TETR. TETRA - Liikenteen telematiikan rakenteiden tutkimus- ja kehittämisohjelma Ohjelman kuvaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TETR. TETRA - Liikenteen telematiikan rakenteiden tutkimus- ja kehittämisohjelma 1997-2000. Ohjelman kuvaus"

Transkriptio

1 LIIKENNEMINISTERIÖN MIETINTÖJÄ JA MUISTIOITA B:41/97 TETR TETRA - Liikenteen telematiikan rakenteiden tutkimus- ja kehittämisohjelma Ohjelman kuvaus Liikenneministeriö Helsinki, 1997

2 ISSN OY EDITA AB Pikapaino, Mariankatu 9 Helsinki 1997

3 Julkaisija Tekijät (toimielimestä: toimielimen nimi, puheenjohtaja, sihteeri) KUVAILULEHTI Julkaisun päivämäärä Julkaisun laji puheenjohtaja: Petri Jalasto sihteeri: Risto Kulmala VTT / Yhdyskuntatekniikka Traficon Oy Julkaisun nimi Toimeksiantaja Toimielimen asettamispäivämäärä Tiivistelmä Liikennetelematiikka on tärkein yksittäinen liikenteen alueen toimintaa muuttava ja kehittävä tekijä lähivuosina tietoyhteiskunta-suomessa. Tälläkin hetkellä on käynnissä useita kansallisia ja kansainvälisiä hankkeita, joissa kehitetään liikennetelematiikan osa-alueita. Kehitys on kuitenkin toistaiseksi ollut melko hajanaista ja järjestelmien toteutus on ollut hidasta. Kehitystä on erityisesti hidastanut tietoinfrastruktuurin puute, vaikka maamme teleinfrastruktuuri onkin maailman huippua. Julkisen sektorin roolina liikennetelematiikan kehittämisessä onkin luoda telemaattisten tuotteiden, järjestelmien ja palveluiden kehittämiselle optimaaliset mahdollisuudet samalla edistäen sitä, että kansalaisten ja elinkeinoelämän käyttöön tulevat laitteet ovat yhteiskunnan kannalta hyödyllisiä. Liikenneministeriö on jo aiemmin selvittänyt, minkälaisia liikennetelematiikan järjestelmiä Suomessa tarvitaan vuonna Liikennetelematiikan rakenteiden tutkimus- ja kehittämisohjelma tähtää vuoden 2005 tavoitetilan saavuttamiseen mahdollisimman tehokkaasti. Pyrkimyksenä on kehittää eri liikennemuodot kattavia ja yhteiskäyttöisiä palveluita ja järjestelmiä tuottamalla niiden vaatimia telematiikan rakenteita ja perustietojärjestelmiä sekä edistää suomalaista osaamista ja teollisuuden tuotekehitystä. Ohjelmaraportissa kuvataan ohjelman toimintaperiaatteet organisoinnin, hankkeiden hallinnan, sisäisen ja ulkoisen viestinnän, osaamisen kehittämisen ja muihin ohjelmiin tapahtuvan yhteydenpidon osalta. Toimintaperiaatteita leimaa avoimuus, korkean laadun tavoittelu ja innovatiivisuuden suosiminen. Ohjelma keskittyy yhdeksään ydinhankkeeseen, joiden yhteislaajuus on noin 63 miljoonaa markkaa seuraavien kolmen vuoden aikana: 1. Liikenne- ja ympäristöolosuhteiden seurantamenetelmien kehittäminen 2. Satamatoimintojen hallinnan kehittäminen 3. Älykkäät liikennevaloetuisuudet 4. Pienten ja keskisuurten kuorma-autoyritysten telematiikan kehittäminen 5. Liikennetelematiikan vaikutusten seuranta 6. Liikenteen hallintajärjestelmien kehittäminen 7. Kaikki liikennemuodot kattava liikenteen tietojärjestelmä 8. Liikennetelematiikan palveluiden edellytysten kehittäminen 9. Liikennetelematiikan arkkitehtuurin ja standardoinnin kehittämisen hallinta Avainsanat (asiasanat) Sarjan nimi ja numero Liikenneministeriön mietintöjä ja muistioita Kokonaissivumäärä 64 Jakaja Liikenneministeriö Kieli suomi ISSN Hinta Kustantaja Liikenneministeriö ISBN Luottamuksellisuus julkinen

4

5 The publisher Authors (from body; name,chairman and secretary of the body) DESCRIPTION Date of publication December 31, 1997 Type of publication Transport telematics management group Research report Chairman: Petri Jalasto Assigned by Secretary: Risto Kulmala Ministry of Transport and Communications VTT Communities and Infrastructure, Date when body appointed Traficon Ltd. September 10, 1997 Name of the publication TETRA - Research and Development Programme on Transport Telematics Infrastructures Programme description. Abstract Telematics is the single most important factor changing and developing the transport operations in the near future in the Finnish information society. At this moment, several national and international projects are working to develop specific transport telematics systems. Development has, however, been diverse and only slowly led to implementations. The main obstacle slowing down implementations has been the lack of the information infrastructure despite the high quality telecommunications infrastructure. In fact, the role of the public sector is to provide optimal platforms for the development of telematics products, systems and services while ensuring the benefits from these systems and services to the society as a whole. The Ministry of Transport and Communications has earlier established what kind of telematics systems and services will probably be needed in This R&D programme on transport telematics aims at reaching the objectives of 2005 as efficiently as possible. The objective is to move from separate development projects to integrated development of transport telematics, and to promote multimodal and interoperable services and systems by producing the necessary telematics infrastructure and information systems. A further aim of the programme is to promote Finnish expertise and product development in this field. The programme report described the programme's operational principles in terms of organisation, project management, communications and information dissemination, and connections to other programmes. The approach aims at ensuring the transparency, openness, high quality and innovativion of the programme. The programme contains nine main tasks with a total cost estimate of ca. 63 million FIM during the next three years: 1. Development of traffic and environmental monitoring systems 2. Development of port operations management systems 3. Intelligent signal priorities 4. Development of telematics for small and medium-sized road haulage companies 5. Impact evaluation of transport telematics systems 6. Development of traffic management systems 7. Transport information system covering all modes 8. Promotion of the development of transport telematics systems 9. Co-ordination of system architecture and standardisation activities Keywords Transport, passenger transport, logistics, goods transport, telematics, research Serial name and number Reports and Memoranda of the Ministry of Transport and Communications ISSN ISBN Pages, total Language Finnish 64 Distributed by Ministry of Transport and Communications Price Confidence status Public Published by Ministry of Transport and Communications

6

7 ESIPUHE Liikennetelematiikka on tärkein yksittäinen liikenteen alueen toimintaa muuttava ja kehittävä tekijä lähitulevaisuudessa tietoyhteiskunta-suomessa. Telematiikkaa hyödynnetään osana mm. kansalaisten liikennepalveluja, liikennejärjestelmän hallintaa, kulkuneuvotekniikkaa, kuljetusten hallintaa ja operointia sekä logistisia prosesseja. Liikenneministeriön hanke Liikennetelematiikan kehittämisen suuntaaminen (Liikenneministeriö 1997b) selvitti liikennetelematiikan kehittämisen painopisteet ja keskeiset toimenpiteet vuoteen Jotta hankkeen perusteella määritetty tavoitetila vuonna 2005 voitaisiin saavuttaa, Liikenneministeriö katsoi parhaaksi käynnistää liikennetelematiikan rakenteiden kolmivuotisen tutkimus- ja kehittämisohjelman mahdollisimman pian. Julkisen sektorin toimiin painottuva ohjelma pyrkii erityisesti liikenteen telematiikan perusrakenteiden toteuttamiseen, jotta yksityinen sektori voisi nopeasti kehittää ja toteuttaa liikenteen telematiikan tuotteita ja palveluja näiden rakenteiden muodostamalle perustalle. Ohjelman tulisi olla sellainen, että se edistää liikennetelematiikan kehittämistä Suomessa kokonaisvaltaisesti erillisten hankkeiden sijasta. Pyrkimyksenä oli kehittää eri liikennemuodot mahdollisimman hyvin kattavia ja integroituja järjestelmiä sekä edistää suomalaista osaamista ja teollisuuden tuotekehitystä. Liikenneministeriö asetti erillisen Liikennetelematiikan johtoryhmän suunnittelemaan liikenteen telematiikan rakenteiden tutkimus- ja kehittämisohjelman. Johtoryhmän puheenjohtajana toimi neuvotteleva virkamies Petri Jalasto liikenneministeriöstä ja jäseninä neuvotteleva virkamies Lassi Hilska, yli-insinööri Jussi Sauna-aho ja tutkimusjohtaja Martti Mäkelä liikenneministeriöstä, apulaisjohtaja Kari Karessuo Tielaitoksesta, yli-insinööri Seppo Rossi Merenkulkulaitoksesta, apulaisjohtaja Markku Nummelin Ratahallintokeskuksesta, kehittämispäällikkö Jarkko Varjo Ilmailulaitoksesta, liikennesuunnittelupäällikkö Heikki Salmivaara Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirastosta ja projektipäällikkö Marja Erola Teknologian kehittämiskeskuksesta. Johtoryhmän sihteerinä toimi erikoistutkija Risto Kulmala VTT Yhdyskuntatekniikasta ja hänen lisäkseen suunnittelutyön tekijöiden edustajina johtoryhmän työskentelyyn osallistuivat diplomi-insinööri Jari Oinas Traficon Oy:stä ja tutkija Jukka Lähesmaa VTT Yhdyskuntatekniikasta. Ohjelman kuvauksesta on vastannut työryhmä, jonka asiantuntijat on koottu VTT Yhdyskuntatekniikan tutkimusyksiköstä ja Traficon Oy:stä. VTT Yhdyskuntatekniikasta työhön ovat osallistuneet erikoistutkija Risto Kulmala, tutkija Jukka Lähesmaa, erikoistutkija Risto Hyppönen ja johtava tutkija Matti Roine. Traficon Oy:stä mukana ovat olleet diplomi-insinööri Jari Oinas, toimitusjohtaja Kristian Appel ja diplomi-insinööri Tomi Ristola. Helsingissä joulukuun 31. päivänä 1997 Petri Jalasto Neuvotteleva virkamies Yksikön päällikkö, Henkilöliikenneyksikkö

8 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO OHJELMAN TAVOITTEET OHJELMAN TOIMINTAPERIAATTEET Organisointi Ohjelman johtoryhmä Koordinaattori Hankkeen johtoryhmä Hankevastaava Hankkeiden hallinta Sopimusmenettely Laadunvarmistus Tulosten hyödyntäminen Sisäinen ja ulkoinen viestintä Sisäinen viestintä Ulkoinen viestintä Osaamisen kehittäminen Kytkentä muihin ohjelmiin Kansalliset ohjelmat Kansainväliset ohjelmat HANKKEET JA ALUSTAVA RAHOITUSKEHYS Hankkeet Alustava rahoituskehys JATKOTOIMENPITEET KIRJALLISUUSLUETTELO...25 LIITTEET 1. Ohjelman tilanneraportin malli 2. Ehdotukset hankkeiden johtoryhmien aloituskokoonpanoksi 3. Hankekuvaukset

9 1 JOHDANTO Euroopan Unionin (1997) mukaan liikennetelematiikka voi hyödyttää kansalaisia, liikennöitsijöitä, kuljetusyrityksiä, tienpitäjiä, liikenneviranomaisia ja ympäristön tilaa sekä luoda uusia markkinoita ja mahdollisuuksia Euroopan teollisuudelle ja palveluiden tuottajille. Euroopan liikennejärjestelmässä vuonna 2010 liikennetelematiikalla arvioidaan olevan elintärkeä rooli vastattaessa kasvavaan liikkuvuustarpeeseen (ERTICO 1997). Myös Suomen tulevaisuuden liikennejärjestelmässä liikennetelematiikalla on Liikenneministeriön mukaan tärkeä osa mm. liikenteen toimintojen yhdistämisessä muihin yhteiskunnan toimintoihin (Liikenneministeriö 1997c). Liikenneministeriön toimeksiannosta tarkasteltiin 1997 laajasti liikennetelematiikan nykytilaa ja sen tulevaisuuden visioita työssä Liikennetelematiikan kehittäminen vuoteen 2005 (Liikenneministeriö 1997a ja 1997b). Vuonna 1997 on käynnissä useita kansallisia ja kansainvälisiä hankkeita, joissa kehitetään liikennetelematiikan osa-alueita. Tällaisia ovat mm. kansainvälisen tavaraliikenteen TEDIM-hanke, lukuisat maksujärjestelmiin liittyvät hankkeet (Liikenneministeriö 1997a), liikenteen ja matkailun tietopalvelut kattava FIST (Liikenneministeriö 1996), Pohjois-Euroopan liikenteen hallintaa kehittävä VIKING-ohjelma (Leviäkangas 1997), ja EU:n neljännen T&K-puiteohjelman hankkeet (European Commission 1996). Kehitys on kuitenkin toistaiseksi ollut melko hajanaista ja järjestelmien toteutus on ollut hidasta. Kehitystä on erityisesti hidastanut tietoinfrastruktuurin puute, vaikka maamme teleinfrastruktuuri onkin maailman huippua. Suomesta puuttuu mm. koko liikennejärjestelmän kattava digitaalinen kartta, joita on Keski-Euroopassa tehty yksityisten toimesta. Samoin kukin väylänpitäjä ja liikennemuoto pitävät yllä omia tietojärjestelmiään oman toimintansa vaatimassa muodossa. Tavarakuljetusten huomattavimmat viiveet aiheutuvat eri kulkumuotojen ja toimijoiden yhteistoiminnan jähmeydestä, mitä voisi huomattavasti vähentää mm. telemaattisin keinoin satamissa. Eri liikennemuodot saumattomasti toisiinsa liittävän liikennejärjestelmän luominen samoin kuin kansalaisia ja elinkeinoelämää hyvin palvelevien telemaattisten järjestelmien ja palvelujen tuottaminen vaatii koko liikennejärjestelmää koskevan tietoinfrastruktuurin toteuttamista. Liikennepolitiikan tavoitteina ovat mm. elinkeinoelämän ja kansantalouden kilpailukyvyn turvaaminen, liikenneturvallisuuden parantaminen, kansalaisten liikkumisoikeuden turvaaminen ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaan toimiminen. Liikennetelematiikka on erät lupaava keino näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Julkisen sektorin roolina liikennetelematiikan kehittämisessä onkin luoda telemaattisten tuotteiden, järjestelmien ja palveluiden kehittämiselle optimaaliset mahdollisuudet samalla edistäen sitä, että kansalaisten ja elinkeinoelämän käyttöön tulevat laitteet ovat yhteiskunnan kannalta hyödyllisiä. Julkisen sektorin tulee erityisesti huolehtia järjestelmien vaikutuksesta turvallisuuteen, ympäristöön ja tasa-arvoon, sillä yksityinen sektori huolehtii markkinakysynnän kannalta tärkeistä tekijöistä liikenteessä kuten sujuvuus, tehokkuus ja palvelutaso. Liikennetelematiikan kehittäminen vuoteen 2005 tunnisti joukon kehitystoimenpiteitä ja -hankkeita, joiden avulla tulevaisuuden tavoitetila voidaan saavuttaa vuoteen 2005 mennessä sekä henkilö- että tavaraliikenteessä. Näitä liikennesektorin telematiikkapal- 9

10 veluiden kehittymistä edistäviä lähiajan toimenpiteitä varten Liikenneministeriö on katsonut tarpeelliseksi käynnistää liikennetelematiikan rakenteiden tutkimus- ja kehittämisohjelman TETRA. TETRA on alkusysäys liikennetelematiikan kehityksen nopeuttamiseksi Suomessa. Liikennetelematiikan kehitys ilmeisesti jatkuu voimakkaana seuraavan vuosisadan toiselle vuosikymmenelle. 10

11 2 OHJELMAN TAVOITTEET Ohjelman suunnitteluvaiheen tavoitteena on laatia liikennetelematiikan tutkimus- ja kehittämisohjelma, joka edistää liikennetelematiikan kehittämistä Suomessa Liikenneministeriön Liikennetelematiikan kehittäminen vuoteen työn antamien suuntaviivojen mukaisesti. T&K-ohjelma suunnitellaan siten, että Liikenneministeriö, Tielaitos, Ratahallintokeskus, Ilmailulaitos, Merenkulkuhallitus, suurimmat kaupungit ja Tekes alan tärkeimpinä viranomaistahoina sitoutuvat ohjelman toteuttamiseen. Ohjelman hankkeet valitaan Liikennetelematiikan kehittämisen suuntaaminen - hankkeessa määritellyiltä painopistealueilta ottaen huomioon myös Euroopan Unionin suuntaviivat. Ohjelman tavoitteeksi on asetettu siirtyminen erillisten hankkeiden sijasta kehittämään liikennetelematiikkaa Suomessa kokonaisvaltaisesti. Pyrkimyksenä on kehittää eri liikennemuodot mahdollisimman hyvin kattavia ja yhteiskäyttöisiä palveluita ja järjestelmiä. Ohjelman tavoitteena tältä osin on kehittää sellaista telematiikan infrastruktuuria ja perustietojärjestelmiä, joiden muodostamalle perustalle yksityinen ja julkinen sektori voivat rakentaa uusia telemaattisia yhteentoimivia tuotteita ja palveluita. Ohjelman tavoitteena on lisäksi edistää suomalaista osaamista ja teollisuuden tuotekehitystä. Lisäksi tavoitteena on, että TETRA-ohjelman päätulokset esitellään laajalti sekä esitelmien että oman osaston muodossa liikennetelematiikan maailmankongressissa ITS World Congress syksyllä vuonna 2000 Torinossa. 11

12 3 OHJELMAN TOIMINTAPERIAATTEET 3.1 Organisointi TETRA-ohjelman organisaatio käy ilmi kuvasta 1. Alla selvitetään yksityiskohtaisemmin organisaation eri osien tehtävät. Ohjelman johtoryhmä Koordinaattori H a n k k e i t t e n j o h t o r y h m ä t H a n k e v a s t a a v a t O h j e l m a n o s a h a n k k e e t Hanke 1 Hanke2 Hanke 3 Hanke 4 Hanke 5 Hanke 6 Hanke 7 Hanke 8 Hanke 9 Kuva 1: Liikenteen telematiikan tutkimus- ja kehittämisohjelman organisaatio Ohjelman johtoryhmä Ohjelman johtoryhmä on koko ohjelman ylin päättävä elin. Johtoryhmän tehtävinä ovat: vastata koko ohjelman tavoitteiden saavuttamisesta päättää rahoituksen ja erityisesti Liikenneministeriön rahoitusosuuden suuntaamisesta ohjelman eri hankkeille päättää tarvittaessa ohjelman tavoitteiden, sisällön ja rahoituksen muutoksista päättää hankkeiden hankesuunnitelmasta ja niiden muutoksista päättää ohjelman tiedotuksesta TETRAn johtoryhmä kokoontuu kolme kertaa vuodessa. Kokouksissa seurataan ohjelman hankkeiden toteuttamista niiden tilanneraporttien ja ohjelman koordinaattorin kuvausten perusteella. Johtoryhmä päättää toimenpiteistä (ei puuttumista hankkeeseen / hankkeen sisältöön tai rahoitukseen puuttuminen / keskeytys) kunkin hankkeen suhteen. Johtoryhmän kokousten välisenä aikana kiireellisissä tapauksissa päätökset tekee johtoryhmän puheenjohtaja. 12

13 TETRAn johtoryhmä vastaa siitä, että liikenneministeriö ja sen hallinnonalan laitokset, Tekes ja Suomen Akatemia osallistuvat ohjelman rahoitukseen yhdessä sovitulla tavalla. Tämä tarkoittaa mm. ohjelman sisällön ja rahoituksen sisällyttämistä laitosten tulostavoitteisiin ja budjetteihin vaadittavalla tarkkuudella. Johtoryhmän ehdotetaan sisältävän lähinnä päärahoittajatahojen edustajat, joiden asema kunkin organisaatiossa sisältää valtuudet ohjelman ja sen hankkeiden rahoituksesta päättämiseen: Liikenneministeriö, kansliapäällikkö (puheenjohtaja) Liikenneministeriö, Henkilöliikenneyksikkö, yksikön päällikkö Liikenneministeriö, Tavaraliikenneyksikkö, yksikön päällikkö Liikenneministeriö, Tietoverkkoyksikkö, yksikön päällikkö Liikenneministeriö, Tutkimusyksikkö, yksikön päällikkö Tielaitos, T&K-toiminnasta vastaava johtaja Merenkulkuhallitus, T&K-toiminnasta vastaava johtaja Ilmailulaitos, T&K-toiminnasta vastaava johtaja Ratahallintokeskus, T&K-toiminnasta vastaava johtaja Teknologian kehittämiskeskus Tekes, liikennetelematiikan tuotekehityksen rahoituksesta vastaava Suomen Akatemia, liikennealan T&K-toiminnasta vastaava Teollisuus, kaksi edustajaa Suuret kaupungit, edustaja Liikenneliitto, edustaja Lisäksi johtoryhmään kuuluu sihteeri, jona toimii ohjelman koordinaattori. Ohjelman johtoryhmä kokoontuu kolme kertaa vuodessa, suositeltavimmin helmi-, kesä- ja lokakuussa. Tällöin ovat käytettävissä hankkeiden kolmannesvuosiraportit Koordinaattori Liikenneministeriö asettaa tutkimusohjelmalle koordinaattorin. Koordinaattori vastaa ohjelman seurannasta ja tiedonkulusta ohjelman johtoryhmältä eri hankkeiden johtoryhmille ja päinvastoin sekä eri hankkeiden välillä. Koordinaattori vastaa hankkeiden jatkuvasta seurannasta ja laatii ohjelman johtoryhmälle ohjelman kolmannesvuosiraportit. Koordinaattori vastaa yhteydenpidosta muihin liikenteen telematiikkaan liittyviin tutkimus- ja kehittämisohjelmiin Suomessa ja ulkomailla. Koordinaattori vastaa ohjelman tiedottamisesta yhdessä Liikenneministeriön tiedotusyksikön kanssa. Koordinaattori toimii ohjelman johtoryhmän sihteerinä ja osallistuu ohjelman hankkeiden johtoryhmien kokouksiin ilman päätösvaltaa, mutta huolehtien ohjelman johtoryhmän päätösten ja näkökulmien saattamisesta hankkeen johtoryhmän tietoon. Koordinaattori huolehtii siitä, että hanke tuottaa ohjelman kannalta oikeita tuloksia ja toimii ohjelman kannalta tehokkaasti. 13

14 3.1.3 Hankkeen johtoryhmä Ohjelman hankkeiden toteuttamisesta vastaavat varsinaisesti kunkin hankkeen omat johtoryhmät. Johtoryhmään kuuluvat hankkeen rahoitukseen osallistuvien tahojen edustajat. Liitteessä 2 esitetään ehdotus eri hankkeiden johtoryhmien aloituskokoonpanoksi. Ohjelman johtoryhmä nimittää hankkeitten johtoryhmät ja niiden vastuulliset puheenjohtajat. Johtoryhmän puheenjohtaja tekee kiireellisissä tapauksissa päätökset johtoryhmän kokousten välisenä aikana. Hankkeen johtoryhmän tehtävinä ovat: hankkeen (osahankkeineen) projektisuunnitelman laatiminen tarkistuspisteineen, aikatauluineen, kustannusarvioineen ja vaadittuine tuloksineen päättäminen hankkeen ja sen osahankkeiden hankinta- ja sopimusmenettelystä esimerkiksi tarjouskilpailuna, ja vastaaminen tarjouspyyntöjen laatimisesta vastaa kotimaisen osaamisen kehittämisestä hankkeen yhteydessä hankkeiden toteuttaminen projektisuunnitelman mukaisena hankkeitten seuranta kolmannesvuosiraporttien muodossa mahdollisen EU-tuen vaatimien raporttien laatiminen tarvittaessa Ohjelman hankkeet voivat muodostua yhdestä tai useammasta osahankkeesta, joista osa voidaan toteuttaa LM:n hallinnonalan laitoksen omana tilauksena, kunhan se on sisällöltään ohjelman tavoitteita vastaava. Tällaisten osahankkeiden tilaajan edustaja vastaa hankkeen johtoryhmässä osahankkeen toteuttamisesta. Osa toteutetaan suoraan johtoryhmän alaisina osahankkeina. Kunkin osahankkeen tekijät vastaavat luonnollisesti osaltaan osahankkeen toteutuksesta tilauksen mukaisella tavalla Hankevastaava Kunkin hankkeen johtoryhmä asettaa keskuudestaan tai käynnissä olevien osahankkeiden tekijöiden puolelta hankevastaavan, joka huolehtii tiedonkulusta hankkeen johtoryhmän ja osahankkeiden tekijöiden välillä, toimii hankkeen johtoryhmän sihteerinä ja laatii hankkeen tilanneraportit hankeen johtoryhmälle sekä edelleen ohjelman johtoryhmälle ja mahdollisesti EU:lle koordinaattorin välityksellä. Hankevastaava on velvollinen osallistumaan ohjelman sisäisiin tiedotustilaisuuksiin. 3.2 Hankkeiden hallinta Sopimusmenettely Hankkeen johtoryhmä päättää osahankekohtaisesta sopimusmenettelystä ja pyytää tarvittaessa toteutusta koskevat tarjoukset tai julkistaa avoimen haun osahankkeen tavoitteita palvelevien tutkimus- ja tuotekehitysprojektien tukemiseksi. Kirjalliset tarjouspyynnöt tai hakukuvaukset sisältävät tiedot hankkeen kohteesta, vaatimuksista ja tavoitteista, tarjouksen tai hakemuksen käsittelyperiaatteista, vastausajasta ja tilaajan yhteyshenkilöstä. Tarjouspyynnössä rohkaistaan tekijöiden innovatiivisuutta ja rajataan 14

15 mahdollisimman vähän hankkeen toteutustapaa. Hankkeen avulla ratkaistava ongelma, tavoitteet ja odotettujen lopputulosten muoto esitetään selkeästi. Hankkeen tekijäehdokkaat esittävät tarjouksessaan tai hakemuksessaan hankesuunnitelman, joka sisältää hankkeen yleiskuvauksen, taustan, tavoitteet, lopputulokset, asiakkaat ja tulosten alustavan hyödyntämissuunnitelman, hankkeen rajauksen, riskien hallintasuunnitelman, vastuullisen henkilön ja muut henkilöresurssit, tehtäväjaon, aikataulun tarkistuspisteineen, kustannusarvion, liitynnät muihin hankkeisiin, raportointi- ja tiedotussuunnitelman. Hankkeen johtoryhmä päättää tarjousten hyväksymisestä ottaen huomioon ohjelman koordinaattorin välittämät ohjelman johtoryhmän suositukset. Tekes ja Suomen Akatemia päättävät hakemusten hyväksymisestä omien menettelytapojensa mukaisesti. Tekes rahoittaa yksittäisiä soveltavan teknisen tutkimuksen hankkeita, teknologiaohjelmiin liittyviä hankkeita, kansainvälisiä tutkimusprojekteja ja yritysten tuotekehityshankkeita. Viimeksi mainittuihin hankkeisiin voi hakea tukea mihin aikaan tahansa, mutta muissa noudatetaan erillisiä hakuaikoja (Tekes 1997a). Suomen Akatemialta voi hakea määrärahoja, tutkimusvirkoja ja apurahoja ja valtionavustuksia korkeatasoisiin tutkimushankkeisiin ja muuhun tieteen edistämiseen, kuten tutkijankoulutukseen, kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön ja tutkimustulosten julkaisemiseen ja muuhun tieteestä tiedottamiseen. Haut ovat tammi-, touko- ja syyskuussa (Suomen Akatemia 1997) Laadunvarmistus Hankkeen johtoryhmä seuraa hankkeen etenemistä tarkistuspisteiden ja tilanneraporttien avulla. Hankevastaava laatii tilanneraportin kolme kertaa vuodessa, tammi-, touko- ja syyskuun alussa, hankkeen johtoryhmälle ja koko ohjelman johtoryhmälle koordinaattorin välityksellä. Tilanneraportissa esitetään yhteenveto saavutetuista tuloksista ja jatkonäkymistä sekä aikataulun ja kustannusarvion pitävyys (liite 1). Ohjelman koordinaattori laatii vastaavan yhteenvetoraportin hankkeiden raporttien ja oman seurantansa perusteella ohjelman johtoryhmälle. Kehityshankkeissa olennainen osa on hankkeen onnistumisen arviointi toimivuuden ja vaikutusten arvioinnin muodossa. Arvioinnin tekeminen tulee erottaa muusta kehityshankkeesta esimerkiksi siten, että kehitystyöstä riippumaton taho vastaa arvioinnista. Hankkeen johtoryhmä päättää tarvittaessa hankkeeseen tehtävistä muutoksista ohjelman johtoryhmän antamin valtuuksin. Hankevastaava tiedottaa hankkeen suunnitellun mukaista toteutusta uhkaavista ongelmista välittömästi hankkeen johtoryhmän vetäjälle ja ohjelman koordinaattorille. Ohjelmassa hanke- ja ohjelmatasolla tuotettavien julkisten raporttien on oltava ulkomuodoltaan Liikenneministeriön julkaisuohjeiden mukaisia. Ohjelman tulokset ovat julkisia, ellei hankkeen johtoryhmä toisin päätä, esimerkiksi yrityssalaisuuksien vuoksi. Hankkeen johtoryhmä vastaa raporttien sisällön ja hankkeen muiden tulosten laadusta. Hankkeen päätyttyä sen johtoryhmä laatii hankkeesta jälkiarvion tutkimusohjelman koordinaattorille. Jälkiarvio sisältää kuvauksen saavutetuista tuloksista verrattuna tavoitteisiin, aikataulun ja kustannusarvion pitävyydestä, kohdatuista ongelmista ja tulosten vaikuttavuudesta. Riippumaton taho laatii vastaavan jälkiarvion koko ohjelmasta. 15

16 3.2.3 Tulosten hyödyntäminen Hanke on saavuttanut tavoitteensa, kun asiakkaat ovat ottaneet hankkeen lopputulokset käyttöönsä toiminnassaan. Tämän vuoksi kussakin hankkeessa laaditaan hankkeen tulosten hyödyntämissuunnitelma. Hyödyntämissuunnitelma sisältää yleensä seuraavat osat: hankkeen päätulosten kuvaus markkinointi- tai tiedotussuunnitelma käyttöönottosuunnitelma Tuotekehityshankkeessa hyödyntämissuunnitelma tai liiketoimintasuunnitelma sisältää yleensä seuraavat osat (Tekes 1997b): yrityksen toimiala ja tuotteet kehitettävän tuotteen tai palvelun kuvaus tuotekehitystoiminta markkinatilanne markkinointisuunnitelma tuotantosuunnitelma patentit riskit Hankkeen keskeisistä tuloksista tiedotetaan projektitiedotteella hankkeen päättyessä ja hankkeen johtoryhmän päättäessä myös muulloin. Koordinaattori huolehtii aineiston toimittamisesta Liikenneministeriön tiedotusyksikölle, joka laatii yleisötiedotteet. Tulosten markkinoinnissa käytetään tarvittaessa hyväksi artikkeleita ammattilehtiin, seminaareja ja kongresseja. Tarvittaessa, vähintään kerran vuodessa ja ohjelman päätulosten valmistuttua järjestetään ohjelman omia seminaareja. 3.3 Sisäinen ja ulkoinen viestintä Sisäinen viestintä Sisäisen viestinnän kohteena ovat ohjelmassa mukana olevat tahot, rahoittajat ja tekijät. Tavoitteena on huolehtia siitä, että kaikilla mukana olevilla on riittävät tiedot ohjelman hankkeiden sisällöstä, tuloksista ja tilanteesta omien hankkeittensa toteuttamista ja suunnittelua varten. Päivittäinen viestintätapa on ohjelmalle perustettava Internet-sivu, jossa on kustakin hankkeesta lyhyt kuvaus kontaktitietoineen, kuvaus saavutetuista tuloksista, julkisten raporttien tiivistelmät ja mahdollisuus raporttien poimimiseen sähköisessä muodossa. Osa sivusta on julkinen ja osaan on pääsy vain ohjelmaan osallistuvilla tahoilla. Ohjelman koordinaattori vastaa Internet-sivusta ja sen ylläpidosta. Ohjelman koordinaattori järjestää kolme kertaa vuodessa, ennen johtoryhmän kokousta hankevastaavien ja osahankkeiden vastuuhenkilöiden tapaamistilaisuuden. Tilaisuudessa hankevastaavat esittelevät tuloksensa ja jo edellä kuvatun tilanneraporttinsa. 16

17 3.3.2 Ulkoinen viestintä Ulkoisessa viestinnässä käytetään hyväksi TETRA-ohjelman Internet-sivua. Kustakin hankkeesta valmistetaan hankkeen käynnistyessä esite, joka sisältää hankkeen tavoitteen, odotetut tulokset, kuvauksen ja tekijät sekä muut osallistujatahot. Esitteen sisältö sijoitetaan ohjelman Internet-sivulle, samoin kuin hankkeiden tulokset. Ohjelman koordinaattori laatii lyhyitä lehdistötiedotteita ohjelman tärkeimmistä tuloksista johtoryhmän määrittäminä ajankohtina. Ohjelmasta ja sen tuloksista laaditaan ohjelman johtoryhmän niin päättäessä paperi-, CD-rom- tai videoesitteitä. Hanke- ja ohjelmatason raportit julkaistaan pääsääntöisesti Liikenneministeriön julkaisusarjassa ja varustetaan aina ohjelman mahdollisella logolla sekä maininnalla siitä, että raportti on TETRA-ohjelman tulos. 3.4 Osaamisen kehittäminen Ohjelman kaikki hankkeet tähtäävät suomalaisen osaamisen sekä elinkeinoelämän uusien palveluiden ja tuotteiden kehittämiseen. Hankkeilla valmistetaan sellaista perusinfrastruktuuria, jonka päälle voidaan rakentaa liikenteen telematiikan palveluita, järjestelmiä ja tuotteita. Hankkeiden toteuttamisessa kiinnitetään myös erityistä huomiota hankkeiden innovatiivisuuteen. Liikennetelematiikan uutuuden vuoksi suomalaisten tekijöiden osaaminen kehittyy pääasiassa hankkeisiin osallistumalla. Tämän vuoksi on tärkeä rohkaista hankkeiden tekijöitä muodostamaan laajoja yhteenliittymiä, jossa alan tietoutta ja osaamista levitetään mahdollisimman laajalti. Osaamisen kehittämistä voidaan tukea myös toteuttamalla osahankkeita opinnäytetöinä. Osaamisen kehittämistä tukee myös ohjelman tuloksien helppo saatavuus Internetin välityksellä ja korkeakoulujen/yliopistojen mukanaolo ohjelman hankkeissa ja niiden johtoryhmissä. Tekes ja Suomen Akatemia tukevat osaltaan alan osaamisen kehittämistä rahoittamalla alan innovatiivista tuotekehitystä sekä perustutkimusta ja soveltavaa tutkimusta, vaikka nämä projektit eivät suoraan liittyisikään ohjelman hankkeisiin. 3.5 Kytkentä muihin ohjelmiin Kansalliset ohjelmat Hallinnonalan laitosten (Tielaitos, Ratahallintokeskus, Merenkulkuhallitus ja Ilmailulaitos) omiin tutkimus- ja kehitysohjelmiin ohjelma liittyy suoraan siten, että ohjelman osahankkeiden laitoskohtaiset osuudet sisältyvät laitosten T&K-ohjelmiin. Liikenneministeriön omista ohjelmista läheisimmin ohjelmaan liittyvät vuonna 1998 käynnistyvät Liikenteen kysyntä ja Intermodaliteetti, edellinen etenkin liikenteen 17

18 tietovaraston kautta ja jälkimmäinen tavaraliikenteen järjestelmien kautta. Ohjelmien hankkeissa varmistetaan kehitettävien järjestelmien yhteensopivuus ja hyödynnetään rinnakkaisten ohjelmien tulokset omissa hankkeissa. Suomen kuljetusvälineteollisuuden toimintaedellytysten parantamiseksi, verkottumisen edistämiseksi ja yhteisten ratkaisujen löytämiseksi käynnistyy vuoden 1998 alussa monivuotinen Kuljetusvälineteollisuuden kehitysohjelma 2000, joka ilmeisesti sisältää myös liikennetelematiikan kehityshankkeita (YTL 1997). Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahasto SITRA määrittää vuonna 1998 tietoyhteiskunnan visioita lähtien liikkeelle tietoyhteiskunnan ydinprosesseista, joista yhdeksi on nimetty "liikkuminen ja kuljetus" (SITRA 1997). Liikennetelematiikalla on tässä ydinprosessissa keskeinen osuus. Liikenteen ja matkailun informaatio FIST-ohjelma keskittyy erilaisten tiedotuspalvelujen kehittämiseen. Liikenteen telematiikan rakenteiden tutkimus- ja kehittämisohjelma TETRA tuottaa sellaista liikenteen tietoinfrastruktuuria, jonka päälle voidaan kehittää erilaisia informaatiopalveluita kuvan 2 mukaisesti. FIST-ohjelman sihteeristön ja TETRA-ohjelman koordinaattorin on pidettävä kiinteää yhteyttä ohjelmien monien liityntäpintojen vuoksi. TIEDONVAIHTOJÄRJESTELMÄ Pilotti 1 Pilotti 2 Pilotti 1 Pilotti n Palvelu 1 Palvelu 2 Liikennetelematiikan T&K-ohjelma Pilotti 2 FIST-ohjelma Palvelu n Kuva 2: FIST-ohjelman hankkeiden kytkeytyminen liikenteen telematiikan tutkimus- ja kehittämisohjelman yhteydessä kehitettävään liikenteen tiedonvaihtojärjestelmään. Tekes rahoittaa teknologiaohjelmia, joista lähimmin liikennetelematiikkaan liittyvät erilaiset informaatioteknologian ohjelmat: Digitaalinen media Kansallinen multimediaohjelma Elektroninen painoviestintä Digitaalisen median sisältötuotteet Terveydenhuollon digitaalinen media Multimedian teolliset sovellukset Tietoliikenne ja elektroniikka Elektroniikka tietoyhteiskunnan palveluksessa - ETX

19 Tietoliikenteellä maailmalle Nanoteknologian tutkimusohjelma (yhteistyössä Suomen Akatemian kanssa) INWITE - langattoman tietoliikenteen avainteknologiat Tietotekniikan sovellukset Oppivien ja älykkäiden järjestelmien sovellukset Avaruusteknologia Space 2000 avaruuslaitetekniikka Kaukokartoitus Liikenteen telematiikan rakenteiden T&K-ohjelman osahankkeet voivat tapauskohtaisesti olla myös Tekesin teknologiaohjelmien hankkeita. Yhteys teknologiaohjelmiin ohjelmatasolla tapahtuu ohjelman johtoryhmässä Tekesin edustajan kautta Kansainväliset ohjelmat Käynnissä olevista kansainvälisistä ohjelmista tärkeimmät ovat EU:n eri tutkimus- ja kehittämisohjelmat, mm.: IT Information Technology INFO2000/MLIS Telematics Applications Programme Transport Research Programme TEN Telecom TEN Transport ACTS Advanced Communication Technologies and Services Liikenteen telematiikan rakenteiden T&K-ohjelma TETRA liittyy läheisimmin TEN Transport-ohjelmaan euroalueellisen VIKING-hankkeen kautta, sillä pääosa Tielaitoksen ja Liikenneministeriön rahoittamista osahankkeista on osa VIKING-hanketta (Leviäkangas 1997). Muihin ohjelmiin yhteys on lähinnä välillinen TETRA-ohjelman pyrkiessä hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti EU-projektien tulokset. Tavaraliikenteen projektien osalta merkittävin eurooppalainen hanke on TEDIM (Telematics in Foreign Trade Logistics and Delivery Management), jonka kansainvälisen kaupankäynnin ja logistiikan kehitysprojekteista moni liittyy TETRAn hankkeisiin (TEDIM 1997). Liikenteen tetelematiikan rakenteiden T&K-ohjelma tuottaa Suomeen sellaista liikenteen tietoinfrastruktuuria, jota kyetään käyttämään hyväksi EU:n tulevissa tutkimusohjelmissa ja etenkin suunnitteilla olevassa 5. Puiteohjelmassa. Ohjelman koordinaattori pitää kiinteää yhteyttä puiteohjelman valmisteluun ja siihen osallistuviin suomalaistahoihin. Ohjelman johtoryhmä ja koordinaattori pyrkivät vaikuttamaan puiteohjelman ja sen alaohjelmien sisältöön siten, että suomalaiset yritykset ja tutkijat voisivat hyödyntää TETRA-ohjelman tuloksia mahdollisimman hyvin. 19

20 4 HANKKEET JA ALUSTAVA RAHOITUSKEHYS 4.1 Hankkeet Hankkeet muodostavat kokonaisuuden, jonka myötä pyritään saavuttamaan ohjelmalle asetettuja tavoitteita, joita ovat mm. liikennetelematiikan rakenteiden kehittäminen kokonaisvaltaisesti eri liikennemuodot kattavien yhteiskäyttöisten palveluiden ja järjestelmien synnyttämiseksi, kestävän perustan luominen kehittyneiden ja kilpailukykyisten kaupallisten palveluiden syntymiselle ja sen myötä suomalaisen osaamisen ja teknologiakehityksen edistäminen. Ohjelma koostuu yhdeksästä tärkeäksi katsotusta hankkeesta (kuva 3): 1. Liikenne- ja ympäristöolosuhteiden seurantamenetelmien kehittäminen kehitetään Suomen oloihin soveltuvia liikenne- ja ympäristöolosuhteiden tosiaikaisen seurannan menetelmiä ja niiden yhteiskäyttöisyyttä 2. Satamatoimintojen hallinnan kehittäminen tehostetaan satamien kautta kulkevia toimituksia kehittämällä tavaraerien seurantaa ja hallintaa toimitusketjun terminaali-, maakuljetus-, satama- ja merikuljetusvaiheessa 3. Älykkäät liikennevaloetuisuudet joukkoliikenteen liikennevaloetuisuuskokeilujen perusteella laaditaan suunnitteluohjeet sekä tekniset ja toiminnalliset vaatimukset, joiden avulla mahdollistetaan etuisuuksien hallittu toteuttaminen eri kokoisissa kaupungeissa Suomessa 4. Pienten ja keskisuurten kuorma-autoyritysten telematiikan kehittäminen määritellään pienten ja keskisuurten kuorma-autoyritysten tarpeisiin pohjautuvien telematiikkajärjestelmien sisältö ja toimintaperiaatteet 5. Liikennetelematiikan vaikutusten seuranta laaditaan liikennetelematiikkahankkeiden vaikutusten arviointiohjeet, joita käytetään ohjelmaan sisältyvien ja muiden telematiikkakokeilujen vaikutusten arvioimiseen yhtenäisillä perusteilla 6. Liikenteen hallintajärjestelmien kehittäminen laaditaan liikenteen hallinnan eri osapuolten yhteistyön toimintamallit erilaisten liikennetilanteiden hallintaa varten laaditaan liikenteen hallintakeskuksen tietoliikenne- ja fyysisen arkkitehtuurin kuvaus sekä toteutetaan liikenteen tieto- ja hallintajärjestelmien pilotti tai pilotteja kaupunkiseudulla 7. Kaikki liikennemuodot kattava liikenteen tietojärjestelmä tiedon yhteiskäyttöisyyden mahdollistamiseksi määritellään ja kehitetään hajautettu (virtuaalinen) tiedonvaihtojärjestelmä, jonka välityksellä eri osapuolet voivat hakea / saada muilta osapuolilta tarvitsemiaan tietoja toteutetaan pilottijärjestelmä pääkaupunkiseudulla ja mahdollisesti myös pienemmällä kaupunkiseudulla 8. Liikennetelematiikan palveluiden edellytysten kehittäminen määritetään toimijaympäristö ja selvitetään toimijoiden nykyisten järjestelmien ja palveluiden ominaisuudet ja niiden kehittämistarpeet 20

21 laaditaan em. perusteiden ja lähtökohtien sekä ylemmän tason (hanke 9) määrittämien kehysten perusteella liikennetelematiikan järjestelmäarkkitehtuuri 9. Liikennetelematiikan arkkitehtuurin ja standardoinnin kehittämisen hallinta muodostetaan liikenteen eri sektoreiden tärkeimmistä toimijoista korkean tason työryhmä, joka koordinoi liikennetelematiikan arkkitehtuuri- ja määrittelytyötä ylimmällä tasolla, seuraa EU:ssa, Pohjoismaissa ja Suomessa tehtävää kehitystyötä, ohjaa kotimaan järjestelmien kehittämistä kokonaisuuden kannalta järkevään suuntaan sekä organisoi arkkitehtuuri- ja standardointityötä koskevan tiedotuksen Hankekuvaukset, joissa on kuvattu yksityiskohtaisemmin hankkeiden taustaa ja tavoitteita, on esitetty liitteessä 3. Kuhunkin hankkeeseen voidaan sisällyttää erilaisia osahankkeita ja projekteja, jotka edesauttavat hankkeen ja ohjelman tavoitteiden toteutumista. Nämä osahankkeet ja projektit voivat olla eri osallistujatahojen erillisiä projektia silloin, kun tällaisen projektin ottaminen mukaan ohjelmaan tuo lisäarvoa sekä ohjelmalle että ko. osapuolen omien palveluiden ja tuotteiden kehittämiselle. Useimmat ohjelman hankkeista jakautuvat kolmeen päävaiheeseen: määrittelyvaihe ja pilottikohteiden suunnittelu ( ) mahdollisten prototyyppien kehitys ja pilottien toteutus ( ) kokeilujen / pilottien vaikutusten arviointi ( ) 4.2 Alustava rahoituskehys Tutkimus- ja kehitysohjelman alustava ohjeellinen rahoituskehys vuosille on suuruusluokkaa 63 miljoonaa markkaa. Kustannukset tarkentuvat ohjelman aikana ja ne voivat laskea tai nousta riippuen siitä, miten eri hankkeisiin osallistuu eri tahoja ja millaisia osaprojekteja hankkeissa lopulta toteutetaan. Tärkeimpien osallistujatahojen alustavat rahoitusosuudet on esitetty hankkeittain taulukossa 1. Taulukossa esitetyt rahoitusosuudet ohjeellisia suuruusluokka-arvioita. Arvioihin sisältyy tutkimus- ja kehittämisresursseja, joita eri tahojen arvioidaan panostavan osallistumalla ohjelman hankkeisiin joko suoralla rahoituksella tai omien ohjelmaan liitettävien tutkimus- ja kehittämishankkeiden kautta. Eri tahojen panostus ohjelmaan voi tapahtua suoran hankekohtaisen rahoituksen sekä esim. omien henkilöresurssien ja/tai omissa piloteissa tehtävien laite- ja ohjelmistohankintojen kautta. On huomattava, että taulukon lukujen lisäksi osallistujatahot suuntaavat muutakin rahoitusta liikennetelematiikkaan. Osallistujatahojen muu liikennetelematiikkaan liittyvä tutkimus- ja kehittämistoiminta koskee lähinnä omien telemaattisten palveluiden kehittämistä. Mittavia panostuksia tehdään myös telemaattisten järjestelmien toteuttamiseen (esim. muuttuvat nopeusrajoitukset, liikenteen valo-ohjaus, automaattinen liikennevalvonta) ja operointiin (liikenne- ja ohjauskeskukset). 21

22 LIIKENNETELEMATIIKAN ARKKITEHTUURIN JA STANDARDOINNIN KEHITTÄMISEN HALLINTA LIIKENNETELEMATIIKAN PALVELUIDEN EDELLYTYSTEN KEHITTÄMINEN Järjestelmäarkkitehtuuri Kysynnän hallinta Kuljetusten hallinta Liikenteen ohjaus Tiedotuspalvelut Kaluston hallinta SATAMATOIMINTOJEN HALLINNAN KEHITTÄMINEN Toiminnan seuranta LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖ- OLOSUHTEIDEN SEURANTAMENETELMIEN KEHITTÄMINEN Yhteiskäyttöiset havaintoasemat Liikkuvat mittausyksiköt Kuvatulkinta Kaupunkialueen liikennetilanteen seurannan pilotti LIIKENTEEN HALLINTA- JÄRJESTELMIEN KEHITTÄMINEN Yhteistyön toimintamallit Liik. hallintakeskusten tietoliikenne- ja fyysinen arkkitehtuuri Hallintajärjestelmän ja käyttöliittymän pilotit KAIKKI LIIKENNEMUODOT KATTAVA LIIKENTEEN TIETOJÄRJESTELMÄ Järjestelmän perusteiden määrittely Järjestelmäarkkitehtuuri Tiedonvaihtojärjestelmän pilotti tunnistaminen sekä tunnistamisvaiheiden ja -tietojen hallinta Toiminnan hallinta terminaali-, maakuljetus-, satama- ja merikuljetusvaiheiden hallinta Tiedon hallinta ja välitys tietojärjestelmän kehittäminen logistiikan kannalta ÄLYKKÄÄT LIIKENNEVALOETUISUUDET Joukkoliikenne-etuisuuksien suunnitteluohjeet LIIKENNETELEMATIIKAN VAIKUTUSTEN SEURANTA Pilotit eri kaupungeissa Arviointiohjeet Toimijat Palvelut Pilottien ja kokeilujen vaikutustutkimukset PIENTEN JA KESKISUURTEN KUORMA-AUTO- YRITYSTEN TELEMATIIKAN KEHITTÄMINEN Kuva 3: Liikenteen telematiikan rakenteiden tutkimus- ja kehittämisohjelman (TETRA) hankkeet.

23 Taulukko 1: Liikenteen telematiikan rakenteiden tutkimus- ja kehittämisohjelman alustava ohjeellinen rahoituskehys vuosille Arvioihin sisältyy myös osallistujatahojen omia tähän ohjelmaan liitettäviä tutkimus- ja kehittämishankkeita tai niiden osia. Alustava rahoitusosuus (Mmk) Tärkeimmät osallistujatahot Ohjelman koordinaattori ja tiedotus Liikenne- ja ympäristöolosuhteiden seurantamenetelmien kehittäminen Satamatoimintojen hallinnan kehittäminen Älykkäät liikennevaloetuisuudet Pienten ja keskisuurten kuorma-autoyritysten telematiikan kehittäminen Liikennetelematiikan vaikutusten seuranta Liikenteen hallintajärjestelmien kehittäminen Kaikki liikennemuodot kattava liikenteen tietojärjestelmä Liikennetelematiikan palveluiden edellytysten kehittäminen Liikennetelematiikan arkkitehtuurin ja standardoinnin kehittämisen hallinta Yhteensä 1 2 Liikenneministeriö 1,80 0,30 3,00 0,50 0,50 1,50 0,30 1,00 0,40 1,50 10,80 Sisäasiainministeriö 0,30 0,30 Ympäristöministeriö osallistumisesta neuvotellaan myöhemmin Tielaitos 1,50 0,50 3,00 4,00 1,00 0,80 0,10 10,90 Ilmailulaitos 0,20 0,60 1,00 0,50 0,10 0,10 2,50 Ratahallintokeskus 0,60 0,50 0,20 0,10 1,40 Merenkulkuhallitus 1,00 0,60 0,50 0,10 0,10 2,30 Tullilaitos 1,00 1,00 Teknologian kehittämiskeskus (Tekes) 0,50 7,00 0,50 0,60 2,00 10,60 Suomen Akatemia osallistumisesta neuvotellaan vuoden 1998 alkupuolella Ilmatieteen laitos 0,20 0,20 Kaupungit ja kunnat 0,50 7,00 0,50 0,50 0,50 9,00 YTV 0,50 0,50 VR osallistumisesta neuvotellaan vuoden 1998 alkupuolella Matkahuolto / linja-autoliikennöitsijät 0,50 0,50 1,00 Yritykset ja palveluiden tuottajat 0,50 4,00 0,50 0,50 2,50 8,00 EU - DGVII Viking 0,30 0,50 1,50 0,30 1,00 0,40 4,00 Yhteensä 1,80 4,00 16,00 10,00 1,60 8,80 6,40 10,00 2,00 1,90 63,

24 5 JATKOTOIMENPITEET TETRA-ohjelma käynnistyy alla kuvatulla tavalla. Liikenneministeriö asettaa ohjelmalle koordinaattorin ja johtoryhmän. Johtoryhmän ja koordinaattorin nimeämisen jälkeen Liikenneministeriö kutsuu koolle ohjelman johtoryhmän ensimmäiseen kokoukseensa. Kokouksen päätehtävänä on järjestäytymisensä lisäksi nimetä ohjelman hankkeille johtoryhmät aloituskokoonpanon (alustavat ehdotukset liitteenä 2) ja johtoryhmien vastuulliset vetäjät (puheenjohtajat) sekä vahvistaa ohjelman toimintaperiaatteet. Koordinaattori järjestää liikenneministeriön tuella TETRA käynnistystilaisuuden, jossa esitellään ohjelma ja sen hankkeet osallistujatahoille, osahankkeiden mahdollisille tekijöille, tiedotusvälineille ja muille kiinnostuneille tahoille. Samanaikaisesti käynnistetään TETRAn Internet-sivut. Näin eri tahot voivat valmistautua osahankkeiden käynnistymiseen mahdollisimman varhain. Hankkeiden johtoryhmien vetäjät vastaavat tämän jälkeen johtoryhmien järjestäytymisestä ja kokoontumisesta. Hankkeiden johtoryhmien ensimmäisen kokouksen tärkeimmät tehtävät ovat hankevastaavien nimeäminen ja hankkeen suunnitteleminen. Hankkeiden käynnistyttyä johtoryhmiä täydennetään tarvittaessa osallistuvien tahojen edustajilla. Hankevastaavat tarkentavat suunnitelmat osahankkeiksi ja laativat hankesuunnitelman, minkä jälkeen kunkin hankkeen johtoryhmä päättää haku/sopimusmenettelyistä osahankkeittain. Hankevastaavat valmistelevat tarvittavat haut ja tarjouspyynnöt. Hankkeiden johtoryhmät päättävät hakemusten ja tarjousten hyväksymisestä, minkä jälkeen hankevastaavat käynnistävät osahankkeet. Tämän jälkeen ohjelmassa edetään luvussa 3 esitettyjen toimintaperiaatteiden mukaisesti. 24

25 6 KIRJALLISUUSLUETTELO ERTICO Our future mobility depends on Intelligent Transport Systems. A shared vision for Europe. 12 s. European Commission Telematics applications for Transport. Project summaries. Telematics Applications RTD&D Programme ( ). 190 s. European Commission Community Strategy and Framework for the deployment of Road Transport Telematics in Europe and Proposals for Initial Actions. Brussels, , COM(97) 233 final. 32 s. Leviäkangas, P Tielaitoksen VIKING-ohjelma. Tieliikenteen telematiikan euroalueellinen ohjelma Tielaitoksen sisäisiä julkaisuja 19/ s. + liitt. 10 s. Liikenneministeriö FIST - Liikenteen ja matkailun informaatio. Esiselvitys. Liikenneministeriön mietintöjä ja muistioita B:22/ s. + liitt Liikenneministeriö 1997a. Liikennetelematiikan kehittämisen suuntaaminen. Osaraportti 1. Liikennetelematiikan tila vuonna Liikenneministeriön mietintöjä ja muistioita B:37/ s. + liitt. 6 s. Liikenneministeriö 1997b. Liikennetelematiikan kehittämisen suuntaaminen. Osaraportti 2. Liikennetelematiikan kehittäminen vuoteen Liikenneministeriön mietintöjä ja muistioita B:38/ s. + liitt. 50 s. Liikenneministeriö 1997c. Liikenteen toimintalinjat vuoteen Keskustelun pohjaksi tarkoitettu luonnos s. SITRA Tietoyhteiskunnan ydinprosessit. Muistio. 3 s. Suomen Akatemia Suomen akatemian Internet-sivu hakuopas/hakeminen.htm. TEDIM Telematics in Foreign Trade Logistics and Delivery Management TEDIM-projektin Internet-sivu Tekes 1997a. Tekniikka etenee tutkien. Tekesin rahoittamat julkiset tutkimusprojektit Teknologian kehittämiskeskus Tekes, syyskuu s. Tekes 1997b. Teknologian kehittämiskeskus Tekesin Internet-sivu rahoitus/lomake/ YTL Kuljetusvälineteollisuuden kehitysohjelma KULTEK Tiedote 1, Joulukuu YTL Yleinen teollisuusliitto, Ajoneuvovalmistajien jaosto. 2 s. 25

LIIKENNETELEMATIIKAN PERUSRAKENTEIDEN KEHITTÄMINEN

LIIKENNETELEMATIIKAN PERUSRAKENTEIDEN KEHITTÄMINEN LIIKENNETELEMATIIKAN PERUSRAKENTEIDEN Erikoistutkija Risto Kulmala VTT Yhdyskuntatekniikka, PL 1902, 02044 VTT puh (09) 456 4990, fax (09) 464 850, Risto.Kulmala@vtt.fi JOHDANTO Liikennetelematiikka, eli

Lisätiedot

Finnish R&D Programme on ITS Infrastructure and Services - Ohjelman tavoitteet ja toimintaperiaatteet

Finnish R&D Programme on ITS Infrastructure and Services - Ohjelman tavoitteet ja toimintaperiaatteet Finnish R&D Programme on ITS Infrastructure and Services - Ohjelman tavoitteet ja toimintaperiaatteet FITS-koordinaattori Risto Kulmala VTT Yhdyskuntatekniikka 15.3.2001 Liikennetelematiikka ja FITS KÄYTTÄJÄT

Lisätiedot

Liikennetelematiikan rakenteiden ja palveluiden t&k-ohjelma

Liikennetelematiikan rakenteiden ja palveluiden t&k-ohjelma Liikennetelematiikan rakenteiden ja palveluiden t&k-ohjelma Finnish R&D Programme on ITS Infrastructures and Services Risto Kulmala 23.5.2001 Liikennetelematiikka ja FITS KÄYTTÄJÄT Yritykset - Viranomaiset

Lisätiedot

Ohjelman internetsivut

Ohjelman internetsivut FITS Lisätietoja Ohjelman internetsivut www.vtt.fi/rte/projects/fits Ministeriön internetsivut www.mintc.fi Ohjelman johtoryhmän puheenjohtaja Liikenneneuvos Matti Roine liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot

Miksi HEILI-ohjelma 3.6.2003. Yli-insinööri Seppo Öörni Liikenne- ja viestintäministeriö

Miksi HEILI-ohjelma 3.6.2003. Yli-insinööri Seppo Öörni Liikenne- ja viestintäministeriö Miksi HEILI-ohjelma 3.6.2003 Yli-insinööri Seppo Öörni Liikenne- ja viestintäministeriö 1 HEILI Henkilöliikenteen info-ohjelma Edistää yhteistyötä henkilöliikenteen tiedotuspalveluiden ja joukkoliikenteen

Lisätiedot

Henkilöliikenteen info-ohjelma HEILI

Henkilöliikenteen info-ohjelma HEILI Henkilöliikenteen info-ohjelma (HEILI) Edistää yhteistyötä henkilöliikenteen tiedotuspalveluiden ja joukkoliikenteen häiriötilanteiden hallinnan toteuttamiseksi Vuosina 2001-2004 Henkilöliikenteen info-ohjelma

Lisätiedot

PARHAAT KÄYTÄNNÖT KÄYTÄNNÖSSÄ JAPANI 2006. EGLO vuosiseminaari 30.5.2006

PARHAAT KÄYTÄNNÖT KÄYTÄNNÖSSÄ JAPANI 2006. EGLO vuosiseminaari 30.5.2006 PARHAAT KÄYTÄNNÖT KÄYTÄNNÖSSÄ JAPANI 2006 Liikenteen ja logistiikan innovaatiohanke EGLO vuosiseminaari 30.5.2006 Työn tavoite Työn päätavoitteena on liikennetelematiikan kansainvälisen huippuosaamisen

Lisätiedot

ITS Finland esiselvitys

ITS Finland esiselvitys ITS Finland esiselvitys Raine Hautala VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Liikenne- ja viestintäministeriö VTT Jussa Consulting Traficon Oy SysOpen Oyj Raine Hautala # 1 Taustaa Liikennetelematiikan merkitys

Lisätiedot

AINO Ajantasaisen liikenneinformaation Ohjelma

AINO Ajantasaisen liikenneinformaation Ohjelma AINO Ajantasaisen liikenneinformaation Ohjelma www.aino.info Koordinaattori Risto Kulmala VTT Hankesihteeri Juhani Vehviläinen Jussa Consulting AINO Ajantasaisen liikenneinformaation Ohjelma Päämääränä

Lisätiedot

Liikennetelematiikan T&K-ohjelmat : Suunnittelutyön tilanne

Liikennetelematiikan T&K-ohjelmat : Suunnittelutyön tilanne Liikennetelematiikan T&K-ohjelmat 2004-2007: Suunnittelutyön tilanne Yli-insinööri Seppo Öörni Liikenne- ja viestintäministeriö Säätytalo 28.10.2003 1 Sisältö Valmisteluprosessi Valmistelutyön tuloksia

Lisätiedot

Älykäs liikenne ja EU:n vihreät kuljetuskäytävät. Jari Gröhn

Älykäs liikenne ja EU:n vihreät kuljetuskäytävät. Jari Gröhn Älykäs liikenne ja EU:n vihreät kuljetuskäytävät Jari Gröhn Liikenne 2010-luvulla Ilmastotyö on iso urakka Suomen talouden rakenne muuttuu Tuottavuusvaatimukset puristavat Julkinen talous on tiukkaa Innovaatiot

Lisätiedot

Liikenteen ja kuljetusten seuranta. Sami Luoma Tiehallinto - Liikenteen palvelut

Liikenteen ja kuljetusten seuranta. Sami Luoma Tiehallinto - Liikenteen palvelut Liikenteen ja kuljetusten seuranta Sami Luoma Tiehallinto - Liikenteen palvelut 15.03.2001 Taustaa Liikenteen hallinnan toimintalinjat Peruspalvelut joukkotiedotus häiriön hallinta Painopiste ajantasainen

Lisätiedot

Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija VTT

Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija VTT Pastori-Suntio-infotilaisuus: Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija 28.1.2011 VTT 2 Lähtökohtia Älyliikenteen palvelumarkkinoiden kehitys on ollut hidasta Taustalla on monia

Lisätiedot

Liikenneviraston tutkimusja kehittämistoiminta 2010. 28.4.2010 EKOTULI + LINTU -seminaari

Liikenneviraston tutkimusja kehittämistoiminta 2010. 28.4.2010 EKOTULI + LINTU -seminaari Liikenneviraston tutkimusja kehittämistoiminta 2010 28.4.2010 EKOTULI + LINTU -seminaari Liikenneviraston t&k Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi

Lisätiedot

PASTORI-PROJEKTI. Paikkasidonnaisten liikenteen palveluiden liiketoiminta- ja toteutusratkaisut

PASTORI-PROJEKTI. Paikkasidonnaisten liikenteen palveluiden liiketoiminta- ja toteutusratkaisut PASTORI-PROJEKTI Paikkasidonnaisten liikenteen palveluiden liiketoiminta- ja toteutusratkaisut Älykkään liikenteen liiketoimintamallien ja toteutusratkaisujen kehittäminen Matti Roine ja Raine Hautala,

Lisätiedot

Infra TM -hanke. KuntaGML laajennus IM-KuntaGML yhteensovitus paikka-, johto-, maasto- tietopalvelu

Infra TM -hanke. KuntaGML laajennus IM-KuntaGML yhteensovitus paikka-, johto-, maasto- tietopalvelu Hankekoordinointi infran substanssiosaaminen asennemuokkaus, viestintä Infra TM -hanke Teknologia-asiantuntija tuotemalliosaaminen kv-standardointiin vaikuttaminen Lähtötiedot Valtakunnallinen pohjatutkimusrekisteri

Lisätiedot

ITS Finland. Toiminnan esittely

ITS Finland. Toiminnan esittely ITS Finland Toiminnan esittely 28.10.2003 Haasteet Liikenneverkot ovat kuormitettuja ja alttiita häiriöille, kuljetusten tehokkuus on tärkeä osa yritysten kilpailukykyä, sujuva liikenne säästää resursseja

Lisätiedot

Liikennetelematiikan rakenteiden ja palveluiden t&k-ohjelma Matti Roine Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikennetelematiikan rakenteiden ja palveluiden t&k-ohjelma Matti Roine Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennetelematiikan rakenteiden ja palveluiden t&k-ohjelma Matti Roine Liikenne- ja viestintäministeriö 15.3.2001 / 10.4.2001 / 1 Globaali tietoyhteiskuntakehitys Toiminnan verkottuminen tietoverkoissa

Lisätiedot

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time for First Lives 2009 Kimmo Ahola 1 Mitä ohjelma tarjoaa Rahoitusta Resursseja Tietoa Päätösten tukea Verkostoja Luottamusta - Mahdollisuuksia

Lisätiedot

FITS-OHJELMA ON PUOLIMATKASSA MITÄ ON SAATU AIKAAN?

FITS-OHJELMA ON PUOLIMATKASSA MITÄ ON SAATU AIKAAN? FITS-OHJELMA ON PUOLIMATKASSA MITÄ ON SAATU AIKAAN? Risto Kulmala, VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, risto.kulmala@vtt.fi Matti Roine, Liikenne- ja viestintäministeriö, matti.roine@mintc.fi Ohjelman

Lisätiedot

Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43

Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43 OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Tavoitteita osaamisen kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi

Miten tästä eteenpäin? Tavoitteita osaamisen kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi Finnish Transport Research and Innovation Partnership Miten tästä eteenpäin? Tavoitteita osaamisen kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi Osaamisen kehittäminen ja hyödyntäminen, Fintrip-seminaari 27.8.2013

Lisätiedot

Henkilöliikenteen telematiikan kansallinen järjestelmäarkkitehtuuri TelemArk

Henkilöliikenteen telematiikan kansallinen järjestelmäarkkitehtuuri TelemArk Henkilöliikenteen telematiikan kansallinen järjestelmäarkkitehtuuri TelemArk 29.6.2001 Tausta ja tavoitteet! Henkilöliikenteen kansallista järjestelmäarkkitehtuuria tarvitaan ohjaamaan liikennetelematiikan

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

Ajankohtaista älyliikenteestä. Neuvotteleva virkamies Leif Beilinson

Ajankohtaista älyliikenteestä. Neuvotteleva virkamies Leif Beilinson Ajankohtaista älyliikenteestä Neuvotteleva virkamies Leif Beilinson 31.5.2011 Liikenteen valkoinen kirja EU:n liikennepolitiikan haasteet v. 2050 mennessä: kilpailukyky ja kestävyys Öljypohjaisten polttoaineiden

Lisätiedot

Innovatiivisen liikennejärjestelmän. tiekartta. Satu Innamaa, Elina Aittoniemi, Hanna Askola ja Risto Kulmala INTRANS-ohjelma, VTT

Innovatiivisen liikennejärjestelmän. tiekartta. Satu Innamaa, Elina Aittoniemi, Hanna Askola ja Risto Kulmala INTRANS-ohjelma, VTT Innovatiivisen liikennejärjestelmän operoinnin tiekartta Satu Innamaa, Elina Aittoniemi, Hanna Askola ja Risto Kulmala INTRANS-ohjelma, VTT 2 Tausta INTRANS-ohjelmalla tuetaan alan yhteisiä ponnisteluja

Lisätiedot

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Real World Real Time First Lives. DM xxxxxx 05-2007 Copyright Tekes

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Real World Real Time First Lives. DM xxxxxx 05-2007 Copyright Tekes Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Real World Real Time First Lives www.tekes.fi/ubicom Julkiset T&K-rahoitusresurssit Ubicom-alueella EU FP7 ARTEMIS EUREKA ITEA2 Ubicom EAKR OSKEt Suomen Akatemia Yo/tutk.laitos

Lisätiedot

Mitä pitäisi nyt tehdä liikenteen telematiikassa? Onko telematiikka kallista?

Mitä pitäisi nyt tehdä liikenteen telematiikassa? Onko telematiikka kallista? Mitä pitäisi nyt tehdä liikenteen telematiikassa? Onko telematiikka kallista? Risto Kulmala VTT Risto Kulmala 16.10.2003 Esityksen sisältö > Ratkaistavat ongelmat > Mitä telematiikalla voidaan tehdä? >

Lisätiedot

Eurooppa suunnannäyttäjäksi Energiateknologiassa?

Eurooppa suunnannäyttäjäksi Energiateknologiassa? Eurooppa suunnannäyttäjäksi Energiateknologiassa? ENERGIA Komiteajäsen: Jukka Leppälahti, Tekes NCP: Arto Kotipelto, Tekes Asiantuntijajäsen: Saila Seppo, Suomen Akatemia Esityksen Sisältö: 1. SET PLAN

Lisätiedot

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Hankkeessa on lukuisia toimijoita: tutkimusorganisaatioita, rahoittajia ja välittäjäorganisaatioita, joiden roolit ja työn tulokset tulee saada sopivalla tavalla

Lisätiedot

MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA

MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA Elina Arola MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA Tutkimuskohteena Mikkelin museot Opinnäytetyö Kulttuuripalvelujen koulutusohjelma Marraskuu 2005 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 25.11.2005 Tekijä(t) Elina

Lisätiedot

FITS 1 ohjelma-alue. Liikennetelematiikan palvelujen edellytykset Yhteenveto toiminnasta

FITS 1 ohjelma-alue. Liikennetelematiikan palvelujen edellytykset Yhteenveto toiminnasta FITS 1 ohjelma-alue Liikennetelematiikan palvelujen edellytykset Yhteenveto toiminnasta pj Matti Roine, LVM ja Seppo Öörni, LVM sihteeri Markus Väyrynen, Sito FITS 1 > Tavoitteet > Toiminta > Tulokset

Lisätiedot

Suurten tutkimusprojektien johtoryhmätyöskentely Mika Lautanala 21.4.2005

Suurten tutkimusprojektien johtoryhmätyöskentely Mika Lautanala 21.4.2005 Suurten tutkimusprojektien johtoryhmätyöskentely Mika Lautanala 21.4.2005 Suuren tutkimusprojektin hallinto Johtoryhmä Projektin strateginen ja hallinnollinen ohjaus 5-8 henkilöä yrityksistä Vastaa yrityksen

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Mikä on liikennejärjestelmäsuunnitelma ja miksi sitä tehdään? Liikennejärjestelmä sisältää liikenteen kokonaisuuden,

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille

1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille Nimeämispyyntö VM078:00/2012 1 (2) Julkisen hallinnon ICT-osasto 31.3.2016 Jakelussa mainituille NIMEÄMISPYYNTÖ KUNTIEN TALOUSTIETOJEN, TILASTOINNIN JA TIETOHUOLLON KEHITTÄMISOHJELMAN PROJEKTIRYHMÄÄN Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kalliorakentamisen kilpailukyky ohjelman esittely ja saavutettuja tuloksia. Prof. Pekka Särkkä johtoryhmän puheenjohtaja

Kalliorakentamisen kilpailukyky ohjelman esittely ja saavutettuja tuloksia. Prof. Pekka Särkkä johtoryhmän puheenjohtaja Kalliorakentamisen kilpailukyky ohjelman esittely ja saavutettuja tuloksia Prof. Pekka Särkkä johtoryhmän puheenjohtaja 1 STRATEGIA JA VISIO Laadulliset ja toiminnalliset tavoitteet KALLIORAKENTAMISEN

Lisätiedot

Projektin tilanne. Tavaraliikenteen telematiikka-arkkitehtuuri Liikenne- ja viestintäministeriö

Projektin tilanne. Tavaraliikenteen telematiikka-arkkitehtuuri Liikenne- ja viestintäministeriö Projektin tilanne Tavaraliikenteen telematiikka-arkkitehtuuri Liikenne- ja viestintäministeriö Tehtyä työtä Syksyn mittaan projektiryhmä on kuvannut tavaraliikenteen telematiikkaarkkitehtuurin tavoitetilan

Lisätiedot

Tekesin rahoittaman julkisen tutkimusprojektin ohjausryhmä

Tekesin rahoittaman julkisen tutkimusprojektin ohjausryhmä Tekesin rahoittaman julkisen tutkimusprojektin ohjausryhmä Periaatteet ja käytännöt Elinkeinoelämän kanssa verkottunut julkinen tutkimus Sisältö Tekesin rahoittaman tutkimusprojektin roolit ja tehtävät

Lisätiedot

Standardisointi ja standardit tutkimusohjelman työkaluina. SFS-seminaari Matti Lanu VTT Expert Services Oy

Standardisointi ja standardit tutkimusohjelman työkaluina. SFS-seminaari Matti Lanu VTT Expert Services Oy Standardisointi ja standardit tutkimusohjelman työkaluina SFS-seminaari 3.9.2014 Matti Lanu VTT Expert Services Oy SISÄLTÖ Käsitteistä Poliitiikka standardien hyödyntämisestä Standardit tulosten käyttöönotossa

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS KANSALLISESTA ÄLYLII- KENTEEN STRATEGIASTA. Valtioneuvosto on tänään tehnyt seuraavan periaatepäätöksen:

VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS KANSALLISESTA ÄLYLII- KENTEEN STRATEGIASTA. Valtioneuvosto on tänään tehnyt seuraavan periaatepäätöksen: VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS KANSALLISESTA ÄLYLII- KENTEEN STRATEGIASTA Valtioneuvosto on tänään tehnyt seuraavan periaatepäätöksen: 1. Uuden liikennepolitiikan tarve ja mahdollisuudet Liikennepolitiikka

Lisätiedot

Fintrip esittely. Fintrip-seminaari liikenteen tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, Suomen ja Venäjän välinen liikenne, 20.5.

Fintrip esittely. Fintrip-seminaari liikenteen tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, Suomen ja Venäjän välinen liikenne, 20.5. Finnish Transport Research and Innovation Partnership Fintrip esittely Fintrip-seminaari liikenteen tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, Suomen ja Venäjän välinen liikenne, 20.5.2013, Helsinki Johanna Särkijärvi,

Lisätiedot

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 Työsuojelurahasto Ohje 1 Työsuojelurahaston rahoittamien hankkeiden PAINETUT JA VERKOSSA JULKAISTAVAT LOPPURAPORTIT Sisältö sivu 1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 1.1. Yleiset periaatteet. 2 1.2.

Lisätiedot

Tekes Oppimisratkaisut ohjelman tulosseminaari

Tekes Oppimisratkaisut ohjelman tulosseminaari Tekes Oppimisratkaisut ohjelman tulosseminaari Pekka Ollikainen Tekes 24.1.2013 Messukeskus, Helsinki http://www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut DM1071384v2 Oppimisratkaisut ohjelma 2011-2015 Ohjelman

Lisätiedot

Suomi Venäjä liikenne

Suomi Venäjä liikenne Suomi Venäjä liikenne Logistiikkapäivä, Kotka Lassi Hilska 30.5.2011 Venäjän liikenne? Liikenteen määristä Yhteistyömuodoista ja vaikuttamistavoista Käytännön hankkeista 2 Kuorma-autoliikenne vilkkaimmilla

Lisätiedot

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä

Lisätiedot

Kansalliset ja EU-ohjelmat apuna tiedonvälityksen kehittämiseen

Kansalliset ja EU-ohjelmat apuna tiedonvälityksen kehittämiseen Kansalliset ja EU-ohjelmat apuna tiedonvälityksen kehittämiseen Älyliikennettä maalle, merelle ja solmupisteisiin 26.3.2013 LVM, Helsinki Riitta Pöntynen SPC Finland Eurooppalainen liikenneverkko TEN-T

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Laadittu Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshankkeessa 14.8.2012 1. Tiivistelmä tiedonvälityshankkeen tarkoituksena on auttaa samaan aikaan Pohjois-

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa

Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikkumisen ohjaus ohjelman avajaistilaisuus 30.9.2010 Liikkumisen ohjaus Liikkumisen ohjauksella

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Syöksy tutkimushanke Metropolia Ammattikorkeakoulu, Projektipäällikkö Markku Haikonen

Syöksy tutkimushanke Metropolia Ammattikorkeakoulu, Projektipäällikkö Markku Haikonen Syöksy tutkimushanke Metropolia Ammattikorkeakoulu, Projektipäällikkö Markku Haikonen Ryhmähanke: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Aalto-yliopisto - YTK, TTY Syöksy Sähköiset ajoneuvot kehäradan liityntä-

Lisätiedot

ITS Finland esiselvitys

ITS Finland esiselvitys ITS Finland esiselvitys INFO- JA KÄYNNISTÄMISTILAISUUS 23.4.2003 Liikenne- ja viestintäministeriö VTT Jussa Consulting SysOpen Oyj Traficon Oy Raine Hautala & Seppo Öörni # 1 Taustaa Liikennetelematiikan

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

PALVELUKUVAUS järjestelmän nimi versio x.x

PALVELUKUVAUS järjestelmän nimi versio x.x JHS 171 ICT-palvelujen kehittäminen: Kehittämiskohteiden tunnistaminen Liite 4 Palvelukuvaus -pohja Versio: 1.0 Julkaistu: 11.9.2009 Voimassaoloaika: Toistaiseksi PALVELUKUVAUS järjestelmän nimi versio

Lisätiedot

Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus

Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus AMMATILLISEN PERUS- JA LISÄKOULUTUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKKEIDEN 2014 ALOITUSTILAISUUS 11.9.2014 Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus Opetusneuvos Vaikuttavuus Ei ole vain yhtä määritelmää siitä, mitä

Lisätiedot

Kuvailulehti. Korkotuki, kannattavuus. Päivämäärä 03.08.2015. Tekijä(t) Rautiainen, Joonas. Julkaisun laji Opinnäytetyö. Julkaisun kieli Suomi

Kuvailulehti. Korkotuki, kannattavuus. Päivämäärä 03.08.2015. Tekijä(t) Rautiainen, Joonas. Julkaisun laji Opinnäytetyö. Julkaisun kieli Suomi Kuvailulehti Tekijä(t) Rautiainen, Joonas Työn nimi Korkotuetun vuokratalon kannattavuus Ammattilaisten mietteitä Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 52 Päivämäärä 03.08.2015 Julkaisun kieli Suomi Verkkojulkaisulupa

Lisätiedot

Raahen kaupunki Projektiohjeet luonnos 30.11.2004

Raahen kaupunki Projektiohjeet luonnos 30.11.2004 Raahen kaupunki Projektiohjeet luonnos 30.11.2004 Vastine Kari Pietilän SDP:n valtuustoryhmän aloitteeseen Raahen kaupungin projektiohjeista (KV 25.2.2004) Pertti Malkki (FT, YTM) Kehittämiskonsultti pertti.malkki@yritystaito.fi

Lisätiedot

FITS/Hankealue 2: Liikennetelematiikan vaikuttavuus ja käyttäjätarpeet

FITS/Hankealue 2: Liikennetelematiikan vaikuttavuus ja käyttäjätarpeet FITS/Hankealue 2: Liikennetelematiikan vaikuttavuus ja käyttäjätarpeet 15 projektia Volyymi noin 750 000 Yhteyshenkilöt: Petri Jalasto (petri.jalasto@mintc.fi) Sabina Lindström (sabina.lindstrom@mintc.fi)

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville

Lisätiedot

Pilveä standardisoidaan monessa ryhmässä

Pilveä standardisoidaan monessa ryhmässä 14.10.2011 Uutiskirjeen sisältö Pilvipalveluita koskevien standardien laadinta on alkamassa mm.verkkosovellusten ja tietoturvatekniikkojen ISOn alikomiteoissa.»lue artikkeli kokonaisuudessaan Ohjelmointikieli

Lisätiedot

Liikenteenseurantapisteistön uudistamisen kuvaus Uudenmaan tiepiiri

Liikenteenseurantapisteistön uudistamisen kuvaus Uudenmaan tiepiiri Liikenteenseurantapisteistön uudistamisen kuvaus Uudenmaan tiepiiri VIKING Liikenteenseurantapisteistön uudistamisen kuvaus Tielaitos Uudenmaan tiepiiri Liikennekeskus Opastinsilta 12 PL 70 00521 HELSINKI

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia

Lisätiedot

Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla?

Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla? 1 Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla? Rita Piirainen Tiejohtaja Uudenmaan tiepiiri 2 Helsingin seudun liikenteen hallinnan kehittäminen PKS:n liikenneneuvottelukunta

Lisätiedot

1. Johtaminen ja riskienhallinta 2. Toiminnan jatkuvuuden hallinta 3. Turvallisuus kehittämisessä 4. Turvallisuuden ylläpito 5. Seuranta ja arviointi

1. Johtaminen ja riskienhallinta 2. Toiminnan jatkuvuuden hallinta 3. Turvallisuus kehittämisessä 4. Turvallisuuden ylläpito 5. Seuranta ja arviointi Nimeämispyyntö 1 (2) VM/2155/00.01.00.01/2016 Liite 1 Liite 2 25.01.2017 Julkinen JulkICT Kimmo Rousku Nimeämispyyntö Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän sihteeristöön (VAHTIsihteeristö)

Lisätiedot

Selvitys sähköisen arkistoinnin haasteista

Selvitys sähköisen arkistoinnin haasteista TOIMINTA JA HALLINTO 2006:32 Selvitys sähköisen arkistoinnin haasteista Käräjäoikeuksien tilanteen kartoitus OIKEUSMINISTERIÖN TOIMINTA JA HALLINTO 2006:32 Selvitys sähköisen arkistoinnin haasteista Käräjäoikeuksien

Lisätiedot

Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015

Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015 VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015 Jukka Kääriäinen 18.11.2015 VTT, Kaitoväylä 1, Oulu Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015 - seminaari Teollinen

Lisätiedot

EU FP7 EURATOM vuoden 2011 työohjelman valmistelu, mitä tiedetää. ään n? Reaktoriturvallisuus

EU FP7 EURATOM vuoden 2011 työohjelman valmistelu, mitä tiedetää. ään n? Reaktoriturvallisuus EU FP7 EURATOM vuoden 2011 työohjelman valmistelu, mitä tiedetää ään n? Reaktoriturvallisuus Eija Karita Puska, VTT EURATOM in FP 7 (from FP7 factsheets www.ec.europa.eu/research) 2 Budget: 2.7 billion

Lisätiedot

Liikenne palveluna Mobility-as-a-service

Liikenne palveluna Mobility-as-a-service Liikenne palveluna Mobility-as-a-service Sähköisen liikenteen foorumi Dipoli, 14.5.2014 Raine Hermans Tekes Paneelikeskustelun ja työpajan tavoitteet 1. Mobility as a Service ajattelun syventäminen 2.

Lisätiedot

Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011

Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011 1 Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011 Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta 6.9.2007 Peruspalveluministeri Paula Risikko 2 PERUSLÄHTÖKOHDAT SEKTORIMINISTERIÖILLÄ PERUSVASTUU

Lisätiedot

Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma)

Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma) Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon (Kuntatieto ohjelma) hallintamalli (luonnos) 26.6.2013 Tommi Oikarinen Ohjauksen ja hallinnan tehtävät Johtoryhmä Ohjaus Tavoitteiden asettaminen

Lisätiedot

Oma kansainvälisten projektien kokemus

Oma kansainvälisten projektien kokemus IEE-projektin läpivienti käytännössä yhteistyö partnereiden kanssa IEE-infotilaisuus 25.3.2009 Helsinki Eija Alakangas, VTT http://www.eubionet.net Oma kansainvälisten projektien kokemus Altener- ja IEE-projekteissa

Lisätiedot

Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu

Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu OHJE 1 (7) Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu 1.10.2015 1 Hakuaika 2 Haettavan rahoituksen käyttötarkoitus 3 Rahoituksen

Lisätiedot

Ajoneuvojen energiankäyttöön ja päästöihin liittyvien hankkeiden ja toimenpiteiden arviointikehikko

Ajoneuvojen energiankäyttöön ja päästöihin liittyvien hankkeiden ja toimenpiteiden arviointikehikko Ajoneuvojen energiankäyttöön ja päästöihin liittyvien hankkeiden ja toimenpiteiden arviointikehikko TransEco 18.11.2010 Anu Tuominen, Tuuli Järvi, Kari Mäkelä, Jutta Jantunen VTT 2 Työn tavoite Kehittää

Lisätiedot

Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija

Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija 1 Asemoitumisen kuvaus Hakemukset parantuneet viime vuodesta, mutta paneeli toivoi edelleen asemoitumisen

Lisätiedot

Syöksy -tutkimushanke. Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY

Syöksy -tutkimushanke. Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY Syöksy -tutkimushanke Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY Syöksy Sähköiset ajoneuvot kehäradan liityntä- ja asiointiliikenteessä Kyseessä on Metropolia Ammattikorkeakoulun, Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Digitaalisen TV-verkon liikennepalvelujen kokeilut

Digitaalisen TV-verkon liikennepalvelujen kokeilut Digitaalisen TV-verkon liikennepalvelujen kokeilut FITS- syystapaaminen Jukka Andersson Digita Oy Jukka Andersson 30.10.2003 # 1 Digitaalisen television tulevaisuuden historia Business 2.0 lehti lokakuussa

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,

Lisätiedot

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma Kansainvälisyyttä logistiikan kehittämiseen Ismo Mäkinen ohjelmapäällikkö 1 EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan

Lisätiedot

Telemaattisten palveluiden tarpeellisuus - käyttäjien mielipiteet ja liikennepoliittiset tavoitteet

Telemaattisten palveluiden tarpeellisuus - käyttäjien mielipiteet ja liikennepoliittiset tavoitteet Telemaattisten palveluiden tarpeellisuus - käyttäjien mielipiteet ja liikennepoliittiset tavoitteet Virpi Anttila, Merja Penttinen ja Heidi Sandberg VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Liikennetelematiikka

Lisätiedot

Tietoturvallisuus yhteiskunnan, yritysten ja yksityishenkilöiden kannalta

Tietoturvallisuus yhteiskunnan, yritysten ja yksityishenkilöiden kannalta Tietoturvallisuus yhteiskunnan, yritysten ja yksityishenkilöiden kannalta Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Kari Wirman 7.11.2013 Kari Wirman 21.11.2013 Kari Wirman, ICT-pooli Tieto Tieto on nyky-yhteiskunnan

Lisätiedot

OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN. Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä

OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN. Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä Projektin tarve: Mihin tarpeeseen, haasteeseen tai ongelmaan projektilla haetaan

Lisätiedot

Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla?

Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla? Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla? Liikennepoliittiset teemat Ari-Pekka Manninen Liikennepolitiikan päämäärä ja uuden ajan liikennepolitiikka Liikennepolitiikan päämäärä on

Lisätiedot

VUOSI 2015 / YEAR 2015

VUOSI 2015 / YEAR 2015 VUOSI 2015 / YEAR 2015 Kansainvälisen opetuksen ja tutkimustoiminnan kehittäminen Developing international teaching and research activities Rehtorin strateginen rahoitus vuosille 2014-2016 / Strategic

Lisätiedot

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua Sara Lukkarinen, Motiva Oy Alustuksen sisältö Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat eli SUMPit, mistä kyse? Mitä

Lisätiedot

HENKILÖLIIKENTEEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN

HENKILÖLIIKENTEEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN HENKILÖLIIKENTEEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Jenni Eskola 15.1.2015 TAUSTAT JA TAVOITTEET Hankkeen tavoitteena on kehittää menetelmiä henkilöliikenteen asiakkaiden tarpeiden ymmärtämiseen ja muuntaa ne vaateiksi

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen

Lisätiedot

FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli

FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli 01.02.2012 Suomen suurin ammattikorkeakoulukokonaisuus FUAS toimii Helsingin laajalla metropolialueella Opiskelijoita 21.000 HAMK LAMK Henkilöstöä 1.700 Liikevaihto

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Big datan hyödyntäminen

Big datan hyödyntäminen Big datan hyödyntäminen LVM/FIIF-yhteistyö 1 0 /1 9 /1 4 Nykytilanne Useita olemassa olevia ohjelmia ja tahoja, josta yritykset ja tutkimuslaitokset voivat hakea rahoitusta Big Dataan ja teollisen internetin

Lisätiedot

BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE

BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset... 4 4. Jatkotoimenpiteet... 4 5. Projektin tulosten yleistettävyys... 4 6. Toteutus... 4 a. Tehtävät ja

Lisätiedot

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 13. -14.11.2007

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 13. -14.11.2007 Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 13. -14.11.2007 Tilastoinnin perusperiaatteet: Tutkimuksella ja kehittämisellä tarkoitetaan yleisesti systemaattista toimintaa

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

Yhteiskunta- ja humanistiset tieteet (SSH) 7. puiteohjelman syksyn 2011 haku Vuoden 2012 työohjelma

Yhteiskunta- ja humanistiset tieteet (SSH) 7. puiteohjelman syksyn 2011 haku Vuoden 2012 työohjelma Yhteiskunta- ja humanistiset tieteet (SSH) 7. puiteohjelman syksyn 2011 haku Vuoden 2012 työohjelma Yleisiä huomioita 2012 SSH-työohjelmasta Kohdennettu erityisten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi.

Lisätiedot

Kansallinen älyliikenteen strategia

Kansallinen älyliikenteen strategia Kansallinen älyliikenteen strategia Ehdotus 18.11.2009 Harri Pursiainen Työn kulku Professori Kulmalan raportti 2008 LVM:n toimeksianto 19.3.2009 I asiantuntijaseminaari huhtikuussa Liikenteen ja viestinnän

Lisätiedot