Ammatillinen erityisopetus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ammatillinen erityisopetus"

Transkriptio

1 Ammatillinen erityisopetus

2 Hakuaika syksyllä 2017 alkavaan koulutukseen on ! Tutustu koulutuksiimme tarkemmin kotisivuillamme

3 Mikä Kiipula? Kiipulan ammattiopisto on valtakunnallinen ammatillinen erityisoppilaitos. Se järjestää koulutusta ja kuntoutusta erityistä tukea tarvitseville nuorille ja aikuisille. Kiipulan ammattiopistossa opiskellaan eri ammatteihin työvaltaisesti ja opiskelijoiden yksilöllisten suunnitelmien mukaisesti. Tavoitteena on opiskella itsensä kokoiseen ammattiin, eli ammattiin, jossa työskentely tuntuu mielekkäältä ja omille taidoille sopivalta. Koulutustarjonta Ammatilliset perustutkinnot Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja / pienkonekorjaaja Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, kokki Kiinteistöpalvelujen perustutkinto, kiinteistönhoitaja Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto, toimitilahuoltaja Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Logistiikan perustutkinto, varastonhoitaja Metsäalan perustutkinto, metsuri-metsäpalvelujen tuottaja Puutarhatalouden perustutkinto, puutarhuri Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja (sosiaali- ja terveysalan avustavat tehtävät) Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto, ICT-asentaja Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, datanomi Valmentava koulutus Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (VALMA) Koulutuksen aikana tutustut eri ammatteihin ja harjoittelet sinua kiinnostavan ammatin perustaitoja. Vahvistat opiskelutaitojasi. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA) Koulutuksen aikana opit lisää arjen taitoja ja löydät itsellesi sopivat työtehtävät.

4 Tukea opiskelijan polun varrelle Opiskelun kustannuksista Opetus ja asuminen oppilaitoksen opiskelijataloissaovat maksuttomia. Lukukausimaksua ei ole. Opiskelun edellyttämät työvarusteet ja -tarvikkeet sekä mahdolliset oppikirjat annetaan tai lainataan maksutta. Oppilaitos kustantaa koulupäivien lounaan. Kiipulan opiskelijataloissa asuvat voivat ostaa aamupalan, päivällisen ja iltapalan. Koulumatkoihin voi saada Kelan koulumatkatukea, mikäli ehdot täyttyvät. Kotikunta kustantaa vaikeavammaisen opiskelijan tarvitsemat kuljetuspalvelut vammaispalveluna. Oppilaitos ei vastaa kotimatkojen kustannuksista. Jo ennen opintojen aloittamista kannattaa selvittää Kelan toimistossa mahdollisuudet opiskeluaikaisen toimeentulon järjestämiseen, esimerkiksi ammatillisen kuntoutuksen tukimuotojen avulla. Asuminen opiskelijataloissa Opiskelijatalomme sijaitsevat Janakkalassa ja Hämeenlinnassa. Majoitustilat ovat viihtyisiä ja varustukseltaan nykyaikaisia soluasuntoja. Suurin osa on kahden hengen huoneita. Kiipulassa ja Hämeenlinnan Punaportilla on kouluviikkojen aikana (ma pe) yövalvonta. Asuminen ja itsenäistymistaitojen harjoittelu on osa opintoja. Kaikilla opiskelijoilla on oltava asunto myös kotipaikkakunnalla, sillä viikonloppuja ja loma-aikoja ei voi viettää Kiipulan opiskelijataloissa.

5 Kavereita, harrastuksia ja vapaa-aikaa Kiipulan ammattiopiston päätoimipaikassa Janakkalassa on laajat mahdollisuudet monenlaisiin harrastuksiin. Kahvilat, liikuntaja uimahalli, tenniskentät ja frisbeegolf-rata ovat opiskelijoiden käytössä. Tarjolla on myös ohjattua toimintaa ja erilaisia harrastusryhmiä. Välillä diskoillaan! Toimari on opiskelijoiden yhteinen vapaaajantila. Siellä ohjaajat ovat paikalla iltaisin. Myös opiskelijakunta toimii aktiivisesti ja kutsuu kaikki opiskelijat toimintaansa mukaan! Terveys ja hyvinvointi Opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä vastaa kunkin opiskelupaikkakunnan kunnallinen terveydenhuolto. Kiipulan toimipaikassa on terveydenhoitaja ja lääkärin vastaanotto. Lisäksi meillä on kuntoutuksen asiantuntijoita, joita hyödynnämme opiskelujesi tukemisessa. Olen löytänyt uusia ystäviä ja en tunne enää itseäni yksinäisenä. Kiipulan ammattiopisto tekee yhteistyötä Urheiluakatemia Tavastian kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on mahdollistaa entistä paremmin urheilun ja opiskelun yhdistäminen Kiipulassa sekä innostaa opiskelijoita liikunnan harrastamiseen. Nyt on edessä työ ja uusi elämä. Jos on tarvinnut apua niin sitä on saanut heti. * * kevään 2016 opiskelijapalautetta

6 Miten Kiipulaan haetaan? Ammatillinen erityisopetus on tarkoitettu sellaisille hakijoille, jotka tarvitsevat paljon tukea opinnoissaan. Hakijoita kutsutaan haastatteluihin tai valintajaksolle koulutukseen soveltuvuuden arvioimiseksi. Ennen hakeutumista voit myös tulla tutustumaan oppilaitoksen koulutustarjontaan ja oppimisympäristöihin. Koulutuskokeilu Koulutuskokeilun avulla voit tutustua oppilaitokseen, oppimisympäristöön, koulutukseen ja asumiseen. Kokeilun aikana arvioidaan soveltuvuuttasi koulutusalalle. Samalla kartoitetaan opiskeluun liittyvää tuen tarvettasi. Kokeilusta annetaan kirjallinen palaute. Koulutuskokeilujakso kestää tavallisesti yhden viikon. Vapaita opiskelupaikkoja jo käynnissä oleviin koulutuksiin voit tiedustella myös lukuvuoden aikana. Hakeutuminen Hakuaika syksyllä 2017 alkavaan koulutukseen on Hakemukset täytetään osoitteessa Hakemuksen tulee olla täytettynä klo 15 mennessä. Hakemuksen liitteet toimitetaan oppilaitokseen mennessä. Lue QR-koodi ja klikkaa suoraan Opintopolkuun! Aikuisten koulutukseen voi hakeutua läpi vuoden, kurssien alkamisaikataulujen mukaisesti. Lisätietoja kotisivuiltamme Kompassi Kiipulan ohjaus- ja neuvontapalvelu puh Ota yhteyttä!

7 Koulutustarjonta Autonasentaja/ Pienkonekorjaaja Datanomi ICT-asentaja Kiipula Hämeenlinna Espoo / Vantaa Forssa Kouvola Lahti Riihimäki Tampere Kiinteistönhoitaja Kokki Lähihoitaja (avustavat tehtävät) Merkonomi Metsuri Puutarhuri Toimitilahuoltaja Varastonhoitaja TELMA, työhön ja itsenäiseen elämään valmentava VALMA, ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava Hakuaika osoitteessa

8 Löydät meidät täältä! Kiipula, päätoimipaikka Kiipulantie 507, Turenki Hämeenlinna Punaportti, Hattelmalantie 25, Hämeenlinna Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna Virvelinranta, Ansarikuja 1, Hämeenlinna Forssa Perkiöntie 9, Forssa Hyvinkää Karankatu 3 5, Hyvinkää Kouvola Kauppakatu 5, Kuusankoski Lahti Sammonkatu 8 H, Lahti Riihimäki Palstakatu 7 9, Riihimäki Tampere Yliopistonkatu 56, Tampere Viinikankatu 53, Tampere Teräskatu 7, Tampere Vantaa Leinikkitie 20 B, Vantaa Espoo Kutojantie 3, Espoo Seuraa meitä! Facebook https://www.facebook.com/kiipulanao Instagram https://instagram.com/kiipulan_ammattiopisto/ Twitter https://twitter.com/kiipulaao Esitteen tiedot on koottu lokakuussa 2016.

Kiipulan. ammattiopisto 2016. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin

Kiipulan. ammattiopisto 2016. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Kiipulan ammattiopisto 2016 Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Mikä Kiipula? Kiipulan ammattiopisto on valtakunnallinen ammatillinen erityisoppilaitos. Se järjestää koulutusta ja kuntoutusta erityistä

Lisätiedot

Kiipulan. ammattiopisto. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin

Kiipulan. ammattiopisto. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Kiipulan ammattiopisto Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Mikä Kiipula? Kiipulan ammattiopisto on valtakunnallinen ammatillinen erityisoppilaitos. Se järjestää koulutusta ja kuntoutusta erityistä

Lisätiedot

Kiipulan. ammattiopisto. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin

Kiipulan. ammattiopisto. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Kiipulan ammattiopisto Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Mikä Kiipula? Kiipulan ammattiopisto on valtakunnallinen ammatillinen erityisoppilaitos. Se järjestää koulutusta ja kuntoutusta erityistä

Lisätiedot

Kiipulan. ammattiopisto. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin

Kiipulan. ammattiopisto. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Kiipulan ammattiopisto Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Mikä Kiipula? Kiipulan ammattiopisto on valtakunnallinen ammatillinen erityisoppilaitos. Se järjestää koulutusta ja kuntotusta erityistä

Lisätiedot

Hakijan opas. Hakuaika syksyllä alkavaan koulutukseen Erityisesti Sinulle

Hakijan opas. Hakuaika syksyllä alkavaan koulutukseen Erityisesti Sinulle Hakijan opas 2017 Hakuaika syksyllä alkavaan koulutukseen 15.3. 5.4.2017 Erityisesti Sinulle Yksilöllisiä polkuja arkeen ja työelämään Keskuspuiston ammattiopisto on Suomen toiseksi suurin toisen asteen

Lisätiedot

BOVALLIUS-AMMATTIOPISTO HAKIJAN OPAS

BOVALLIUS-AMMATTIOPISTO HAKIJAN OPAS BOVALLIUS-AMMATTIOPISTO HAKIJAN OPAS 2BOVALLIUS-AMMATTIOPISTO, HAKIJAN OPAS 2016 2017 Sisällysluettelo Tervetuloa Bovallius-ammattiopistoon!... 3 Opiskelemaan syksyllä 2016?... 4 Yksilöllistä oppimista

Lisätiedot

Koulutustarjonta 2014. Opintopolku.fi -hakupalvelu

Koulutustarjonta 2014. Opintopolku.fi -hakupalvelu Koulutustarjonta 2014 Opintopolku.fi -hakupalvelu Muutoksia yhteishaussa Valintaperusteet Pisteytys muuttunut aiemmasta käytännöstä Harkintaan perustuva valinta Aiemmin joustava valinta Pääsy- ja soveltuvuuskokeet

Lisätiedot

25.9.2015. Keudan ammattiopisto

25.9.2015. Keudan ammattiopisto Keudan ammattiopisto 2 25.9.2015 Matkailupalvelujen tuottaja Vaatetusompelija Elektroniikka-asentaja Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja Talonrakentaja Sisustusompelija (Uusi!) Kunnossapitoasentaja (Uusi!)

Lisätiedot

Asumisen opas Turvallista ja ohjattua arkea ympäri vuorokauden Punaportin toimipaikka

Asumisen opas Turvallista ja ohjattua arkea ympäri vuorokauden Punaportin toimipaikka Asumisen opas Turvallista ja ohjattua arkea ympäri vuorokauden Punaportin toimipaikka Kiipulan ammattiopisto Ammattiopisto Punaportti Tervetuloa asumaan Kiipulan ammattiopiston Punaportin toimipaikkaan

Lisätiedot

2014 2015 Elämän eväät

2014 2015 Elämän eväät 2014 2015 Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMENTAVA

Lisätiedot

Hyria Koulutus esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen

Hyria Koulutus esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen Hyria Koulutus esittäytyy 1 HYRIA / Leena Hietanen 2.12.2016 Toimipisteet Hyvinkäällä: Juna Jokelasta Hyvinkäälle 8 min HYRIA HYVINKÄÄ Karankatu 3 5 Matkaa autolla 2,2 km Matkaa kävellen 1,6 km Kävelyaika

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Viestintä ja markkinointi

Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Viestintä ja markkinointi Koulutuskuntayhtymä Tavastia 28.4.2015 Viestintä ja markkinointi Ammattiopisto Tavastia Hämeenlinnan lyseon lukio ja aikuislinja Kaurialan lukio Lammin lukio Parolan lukio Vanajaveden Opisto Hämeenlinnan

Lisätiedot

Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo

Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus PL 13, 14201 Turenki puh. (03) 685 21, www.kiipula.fi 1 Urasuuntapalvelut mitä

Lisätiedot

Polkuja toisen asteen koulutukseen Perusopetuksen iltapäivä Kehitysvammaisten Tukiliitto Mari Hakola

Polkuja toisen asteen koulutukseen Perusopetuksen iltapäivä Kehitysvammaisten Tukiliitto Mari Hakola Polkuja toisen asteen koulutukseen 28.9.2016 Perusopetuksen iltapäivä Kehitysvammaisten Tukiliitto Mari Hakola Toisen asteen koulutus Toisen asteen oppilaitos on Suomen koulujärjestelmässä peruskoulun

Lisätiedot

logo tähän Kiipulan ammattiopisto Opiskelijan opas 2015-2016 Ammatillinen peruskoulutus

logo tähän Kiipulan ammattiopisto Opiskelijan opas 2015-2016 Ammatillinen peruskoulutus logo tähän Opiskelijan opas Kiipulan ammattiopisto 2015-2016 Ammatillinen peruskoulutus 2 Kiipulan ammattiopiston toimipaikkakartta Sisällys Kiipulan ammattiopiston toimipaikkakartta 2 Sisällys 3 1 Kiipulan

Lisätiedot

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi Hakuajat Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen 24.2. 17.3.2015 Haku ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 Haku Valma-koulutukseen 19.5. 21.7.2014 - kaikkien hakujen hakemukset

Lisätiedot

Opiskelijan opas Ammatillinen peruskoulutus

Opiskelijan opas Ammatillinen peruskoulutus Opiskelijan opas Ammatillinen peruskoulutus 2017-2018 Kiipulan toimipaikkakartta Seuraa meitä myös somessa: https://www.facebook.com/kiipulanao https://instagram.com/kiipulan_ ammattiopisto/ https://twitter.com/kiipulaao

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan! 3. Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus 4

Tervetuloa opiskelemaan! 3. Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus 4 Sisällys Tervetuloa opiskelemaan! 3 Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus 4 Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus, Valmentava I, koulutustarjonta 5 Työhön ja itsenäiseen

Lisätiedot

logo tähän Kiipulan ammattiopisto Opiskelijan opas Ammatillinen peruskoulutus

logo tähän Kiipulan ammattiopisto Opiskelijan opas Ammatillinen peruskoulutus logo tähän Opiskelijan opas Kiipulan ammattiopisto 2016-2017 Ammatillinen peruskoulutus 2 Kiipulan ammattiopiston toimipaikkakartta Sisällys Kiipulan ammattiopiston toimipaikkakartta 2 Sisällys 3 1 Kiipulan

Lisätiedot

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s.

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 KOTITALOUSOPETUS 20 ov s. 6 HAKEUTUMINEN KOULUTUKSIIN

Lisätiedot

OPISKELU VALIDIA AMMATTIOPISTOSSA

OPISKELU VALIDIA AMMATTIOPISTOSSA HAKIJAN OPAS LUKUVUOSI 2016 2017 SISÄLLYS: Opiskelu Validia Ammattiopistossa 3 Koulutustarjonta 2016 2017 4 Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (VALMA) 7 Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava

Lisätiedot

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s.

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 KOTITALOUSOPETUS 20 ov s. 6 HAKEUTUMINEN KOULUTUKSIIN

Lisätiedot

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä 10.1.2015 Tero Kujala, ohjaava opettaja, KM, EO 1 Lisäopetusta? Perusopetuksen jälkeen nuorella on mahdollisuus hakeutua lisäopetukseen

Lisätiedot

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN yhteishaku 27.2. 16.3.2012 hae netissä www.haenyt.fi kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN Ammatillinen perustutkinto Ammatilliset perustutkinnot ovat 120 opintoviikon

Lisätiedot

LÄPÄISYN TEHOSTAMISOHJELMAN SEURANTA. Laivaseminaari 6.5.2014 Salla Hurnonen

LÄPÄISYN TEHOSTAMISOHJELMAN SEURANTA. Laivaseminaari 6.5.2014 Salla Hurnonen LÄPÄISYN TEHOSTAMISOHJELMAN SEURANTA Laivaseminaari 6.5.2014 Salla Hurnonen SEURANTA Seurannan kehittäminen aloitettu syksyllä 2011 Ensimmäinen julkistus 2013 Hankkeita käynnissä v. 2014 24 kpl 55 koulutuksen

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua Ammattiopisto Luovi Ammattiopisto Luovi luvuin Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos Osa Hengitysliittoa Toimii 25 paikkakunnalla Henkilöstö yli 860 asiantuntijaa Ammatillisessa peruskoulutuksessa

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2015

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2015 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2015 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä. Yhdellä

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 28.11.2007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: Koulutuksen järjestäjä:

OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 28.11.2007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: Koulutuksen järjestäjä: OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 8.11.007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: 008 Koulutuksen järjestäjä: Oppilaitos: 10057 Salon seudun ammattiopisto Opetuspiste:

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä. Yhdellä

Lisätiedot

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš YLEISTÄ

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš YLEISTÄ YLEISTÄ SOGSAKK perustettu säätämällä laki L545/93 ja asetus A649/93 valtion oppilaitos kotipaikka Inarin kunta opetuskielet suomi ja saame, myös muut kielet mahdollisia YLEISTÄ Saamelaisalueen koulutuskeskus

Lisätiedot

Lapin ammattiopistossa

Lapin ammattiopistossa VALMA JA TELMA Lapin ammattiopistossa Mitä on Valma? Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (VALMA) on yhdistetty neljä aiempaa eri kohderyhmille suunnattua valmistavaa, valmentavaa,

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2016

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2016 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2016 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä. Yhdellä

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

Tulevaisuutesi tukena. Vaasan ammattiopiston koulutustarjonta 2011

Tulevaisuutesi tukena. Vaasan ammattiopiston koulutustarjonta 2011 Tulevaisuutesi tukena Vaasan ammattiopiston koulutustarjonta 2011 Vaasan ammattiopiston koulutusalat: Tekniikka Liiketalous ja viestintä Hoiva- ja palveluala On se hyvä tietää. Vielä parempi osata. Vaasan

Lisätiedot

Tekemällä oppii projekti

Tekemällä oppii projekti Tekemällä oppii projekti Vanajan vankilan vankien työtoiminnan opinnollistaminen Työpaikkakohtainen Mitä voidaan oppia? Opinnollistaminen työpaikan mukaista työskentelyä mitä muuta opitaan? mm. hiljainen

Lisätiedot

SEDU Ähtäri. Opetuspisteet: Koulutie ja Tuomarniementie Opiskelijoita: 400 ( 20.9.2012 ) Asuntoloissa asuvia opiskelijoita n.

SEDU Ähtäri. Opetuspisteet: Koulutie ja Tuomarniementie Opiskelijoita: 400 ( 20.9.2012 ) Asuntoloissa asuvia opiskelijoita n. SEDU Ähtäri Opetuspisteet: Koulutie ja Tuomarniementie Opiskelijoita: 400 ( 20.9.2012 ) Asuntoloissa asuvia opiskelijoita n. 70 80 / lukuvuosi Koulutie Kone- ja metalliala ( levyseppähitsaaja, koneistaja

Lisätiedot

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen Hyria Koulutus Oy esittäytyy 1 HYRIA / Leena Hietanen 25.11.2014 Toimipisteet Hyvinkäällä: HYRIA HYVINKÄÄ Karankatu 3 5 rautatieasema HYRIA HYVINKÄÄ Uudenmaankatu 20 muuttamassa Karankadulle, mahdollisesti

Lisätiedot

Vankiloiden opetustarjonta 2015

Vankiloiden opetustarjonta 2015 Vankiloiden opetustarjonta 2015 ETELÄ-SUOMEN RIKOSSEURAAMUSALUE Vankila Koulutus Ala Ankohta Järjestäjä Helsingin Peruskoulu/ lyhytaikaisvangeille Peruskoulu (9.luokan puuttuvat kurssit) neljä kurssia

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO, Kokkola Hyvinvointikampus, Kokkola Kannuksen toimipaikka Kaustisen toimipaikka Kälviän toimipaikka Perhon toimipaikka Toholammin toimipaikka 2013 2014 Koulutus- ja opintoala

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto OSAO Koulutustarjonta Yhteishaku 24.2. - 17.3.2015. Yhteishaku on osoitteessa: www.opintopolku.fi

Oulun seudun ammattiopisto OSAO Koulutustarjonta Yhteishaku 24.2. - 17.3.2015. Yhteishaku on osoitteessa: www.opintopolku.fi Oulun seudun ammattiopisto OSAO Koulutustarjonta Yhteishaku 24.2. - 17.3.2015 Yhteishaku on suunnattu pääsääntöisesti peruskoulusta tuleville nuorille. Yhteishaussa voivat hakea ne, joilla ei ole toisen-

Lisätiedot

Avoimet ovet esittelypolut

Avoimet ovet esittelypolut LIITE 1 1 (6) Avoimet ovet 2016 -esittelypolut Tervetuloa tutustumaan Jyväskylän ammattiopiston koulutustarjontaan 22. 24.11.2016 klo 9.00 14.00. Ruokataukoa pidämme klo 11.00 12.00, jolloin ei järjestetä

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2014

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2014 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2014 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä.

Lisätiedot

Opinvipinää

Opinvipinää Opinvipinää 4.11.2016 Haku Lappiaan Yhteishaku www.opintopolku.fi 21.2. 14.3.2017 Kaikilla aloilla myös yo-paikkoja Jatkuva haku suoraan oppilaitokseen Yhteishakuaikana keskitetysti, jos jo aiempi ammatti

Lisätiedot

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015 VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus Käynnistyy 11.8.2015 Korvaa nykyiset neljä koulutusta Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (Ammattistartti) Ammatilliseen

Lisätiedot

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen

Lisätiedot

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 Esitys sisältää Vähän taustaa - Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Uusi palvelu käynnistyy yhteistyö alkaa Kenelle OPI

Lisätiedot

Sisällys. Tervetuloa opiskelemaan! 3. Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Ammatillinen perustutkintokoulutus 10

Sisällys. Tervetuloa opiskelemaan! 3. Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Ammatillinen perustutkintokoulutus 10 Sisällys Tervetuloa opiskelemaan! 3 Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus, Valmentava I 4 Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava

Lisätiedot

Sisällys. Tervetuloa opiskelemaan! 3. Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Ammatillinen perustutkintokoulutus 10. Opiskelun tukipalvelut 20

Sisällys. Tervetuloa opiskelemaan! 3. Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Ammatillinen perustutkintokoulutus 10. Opiskelun tukipalvelut 20 Sisällys Tervetuloa opiskelemaan! 3 Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus, Valmentava I, koulutusesittely 4 Työhön ja itsenäiseen

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN 7.4.2017 Pauliina Sarhela Yhteistyökumppanit Työelämä TreduNavi-hakupalvelu:tietoa ja Yhteistyökumppanit ohjausta hakeutumisesta Tutkintoja

Lisätiedot

KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA. Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd.

KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA. Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd. ETELÄ KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd. syksy 2013 Pintakäsittelyn perustutkinto (rakennusmaalari) kevät ja syksy

Lisätiedot

Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla

Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla Ammatillisten oppilaitosten ja työpajojen välinen yhteistyön toimintamalli Hämeenlinnan seudulla Tämä julkaisu on toteutettu osana Yty-hankkeen toimintaa.

Lisätiedot

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään 10-11.4.2014 TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Etelä-Savon ELY-keskus KOKONAISBUDJETTI: 981 761 euroa

Lisätiedot

www.vao.fi KOULUTUS- TARJONTA 2013

www.vao.fi KOULUTUS- TARJONTA 2013 www.vao.fi KOULUTUS- TARJONTA 2013 On se hyvä tietää. Vielä parempi osata. Vaasan ammattiopistossa voi opiskella 25:a perustutkintoa. Ammattiopisto toimii kahdessa toimipisteessa Vaasassa. Opiskelijoita

Lisätiedot

logo tähän Kiipulan ammattiopisto Opiskelijan opas 2013-2014 Erityisopetus

logo tähän Kiipulan ammattiopisto Opiskelijan opas 2013-2014 Erityisopetus logo tähän Opiskelijan opas Kiipulan ammattiopisto 2013-2014 Erityisopetus 2 Kiipulan ammattiopiston toimipaikkakartta Sisällys Kiipulan ammattiopiston toimipaikkakartta 2 Sisällys 3 1 Kiipulan ammattiopisto

Lisätiedot

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika :40:57 1(5) HAKUTOIVETILASTO

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika :40:57 1(5) HAKUTOIVETILASTO Tulostuspvm ja -aika 18.04.2016 10:40:57 1(5) Hakuehdot Koulutuksen alkamisaika: 2016 Syksy Oppilaitos: 10053 Koulutuskeskus Salpaus Tiedot päivitetty Opintopolusta: 18.4.2016 08:07 Haku- Koodi Toimipiste

Lisätiedot

Vaasan ammattiopiston KOULUTUSTARJONTA 2015 FACEBOOK.COM/VAO.VYI. www.vao.fi

Vaasan ammattiopiston KOULUTUSTARJONTA 2015 FACEBOOK.COM/VAO.VYI. www.vao.fi Vaasan ammattiopiston KOULUTUSTARJONTA 2015 FACEBOOK.COM/VAO.VYI www.vao.fi KEVÄÄN 2015 YHTEISHAKU 24.2. - 17.3.2015: opintopolku.fi Jos sinulla on toinen tutkinto, hae erillishaussa: www.vao.fi! On se

Lisätiedot

O H J A U S H E N K I L Ö S T Ö L L E klo Omnia Sampola rehtori Maija Aaltola

O H J A U S H E N K I L Ö S T Ö L L E klo Omnia Sampola rehtori Maija Aaltola O M N I A N I N F O O H J A U S H E N K I L Ö S T Ö L L E 23.9.2016 klo 11.30-15.00 Omnia Sampola rehtori Maija Aaltola OHJELMA Uudistuva Omnia, yksi oppilaitos Opiskelijatilanne syksyllä 2016 Ammatilliset

Lisätiedot

Suomen kielen itseopiskelumateriaali

Suomen kielen itseopiskelumateriaali Selma Selkokielisyyttä maahanmuuttajille (OPH) Suomen kielen itseopiskelumateriaali Nimi: Ryhmätunnus: Tutkinto: Tämä opiskelumateriaali liittyy alakohtaiseen lähiopetuspäivään. Kun olet osallistunut lähiopetukseen

Lisätiedot

Yhteishaun ulkopuolinen muu perusopetuksen jälkeinen koulutus mukaan uuteen kansalliseen hakupalveluun ALPE 2 työpaja 18.10.2012

Yhteishaun ulkopuolinen muu perusopetuksen jälkeinen koulutus mukaan uuteen kansalliseen hakupalveluun ALPE 2 työpaja 18.10.2012 Yhteishaun ulkopuolinen muu perusopetuksen jälkeinen koulutus mukaan uuteen kansalliseen hakupalveluun ALPE 2 työpaja 18.10.2012 Opetushallitus / ALPE-tiimi Päivän ohjelma 9:30-10:00 Aamukahvi 10:00-10:15

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Kainuun maakunnan hakutoimisto Maija-Liisa Valtanen Ketunpolku 1 (Tieto 2) 87100 Kajaani Puh. 044 777 3115 hakutoimisto@kao.fi 1 Yhteishaku keväällä

Lisätiedot

Valmistaudu tuleviin opintoihin!

Valmistaudu tuleviin opintoihin! Valmistaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2017 2018 Oletko vailla opiskelupaikkaa? Ei hätää, tarjolla on useita mahdollisuuksia! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava

Lisätiedot

Koulutustarjonta. Yhteishaku kevät 2016. Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi

Koulutustarjonta. Yhteishaku kevät 2016. Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi Koulutustarjonta Yhteishaku kevät 2016 Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi Opi, innostu, työllisty Opiskele ammattilaiseksi OSAOn moderneissa oppimisympäristöissä laadukkailla laitteilla ja kalustolla.

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Aloitus klo Opiskelu lukiossa: Kiimingin lukion rehtori Pia Räsänen Opiskelu ammattioppilaitoksessa: OSAOn Haukiputaan yksikön opinto-ohjaaja

Aloitus klo Opiskelu lukiossa: Kiimingin lukion rehtori Pia Räsänen Opiskelu ammattioppilaitoksessa: OSAOn Haukiputaan yksikön opinto-ohjaaja Yhteishakuilta 29.11.2011 Aloitus klo 18.00 Opiskelu lukiossa: Kiimingin lukion rehtori Pia Räsänen Opiskelu ammattioppilaitoksessa: OSAOn Haukiputaan yksikön opinto-ohjaaja Hannu Heikkinen Yhteishaun

Lisätiedot

Opintojen lähtökohdat, tavoitteet ja sisällöt

Opintojen lähtökohdat, tavoitteet ja sisällöt Opintojen lähtökohdat, tavoitteet ja sisällöt Itsenäinen elämä Työ Ammatillinen koulutus VALMENTAVA I 20-40 (80) ov - ammatilliseen peruskoulutukseen tai työelämään valmentavat perusopinnot koulutusalakohta

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Työhön paluu tutkimuksen ja käytännön haasteena 18.3.2014 Marjukka Aaltonen, kuntoutusjohtaja, Kiipulan kuntoutuskeskus marjukka.aaltonen@kiipula.fi, puh. 050

Lisätiedot

Tule opiskelemaan! AMMATTIOPISTO TAVASTIA AIKUISKOULUTUS 2016

Tule opiskelemaan! AMMATTIOPISTO TAVASTIA AIKUISKOULUTUS 2016 Tule opiskelemaan! AMMATTIOPISTO TAVASTIA AIKUISKOULUTUS 2016 Perustutkinto näyttötutkintona Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto Aikuisten maahanmuuttajien perusopetus Valma-koulutus Täydennyskoulutus

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - PÄÄTTÖ-kysely vertailu

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - PÄÄTTÖ-kysely vertailu Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - PÄÄTTÖ-kysely vertailu 2014-2017 HUOM - Kyselyn teknisessä toteutuksessa tapahtui virhe. Osa kysymyksistä jäi kyselystä pois. Kyselyä täydennetään kevätjuhlaharjoituksissa

Lisätiedot

YHTEISHAKU KEVÄT 2017

YHTEISHAKU KEVÄT 2017 YHTEISHAKU KEVÄT 2017 MILLOIN HAETAAN? Hakuaika 21.2. 14.3.2017 (koulussa vkolla 10) Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 15. Harkintaan perustuvan valinnan (oppimisvaikeudet ja sosiaaliset syyt)

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013 MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013 Maahanmuuttajataustaisten nuorten opintopolut Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla

Lisätiedot

Avomuotoiset ammatilliset kuntoutuskurssit. Kelan ammatillista kuntoutusta 2014-2017

Avomuotoiset ammatilliset kuntoutuskurssit. Kelan ammatillista kuntoutusta 2014-2017 Avomuotoiset ammatilliset kuntoutuskurssit Kelan ammatillista kuntoutusta 2014-2017 Leila Tauriainen, koulutuspäällikkö 26.8.2015 1 Esitteet löytyvät kotisivuiltamme http://www.kiipula.fi/fi/koulutustarjonta/

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Yhteishaku, kevät 2016 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Mitä ysin jälkeen? Peruskoulun jälkeen voit hakea ammattioppilaitokseen hakea lukioon suorittaa 3-4 vuodessa ammatillisen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Oletko? Nainen 431 58,09% Mies 311 41,91% 742 100% Ikäsi?

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN HAKUTILASTO, KEVÄT 2012

TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN HAKUTILASTO, KEVÄT 2012 TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN HAKUTILASTO, KEVÄT 2012 Kaikki Hyväk Alin hyväksytty hakeneet sytyt pistemäärä Ahlmanin ammattiopisto 909 114 Eläintenhoidon ko, pk (maatalousalan pt) 308 26

Lisätiedot

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus AIKUISTEN OPINTO-OHJAUS Koonti: Johanna Rantalainen opinto-ohjaaja, Harjavallan yksikkö AIKUISOPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT SATAEDUSSA SATAKUNNAN

Lisätiedot

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA!

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! Yhteishaku 1.-19.3.2010 HALUATKO HUIPPU-URHEILIJAKSI? Kuortaneen lukio ja Kuortaneen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa

Lisätiedot

Työharjoittelun tehostaminen Lapin ammattiopistossa

Työharjoittelun tehostaminen Lapin ammattiopistossa Työharjoittelun tehostaminen Lapin ammattiopistossa 16.4.2009 Kimmo Siuruainen Ammattistarttilaisen lukuvuosi Lapin ammattiopistossa Äidinkieli, matematiikka Englanti, fysiikka Ruotsi, kemia JAKSO 1 JAKSO

Lisätiedot

11.12.2012. Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori

11.12.2012. Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori 1 APUA MULLA EI OO OPISKELUPAIKKAA! MITÄ MÄ TEEN? Zoomausopas opiskelijoille jotka eivät saaneet 2 asteen koulutuspaikkaa Hakuaikaa myöhennettiin heinäkuulle

Lisätiedot

Kotityöpalvelututkinto mikä se on ja mihin se liittyy? Terttu Louhikoski-Alasuutari Koulutusjohtaja, rehtori TTS - Työtehoseura

Kotityöpalvelututkinto mikä se on ja mihin se liittyy? Terttu Louhikoski-Alasuutari Koulutusjohtaja, rehtori TTS - Työtehoseura Kotityöpalvelututkinto mikä se on ja mihin se liittyy? Terttu Louhikoski-Alasuutari Koulutusjohtaja, rehtori TTS - Työtehoseura TTS - Työtehoseura Tutkimus-, koulutus- ja kehittämisorganisaatio Toimialat:

Lisätiedot

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu 2 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Ammattiopistot (Joensuu, Niittylahti, Kitee,

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013 Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Suomen koulutusjärjestelmä 1 Koulutustarjonta Lukiot: 11 lukiota Tampereen

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE

KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE YHTEISHAUN TULOKSET JULKAISTAAN AIKAISINTAAN TORSTAINA 16.6.2016 Ammatilliseen oppilaitokseen opiskelijaksi valitulle ilmoitetaan valinnasta

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2015 2016 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa

Lisätiedot

Koulutustarjonta. www.vao.fi

Koulutustarjonta. www.vao.fi VAASAN AMMATTIOPISTO VASA YRKESINSTITUT Koulutustarjonta 2012 www.vao.fi On se hyvä tietää. Vielä parempi osata. Vaasan ammattiopisto on monialainen toisen asteen oppilaitos, jossa opiskelee n. 2000 nuorta.

Lisätiedot

23.8.2013 1 (9) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutusala: Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä:

23.8.2013 1 (9) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutusala: Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä: Tilasto hakeneista, hyväksytyistä ja pistemääristä.. () Valitut hakutekijät: Vuosi: Koulutus alkaa: Syksy Hakutyyppi: Varsinainen haku Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintimaakunta: Pirkanmaa

Lisätiedot

Tervetuloa Vaasan ammattiopistoon!

Tervetuloa Vaasan ammattiopistoon! Tervetuloa Vaasan ammattiopistoon! Optimaalista ohjausta Vaasassa! perjantaina 30.10.2015 klo 9.15 Tervetuloa, koulutuspäällikkö Seppo Uusitalo Kahvi + sämpylä klo 9.30 Vaasan ammattiopiston koulutustarjonta,

Lisätiedot

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTO

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTO SALON SEUDUN AMMATTIOPISTO KOULUTUSYKSIKÖT KATE ammattiopisto RAKU TEPA SSKKY.FI 2 OPINTOJEN RAKENNE ov = opintoviikko 1 ov = 40 tuntia 40 ov = 1 vuosi 120 ov = 3 vuotta SSKKY.FI 3 TYÖSSÄOPPIMINEN JA NÄYTÖT

Lisätiedot

A m mattilaisille on kysyntää!

A m mattilaisille on kysyntää! A m mattilaisille on kysyntää! 1 3 Sisältö Ammattilaisille on kysyntää Ammattilaisille on kysyntää... 3 Arvot... 5 Koulutusalat KSAO:ssa... 5 Koulutusväylät... 5 Organisaatio... 7 Nuoret... 9 Kansainvälinen

Lisätiedot

STÅHLBERGINKATU - SVINHUFVUDINKATU, LAHTI. Koulutuskeskus Salpaus puh. 03 828 11 www.salpaus.fi

STÅHLBERGINKATU - SVINHUFVUDINKATU, LAHTI. Koulutuskeskus Salpaus puh. 03 828 11 www.salpaus.fi STÅHLBERGINKATU - SVINHUFVUDINKATU, LAHTI Svinhufvudinkatu 17 D Kauneustalo Helmi asiakaspalvelu klo 10-14 Svinhufvudinkatu 6 Shop-café avoinna to klo 9-16.30, pe 9-16 ja la klo 9-15 Ravintola Kulinaari

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot