olemaan maahanmuuttajien koulutuksen kehittäminen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "olemaan maahanmuuttajien koulutuksen kehittäminen."

Transkriptio

1 Suomen Somaliland kehitys ja integraatio ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Yleistä Suomen Somaliland Kehitys ja Integraatio ylläpitää ennaltaehkäiseviä palveluja ja edistää ennaltaehkäisevää toimintaa sellaisille maahanmuuttaja aikuisille ja nuorille, joiden elämäntilanne vaatii tukea ja apua. Vuoden 2016 aikana yhdistys tulee toteuttamaan yhteinen suunnitelman yhdistyksen toiminnan kehittämisestä. Yhdistyksen tavoitteena on myös kehittää ja ylläpitää nykyisiä kotisivuja ja niille tulevien kysymysten käsittelyä workshopeissa ja nettisivuilla. Lisäksi haluaisi tarjota nuorille neuvontapalvelua päivittäin. Lisäksi vuonna 2016 yhdistys tulee kouluttamaan pitkäaika työttömien jäseniä/maahanmuuttajat, informoimaan ja konsultoimaan maahanmuuttajataustaisia nuoria huumeiden ja päihteiden vaaroista ja tukee heidän päihteettömyyttään. Yhdistys tulee järjestämään kesäleirin yhdistyksen jäsenille aikuisille ja nuorille kuten aikaisemmin, mikäli rahoitus järjestyy. vuonna 2016 yhdistys tulee järjestämään erilaisia kursseja maahanmuuttajan aikuisille. Yhdistyksen tavoitteena on edistää nuorten terveitä elämäntapoja ja ennaltaehkäistä näin päihteiden käyttöä. Päihteitä käyttävien nuorten auttamisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää ongelman varhainen toteaminen. Yhdistys pyrkii ensi sijassa auttamaan ja edistämään somalialaisten työllistymistä Suomessa sekä vähentämään ennakkoluuloja maahanmuuttajien ja suomalaisten välillä. Yhdistyksen toiminnan painopiste on yhdistyksen jokapäiväisessä neuvonnassa sekä nuorille että aikuisille. Yhtenä painopistealueena tulee olemaan varhaisnuorten harrastustoiminnan tukeminen. Yhdistyksen tavoite on edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia ja tukea lapsen oppimisen edellytyksiä ja edistää elinikäistä oppimista ja koulutuksellisen tasaarvon toteuttamista. Lisäksi yhdistyksen yhtenä merkittävänä kehittämismuotona tulee olemaan maahanmuuttajien koulutuksen kehittäminen. Vuonna 2016 yhdistys tulee toiminnallaan tukea ja täydentää ympäristölautakunnan ja keskuksen toimialaan kuuluvien asioiden toteutumista Helsingin kaupungissa tai korvata ympäristökeskuksen helsinkiläisille tarjoamia palveluja. Yhdistyksen toiminnan tavoite on parantaa ja ylläpitää työttömien työkuntoa ja edistää sekä fyysistä hyvinvointia. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi yhdistys järjestää perinteistä työttömien omaehtoista toimintaa, neuvonta, tiedotus ja opintotilaisuuksia sekä harrastus, virkistys ja liikuntamahdollisuuksia. 1

2 Kokoukset Vuosikokoukset järjestetään helmi huhtikuun aikana ja syksyllä kokous syys marraskuun aikana Helsingissä. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokoukset jäsenistölle järjestetään tarpeen mukaan ja niistä ilmoitetaan jäsenistölle etukäteen. Yhdistyksen varsinainen toiminta on: neuvontaa, koulutusta, ja työllistymistään pitkäaika työttömiä maahanmuuttajille nuorille ja aikuisille turvata lasta kunnioittava toimintatapa ja mahdollisimman pysyvät vuorovaikutussuhteet lasten ja varhaiskasvatushenkilöstön välillä nuorten harrastuksien tukemista järjestää erilaisia kursseja, seminaareja ja muita tilaisuuksia järjestää esitelmiä, konferensseja, ja juhlia järjestää retkiä, kerhoja, leirejä, projekteja, muita yhteisiä tilaisuuksia tarkoitukseensa liittyvää koulutus ja tiedotustoimintaa kehittää yhdistyksen toimintaan liittyviä aloitteita kehittää yhdistyksen omaa organisaatiota ja toimintoja julkaista yhdistyksen jäsenlehteä 2 kertaa vuodessa, joista kaksi somalikielistä ja yksi suomenkielinen. Lehden nimi on: SURAD lehti. Lisäksi yhdistyksellä on tarkoitukseensa liittyvää muuta julkaisutoimintaa. ylläpitää ja kehittää kotisivuja tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys harjoittaa kulttuuri ja sosiaalitoimintaa kehittää toimintaansa yhdessä muiden yhdistysten kanssa Varainhankinta Vuonna 2016 taloutemme perustuu jäsenmaksuihin, osallistumismaksuihin sekä erilaisiin avustuksiin. Vuonna 2016 yhdistyksen jäsenmaksu on edelleen 4 /kk eli vuodessa 48e/v. Vuonna 2016 yhdistys tulee järjestämään arpajaisia sekä rahankeräyksiä. Taiteen edistämiskeskukselta toivotaan avustusta aikuisten leiritoimintaan. Helsingin kaupungilta (ympäristön lautakunta) toivotaan maahanmuuttajien jätteiden lajittelu ja kotoutuminen omaan lähiympäristöön hanke avustusta vuodelle Helsingin kaupungilta (Elinkeinoosasto) toivotaan vuoden 2016 avustukset maahanmuuttajajärjestöjen toimintakyvyn ja järjestörakenteiden kehittämiseksi. Helsingin kaupungilta työnväenopistosta toivotaan vuoden 2016 avustusta maahanmuuttajan aikuiskoulutukseen 2

3 Helsingin kaupungilta varhaiskaivatusvirastosta toivotaan vuoden 2016 avustusta lasten hoitopalvelu järjestämiseen. Helsingin kaupungilta toivotaan vuoden 2016 työkokeiluun toimintaavustusta. Opetus ja kulttuuri ministeriöltä toivotaan avustusta nuorten tieto ja neuvontatyöhön ja verkkonuorisotyöhön vuodelle Opetus ja kulttuuri ministeriöltä toivotaan Avustukset lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan Oikeusministeriöltä toivotaan avustusta nuorten väkivallan ehkäisyhankkeeseen. Opetus ja kulttuuri ministeriöltä avustusta valtakunnalliset hankkeet turvapaikanhakijanuorten aktivoimiseksi Opetus ja kulttuuri ministeriöltä avustusta kansalliset avustukset nuorten työpajatoimintaan Koulutustoiminta Koulutus ja opintotoimintaa arvioidaan ja kehitetään toimintavuonna Tästä työstä vastaavat yhdistyksen koulutusjaosto ja hallitus yhdessä järjestö ja koulutussihteerin kanssa. Kaikkien kurssien sisältöjä kehitetään jatkuvasti. Vuodelle 2016 yhdistys järjestää erilainen kursseja mm. atk ja suomen kielen kursseja. Lisäksi yhdistys tulee järjestämään erilaisia koulutuksia ja workshopeja nuorille v Yhdistys tarjoaa työttömille sekä asiakkaille että työntekijöille maksutonta atk ohjausta yksilöllisten tarpeiden mukaan. Yhdistykseen työllistetyillä on mahdollisuus suorittaa tarpeen mukaan hygieniapassi. Koko henkilöstölle järjestetään asiakaspalveluun ja viestintään liittyvää koulutusta. Tavoitteena on myös järjestää mahdollisuuksien mukaan yksilöllisesti työllistymistä tukevaa koulutusta. Seminaarit Vuodelle 2016 yhdistys tulee järjestämään rasismin vastaisia seminaareja jäsenillemme 2 kertaa vuodessa, sekä keväällä että kesällä 2016 Helsingissä. Lisäksi yhdistys tulee järjestämään erilaisia nuorten seminaareja ja infotilaisuuksia. Kurssit ja seminaarit tavoitteena: Suomen kielen riittävä hallinta on hyvin tärkeätä työelämää silmälläpitäen. Siksi suomen kielen puutteellinen osaaminen saattaa johtaa useinkin monenlaisiin ongelmiin. Ellei maahanmuuttajalla ei ole riittävää suomenkielen taitoa, on hänen miltei mahdotonta edetä kulttuurillisen ja sosiaalisen osaamisen alueella. Suomalaiseen yhteiskuntaan integroituminen ja työelämään pääsy voi vaikeutua entisestään. Järjestämiemme kurssien, seminaarien ja muiden aktiviteettiemme tavoitteena on: 3

4 edistää suomenkielen taidon osaamista edistää siirtymistä työelämään edistää lisäkoulutuksen saamista työelämään liittyvillä aloilla tukea työ ja työharjoittelupaikkojen saamisessa tukea nuoria heidän kouluopinnoissaan sekä ala että yläasteella ja ammattikouluissa tukea ja kehittää naisten kieliopintoja sekä suomen että somalinkielellä opastaa ja informoida jäseniä, sekä naisia että miehiä lisäkoulutusmahdollisuuksista vahvistaa omaa somalikulttuuria ja kieltä vieraissa olosuhteissa Suomi. Vuonna 2016 yhdistys haluaisi tehdä yhteistyötä Helsingin kaupungin työopiston ja Kalliolan Kannatusyhdistys ry:n kanssa. Tiedotustoiminta Vuodelle 2016 jäsenkirje lähetetään vähintään kaksi kertaa vuodessa, tarvittaessa useamminkin. Henkilökohtainen yhteydenpito hoidetaan puhelimitse, sähköpostitse sekä eri tapahtumien yhteydessä. Ulkoinen tiedottaminen tapahtuu esitemateriaalin jakamisella eri kokousten ja koulutustilaisuuksien yhteydessä sekä henkilökohtaisten kontaktien avulla. Tavoitteenamme on vuonna 2016 julkaista 2 kertaa vuodessa omaa lehteä (SURAD), jonka sisältö tulee koostumaan sekä somalikulttuuriin että Suomeen sopeutumiseen liittyvistä artikkeleista ja uutisista. Lisäksi lehden merkitys tiedotuskanavana on mielistämme merkittävä. Lehti julkaistaan sekä suomen että somalinkielisenä. Lisäksi Surad lehti on kulttuurilehti, joka sisältää artikkeleitta urheilusta, uutisia, ilmoituksia, tapahtumia ja työpaikkailmoituksia. Tapahtumia Yhdistyksen toimintavuoden 2016 aikana pyritään kehittämään mm. erilaisia kulttuuritapahtumia sekä tavoitteena tulee olemaan kokoustoiminnan lisäksi järjestää erilaisia seminaareja. Somalilamaan itsenäisyyspäivänä pidetään perinteinen yhteinen juhlatapahtuma. Naisten päivä 8.3, vappupäivä 1.5, Eid ul fitr ja Eid ul Adha juhlat päivät. Yhdistys järjestää tähän liittyvänä perinteisiin somalien tapoihin liittyvänä laajan kulttuuritapahtuman vuonna 2016 Helsingissä. 4

5 Nuortentoiminta Vuodelle 2016 yhdistys tulee järjestämään somalikulttuuriin liittyviä tapahtumia nuorille jäsenilleen sekä tukemaan mm. jalkapallon turnauksia (Helsingissä), koripallo ja muiden urheilulajien harrastamista. Yhdistys tulee järjestämään nuorten liikuntatoiminta säännöllisesti Vuosaaren ja Kallahden peruskouluissa. Lisäksi kesän aikana yhdistyksen nuoret matkustavat osallistumaan pohjoismaiden maahanmuuttajien jalkapalloturnaukseen, joka pidetään toivon mukaan Ruotsissa, Tukholmassa vuodelle kesäkuun lopussa tai heinäkuun Nuorisotoiminnan tavoitteena on: nuorten palvelua kehitetään asiantuntevana nuorisokasvatuksen, sosiaalisen vahvistamisen, monialaisen etsivän työn ja nuorten vapaaajan arjen toimijana tehdään laadukasta vapaaehtois ja järjestötoimintaa ylläpidetään ja kehitetään nuorten kansainvälistä toimintaa tukea ja auttaa lasta / nuorta jotta heidän elämänlaatunsa olisi mielekästä ja heillä olisi samoin mielekästä tekemistä vahvistaa heidän olemassaoloaan ja identiteettiään olla mukana silloin, kun nuorilla on vapaata aikaa antaa valmiuksia somalialaisittain jotta integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan helpottuisi tukea kouluasioissa, harrastuksissa ja uskon asioissa liberaalisti keskustella heidän kanssaan, mikäli siihen ilmenee tarvetta estää rikoksia ja häiriökäyttäytymistä. tukea nuorten kuntoa sekä fyysisesti että psyykkisesti mm. järjestämällä heille harrastusmahdollisuuksia Nuorten kohtaamispaikka Vuodelle 2016 yhdistys tulee avaamaan nuorten oma kohtaamistila (kahvilla) itä Helsingissä, Itäkeskuksessa. Kahvilan aukioloajat tulevat olemaan ma, ti, to klo 14 19, pe ja la klo 17 22:00. Paikalla on kaksi työntekijää ja tilanteen mukaan myös vapaaehtoisia yhdistyksien jäseniä. Nuorten oma kohtaamistila(kahvila) tavoitteena on: nuorilla on tilassa mahdollisuus tavata toisiaan ja keskustella toistensa kanssa keskustella työntekijöitten ja vapaaehtoisten kanssa heille tarjotaan kahvia ja teetä, mutta he itse huolehtivat tarjoilusta 5

6 tilassa voi tehdä myös läksyjä. Käytettävissä on myös tukea läksyjen teossa (vapaaehtoisia) käytössä on myös tietokoneita ja pelejä mahdollisesti myös somalialaistaustaisen sairaanhoitajan vastaanotto kahdesti kuukaudessa digitietoisku ja video oma tarina työpajat media ja sosiaalioppilaitoksen opiskelijoitten kanssa Työllistämis ja työkokeilu Yhdistys pyrkii avustamaan työllistämisessä sekä somalialaisia että mahdollisuuksien mukaan muita maahanmuuttajia. Yhdistyksemme pyrkii järjestämään työharjoittelupaikkoja maahanmuuttajille. Yhdistys pyrkii avustamaan pitkäaika työttömien henkilöiden työllistämisessä ja työharjoittelupaikkojensaamisessa. Vuodelle 2016 yhdistys toivoo työllistävänsä yhden henkilön sekä tarjoavansa yhdeksän työkokeilupaikkaa. Yhdistyksen tavoitteena on edistää omalta osaltaan työllistämistä, edistää omatoimisuutta sekä opastaa työnhakumenettelyssä. Leiri ja retkeilytoiminta Suomen Somaliland kehitys ja integraatio ry vuodelle 2016 tulee järjestämään lasten hoitopalvelu kohderyhmänä maahanmuuttajien alakouluikäisille kaski kausi vuodessa kevät ja syyskuussa väliselle ajalle. Eri ikäryhmille suunnattujen leiri ja retkeilytoimintojen tarkoituksena on tarjota elämyksiä, kokemuksia sekä kehittää sosiaalista kanssakäymistä kaikkine eri muotoineen. Yhdistys pyrkii järjestämään kaksi (2) leiriä kesäkuussa ja heinäkuussa Leiriin osallistujat ovat pääosin lapsi/nuoria ja kotiäitejä. Perheleirin ajatus on tarjota maahanmuuttajien perheelle mahdollisuus tutustua suomalaiseen maaseutuun. Maahanmuuttajilta puuttuu lähes kokonaan mahdollisuus viettää aikaa maalla. Vanhemmille järjestetään aikaa keskinäiseen kanssakäymiseen ja virkistäytymiseen myös ilman lapsia. Lapsille ja nuorille järjestetyssä toiminnassa kiinnitetään erityistä huomiota sopeutumiseen suomalaisiin olosuhteisiin. Leirin ohjelmaan kuului monenlaisia aktiviteetteja lapsille ja nuorille. SSKI ry tulee käyttämään leiriä varten Nuorisotalo Merirastilaa ja Tuusulan kunnan Nuorisopalveluiden leirikeskus Metsäpirttiä. Yhdistyksen yhteistyötahot Yhdistys tulee kehittämään toimintaansa ja tekemään yhteistyötä seuraavien tahojen kanssa: Helsingin kaupunki työllistämistoiminta, sosiaalivirasto 6

7 nuorisoasiainkeskus elinkeinoosasto varhaiskasvatusvirasto liikuntavirasto ympäristöosasto työväenopisto Kalliolan kannatusyhdistys ry Opetusministeriö Opetushallitus Taiteen edistämiskeskus Työministeriö Ulkoasiainministeriö Oikeusministeriö Pakolaisapu Poliisi Kansainvälinen solidaarisuussäätiö Muita Suomessa toimivia maahanmuuttajan järjestöjä Toimitilat/toimintakeskus Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistyksen tiloissa tapaavat toisiaan vapaaaikoinaan sekä nuoret että aikuiset jäsenemme. Toimiston tiloja on toimintavuoden aikana pyritty kehittämään niin, että siellä on mahdollisuus pitää myös erilaisia kokouksia ja sekä muita tilaisuuksia. 7

Yhdistyksen varsinainen toiminta on:

Yhdistyksen varsinainen toiminta on: Suomen Somaliland kehitys ja integraatio ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yleistä Suomen Somaliland Kehitys ja Integraatio ylläpitää ennaltaehkäiseviä palveluja ja edistää ennaltaehkäisevää toimintaa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 The Finnish Thai Association Auttaa thaimaalaisia kotoutumaan Suomeen ja edistää suomalais-thaimaalaisia suhteita Auttaa thaimaalaisia kotoutumaan Edistää thaimaalaisen kulttuurin ja taiteiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (7) Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat nuoret +15 nuorten yrittäjyyden tukeminen ja heidän keskinäinen verkottuminen nuorten työllistäminen yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 Kympin Lapset - HYKSin lapsisyöpäpotilaiden vanhemmat ja ystävät r.y. 20.3.2010 Toimintasuunnitelma 2010 www.hyksinsyopalapset.com KYMPIN LAPSET - HYKSIN LAPSISYÖPÄPOTILAIDEN VANHEMMAT JA YSTÄVÄT R.Y.

Lisätiedot

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT 1(5) TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT Lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessilla on kolme avustuskokonaisuutta, Nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen avustukset,

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Viestiupseeriyhdistys ry.

Viestiupseeriyhdistys ry. Viestiupseeriyhdistys ry Toiminnan tarkoitus Viestiupseeriyhdistys on viesti- ja johtamisjärjestelmäalalla sekä sähköisen viestialan tehtävissä toimivien ja toimineiden yhteinen maanpuolustusjärjestö.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

DIGI-tuki arkeen. Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry Hanke

DIGI-tuki arkeen. Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry Hanke Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry Hanke 01.2018 12.2020 Projektipäällikkö: Alexei Ivanov Projektikoordinaattori: Natalia Sobenina 17.1.2018 Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry Uusi, rekisteröity

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja

Lisätiedot

Monik ry:n Esittely LIBAN ISMAIL

Monik ry:n Esittely LIBAN ISMAIL Monik ry:n Esittely LIBAN ISMAIL Monik ry lyhyesti Vuonna 2012 rekisteröity yhdistys, joka edistää kotoutumista sekä parantaa kulttuurien välistä vuorovaikutusta Fokus työllisyystoiminnassa Kolme toimintamuotoa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Lieksan Somaliperheyhdistys ry

Lieksan Somaliperheyhdistys ry Askeleita maahanmuuttajien työllistymiseen Lieksan Somaliperheyhdistys ry www.metkatalo.net Lieksan Somaliperheyhdistys ry perustettu vuonna 2013, jäseniä 150 hlöä yhdistyksen tavoitteena on : auttaa maahanmuuttajia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 SISÄLLYS yhteiskuntavaikuttaminen ja yhteistyö koulutustoiminta tiedotustoiminta jäsenpalvelutoiminta vapaa-aika ja harrastustoiminta tapahtumat hallitustoiminta huomionosoitukset

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry 1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 151 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan

Lisätiedot

Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke

Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke Apop Aikuisten perusopinnot Kohderyhmä Ne syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja aikuiset, joilta puuttuu peruskoulun päättötodistus tai joiden jatko-opintoihin

Lisätiedot

Helvi Sipilä seminaari 24.4.2013

Helvi Sipilä seminaari 24.4.2013 Helvi Sipilä seminaari 24.4.2013 n näkökulma Maahanmuuttajien järjestötoimintaan Matti Forsberg järjestökonsultti n toiminnot Avoimia koulutuksia yhdistystoiminnasta Henkilökohtaista neuvontaa puhelimitse

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE Esittelymateriaali 31.10.2017 Tuusulan kunta tarjoaa kaikille lapsille tasavertaisen ja yhtäläisen oikeuden varhaiskasvatukseen. Nykyisessä tilanteessa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Avustajatoiminnasta ammattiin. Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011

Avustajatoiminnasta ammattiin. Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011 Avustajatoiminnasta ammattiin Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011 Valtakunnallinen avustajatoimintahanke Sotainvalidien Veljesliito käynnisti avustajatoimintahankkeen marraskuussa

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja

Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja Leikkien liikkumaan 31.1.2018 Eino Havas, johtaja MITÄ 2018? ohjelmat yhteen Ilo kasvaa liikkuen 1-6 vuotiaat, varhaiskasvatus Liikkuva koulu, 7-16 vuotiaat, perusopetus Liikkuva opiskelu, 16-20+ -vuotiaat,

Lisätiedot

KIRSIKODIN StRategINeN SuuNNItelma

KIRSIKODIN StRategINeN SuuNNItelma KIRSIKODIN strateginen suunnitelma 2018-2023 Kuvassa ylärivissä vasemmalta: Emma-Kaisa Komi Piia Vaarala Laura Nykänen Jukka-Pekka Levy Niina Kari Alarivissä vasemmalta: Kirsi Mikkonen Santtu Miettinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 T YÖNUSVAN TUKI RY Yönusvan tuki ry Kanavanranta 3B 37600 Valkeakoski 1 Yönusvan Tuki ry. toimintakertomus 1.1.2018 31.12.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yhdistyksen säännöt ja periaatteet 3 2. Yhdistyksen jäsenistö

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan nuorisotyö järjestää monipuolista ryhmätoimintaa sekä tapahtumia lapsille,

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen

Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen Toiminta-avustuskokonaisuuksien kriteerit vuonna 2015 (Lasten ja nuorten palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen lautakunta) 1 Lautakunnat päättävät tarkemmista

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Luku 1 Nimi ja kotikunta

Luku 1 Nimi ja kotikunta Suomi - Afganistanin Akatemia AFA ry:n säännöt Luku 1 Nimi ja kotikunta 1. Yhdistyksen nimi Suomeksi Suomi Afganistan Akatemia AFA ry Englanniksi Academy of Finland Afghanistan AFA Dariksi Akademi Finland

Lisätiedot

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma Järjestöhautomo Sosiaalipedagoginen näkökulma Marjo Raivio, 1100247 Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Sosiaaliala Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä XXXAC03-2284 Laaja kirjallinen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Eija Hanni 17.5.2011 Eija Hanani Työllisyydenhoidon linjaukset 1. Työttömyyden katkaisu mahdollisimman varhain 2. Painopisteryhmät: - nuoret - nuoret aikuiset - maahanmuuttajat

Lisätiedot

Terveydeksi-hanke

Terveydeksi-hanke Terveydeksi-hanke 1.8.2016-31.7.2019 Hanketoteuttajat ja rahoitus Työttömien Keskusjärjestö ry päätoteuttaja Osatoteuttaja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Sosiaali- ja terveysministeriöltä kolmivuotinen Euroopan

Lisätiedot

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kommenttipuheenvuoro - Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari 27.9.2017 Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Lapsen oikeuksien sopimus lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli 1. Lähteet, joista venäjänkieliset ikääntyneet voivat saada tietoa Tsaikan toiminnasta 2. Viestintäkanavat, joiden kautta asiakas

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan?

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? Erilaisia maahanmuuttajia Työperäinen maahanmuutto sekundäärimaahanmuuttajat Pakolaiset Turvapaikanhakijat

Lisätiedot

Suomalaisten aikuisten osaaminen ja sen tulevaisuus PIAACin valossa Petri Haltia

Suomalaisten aikuisten osaaminen ja sen tulevaisuus PIAACin valossa Petri Haltia Suomalaisten aikuisten osaaminen ja sen tulevaisuus PIAACin valossa 27.5.2014 Petri Haltia KANSAINVÄLINEN AIKUISTUTKIMUS PIAAC: Programme for the International Assessment of Adult Competencies OECD:n organisoima,

Lisätiedot

Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi

Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi Osallisena Suomessa Pudasjärvi Kuntamarkkinat 12.9.2012 Virpi Harilahti-Juola Pudasjärven kuntasuunnitelma uusi ja elinvoimainen Pudasjärvi Maahanmuutto yksi Pudasjärven

Lisätiedot

Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja

Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja Toiminta-ajatus Lihastautiliitto (ja sen yhdistykset) on valtakunnallinen vammaisjärjestö, joka tukee ja palvelee jäsenyhdistystensä

Lisätiedot

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta Page 1 of 6 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta Page 2 of 6 OSAAMISELLA KILPAILUKYKYÄ Pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä on parannettu kehittämällä yritysten

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta 23.3.2012. Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi

Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta 23.3.2012. Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi Järjestöt ja monikulttuurisuus Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta 23.3.2012 Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi Mikä tuo Pohjois-Karjalaan TYÖ OPIS- KELU PERHE PAKO

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry www.supy.sporttisaitti.com TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 SUOMEN URHEILUPSYKOLOGINEN YHDISTYS, SUPY RY Suomen urheilupsykologinen yhdistys pyrkii toiminnallaan

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603 2013 Toimintalinja Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603 Ratsastusseuran toimintalinja Yleistä toimintalinjasta - Toimintalinjan työstäminen aloitetaan

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Opiskelijan nimi: Ryhmä: 1. Työprosessin hallinta Arvioinnin kohteet Toimintakokonaisuuksien suunnittelu Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 suunnittelee toimintaa yhdessä ohjattavien

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Joensuun Seudun Diabetes ry

Joensuun Seudun Diabetes ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 JOHDANTO Joensuun Seudun Diabetes ry toimii diabeteksen ja sen aiheuttamien lisäsairauksien ennaltaehkäisemiseksi sekä diabeetikkojen hoidon turvaamiseksi. Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdessä kohti päämääriä kumppanuuden voima projektityössä. Suvi Lindén ja Marina Rinas

Yhdessä kohti päämääriä kumppanuuden voima projektityössä. Suvi Lindén ja Marina Rinas Yhdessä kohti päämääriä kumppanuuden voima projektityössä Suvi Lindén ja Marina Rinas Tietoa hankkeesta Kesto 2 vuotta, 1.1.2018-31.12.2019 Vantaan kaupunki koordinoi, kumppaneina Hakunilan kansainvälinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Suomen CFS yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Vuonna 2017 yhdistys jatkaa pitkälti edellisen vuoden toiminnan kärjillä eli vahvistaa ja laajentaa edelleen vertaistukitoimintaa Invalidiliitolta saadun

Lisätiedot

Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys. Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi

Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys. Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys Pudasjärveläisiä ratkaisuja maahanmuuttajien koulutuskysymyksiin Lappi kodiksi

Lisätiedot

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj 1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMAA (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta

TOIMINTASUUNNITELMAA (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta TOIMINTASUUNNITELMAA 2017 1 (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta Painopiste 1. Tiedottaminen Tavoite 1. Vastuuhenkilöiden sitouttaminen sekä osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen tiedotusvastaavan

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

PORVOON KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYS RY

PORVOON KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYS RY PORVOON KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYS RY Toimintasuunnitelma 2016 - ammattiyhdistystoimintaa vuodesta 1896 - YLEISTÄ - puheenjohtajalta Arvoisat Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen jäsenet, vuosi on taas

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI EHYT ry on vahva ehkäisevän päihdetyön toimija, joka toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi ja joka kokoaa

Lisätiedot

Vannu ry. Perustettu huhtikuussa 2006

Vannu ry. Perustettu huhtikuussa 2006 VANTAAN NUORISOJÄRJESTÖT - Vannu ry Perustettu huhtikuussa 2006 YLEISTÄ VANNUSTA Vantaan alueella a toimivien alueellisten nuoriso- ja varhaisnuorisojärjestöjen yhteistyöelin. Tehtävänä edunvalvonta ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Kysely järjestöille ja yhdistyksille

Kysely järjestöille ja yhdistyksille Kysely järjestöille ja yhdistyksille Hyvä Keski-Pohjanmaan alueen järjestön tai yhdistyksen edustaja, Järjestöt mukana muutoksessa Keski-Pohjanmaalla -hanke aloitti syksyllä 2017 toimintansa keskipohjanmaalaisten

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017

Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017 Hallituksen 2017 kokous 4 Aika: 22.3.2017 klo 21 Paikka: Eläinlääkärinkatu 7 B 55 Läsnä Olga Heino (puheenjohtaja) Nina Miettinen Ainokaisa Tarnanen (sihteeri) Petra Manninen Ville Jantunen Liitteet Liite

Lisätiedot

Projektisuunnitelma Valokuvasta voimaa. Ulla Viskari-Perttu. Humanistinen ammattikorkeakoulu 2012 (30.1.2012)

Projektisuunnitelma Valokuvasta voimaa. Ulla Viskari-Perttu. Humanistinen ammattikorkeakoulu 2012 (30.1.2012) Projektisuunnitelma Valokuvasta voimaa Ulla Viskari-Perttu Humanistinen ammattikorkeakoulu 2012 (30.1.2012) 1 Valokuvasta voimaa - työpaja Projektin kuvaus ja tavoitteet Projektin tavoittena on ehkäistä

Lisätiedot