Nro 6 / juhlakausi
|
|
- Iivari Mäkelä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Nro 6 / juhlakausi Julkaisupäivä
2 1 Pääkirjoitus: 2. VDG Vesa Kynnysmaa Lions-lupaus; omakohtaiset kokemukset Hyvät lehden lukijat, sain pyynnön kirjoittaa elionm-viestiin kirjoituksen ja päätin kertoa omakohtaisesta Lions-lupauksestani, sekä kokemuksiani tämän päivän piirihallituksessa toimimisesta. Sain kutsun keväällä 2000 liittyä Lions Club Köyliön jäseneksi. Suostuin kutsuun ja minut otettiin vaimoni Marjan kanssa juhlavin menoin Köyliön klubin jäseneksi. Kummini opasti meidät hyvin tämän hienon järjestön saloihin. Tilaisuudessa annoin Lions-lupauksen, jossa sitouduin osallistumaan klubin kaikkeen toimintaan sekä lupasin parhaani mukaan noudattaa Lions periaatteita, tulla kokouksiin säännöllisesti, ottaa vastaan minulle uskotut tehtävät ja osaltani edistää klubini ja kansainvälisen lionsjärjestön tavoitteita. Lions-toiminta niin omassa klubissa kuin piirihallituksessakin on tarjonnut mahdollisuuden palvella avun tarpeessa olevia ihmisiä. Vapaaehtoisena toimiessa ei ole auttanut vain muita vaan samalla se tuonut myös omaan elämään uutta sisältöä. Arvostamani asiat ovat vahvistuneet ja vapaa-ajan käyttämiselle on tullut uusi mielekäs lisä. Me lionit tiedämme, että lions-toimintaan antamamme aika auttaa meitä kehittymään myös ihmisinä. Saamamme palaute antaa hyvän mielen, josta syntyy taas uutta intoa olla mukana toiminnassa. Kun muistamme kaikessa toimissamme lionsarvot: palveluhenki, talkoohenki, luotettavuus, paikallisuus, ihmisläheisyys, kansainvälisyys. Jotta voisin hoitaa tehtäväni hyvin, on pidettävä itsensä ajan tasalla mitä M-piirissä ja Lions-liitossa tehdään. Kiitos siitä, että piirikuvernöörit ja toimialajohtajat tiedottavat asioista hyvin. Asioiden hoitaminen helpottuu, kun tutustuu muihin toimijoihin. Ennen piirihallitukseen kuulumistani luin yleensä vain ne kirjeet, sähköpostit ja viestit, jotka tuntuivat koskevan minua itseäni tai omaan klubiani. Nykyään tulee luettua kirjeet ja viestit aiempaa tarkemmin. Lions-toiminnan kautta hankimme myös uusia ystäviä. Syntyy yhdessä tekemistä ja yhteisöllisyyttä. On mahdollisuus kuulua johonkin, olla ryhmän jäsen. Se on jokaiselle ihmiselle tärkeää. Lionsjärjestö on valmentanut minua toimimaan piirin tehtävissä. Olen saanut mielenkiintoisia haasteita ja osallistunut palveluaktiviteetteihin sekä tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen. Lions-järjestössä voin parantaa omia esitys- ja ryhmätyötaitojani, sekä oppia muilta jäseniltä uusia asioita asuinpaikkakunnastani sekä piiristäni. Suosittelenkin lioneita ottamaan vaikka ensin lohkonpuheenjohtajuuden, edeten siitä piirin tai valtakunnan muihin lions-tehtäviin, näin voit avartaa omaa lions-tietämystäsi myös oman klubin ulkopuolelle. Monta tapaa tehdä hyvää yhteiseksi hyväksi. 107 M-piirin 2.varapiirikuvernööri 2.VDG Vesa Kynnysmaa
3 2 Lions Clubs International 107-M, Finland Piirikuvernööri Raimo Gröhn ja puoliso Eva LC Pori / Meri-Pori Huurretie Pori / puh raimo.grohn@lions.fi PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 6/ VALLOITAMME UUSIA VUORIA Nyt on oikea hetki käynnistää klubeissa kevään jäsenhankinta tavoite, mikäli sitä nyt ei tee, se vaikuttaa myös seuraavan kauden alun aktiviteetti tekemisiin. Tavoitteemme on, että kauden päätyttyä piirissä ei ole yhtään alle 20 jäsenen klubia. Tämä tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää joidenkin klubien kohdalla. Klubi ei toimi, ei voida tehdä mielekkäitä aktiviteetteja jos tekijöitä on vain 2-4 saatikka sitten alkuperäistä tarkoitusta, palvella haavoittuvaisten ihmisten elämää, auttaa vanhuksia ja nuoria itsenäisen elämän löytämisessä. Syksyllä, kun aloitimme puhumaan jäsenkampanjasta niin parhaat ja toimivat klubit täydensivät jäsenmäärää nuoremmilla jäsenillä, vaikkei siihen välttämätöntä tarvetta olisi ollut. Huittinen 5, Karvia 4, Huittinen Doris 4, Ulvila 3,Ulvila/Olavi 3. NYT VETOANKIN KLUBIN PRESIDENTIN TAHTOON, TAITOON JA KYKYYN MITEN HOITAA KLUBIN JÄSENMÄÄRÄ KUNTOON PIIRIN KOULUTUSJOHTAJAN paikka avoinna. Tehtävä on kolmekautinen, on helposti hoidettava työn ohella. Saa itse järjestää piirin koulutuspäivät ja lisä kouluttajat, tarpeiden mukaan. Koulutusiltoja n 6-8 kaudessa. Lisätietoja Koulutusjohtaja, PDG Kalevi Sillanpää. kalevisillap@gmail.com. Haku mennessä. PIIRIN VUOSIKOKOUS JÄRJESTÄJÄ 2019 on haettavissa helmikuun 28 pv mennessä. AKTIVITEETTI PANKKI Uutta järjestössämme on aktiviteetti pankki, pankki sisältää n. 500 toimivaa aktiviteettia mitkä ovat käytössä ympäri suomea, lisätietoja allekirjoittaneelta. Pankki tulee liiton sivuille jossain vaiheessa, siksi emme laita sitä piirin sivuille. Pankki on kuitenkin kaikkien käytettävissä, mikäli toimivia aktiviteetteja puuttuu. TAMMIKUU NETTILEHTI on ilmestynyt, luettavissa piirin sivulta
4 3 PIIRIN VUOSIKOKOUS KARVIASSA, Karvia talossa. Koulutukset uusille virkailijoille. Koulutukset, vuosijuhla, iltajuhla lisätietoja on tulossa, merkkaa päivä kalenteriin Koulutuksia. Presidentin koulutus Sihteerikoulutus Rahastonhoitajan koulutus Tiedotussihteerikoulutus Puolisokoulutus Jäsenkoulutus? LIONS QUEST KOULUTUKSET Huittisissa 14 ja molemmat ovat ilta tilaisuuksia joihin on helppo osallistua. Nyt on jo kiire neuvotella varhaiskasvattajien kanssa kumpaan osallistuu. PIIRIN M VIESTI paperilehti on ilmestynyt, jaetaan lohkon puheenjohtajille tiedustelut heiltä, jaettava jäsenistölle helmikuun aikana. KAUDEN VUOSIKIRJOJA vielä jäljellä, sekä uusien lionien aloituspaketteja. MYLCI ILMOITUKSET osalla klubeista tekemättä MyLCI:n jäsenilmoitukset joulukuulta, nyt on tehtävä myös tammikuu. TUE NUORTA ITSENÄISYYTEEN DG RAIMO JA EVA GRÖHN raimo.grohn@lions.fi
5 4 Valmentajalle tukea kasvatustyöhön Linkki HJK:n naisten liigajoukkueen päävalmentajan Joonas Rantasen esittelyyn. Opettajille suunnatun Elämisentaitoja Lions Quest -koulutuksen rinnalla ohjelma tarjoaa koulutusta lasten ja nuorten kohtaamiseen koulun ulkopuolella toimiville aikuisille. Monet valmentajat lähtevät mukaan toimintaan ilman kasvatusalan koulutusta, vaikka lajitaidon lisäksi tehtävässä vaaditaan sosiaalisia taitoja ja ymmärrystä harrastajien välisestä dynamiikasta. Lajiliittojen tarjoamat koulutukset usein sivuavat tunne- ja vuorovaikutustaitoja ylimalkaisesti ja Elämisentaitoja-koulutuksen käyneet valmentajat kokevatkin koulutuksen sisällöt tärkeiksi erityisesti uusille valmentajille. Suomesta löytyy valtava määrä eri lajeja, vielä enemmän harrastajia ja valmennustyötä hyvin erilaisista taustoista tekeviä valmentajia heitä luotsaamassa. Parhaimmillaan valmentaja voi luoda joukkueeseen tai harjoitusryhmään kannustavan tekemisen tunnelman, auttaa lapsia sietämään pettymyksiä ja toimimaan johdonmukaisesti kohti tavoitteitaan. Oma valmentaja voi olla lapselle ainoa aikuinen, johon samaistua ja luottaa. Joukkoon kuitenkin mahtuu myös valmentajia, jotka tulistuvat pelitilanteissa, antavat palautetta vähemmän rakentavassa hengessä tai vaikkapa jättävät osan harjoittelijoista syrjään. Nämä kokemukset vaikuttavat harrastajan motivaatioon sekä rakenteilla olevaan minäkuvaan. Liikuntaharrastuksissa käy myös paljon lapsia, joille keskittyminen koulussa voi olla vaikeaa. Niinpä urheiluharrastus tarjoaakin monelle lapselle kaivatun mahdollisuuden loistaa ja onnistua, jolloin valmentajan huomio ja kannustus voivat tehdä ihmeitä lapsen itsetunnolle ja minäkuvalle, joka muuten on vaarassa jäädä huonon koulumenestyksen leimaamaksi. Vahvuuksien varaan rakentaminen onkin yksi keskeisiä perusteita Elämisentaitoja Lions Quest - ohjelmassa. Meistä jokaisesta löytyy jotain hyvää ja jokin vahvuus, jonka tunnistamalla myös epäonnistumisten käsittely on helpompaa. Vahvuuksien tiedostaminen ja oman itsensä arvostaminen luovat perustan myös vahvalle itsetunnolle ja erilai suuden hyväksymiselle. Lapset tarvitsevat apua vahvuuksiensa tunnistamisessa ja tähän valmentajilla on oiva mahdollisuus. Elämisentaitoja-koulutuksessa harjoitellaan muun muassa rakentavan palautteen antamista. Liikuntaseurakoulutusta Helsingissä Helsingissä tammikuussa 2017 järjestettyyn liikuntaseurakoulutukseen osallistui joukko nuorten ikäluokkien jalkapallovalmentajia HJK:sta ja FC Loviisasta. Jo monia lajiliittojen valmentajakoulutuksia läpi käyneet valmentajat totesivat, että Lions Quest -koulutuksen esille nostamat aihealueet jäävät koulutuksissa usein hyvin vähäiselle käsittelylle. Harjoitukset ja ottelut koostuvat fyysisen kunnon ja teknisen taidon harjoittelun lisäksi kuitenkin yhteistoiminnasta, toisiin luottamisesta ja vastuun kantamisesta. Peliin valmistautuminen tunnelatauksineen ja voittojen, tappioiden ja muiden vastoinkäymisten aiheuttamien tunteiden käsittely ovat lapsille ja nuorille isoja asioita ja tuovat haasteita myös valmentajalle. Pelaajista huolehtimisen lisäksi valmentaja joutuu usein perustelemaan valintojaan myös vanhemmille. Elämisentaitoja-koulutus tarjoaakin valmentajille mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan omaa roolia ja toimintaa joukkueessa tai harjoitusryhmässä ja oman toiminnan vaikutusta lasten ja nuorten elämään. Lisäksi koulutuksessa harjoitellaan tunneja vuorovaikutustilanteita kuten kuuntelua sekä palautteen antamista ja käsitellään ilmapiirin parantamiseen liittyviä asioita. Helsingin koulutukseen osallistuneet valmentavat olivat sisäistäneet merkityksensä kasvattajina ja totesivatkin tekevänsä valmentaessaan paljon muutakin kuin vain opettavansa oikeaa rintapotkutekniikkaa tai taktisia kuvioita: lajitietouden lisäksi he pyrkivät kohtaamaan lapset, valmistavan heitä elämään ja jättämään yhteiskunnallisen jalanjäljen. Siinäpä valmentajilla työsarkaa. Jenna Harma Quest-sihteeri / Suomen Lions-liitto ry
6 5 LC Huittinen / Gerda Kauniina syysiltana järjestettiin LähiTapiolan Sankarikoulutus (alkusammutus) Gerdan jäsenille perheineen. Pellonpuiston koulun pihamaalle istutettiin koulun toivomuksesta kolme omenapuuta edelleen kauniissa syysäässä. Palvelukeskus Kaarirannan asukkaille lahjoitettiin bingo-palkintoja asukkaiden iloksi Huittisten kaupungin kirjasto ja Gerda järjestivät Pehmolelut yökylässä -tapahtuman, joka keräsi 31 kpl pehmoleluja. Lelut puuhailivat ja yöpyivät kirjastossa. Niiden toimia valokuvattiin ja valokuvista tehtiin näyttely kirjastoon kirjastoväen toimesta.
7 6 Myyjäiset pidettiin K-supermarket Lautturin aulassa Myyjäisiin leivottiin edellisenä iltana lämpimissä tunnelmissa. Minnamari Salmivaara PuSu-lipaskeräys Ässät-Sport jääkiekkopelissä Punainen Sulka keräys jalkautui jokaisen SM-liigajoukkueen kotiotteluun tammikuun aikana, niin myös Porin Ässien kotipeliin Vaasan Sportia vastaan LC Pori/Juhanan, LC Pori/Karhun ja LC Pori/Katariinan leijonat olivat lauantai-illan menossa mukana keräyslippaineen Porin jäähallin käytävillä. Keräysjärjestelyistä olivat huolehtineet LC Pori/Juhanan Simo Koskinen ja LC Pori/Karhun Olli-Pekka Varjus. Ottelun aikana mainostaululla näkyi Pusu-kampanjan mainos ja kampanjaa mainostettiin samalla kehottamalla katsojia osallistumaan tähän keräykseen. Keräyksen tulos oli ilahduttavan positiivinen, toisin kuin Ässillä. ZC Olli-Pekka Varjus, LC Pori/Karhu Valokuvat: lionit Pirjo Ahokas ja Sirkka-Liisa Varjus LC Pori/Katariina
8 7 Sri Lankassa lastenjuhlat alkaneet Sri Lankan kummilapsiohjelmassa on meneillään se vaihe, jolloin toimikunta tarkastaa srilankalaisten klubien kummilapsiohjelmaan liittyvät klubiraportit tilityksineen sekä kouluraportit. Kukin klubi järjestää "lastenjuhlat", jossa osa kummilapsista esittää ohjelmaa tanssien, laulaen tai pitäen puheen. Tämän tammikuun aikana on pidetty jo kahdeksa juhlaa ja jokaisessa esiintyjät ovat hehkuneet intoa, iloa ja jännitystä. Yksi suosituimmista puheiden aiheista on Sri Lanka. Tässä maistiaisena 20-vuotiaan Dhananjan Sandaruwanin pitämä puhe Tourist attractions in Sri Lanka. Sri Lanka is famous throughout the world as a tourist paradise. There are many tourist attractions here. Some of them are ancient ruins, waterfalls, botanical gardens, sanctuaries and sandy beaches. Thousands of tourists visit these places almost every day. Ancient ruins can be seen in our cities like Anuradhapura, Polonnaruwa, Sigiriya, Yapabuwa and Panduwasnuwara. Sri Lanka has a heritage of over two thousand five hundred years. So there are many ancient cities here. Most of them were capital cities of our kings. Today these cities have become very popular places among tourists because of the wonderful paintings, stupas and ruins of great buildings and monuments. There are several attractive waterfalls in Sri Lanka. Dunhinda, Diyaluma Bombarakanda and Bopath Ella are some of them. Dunhinda is regarded as the most beautiful waterfall. Bambarakanda is the highest waterfall of Sri Lanka. Tourists never fail to visit these attractive waterfalls. We have several wild life parks, too. Yala, Wilpathtu, Kumana, Bundala, Wasgomuwa, Maduru oya and Minnerya wild life parks are some of them. Tourists like very much to watch wild animals wandering in their natural habitat. We have a long belt of sandy beaches in the southern coast of Sri Lanka. Many tourists like to spend their holidays by the sea. So they are attracted to these coastal areas with good beaches. They enjoy swimming, diving, sailing and bosking. The botanical gardens at Peradeniya and Haggala attract many tourists. More and more tourists come to Sri Lanka to watch these attractive places. We can be proud of the beauty of our country. Siinäpä melkoinen mainospuhe, eikö totta! Ensi viikonloppuna on kahdet lastenjuhlat uusin esityksin. Sitä ennen talkoilemme leppoisalla meiningillä taas perjantaina seitsemisen sataa koulupussia koko loppujakson lastenjuhlissa jaettaviksi. Helteisin kummilapsi-terveisin Intian valtameren rannoilta Kuvia on seuraavilla sivuilla sekä kansilehdellä. Leena Marvola-Sine LC Rauma/Kanali Helme
9 8
10 9 Terveiset Toimituksesta Kiitos kaikille teille, jotka avustitte tätä helmikuun elionmviestiä. Paperilehti LionMviestikin on jaossa ja toivottavasti kaikki M-piirin lionit ovat sen jo saaneet. Nyt haastan teidät, klubien tiedotuksesta vastaavat, loppukiriin: Nettilehti julkaistaan tällä kaudella vielä ainakin kolme kertaa, aineistopäivä on kunkin kuukauden 10. päivä. Lähettäkäähän jokainen klubi ainakin yhdestä tapahtumastanne vähän tarinaa ja mielellään hyvälaatuinen kuva. Nyt on juhlavuosi ja minulla olisi senkin tiimoilta käyttöä niille. Lämpimin kevättalven terveisin Rauni-Eliisa Wasell
11 10 Charlotat joulutunnelmissa Piparitalossa Hilve ja Matti Reijonen piipahtivat Charlottien jo perinteeksi muodostuneessa Piparitalon pikkujoulussa. PDG Matti Reijonen luovutti edellisen kauden presidentille Tarja Klemetille 100-vuotis-kaulakorun ansiokkaasta toiminnasta. PDG Matti Reijonen luovutti edellisen kauden ansioista 100-vuotislippumerkin neljällä timantilla. Klubimme on osallistunut kaikkiin osioihin: Nuorison mukaan ottaminen, Näkökyvyn jakaminen, Nälän helpottaminen ja Ympäristön suojeleminen. Hilve Reijonen kertoi vierailun olevan jo kolmas kerta klubiimme. Hän kehui toimintaamme ja innostuneisuuttamme. Päivi Koivisto LC Pori/Charlotta sai uuden jäsenen Marika Paunu-Laakso antoi leijonalupauksensa ja kummi Sirpa Vierinen kummin lupauksen. Lohkon pj Olli-Pekka Varjus otti vastaan lupaukset. Päivi Koivisto
12 11 LC Pori/Charlotan aktiviteetit vuodenvaihteessa Rauhanjulistekilpailuun innostimme Steiner koulun 6. luokan. Klubimme valitsi parhaaksi Linnea Juuson julisteen. Presidentti Pia Hirvikoski onnitteli ja ojensi stipendin voittajalle. (kuva) Klubimme osallistui PuSu-keräykseen joulukuussa myymällä havuja mm. kävelykadulla sekä arpoja Reposaaren markkinoilla. Klubimme presidentin ideoima hopeinen Sulka-korusarja saatiin myyntiin ja myynti jatkuu vielä koko kevään. Korusarja on esillä nettisivullamme. Kalevanpuiston vastaanottokotiin veimme lapsille pelejä. Kummilastamme tuimme hänen harrastuksissaan. Lions Quest - koulutuksen mahdollistimme Marjo Lehdelle. Hän kertoi koulutuksesta tammikuun kokouksessamme. Klubimme on kouluttanut jo 17 kasvattajaa Päivi Koivisto LC Ulvila/Auroran ystävänpäiväkortit LC Ulvila/Auroran lionit antoivat värssyllisiä ystävänpäiväkortteja ikäihmisille. Oli ollut varsin sydämellinen vastaanotto. Virpi Äijö, presidentti
13 12 Punkalaitumen leijonien apu ulottuu kauas Sri Lankan Hikkaduwassa luovutettiin LC Punkalaitumen ja LC Punkalaidun/Fiinan lahjoittama pyörätuoli Kamburupitiyan kylässä lähellä Mataran kaupunkia asuvalle Kavinda Piyadigamagelle. Eksoottisen Punkalaitumen Lions Clubin lahja herätti paljon huomiota paikallisen väestön keskuudessa. Osa Sri Lankan väestöstä on niin köyhää, että hengissä pysyminen on suoranainen ihme. Eurooppalaisten tarjoama apu tulee todella tarpeeseen. Kavindan perheenkin arki mullistui punkalaitumelaisten auttamishalusta; nyt äidin ja isän ei enää tarvitse kantaa poikaa! Lahja otettiin kiitollisena vastaan ja sydämelliset kiitokset lähetettiin Punkalaitumelle, vielä erikseen asian käytännön toteutuksesta vastanneelle Sirkka Madekivelle. Teksti ja kuva: Timo Främling Punkalaitumen klubien paikallisena yhteyshenkilönä Hikkaduwassa toimi lion Timo Främling LC Hikkaduwasta. Timoa ja useita punkalaitumelaisia leijonia yhdistää yli neljän vuosikymmenen takaa yhteinen lukioaika Punkalaitumella. Lady Anula Dias ja Lion Timo Främling LC Hikkaduwasta luovuttamassa Punkalaitumen Lions-klubien pyörätuolia Kavinda Piyadigamagelle. Äiti ja pieni veljenpoika ovat mukana.
14 13 LC Sastamala/Lindan perinteinen Kynttiläkonsertti LC Sastamala/Lindan Kynttiläkonsertti oli Tyrvään Kirkossa sunnuntaina Tilaisuutta valmisteltiin yhdessä Sastamalan seurankunnan kanssa. Konsertin esiintyjinä olivat oopperalaulajat Marjukka Tepponen ja Jaakko Hietikko, säestäjä Salla Karakorpi, Sastamalan seurakunnan kanttorit Eliisa Hänninen, Anu Mattila ja Elisa Junttila ja lapsikuoro Stella. Runsaslukuinen yleisö sai nauttia korkeatasoisesta musiikista ja tunnelmasta, joita ei voi sanoin kuvailla. Konsertin tuottoa lahjoitetaan Punainen Sulka keräykseen ja paikalliseen hyvätekeväisyyteen. Kuvat ja teksti: Marja-Leena Tikka LC Sastamala/Lindan presidentti Leena Toivonen kiitti esiintyjiä ja yhteistyötahoja kiitospuheessaan. Konsetin esiintyjiä kukitettuna. Kuvasta puuttuu lapsikuoro Stella
15 14 Yhteistoiminnassa on voimaa! LC Ulvila/Olavin, LC Ulvila/Auroran ja LC Ulvilan lionit, puolisot ja ystävät juhlistivat la Nuutinpäivän jälkeisissä tunnelmissa Punainen Sulka-keräyksen hyväksi. Ilta alkoi Duo J2 mainiolla svengailulla ja sitten alkoi leikkimielinen kisailu. Nais- ja mieskuorot kisailivat keskenään tietovisailuilla ja laulu, tai oikeastaan show-esityksillään toisilleen. Ja hauskaa oli! Kemupaikka ja varsinkin LC Ulvila/Auroran pitämä kahvio, Aikakone, oli nostalgisesti koristeltu eri vuosikymmenien innoittamana. Ja myyntiartikkeleihin tietenkin kuuluivat mm. höyrymakkara, kahvi, pulla, pizza sekä LC Ulvila/Olavin baarissa tarjottiin virvokkeita. Tanssi, kunnon bilettäminen, seurustelu ja aito nauru lämmittivät mieltä. Ja kun tämä kaikki tuotto jaettiin Punainen Sulka-keräyksen hyväksi. Yhteistyötä teimme myös koristeiden suhteen - LC Nakkila/Emma lainasi tekemiään isoja punaisia sulkia. Suurkiitokset kaikille. Virpi Äijö, presidentti LC Ulvila/Aurora
16 15 Piirihallitus kokoontui Karviassa M-piirin helmikuun piirihallituksen kokous pidettiin Karviassa Karviatalolla Kokouksen puheenjohtajana toimi DG Raimo Gröhn ja sihteerinä lion Jaakko Viitala. Puheenjohtajistossa oli myös 1. VDG Veli-Matti Andersson. Kokouksen aikana puolisot kävivät tutustumassa Karvian päiväkerho- ja esikoulutoimintaan. LC Karvian ladyt luovuttivat lahjoituksen päiväkerholle, esikoululle ja seurakunnan päiväkerholle. Kuvassa esikoulu Krupulaukussa on sekä lahjoittajia että lahjoituksen vastaanottajia. Puolisotapahtuma Puheenjohtajat ja sihteeri: Veli-Matti Andersson, Raimo Gröhn ja Jaakko Viitala Kokousväkeä Alueen puheenjohtaja Esa Pukkila
17 16
18 17 Lions-piirin 107-M vuosikokous ja vuosijuhla Karviassa LC Karvia sai vuorollaan järjestettäväkseen 107-M piirin vuosikokouksen Vastaava tilaisuus oli Karviassa vuonna 1989, jolloin vietimme myös klubimme 25-vuotisjuhlaa. Olimme silloin ensimmäisiä pienten paikkakuntien klubeja, joille tilaisuuden järjestäminen uskottiin. Sen kokouksen ja juhlan järjestelyistä on tallennettuna kattava muistio, josta oli hyvä lähteä päivittämällä sitä nykypäivään. Tapahtuman suunnittelun aloitimme jo pidetyllä järjestäytymiskokouksella. Haaste oli suuri, mutta kun uskoimme oman klubimme aktiiviseen toimeliaisuuteen ja monien tilaisuuksien järjestämisiin, niin lähdimme innolla haastetta toteuttamaan. Koko tapahtuman voimme toteuttaa saman katon alla Karviatalossa, jossa on hyvät puitteet niin kokoustamiselle kuin juhlallekin. Karvia on pieni kuntayhteisö Satakunnan pohjoisimmassa perukassa. Meillä on hyvä toimiva kuntakeskus tärkeimmillä palveluilla, hyvillä toimivilla harraste- ja juhlatiloilla, kaikki lähietäisyydellä. Vaikka emme ole suurten valtateiden varrella niin meillekin johtaa hyvät kulkuyhteydet joka ilmansuunnasta, eikä teiltä ole sen pidempi matka meille kuin meiltä teillekään. Arvoisat lionit, olemme valmistaneet teille vuosikokouksen ja vuosijuhlan puitteet ja sisällön karvialaisten näköisenä, karvialaisten omana tuotantona paikallisten esiintyjien ym. voimin. - Karvialaisissa yhdistyvät hämäläisten, pohjalaisten, satakuntalaisten ja karjalaisten parhaat puolet. - Karvialaisilla on omanlaisensa tapa järjestää tapahtumia. - Karvia on tunnettu kolmesta juomastaan: pohjavedestä, maidosta ja sahdista. - Karviassa on tilaa pysähtyä ja pysäköidä. Olette lämpimästi tervetulleita suurella joukolla Karviaan ! Esa Pukkila piirikokoustoimikunnan pj.
19 18 Juhlien Joensuu kutsuu M-piirin leijonia vuosikokoukseen Logossa on linkki vuosikokoussivuille Lionstoiminnan 100-vuotisjuhlavuonna Suomen Lions-liiton 64. vuosikokous järjestetään Joensuussa. Vuosikokous on suomalaiselle leijonaväelle juhlavuoden pääjuhlapaikka ja tämä Euroopan suurin vuotuinen lionstapahtuma tuo Joensuuhun noin 2000 vierasta. Vuosikokoukseen saadaan itse kansainvälisen Lions-järjestön presidentti Robert E. Corlew puolisonsa Diannen kanssa ja valtiovallan tervehdystä on pyydetty korkeimmalta mahdolliselta taholta. Tapahtumapaikkana on vuonna 2004 valmistunut Suomen suurin puurakenteinen rakennus Joensuun Areena, joka tarjoaa ihanteelliset puitteet vuosikokoukselle ja iltajuhlille. Sadatta vuottaan juhliva lionstoiminta ja 100 -vuotias itsenäinen Suomi näkyvät kaikissa järjestelyissä, onhan kysymys ainutlaatuisesta juhlasta. Vuosikokouksen teema Juhlien Joensuu Vuotta Yhdessä toteutetaan leijonaväelle erinomaisesti onnistuvana ja elämyksellisenä tapahtumakokonaisuutena. Iloista palvelumieltä ja karjalaista vieraanvaraisuutta tarjoavat järjestäjinä toimivat Joensuun alueen 13 lionsklubia. Hyvänä taustavaikuttajana on koko H-piiri. Tapahtumakokonaisuudessa perjantain ilme painottuu suomalaiseen lionstoimintaan ja Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen ja lauantaina hehkutetaan kansainvälisen järjestömme ja lionstoiminnan 100-vuotistaivalta. Juhlinta alkaa perjantaina jo aamupäivällä keskustan esiintymislavalla yleisötapahtumalla, joka jatkuu Punainen Sulan viimeisellä kampanjahuipentumalla. Iltapäivällä ovat kansallisesti merkittävän perintökohteen Lions-Ruusupuiston avajaiset Penttilänrannassa. Joensuun kaupungin ja lionsklubien yhteistyönä aikaansaadun puiston avaa kv. presidentti Corlew. Tilaisuudessa on musiikkia ja mahdollisuus tutustua yli 130 ruusulajikkeesta koostuvaan liki tuhannen ruusun puistoon. Loppuiltapäivä käynnistetään Joensuu Areenalla johtajaehdokkaiden haastatteluilla ja illalla ovat vuosikokouksen avajaiset. Suomi 100 v. leijonailtamissa lavalle nousee esiintymään mm. Karjalainen Rahvas sekä Motora. Iltamatansseja tahdittaa orkesteri Timo Hacklin, solistina Satu Suhonen. Lauantaina on Areenalla varsinaisen vuosikokouksen vuoro ja väliajoilla voi tutustua lionstoiminnan juhlanäyttelyyn. Puolisoille on tarjolla omaa ohjelmaa neljästä eri vaihtoehdosta. Illan juhlagaalaa vietetään juhlavin lionstunnelmin ja juhlaväkeä tanssittaa suosittu Blue Notes orkesteri solistina mm. tangokuningas Erkki Räsänen. Sunnuntaina, aamiaisen jälkeen, kotimatkalaiset voivat suunnata vielä Karjalaisen kansan messuun ev.lut.kirkkoon tai Ortodoksiseen liturgiapalvelukseen ort.kirkkoon. Maistuva ruoka on kokousviihtyvyyden ja juhlatunnelman tärkeä osa. Joensuun vuosikokouksen hyvistä ja runsaista pitopöydistä löytyy aitoja raaka-aineita, tarjottavissa suositaan luomua ja lähiruokaa. Joensuussa ruoka maistuu ruualta, koska hyvää ruokaa parempaa ei olekaan!
20 19 Ilmoittautuminen, ohjelmat ja ohjeet vuosikokoussivuilla Vuosikokouksen kotisivuilla ( löytyy paljon tietoa tapahtumasta, kuten ohjelmista, aikatauluista, osallistumispasseista ja majoituksista. Juhlavieraitten kannattaa tehdäkin majoitusvaraukset heti, iloinen Joensuu on suosittu kesäkaupunki ja kiinnostus Lions 100 -juhlia kohtaan on ollut jo nyt suurta. Vuosikokoukseen ilmoittautuminen ja osallistumispassin varaaminen tehdään myös kotisivujen kautta. Järjestäjien harras toive on, että ohjeet ilmoittautumisesta luetaan huolella, jotta kokouspaikalla halutut palvelut saadaan vieraille sujuvasti. Joensuuhun on hyvät liikenneyhteydet ja omilla autoilla saapuville löytyy runsaasti paikoitustilaa aivan Areenan välittömässä läheisyydessä. Leirintäalue on kokouspaikan vieressä ja keskustan hotelleista on Areenalle ja takaisin non-stop kuljetukset. 100-vuotisjuhlia ei ole monesti tarjolla, joten tervetuloa juhlatunnelmaan iloiseen Itä- Suomeen! Päätoimikunta Pääyhteistyökumppanit ovat Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy, Sanomalehti Karjalainen, PunaMusta Oy, Autotalo Laakkonen Oy ja Joensuun kaupunki.
21 20 Arvoisa piirin aktiivinen toimija, Nyt on loistava mahdollisuus osallistua hyvään johtamistaitojen valmennukseen alkuvuodesta järjestämme Kehitä itseäsi! johtamistaitojen työpajan. Viime kaudella aloitettu valmennus jatkuu nyt ja tänä vuonna on rutkasti enemmän paikkoja tarjolla. Lue alta tarkemmin mitä kaikkea on luvassa ja täytä hakulomake! Linkki hakulomakkeeseen, Lisätietoa myös Lions-liiton Internet-sivujen Jäsenille osiossa,
Nro 7 / juhlakausi
Nro 7 / juhlakausi 2016-2017 Julkaisupäivä 17.3.2017 Pääkirjoitus: DG Raimo Gröhn UUSIA VUORIA EDESSÄ, UUSIA HAASTEITA, UUSIA TAVOITTEITA, UUSIA IHMISIÄ, UUSIA JÄSENIÄ - tätä listaa voisi jatkaa aika pitkälle,
LisätiedotToimintasuunnitelma
International IInterInternationl Toimintasuunnitelma 2017-2018 1 Teemat kaudella 2017-2018 KANSAINVÄLINEN Me palvelemme We Serve KANSALLINEN PIIRIN Tue nuorta itsenäisyyteen Tue nuorta 2 Painopisteet Jäsenviihtyvyys
LisätiedotDG -tiedote 9/
LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6, 28600 Pori, Puh. 044 958 5715 Sähköposti veli-matti.andersson@lions.fi
LisätiedotPIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.
Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions
LisätiedotNro 8 / juhlakausi
Nro 8 / juhlakausi 2016-2017 Julkaisupäivä 20.4.2017 1 Pääkirjoitus: CS Matti Blomster Ihmisten elämä ja elämän arvot ovat muuttuneet paljon siitä ajasta, kun minut vuonna 1978 kutsuttiin LC Pori/Meri-Porin
LisätiedotKlubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016
Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,
LisätiedotNro 5 / juhlakausi
Nro 5 / juhlakausi 2016-2017 LEIJONAHENKI Ne, joille osa leijonan on suotu, on jatkajia aatteen arvokkaan. Nuo sukupolvet, ennen meitä luotu, sen perinnöksi jätti aikanaan. Ja henki, jonka saimme sydämeen,
LisätiedotPiirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen
Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland
LisätiedotPääkirjoitus: DG Kalevi Sillanpää
Päivitetty 8.10.2014 1 Pääkirjoitus: DG Kalevi Sillanpää Uusi viestintäkanava M-piiriin Lions Monta tapaa tehdä hyvää on Lions-liiton sisäisen ja ulkoisen markkinoinnin uunituore ydinviesti. Uutta sanomaamme
LisätiedotLions Clubs International 107-M, Finland
1 Lions Clubs International 107-M, Finland Piirikuvernööri 2018 2019 Vesa Kynnysmaa ja puoliso Marja LC Köyliö Pyhän Henrikintie 401 A 27750 Köyliö / puh. 050-5267721 e-mail: vesakynnysmaa@gmail.com www.lions107m.org
LisätiedotPiirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m
THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40
LisätiedotPiirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG
Piirin 107-L toimintasuunnitelma 2018-2019 LUONNOS Piirihallituksen kokous 17.2.2018 Tuomo Romakkaniemi 1VDG Esityksen sisältö 1.Toiminnan suunnittelun lähtökohdat 2.Piirin tarkoitus ja tavoite 3.Strategiset
LisätiedotLions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013
Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin
LisätiedotLions Clubs International Piiri 107-K, Finland
Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva
LisätiedotKUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi
1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen
Lisätiedot10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen
Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.
Lisätiedot100v.-juhlahaasteen tilanne LCI 100v, PDG Heikki Saarinen
100v.-juhlahaasteen tilanne 28.9.16 LCI 100v, PDG Heikki Saarinen 1 25 miljoonaa nuorisoon 100 miljoonaa 25 miljoonaa näönsuojeluun 25 miljoonaa nälänhätään 25 miljoonaa ympäristöön 28.9.16 LCI 100v, PDG
LisätiedotJova 2 helmikuu 2017
Jova 2 helmikuu 2017 Piiri 107-I 1VDG Seppo Saarela Suomen lionstoiminnan arvot 2017-2022 2012-2017 (kaikki 6 arvoa) Luotettavuus Talkoohenki Ihmisläheisyys Paikallisuus Palveluhalu Kansainvälisyys Missiomme
LisätiedotLions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia ja Huittinen Palvelu- ja varainhankinta
Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia 14.9. ja Huittinen 21.9. Palvelu- ja varainhankinta Maailmanlaajuisesta palvelukehyksestä tulee toisen vuosisatamme pysyvä jalanjälki. Historiamme kunnioittaminen
LisätiedotTHE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi
Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat
LisätiedotLions-piiri 107-N PTS DG Sini Eloholma Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa
Lions- 107-N PTS 2015-2019 DG Sini Eloholma Hyväksytty hallituksen kokouksessa 5.11.2014 Kansainvälinen lions-järjestö Näkemyksemme- visio Järjestö säilyy vapaaehtoisten yhteiskunnallisten ja humanitaaristen
LisätiedotHUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017
Lions Clubs International MD 107 Finland HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 100 milj. palvelutekoa, Suomi 1,8 milj. RAPORTOINTI! 5 milj Suomen nuorisolle 100 v. syntymävuonna 1.3.2015 Ari LBI Lindell,
LisätiedotLions piiri 107 M alueseminaarit 2018 Huittinen 8.9 ja Nakkila 15.9
Lions piiri 107 M alueseminaarit 2018 Huittinen 8.9 ja Nakkila 15.9 Palvelu- ja varainhankinta Haasteet tekevät elämästämme mielenkiintoista ja niiden voittaminen tekee elämästämme tarkoituksellista -
LisätiedotE-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT
E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA 2018-2019 Pekka Siitonen, GLT Lions Clubs International E-Piirin koulutuskoordinaattori Pekka Siitonen 040 537 8840 pekka.siitonen@lions.fi LC Lempäälä, lion 2009 alkaen GLT
LisätiedotOtto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)
1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X
LisätiedotLions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen
Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä
LisätiedotLähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme?
Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lions-kampanjat kaudella 2016-1. Punainen Sulka 2017 Lions-liiton rekisteröity tuotemerkki Lionit ovat vuodesta 1972 keränneet Punainen Sulka kampanjoissa noin
LisätiedotPIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013
PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.
LisätiedotLions107 M Pori
Lions107 M 21.1.2019 Pori Palvelu- ja varainhankinta Sinulla voi olla tottumuksia, jotka heikentävät sinua. Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi, mutta ei vanhan vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen
LisätiedotPiirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen
Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland
LisätiedotJulkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019
Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019 PIIRI LEIJONA P A R K A N O E X T R A Linkki kohteeseen Arne Ritari Säätiö E-piirin leijonat! Kirjoitan viimeistä dg-kirjettä Piirileijonan Parkano
LisätiedotPunainen Sulka
Punainen Sulka 2017 19.3.2016 30.6.2017 Tommi Virtanen Punainen Sulka piirikoordinaattori Lions-piiri 107A tommi.virtanen@lions.fi www.lions-piiri107a.fi Lions Clubs International MD 107 Finland Tunnetuin
LisätiedotVastuu on meidän! Ansvaret är vårt!
Lions Clubs International MD 107 Finland Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Aktiviteetti lionsklubeille Netin turvallinen käyttö perheissä 1 Leijonien oma palveluaktiviteetti! Netin turvallinen käyttö
LisätiedotPiirikuvernöörin terveiset Juhlimme 100 palvelun vuotta. DG Aarto Mäkinen
Piirikuvernöörin terveiset Juhlimme 100 palvelun vuotta DG Aarto Mäkinen Koe lionien historia Tutustu lionien saavutuksiin sadan palveluvuoden aikana jännittävien videoiden ja tarinoiden avulla. Tärkeissä
LisätiedotPiirikuvernöörin terveiset. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen
Piirikuvernöörin terveiset Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland Piirikuvernööri 2016 2017 Aarto Mäkinen,
LisätiedotKlubisihteerin koulutus
Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus
LisätiedotAlueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen
Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja Piirikuvernööri Heikki Saarinen Sinun.. Kyvykkyytesi ja kehityshalusi on huomattu, siksi olen valinnut juuri Sinut omaan piirihallitukseeni Tehtävä on vaativa
LisätiedotSuomen Lions-liitto piirien ja klubien tukena
Lions Clubs International MD 107 Finland 1 Suomen Lions-liitto piirien ja klubien tukena Thorleif Johansson Suomen Lions-liitto ry Viestintäjohtaja Julkisuuskuvatutkimus Tiedotuksen uudet työkalut Liiton
LisätiedotSatavuotisjuhlan WWS-päivämäärä Teema
Tavoitteet Mikä on Satavuotisjuhlan palveluhaaste? Satavuotisjuhlan palveluhaaste (CSC) on aloite, jonka avulla juhlimme lionien antaman palvelun sataa vuotta. Klubeja haastetaan järjestämään vähintään
LisätiedotD 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia
PIIRIKOKOUS Suomussalmi 10.9.2016 klo 11:00 KOKOUSPAIKKA Suomussalmi, Hotelli Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala
LisätiedotLions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO
Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931
LisätiedotPunainen Sulka 2017 tiedote
Punainen Sulka 2017 tiedote 20.10.2017 Pari tehtävää PuSuun osallistuneille klubeille Nyt on viimeinen aika hakea (ellette jo ole hakeneet) palautusta klubille, joka on 25% klubinne keräämästä tuloksesta.
LisätiedotStrategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen
Strategiset tavoitteet 2014-2019 Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja 2014 2015 Copyright Rastor Oy Lions-liiton strategia 2014-2019 Strategiset linjaukset Kriittiset menestystekijät Toimintasuunnitelma
LisätiedotGlobal Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä ja
Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä 21.1. ja 4.2.2019 https://www.youtube.com/watch?v=0c9oq9jktho GAT TEAM FINLAND MD 107 Finland Maailmanlaajuisesta palvelukehyksestä tulee toisen vuosisatamme
LisätiedotLaula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat
Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,
LisätiedotJÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson
JÄSENTUTKIMUS 214 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson Jäsenkyselyn lähettäminen Kysely lähetettiin 14.1.214 LION-viestinä 19.863 vastaanottajalle Uudelleen muistutuksena LION-viestin yhteydessä 1.11.214
LisätiedotLions Quest Elämisen taitoa. Arja Kekoni, LC Kuopio/Canth K-Piiri, Quest pj
Lions Quest Elämisen taitoa Arja Kekoni, LC Kuopio/Canth K-Piiri, Quest pj Kouluttamattomille nuorille kasautuu hyvinvoinnin ongelmia Koulutuksen ulkopuolelle jääminen on useiden tutkimusten mukaan syrjäytymisen
LisätiedotLions Clubs International MD 107 Finland ANNA TUKESI NUORISOLLE. Hyvän onnen Arvat ja Hyvän mielen Joulukortit
Lions Clubs International MD 107 Finland ANNA TUKESI NUORISOLLE Hyvän onnen Arvat ja Hyvän mielen Joulukortit 2018-2019 ANNA TUKESI NUORISOLLE Hyvän onnen arvat Lähes 700 klubia osallistui ja jakoi iloisia
LisätiedotToimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG
Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat 2016-2017 Ulla Rahkonen 1VDG Toteuttamisen edellytykset Toimintaan sitoutuminen Yhteistyö Toimijoiden perehdytys Tehokas viestintä 10.5.2016 esittäjän etunimi
LisätiedotLions Clubs International Piiri 107-A, Finland
Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Piirikuvernööri, DG 2015 2016 Ari Lindell ja puoliso Jaana Lions Club Loimaa/Tähkä, Mäntymäentie 5, 32210 LOIMAA GSM Ari 050-544 2979 GSM Jaana 050-387 1127
LisätiedotNro 3 / juhlakausi
Nro 3 / juhlakausi 2016-2017 Julkaisupäivä 20.11.2016 1 Pääkirjoitus: PDG/GLT -DC Kalevi sillanpää Enemmän irti Lions-toiminnasta Lionien monipuolinen koulutustarjonta sisältää klubitasolla uusien lionien
LisätiedotLions Clubs International Piiri 107-K, Finland
Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2015 2016 Hannu Nyman ja puoliso, Lion Ritva Korolainen Lions Club Iisalmi/Koljonvirta, Pöllösenlahdenkatu 24 A 3, 74130 Iisalmi GSM Hannu
LisätiedotPiiri G. Puolisokoulutus. Piirikokous 26.4.2014 Muurame. Taru Rytkönen
Puolisokoulutus Piirikokous 26.4.2014 Muurame Taru Rytkönen Lions-periaatteet Pidä päivätyötäsi kutsumuksena ja hoida työsi niin, että herätät luottamusta Pyri tekemään työsi menestyksellisesti. Olet oikeutettu
LisätiedotPunainen Sulka 2017 107-G piirin aluefoorumit
2017 107-G piirin aluefoorumit Marraskuu 2015 Ilkka Sainio ilkka.sainio@lions.fi 050 512 2969 Yleistä Kampanja: 2017 Teema: Tue nuorta itsenäisyyteen Lupaus: 2017 tekoa nuorten hyväksi Kampanja-aika: Jo
LisätiedotAlue 2 aluefoorumi, 23.11.2015 Niittylounas
Rakennetaan yhdessä vahvemmat Lions-klubit Tiedän, että jokaisen klubin pitävän elinvoimaansa tärkeänä, ottaen uusia jäseniä ja panostaen klubiviihtyvyyteen. Kiitos klubien työn taantumistamme on tehokkaasti
LisätiedotAloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset
Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset Hyvä aloittavien lionjohtajien instituutin osallistuja, Sinut on valittu osallistumaan aloittavien lionjohtajien instituuttiin, onneksi olkoon! Tämän
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007
TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid
LisätiedotArvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!
PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 6 02.12.2013 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Olemme vihdoin saaneet pientä esimakua valkoisista hangista ja pikkuraikkaista pakkasista.
Lisätiedot107 N N-PIIRIN STRATEGIA
107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan
LisätiedotLions Clubs International Piiri 107-M, Finland
E-mail: kalevi.sillanpaa@lions.fi www.lions.fi/m PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 8 / 2014-2015 18.2.2015 Kevätkausi on piirissä aloitettu monin juhlatilaisuuksin. Lions-viikolla tammikuun alussa useilla paikkakunnilla
LisätiedotArvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!
PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7 06.11.2014 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Valkean Joulu (edellinen tiedote) suli harvinaiseksi lumettomaksi Jouluksi. Tämä älköön
LisätiedotKlubien tiedotussihteerikoulutus Rauni-Eliisa Wasell, LC Kokemäki/Jokilaakso
Piirin vuosikokous Merikarvialla 13.4.2019 Klubien tiedotussihteerikoulutus Rauni-Eliisa Wasell, LC Kokemäki/Jokilaakso 1 Yleistä tiedottamisesta Tiedotus/viestintä on tiedon tuottamista ja välittämistä,
LisätiedotPiirin 107-G toimintasuunnitelma
Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA
LisätiedotLions-Liiton vuosikokous Heinolassa
2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 21.6.2013 KESÄKUU Kesäkuun TIETÄMÄT 5 Lions-Liiton vuosikokous Heinolassa 7.-9.6. 2013 Klubimme virallisina edustajina kokoukseen osallistuivat puolisoineen varapresidentti
LisätiedotLions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO
Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931
Lisätiedot8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:
8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien
LisätiedotOpetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna
1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,
LisätiedotDerby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.
Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän
Lisätiedot1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45.
Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 2 / 2012-2013 Lauantai 1. joulukuuta 2012 klo 9.30 14.00 Hotelli Iso-Valkeinen, Kuopio PÖYTÄKIRJA 2. VDG Pekka Seppä toivotti kokousvieraat tervetulleeksi kauden
LisätiedotPIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN
PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015 PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN 1 Yleistä Suomen Lions-liitto r.y:n ohjesäännön 20 mukaan perheenjäsenten osallistuminen klubien palvelutoimintaan on lionstoimintaan
LisätiedotLions Clubs International
Lions Clubs International Keskustelu: Mitkä ovat tärkeimmät asiat projektin/aktiviteetin suunnittelussa ja toteutuksessa? 4.2.2017 Suomen Lions-liitto ry / koulutusjohtaja Antti Forsell / Kehitä itseäsi
LisätiedotTavoitteet. 100-vuotisjuhlan vuosi. WWS-päivämäärä
Tavoitteet Mikä on 100-vuotisjuhlan palveluhaaste? 100-vuotisjuhlan palveluhaaste (CSC) on aloite, jonka avulla juhlimme lionien antaman palvelun 100 vuotta. Klubeja haastetaan järjestämään vähintään yksi
LisätiedotViestintä osana johtamista. Ulla Karppinen
Viestintä osana johtamista Ulla Karppinen Liiton viestintästrategia Viestinnän avulla lionsjärjestö lisää tunnettuuttaan ympäristön ja kansalaisten luottamusta toimintaansa kohtaan sekä toimintansa vaikuttavuutta
LisätiedotMISSÄ TARVE SIELLÄ LION LCI 100v, PCC Heimo Potinkara
MISSÄ TARVE SIELLÄ LION 1 LCI:n juhlavuoden komitea kaudelle 2014-2015 2 MD 107 piiri koordinaattorit 2014-2017 107A 107B 107C 107D 107E 107F 107G 107H 107I 107K 107L 107M 107N 107O PDG Bo Lindberg PDG
LisätiedotNro 9 / huhtikuu, kausi
Nro 9 / huhtikuu, kausi 2018-2019 Julkaisupäivä 17.4.2019 1 Pääkirjoitus, piirisihteeri Hannu Käppi Vanha herraklubi haalii nyt naisjäseniä Lions Club on jäänyt vanhanaikaiseksi järjestöksi, joka koetaan
LisätiedotNäkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa
Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Tausta Viestintätoimikunnan pj. MD-PRC Auvo Mäkinen ilmoitti puhelimessa 20.2.2011 LC Jyväskylä/Harjun Jouni Huotarille, että Lions-liitto
LisätiedotSENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA
SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA TAUSTATIETOA Järjestö on perustettu 1917 Chicagossa The International Association of Lions Clubs Palvelujärjestö WE SERVE Suomeen
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-K
New Mountains to climb Valloitamme uusia vuoria TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 LIONS-PIIRI 107-K Kotimainen teema: Tue nuorta itsenäisyyteen Puheenjohtajan (CC) teema: Ole rohkea-ole Lion Piirikuvernöörin
LisätiedotTULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset
TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016 Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset Pressan kestokansio, myös sähköisenä Puolisot mukana toiminnassa Klubin viihtyvyys / iloinen tekemisen meininki Kokoukset
LisätiedotLIONS 107 K-piiri K-PIIRIN STRATEGIA. Hyväksytty johtoryhmässä Hyväksytty piirihallituksessa
K-PIIRIN Hyväksytty johtoryhmässä 19.3.2018 Hyväksytty piirihallituksessa 5.4.2018 Käsittely piirin vuosikokouksessa 21.4.2018 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Toiminta-ajatus 3. Perusarvot 4. Pelikenttä
LisätiedotTIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
LisätiedotGlobal Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä
Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä 3.3.2018 https://www.youtube.com/watch?v=0c9oq9jktho GAT TEAM FINLAND GAT TEAM FINLAND 2 Lions Clubs International MD 107 Finland Maailmanlaajuisesta
Lisätiedot21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1
21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu 13.2.2008 PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 TAPAHTUMAHISTORIA 21 vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu on yksi Lionsjärjestön nuoriso-ohjelmista. Kilpailu on yleinen
LisätiedotToimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C
Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C Teemat Kansainvälinen teema New Mountains to Climb - Valloitamme uusia vuoria Kansallinen teema Tue nuorta itsenäisyyteen Lions 107 C teema
LisätiedotViestinnän työkaluja Thorleif Johansson ja Jari Peltonen
Viestinnän työkaluja 1 Punainen Sulka -haitarit molemmilla kielillä 2 Punainen Sulka julisteet A3 ja A2 Tapahtuma-aukolla ja ilman 3 Punainen Sulka Power Point pohjat molemmilla kielillä 4 Yritys- ja yhteistyökumppanikäyttöön
LisätiedotSRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet
SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet MIKSI YSTÄVÄSEURA SRI LANKALLE? 1. KUMMILAPSITOIMINTA Toiminta alkoi jo vuonna 1986, projekti on toiminut 26 vuotta Käynnistäjinä Lion Seppo
LisätiedotLions Clubs International
Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2014-2015 Erkki Ammesmäki ja puoliso Anita Distriktsguvernör, DG 2014-2015 Erkki Ammesmäki och maka Anita Lions
LisätiedotJuniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,
LisätiedotKLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1
KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,
LisätiedotPiirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs
Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569
LisätiedotI-piirin toimintasuunnitelma 2016-2017 Hailuodosta Kuhmoon VISIOMME Rakennamme osaltamme tasa-arvoista yhteiskuntaa, (tietäen omat henkiset ja taloudelliset rajamme.) Tuottaen tekijöilleen hyvän mielen.
Lisätiedot4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä.
1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2010-2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 28.08.2010 klo 09.30 15.15 Paikka: Hotelli Julie, Valimontie 3, 80710 LEHMO Läsnä: 25 jäsentä, 1 vieras, Liite
LisätiedotKiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti
Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Vuosikokous 2013 päätöksellä palveluaktiviteetti sotiemme veteraanien hyväksi. Kokouksen päätös perustui
LisätiedotLions 107-K
Lions 107-K 27.2.2012 Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 3 / 2011-2012 Lauantaina 25.helmikuuta 2012 klo 9.00-15.00 Ravintola Kaks Ruusua, Varkaus PÖYTÄKIRJA Osallistuneet piirihallituksen jäsenet,
LisätiedotLions Clubs International MD 107 Finland LOHKON PUHEENJOHTAJA ALUEEN PUHEENJOHTAJA
LOHKON PUHEENJOHTAJA ALUEEN PUHEENJOHTAJA 1 KOULUTUKSEN TAVOITE: Tiedät tehtäväsi tärkeyden Tiedät siihen kuuluvan byrokratian Sitoudut hoitamaan tehtävän Tiedät mistä olet vastuussa 2 Piirikuvernöörisi
LisätiedotNro 9 / toukokuu, kausi
Nro 9 / toukokuu, kausi 2017-2018 Julkaisupäivä 18.5.2018 1 LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6,
LisätiedotToimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.
Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun
LisätiedotJuniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.
JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla
LisätiedotSihteerin avaintehtävät
SIHTEERIN OPAS Sihteerin avaintehtävät 1. Toimia presidentin oikeana kätenä sekä hallituksen että klubikokouksissa. 2. Liiton jäsenrekisterin ylläpito. (uudet jäsenet, eroavat jäsenet, jäsenten yhteystietojen
LisätiedotLions tietoa uusille jäsenille. Lions -palvelutoimintaa Kotimaisia ja kansainvälisiä aktiviteetteja
Lions tietoa uusille jäsenille Lions -palvelutoimintaa Kotimaisia ja kansainvälisiä aktiviteetteja Nuorisotyö Nuorisovaihto Nuorisovaihto on 17-21 -vuotiaiden nuorten, kesäaikana tapahtuvaa 3-6 viikon
Lisätiedot