. 12 Asikkalan ehtoolliskello lahjoitettiin muiden kirkollisten esineiden mukana Hämeen Museoon 1905, jossa se sijoitettiin luterilaiseen kirkkosaaliin messukasukoita sisältävän lasivitriinin päälle. 10 Julius Ailio, Hämeen museon opas 1928, s Valokuvia Asikkalan puukirkon alttaritaulusta, krusifiksista, rippikellosta sekä messukasukasta: < perushaku < valokuva < hae: luterilainen kirkkosali 12 Jämsän rippikello, kts Asikkalan puukirkko, Osa 5, Asikkalan ristikirkon vaiheita ja kirkonmiehiä III osa, s.6 9

10 Ehtoollisastiat Hopeasta ja tinasta valmistettujen ehtoollismaljojen eli kalkkien, öylättirasioiden ja lautasten eli pateenien vaiheita on hieman vaikea seurata ilman perinpohjaista inventointia. Uuteen tiilikirkkoon tuotiin kaikki vanhan puukirkon ehtoollisastiat, uusia ei hankittu. Arvokkain ehtoolliskalkki on Empire-tyylinen ja merkitty vuoden 1823 piispantarkastuspöytäkirjaan merkinnällä 'kalkki ja pateeni 61 luotia painava, säilytetään nahkaisessa kotelossa'. Hopealeimasta voidaan päätellä, että tarkastusleimana on yksi kruunu, valmistaja on porvoolainen Lars Broman ja vuosileimana on C eli valmistamisvuosi on Öylättilautasessa on samat merkinnät paitsi vuosileima puuttuu. Näiden yhteispaino oli siis 850 g. Näistä 200 vuotta vanhoista ehtoollisastioista öylättilautanen on aktiivisessa käytössä edelleenkin ehtoollisella, kalkkia säilytetään kirkossa. Asikkalan seurakunnan hopeasta valmistetut kalkki ja pateeni. Suurennoksessa hopeasepän nimi, tarkastusleimana yksi kruunu, Porvoon paikkakuntaleima ja vuosileima C eli leimausvuosi Vuonna1880 inventoitiin kannellinen hopeinen öylättirasia, Se esiintyy luettelossa ensi kertaa vuonna 1846: 'En Oblats-ask af Silfver 31 lots vigkt, i fouderal'. ʻÖylättirasia hopeasta 31 luotia painava, kotelossaʼ. 454 g painavan rasian kanteen on kaiverrettu Jumalan kaikkinäkevä silmä auringonsäteineen. Tarkastusleimana yksi kruunu, valmistettu Loviisassa (L) 1836 (C.2.). Oikealla kappalainen Blylodhin aikana hankittu hopeinen öylättirasia vuodelta 1836 suljettuna ja avattuna. Inventaarissa 1880 mainitulla 'Pienemmällä kalkilla ja pateenilla' tarkoitettaneen niitä tinaisia ehtoollisastioita, jotka ovat edelleenkin käytössä Kalkkisten kirkossa ja jotka ennen olivat matkakäytössä. Nämä tina-astiat lienevät peräisin 1700-luvulta. Vuodesta 1823 alkaen mainitaan läkkipeltinen öylättirasia ja 1859 'Oblat ask af sfvarfsad träd', eli mustattu puinen öylättirasia. Nämä lienevät molemmat jossakin kirkon varastossa. Piispantarkastuksessa 1753 mainitaan hopeinen kalkki ja pateeni sekä 8 luotia (111 g) painava pateeni, tosin ilman kalkkia, hopeaa. 10

11 Ehtoollisastioista mainitaan kirjallisuudessa ainoastaan Asikkalan kirkkojen historiassa sivulla 25 seurakunnan ostamat hopeinen kalkki ja pateeni, jotka on merkitty vuoden 1690 piispantarkastuspöytäkirjaan. Jo tuolloin kalkin jalka oli rikki ja ilmeisesti myöhemmin hävinnyt tai myyty. Mutta 1600-luvulla hankittu pieni pateeni on edelleenkin Asikkalan seurakunnan käytössä. Lautasen pohjassa on pelkkä kotkan kuva ilman vuosileimaa. Varhaisimmat Moskovan hopeavuosileimat alkavat vuodesta 1700 ja esim Tukholman vuosileimat alkavat 1689, joten tämä pieni arvokas öylättilautanen on 1680-luvulta tai vanhempi, joka tapauksessa vanhempi kuin Asikkalan ristikirkko. Kuvassa Asikkalan seurakunnan 1600-luvulta olevan pateenin hopealeima, siipiään levittelevä kotka oikeassa mittakaavassaan. Vasemmalla yksi monista Asikkalan seurakunan kalkkipeitteistä. Silkkivuoratussa mustalla langalla kudostussa peitteessä on kirkon symbolit ommeltu kalkkipeitteen nurkkiin sekä keskelle. Reunoissa on lyhyet valkoiset hapsut. Alla Britanniametallia oleva viinikannu 1800-luvun alkuvuoskymmeniltä. Vanhastaan ehtoollisviiniä kaadettiin suuresta kannusta, jotka on merkitty 1880 piispantarkastuspöytäkirjaan. Tällainen on kaksi kannua vetävä (5,2 l) sangallinen Britanniametallia eli tinasekoitteinen jo 1845 inventoitu viinikannu, joka on vesikannuna nykyisen kirkon sakastissa. Lisäksi 1880 mainittiin karafiini juomalasin kanssa, joka on inventoitu jo Ehtoollisella käytetään nykyään kaatonokalla ja kannella varustettua hopeista kalkkia, jossa on teksti 'Asikkalan kirkko ', valmistusvuosi Viini annetaan vuoden 1958 nimikoiduissa hopeapikareista, joita säilytetään puulaatikossa. Lisäksi käytössä on alpakasta valmistettu kalkki. Viinin täyttömaljassa on Uudenmaan varmistusleima sekä pitoisuusleiman lisäksi vuosileima F8 tarkoittaen vuotta

12 Lukkarin tuoli, numerotaulut ja kolehtihaavit Kappalaisen ja pappien apuna kirkossa toimi lukkari, joka oli myös kellonsoittaja (klockare). Lukkari johti myös laulullaan virrenveisuuta ja hoiteli korotetusta tuolistaan numerotaulua. Hän oli papin henkilökohtainen apulainen, joka saattoi huolehtia kirkon siisteydestä, kynttilöiden sytyttämisestä, alttarin vaatettamisesta ja järjestelystä sekä monenlaisista kirkollisista tehtävistä. Lukkarin ja suntion eli suntiaksen tehtävät vaihtelivat sen mukaan, keitä tehtäviin kulloinkin valittiin. Tunnettuja 1800-luvun lukkareita olivat Tobias Immel, Gustaf Dammert ja Karl Johan Helenius. Puoli vuosisataa suntiona toiminut Karl Gustav Hubsberg-Louhio aloitti 1875 nuorena poikasena uni-lukkarina ja jatkoi pitkää uraansa suntiona, jonka tehtäviin kuului mm 'haavilla käynti'. Uni-lukkari istui korotetussa penkissään ja kävi herättelemässä uneen vaipuneita sanankuulijoita. Lukkari ja suntio keräsivät kolehdin pitkävartisella haavilla, laski rahat sakaristossa pappien kanssa sekä talletti rahat erikseen kirkonkassaan ja vaivaiskassaan. Pitäjänmatkoilla lukkari tai suntio toimi hevosmiehenä papille ja huolehti monista käytännön asioista mm matkakirstun sisällöstä kulloisenkin matkan tarkoituksen mukaisesti. Asikkalan kirkon lukkarintuoli oli ilmeisesti ainut kiinteän sisutuksen osa, joka pysyi vakaasti paikoillaan kirkon alkuajoista lähtien eli lähes kaksi sataa vuotta. Tästä huolimatta lukkarin tuolista ei löydy aikalaiskuvausta tai muutakaan merkintää asiakirjoista. Lukkarin tuoli sijaitsi saarnatuolin viereisessä ristinurkassa, mutta oli sitä yksinkertaisempi, ehkäpä samalla korkeudella lattian yläpuolella itäisen ja eteläisen ristirisakaran kulmauksessa. Lukkarin tuolista ylettyi hoitamaan kahta eri seinillä olevaa numerotaulua. Vanhin Asikkalan ristikirkon numerotaulua koskeva tieto on kirjattu Piispantarkastusinventaariin maaliskuussa 1753, jolloin kirkossa oli kaksi numerotaulua peltisillä numeroilla. Kappalainen Kiljanderin aikana oli tehty maaliskuussa 1823 monisivuinen luettelo kirkon esineistöstä. Kohdassa 'Kyrkans Diverse' selvitetään monisanaisesti numerotauluja seuraavasti: ʻTvänne äldre Siffer Taflor med en Sats Nummer. En vid Predikstolen med en Sats för Black Siffror. Tvänne nya Siffer Taflor vid Klockare bänken med tvänne omgonger Siffror Svart målade. Tvänne gamla söndriga Spar Sifforʼ. Vapaasti käännettynä siis kaksi vanhempaa numerotaulua numeroineen. 'numerosarja' on yliviivattu ja numerolajitelmaan viitaten marginaalissa on merkintä 'obrukbare' eli 'käyttökelvottomat'. Kaksi numerotaulua oli lukkarin penkin vieressä valkoiseksi maalatuilla lävistetyillä peltikirjaimilla ja saarnatuolin vieressä oli myös yksi taulu numeroineen. Lisäksi oli kaksi paria rikkinäisiä numeroita, jotka kaiken lisäksi marginaalimerkinnän mukaan olivat kateissa. Tästä voidaan siis päätellä, että 1823 oli käytössä kaksi uutta numerotaulua lukkarin penkin vieressä ja lisäksi yksi taulu saarnatuolin lähellä. Lisäksi kaksi vanhaa taulua oli käyttökelvottomat jo tuolloin. Peltisiä lävistettyjä numeroita oli kolme sarjaa, mutta vanhimpien taulujen numerot olivat siis kadoksissa. Toisin sanoen tässä mainituista numerotauluista kaksi oli hankittu 1820 paikkeilla, mutta vanhemmat taulut olivat kirkossa jo Tiilikirkon vihkiäisten aikaan lokakuussa 1880 piispantarkastuspöytäkirjaan merkittiin Wanhaan kirkkoon kuuluvana 'kaksi numerotaulua numeroineen' ja uudessa kirkossa oli 'kolme numerotaulua numeroineen'. Uudessa kirkossa oli arkkitehti Wileniuksen suunnittelemat uudet numerotaulut. Vanhan kirkon lukkarinpenkin seinustalla lienee tuolloin olleet mainitut 1820-luvun numerotaulut, mutta saarnatuolin taulu lienee siirretty sakastiin kun kirkko jätettiin autioksi. Sitten kun kirkkoa purettiin 1892 numerotaulut siirreltiin kellotapuliin varastoon tai mahdollisesti suoraan uuden kirkon tornin alatasanteelle. Näyttäisi siltä, että Hämeen museoon lahjoitettiin Asikkalan kirkosta numerotaulu tai kaksi, vaikkakaan ne eivät oppaan mukaan olleet esillä museohuoneissa. 12

13 Tampereen museoiden Siiri-tietokannan Esinekokoelmasta löytyy kuva numerotaulusta (hakusanalla ʻnumerotauluʼ tai 152/10), jollainen on myös kuvattu Asikkalan kirkkojen historiassa. Yksi edellä mainituista numerotauluista löytyi pölyisenä tiilikirkon tornivarastosta seurakuntamestarin ja tämän kirjoittajan toimesta talvella Vasemmalla Asikkalan puukirkon numerotaulu. Kuva kirjasta Asikkalan kirkkojen historia s.19. Oikealla tiilikirkon tornivarastossa oleva rikkinäinen numerotaulu. Numerotaulujen pohja oli tehty leveästä laudasta tai kahdesta, maalattu mattamaalilla ja toisen kehykset kullatusta muotoillusta puusta. Taulun ylä- tai alaosassa saattoi olla kullattu veistokoristeinen enkeli tai köynnöskoriste. Numeroita varten oli pohjan läpi lyöty tylppäpäiset naulat, joihin valkoiseksi maalatut pellistä leikatut painopisteestään rei'itetyt numerot asetettiin. Näyttäisi siltä, että virret veisattiin alusta viimeiseen jakeeseen, koska vain virsien numeroille oli paikat, ei jakeille. Varhaisimmat tiedot Asikkalan kirkon kolehtihaaveista löytyvät vuoden 1823 inventaarista, jossa toisena esineryhmänä on kirjattu 'Kyrkans Hafvar: En gammal Haf, hvarmed samlas åt fattiga. En ny dito hvarmed samlas åt Kyrkan'. Kappalainen Kiljander oli siis kirjannut kaksi kolehtihaavia, joista vanhalla kerättiin kolehti köyhille ja uudella haavilla kirkolle. Keisarillisen Suomen alkuvuosikymmeninä vaivaishoito ei ollut yhteiskunnan pakollinen tehtävä, vaan köyhät ja muut vaivaiset joutuivat tulemaan toimeen kerjäämällä. Varoja ei tällaisen syrjäisen kappelin kolehtihaaveihin varmaan paljoakaan kilissyt eikä kahissut isäntien sarkahousujen taskuista. Autonomian alkuaikoina Suomen rahapolitiikka lienee ollut melko sekalaista, koska liikkeellä oli yhtaikaa Ruotsin kruunuja ja Venäjän ruplia. Maaseudun väestö eli vaihdantataloudessa ja voisi olettaa, että kirkon etupenkeissä istuvan harvalukuisen yläluokan varassa kolehtituotto pääasiassa oli. Suntio ja lukkari keräsivät kolehdin uhrivirren aikana kahdella puuvartisella haavilla, joista vanhempi oli tehty sinisestä silkkivuoratusta nahasta 13. Kun uhrivirsi oli laulettu loppuun, kolehdin kerääjät asettuivat sakastin pöydän ääreen laskemaan kolehdin tuottoa. Viimeisessä ristikirkon aikaisessa inventaarissa 1880 mainitaan 'Wanhassa kirkossa kaksi haavia, uuden kirkon sakaristossa kaksi haavia'. Ensiksi mainitut olivat siis ne, joista toinen oli 1823 'vanha' ja toinen 'uusi'. Viimeiseksi mainitut olivat uuteen tiilikirkkoon teetetyt haavit. Asikkalan seurakunta on lahjoittanut 2000-luvulla Asikkalan Kotiseutuyhdistykselle yhden kolehtihaavin, joka oli jompikumpi noista 1823 mainituista. Pitkävartisilla haaveilla ja käsihaaveilla on omat telineensä tiilikirkon sakastisssa. 13 Blomstedt 1981, s

14 Kynttiläkruunut, messinkikruunut, kandelaberit ja lampetit Ristikirkkojen sisävalaistus oli enimmäkseen hämärä. Ristisakaroiden sivuseinissä sakariston kulmausta lukuunottamatta oli kahden puitteen levyiset ikkunat. Eteläikkunoista siilaantui auringonkilo kapeana hiljakseen kohti alttaria siirtyvänä auringonsiltana antaen auringonsäteiden osua vuorollaan joihinkin penkkiriveihin ja luoden säteensä myös maalauksin kuvitettuihin tummiin hirsiseiniin. Lehtereiden rakentamisen jälkeen ja tummien seinien vuoksi kirkkoon tarvittiin paljon kynttilänvaloa. Kynttelikkövalikoiman tietolähteenä voidaan pitää laadittua piispantarkastuspöytäkirjaa. Vaikuttavimmat valaisimet olivat ʻ18 kynttilanjalkaa kirkon seinilläʼ. Ne olivat suuria puisia kynttelikköjä, joissa vaakasuoran käsivarren päässä oli poikittainen vaakasuora sorvattu jalka seitsemälle kynttilälle. Näistä neljä oli molempien ulko-ovien pielissä oven yläreunan korkeudella. Kuusi paria kynttilänjalkoja oli eteläisen, läntisen ja pohjoisen ristisakaroiden ikkunoiden molemmin puolin. Sakariston kulmauksen seinissä ei ollut ikkunoita eikä siis näitä suuria seinäkynttilänjalkoja. Loput kaksi kynttilänjalkaa olivat itäisen sakaran eteläseinän ja alttariseinän ikkunoiden molemmin puolin. Nämä 126 käsivarsikynttilää loivat kirkkoon tunnelmallisen yleisvalaistuksen ja antoivat palaessaan myös tarvittavan alkulämmön kirkkotilaan. Seinästä ulostyöntyvän kynttelikön puinen jalka oli muotoiltu käsivarreksi, joka symboloi Jumalan auttavaa kättä, joka tarjoaa valoa seurakuntalaisille. Kuvassa Jämsän kirkon viisi-sakarainen kynttelikkö ojennetun käsivarren tukemana vuodelta 1684 Jämsän kirkkomuseossa. Vastaavat seitsen-haaraiset kyntteliköt tosin suoran käsivarren tukemana ovat edelleenkin olemassa sähköistettyinä Asikkalan sisarkirkossa Iitissä alkuperäisillä paikoillaan ja saman kirkonrakentajan aikaansaamina Kun Asikkalan puukirkko jätettiin autioksi 1880 olivat nämä varsin kauniit seinäkyntteliköt paikoillaan ehjinä, mutta kirkkoa purettaessa olivat ne jo ʻrikkiʼ. Alkuperäiset messinkiset kynttilänjalat olivat hävineet Asikkalan kirkosta jo silloin kun kappalainen Johannes Pauli Paulinus siirtyi Iitin kappalaiseksi 1670 eli 19 vuotta ennen Asikkalan ristikirkon valmistumista. Alttarimuutoksen yhteydessä hankittiin Asikkalan kirkkoon lisää puisia kynttelikköjä alttarin molemmin puolin. Alttarin kahtapuolta sijaitsivat edellä mainitut suuret maalautut puiset kynttiläkruunut. Lisäksi kirkon lattialla oli vielä kaksi maalattua kynttilänjalkaa. Näissä lienee ollut yhteensä sija 28:lle kynttilälle, mikäli kussakin oli seitsemän kynttilää. Kirkossa oli myös ʻ16 läkkilampettia, yksi kynttiläkruunu läkistä, kaksi vanhaa kandelaberi paria ja kolme plääteri kynttilänjalkaaʼ. Siis yhteensä kuusi kappaletta metallista kattokruunua, kaksi- tai useampihaaraista kookasta kynttelikköä ja metallista kynttilänjalkaa. Näissä lienee ollut yhteensä noin 50 kynttilää, tosin ehkäpä osa läkkipeltisistä kynttiläkruunuista ja kandelabereista sijaitsi sakaristossa. Näissä kaikissa kyntteliköissä oli siis yhteensä yli kaksi sataa kynttilää valaisemassa kirkkoa. Tiilikirkon eteisessä on ʻkaksi vanhaa kandelaberiaʼ messingistä luvulta. Taivutettu yläosa suojasi hirsiseinää kynttilän kuumuudelta. 14

15 Kirkon eteisen katossa on puukirkosta tuotu messinkinen kattokruunu, jossa on vuosiluku Tornivarastossa on lisäksi läkkipeltisiä seinälampetteja 1800-luvulta kahta eri mallia. Vasemmalla tonivarastossa pölyyntyneet kaksi messinkistä kynttilänjalkaa 1800-luvulta mutta molemmat 1920-luvulla sähköistettyjä. Oikealla varaston orresta roikkuvat erikoiset kupariset kynttiläkruunut luvulta. Molemmat vanhan puukirkon peruja. Muut irtaimet esineet Vanhan kirkon sakaristossa oli 1871 laatikoilla varustettu suurempi pöytä ja pienempi pöytä, kaksi tuolia ja kaksi kaappia, jotka olivat maalattuja sekä kirjahylly. Arkistokaappia säilytettiin tuolloin pappilassa. Pöydällä oli peltinen kirjoitusvälinerasia ja ilmeisesti pöytälaatikossa kirkon sinetti. 14 Lisäksi inventoitiin kynäveitsi. Nämä kaikki mainitut esineet olivat inventoitu vielä piispantarkastuksessa Tällöin kirkossa oli myös 'Taulu H. M. Keisarin Suomen maalle annettu uskonnon vakuutus'. Johonkin varastoon lienee jäänyt Aleksanteri I ja Kuningas Kustaa III ʻuskonnon vakuutuksetʼ sekä ʻEntisen Hämeen rykmentin toisen pataljoonan lippu silkistaʼ, joka lahjoitettiin Hämeen museoon. 'Asikkalan kirkon kaluluettelo Piispantutkintoon 24 p. Lokak. v. 1880' sisälsi vielä luettelon kirkon työkaluista, joita oli mm rautaseipäät ja -lapiot, kiviporat, väkivasarat ja moukarit sekä uudempi kihveli. Lisäksi kirkon tarpeista löytyi tervaköyttä, kaksi köysipylpyrää, iso kirves ja tikapuut. Punamullan keittämistä varten ja kattotervan kuumentamiseen kirkolla oli oma 'suurempi ja pienempi pata' sekä kaksi ämpäriä. Aulis Blomstedt kertoo Asikkalan historiassaan s. 597 kirkonrakentaja David Juhaninpojan valmistaneen 'kuorin sekä muutamia herrainpenkkejä veistoskoristein'. Tämän kirjoituksen s. 4 ilmenee, että aluksi alttari sijaitsi nykyisen saarnatuolin kohdalla ja nykyisen alttarin paikalla kuorin ja itäpäädyn välissä oli säätyläisten istumapaikat. Kirkonrakentaja oli siis valmistanut näitä koristeellisia herrainpenkkejä pitäjän arvohenkilöille, jotka sitten vastalahjaksi ja ajan tavan mukaan lahjoittelivat kirkolle monenlaisia arvoesineitä. Rahvas joutui tekemään itse omat penkkinsä kylittäin osoitettuihin penkkikortteleihin. Kirkkoon tehtiin uusi penkkijärjestys kappalainen Laurellin aikana 1760, kun alttari siirrettiin itäpäätyyn ja saarnatuoli pohjoisen ja itäisen ristivarren kulmaukseen. Tällöin olivat kuori ja nämä herrainpenkit' olleet käytössä jo 60 vuotta, eikä niistä asiakirjoissa eikä kirjallisuudessa enää mainita. Sen sijaan kirkkoon tehtiin uudet penkit, joista joitakin lienee edelleenkin tallessa mm tiilikirkon kellotornissa ja eräässä yksityiskodissa Kirkonkylän Vedentakana. Saman kantatilan kirkon vierestä isojaon yhteydessä siirretyn tilakeskuksen uudisrakennuksen eteisen seinällä on perimätiedon mukaan vanhan puukirkon 14 Kuvat ja kertomus sinetistä kts Osa s

16 vaatenaulakko tai sen osa. Täsmälleen samanlaisia, todennäköisesti siis puukirkon eteisten tai sakariston seinällä olleita puisia vaatenaulakkoja on Kirkonkylän koululla ja eräissä muissa puukirkon rakennustarpeista rakennetuista rakennuksista Asikkalanselän liepeillä. Puukirkon vaatenaulakko erään ykstyiskodin eteisen seinällä. Rangaintusväilneet Kirkon irtaimeen omaisuuteen ovat kuuluneet kautta aikain joukko rangaistusvälineitä, joita mainitaan jo Raamatussakin. Jeremiaan kirjassa (29:26) Sefanja 'on pantu toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina' päätettiin kirkontontin naapurinpojat, Kaivolan Erkki ja Israel 'panna jalkapuuhun, elleivät suorita opettajien heille panemia läksyjä'. Söyrinki Salon kylästä tuomittiin jalkapuurangaistukseen, koska sanoi menevänsä kirkkoon, mutta jäikin kylälle koko sunnuntaiksi juopottelemaan jonkun tuttavansa luo. 15 Jalkapuu kiellettiin asetuksella Asikkalan seurakunnan itsenäistymisvuonna Häpeäpenkissä istutettiin mm aviottomia lapsia synnyttäneitä naisia. Kohtalokkaasti lajinsa viimeisimpiä oli Asikkalan kirkkoherra Erik Viktor Petterson, jonka 'hovioikeus tuomitsi kirkonkokouksen pöytäkirjan wäärentämisestä seisomaan tunnin ajan kaularaudassa kaakipuun vieressä häpeämässä ja pidettäwäksi 5 wuotta kuritushuoneessa'. 16 Kaakipuu oli seinään kiinnitetty häpeäpuu, johon kaularauta oli kiinnitetty. Jämsän kirkkomuseossa on häpeäpenkki eli mustapenkki ja Asikkalan hautausmaan kellotapulin läpikäytävässä on malliksi tehtynä uudisrakenteinen jalkapuu. Asikkalan jalkapuu oli sijoitettuna tapulin läpikäytävään, jossa vääryyden tekijä kärsi rangaistuksensa kirkonmenojen aikana. Pikkumies näyttää kuinka rangaistuksen saanut asetti toisen jalkansa jalkapuun hirsivälin koloon. Hirret lukittiin munalukolla toisesta päästään, toisessä päässä oli sarana. Rangaistusta kärsivä oli luonnollisesti aikuinen ja yletti istumaan ylemmän hirren päällä. Kuva Lauri Muranen. 15 Asikkalan seurakunta s.37 ja s Turun lehti

17 Kirkon arkisto, kirjasto ja kirstut Kirkonkokoukset järjestettiin puukirkossa, joten kirkon arkiston säilyttäminen sakaristossa oli luontevaa ainakin vuoteen 1879 asti, jolloin kirkonmäelle valmistui Asikkalan ensimmäinen kunnantupa, jossa kirkonkokouksia alettiin sittemmin pitää. Varsinainen kirkon väestörekisteriä vastaava arkisto sisälsi mm syntyneiden, rippilasten, vihittyjen ja kuolleiden luettelot, jotka laadittiin aikajärjestyksessä omiin kirjoihinsa. Hallintoarkistoon kuuluivat mm kalustoluettelot, pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat, Piispantarkastuspöytäkirjat ja kirkolliset sekä kuninkaalliset kuulutukset. Talousarkistosta löytyvät kiinteän omaisuuden katselmuspöytäkirjat ja kaikki tilikirjat liitteineen. Vanhimmat arkiston asiakirjat koskevat vuotta Osa seurakunnan arkistosta on luettavissa digitaalisessa muodossa Vakka-arkistotietokannassa, tuoreimmat asiakirjat on arkistoitu seurakuntatalon omaan arkistoon Vääksyyn. Hämeenlinnan maakunta-arkistossa on 6,2 hyllymetriä Asikkalan seurakunnan arkistomateriaalia vuodesta 1672 alkaen sekä väestörekisterin mikrofilmejä. Vuotta 1817 vanhemmat Asikkalan Piispantarkastuspöytäkirjojen Turun tuomiokunnan kappaleet tuhoutuivat Turun palossa. Uuden tiilikirkon rakentamisen aikana kirkkoherra Pettersson asui omalla Kaivolan tilallaan ja satunnaisesti Helsingin asunnossaan, joten kirkkoherran pappila oli vuokralla ja arkistoa säilytettiin kirkon sakaristossa ja pitäjäntuvalla. Vasta 1900-luvulla pappilan länsipäätyyn rakennettiin seurakunnalle oma betonirakenteinen arkistohuone. Seurakunnan tehtäviin kuului vanhan puukirkon aikaan myös monia sellaisia tehtävien tuottamia arkistoja, jotka nykyään ovat aivan muiden tahojen harteilla tai ovat kokonaan jo täyttä historiaa. Näistä voidaan mainita mm kiertokoulujen oppilasluettelot, vaivaisruotuluettelot, rikos- ja rokotusluettelot, kansanopetustilastot ja jyvämakasiinin tilikirjat. Rahavaroja talletettiin tarkoitukseen aikoinaan hankituissa lukollisissa kirstuissa. Kirstut olivat vankkarakenteisia puukirstuja, joissa oli koristeelliset rautavahvikkeet ja sepän tekemät lukot. Kirkon kirstut olivat kukin tarkoitettu omaa tiettyä käyttötarkoitustaan varten. Tiikirkon tornivarastossa heinäkuussa 2010 kuvattu kirstu, joka oli täynnä 1800-luvun ruotsinkielisiä kirkollisia ilmoituksia nyörillä sidottuina siisteihin nippuihin. Eri inventaareista kerättyjen tietojen perusteella voidaan laatia oheinen luettelo Asikkalan kappeliseurakunnan kirstuista ja arkuista 1600-luvulta alkaen: vanhin oli 'Yksi suurempi kassakirstu, hyvin raudoitettu neljällä lukolla ja kulmaraudalla'. rahakirstuna käytössä jo 1672 'lisäksi yksi vanha kirstu' 1690 inventaarissa 'Pienempi kassakirstu' 'Pienempi kassakirstu 2 lukolla, jossa tallehdittiin kirkon asiakirjoja' 'Kirstu, jota käytetään koulumestarilta pitäjän kouluissa' ʻKirstu, jota käytetään lukusilla pitäjällä' 17

18 Ilman tarkempaa inventointia voitaneen olettaa, että näistä jotkin maininnat koskivat keskenään samaa kirstua. Joka tapauksessa yksi tai kaksi kirstua tarvittiin kolehtirahojen säilyttämiseen, yksi matkakirstu lukusten yms pitäjänmatkojen tarpeisiin ja myöhemmin yksi koulumestarille kiertokoulujen tarpeiden kuljettamista varten. Luettelon kirstut ovat olettavasti seurakunnan hallussa joissakin varastojen sopukoissa. Piispantarkastuksessa 1753 kirjattiin kirkon omistukseen kuusi kirjaa, mm Gezeliuksen 1728 valmistunut Uusi Testamentti, vuoden 1686 Kirkkolaki ja vanhimpana Suomenkielinen kirkkokäsikirja vuodelta Uuden tiilikirkon valmistuessa 1880 Asikkalan kirkon arkistoon kuuluvia kirjoja, 'mietteitä ja ehdotuksia, Kuninkaan ja Keisarillisen Senaatin määräyksiä ja muita asiakirjoja' ja mm uuden kirkon piirustuksia kirjattiin jo sivukaupalla. Asikkalan kirkon vanhaa kirjakokoelmaa säilytetään nykyään Vääksyn seurakuntakeskuksen arkistoholvissa sekä joitakin kirjoja tornivarastossa. Kirkon kassa oli tyhjä 1690 piispantarkastuksessa, mutta uuden tiilikirkon vihkiäisten aikaan kirkon kassassa oli 3021 markkaa, viinikassassa 5525 ja kirkkorakennuksen kassassa markkaa vastaten yhteensä euroa. Kirkonkellot Nykyisen tiilikirkon tornissa on kaksi kirkonkelloa, jotka molemmat siireettin vanhasta tapulista 1880 valmistuneesen uuteen kellotapuliin. Suurempi kelloista on valettu Tukholmassa Kellon halkaisija on n. 70 cm. Pienemmän kellon on valatunut Michael Rostedt Luvialla 1833 eikä Eurassa 1834 kuten Asikkalan seurakunnan omassa historiikissa kerrotaan. Kellot on automatisoitu ja soittoa voidaan ohjata sakastin säätötaulusta. Alunperin ristikirkon yhteydessä oli kaksi pientä malmikelloa painoltaan vain 51 kg ja 25 kg eli kuusi ja kolme leiviskää. Näitä varten edellisen pienen pitkäkirkon vieressä oli yksikertainen puusalkoteline jossa olivat nämä ʻporokellot killumassaʼ. 17 Kelloista lisää tämän kirjoitussarjan 4. Osassa s.6 ja 9. Painavat kirkonkellot kiinnitettiin kruunustaan vankkojen hirsiorsien varaan kirkon torniin. Yllä suurempi kello vuodelta 1730 ja alla pienempi kello vuodelta 1833 Messukasukat ja messupaidat Uskonpuhdistuksen jälkeen ryhdyttiin käyttämään ehtoollisjumalanpalveluksen johtajan eli liturgin alttarivaatteena messukasukkaa, hihatonta telttamaista vaatekappaletta, joka oli valmistettu arvokkaasta kankaasta ja koristeltu kristillisin symbolein. Asikkalan uuden kirkon vihkiäisten aikaan pidetyssä piispantarkastuksessa 1880 luetteloitiin sakaristossa olevaksi vanhassa puukirkossa käytetyt alttarivaatteet: yksi messukaapu, kaksi vanhaa kaapua, yksi messupaita ja yksi huonompi messupaita. 17 Asikkalan seurakunta s. 71; Asikkalan kirkkojen historia s.25 ja s.10 18

19 Melkoisen vaatimattomasti olivat pöytäkirjan allekirjoittajat, Porvoon piispa Hornborg, sotarovasti Petterson ja nimismies Lang asian ilmaisseet! Asikkalan ristikirkossa 190 vuotta käytetyt messukasukat ja -paidat: 1676 lahjoitettu punainen plyssinen messukasukka, jossa oli vihreä risti ja punainen pellavavuori 1600-luvun loppupuolella lahjoitettu punaista villakangasta oleva kasukka, jossa oli kultainen risti messupaidat samalta ajalta, toinen Sleesian palttinaa ja toinen kotikutoista pellavaa Adam Schrafferin lahjoittama punainen plyyssinen mesukasukka. Kultaisen ristin lisäksi kasukkaan on kirjottu kirjaimet RH AAD sekä vuosiluku 1676.Kasukat lahjoitettiin Hämäläisen Osakunnan keräyksessä 1905 Hämeen Museoon Tampereelle. Valokuva Asikkalan Kotiseutuyhdistyksen esinemuseon eteisessä olevasta valokuvasta. Vanhin messukasukka oli kuitenkin poikkeuksellisen arvokas. Tähän on syytä liittää Anneli Mäkelän Asikkalan kirkkojen historiassa antama selvitys sellaisenaan: 18 Asikkalan vanha messukasukka oli kullanväristä atlas-silkkiä ja runsaasti koristeltu. Tämä silkkidamastinen messukasukka oli kudottu 1300-luvulla Italian Luccassa ja kuuluu Suomen kirkon katolisen ajan loistotekstiileihin niin, että sille on lähin vertailukohta Hollolassa säilynyt 1500-luvun alankomaalainen kirjontatyö Muut kirkolliset rakennukset ja ristikirkon osat Hautausmaan luoteislaidalla kallioiden välissä oli ns leikkuuhuone, jonka varusteina olivat kaksi mustaksi maalattua ruumispaaria paarivaatteineen ja -liinoineen, kaksi surusauvaa, yksi rikkinäinen köyhäintukki, palli ja kaksi tuolia, leikkuupöytä ja kuparinen pesuvati, joka vietiin uuteen tiilikirkkoon ja muut leikkuuhuoneen tarpeet siirrettiin myöhemmin uuden kappelin alakertaan rakennettuun leikkuhuoneeseen eli nykyiseen ruumishuoneeseen. Vanhan leikkuuhuoneen hirsistä rakennettiin Asikkalanselän rannalle yksi lomarakennus. ʻKirkon hirsiäʼ joutui myös monien vaiheiden kautta entisen kappalainen Laurellin Kauvon tilalle, josta näitä rakennuksia tai niiden hirsiä päätyi 1910 huutokaupassa myöhemmin nimitetyn sisäministeri Heikki Ritavuoren omistukseen ja uudelleen pystyttettyinä useampiinkin paikkoihin hänen omistamallaan Pulkkilanharjulla. Erään Vedentakana olevan asuinrakennuksen keittiön lattia on tehty puukirkon lattialankuista. Puretun kirkon hirsistä rakennettiin Kurhilan koulu, joka paloi 1946 sekä Kirkonkylän koulu, joka seisoo jykevänä edelleenkin, tosin autiona tiilikirkon tontilla Kirkonkylässä. Koulun pärekaton aluslautoina käytettiin vanhan puukirkon holvilautoja, jotka olivat kauttaaltaan maalattu barokkimaalauksin Raamatun kuvitukseksi. Osa laudoista on koulun vintillä maalattu pinta näkyvissä. Näissä laudoissa on tallella kirkkotaidetta 1690-luvulta. 18 Piispantarkastuspöytäkirja, HMA Asikkalan srk II Cd:1, sekä Anneli Mäkelä, 1980 s.25 19

20 Yhteenveto Asikkalan ristikirkon esineistöstä Kun 190 vuotias Asikkalan ristikirkko jätettiin autioksi 1880 odottamaan purkamistaan siirrettiin varastoon tai uuteen kirkkoon arvokas kokoelma kirkkoantiikkia, josta osa lahjoitettiin 1905 Hämeen Museoon. Vanhin esine oli Italian Luccassa valmistettu messukasukka 1300-luvulta. Vanhin kirkkokäsikirja oli vuodelta Alttarivaatteita oli vuodelta 1664, kirstu ja messukasukka 1670-luvulta. Ristikirkkoon hankitiin 1690 mennessä mm saarnatuoli tuntilaseineen, krusifiksi ja pyhimyspatsas, kaksi alttaritaulua, messupaidat, rippikello ja hopeinen öylättilautanen sekä mm seinäkynttilänjalat. Kirkon valmistuttua sen seinät ja katto kuvitettiin täyteen barokkimaalauksilla luvun alussa hankittiin numerotaulu ja messinkilampetit. Vanhempi kirkonkellokin oli tuolloin jo 150 vuotias. Kirkon hirret olivat aloittaneet kasvunsa jo 1500-luvulla. Kirkkoherra Pettersonin jouduttua eroamaan virastaan seurakunnan vt pastori, 24 vuotias Alfred Lindgren kirjoitti Muinaistieteelliselle toimikunnalle anoessaan puukirkon purkulupaa: Mitään erinomaista muinaistieteelle kallisarvoista tavarata ei kirkossa liene. Taideopiskelija Kaarlo Vuoren lyijykynäpiirros Asikkalan kirkon tyhjästä sisätilasta heinäkuussa Piirros alttarin edustalta itäristin perältä kohti läntistä sisäänkäyntiä. Peräseinällä oikeakätinen sulkapaneloitu ulko-ovi avautuu läntiseen eteiseen, oikealla sakariston ovi, sen päällä rippikello. Länsisakaran seinillä näkyy vasemmalla ikkuna etelään ja oikealla pohjoiseen. Keskellä ristikeskus, jonka sidehirret on esitetty ilman nurkkien tukikonsoleita. Seinän alaosassa on panelointi, jonka yläreunassa vaakasuuntainen jakolista. Lattialautojen pääsuunta näkyy kuvassa. Seiniin ja kattoon on kuvattu Kaarlo Vuoren dokumentoimia barokkimaalauksia. Ristikeskuksessa on tasalakinen holvikeskus, jossa keskusympyrä 19. Tapio Blåfield Huhtikuussa Piirrokset ja kuvat kirjoittajan ellei toisin mainita 19 Kuva kirjasta Suomen taide 3, Lars Pettersson, Ristikirkot s