KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Vuosikertomus EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanosta vuonna 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Vuosikertomus EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanosta vuonna 2014"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2015) 335 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Vuosikertomus EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanosta vuonna 2014 FI FI

2 I JOHDANTO Luonnonkatastrofit ja ihmisen aiheuttamat katastrofit ovat lisääntyneet maailmassa viime vuosina. Sen vuoksi humanitaariset järjestöt tarvitsevat avukseen enemmän ihmisiä, joilla on hyvät valmiudet tukea niiden toimintaa katastrofien uhreiksi joutuneiden yhteisöjen auttamiseksi. Euroopan unioni on Lissabonin sopimuksen 1 mukaisesti perustanut EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen. Sen tavoitteena on osaltaan edistää pyrkimyksiä vahvistaa unionin valmiutta antaa tarveperusteista humanitaarista apua sekä vahvistaa haavoittuvassa asemassa olevien tai katastrofista kärsimään joutuneiden yhteisöjen valmiuksia ja selviytymiskykyä kolmansissa maissa. Lisäksi aloite antaa eurooppalaisille mahdollisuuden osallistua humanitaariseen toimintaan kolmansissa maissa ja siten osoittaa solidaarisuutta hädänalaisille. EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 375/ artiklassa vaaditaan komissiota toimittamaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle vuosikertomukset, joissa tarkastellaan asetuksen täytäntöönpanon edistymistä. Tässä vuosikertomuksessa esitellään EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen keskeiset täytäntöönpanotoimet sekä tärkeimmät tulokset vuonna Kertomuksessa otetaan huomioon ensimmäisen täytäntöönpanovuoden erityisluonne, sillä vuoden aikana on erityisesti hyväksytty ratkaisevan tärkeät säädökset, joissa esitetään aloitteen tulevat täytäntöönpanovaiheet. II VALMISTELUTOIMET 1. PILOTTITOIMINTA EU:n vapaaehtoisapua koskevalle aloitteelle on luotu vankka pohja vuosina kolmessa vaiheessa toteutetulla pilottitoiminnalla. Sen tarkoituksena oli ohjata aloitteen perustamista sekä kerätä tietoa normien ja järjestelmien kehittämiseksi tiettyjen osa-alueiden pohjalta (koulutus, sertifiointijärjestelmä, valmistelut vapaaehtoisten lähettämiseksi, tietokanta). Toiminnan puitteissa rahoitettiin 12:ta pilottihanketta, joiden kautta lähetettiin noin 300 vapaaehtoista 49:ään kolmanteen maahan. EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen pilottitoiminnan 3 avulla voitiin tuloksellisesti testata erilaisia aloitteen osa-alueiden täytäntöönpanomalleja ja -menetelmiä. Saatuja kokemuksia hyödynnettiin lainsäädännön sekä täytäntöönpanosäädöksen ja delegoidun säädöksen laatimisessa. Lisäksi niiden avulla voidaan varmistaa, että EU:n vapaaehtoisapua 1 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 214 artiklan 5 kohdassa määrätään seuraavaa: Jotta Euroopan nuoret voisivat osallistua unionin yhteisen humanitaarisen avun toimiin, perustetaan Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukot. Euroopan parlamentti ja neuvosto vahvistavat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetuilla asetuksilla joukkojen perussäännön ja toimintatavat. 2 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 375/2014, annettu 3 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen perustamisesta ( EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite ) (EUVL L 122, , s. 1). 3 Pilottitoimintaa on arvioinut riippumaton arvioija: 2

3 koskevan aloitteen vapaaehtoisten lähettäminen kenttätyöhön käynnistyy sujuvasti ja asetuksen (EU) N:o 375/2014 mukaisesti. Pilottitoiminnan arvioinnin eräänä keskeisenä tehtävänä oli lisäksi kehittää ja ehdottaa seuranta- ja arviointikehystä, jonka avulla voidaan osaltaan edistää aloitteen täytäntöönpanon säännöllistä arviointia. 2. TARPEIDEN ARVIOINTI Koska EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite on vahvasti tarveperusteinen, komissio on aktiivisesti pyrkinyt kehittämään välineitä aloitetta koskevalle tarpeiden arvioinnille. Tässä on hyödynnetty useita keinoja, kuten kattavaa selvitystä vapaaehtoisten tämänhetkisistä tarpeista 4 sekä asiantuntijoille ja alan toimijoille järjestettyä työpajaa, jossa pohdittiin mahdollisia menetelmiä tarpeiden arvioimiseksi vuosittain ottaen huomioon myös pilottitoiminnan arviointi. Tarpeet voidaan näiden välineiden mukaisesti kattaa aloitteeseen sisältyvillä toimilla, joita on tarkoitus arvioida vuosittain. Tarpeiden arvioinnissa sovellettavat menetelmät vastaavat humanitaarisen avun toimiin sovellettavia menetelmiä, ja niissä otetaan huomioon EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen vapaaehtoisten erityisluonne. Niiden ulkopuolelle on jo ennalta jätetty alueet, joilla on käynnissä aseellinen konflikti, sillä vapaaehtoisia ei ole tarkoitus lähettää tällaisille alueille. Näin voidaan varmistaa kohdennettu lähestymistapa sekä mahdollisimman suuri yhdenmukaisuus ja täydentävyys EU:n maailmanlaajuista humanitaarista apua koskevien päätösten kanssa. III LAINSÄÄDÄNTÖ Tärkein saavutus vuonna 2014 oli EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen oikeusperustan muodostavan lainsäädäntöpaketin hyväksyminen. Siinä vahvistetaan aloitteen täytäntöönpanosäännöt sekä keskeiset normit. EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen perustamisasetus hyväksyttiin 3. huhtikuuta Asetuksella luotiin puitteet EU:n vapaaehtoisten osallistumiselle yhteisesti humanitaarisen avun antamisen tukemiseen ja täydentämiseen kolmansissa maissa. Ohjelma tarjoaa vuoteen 2020 mennessä henkilölle mahdollisuuden osallistua vapaaehtoispohjalta humanitaarisiin toimiin eri puolilla maailmaa. Määrä kattaa EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen vapaaehtoiset, verkkovapaaehtoiset sekä paikalliset ihmiset, jotka osallistuvat valmiuksien kehittämiseen. EU:n vapaaehtoisapua koskevaan aloitteeseen voivat osallistua monenlaiset ihmiset nuorista vapaaehtoisista kokeneisiin humanitaarisen alan asiantuntijoihin, jotka auttavat vastaamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien humanitaarisiin tarpeisiin. EU aikoo varmistaa, että vapaaehtoiset lähetetään kohteisiin, joissa heidän osaamistaan tarvitaan eniten, ja että vapaaehtoiset todella edistävät paikallisyhteisöjen valmiuksien ja vapaaehtoistoiminnan kehittämistä

4 Vuoden 2014 lopussa annettiin delegoitu asetus 5 ja täytäntöönpanoasetus 6, jotka tulivat voimaan vielä samana vuonna. Perustamisasetuksen mukaisesti kyseisissä säädöksissä vahvistetaan tiukat normit ja menettelyt, jotka koskevat lähettävien ja vastaanottavien järjestöjen sertifiointia sekä vapaaehtoisten valintaa, koulutusta ja lähettämistä. Komissio hyväksyi EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen ensimmäisen vuotuisen työohjelman 16. kesäkuuta Aloitteen täytäntöönpanoa varten varattiin vuodeksi 2014 yhteensä euroa. Määrällä oli tarkoitus rahoittaa teknistä apua lähettäville järjestöille sertifiointiin valmistautumista varten, lisätä aloitteesta kiinnostuneiden kolmansissa maissa olevien vastaanottavien järjestöjen valmiuksia, käynnistää lähettävien ja vastaanottavien järjestöjen sertifiointiprosessi, kehittää kaikkien aloitteeseen liittyvien tukitoimenpiteiden tekninen toimintaympäristö sekä käynnistää vakuutussopimus, joka tarjoaisi vapaaehtoisille vakuutusturvan vuosiksi IV TEHTÄVIEN SIIRTÄMINEN EACEALLE Asetuksen (EU) N:o 375/2014 mukaisesti komissiolle annetaan tehtäväksi panna EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite täytäntöön. Komissio on siirtänyt eräitä täytäntöönpanotehtäviä koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirastolle (EACEA). EACEA vastaa EU:n ohjelmien teknisten osa-alueiden toteuttamisesta järjestelmällä ehdotus- ja tarjouspyyntöjä ja hallinnoimalla sopimuksia. Lisäksi se toteuttaa niihin liittyviä budjettimäärärahoja. 8 Täytäntöönpano perustuu komission täytäntöönpanopäätöksissä hyväksyttyihin vuotuisiin työohjelmiin, joissa vahvistetaan kunkin vuoden tavoitteet ja toimet ja joiden pohjalta EACEA järjestää ehdotus- ja tarjouspyyntöjä. Operatiivisen hallinnon osalta komissio on EACEAsta vastaavan humanitaarisen ja pelastuspalveluasioiden pääosaston (ECHO) kautta suoraan vastuussa EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen verkoston kehittämisestä, keskitetyn onlinefoorumin luomisesta vuoden 2015 aikana sekä viestinnästä. Yhteistyön säännöistä ja menetelmistä määrätään humanitaarisen ja pelastuspalveluasioiden pääosaston ja EACEAn välisissä yhteisymmärryspöytäkirjoissa. V VUONNA 2014 TOTEUTETUT TOIMET Joulukuun 31. päivänä 2014 julkaistiin vakuutusta koskeva avoin tarjouspyyntö. Tarkoituksena oli varmistaa, että EU:n vapaaehtoisapua koskevaan aloitteeseen osallistuvilla 5 Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1398/2014, annettu 24 päivänä lokakuuta 2014, vapaaehtoisehdokkaita ja EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen vapaaehtoisia koskevista säännöistä (EUVL L 373, , s. 8). 6 Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 1244/2014, annettu 20 päivänä marraskuuta 2014, Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen perustamisesta ( EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite ) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 375/2014 täytäntöönpanosäännöistä (EUVL L 334, , s. 52). 7 Komission täytäntöönpanopäätös C(2014)3872, annettu 16 päivänä kesäkuuta 2014, vuoden 2014 työohjelman hyväksymisestä sekä EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanon rahoittamisesta. 8 Komission päätös C(2013)9189, annettu 18 päivänä joulukuuta 2013, koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirastolle annettavasta valtuutuksesta koulutus-, audiovisuaali- ja kulttuurialalla toteutettaviin unionin ohjelmiin liittyvien ja erityisesti unionin yleiseen talousarvioon otettujen määrärahojen ja EKR:n määrärahojen toteuttamista koskevien tehtävien hoitamiseksi (sellaisena kuin se on muutettuna 12 päivänä helmikuuta 2015 annetulla komission päätöksellä C(2015)658). 4

5 vapaehtoisilla on kattava vakuutusturva, joka on nimenomaan suunniteltu heidän suojakseen koko kenttätyön ajaksi (vuoden 2014 työohjelman toimi 3). Kaikki tarpeelliset toimenpiteet on toteutettu sen varmistamiseksi, että vuoden 2015 alussa voidaan julkaista ehdotuspyyntö, joka koskee lähettäville järjestöille myönnettävää teknistä apua sekä toimenpiteitä, joilla lisätään vastaanottavien järjestöjen valmiuksia antaa humanitaarista apua (toimi 1), sekä hakumenettely, joka koskee EU:n vapaaehtoisapua koskevasta aloitteesta kiinnostuneiden lähettävien ja vastaanottavien järjestöjen sertifiointia (toimi 2). 9 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite tarjoaa mahdollisuuden tuoda esiin vapaaehtoistoiminnan arvoa ja vaikutusta ja osoittaa käytännössä EU:n solidaarisuutta yhteisöille katastrofeista kärsineissä maissa. Verkottumisen ja viestinnän tukitoimenpiteillä (toimi 4) pyritään lisäämään valistusta, edistämään aloitteeseen osallistumista, luomaan uusia osallistumismahdollisuuksia ja tukemaan osanottajien välistä verkottumista. Komission yksiköt ja EACEA valmistelivat lisäksi vuonna 2014 tiedotus- ja verkottumistapahtumaa, joka järjestettiin tammikuussa Tämän kaikille avoimen tapahtuman tarkoituksena oli tiedottaa tuleville kumppaneille eli EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanoon osallistuville järjestöille aloitteen tarjoamista mahdollisuuksista sekä käynnistää ensimmäiset aloitteeseen perustuvat toimet (teknistä apua ja valmiuksien kehittämistä koskeva ehdotuspyyntö sekä lähettävien ja vastaanottavien järjestöjen sertifiointia koskeva hakumenettely). Humanitaarisen ja pelastuspalveluasioiden pääosaston (ECHO) sivustolla 10 toimivalla EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen verkkosivulla on tarkoitus myös jatkossa julkaista tietoa aloitteesta sekä erilaisia viestintätuotteita, kuten vapaaehtoisten ylläpitämiä blogeja, artikkeleita ja videoita. Aloitetta varten perustetaan foorumi, jolla tarjotaan lisätietoa vapaaehtoisille ja aloitteeseen osallistuville järjestöille, luodaan erityinen vapaaehtoisten mentoroinnille omistettu tila sekä kehitetään verkossa tapahtuvaa vapaaehtoistoimintaa ja verkottumismahdollisuuksia vapaaehtoisille ja järjestöille. Vuonna 2015 on tarkoitus toteuttaa muun muassa konferenssi, jossa valmistellaan aloitteen tulevia vaiheita pilottitoiminnasta saatujen kokemusten pohjalta. Lisäksi on tarkoitus kehittää foorumi sekä järjestää avaustapahtuma. Näiden vuotuiseen työohjelmaan sisältyvien toimien tulokset esitellään seuraavassa vuosikertomuksessa. VI PÄÄTELMÄT JA TULEVAT TOIMET Vuosi 2014 oli erittäin merkittävä EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen kannalta, koska silloin hyväksyttiin aloitteen oikeusperusta ja toteutettiin hallinnollisia ja järjestelytoimia, joilla luotiin vankka perusta ja suotuisat edellytykset aloitteen käynnistämiselle ja

6 kehittämiselle. Vuonna 2014 toteutettiin pääasiassa lainsäädäntö- ja valmistelutoimia, koska oikeusperustan lisäksi oli annettava täytäntöönpanosäädöksiä ja delegoituja säädöksiä. Vuosi 2014 oli myös pilottitoiminnan viimeinen täytäntöönpanovuosi. Pilottitoiminnasta saatiin tärkeitä kokemuksia, jotka on jo otettu huomioon yleisissä lainsäädäntötoimissa. EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite saavuttanee sille asetetut monivuotiset tavoitteet. Kaikkien toimien valmistelut on saatu päätökseen, ja koska edellä mainittu lainsäädäntö on hyväksytty, vuonna 2015 on tarkoitus käynnistää seuraavat toimet: EU:n vapaaehtoisapua koskevasta aloitteesta kiinnostuneiden lähettävien ja vastaanottavien järjestöjen sertifiointi, vastaanottavien järjestöjen valmiuksien kehittäminen ja lähettäville järjestöille tarkoitettu tekninen apu, vapaaehtoisten kattava vakuutusjärjestelmä, kaikkien vapaaehtoisten kouluttaminen ennen lähettämistä ja sertifioitujen järjestöjen toteuttama vapaaehtoisten lähettäminen kentälle. Ensimmäiset vapaaehtoisille tarkoitetut avoimet tehtävät julkaistaan vuoden 2016 alussa. Komissio aikoo jatkossakin edistää EU:n vapaaehtoisapua koskevaa aloitetta ja panostaa tuloksekkaisiin viestintätoimiin lisätäkseen valistusta ja voidakseen hyödyntää saatuja kokemuksia. Suunnitteilla on useita toimenpiteitä, kuten valmistelutoiminnan päätteeksi järjestettävä konferenssi, kun pilottihankkeiden loppuvaiheeseen osallistuneet vapaaehtoiset palaavat kohdemaista. Tarkoitus on myös järjestää huomattava tapahtuma, joka käynnistää vapaaehtoisten lähettämisen kohdemaihin. Lisätietoa EU:n vapaaehtoisapua koskevasta aloitteesta löytyy seuraavalta sivustolta: 6

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Vuosikertomus EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanosta vuonna 2015

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Vuosikertomus EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanosta vuonna 2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 436 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Vuosikertomus EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanosta vuonna 2015 FI FI

Lisätiedot

EHDOTUSPYYNTÖ EACEA/10/2019 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite

EHDOTUSPYYNTÖ EACEA/10/2019 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite Koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirasto EHDOTUSPYYNTÖ EACEA/10/2019 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite Vapaaehtoisten lähettäminen kenttätyöhön EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen

Lisätiedot

EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 04/2018

EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 04/2018 EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 04/2018 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite: EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite, mukaan lukien harjoittelupaikat alemman osaamistason ammattilaisille, valmiuksien kehittäminen / tekninen

Lisätiedot

EHDOTUSPYYNTÖ EACEA/13/2019 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite: Tekninen tuki lähettäville organisaatioille

EHDOTUSPYYNTÖ EACEA/13/2019 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite: Tekninen tuki lähettäville organisaatioille Koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirasto EHDOTUSPYYNTÖ EACEA/13/2019 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite: Tekninen tuki lähettäville organisaatioille Vastaanottavien organisaatioiden

Lisätiedot

EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 14/2018. EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite: Tekninen tuki lähettäville järjestöille

EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 14/2018. EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite: Tekninen tuki lähettäville järjestöille EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 14/2018 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite: Tekninen tuki lähettäville järjestöille Vastaanottavien järjestöjen humanitaarisen avun valmiuksien kehittäminen Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Vuosikertomus EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanosta vuonna 2016

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Vuosikertomus EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanosta vuonna 2016 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2017 COM(2017) 313 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Vuosikertomus EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanosta vuonna 2016 FI FI

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Vuosikertomus EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanosta vuonna 2017

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Vuosikertomus EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanosta vuonna 2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.8.2018 COM(2018) 572 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Vuosikertomus EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanosta vuonna 2017 FI FI

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2018 COM(2018) 496 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanoa vuoden 2014 puolivälistä vuoden

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 18.12.2012 2012/0245(COD) LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta kehitysyhteistyövaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2012 COM(2012) 449 final 2012/0217 (COD)C7-0215/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS puun vientiin Venäjän federaatiosta Euroopan unioniin sovellettavien tariffikiintiöiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13415/16 N 680 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen perustamisesta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen perustamisesta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2012/0245(COD) 16.1.2013 TARKISTUKSET 26-69 Lausuntoluonnos Philippe Boulland (PE502.072v01-00) Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0823 (CNS) 15778/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 499 JAIEX 127 JAI 1113 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.3.2015 COM(2015) 138 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä 6 päivänä marraskuuta 2001

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi. InvestEU-ohjelman perustamisesta

LIITE. asiakirjaan. ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi. InvestEU-ohjelman perustamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.6.2018 COM(2018) 439 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi InvestEU-ohjelman perustamisesta {SEC(2018) 293 final} - {SWD(2018)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. AKT EU-suurlähettiläskomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta AKT EUkumppanuussopimuksen

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. AKT EU-suurlähettiläskomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta AKT EUkumppanuussopimuksen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2016 COM(2016) 28 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS AKT EU-suurlähettiläskomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta AKT EUkumppanuussopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2017 COM(2017) 45 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle,

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2014 COM(2014) 459 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi eurooppalaisen yhteisyrityksen perustamisesta ITERiä ja fuusioenergian kehittämistä varten

Lisätiedot

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14636/16 FIN 805 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Kom:n asiak. nro: 13377/16 FIN 675 - COM(2016)

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5861/15 PECHE 42 DELACT 14 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.7.2015 COM(2015) 362 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tavaroiden ja matkustajien merikuljetuksia koskevista tilastoista annetun direktiivin 2009/42/EY

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2018 C(2018) 8841 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 12.12.2018, Ruotsin ja Suomen yhteistyöohjelman Interreg V-A Ruotsi-Suomi-Norja (Pohjoinen), johon Norja

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2018 C(2018) 8376 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 11.12.2018, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 654 final 2016/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä rahoitusosuuden

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2014 C(2014) 5308 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 30.7.2014, yleisölle suunnattavista tiedotus- ja julkistamistoimenpiteistä sekä tuensaajille suunnattavista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) 5681/17 FIN 45 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut: 26. tammikuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 COM(2018) 837 final 2018/0425 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella perustetussa viinityöryhmässä Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset,

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset, 9.5.2017 L 119/7 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/788, annettu 8 päivänä toukokuuta 2017, meri- ja kalatalousrahastosta annetun asetuksen (EU) N:o 508/2014 nojalla annettavista säännöistä, jotka

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2017 COM(2017) 101 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta

Lisätiedot

(Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 24.4.2014 L 122/1 I (Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 375/2014, annettu 3 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan humanitaarisen

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston direktiiviksi. valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä (uudelleenlaadittu)

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston direktiiviksi. valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä (uudelleenlaadittu) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.5.2018 COM(2018) 346 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus neuvoston direktiiviksi valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä (uudelleenlaadittu) {SEC(2018)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0318 (NLE) 13117/16 ACP 132 FIN 637 PTOM 32 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. lokakuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.5.2016 COM(2016) 319 final ANNEX 9 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ETA:n sekakomiteassa Euroopanu unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen

Lisätiedot

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9665/15 ENFOPOL 135 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5729/2/15 REV 2 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2017 COM(2017) 599 final 2017/0261 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7003/17 BUDGET 2 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 1 varainhoitovuoden 2017 yleiseen talousarvioon oheisasiakirjaksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 627 final 2014/0291 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä meriturvallisuuskomitean 94. istunnossa

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Eurocontrolin pysyvän komission päätöksiin keskitetyistä palveluista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Eurocontrolin pysyvän komission päätöksiin keskitetyistä palveluista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.4.2016 COM(2016) 226 final 2016/0118 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Eurocontrolin pysyvän komission päätöksiin keskitetyistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2010 KOM(2010)182 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

10111/16 eho/sj/mh 1 DG G 3 B

10111/16 eho/sj/mh 1 DG G 3 B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10111/16 UD 129 AELE 45 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67

PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 67 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3578. istunto (yleiset asiat), Bryssel,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9431/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 4. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 295 AGRISTR 40 AGRIFIN 51 DELACT 57 Euroopan komission

Lisätiedot

DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO

DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO EUROOPAN UNIONIN JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO Vakautus- ja assosiaationeuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) UE-FM 1451/16 Toimielinten välinen asia:

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS, annettu 13.1.2016,

KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS, annettu 13.1.2016, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.1.2016 C(2016) 1 final KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS, annettu 13.1.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY liitteen V muuttamisesta siltä osin kuin on kyse

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10764/16 N 411 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 30. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) 10343/1/16 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 209 JAIEX 67 COEST 161 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS hyväksynnän antamisesta Euroopan

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen perustamisesta

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen perustamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.9.2012 COM(2012) 514 final 2012/0245 (COD)C7-0303/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen perustamisesta EU Aid

Lisätiedot