EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA IHMISALKION KANTASOLUJEN TUTKIMUSTA KOSKEVA RAPORTTI* TIIVISTELMÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA IHMISALKION KANTASOLUJEN TUTKIMUSTA KOSKEVA RAPORTTI* TIIVISTELMÄ"

Transkriptio

1 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA IHMISALKION KANTASOLUJEN TUTKIMUSTA KOSKEVA RAPORTTI* TIIVISTELMÄ * ASIAKIRJAN SEK(2003) 441 TIIVISTELMÄN EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS.

2 TIIVISTELMÄ Taustatietoja Kantasolututkimus on yksi biotekniikan lupaavimmista tutkimusaloista. Se tarjoaa mahdollisuuksia kehittää uusia menetelmiä vammojen tai tautien vaurioittamien kudosten ja solujen parantamiseksi tai korvaamiseksi sekä vakavien kroonisten tautien, kuten diabeteksen, Parkinsonin taudin, kroonisten sydänsairauksien, aivohalvauksen ja selkäydinvaurioiden hoitamiseksi. Kantasolututkimuksen odotetaan muodostuvan erittäin merkittäväksi sekä perustieteen alalla solujen erilaistumisen ja kasvun ymmärtämisessä että lääketieteen erityissovellusten alalla esimerkiksi taudinkehityksen selvittämisessä ja turvallisempien ja tehokkaampien lääkkeiden kehittämisessä. Tutkijat työskentelevät parhaillaan selvittääkseen kantasolujen perusluonteisia ominaisuuksia. Yksi mahdollisista kantasolujen lähteistä ovat implantaatiota edeltävät ihmisalkiot. Ihmisalkioiden käyttö tutkimustarkoituksiin herättää kuitenkin monia eettisiin arvoihin sekä tämäntyyppisen tutkimuksen rajoihin ja ehtoihin liittyviä kysymyksiä. Tämä monitahoinen ongelma ja siihen liittyvät eettiset kysymykset nousivat esille tutkimuksen kuudennen puiteohjelman ja sen täytäntöönpanemiseksi laadittujen erityisohjelmien hyväksymisprosessissa, jossa ihmisalkion kantasolujen tutkimus herätti paljon keskustelua. Kantasolututkimukseen osoitetaan yhteisön rahoitusta kuudennen puiteohjelman ensijaisen aihealueen 1 "Terveysalan biotieteet, genomiikka ja bioteknologia" toimintalinjassa i, jonka aiheena ovat "Genomiikan ja bioteknologian tietämyksen ja teknologian sovellukset terveysalalla". Erityisesti on kyse tutkimuspainopisteestä "uusien ennaltaehkäisy- ja hoitomenetelmien, kuten somaattisen geeni- ja soluterapian (erityisesti kantasoluterapian) ja immunoterapioiden kehittäminen ja testaus" 1. Ihmisalkioita ja alkion kantasoluja käyttävää tutkimusta koskevat yksityiskohtaiset täytäntöönpanosäännökset on määrä laatia vuoden 2003 loppuun mennessä. Komissio on luvannut, ettei se ennen sitä rahoita tällaista tutkimusta. Poikkeuksen muodostaa solupankeissa säilytettävien tai eristettyjen ihmisalkioiden kantasoluviljelmien tutkimus. Komissio sitoutui esittämään neuvostolle ja Euroopan parlamentille ihmisalkion kantasoluja käyttävää tutkimusta koskevan raportin, joka muodostaa pohjan bioetiikkaa käsittelevässä toimielinten välisessä seminaarissa käytävälle keskustelulle 2. Tämä raportti on tulos komission sitoumuksesta. Sen tavoitteena on selvittää ihmisen ja ihmisalkion kantasolujen tutkimukseen liittyvien tieteellisten, eettisten, oikeudellisten, sosiaalisten ja taloudellisten näkökohtien nykytilaa. 1 2 EYVL L 294, , s. 10. Ks. liite F. 1

3 Tätä raporttia on määrä käyttää toimielinten välisessä seminaarissa käytävän avoimen ja asiantuntevan keskustelun pohjana. 3 Komissio ottaa seminaarin tulokset huomioon ehdottaessaan lisäohjeita siitä, millä perusteilla yhteisö voi myöntää rahoitusta tutkimushankkeille, joissa käytetään ihmisalkioita ja alkion kantasoluja. Raportin sisältö Ihmisen kantasolujen ominaisuudet Kantasoluilla on kolme erityispiirrettä, jotka erottavat ne muista solutyypeistä: ne ovat erilaistumattomia (erikoistumattomia) soluja ne voivat pitkään jatkaa jakautumista ja moninkertaistumista erilaistumattomina tietyissä fysiologisissa oloissa tai koeolosuhteissa ne voidaan saada erilaistumaan erikoistuneemmiksi soluiksi, kuten hermosoluiksi, lihassoluiksi, insuliinia tuottaviksi soluiksi jne. Kantasoluja esiintyy varhaisessa kehitysvaiheessa olevalla alkiolla, sikiöllä, napanuoran veressä sekä monissa vastasyntyneen ja aikuisen kehon kudoksissa. Kantasoluista kehittyvät kaikki sikiön kudokset ja elimet. Vastasyntyneellä ja aikuisella kantasolut vastaavat kasvusta ja korjaavat kehon vaurioita. Alkion ohitettua rakkulavaiheen (5 7 päivän kuluttua hedelmöityksestä) kantasolujen osuus kudoksissa vähenee ja niiden kyky erilaistua eri solutyypeiksi heikkenee ainakin niiden ollessa luonnollisessa ympäristössään. Ihmisen kantasolujen luokitus Tässä raportissa ihmisen kantasolut jaetaan alkuperän ja eristämismenetelmän perusteella seuraaviin ryhmiin: 1. Embryonaaliset eli alkion kantasolut, joita voidaan kerätä rakkulavaiheessa alkiosta, joka ei ole kiinnittynyt kohtuun. 2. Lisääntymissolut, joita voidaan eristää sikiön alkuitusoluista. 3. Somaattiset kantasolut, joita voidaan eristää aikuisen tai sikiön kudoksista ja elimistä tai napanuoran verestä. 3 Tieteellisten termien selitykset ovat sanastossa. 2

4 Kantasolututkimuksen mahdolliset sovellukset Terveen luovuttajan luuytimestä, ääreisverenkierrosta tai napanuorasta saatuja hematopoieettisia esisoluja on käytetty jo yli vuosikymmenen ajan esimerkiksi pahanlaatuisten verisairauksien, kuten leukemian tai synnynnäisten immuunivajavuuksien hoitoon. Autologinen siirto (kantasolujen siirto potilaan omasta luuytimestä tai ääreisverenkierrosta) kehitettiin alun perin luuytimen talteenottamiseksi potilailta, jotka olivat saaneet suuren annoksen kemoterapiaa. Nyt sitä käytetään yhä enemmän muuntyyppisten syöpäsairauksien, kuten rintasyövän ja varhaishermosolukasvainten, ensisijaisena hoitokeinona. Autologista kantasolujen siirtoa on kokeiltu myös vaikeiden autoimmuunitautien hoidossa sekä geeniterapian välineenä. Euroopassa toimii nykyisin yli 350 luuydinsiirtoyksikköä, joissa tehdään yli siirtoa vuodessa 4. Nyt tutkitaan myös aivan uusia kantasoluterapiamuotoja (ns. regeneratiivista hoitoa eli soluterapiaa), jotta voitaisiin kehittää uusia menetelmiä vammojen tai tautien vaurioittamien kudosten ja solujen parantamiseksi tai korvaamiseksi sekä vakavien kroonisten tautien, kuten diabeteksen, Parkinsonin taudin, kroonisten sydänsairauksien, aivohalvauksen ja selkäydinvaurioiden hoitamiseksi. Kantasolututkimuksen odotetaan muodostuvan erittäin tärkeäksi niin perustieteelle kuin lääketieteen erityissovelluksillekin. Uusien kantasoluterapioiden kehittäminen. Nykyisin tutkimus keskittyy lähinnä seuraaviin hoitokonsepteihin: Kantasoluista erilaistuneiden solujen siirto: Kantasoluja voidaan viljellä laboratoriossa, jossa ne saadaan erilaistumaan eri solutyypeiksi (esimerkiksi insuliinia tuottaviksi soluiksi diabeteksen hoitoon, sydänlihassoluiksi sydänvian hoitoon tai dopamiinia tuottaviksi neuroneiksi Parkinsonin taudin hoitoon), minkä jälkeen niitä voidaan siirtää potilaaseen. Erilaistuneiden solutyyppien lähteinä voidaan käyttää embryonaalisia tai somaattisia kantasoluja, jotka voidaan ottaa myös potilaalta itseltään. Kantasolujen istuttaminen sellaisinaan: Joissakin tapauksissa voi olla mahdollista tai välttämätöntä istuttaa kantasoluja suoraan potilaaseen niin, että ne saadaan asettumaan oikeaan kohtaan kehossa ja jatkuvasti erilaistumaan toivotuksi solutyypiksi (esim. systeeminen "homing"). Endogeenisten kantasolujen stimulointi: Nyt tutkitaan myös mahdollisuutta indusoida tai lisätä kehon omaa korjautumiskykyä elvyttämällä potilaan omaa kantasolupopulaatiota esimerkiksi kasvutekijähoidolla. Näiden uudenlaisten hoitomuotojen kehittäminen on vasta alussa. Varsinkin kantasoluista erilaistuneiden solujen siirrossa on vielä ratkaistavana monia tieteellisiä ja teknisiä ongelmia, ennen kuin sitä voidaan soveltaa kliinisesti. On muun muassa: opittava ymmärtämään kantasolujen kasvua, käyttäytymistä, erilaistumista ja erilaistumisen taantumista sääteleviä mekanismeja 4 A. L. Lennard ja G H Jackson, "Science, medicine and the future: Stem cell transplantation", BMJ, 2000, s. 321,

5 poistettava epänormaalisti erilaistuneiden solujen ja syöpäsolujen kehittymisen riski; ihmisen embryonaalisten kantasolujen käytön osalta on noussut esille etenkin kasvainalttius, sillä nämä kantasolut voivat kehittää teratoomia eli epämuodostumakasvaimia varmistettava kantasolujen tai niistä erilaistuneiden solujen toiminta ja elinkelpoisuus vastaanottajan elinaikana estettävä solujen immunologinen hyljintä (jota ei tapahdu, jos käytetään potilaan omia kantasoluja). Solulinjojen tuottaminen lääkkeiden kehittämiseksi prekliinisen farmakologian ja toksikologian aloilla. Ihmisen kantasoluista tuotettuja normaaleja solutyyppejä voidaan manipuloida geneettisesti tai farmakologisesti ja käyttää uusien lääkkeiden kehittämisessä. Nämä solulinjat voivat olla kliinisesti käyttökelpoisempia biologisia järjestelmiä kuin lääketesteissä käytetyt eläinmallit. Siksi niiden odotetaan edistävän turvallisempien ja tehokkaampien lääkkeiden kehittämistä ihmisille ja vähentävän lopulta koe-eläinten käyttöä. Solulinjojen avulla voidaan myös kehittää entistä parempia in vitro -malleja vaarojen tunnistamiseksi kemikaaleissa. Ainakin lyhyellä aikavälillä embryonaalisten kantasolujen tutkimus vaikuttanee eniten juuri näillä lääketieteen sovellusaloilla, joilla ei esiinny hyljintään eikä solujen elinkykyyn ja kasvainalttiuteen liittyviä ongelmia. Ihmisen kehityksen ymmärtäminen. Embryonaalisten kantasolujen pitäisi tarjota uusia oivalluksia sellaisista ihmisen kehitykseen liittyvistä ilmiöistä, joita ei voida suoraan tutkia koskemattomassa ihmisalkiossa mutta joilla on merkittäviä vaikutuksia kliinisellä alalla, myös syntymävaurioiden ja hedelmättömyyden hoidossa sekä raskauden keskeytymisen ehkäisemisessä. Solujen erilaistumis- ja lisääntymismekanismien ymmärtäminen. Alkion kehittymisen aikana toimivia geenejä ja molekyylejä, kuten kasvutekijöitä ja ravintoaineita, koskevaa tietämystä voidaan hyödyntää kantasolujen laboratorioviljelyssä ja ohjattaessa niiden kehittymistä erikoistuneiksi solutyypeiksi. Jotkin vakavimmista sairauksista, kuten syöpä, johtuvat solujen epänormaalista jakautumisesta ja erilaistumisesta. Tutkimalla näiden prosessien geneettistä ja molekulaarista säätelyä saatetaan saada uutta tietoa siitä, miten nämä sairaudet saavat alkunsa, ja kehittää niihin uusia hoitostrategioita. Embryonaalisten ja somaattisten kantasolujen nykyiset edut ja rajoitukset sekä uusien kantasolulinjojen tarve Nykyisen tietämyksen mukaan embryonaalisten ja somaattisten kantasolujen käytöllä on kummallakin omat etunsa ja rajoituksensa perustutkimuksessa ja kantasoluja käyttävien uusien hoitomuotojen kehittämisessä. Tiedeyhteisössä keskustellaankin nyt siitä, tarjoavatko embryonaaliset eli alkion kantasolut enemmän mahdollisuuksia kuin (sikiön tai aikuisen kudoksesta eristetyt) somaattiset kantasolut. Alkion kantasoluja pidetään nykyisin erityisen merkittävinä, koska ne voivat erilaistua miksi tahansa elimistön solutyypeiksi (ne ovat monikykyisiä). Uusimpien 4

6 selvitysten 5 mukaan somaattisilla kantasoluilla voi olla ajateltua suurempi erilaistumiskyky (esim. luuydinsolut voivat tietyissä koeolosuhteissa kehittyä neuroneiksi, luusoluiksi ja sydänlihassoluiksi). Tämä on herättänyt kysymyksiä siitä, onko alkion kantasolujen tutkimuksesta ylipäätään hyötyä ja onko uusien solulinjojen tekeminen ihmisalkioista enää tarpeellista. Ihmisen somaattisten kantasolujen monikykyisyydestä äskettäin julkaistujen tutkimusraporttien synnyttämästä optimismista huolimatta monet tutkijat, myös somaattisten solujen tutkijat, ovat kuitenkin sitä mieltä, että embryonaalisten kantasolujen tutkimusta kannattaa edelleen jatkaa ja ettei tutkimusta pitäisi rajoittaa pelkästään somaattisiin kantasoluihin 6. Monien raporttien 7 mukaan on vielä liian aikaista arvioida, mitä merkittäviä tuloksia embryonaalisten tai somaattisten kantasolujen tutkimuksesta saadaan ja mitkä kantasolut soveltuvat parhaiten perustutkimuksen ja kliinisten sovellusten tarpeisiin. Uusien kantasolulinjojen tarpeesta on esitetty monenlaisia kannanottoja. On muun muassa todettu alkion kantasolujen tutkimuksen olevan vasta alussa, eivätkä tutkijat vielä tiedä, ovatko heidän kehittämänsä menetelmät parhaita mahdollisia alkion kantasolujen eristämiseksi tai kasvattamiseksi viljelmässä. Lisäksi on selvinnyt, että monet nykyisistä alkioiden kantasolulinjoista on patentoitu Yhdysvalloissa. Muualla maailmassa tämä saattaa aiheuttaa toimijoiden riippuvuutta yksityisistä yrityksistä 8. Kantasolututkimuksen sääntely Ihmisalkion kantasolujen tutkimiseen liittyy monitahoisia eettisiä ongelmia. Kysymys siitä, onko ihmisalkion kantasolujen tutkimus eettisesti puolustettavaa, voidaan nähdä ristiriitana erilaisten arvojen, eri toimijoiden oikeuksien ja velvollisuuksien tai eri sidosryhmien lyhyt- ja pitkäaikaisten etujen välillä. Sen etuna on uusi tietämys, joka voi auttaa löytämään hoitokeinoja tähän asti parantumattomiin sairauksiin. Toisaalta ihmisalkioiden käyttö tutkimustarkoituksiin herättää kuitenkin monia etiikkaan sekä tutkimuksen rajoihin ja ehtoihin Esim. Jiang, Yuehua et al, "Pluripotency of mesenchymal stem cells derived from adult marrow", Nature, 2002, 418: Esim. Catherine Verfaillie Minnesotan yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta toteaa Yhdysvaltain bioetiikan neuvottelukunnan (US President s Council on Bioethics) kokouksessa 25. huhtikuuta 2002 pitämässään esitelmässä ( seuraavaa: "Ihmisalkion kantasolujen tutkimus on vasta lapsenkengissään, kuten aikuisten kantasolubiologiakin, emmekä uskoakseni ole vielä lähelläkään sitä, että pystyisimme ottamaan käyttöön uusia hoitomuotoja. Haluan vielä kerran todeta, että vaikka oma laboratoriomme ja tutkimusryhmämme tutkii aikuisten kantasoluja, olemme aktiivisesti etsineet joukkoomme embryonaalisten kantasolujen eli ihmisalkion kantasolujen tutkijoita, jotta laitoksellamme olisi kumpaankin kantasolutyyppiin keskittyviä laboratorioita. Näin pystyisimme vertailemaan ja erittelemään eri solupopulaatioiden potentiaalia, mikä on mielestäni erittäin tärkeää". "Stem Cells: scientific progress and future research directions", National Institute of Health (NIH), Bethesda, USA, kesäkuu Ihmisalkion kantasolujen tutkimusta koskeva lausunto, Sveitsin biolääketieteen etiikan neuvoa-antava komitea, kesäkuu Alankomaiden terveyspoliittisen neuvottelukunnan raportti "Stem cells for tissue repair. Research on therapy using somatic and embryonic stem cells", kesäkuu 2002, "Report on Stem cell research", Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin ylähuoneen kantasoluvaliokunta, helmikuu "Yttrande om embryonal stamcellsforskning" / "Statement of opinion on embryonic stem cell research", Ruotsin lääketieteen etiikan neuvottelukunta, , Alankomaiden terveyspoliittisen neuvottelukunnan raportti "Stem cells for tissue repair. Research on therapy using somatic and embryonic stem cells", kesäkuu

7 liittyviä kysymyksiä 9. Mielipiteet ihmisalkioita käyttävien kokeiden oikeutuksesta jakautuvat sen mukaan, mistä eettisistä, filosofisista ja uskonnollisista perinteistä ne juontavat juurensa. EU:n jäsenvaltioissa on omaksuttu hyvin erilaisia kantoja kantasolututkimuksen sääntelyyn. Tämä osoittaa, että Euroopan unionissa vallitsee varsin erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on eettisesti puolustettavissa ja mikä ei. Eettiset kysymykset Luonnontieteiden ja uusien teknologioiden etiikkaa käsittelevä eurooppalainen työryhmä (EGE) antoi 14. marraskuuta 2000 lausunnon ihmisen kantasolujen tutkimukseen ja käyttöön liittyvistä eettisistä näkökohdista. 10 Lausunnon mukaan ihmisalkion kantasolujen tutkimuksessa olisi sovellettava seuraavia eettisiä periaatteita: ihmisarvon kunnioittamisen periaate yksilön itsemääräämisoikeuden periaate (vapaaehtoinen ja asiaan vaikuttavista seikoista tietoisena annettu suostumus, yksityisyyden suoja ja henkilötietojen luottamuksellisuus) oikeudenmukaisuuden ja hyvään pyrkimisen periaate (erityisesti terveyden parantaminen ja suojelu) tutkimuksen vapauden periaate (tasapainotettava muiden eettisten periaatteiden kanssa) suhteellisuusperiaate (myös se, että tutkimusmenetelmän on oltava välttämätön tavoitteen saavuttamisen kannalta eikä käytettävissä ole hyväksyttävämpiä vaihtoehtoisia menetelmiä). Työryhmän mielestä on myös tärkeää ottaa ennalta varautumisen periaatteen mukaisesti huomioon kantasolututkimuksen ja kantasolujen käytön mahdolliset pitkäaikaiset seuraukset yksilöille ja yhteiskunnalle. Työryhmä katsoi, että alkioiden tuottamiseen pelkästään tutkimustarkoituksiin sisältyy vakavia ongelmia, koska se johtaa entistä pidemmälle ihmisen välineellistämiseen, ja piti eettisesti vääränä alkioiden hedelmöittämistä sukusoluilla, jotka on luovutettu käytettäviksi kantasolujen hankintaan, kun sitä varten on jo olemassa ylimääräisten alkioiden muodostama vaihtoehtoinen lähde. Lisäksi työryhmä totesi, että "alkioiden tuottaminen somaattisten solujen tumansiirron avulla pelkästään kantasoluterapian tutkimista varten olisi ennenaikaista, koska vaihtoehtoisissa lähteissä (ylimääräiset alkiot, sikiökudos ja aikuisen kantasolut) on vielä paljon tutkittavaa". Ihmisalkioilla tehdyn kantasolututkimuksen eettisestä hyväksyttävyydestä yhteisön puiteohjelmassa työryhmä huomautti, ettei ole mitään syytä kieltää myöntämästä EU:n 9 10 Liite E Luonnontieteiden ja uusien teknologioiden etiikkaa käsittelevä eurooppalainen työryhmä: Lausunto nro 15 eettisistä näkökohdista ihmisen kantasolujen tutkimuksessa ja käytössä. Liite E Luonnontieteiden ja uusien teknologioiden etiikkaa käsittelevä eurooppalainen työryhmä: Lausunto nro 15 eettisistä näkökohdista ihmisen kantasolujen tutkimuksessa ja käytössä. 6

8 tutkimuspuiteohjelmasta rahoitusta tämäntyyppiseen tutkimukseen, mikäli se täyttää ohjelmassa määritellyt eettiset ja oikeudelliset vaatimukset. Toiseksi työryhmä katsoi, että: Vaihtoehtoisiin lähteisiin (ylimääräiset alkiot, sikiökudos ja aikuisen kantasolut) perustuvaan kantasolututkimukseen on osoitettava erikseen määrärahat yhteisön talousarviosta. EU:n olisi myönnettävä tukea varsinkin aikuisen kantasolujen erilaistumiskyvystä äskettäin saatujen tutkimustulosten validointiin. EU:n olisi vaadittava, ettei tällaisen tutkimuksen tuloksia salata kaupallisiin etuihin liittyvistä syistä, vaan levitetään laajalti. Käsitellessään ihmisalkion kantasolujen tutkimusta ja niiden ottamista ylimääräisistä alkioista työryhmä esitti seuraavat perusvaatimukset: pariskunnan tai naisen on suostuttava luovutukseen vapaaehtoisesti ja tietoisena asiaan vaikuttavista seikoista tutkimukseen on saatava viranomaisen lupa luovuttajalle ei saa koitua rahallista hyötyä luovuttajan on pysyttävä nimettömänä ja tämän henkilötiedot on suojattava tutkimustulosten on oltava avoimia. Kliinisen tutkimuksen osalta työryhmä piti tärkeinä seuraavia vaatimuksia: potilaan vapaaehtoisesti ja asiaan vaikuttavista seikoista tietoisena antama suostumus riski-hyötyarvio kliinisiin kokeisiin osallistuvien henkilöiden terveyden suojelu. Ihmisalkion kantasolujen tutkimuksen sääntely EU:n jäsenvaltioissa 11 EU:n jäsenvaltioiden kannat ihmisalkion kantasolujen (ES-solujen = embryonic stem cells) tutkimuksen sääntelyyn ovat varsin erilaisia, ja valmisteltavana tai keskusteltavana on uusia lakeja tai asetuksia. Maaliskuusta 2003 lähtien jäsenvaltioiden tilanteet voidaan jaotella seuraavasti: Laki sallii tietyin edellytyksin ES-solujen hankinnan ylimääräisistä ihmisalkioista: Suomi, Kreikka, Alankomaat, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta. Laki kieltää ES-solujen hankinnan ylimääräisistä ihmisalkioista, mutta sallii tietyin edellytyksin ihmisalkion kantasoluista tehtyjen linjojen maahantuonnin ja käytön: Saksa. Lisäksi esimerkiksi Itävallassa, Tanskassa ja Ranskassa ES-solujen 11 Euroopan komissio, tutkimuksen pääosasto, linja E: "Survey on opinions from National Ethics Committees or similar bodies, public debate and national legislation in relation to human embryonic stem cell research and use" (päivitetty viimeksi maaliskuussa 2003). B. Gratton, "Survey on the National Regulations in the European Union regarding Research on Human Embryos". Julkaisija: EGE:n sihteeristö, Euroopan komissio, heinäkuu

9 tuontia ja käyttöä ei ole nimenomaisesti kielletty ja sen hyväksymisestä lailla keskustellaan edelleen. Laki kieltää ES-solujen hankinnan ylimääräisistä ihmialkioista: Itävalta, Tanska, Ranska, Irlanti ja Espanja. Espanjan laki sallii tietyin edellytyksin ES-solujen hankinnan ainoastaan elinkelvottomista ihmisalkioista. Ei erillistä lainsäädäntöä ihmisalkioiden tai ES-solujen tutkimuksesta: Belgia, Italia, Luxemburg ja Portugali. Laki sallii ihmisalkioiden tuottamisen tutkimustarkoituksiin: Yhdistynyt kuningaskunta on toistaiseksi ainoa jäsenvaltio, jonka laki sallii kantasolujen hankinnan joko koeputkihedelmöityksellä tai somaattisten solujen tumansiirrolla (SCNT:llä eli ns. terapeuttisella kloonauksella) tuotetuista ihmisalkioista. Belgian parlamentissa keskustellaan parhaillaan lakiehdotuksesta, joka sallisi ihmisalkioiden tuottamisen tutkimustarkoituksiin muun muassa SCNT:llä. Alankomaiden alkiolaissa vuodelta 2002 on lykätty viidellä vuodella päätöstä alkioiden tuottamisesta tutkimustarkoituksiin muun muassa SCNT:llä. Ihmisalkioiden tuottaminen tutkimustarkoituksiin ja kantasolujen hankkimiseksi on kielletty joko lailla tai ratifioimalla Oviedossa 4. huhtikuuta 1997 allekirjoitettu Euroopan neuvoston yleissopimus ihmisoikeuksista ja biolääketieteestä: Itävalta, Tanska, Suomi, Ranska, Saksa, Kreikka, Irlanti, Alankomaat, Portugali ja Espanja. EU:n jäsenvaltioissa keskusteltavina olevat uudet lakiesitykset Belgia: Belgian senaatti hyväksyi vuonna 2002 lakiesityksen ihmisalkioiden in vitro -tutkimuksesta. Lakiesityksestä keskustellaan nyt parlamentissa. Sillä sallittaisiin tietyin edellytyksin kantasolujen hankinta ylimääräisistä ihmisalkioista ja perustettaisiin "alkioiden lääketieteellistä in vitro -tutkimusta käsittelevä liittovaltiotason neuvottelukunta". Tanska: Tanskassa keskustellaan nykyisen lainsäädännön tarkistamisesta niin, että se sallisi ES-solujen hankinnan ylimääräisistä ihmisalkioista. Ranska: Senaatti hyväksyi tammikuussa 2003 tarkistuksen vuoden 1994 bioetiikkalakiin. Tarkistuksesta on määrä keskustella parlamentissa vuoden 2003 alkupuoliskolla. Se sallisi tietyin edellytyksin ylimääräisten ihmisalkioiden tutkimuksen ja ES-solujen hankinnan viiden vuoden ajanjakson aikana tietyin ehdoin. Tätä varten perustettaisiin lupaviranomainen. Italia: Keskusteltavana on laki in vitro -hedelmöityksestä. Portugali: Portugaliin on perustettu komitea, joka valmistelee lakiesitystä ihmisalkioiden ja ja ES-solujen tutkimuksesta. Espanja: Nykyisen lainsäädännön tarkistamisesta keskustellaan. Espanjaan perustettiin vuonna 1998 ihmisen keinohedelmöitystä käsittelevä kansallinen komitea. Se suositti vuonna 2002 antamassaan toisessa lausunnossa, että ihmisalkion kantasolujen tutkimuksessa käytettäisiin ylimääräisiä ihmisalkioita, joita Espanjassa arvellaan olevan säilöttynä yli

10 Huhtikuussa 2002 perustettiin tieteellisen ja teknisen tutkimuksen neuvoa-antava eettinen komitea, joka antoi helmikuussa 2003 ensimmäisen lausuntonsa kantasolututkimuksesta. Komitean Espanjan hallitukselle antaman suosituksen mukaan sekä aikuisten että alkioiden kantasoluja olisi voitava tutkia. Lainsäädäntöä olisi muutettava niin, että se sallii kantasolujen eristämisen ylimääräisistä ihmisalkioista. Ruotsi: Lainsäädännön tarkistamisesta keskustellaan. Ruotsin eduskunnan geneettistä loukkaamattomuutta käsittelevä komitea ehdotti 29. tammikuuta 2003 julkaisemassaan selvityksessä, ettei hedelmöitettyjen munasolujen tuottamista tutkimustarkoituksiin kiellettäisi yleisesti. On myös huomattava, että komitean mielestä alkioiden luomiseen somaattisten solujen tumansiirrolla (ns. terapeuttinen kloonaus) olisi suhtauduttava samalla tavalla, eli se olisi periaatteessa sallittava. Ehdokasmaiden lainsäädäntö Kypros, Tšekki, Viro, Unkari, Liettua, Slovakia ja Slovenia ovat ratifioineet Euroopan neuvoston yleissopimuksen ihmisoikeuksista ja biolääketieteestä. Mikään unionin ehdokasmaista ei ole antanut erikseen säännöksiä ihmisalkion kantasolujen tutkimuksesta. Viro, Unkari, Latvia ja Slovenia ovat panneet täytäntöön lainsäädäntöä, joka sallii tietyin edellytyksin ihmisalkioiden tutkimuksen. Liettuassa, Puolassa ja Slovakiassa ihmisalkiotutkimus on kielletty. Kyproksessa, Maltassa ja Tšekissä ei ole annettu erikseen säännöksiä alkiotutkimuksesta. Tšekissä valmistellaan asiaa koskevaa lakiesitystä. Kantasolututkimuksen hallinta kuudennessa tutkimuspuiteohjelmassa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklassa määrätään seuraavaa: "1. Unioni perustuu jäsenvaltioille yhteisiin vapauden, kansanvallan, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen sekä oikeusvaltion periaatteisiin. 2. Unioni pitää arvossa yhteisön oikeuden yleisinä periaatteina perusoikeuksia, sellaisina kuin ne taataan ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä, Roomassa 4 päivänä marraskuuta 1950 allekirjoitetussa Euroopan yleissopimuksessa ja sellaisina kuin ne ilmenevät jäsenvaltioiden yhteisessä valtiosääntöperinteessä. 3. Unioni pitää arvossa jäsenvaltioidensa kansallista ominaislaatua. 4. Unioni järjestää itselleen tavoitteidensa saavuttamiseksi ja politiikkansa toteuttamiseksi tarvittavat keinot." Euroopan unionista tehdyn sopimuksen nojalla jokaisella jäsenvaltiolla on siis täysi toimivalta säätää lakeja eettisistä kysymyksistä. Yhteisön tasolla on määritelty eettiset periaatteet, joita sovelletaan hankkeiden rahoittamiseen tutkimuspuiteohjelmasta. 9

11 Kuudennessa puiteohjelmassa vahvistetaan seuraavat eettiset periaatteet 12 : "Kaikessa tutkimustoiminnassa on noudatettava eettisiä perusperiaatteita. Näitä ovat muun muassa Euroopan unionin perusoikeuskirjassa esitetyt periaatteet, ihmisarvon ja ihmiselämän suojelu [ ]" "[ ] yhteisön oikeuden mukaisesti" "[ ] niiden maiden voimassa olevat lait, määräykset ja eettiset ohjeet, joissa kyseistä tutkimustoimintaa toteutetaan." "Puiteohjelmasta ei tueta seuraavia tutkimusaloja: lisääntymistarkoituksessa tehtävään ihmisen kloonaukseen liittyvä tutkimus ihmisen geeniperimää muuttamaan pyrkivä tutkimus, jossa muutoksesta saattaa tulla periytyvä 13 tutkimus, jossa pyritään tuottamaan ihmisalkioita vain tutkimustarkoituksiin tai kantasolujen hankintaa varten, esimerkiksi somaattisten solujen tumansiirron avulla (jota usein kutsutaan ns. terapeuttiseksi kloonaukseksi). Lisäksi kaikissa jäsenvaltioissa kiellettyä tutkimustoimintaa ei rahoiteta missään olosuhteissa." "Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti ja eurooppalaisten lähestymistapojen monimuotoisuuden vuoksi tutkimushankkeiden osallistujien on noudatettava tutkimuksen suoritusmaassa voimassa olevaa lainsäädäntöä, säännöstöä ja eettisiä sääntöjä. Kansallisia säännöksiä sovelletaan joka tapauksessa, eikä yhteisö rahoita missään jäsenvaltiossa sellaista tutkimusta, joka on siinä jäsenvaltiossa kielletty. Tutkimushankkeisiin osallistujien on tarvittaessa pyydettävä asianmukaisilta kansallisilta tai paikallisilta eettisiltä toimikunnilta lupa tutkimuksen aloittamiseen. Komissio arvioi eettisesti arkaluonteisia kysymyksiä ja erityisesti ihmisalkioiden ja alkion kantasolujen käyttöä koskevat hanke-ehdotukset järjestelmällisesti myös etiikan näkökulmasta." Neuvoston kokouksessa 30. syyskuuta neuvosto ja komissio sopivat, että ihmisalkioiden ja alkion kantasolujen käyttöön liittyvää tutkimustoimintaa koskevat yksityiskohtaiset täytäntöönpanosäännökset on laadittava 31. joulukuuta 2003 mennessä. Komissio ei ennen sitä ehdota tällaisen tutkimustoiminnan rahoittamista; poikkeuksen muodostaa solupankeissa säilytettävien tai eristettyjen ihmisalkioiden kantasoluviljelmien tutkimus EYVL L 232, , s. 4, ja EYVL L 294, , s. 8. Sukurauhassyövän hoitoon liittyvää tutkimusta voidaan rahoittaa. Liite F. 10

12 Sosioekonomiset vaikutukset Vaikka monet osoitukset kantasolututkimuksen mahdollisuuksista ovatkin tulleet tiedeyhteisön piiristä, tämän potentiaalin kehittäminen hoitokeinoiksi edellyttää myös yritysten osallistumista. Yritysten panosta tarvitaan esimerkiksi solulinjojen laajamittaiseen ja hyvien tuotantotapojen mukaiseen tuottamiseen, kliinisten monikeskustutkimusten tukemiseen, markkinointiin, jakeluun jne. Vuonna 2001 kantasolututkimusta teki noin 30 julkista ja yksityistä biotekniikkaan erikoistunutta yritystä, ja somaattisten ja embryonaalisten kantasolujen mahdollisuuksia tutkii nykyisin noin tusinan verran yrityksiä. Pelkästään ihmisalkion kantasolujen tutkimukseen keskittyviä yrityksiä on vähän, jos ollenkaan. Vaikka kantasolututkimukseen tehtävät investoinnit ovat suuria, sijoitusten taloudellinen tuotto on toistaiseksi vaatimatonta. Tämä johtuu siitä, että suurin osa työstä on vasta perustutkimuksen tasolla. Kaupalliset edut pyrkivät valtaamaan alaa tulevien voittojen toivossa, mutta alan tutkimusnäkymät ja uusien hoitomahdollisuuksien kehittäminen ovat yhä epävarmoja samoin kuin lainsäädännön kehittyminen, johon eettiset kysymykset ja kansalaismielipide vaikuttavat suuresti. 11

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 9.7.2003 KOM (2003) 390 lopullinen 2003/0151 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja esittelyn erityisohjelmasta "Eurooppalaisen tutkimusalueen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2003/0151(CNS) 22. syyskuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnalta teollisuus-,

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO. eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta "Yksi meistä"

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO. eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta Yksi meistä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2014 COM(2014) 355 final ANNEXES 1 to 5 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta "Yksi meistä" FI FI LIITE I: KANSALAISALOITTEEN YKSI

Lisätiedot

Asia: Neuvoston2431.istunto(TYÖLLISYYSJASOSIAALIPOLITIKKA), Luxemburg,3.kesäkuuta2002

Asia: Neuvoston2431.istunto(TYÖLLISYYSJASOSIAALIPOLITIKKA), Luxemburg,3.kesäkuuta2002 ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,17.kesäkuuta2002(05.07) (OR.fr) PUBLIC 9538/02 ADD1 LIMITE PV/CONS28 SOC288 LISÄYSEHDOTUKSEENPÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Neuvoston2431.istunto(TYÖLLISYYSJASOSIAALIPOLITIKKA),

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Kantasolututkimuksen etiikasta - uusimmat näkymät. Timo Tuuri HUS, Naistenklinikka Biomedicum kantasolukeskus

Kantasolututkimuksen etiikasta - uusimmat näkymät. Timo Tuuri HUS, Naistenklinikka Biomedicum kantasolukeskus Kantasolututkimuksen etiikasta - uusimmat näkymät Timo Tuuri HUS, Naistenklinikka Biomedicum kantasolukeskus Kantasolut A) Kyky jakautua itsensä kaltaisiksi soluiksi (uusiutumiskyky) B) Kyky erilaistua

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 1977L0249 FI 01.01.2007 005.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI, annettu 22 päivänä maaliskuuta 1977, asianajajien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Miksi alueiden komitea? Annetaan alue- ja paikallishallinnolle mahdollisuus vaikuttaa EU:n lainsäädännön

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 13529/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 858 DAPIX 184 CRIMORG 135 ENFOPOL 361 ENFOCUSTOM 170 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS ajoneuvorekisteritietoja

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.9.2006 KOM(2006) 548 lopullinen 2005/0043 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) 12313/15 ADD 7 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 23. syyskuuta 2015 Vastaanottaja: JAI 685 ASIM 93 FRONT 196 RELEX 741 CADREFIN 58 ENFOPOL 261 PROCIV

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 2/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SOPIMUS EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille toimitetaan

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.6.011 KOM(011) 35 lopullinen KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Toinen kertomus vapaaehtoisista maksuttomista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2013 COM(2013) 771 final 2013/0379 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) uusi tutkimus osoittaa, että EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. syyskuuta 2011 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI,

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI, PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN JA EUROOPAN ATOMIENERGIAYHTEISÖN PERUSTAMISSOPIMUKSEEN LIITETYN, SIIRTYMÄMÄÄRÄYKSISTÄ TEHDYN PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Biopankkeja koskeva lainsäädäntö

Biopankkeja koskeva lainsäädäntö 1 Biopankkeja koskeva lainsäädäntö Biomedicum 20.9.2004 Mervi Kattelus mervi.kattelus@stm.fi 2 Mikä on biopankki? Ei ole määritelty Suomen lainsäädännössä Suppea määritelmä: kudosnäytekokoelma Laaja määritelmä:

Lisätiedot

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,

Lisätiedot

Biopankkilain valmistelun lyhyt historia

Biopankkilain valmistelun lyhyt historia Biopankkilain valmistelun lyhyt historia Puheenjohtaja Kimmo Pitkänen Biotekniikan neuvottelukunta Tutkijoiden ja kansanedustajien seura - TUTKAS Biotekniikan neuvottelukunta BIOPANKKIEN MERKITYS KANSALAISILLE

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

L 172 virallinen lehti

L 172 virallinen lehti Euroopan unionin L 172 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 9. heinäkuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0823 (CNS) 15778/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 499 JAIEX 127 JAI 1113 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Lisätiedot

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen P7_TA(2013)0082 Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen Euroopan parlamentin päätöslauselma 13. maaliskuuta 2013 Euroopan parlamentin kokoonpanosta vuoden 2014 vaalien jälkeen (2012/2309(INL))

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 23/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÄÄTÖSASIAKIRJA EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D043528/02 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO

OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2014 COM(2014) 730 final OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio Pääluokka VIII Euroopan

Lisätiedot

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) 8305/14 ADD 1 PI 39 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Päivämäärä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0049 (NLE) 6795/17 UD 55 CORDROGUE 31 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final 2016/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en) CIG 1/12 Asia: Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista CIG 1/12 HKE/phk PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 101/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 1018/2014) Valtioneuvoston asetus Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08 Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 337 final 2013/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00, klo 9.

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00, klo 9. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10824/19 OJ CRP2 25 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00,

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 117 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden myöntämät rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista

Lisätiedot

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN

Lisätiedot

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 ADD 1 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 260 lopullinen 2007/0093 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/BA/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat: BELGIAN KUNINGASKUNTAA, BULGARIAN TASAVALTAA, TŠEKIN TASAVALTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, VIRON TASAVALTAA,

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 1/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SISÄLLYSLUETTELO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.10.2002 KOM(2002) 561 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista merkinnöistä maataloustuotteissa

Lisätiedot

15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE)

15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) COLAC 144 WTO 329 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Kolmas lisäpöytäkirja Euroopan yhteisön

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0045 (NLE) 6715/16 ASIM 22 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Italian ja Kreikan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 257 lopullinen 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Lisätiedot

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista 1796 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Protokoll in finnischer Sprachfassung (Normativer Teil) 1 von 10 JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en)

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2005 KOM(2005)611 lopullinen 2005/0233(CNS). Ehdotus NEUVOSTON ASETUS rahapolitiikan alalla annettujen neuvoston asetusten (ETY) N:o 3181/78 ja (ETY) N:o 1736/79

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.1.2017 COM(2017) 17 final 2017/0011 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 ADD 1 COEST 212 ELARG 62 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan

Lisätiedot

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. syyskuuta 2017 (OR. en) 7094/12 DCL 1 RECH 71 ATO 27 CH 10 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN 1 Asiakirja: 7094/12 Päivämäärä: 29. helmikuuta 2012 Muuttunut jakelu:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 70 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2017 (OR. en) 9934/02 DCL 1 RECH 104 AMLAT 46 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: ST 9934/02 RESTREINT UE/EU RESTRICTED Päivämäärä: 14. kesäkuuta

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0231(COD)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0231(COD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 07.2.2017 2016/0231(COD) TARKISTUKSET 269-283 Mietintöluonnos Gerben-Jan Gerbrandy (PE592.423v02-00)

Lisätiedot

Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet

Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (07.12) (OR. fr,es) 17196/09 POLGEN 232 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.8.2017 COM(2017) 413 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi kumppanuuden perustamisesta Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Kirgisian tasavallan

Lisätiedot

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2017 (OR. en) 5808/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 5590/17 Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0180 (NLE) 11599/17 ADD 1 VISA 297 COLAC 65 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet

Lisätiedot

EU:n liikenneturvallisuusohjelma tuottaa hyviä tuloksia tavoite 25 000 ihmishengen säästämisestä Euroopan teillä voidaan saavuttaa vuonna 2010

EU:n liikenneturvallisuusohjelma tuottaa hyviä tuloksia tavoite 25 000 ihmishengen säästämisestä Euroopan teillä voidaan saavuttaa vuonna 2010 IP/07/584 Bryssel, 27 april 2007 EU:n liikenneturvallisuusohjelma tuottaa hyviä tuloksia tavoite 25 000 ihmishengen säästämisestä Euroopan teillä voidaan saavuttaa vuonna 2010 Euroopan komissio käynnisti

Lisätiedot

(tiedoksiannettu numerolla C(2014) 4062)

(tiedoksiannettu numerolla C(2014) 4062) 26.6.2014 FI L 186/103 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 24 päivänä kesäkuuta 2014, kuparia sisältävien biosidivalmisteiden markkinoille saattamisesta välttämättömiin käyttötarkoituksiin (tiedoksiannettu numerolla

Lisätiedot

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti. (Säädökset, joita ei tarvitse julkaista) KOMISSIO

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti. (Säädökset, joita ei tarvitse julkaista) KOMISSIO L 228/30 FI II (Säädökset, joita ei tarvitse julkaista) KOMISSIO KOMISSION SUOSITUS, annettu 29 päivänä heinäkuuta 1998, yhteenliittämisestä vapautetuilla telemarkkinoilla 8 päivänä tammikuuta 1998 annetun

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0259 (NLE) 6732/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: SOC 150 EMPL 77 MIGR 13 JAI 149 NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille

Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille Case Id: 0de07826-cc4c-4173-b6d8-234da2c827b3 Date: 31/07/2015 11:53:18 Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia. Perustiedot

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta 2007 N:o 39 40 SISÄLLYS N:o Sivu 39 Laki Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden

Lisätiedot