CP SQ. \ paanaivij Iclco Sampo Salo POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "CP SQ. \ paanaivij Iclco Sampo Salo POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA"

Transkriptio

1 CP SQ POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA Lausuntopyyntö talousarviota 207 sekä Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän toiminnan kehittämistä varten. Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymän perussopimuksen 7 mukaan jäsenkunnille on varattava tilaisuus lausunnon antamiseen yhtymän taloussuunnitelmasta. Lisäksi j äsenkunnille on varattava tilaisuus esityksen tekemiseen yhtymän toiminnan kehittämistä varten. Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymän talouden suunnittelussa on noudatettu yhtymävaltuuston hyväksymään strategiaa ja sen määrittämiä linjauksia. Yhtymän strategian mukaisesti päämääränä on toiminnan ja talouden tasapaino vuonna Päämäärän saavuttamiseksi tarkastellaan yhtymän palveluverkkoa, palvelutasoa sekä organisaatiomalleja. Lisäksi määritetään palveluiden tuottamiseen liittyviä linjauksia eli tuotetaanko palveluita omana toimintana vai ostopalveluina. Myös toimitilaratkaisuja selvitetään aktiivisesti yhdessä jäsenkuntien kanssa. Yhtymä osallistuu aktiivisesti myös meneillä olevaan valtakunnalliseen sote mallin kehittämiseen. Strategian mukaisesti tavoitteena on nettokustannusten pienentyminen tai vaihtoehtoisesti lisäpalvelun tuottaminen samalla resurssilla asiakasmäärien lisääntyessä. Pohjois- Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymä tavoittelee pitkäaikaisia ja kestäviä talouden sopeutuskeinoja. Talousarvion 207 suunnittelussa on vertailukohdaksi otettu vuoden 205 tilinpäätös. Talousarvion valmistelussa on pyritty ulkoisten kustannusten osalta vuoden 205 tilipäätöksen tasoon. Nyt esitettävässä talousarvioversiossa ulkoisten kulujen kasvu vuoteen 205 on 0,5%. Toiminnassa tapahtuvien muutoksien seurauksena luvut eivät kuitenkaan ole suoraan vertailukelpoisia. Perustoimeentulotuen siirtyminen Kelaan sekä vuonna 207 tapahtuva julkisen sektorin työntekijöiden 30% lomarahaleikkaus vähentävät yhtymän ulkoisia kuluja. Vertailukelpoinen kasvu vuoden 205 tilinpäätöksenja talousarvion 207 välillä on n.,% per vuosi. THL:n tilastojen mukaan terveydenhuollon kustannusten kasvu kuluvalla vuosikymmenellä on ollut keskimäärin 2,5% per vuosi, ja vastaavasti sosiaalimenojen kasvu 2,3% per vuosi. Tähän perustuen Pohjois- Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymän nyt esitettyä talousarviota voidaan pitää haastavana, joskaan ei mahdottomana saavuttaa. Perusinvestointien taso pysyy vuonna 207 vuoden 206 tasolla. Periaatteena on, että tehdään vain pakolliset korvausinvestoinnit sekä mahdolliset lainsäädännön vaatimat investoinnit. Pyydämme lausuntoanne talousarviosta sekä esityksiä toiminnan kehittämisestä vuodelle 207. Lausuntonne ja ehdotukset pyydämme lähettämään peruspalvelukuntayhtymän hallitukselle mennessä. Pohjois-atakunnan Peruspalvelukuntayhtymä 3..20( \ paanaivij Iclco Sampo Salo \]vs.kuntyhtymänohta a vs.talousjohtaja LIITTEET: Tuotekohtainen talousarvio, talousarviot tulosalueittain, henkilöstösuunnitelma, tulosaluejohtajien tekstit.

2 PoSa palvelut tuofteittain %PerhepaIveIut 20 HYVi 20 Perheiden ja alle kouluikäisten peruspalvelut 220 Koululaisten ja opiskelijoiden peruspalvelut 230 Perheneuvola 2205 Perheoikeudelliset palvelut 220 Vanhemmuutta tukevat avohuollon palvelut 2220 Lastensuojelutarpeen selvittäminen 230 Last a 230 Lastensuojelun perhehoito 2320 Lastensuojelun laitospalvelut 2330 Jälkihuoltopalvelut Perhepalvelut tammi-joulukuu 207 IF lhonkn ! 22 6Q0 I ! TA207 PS206 rotus 47 tos %,, ,2 4,46, Iku!ut 30 Terveyttä ja hyvinvointia edistävät palvelut 320 Aikuisneuvola 330 Psykososiaaliset palvelut 340 Seniorineuvola 320 AikuistenyerupaIve! 320 Taloudellinen toimeentulo -0 P 340V 3220 Pitkäaikaistyöffömien ja vajaakuntoisten palvelut 330 Päihdehuollon avohuolto 3320 Päihdehuollon asumispalvelut 330 Päihdehuollon laitoshoito 340 Kertaluontoiset vammaispalvelut 345 Toistaiseksi voimassa olevat vammaispalvelut 3420 Kehitysvammapalvelut 3430 Vammaisten ja kehitysvammaisten asumispalvelut 3440 Vammaisten ja kehitysvammaisten laitoshoito 3450 Omaishoidon tuki alle 65 v Aikuispalvelut tammr TA PS Erotus Honkajoki Jämtjärvi Kankaanpää Karvia Slikatnen Pomarkku U r o6i29j , EI ] I I 5524 I Muutos % 5,2 5,88 3,07-22,88 5,4

3 4U. Vanhuspalvelut Taloudellisen tuen palvelut yli 65 v 430 Vanhusten perhehoito Kotihoito 4220 Vanhusten kotona asumista tukevat palvelut 4230 Vanhusten piivätoiminta 430 Asumis- ja taitoshoitopalvelut 430 Tuettu palveluasuminen 4330 Tehostettu palveluasuminen 4350 Tehostetun asumispalvelun ostopalvelut 440 Vanhusten laitoshoitopaikka VanhuSpalVelut tammi-joulukuu 207 ankaanpää Karvia Silkainen Pomarkku ,54,89-0,9 -,64 Lveiit 50 Lääkäri- ja sairaanhoitopalvelut 520 Päivystys- ja kiirellisten vastaanotto 530 Hoitajavastaanotto 520 Ham,. 520 Suun terveydenhoito 530 Hol 5330 Lääkinnällinen kuntoutus 530 Erikoisaairaanhoidolliset palvelut 540 Vuodeosasto 540 Vuodeosastohoito 5420 Kotisairaala Erityispalvelut tammi-joulukuu_207 M.not Tulo. Honkajoki Jämijärvi Kankaanpfl Karvia Siikainen Pomarkku ä TA P Erotus Muutos % 3,73 0,7 2,7-0,64 3,38,27 40,2-7,8-5,83

4 60. Ympäristöpalvelut n 60 Eläinlääkintähuolto 620 Terveysvalvonta 630 Ympätistönsuojelu E 630 Ymp2ristönsuojelu Ympäristöpalvelut tammi-joulukuu TA207 PS 206 Erotus Muutos % Menot Tulot , ,75 Neilo ,3 Honkajoki ,4 Jmijärvi E ,44 Kankaanpää Karvia ,37 -,0 Siikainen Pomarkku Merikarvia ,3-4,9 6,2 PoSa palvelut tuotteittain Palvelut yhteensä PoSa Honkajoki Jämijärvi Kankaanpa Karvia Siikainen Pomarkku Merikarvia Perhepalvelut Aikuispalvelut Vanhuspalvelut Erityispalvelut Ympäristö Yhteensä TA2OI PS Erotus Muutos% 0,5-2,2 5,09 -,72 0,2-6,45 0,78 6,26

5 POSA Pääbudjefti Sivu INTIME/Talouden Suunnittelu 4 Tulosalue: 0 Yhtymän hallinto :4:33 ULKOINEN TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Selite TP 205 TA206 Kyj:n esitys Muutos % ta Muutos % tp Tuet ja avustukset ,0-4,5 Muut toimintatuotot ,7-97,8 Toimintatuotot ,5-79,9 Investointihankkeet TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot ,0 3,0 Henkilösivukulut Eläkekulut ,6-20,5 Muut henkilösivukulut ,2 4,7 Asiakaspalvelujen ostot Muiden palvelujen ostot ,4 5,5 Aineet,tarvikk,tavarat ,7-4, Avustukset Muut toimintakulut , -24,2 ulkoiset kulut yht ,0 2,2 TOIMINTAKATE (ULKOINEN) ,4 7,0 Sisäiset erät Sisäiset erät ,9 3,4 TOIMINTAKATE ,7-67,8 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut VUOSIKATE ,7-67,8 Poistot ja arvonalentumiset Suunnmukaiset poistot ,7-77,4 Kertaluontoiset poistot TILIKAUDENTULOS ,7-00,0 Investointihankkeet ,0

6 POSA Pääbudjetti Sivu 2 INTIME/Talouden Suunnittelu 4 Tulosalue: 5 Tukipalvelut :4:33 ULKOINEN TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Selite TP 205 TA 206 Kyj:n esitys Muutos % ta Muutos % tp Myyntituotot , -22,0 Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Tuetja avustukset ,8-28,5 Muut toimintatuotot ,0-4,5 Toimintatuotot ,4-26,5 Investointihankkeet TOIM INTAKULUT Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot ,6-7,7 Henkilösivukulut Eläkekulut ,2-7, Muut henkilösivukulut ,3-3,2 Asiakaspalvelujen ostot Muiden palvelujen ostot ,5 3,2 Aineet,taMkk,tavarat ,4,7 Avustukset Muut toimintakulut ,4-7,0 ulkoiset kulut yht ,8 -,0 TOIMINTAKATE (ULKOINEN) ,0,3 Sisäiset erät Sisäiset erät ,4,7 TOIMINTAKATE ,6 4,7 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut VUOSIKATE ,6 4,7 Poistot ja arvonalentumiset Suunn,mukaiset poistot ,6 4,9 Kertaluontoiset poistot TILIKAUDEN TULOS -24 4,3-00,0 lnvestointihankkeet ,0

7 POSA Pääbudjeifi Sivu 3 INTIME/Talouden Suunnittelu 4 Tulosalue: 20 Perhepalvelut :4 :34 ULKOINEN TULOSLASKELMA TOIM INTATUOTOT Selite TP 205 TA 206 Kyj:n esitys Muutos ¾ ta Muutos % tp Myyntituotot ,4 37,5 Jäsenkuntien maksuosuudet ,0-0,6 Maksutuotot ,7-60,7 Tuetja avustukset ,2-59,7 Muut toimintatuotot ,0 48,6 Toimintatuotot ,2 0,9 Investointihankkeet TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot ,5 3,6 Henkilösivukulut Eläkekulut ,0-4,8 Muut henkilösivukulut ,0 3, Asiakaspalvelujen ostot ,9 0,4 Muiden palvelujen ostot ,5 2,6 Aineet,tarvikk,tavarat ,8 2,3 Avustukset ,4-20,0 Muut toimintakulut ,0-8,4 ulkoisetkulutyht ,3 0,2 TOIMINTAKATE (ULKOINEN) , 4,7 Sisäiset erät Sisäiset erät ,6 5,3 TOIMINTAKATE ,0 -,0 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut VUOSIKATE ,0 -,0 Poistot ja arvonalentumiset Suunn.mukaiset poistot ,0 4,7 Kertaluontoiset poistot TILIKAUDEN TULOS ,0-00,0 Investointihankkeet

8 POSA Pääbudjetti Sivu 4 INTIME/Talouden Suunnittelu 4 Tulosalue: 30 Aikuispalvelut :4:34 ULKOINEN TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Selite TP 205 TA 206 Kyj:n esitys Muutos % ta Muutos % tp Myyntituotot ,7 35,9 Jäsenkuntien maksuosuudet ,4 -,4 Maksutuotot ,2 8,4 Tuet ja avustukset ,0 5,5 Muut toimintatuotot ,3-7,9 Toimintatuotot ,3 0,6 Investointihankkeet TOIM INTAKULUT Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot ,6, Henkilösivukulut Eläkekulut ,6-9,8 Muut henkilösivukulut ,0 5,2 Asiakaspalvelujen ostot ,6 7,8 Muiden palvelujen ostot , 9,3 Aineet,tarvikk,tavarat , 0,6 Avustukset ,0-7,2 Muut toimintakulut ,5-0,9 ulkoiset kulut yht ,2 0,3 TOIMINTAKATE (ULKOINEN) ,7,0 Sisäiset erät Sisäiset erät ,8, TOIMINTAKATE , Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut VUOSIKATE , Poistot ja arvonalentumiset Suunn.mukaiset poistot Kertaluontoiset poistot TILIKAUDEN TULOS 4-00,0 Investointihankkeet

9 POSA Pääbudjetti Sivu 5 INTIME/Talouden Suunnittelu 4 Tulosalue: 4lVanhuspalvelut :4:34 ULKOINEN TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Selite TP 205 TA206 Kyj:n esitys Muutos % ta Muutos % tp Myyntituotot ,6-38,4 Jäsenkuntien maksuosuudet ,9-0,9 Maksutuotot ,4 3,2 Tuetja avustukset ,5-65,9 Muut toimintatuotot ,5 0,7 Toimintatuotot ,3 -,4 Investointihankkeet TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot ,0-22,7 Henkilösivukulut Eläkekulut , -2,6 Muut henkilösivukulut , -9,0 Asiakaspalvelujen ostot ,0 2,8 Muiden palvelujen ostot ,4 90, Aineet,tarvikk,tavarat ,9 7,0 Avustukset ,6-3,0 Muut toimintakulut ,5 3,4 ulkoiset kulut yht ,4 TOIMINTAKATE (ULKOINEN) ,9-8,0 Sisäiset erät Sisäiset erät ,0-9,2 TOIMINTAKATE ,0 37,2 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut VUOSIKATE ,0 37,2 Poistot ja arvonalentumiset Suunn.mukaiset poistot ,0 37,2 Kertaluontoiset poistot TILIKAUDEN TULOS 95,9 -,5 Investointihankkeet

10 POSA Pääbudjetti Sivu 6 INTIME/Talouden Suunnittelu 4 Tulosalue: 50 Erityispalvelut :4:34 ULKOINEN TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Selite TP 205 TA 206 Kyj:n esitys Muutos % ta Muutos % tp Myyntituotot ,0 -,5 Jäsenkuntien maksuosuudet ,2-0,5 Maksutuotot ,4 33,0 Tuetja avustukset , -38,7 Muut toimintatuotot , 00,6 Toimintatuotot ,9 3, Investointihankkeet TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot ,3 5,0 Henkilösivukulut Eläkekulut ,5 5,9 Muut henkilösivukulut ,8 9,3 Asiakaspalvelujen ostot ,,2 Muiden palvelujen ostot ,9-7,7 Aineet,tarvikk,tavarat ,9,9 Avustukset Muut toimintakulut ,0-8,4 ulkoiset kulut yht ,7,6 TOIMINTAKATE (ULKOINEN) ,6 6,6 Sisäiset erät Sisäiset erät ,2 22,3 TOIMINTAKATE ,2-42,8 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut VUOSIKATE ,2-42,8 Poistot ja arvonalentumiset Suunn.mukaiset poistot ,2-42,8 Kertaluontoiset poistot TILIKAUDEN TULOS 34-00,0 Investointihankkeet ,0

11 POSA Päbudjeffi Sivu 7 INTIME/Talouden Suunnittelu 4 Tulosalue: 60 Ympäristöpalvelut :4:34 ULKOINEN TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Selite TP 205 TA 206 Kyj:n esitys Muutos % ta Muutos % tp Myyntituotot ,2 4,0 Jäsenkuntien maksuosuudet ,3 2,0 Maksutuotot ,2 -,0 Tuetja avustukset ,0-3,4 Muut toimintatuotot , -7,2 Toimintatuotot ,0 4,3 Investointihankkeet TOIM INTAKULUT Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , 3,7 Henkilösivukulut Eläkekulut ,5 2,3 Muut henkilösivukulut ,2 6,0 Asiakaspalvelujen ostot Muiden palvelujen ostot ,8 2,2 Aineet,tarvikk,tavarat ,5 0,2 Avustukset ,8-2,6 Muuttoimintakulut ,6-3,7 ulkoiset kulut yht ,4 4,4 TOIMINTAKATE (ULKOINEN) ,9 2,8 Sisäiset erät Sisäiset erät ,9 2,8 TOIMINTAKATE 5 9,8-00,0 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut VUOSIKATE 5 9,8-00,0 Poistot ja arvonalentumiset Suunn.mukaiset poistot Kertaluontoiset poistot TILIKAUDEN TULOS 5 9,8-00,0 Investointihankkeet

12 POSA Pääbudjetti Sivu 8 INTIME/Talouden Suunnittelu Kaikki yhteensä :4:34 ULKOINEN TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Selite TP 205 TA 206 Kyj:n esitys Muutos % ta Muutos % tp Myyntituotot ,0-0,6 Jäsenkuntien maksuosuudet ,2-0,8 Maksutuotot ,6 3,2 Tuetja avustukset ,7-6, Muut toimintatuotot ,7-3,5 Toimintatuotot ,0 0,4 Investointihankkeet TOIM INTAKULUT Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot ,6-7,8 Henkilösivukulut Eläkekulut ,3-9,6 Muut henkilösivukulut ,4-4,2 Asiakaspalvelujen ostot ,7 6,3 Muiden palvelujen ostot ,4 22,8 Aineet,taMkk,tavarat ,2 2,5 Avustukset ,5-6,4 Muut toimintakulut ,8 3, ulkoiset kulut yht , 0,5 TOIMINTAKATE (ULKOINEN) ,0-9,2 Sisäiset erät Sisäiset erät -9-6,7-00,0 TOIMINTAKATE ,0-9,3 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut VUOSIKATE ,0-9,3 Poistot ja arvonalentumiset Suunn.mukaiset poistot ,0-24,0 Kertaluontoiset poistot TILIKAUDEN TULOS ,0 Investointihankkeet ,0

13 Perhepalvelut talousarvio 207 ri CPcDSQ POHJOiS-SATAKUNNAN PER US PA LVE LU KUN H TV M Ä Suuria kustannuksia aiheutuu lastensuojelun laitossijoituksista n /lapsi,nuori/vuosi. Laitossijoituksia on Jämijärvellä, Kankaanpäässä, Pomarkussa ja Siikaisissa. Vahvistamalla omaa työntekijäresurssia on saatu laitosten käyttö sijaishoitona vähenemään. Sijoitukset ovat nyt 2/3 perheissä ja /3 laitoksissa. Laitoshoitojaksoja on saatu myös lyhenemään. Tavoitteena on saada laitoshoidon kustannukset noin milj. euroon vuodessa. Talousarvioon varataan vain ne kustannukset, jotka todennäköisesti toteutuvat. Toinen suuria kustannuksia aiheuttava palvelu on lastensuojelun avopalvelujen ostopalvelut. Niitä ovat ammatillinen perhetyö ja tukihenkilötoiminta sekä neuropsykiatrinenja psykiatrinen sairaanhoito kotiin annettuna. Vuonna 207 vähenevät perheneuvolan psykologien ja koulupsykologin ostopalvelut, kun vuoden 207 alusta on saatu rekrytoitua omaa työvoimaa. Puheterapiaa on ostettu yksi henkilötyövuosi. Yritetään rekrytoida oma toinen puheterapeutti. Tällöin ostopalvelujen tarve vähenee. Toista vauva- ja pikkulapsi perhetyöntekijää ei esitetä vuodelle 207. Laaditaan uusi maksujärjestelmä lapsiperheiden kotipalveluun. Lähihoitajaresurssia käytetään kotipalveluun ja lasten hoitoon vauva-ja pikkulapsiperheissä. Kaija Järvi-Karttunen

14 POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVECUKUNTAYHTYMA Aikuispalve]ut talousarvio Aikuissosiaalityöresurssi: Kustannukset pienentyvät aikuis- ja perhepalvelujen yhdistymisen myötä, koska hallintohenkilökunta vähenee. Lisäksi työntekijöitä (3 kpl) siirtyy Kelan palvelukseen perustoimeentulotuen siirron takia. 30 Terveyttä ja hyvinvointia edistävät palvelut Siinä on virhe, laboratorio ja röngten kustannukset ovat jääneet huomioimatta. 330 Psykososiaaliset palvelut Kuluvan vuoden talousarvio ollut aivan alimitoitettu. Johtunee mm siitä, että loppuvuodesta saatiin lupa määräaikaisen sosiaaliohjaajan palkkamiseen vuodelle Taloudellinen toimeentulo Perustoimeentitiotuen siirtyminen kelalle, merkitsee huomattavaa kustannusten laskua. Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki jää kuitenkin PoS alle, mutta kustannukset pienet Pitkäaikaistyöttömien palvelut EdelLeenkin toiminnan voluumi kasvamassa työttömyydestä johtuen. Toiminta kuitenkin vähentää kuntien työmarkkinatukimaksuja. 345 Vammaispalvelut/toistaiseksi voimassa olevat Tuotteen kysyntä on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina. Määrärahat eivät ole pysynyneet perässä. Oikeudet kuitenkin subjektiivisia Kehutysvammapalvelut Tässäkin nmäärärahat vuosittain alimittaiset tarpeeseen nähden vamm/kehitysvammaisten asumispalvelut Kysynnän kasvu pienentymässä, mutta vuodesta toiseen määrärahat selvästi alimittaiset Vammaisten/kehitysvammaisten laitospalvelut Tarve vaihtelee suuresti vuosittain. Tapani Santavirta

15 Vanhuspalvelut talousarvio 207 CP4DSc tj POHJOISSATAKUNNAN PFWSPALVEUKUNTAYHflMA Tuote- Tuote Perustelut kortti 420 Taloudellisen Omaishoidon tuen määräraha, tuen myöntäminen perustuu toimintaohjeeseenja harkintaan. tuen palvelut Pyritty lisäämään omaishoidon tuen palvelua avopalveluprofiilin vuoksi. Vuoden 206 osalta omaishoidon tuen asiakkuudet ovat lisääntyneet osassa kuntia, enemmän määrärahoja on myönnetty myös omaishoidon lomapäiväjärjestelyihin, sekä tukien tarkistuksiin. Omaishoidon tuen määräraha nykykulutuksella tulee ylittymään n euroa, kuntakohtaisia eroja on. Vuoden 207 esitys on yli pienempi kuin 205 toteuma. Lähtökohtaisesti erotus on n pienempi kuin on nykyisiin tukiinja lomapäiväjärjestelyihin tarvittava määräraha 430 Vanhusten Karvia:asiakasmäärä nyt 5 asiakasta. Tulee tälle vuodelle ylittymään palvelusopimukseen perhehoito nähden n , koska asiakkaita on vanhuspalveluiden osalta lisätty (vastaavasti aikuispalveluiden asiakkaat vähentyneet) Vuoden 207 määräraha laskettu nykytilanteen mukaan, ei mahdollista lisäyksiä. 420 Kotihoito Kotihoidon optimoinnin, mobiilin ja sijaispalvelun ansiosta on henkilöstöresurssien käyttöä pystytty tehostamaan. Vaikutus on suurin tänä vuonna, ensi vuodelle tehostamista ei enää tapahdu, asiakasmäärät ovat kasvussa koko ajan. Entistä enemmän asiakkaita tulossa nuoremmista ikäryhmistä, hoidon tarve 3-4x/päivä. Tähän ei nykyresurssein pystytä, eikä myöskään yöhoitoon, joka on kotihoidon lakisääteinen palvelu. Ulkoiset kulut ovat TA-esityksessä pienemmät kuin TP 205, tarkoittaa palveluiden karsimista /henkilöstöresurssia kotihoidossa vähennettävä 4220 Kotona asumista Suuri osa Valtiokonttorin korvaamia sotainvalideille tuotettavia palveluita, eli Valtiokonttorin tukevat palvelut korvaussumma ratkaisee ja sotainvalidien palvelutarve 4230 Vanhusten Toimintaa pitäisi laajentaa muihinkin kuntiin kuin Kankaanpäähän, mutta talousarvion rajoissa päivätoiminta on toimittava. Laajennuksiin käytetään nykyistä henkilöstöä, lisähenkilöstöä ei ole esitetty. 437 Tuettu Toiminta siirretty kotihoidon alta asumispalveluiden alaisuuteen, ei suuria muutoksia palveluasuminen toiminnassa. Selkeytetty henkilöstöresurssien käyttöä. Pomarkku 433 Tehostettu Esityksessä toiminta toukokuun 207 loppuun saakka, sitten yksikön lakkautus ja siirtyminen palveluasuminen ostopalveluyksikköön Honlcajoki 4332 Tehostettu Tehostetun 4332 ja laitoshoidon 442 tuote yhdistetään yhdeksi tuotteeksi>laitospaikat pois. Jämijärvi Paikkaluvun pudotus tavoitteena edelleen, edellytyksellä että erikoissairaanhoidonja Tapalan sairaalassa jatkohoitopaikkaa tarvitsevat eivät joudu jonottamaan kalliimmassa hoidossa Tehostettu Toiminta ennallaan, paikkoja ei voida vähentää. Kankaanpää 4334 Tehostettu Karvia Tehostetun 4334 ja laitoshoidon 444 tuote yhdistetään yhdeksi tuotteeksi, laitospaikat pois. Painetta on lisäpaikkojen saamiselle Tehostettu Tehostetun 4335 ja laitoshoidon 445 tuote yhdistetään yhdeksi tuotteeksi, laitospaikat pois. Siikainen Paikkaluvun edelleen vähentäminen tavoitteena, edellytyksellä että erikoissairaanhoidonja Tapalan sairaalassa jatkohoitopaikkaa tarvitsevat eivät joudu jonoifamaan kalliimmassa hoidossa Tehostettu Tehostetun 4337 ja laitoshoidon 447 tuote yhdistetään yhdeksi tuotteeksi, laitospaikat pois. Pomarkku Paikkaluvun edelleen vähentäminen tavoitteena, edellytyksellä että erikoissairaanhoidonja Tapalan sairaalassa j atkohoitopaikkaa tarvitsevat eivät joudu jonottamaan kai liimmassa hoidossa Tehostetun Paikkojen lisätarve 207 Honkajoen osalle 7kk. 22 asiakkaalle tarvitaan paikka oman yksikön asumispalvelun lakkautuessa. Esityksessä on kuitenkin jouduttu karsimaan esitystä n eurolla, joka on ostopalvelut n. 6 paikan vähennys ostopalvelussa. Koskee eniten Kankaanpään asiakkaita. Tulee aiheuttamaan painetta esh-sairaala-akselilla Anne Vanliatalo

16 - muut - ulkoisissa CPDSQ POHJOIS SATAKUNNAN?ERUSPALYECUKUNTAYHTYMA Ympäristöpalvelut talousarvio 207 Vuonna 205 säästettiin budjetista euroa, mutta jatkuvasti ei voi mennä niin, että ei osteta mitään 620 Terveysvalvonta - laboratoriokulut budjetoitu n. 000 euroa alle palvelut budjetoitu n euroa alle: ATK- kulut nousevat tästä vuodesta n. 30 % ohjelmistotoimittajien ilmoituksen mukaan (000 euroa), koulutusrahoista puuttuu 000 euroa (koulutustarve vain kasvaa uusiin järjestelmiin siirryttäessä), tavaraostoihin ei ole budjetoitu mitään n euroa 630 Ympäristönsuojelu kuluissa palkannostot varattu, sama lisäys tuloissa, ei vaikutusta kuntamaksuihin Laura Juhantalo

17 3J POHJOIS-SATAKUNNAN PRUSPALVEUKUNTA HTYMA Erityispalvelut talousarvio Erityispalveluhallinto 400 Vakinaiset viranhaltij at; Kaij anja Liisan palkat esityksen mukaan Muu materiaali: rekryt, lahjat Jää alle vuoden 206 talousarvion -,8 % 5020 Hoitotyön resu rssi (Hygiyksikkö) 4002 Hygieniahoitaja laina Vesilahden palkka esityksen mukaan xvuodessa Pori ja kerran vuodessa kaikki jäsenkunnat Lisäys tällä kustannuspaikalla +,4 % 50 Lääkäri- ja sairaaanhoitopalvelut 400 Virkalääkärit 4006 Useita lääkäreitä äitiyslomalla Yökit, lääkäreiden + muun hlökunnan sijaiset, 430 ja 4302 Asiakaspalvelujen ostot; näihin menoihin ei voi vaikuttaa 444 Koneiden ja laitt. kunn.pito; vanhoja laitteita esim. autokiaavi Vuosihuolto 446 Asiantuntij apalvelut=v.- 6 lääkäreiden työnohj aus 4420 Palj on erikoistuvia, erikoistuville pakollista koulutusta. Yl iopistolääkärisopimus edellyttää tiettyä määrää talon ulkopuolista koulutusta ja yliopisto maksaa meille siitä takaisin EVO-rahaa/EVO-raha kompensoi. Lisäys tällä kustannuspaikalla + 6,7 % 520 Päivystys- ja kiireellisten vastaanotto 400 oh Irmeli Rosenberg ja lääkäri Sergei Smolin 4650 Lääkkeet; Kaltiimmat lääkkeet ja säärihaava-aineet, iv-antib., osteoporoosit, rautatiputukset, polildinikalla hoidetaan antib.tiputukset polikliinisesti Triage toimii, lääkärikäyntej ä vähemmän Lisäys tällä kustannuspaikalla + 0,3 %

18 CPQSQ POHJOISSATAKUNNAN flruspalvukuntayht M 530 Hoitajan vastaanotto 4002 Vakin. työsuht. palkat 3 sh:n palkka. Hoitajat, reseptihoitajat tekevät enemmän itsenäistä työtä, ottavat labratutkimuksia, triage. Päivystyskäynnit vähentyneet Kesälomasijaiset 3 kk 4420 Kahden reseptihoitaj an koulutus Lisäys tällä kustannuspaikalla +,4 % 520 Suun terveydenhoito 400 vakin. viranhait. /hammaslääkärit 4002 Työsuhteiset: 7 hoitajaa, keskus, välinehuolt. + sivukuntien hoitajat, hoitaja ollut työsiirrossa, alkaa tehdä suuhygienistin tarkastuksia (vauvat, koululaiset ym.) 405 Erilliskorvaukset lisääntyy, koska virkalääkäreitä lisää 4402 TeleQ 444 Vanhat koneet kovalla käytöllä 4420 Vakihenkilökuntaa lisää 4450 Attendo , Dac 6.500,-, dacin kansi 2.000,-, valokatto.500,-(jos Siikaisten kunta ei maksa), Satutatuolit 4 kpl å 300,-, työtuoli 600,-,kulmapäät 600,-/kpl Lisäys tällä kustannuspaikalla + 7,7 % 5320 Kuvantaminen Hintamuutoksia ei esitetä. 400 Vakit. viranhalt. Röntgenlääkäri ja osastonhoitaj a 4002 Vakin. työsuht.2 röntgenhoitajaaja os.siht. 60 % 4008 Yhden rtg-hoitajan lisäys; rtg-hoitajan peruspalkka 2.345,96 /kk) ,50,- /v. Määräaikaisten palkkoihin lisää, mikäli ei saada rtg-hoitajaa 405 Erilliskow. lisääntyy kun tutkimukset lisääntyy, rtg-lääkärin toimenpidepalkkiot 4402 ATK-palv. lisääntyneet kun uä-kuvat siirtyneet kuva-arkistoon ¼=8975 yht ,- 444 Huoltolasku x vuodessa + muut korjaukset

19 446 Stukin turvallisuuslupa CPQSQ 3.) POHJOISSATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNAYHT MA 4420, 4430 Säteilyä käyttävän henkilöstön lakisääteinen täydennyskoulutus STUK:n ohjeen perusteella 4452 Yks. lääkärien lähetteellä otetut näytteet tulee takaisin tulona 4700 Rtg-Iääkärin näytöt+ asennus =6250 ja tukiteline seisten suoritettaviin kuvauksiin 4500,- ja TV-näyttö meeting-käyttöön.000,- + asennus.000,- max. MYYNTITULOT elokuun -6 loppuun n ,- Lisäys tällä kustannuspaikalla + 3,6 % 5330 Lääkinnällinen kuntoutus 400 Vakin. viranhalt.; oh Anu Salonsaarija puheterapeutti Leila Hakala osa-aik Vakin. työsuht.; 6 fysioterap., kunt.ohj. 22,5 h, os.siht., toimintaterapeutti (Ei ole vielä vähennetty tässä perhepalveluille kuuluvaa 50% kustannusta (toim.terap. ollut aik. määräaik.) 4008 Määräaik.patkat; pitempiin sijaisuuksiin määräaik. Vähennetään työvoiman vuokrauskustannuksia, tili 4438 (Seutu-rekry)ja siirretään ne määräaikaisiin Kelalta harkinnanvarainen jäänyt pois. Työikäiset, Aslak, TYK, vaikeavamm. (laskutus loppuvuosipainotteinen) Koulutukseen lisää. Aloitettu tarpeellinen, kallis koulutus l.500,- /hlö Henkilöstön matkustuspalvelut; sis.myös potilaskäynnit kotiin Apuvälinekuljetuksetjäsenkuntiin (EI PITÄISI OLLA FYSIOTERAPIAN BUDJETISSA. ALUEELLINEN APUVALINETOIM. EI VAADI TALL. PALVELUA. APUVÄLINEIDEN JAKELUPISTE VAIN K.PÄÄSSÄ, ON PALVELUA KUNNILLE, TULISI SIIRTÄÄ KUNTIEN LASKUTUKSEEN). Jää alle vuoden 206 talousarvion - 7,3 % 5350 Erikoissairaanhoidolliset palvelut 4002 ivo:n sh:n palkka + os. siht. palkka, geronomi 50 % 4008 välinehuolt.sij. Aikaisemmin tässä kohdassa määräaik.palkat ollut Matti Halukas Muistisairausdiagnostiikka siirtynyt meille erik.sairaanhoidosta. Geriatri Markus Halminen palkka 45,- /h + 50,- /kerta. Jos 8h/pv, kertakäynti 30,-, jos käy kerran vk:ssa vuodesta 45 viikkoa= ,-, Urologi, Uromed 4.500,-/kk ,-, Remote Analysis: Holteroinnit(=kliininen rasitus-ekg, RR, uniapnea, yht ,-. Kirurgi Savela, n. 350 tutk, 00 /tutk., x vk = , Laboratoriopalvelut; skopioissa otettujen näytteiden tutkiminen, PAD.

20 POHJOISSATAKUNNAN PERUS LV ELU KUN TAY HTY M 4454 Röntgenpalve lut; magneeffitutkimukset jäi pois. 520 Skoopin vuokra Lisäys tätiä kustannuspaikalta + 2,8 % 540 Vuodeosastohoito 400 Boris 50 %, Yksi kokoaik.iääkäri Anttoora 3 kk, oli 4002 Vakin.työsuht.palkat. Työsuhteisten määrä pysynyt samana ,5 määräaikaista lääkäriä + hlökunnan sij.(lisäsin,5 lääkärin kust., koska v.6 vain yht. yhden kokon. lääkärin sij.) 405 Erilliskorv: Ilta-, viikonloppu-, pyhäkorv. 446 Osastofarmasia 4450 Lääkäripalvelut 4452 Lab.palv. Akuutimpia potilaita, uusia lääkäreitä Kalusto: Alkometri kpl, å 350,-, erillinen imu.000,-, Kalustoa modemisoitava, Residuaalivirtsan mittauslaite 3D-anmrilla, hinta? 4720 Muu materiaali: Painopeitto 2/os = 4x700,-=2$00,-+ palolakanat 60kpl x å 22,70=.362,-, 520 VAC-kone, Haavanhoito alipainelaitteen imu Lisäys tällä kustannuspaikalla + 7,7 % 5420 Kotisairaala 400 Vakin.viranhalt.; Tarja Köymäri-Seilonen 3 pv/vk. Paula Hallikkaalla ollut paljon pienempi palkka 4002 Vakin. työsuht. 3 sh 4008 Lääkärin ja hoitajien sijaiset 4452 Lab.palvelut nousseet, koska paljon punasolutiputuksessa olevia potilaita (Kirjattu aikaisemmin lääkkeisiin). Pitnasotu/ristikoe 6,- + pussin hinta 30, Hoitotarvikkeet vähentyvät v.-l6 talousarvioon verrattuna 4700 Kalusto: EKG?, Hb-mittari? Kaija Antola Lisäys tällä kustannuspaikalla + 6,9 %

21 CPc)Sc bill POHJOIS SATAKUNNAN PEAU5PALVEUKUNTA HTYUA Virkaa ei täytetä, selvitystyö Perhe- / - 0 Peepalveiujohtaja Perhepalveluhallinto, 200 Aikuispalv. käynnisssä Toimistosihteen Ø Vahtimestan okeilu teht muutoksesta ei onnisturj Perhet huoli paailikko Perheiden terveysresurssl ,6 6,6 6,6 4,5 6, Temeydenhoitaia Puheterapeutti surretty perhesosiaalityon tyonjohtovastuulle Osastosihteeri Henki- muutok löstö muutok Henki- set Henki- muutoks Henki 3.2. set2oi5 löstö 206 löstö et207 löstö Virka-/toiminimike! nimikemuutos Palvelualue, tulosyksikkö, resurssi MUUTOKSET 205: MUUTOKSET 206: MUUTOKSET ,0-3,50 566,60,00 563,60 -,60 562,00.. Mahdolliset henkilöstö- POSA YHTEENSA muutokset sisäisinä siirtoina. nahdollisista muutoksista aikana. Henki- muutos Henki- muutos Henki- muutoks Henki löstö 205 löstö 206 löstö et 207 löstö Virka-/toiminimike/ nimikemuutos Paivelualue, tulosyksikkö, resurssi PERHEPALVELUT MUUTOKSET 205: MUUTOKSET 206: MUUTOKSET 207 Perhesostyön päällikkö erhesosiaalityöresurssi, Sosiaahtyontekija ma ma Vakinaistaminen Sosiaaliohjaaja Perhetyöntekijä, ma Lähihoitaja, 2 ma Koulupsykologi ouluykologi, 2040 mntipaivelua koulutoimiile Opiskelupsykologi Opiskelupsykologi, 2050 mntipalvelua oppitaitoksille Psykologi Perheneuvola, Perheneuvoja Lastenvalvoja Perheoikeudelliset palvelut, ! i fi YHTEENSA

22 ftuildu vuvuer rva,, rteeaca ZU OltU t, 0, pemshoitaianimikkeet osastosihteeriksi lisäys 2 oewshoitaaia/nimikemuutos? terveydenhoitajan nimike diabeteshoitajaksi tehtävän siirto kelalle tehtävän siirto kelalle määräaikaisen tehtävän vakinaistaminen Henki- muutos Henki- muutos Henki- muutoks Henki löstö 205 löstö 206 löstö et 207 löstö Virka-! toiminimike? nimikemuutos Palvelualue, tulosyksikkö, resurssi MUUTOKSET 205: MUUTOKSET 206: MUUTOKSET 207 AIKUISPALVELUT Aikuispalvelujohtaja Aikuispalveluhalhnto, 300 selvitystyö 206 yhd. Perhep.kanssa Toimistosihteeri 0,5 0,5 0,5-0,5 0 (ahtimestari kokeilu teht.muutoksesta ei onnistun t tehtävä muuttuu palveluohjaajaksi 0,5 0,5 Palveluohjaaja ,4 0.4 Aikuisth pääli. Yhd. SeniOiip.pääl. Aikuisten terveysresurssi, 3020 Kokeilun vakinaistaminen inhii. 4 6,4 6,4 0,5 5,9 erveydenhoitaja sis.resurssisiirto 4 0:stä (senionne AP 2,4 th ja SNLA 3,6 th Perushoitaia Jalkojen Fioitaja 6 Muistihoitaja sis.resurssisiirto 4 lo:stä Cseniorineuvolaj Diabeteshoitaja Aikuissosiaalityön päällikkö Sosiaalityöntekijä Alkuissoslaallresurssi, Sosiaalioh jaaja Etuuskäsittelijä - 0 Palveluohjaaja Kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja kuntoutusohjaaja Henkilökohtainen avustaja SSHP:Itä siirtyvät tehtävät psykologi Psykososiaaflnen keskus psyk.sairaanhoitaja 2 ohjaaja Sosiaaliohjaaja - palveluvastaava sis.nimikemuutos lähihoitaja sis.nimikemuutos Henkilökohtainen avustaja Vammaispalvelut, Kodinhoitaja 535 6, ,9 -,5 58,4

23 Henki- muutos Henki- muutos Henki- muutoks Henki löstö 205 löstö 206 löstö et 207 löstö Virka-/toiminimike/ nimikemuutos Palvelualue, tulosyksikkö, resurssi MUUTOKSET 205: MUUTOKSET 206: MUUTOKSET 207 Satasote-sopimuksen mukaisesti täyttä 207-8/sisäinen virkasiirto tai tehtävien iako? Lisäesitys 3 ohjaajaa/neuvoiaa tosta vuadeosastäta sis.siirtonal Vanhuspalvelulain vastuuhoitojavelvoite / -. amk-tutkintovaat / ei esimiestyötä Vuodelle 205 hyvaksytty Nimikemuutos avoimille, hyvaksytyille Resurssisiirto vuodeosastoha Ipaikkaluvun resurssimuutos (3 palv.ohjaajaa) toimille fkts.alla) Taytto Palveluohjaaja Iask). toteuteutaan vasta v. 206 palkkavarauksen mukaan Toimet olemassa 3 palveluohjaajalle kts.yliä (ei esimiestyötä/täyttöluvat on). rahoitus puuttuu. Vajaakuntoisten työllistäminen? Nimikemuutos Sisäinen resurssisiirto (hallinnon Palveluneuvoja 3 4 Palveluneuvoja suunnittelijan tehtävästä) Vuodelle 205 hyväksytty resurssimuutos (3 lähihoitajaa) Edelleen täyttämättä (täyttöluvat on), täyttä Lisäesitys 3 hoitajaa, vuodeosaston toteuteutaan vasta v. 206 (kuitenkin vain asiakastarpeen lisääntymisen 39, ,93 42, ,93 Lähihoitaja paikkaluvun lask. vain asiakastarpeen mukaisesti). perusteella. Tarvitaan palkkavaraus, täyttä vuoden 207 alusta (täyttölupa on) fysioterapian kustannuspaikalle (ammatillinen tuki) mutta palkkavaraus kokonaan vanhuspalveluista, koska resurssi Toimi perustettu v. 204, vakittäyttö käytetään kokonaan Fysioterapeutti v 206 Kaste-hankkeen paatyttya kotunkuntoutusyksikossa/kotihoidossa VANHUSPALVELUT O.,kO Toimistosihteen Vanhuspalveluhallinto, 400 sumispalvelupäällikkö vopalvelupäällikkä Täyttämättä. Selvitetään virkaiäriestem.v.20 6 aikana. Vanhusten toimintak. Ylläpito, 40 yht 0, to4minta Aikutspatveluihin Senioripalvelup. 0,4-0, Yhd.aik.terv.päätteht siirto Muistihoitaja siirto Terveydenhoitaja siirto 3020 Avopalveluvastaava 2 - Terveydenhoitaja Kotihoito, 420 Hengityshalv.potilaan hoitajan (2 tointa) yhdistetään yhdeksi sh:n ,5 4,5 Saimanhoitaja toimeksi Pewshoitaja 6,76-5,76 5,76-2,5 3,26 Kodinhoitaja

24 4 Sairaanhoitaja avoin lisäksi jota ei täytetä.... henkilöstösiirrot Kotiavustaja Hengityshalv.potilaan hoitajan (2 tointa) yhdistetään yhdeksi ah:n Hengityshalvauspotilaan hoitaja toimeksi Ei enää PoSan toimintaa 0 0 Vanhusten kot. as. tukeva palv., ,67 0,4,07,07,07 Lähihoitaja,24-0,4 0,84 0,84 0,84 L<odinhoitaja Kotiavustaja Kuntouttava päivätoiminta 4230 Jusi kustannuspaikka Lähihoitaja Lohikko 0 Asumis-ja laitospalvelut Lähihoitaja TehostettulTörmäläkoti, 437 nimikemuutos Pemshoitaja nimikemuutos 0,4 0,4 0,4 0,4 Kodinhoitaja Vastaava hoitaja 0 Hoiikajoen tehostettu palveluasuminen 433 lakkaa PoSan toimintana, henkilöstölle tarjotaan avoimia toimia 0 TehosteftulHonkajoki, 433 muissa vanhuspalveluiden yksiköissä 5 laitoskortilta tehostetun siirto 442, ollut 4 lh joista 2 tullaan siirto 442:sta sis, siirto antaa Lähihoitaja Pewshoitaja oitoapulainen Vastaava hoitaja Tehosteftu!Jämijärvi, 4332 Jämijärven, Karvian, Pomarkun ja Siikaisten ehostetun ja laitoshoidon tuotekortit Sairaanhoitaja siirto 442 hdistetään tehostetun tuotteiksi, Lähihoitaja avointa/toinen kortille. Muutama vapautuva toimi jättämään täyttämättä, jos toiminta 2 Pemshoitaja siihen mahdollisuuden paikkavahennyksien Hoitoapulainen muodossa Siirrot kustannuspaikoilta astaava hoitaja TehostettulKankaanpää, ,444,445, Sairaanhoitaja siirto Lähihoitaja Pewshoitaja Hoitoapulainen astaava hoitaja Lähihoitaja siirto 444:stä Pemshoitaja siirto 444:stä Hoitoapulainen -0,5 0,5,5 Saianhoitaja TehostehulSiikainen, Vastaava hoitaja ,5 9,5 4,5 4 Lähihoitaja siirto 445:stä Pemshoitaja 6 ph, siirto 2 x Hjoelta - 0 Hoitoapulainen siirto 445:stä hoitoapulainen eläköityi.8. Ei täyttää toistaiseksi, ei vielä lakkauteta, vähennetty resurssista 2 3 Sairaanhoitaja TehostettulPomarkku, Vastaava hoitaja Lähihoitaja siirto 447:stä Pemshoitaja siirto 447:stä 0 Hoitoapulainen siirto 447 sta Vastaava hoitaja Laito&Honkajoki, 44

25 ähihoitaja 0 Pemshoitaja 0 0 Hoitoapulainen T 0 Vastaava hoitaja Laitos!Jämijärvi, 442 Ö airaanhoitaja ähihoitaja siirto Hoitoapulainen /yötyö 2 Vastaava hoitaja awaanhoitaja (ent LaitoslKankaanpaa) 443 Kuntouttavaksi yksikko siirto 4333 sta aloitti toiminnan 8 Lähihoitaja 205 aikana 3 3 Pewshoitaja 0 Hoitoapulainen - 0 Vastaava hoitaja Laitoslkarvia, Sairaanhoitaja Lähihoitaja siirto Pemshoitaja siirto Vastaava hoitaja Laitos!Siikainen, Sairaanhoitaja Lähihoitaja siirto Pemshoitaja Hoitoapulainen siirto Vastaava hoitaja LaitoslPomarkku, Sairaanhoitaja Lähihoitaja siirto Pewshoitaja siirto Hoitoapulainen siirto 4337

26 Henki- tarkistamistaja hiöstö remrssin muutos Henki- muutos Henki- muutoks Henki löstö 205 löstö 206 löstö et 207 löstö Virka- / toiminimike! nimikemuutos Palvelualue, tulosyksikkö, resurssi MUUTOKSET 205: MUUTOKSET 206: MUUTOKSET 207 ERITYISPALVELUT Suunnitellaan vuodeos.paikkaluvun Johtava ylilaakari Erityispalveluhallinto 500 vahvistamista kotisairaalassa Hoitotyöstä vastaava osastolta virka siirtynyt hallintoon Hygieniahoitaja Hoitotyön resurssi, Välinehuoltaja Terveyskeskuslääkäri Lääkäriresurssi, 5030 ish.kortilta siirtyi tähän ylilääkäri Sairaanhoitaja 3,5 35 3,5 3,5 tkavustjpemshoitaja Osastosihteeri Välinehuoltaja Lääkäri-ja sairaanhoitopalv., 50 terveyskeskuslaakan Paivystys ja kiireeli vast 520 Osastonhoitaja Sairaanhoitaja Terveysk.avustaja/Pemsh. Osastosihteeri Sairaanhoitaa Hoitajavastaanoifo 530 Ylihammaslaakari Suun terveydenhuolto Tk hammaslaakan Vastaava hammashoitaja Suuhygienisti Hammashoitaja Valinehuoltaja/hammashoitaja Ylilääkäh/tk-röntgenlääkäri kuvantaminen, 5320 Osastonhoitaja Rontgenhoitaja lisaksi ma rontgenhoitaja 3 2 asti ma rlg hoitajan toimi )atkuu ,6 0,6 Osastosihteeri Osastonhoitaja Laakinnallinen kuntoutus Fysioterapeutti fysioterapeutin toimi siirtyy vp:ltä työpanos kok. vanhuspalveluun Osastosihteeri V.untoutusohjaaja 0,5 0,5 0,5 uheterapeutti toimintaterapeuft toimintaterapeutin vakinaistaminen 0 Terveyskeskuslaakan rikoiss hoidolliset palvelut 5350 siirt 5030 Geronomi aiemmin maaraaikainan geriatrin tyopari Terveyskeskuslääkä Sairalaa vuodeosastot, 540 vuodeosaston akuutti lääkäritarve 3 htv 0 Hoitotyöstä vastaava siirtynyt hallintoon Osastonhoitaja Vuodeosaston paikkaluku -0, Sairaanhoitaja res.sis.siirto 2 vanhuspalv Sairaanhoitaja vak.sij. Vuodeosaston paikkaluku -0, Perushoitaja res.sis.siirto 2 vanhuspalv. Kotiuffamishoitaja terveysk.avustaja/osastosiht Laitoshuoltaja Terveyskeskuslääkää Kotisairaala, sairaanhoitaja YHTEENSÄ

27 Henki- muutos Henki- muutos Henki- muutoks Henki löstö 205 löstö 206 lästö et207 löstö Virka-/toiminimike/ nimikemuutos Palvelualue, tulosyksikkö, resurssi MUUTOKSET 205: MUUTOKSET 206: MUUTOKSET 207 l YMPÄRISTÖPALVELUT Ei muutoksia v. 206 MUUTOKSET 207 MUUTOKSET IinIkn alvontaeiäiniääkän nrvevsvalvonnan lohtala Terveystarkastaja Ympäästötarkastaja ii 630 Ympäristötark.resurssointi (petu päälci) YHTEENSÄ Henki löstö 204 muutos Henki löstö 205 Virka- / toiminimik& nimikemuutos Palvelualue, tulosyksikkö, resurssi MUUTOKSET 205: TYÖTERVEYSHUOLTO Kokonaisulkoistus..205 (liikkeenluovutus) 7, YHTEENSÄ Henki löstö 204 muutos Henki löstö 205 muutos Henki löstö 206 muutoks et Henki löstö 207 virka- / toiminimike/ iimikemuutos Palvelualue, tulosyksikkö, resurssi ururulvtlut: MUUTOKSET 205: MUUTOKSET 206: Ei muutoksia v ,,,,,.,......,...II.,, tuokapalveluesimies eittäiä uhtausoalveluien oäällikkö L.aitoshuoltaja - t aitosapulainen esulanhoilaia ) - (amstonhoitaja F 4i nitn,nin oimistosihteeri 4. Ietojaijestelmaaslantuntlja D.O..OO.. Siivous Vaatehuoho. 530 Matenaalihuolto, 60 Tekninnn h,,nlfn i,. Innititkk 620 Puhelin la tietoliikenne. 630 ietonaiiinto ja jarjesctukl, ou viit3sä siirto SHP:n logistiikkakeskukseen Henki- muutos Henki- muutos Henki- muutoks Henki löstö 205 löstö 206 löstö et 207 löstö Virka- / toiminimik& nimikemuutos Palvelualue, tulosyksikkö, resurssi MUUTOKSET 205: MUUTOKSET 206: MUUTOKSET 207 YHTYMÄN HALLINTO Talousjohtajan eläköityminen ja viran Kuntayhtymäjohtaja 0 täyttä syksyllä ,6 0,6 0,4 Talousjohtaja Talousjohtaja kokopäiväinen Hlöstösihteeh Suunnittelija 420:iin) Hallintosihteeri 0,4 0,4 0,4 0,4 potilasasiamies YHTEENSA

Yhtymävaltuusto PERHEPALVELUT. Virkaa ei täytetä, selvitystyö Perhe- / Perhepalvelujohtaja Perhepalveluhallinto, 2010

Yhtymävaltuusto PERHEPALVELUT. Virkaa ei täytetä, selvitystyö Perhe- / Perhepalvelujohtaja Perhepalveluhallinto, 2010 HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 1 Yhtymävaltuusto 8.12. 32 31.12. muutok set muutok set et 581,10-13,50 566,60 1,00 563,60-2,10 561,50 POSA YHTEENSÄ nimike Palvelualue, tulosyksikkö, resurssi MUUTOKSET : MUUTOKSET

Lisätiedot

CPQSQ POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA

CPQSQ POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA CPQSQ POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA Lausuntopyyntö talousarviota 2018 sekä Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymän toiminnan kehittämistä varten. Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymän

Lisätiedot

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017 114 Tulosalue: 16 Hallinto- ja tukipalvelut Myyntituotot -122947-124000 -124000 0,9 Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Tuet ja avustukset -33392-15200 -30200 98,7-9,6 Muut toimintatuotot -33846-29000

Lisätiedot

PoSan talouden toteutuminen ajalla Kustannuskehitys. Toiminta ja suoritemäärät

PoSan talouden toteutuminen ajalla Kustannuskehitys. Toiminta ja suoritemäärät PoSan talouden toteutuminen ajalla 1.1. 31.3.2017 Kustannuskehitys Talousarvion mukaisista tuotoista toteutui 24,9% ja ulkoisista kuluista 23,5%. Toimintatuotot laskivat -1,0% verrattuna edelliseen vuoteen.

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018 PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018 Sisällys 1 Nettokustannukset... 2 2 Suoritteet... 6 3 Yksikköhinnat... 10 4 Jäsenkuntien maksuosuuslaskelmat... 11 4.1 Masku... 11 4.2

Lisätiedot

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne 21.9.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 est Est 2016 LTK 2017 (ilman esh) Myyntituotot 1 526 837 1 347 234 1 347 234 1 388 029

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto 5.12. 14:47:05 TOT 7 kk TA TA % TS 2018 TS 2019 Myyntituotot 860 Maksutuotot Tuet ja avustukset

Lisätiedot

PoSan talouden toteutuminen ajalla Kustannuskehitys. Toiminta ja suoritteet

PoSan talouden toteutuminen ajalla Kustannuskehitys. Toiminta ja suoritteet PoSan talouden toteutuminen ajalla 1.1. 30.9.2017 Kustannuskehitys Talousarvion mukaisista tuotoista toteutui 75% ja ulkoisista kuluista 75,2%. Toimintatuotot laskivat -0,5% verrattuna edelliseen vuoteen.

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2016 Sisällys 1 Nettokustannukset... 1 2 Suoritteet... 5 3 Yksikköhinnat... 10 4 Jäsenkuntien maksuosuuslaskelmat... 12 4.1 Masku... 12 4.2

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

PoSan talouden toteutuminen ajalla Kustannuskehitys. Toiminta ja suoritemäärät

PoSan talouden toteutuminen ajalla Kustannuskehitys. Toiminta ja suoritemäärät PoSan talouden toteutuminen ajalla 1.1. 30.6.2017 Kustannuskehitys Talousarvion mukaisista tuotoista toteutui 50,4% ja ulkoisista kuluista 49,3%. Toimintatuotot laskivat -0,3% verrattuna edelliseen vuoteen.

Lisätiedot

Toimintakate , ,58-22,1

Toimintakate , ,58-22,1 Sairaanhoitopiiri yhteensä MK 1.1. - 31.12.2000 1.1. - 31.12.1999 Muutos Myyntituotot 1 638 734 148,85 1 539 127 273,53 Maksutuotot 103 910 751,60 105 268 535,84 Tuet ja avustukset 38 921 683,48 36 776

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT 31.12.2014 SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA 2015-2017

MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT 31.12.2014 SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA 2015-2017 MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT 31.12.2014 SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA 2015-2017 PERUSTURVAPALVELUT PERUSTURVAN JOHTO JA HALLINTO LKM 31.12.2014 LKM 31.12.2014 perusturvajohtaja 1 Avoimet

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,80 VUOSIKATE , ,80

TOIMINTAKATE , ,80 VUOSIKATE , ,80 Tulosyksiköt Ed. vuoden Ed. v käyttö tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos 1.1.-31.3.2018 tilinpäätös vast.ajank. +muutos euro % 600 Pelastustoimi * Eläkekulut -41 733-9 996 24-40 383 0 0,00

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Puheenjohtajisto Taloustilanne

Puheenjohtajisto Taloustilanne Puheenjohtajisto 11.10.2016 Taloustilanne Ostopalvelut ja palvelujen käyttö, elokuu 2016 Ostopalvelulaskutus kaikki/esh kunnittain yhteensä 2013 2014 2015 2016 Enonkoski 156 673,95 79 199,15 242 989,03

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus 23.9. Eksote yhteensä tammi-elokuu EKSOTE 1000 EUR Muutos Tammi-elokuu Koko vuosi TP 2014 E vs. TP 2014 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2017

Tammi-elokuun tulos 2017 Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

TOIMINTAKATE VUOSIKATE

TOIMINTAKATE VUOSIKATE KÄYTTÖTALOUS Ed. vuoden Ed. v käyttö tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos 1.1.-30.9.2018 tilinpäätös vast.ajank. +muutos euro % 60 PELASTUSTOIMI * Eläkekulut -41 733-29 987 72-40 383-30 829

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

TP :30: TA 2013 POHJA 2014 YKSIKÖT 2014 TS 2015 POHJA TS 2016 POHJA

TP :30: TA 2013 POHJA 2014 YKSIKÖT 2014 TS 2015 POHJA TS 2016 POHJA Itä-Savon sairaanhoitopiiri ky Pääbudjetti 6.11.2013 14:30:54 INTIME/Talouden Suunnittelu 111 Tulosyksikkö: 820 Savonlinna Selite TP 2012 TA 2013 POHJA 2014 YKSIKÖT 2014 TS 2015 POHJA TS 2016 POHJA Muutos-%

Lisätiedot

Taloustilanne Pj-kokous

Taloustilanne Pj-kokous Taloustilanne 30.4.2016 Pj-kokous 6.6.2016 Talous / huhtikuu 2016 Tuloslaskelma HUHTIKUU 2016 Ta 2016 Vuoden alusta Tot % Ed. vuoden tot. Tp 2015 Myyntituotot -131 256 713,00-46 243 569,83 35,2% -44 700

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Laitoshoidon ja palveluasumisen asiakasmaksupäätökset

Laitoshoidon ja palveluasumisen asiakasmaksupäätökset HALLINTO- JA TUKIPALVELUT / PERUSTURVA TP2013 TP2014 TP2015 Varhaiskasvatus Asiakasmaksupäätökset 1 762 2 145 1 644 Yksityisen hoidon tukipäätökset 314 252 278 Ostopalvelupäätökset sekä lasten kotihoidontuen

Lisätiedot

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017 541 NURMES Toiminto: - - 999 Kohde: - - 582 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Projekti: - - 9891 5115 KAUPUNKIRAKENNEPALV. HALLINTO TP 216 TA+MUUT. LTK 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 36 36 HENKILÖSTÖKULUT -28

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto 7.12. 18:08:10 TA % TS 2018 TS 2019 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Palkat ja

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :13:25

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :13:25 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 14.10.2019 13:13:25 Muut suoritt. myyntituotot Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot

Lisätiedot

Tammi-toukokuun tulos 2017

Tammi-toukokuun tulos 2017 Tammi-toukokuun tulos 2017 Eksote Toukokuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-toukokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 183,4 183,4 0,0 440,2

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :12:57

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :12:57 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 4.10.2017 11:12:57 Korvaukset kunnilta ja kyltä Muut suoritt. myyntituotot -702-640 -560-12,5-560 -560

Lisätiedot

Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi TULOSLASKELMA

Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi * Eläkekulut -54 747 100-37 079-41 733 112,6 13 014-23,8 * Palvelujen

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Tammi-heinäkuun tulos 2017 Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2 Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall 4.12.2017 240 liite 2 Yleishallinto Tulot 175 433 175 433 Palkat ja palkkiot -603 049 15 000-588 049 Henkilösivukulut -330 205 3 000-327 205 Muut kulut -1 983

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :29:45

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :29:45 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 11.10.2016 7:29:45 Korvaukset kunnilta ja kyltä Muut suoritt. myyntituotot -691-400 -640 60,0-640 -640

Lisätiedot

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,8 0, ,8 0,

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,8 0, ,8 0, 00002110 TOIMEENTULOTUKI (04) Tuet ja avustukset 258.712 296.446 267.000 3,2-9,9 267.000 3,2-9,9 267.000 267.000 267.000 Muut toimintatuotot 31.858 30.000 20.000-37,2-33,3 20.000-37,2-33,3 20.000 20.000

Lisätiedot

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA-2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA17 LÄHTÖKOHDAT Perustamissuunnitelma 1/2016: Kuntayhtymän tavoitteena on saavuttaa keskiarvoisesti ennakoitavaan kustannuskehitykseen nähden

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53 Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016

Lisätiedot

Tammikuun tulos 2017 ETE T LÄ-KAR - J KAR ALAN J SOSIAALI- JA J TE T RVEYSPIIRI Y

Tammikuun tulos 2017 ETE T LÄ-KAR - J KAR ALAN J SOSIAALI- JA J TE T RVEYSPIIRI Y Tammikuun tulos 2017 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 36,7 36,7 0,0 440,2 440,2 0,0

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2017

Tammi-maaliskuun tulos 2017 Tammi-maaliskuun tulos 2017 Eksote Maaliskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-maaliskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 110,1 110,0 0,0 440,2

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 1 STLTK 28.10.2015 Liite 3 A TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 TOIMIELIN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteena on tuottaa palveluita, 1. joilla

Lisätiedot

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Toimintatuotot 18 061 797 18 489 000 17 599 200 17 049 200 17 049 200 Myyntituotot 5 896 589 6 763 900 6 379 100 6

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2016

Tammi-heinäkuun tulos 2016 Tammi-heinäkuun tulos 2016 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 263,2 263,0 0,2

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5

TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5 Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTATUOTOT 2 400 TOIMINTAKULUT -363 239-391 770-401 630 2,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -360 839-391 770-401 630 2,5 LASKENNALLISET ERÄT 370 962 391 770

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2017

Tammi-huhtikuun tulos 2017 Tammi-huhtikuun tulos 2017 Eksote Huhtikuun tulos ja ennuste 2017 9,0 8,0 7,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0,0-1,0-2,0 4,6 6,6 2,0 3,9 * Ennustetta ei ole vielä päivitetty EKSOTE 2017 Tammi-huhtikuu Koko vuosi

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2017

Tammi-helmikuun tulos 2017 Tammi-helmikuun tulos 2017 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-helmikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 73,4 73,4 0,0 440,2 440,2

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2017

Tammi-lokakuun tulos 2017 Tammi-lokakuun tulos Eksote Syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 366,8 366,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 45 Asianro 3619/02.02/2013 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2013 tekniset talousarviomuutokset Perusturvan palvelualue Vanhus- ja vammaispalvelujen

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos 2017

Tammi-marraskuun tulos 2017 Tammi-marraskuun tulos Eksote Marraskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 403,5 403,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2015

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2015 PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2015 Sisällys 1 Nettokustannukset... 2 2 Suoritteet... 7 3 Yksikköhinnat... 10 4 Jäsenkuntien maksuosuuslaskelmat... 11 4.1 Masku... 11 4.2

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj.

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. :n arvosta vuodelle 2019. Hyötyjen jakautuminen vuosien välillä

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat

Sitovuustason määrärahat Yhtymähallitus 27.4. / 78 LIITE NRO 8 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-3 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-3 kk Talousjohtajan katsaus Talousjohtaja Tero Mäkiranta 20.4.: Laskutuksessa

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muut suoritt. myyntituotot -425-180 -400 122,2-400 -400 Yleishallinnon maksut Tuet

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2018

Tammi-elokuun tulos 2018 Tammi-elokuun tulos Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0-12,0-14,0-16,0 BUDJETTIERO, MILJ. EUR Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma - 0,0

Lisätiedot

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET

Lisätiedot

Tammi-kesäkuun tulos 2018

Tammi-kesäkuun tulos 2018 Tammi-kesäkuun tulos 28 Eksote Tammi-kesäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-kesäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 28,9 28,9, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 229, 225,9-3,2 45,7 448,9-2,7

Lisätiedot

Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13

Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13 Sasmalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos 22.11. 10:45:13 TULOSLASKELMA 4/ Myyntituotot 2 379 345 Maksutuotot 2 518 100 664 515 2 528 2 528 2 528 2

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2016

Tammi-helmikuun tulos 2016 Tammi-helmikuun tulos 2016 Eksote yhteensä EKSOTE 1000 EUR 2016 Tammi-helmikuu 2016 Koko vuosi TP Muutos E2016 vs. TP Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR % TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT :50:30

SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT :50:30 SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 123 2013 Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT 16.10.2017 10:50:30 Myyntituotot 670 905 636 575 602 290 602 290 602 290 Maksutuotot 50 946 52 035

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen mukaisena

JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen mukaisena 1 STLTK 26.02.2015 Liite 3 A JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016 2017 kunnanvaltuuston 16.12.2014 päätöksen mukaisena SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN OSUUS 2 Toiminnan

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTI- KUNTAYHTYMÄ SUORITTEET JA MAKSUT

FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTI- KUNTAYHTYMÄ SUORITTEET JA MAKSUT FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTI- KUNTAYHTYMÄ SUORITTEET JA MAKSUT 31.10.2014 Tuloslaskelma Tammikuu-Lokakuu 2014 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Toteutunut 2014 Erotus Tot-% TA + muutos Toimintatuotot

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2016

Tammi-maaliskuun tulos 2016 Tammi-maaliskuun tulos 2016 Eksote yhteensä EKSOTE 1000 EUR 2016 Tammi-maaliskuu 2016 Koko vuosi TP Muutos E2016 vs. TP Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR % TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

T A L O U S A R V I O

T A L O U S A R V I O T A L O U S A R V I O 2 0 1 5 TALOUSSUUNNITELMA 2017 Sisällysluettelo Yleistä 3 PoSan tehtävät 3 PoSan toimintaympäristön kehitysnäkymät 4 Tilaaja-tuottaja malli 5 Talousarvion rakenne 5 Talousarvioon

Lisätiedot

Marraskuun tulos ja ennuste 2017

Marraskuun tulos ja ennuste 2017 Tammi-marraskuun tulos 2017 Marraskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Eksote Jäsenkuntatuotot Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2018

Tammi-helmikuun tulos 2018 Tammi-helmikuun tulos 218 Eksote Tammi-helmikuun tulos ja ennuste 218 EKSOTE 218 Tammi-helmikuu Koko vuosi milj. Ennuste Jäsenkuntatuotot 72,6 72,6, 435,3 435,3, Nettotoimintamenot 7, 67,9-2,1 443,5 439,3-4,2

Lisätiedot

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti. Tammikuu 2019

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti. Tammikuu 2019 Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti Tammikuu 2019 Yleistä Yhtymä raportoi 2019 talousarvion toteumasta ja toimialojen toiminnallisista tavoitteista tämän raportin sisällön mukaisessa muodossa

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511 00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330

Lisätiedot

Ymptervltk 24.9.2014 15 liite: numero-osa HUOM! Vuoden 2015 talousarvioehdotuksesta puuttuu sisäiset menot (mm. tilit 4484, 4487, 4491 ja 4492)

Ymptervltk 24.9.2014 15 liite: numero-osa HUOM! Vuoden 2015 talousarvioehdotuksesta puuttuu sisäiset menot (mm. tilit 4484, 4487, 4491 ja 4492) Ymptervltk 24.9.2014 15 liite: numero-osa HUOM! Vuoden 2015 talousarvioehdotuksesta puuttuu sisäiset menot (mm. tilit 4484, 4487, 4491 ja 4492) INTIME/Talouden Suunnittelu 5610 Eläinlääkintähuolto Selite

Lisätiedot

Eksote yhteensä 1000 EUR

Eksote yhteensä 1000 EUR EKSOTE Eksote yhteensä TP2018 Muutos, TP2017 2018 vs. 2017 Myyntituotot jäsenkunnilta 459 276 440 247 19 029 4,3 % 440 215 0,0 % Muut myyntituotot 14 961 14 813 148 1,0 % 13 765 7,6 % Myyntituotot yhteensä

Lisätiedot

Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II

Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II Kinnulan kunta Sivu 1 020000 Hallintopalvelut (perusturva) Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Maksetut palkat ja palkkiot 4000 Kuukausipalkat -50 300,00-48 800,00 4020 Luottamushenkilöiden k -4 000,00-4

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2016

Tammi-lokakuun tulos 2016 Tammi-lokakuun tulos Eksote Tammi-lokakuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 376,0 375,7 0,3 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

Tammi-syyskuun tulos 2016

Tammi-syyskuun tulos 2016 Tammi-syyskuun tulos Eksote Tammi-syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-syyskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 338,4 338,1 0,2 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8010 TOIMINTATUOTOT 8310 MYYNTITUOTOT 8314 MUUT SUORITTEIDEN MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8310 MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8010 TOIMINTATUOTOT 300,00-100,0 8502 PALKAT JA PALKKIOT

Lisätiedot

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA Mustijoen perusturva Perusturvapalvelukeskus Perusturvajohtaja Perusturvan johtoryhmä Kehittämis- ja hallintopalvelut Terveydenhuoltopalvelut PALVELU- ALUEET Lasten,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimiala Hallintopalvelut

Sosiaali- ja terveystoimiala Hallintopalvelut Hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Liisa Niiranen / / 63510000 HALLINTO Tuotot 5 357 8 977 0 25 000 0,0 278,5 Toimintakulut -920 337-875 474-908 323-1 109 773 122,2 126,8 Netto -914 980-866 497-908 323-1

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu

Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu 1/5 113 Osaprosessi: 600 SOTE-HALLINTO Myyntituotot 25 400 Maksutuotot 130 000 Tuet ja avustukset 3 800 Muut toimintatuotot 733 300 YHTEENSÄ 892 500 Palkat ja palkkiot -484 400 Eläkekulut -94 400 Muut

Lisätiedot

TILIKAUDEN TULOS

TILIKAUDEN TULOS K:\sairaala\Taloustoimisto\KPITO\JYTA\JYTA kk-raportiti.xls/13.11.2009 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Suunnitelma Toteutunut Tot. % 2009 2009 KUSTANNUKSET 1.1-31.10.2009

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2018

Tammi-heinäkuun tulos 2018 Tammi-heinäkuun tulos 28 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 255,8 255,8, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 265,8 26,9-3,9 453,9

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 8 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-8 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 68,2 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.6.2019 Yleistilanne Tulot talousarvion mukaiset Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot