SUOMEN MAASTOHIIHTO RY VUOSIKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN MAASTOHIIHTO RY VUOSIKERTOMUS"

Transkriptio

1 SUOMEN MAASTOHIIHTO RY VUOSIKERTOMUS

2 1. JOHDANTO Suomen Hiihtoliiton toiminta organisoitui uudella tavalla Pääosa Hiihtoliiton lajitoiminnasta siirtyi kolmen lajiyhdistyksen alaisuuteen ja Hiihtoliiton oma toiminta keskittyi lajien yhteisten asioiden hoitamiseen ja edunvalvontaan sekä kansainvälisten kilpailujen järjestämiseen Suomessa. Vuoden 2010 alussa aloitti toimintansa Suomen Maastohiihto ry, joka vastaa yhtenä Hiihtoliiton lajiyhdistyksenä maastohiihdon lajitoiminnasta. Muut Hiihtoliiton lajiyhdistykset ovat Ski Sport Finland ry (alppilajit) ja Finnjumping ry (mäkihyppy ja yhdistetty). Suomen Maastohiihto ry:n tarkoituksena on toimia maastohiihdon alalla Suomessa toimivien yhdistysrekisteriin merkittyjen yhdistysten ja muiden yhteisöjen sekä yksityisten henkilöiden aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä sekä keskuselimenä ja sen tehtävänä on maastohiihdon urheilutoiminnan edistäminen ja tukeminen. Yhdistys huolehtii jäsentensä yhteisistä kehittämis- ja edunvalvontatehtävistä sekä edistää maastohiihdon huippu-urheilua ja hiihdon harrastusta Suomen kansan keskuudessa. Yhdistyksen toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet. Toiminnassa pyritään edistämään laaja-alaisesti tasa-arvoista liikuntakulttuuria. Hiihtoliiton ja lajitoiminnan uudelleenorganisoitumisen yhteydessä muutettiin myös toiminta- ja tilikausi ajaksi , joka vastaa hiihtourheilun kilpailukautta. Myös Suomen Maastohiihdon (SMH) ensimmäinen toiminta- ja tilikausi oli pidennettynä yhteensä 17 kuukautta VARSINAINEN TOIMINTA Suomen Maastohiihdon varsinainen toiminta on jaettavissa viiteen toiminnalliseen osaan: huippu-urheiluun, harrastehiihtoon, nuorisohiihtoon, kenttätoimintaan ja kotimaiseen kilpailutoimintaan. Maastohiihdon huippu-urheilun tavoite oli olla huippuluokan maa kaikissa maastohiihdon toiminnoissa. Päätavoite oli menestyä hyvin vuoden 2010 olympiakisoissa ja vuoden 2011 MM-kisoissa kaikissa ikäryhmissä sekä maailmancupissa.

3 Harraste- ja aikuishiihdon tavoitteena oli jatkaa hiihdon harrastajille suunnattua terveyttä sekä työja toimintakykyä edistävää toimintaa seurojen, piirien ja lajiyhdistyksen toteuttamana. Seurojen tehtävänä oli järjestää aikuisten hiihtokouluja sekä erilaisia kuntotapahtumia. Suomen Maastohiihto tuki tätä tavoitetta omalla materiaalillaan, olemalla mukana tapahtumissa sekä netti-informaatiolla. Maastohiihdon nuorisohiihdon toiminnassa oli pääpaino sinettiseuratoiminnan ajan tasalle saattamisessa. Lisäksi seuraohjaajien työtä tuettiin, jotta laadukasta toimintaa olisi tarjolla mahdollisimman monella paikkakunnalla eri-ikäisille ja eritasoisille lapsille ja nuorille. 2.1 HUIPPU-URHEILU Maajoukkueen kilpailutoiminta Maastohiihdon huippu-urheilun tavoite oli olla huippuluokan maa kaikissa maastohiihdon toiminnoissa. Päätavoitteena oli menestyminen Vancouverin olympiakisoissa ja Oslon MM-kisoissa sekä maailmancupissa. Vancouverin olympialaisista oli kotiin tuomisina kaksi pronssimitalia. Aino-Kaisa Saarinen oli kolmas yhteislähdöllä käydyssä 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa ja naisten viestijoukkue (Pirjo Muranen, Virpi Kuitunen, Riitta-Liisa Roponen ja Aino-Kaisa Saarinen) 4 x 5 kilometrin viestissä. Oslon MM-kisoista hiihtäjämme saavuttivat neljä mitalia, joista yksi oli kultainen, yksi hopeinen ja kaksi pronssisia. Matti Heikkinen voitti 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun, Aino-Kaisa Saarinen ja Krista Lähteenmäki saivat hopeaa perinteisen hiihtotavan sprinttiviestistä ja Aino-Kaisa Saarinen lisäksi pronssia kymmenen kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailusta. Pronssia tuli myös naisten 4 x 5 kilometrin viestistä joukkueella Pirjo Muranen, Aino-Kaisa Saarinen, Riitta-Liisa Roponen ja Krista Lähteenmäki. Kauden maastohiihdon maailmancupin kokonaiskilpailussa Aino-Kaisa Saarinen sijoittui neljänneksi ja Riitta-Liisa Roponen seitsemänneksi. Matti Heikkinen oli kokonaiscupin 13:s. Kaudella Aino-Kaisa Saarinen oli yhdeksäs ja Matti Heikkinen 25:s kokonaiscupissa. Maailmancupin osakilpailuissa maastohiihdon urheilijat saavuttivat kauden aikana 12 palkintokorokesijoitusta, joista kaksi oli maailmancupin osakilpailuvoittoja. Tour de Skillä Aino- Kaisa Saarinen sijoittui neljänneksi ja Riitta-Liisa Roponen kuudenneksi. Kilpailukauden 2010

4 2011 aikana suomalaishiihtäjä kiipesi maailmancup-kiertueen palkintokorokkeelle viidesti, kerran korkeimmalle korokkeelle. Tour de Skillä Krista Lähteenmäki hiihti kahdeksanneksi. Nuorten MM-kilpailut järjestettiin Hinterzartenissa, Saksassa. Suomi sai kisoista neljä mitalia. Alle 23-vuotiaissa Mari Laukkanen voitti vapaan hiihtotavan sprintin ja Kerttu Niskanen kymmenen kilometrin perinteisen hiihtotavan kisan sekä Krista Lähteenmäki pokkasi kultaa viiden kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun päätteeksi. Vuoden 2011 nuorten MM-kisoista Viron Otepäästä ( ) maastohiihdon saldo oli kuusi mitalia. Krista Lähteenmäki voitti kultaa alle 23-vuotiaiden kymmenen kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa ja Kerttu Niskanen perinteisen hiihtotavan sprintissä. Paralympialaiset järjestettiin olympiakisojen tapaan Kanadan Vancouverissa Ilkka Tuomisto saavutti kisoista pronssia perinteisen hiihtotavan sprintissä. Tuomisto voitti kaudella toisen kerran peräkkäin myös maailmancupin kokonaiskilpailun Vammaishiihdon MM-kisat järjestettiin Hanti-Mansijskissa Venäjällä. Maija Löytynoja sijoittui kolmanneksi vapaan hiihtotavan sprintissä ja Ilkka Tuomisto sai niin ikään pronssia 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa. Sekä Löytynoja että Tuomisto sijoittuivat toiseksi vammaishiihdon maailmancupin kokonaiskilpailussa pystyhiihtäjien luokassa Harjoituskauden ryhmät ja leiritys Maajoukkuevalmennuksen toiminta toteutettiin aiempien kausien mukaisesti. Ryhmiä oli kolme eli A-maajoukkue, B-maajoukkue ja ST1-ryhmä eli nuorten maajoukkue. Näiden ryhmien valmennuksesta vastasivat neljä ryhmävalmentajaa. Ryhmien välillä pyrittiin mahdollisimman avoimeen ja kiinteään yhteistyöhön mm. pitämällä yhteisiä leirejä. Paralympiatoiminta oli integroituna osana valmennusryhmätoimintaa kuten aikaisemminkin. Harjoituskauden leirit toteutettiin Sognefjelletissä, Ylläksellä, St. Moritzissa, Rovaniemellä, Otepäässä, Vuokatissa, Ramsaussa ja Val Senalesissa Projektit ja kehittämishankkeet Tärkein kehittämishanke oli Suomen Maastohiihdon ja Suomen Olympiakomitean hiontaprojekti, jonka tavoitteena oli varmistaa menestyminen Vancouverin talviolympialaisissa. Hiontaprojektin avulla tehostettiin suksihuoltoa. Projektista vastasi huoltopäällikkö Pekka Kemppi.

5 2.1.4 Varainhankinta Maastohiihdon huippu-urheilun pääyhteistyökumppaneina jatkoivat ST1, Fixus, Fonecta, Sultrade (Craft), Veikkaus ja Vuokatti. Maastohiihdon poolisopimuksia ja muita vastaavia sopimuksia oli toimintakautena voimassa noin 30 eri tuotemerkin kanssa. Yhteistyösopimusten toteuttaminen näkyvyyselementtien ja muiden perusasioiden sekä viestinnän osalta onnistui varsin hyvin. Lajin medianäkyvyys säilyi hyvällä tasolla ja urheilijoiden menestyminen ylläpiti suuren yleisön ja yhteistyökumppaneiden mielenkiintoa toimintaamme kohtaan. Yhteistyökumppaneille sopimusten kautta suotu mahdollisuus käyttää urheilijoitamme omissa tilaisuuksissaan on usein käytännön aikataulujen suhteen hankalasti toteutettavissa oleva asia Antidopingtyö Suomen Maastohiihto ry on sitoutunut kulloinkin voimassa olevaan Suomen Antidopingtoimikunnan dopingsäännöstöön sekä WADA:n, Kansainvälisen Olympiakomitean ja kansainvälisen liiton (FIS) dopingsäännöstöön. Antidopingtiedotusta tehtiin maajoukkueurheilijoille informoimalla urheilijoita leirityksien yhteydessä dopingiin liittyvistä asioista. Urheilijoiden olinpaikkatietojen keräämistä ja toimittamista ADT:lle ja FIS:lle koordinoitiin. SM-kisoihin osallistuneille jaettiin Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa - vihkonen ja SMH piti vuosittaisen palaverin ADT:n kanssa ajankohtaisista asioista. III-tason valmentajatutkinnolla oli syksyllä 2010 jo neljännen kerran kolmen tunnin luento antidopingista ja ADT:n työ- ja toimintatavoista Kansainvälinen toiminta FIS:n toimintaan osallistuttiin aktiivisesti eri komiteoissa ja työryhmissä. Vammaisurheilun IPC:n toimintaan osallistuttiin myös aktiivisesti yhteistyössä Suomen Paralympiakomitean ja Vuokatin Urheiluopiston kanssa.

6 2.2 HARRASTEHIIHTO Harraste- ja aikuishiihdossa jatkettiin maastohiihdon harrastajille suunnattua toimintaa niin seurojen, piirien kuin lajiyhdistyksen toteuttamana. Seurojen tehtävänä oli järjestää aikuisten hiihtokouluja sekä erilaisia kuntotapahtumia. Suomen Maastohiihto tuki tätä tavoitetta omalla materiaalillaan, olemalla mukana tapahtumissa sekä netti-informaatiolla. Liitto osallistui tärkeimpien massatapahtumien markkinointiin Massahiihtotapahtumat Suomen Maastohiihto teki vuonna 2010 yhteistyötä 13 suuren massatapahtuman järjestäjän kanssa. Vuonna 2011 yhteistyössä oli mukana 14 massatapahtumajärjestäjää. Tapahtumia markkinoitiin lajiyhdistyksen kanavien kautta. Massatapahtumien järjestäjät maksoivat tästä Suomen Maastohiihdolle markkinointimaksua yhden euron / massatapahtumaan osallistuja. Hiihtäjä-lehti teki massaranking-extra-numeron sekä tapahtumakohtaiset nettisivut. Nettisivuilla toteutettiin karttapohjainen hakujärjestelmä, josta jokaisen tapahtuman tietoihin pääsi suoraan kartalta. Tavoitteena oli lisätä ko. tapahtumiin osallistuvien kiinnostusta massatapahtumiin ja siinä onnistuttiin nettisivujen kävijämäärien perusteella. Massatapahtumia markkinoitiin aktiivisesti myös -sivustolla, jossa kaikista tapahtumista oli omat erilliset kilpailu- ja tapahtumatiedot. Massahiihtotapahtumissa seurattiin lisenssi- tai Skipassinumeron ilmoittaneiden ranking-pisteiden kehitystä kauden aikana. Valtakunnallinen paremmuus julkistettiin viimeisen osakilpailun jälkeen keväällä Ukkohallassa Hyrynsalmella. Paikalla olleet ranking-sarjojen voittajat palkittiin pokaalein. Kampanjamääriä Laturetkiä / kuntotapahtumia yli 20 osallistujaa yli 100 osallistujaa yli 500 osallistujaa yli 1000 osallistujaa

7 Massarankattujen määrä miehet miehet 45 v miehet 60 v naiset naiset 45 v Yhteensä Massatapahtumat (massaranking-järjestäjät): Keski-Suomi Hiihto peruttu - Savonia Hiihto Botnia Vasan Hiihto Hyvinkää Hiihto peruttu - Kauha-Hiihto Finlandia-hiihto Oulun Tervahiihto Pogostan Hiihto Vuokatti Hiihto Helenan Hiihto peruttu Lapponia hiihto Ukkohalla-hiihto Fäboda-hiihto Saami Ski Race Massahiihtoranking-tapahtumissa oli vuonna 2010 yhteensä osallistujaa ja vuonna 2011 yhteensä osallistujaa Veteraanien kilpailutoiminta Veteraanihiihtäjille oli tarjolla monipuolisia mahdollisuuksia osallistua eritasoiseen kilpailutoimintaan. Veteraanien MM-kilpailut järjestettiin Ruotsin Falunissa ja Kanadan Sovereign Lake Nordic Centressä Mitalisaalis oli 50 mitalia Falunista ja 10 mitalia Kanadasta.

8 Veteraanien SM-viesteihin ja henkilökohtaisille matkoille Pyhäjärvellä ja Iisalmessa osallistui lähes 200 veteraanihiihtäjää. Kauden kansallisessa kilpailutoiminnassa 188 kilpailussa oli veteraanisarjat ja näistä oli ranking-kisoja 75. Kaudella veteraanisarjat oli 182 kilpailussa, joista 63 oli rankingkisoja. Ranking-voittajat ratkaistiin miesten sarjoissa M35, M45, M55, M65 ja naisten sarjoissa N35 ja N45. Rankattujen määrä veteraanisarjoissa M v M v M 55 v. 64 v M 65 v N 35 v. 44 v N 45 v Yhteensä Harrastehiihdon koulutus Harraste- ja terveysliikuntakoulutukseen kuuluvia I-tason ohjaajakoulutuksia oli seura- ja paikallistasolla muutamia. Vuoden 2009 aikana alkoi kouluttajakoulutus Vuokatissa II-tason ohjaajatutkinnolla, jolla myös laadittiin uusi I-tason koulutusohjelma. Koulutus päättyi maaliskuussa 2010, jolloin 15 koulutettua jalkautui kentälle I-tason koulutuksiin. Lajiyhdistys osallistui säännöllisesti Suomen Kuntoliikuntaliiton järjestämiin harrastevastaavien kuukausikokouksiin, jotka pidettiin pääsääntöisesti Pasilassa SLU-talossa Harrastehiihdon yhteistyökumppanit Harrastehiihdon tietojärjestelmäkumppanina toimi viisivuotisella sopimuksella Nettitieto Oy. Sopimuksen tarkoituksena on turvata maastohiihdon eri tietojärjestelmien kehitystyö nykyvaatimusten tasolle.

9 2.3 NUORISOHIIHTO Nuorisohiihdon kautta on luotu pohjaa elinikäiseen hiihdonharrastukseen sekä tarjottu mahdollisuus edetä harrastuksen, seuratyön tai huippuhiihdon parissa aina kansainväliseen menestykseen saakka. Maastohiihdon nuorisohiihdon toiminnassa oli pääpaino sinettiseuratoiminnan ajan tasalle saattamisessa. Lisäksi seuraohjaajien työtä tuettiin, jotta laadukasta toimintaa olisi tarjolla mahdollisimman monella paikkakunnalla eri-ikäisille ja eritasoisille lapsille ja nuorille. Seurojen nuorisoliikunnan toiminta-ajatuksena oli, että seuran tulee olla paikkakunnan hiihdon kokonaisvaltainen kehittäjä ja ennen kaikkea alle 16-vuotiaille tarkoitetun monipuolisen hiihtokoulun toteuttaja. Hiihtoseuroissa lisättiin hankkeita, joissa lapsiryhmien mukana olevat aikuiset (ohjaajat/valmentajat ja lasten vanhemmat) sopivat yhdessä pelisäännöistä. Tavoitteena oli, että hiihtoseura olisi hyvä paikka kasvaa. Monipuolisen hiihtokoulumateriaalin myötä seurat ja koulujen opettajat ovat saaneet apua seurojen ja koulujen hiihtotuntien pitämiseen. OpeSki-koulutuksissa pääpaino oli Opettajan hiihto-oppaan sisällöissä. Opas on tehty kouluhiihdon tarpeeseen opettaa hiihtoa koulussa nykyaikaisen liikuntakasvatuksen keinoin ja uusien opetussuunnitelmien edellyttämillä tavoilla. Yhteistyötä on korostettu myös seuran ja koulun kanssa ns. kummikoulutoiminnalla. OpeSki- tapahtumat järjestettiin yhteistyössä Valmentajapankin kanssa. Seurojen hiihtokoulut toteutettiin kolmessa tasossa: ja vuotiaiden hiihtokoulut sekä vuotiaiden Hopeasompa-koulut Paikallistuki Opetusministeriö ja Nuori Suomi yhdessä tukijoidensa kanssa jakoivat vuonna 2010 kymmenennen kerran paikallistukea iltapäivä- ja urheiluseuratoimintaan. Maastohiihtoseuroista 13 sai tukea toimintansa kehittämiseen. Vuonna 2011 kolme maastohiihtoseuraa sai toisen kerran jaettavaa päätoimisen työntekijän palkkaustukea ja lisäksi kuusi maastohiihtoseuraa sai paikallistukea iltapäivä- ja urheiluseuratoimintaan.

10 Paikallistuen määrät: vuosi hiihtoseuraa euroa vuosi hiihtoseuraa euroa vuosi hiihtoseuraa euroa vuosi hiihtoseuraa euroa vuosi hiihtoseuraa euroa vuosi hiihtoseuraa euroa vuosi hiihtoseuraa euroa Maastohiihdon nuorten Skipassien, lisenssien ja seurojen hiihtokoululaisten määrät: alle 18-v. Skipasseja nuorten lisenssejä hiihtokoululaisia Nuoren Suomen Sportti työllistää -tuella Suomen Maastohiihto ry palkkasi nuoren henkilön suunnittelemaan ja toteuttamaan maastohiihdon osan Your Move Suurtapahtumasta Työ alkoi ja huipentui Your Move Suurtapahtumaan Your Move Suurtapahtumassa maastohiihdon viikonlopun Your Move -leirille osallistui 55 iältään vuotiasta nuorta ja Suurtapahtuman kokonaiskävijämäärä oli noin Kausien ja parhaana nuorisoseurana palkittiin sekä syksyllä 2010 HiihtoSuomi-tapahtumassa Vuokatissa että keväällä 2011 Jyväskylässä liittovaltuuston kokouksen yhteydessä Ounasvaaran Hiihtoseura Sinettiseurat Sinettiseuroille järjestettiin valtakunnallinen kaikkien lajien koulutustilaisuus Helsingissä. Hiihdon sinettiseuroja oli mukana tapahtumassa 11, joista eri henkilöitä 15. Maastohiihdon sinettiseurat Espoon Hiihtoseura Haukiputaan Heitto Huhtasuon Hiihto 2000 (Jyväskylä) IF Brahe (Pietarsaari) Ilmajoen Kisailijat Ilomantsin Urheilijat Imatran Urheilijat

11 Kalajoen Junkkarit Keminsuun Kisa (Keminmaa) Keuruun Kisailijat Keravan Urheilijat Kuhmo-Ski Kuusamon Erä-Veikot Kymin Koskenpojat (Kotka) Lahden Hiihtoseura Lapinlahden Veto Lieksan Hiihtoseura Mikkelin Hiihtäjät Noormarkun Nopsa Oulun Hiihtoseura Ounasvaaran Hiihtoseura Pakilan Veto (Helsinki) Pargas IF (Parainen) Puijon Hiihtoseura (Kuopio) Pöytyän Urheilijat Rajamäen Kehitys (Nurmijärvi) Seinäjoen Hiihtoseura Siilinjärven Hiihtoseura Tammelan Ryske Tampereen Pyrintö Teuvan Rivakka Valkeakosken Haka Vammalan seudun Voima Vantaan Hiihtoseura Ylöjärven Ryhti Ylöjärven Urheilijat Hiihtokarnevaalit ja murtsikkakirjastot Hiihtokarnevaali järjestettiin Vuokatissa kahtena leirinä kesä- ja elokuussa Vuokatin Urheiluopiston toimesta. Leireille osallistui noin 100 nuorta. Kisakalliossa Hiihtokarnevaali järjestettiin elokuussa. Lapin Urheiluopiston Karnevaaliin osallistui nuorta. Murtsikkakirjasto toimi pääkaupunkiseudulla Ylläs-Hallissa talvina 2010 ja 2011 Intersportin vetämänä. Tarkkoja lukuja ei ole saatavilla, mutta käyttäjiä riitti hyvälumisten talvien ansiosta. Talvella 2011 aloitettiin Murtsikka-yhteistyö myös Suomen Ladun kanssa Paloheinässä ja ongelmana oli runsaslumisen talven aikaansaama välineistön riittämättömyys. Murtsikkakirjastolukuja aiemmilta talvilta: vuonna koulua 2947 käyttökertaa vuonna koulua 1840 käyttökertaa vuonna koulua 4700 käyttökertaa vuonna koulua 7200 käyttökertaa

12 2.3.4 Nuorten valmennus Kaudella nuorten liittojohtoisina valmennusryhminä toimivat ST1- ja Kultasomparyhmät. ST1-ryhmässä oli kuusi tyttöä ja viisi poikaa. Alle 18-vuotiaiden hiihtäjien Kultasomparyhmiä oli kolme: Etelä-Suomen-, Vuokatin- ja Rovaniemen-ryhmät. Valmennustoiminnassa korostettiin urheilijoiden kehittymistä itsenäiseksi ja vastuunsa tunteviksi niin harjoittelussa, kilpailuissa kuin muussa elämässään. Urheilulukiot ja muut urheiluoppilaitokset sekä Puolustusvoimien Urheilukoulu ovat toimineet osana SMH:n valmennusjärjestelmää antamalla nuorille urheilijoille mahdollisuuden yhdistää harjoittelu ja opiskelu tehokkaasti Nuorten MM-kilpailut Nuorten MM-kisoista Saksan Hinterzartenista vuonna 2010 maastohiihdon saldo oli kolme kultamitalia ja yksi hopea. Alle 23-vuotiaissa Mari Laukkanen voitti vapaan hiihtotavan sprintin ja Kerttu Niskanen kymmenen kilometrin perinteisen hiihtotavan kisan sekä Krista Lähteenmäki pokkasi kultaa viiden kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun päätteeksi. Naisten viestijoukkue otti hopeaa 4 x 3,3 kilometrin viestistä joukkueella Maria Grundvall, Marjaana Pitkänen, Tanja Kauppinen ja Krista Lähteenmäki. Vuonna 2011 nuorten MM-kisat hiihdettiin Viron Otepäässä, missä Krista Lähteenmäki voitti kultaa alle 23-vuotiaiden kymmenen kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa ja Kerttu Niskanen perinteisen hiihtotavan sprintissä. Niskanen pokkasi myös pronssimitalin yhdistelmähiihdon kisasta. Perttu Hyvärinen hiihti kahdesti nuorten MM-pronssille kymmenen kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa sekä yhdistelmähiihdossa. Pronssimitaliin ylti niin ikään poikien viestijoukkue, jossa hiihtivät Perttu Hyvärinen, Antti Ojansivu, Sami Lähdemäki ja Iivo Niskanen Kultasompa-valmennuksen tavoitteet Ryhmävalmennuksella oli merkittävä koulutuksellinen rooli. Leirien tarkoituksena oli auttaa nuoria kasvamaan ja kehittymään urheilijoina. Kovan harjoittelun lisäksi leireillä oli erilaisia luentoja, harjoittelun ja tekniikoiden analysointia sekä henkilökohtaisia haastatteluja. Kultasompa-valmennus toimi kolmena ryhmänä. Yhteensä ryhmissä oli 28 tyttöä ja 39 poikaa. Iältään ryhmäläiset olivat vuotiaita. Hopeasompa-valmennus toteutettiin piirikohtaisesti.

13 2.3.7 Koululaisten kansanhiihdot Perinteiset Koululaisten Kansanhiihdot järjestettiin Suomen Maastohiihdon toimesta. Kansanhiihdon suoritusjakso on neljä viikkoa ja kaikki tuloksensa lähettäneet luokat osallistuivat palkintojen arvontaan. Kaikkiaan palkittiin noin 20 luokan oppilaat. Edellisvuosia suppeamman tiedottamisen takia kansahiihtoihin osallistui edellistalvia vähemmän koululuokkia. Koulujen kansanhiihtojen suorituksia: Kouluja Oppilaita Kilometrejä vuonna vuonna vuonna vuonna vuonna vuonna vuonna vuonna Hopeasompa Hopeasomman alue- ja karsintakilpailut sekä Hopeasompa-finaalit kisailtiin 39. kerran vuonna 2010 ja 40. kerran vuonna Hopeasompa-järjestelmä on suurin ja eniten nuoria keräävä talvilaji. Alue- ja piirikarsintoihin osallistuu vuosittain yli nuorta. Hopeasompa-finaaleissa Helsingin Paloheinässä olivat sarjat 13-, 14-, 15- ja 16- vuotiaille. Henkilökohtaisilla matkoilla oli 848 osallistujaa ja viesteissä 202 joukkuetta. Vuonna 2011 Hopeasompa-finaaleissa Sotkamossa oli samat sarjat kuin Paloheinässä. Henkilökohtaisilla matkoilla oli 881 osallistujaa ja viesteissä 197 joukkuetta. Hopeasomman 16-vuotiaiden sarjat ovat ensimmäinen SM-tason hiihtokilpailu. Hopeasomman sprintit hiihdettiin KLL:n kisojen yhteydessä Seinäjoella maaliskuussa 2010 ja Saarijärvellä helmikuussa Vuonna 2010 sprintteihin osallistui yhteensä 220 tyttöä ja poikaa ja KLL:n kisoihin yhteensä 380 urheilijaa, jotka olivat iältään vuotiaita. Vuonna 2011 sprintteihin osallistui yhteensä 175 hiihtäjää ja KLL:n kisoihin yhteensä 325 nuorta vuotiasta urheilijaa.

14 2.3.9 Hopeasompa-piiritoiminta Piireillä oli nimetyt Hopeasompa-piiripäälliköt ja hiihtoseurat vastasivat paikallistason toiminnasta. Hopeasompa-järjestelmällä luodaan nuorille monipuolisia ja eritasoisia vaihtoehtoja tulla mukaan hiihdon harrastukseen. Vuonna 2010 Hopeasomman yhteistyökumppaneina olivat Intersport ja Kairest. Hopeasompa-piiripäälliköt Etelä-Karjala Kari Ahonen Kari Ahonen Etelä-Pohjanmaa Anna-Maija Mäntykoski Anna-Maija Mäntykoski Helsinki Arto Hiidensalo Timo Laine Häme Kari Lehtisaari Jarmo Latvanen Kainuu Ida Pitkänen Ida Pitkänen Keski-Pohjanmaa Mikko Välikangas Marita Seppälä Keski-Suomi Jouni Heinonen Jouni Heinonen Kymenlaakso Toivo Vahvelainen Toivo Vahvelainen Lahti Pia Pekonen Henna Sivenius Lappi Juha Nikunlassi Juha Nikunlassi Länsi-Pohja Kari Hannunkivi Kari Hannunkivi Pohjois-Karjala Lauri Partanen Lauri Partanen Pohjois-Pohjanmaa Janne Rytky Janne Rytky Pohjois-Savo Heikki Ukkola Heikki Ukkola Satakunta Teuvo Munkki Teuvo Munkki Suur-Savo Heli Lehikoinen Heli Lehikoinen Uusimaa Toni Ruohonen Toni Ruohonen Varsinais-Suomi Ari Lagerström Ari Lagerström FSS Anders Lindahl Anders Lindahl Nuorten valmentajat 2010 / 2011 ST1-ryhmä Kultasomparyhmät 2010 Kultasompa Etelä 2011 Kultasompa Vuokatti 2011 Kultasompa Rovaniemi 2011 Ilkka Jarva / Janne Hyyppä Teemu Pasanen Jouni Heinonen ja Pia Pekonen Jussi Piirainen ja Esko Paavola Vendla Tiihonen

15 Koulutustoiminta Opettajakoulutus Alkuvuodesta 2010 ja 2011 toteutettiin valtakunnallinen OpeSki- koulutus yhteistyössä Valmentajapankin kanssa. Tilaisuuksiin osallistui yli 100 opettajaa. I-tason ohjaajakoulutus I-tason valmentaja- ja ohjaajakoulutusta toteutettiin yhdessä hiihtopiirien ja liiton kouluttajien kesken. I-tason ohjaajakoulutuksesta valmistui 97 uutta hiihtokoulun ohjaajaa vuonna 2010 ja 32 ohjaajaa vuonna Vastaavasti I-tason valmentajiksi valmistui 74 uutta nuorisovalmentajaa vuonna 2010 ja 22 valmentajaa vuonna Sykettä Hyvään Seuraan Sykettä Hyvään Seuraan -projekti toteutettiin hiihtopiirien ja piirikehittäjien toimesta. Neljän tunnin ohjelma oli nuorisopainotteinen. Tilaisuuksien tavoitteena oli seuratoiminnan kehittäminen ja aiheina olivat mm. Hopeasompa-piirivalmennus, hiihtokoulutoiminnan organisointi, hiihtomaatoiminta sekä erilaiset nuorten hiihtokilpailut. 2.4 JÄRJESTÖTOIMINTA / KENTTÄTOIMINTA Kenttätoiminnassa tehtiin yhteistyötä 18 hiihtopiirin ja FSS:n (Finlands Svenska Skidförbud) kanssa Seuraluokittelu Seuraluokittelussa huomioitiin vuosi-ilmoitustiedot, piiriluokittelu, seuran kilpailumenestys SM- ja HS-kilpailuissa, ranking-menestys sekä lunastettujen lisenssien ja Skipassien määrä. Nuorisourheilun painoarvo oli 50 %, harrasteliikunnan ja huippu-urheilun painoarvo 25 % molemmilla. Vuoden 2010 seuraluokittelun kolme parasta seuraa olivat Kuusamon Erä-Veikot, Hollolan Urheilijat -46 ja Oulun Hiihtoseura. Seuraluokittelun paras piiri oli Häme, toinen FSS ja kolmas Pohjois-Pohjanmaa. Nuoriso- ja huippu-urheilupisteissä paras piiri oli Häme ja harrastepisteissä Pohjois-Pohjanmaa.

16 Vuoden 2011 seuraluokittelun kolme parasta seuraa olivat Ounasvaaran Hiihtoseura, Oulun Hiihtoseura ja Valkeakosken Haka. Seuraluokittelun paras piiri oli Häme, toinen Pohjois- Pohjanmaa ja kolmas FSS. Nuorisopisteissä paras piiri oli Häme ja huippu-urheilu- sekä harrastepisteissä Pohjois-Pohjanmaa Valmentaja- ja ohjaajakoulutus Valmentajakoulutuksessa uudistettiin materiaali verkko-oppimisympäristöön. Hiihtoliitto oli tiiviisti mukana valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen (VOK) kehittämishankkeessa. VOK-hankerahaa saatiin valmentajien itsearviontityökalun kehittämiseen ja työ saatiin eri toimijatahoilla hyvään alkuun vuosien 2010 ja 2011 aikana. Valmentajakoulutusmateriaalin uudistamista jatkettiin yhteistyössä Kihun ja Vuokatin Urheiluopiston kanssa. Hiihtopiirit vastasivat I-tason valmentaja- ja ohjaajakoulutuksesta, Suomen Maastohiihto II- ja IIItason valmentajakoulutuksesta. Tilastoja (osallistujamääriä): I-tason ohjaajakoulutus I-tason valmentajakoulutus II-tason valmentajakoulutus III-tason valmentajakoulutus Huoltokoulutus Uuden huoltokoulutusmateriaalin myötä Jari Nieminen järjesti lajiyhdistyksen nimissä niin seura- kuin piiritason vastuullisille I- ja II-tason huoltokoulutusta. Koulutukselle oli kova kysyntä. I-tason 20 tunnin koulutuksiin osallistui viidellä paikkakunnalla yhteensä 81 henkilöä ja II-tason 40 tunnin koulutuksen suoritti 18 henkilöä Valmentajakerho Valmentajakerho toimi jatkokoulutuskanavana I-, II- ja III-tason valmentajille. Kerho järjesti Jämillä kevätseminaarin, jossa toimivat luennoitsijoina mm. Reijo Jylhä, Ilkka Jarva ja Kari Manninen. Vuoden 2011 seminaari pidettiin Vierumäellä runsaalla luentoohjelmalla, josta vastasivat Leena Paavolainen, Vesa Mäkipää, Jussi Piirainen, Matti Haavisto, Krista Lähteenmäki, Magnar Dalen, Raino Nieminen ja Niclas Grön.

17 Kerhon puheenjohtajana on toiminut keväästä 2010 lähtien Pia Pekonen. Tilastoja Jäsenmäärä Kevätseminaarin osallistujat SM- ja TD-koulutus A- ja B-tason teknisten asiantuntijoiden jatkokoulutus ja vuoden 2012 SM-kisajärjestäjien koulutus järjestettiin Jyväskylässä. Mukana oli yhteensä 60 koulutettua teknistä asiantuntijaa ja SM-kisajärjestäjää. A-tason kansainvälinen FIS-TD-koulutus järjestettiin Sundsvallissa, Ruotsissa. Viisi suomalaista teknistä asiantuntijaa osallistui koulutukseen Olosuhdetyö Olosuhteiden osalta jatkettiin yhteistyötä seurojen ja kuntien kanssa. Olosuhdetietoutta jaettiin mm. Itä-Suomen Liikuntaopiston, Suomen Urheiluopiston ja Kuortaneen Urheiluopiston koulutuksissa, joihin Suomen Maastohiihto toimitti olosuhdemateriaalin. Suomen Maastohiihto piti yllä Hiihtonetti-latutilapalvelua. Asiassa tehtiin yhteistyötä Logica CMG:n kanssa mski-latutilapalvelun levittämiseksi kuntiin. Vuoden 2009 lopulla tehtiin yhteistyötä Traxmeetin (Elisa) kanssa, minkä seurauksena sovittiin hiihtolatujen tallentamisen aloittaminen nettikäyttöön kansalaisille. Tallennuslaitetoimitus tapahtui vuoden 2010 alkupuoliskolla. Ensimmäiset kohteet latutallennukseen olivat Ukkohalla, Hyrynsalmi ja Vuokatti. Vuonna 2011 Suomen Maastohiihto kustansi oppaan lumen säilömisestä. Opas on suunnattu niille tahoille, jotka suunnittelevat tai joilla on jo kokemusta lumensäilömisestä tai lumen tekemisestä ja kaikille maastohiihtolatujen ja lumen levittämisen kanssa tekemisissä oleville.

18 Liittojohtoisia koulutustapahtumia (henkilöä) III-tason valmentajakoulutus, Vuokatti II-tason valmentajakoulutus, Vuokatti I-tason huoltokoulutukset, 5 paikkakuntaa II-tason huoltokoulutus, Vuokatti 18 Valmentajakerhon kevätseminaari, Jämi 47 Valmentajakerhon kevätseminaari, Vierumäki 53 TD-jatkokurssi / SM koulutustilaisuus KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA Kilpailukaudella myönnettiin kilpailulupa 211 kansalliselle, monikansalliselle ja FISkilpailulle. Näistä yhdeksän kilpailua jouduttiin perumaan lumiolosuhteiden takia. Edellä mainituista kisoista 75 oli ranking-kisoja. Ranking toimi edelleen SM-kiintiöiden perustana ja apuna lähtöjärjestyksiä määriteltäessä. Kilpailukaudella myönnettiin kilpailulupa 207 kansalliselle, monikansalliselle ja FISkilpailulle. Näistä kahdeksan kilpailua jouduttiin perumaan lumiolosuhteiden takia. Edellä mainituista kisoista 75 oli ranking-kisoja. FIS-pisteet toimivat SM-kiintiöiden perustana Cup-järjestelmä Maastohiihdon maailmancupin osakilpailut järjestettiin Kuusamossa ja Lahdessa. Skandinavia-cupin Suomen-osakilpailu järjestettiin Keuruulla helmikuussa Pohjola-cupissa oli vuotiaille seitsemän osakilpailua ja St1-cupissa 20- vuotiaille seitsemän osakilpailua. Kauden nuorten cupissa vuotiaille oli 11 osakilpailua ja St1-cupissa 20-vuotiaille 12 osakilpailua. Parhaat nuoret palkittiin rahastipendein SM-kisat Vuonna 2010 yleisen sarjan SM-kisat järjestettiin Keuruulla ja Kontiolahdella, nuorten SM-kisat Kuopiossa, Imatralla ja Mikkelissä sekä nuorten SM-sprintti / KLL -kisaviikonloppu Seinäjoella. Hopeasomman loppukilpailu hiihdettiin Helsingin Paloheinässä ja veteraanien SM-kisat Pyhäjärvellä.

19 Vuonna 2011 yleisen sarjan SM-kisat hiihdettiin Vöyrillä ja Kuopiossa, nuorten SM-hiihdot Hollolassa, Vöyrillä ja Kuusamossa sekä nuorten SM-sprintti / KLL -kisaviikonloppu Saarijärvellä. Hopeasomman loppukilpailu toteutettiin Vuokatissa ja veteraanien SM-hiihdot Iisalmessa. Rankattuja kilpailijoita miehiä naisia yhteensä Lisenssit jakautuivat seuraavasti: aikuiset nuoret Skipassit jakautuivat seuraavasti: aikuiset nuoret Lisenssejä ja Skipasseja hankittiin vuonna 2010 yhteensä 9142 kappaletta ja vuonna 2011 yhteensä 9066 kappaletta (9034 kpl v 2009). Jäsenmäärä Hiihtoliitolla oli rekisterissä maastohiihdon seuroja seuraavasti: maastohiihtoseurat Yhteistyö Toimintavuoden aikana Suomen Maastohiihto oli yhteistyössä mm. Vuokatin Urheiluopiston, Suomen Urheiluopiston valmennuskeskuksen, Kuortaneen Urheiluopiston valmennuskeskuksen, lukuisten muiden urheiluopistojen, Suomen Liikunnan ja Urheilun, Jyväskylän yliopiston, Teknisen Korkeakoulun, Finlands Svenska Skidförbundin, Kilpa- ja Huippu-urheilun Tutkimuskeskuksen, liikunnan aluejärjestöjen, Koululiikuntaliiton, Suomen Kuntoliikuntaliiton (Kunto ry), Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen, Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen, Nuorten Akatemian,

20 Kirkon kasvatus- ja nuorisotyön yksikön, Suomen Ladun, Suomen Sotilasurheiluliiton ja Työväen Urheiluliiton kanssa. 3. TIEDOTUSTOIMINTA Maajoukkueen hyvä menestys näkyi myös kiinnostuksen lisääntymisenä. Tiedotusta tehostettiin koko lajiryhmässä. Maastohiihdon nettisivujen kävijämäärät olivat suurimmat koko Hiihtoliitossa. Hiihtäjä-lehti Suomen Maastohiihto ry:n jäsenlehti Hiihtäjä ilmestyi vuonna 2010 kuusi kertaa. Yksi lehdistä oli kaksoisnumero, joka sisälsi massahiihto-extran. Keväällä 2011 tehtiin kolme Hiihtäjä-lehteä. Lehden päätoimittaja oli Eeva Käyhkö. 4. HALLINTO Hiihtopiirikokous on Suomen Maastohiihto ry:n ylintä päätösvaltaa käyttävä elin. Hallitus käyttää päätösvaltaa yhdistyslaissa ja muissa SMH:n säännöissä mainituissa asioissa. Näiden lisäksi eipäättävinä eliminä yhdistyksessä toimivat hallituksen kulloinkin tarpeelliseksi katsomat työryhmät maastohiihdon asioiden valmistelemista ja hoitamista varten. Maa voidaan yhdistyksen päätöksellä jakaa piireihin ja/tai alueisiin, joista jokainen muodostaa toiminnallisen kokonaisuuden. 4.1 Hiihtopiirikokous Hiihtopiirikokous kokoontui toimintakauden aikana kaksi kertaa. Ylimääräinen hiihtopiirikokous järjestettiin Tampereella ja varsinainen piirikokous Vuokatissa. Ylimääräisessä kokouksessa olivat läsnä 17 piirin sekä FSS:n edustajat, varsinaiseen piirikokoukseen osallistuivat kaikki 18 hiihtopiiriä ja FSS. Ylimääräisessä piirikokouksessa päätettiin tehdä sääntömuutos yhdistyksen nimen kirjoittamiseen ja jätettiin kilpailusääntöjen uudistamisen loppuun saattaminen hallituksen tehtäväksi. Varsinaisessa hiihtopiirikokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja hyväksyttiin talousarvio sekä toimintasuunnitelma ajalle Lisäksi keskusteltiin tulevan toiminnan suuntaviivoista ja piiriväki peräänkuulutti avointa tiedotusta.

21 4.2 Hallitus Hallitukseen kuului puheenjohtaja ja viisi jäsentä. Hallitus piti 17 kokousta vuonna 2010 ja kymmenen kokousta tammi-toukokuussa Osa kokouksista pidettiin sähköposti- ja puhelinkokouksina. Hallituksen toiminta painottui toimintakauden aikana uuden organisaation käynnistämiseen ja talousasioihin. Hallituksen kokoonpano : Reijo Alakoski, puheenjohtaja Hannu Koivusalo Juha Tuikkanen Teuvo Sandström Perttu Huusko Asko Uurasjärvi Hallituksen kokoonpano eteenpäin: Reijo Alakoski, puheenjohtaja Hannu Koivusalo Teuvo Sandström Perttu Huusko Antti Jarva Asko Uurasjärvi / Jarmo Luuri (Luuri nousi hallitukseen Uurasjärven varajäsenen paikalta, kun Uurasjärvi valittiin SHL:n liittovaltuuston puheenjohtajaksi) 4.3 Työryhmät Suomen Maastohiihdolla oli neljä varsinaista työryhmää: kilpa- ja huippu-urheiluryhmä, kenttätoimintaryhmä, MTV- eli markkinointi,- talous- ja viestintäryhmä sekä TD-ryhmä. Työryhmät pitivät kukin 3 7 kokousta toimintakauden aikana. 4.4 Toimisto Suomen Maastohiihdon kotipaikka on Helsinki ja toimisto sijaitsee Länsi-Pasilassa SLU-talossa. Yhdistyksen palveluksessa oli toimintakauden aikana 7 8 henkilöä toimistoväkeä sekä lisäksi maajoukkueiden valmentajia ja huoltohenkilökuntaa. Kuukausipalkkaa maksettiin keskimäärin 10 henkilölle. Tämän lisäksi oli paljon osa-aikaista henkilökuntaa.

22 Kaudella A-maajoukkueen päävalmentajana toimi Magnar Dalen ja kakkosvalmentajana Eero Hietanen. B-maajoukkueen valmentaja oli Vesa Mäkipää. Kaudella päävalmentaja oli Magnar Dalen parinaan Niclas Grön. B-maajoukkuetta luotsasi Ilkka Jarva. Huoltopäällikön tehtäviä hoiti toimintakauden aikana Pekka Kemppi. 5. TALOUS 4.1 Oleelliset tapahtumat tilikauden aikana Toiminta- ja tilikausi on ollut toimintojen siirtymäkautta. Varsinaisen toiminnan kulut olivat euroa ja varanhankinnan tuotot euroa. Pidennetty tilikausi oli yhdistyksen ensimmäinen eikä näin ollen vertailutietoja ole. Tilikauden alijäämä oli euroa johtuen pitkälti oman toiminnan aloittamisesta sekä Hiihtoliitolle annetusta velkavastuusta, joka oli euroa. Suomen Maastohiihto ry:n tilintarkastajana toimi Eero Huusko / Ernst & Young Oy. 4.2 Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Maastohiihdon varsinaisen toiminnan talouden tavoite on vuosittainen 0-tulos. Tulevan tilikauden tavoitteena on paikata ensimmäisen tilikauden alijäämää kasvattamalla tuottoja sekä tekemällä säästötoimenpiteitä.

SUOMEN MAASTOHIIHTO RY VUOSIKERTOMUS

SUOMEN MAASTOHIIHTO RY VUOSIKERTOMUS SUOMEN MAASTOHIIHTO RY VUOSIKERTOMUS 1.6.2011 31.5.2012 1. JOHDANTO Suomen Maastohiihto ry vastaa yhtenä Hiihtoliiton lajiyhdistyksenä maastohiihdon lajitoiminnasta. Muut Hiihtoliiton lajiyhdistykset ovat

Lisätiedot

SUOMEN MAASTOHIIHTO RY VUOSIKERTOMUS

SUOMEN MAASTOHIIHTO RY VUOSIKERTOMUS SUOMEN MAASTOHIIHTO RY VUOSIKERTOMUS 1.6.2012 31.5.2013 1. JOHDANTO Suomen Maastohiihto ry vastaa Hiihtoliiton lajiyhdistyksenä maastohiihdon monipuolisesta lajitoiminnasta. Kausi 1.6.2012 31.5.2013 oli

Lisätiedot

Urheilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeiden lahjoittama UMK-malja

Urheilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeiden lahjoittama UMK-malja Kiertopalkinnot 2010 KIERTOPALKINNOT 2010 Urheilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeiden lahjoittama UMK-malja Piiri Pisteet 2010 Pisteet 2009 Pisteet 2008 1. Pohjois-Pohjanmaa 52 40 14 2. Lahti 47 51 89

Lisätiedot

Ounasvaaran Hiihtoseura

Ounasvaaran Hiihtoseura Kiertopalkinnot 2011 KIERTOPALKINNOT 2011 Pohjola-malja Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Pohjola-maljan saa vuodeksi haltuunsa maastohiihdon

Lisätiedot

Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi.

Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Kiertopalkinnot 2019 KIERTOPALKINNOT 2019 Pohjola-malja Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Pohjola-maljan saa vuodeksi haltuunsa maastohiihdon

Lisätiedot

Sisällys. 1. Maastohiihdon nykytilan arviointia, missä ollaan ja mihin olemme menossa. 2. Hiihdon valmennusjärjestelmän tavoitetila

Sisällys. 1. Maastohiihdon nykytilan arviointia, missä ollaan ja mihin olemme menossa. 2. Hiihdon valmennusjärjestelmän tavoitetila Maastohiihdon ajankohtaiset Eero Hietanen Maastohiihdon valmennuspäällikkö Sisällys 1. Maastohiihdon nykytilan arviointia, missä ollaan ja mihin olemme menossa 2. Hiihdon valmennusjärjestelmän tavoitetila

Lisätiedot

Ounasvaaran Hiihtoseura

Ounasvaaran Hiihtoseura Kiertopalkinnot 2012 KIERTOPALKINNOT 2012 Pohjola-malja Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Pohjola-maljan saa vuodeksi haltuunsa maastohiihdon

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013 Mannerheiminaukio 7 p. (06) 832 1300 www.kephi.com 67100 Kokkola f. (06) 830 2374 e-mail: toimisto@kepli.fi KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY:N

Lisätiedot

HOPEASOMPA-LOPPUKILPAILU 08.03.2009 VIESTIT, Vapaa-ajankeskus Parra, TEUVA

HOPEASOMPA-LOPPUKILPAILU 08.03.2009 VIESTIT, Vapaa-ajankeskus Parra, TEUVA 1 / 5 6.3.2009 10:46 HOPEASOMPA-LOPPUKILPAILU 08.03.2009 VIESTIT, Vapaa-ajankeskus Parra, TEUVA Hiihtotapa perinteinen Arvonnassa käytetty kahta arvontaryhmää ( ja ) tulostukseen sopivampi versio >> N16,

Lisätiedot

MAAJOUKKUE VALINNAT KOHTI LAHTEA OLYMPIAKAUSI

MAAJOUKKUE VALINNAT KOHTI LAHTEA OLYMPIAKAUSI MAAJOUKKUE VALINNAT KOHTI LAHTEA 2016-2017 OLYMPIAKAUSI 2017-2018 Valmentajakerhon kevätseminaari Kisakallio 30.4.2017 Teemu Pasanen Miesten valmentaja RAKENNE Joukkueet kaudella 2016-2017 Leirityskalenterit

Lisätiedot

M16 3 x 5,0 km (P) klo 9.00

M16 3 x 5,0 km (P) klo 9.00 M16 3 x 5,0 km (P) klo 9.00 101 Sievin Sisu 1 102 Hollolan Urheilijat -46 1 103 Teuvan Rivakka 1 104 Kiteen Urheilijat 1 105 Rajamäen Kehitys 1 106 Laukaan Urheilijat 1 107 Pöytyän Urheilijat 1 108 Leppävirran

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN MAASTOHIIHTO R.Y.:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Yhdistyksen tarkoituksena on

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Hiihdon valmentaja- ja suksihuoltajakerho Tampere. Eero Hietanen

Hiihdon valmentaja- ja suksihuoltajakerho Tampere. Eero Hietanen Hiihdon valmentaja- ja suksihuoltajakerho 4.-5.5.2019 Tampere Eero Hietanen Tavoitteet: Maastohiihdon uudelleen organisoituminen Maajoukkuevalmennuksen tehostaminen Johtaminen ja roolitukset Sukupolven

Lisätiedot

Maastohiihdon linjaukset urheilijan polulla ja maastohiihdon ajankohtaiset asiat. Eero Hietanen Maastohiihdon valmennuspäällikkö

Maastohiihdon linjaukset urheilijan polulla ja maastohiihdon ajankohtaiset asiat. Eero Hietanen Maastohiihdon valmennuspäällikkö Maastohiihdon linjaukset urheilijan polulla ja maastohiihdon ajankohtaiset asiat Eero Hietanen Maastohiihdon valmennuspäällikkö 2016-2017 yleiskatsaus, huippu-urheilu MM-LAHTI 2017 ONNISTUMINEN!!! https://www.youtube.com/watch?v=li4t-beuao4

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

Suomen Cup - Vuokatti

Suomen Cup - Vuokatti Suomen Cup -,5 km Sprintti - 3.0.205 Korjattu 3.0.205 6:30 2:07:00,5 km Sprintti 26673398 Mona-Liisa Nousiainen Kouvolan Hiihtoseura 3:35.00 Finaali 2 7 2247233 Katri Lylynperä Ski Team Kainuu 3:46.26

Lisätiedot

HALLINTO syysparlamentti. Johtokunta PJ. Sihteeri

HALLINTO syysparlamentti. Johtokunta PJ. Sihteeri esitys HALLINTO syysparlamentti Johtokunta PJ Asiantuntija Sihteeri Työntekijä Olosuhde Valmennus ja koulutus Talous ja markkinointi Kilpa- ja harrastetoiminnan Seuratoimin nan organisointi Puheenjohtaja:

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

SUOMEN MAASTOHIIHTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.6.2013 31.5.2014

SUOMEN MAASTOHIIHTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.6.2013 31.5.2014 SUOMEN MAASTOHIIHTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.6.2013 31.5.2014 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 1 1.1 Toiminta-ajatus... 1 2 JÄRJESTÖTOIMINTA... 2 2.1 Yleistä... 2 2.2 Hallintoelimet... 2 2.3 Hiihtopiirikokous...

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014 2015

Toimintakertomus 2014 2015 1 (6) Toimintakertomus 2014 2015 Hämeenlinnan Hiihtoseura ry. 2 (6) 1. YLEISTÄ Kausi 2014-2015 oli alkutalven osalta haastava lumiolosuhteiden vuoksi. Moottoriradalle saatiin luonnonlumi ja tykkilumi vasta

Lisätiedot

Suomen Hiihtoliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO hiihtoliitto@hiihtoliitto.fi www.hiihtoliitto.fi VUOSIKERTOMUS

Suomen Hiihtoliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO hiihtoliitto@hiihtoliitto.fi www.hiihtoliitto.fi VUOSIKERTOMUS Suomen Hiihtoliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO hiihtoliitto@hiihtoliitto.fi www.hiihtoliitto.fi VUOSIKERTOMUS TILIKAUSI 1.6.2014 31.5.2015 SISÄLLYSLUETTELO Sisällys 1 Johdanto 1 2 Organisaatio, hallinto

Lisätiedot

MAAJOUKKUE VALINNAT KOHTI LAHTEA OLYMPIAKAUSI Valmentajakerhon kevätseminaari Kisakallio Reijo Jylhä Päävalmentaja

MAAJOUKKUE VALINNAT KOHTI LAHTEA OLYMPIAKAUSI Valmentajakerhon kevätseminaari Kisakallio Reijo Jylhä Päävalmentaja MAAJOUKKUE VALINNAT KOHTI LAHTEA 2016-2017 OLYMPIAKAUSI 2017-2018 Valmentajakerhon kevätseminaari Kisakallio 30.4.2017 Reijo Jylhä Päävalmentaja RAKENNE Menestyksen takana olevat valinnat Kauden 2016-207

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

Maanantai 12.3.2012 klo 19:30 20:30. Kuivasjärven Auran maja

Maanantai 12.3.2012 klo 19:30 20:30. Kuivasjärven Auran maja Sivu 1/15 KOKOUSAIKA Maanantai 12.3.2012 klo 19:30 20:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kuivasjärven Auran maja Jouni Pääkkölä Jani Laine Oili Loukusa Petri Ollonen Kari Hourula pj. j. j. ja siht.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013 2014

Toimintakertomus 2013 2014 1 (7) Toimintakertomus 2013 2014 Hämeenlinnan Hiihtoseura ry. 2 (7) HÄMEENLINNAN HIIHTOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2013-30.4.2014 1. YLEISTÄ Hämeenlinnan Hiihtoseura ry pitää yllä sekä edistää toimintasääntönsä

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2016 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jari Kinnunen Rauhalantie 14

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Hiihto ry Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry Hämeen Hiihto ry. Kainuun Hiihto ry. Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Lahden

Etelä-Karjalan Hiihto ry Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry Hämeen Hiihto ry. Kainuun Hiihto ry. Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Lahden Etelä-Karjalan Hiihto ry Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry Hämeen Hiihto ry. Kainuun Hiihto ry. Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Lahden piirin Hiihto ry Pohjois-Karjalan Hiihto ry Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2015 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2015 2016 Hämeenlinnan Hiihtoseura ry. 1 (6) 1. YLEISTÄ Kausi 2015-2016 oli vähäluminen etenkin alkutalven osalta. Moottorirata saatiin tykkilumetuksen avulla hiihdettävään kuntoon tammikuun

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi 21.11.2015 Naiset 6,6 km (V)

Suomen Cup - Rovaniemi 21.11.2015 Naiset 6,6 km (V) 1.11.015 1:03:00 Apulais- 1 78 661647 Krista Pärmäkoski Ikaalisten Urheilijat 9:0.0 (1) () 15:49.6 0.0 8 4039178 Kerttu Niskanen 9:11.8 () () 16:10.1 +0.5 3 74 748148 Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura

Lisätiedot

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö Apulais- 1 2 22471565 Ari Luusua 13:54.0 (2) 28:16.4 (8) 42:43.9 (4) Ski Team Mäenpää 57:08.2 (3) 1:11:44.7 (3) 1:25:32.5 2 9 275649 Juho Mikkonen 13:54.5 (3) 28:14.0 (4) 42:46.9 (9) 57:09.1 (5) 1:11:46.1

Lisätiedot

LeKi hiihdon yhteistyökumppanuus

LeKi hiihdon yhteistyökumppanuus LeKi hiihdon yhteistyökumppanuus 2017-2018 Lempäälän Kisa hiihto Lempäälän Kisa hiihto Perustettu vuonna 1904 (yleisseura) Noussut maastohiihdon seuraluokittelussa valioluokan seuraksi Seuraluokittelussa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO ry TOIMINTAKERTOMUS toimintakausi

SATAKUNNAN HIIHTO ry TOIMINTAKERTOMUS toimintakausi SATAKUNNAN HIIHTO ry TOIMINTAKERTOMUS toimintakausi 1.5.2016-30.4.2017 SATAKUNNAN HIIHTO ry Pohjoisranta 11D 28100 PORI puh. 0400-769440 Email: mika.kallio(at)satakunnanhiihto.fi Kotisivut: www.satakunnanhiihto.fi

Lisätiedot

Suomen Cup - Vuokatti

Suomen Cup - Vuokatti Suoen Cup - Naiset 3 x 4 k (P) 2 k - 1.11.15 Tuoarineuvosto 2 k 00 Nr Joukkue / Nii 1 Häeenlinnan Hiihtoseura 1 1-1 Anni Kainulainen 1-2 Maija Hakala 1-3 Laura Mononen 2 Lepäälän Kisa 2-1 Leena Nuri 2-2

Lisätiedot

SM Hiihdot - Vantaa. Vantaa Naiset Sprintti Tulokset. 1,4 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja: Jussi Prykäri Raiko Pousi Pasi Ruuth

SM Hiihdot - Vantaa. Vantaa Naiset Sprintti Tulokset. 1,4 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja: Jussi Prykäri Raiko Pousi Pasi Ruuth SM Hiihdot -,4 km Sprintti - 7..204 4:36:00,4 km Sprintti 2748482 Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura 3:22.5 Finaali 2 9 270980 Riikka Sarasoja-Lilja 3:37.33 Finaali 3 3 2758782 Kerttu Niskanen Vieremän

Lisätiedot

Nuorten SM-Hiihdot Mikkeli

Nuorten SM-Hiihdot Mikkeli 1 251 Matti Hiironen 21615526 Sotkamon Jymy 59:18,9 2 252 Antti Ojansivu 27525209 Ylöjärven Ryhti 59:38,0 +19,1 3 253 Rikhard Mäki-Heikkilä 22634454 IF Länken Ski 1:00:07,5 +48,6 4 262 Juuso Joukas 23810235

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

SML:N ANTIDOPINGOHJELMA

SML:N ANTIDOPINGOHJELMA SML:N ANTIDOPINGOHJELMA Sisällysluettelo: ANTIDOPINGOHJELMA 1 SML:N ANTIDOPINGTYÖN ARVOPERUSTA 2 ANTIDOPINGTYÖ JA -VALVONTA 3 DOPINGRIKKOMUKSET (LÄHDE ADT) 4 TAVOITTEET 5 TOIMENPITEET 5.1 Säännöt, ohjeistukset

Lisätiedot

Alppilajien valmennusjärjestelmän uudistus ja TEAM 2018

Alppilajien valmennusjärjestelmän uudistus ja TEAM 2018 Mediatilaisuus 17.9.2014 Alppilajien valmennusjärjestelmän uudistus ja TEAM 2018 Tervetuloa! Ski Sport Finland Strategian tavoitetila Ski Sport Finland tuottaa voittajia kaikissa ikäluokissa PODIUM talvilajien

Lisätiedot

SKI SPORT FINLAND R.Y.:N SÄÄNNÖT 3.11.2008. 1 Yhdistyksen nimi on Ski Sport Finland r.y. ja sen kotipaikka on Helsinki.

SKI SPORT FINLAND R.Y.:N SÄÄNNÖT 3.11.2008. 1 Yhdistyksen nimi on Ski Sport Finland r.y. ja sen kotipaikka on Helsinki. SKI SPORT FINLAND R.Y.:N SÄÄNNÖT 3.11.2008 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ski Sport Finland r.y. ja sen kotipaikka on Helsinki. Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Suomen Cup - Vantaa Miehet 20 km (V)

Suomen Cup - Vantaa Miehet 20 km (V) - Apulais-,5 km 1,5 km Aika Ero 1 1 2124371 Matti Heikkinen 1:18. (4) 41:54.1 (1) 50:18. 0.0 2 5 22733274 Ville Nousiainen 1:17.1 (1) 41:54. (2) 50:35.1 +1.5 3 2 2745314 Sami Jauhojärvi 1:18.3 (3) 42:10.9

Lisätiedot

Valiokunnan kokoonpano kaudella

Valiokunnan kokoonpano kaudella Valiokunnan kokoonpano kaudella 2016-2017 Kai Hildén Turku pj. Tuomas Eivola Tampere Marja Hongisto Turku Piritta Maja Kuortane Eino Styrman Helsinki Juha Viberg Kotka Avaintehtävät: valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen

Lisätiedot

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN Asianro 8484/2015 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 15.12.2015 99 Kaupunginhallitus 11.1.2016 7 Tiedustelut puh. 044 7182504 Hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

HIIHTÄJÄT RISTOMATTI HAKOLA,

HIIHTÄJÄT RISTOMATTI HAKOLA, TEAM JÄMI HIIHTÄJÄT RISTOMATTI HAKOLA, 25-vuotias Kotipaikka Kankaanpää, kasvattajaseura Kankaanpään Urheilijat A-maajoukkueessa toista vuotta Saavutukset: MM-sprintti 2015 Falun 9. - sotilaiden MM-kulta

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN HIIHTO RY. SMH:n Keski-Suomen piiri 19.4.2015 TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2014

KESKI-SUOMEN HIIHTO RY. SMH:n Keski-Suomen piiri 19.4.2015 TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2014 KESKI-SUOMEN HIIHTO RY. SMH:n Keski-Suomen piiri 19.4.2015 TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2014 1. Yleistä Tapani Malmberg 2. Hallintoasiat Tarja Stenman 3. Koulutus-, valmennus- ja nuorisotoiminta 2014 Mari

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2009

Toimintasuunnitelma 2009 Toimintasuunnitelma 2009 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Yleistä 2 2. Talous, tiedotus, tilastot ja kalenteri 4 3. Nuoriso- ja valmennustoimikunta 5 Kilpailu- ja koulutustoimikunta 5 Kouluttajat 5 4. Pm- ja

Lisätiedot

Suunnistuksen maajoukkuetoiminta 2011

Suunnistuksen maajoukkuetoiminta 2011 Suunnistuksen maajoukkuetoiminta 2011 4.2.2011 Vierumäki Juha Taini Suunnistuksen valmennusryhmät 2011 A-maajoukkue B-maajoukkue Sprintti Maasto Aikuistalentit Pohjola-ryhmä Nuoret talentit ALUEVALMENNUS

Lisätiedot

SM-Hiihdot - Ruka 10.4.2016 Miehet 50 km (P)

SM-Hiihdot - Ruka 10.4.2016 Miehet 50 km (P) Miehet 0 km (P) Apulais- 1 122 271846 Iivo Niskanen 2:08.7 (1) 1:06.4 (1) 1:17:31.3 (1) 1:44:47.2 (1) 2:12:12.7 2 106 2712649 Juho Mikkonen 26:0.0 (3) 3:26.7 () Kuhmo-Ski 1:21:0.4 (4) 1:48:6.4 (2) 2:17:19.0

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi Suomen Cup -,4 km Sprintti -..208 3.03.00,4 km Sprintti 2 249843 Ristomatti Hakola 3:6.98 Finaali 2 27538885 Anssi Pentsinen 3:6.44 Finaali 3 4 2263729 Joni Mäki 3:9. Finaali 4 5 2247565 Ari Luusua Ski

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

SM-2008 RUKA KUUSAMO

SM-2008 RUKA KUUSAMO FINAALI Alkoi 12:35 Tuomarineuvosto Radan tiedot TD Niklas Turku Nimi Kilparata 1,2 km Apulais-TD Arto Tilli Korkeusero (HD) 24 m Kilpailunjohtaja Hemmo Pesonen Suurin nousu (MC) 23 m Kilpailusihteeri

Lisätiedot

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 VASTANNEET LAJILIITOT KESÄLAJIT TALVILAJIT PALLOILULAJIT Ampumaurheiluliitto (Kivääri,

Lisätiedot

Suomen Cup - Vuokatti

Suomen Cup - Vuokatti Suoen Cup - Naiset 3 x 4 k (P) 2 k - 1.11.15 Tuoarineuvosto 2 k Apulais- 00 1 2 3 4 5 7 8 Nr Joukkue / Nii 1 Häeenlinnan Hiihtoseura 1 1-1 Anni Kainulainen 1-2 Maija Hakala 1-3 Laura Mononen 8 Ski Tea

Lisätiedot

Suomen Tennisliitto Strategia 2010 Strategian peruskivet Arvot Huipputennis Kilpailutoiminta Valmennustoiminta Alue- ja seuratoiminta Jäsenistö Viestintä Talous Organisaatio Missio Suomen Tennisliitto

Lisätiedot

SM-Hiihdot - Jämi. Jämi Miehet Sprintti (P) Viralliset Tulokset. 1,7 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja:

SM-Hiihdot - Jämi. Jämi Miehet Sprintti (P) Viralliset Tulokset. 1,7 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja: SM-Hiihdot -,7 km Sprintti - 30..205 3:30:00 4:45:00,7 km Sprintti 670 m 23328468 Matias Strandvall 3:54.69 Finaali 2 2 27538885 Anssi Pentsinen 3:56.90 Finaali 3 4 249843 Ristomatti Hakola n Jänne 4:07.2

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Suomen Cup - Vantaa 17.1.2016 Miehet 21 km (P+V)

Suomen Cup - Vantaa 17.1.2016 Miehet 21 km (P+V) 17.1.201 - Apulais- 1 4 22357032 Lari Lehtonen Imatran Urheilijat 18:58.3 (1) 37:23. (1) 30.1 (2) 54:58.8 0.0 2 3 2745314 Sami Jauhojärvi Vuokatti Ski Team Kainuu 18:58. (2) 37:23.9 (2) 31. (7) 54:59.5

Lisätiedot

Kilpailusäännöt

Kilpailusäännöt Kilpailusäännöt 2015-2016 Liitossa on operatiivista urheilutoimintaa varten kolme lajiryhmää: maastohiihto, mäkihyppy ja yhdistetty sekä alppilajit. Johtokunta kuultuaan lajiryhmien seuroja valitsee maastohiihdon

Lisätiedot

KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT. Jyväskylä Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski

KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT. Jyväskylä Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT Jyväskylä 3.11.2018 Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski Kotimaiset kilpailusäännöt https://www.hiihtoliitto.fi/maastohiihto/maastohiihto/tdtoiminta/saannot/ 1.1.9.

Lisätiedot

Maastohiihdon SUOMEN CUP 23.11.2013 Ounasvaara, Rovaniemi LÄHTÖLISTA

Maastohiihdon SUOMEN CUP 23.11.2013 Ounasvaara, Rovaniemi LÄHTÖLISTA Naiset, sprintin karsinta 1.8 km V Maastohiihdon SUOMEN CUP Numero Lähtöaika Lisenssi Nimi Seura 1 10.00.15 26673398 Mona-Liisa Malvalehto Kouvolan Hiihtoseura 2 10.00.30 27481482 Anne Kyllönen Kainuun

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS 4.3.2016 HS-LOPPUKILPAILU KUOPIO HENKILÖKOHTAISET MATKAT

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS 4.3.2016 HS-LOPPUKILPAILU KUOPIO HENKILÖKOHTAISET MATKAT JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS 4.3.2016 HS-LOPPUKILPAILU KUOPIO HENKILÖKOHTAISET MATKAT AGENDA 1. Läsnäolijoiden toteaminen 2. Kilpailuorganisaation esittely 3. Tuomarineuvoston esittely 4. Ilmoittautumiset

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S 1.10.2012 30.9.2013. 13. toimintakausi

T O I M I N T A K E R T O M U S 1.10.2012 30.9.2013. 13. toimintakausi T O I M I N T A K E R T O M U S 1.10.2012 30.9.2013 13. toimintakausi 1. Johdanto Huhtasuon Hiihto 2000 ry:n Kolmastoista(13) toimintakausi on takana. HH 2000 perustettiin v. 2000 jatkamaan v. 1977 perustetun

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 30.10.2017 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2018 30.4.2019 1. YLEISTÄ - Ollaan mukana alueellisen yläkoululeiritystoiminnan

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi Miehet 9,0 km (P)

Suomen Cup - Rovaniemi Miehet 9,0 km (P) ,0 km - Korjattu klo 1:10 11.29.0,0 km Apulais- 1 97 27518546 Iivo Niskanen 6:58.7 (1) 14:17. (1) () 21:40.2 0.0 2 119 2149841 Ristomatti Hakola 7:12.8 (4) 14:40.0 () () 22:07.7 +27.5 75 2529216 Lauri

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi Suomen Cup - - 23..203 3:7:00 28346 Martti Jylhä 3:57.00 Finaali 2 3 22733274 Ville Nousiainen 3:59.23 Finaali 3 6 2752649 Juho Mikkonen Kuhmo-Ski 4:04.6 Finaali 4 2 27538885 Anssi Pentsinen 3:58.99 Finaali

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

St1 2015-2016. Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015

St1 2015-2016. Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015 St1 2015-2016 Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015 ST1 nuorten maajoukkue 2015-2016 Valmentajat: Jussi Piirainen ja Juho Halonen Urheilijat: Tytöt (6) Jasmi Joensuu (-96) Johanna Matintalo

Lisätiedot

SM Hiihdot - Vantaa Naiset Sprintti Karsinta TULOKSET

SM Hiihdot - Vantaa Naiset Sprintti Karsinta TULOKSET 7.0.204,4 km Sprintti - Korjattu 7..204 :45 :00:00 :30:00,4 km Sprintti Apulais- 2 2748482 Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura 3:22.5 0.00 2 5 2662647 Krista Lähteenmäki Ikaalisten Urheilijat 3:26.5 +4.00

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

SUOMEN HIIHTOLIITON TOIMINTASÄÄNNÖT

SUOMEN HIIHTOLIITON TOIMINTASÄÄNNÖT PRH tarkastus 16.6.2015 Hiihtoliiton valtuuskunta 23.5.2015 SUOMEN HIIHTOLIITON TOIMINTASÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Hiihtoliitto ry, ruotsiksi Finlands Skidförbund rf

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

SM-Hiihdot - Taivalkoski

SM-Hiihdot - Taivalkoski SM-Hiihdot -,4 km Sprintti - 6.4.208 4.3.00 4.35.00,4 km Sprintti n jäsen: -aika 5 27035867 Leena Nurmi 3:26.05 2 2 2662647 Krista Pärmäkoski Ikaalisten Urheilijat 3:23.47 3 3 2675825 Aino-Kaisa Saarinen

Lisätiedot

Suomen Cup - Ruka Naiset 10 km (V) yhteislähtö

Suomen Cup - Ruka Naiset 10 km (V) yhteislähtö 25..2018, km - 12.0.00 1.08.00, km, km 6,6 km 1 1 26612647 Krista Pärmäkoski 9:00.1 (2) 17:7.8 () Ikaalisten Urheilijat 26:00.6 2 2 4092178 Kerttu Niskanen 9:00.7 () 17:7.4 (2) Vieremän Koitto 26:05.2

Lisätiedot

Iin hiihdot 1.3.2014

Iin hiihdot 1.3.2014 1 / 6 2.3.2014 22:53 Iin hiihdot 1.3.2014 T U L O K S E T Liikuntakeskus MOVE Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M70; M45; M55; M65; N35; N45; NYL; N20; M35; M18;

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Imatra 2.11.2012. Annmari Viljanmaa

Imatra 2.11.2012. Annmari Viljanmaa Imatra 2.11.2012 Annmari Viljanmaa TUOMARINEUVOSTON TULEE KOKOONTUA RIKKOMUKSEN ILMETESSÄ Todetaan itse / hiihtotapavalvonta/muu toimitsija/ protesti EI käsitellä turuilla ja toreilla kuultuja asioita

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 4.10.2017 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2016 30.4.2017 1. YLEISTÄ - yhteistyötä kehitetään Jämi Keskuksen kanssa alue-

Lisätiedot

Kotimaiset TV - kisat. Ketkä mukana? Kuka tekee mitä? Vastuut ja velvoitteet

Kotimaiset TV - kisat. Ketkä mukana? Kuka tekee mitä? Vastuut ja velvoitteet Kotimaiset TV - kisat Ketkä mukana? Kuka tekee mitä? Vastuut ja velvoitteet Esittely: Hannu Koivusalo 41 v. Urheilumanageri Oma yritys: Via Sport (urheilu-, kulttuuri- ja tapahtumamarkkinointi) -------------------------------------------------------

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 Mannerheiminaukio 7 p. (06) 832 1300, 0440-916 080 www.kephi.com 67100 Kokkola e-mail: toimisto@kepli.fi KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY:N

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 30.10.2016 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2017 30.4.2018 1. YLEISTÄ - Kehitetään yhteistyötä alueellisen yläkoululeiritystoiminnan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Kilpailusäännöt 2018

Kilpailusäännöt 2018 Kilpailusäännöt 2018 Kilpailusäännöt 2018 Kilpailukausi muuttuu Lex Laukkanen kymmenkunta muuta pienempää muutosta 1.1.8. Kilpailut Monikansallinen määritys jää kokonaan pois Kilpailukauden muutos - Laatinut

Lisätiedot

Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella

Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella 24.2.2017 T U L O K S E T Kauhajoen Karhu Kilpailun sarjat: M120-V; M120-1; M120-2; M120-3; M150-V; M150-1; M150-2; M150-3 ; M180-V; M180-1; M180-2; M180-3; M200-V;

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

SM-Hiihdot - Jämi Miehet Sprintti (P) Karsinta VIRALLISET TULOKSET

SM-Hiihdot - Jämi Miehet Sprintti (P) Karsinta VIRALLISET TULOKSET 30.0.205,7 km Sprintti - :25:00 :54:00,7 km Sprintti Apulais- 3 23328468 Matias Strandvall 3:54.69 0.00 2 2 27538885 Anssi Pentsinen 3:56.90 +2.2 3 9 2745364 Sami Jauhojärvi Vuokatti Ski Team Kainuu 4:02.64

Lisätiedot

SM-Hiihdot - Keuruu Miehet Sprintti (V) Karsinta TULOKSET

SM-Hiihdot - Keuruu Miehet Sprintti (V) Karsinta TULOKSET ,5 km Sprintti - Keuruu 0:35:00 :02:00,5 km Sprintti Apulais- 6 28346 Martti Jylhä Vuokatti Ski Team Kainuu 2:46.08 0.00 2 23328468 Matias Strandvall 2:46.32 +0.24 3 2 249843 Ristomatti Hakola Jämin Jänne

Lisätiedot

Suomen Cup - Vuokatti

Suomen Cup - Vuokatti Suomen Cup -,5 km Sprintti - 27.0.208 3.3.00,5 km Sprintti 500 m 2 2247233 Katri Lylynperä Ski Team Kainuu 3:8.6 Finaali 2 2238398 Mari Eder Enon Kisa-Pojat 3:5.0 Finaali 3 5 27035867 Leena Nurmi Lempäälän

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY:N PALKITTAVAT URHEILIJAT 2012

SATAKUNNAN HIIHTO RY:N PALKITTAVAT URHEILIJAT 2012 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N PALKITTAVAT URHEILIJAT 2012 SATAKUNNAN PARAS HIIHTOURHEILIJA Ristomatti Hakola Kankaanpään Urheilijat Valmentaja: Antti Hagqvist Saavutukset kaudella 2011-2012: Valittiin Suomen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 2015

Toimintasuunnitelma 2014 2015 1 (8) Toimintasuunnitelma 2014 2015 Hämeenlinnan Hiihtoseura ry. 2 (8) 1. YLEISTÄ Tämä toimintasuunnitelma kattaa Hämeenlinnan Hiihtoseura ry:n toiminnan ja tavoitteet kaudelle 1.5.2014-30.4.2015 Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

SM-Hiihdot - Keuruu. Keuruu Miehet Sprintti (V) Tulokset. 1,5 km Sprintti TD: Assistant-TD Kilpailun johtaja:

SM-Hiihdot - Keuruu. Keuruu Miehet Sprintti (V) Tulokset. 1,5 km Sprintti TD: Assistant-TD Kilpailun johtaja: SM-Hiihdot -,5 km Sprintti - 3.2.207 3:32:00,5 km Sprintti 3 249843 Ristomatti Hakola Jämin Jänne 2:48.28 Finaali 2 4 27538885 Anssi Pentsinen 2:49.38 Finaali 3 8 22733274 Ville Nousiainen Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

SM-Hiihdot - Vantaa Naiset 6,6 + 6,6 km skiathlon

SM-Hiihdot - Vantaa Naiset 6,6 + 6,6 km skiathlon - Apulais- 6,6 km 1 26751825 Aino-Kaisa Saarinen 9:28.6 (2) 18:55.7 (2) 27:50.2 () 30.1 () 36:12.9 2 6 300661 Johanna Matintalo 9:28.1 (1) 18:55.5 (1) Pöytyän Urheilijat 27:9.8 (3) 29.5 (3) 36:13.2 3 5

Lisätiedot

SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITTO RY THE FINNISH BIATHLON ASSOCIATION TOIMINTASUUNNITELMA ACTION PLAN 2016 Perustuu Suomen Ampumahiihtoliiton Strategiaan vuosille 2015-2020 VUODEN 2015 TOIMINNAN PÄÄLINJAUKSET

Lisätiedot